Brändäys, hyvä vai huono asia

Väitän, että vas­ta brändäys teki kehi­tys­maid­en teol­lisu­ustyöläisille mah­dol­lisek­si kil­pail­la työl­lään teol­lisu­us­maid­en markki­noil­la. Kaik­keen kehi­tys­maid­en tuotan­toon liit­tyi hil­jainen epäilys laadus­ta. Tämä ennakkolu­u­lo mur­tuu, kun jokin vakaa­maineinen yri­tys takaa nimel­lään laadun. Jos ei olisi mah­dol­lisu­ut­ta lyödä (tai ommel­la) tuot­teeseen brändin tun­nus­ta, pie­nil­lä nyrkkipa­joil­la ei olisi mah­dol­lisu­ut­ta markkinoille.

Joskus ennen maail­man­laa­juisia brän­de­ja Japanin ja jonkin muunkin Aasian maan vira­nomaiset myön­sivät tes­ta­tu­ille vien­ti­tuot­teilleen laatusertifikaatin.

Tämä on siis sitä posi­ti­ivista brändiä.

Sit­ten siihen negati­iviseen. Burana on hyvä esimerk­ki val­heel­lis­es­ta brändis­tä. Ori­on myy täs­mälleen samaa tuotet­ta kahdel­la nimel­lä ja kahdel­la hin­nal­la. Se halvem­pi on Ibusal. Jos avaat­te pakkauk­sen, huo­maat­te, etteivät nämä tabletit myöskään ulkonäöltään eroa toi­sis­taan. Toisin kuin muis­sa lääkkeis­sä, lääk­keen nimeä ei ole painet­tu pain­o­liuskaan. Näitä pakataan erinäköisi­in pakkauk­si­in siinä suh­teessa kuin on kysyn­tää.  Se, että lääk­keessä ote­taan brändin avul­la räikeätä yli­hin­taa, on vähän eri asia kuin se, että näin tehdään meikkivoiteella

(Pienenä keven­nyk­senä: Perus­palve­lu­min­is­ter­inä otin virkami­esten tah­don vas­tais­es­ti Ori­onis­sa toim­i­neen Jaakko Uoti­lan Alkon pääjo­hta­jak­si. Ajat­telin, että Alkon tulos kohenisi, jos hän myisi myös Koskenko­r­vaa tyh­mille ja herkkäuskoisille tuplahinnalla.)

Val­tio on resep­tilääkkei­den mak­sa­jana ottanut kovan lin­jan brändäys­tä vas­taan. Jos samaa lääke­molekyyliä myy­dään kovin eri hin­nal­la, kor­vaus mak­se­taan vain sen halvim­man mukaan. Mieliku­vista jokainen mak­sakoon oma­l­la rahallaan.

Nyky­isin teol­lisu­us­tuot­tei­den valmis­tus on niin hal­paa, etteivät ne ole enää kau­pal­lis­es­ti mie­lenki­in­toisia tuot­tei­ta. Kun merkki­farkku­ja myy­dään 300 eurol­la, suurin osa hin­nas­ta on brändiä. Tuo brän­di ei ole syn­tynyt ilmaisek­si. Tuos­ta 300 eurosta menee main­os­toimis­toille ja muille turhimuk­sille huo­mat­ta­va osu­us. Tämä ei ole enää teol­lisu­ut­ta siinä mielessä, että valmis­tet­taisi­in jotain fyy­sistä. Pääosa kau­pal­li­sista pon­nis­teluista on käytet­ty mieliku­vien luomiseen.

Taval­laan­han täl­lainen antaa eväät help­poon elämään niille, jot­ka osta­vat sen saman vaat­teen ilman logoa viidel­lä kympil­lä, mut­ta on ikävää, että juuri huonon itse­tun­non omaavia voidaan huiputtaa.

Tähän tarvit­taisi­in kulut­ta­jali­iket­tä. Liiket­tä, joka osu­us­toimin­nal­lises­sa hengessä brändäisi brän­di­en ulkop­uoliset tuot­teet. Ker­toisi, että halvoista farkuista nämä ovat laadukkai­ta. Kau­pan ketjut ovat tehneet näitä Pirk­ka- ja Rain­bow-tuot­tei­ta, mut­ta samaa peri­aatet­ta tarvit­taisi­in vaat­teisi­in ja jopa niihin meikkivoiteisiin.

130 vastausta artikkeliin “Brändäys, hyvä vai huono asia”

  1. Kaipa pelkkään brändi­in perus­tu­van hin­taerot tosi­aan pitäisi voi­da pal­jas­taa. Toisaal­ta ei pidä aliarvioi­da kulut­ta­jien tietämys­tä — mon­et mak­sa­vat aivan tarkoituk­sel­la pelkästä brändis­tä. En esimerkik­si usko, että kovin moni kuvit­telee tietyn farkkumerkin ole­van aidosti laadukkaampi. Sitä oste­taan, kos­ka sitä on mainostettu.

  2. Brändin tekem­i­nen on aiv­o­työtä ja tietääk­seni blo­gis­tim­mekin suosii sitä. Mitä use­ampi tekee aiv­o­työtä ja kulut­taa aiv­o­työn tulok­sia sitä parem­pi. (Tämä aja­tus kai vuorostaan perus­tuu siihen, että aiv­o­työtä tekeväl­lä tai aiv­o­työtä kulut­taval­la ei riitä aikaa luon­non tuhoamiseen.)

    Hui­jaami­nen brändil­lä on mah­dol­lista mut­ta lop­puu kai läh­es aina lyhy­een. Sit­ten ei enää ole brändiä. Juuri tähän brän­di perustuu.

  3. Onhan näitä kaup­po­ja jot­ka tekee juuri näin, esim ote­taan min­ulle ja sin­ulle rakas har­ras­tus pyöräi­ly, tässä kaup­pa joka teet­tää Japanis­sa kom­po­nent­te­ja ja vaat­tei­ta yhdys­val­lois­sa, suurin osa vaat­teista on riven­delin omaa “Made In USA” bran­dia. Ei mitään kiinas­ta koko kaupassa.
    Riven­dell siis pyrkii rak­en­ta­maan oma kus­tan­nus brändin joka nojaa nimen omaan laatu­un, http://www.rivbike.com/

    (hei­dän leht­en­sä, riven­dell read­er, on muuten todel­la helmi)

  4. En tässä puhu lääkkeistä, mut­ta melkein muista.

    Reilu vuosikym­men sit­ten yläas­teel­la, kau­pal­lis­ten ainei­den tun­nil­la, opet­ta­ja käyt­ti Jaf­fa-kek­se­jä esimerkkinä. Kävi ilmi, että Pirkan (tms.) kek­sit oli­vat samas­ta tehtaas­ta kuin kalli­im­man brändin kek­sit. Var­maan samal­ta lin­jal­takin. Tämä teki vaiku­tuk­sen nuoreen mieleeni.

    Van­hem­mal­la iäl­lä ostin halvem­pia kek­se­jä ja kalli­impia kek­se­jä. Muu­ta­man ker­ran jäl­keen oli selvää, että halvem­mas­sa paketis­sa oli use­am­min kuiv­unei­ta tai mur­tunei­ta kek­se­jä. Nyky­isin ostan vain kalli­impia keksejä.

    Syytä eroon en tiedä. Ken­ties eri tuotan­to­er­il­lä on eri­laiset laatu­vaa­timuk­set. Ken­ties säi­ly­tysolo­suh­teet eroa­vat. Ehkä kul­je­tus tehdään eri taval­la. Se on kuitenkin selvää, että lop­ullisen tuot­teen anta­ma vaikutel­ma riip­puu muus­takin kuin vain valmis­tus-/kokoon­panovai­heesta.

  5. Minus­ta brändäys “an sich” on läh­es yksi­no­maan posi­ti­ivi­nen asia, mut­ta asi­as­ta tekee mon­imutkaisem­man kytkös eri­laiseen IPR-ongelmiin.

    Geneeris­ten lääkkei­den kohdal­la esimerkik­si KELA voi hyvin kor­va­ta halvim­man mukaan, mut­ta kaik­ista lääkkeistä ei ole geneeristä ver­sio­ta. Tätä asi­aa Osmo itseasi­as­sa sivusi äsket­täisessä pam­fletis­saan hie­man, siitä voisin tiet­ty paasa­ta laa­jem­minkin, mut­ta ehkä nyt ei ole aika aloit­taa sitä julis­tamista taas. 🙂 

    Olen kyl­lä kuul­lut ihmi­sistä, jot­ka väit­tävät että Burana on pään­särkyyn tehokkaampi kuin Ibusal, mut­ta en ole koskaan sel­l­aista tavan­nut, joten epäilen että moinen tyh­myys on pelkkä urbaani­le­gen­da. Enne­min kyse on siitä, että buranakin on riit­tävän hal­pa useim­mille, joten he osta­vat merkin, joka on tuttu. 

    Jos ajatel­laan Niken tai Adi­dak­sen keis­se­jä, asia on juuri kuten Osmo sanoo. Oikeas­t­aan nämä brän­dit ovat pelkkä markki­noin­tikoneis­to, joka ostaa halpo­ja kenkiä halvoista maista ja pistää niihin oman “laat­uleimansa”. Tämä leima siinä mak­saa, ei itse kenkä, tietenkään. 

    Tämä on posi­ti­ivi­nen ilmiö niin kauan kun bränd­in­halti­ja ei voi eri­laisil­la lakikikoil­la estää kil­pail­i­joiden tuloa markki­noille. Tot­takai siis brändä­tyn tuot­teen myymi­nen län­si­markki­noille nau­ret­tavil­la kat­teil­la on selvä tehokku­us­paran­nus siihen, että köy­hissä mais­sa ei tehtäisi mitään, mut­ta rent-seekingiä siihen kyl­lä liit­tyy. Luulen, että uus­vasem­mis­to­laiset bränd­in­vi­haa­jat sekoit­ta­vat käsit­teet tässä suh­teessa ja kohdis­ta­vat kri­ti­ikkin­sä brändiin.

    Minus­ta län­si­mais­ten kulut­ta­jien “hui­jaamises­sa” ei sinän­sä ole tässä mielessä mitään vikaa, kos­ka merkki­farkku­jen ja ‑kenkien funk­tio ei ole se, että ne läm­mit­tävät ja ovat muka­vat, vaan niil­lä esitel­lään muoti­ti­etoisu­ut­ta ja halukku­ut­ta panos­taa “laatu­un”, eli niil­lä sig­naloidaan statusta. 

    (Jos tässä on jos­sain kohtaa vikaa, niin ehkä kouluikäis­ten las­ten koukut­tamises­sa kalli­isi­in brän­dei­hin on jotain halveksuttavaa.)

    1. Olen kyl­lä kuul­lut ihmi­sistä, jot­ka väit­tävät että Burana on pään­särkyyn tehokkaampi kuin Ibusal, mut­ta en ole koskaan sel­l­aista tavan­nut, joten epäilen että moinen tyh­myys on pelkkä urbaanilegenda.

      Eduskun­nan työter­veysase­mal­ta voi käy­dä hake­mas­sa särkylääket­tä jos on kipeä. Tar­jol­la oli sekä Ibusalia että Buranaa. Kysyin ter­vey­den­hoita­jal­ta, mik­si he tuh­laa­vat julk­isia varo­ja Buranaan. Tämä vas­tasi, on kansane­dus­ta­jia, jot­ka sanovat, ettei Ibusal tehoa hei­dän pään­särkyyn­sä. Odotin tilaisu­ut­ta, mil­loin joku edus­ta­jista nousee pönt­töön haukkuak­seen lumelääk­i­tyk­sen tuen, mut­ta sitä ei koskaan tullut.

  6. Buranan suh­teen taitaa olla muis­taak­seni niin, että ensin oli Burana, joskun 90-luvun puo­lessavälis­sä. Sit­ten tapah­tui jotakin, joka päästi intialaiset tai muut geneeris­ten valmis­ta­jat näillekin markki­noille myymään Buranan kopi­oi­ta; niin­pä Ori­on myy sel­l­aista itsekin. Kysymyk­sessä ei mielestäni ole mikään petos tai hui­jaus, enem­mänkin itsepuolustusta.

  7. Burana ja Ibusal ovat hyvä esimerk­ki siitä, että ihmiset voivat halu­ta mak­saa enem­män, kos­ka “eivät ole köy­hiä ja kipeitä” ja voivat siten ostaa “parem­paa” brändiä. Hie­man voi vaikut­taa, että “burana” on muotoutunut kansan suus­sa yleis­nimek­si (eli on erit­täin onnis­tunut tuote­merk­ki) mut­ta pääosin käsikaup­palääk­keet ovat nyky­isin itsepa­lvelumyyn­nis­sä, ja kulut­ta­jat lienevät varsin hyvin selvil­lä että halvem­matkin ibupro­feen­it sisältävät samaa vaikut­tavaa ainet­ta. Ne, jot­ka ovat eurois­taan tarkimpia, han­kki­vat saman lää­keen resep­tilääk­keenä, jol­loin se on vielä mon­ta ker­taa halvempaa…

  8. Esprit on aina hyvä, aina maku­u­ni ja tyyli­i­ni sopi­va. Mik­si ostaisin muita?
    Aikaa ja vaivaa säästyy.

  9. Osmo:

    Burana on hyvä esimerk­ki val­heel­lis­es­ta brändis­tä. Ori­on myy täs­mälleen samaa tuotet­ta kahdel­la nimel­lä ja kahdel­la hinnalla.

    Joo kyl­lä se on ihan hirveetä, että yri­tys pystyy hin­tad­if­fer­en­tioimaan ja siten allokoimaan resurssit tehokkaam­min. Ihan kamalaa…

    Sen lisäk­si place­bo-vaiku­tus on sitä voimakkaampi mitä enem­män uskoo tuot­teeseen. Sik­si brändät­ty särkylääke toimii ihan oikeasti parem­min kuin brändäämätön.

    Tämä ei ole enää teol­lisu­ut­ta siinä mielessä, että valmis­tet­taisi­in jotain fyysistä.

    Minus­ta tämä on jotenkin autisti­nen kuva ihmi­sistä. Ikään kuin ei saisi tykätä mis­tään mikä ei ole “ratio­naal­ista” tai selitet­tävis­sä jol­lain ensim­mäisen asteen mate­ri­al­is­mil­la. Osa merkki­farkku­jen viehä­tyk­ses­tä on nimen omaan niis­sä mieliku­vis­sa mitkä liit­tyy brändi­in. Mik­si se olisi jotenkin paha asia, että kulut­ta­jat ovat tästä valmi­ita mak­samaan ja teol­lisu­us valmis täyt­tämään tämän kysynnän?

    Taval­laan­han täl­lainen antaa eväät help­poon elämään niille, jot­ka osta­vat sen saman vaat­teen ilman logoa viidel­lä kympil­lä, mut­ta on ikävää, että juuri huonon itse­tun­non omaavia voidaan huiputtaa.

    Vai voisiko olla, että sin­ul­la on se huono itse­tun­to, kun pitää oikein blogilla haukkua niitä, jot­ka käyt­täy­tyvät sinus­ta poikkeavasti?

    Tähän tarvit­taisi­in kulut­ta­jali­iket­tä. Liiket­tä, joka osu­us­toimin­nal­lises­sa hengessä brändäisi brän­di­en ulkop­uoliset tuotteet.

    Eikö ratkaisuk­si ongel­maan kelpu­ute­ta kau­pal­lisia toim­i­joi­ta? Mikä vika on H&M:ssä tai Uniqlos­sa, jot­ka nimen omaan brändäävät halpo­ja vaat­tei­ta oman merkkin­sä tuo­ma­l­la arvolla?

  10. Pirkka/Rainbow ‑merkin käyt­tö ja tuot­teen ost­a­mi­nen on melko help­poa tuot­teis­sa, joiden käyt­töön ei liity mitään merk­i­tyk­siä. Joikainen voi lukea tuote­selosteen ja mais­taa miltä mais­tuu. Asia on sil­lä selvä. Mut­ta kun hin­tata­so nousee, tuot­teen omi­naisu­udet lisään­tyvät tai men­nään ihmisen ima­goon tai muuhun vas­taavaan liit­tyvi­in tek­i­jöi­hin, asia mon­imutkaistuu. Ihmi­nen on sosi­aa­li­nen ‘eläin’ ja ilmen­tää itseään tiet­ty­jen merkkien ja sta­tustek­i­jöi­den kaut­ta — vaikka­pa huo­maa­mat­taan. Ja ihmisille eri asi­at ovat merk­i­tyk­sel­lisiä. Jotkut voivat käyt­tää hyvin Pirk­ka-farkku­ja, mut­ta Pirk­ka-kam­era ei käy. Itse ajan mielu­um­min Alfa-Romeo­ta kuin Opelia. Mut­ta jos tulee hyvä kansa­nau­to, Rain­bow-auto, hal­val­la, niin mik­sipä ei. Mut­ta nämä Pirk­ka-autot liit­tyvät usein dik­tatu­urei­hin, toisaal­ta koke­muk­set Wolk­swa­genista ja Ladas­ta eivät ole ihan huono­ja. Kupla oli hyvä ja hieno.
    Oma kysymyk­sen­sä on epäeet­ti­nen main­on­ta, joka liit­tyy usein juuri lääkkeisi­in ja eri­laisi­in ter­veysvaikut­taisi­in tuot­teisi­in. Näis­sä pitää vaan tutkimuk­sen, avoimuu­den ja valvon­nan toimia.
    Sit­ten on tämä Suo­mi-brän­di, jos­ta Pirkka/Rain­bow-ver­sio on Ker­a­va. Voisin ihan hyvin asua Keravalla.

  11. Eikö aina val­pas media voisi kaivaa näitä esimerkke­jä ja ker­toa ihmisille? Miten sit­ten ne mainostulot??
    Mie­lenki­in­toa lis­to­ja kohtaan, jois­sa ker­rot­taisi­in, että tiet­ty Pirkka/Rain­bow-tuote = joku tun­net­tu merk­ki. Sil­loin voisi katel­la kun­nol­la tota hin­taakin ja miet­tiä, kuin­ka mon­ta vuot­ta on mak­sanut fyrkkaa “liikaa” halutes­saan jotain “Fairyä”, vaik­ka esim Pirk­ka on samaa kamaa. Mikäli näitä paljon, niin kyl­lä kansa on sit­ten ollut hyvin narutettu.
    Estääkö mikään esim jonkun lehden selvit­tämästä näitä jut­tu­ja? Niin tietysti ne mainokset!

  12. Tuos­ta lääkeasi­as­ta tuli mieleen , kun jokin aika sit­ten julka­isti­in vuo­tuiset rikkaiden tulotirk­iste­lyli­s­tat, oli eniten tien­aavien joukos­sa häir­it­sevän paljon apteekkare­i­ta. Suomes­sa näyt­täisi ole­van help­po rikas­tua myymäl­lä lääkkeitä sairaille.

    Brändäys on nykyään niin itses­tään­selvä osa liike­toim­intaa , että sil­lä on vaikea saa­da etua , mut­ta tietysti sen puut­tumi­nen antaa etua muille. Main­os­toimis­to­jen on vuosi vuodelta vaikeampi tuot­taa lisäar­voa asi­akkailleen kun tietoisu­us markki­noin­nin perusteista lev­iää. Itse sian joitain vuosia sit­ten tehtäväk­si suun­nitel­la har­ras­tusy­hdis­tyk­seni markki­noin­tia erääseen tapah­tu­maan. Huo­masin että on todel­la vaikeaa löytää hyödyt­tävää jäsen­nel­tyä tietoa markki­noin­nista esim. googlet­ta­mal­la tai kir­jas­tos­ta. Län­si­mais­sa on val­ta­va joukko kon­sult­te­ja , main­os­maakare­i­ta ja myyn­tik­oulut­ta­jia joiden ansain­ta­logi­ikan kul­makivi on pihistää ja rajoit­taa tämän tiedon saatavuutta.

    Kuten sika-aiheesakin sanoin , pitäisi peru­sopetuk­seen kuu­lua mieliku­va­markki­noin­nin suun­nit­telua ja luku­taitoa, jol­loin kulut­ta­jat osaisi­vat parem­min lukea markki­noin­tia riv­ien välistä.
    Yksi help­po tapa saa­da lisäar­voa markki­noin­nil­la on lisätä tuot­teeseen mieliku­va omi­naisu­ud­es­ta joka siitä puut­tuu. Esim. automain­ok­sis­sa aje­taan itsenäisenä , vapaana alfa-urokse­na tyhjil­lä kaduil­la tai suditel­laan aavikol­la, vaik­ka todel­lisu­udessa istu­taan peltiko­hdus­sa ruuhkas­sa. Kun medi­aani kulut­ta­ja huo­maisi edes täl­läiset vedä­tyk­set, olisi markki­noin­nil­la help­po tuo­da esi­in oikeasti parem­mat tuotteet.

  13. “Sil­loin voisi katel­la kun­nol­la tota hin­taakin ja miet­tiä, kuin­ka mon­ta vuot­ta on mak­sanut fyrkkaa “liikaa” halutes­saan jotain “Fairyä”, vaik­ka esim Pirk­ka on samaa kamaa.”

    Tämä on huono esimerk­ki: on sil­läkin merk­i­tys­tä minkä näköi­nen pul­lo siinä tiskipöy­däl­lä nököttää. 😉

  14. Uskon, että todel­lisi­akin ero­ja voi olla ‘peri­aat­teessa saman­lais­ten’ lääkkei­den välil­lä. Itse olen hyvin mit­taval­la koke­muk­sel­la huo­man­nut, että Zyrtec aut­taa parem­min keväiseen heinänuhaan kuin moni kil­pail­e­va valmiste vaik­ka peri­aat­teessa vaikut­ta­va aine ja sen pitoisu­us on täysin sama. Aika vaikea uskoa lumevaikut­teek­si sitä selkeästi todet­tavaa nuhaisu­u­den ja aivastelun vähenemistä.

  15. “Tämä vas­tasi, on kansane­dus­ta­jia, jot­ka sanovat, ettei Ibusal tehoa hei­dän pään­särkyyn­sä. Odotin tilaisu­ut­ta, mil­loin joku edus­ta­jista nousee pönt­töön haukkuak­seen lumelääk­i­tyk­sen tuen, mut­ta sitä ei koskaan tullut.”

    Lumevaiku­tus on lääkkeis­sä monien tutkimusten mukaan erit­täin merkit­tävä. Se, muuten, tarkoit­taa, että ihmisel­lä on kyky ajatel­la itsen­sä ter­veem­mäk­si. Tai sairaammaksi.

    Veikkaan, että lääketiede ottaa tämän asian vähitellen yhä enem­män huomioon.

  16. Hyvää ana­lyysia, mut­ta lop­pu ker­too suo­ma­lais­es­ta insinööri­a­jat­telus­ta. Miten niin tuot­teeseen liite­tyt mieliku­vat ja muut ovat turhu­ut­ta? Ne ovat kult­tuuria. Ne tekevät elämästä rikkaamman.

    Toinen jut­tu sit­ten on, että 300 euron merkki­farkut ovat usein huo­mat­tavasti kau­ni­impia kuin 50 euron farkut. Niiden suun­nit­telemis­es­ta on mak­set­tu enem­män. Ne ovat per­soon­al­lisem­man näköisiä ja niitä tulee vähem­män vastaan.

  17. Perus­palve­lu­min­is­ter­inä otin virkami­esten tah­don vas­tais­es­ti Ori­onis­sa toim­i­neen Jaakko Uoti­lan Alkon pääjo­hta­jak­si. Ajat­telin, että Alkon tulos kohenisi, jos hän myisi myös Koskenko­r­vaa tyh­mille ja herkkäuskoisille tuplahinnalla.

    Ei nyt tuplahin­nal­la, mut­ta kyl­lä noi­hin aikoi­hin Alko myi jo samo­ja tuot­tei­ta eri pul­los­sa hie­man eri hin­nal­la. Käsit­tääk­seni ainakin Koskenko­r­va ja Pöytävi­ina oli­vat ident­tis­es­ti samaa kamaa mut­ta ensin­i­mainit­tu mak­soi muis­taak­seni 81 mk ja jälkim­mäi­nen 78 mk. Teinivu­osi­na kun tuli tarkkaan ynnäiltyä mis­tä irtoaisi edullisim­mat kän­nit. =) Super­premi­um-luokan ulkop­uolel­la muutenkaan vod­kien välil­lä ei kovin suuria ero­ja ole jos ver­tail­laan saman alko­holip­i­toisu­u­den tuotteita. 

    Kun merkki­farkku­ja myy­dään 300 eurol­la, suurin osa hin­nas­ta on brändiä. Tuo brän­di ei ole syn­tynyt ilmaisek­si. Tuos­ta 300 eurosta menee main­os­toimis­toille ja muille turhimuk­sille huo­mat­ta­va osu­us. Tämä ei ole enää teol­lisu­ut­ta siinä mielessä, että valmis­tet­taisi­in jotain fyy­sistä. Pääosa kau­pal­li­sista pon­nis­teluista on käytet­ty mieliku­vien luomiseen.
    Taval­laan­han täl­lainen antaa eväät help­poon elämään niille, jot­ka osta­vat sen saman vaat­teen ilman logoa viidel­lä kympil­lä, mut­ta on ikävää, että juuri huonon itse­tun­non omaavia voidaan huiputtaa.

    Tämä on kyl­lä nyt hie­man mon­imutkaisem­pi asia. 

    Väit­täisin ettei ainakaan Suomen markki­noil­la ole ident­tis­es­ti samaa tuotet­ta moninker­taisel­la hin­taerol­la (ainakaan jos puhutaan alen­ta­mat­tomas­ta tukkuhin­nas­ta, jälleen­myyjän päässä hin­ta­haitari tietenkin voi revähtää aika isok­si vaatekau­pan bis­nes­logi­ikan takia). Tästä pitää huolen jo tullin tuoteväären­nösten vas­tainen valvon­ta. Jos nyt ohite­taan se, että 300 euron hin­talu­okas­sa farkuis­sa on kyl­lä jo oikeasti sel­l­aisia erot­tele­via tek­i­jöitä mate­ri­aalis­sa, mallis­sa ja/tai viimeis­telyssä halvem­pi­in näh­den, jot­ka vähem­mänkin muodin nyans­seista per­il­lä ole­va pystyy havait­se­maan, ja ote­taan real­is­tisem­pi ver­tailu­pari eli vaik­ka 50 ja 150 euron farkut, siltikin niis­sä on väistämät­tä joitain muitakin ero­ja kuin pelkkä brän­di. Kokon­aan toinen stoori on tietenkin se, kuin­ka merk­it­se­viä tai ainakaan konkreet­tisia nämä erot ovat. Kaikkein halvim­mat farkut eivät yleen­sä ole kovin hyvin istu­via, mut­ta var­masti halvem­mas­ta hin­talu­okas­ta löy­tyy myös hyvin istu­via ja kohtu­ullisen hyvin käyt­töä kestäviä farkku­ja. (Cheap Mon­day tulee hake­mat­ta mieleen, brän­di­tuote sekin vaik­ka halpis onkin.)

    Kun vaat­teis­sa kuitenkin kyse on suurim­mak­si osak­si mieliku­vista, en näe mik­si sil­lä pitäisi olla suur­takaan merk­i­tys­tä syn­tyykö se mieliku­va jostain fyy­sis­es­tä yksi­tyisko­hdas­ta, brändäyk­ses­tä vaiko vaik­ka tuot­teen olete­tus­ta eet­tisyy­destä. Vaat­teen omis­ta­ja saa sen käytöstä mieli­hyvää sen syn­nyt­tämien mieliku­vien poh­jal­ta, ei absolu­ut­tis­es­ti mitat­tavis­sa ole­vista asioista. (Jos nyt siis vaat­teet täyt­tävät primääri­funk­tion­sa kun­nol­la eivätkä esimerkik­si hajoa kohtu­ut­toman nopeasti suh­teessa niiden oletet­tuun käyttöikään.) 

    Se mikä hel­posti jää huo­maa­mat­ta, että myös “konkreet­tis­ten” omi­naisuuk­sien aiheut­ta­ma omis­tamisen mieli­hyvä useim­miten perus­tuu ihan samaan irra­tionaaliseen mekanis­mi­in. On jostain syys­tä mukavaa omis­taa auto, joka kul­kee 250 km/h, vaik­ka sel­l­aista nopeut­ta ei lainku­u­li­ainen kansalainen pääse Suomes­sa käytän­nössä koskaan ajamaan. 

    Jos ei huomioi­da tapauk­sia, jois­sa mieliku­va saa val­it­se­maan absolu­ut­tis­es­ti huonom­man vai­h­toe­hdon (jol­loin voita­neen puhua ihan suo­raan hui­jaamis­es­ta) vaan kyse on olen­naisil­ta objek­ti­ivisil­ta omi­naisuuk­sil­taan ident­tis­ten tuot­tei­den välil­lä tehtävästä valin­nas­ta, min­un on vaikea nähdä mitään pahaa “mieliku­va­markki­noin­nis­sa”. Päin vas­toin, parem­pi vain että kulu­tuk­ses­ta suurem­pi osa kohdis­tuu aineet­tomi­in omi­naisuuk­si­in kuin mate­ri­aan. (Tämä siis jos rajataan tarkastelu vaik­ka suo­ma­laiseen keskilu­okkaan, jol­la pätäkkää on moninker­tais­es­ti vält­tämät­tömien tarpei­den tyydyttämiseen.)

    Toki ongel­mat­a­pauk­si­akin voi kek­siä. Esimerk­ki Buranas­ta on sikäli valai­se­va, että se perus­tuu pikem­minkin rajal­liseen tietoon kuin akti­iviseen val­in­taan. Farkku­ja voi hel­posti ver­tail­la osta­mat­takin — suo­ras­taan voi olla vaikea ver­tailemat­ta jos niitä myy­dään samas­sa paikas­sa — mut­ta har­va on kokeil­lut eri ibupro­feeni­valmis­tei­ta ja tul­lut siihen tulok­seen että Burana aut­taa pään­särkyyn parhait­en. (Jos on, niin sit­ten kyse­hän on place­bosta, jon­ka merk­i­tys­tä hoi­dos­sa ei ole syytä vähätel­lä.) Ja jos ihmiset osta­vat mieliku­vasy­istä auto­ja ylite­hoisil­la moot­tor­eil­la, täl­lä voi olla ikäviä ulkois­vaiku­tuk­sia esim. lisään­tyneinä päästöinä. Mut­ta jos kyse on siitä, että varakas kulut­ta­ja ostaa kahdes­ta “objek­ti­ivis­es­ti ident­tis­es­tä” tuot­teesta kalli­im­man ja kokee saa­vansa rahalleen vastinet­ta, niin mitä pahaa siinä on?

  18. Monis­sa elin­tarvikepakkauk­ses­sa on nykyään salaperäisen näköi­nen soikio, jos­sa on kir­jaimia ja numeroi­ta yhdis­tet­tynä kood­ik­si. Näitä kood­e­ja selvit­tämäl­lä saa tiedon tuot­teen valmis­ta­neesta laitok­ses­ta. Hyväksy­tyt laitok­set löytää hel­posti inter­netistä ja aloit­taa voi evi­ran sivuilta. 

    Tämän jäl­keen voi sit­ten ihme­tel­lä, mik­si home­ju­us­to pirk­ka-merkil­lä voi olla merkit­tävästi halvem­paa kuin samal­la kood­il­la ole­va brän­di­tuote. En usko että pitkän valmis­tusa­jan tuot­tei­ta kuten juus­to­ja varten valmis­ta­ja muut­taa resep­tiään tai valmis­tus­me­telmää. Kyseessä on toden­näköis­es­ti sama tuote eri pakkauk­ses­sa. Voi myös ihme­tel­lä, mik­si maito on samas­ta mei­jeristä paljon halvem­paa liik­keen tuote­merkil­lä kuin tun­netu­tul­la koti­maisel­la vali­olu­okan brändil­lä. Tai kanan­poi­ka. Tai ihan mikä tahansa tuote. Tuskin liik­keen tuote­merkil­lä myyn­ti tap­pi­ol­la tapahtuu.

    Moni väit­tää, että brän­di on vain rahas­tuskeino, mut­ta kyl­lä esimerkik­si työkaluis­sa euroop­palaiset per­in­teiset valmis­ta­jat voit­ta­vat kiinalaiset kopi­ot 6–0. Kyse on kai enem­män laadun valvon­nas­ta ja laadun ylläpi­dos­ta, kos­ka saman­laiset koneethan noi­ta kalu­ja valmistavat.

  19. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että on mitä vihrein­tä sekä ostaa että myy­dä kalli­ita brändejä.

    Kyse on sil­loin mieliku­vista, tun­teista eli esimerkik­si hiil­i­jalan­jäl­jen suh­teen erit­täin vihreistä asioista.

    Brän­dit rin­nas­tu­vat vir­tu­aal­i­maail­maan: on var­masti suh­teet­toman hölmöä mak­saa 50€ jostakin tietokone­pelistä, mut­ta sen hiil­i­jalan­jäl­ki ym. luon­non­va­ro­ja kulut­ta­va lasku on paljon pienem­pi kuin esimerkik­si vael­lus­lo­ma Lapissa. 

    Kun housut on kuitenkin sil­loin täl­löin pakko ostaa, eikö ole vihreää ostaa mah­dol­lisim­man kalli­it merkki­farkut: sil­loin mak­saa lähin­nä palveluista ja muus­ta luon­non­va­ro­ja kulut­ta­mat­tomas­ta. Se on ikäänkuin vapaae­htoista elin­ta­son laskua: suos­tu­taan mak­samaan “olemat­tomas­ta” eikä sen sijaan säästyneil­lä rahoil­la oste­ta roinaa. “Vähem­män roinaa, enem­män aikaa.”

    Touko Met­ti­nen

    1. Touko Miet­tiselle:
      Raha ei tietenkään katoa kansan­taloud­es­ta min­nekään sil­lä, että minä ostan räikeästi yli­hin­taiset farkut. Se vähen­tää min­un kulu­tus­mah­dol­lisuuk­siani, mut­ta lisää jonkun toisen kulu­tus­mah­dol­lisuuk­sia. Main­on­ta ei myöskään ole mitenkään ekol­o­gis­es­ti hai­ta­ton­ta. Siinä käytetään paljon sähköä ja paljon papepria.

  20. Brändäys on paljon muu­takin kuin pelkkien mieliku­vien luomista. Kyse on oikeas­t­aan siitä että tuot­teeseen liit­tyvät viestit ovat kaut­taal­taan koher­ent­te­ja. Brändäämi­nen on eri­no­maisen hyödyl­listä kos­ka se pakot­taa ajat­tele­maan tuotet­ta ja siihen asso­sioitavia fak­to­ja asi­akkaan näkökul­mas­ta, ts. miet­timään mikä asi­akkaalle on oikeas­t­aan tärkeää sen sijaan että tui­jotet­taisi­in pelkästään eri­laisia suure­i­ta ja mittareita.

    Brändä­tyn farkkumerkin keskeisin lisäar­vo saat­taakin olla mit­tatarkku­us. Brändä­tyn yksi­tyisen lääkäri­ase­man idea voi olla keskeinen sijain­ti ja tarkoituk­sen­mukaiset auki­oloa­jat. Buranan idea voi olla käteen sopi­va purk­ki. Eldo­ra­do-mys­lin maku vai­htelee, Alpenin ei.

    Brän­di­en ja dif­fer­oin­nin merk­i­tyk­sen väheksymi­nen sisältää ajatuk­sen siitä että tuot­teil­la olisi jokin ilmeinen yhteis­mi­talli­nen joukko omi­naisuuk­sia joiden ratio­naalisen ver­tailun lop­putu­lok­se­na syn­tyy han­k­in­tapäätös. Tämä on vähän sukua sille nihilis­mille jon­ka lop­putu­lok­se­na Alepan kylmätiskissä kanaa saa edus­taa vain jokin natri­umg­lu­ta­maatil­la kyl­lästet­ty huna­ja­mari­noitu broisku kun se on “ihan samaa tavaraa” kun ne vaihtoehdotkin.

  21. Jotain kuiv­ia talousti­eteel­lisiä pointteja:

    Jos on kak­si ident­tistä tuotet­ta (burana, ibusal), jot­ka myy­dään eri hin­taan, jotkut asi­akkaat saat­ta­vat ottaa korkeam­man hin­nan viestinä korkeam­mas­ta laadus­ta. Varakas henkilö saat­taa halu­ta mak­saa huo­mat­tavia sum­mia pien­estäkin laadun lisäyk­ses­tä. Esimerkkinä laatu­un perus­tu­vas­ta hin­tad­if­fer­oin­nista voi ottaa, ns. muoti­tuot­teet ja niiden brändäyk­sen. Osta­mal­la kovan brändin tuot­teen asi­akas vähen­tää etsin­täku­lu­jaan saa effek­ti­ivis­es­ti laadukkaam­man palvelun.

    Brändäyk­sessä ja main­on­nas­sa on hyvät puolen­sa, mut­ta myös var­jop­uolen­sa. Main­on­nas­ta pitäisi mak­saa yleen­sä mak­saa sen kat­seli­jalle (kuten esim MTV3 tekee), jot­ta hom­mas­sa olisi järkeä. Siinä voimallis­es­ti val­lataan ihmisen tietoisu­us hänen halukku­ut­taan kysymät­tä ja syövytetään sinne kaiken­laista roskaa. Pare­to-paran­nus olisi, että main­on­taa reg­u­loitaisi­in enem­mämn. Kyseessä on van­gin ongel­ma, jos­sa voitaisi­in siir­tyä yhteistyöhön fir­mo­jen kesken (kumpikaan ei mainosta)

  22. En oikein ymmärtänyt tämän blogikom­mentin ideaa.

    Minä en ainakaan kykene näkemään filosofisia, taloudel­lisia tai — aivan eri­tyis­es­ti — käytän­nöl­lisiä syitä/mahdollisuuksia, joil­la kieltäisimme tuotet­ta X myyvää ker­tomas­ta, kuka sen on tehnyt (tai miten/missä). Vai onko tässä “brändäämisessä” olen­nais­es­ti kyse jostain muus­ta, joka ei ole min­ulle auennut?

    Tietenkin, jos kulut­ta­jien (tai vaik­ka tilauk­sia teke­vien poli­itikko­jen) tietämät­tömyys (väärä usko tuot­teisi­in ja niiden omi­naisuuk­si­in) tai “väärän leiman” print­taami­nen tuot­teisi­in, on ongel­ma, niin eiköhän siihen sinän­sä voi­da puut­tua, joh­tu­ipa se brän­deistä tai mis­tä ikinä.

    Mut­ta mitä ne brän­dit sinän­sä tähän kuuluvat?

    Kari

  23. Apteekkarien korkeat tulot johtu­vat siitä, että Suomes­sa on apteekki“monopoli”, määräsään­te­ly (ja lisäk­si edes itse­hoitolääkkeitä ei saa myy­dä kaupoissa). 

    Minkä tahansa alan yrit­täjät yrit­tävät aina rajoit­taa yrit­täjien lukumäärää ja tuotan­toa (kos­ka se tuot­taa val­tavia tulo­ja), mut­ta täl­laiset kartel­lit eivät juurikaan pidem­piaikaises­ti onnis­tu muuten kuin julkisen sään­te­lyn avul­la. Ihmiskun­nalle se on toki haitallista, mut­ta kun voitot ovat suuria, lob­bar­it tehtail­e­vat usko­mat­toman hyvänku­u­loisia argu­ment­te­ja kartellin tuek­si (“syr­jäseuduil­ta katoaisi­vat apteek­it”, “Joskus ihmi­nen tarvit­see asiantun­te­mus­ta” (no tarvi­taan­han sitä joskus ruoankin suh­teen) jne.

    Yrit­täjien val­ta, pitkäaikaises­ti merkit­tävän haitalliset kartel­lit ja ylivoitot ovat läh­es aina julkisen sään­te­lyn seu­raus­ta eli vapaan markki­na­t­alouden puutetta.

  24. Logo luo kan­nus­ti­men tehdä laat­ua. Pari ker­taa elämässäni olen ostanut tun­tem­aton­ta merkkiä ole­van mankan, ja se on ollut rahan ja ympäristön haaskaus­ta: toinen hajosi herkästi, toisen logi­ik­ka tekee käytöstä hidas­ta ja han­kalaa, jne.

    Brändin ei-infor­mati­ivi­nen main­on­ta kan­nat­taa yleen­sä vain, jos tuot­teessa on laat­ua, kos­ka jos tun­net­tu brän­di on susi, sana lev­iää nopeasti. Tietysti vaikka­pa kokis on osin elämys, palve­lu­tuotan­toa, ja vain osin vaate, joten brändi­main­on­ta on osa tuotantoa.

  25. Miten olisi se todel­li­nen REILUKAUPPA bränd­inä. Siinähän työn tek­i­jälle on ainakin tarkoituk­se­na taa­ta parem­pi vas­tine tehdylle työlle. En tiedä miten todel­lisu­udessa toimii täl­lä het­kel­lä mut­ta sehän lop­ul­ta tuos­sa hal­val­la tuot­tamises­sa on kyse. Riis­tetään köy­hiä että saadaan itse enem­män katetta.

  26. Sen ver­ran palaan vielä tähän Burana-esimerkki­in, että sen main­in­ta oli jos­sakin vai­heessa aggres­si­ivista ja lisäk­si aika lail­la kyseenalaista. Main­ok­sis­sa mm. vih­jat­ti­in, että Buranan syömi­nen lievit­tää stres­siä (Main­ok­ses­sa oli hek­ti­nen häly ja tek­sti “jän­nitä vas­ta illan mat­sia” tms.) 

    Ottaen huomioon, että on jonkin ver­ran näyt­töä että liika ibupro­feenin syömi­nen voi itseasi­as­sa aiheut­taa pään­särkyjä, täl­lainen markki­noin­ti on kyl­lä erit­täin kyseenalaista. Sik­si juuri lääkkei­den kohdal­la markki­noin­ti­in tulisi suh­tau­tua kri­it­tis­es­ti. Tässä on sel­l­ainen point­ti, että kos­ka “brändäyk­sen” oleelli­nen osa on mieliku­vien markki­noin­ti, on aivan selvää että joidenkin tuot­tei­den kohdal­la hom­ma menee ns. överik­si ja aiheut­taa enem­män hait­taa kuin hyötyä. 

    En nyt heti kek­si lääkkei­den lisäk­si toista esimerkkiä, jos­sa sään­te­lyä tässä suh­teessa voisi perustel­la. Esimerkik­si farkku­jen tms. merkki­vaat­tei­den kohdal­la ei minus­tani ole mitenkään mielekästä lähteä sään­telemään hin­to­ja ja mielikuvia. 

    Huo­maut­taisin tässä kohtaa “vihreän kulut­tamisen” peri­aat­teista sen, että jos ulkois­vaiku­tuk­set on hin­noitel­tu oikein esimerkik­si päästökau­pan tms. avul­la, ei mikään kulut­ta­mi­nen ole enem­pää tai vähempää ekol­o­gista kuin joku toinen. 

    Vielä yksi point­ti, jota en yllä avan­nut, eikä kukaan siihen puut­tunut: Las­ten merkki­ti­etoisu­us. Ainakin min­un nuoru­udessani koulus­sa saat­toi (tietyis­sä piireis­sä) joutua silmätikuk­si jos jalas­sa oli väärän merkkiset housut. En väitä, että tätä(kään) ongel­maa voi ylhäältä ratkaista, kos­ka sta­tuskil­pailua esin­tyy vääjäämät­tä aina. Mut­ta esimerkik­si koulu voi yrit­tää pois­taa ongel­maa määräämäl­lä koulupu­vut, joten mitään val­tion tms. inter­ven­tio­ta ei tarvit­taisi. Meil­lä Suomes­sa tähän ei ole kai juuri mis­sään lähdetty.

    1. Minä en ehdot­tanut mitään sääte­lyä brän­deille. Lääke­main­on­taa laki säätelee, mut­ta tämän sääte­lyn perus­teet ovat terveyspoliittisia.

  27. Taval­laan­han täl­lainen antaa eväät help­poon elämään niille, jot­ka osta­vat sen saman vaat­teen ilman logoa viidel­lä kympil­lä, mut­ta on ikävää, että juuri huonon itse­tun­non omaavia voidaan huiputtaa.

    Bran­dit ovat iden­ti­teetin raken­nus­pa­likoi­ta siinä mis­sä hiustyylit, musi­ikki­maku tai habi­tus. Ihmiset käyt­tävät ja tulk­it­se­vat bran­de­jä (ja näitä mui­ta merk­i­tyk­siä) resurs­seina iden­ti­teetin mon­imutkai­sis­sarak­en­tamis­pros­es­sis­sa, joil­la he pyrkivät vas­taa­maan kysymyk­si­in kuten “milainen on hyvä ‘van­hempi’ ”, “mitä tapah­tuu kun aikuis­tun”, “miten min­un kuu­luu ola juuri omas­sa viiteryhmässäni”.

    Esimerk­ki: ihmi­nen tekee uuden­vuo­denlu­pauk­sen ja päät­tää han­kki­u­tua kun­toon. Hän ostaa Niken paidan. Nyt, jos ajat­telee kun kansan­talousti­eteil­i­jä niin tot­ta kai tämä on type­r­ää kos­ka tar­joustalous­ta olisi saanut “ihan yhtä hyvän” paidan treenaamista varten. Mut­ta jos ajat­telee kuin kulu­tus­tutk­i­ja tai antropolo­gi, niin ymmärtää, että hän osti sen paidan sik­si, että hän tietää mikä Niken merk­i­tys on kult­tuuris­samme. Niken avul­la hän viestii sekä itselleen että muille päätök­ses­tään han­kki­u­tua kesäkun­toon, uud­es­ta “fit­ness-minästään”.

    Jos hänel­lä ei olisi ollut varaa tuo­hon paitaan, niin hän olisi rak­en­tanut iden­ti­teet­tiään jol­lain muul­la taval­la, muut­tanut esimerkik­si habi­tus­taan vas­taa­maan enem­män sitä ideaa, mitä hän uskoo ja tietää “fit­ness-minään­sä” liit­tyvän. Bran­dit ovat vain tässä kätevä kier­totie. Parem­min kult­tuuria nav­igoi­vat pystyvät hyvin pie­nil­lä resurs­seil­la, vies­tivät onnis­tuneesti “fit­ness-minästään” ja muista iden­ti­teetin ominaisuuksistaan.

    Sinus­ta tämä on huonoa itse­tun­toa, jonkun toisen mielestä kult­tuurimerk­i­tys­ten navigointia.

  28. Resep­tilääkkei­den viitahin­ta­jär­jestelmän lääk­keet eivät ole vält­tämät­tä ident­tisiä, kos­ka eri lääkkei­den imey­tymisa­jat poikkea­vat toi­sis­taan ja niiden vaiku­tus on eri poti­lail­la eri­lainen. Mainit­tu saat­taa koskea myös tietenkin kaikkia lääkkeitä.

  29. Soin­in­vaara (ilmeisen tietois­es­ti) jät­ti sanomat­ta, että kap­i­tal­is­mis­sa tuot­teen hin­nan määrää yksin markki­nat, tuotankus­tan­nuk­set peri­aat­teessa ei lainkaan.

    Brändäys on tun­net­tuu­den lisäämistä. Tästä on myös posi­ti­ivisia seu­rauk­sia. Tun­netun toimit­ta­jan tuot­teesta on helpom­pi tark­istaa, että valmis­tus­ketju on eet­tis­es­ti hyväksyttävä.

    Multi­brändäyk­sessä tuot­ta­ja siis voi myy­dä ihan samaa tavaraa kahdel­la eri brändil­lä kah­teen eri hin­taan. Tuot­ta­ja tekee niin, kos­ka se on täl­lä het­kel­lä edullisem­paa, mut­ta se ei ole lupaus siitä, että tilanne ei muut­tuisi. Halvem­man brändin laa­tu­s­tan­dar­di on alempi.

    Val­is­tunut kulut­ta­ja voi löytää helmiä, jol­loin siis halvem­pi brän­di ylit­tää laa­tu­s­tan­dard­insa reilusti. Jos halvem­man brändin volyy­mi nousee tarpeek­si, voi valmis­ta­ja perus­taa sille oman tuotan­tolin­jan ja alkaa käyt­tämään hal­pa­brändis­sä huokeampia raa­ka-ainei­ta tjsp.

  30. Brän­dit ovat mah­ta­va jut­tu. Itse en niistä mak­sa, mut­ta kos­ka moni mak­saa niin se lisää suh­teel­lista vau­raut­tani. Lisäk­si niistä ei ole mitään eri­ty­istä hait­taa. Monille tulee vaikka­pa kalleista vaat­teista hyvä olo.

    Laat­uerot ovat tietysti eri asia kuin brän­dit. Niis­sä tuot­teis­sa, jois­sa on merkit­täviä laat­uero­ja ja tuot­teen laadun arvioin­ti vaikeaa, brän­di takaa laadun. Yleen­sä laat­uerot ovat mität­tömiä. Valmis­tustekni­ikat, mate­ri­aalit yms. ker­to­vat myös usein riit­tävästi laadus­ta, jol­loin brändiä ei tarvita.

  31. En halua viedä keskustelua Esson baari-osas­toon, mut­ta auton­va­l­in­takri­teer­it tar­joa­vat niin hyvän ark­iso­si­ol­o­gisen esimerkin ettei malta…

    Jos ihmiset tosi­aan ostaisi­vat auton­sa aivan kuin “kysy­i­sivät tietokoneelta” niinkuin ennen van­haan san­ot­ti­in, anta­mal­la hin­talu­okan, pain­ot­ta­mal­la joitakin omi­naisuuk­sia ja kat­so­ma­l­la minkä koslan ohjel­ma syl­kee ulos.
    Eri autoille syöte­tyt arvot olisi saatu vaik­ka ver­tailutesteistä, kat­sas­tusti­las­toista ym.

    Niin merkki­jakau­ma olisi luul­tavasti aika toisenlainen. 

    Ihmiset osta­vat pait­si johonkin merkki­in liit­tyviä, kat­teet­to­mi­akin, laatu- ja ajo-omi­naisu­us­mieliku­via, myös valmis­tus­maa­han liit­tyviä fiilik­siä ja viestit­tävät persoonallisuuttaan.

    Selkok­ielel­lä: perusinsinööri Miet­ti­nen ei voi ajaa ran­skalaisel­la tai ital­ialaisel­la, sis­us­tusarkkite­hti Mari­paita­la ei voi ajaa japani­laisel­la tai saksalaisella.

    Huom sanoin Miet­ti­nen ja Mari­paita­la, älköön kukaan lihaa ja ver­ta ole­va inssi tai sis.at loukkaan­tuko. Mon­et parhaista ystävistäni ovat…:)

    Eihän nyky­isin huono­ja auto­ja tehdäkään ja täl­lä pal­stal­la ne ovat ikävä puheenai­he. Toivon etten päästänyt henkeä pullosta. 

    Saman­ta­paiset moti­iv­it ohjaa­vat ihmisiä myös pien­talon tai kesämökin ulkoa­sun valin­nas­sa. Miltähän mon­et alueet näyt­täi­sivät ilman rakennusvalvontaa?

    Jep, ihmiset saa tehdä omil­la rahoil­laan mitä lail­lista halu­a­vat ja jos tuol­lainen paran­taa hei­dän oloaan niin kaikin mokomin.
    Täy­tyy sanoa että jotkut esimerkik­si lääke‑, auto‑, pesuaine- ja valmis­vaatete­htaat ovat todel­la onnis­tuneet mieliku­vien luomises­sa ja tuot­tei­den­sa dif­fer­en­tioin­nis­sa niiden avulla.

    Jopa saman valmis­ta­jan käytän­nössä läh­es samaan tuotte­seen liit­tyvis­sä, vähän eri pakkaus tai keu­lamerk­ki niin…

    terv. nim­imerk­ki “Joskus nap­pisilmä-Ladal­la autoli­ik­keeseen men­nyt ja aivan samana miehenä sitikalla ulos tullut:/”

  32. az:

    Aika vaikea uskoa lumevaikut­teek­si sitä selkeästi todet­tavaa nuhaisu­u­den ja aivastelun vähenemistä.

    Sitä on var­maan määritelmäl­lis­es­ti aika vaikea ihmisen itse uskoa, kun omat aiv­ot vetävät nenästä. Varsinkin, jos pitää itseään melko erehtymättömänä.

  33. Soin­in­vaara:
    “Raha ei tietenkään katoa kansan­taloud­es­ta min­nekään sil­lä, että minä ostan räikeästi yli­hin­taiset farkut. Se vähen­tää min­un kulu­tus­mah­dol­lisuuk­siani, mut­ta lisää jonkun toisen kulutusmahdollisuuksia.”

    Sanon­pa uud­estaan sen keskeisen pointin, että brändäys on aiv­o­työtä ja aiv­o­työtä tehdessään ihmi­nen tuhoaa luon­toa vähem­män toden­näköis­es­ti kuin puuhastel­lessaan konkreet­tis­ten asioiden paris­sa. Jos en väärin muista, tämä point­ti oli oikein ajatel­tu eräässä kir­jas­sa nimeltään Vau­raus ja aika.

    Jos tuo ei olisi tot­ta, olisi tietysti turha havitel­la talout­ta, jos­sa puuhastel­laan imma­te­ri­aal­is­ten asioiden kanssa. Ohjel­moi­ja voisi ryhtyä iki­honkien kaateli­jak­si, kos­ka ohjel­moi­jana hänen rahansa kuitenkin menisi muu­ta­man mutkan kaut­ta jollekulle toiselle, joka kaatelee ikihonkia. 

    Uskon ja toivon, että aiv­o­työy­hteiskun­nas­sa iki­honkamet­surille ei riitä palka­n­mak­sajia, kos­ka hei­dän asi­akkaansa ovat jo käyt­täneet rahansa €300 farkkui­hin, Pelas­takaa sademet­sät ‑pro­jek­ti­in tai johonkin muuhun “sisältö­tuotan­toon”.

    Voin olla väärässäkin, mut­ta sinä tapauk­ses­sa halu­aisin, että joku ker­too mis­sä kohdin ja mitä toivoa ihmiskun­nal­la on, jos imma­te­ri­aal­i­talouteen siir­tymi­nenkään ei pelas­ta luontoa.

    Vas­taus­ta odotel­lessa aion uskoa, että brändäys on pääasi­as­sa hieno jut­tu ohjates­saan kulu­tus­ta aiv­o­työtä suo­si­vaan suun­taan — luku­un otta­mat­ta joitakin poikkeuk­sia, kuten vaikka­pa mainit­tua las­ten ja muuten vajaakyky­is­ten manipulointia.

    Mainit­sen­pa vielä, että en usko kestävän kehi­tyk­sen syn­tyvän pelkästään taloudel­lisia kan­nus­timia “siirtelemäl­lä” vaik­ka se tärkeää onkin. Ihmis­ten pitää myös muut­taa arvo­jaan. Tähän työhän tarvit­taisi­in enem­män brändäyk­sen ammat­ti­laisia. Nykyisel­lä synkän syyl­listäväl­lä amatööril­in­jalle men­nään pahasti met­sään … tai aavikolle kai pikemmin.

    1. Brändäys on aiv­o­työtä joltain osin, mut­ta suurelta osin se on main­os­ten painamista paper­ille. En silti vas­tus­ta brändäys­tä, mut­ta toivoisin aiv­o­työtä käytet­tävän enem­män tuot­tei­den todel­lisen laadun eikä kuvit­teel­lisen laadun paran­tamiseen ja toivoisin, että omat lapseni esimerkik­si pysy­i­sivät vapaina näistä “on ostet­ta­va sitä merkkiä tai on ulkona porukoista”-riippuvuuksista.

  34. On kyl­lä havait­tu, että lääkeaine A imey­tyy ja toimii, kun taas rin­nakkaisver­sio B ei (plasmapi­toisu­udet määritet­ty). Se voi olla pien­estä kiinni.

  35. Osmo tuol­la jo mainit­sikin brandin luomisen ekol­o­gi­sista haitoista. Minus­ta kuitenkin suurem­pi hait­ta on koko medi­an val­jas­t­a­mi­nen brandin luon­nin välineeksi.

    Brändäyshän on ana­lyyt­tis­lo­ogisen mieliku­van kor­vaamista prim­i­ti­ivisil­lä tun­teil­la. Bran­di­en rak­en­t­a­mi­nen syö tilaa ihmis­ten mielistä ana­lyyt­tisen medi­an mah­dol­lisuuk­sil­ta. Pos­tiluukku­un­sa voi hel­posti lait­taa viestin “Ei main­ok­sia”, mut­ta muun medi­an brandin­lu­on­ti­op­er­aa­tioil­ta ei pysty välttymään. 

    Olen järkyt­tyneenä seu­ran­nut kuin­ka brändäys oper­aa­tioi­ta ulote­taan aiem­min pyhinä pitämil­leni alueille: “Päämin­is­teri Van­hanen lai­h­dut­ti juo­ma­l­la Höpöhöpö Zeroa”, oli tois­sa kesänä uuti­nen kaikkien val­tale­htien sivuil­la mon­e­na päivänä. Usko­ma­ton käde­no­jen­nus bran­di­en brandille, jollei siitä sit­ten mak­set­tu kun­non korvausta.

    Tämä ei varsi­nais­es­ti liity per­in­teiseen brändäyk­seen, mut­ta samaan aikaan ilmestyi neljä yht’aikaa pyörivää tv-sar­jaa, jois­sa sanka­ri­na oli huumei­ta valmis­ta­va ja myyvä henkilö ja Helsin­gin huume­poli­isi sai syyt­teet. Usko­ma­ton­ta, mitä nykyään voi tehdä, kun koko medi­aa ja siitä riip­pu­vaa val­takoneis­toa pide­tään pelkkänä markki­noin­nin temmellyskenttänä.

    Vakav­im­mat medi­aa tukki­vat bran­dit ovat nykyään “Ter­ror­is­min vas­tainen sota” ja “Ilmas­ton­muu­tos”. Asial­lista keskustelua näistä on turha käy­dä, nehän ovat bran­de­ja ja niitä puo­lus­te­taan kuten bran­de­ja tuos­sa yllä.

  36. Mer­sun omis­ta­ja mak­saa siitä, että omis­taa Mer­sunim­sen. Jos se on leuhkimista, niin siinähän leuhkii. Se on vapaae­htoista. Ruoka­puolel­la sen sijaan ei voi puhua vapaaehtoisuudesta.

    Ker­tokaa, mikä ero on Pirk­ka ja Rain­bow-tuot­teil­la mui­hin ver­rat­tuna. Kol­mas iso­merk­ki on Findus.

  37. Osmo:

    Brändäys on aiv­o­työtä joltain osin, mut­ta suurelta osin se on main­os­ten painamista paperille.

    Ja mis­tä muual­ta kuin kar­va­ha­tus­ta tämä tulee? Minä väitän, että main­os­ten ja brän­di­en suun­nit­telu on paljon isom­pi osa kansan­talout­ta kuin näi­den main­os­ten painami­nen paper­ille. (Tämäkin tulee kar­va­ha­tus­ta, mut­ta ottaen huomioon miten vähän työvoimaa paperin valmis­tamiseen ja painamiseen käytetään ja toisaal­ta taas miten työvoimaval­taista main­ok­sien suun­nit­telu on, väitän tietysti ole­vani lähempänä totuutta.)

    mut­ta toivoisin aiv­o­työtä käytet­tävän enem­män tuot­tei­den todel­lisen laadun eikä kuvit­teel­lisen laadun parantamiseen

    Mik­si ihmeessä? Kai se on enem­mänkin siitä kiin­ni kum­mas­ta on enem­män hyö­tyä. Mik­si pitäisi viila­ta jonkun tuot­teen laat­ua pikku­tarkasti, jos asi­akkaat koke­vat enem­män arvoa siitä, että käyt­tää tämän saman ajan brändäämiseen?

    toivoisin, että omat lapseni esimerkik­si pysy­i­sivät vapaina näistä “on ostet­ta­va sitä merkkiä tai on ulkona porukoista”-riippuvuuksista.

    Tarkoi­tatko, että toiv­ot, että laps­esi eivät olisi tietoisia omas­ta statuk­ses­taan (tämä var­maan vaati jonkin­laista kehi­tyshäir­iötä…), vai toiv­otko, että he tavoit­tel­e­vat korkeam­paa sta­tus­ta jol­lain tehot­tomam­mil­la tavoille vai mitä?

    (Vai toiv­otko jopa, että ihmisil­lä ei olisi sta­tus­ta? Miten sil­loin par­i­udut­taisi­in jne.)

  38. Jos tuot­teesi oikeasti on hyvälaa­tu­inen, miten viestit sen kulut­ta­jalle muuten kuin brändäämäl­lä? Ei kaik­ki kaup­pamiehet lähtöko­htais­es­ti ole umpikiero­ja hui­jare­i­ta, hyvään brändi­in liit­tyy myös lupaus jatku­vu­ud­es­ta. Tuot­ta­jalle se tarkoit­taa sitä, että asi­akas on tyy­tyväi­nen ja tulee takaisin. Mitä pahaa on tyy­tyväisessä asiakkaassa?

    Sitä­pait­si kyseessä on paljon muu­takin kuin ‘main­os­ten painami­nen’. Ihan kaik­ki, mitä yri­tys tekee, on viesti. Vrt vaik­ka Kiesi-kohu.

    Joka tapauk­ses­sa brändi­markki­noin­nin kulut on pieni osu­us tuot­teen loppuhinnasta.

    Tuo las­ten merkkiri­ip­pu­vu­usjut­tu on vah­vasti sidok­sis­sa siihen, miten hyvä on lapsen itsetunto.
    Silti lap­sille markki­noin­tia toki on hyvä valvoa ja säädellä.

  39. Itse pidän kyl­lä jonkin tason hui­jauk­se­na hyvin kalli­ita vaate­brän­de­jä, joiden tuot­tei­den laatu on oikeasti aika heikois­sa kan­timis­sa. Jos 300e mak­sa­van merkkipaidan laatu on sama tai jopa heikom­pi kuin 30e mak­sa­van paidan, jos­sain on jotain mätää. On selvää, että 300e paidan ostaes­saan sijoit­taa enim­män osan rahois­taan brändi­in, mut­ta mielestäni tuot­teen kuu­luisi olla myös jos­sain määrin laadukkaampi kuin se halvem­pi versio. 

    Tämä eri­tyis­es­ti, jos ajatel­laan niin, että on jopa “oikein”, kun ihmiset osta­vat ainee­ton­ta eli mieliku­via ja mieli­hyvää. Täl­löin­hän mate­ri­aa­li­nen kulu­tus on pienem­pi, jos ostaa muu­ta­man kalli­in tuot­teen kuin jos ostaa ison kasan halpo­ja. Jos kallis tuote kuitenkin kestää käytössä yhtä kauan kuin hal­pa tai pahim­mil­laan vähem­mänkin, mate­ri­aalis­es­ti sen kuor­mi­tus on yhtä iso. 

    Toisaal­ta kalli­it vaat­teet oli­si­vat sikäli hyvä idea, että niistä var­maan huole­hdit­taisi­in parem­min eikä heit­et­täisi niin hanakasti pois kuin esimerkik­si näitä trikoopaito­ja, joi­ta saa henkka­maukalta 5e/kpl. Ja kirp­putorit ja Uffit ja var­maan kaatopaikatkin täyt­tyvät paidoista, joi­ta ihmiset ovat pahim­mil­laan pitäneet vain ker­ran, jos sitäkään. Jos vaate olisi kalli­impi, ostostakin pitäisi hiukan harki­ta eikä vaat­teesta luovut­taisi ihan heti.

  40. “Sitä on var­maan määritelmäl­lis­es­ti aika vaikea ihmisen itse uskoa, kun omat aiv­ot vetävät nenästä. Varsinkin, jos pitää itseään melko erehtymättömänä.”

    Ero on ollut hyvin merkit­tävä, mut­ta olen huo­man­nut sen aikaa myöten sat­tumal­ta koke­muk­sen kaut­ta. Mitään a pri­ori ole­tuk­sia ei ole ollut.

    Nim­im. catili­na on muis­taak­seni aiem­mis­sa keskusteluis­sa main­in­nut ole­vansa lääkäri (pahoit­te­lut, jos muis­tan väärin?) hän viit­taa siihen, että lääkkei­den imey­tymisessä voisi olla eroja.
    Ihmisen keho on niin mon­imutkainen, että ei tun­nu mah­dot­toma­l­ta olet­ta­muk­selta, että tuos­sa voisi olla jotain perää.

    Ei kaiken tarvitse olla lumet­ta. Ja kaikesta huoli­mat­ta kan­nat­taa käyt­tää niitä lääkkeitä, joiden on kokenut toimi­van. Oli­vat syyt mitä tahansa.

  41. Catili­na, ero­ja voi olla, mut­ta mikä takaa, että kalli­impi on muka parem­pi? Lisäk­si Buranan kohdal­la ero ei edes teo­ri­as­sa voi johtua lääk­keen omi­naisuuk­sista, kos­ka ne ovat samo­ja pillere­itä eri paketissa.

  42. Itse kuu­lun siihen porukkaan, joka kuvit­telee ole­vansa main­os­ten ja brändäyk­sen yläpuolel­la. Silti en voisi kuvitel­lakaan osta­vani esim. Audia tai Koffia.

    Sik­si juuri onkin mie­lenki­in­toista, että olen itse pää­tynyt siihen, että kalli­it merkki­farkut ovat “vihreä tuote” — viit­taan myös yllä nim­imerk­ki Joulukinkun argumentteihin. 

    Län­si­mais­sa ruuan ym. tuotan­to on jo aivan riit­tävää, olisi kaikkein vihrein­tä, että puo­let kansas­ta valmis­taisi toiselle puoliskolle esim. avat­taria ja toinen puoli taas kaupois­sa myisi merkki­farkku­ja ja cappuccinoa. 

    Ja vielä Tiedemiehelle. Sanoit:“Huomauttaisin tässä kohtaa “vihreän kulut­tamisen” peri­aat­teista sen, että jos ulkois­vaiku­tuk­set on hin­noitel­tu oikein esimerkik­si päästökau­pan tms. avul­la, ei mikään kulut­ta­mi­nen ole enem­pää tai vähempää ekol­o­gista kuin joku toinen.” Onko ulkois­vaiku­tuk­set hin­noitel­tu oikein?

    Touko Met­ti­nen

  43. Kuten olen jo tain­nut sanoa, brän­di on käsit­tääk­seni asi­akaslu­paus, joka pitää. Jot­ta se pitäisi, on tehtävä paljon muu­takin kuin main­os­t­a­mi­nen. Jot­ta voi sanoa, että tule mei­dän mar­keti­in ja olet tyy­tyväi­nen, pitää käyt­tää vuosia sel­l­aiseen suun­nit­telu­un, toteu­tuk­seen ja valvon­taan, aiv­o­työhön, joka takaa, että asi­akas todel­la on tyytyväinen.

    Mitä tulee lap­si­porukoi­hin, jot­ka valikoi­vat kaverin­sa merkki­farkku­jen perus­teel­la, parem­pi olisi, jos omat lapseni onnis­tu­isi­vat pysymään mah­dol­lisim­man kaukana sel­l­ai­sista porukoista.

    Mut­ta siitä siis piti kir­joit­taa, että aiv­o­työn kulut­tamisen lisäk­si ihmiskun­nan pitää tule­vaisu­udessa lisätä muu­takin kulu­tus­ta, siis ihan tätä per­in­teistä tavaran ostamista. Toivoa ei voi pelkästään pistää imma­te­ri­aalisen kulu­tuk­sen lisään­tymisen varaan. Kulu­tuk­sen pitää vain jatkos­sa kohdis­tua kestävää kehi­tys­tä edis­tävi­in tuot­teisi­in. Yleen­sä kyl­läkin kestävää kehi­tys­tä edis­tävis­sä tuot­teis­sa aiv­o­työn osu­us on myös merkit­tävä. Äärim­mäisenä esimerkkinä voisi toimia vaikka­pa fuu­siovoimala, jos­sa raken­nuskus­tan­nusten osu­us lie­nee promil­lelu­okkaa suh­teessa suunnittelutyöhän.

  44. “Brändäys on aiv­o­työtä joltain osin, mut­ta suurelta osin se on main­os­ten painamista paperille.”

    Ei, vaan erit­täin pieneltä osin. 

    Main­on­ta ja brändäys eivät ole sama asia.

  45. az:

    Mitään a pri­ori ole­tuk­sia ei ole ollut.

    Ei tietoisil­la ole­tuk­sil­la oo tässä mitään väliä.

    Jos oot ottanu lääkkeitä ilman tietoa siitä kumpaa lääket­tä oot saanu, niin vedän kom­ment­ti­ni takaisin.

    Jos taas oot tien­nyt kumpaa lääket­tä vedät, niin sit­ten place­bo-efek­tin ja oman tiedostamisen rajo­jen pohtimiseen kan­nat­taa mielestäni käyt­tää enem­män aikaa.

    Ei kaiken tarvitse olla lumet­ta. Ja kaikesta huoli­mat­ta kan­nat­taa käyt­tää niitä lääkkeitä, joiden on kokenut toimi­van. Oli­vat syyt mitä tahansa.

    Tämä on toki tot­ta. Minä väitän vaan, että sin­un on ihan mah­do­ton tietää oma­l­ta kohdal­tasi mikä on lumet­ta ja mikä ei, jos olet itse tietoinen siitä kumpaa lääket­tä käytät.

    Ei brändäyk­sen vaiku­tus­ta voi sulkea pois aivoista tietoisesti.

  46. Tästä keskustelus­ta, vaik­ka paljon asi­aa sisältääkin, puut­tuu mielestäni yksi merkit­tävä näkökulma.

    Jos min­ul­la on vai­h­toe­htona ostaa 50€ pai­ta tai 300€ pai­ta, ja val­it­sen kalli­im­man, niin min­un on sil­loin myös tien­at­ta­va 250€ enem­män rahaa pelkästään tätä yhtä paitaa varten. Mikä tarkoit­taa yksinker­taisim­mil­laan sitä, että min­un on tehtävä enem­män työ­tun­te­ja tai haet­ta­va parem­min palkat­tua työtä.

    Jos­sain määrin kyseessä on tietysti myös pri­or­isoin­ti, eli jos halu­an kalli­im­man paidan, niin tin­gin sit­ten jostain muus­ta, mut­ta tämä on vain osa totu­ut­ta. Käytän­nössä suuri osa ihmi­sistä pon­nis­telee (enem­män tai vähem­män omas­ta tah­dostaan toki) epämiel­lyt­tävässä työssä ja/tai ääri­ra­joil­laan saadak­seen rahaa halu­amien­sa brän­di­tuot­tei­den ostoon. En ole lukenut Osmon Vau­raus ja aika ‑teosta, mut­ta ymmärtääk­seni hän puut­tuu tähän samaan prob­lemati­ikkaan siinä. 

    Vaik­ka brändäys ja markki­noin­ti liitetään tämän keskustelun tapaan yleen­sä pelkästään kulut­tamiseen, niin äärim­mäisen har­va meistä on pelkkä kulut­ta­ja olemat­ta samal­la myös esimerkik­si työn­tek­i­jä tai yrit­täjä. Ihmisen valin­nois­ta­han tässä lop­pu­vi­imek­si on kyse, mut­ta puhut­taes­sa siitä, mihin rahat kulute­taan, on keskustelu­un syytä ottaa aina mukaan myös se mis­tä ne tien­ataan. Nämä molem­mat vaikut­ta­vat siihen mil­laises­sa yhteiskun­nas­sa me elämme.

  47. Tyyp­il­lisen val­takun­nal­lisen main­oskam­pan­jan suun­nit­telun kus­tan­nuk­set ovat vain mur­to-osa kam­pan­jan toteut­tamisen kus­tan­nuk­sista, joten nopeal­la vilka­isul­la Osmo on oike­as­sa tässä suh­teessa. Mut­ta jos men­nään pin­taa syvem­mälle, huo­mataan, että asia ei ole näin yksinker­tainen. Jos­sain suo­ra­main­on­nas­sa kyl­lä suurin osa kuluista tulee paperi­sta, painamis­es­ta ja jakelus­ta, mut­ta suurin osa suo­ra­main­on­nas­ta on kaukana bränd­in­raken­nuk­ses­ta, lähi­mar­ketin hal­paa kahvia ja pizzer­ian palvelui­ta siel­lä lähin­nä main­os­te­taan. Ulko­main­on­nas­sa main­os­ten tulost­a­mi­nen ja levit­tämi­nen on vain pieni osa kokon­aiskus­tan­nuk­sista, suurin osa tulee main­ospin­nan vuokras­ta, jol­la yleen­sä rahoite­taan joukkoli­iken­net­tä tai mui­ta kun­nal­lisia palvelui­ta. Kallein main­on­nan muo­to on yleen­sä TV-main­on­ta, jos­sa aineelli­nen kulu­tus rajoit­tuu lähin­nä main­osspotin kuvaamiseen, muut kus­tan­nuk­set syn­tyvät aineet­tomista arvoista.

    Kuten myös tuli todet­tua, main­on­ta on vain osa bränd­in­raken­nus­ta. Pelkäl­lä main­on­nal­la raken­net­tu brän­di ilman mitään sisäl­löl­lisiä panos­tuk­sia ei kovin pitkälle kan­na. Jos tuote ei lunas­ta main­on­nal­la ja muuten raken­net­tu­ja odotuk­sia, sen tule­vaisu­us markki­noil­la ei ole kovin valoisa.

    Isoil­la brän­deil­lä brändäyk­seen liit­tyvien ja muiden aineet­tomien asioiden paris­sa työsken­tele­vien työn­tek­i­jöi­den osu­us koko arvoketjun työl­listämien ihmis­ten määrästä on melko pieni, joten täl­lai­sis­sa tapauk­sis­sa brändis­tä mak­set­tu lisähin­ta val­uu lähin­nä osak­keen­o­mis­ta­jien ja pienen eli­it­tidu­u­nariryh­män tasku­un. Mut­ta brändäys mah­dol­lis­taa myös pien­ten valmis­ta­jien kil­pailemisen iso­jen kanssa: jos kil­pail­taisi­in vain hin­nal­la, isot tek­i­jät oli­si­vat skaalae­tu­jen vuok­si ylivoimaisia. Pie­nil­lä valmis­ta­jil­la aineet­tomien panos­tusten osu­us liike­vai­h­dos­ta on huo­mat­tavasti suurem­pi. Ääries­imerkkinä vaik­ka joku uni­ikkikap­paleina vaat­tei­ta käsi­työnä itse ja yksin valmis­ta­va suunnittelija.

    Mitä tulee lap­si­in ja brän­di­tuot­teisi­in, niin taitaa olla jonk­in­sortin biologi­nen fak­ta, että lapset syr­jivät toisi­aan eri­laisu­u­den vuok­si, siihen kyl­lä erot­tel­e­vat keinot kek­sitään. Se, että nykyään syy on usein brän­di­vaat­teet ker­too enem­män siitä, mikä niiden ase­ma yhteiskun­nas­sa yleisem­min on. Ennen van­haan syr­jimiseen riit­ti silmäl­a­sit, puheta­pa, ulkonäkö, suku­laisu­us­suh­teet, koulumen­estys… Itse en ainakaan lähtisi brän­de­jä syr­jin­nästä syyt­tämään. Koulupu­vun merk­i­tyskin on niin ja näin, ei vaikka­pa Briteis­sä sen vähempää tai­da syr­jin­tää esi­in­tyä kuin Suomes­sa vaik­ka siel­lä koulupu­vut onkin käytössä.

  48. Osmo sanoi:

    mut­ta toivoisin aiv­o­työtä käytet­tävän enem­män tuot­tei­den todel­lisen laadun eikä kuvit­teel­lisen laadun parantamiseen 

    Johon Art­turi:

    Mik­si ihmeessä? Kai se on enem­mänkin siitä kiin­ni kum­mas­ta on enem­män hyö­tyä. Mik­si pitäisi viila­ta jonkun tuot­teen laat­ua pikku­tarkasti, jos asi­akkaat koke­vat enem­män arvoa siitä, että käyt­tää tämän saman ajan brändäämiseen? 

    Sadan miljoo­nan taalan kysymys kuu­luu: tuot­taako jonkin tuot­teen “ima­go” ihan oikei­ta ja todel­lisia hyö­tyjä ihmisille?

    Nähdäk­seni on kiis­ta­ton­ta, että kalli­im­man tuot­teen osta­jan elin­ta­so kas­vaa siitä, että tuot­teel­la on kalli­in ja laadukkaan tuot­teen ima­go (muuten­han hän ei tuot­teesta kalli­im­paa hin­taa maksaisi).

    Mut­ta täl­lä on myös ilmeisiä ulkois­vaiku­tuk­sia, kos­ka sit­ten niiden, jot­ka eivät ko. tuotet­ta voi ostaa (esim. pienem­mistä tuloista johtuen) elin­ta­so laskee.

    Mut­ta onko kyseessä ns. “nol­la­summapeli”, vai syn­tyykö kokon­aisu­udelle ihan todel­lisia hyötyjä?

    Nyt siis puhun pelkästään siitä “imagos­ta”, toki brändäyk­sel­lä voi olla mui­ta etu­ja (kuten vaikka­pa se, että kulut­ta­jien val­in­tati­lanne helpot­tuu yms.)

    Kari

    1. Kari sanoi täs­mäl­lisem­min sen, mitä yritin itse ilmaista. Jos brändin hyvyys perus­tuu todel­liseen laatu­un, se tuot­taa hyö­tyä ja toimii kulut­ta­jan­suo­jana. Jos brädil­lä on luo­tu vain eksklusi­ivi­nen ima­go, se on hyödytön, tai siis sen hyö­ty on korkein­taan nol­la­summapeliä. Jos tavoit­telemme mate­ri­aalis­es­ti tyy­dyt­tävää jouti­laisu­u­den yhteiskun­taa, imago­b­rändäämi­nen toimii väärään suuntaan.

  49. On kah­den­laista brändäys­tä, joista tässä on ollut jo puhe. Toinen perus­tuu mielikuville (tuot­teen, tavaran oman omi­nais­lu­on­teen­sa mukaises­ti), toinen fak­toille (eikä alat edes har­ras­ta suurem­paa imagonlu­on­tikam­pan­jaa). Kak­si esimerkkiä.

    1.) Vaate‑, muoti- ym. ala. Armani, Ver­sace, Benet­ton, ym.. pelkkää pilkkimistä sen suh­teen, kuin­ka paljon brändil­lä voi rahas­taa (nykyään). Onko tässä jotain epäi­lyt­tävää? Jos tässä on jotain epäi­lyt­tävää, niin se on ihmis­ten tulo­erot. Kaikil­la, useim­mil­la, tähän ei vain ole varaa. (Tämän kaltainen rikkaiden rahas­t­a­mi­nen on ehkä maail­malle hyväk­si, siis jos nykyi­nen tulon­jako­jär­jestelmä hyväksytään.) Muuten tässä on kyse osak­si myös aineet­toman hyödyk­keen kulut­tamis­es­ta, vähän kuin sin­fo­niaorkesterin kon­sertista tai kir­jas­ton kir­jas­ta (joista toki kaik­ista kus­tan­nuk­sia on). Mut­ta sinne päin.

    2.) Työka­lut. Toiset merk­it vain kestävät, toiset eivät. Toisil­la voi vään­tää ruu­ve­ja kymme­nen vuot­ta toisil­la kymme­nen ruu­via. Ei tarvitse main­os­taa. Riit­tää kun tun­tee pari raken­nus- tai kirvesmi­estä ym.

    Ongelmia syn­tyy kun näistä lip­su­taan. Kun syn­tyy köy­hän miehen Armane­ja tai van­hat laadut siirtävät tuotan­ton­sa muualle. Ja kun kaik­ki uudet brän­dit tavoit­tel­e­vat vas­taavaa. Kun Armanin pukui­hin on varaa liiaan vähillä, samoin kuin ammat­ti­lais­ten työkalui­hin, syn­tyy paljon keskinker­taista roskaa, köy­hän ‘miehen’ brändejä.
    Mieliku­va­main­on­nan määrä kas­vaa, kulu­tus, kun kaikkien pitää olla jotain enem­män. Ja pitäähän sitä. Vaik­ka työt­tömänä. Kos­kee yllä kohtaa 1. Kohdas­sa 2. tuote on oikeasti hyvä. Tässä yhtey­dessä sana ‘brän­di’ kuu­lostaa pöly­imurikaup­pi­aan oven­takaiselta hoke­mal­ta ‘mei­dän tuote, mei­dän tuote’, eli ei sovi yhteyteen.
    Kaik­ki muu brändäys sijoit­tuu tälle — imagon tai fak­tan — välille.

  50. Pitääpä täs­men­tää vähän itseäänkin. Tot­takai pidän mah­dol­lisim­man korkealaa­tu­isia tuot­tei­ta vihreän ide­olo­gian mukaisi­na. Ne ovat niin hyviä, että ne kan­nat­taa kor­ja­ta (hienot merkki­farkut, polkupyörät, joil­la aje­taan Niz­za­an) ja ne sisältävät niin paljon brändin lisäar­voa, että kulut­ta­ja on valmis vähen­tämään muu­ta kulu­tus­taan — mikä tapah­tuu automaat­tis­es­ti siten, että tuote on pirun kallis.

    Itsel­läni ei valitet­tavasti ole hinkua mon­een brändi­in, mut­ta oikeasti olen ylpeä esim. siitä, että min­ul­la on yläk­er­taan oikeat suo­ma­laisen tim­purin kor­vaku­u­lol­ta tekemät puu­por­taat eivätkä mitkään tehdasCADrimpulat.

    Voi olla Osmo, että tämä on pahim­mil­laan nol­la­summapeliä — mut­ta eikö sekin ole parem­pi kuin se, että tuote­taan mah­dol­lisim­man paljon krääsää ja siitä mak­se­taan vain tuotan­tokus­tan­nuk­set + pieni kate tekijöille. 

    Nimit­täin asia on kaiketi niin, että iso (suurin?) osa “tuot­tavas­ta” työstä lie­nee täl­lä het­kel­lä pelkästään haitak­si maa­pal­lon kestokyvylle.

    Kun ei ole vihreää dik­tatu­uria, jos­sa voidaan päät­tää, mikä tuotan­to on kan­natet­tavaa ja mikä ei — ja jos oikein ymmärsin Tiedemiehen vas­tauk­sen, kaikkien myyn­nisssä ole­vien kulu­tus­tavaroiden ulkois­vaiku­tuk­sia ei ole hin­noitel­tu oikein, niin eikö seu­raavak­si paras jip­po ole ohja­ta ihmiskun­nan toimeli­aisu­us mah­dol­lisim­man aineet­tomaan toim­intaan: avat­taria, brän­de­jä, hen­genko­ho­tus­lu­en­to­ja jne? 

    Se on nol­la­summapeliä — myön­nän, mut­ta kun toden­näköi­nen vai­h­toe­hto on että ne tekevät lisää roinaa. Tai lisää ostoskeskuk­sia, jois­sa roinaa myy­dään. Tai lisää teitä ostoskeskuksiin.

    Touko Met­ti­nen

  51. Ei ne raken­nus­miehet ole niitä halvem­pia työkalu­ja käyt­täneet. Tois­ta­vat vain sen kalli­in työkalun heille myyneen myyn­timiehen fraaseja:“ammattilaisten työkalui­hin, syn­tyy paljon keskinker­taista roskaa, köy­hän ‘miehen’ brändejä”.Loppu on kog­ni­ti­ivista dissonanssia.

    Näyt­tää kokon­aan uno­htuneen, että vaik­ka bran­di on lupaus laadus­ta, valmis­ta­ja sen laadun niihin tuot­teisi­in lataa. Todel­lisu­udessa ne ‑jopa kym­meniä ker­to­ja kalli­im­mat- työka­lut valmis­te­taan usein samas­sa Kiinalaises­sa tehtaas­sa ja jopa samal­la lin­jal­la niiden halvem­pi­en kanssa. Laat­uerot ovat täl­löin aivan mar­gin­aaliset, eikä hin­taerolle ole jär­jel­lisiä perustei­ta. Brändiään vaali­vat yri­tyk­set ovat aikanaan koulut­ta­neet kiinalaiset tuot­ta­maan hei­dän brändi­in­sä laat­ua. Kiinalaiset eivät kuitenkaan ole uno­hta­neet näitä oppe­ja tehdessään kopi­o­tuotet­ta hal­pa­markki­noille. Osaami­nen kumu­loituu sinne, mis­sä jotain tehdään. 

    En toki väitä, että nämä hal­patyöka­lut aina täysin vas­taisi­vat esiku­vi­aan, mut­ta mar­gin­aalis­es­ta laat­ueros­ta ei kan­na­ta mak­saa moninker­taista hin­taa, edes ikuisen taku­un tapauk­ses­sa, sil­lä työkalun rikkoudut­tua työ keskey­tyy. Parem­pi käyt­tää kah­ta halvem­paa työkalua, jol­loin työ ei keskey­dy yhteen rikkoutumiseen. 

    Toki oli aika, jol­loin suuri­akin laat­uero­ja oli ja nuo myyn­timi­esten puheet sisäl­sivät totu­u­den sieme­nen, mut­ta siitä on jo pari kym­men­tä vuot­ta aikaa.

  52. Kari todel­lakin kir­joit­ti täs­mäl­lisem­min kuin Osmo:

    Kari:

    Mut­ta onko kyseessä ns. “nol­la­summapeli”, vai syn­tyykö kokon­aisu­udelle ihan todel­lisia hyötyjä?

    Osmo:

    Jos brädil­lä on luo­tu vain eksklusi­ivi­nen ima­go, se on hyödytön, tai siis sen hyö­ty on korkein­taan nol­la­summapeliä. Jos tavoit­telemme mate­ri­aalis­es­ti tyy­dyt­tävää jouti­laisu­u­den yhteiskun­taa, imago­b­rändäämi­nen toimii väärään suuntaan.

    Ensin­näkin me ei olla mil­lään Maslowin tarve­hier­arkian alim­mal­la tasol­la. Ihmisen hyv­in­voin­nille ei ole kovin suur­ta merk­i­tys­tä, että mei­dän mate­ri­aaliset tarpeet tyy­dytet­täisi­in nyky­istä parem­min. Eli vaik­ka imago­b­rändäämi­nen ei paran­nakkaan tuot­teen mate­ri­aal­isia omi­naisuuk­sia se kas­vat­taa mei­dän tyy­dy­tys­tä tuot­teen kulut­tamis­es­ta. En ymmär­rä mik­si mei­dän pitäisi fik­soitua mate­ri­aaliseen, henkisen hyv­in­voin­nin kustannuksella.

    Kari pohtii olen­naista kysymys­tä: onko imago­b­rändäämi­nen nol­la­summapeliä vai ei. Osmo olet­taa ilman mitään todis­tei­ta tai pohd­in­taa, että imago­b­rändäämi­nen on nollasummapeliä.

    Imago­b­rändäämi­nen paran­taa usein kokon­aishyv­in­voin­tia. Imago­b­rändäämisen ei tarvitse perus­tua millekkään vaikeasti saavutet­tavu­udelle. Coca-Cola on esimerk­ki brändis­tä jon­ka arvo tulee siitä, että kaik­ki maail­man ihmiset juo­vat samaa juo­maa (äärim­mäisessä köy­hyy­dessä ole­vat luku­un ottamatta…)

    Sen lisäk­si on virhe olet­taa, että kaik­ki ihmiset koke­vat brändin samal­la taval­la. Tästä on esimerkkinä vaik­ka Audi. Tässäkin ketjus­sa on mainit­tu, että Audil­la on niin huono brän­di, että kir­joit­ta­ja ei voisi hark­i­takkaan Audin ostamista. Noh audimiehet ovat tästä var­masti juuri päin vas­taista mieltä. Näin Audin brän­di tuot­taa arvoa joillekin viemät­tä sitä pois muilta.

    Noin ylipään­sä vaikut­taa, että ne ihmiset jot­ka koke­vat elämän sta­tuskil­pailu­na koke­vat myös brän­dit tämän kil­pailun väli­neenä ja ne ihmiset, jot­ka ovat enem­män kiin­nos­tunei­ta omas­ta absolu­ut­tis­es­ta hyv­in­voin­nistaan saa­vat hyö­tyä brän­deistä, ilman että hait­taa­vat muita.

  53. Sadan miljoo­nan taalan kysymys kuu­luu: tuot­taako jonkin tuot­teen “ima­go” ihan oikei­ta ja todel­lisia hyö­tyjä ihmisille?

    Kuin­ka mon­ta sel­l­aista brändät­tyä ja kallista tuotet­ta löy­tyy markki­noil­ta, joille ei ole läheistä sub­sti­tu­ut­tia, joka on merkit­tävästi halvem­pi? Vaate­te­ol­lisu­ud­es­ta on turha etsiä esimerkke­jä, samoin kola­juomista, jne. 

    Ima­go tuot­taa “oikei­ta ja todel­lisia” hyö­tyjä osta­jille. Minus­ta tässä tämä “oikea ja todel­li­nen hyö­ty” on vähän saman­lainen kuin vaik­ka siinä, että ihmi­nen käy hieron­nas­sa tms. ja tun­tee itsen­sä ter­veem­mäk­si, onko tämä “oikeaa ja todel­lista hyö­tyä”, jos ter­veys ei tosi­asi­as­sa siitä mihinkään parane? 

    Tämä on tietenkin taval­laan markki­na­fun­da­men­tal­isti­nen tau­tol­o­gisoin­ti, mut­ta kuten yllä todet­ti­in, sta­tuskil­pailuista ei päästä eroon avoimes­sa ja vapaas­sa yhteiskun­nas­sa. Jotenkin intu­iti­ivisel­la tasol­la tun­tuu siltä, että kalli­it käsi­laukut ja lenkkar­it ovat kuitenkin aika har­mi­ton tapa tähän, kos­ka kaikil­la kuitenkin on käytän­nössä varaa jonkin­laisi­in käsi­laukku­un ja kenkiin. 

    Markki­noin­ti voidaan tässä mielessä ajatel­la palvelu­na, jos­sa ihmisille myy­dään hyvää mieltä. Lasku ote­taan tuot­teesta niiltä, jot­ka tuot­teen ostavat.

  54. Väitän että ostaes­sani vaimolle kalli­in merkki­laukun joul­u­lah­jak­si, min­ulle syn­tyy varsin konkreet­tista hyö­tyä. Kyl­lähän ne tavarat voisi säi­lyt­tää myös hal­pa­hallin ale­laukus­sa, mut­ta voitte itse kokeil­la, kuin­ka sel­l­ainen ote­taan vas­taan syntymäpäivä/hääpäivä/joululahjana.

  55. Hit­si, tuo esit­tämäni kysymyshän, noin kom­ment­tien luvun ja pohdin­nan jäl­keen, osoit­tau­tuikin paljon kimu­ran­tim­mak­si ja fun­da­men­tim­mak­si kuin mitä osasin pelätäkään.

    Luulen, että tuo “ima­go” tuot­taa ihan konkreet­tis­es­ti kyl­lä hyö­tyjä. Mut­ta. Pahasti epäilen, että nämä hyödyt eivät ole mis­sään järkevässä suh­teessa niihin käytet­tyyn rahaan nähden.

    Tehokku­usa­jat­telu ja markki­namekanis­mit nyt ainakin näyt­tävät kaatu­van mah­dot­to­muu­teen­sa tälle alueelle men­täessä. Kun tietyt tarpeet on täytet­ty, ihmis­ten onnel­lisu­u­den lisäämiseen ei tun­nu enää rahan käytön suun­tau­tu­munen aut­ta­van: mil­lään rahal­la ei saa onnel­lista lap­su­ut­ta, toimi­vaa parisuhtei­ta tai ystävää. Tämä ei kuitenkaan estä yrittämästä!

    Mut­ta sit­ten se kysymys kokon­aisu­u­den edus­ta on vielä auki. Olen­naista kai on se, että jos niitä raho­ja (=työaikaa ja mui­ta resursse­ja) ei käytet­täisi brän­dei­hin, niin jakau­tu­vaisi­vatko ne jotenkin järkeväm­min. Puun­halaa­japorukalla tun­tuu ole­van käsi­tys, että sil­loin ne meni­sivät köy­hien aut­tamiseen, maail­man pelas­tamiseen tms. Minä en ole aivan niin toiveikas.

    Taval­laan aihet­ta sivuten Kemp­pinen muuten sat­tui kir­joit­ta­maan tänään hauskasti:
    http://kemppinen.blogspot.com/2009/12/vaarat-nimet.html

    Kyl­lä tuol­la asioiden nimeämisel­lä (laa­jasti ottaen brändäämisel­lä) ihan todel­lisu­udessa on suuri merk­i­tys. Asi­aa pohdit­tuani totesin, että kaik­ista itsel­leni merk­i­tyk­sel­li­sistä ihmi­sistä olen aina käyt­tänyt eri nim­i­tys­tä kuin muut, ja tämä tuot­taa ihan todel­lisia hyö­tyjä min­ulle, mut­ta ei taa­tusti aiheuta hait­taa kenellekään muulle.

    Mut­ta täy­tynee tästä lähteä joulun­vi­et­toon. Matkalla voi vaik­ka pohtia, olisiko min­un tai muiden hyv­in­voin­ti lisään­tynyt, jos olisinkin käyt­tänyt lahjoi­hin puo­let enem­män tai vähem­män rahaa — epäilen.

    Hyvää joulua kaikille,

    Kari

  56. Jos mak­saa 50 euron farkuista 300 euroa, niin kenelle menee 250 euroa. Ei se mene ainakaan sille hikipa­jan työn­tek­i­jälle, joka Inti­as­sa ne farkut tekee.

    Jos sum­ma menee jollekin rahapösölle, niin mitä hän sil­lä tekee. Ostaa kai mer­sun, huvi­jahdin, lomakeitaan tai jotain sinne päin. Näi­den ylel­lisyysko­htei­den tekemiseen on taas käytet­ty köy­hän maan hikipa­jan työvoimaa.

    Ja kaiken tämän kus­tan­si tyyp­pi, joka oli valmis mak­samaan merkki­farkuis­taan 250 lisää hintaa.

    Jos tässä ketjus­sa farkku­jen osta­ja, hikipa­jan työn­tek­i­jä ja rahapösö sai­vat lisää onnel­lisu­ut­ta, niin brändy oli tehnyt tehtävänsä.

  57. Eikö kysymys brändin ja imagon hyödyl­lisyy­destä kuitenkin ole huonos­sa mielessä aka­teem­i­nen sikäli, että kel­lään ei ole mah­dol­lisu­ut­ta estää laat­ueroon perus­tu­mat­toman brändin luon­tia? Siis vaik­ka todet­taisi­in, että tiet­ty­jen brän­di­en markki­noin­ti vain lisää turhaa sta­tuskil­pailua eikä oikeasti hyödytä ketään, niin mitäpä sille voidaan? Vaik­ka olisi jokin asialle omis­tau­tunut kulut­ta­jali­ike, sil­lä pitäisi olla hyvä bud­jet­ti, jot­ta sanoma voisi men­nä läpi. 

    Laadul­taan tasaverois­t­en tuot­tei­den kil­pail­e­va brändi­markki­noin­ti on toki hölmöä hom­maa. Kulut­ta­ja hyö­tyy vain mieliku­vis­saan, ja hän mak­saa myös markkinointikustannukset. 

    Toisaal­ta ei kan­na­ta aliarvioi­da sitä iloa, jon­ka kulut­ta­ja saa ostaes­saan parhait­en markki­noidun tuot­teen. Mon­elle se on aito etu.

    1. Suomes­sa tehti­in vuosia sit­ten merkit­tävä brändin vas­tainen teko, kun päätet­ti­in, että Jaf­fa-nimistä limona­dia saa­vat muutkin tehdä kuin tuote­merkin alun­perin lanseer­an­nut (Sine­brykoff?), kos­ka Jaf­fas­ta oli tul­lut yleiskäsite appelsiinilimonadille.

  58. Kuin­ka mon­ta sel­l­aista brändät­tyä ja kallista tuotet­ta löy­tyy markki­noil­ta, joille ei ole läheistä sub­sti­tu­ut­tia, joka on merkit­tävästi halvem­pi? Vaate­te­ol­lisu­ud­es­ta on turha etsiä esimerkke­jä, samoin kola­juomista, jne.

    Kola­juomien osalta tuo pitänee sat­un­naisku­lut­ta­jien kohdal­la paikkansa, mut­ta itseni kaltaisille addik­teille asia ei ole noin. =) Väitän mais­ta­vani sokkona hel­posti onko lasis­sa aitoa Coca-Colaa vai jotain muu­ta (yleen­sä Pep­siä). Use­asti on käynyt niin että rav­in­to­las­sa listal­la lukee Coca-Cola, mut­ta pet­tymys on suuri kun lasis­sa pal­jas­tuukin ole­van Pep­siä! Jopa eri mais­sa pul­lotet­tu­jen cok­isten välil­lä on ero­ja. Hanatavaras­sa eroa ei juuri ole, mut­ta pullosta/tölkistä ero on aivan selvä.

    En sano, ettei voisi olla ole­mas­sa cokik­sen veroista kil­pail­e­vaa tuotet­takin, mut­ta tois­taisek­si ei ole Dr. Pep­per­iä luku­unot­ta­mat­ta tul­lut var­teenotet­tavaa kil­pail­i­jaa vas­taan vaik­ka eri juo­mia on tul­lut mais­tet­tua use­ampia kymmeniä! =)

    Jos mak­saa 50 euron farkuista 300 euroa, niin kenelle menee 250 euroa. Ei se mene ainakaan sille hikipa­jan työn­tek­i­jälle, joka Inti­as­sa ne farkut tekee.

    Itse omis­tan yhden 300 euron farkut (tosin alen­nus­myyn­nistä 180 eurol­la oste­tut) ja ne on tehty Ital­ias­sa. Merk­ki on Evi­su ja ainakin osa ko. merkin farkuista tehdään käsipelil­lä kan­gaspuil­la kudo­tus­ta den­imistä, en ole var­ma kuu­lu­vatko omani siihen sar­jaan, mut­ta ainakin niiden tek­stu­uri on eri­lainen kuin muis­sa omis­tamis­sani farkuis­sa ja myös kestävyys käytössä on ollut parem­pi kuin mis­sään muis­sa. Vaik­ka ne eivät varm­stikaan ole 6x parem­mat kuin 50 euron farkut, niin myöskään ne eivät ole ident­tiset näi­den kanssa, edes kus­tan­nus­rak­en­teeltaan. Ital­ias­sa kan­gaspuil­la tehty den­im on kalli­im­paa kuin Bangladeshissä koneel­la valmis­tet­tu jne. Hide­hiko Yamane (Evi­sun omis­ta­ja ja tuomit­tu talous­rikolli­nen) ei siis saa 250 euroa enem­män voit­toa myy­tyä paria kohti kuin 50 euron farkku­jen valmis­ta­jafir­man pomo vaan muutkin arvoketjun lenkit vetävät omansa välistä. 

    Itse asi­as­sa huo­mat­ta­van suuri osa vaat­tei­den hin­nas­ta syn­tyy jälleen­myyn­tipor­taas­sa ja kaikkein kalleim­mis­sa vaat­teis­sa jälleen­myyjän kate on pros­en­tu­aalis­es­tikin kaikkein suurin johtuen isom­mista riskeistä. 50 euron farkku­ja myy­dään tasais­es­ti vuodes­ta toiseen 50 euron hin­taan City­mar­ketis­sa, mut­ta 300 euron farkuista huo­mat­ta­va pros­ent­ti joudu­taan myymään 40–80 % halvem­mal­la alen­nus­myyn­neis­sä mm. muodin syk­lei­hin liit­tyvistä syistä. Tämä pitää huomioi­da alku­peräi­sis­sä kat­teis­sa. Jos 300 euron farkku­jen menek­ki olisi yhtä tasaisen var­maa ja ennustet­tavaa kuin 50 euron halpis­tenkin, ne eivät enää mak­saisikaan 300 euroa vaan ehkäpä 150–200 euroa vaik­ka koko muu arvoketju pysy­isi ennal­laan. Samas­ta syys­tä lukkosepän päivystys­palvelu on kalli­im­paa kuin etukä­teen tilat­tu: suurin osa poten­ti­aal­i­sista keikoista “jää myymät­tä” mut­ta päivystysa­jal­takin pitäisi mak­saa palkkaa. Niin­pä ne asi­akkaat jot­ka palvelua käyt­tävät, joutu­vat mak­samaan myös sen käyt­tämät­tömän ajan. Samaan tapaan kalli­in vaat­teen täy­teen hin­taan osta­va mak­saa alen­nus­tuot­tei­den menete­tyt katteet.

  59. Mielestäni nämä “50€ farkut vs. 300€ farkut” ovat nyt vähän turhan yksinker­tais­tet­tu­ja esimerkke­jä. Yleis­es­ti ottaen nois­sa “300€ farkuis­sa” on aika hem­metin paljon pidem­pi arvoketju aina tuote­su­un­nit­telus­ta (trendiseu­ran­toi­neen ja monine iter­aa­tioi­neen) myyn­ti­in (myymäläti­lat kallil­la alueelle, asiantun­te­vat myyjät) ja myyn­nin­jälkeiseen toim­intaan (pidem­pi takuu, palau­tus­pros­es­si). 50€ farkut ovat muutenkin hyö­tyneet siitä, että ne ovat usein vain kopi­oi­neet 300€:n farkuil­ta toimi­vak­si tode­tut desig­nit (tosin poikkeuk­si­akin on ja paljon, eri­tyis­es­ti muodis­sa), eli pre­mi­um-bran­dit ovat usein ne, jot­ka aja­vat kehi­tys­tä (muo­tia, tek­nol­o­gista kehi­tys­tä jne.) ja sit­ten hal­pamerk­it tule­vat ja vievät markki­nati­laa “alhaal­ta päin”. kai pre­mi­um-bran­deilel joku kor­vaus tästä kuuluu?

    Laadul­taan tasaverois­t­en tuot­tei­den kil­pail­e­va brändi­markki­noin­ti on toki hölmöä hom­maa. Kulut­ta­ja hyö­tyy vain mieliku­vis­saan, ja hän mak­saa myös markkinointikustannukset.

    Mielestäni kulut­ta­ja hyö­tyy AINA nimeno­maan mieliku­vien tasol­la, ihan sama mitkä tuot­teen omi­naisu­udet on. Aja­tus siitä, että olisi jonkin­lainen “absolu­ut­ti­nen hyö­ty”, mitä kulut­ta­ja saa on vähin­täänkin ongel­malli­nen, melko pos­i­tivisti­nen näke­mys tuot­teisi­in. Laat­ua ei voi absolu­ut­tis­es­ti määritel­lä, kos­ka laatu tarkoit­taa eri ihmisille eri asioi­ta. Sik­si ei ole “tasalaa­tu­isia tuot­teitakaan”, joi­ta ver­tail­la. Jotkut Tekni­ikan Maail­man testit ovat kuitenkin yksit­täis­ten ihmis­ten arvot­tamien mittarei­den varas­sa. Osmolle laadukas tak­ki voi olla sel­l­ainen, joka kestää ikuis­es­ti. Toiselle se taas voi olla sel­l­ainen, jos­sa ei baaris­sa läikkynyt kal­ja näy tai se on help­po pestä. 

    Muutenkin tämä ylem­pänä esitet­ty aja­tus että laatu = kestävyys on vähän ongel­malli­nen. Tuote voi olla LIIANKIN “laadukas”. Yhdys­val­tain auto­te­ol­lisu­us huo­masi jo kauan sit­ten, että mon­et auto­jen osista oli­vat sel­l­aisia, että ne oli­si­vat kestäneet vuosikym­me­nien käyt­töä mut­ta todel­lisu­udessa ne pää­tyivät muun auton mukana romut­ta­molle kun autos­ta luovut­ti­in. Paljon raaka­ma­te­ri­aalia ja työtä meni siis hukkaan. Sekin tiede­tään että usei­den laadukkaiden vaat­tei­den takana voi olla esimerkik­si raskaampia tuotan­to­pros­esse­ja kuin “vähem­män laadukkaiden”. Kaiken kestävät ja ns. ikuiset mate­ri­aalit ovat saat­ta­neet vaa­tia hyvinkin ener­giain­ten­si­iviset tuotan­to­pros­es­sit, tai sel­l­aiset vaateleikkauk­set, jois­sa mate­ri­aalia lentää paljon hukkaan.

  60. Muis­taak­seni Jaf­fa on maanti­eteelli­nen nimi. Israelis­sa eräs entre­prenööri sai kuin saikin valmis­taa ja myy­dä “Moshe Dayan”- par­tavet­tä. Hänen nimen­sä kun todel­la oli myös Moshe Dayan.

  61. Jaf­fa jut­tu on mie­lenki­in­toinen, yleen­sä “trade­mark” lain­säädän­tö menee globaal­isti jotenkin noin, eli jos jostain tulee yleis­ni­mi, vaikka­pa nämä:
    * aspirin, orig­i­nal­ly a trade­mark of Bay­er AG
    * esca­la­tor, orig­i­nal­ly a trade­mark of Otis Ele­va­tor Company[1]
    * ther­mos, orig­i­nal­ly a trade­mark of Ther­mos GmbH
    * yo-yo, orig­i­nal­ly a trade­mark of Dun­can Yo-Yo Company
    * zip­per, orig­i­nal­ly a trade­mark of B.F. Goodrich[2]

    Eli brändääjään pitää varoa että ei ole liian hyvä työssään tai brändin menettää.
    Tämä on aika sama kuin monop­o­li lain­säädän­tö, eli jos on businek­sessä liian men­estyvä, fir­ma voidaan pilkota.

    EUn eri­lainse kinkku,olut, juus­to yms paikan nimi trade­mark­it ovat tässä mie­lenki­in­toinen poikkeus.

  62. Kiinas­sa tehtävien tuot­tei­den laatu perus­tuu tois­taisek­si siihen, että tehtaille voidaan palkata asumaan 100 euron kuukausi­pal­ka­lla kas­apäin omia laadun­tarkkail­i­joi­ta, jot­ka tarkas­ta­vat kaik­ki tuot­teet ennen kuin ne lähtevät maailmalle.

    Eli kyl­lä se alhainen palkkata­so on määräävä kil­pailue­tu kehi­tys­maille. Alhainen kus­tan­nus ohjaa tuotan­toa sinne oli se tuote sit­ten brän­dat­tua tai ei. Ei brän­dit ole luoneet Kiinan kil­pailukykyä, vaik­ka useim­mat Kiinas­sa tehdyt tuot­teet ovat brändituotteita.

    Län­si­mais­sa pitää laadun­varmis­tus tehdä vähän nykyaikaisem­mil­la systeemeillä.

  63. Jori M., en tiedä mitä rem­mont­te­ja olet tehnyt mut­ta kommenttisi…
    “En toki väitä, että nämä hal­patyöka­lut aina täysin vas­taisi­vat esiku­vi­aan, mut­ta mar­gin­aalis­es­ta laat­ueros­ta ei kan­na­ta mak­saa moninker­taista hin­taa, edes ikuisen taku­un tapauk­ses­sa, sil­lä työkalun rikkoudut­tua työ keskey­tyy. Parem­pi käyt­tää kah­ta halvem­paa työkalua, jol­loin työ ei keskey­dy yhteen rikkoutumiseen.”
    … on joko todel­lisu­udelle vieras tai koke­muk­sen puutet­ta. Laat­uero ei ole mar­gin­aa­li­nen. Kak­si hal­paa ris­tipääterää kestää akku­po­ral­la kak­sikym­men­tä ruu­via, no, pari päälle, mut­ta ei enem­pää. Yksi hyvä sato­ja. Kun­non pääl­lä saa tehtyä talore­mon­tin. Tässä asi­as­sa kan­nat­taa nimeno­maan vält­tää main­iok­sia ja kysyä koke­muk­selta. Kaikkea ei vielä tehdä Kiinas­sa. (Sitä en tiedä onko kaik­ki Kiinas­sa tehty toisen luokan tavaraa. Ei ehkä enää kauan.)
    Ihan oikeasti on ole­mas­sa vielä kun­non työkalu­ja, mut­ta ne myös mak­sa­vat. Laatu mak­saa. Siitä kan­na­ta mak­saa, jos aikoo oikeasti rak­en­taa tai vas­taavaa. Jos aikoo laitaa pari ruu­via tai vas­taavaa seinälle, hal­pakaup­pa ehkä riit­tää. Kalli­ik­si se silti tulee.
    Hal­pakaup­po­jen työka­lut vievät työn­tekemisen ilon.
    Laatu kunniaan!

  64. Kaik­ki laatu ei mak­sa pos­ket­tomasti, mut­ta ne pitää vaan tun­tea. Hyvä esimerk­ki oli Tsek­ki, jos­sa vuosikym­me­nien sosial­is­mista huoli­mat­ta ei vaan kehdat­tu tehdä huonoa.
    Japani­lais­ten riisiku­peille ei enää nau­re­ta. Made in Japan on laadun tae, mut­ta tosin japani­laiset voisi­vat huo­ma­ta, että ei siitä met­allista enää niin hirveää pulaa ole.

  65. Sel­l­ainen sanon­ta on ole­mas­sa, että köy­häl­lä ei ole vara ostaa hal­paa eli esim made in Robin Hood tai Honkong.

  66. Brän­daus on yksi kulu­tusy­hteiskun­nan moottoreista.
    Brändäuk­sen avul­la ihmiset saadaan halu­a­maan uusia tuot­tei­ta ja kulut­ta­maan. Shop­pailus­ta tulee nautin­nol­lisem­paa. Mon­et saadaan shop­paile­maan jopa yli varojensa.

    Brän­dit helpot­ta­vat kulut­ta­jia valin­nois­saan, mut­ta toisaal­ta ne saat­taa­vat johtaa kulut­ta­jia harhaan.

    Brändäyk­sen avul­la luo­tu kulu­tuk­sen kasvu ajaa tätä maail­maa nyt kovaa vauh­tia vaikeuksiin.

    Pitäisikö brändähyk­selle sit­ten jotain tehdä? 

    Brän­de­jä ei voi eikä kan­na­ta lopet­taa. Mut­ta toisaal­ta kulut­ta­jien ja ympäristön suo­jelua tarvi­taan yhä enem­män kom­pen­soimaan brän­dei­hin liit­tyviä negati­ivisia vaikutuksia.

  67. OS kir­joit­ti 24.12.:“Suomessa tehti­in vuosia sit­ten merkit­tävä brändin vas­tainen teko, kun päätet­ti­in, että Jaf­fa-nimistä limona­dia saa­vat muutkin tehdä kuin tuote­merkin alun­perin lanseer­an­nut (Sine­brykoff?), kos­ka Jaf­fas­ta oli tul­lut yleiskäsite appelsiinilimonadille.”

    Seu­raa­va tieto tai olet­ta­ma perus­tuu isäni, kansan­talo­su­ti­eteen pro­fes­sorin kansa käy­tyyn keskustelu­un joskus 60-luvul­la. Hart­wallin pyr­ki kai 50-luvul­la ellei aiem­minkin rek­isteröimään Jaf­fan yksi­no­maan omak­si tuote­merkik­seeen. Tähän ei suos­tut­tu, kos­ka Jaf­fa on maanti­eteelli­nen nimi,kaupunki Israelissa.

    Tun­ne­tu­in maku on appel­si­i­ni, joka tuli markki­noille jo vuon­na 1949[1].(Wikipedia)

    Huo­masin vain Jaf­fa-sivuil­ta, että kovasti life-styleä brän­di yritää liit­tää itseen­sä. Siis sel­l­aisille teini­ikäisille (jol­lainen minäkin joskus olen ollut). Ihmien halu­aa kuu­lua johonkin ryh­mään — ja erot­tau­tua siten muista.

    Me kut­summe min­er­aalivet­tä vis­sykis, smaoin Hart­wallin tuote­merkin ja kaupunkin (Vichyn) mukaan.

    On Evian-min­er­aalivedet, samoin Lac Lemanin (Gen­even jär­ven) ran­nal­la sijait­se­van kylpyläkaupun­gin mukaan. Ehkä se on voitu suo­ja­ta. Evian­in sopimuskelle mutuen lopetet­ti­in Alger­ian sota.

    En oel var­ma, mut­ta ase­toal­sisyyli­hap­poa voi Aspiri­in­i­na myy­dä vain Bay­er. Muut käyt­tävät muite tuote­merkke­jä. Tai puhu­vat vain C‑vitamiinista.

  68. Catili­na: “Muis­taak­seni Jaf­fa on maanti­eteelli­nen nimi. Israelis­sa eräs entre­prenööri sai kuin saikin valmis­taa ja myy­dä “Moshe Dayan”- par­tavet­tä. Hänen nimen­sä kun todel­la oli myös Moshe Dayan.”

    Luin saman uutisen lehdestä vuo­den 1967 kuu­den päivän sodan jäl­keen. Moshe Dayan oli Israelin puo­lu­tus­tu­min­is­teri ja voitokkaan sodan sankari.

    Toinen Moshe Dayan taisi olla par­turi, mut­ta en voi mil­lään samoa muis­ta­vani oikein.

  69. Joo. Hal­pa tulee joskus tosi kalli­ik­si. Toisaal­ta esim. varsinkin autoko­r­jaamoissa hin­ta ei ole aina laadun tae. Autoko­r­jaa­jille kan­nat­taa olla kohtelias, jos he ilmi­selvästi ovat sen arvoisia.

  70. Bay­erin tuote­merkeistä Aspirin ja Hero­in menet­tivät ase­mansa USAs­sa Ver­sailles’n rauhan­sopimuk­sen myötä ja ne muut­tui­v­at yleiseen käyt­töön. Euroopas­sa nuo kai säi­lyivät ja Aspirinia Bay­er ainakin puo­lus­taa omanaan. Mik­siköhän ei Heroinia?

    Jaf­fa appel­si­ini­juo­ma (ei limona­di, joka on juo­ma, mis­sä ei ole luon­taisia valmis­tu­sainei­ta) lie­nee saanut nimen­sä Jaf­fa appel­si­ineista eikä kaupungista. Toki appel­si­inien nimen taustal­la on Jaf­fan kaupunki. 

    Brändäyk­seen kuu­luu kai sekin, että aivan yksinker­tainen asia eli ajo­val­on polt­ti­mon vai­h­to tehdää mah­dot­tomak­si auton omis­ta­jalle tai sit­ten se mak­saa älyt­tömästi. Yleen­säkin huolto­toimet ovat kallis­tuneet aivan järjettömiksi.

  71. Touko Met­ti­nen esit­ti kiin­nos­ta­van väit­teen: ”Län­si­mais­sa ruuan ym. tuotan­to on jo aivan riit­tävää, olisi kaikkein vihrein­tä, että puo­let kansas­ta valmis­taisi toiselle puoliskolle esim. avat­taria ja toinen puoli taas kaupois­sa myisi merkki­farkku­ja ja cappuccinoa.”

    Mut­ta miten korkealle tyyp­il­lisen län­si­maan elin­ta­so mah­taisi näin nous­ta, jos muu­ta kaup­paa ei olisi? Eivät taitaisi rahat kauaa riit­tää merkki­tuot­teisi­in, tuskin avat­tari­inkaan. Mieliku­vakaup­pa ei todel­lakaan ole ratkaisu edes luon­non ylikuor­mit­tumisen ongelmaan.

    Brändäys, kun siitä erote­taan käytön laatu/hinta kysymyk­set, on aito pyra­midipeli, joka toimii vauras­tu­misen unel­mal­la. Brändil­lä oste­taan arvos­tus­ta ja kalli­il­la brändil­lä saa enem­män arvos­tus­ta kuin hal­val­la – sik­si­hän se on kalli­impi. Kaik­ki brän­dei­hin käytet­ty var­al­lisu­us kulkeu­tuu vähitellen huip­ulle luo­den yhä rikkaampia brän­di­en omis­ta­jia ja yhä kalli­impia brän­de­jä, joil­la vauras­tuneet osoit­ta­vat vau­raut­en­sa. Mut­ta kos­ka brän­dit liit­tyvät tavaroi­hin, brän­di­talous kasaa huip­ulle merkkikel­lo­jen ja vaat­tei­den lisäk­si merkil­lisiä auto­ja, huvi­jahte­ja, rav­in­to­la-annok­sia, lentokonei­ta, raken­nuk­sia ja maa-aluei­ta – ja mah­dol­lisim­man paljon, kos­ka kak­sikym­men­tä Her­mes pukua nos­tat­taa enem­män arvos­tus­ta kuin kaksi. 

    Tämäkään pyra­mi­di ei pysy­isi pystyssä ellei sen poh­jal­la olisi luke­ma­ton määrä köy­hiä työläisiä, jot­ka näitä tuot­tei­ta valmis­ta­vat ilman että itse voivat niistä naut­tia, ja keskel­lä olisi val­ta­va joukko keski­t­u­loisia, joiden unel­mana on siir­tyä Opelista Audi­in ja Haku­ni­las­ta Matinkylään ja Alkos­sa alahyl­lyltä ylemmille.

    Brändipyra­midin ongel­ma on sama kuin muidenkin pyra­mid­i­talouk­sien. Se edel­lyt­tää jatku­vaa kasvua ja se edel­lyt­tää Opelien ja Audi­en tuotan­non kasvua ja se luon­non kuor­mi­tuk­sen kasvua. 

    Jos nyt jotain asialle pitäisi tehdä, niin ainakin voitaisi­in kysyä, mitä järkeä on bränd­in­rak­en­ta­jien verova­paudel­la, siis sil­lä, että yri­tyk­set voivat vähen­tää mm. main­on­taan käyt­tämän­sä varat verotuksessa.

  72. “ja keskel­lä olisi val­ta­va joukko keski­t­u­loisia, joiden unel­mana on siir­tyä Opelista Audiin”

    Väitätkö että Audi ei ole esteet­tis­es­ti hienom­pi kuin Opel?

  73. Olette jät­täneet brändäyk­sen yhden aspek­tin kokon­aan käsit­telemät­tä: samankaltaistuksen.
    Siinä suosit­tu tuoten­i­mi las­tataan täy­teen toisi­in­sa liit­tymät­tömiä huonom­pi­laa­tu­isia tuot­tei­ta, jot­ka tap­pa­vat alku­peräisen tuot­teen idean. Näil­lä sit­ten val­loite­taan kau­pas­sa hyl­lyti­laa ja huonon­netaan osta­jan valikoimaa. Lisäk­si osta­ja ei voi enää puhua tuot­teesta yksinker­tais­es­ti vaan joutuu hifis­telemään, että edes tiede­tään mis­tä puhutaan.

    Tähän liit­tyy myös kausi­tuot­tei­den käsite, jol­la tapetaan asi­akastyy­tyväisyys tekemäl­lä katoavia tuot­tei­ta, joi­ta ei enää ikinä myöhem­min mis­tään saa. Jää vain kaipaus ja viha valmis­ta­jaa kohtaan.

    Olet­teko karkki­hyl­lyjä käyneet lähi­aikoina kat­so­mas­sa? Siel­lä ei ole enää muu­ta kuin brän­de­jä. (Sisäänos­ta­jat ovat niin höynäytettäviä.)

  74. Brändäyk­seen kuu­luu kai sekin, että aivan yksinker­tainen asia eli ajo­val­on polt­ti­mon vai­h­to tehdää mah­dot­tomak­si auton omis­ta­jalle tai sit­ten se mak­saa älyttömästi.

    En näk­isi, että tämä ns. ven­dor lock-in ‑ilmiö olisi osa brändäys­tä. Luon­nol­lis­es­ti ilman brän­de­jä ko. toim­inta ei olisi mah­dol­lista, mut­ta sen his­to­ria on paljon pitem­pi kuin nykyaikaisen määräti­etoisen bränd­in­raken­nuk­sen. Esimerkik­si stil­likamerois­sa eri valmis­ta­jien linssien ja runk­o­jen yhdis­tämi­nen ei pääsään­töis­es­ti onnis­tu, ja näin on ollut ainakin 30-luvul­ta asti. (Eloku­vakamerois­sa näin ei ole vaan Panav­i­sio­nia luku­unot­ta­mat­ta jok­seenkin kaik­ki valmis­ta­jat käyt­tävät saman­laista kiinnitystä.)

    Brändil­lä oste­taan arvos­tus­ta ja kalli­il­la brändil­lä saa enem­män arvos­tus­ta kuin hal­val­la – sik­si­hän se on kalli­impi. Kaik­ki brän­dei­hin käytet­ty var­al­lisu­us kulkeu­tuu vähitellen huip­ulle luo­den yhä rikkaampia brän­di­en omis­ta­jia ja yhä kalli­impia brän­de­jä, joil­la vauras­tuneet osoit­ta­vat vaurautensa.

    Aika yksi­u­lot­teinen kuva. Ei kaikil­la brän­deil­lä ole tarkoi­tus viestiä sta­tus­ta tai vau­raut­ta. Suurin osa brän­deistä on varsin proos­al­lisia, pelkkiä lupauk­sia tasalaa­tuis­es­ta tuot­teesta kuten alku­peräisessä blogi­postauk­ses­sa kir­joitet­ti­in. Tuskin Coca-Cola, Pep­so­dent, Ariel, Reis­sum­ies, Taffel tai moni muu isol­la rahal­la raken­net­tu päivit­täiskau­pan brän­di viestii osta­jansa eri­tyis­es­tä vau­raud­es­ta vaik­ka ne voivatkin aav­is­tuk­sen inhouse label ‑tuot­tei­ta kalli­impia ollakin. Myös selkeästi kom­mu­nikati­ivisetkin brän­dit vies­tivät myös mon­imutkaisem­pia asioi­ta kuin pelkkää sta­tus­ta. Cheap Mon­dayn farkut mak­sa­vat suun­nilleen saman ver­ran kuin Sep­pälän halp­is­farkut, mut­ta vies­tivät kuu­lu­mis­es­ta tiet­tyyn yhteisöön (vaik­ka taita­vat olla jo vähän passé… =D). Edullisem­pi Harley-David­son ei sen kalli­impi kuin vaikka­pa Kawasakin prätkä, mut­ta niil­lä aja­vat aika eri­laiset ihmiset. Jne.

  75. “Väitätkö että Audi ei ole esteet­tis­es­ti hienom­pi kuin Opel?”

    Ulkonäkö on mielipi­de-ja makukysymys ‑Autois­sa merk­ki liit­tyy enem­mänkin siihen mil­laisen pip­pelin­jat­keen kukin tarvitsee.
    Luotet­tavu­udessa ja muis­sakin omi­naisuuk­sis­sa Toy­to­ta pär­jää siinä kuin Audikin, mut­ta Audi on ns miesten miesten auto

  76. Ei ainakaan vaatekau­pas­sa brän­di takaa laatua.
    Jokainen tietää, että jos ostaa H&M, Sep­pälän tai jonkun muun halpisketjun vaat­tei­ta niin saa valmis­tau­tua siihen, että vaate kestää muu­ta­man käyttökerran.

    Toisalta, ei Suo­mi ostanut itä­maista atom­ivoimalaa, kyl­lä täl­laises­sa korkean teknolo­gian ostok­ses­sa luote­taan edelleen län­si­maiseen osaamiseen.

    Ei se brän­di mitään takaa vaan osaami­nen sen takana

    Brän­di on enem­mänkin sitä, että tuote tun­netaan ympäri maail­man ja se miel­letään joksikin.Jos amerikka­li­nen menee Kiinaan niin hän voi men­nä tut­tuun Mäkkäri­in syömään.

    Nuo arvon mitat eli pip­pelin­jat­keet ovat sit­ten oma lukun­sa, ne ovat tietyis­sä pienis­sä piireis­sä tärkeitä. Helsingis­sä näitä piire­jä löy­tyy enemmänkin

  77. Tämä säie taitaa olla hiipumas­sa — ja ehkä hyvä niin. Kun kär­jistyk­sil­lä saa aikaan vain kär­jistyneitä asetelmia.

    Olisin halun­nut pohtia sitä, mikä on ratkaisumme siihen, että kun kaik­ki aineel­liset ja henkisetkin tarpeemme tule­vat tyy­dyte­tyik­si yhä pienem­mäl­lä työn­tek­i­jämääräl­lä, osa väestöstä jää ikäänkuin tyhjän päälle. Kansalais­palk­ka olisi hyvä, mut­ta tun­tuu mah­dot­toma­l­ta. Sik­si arvelin (ja perkele vieköön, arve­len edelleenkin) että paras, mitä voimme tähän väli­in tar­jo­ta, on mielku­vien kaup­paami­nen. Niistä kun ihmiset ovat valmi­ita mak­samaankin — päin­vas­toin kuin esim. kansalaispalkasta.

    Jos nyt ihan oikeaa ja kär­jistämätön­tä visio­ta joku mul­ta vält­tämät­tä tivaisi, niin esimerkik­si sitä, että käsin tehty, sin­ulle suun­nitel­tu ja läheltä ostet­tu on korkea­ta laat­ua ja brän­deistä paras. Siihen viit­tasin pari repli­ikkiä siten omil­la por­tail­lani. Se nyt lie­nee kiis­tat­ta myös vihreää — vaik­ka on myös elitististä.

    Touko Met­ti­nen

  78. Brändäämiseen liit­tyy oleel­lise­na tek­i­jänä salailu. Eli tuotan­to-olo­suhtei­ta kehi­tys­mais­sa ei puhuta ja lap­si-orja-vanki­työvoiman käyt­tö salataan.Samoin tuki paikallisille dik­daat­tor­eille, kor­rup­tion ylläpi­to kehitysmaassa.

    Sama salaami­nen jatkuu län­si­mais­sakin: Työn­tek­i­jän sanan­va­paut­ta rajataan mah­dol­lisim­man vähäisek­si ja työn­tek­i­jän kyt­täämistä mak­si­moidaan Lex Nokian kaltaisil­la laeilla.

    Brändi­in liit­tyvät negati­iviset asi­akaskoke­muk­set kui­tataan asi­akkaan kanssa tehdy­il­lä sopimuk­sil­la eli mak­se­tan pieni kor­vaus ja vasti­neek­si asi­akkaal­la on vaiti­olovelvol­lisu­us joka on taat­tu suurel­la sopimussakolla.

    Toimit­ta­jat ja vies­timet lahjo­taan hil­jaisik­si tar­joa­mal­la kesti­tys­tä , rahaa, hyviä tiedot­ta­jan työ­paikko­ja, hyviä uutisia, uhkaa­mal­la main­os­tu­lo­jen mene­tyk­sel­lä, osta­mal­la ohjelmia etc

    Brändäämi­nen on enne kaikkea salailua

  79. Jori Mon­to­nen:

    “Brändiään vaali­vat yri­tyk­set ovat aikanaan koulut­ta­neet kiinalaiset tuot­ta­maan hei­dän brändi­in­sä laat­ua. Kiinalaiset eivät kuitenkaan ole uno­hta­neet näitä oppe­ja tehdessään kopi­o­tuotet­ta hal­pa­markki­noille.… En toki väitä, että nämä hal­patyöka­lut aina täysin vas­taisi­vat esiku­vi­aan, mut­ta mar­gin­aalis­es­ta laat­ueros­ta ei kan­na­ta mak­saa moninker­taista hin­taa, edes ikuisen taku­un tapauk­ses­sa, sil­lä työkalun rikkoudut­tua työ keskeytyy.”

    Asia on mielestäni päin­vas­toin, nimeno­maan työkaluis­sa laatu­tuot­teen ja kopi­on ero voi olla huikea. Hyväl­lä työkalul­la työ sujuu het­kessä ja jäl­ki on siis­tiä, huonol­la nyrhäät moninker­taisen ajan.

    Kopi­o­tuote voi näyt­tää ihan samal­ta kuin alku­peräi­nen, joten eroa kau­pas­sa ei hel­posti huo­maa. Käytössä sit­ten erot tule­vat ilmi. Kopi­o­työkalun muovi on huono­laa­tu­ista, käden­si­jan ote ei pidä vaan luis­taa. Met­al­li on pehmeää, terät tyl­siä jne.

    Aivan eri­tyis­es­ti työkalu­jen osalta van­ha sanon­ta, köy­hän ei kan­na­ta ostaa hal­paa, on voimissaan.

    Kiinas­sa tehty pis­tora­sia voi näyt­tää ihan samal­ta kuin län­si­mainen, hin­ta on viides­osa esiku­vas­taan. Siinä on kuitenkin saatet­tu käyt­tää halvem­paa, palo­vaar­al­lista muovi­laat­ua. Kulut­ta­ja huo­maa eron siinä vai­heessa kun käry nousee.

    Usei­den mieliku­va brändäämis­es­tä tun­tuu ole­van, että oste­taan Kiinas­ta laatikko tavaraa ja lyödään siihen oma merk­ki päälle. Täl­löin kuitenkaan ei puhuta brändäämis­es­tä siten kun kaup­pamiehet asian ymmärtävät, vaan ennem­min lumemyynnistä.

    Oppikir­jan mukainen brändäys tarkoit­taa sitä, että brändi­in liit­tyvät arvot ote­taan mukaan jo tuot­teen suun­nit­telu­vai­heessa. Mon­et tuoteke­hit­telijän tai tuotan­non ehdot­ta­mat yksinker­tais­tuk­set tai laadulliset oikaisut hylätään, kos­ka ne soti­vat brändin arvo­ja vas­taan. Been there done that.

  80. “Asia on mielestäni päin­vas­toin, nimeno­maan työkaluis­sa laatu­tuot­teen ja kopi­on ero voi olla huikea. Hyväl­lä työkalul­la työ sujuu het­kessä ja jäl­ki on siis­tiä, huonol­la nyrhäät moninker­taisen ajan.”

    Heh, Boschin porakone mak­saa Kiina tehtaal­la 10 euroa ja Suomes­sa kau­pas­sa 100 euroa. Suurin osa kuluista on brändäys­tä ja jälleenmyyntiä.

    Samaa tuotet­ta voi myy­dä 50 eurol­la ilman brändikuluja

  81. Touko Met­ti­nen:

    Olisin halun­nut pohtia sitä, mikä on ratkaisumme siihen, että kun kaik­ki aineel­liset ja henkisetkin tarpeemme tule­vat tyy­dyte­tyik­si yhä pienem­mäl­lä työn­tek­i­jämääräl­lä, osa väestöstä jää ikäänkuin tyhjän päälle. Kansalais­palk­ka olisi hyvä, mut­ta tun­tuu mah­dot­toma­l­ta. Sik­si arvelin (ja perkele vieköön, arve­len edelleenkin) että paras, mitä voimme tähän väli­in tar­jo­ta, on mieliku­vien kaup­paami­nen. Niistä kun ihmiset ovat valmi­ita mak­samaankin – päin­vas­toin kuin esim. kansalaispalkasta. 

    Tehtävä­naset­telusi on todel­la tärkeä ja siihen olisi löy­det­tävä ratkaisu, joka toimii saman suun­tais­es­ti kuin kansalais­palkkakin, siis talouden kil­pailu­painet­ta pienen­täen ja rikkaiden ja köy­hien välistä kuilua kaventaen.

    Mieliku­vakaup­pa toimii kuitenkin aivan päin­vas­taiseen suun­taan. Kun mielikuville annetaan arvo, arvokkaam­mat mieliku­vat ja niiden tuot­ta­jat ja myyjät voit­ta­vat vähempiar­vois­t­en mieliku­vien myyjät. Mieliku­vakaup­pa muo­dostaa hier­arkioi­ta ja se kas­vat­taa väistämät­tä tulo­ero­ja ja sysää men­estymät­tömät luusereik­si. Ja tässä arvoast­eikos­sa luuser­it ansait­se­vatkin luuseriuten­sa eikä heitä sovi ainakaan kansalais­pal­ka­lla paapoa.

    Käytöltään sama­nar­vois­t­en tuot­tei­den, esimerkik­si Pirk­ka-colan ja Coca-colan kil­van voit­taa se, jon­ka tuot­teeseen liitet­ty mieliku­va on arvokkaampi. Sik­si Cokik­sen tuot­ta­jat rikas­tu­vat enem­män kuin Pirkkik­sen. Mut­ta eivät mieliku­val­la rikas­tuneet tue ostoil­laan niinkään K‑kauppaa eivätkä Säästöpörssiä vaan merkkili­ikkeitä, eivätkä he sijoi­ta yli­jäämään­sä paikallisi­in Osu­us­pankkei­hin vaan suuri­in merkkipankkei­hin tai exclusi­ivisi­in super­me­rkkipankkei­hin kuten Mad­of­fin pulju­un. Eivätkä maail­man blank­feinien ja mad­offien luo­mat mieliku­vat olisi niin arvokkai­ta ja rahaa puoleen­sa vetäviä, elleivät he pitäisi ranteis­saan Patek-Philippe­jä, ajaisi Bent­ley­il­lä ja pukeu­tu­isi Armaneihin.

    Mut­ta jos todel­la olet kiin­nos­tunut siitä, miten rikkaiden ja köy­hien välistä kuilua voisi kaven­taa, niin tutus­tu laa­jem­min kir­joituk­si­i­ni. Vähäis­es­tä merkkiar­vostaan huoli­mat­ta niis­sä on paljon asiaa.

  82. “Heh, Boschin porakone mak­saa Kiina tehtaal­la 10 euroa ja Suomes­sa kau­pas­sa 100 euroa. Suurin osa kuluista on brändäys­tä ja jälleenmyyntiä.

    Samaa tuotet­ta voi myy­dä 50 eurol­la ilman brändikuluja”

    Mis­tä ihmeen hatus­ta nämä hin­nat tem­paisit? Sitä­pait­si kaup­pa ei vas­taa Boschin brändistä.

    Jos se Bosch mak­saa kau­pas­sa 100 euroa, on sen vero­ton hin­ta n. 80 e. Kau­pan kate on noin 50%, keskus­li­ik­keen noin 20 %. Joten Bosch saa siitä poras­ta enää vähän yli 30 e kun se myy sen keskus­li­ik­keelle. Boschille jää lisäk­si kul­je­tus Kiinas­ta keskus­varas­to­jen kaut­ta Suomeen, tul­lit ja muut mak­sut, taku­uhävikkien ja rekla­maa­tioiden hoito, kau­pan palau­tuk­set ym. Katet­takin pitäisi tehdä. Niin ja sit­ten on tämä inho­tus, markki­noin­ti. Paljonko sille jää?

    Yri­tyk­sessä jos­ta itse saan leipäni (ja joka hyvinkin on ver­rat­tavis­sa Boschi­in) markki­noin­tibud­jet­ti on noin pros­ent­ti liikevaihdosta.

  83. Liian van­ha
    “Heh, Boschin porakone mak­saa Kiina tehtaal­la 10 euroa ja Suomes­sa kau­pas­sa 100 euroa. Suurin osa kuluista on brändäys­tä ja jälleenmyyntiä.”

    No se on ihan yks hailee mikä sen Boschin saa kestämään, onko se tar­ra poran kyl­jessä vai ken­ties markki­nami­esten hienot main­ok­set, mut­ta lattuero vinku­tuot­tei­den ja todel­lis­ten tuot­tei­den välil­lä on etenkin nois­sa sähköl­lä toimivis­sa här­päkkeis­sä melko suuri. 

    Kyl­lähän Bil­temas­takin saa hyviä tuot­tei­ta jos osaa ostaa, mut­ta kyl­lä sieltä löy­tyy _aivan_ _täysiä_ susikap­palei­ta, sel­l­aisia, jol­laista ei taa­tusti löy­dy Boschin tai Bah­con kat­aloogeista. Itse olen ainakin tör­män­nyt aivan ruu­var­in­teri­in joil­la sai 10 ruu­via poh­jaan, kierte­itys­sar­jaan, jos­sa kierteytin hajosi ekaa kier­ret­tä tehtäessä. Yksi hyvä tapa nos­taa veren­painet­ta on ostaa kaikkein halvimpia ja samal­la pehmeimpiä mah­dol­lisia uraru­u­ve­ja, jon­ka jäl­keen onkin kivaa kun akku­po­rakone veteäsee niiden ris­tiu­rat taivaan tuuliin.

  84. Sylvesterin kom­ment­ti on täysin allekirjoitettavissa.
    Mitä oli ennen kuin oli brändäys­tä? Isäni oli har­rastepu­usep­pä ym. (koulu­tus­ta siihen myös, ammat­ti toinen), rak­en­si talo­ja, veneitä, huonekalu­ja, ym. Meil­lä oli kotona (about 60‑, 70‑, 80-luvuil­la) aina ne samat, muu­ta­ma ruu­vimeis­seli, esimerkik­si, koskaan ei oikeas­t­aan tarvin­nut han­kkia uusia, puhutaan kym­menistä vuo­sista ja luke­mat­tomista ruu­veista. Sama pätee useimpi­in mui­hinkin yksinker­taisi­in työkalui­hin, vasaraan, talt­toi­hin, ym. ym — ja ruu­vei­hin. Ei niil­lä työkaluil­la mitään merkkiä ollut, tai ne merk­it oli­vat ajat sit­ten jo häipyneet. Ei tarvit­tu brändiä, tuote vaan kesti. Eikö enää osa­ta tehdä yhtä vah­vaa ‘rautaa’? Sitä en usko. Bil­te­man (ym.) ruu­varis­ar­jat ovat useim­miten roskaa, vasaroista vään­tyvät var­ret kun ottaa irti pari kolmetuumaista.
    Viimek­si tänään ruu­vasin yhtä ver­hotan­gon mukana tul­lut­ta ruu­via. Kun se oli melkein sisäl­lä rupe­si kan­ta anta­maan perik­si ihan taval­liseen puuhun. Kun otin järeäm­män ruu­varin, kan­ta irtosi lop­ullis­es­ti. Sen jämän poisot­tamises­sa ja kun­non ruu­vien lait­tamises­sa vierähti use­ampi tovi. Ja paljon rahaa, jos puhut­taisi­in ammat­tipu­usepän tun­tipalka­s­ta vaik­ka, vaikka­pa vain puoles­ta tunnista.
    Oikeas­t­aan pohd­in­tani on se, mik­si useim­mat tuot­teet (koke­muk­ses­ta puhun nyt työkaluista, muitakin tuot­tei­ta on) kestivät pitkään (ainakin 70-luvul­la vielä) ilman brändäys­tä, kun tun­tuu, että nyt edes brändäyk­sel­lä ei päästä samaan? Ovatko sen ajan rau­dat ja met­al­lit nykyään niin kalliita?

  85. “No se on ihan yks hailee mikä sen Boschin saa kestämään, onko se tar­ra poran kyl­jessä vai ken­ties markki­nami­esten hienot main­ok­set, mut­ta lattuero vinku­tuot­tei­den ja todel­lis­ten tuot­tei­den välil­lä on etenkin nois­sa sähköl­lä toimivis­sa här­päkkeis­sä melko suuri.”

    No idässä nuo aidot ja kopi­ot tule­vat samal­ta lin­jal­ta, joten ero­ja ei ole . Olen asunut nois­sa mais­sa puo­likym­men­tä vuot­ta ja kopi­oin­ti­ta­vat tuli­vat tutuksi.
    Ei län­si­maalaisel­la ole mah­dol­lista kon­trol­loi­da paikallisa tuotan­to­pros­esse­ja, kun silmä vält­tää niin alkaa vilppi.

    Sit­ten ovat erik­seen nuo halpis­tuot­teet, niis­sä ei pyritäkään laatuun

  86. “Boschille jää lisäk­si kul­je­tus Kiinas­ta keskus­varas­to­jen kaut­ta Suomeen, tul­lit ja muut mak­sut, taku­uhävikkien ja rekla­maa­tioiden hoito, kau­pan palau­tuk­set ym. Katet­takin pitäisi tehdä. Niin ja sit­ten on tämä inho­tus, markki­noin­ti. Paljonko sille jää?”

    Kun sar­jat ovat suuria niin ei sitä paljon per kaap­pale jääkään, mut­ta siitä huoli­mat­ta noista pikku sum­mista ker­tyy suuria voittoja.
    Kun vain määrä on tarpeek­si suuri

  87. “Kun sar­jat ovat suuria niin ei sitä paljon per kaap­pale jääkään, mut­ta siitä huoli­mat­ta noista pikku sum­mista ker­tyy suuria voittoja.”

    Voit­to­jen tekem­i­nen lie­nee sal­lit­tua? Jos joku porakaup­pias vuolee kul­taa tuo­ma­l­la tavaraa Kiinas­ta, niin siitä vaan tekemään sama perässä. (Kun nyt Bosch mainit­ti­in, niin on hyvä huo­ma­ta että Asi­akastiedon julkisen rekkarin mukaan Robert Bosch Oy:n liikevoit­to-% vai­htelee 3:sta 5:een, mikä todel­lakaan ei viit­taa kullanvuolentaan).

    Olen­naista tässä keskustelus­sa ymmärtääk­seni on, mikä on markki­noin­nin (mihin siis brändäys kuu­luu) osu­us kau­pas­ta oste­tun tuot­teen hin­nas­ta. Ja väit­teet, että ilman brän­de­jä tavara mak­saisi puo­let, ovat ihan tuules­ta temmattuja.

    Esimerkik­si Son­era on volyymiltään Suomen suurin main­os­ta­ja, ja ne pen­teleet vielä har­joit­ta­vat brändäys­täkin. Markki­noin­tiku­lut on luokkaa 5 % liike­vai­h­dos­ta (suu­ru­us­lu­ok­ka on tämä, tarkan luvun näkee vuosik­er­to­muk­ses­ta). Jos nyt siis Son­era lopet­taa kaiken brändäyk­sen ja siirtää säästyneet eurot suo­raan kulut­ta­jahin­toi­hin, ei puhelu­jen hin­ta silti juurikaan muutu.

    Hin­nan määrää ain­oas­taan kysyn­nän ja tar­jon­nan laki. Ei brändääjä pysty myymään kakkaa kul­tana. Se saat­taa onnis­tua ker­ran, mut­ta jatkos­sa sit­ten asi­akas vie euron­sa toisaalle.

    Jos väitetään, että brändääjä vie kulut­ta­jaa kuin päs­siä narus­sa, niin pahasti aliarvioidaan ihmis­ten arviointikykyä.

  88. “Esimerkik­si Son­era on volyymiltään Suomen suurin main­os­ta­ja, ja ne pen­teleet vielä har­joit­ta­vat brändäys­täkin. Markki­noin­tiku­lut on luokkaa 5 % liike­vai­h­dos­ta (suu­ru­us­lu­ok­ka on tämä, tarkan luvun näkee vuosik­er­to­muk­ses­ta). Jos nyt siis Son­era lopet­taa kaiken brändäyk­sen ja siirtää säästyneet ”
    Brändäys ei ole ain­oas­taan markkinointikuluja.
    Son­er­akin rak­en­taa brändiä muil­lkain keinoin.
    Son­er­an verkko on aivan stan­dar­d­i­verkko jol­lainen on jokaisel­la kilpailijallakin.
    Eri­laisu­us eli brän­di raken­netaan eri­lais­ta­mal­la tuo­ta stan­dar­d­ia eli lähin­nä lasku­tus- ja asi­akasti­eto­jen eri­laisu­udel­la ja niiden tuot­tamil­la lisä­palveluil­la esim eri­laiset osas­toko­htaiset lasku­tuk­set eri­laiset laskutusvariaatiot,lisätuotteet etc.
    Vilkaisepa esim Son­er­an tieto­jär­jestelmäku­lu­ja niin alkaa selvitä , mis­sä Jal­lu luuraa

  89. “Ja väit­teet, että ilman brän­de­jä tavara mak­saisi puo­let, ovat ihan tuules­ta temmattuja.”

    Ollila ja Kallasvuo ovet ker­toneet, että kän­nykkä mak­saa tehtaal­la 5 euroa ja kau­pas­sa se mak­saa kau­pas­sa keskimäärin 40 euroa, Suomes­sa 100.
    Paljon jää väli­in jakelupotaille ?

  90. Liian van­ha
    “No idässä nuo aidot ja kopi­ot tule­vat samal­ta lin­jal­ta, joten ero­ja ei ole ”

    Mitä väliä sil­lä on, jos asi­akas ei pysty 10 vinkuin­tialaisen hal­pa­paskako­pi­on joukos­ta tun­nista­maan sitä yhtä “aitoa kopi­o­ta”, joka on 1:1 Boschin kanssa kestävyyt­tä myöten?

    Osta onneton isku­po­rakone huonoil­la ter­il­lä niin saat tosi­aan painaa sitä kivi­seinään, hyvä kone taas uppoaa kuin itses­tään. Ei sille mah­da mitään, niin se vain on.

    PS. enti­saikoina esimerkik­si autot oli­vat huo­mat­tavasti heikom­pia kuin nykyään. Esimerkik­si isäni osta­mas­ta uud­es­ta autos­ta katke­si 70-luvul­la kampiak­seli ensim­mäisel­lä pitkäl­lä reis­sul­la! Öljyn­vai­h­toväl­itkin oli­vat jotain luokkaa 5000 km kun nykyään ne ovat 20 000 km, tämä tosin menee enem­män öljy­jen kuin auto­jen kehit­tymisen piikkiin.

  91. “Ollila ja Kallasvuo ovet ker­toneet, että kän­nykkä mak­saa tehtaal­la 5 euroa ja kau­pas­sa se mak­saa kau­pas­sa keskimäärin 40 euroa, Suomes­sa 100. Paljon jää väli­in jakelupotaille ?”

    Siis jos ostan 100000 kän­nykkää tai akku­po­raa, voin hakea ne itse Kiinas­ta hal­val­la. Jos ostan vain yhden kän­nykän ja halu­an ostaa sen Suomes­ta, hin­ta on jotain muu­ta. Mitä tekemistä täl­lä asial­la on brändäyk­sen kanssa?

  92. Liian van­ha: “Ollila ja Kallasvuo ovet ker­toneet, että kän­nykkä mak­saa tehtaal­la 5 euroa ja kau­pas­sa se mak­saa kau­pas­sa keskimäärin 40 euroa, Suomes­sa 100.
    Paljon jää väli­in jakelupotaille ?”

    Olisi­han tuo san­gen mukavaa jos myös tuoteke­hi­tyk­ses­tä palkit­taisi­in jotenkin. Kopi­o­valmis­ta­jil­la kun on sikäli help­poa, että tuoteke­hi­tys­riske­jä (alas­ta riip­puen jopa 95 % uusien tuot­tei­den lanseer­auk­sista tuot­taa enin­tään omansa pois) ei tarvitse kat­taa katteissa.

    Kale­vi tuos­sa ylem­pänä tote­sikin jo, että tähän kir­joit­tavil­la tun­tuu ole­van vähän erikoinen kuva brändäyk­ses­tä. En osaa sanoa mikä on tilanne ollut 20 vuot­ta sit­ten, mut­ta nykyään siihen liit­tyy kyl­lä aika lail­la muu­takin kuin pelkän logon liimaami­nen. Brändäys alkaa jo suun­nit­telun alku­vai­heis­sa, ja varsin paljon rahaa saa pala­maan esimerkik­si tuot­tei­den käytet­tävyy­den parantamisessa. 

    ter­veisin tuoteke­hi­tys­tä ammatik­seen tekevä.

  93. Käytöltään sama­nar­vois­t­en tuot­tei­den, esimerkik­si Pirk­ka-colan ja Coca-colan kil­van voit­taa se, jon­ka tuot­teeseen liitet­ty mieliku­va on arvokkaampi.

    Mitä käyt­töäar­voa tarkoitat?
    Maus­sa nimit­täin on cola­juomien välil­lä eroa. Minus­ta se on aika merkit­tävä arvoa määrit­tävä tek­i­jä tuot­teessa, jota oste­taan maun takia. Toki on myös ima­go­ero­ja niitä ihmisiä varten, joi­ta makuerot eivät kiinnosta.

  94. enti­saikoina esimerkik­si autot oli­vat huo­mat­tavasti heikom­pia kuin nykyään. 

    Etu­na oli kuitenkin kor­jat­tavu­us, ja se oli mah­dol­lista mis­sä tahansa pajassa.
    Nykyään autoa voi kor­ja­ta vain monopolikorjaamossa

  95. “Olisi­han tuo san­gen mukavaa jos myös tuoteke­hi­tyk­ses­tä palkit­taisi­in jotenkin. ”

    Kän­nykät ovat stan­dard­e­ja tavaroi­ta, joiden toim­inta perus­tuu valmis­ta­jien yhteis­toimin­nas­sa kehit­tämi­in ominaisuuksiin.
    Ne omintakeiset omi­naisu­udet ovat lähin­nä valikos­sa eli oman itsenäisen kehi­tyk­sen osu­us on vähäistä.

    Tämä johtuu siitä, että kän­nykän on sovit­ta­va kaikki­in verkkoi­hin ja kän­nyköi­den pitää toimia keskenään

    1. Kän­nykkä­markki­noil­la on kil­pailua, joka painaa hin­to­ja alas. Jos joku pystyy tekemään voit­toa myymäl­lä noki­ata­soisia kän­nyköitä kuudel­la eurol­la kap­pale, hän kai sekä rikas­tuu että saa koko markki­nan itselleen.

  96. “Jos ostan vain yhden kän­nykän ja halu­an ostaa sen Suomes­ta, hin­ta on jotain muu­ta. Mitä tekemistä täl­lä asial­la on brändäyk­sen kanssa?”

    Tietysti se tarkoit­taa sitä, että tuo 5 euroa menee sinne Kiinaan ja tääl­lä Suome­sa työl­lis­tetään mon­ta turhaa brändääjää, jot­ka eivät enää mitään lisäar­voa tuo­ta tuo­hon tuotteeseen

  97. En minä sanoisi brändäämisek­si sitä, ettei min­un tarvitse tila­ta Kiinas­ta saak­ka 100 000 kän­nykkää ja jär­jestel­lä rahdista huolin­taan siinä välis­sä, vaan voin kävel­lä kilo­metrin päässä ole­vaan kaup­paan ja saan sieltä halu­a­mani tuot­teen välit­tömästi mukaani.

  98. Liian van­ha: “Kän­nykät ovat stan­dard­e­ja tavaroi­ta, joiden toim­inta perus­tuu valmis­ta­jien yhteis­toimin­nas­sa kehit­tämi­in ominaisuuksiin.

    Osato­tu­us, mut­ta vaik­ka se pitäisikin täysin paikkansa, nuo yhteis­toimin­nas­sakin kehite­tyt omi­naisu­udet on silti jonkun täy­tynyt kehit­tää ja nykyisessä talousjär­jestelmässämme nuo kus­tan­nuk­set olisi hyvä jotenkin kuo­let­taa. Et kai sen­tään vakavis­sasi esitä, että tuot­teen hin­ta saisi sisältää vain valmis­tuskus­tan­nuk­set ja kaik­ki muu on “turhaa” brändäystä? 

    “Ne omintakeiset omi­naisu­udet ovat lähin­nä valikos­sa eli oman itsenäisen kehi­tyk­sen osu­us on vähäistä.”

    Riip­puu mis­tä näkökul­mas­ta asi­aa kat­soo. Toki jos lähde­tään siitä, kun jo muinaiset kreikkalaiset mietiske­liv­ät atom­i­malle­jaan, Maxwell väsäsi aal­toy­htälön­sä ja Tur­ing uni­ver­saalin tietokoneen teo­ri­ansa, yksit­täisen valmis­ta­jan itsenäisen kehi­tyk­sen osu­us on kokon­aisu­udessa aika vähäi­nen. Muista, mielestäni keskustelu­un hiukan rel­e­van­tim­mista näkökul­mista kat­soen itsenäisel­lä kehi­tyk­sel­lä voi olla jopa erit­täinkin merkit­tävä rooli.

    Se työ, mitä tarvi­taan erot­ta­maan radioa­matöörin lait­teis­ton “help­pous” vaik­ka iPho­nen käytön karkki­mais­es­ta sulavu­ud­es­ta, saat­taa toki asi­aa tun­tem­at­toman silmis­sä näyt­tää vähäiseltä valikon viilauk­selta. Sitä se ei ole: jos olisi, Nokial­ta olisi jo se iPho­nen tap­pa­ja tul­lut ajat sitten.

  99. “Osato­tu­us, mut­ta vaik­ka se pitäisikin täysin paikkansa, nuo yhteis­toimin­nas­sakin kehite­tyt omi­naisu­udet on silti jonkun täy­tynyt kehit­tää ja nykyisessä talousjär­jestelmässämme nuo kus­tan­nuk­set olisi hyvä jotenkin kuolettaa. ”

    Aikaisem­min tuo telealan kehi­tystyö tehti­in tele­laitok­sis­sa esim GSM kehitelti­in vielä tele­laitosten toimes­ta ja valmis­ta­jien osu­us oli vaa­ti­ma­ton. Vas­ta 90-luvul­la siir­ryt­ti­in valmis­ta­jave­toiseen kehitykseen.

    Inno­vati­ivi­su­us ei ole telealan tun­nus­merkke­jä, sil­lä omi­naisuuk­sien toimin­nan takaamisek­si ja verkon ja pääte­lait­tei­den yhteen­sopivu­u­den takaamise­ki kaikkien suurten pääte­laite- ja verkko­valmis­ta­jien on hyväksyt­tävä uudet inno­vaa­tiot. Mikäli niihin liit­tyy patent­te­ja ensin on han­kit­tav patent­tisuo­ja ja sen jäl­keen päästään vas­ta neu­vot­telupöytään, miten idea käytän­nössä sadaan toim­i­maan ja paljonko siitä mak­se­taan alku­peräiselle kehittäjälle

    Menetelmä on hidas ja byrokraat­ti­nen ja takaa elan­non suurelle lakimiesjoukolle

  100. Kän­nykän tuoteke­hi­tys on lähin­nä sitä, että mietitään miten hin­nas­ta saadaan cent­ti tai sen osa pois.Ei siis omi­naisuuk­sien miettimisessä
    Nokian val­ta-ase­ma perus­tuu siihen, että se on niis­tunut tiput­ta­maan hin­nan n 0,5–1 euroa alle kilpailijoiden.

  101. !Riip­puu mis­tä näkökul­mas­ta asi­aa kat­soo. Toki jos lähde­tään siitä, kun jo muinaiset kreikkalaiset mietiske­liv­ät atom­i­malle­jaan, Maxwell väsäsi aal­toy­htälön­sä ja Tur­ing uni­ver­saalin tietokoneen teo­ri­ansa, yksit­täisen valmistajan ”

    Suurin kehi­tysongel­ma onkin radioteil­lä; GSM/3G /4G taa­ju­usalue on varsin kapea ver­rat­tuna esim digi-tv alueeseen ja kun pyritään nopeaan datasi­ir­toon niin tärkeim­mät kehi­tyshankkeet liit­tyvät juuri radiosi­ir­ron kehittelyyn.
    Mut­ta mitään ei voi­da tehdä sopi­mat­ta muit­ten valmis­ta­jien kanssa
    .

  102. “Jos joku pystyy tekemään voit­toa myymäl­lä noki­ata­soisia kän­nyköitä kuudel­la eurol­la kap­pale, hän kai sekä rikas­tuu että saa koko markki­nan itselleen.”

    Kopi­onokia tulee samal­ta liukuhi­hnal­ta kuin oikeakin.
    Löy­tyy myös malle­ja, jos­sa sis­uska­lut ovat muun toimit­ta­jan , mut­ta kuori on Nokian kopio.
    Näitä kyetään myymään halvem­mal­la kuin “oikeaa” Nokiaa.
    Mut­ta eihän niitä 300 miljoon­aa myydä

  103. “Tämä johtuu siitä, että kän­nykän on sovit­ta­va kaikki­in verkkoi­hin ja kän­nyköi­den pitää toimia keskenään”

    Kyl­lä puhe­limis­sa tehdään paljon muu­takin kuin koo­dataan puhet­ta, lähetetään, vas­taan­ote­taan ja dekoo­dataan se. Jotkut jopa selaa­vat net­tiä puhelimellaan…

  104. “Tietysti se tarkoit­taa sitä, että tuo 5 euroa menee sinne Kiinaan ja tääl­lä Suome­sa työl­lis­tetään mon­ta turhaa brändääjää, jot­ka eivät enää mitään lisäar­voa tuo­ta tuo­hon tuotteeseen”

    No ensin jonkun pitää riskeer­a­ta ja lyödä miljoonat tiski­in jot­ta sil­lä olisi tehdas jos­ta saa kän­nyköitä vitosella.

    Toisek­seen tuo päät­telysi ker­too lähin­nä sen minkä jo ylem­pänä mainitsin, siis että tuotan­to­hin­ta ei kor­reloi tuot­teen markki­nahin­taan. Tehdash­in­ta on vain yksi sat­un­nainen piste tuot­teen arvoketjussa.

    CD-levylli­nen musi­ikkia mak­saa kau­pas­sa 20 e, levyn puris­ta­jalle 0,1 e. Riistoa?

    Mot­ti halko­ja on halvem­pi jos ostan hehtaarin Kain­u­u­laista pystymet­sää kuin kymme­nen kilon säkke­jä ben­sik­seltä. Riistoa?

    Neu­vos­toli­itossa ei ollut brändäys­tä ja hin­nat määrät­ti­in polit­by­roos­sa. Hyvä meininki?

  105. Neu­vos­toli­itossa ei ollut brändäys­tä ja hin­nat määrät­ti­in polit­by­roos­sa. Hyvä meininki? 

    Täl­laisi­in väärinkäsi­tyk­si­in ajaudu­taan, jos käsit­teet eivät ole hal­lus­sa. Ei brän­di ole mikään laadun mit­tari tai edes tuot­teen fyy­siseen käyt­töön liit­tyvä omi­naisu­us. Niille on aivan omat kuvaa­jansa. Brän­di on mieliku­va, jol­la tuot­teen käyt­täjä viestii sosi­aalis­es­ti, osoit­taa kuu­lu­vansa joukkoon ja etsii arvos­tus­ta. Ja jon­ka mieliku­van myyn­nil­lä sen luo­jat kas­vat­ta­vat taloudel­lista valtaansa.

    Neu­vos­toli­itossa brändäys saavut­ti taval­laan huip­pun­sa. Siel­lä ei ollut enää kuin yksi brän­di, kom­mu­nistien valmis­ta­ma. Ja siihen mieliku­vaan, että kaik­ki kom­mu­nis­min tuot­ta­ma täy­tyy olla jol­lain taval­la paras­ta mah­dol­lista, siel­lä todel­la uskot­ti­in, vaik­ka käytän­tö olisi mitä todistanut.

  106. “Täl­laisi­in väärinkäsi­tyk­si­in ajaudu­taan, jos käsit­teet eivät ole hal­lus­sa. Ei brän­di ole mikään laadun mit­tari tai edes tuot­teen fyy­siseen käyt­töön liit­tyvä ominaisuus.”

    Kiitos samoin. Minä olen puhunut brändis­tä, sinä puhuit nähtävästi imagosta.

    Markki­noin­nin teo­ri­as­sa brän­di­en pitää poh­jau­tua todel­lisi­in tuot­teen ja yhtiön ominaisuuksiin.

  107. Puhuin brändis­tä eli tuote­merk­istä ja siihen liit­tyvästä imagos­ta eli mielikuvasta.

    Mainit­se­masi markki­noin­nin teo­ria ei aina mene yhteen todel­lisu­u­den kanssa. Joku aika sit­ten Hesaris­sa oli asiantun­ti­joiden, siis nuorten, suorit­ta­ma makutesti cola­juomille. Sen voit­ti joku hal­pamerk­ki, mut­ta hauskaa tässä oli se, että sitä luul­ti­in Pepsiksi.

  108. Mat­tiH: “Neu­vos­toli­itossa brändäys saavut­ti taval­laan huip­pun­sa. Siel­lä ei ollut enää kuin yksi brän­di, kom­mu­nistien valmis­ta­ma. Ja siihen mieliku­vaan, että kaik­ki kom­mu­nis­min tuot­ta­ma täy­tyy olla jol­lain taval­la paras­ta mah­dol­lista, siel­lä todel­la uskot­ti­in, vaik­ka käytän­tö olisi mitä todistanut.”

    Kyl­lä Suomes­sakin aika hyvin 80-luvul­la suo­ma­lainen teol­lisu­us­tuotan­to oli onnis­tut­tu brändäämään (vaikkei sel­l­aista sanaa siihen aikaan yleis­es­ti tun­net­tu), ja monil­la ihmisil­lä oli perin nai­ivi usko suo­ma­laisen tavaran huip­pu­laatu­un ja muuhun ylivertaisuuteen. 

    Kyseisenä aikana­han tääl­lä valmis­tet­ti­in vielä vähän kaikkea, toisin kuin nykyään, ja todel­lisu­us oli usein, että kansa osti riemu­mielin keskinker­taista kalli­il­la, oli­han se a) koti­maista ja b) ei ollut niin paljon tietoa paremmasta.

    Elävän elämän esimerkkidi­alo­gi her­van­ta­lais­es­ta pyöräko­r­jaamos­ta 80- ja 90-luku­jen taitteesta:

    Asi­akas: Onko retkipyörän sisäkumeja?
    Kor­jaa­ja: Löy­tyy nokialaista ja kore­alaista, kore­alainen on yhtä hyvä kuin nokialainen ja mak­saa puo­let siitä.
    Asi­akas: Anna nokialainen.

    (fil­lar­ies­imerk­ki tuli mieleen sik­sikin, että juuri polkupyöris­sä tuli omako­htais­es­ti havait­tua, että tai­wani­lainen tuon­ti­tavara oli sekä jok­seenkin kaikil­la mittareil­la laadukkaam­paa että halvem­paa kuin koti­maiset samoil­la markki­noil­la kau­patut kulku­pelit. Tuol­loin ilmeis­es­ti muutenkin alkoi tuon­ti vapau­tua jotenkin?)

  109. Halpisko­lamerk­it ovat viimeisen viiden vuo­den aikana kiri­neet kum­masti. Kun Lidl tuli tänne, sen myymät colan ja spriten vasti­neet oli­vat aivan karmei­ta esanssil­itku­ja. Nyt ne ovat aivan saman­makuisia ja siitä mis­tä pitää, riip­puu maistajasta.

    Toisin on esimerkik­si sip­sien kanssa. Jokiki­nen merk­itön sip­si­pus­si, joi­ta minä olen kokeil­lut, on jäänyt syömät­tä. Samat­en euroshop­per­it ym. brän­dit­tömät kahvit ovat aivan karmea­ta kuraa.

  110. “Mainit­se­masi markki­noin­nin teo­ria ei aina mene yhteen todel­lisu­u­den kanssa. Joku aika sit­ten Hesaris­sa oli asiantun­ti­joiden, siis nuorten, suorit­ta­ma makutesti cola­juomille. Sen voit­ti joku hal­pamerk­ki, mut­ta hauskaa tässä oli se, että sitä luul­ti­in Pepsiksi.”

    Niin, antaako makutesti var­masti oikeaa tietoa?

    Makutestis­sä juo­mia on laseis­sa pöy­däl­lä rivis­sä, ja kaik­ista hör­pätään huik­ka. Käytän­nössä limua juo­daan esim. kotona tele­vi­sion ääressä, lasilli­nen tai koko pul­lo ker­ral­la. Makutestis­sä makeus voi miel­lyt­tää, suure­na annok­se­na se voi äklöttää.

    Coca-Cola meinasi 1980-luvul­la menet­tää pelin, kos­ka se muut­ti tuotet­taan makutestien tulosten perusteella.

    Pep­si itseasi­as­sa on hyvä esimerk­ki markki­noin­nin teo­ri­as­ta. Jos matkus­taes­sa maail­mal­la suh­tau­tuu epäillen paikallisi­in juomi­in, voi tila­ta Pepsin ja sil­loin tietää var­masti, mitä saa. Brän­di siis toimii, kos­ka se antaa tietoa tuotteesta.

  111. Elävän elämän esimerkkidi­alo­gi her­van­ta­lais­es­ta pyöräko­r­jaamos­ta 80- ja 90-luku­jen taitteesta:
    Asi­akas: Onko retkipyörän sisäkume­ja? Kor­jaa­ja: Löy­tyy nokialaista ja kore­alaista, kore­alainen on yhtä hyvä kuin nokialainen ja mak­saa puo­let siitä. Asi­akas: Anna nokialainen. 

    Juuri näin, eivätkä ihmiset siitä ole muut­tuneet. Uudet sovel­luk­set ovat vain kor­van­neet vanhat. 

    Pep­si itseasi­as­sa on hyvä esimerk­ki markki­noin­nin teo­ri­as­ta. Jos matkus­taes­sa maail­mal­la suh­tau­tuu epäillen paikallisi­in juomi­in, voi tila­ta Pepsin ja sil­loin tietää var­masti, mitä saa. Brän­di siis toimii, kos­ka se antaa tietoa tuotteesta. 

    Tot­takai brän­di toimii. Eihän sil­lä muuten olisi arvoa. Ja jos sitä pitää hyvänä asiana, että joka paikas­ta saa samo­ja tuot­tei­ta, joiden laadun var­masti tietää, niin sil­loin Neu­vos­toli­it­to oli parati­isi. Jos sen sijaan pitää tar­jon­nan monipuolisu­ut­ta ja uusien tuot­tei­den markki­noille tulon help­pout­ta hyvänä asiana, niin sil­loin brändäys on huono asia, kos­ka se antaa samoille, tutu­ille tuot­teille mieliku­vae­t­ua uusi­in nähden.

  112. Jos tässä ketjus­sa farkku­jen osta­ja, hikipa­jan työn­tek­i­jä ja rahapösö sai­vat lisää onnel­lisu­ut­ta, niin brändy oli tehnyt tehtävänsä.

    ..olet­taen että tämä on se paras tapa käyt­tää nämä ylimääräiset 250€. Sil­lä nimit­täin voisi ostaa myös jotain muu­ta, jol­la voisi olla parem­pia vaikutuksia.

    En sano, ettei voisi olla ole­mas­sa cokik­sen veroista kil­pail­e­vaa tuotet­takin, mut­ta tois­taisek­si ei ole Dr. Pep­per­iä luku­unot­ta­mat­ta tul­lut var­teenotet­tavaa kil­pail­i­jaa vas­taan vaik­ka eri juo­mia on tul­lut mais­tet­tua use­ampia kymmeniä! =)

    Joltia kokeil­lut? Hyvä on, se on kallista, mut­ta sil­lä on myös ns. funk­tion­aa­li­nen aspekti.

  113. “Kyl­lä puhe­limis­sa tehdään paljon muu­takin kuin koo­dataan puhet­ta, lähetetään, vas­taan­ote­taan ja dekoo­dataan se. Jotkut jopa selaa­vat net­tiä puhelimellaan”

    Bit­ti ilmas­sa ei tiedä välit­tääkö se puhet­ta vai net­ti­sivua — kaik­ki info kul­kee samas­sa bit­tivir­ras­sa ja kaik­ki toimi­vat saman stan­dard­in mukaan.
    Erot tule­vat käyttöliittymästä,joka merk­i­tys on vähäi­nen kehi­tystyön kannal­ta mut­ta olen­nainen businek­sen näkökulmasta

  114. “Ja jos sitä pitää hyvänä asiana, että joka paikas­ta saa samo­ja tuot­tei­ta, joiden laadun var­masti tietää, niin sil­loin Neu­vos­toli­it­to oli parati­isi. Jos sen sijaan pitää tar­jon­nan monipuolisu­ut­ta ja uusien tuot­tei­den markki­noille tulon help­pout­ta hyvänä asiana, niin sil­loin brändäys on huono asia, kos­ka se antaa samoille, tutu­ille tuot­teille mieliku­vae­t­ua uusi­in nähden.”

    Kola­juo­ma on vet­tä, sok­e­ria ja aromei­ta, siitä ei mon­taa vari­aa­tio­ta enää saa. Kau­pas­ta löy­tyy jo pari val­tamerkkiä ja muu­ta­ma pienem­pi merk­ki sekä lisäk­si kau­pan oma merk­ki. Eikö siinä ole kil­pailua tarpeeksi?

    Sitä­pait­si brändäys ei mitenkään vähen­nä kil­pailua. Olvi ei olisi maal­i­man suurin kola­juo­matuot­ta­ja vaik­ka brän­de­jä ei olisi kukaan keksinyt. Esimerkik­si toimi­va jakelu­lo­gis­ti­ik­ka ei syn­ny tyhjästä (vaik­ka joidenkin mielestä tuot­teet ilmeis­es­ti kulkeu­tu­vat tehtaal­ta kulut­ta­jalle itsestään).

    Bräd­ni toimii oma­l­ta osaltani esim. kenkäkau­pas­sa. Halu­an mus­tat miesten kengät. Kau­pas­sa on min­un kokoa sadan parin valikoima. Koke­muk­ses­ta tiedän, että vain muu­ta­man brändin lesti on sopi­va. Min­un ei siis tarvitse sovit­taa sataa kenkä­paria, kymme­nen riit­tää. Brän­di helpot­taa val­i­taa kos­ka se antaa tietoa tuot­teesta. Kil­pailua silti on ne sata paria.

    Tot­takai saatan sovit­taa myös tun­tem­aton­ta brändiä aivan kuten joku saat­taa mais­taa uut­ta kola­juo­maa. Älkää aliarvioiko kulut­ta­jia, ne on fik­sumpia kuin luulette.

  115. “Erot tule­vat käyttöliittymästä,joka merk­i­tys on vähäi­nen kehi­tystyön kannal­ta mut­ta olen­nainen businek­sen näkökulmasta”

    Tuon voisi yleistää siten, että puhe­limis­sa (ja muus­sa elek­tron­i­ikas­sa) rau­dan pain­oar­vo vähe­nee sof­t­an kus­tan­nuk­sel­la. Lop­ul­ta se tehtaan tuotan­to­hin­ta on ihan mitätön jut­tu tuot­teen arvoon suhteutettuna.

  116. Mat­ti H:

    os sen sijaan pitää tar­jon­nan monipuolisu­ut­ta ja uusien tuot­tei­den markki­noille tulon help­pout­ta hyvänä asiana, niin sil­loin brändäys on huono asia, kos­ka se antaa samoille, tutu­ille tuot­teille mieliku­vae­t­ua uusi­in nähden.

    Mitä enem­män mah­dol­lisuuk­sia yrit­täjil­lä on tuot­taa arvoa kulut­ta­jille sitä monipuolisem­mat markki­nat meil­lä on ja sitä helpom­pi niille on tul­la. Tämä pätee myös brändäämiseen.

  117. Mitä enem­män mah­dol­lisuuk­sia yrit­täjil­lä on tuot­taa arvoa kulut­ta­jille sitä monipuolisem­mat markki­nat meil­lä on ja sitä helpom­pi niille on tul­la. Tämä pätee myös brändäämiseen. 

    Niin­pä tietysti. Sik­si Neu­vos­toli­itossa, jos­sa yksi yrit­täjä oli päässyt ase­maan, jos­sa hänel­lä oli läh­es rajat­tomat mah­dol­lisu­udet tuot­taa arvoa kulut­ta­jille, oli niin monipuoliset markki­nat, joille uusien yrit­täjien oli nau­ret­ta­van help­po tulla.

  118. Ostin­pa joulah­jak­si vaimolle yöpu­vun, kävin kolme Helsin­gin keskus­tan suur­ta kaup­paa läpi. Tar­jon­ta oli suun­nat­tu selvästi joko van­him­man ammatin har­joit­ta­jille tai mum­moille (ei mitään kumpiakaan vas­taan). Ain­oa jon­ka saa­toin jotenkin kelpu­ut­taa mak­soi 140 €, kyl­lä hirveä sum­ma min­un var­al­lisu­us ja tulota­solle. Kankaas­ta, leikkauk­ses­ta ja saumo­jen määrästä näki heti, että hom­maan oli nähty edes hie­man vaivaa. Sitä Paris lätkää ja muu­ta piperys­tä en olis kaivan­nut, eikä vaimokaan. Minus­ta tässä blo­gis­sa, ehkä tarkoituk­sel­la, hie­man yksinker­tais­te­taan asioi­ta. Tot­ta, että en halu­asi mak­saa bran­dis­tä, mut­ta ainakin joidenkin tuot­tei­den osalta minus­ta kaa­va menee seuraavasti:
    tehdään hie­man parem­pi tuote ja samal­la lätkäistään roimasti hin­taa lisää. Minä tulk­it­sen tämän ongel­man tulo­jaon kaut­ta: niil­lä kenel­lä on varaa, on varaa myös parhaaseen.

Vastaa käyttäjälle Syltty Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.