Pöydältä: Katajanokan hotellin asemakaavaa koskevat muistutukset
Tästä sitten vain äänestää rätkäytetään. Kokouksessa ei ole paljon dramatiikkaa, koska apulaiskaupunginjohtaja on ilmoittanut vievänsä asian kaupunginhallitukseen, päätti lautakunta mitä hyvänsä. Pidän menettelytapaa sinänsä oikeana. Harvoin mistään asiasta tullut näin murskaavaa palautetta. Pidän erityisesti Steven Hollin mielipiteestä (virasto tilasi häneltä lausunnon) jonka mukaan Herzog & de Meuron pystyisivät varmaankin suunnittelemaan paikalle hienon hotellin, mutta uusista lähtökohdista. Luomusta voi ihailla painamalla tästä.
Pöydältä: Siltamäen kehittämisperiaatteet.
Siltamäki on niitä vuosikertoja, joiden kohdalla purkamista pitäisi ennakkoluulottomasti harkita peruskorjaamisen sijasta, koska korjausikään ovat tulleet myös julkisivut. Siltamäki on kuitenkin kaavana monta muuta aluetta onnistuneempi, joten paine purkamiseen tulisi vain rakennusten teknisestä kunnosta. Huomatkaa, kuinka hyvä kaavoitus tuottaa muutakin hyvää: jos pitäisi luetella Helsingin pahamaineisia lähiöitä, harva edes muistaisi koko alueen olemassaoloa.
Muistutukset ja lausunnot Lauttasaaren Nahkahousuntien asemakaavasta
Työ lautakunnassa alkaa helpottua, kun nämä muistutusvaiheen kaavat ovat vanhastaan tuttuja. Luonnonsuojeluyhdistys ja Lauttasaariseura haluavat kaavaan merkinnän kevyenliikenteen väylästä ja se siihen sitten laitettiin. (Jos ymmärsin listatekstin oikein)
Muistutukset Degerön kartanon asemakaavasta
Riitaa on yhden rakennuksen sijoittelusta, mutta virasto ei muuta kantaansa.
Periaatteet ajonopeuksien hallitsemiseksi Helsingissä
Esitetään kymmentä eri keinoa, joissa ei sinänsä ole mitään kovin uutta. Minä suosisin katujen kaventamista suojateiden kohdalla, jolloin myös suojatien eteen pysäköimisen ongelma poistuisi (pysäköintitaskussa saa ymmärtääkseni pysäköidä suojatien edessäkin). Viraston design-väen puolesta ne rumentavat katutilaa. Kävisivät katsomassa katua joskus luonnossa, kun se on täynnä pysäköityjä autoja.
Aloitteita ja ponsia
– Aloite veistospuistosta vuoden 2012 tavoitellun maailman muotoilukaupungin tittelin kunniaksi.
– Aloite vesijoukkoliikenteen aloittamisesta Helsingissä. Virasto ei lämpene Laajasalo-Katajanokka –lautalle, erityisesti ei Kruunuvuoren ratikan korvaamisella lauttaliikenteellä.
Moottoripyöriä ei joukkoliikennekaistoille
Lautakunta pyysi asian selvittämistä kesäkuussa. Vastaus on ei.
”Moottoripyöriä ei joukkoliikennekaistoille
Lautakunta pyysi asian selvittämistä kesäkuussa. Vastaus on ei.”
Onko tätä selvitystä mahdollisesti nähtävillä jossain? Perustelut kiinnostaisivat.
Katso lautakunnan listalta. Löytyy Helsingin sivuilta, kaupunkisuunnitteluvirasto/päätöksenteko
Minä suosisin katujen kaventamista suojateiden kohdalla, jolloin myös suojatien eteen pysäköimisen ongelma poistuisi (pysäköintitaskussa saa ymmärtääkseni pysäköidä suojatien edessäkin). Viraston design-väen puolesta ne rumentavat katutilaa.
Just joo… Saa pysäköidä, niitä pyhiä parkkipaikkojakin tulee neljä lisää per risteys, samoin lisää tilaa jalankulkijoille. Esimerkiksi Vaasankadun ja Kustaankadun risteyksestä tämmöinen uudehko kivetys löytyy, ja se on huomattava parannus vanhaan, varsinkin kaupunkikuvallisesti. Olen ihan oikeasti kuvitellut että tämä on ainoa liikennejärjestely josta kellään ei ole mitään valittamista.
Toinen asia mitä en ymmärrä on se että ratikkakiskot jotenkin estävät korotetun suojatien. Ratikkapysäkkihän on suurinpiirtein samassa tasossa kuin jalkakäytävä, eli jalkakäytävä voisi jatkua autokaistan yli samassa tasossa pysäkille. Varsinkin jos olisi ne taskut. Kiskojen ylitys sitten tarvittaessa esimerkiksi niin että niiden suuntaan on lyhyt liuska alas. Kivetys kiskojen ja kaistan välissä olisi ihan tervetullut muutenkin, samoin se että kiskojen yli menisi eri suojatie kuin autokaistan.
Kaupunkifillarissa on muuten hyviä esimerkkejä ajonopeuksien laskemisesta ja risteyksistä Göteborissa.
Erityisesti idea laittaa jalkakäytäövä (ja pyörätie) jatkumaan risteyksen yli on aivan nerokas. Miksi pääväylää kulkevien jalankulkijoiden pitäisi ylittää sivukatu suojatietä? hehän menevtä pääväylää. Ylittäkööt sivukadulta tuleva auto jalkakäytävän.
Tuollaiset risteykset olisivat varmasti selvästi tavallisia tai liikenneympyröitä turvallisemmat jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Autoilijalle ei jäisi epäselväksi kenellä on etuoikeus tai tarvitseeko hidastaa ja katsoa.
Samanlaisia ratkaisuja muistaakseni löytyy Meilahdesta Tukholmankadun tai Manskun risteyksistä pikkukatujen kanssa, mutta niitä voisi rakentaa paljon enemmän. Esimerkiksi koko hämeentien Sturenkatua (ja ehkä Hesaria) lukuunottamatta.
Se on vähän kuin limaklöntti … tai sitten jäätä jäljittelevä muovihökötys. Voin vain kuvitella kuinka hirvittävältä se näyttäisi luonnossa parikymmentä vuotta vanhana.
Toisaalta olen aika vankka tallinnatyyppisen antaa mennä -lähestymistavan ystävä, mutta… ehkä kumminkin kannattaisi Tallinnan matkiminen aloittaa pilvenpiirtäjistä ja muista hyödyllisistä hankkeista.
Siis mikä tahansa rakennelma, jolla haitataan mahdollisimman monen liikkumista ja luodaan ruuhkia on kannatettava. Pitää myös muistaa, että jalankulkijoiden turvallisuus ei ole mikään absoluuttinen hyve, vaan esimerkiksi suojateiden valo-ohjauksen poisto raitiovaunujen kulkua hidastamasta on askel oikeaan suuntaan, jota tulisi laajentaa myös bussipysäkkien yhteyteen Voihan sitten aina yksityisautokaistalle rakentaa oma punainen valo, jossa seisotetaan näitä kiireisiä maasturikuskeja.
Jos ei voi korvata Kruunuvuoren ratikkaa lautalla, niin miksi sitten eivät aja sitä ratikkaa siihen lauttaan? Tanskan salmissakin ajoivat junia lauttaan, ainakin ennen vanhaan.
Siinä sivussa voisivat kuskata fillarit ja kävelijät vaikka ilmaiseksi.
No, onhan sitä nyt sentään Helsingissäkin raitiovaunuja lautalla kuljetettu 🙂 :
http://www.raitio.org/ratikat/helsinki/linjasto/linjat/linjab.htm
Eri asia sitten olisiko moisessa touhussa nykyisin mitään järkeä…
Kari
Olen herttaisen samaa mieltä Steven Hollin ja muidenkin ulkomaisten arkkitehtien lausuntojen kanssa: Herzog ja de Meuron ovat eteviä ja päteviä, mutta tämä suunnitelma sattuu olemaan huti. Sinänsä hauska nähdä miten Holl sanoo ’pistäkää uusiksi’ ja samalla ainakin yrittää olla diplomaattinen vetoamalla tekijöiden oppi-isään Aldo Rossiin. Andres Alverin idea Esplanadin ’jatkamisesta’ ja rakennusrivistä Kajanokan rannassa näyttää myös hienolta, tosin hän ei ole ihan tainnut tajuta, että paikalla on vastaisudessakin tarkoitus olla laivaterminaali. Alverin lausunnon suomennosta voisi luulla konekäännökseksi, mutta automaatit eivät tosiasiassa taida purra viro-suomi käännökseen tuonkaan vertaa.
Ompas erikoisen näköinen hotelli, jos se oikeasti on tuollainen niin haluan sellaisen.
Kannatan sen rakentamista.
Hotellin tulisi olla osaksi keltainen, jotta se olisi aidon näköinen.
Myös minä kannatan hotellin rakentamista. Mielestäni sen paloista tai kuutioista rakentuva muoto on hyvin linjassa Alvar Aallon kuutiomaisuuden kanssa.
Jos lähtökohtana on Espan arkkitehtuuri tai Engelin uusklassismi (miksi?) niin tietenkään uusi pytinki ei ole niiden kanssa linjassa. Miksi pitäisikään, elävä kaupunki koostuu eriaikaisista historiallisista kerrostumista. Ainakaan minua ei kiinnosta asua museossa.
Onko nopeuksien hillitseminen positiivinen tavoite? Jotenkin tuntuu, etä automaattisesti lähdettäisiin siitä, että nopeuksien alentaminen muka olisi hyvä asia. 😀 Sekoitetaan kaksi asiaa:
– katuverkon välityskyvyn kannalta nopeuksien nostaminen on hyvä asia ja
– jalankulkijoiden liikenneturvallisuuden kannalta nopeuksien lasku on hyvä asia.
Johtopäätöksenä voi vetää, että pääkatujen osalta nopeusia pitää kyetä nostamaan ja sivukatujen osalta laskemaan. Pääkatuihin tulee satsata rahaa, jotta nopeuksia voidaan nostaa. Samalla sivukatujen turvallisuus hoidetaan laskemalla nopeuksia.
Minä en ryhtyisi rakentamaan suurta rakennusta, joka ei edes kuvissa näytä houkuttelevalta. Piirrustuksiin verrattuna idea kuitenkin yleensä vielä vesittyy, ellei arkkitehti ole aivan poikkeuksellisen vaikutusvaltainen ja paneutunut projektiinsa. Sitä Herzog ja de Meuron eivät tunnu olevan, eiväthän he ole edes käyneet tutustumassa kohteeseen. Steven Holl puolestaan runnoi Kiasman läpi osapuilleen suunnitelmiensa mukaisesti ottamalla asian henkilökohtaisesti vastuulleen. Lopputuloksena yksi niistä rakennuksista, jotka tekevät Helsingistä Helsingin – tai tarkemmin sanoen sen, mikä Helsingissä on hyvää.
Aallon suunnittelema, kiistelty Enson pääkonttori asettaa haasteita alueen uudelle arkkitehtuurille. Aiemmin pidin tuota rakennusta epäonnistuneena, mutta julkisivuremontin jälkeen ymmärsin sen esteettisen arvon. Rakennuksen kauneus on hienovaraista, aavistuksen piilevää ja karua, ja hyvä niin. Kaikki rakennukset eivät voi olla sillä tavalla silmiinpistävän ja ilmeisen kauniita kuin vaikkapa viereinen Uspenskin katedraali. Ne tarvitsevat ympärilleen esteettistä diversiteettiä päästäkseen oikeuksiinsa. Piilevän kauneuden löytäminen on myös palkitseva ja eri tavalla elähdyttävä kokemus kuin välittömästi avautuvan koristeellisuuden ihaileminen. Ympäristön rakennukset ovat avainasemassa sen suhteen, korostuvatko Aallon työstä mieltä ylentävät vai luotaan työntävät puolet (näitä molempia kun siinä kuitenkin on).
On hyvä, että suunnitellussa hotellirakennuksessa on yritetty ottaa huomioon Aallon aikaisempi työ, ja luoda näiden välille dialogia. Tehty ratkaisu on kuitenkin epäonnistunut, minkä uskoisin hotellisuunnitelmaa puoltavienkin ymmärtävän, jos vertailukohdaksi saataisiin laadukkaampi vaihtoehto. Ilman vertailukohtaa on helppo viehättyä julkisivun erikoisuudesta, ja unohtaa kiinnittää huomiota kokonaisuuden luomiin mielikuviin. Itselleni tulee mieleen epäonnistunut, laiska 3D-mallinnusharjoitus, aiheena osittain sulaneet jääkuutiot – rakennuksen luoma fiilis on siis minun näkökulmastani kylmä, kova, pöhöttynyt ja junttimainen. Mielestäni se tuo suomalaisuudesta esiin juuri ne puolet, joista itse en erityisemmin pidä.
Moderni, kiinnostava ja inspiroiva arkkitehtoninen teos voi aivan hyvin olla linjassa sekä Enson pääkonttorin että Esplanadin vanhojen rakennusten ja katedraalin kanssa. Tämä ehdotus ei sovi ympäristöönsä eikä myöskään ole kiinnostava tai inspiroiva; ainoastaan moderni. Valitettavasti pelkkä edistyksellisen julkisivutekniikan käyttäminen ei takaa onnistunutta lopputulosta. Arkkitehdin pitäisi tehdä työ sydämellään, ei tilikirjaa tuijotellen vasemmalla kädellä, kuten tässä näyttää käyneen.
Jos Osmo sallii, liitän tähän vielä lainauksen Hesarin verkkokeskustelusta. Olen kuullut samansuuntaisia arveluja Katajanokan hankkeeseen liittyen myös alan ammattilaisten suusta.
(Nimimerkki ”pur”)
Saaralta mielenkiintoinen kommentti. En ymmärrä tätä arvolatausta että suunnitelma on jotenkin rohkea, jos nykyisessä ilmapiirissä haluttaisiin tehdä jotain oikeasti radikaalia niin tehtäisiin rehellistä retroa. Sivumennen, se Hesarissa ollut arkistojen kätköistä kaivettu rakennus Rautatientorin keskellä on sekä funktionaalisesti että esteettisesti erinomainen.
Lasijulkisivuja tullaan luultavasti aikanaan kiroamaan siinä kuin harmaabetonia nyt. Havainnekuvissa ne ovat ilmavia, eläviä ja läpinäkyviä rakenteita, todellisuudessa siniharmaita seiniä joidenka epämääräisyys on rasittavaa.
tpyyluoma: Osaisitko vinkata minkä päivän Hesarissa ja missä siellä? Minulta pääsi lipsahtamaan ohi ja kiinnostaisi kovasti.
Artturi, maanantain lehdessä, ja oli tuo netissäkin: Helsingin vanhat kartat pääsevät internetiin, http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Helsingin+vanhat+kartat+p%C3%A4%C3%A4sev%C3%A4t+internetiin/1135250463873
”Helsingin kaupunginarkiston tutkija Panu Haavisto on tehnyt suuren työn siirtämällä verkkoon yhteensä noin 2 000 vanhaa karttaa, suunnitelmaa ja havainnekuvaa.” Mistä hänellä ja kaupunginarkistolle lämmin kiitos, kaupunkikulttuuriteko. Verkkopalvelusta löytyy tuo Hesarin nostama kuva rakennuksesta Rautatientorille, Saarisen kaavat, jne. http://sinettiarkisto.hel.fi/HKIARKISTO/preKAMa4.po
Tpyyluoma, minä kiroan lasijulkisivuja jo nyt. Tai no; en silloin, kun niitä käytetään sellaisissa rakennuksissa, joihin ne mielikuvien puolesta sopivat, kuten Nokian pääkonttorissa. Insinöörimeininkiin sopii oikein hyvin lasijulkisivun kova, tekninen ja staattinen fiilis. Sanomatalonkin vielä siedän, kun sen vieressä on Kiasma, jonka visuaalinen voima taitaa jollakin tavoin niiden lasiseinien avulla jopa vahvistua (kontrastivaikutus). Mutta minä en halua Nokian pääkonttorin näköistä laatikkoarkkitehtuuria keskeiselle paikalle kaupungin keskustaan. Toki tuossa suunnitelmassa lasia on taivuteltu uudella tavalla, mutta kuten todettu: uutuus ei automaattisesti tuo mukanaan hienoutta.
En kyllä lähtisi myöskään kopioimaan menneiden vuosisatojen tyylisuuntia. Sellaisessa teossa ”radikalismi” olisi käsitteellistä eikä visuaalisesti havaittavaa, joten siitä saatava mielihyvä jäisi hetkelliseksi (ja rajoittuisi kokemuksena niihin kaupunkilaisiin, jotka tällaista radikalismin lajia arvostavat). Kyllä Kiasma ja vaikkapa Temppeliaukion kirkko tuovat kaupunkiimme paljon enemmän myönteistä energiaa verrattuna vaihtoehtoon, jossa ne korvattaisiin kuvasi kaltaisilla klassisilla suorakulmapytingeillä. Klassisella arkkitehtuurilla on paikkansa ja kiistämätön arvonsa, mutta nykyaikaisessa kaupungissa tulee olla muutakin mieltä ylentävää katsottavaa kuin sitä.
Onnistunut arkkitehtuuri herättää syntyajastaan myönteisiä mielikuvia, mitä tuo suunniteltu lasipytinki ei uskoakseni tule tekemään. Uskon kuitenkin, että maailmasta löytyisi arkkitehti, joka kykenisi suunnittelemaan ja vielä toteuttamaankin paikalle sellaisen modernin, kiehtovan ja myönteisesti tunteisiin vetoavan arkkitehtuurihelmen, jonka edessä tulevat sukupolvet katsovat meidän aikaamme ihaillen.
Sanomatalo on sisältä ihan onnistunut ja materiaaleiltaan jopa lämmin, samoin Sitran kortteli Ruoholahdessa. Ajankuvaa. Minusta voitaisiin olla vähemmän rehellisiä, eli valehdella arkkitehtuurilla jälkipolville että rakennuksen ulkopuolellakin olevilla ihmisillä on väliä. KSV muuten vaatii nykyään rapatun tiilipinnan ainakin keskustassa taloon kuin taloon, mutta tämä ei koske sankariarkkitehteja.
Kiasma on ihan hyvä, mutta ne vesielementit ei kirjaimellisesti toimi ja rakennus tekee postikujasta takapihan. Olen joskus miettinyt että siitä kaarikatosta saisi talvisin näppärän mäen lumilautailijoille, mitäköhän Holt tykkäisi?
Kertaustyyliä se on koko Empire-keskusta, ja voi sitä kerrata vaikka funkkista. En minä nyt mitään pastisseja vaadi joka paikkaan enkä kategoristesti vastusta modernia arkkitehtuuria, mitä se sitten tarkoittaakin, mutta en nyt oikein myöskään ymmärrä 60-lukulaista uutuudenvimmaa.
Syy miksi se kuvassa oleva rakennus on mielestäni hyvä Rautatientorille on että se ratkoo sen perusongelman että tori on liian iso, säilyttää ja korostaa akselia Kansallisteatterin ja Ateneumin välillä ja luo keskelle kaupungin hälinää rauhallisen sisäpihan. Tuo on paljon parempi kuin esimerkiksi taannoin erään arkkitehdin ehdottama pitkulainen lasipaviljonki torin reunalla, ei sinänssä etteikö sekin olisi parannus.
…Hups, siis en halua lisää lasilaatikoita keskeisille paikoille.
Lasia ei vaan osata vielä oikein käyttää, materiaalina se on vallan mainio. Muotokieli on vielä hakusessa, samoin pintakäsittelyn tarjoamat mahdollisuudet. Erityisen hyvin lasi sopii vanhojen rakennusten hienovaraiseen täydentämiseen ja suojaamiseen sään vaikutuksilta. Yleensä museoissa tämä osataan parhaiten, ja lopputuloksena on aidosti kevyitä ja huomaamattomia rakenteita.
Valitettavasti lasin kanssa käy vaan kuten rakentamisessa usein muutenkin eli yli mennään siitä missä aita on matalin. Ruma ruudukko jotain epämääräisen sävyistä selektiivipinnoitetta ei oikein miellytä ketään. Pahimmillaan väärä lasivalinta tekee sisävalon likaisenharmaaksi, ja ulkonäkö muistuttaa peiliaurinkolaseja.
Lasitalot ovat usein sisältä viihtyisämpiä kuin ulkoa, siksikin materiaali soveltuu toimistorakentamiseen niin hyvin. Ulkopinnassa lasi vaatii aina jonkin haptisesti merkitsevän vastakohdan. Toimistotaloissa tosin haptisuus on varattu nurkkahuoneen statussymboliksi ja muuten pannassa. Toimistotaloestetiikka on visuaalisuuden ylivaltaa kun kaupunkirakentaminen on tehty muillekin aisteille. Erilaiset terminaalit lienevät fiilikseltään paras paikka soveltaa lasirakentamista.
Minusta ei-oikea-aikaisen muotokielen soveltamiseen liittyy kummaa tosikkomaisuutta. Onnistunein arkkitehtuuri on ajatonta, rakennus on yleensä vähän tylsä jos sen maallikko pystyy ajoittamaan vuosikymmenen tarkkuudella. Ei kaiken tarvitse olla ajankuvaa.
Samaa osaamattomuutta syytetään betoniarkkitehtuurista, puolustajat toteaa että betonia ne on Ateneuminkin koristeetkin ja yksi alan yrittäjä teki Kolille hirsimökin näköisen talon betonista, ilmeisesti ihan vaan todistakseen materiaalin mahdollisuudet. Minusta näyttää siltä että ongelma on nimenomaan materiaalin joustavuus, mitään konventioita ei synny yrityksen ja erehdyksen kautta kun vähän kaikkea voi kokeilla. Jotkut muusikot sanoo samaa tietokoneista, ongelma on nimenomaan se että niillä voi tuottaa minkä tahansa ääneen.
Lasipintojen ongelma on sinänsä sama kuin betonissa, monotonisuus. Kuulin tälle joskus ihan hyvän selityksen, ne on tarkoitettu vilkaistavaksi ohi kiitävästä autosta.
Spottu: No siis uskonhan toki minäkin, että lasista saa miellyttäviä julkisivuja, jos laadusta ja hyvästä mausta ei tingitä. Olen jopa sellaisia nähnytkin. Mutta en usko millään, että Skattan hotellisuunnitelman julkisivusta voisi tulla sellainen, jota itse kutsuisin miellyttäväksi. Minusta se keskustelee Aallon tönön kanssa lähestulkoon ikävimmällä mahdollisella tavalla.
Enkä ole oikea-aikaisuusnatsikaan. Toivomani kaltaisessa modernissa arkkitehtuurissa voidaan ilman muuta flirttailla menneiden tyylisuuntien kanssa, kunhan ei ryhdytä yksiselitteiseen tyylikopiointiin. Temppeliaukion kirkko on loistoesimerkki. Vaikka sen rakentamisen ajankohta onkin hahmotettavissa rakennusta katsomalla (tuskin kuitenkaan vuosikymmenen tarkkuudella, mutta hahmottavatko maallikot tosiaankin arkkitehtuuritrendejä vuosikymmenen tarkkuudella noin yleisesti ottaen?), sen eräänlainen universaali miellyttävyys ja muotokielen kokonaisvaltainen hallinta on ajalle ominaista tyylikikkailua tärkeämmässä osassa. Ja juuri siksi se herättää myönteisiä mielikuvia omasta ajastaan, eli sopii edellä heittämääni hyvän arkkitehtuurin määritelmään. Tuskin itsekään päätyisit antamaan sille mainitsemaasi ”vähän tylsä” -luokitusta, vai?
Sanoit, ettei kaiken tarvitse olla ajankuvaa. Minusta kaikki mitä teemme, on automaattisesti ajankuvaa. Voimme valita, teemmekö sen hyvin vai huonosti, mutta omasta ajastamme emme voi valita irroittautua muuten kuin kopioimalla säntillisesti menneisyyttä (ja sen voi kai jättää pois laskuista, jos puhutaan realistisista vaihtoehdoista).
Mitenköhän muuten tuon Skattan suunnitelman julkisivu on tarkoitus todellisuudessa saada aikaan? Saumojahan tuossa pinnassa on oltava; olisivatko saumat siis jokaisen lasista muotoillun syvennyksen ympärillä? Ihme, ettei niitä ole esitetty havainnekuvassa, luulisi niiden sentään jonkin verran vaikuttavan rakennuksen ulkonäköön.
”- katuverkon välityskyvyn kannalta nopeuksien nostaminen on hyvä asia”
Näin onkin, jos ajattelee vain keskellä metsää olevaa suoraa tietä, jolla ei ole risteävää liikennettä eikä jalankulkua. Mutta kaupungissa se ei ihan niin vain onnistukaan.
Ajonopeuden noustessa ajoneuvojen väliset etäisyydet kasvavat, jolloin ajoneuvojen tilantarve kasvaa. Tieosuuden välityskyky heikkenee, koska ’risteysväli vs. autoletkan pituus’ alkaa tulla vastaan. Tiheät risteysvälit kumoavat suuremman nopeuden tuoman hyödyn, jolloin ratkaisu olisi ainoastaan eritasoristeykset, eli käytännössä tunnelit. Sekö tuossa oli taka-ajatuksena?
Esim. Mannerheimintiellä on liikenteen sujuvoittamiseksi rajoitettu vasemmalle kääntymistä suurinpiirtein sen verran kuin se suinkin on mahdollista. Järjestyksessä seuraava tehokeino olisikin tehdä Oopperan ja Nordenskiöldinkadun risteyksistä eritasot, ja kieltää muu risteävä liikenne kokonaan. Siinäpähän ne keinot sitten ovatkin, operaatioiden hintalaput vain ovat aika erinäköiset.
Nelikaistaisen moottoritien kapasiteetti on suurimmillaan 60kmh nopeudella n. 2000 autoa tunnissa kaistaa kohti, kapasiteetti laskee aika jyrkästi sen jälkeen sekä nopeuden kasvaessa että pienentyessä, 100kmh ja 30kmh nopeuksilla se on noin 1000 autoa tunnissa. Normaali kaupunkikadulla optimaalinen nopeus on vastaavasti 40 – 50kmh, 30kmh ei sanottavasti vähennä kapasiteettia.
Kts. esim. Speed Management, sivut 47 – 48, http://www.internationaltransportforum.org/Pub/pdf/06Speed.pdf#search=”speed summary”
Tuo on siis Saara lainaamasta Hesarin sivuilla olleesta kommentista. Sinänsä yhdyn kritiikkiin sekä ehdotetun rakennuksen arkkitehtuurista että kiinteistökeinottelusta, mutta en oikein ymmärrä rutinaa ’julkisesta rakennuksesta’. Eivät Esplanadin ja Kauppatorin ympärillä olevat muut rakennukset ole sen julkisempia, poislukien ehkä kaupungintalo, joka sekään ei ole mikään kaupunkilaisten oleskelupaikka. Elämää tuntuu silti piisaavan. Laivaterminaalin ja kongressikeskuksen viereisen tontin keskellä kaupunkia jos minkä luulisi olevan hotellitoimintaan sopiva. Olisihan se tietysti kirjastollekin aika hulppea paikka, vaikka vähän sivussa julkisen liikenteen risteyspaikoista.
Mikko H:
Perusongelma tuossa on siis se, että jos rakennuslupa annetaan yksityiselle keinotteluun taipuvaiselle taholle ilman tarjouskilpailua, ja arkkitehti valitaan niin ikään ilman suunnittelukilpailua, niin houkutus keinotteluun on maksimissaan eikä keinoja sen hillitsemiseksi jälkikäteen ole.
Ulkomaista yksityistä rakennuttajaa tuskin kiinnostaa, näyttääkö Helsingissä sijaitsevan hotellin julkisivu ikävältä ja junttimaiselta, tai se, miten se vaikuttaa helsinkiläisten mielentilaan. Häntä kiinnostavat hotellin hyvä sijainti ja mahdollisimman halvat rakennuskustannukset, koska nämä ovat avainasemassa kun tuottoja maksimoidaan.
Hertzog & de Meuronia tällainen hanke kiinnosti niin vähän, että he tyytyivät cashcow-tyyppiseen liukuhihnatuotantoon (ainakin siltä tuo heidän ehdotuksensa näyttää). Piirretään mahdollisimman vähällä vaivalla rakennuttajalle erikoisen näköinen röttelö, jonka avulla hän saa lupahakemuksensa läpi, ja valmistaudutaan irtisanoutumaan koko hommasta kun rakentaminen alkaa. Suunnitelmasta maksetun korvauksen turvin voi sitten keskittyä suunnittelemaan johonkin muualle jotakin oikeasti hienoa. Mitään he eivät tässä häviä: korkeintaan maineensa suomalaisten silmissä, mutta Suomi on pieni ja syrjäinen maa eikä se heidän uraansa hankaloita.
Typerähän ei ole se, joka tällaisia äärimmäisen huonoja kauppoja kaupungille ehdottaa, vaan se, joka kaupan hyväksyy. Tässä tapauksessa kaupunginhallituksella olisi tuhannen taalan paikka uskoa ulkopuolisia asiantuntijoita, jos heillä itsellään ei riitä ammattitaitoa erottaa laadukasta suunnittelua roskasta.
Toisenlaisessa maailmassa hotellin rakentamisen ehdoksi laitettaisiin, että alakerroksista saadaan (ilmaiseksi) tilat niin paikalliskirjastolle kuin terveyskeskuksellekin, ehkä myös postille, vaikkei se varsinaisesti julkinen palvelu olekaan. Kaupunkilaisten tarvitsemien palveluiden saaminen korvaisi edes osittain esteettisen haitan.
Saara:
Tuosta olen samaa mieltä. Taitaa lisäksi olla niin, että keskimäärin helsinkiläinen näkee tuon hotellin kerran tai kaksi vuodessa, kun sattuu käymään Suomenlinnassa tai kauppatorilla. Keskusta on lähinnä turisteja varten. Helsinkiläisten mielentilaa kohennetaan parhaiten lähiöitä ehostamalla.
Teemu Kemppainen: ”Keskusta on lähinnä turisteja varten. Helsinkiläisten mielentilaa kohennetaan parhaiten lähiöitä ehostamalla.”
Ei Helsingin keskusta ole vain turisteja varten. Paitsi että se tietenkin on siellä asuvia ihmisiä varten, sitä käyttävät suurimmaksi osaksi helsinkiläiset tai lähikuntien asukkaat, jotka eivät itse siellä asu. Turistibisneksen edistämiselle ei pidä eikä saa uhrata kaupungin keskustaa. Missä vain hotelliketjut ovat päässeet päsmäröimään, lopputulos on ollut ikävä, tulee mieleen esim. Praha, Budapest tai Kairo. USA:kin on selvästi sivistysvaltio, koska Donald Trump ei ole päässyt vapaasti temmeltämään, vaan rajat on asetettu visioille.