Kirjoitukseni Espoolaisuudesta ja siitä, kenen pitäisi maksaa hajarakentamisen kulut, on herättänyt niin paljon vääriä käsityksiä, että ajattelin kirjoittaa useamman kirjoituksen sarjan yhdyskuntarakenteen hajoamisen syistä. Kun on muutakin tekemistä, nämä tulevat vähän tipoittain
===
Ei olisi mitään järkeä syyllistää kaupunkirakenteen hajaantumisesta niitä, jotka perheineen muuttavat kauas kahden auton elämänmuotoon. Kauas muutetaan, koska lähellä ei ole riittävästi asuntoja. Jos Lahtinen ei muuttaisi, Virtasen pitäisi muuttaa. Kaupunkirakenteen hyvillä kohdilla ei ole tyhjiksi jääneitä asuntoja.
Pari viikkoa sitten julkaistiin tutkimus, jonka mukaan suurin osa muuttoa kehyskuntiin on pakkomuuttoa; muutetaan, jotta saataisiin halvempia neliöitä. Se, että tonttimaa lähellä on kalliimpaa, on aivan sama asia kuin se, että tonttimaata lähellä on liian vähän. Hinta ei ole kauas muuton syy, vaan mekanismi valita ne, jotka joutuvat muuttamaan. Jos oletamme, että Helsingin seudun asukasluku on riippumaton siitä, miten asunnot seudulla sijoittuvat. Silloin jokainen asunto, joka rakennetaan lähelle, on pois kauas rakennettavista. Nurmijärvi-ilmiö on (määrältään) Helsingin, Espoon ja Vantaan vika. Nurmijärvi-ilmiöön liittyy myös laadullinen piirre, joka on sitten enemmän nurmijärveläisten oma vika, mutta siitä myöhemmin.
Tietysti jotkut muuttavat kauas, koska oikeasti sitä haluavat. Ne, jotka todella asuisivat mieluummin omakotitalossa Tuusulassa sen sijaan, että asuisivat samalla hinnalla omakotitalossa Pakilassa, voivat hyvin sen tehdä. Heitä on niin vähän, että sen me kestämme – yhtään asuntoa heitä varten ei tarvitse enää rakentaa, koska asuntoja on jo rakennettu tarpeeksi niille, jotka ovat muuttaneet kauas vastentahtoisesti. Meitä muita ajatellen on vain onnellista, jos joku muuttaa kauas vapaaehtoisesti.
Moni haluaa sen siojaan kyllä haluavat oikeasti asua omakotitalossa. Pääkaupunkiseudulle mahtuisi kyllä riittävästi omakotitontteja raideliikenteen äärelle, jos vain halua olisi ja jos olisi mekanismi rahoittaa tähän tarvittavat raideliikenteen investoinnit. Kysymys on siitä, miksi järkeviin paikkoihin ei kaavoiteta riittävästi ja riittävän nopeasti.
Toistaiseksi näyttäisi olevan suurin piirtein oikein. Mekin olisimme varmaan jääneet Espooseen, jos talot siellä eivät olisi niin kalliita. Asuinneliön hinta on se ratkaiseva parametri…
Iso asia, joka Osmolla on kateissa, on ihmisten erilaisuus. Kaikki eivät halua Helsinkiin, mikä tuntuu olevan aika yllättävä väite 😀 Toisaalta ne jotka haluavat Helsinkiin haluaisivat usein kantakaupunkiin. Kantakaupunkia ei ole laajennettu sitten Töölön, joten asunnoista kantakaupungissa on pulaa.
“Kysymys on siitä, miksi järkeviin paikkoihin ei kaavoiteta riittävästi ja riittävän nopeasti.”
Juuri siitä on kysymys.
Kaupunkirakenteen hajoamisprosessi on ollut merkittävä ilmiö niin kauan kun autoistuminen on ollut merkittävä ilmiö. Auton käytön hillintä mm ruuhkamaksuilla hidastaa hajoamisprosessia.
Kaavoitus olisi voimakas keino ohjata tiivistyvään kaupunkirakenteeseen, mutta sen kuntakohtaisuus ja poliittisten tavoitteiden ristiveto vievät keinosta terän suurilla kaupunkiseuduila.
Kun ilmastomuutos pakottaa ylikansallisesti hakemaan toimivat keinot tuotantojärjestelmien ja kaupungistumisen ohjaamiseen kestävän kehityksen uralle, politiikan ilmasto muuttuu. Sen myötä otetaan käyttöön keinot, jotka kyllä jo aika pitkälle tiedetään, mutta joiden hyväksyttävyys on vielä riittämätön.
Soininvaara arvelee, että useimmat haluavat asua lähellä mutta myöntää samalla, että moni haluaa asua omakotitalossa. Pyöräniemi tarkentaa, että kantakaupunki on useimpien haave. Mitä yhteistä on omakotitaloissa ja kantakaupungissa? Asumisen laatu.
Edes kaukaisemmissa kaupunginosissa tai lähiöissä ei sijainnin puolesta ole mitään vikaa (kun liikuntayhteydet ovat kunnossa) mutta asumisen laatu merkitsee myös paljon.
Moniin lähiöihin halvalla rakennettujen elementtitalojen eli “neukkuluukkujen” ongelma on olemattomat äänieristykset. Kuka haluaa kuunnella naapurin pianon soittoa, virtsan lorinaa, yskimistä tai kantapääastumista? Myös kerrostalojen äänieristys voitaisiin tehdä hyvin. Sitä vaan ei tehdä. Pääkaupunkiseudulla on niin kova asuntopula, että nämä neukkuluukutkin menevät kaupaksi hintaan joka vastaa keskituloisen maksimimaksukykyä.
Toivoisin, että rakennetaan korkeita kerrostaloja mielummin kuin omakotitaloja, mutta tehdään niistä kerrostaloista riittävän laadukkaita.
Kalle Pyöräniemi: “Iso asia, joka Osmolla on kateissa, on ihmisten erilaisuus. Kaikki eivät halua Helsinkiin, mikä tuntuu olevan aika yllättävä väite”
Kirjoitushan käsittelee muuttoa nimenomaan pääkaupunkiseudulta kehyskuntiin. Vastikään laaditun tutkimuksen mukaan suurin osa muuttaa pakosta, ei omasta tahdostaan. Niinpä lienee tarpeetonta käsitellä iloisia rovaniemeläisiä maallemuuttajia kirjoituksessa, jossa ilmoitetaan käsiteltävän pääkaupunkiseudun vastentahtoisia maallemuuttajia. Tekeekö tässä jokin sinulle tiukkaa?
Pakko-sana nyt on tutkijan oma dramatisointi.
Jos nelihenkinen perhe arvostaa asumista Kirkkonummella 120 neliössä enemmän kuin 80 neliössä Lauttasaaressa, niin ihan oma vapaa valintahan se on.
Pakko viittaa minusta sellaiseen “ase ohimolla” ‑tilanteeseen. Arvovalinnoistatahan tässä on kyse.
Onko tutkija tosiaan kysynyt, että onko perheen pakko asua vaikkapa Klaukkalassa? Tuskin!
Mutta jos olisi kysynyt, veikkaan, että vastaus olisi: Ei pakko, mutta jos haluaa oman pihan ja enemmän asuinneliöitä, niin se ei onnistu Helsingin hinnoilla.
Elina,
Ajattelepa asiaa seuraavasti: Helsingin seudulla asuu tällä hetkellä noin 1,3 miljoonaa ihmistä. Asuntoja Helsingistä löytyy < 600 000 hengelle ja Espoon, Vantaan ja Kauniaistenkin avulla ollaan vasta n. miljoonan hengen asuntomäärässä.
Noista 1,3 miljoonasta ihmisestä monen on pakko siis asua kehyskunnissa kaukana Helsingistä.
Jos Helsinki kaavoittaisi runsaasti lisää kantakaupunkia, yhä useammat mahtuisivat kantakaupunkiin ja näin paine kehyskuntien suuntaan vähenisi. Hyvä aloitus olisi se, että Hernesaareen kaavoitettaisiin asuntoja vähintään 20000 hengelle 4600 hengen sijasta.
Yksi asia mitä ihmettelen kaupunkeihin rakennettavien talojen suunnittelussa, on asiakkaiden/asukkaiden tarpeet. Kasvavan perheen kanssa osaisi arvostaa monia sellaisia asioita, joita saa nykyään vain omakotitalon mukana — kerrostaloasuntoihin ei sellaisia suunnitella. Esimerkeiksi käyvät
* kuraeteinen suoraan kylpytiloihin
* potentiaalisesti märkien tai kuraisten urheilu/ulkoiluvaatteiden säilytystila
* tavaransäilytystilaa, eli komerot
Näiden tilojen sijasta kerrostaloasukkaan pyykit joutuu kuivaamaan olohuoneessa ja kuraiset lasten haalarit (tähän aikaan vuodesta kahdet!) säilyttämään eteisen naulassa puhtaampien takkien kanssa.
Okei, kerrostaloissa kesäkaudella pääsee usein käyttämään parvekettakin, ja kuivaushuonekin löytyy — tosin alimitoitettu vähänkin suurempaa käyttöä varten. Samoin kuin ovat alimitoitetut lastenrattaiden säilytyskomerotkin. Jos taloyhtiössä on kolme lapsiperhettä, tilaa riittää, mutta äkkiäkös perheitä onkin neljäs!
Osmo:
Pakko olla Arhon kanssa nyt vähän eri mieltä. Kysymys on siitä miksi järkeviin paikkoihin ei rakenneta riittävästä ja riittävän nopeasti. Tässä syypäänä on tietenkin kaavoitus, mutta kun kysymyksen esittää näin, niin ratkaisu on ilmiselvä: luovutaan kaavoituksesta.
Joo ja mäkin kyllä vastustan pakko-sanan käyttöä tässä kontekstissa. Ei ole mitään pakkoa, vaan on keinotekoisesti ylihintaiset asunnot Helsingissä, joka ohjaa asumaan sinne missä ne ovat keinotekoisen halpoja.