Radiouutiset kertoi pari päivää sitten, ettei Suomi ole pystynyt ratifioimaan vammaisten oikeuksien sopimusta, koska Suomessa vammaiset eivät ole vapaita vaihtamaan kotikuntaa, kuten eivät ole laitoshoidossa olevat vanhuksetkaan. Niinpä vammainen ei voi muuttaa uuden parisuhteen vuoksi tai vain parempien palvelujen perässä.
Tässä parempien palvelujen perässä muuttamisessa on ongelman avain. Olisi aivan kohtuutonta vammaisten palvelut hyvin hoitavia kuntia kohtaan, jos vammaispalveluja käyttävät voisivat muuttaa parempien palvelujen perässä. Kunnollisia palveluja tarjoavia rankaistaisiin ja vammaisia syrjiviä kuntia palkittaisiin.
Tämä asia ei ratkea kuin sillä, että valtio maksaa vammaispalvelut. Tähän n kaksi vaihtoehtoa:
1) Valtionosuuslainsäädäntöä muutetaan niin, että vammaispalveluista maksetaan kunnassa olevien vammaisten lukumäärän ja heidän hoidon tarpeensa mukaan. Valtionosuuden tulisi olla suuruudeltaan realistinen kunnalle aiheutuviin todellisiin kustannuksiin verrattuna tai
2) Kunnat saavat veloittaa vammaispalveluista kustannuksia vastaavan hinnan ja valtio/kela maksaa korvausta vammaiselle palvelusetelin palvelujen ostamiseen. Palvelusetelillä vammainen voi maksaa kunnan tarjoamat palvelut tai hän voi ostaa niillä palveluja yksityisiltä palvelun tuottajilta.
Suomen on saatettava olot nopeasti sellaisiksi, että kyseinen sopimus kyetään ratifioimaan.
On tietysti kolmaskin vaihtoehto: normitetaan vammaispalvelut niin tiukasti, etteivät kunnat pysty niissä fuskaamaan, mutta en pidä tätä toteuttamiskelpoisena.
Olisiko mahdollista kertoa, missä maissa vammaisten kunnan vaihto on mahdollista, mikäli niissä kulut hoidetaan niinkuin meillä. eli kunta maksaa. En tosin käsitä, miten tää juttu toimii. Jos vammainen muuttaa toiseen kuntaan itse tahi omaistensa mukana/haluamana, niin mukä ihme sitä estää? Luulin. että liikkumisen rajoitukset kuuluivat enemmälti tonne itä-naapuriin aikanaan.
OS, onko tämä todella iso ongelma?
Jos kunnat saavat päättää hoidon tarpeen ja samalla saavat veloittaa kaikki kustannuksensa valtiolta, niin tarpeet ja kustannukset nousevat pilviin, vaikka palvelut olisikin normitettu tiukasti. Onhan se aina kunnalle kotiinpäin, mitä enemmän valtion pussista saadaan kuntaan tuloja.
Samanlainen rahantuhlaus alkoi surkuhupaisalla tavalla maatalouspuolella pari vuotta sitten. Kun maataloustuet irrotettiin tuotannosta, kuntien maataloussihteerit kaivoivat kaikki mummojen vuosikymmeniä pusikoituneet pellot takaisin näennäisviljelyyyn. Sillä tempulla kunnat saivat lisää hehtaarikohtaisia veronmaksajien tukirahoja omaan kuntaan.
Siis molemmat Osmon ehdottamat vaihtoehdot ovat huonoja sen vuoksi, että niissä valtion piikki avataan ammolleen, jolloin holtittomuus alkaa.
Minä normittaisin vammaispalvelut tiukasti, pitäisin kunnat maksumiehinä ja samalla rakentaisin tasausmekanismin (ellei sellaista jo ole), jolla valtio hyvittää osittain (ei kokonaan) niitä kuntia, joissa vammaisten määrä on suuri. Palveluseteli tai ei, ihan sama.
Esittämäni ratkaisu ei tietenkään ole kaikilta osin hyvä. Mutta jos vaihtoehtoina on varoja tuhlaava “hyvä” järjestelmä tai kustannustehokas vähän huonompi järjestelmä, niin valitsisin jälkimmäisen.
Mahdollisuus muuttaa tai oikeus jäädä johonkin kuntaan asumaan ovat tärkeitä kaikille, ei vain vammaisille.
Puumalan kunnassa useat vanhukset ovat päättäneet pysyä kotiseudullaan. Sen vuoksi kunta on menossa sellaiseen konkurssiin, ettei kunnan taloutta saa enää mitenkään tasapainoon. Muuta mahdollisuutta ei ole kuin kuntaliitos johonkin rikkaampaan kuntaan. Onko se tasa-arvoista?
Pitäisikö vammaispalvelujen lisäksi valtion piikkiin laittaa myös kaikki vanhuspalvelut, jotta kaikilla vanhuksilla olisi muutto-oikeus sekä oikeus jäädä kotiseudulleen? Onhan se epäoikeudenmukaista, että Puumalassa on suhteellisesti enemmän vanhuksia kuin Helsingissä.
Entäs sitten vammaisten ja muiden heikkokuntoisten tasa-arvo? Kunnan kotipalvelun piirissä olevat huonokuntoiset vanhukset joutuvat itse maksamaan siivouksesta ja muistakin lisäpalveluista. Mutta samankuntoisella vammaisella on oikeus kunnan maksamaan henkilökohtaiseen avustajaan, joka siivoaa ja tarvittaessa vaikka ulkoiluttaa koirat.
Eikö yhtä huonokuntoisilla ihmisillä pitäisi olla oikeus samantasoisiin palveluihin riippumatta siitä, onko huono kunto peräisin vammasta, sairaudesta taikka vanhuuden heikkoudesta?
Miksi vammaisten tilannetta täytyy tarkastella erillisenä kysymyksenä? Eikö tätä asiaa pitäisi tarkastella vähän laajemnmasta näkökulmasta kuin siitä, ettei Suomi pysty ratifioimaan vammaisten oikeuksien sopimusta?
Ei siinä noin kävisi. Jokin taho — varmaankin Kela — tekisi päätöksen vammaisuuden asteesta ja tuon päätöksen perusteella valtio maksaisi kunnalle (tai vammaiselle palvelusetelinä) kiinteän summan. Mikään piikki ei ole auki. Kunta järjestäisi palvelut yhä kuten nyt. Erona nykyiseen olisi, että jos vammainen vaihtaa kuntaa, rahat seuraavat perässä, eikä vastaanottava kunta kärsi ainakaan kohtuuttomasti.
Kirjoittajan esittämä palvelujen tiukka normitus sen sijaan tulisi hyvin kalliiksi eikä ratkaisisi tätä muutto-ongelmaa.
Suomessa on ilmeisesti pyrkimyksenä järjestää samantasoiset palvelut kaikille asuinpaikasta riippumatta.
Silloin herää kysymys , mihin me enää tarvitsemme kuntaporrasta ?? Kunnat ovat perua ajalta hevonen ja rattaat, kun ei ollut teitä eikä ihmisillä matkustaa kauas eikä ollut nykyaikaisia tietoliikenneyhteyksiä.
Esim 70-luvun alussa Rovaniemeltä Helsinkiin oli 24 yhtäaikaista puheyhteyttä, nyt miljoonia, joten tieto kulkee valon nopeudella pohjoisimman kolkan ja Helsingin välillä.
Nyt 400 kuntaa hallinnoi tuhansia päällekkäisiä tietojärjestelmiä, kun tultaisiin toimeen muutamalla.
Hyvä esimerkki on paikkatieto eli karttatieto, meillä on 500 yhteensopimatonta paikkatietojärjestelmää. Ongelma on kahdella tasolla :Järjestelmätasolla, eri järjestelmät ovat yhteensopimattomia. Tiedon tasolla, jokainen ylläpitäjä määritellyt tietosisällöt omalla tavallaan.
Mittakaavaetuja ei synny ja muillekin toimijoille syntyy konversiosta kuluja ja muuta harmia.
Sama koskee potilastietojärjestelmiä, samat järjestelmä ja sisältö ongelmat ovat sielläkin.
Eli lopetetaan kunnat ja perustetaan valtakunnalliset palveluyksiköt
Kiitos Osmo ajatustesi tarkennuksesta. Siinä oli kaksi tärkeää elementtiä: Jokin muu kuin kunta määrittää ja päättää vammaisuuden asteesta. Lisäksi valtion korvaus on vammaisuuden asteen mukaan kiinteä summa (tai mahdollisesti paikkakunnan kustannustaso otettaisiin huomioon). Olen samaa mieltä, silloin järjestelmä toimisi järkevästi.
Järjestelmä olisi samantapainen kuin nykyinen kelan hoitotuki. Siitähän päättää kela lääkärinlausuntojen sekä anomuksen perusteella ja tuki kolahtaa asiakkaan tilille kuukausittain.
Tosin kelan hoitotukea varten annetutut lääkärinlausunnot tulevat yleensä kunnan lääkäreiltä ja helposti käy niin, että lausuntoja annetaan hölläkätisesti, kun omaa kustannusvastuuta ei ole. Mutta unohdetaan se pikkuseikka.
Eli tulisiko kelan hoitotukea kehittää ja kasvattaa lisäämällä siihen uudenlainen palveluseteliosuus?
Nykyisinhän monet (elleivät kaikki?) vammaiset jo saavat kelan hoitotukea, joka enimmillään lienee noin 300 euron luokkaa kuukaudessa. Saman päätöksen yhteydessä voitaisiin antaa 1000–4000 euron arvoisia kuukausikohtaisia palveluseteleitä.
Mutta miksi sitten järjestelmää ei laajennettaisi myös vanhuspalveluihin kuten kotipalveluun ja laitoshoitoon? Silloin saataisiin Puumala ja monet muut eläkeläisiä täynnä olevat kunnat nykyistä elinkykyisemmiksi ja tasavertaisemmiksi suurten kaupunkien kanssa. Vammaisten lisäksi raihnaisten vanhuksienkin muuttaminen helpottuisi.
Missä säännöksessä lukee, että vammainen ei saa vaihtaa kotikuntaa?
Suomessa vammaisuus ja sen aste käsittääkseni määritellään jokaisen palvelun kohdalla erikseen. Korjatkaa, jos olen väärässä.
Itse olen oikeutettu yhteen kunnan tarjoamaan palveluun “vammaisuuden” perusteella ts. kun minulle on myönnetty tällainen palvelu, minut on silloin katsottu sosiaalivirastossa vammaiseksi sen palvelun myöntämisedellytysten kohdalla. Muuten minulla ei ole mitään “vammaisstatusta” ja olen ihan niin sanottu normaali ihminen, mitä se sitten tarkoittaakin.
Osmo voisi täsmentää kirjoitustaan, mutta oletettavasti kyse on laitoshoitoa tarvitsevista ja ehkä joistain muista jatkuvaa intensivistä apua tarvitsevista vammaisista, jotka tarvitsisvat välittömästi samat palvelut myös uudessa kotikunnassa. Parempikuntoiset, jotka pysytvät omin (tai perheen, ystävien…) avuin vuokraamaan/ostamaan asunnon ja muuttamaan siihen, täyttävät myös muuttoilmoituksensa tavanomaiseen tapaan ja anovat sitten tarvitsemiaan erityispalveluja uudessa kotikunnassaan.
Minullekin tämä radeiouutisten tieto oli yllätys. Laitoshoitoa tarvitsevista siinä täytyy olla kyse, koska muuten olisin kuullut asiasta aiemminkin; sitä pait6si vammaisten muuttoa parempien palvelujen perässä tapahtuu koko ajan.
Hei,
kiinnitti tämä lause huomion:
Seppo S kirjoitti 31.10.2009 kello 12:01
“Nykyisinhän monet (elleivät kaikki?) vammaiset jo saavat kelan hoitotukea, joka enimmillään lienee noin 300 euron luokkaa kuukaudessa.”
Valitettavasti näin ei ole todellakaan.
Peruhoitotuki on noin 55 euroa/kk, ja sen saa todella työläästi, esim. minulla haittaluokka on 15 (75 %) ja saan perushoitotukea.
Hoitukea maksetaan a) hoivan tarpeen perusteella
b) kulujen perusteella. Ja jos hoivan tarve ylittää jonkun kriteerin, voi saada keskimmäistä tukea, joka tarkoittaa noin 150 euron tukea, mutta
myös kuntoutuksen järjestämistä.
Siksi Kela ei mielellään useista tutkimuksista, laitoskuntoutusjaksoista, eikä haittaluokan suuruudesta välitä, vaan pyrkii olemaan maksamatta mitään tukea. Max sen perushoitotuen, jos vain mahdollista.
Minun tapauksessa on käynyt niin, että Kelan vakuutuslääkäri on jo suositellut hoitotuen korottamista keskimmäiseen hoivan tarpeen vuoksi, mutta käsittelijä päätti toisin. Käsittelijä “käveli” siis jopa Kelan lääkärin yli.
Asia on nyt Somlassa, käsittelyaika on noin 26 kuukautta. Jännityksellä odotan, pärjääkö Kelan merkonomi-käsittelijän päätös siellä, vai joko
Kelan lääkärin lausunto pätee. Hoitavien lääkäreiden lausunoilla ei yleensä ole painoarvoa.
Kyllä se vaan niin on että vammainen, joka tarvitsee vaikka 15 min pvä:ssä avustajaa, ei voi vaihtaa paikkakuntaa! Koen suurena vääryytenä, että joudun olemaan pallo jalassa tietyssä kunnassa kun haluaisin muuttaa lähemmäksi lapsiani, että ehtisivät käydä paremmin tapaamassa minua, mutta nyt en voi muuttaa po. paikkakunnalle palvelutaloon, koska kirjat jäisi tänne, ja kunta ei suostu suurempiin korvausosuuksiin. Yksityiseltä en voi vuokrata asuntoa sillä uusi paikkakunta ei suostuisi maksamaan avustajasta vaan lähettäisi minut maitojunassa takaisin. Eihän tämä niitä koske, jotka haluavat pysyä paikoillaan, mutta on meitä, jotka haluamme muuttaa, emme parempien palvelujen perään, vaan muista syistä, niitäkin on! Tämä polkee vammaisen ihmisarvoa!