Perustaisin yhdessä muiden muusikkojen kustannusosuuskunnan. Osuuskunnan ytimenä olisi nettikauppa. josta voisi ostaa yksittäisiä kappaleita iTunesin tapaan ja/tai kuukausikortin Online-kuunteluun Spotifyn tapaan. Ja mainoksia tietysti myös. Osuuskunta toki tekisi myös cd-levyjä, jos joku niitä vielä ostaa. Nettisivustoilla olisi paitsi mahdollisuus levyjen lataamiseen, myös musiikkiblogeja ja muuta musiikkia käsittelevää materiaalia, listoja myydyimmistä/ladatuimmista kappaleista ja muuta kiinnostusta herättävää.
Kun muusikot itse omistaisivat osuuskuntansa, mikään ulkopuolinen taho ei pääsisi väliin rahastamaan.
Mukaan lähtevät artistit olisivat varmaan aluksi osaksi tuntemattomia. Osuuskunta voisi hankkia heille näkyvyyttä vapauttamalla ainakin osittain kappaleet ilmaiseen levitykseen radioissa.
Kun välikäsiä ei olisi ja jakelukustannukset olisivat matalat, musiikkia voisi myydä varsin halvalla, ja silti artistien tulot säilyisivät.
Ei mitään pahaa sanottavaa. Hyvä idea.
Voikohan tuollaisen perustamiseen hakea apurahoja?
Tätähän tuo toiminta on tällä hetkellä jo varsinkin marginaalimusiikin artisteilla, monilla heillä on oma levy-yhtiö ja jakelukanavat nimenomaan netissä.
Suurista artisteista jotkut ovatkin jo heivanneet levy-yhtiöt tyystin pois, ja ostavat ennen levy-yhtiöiden tarjoamat palvelut erillisinä (markkinointi ja PR, studioaika, jakelu) ja pitävät oikeudet itsellään. Jenkeissä tästä ainakin on esimerkkinä Bare Naked Ladies ja kaikkeista suurimpana Madonna, joka ei solminut enää levytyssopimusta, vaan sopimuksen keikkaorganisaation kanssa.
Ongelmana on monesti mainosbudjetti. Suurella yhtiöllä on varaa, pienellä osuuskunnalla ei. Supertähti voi olla omillaan, mutta pienempi tähti joutuu usein myymään oikeutensa, jos haluaa elää taiteellaan. Aina ei auta vaikka myisi kuinka halvalla.
Juuri tuon mainonnan takia cd-musiikin maailmassa ei kannattanut yrittää ilman suuren levy-yhtiön panosta, mutta nettimaailmassa asia on toisin. Jos tuollaisesta musiikkisivusgtosta tuliski suosittu, mitään muuta markkinointia ei tarvittaisi. Siksi tämä ajatus toimii vain, jos se pystytään tekemään riittävällä volyymilla.
Jos minä olisin kirjoituskone, kirjoittaisin kirjan ilman kirjailijaa. Opettelisin nopeasti kerronnan jekut ja kieliopin kiemurat, painamisen ja sidonnan siinä sivussa. Muuta ei sitten tarvittaisikaan. Välikädet olisivat poissa ja kaikki hyöty sataisi minulle.
Epäilyttää hiukan, miten paljon voisin keskittyä nykyiseen ydinosaamiseeni, merkkien painamiseen paperille.
Ei sillä, esittämäsi asia on hyvä, monialainen osaaminen on kannatettavaa muuallakin. Yhden kapean alan taitajat säälittävät. Valitettavasti tähän ollaan tultu ja ilmiselvästi edetään yhä pidemmälle.
Hyvä idea ja jotkut muusikot tätä jo jossain mittakaavassa toteuttavatkin. Nettinäkyvyyden saaminenkaan ei nykyään ole ihan helppoa. Eli työtä sekin teettää. Muusikot taitavat vaan olla kuteen muutkin taiteilijat yksilöitä, jotka tekevä taiteensa yksin (tai bändissä). Osuuskunnan perustamiseen voi olla vaikea löytää halukkaita.
Jos muusikko-osuuskunta olisi tuntematon suurelle yleisölle, niin aivan se ja sama millä tavalla levittäisivät taikka myisivät musiikkiaan.
Se kun on niin, että muusikot eivätkä muutkaan jotka haluavat markkinoida tuotteitaan, pääse markkinoille ilman hyvin tunnetteja markkinointikanavia ja myyntiorganisaatioita.
Vähän asian vierestä.
Tänään on jo niin, että jos haluan valmistaa ilmaisen puhelimeen ladattavan ohjelman (Java ME sovelluksen), niin ohjelman kehittäjän tulee maksaa siitä, että saa edes itsetehdyn ohjelmansa (ohjelma mikä käyttää esim. bluetoothia tai http:tä) omaan luuriin ladattavaksi ja testattavaksi.
Sitten kun on itse testannut ohjelman ja maksanut lahjukset, niin sitten ohjelman saa lähetettyä ovi- ja sum muille ohjelman levityskanaville kunhan vielä maksaa ”testausmaksun”.
Kuinka sitten kävisi kirjallisuuden kanssa. Moniko vakava kirjojen kirjoittaja olisi valmis maksamaan siitä, että saa kirjansa levitykseen julkisille kanaville.
Toki levityskanavan myötä alkaisi tulla rahaa kirjailijalle, mutta suuret tulisi volyymit olla, että alkaisi päästä voiton puolella panostuksellaan.
Sam Jakso; jos unohdetaan vaikea alku, niin osuuskunnalla on ihan samat mahdollisuudet palkata ammattilaisia kuin osakeyhtiöllä.
Ongelmana on lähtöpääoma, kriittisen massan saavuttaminen.
Tietenkään mikään ei estä osuuskuntaa kollektiivisesti tekemästä sopimusta tietyistä palveluista ostamasta ”koko pakettia”, sillä pääsisi alkuun.
Osuuskunta Lilith: http://www.lilith.fi/
Sivuilla on muuten myös A.W. Yrjänän mielenkiintoinen kolumni muusikon tuloista.
Eikös noi SOK:t ym. ole maanviljelijöiden perustamia? Sitten astui kuvaan poliitikot ja homma meni miten meni. Nyt sitten viljelijät ovat käytännössä näiden keskusliikkeiden (osuuskuntien) orjia. Isännistä tulikin orjia. Aikanaan maanviljelijöillä oli samat tavoitteet kuin mitä nyt Osmo esitti muusikkojen osuuskunnan suhteen. Ihminen vain on niin raadollinen, että heti kun menestystä tulee, viimeistään silloin alkaa valtataistelu ja kähmintä. Taitaa nää meidän vähittäiskaupaa harjoittavat osuuskunnat olla ajautunut kauaksi viljeilöiden alkuperäisistä ajatuksista.
SOK on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat asiakkaat, eivät tuottajat. Enemmistö suomalaisista aikuisista kuuluu sen omistajiin, tai siis alueellisten osuuskauppojen omisytajiin. Ne taas omistavat SOK:n
Maanviljelijät omistavat tuottajaousuuskuntia, sellaisia kuin Lihakunta. Oli aikanaan myös Hankkija, mutta teki näyttävän konkurssin.
Olen tietoinen, että tuollaisia pieniä viritelmiä on. Ajatukseni oli, että jos musiikin tekijät ovat sellaisen riiston kohteena, kun omaatuntoaan rauhoittelevat piraatit esittävät, heidän kannattaisi joukolla irtaatua riistäjistään ja perustaa osuuskunta. Hankkeen pitää olla volyymistaan todella iso ja maailmanlaajuinen, ennen kuin se voi menestyä.
Miten tuollainen osuuskunta hinnoittelisi tuotteensa, ts jyvittäisi kiinteät ja muuttuvat kustannukset eri yhtyeiden tai kappaleiden kesken?
Ehkäpä elektronisen sisällön vapaa jakaminen, mutta niin että kuka tahansa tienaa rahaa joka bitistä joka koneelta vertaisverkkoon lähtee, olisi ratkaisu. Niin kirjailijoiden kuin muidenkin kopioitavan sisällön tuottajien tianaamiseen, ja tuotteen tehokkaaseen levitykseen.
Nykyisessä P2P –verkossa downloadaat dataa, ja samalla uploadaat, eli jaat, sitä muille downloadaajille.
Kuvitellaan, että downloadaus olisi kyllä periaatteessa ilmaista, mutta voit kasvattaa osuuttasi uploadaajan kaistanleveydestä maksamalla uploadaajille. Eli tietyltä koneelta lähtevän datan kaistanopeus on jaettu siinä suhteessä kuin downloadaajat ovat siitä maksaneet. Uploadaaja näkee, paljonko tiedostosta tulisi rahaa per tällä hetkellä, jos sen laittaa jakoon. Siis jos Aatulla on koneella kirja, jota Pertti (halukas maksamaan 0.01 e/(KB/s)), Tiina (0.01e/(KB/s)) ja Jussi (0 e/(KB/s)) haluavat ladata, valuu kirja 50% Aatun kaistannopeudesta Pertille ja Tiinalle, ja vasta sitten kun he (ja kaikki muut kirjasta maksamaan valmiit) ovat sen saaneet, alkaa Jussin lataus. Toki heti kun kirjaa alkaa olemaan Pertin ja Tiinan koneilla, hekin alkavat ansaita muiden downloadatessa kirjaa heidän koneiltaan, eli Jussi lataa kirjansa sitten Aatun, Pertin ja Tiinan koneilta (jos he vielä pitävät P2P-yhteyden päällä, kun näkevät että rahaa ei enää tule). Tiina voi tietysti alkaa tienaamaan pikemmin, maksamalla downloadauksestaan vaikkapa tuplasti enemmän, tai enemmän, hankkimalla nopeamman nettiyhteyden jakamiseen.
Juju on siinä, että alussa kirjasta tai kappaleesta on kopio vain kirjailijalla. Tekijä voi mainostaa etukäteen että jako voi alkaa tässä jonain päivänä, ja vahdata tiedostosta tarjottavaa hintaa. Ja voi hankkia 100 laajakaistaserveriä valmiina jakamiseen. Kirjailija laittaa jaon käynttin klo 18:00 eräänä iltana. Jos kirjailija on vaikkapa J.K.Rowling, ja minulla nopea nettiyhteys ja paljon sijoitettavaa rahaa, voisin olla valmis maksamaan paljonkin siitä, että koko kirja on koneellani klo 18:01. Ja jos olen lähes ainoa jolla kirjaa on kirjailijan lisäksi klo 18:10 saakka (jonka voi varmistaa vain tarjoamalla PALJON enemmän kuin seuraavaksi eniten tarjonnut tuohon kellonaikaan asti), voin tienata hyvinkin, tosin sijoitus tulee olla aika kova. Ensimmäisten tarjousten tekoon erikoistuisi pian firmoja joilla on paljon kaistanleveyskapasiteettia, ja varaa tehdä joskus virhearviointi.
Viikon kuluttua kirjan lataamisesta ei makseta juuri mitään, homma on siirtynyt kuluttajien väliseksi ja kirjasta on luettavana (sillä sitähän kirjailija haluaa vähintään yhtä paljon kuin rahaakin) miljoonia kopioita, mutta pieni osa siitäkin vähästä valuu edelleen kirjailijalle. Ja jokainen välikäsi maksaa kirjasta juuri sen verran kuin haluaa.
Musiikintekijät tarvitsevat joka tapauksessa suuren kaupallisen koneiston näyttääkseen ei-kaupallisilta.
Joku kirjasto tuossa lopetti toimintansa ja kävin siellä viimeisenä aukiolopäivänä. Minkä tahansa kirjan sai eurolla. Kirjoja oli kymmeniä hyllymetrejä. Virkailija vinkkasi, että ota muovikassillinen, saat senkin eurolla. Sitten kävi ilmi, että paikan luottokorttilukija oli jo viety pois, joten olisinkin saanut muovikassillisen kirjoja ilmaiseksi. Tai luultavasti niin monta muovikassillista kuin olisin halunnut. Olivathan kirjat juuri muuttumaisillaan jätteeksi; seuraavana päivänä niiden pois kuskaamisesta piti maksaa. Kolusin varmaan puolisen tuntia ja sain kuin sainkin muovikassillisen aikaan — tosin niistäkin taitaa osa joutua lukemattomina ensin varastoon ja sitten ylioppilaskylän roskiksen ”kirjahyllylle”.
Olisiko kirjojen päivät luetut?
Minä ainakin käytän nykyään paljon enemmän aikaa netissä kuin kirjoja lukemalla.
Voi käydä niin, että kirja muuttuu joksikin, joka ei paljoa muistuta nykyistä kirjaa tai joka on enemmän kuin nykyinen kirja. Nykyään on jo kirjoja ja kirjailijoita, joiden tuottamasta tiedosta tai viihteestä vain osa on se itse kirja. Sen lisäksi on blogit ja esitelmät ja mitä kaikkea muuta. Kun kirjoja luetaan tietokoneelta (Kindle, Sony Reader, Nokian kännykkä), ”kirja” voidaan helposti integroida osaksi laajempaa kokonaisuutta, päivityksiä jne.
Joo, tämä on se hypermultimediaunelma uudelleen syntyneenä, mutta nyt ehkä vihdoin käyttökelpoisesti paketoituna.
Jos noin käy, ”kirja” alkaakin muistuttaa esim. ohjelmointia kaikkine tukitoimintoineen. Silloin kysymys ”miten kirjailija tekee rahaa” saa aivan uusia ulottuvuuksia.
Hups, toi meni väärään ketjuun.
Osmon ehdotus ei ole hullumpi – samanlaisia viritelmiä on pystyssä vähän joka oksalla. Lisäksi pienlevy-yhtiöiden katalogit ja ansaintalogiikka on tyystin erilainen kuin isojen (esim. Texicalli, Aito, Ektro) – usein jo aika lähellä tällaista ”osuuskuntaa”.
Kun muusikot itse omistaisivat osuuskuntansa, mikään ulkopuolinen taho ei pääsisi väliin rahastamaan.
Näissä keskusteluissa kuitenkin ohitetaan usein se, että a) levy-yhtiöissä on oikeasti osaamista, joka parantaa musiikkia ja/tai sen mahdollisuuksia pärjätä markkinoilla ja b) levy-yhtiöt omaavat tuotantoon tarvittavaa pääomaa. Molemmista palveluista kannattaa maksaa.
Osmo:”Kun muusikot itse omistaisivat osuuskuntansa, mikään ulkopuolinen taho ei pääsisi väliin rahastamaan.”
Mitä pahaa välikäsissä on? Miksi muusikoiden pitäisi itse hoitaa markkinointi, jakelu yms. kun tähän erikoistuneita firmojakin on olemassa? Vai olisko hienoa, että muusikot myös valmistaisivat itse vessapaperinsa, niin ei menisi siitäkään rahoja niile pahoille välikäsille?
Et kai vaan salaa haikaile omavaraistalouden perään?
Tällaisia ”osuuskuntia” muuton on jo olemassa ja se on toki hienoa, mutta tuskin tämä malli kaikille sopii…
http://www.newmusiccommunity.org/new/
”jos musiikin tekijät ovat sellaisen riiston kohteena, kun omaatuntoaan rauhoittelevat piraatit esittävät, heidän kannattaisi joukolla irtaatua riistäjistään ja perustaa osuuskunta.”
No eiköhän se nyt ole kelle tahansa, joka ei yritä rauhoitella omaatuntoaan selvää, että muusikot eivät ole riiston kohteena…
Jos olisin kirjailija, perustaisin yhdessä muiden kirjailijoiden kanssa kustannusosuuskunnan mielummin vähän ennen kuin säköisistä lukulaitteista tulee suosittuja. Nettikauppa, kuukausimaksulla vapaa lataamisoikeus jne jne.
Kirjailijat tulevat törmäämään aivan samaan ilmiöön jonka kanssa muusikot ovat jo vuosia harjoitelleet. Paperikirja pitää toki pintansa vinyylilevyä pidempään, mutta iso ilmiö on leivän kapeneminen ja sillä on useita pieniä seurausilmiöitä.
Isosta kuvasta joka näyttää tulopuolella miinusta seuraa varsin väistämättä myös samaa oirehtimista kuin musiikissa on levy-yhtiöiden ja artistien välillä on ollut. Kun kumpikin osapuoli haluaa pitää kiinni siivustaan kapenevasta kakusta, tulee väkisinkin konfliktia.
Tuosa tuoreehko uutinen kuinka artisti ei ole tyytyväinen: http://elisa.net/uutiset/viihde/?id=37834
Osmo, postauksistasi tulee sellainen käsitys että musiikkia ja kirjallisuutta voitaisiin kohdella tekijänoikeus- ja säätelymielessä eri tavoin. Jää sellainen tunne, että taustalla voisi olla se että kirjallisuus ja sen käsitys sen tärkeydestä yhteiskunnalle nyt vain sattuu olemaan lähempänä sydäntäsi eikä musiikki oikein kiinnosta, mutta ehkä myös että olet tuohtunut levy-yhtiöiden toimintatavoista, sanotaan nyt vaikka ahneudesta ylipäänsä. Korjaa toki jos olen väärässä.
Jos tunne on oikea tai että jälkimmäinen syy pitää edes osin paikkansa, varoitan vain, että kirjailijoilla ja kirjankustantamisessa on edessä aivan vastaavia konflikteja.
Minusta tämä problematiikka osuuskunta vs. kustannusyhtiö on tavallaan ajaton, mutta kärjistyy nimen omaan tässä kuihtuvan markkinan oloissa. Eikä siihen ole mitään yleispätevää vastausta että osuuskunta olisi aina parempi.
Kuinka paljon markkinoidaan ja ketä, kuinka paljon kukin jäsen on nähnyt yhteisen hyvän eteen vaivaa, palkataanko (tai irtisanotaanko) kustannustoimittaja/tuottaja, maksetaanko rahaa vain kappalemyynnin perusteella vai otetaanko huomioon solidaarisuusnäkökohtia tai nähtyä vaivaa, mitä jos yksi menestyy selvästi muita paremmin ja kokee ettei tarvitse enää osuuskuntaa, mitä jos ilmaisnäytteitä menee artistilta x enemmän kuin artistilta y mutta myynti on päinvastoin jne. jne.
Toimiva osuuskunta voi olla todella tehokas, mutta osuuskuntamuodon suurempaa riskiä sille että jäsenten ihmissuhteet menevät rikki ei voi väheksyä.
Matti H:n viisaita sanoja toisesta ketjusta lainatakseni ja musiikilla laajentaakseni:
”Hyvän kirjallisuuden ja musiikin turvaamiseen on olemassa hyvä lähtökohta ja huono lähtökohta. Hyvä lähtökohta on se, että kirjallisuuden ja musiikin tarkoituksena on tuottaa hyötyä ja huvia lukijoille ja kuuntelijoille, huono lähtökohta on se, että kirjallisuuden ja musiikin tarkoituksena on turvata kirjailijoiden ja muusikkojen toimeentulo.”
Kysymys osakunnasta kustannusosakeyhtiön vaihtoehtona liittyy enemmän jälkimmäiseen. Nettikauppa ja -jakelu sekä niiden hintataso, toiminnallisuudet ja käytettävyys liittyvät ensimmäiseen. Myös kirjallisuudessa.
”levy-yhtiöt omaavat tuotantoon tarvittavaa pääomaa. Molemmista palveluista kannattaa maksaa”
Joo, samaa mieltä mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, että levystä tulevat tuotot menee suurimmaksi osaksi levy-yhtiölle. Osuuskunta voi itse tilata alihankintana eri palveluita, ja tällä tavalla valtasuhteet kääntyvät toiste päin.
Soininvaaralle terveisiä, kulttuuriministeriön kautta voisi hyvinkin hoitaa palvelun, joka ohjaa ja neuvoo muusikoita osuuskuntien perustamiseen. Eri musiikkilajit vaikka omille osuuskunnille. Sitten on erikseen osuuskunta joka pyörittää itse musiikkipalvelinta, josta tuottajaosuuskunnat ovat jäsenenä…
Rahoituksen saaminen on tietysti ongelma, mutta jos osuuskunta toimii hyvin ja se saa pankeilta rahoitusta vakuuksia vastaan, osuuskunnalla itse olisi mahdollisuus valita piiriinsä uudet muusikot heidän musiikkinsa laadun perusteella.
Olisiko seuraavassa ajatuksessa mitään järkeä? Yhtye tai muusikko ei voisi kokonaan myydä tai luovuttaa oikeuksiaan pois vaan ne palautuisivat aina takaisin alkulähteelle automaattisesti esimerkiksi puolen vuoden tai vuoden jälkeen. Oikeudet olisivat ikäänkuin vuokralla. Tähän tarvittaisiin riittävän laajalle ulottuva säädös esim. EU:n kautta.
Hyöty olisi siinä, että esim. yhtye voisi kilpailuttaa yhtiöitä riittävän usein sekä tarvittaessa pääsisi irti huonosta sopimuksesta. Musiikkia voisi sen jälkeen myydä vaikkapa näiden osuuskuntien kautta tai suoraan. Tai paremman levy-yhtiön. Näin ainakin markkinointia apua saataisiin alussa ammattilaisilta. Ehkä talläinen järjestelmä myös reagoisi nopeammin nopesti muuttuvaan (netti)maailmaan. Taitaisi levy-yhtiöt vastustaa moista uudistusta?
Jos olisin kirjailija, perustaisin yhdessä muiden kirjailijoiden kanssa kustannusosuuskunnan mielummin vähän ennen kuin säköisistä lukulaitteista tulee suosittuja. Nettikauppa, kuukausimaksulla vapaa lataamisoikeus jne jne.
Onhan Suomessa kustannusosuuskuntia, esimerkiksi maan tärkeimpiin tieteellisiin kustantajiin kuuluva Vastapaino, jolla on yli 2200 jäsentä:
http://www.vastapaino.fi/
Se on toiminut nyt 28 vuotta eikä ole toistaiseksi mennyt nurin. Löytyy nettikauppa ja jopa sellainen ihailtava pioneeriprojekti, että kaksi paperisena loppuunmyytyä kirjaa on ilmaiseksi ladattavina PDF-muodossa.
Osmo, postauksistasi tulee sellainen käsitys että musiikkia ja kirjallisuutta voitaisiin kohdella tekijänoikeus- ja säätelymielessä eri tavoin.
Minulle on myös syntynyt tämä sama kuva. Enkä ole oikein saanut selkoa siitä, miksi asia on Osmon mielestä näin.
Pekka Kärkkäinen:”Taitaisi levy-yhtiöt vastustaa moista uudistusta?”
Ja artistit itse, koska se vähentää heidän oikeuksiaan.
(Ehdotus on sen verran älyvapaa, että kadunmiehetkin vastustaisivat sitä, vaikka eivät olisikaan suoraan tekemisissä levy-yhtiöiden eivätkö artistien kanssa.)
”Yhtye tai muusikko ei voisi kokonaan myydä tai luovuttaa oikeuksiaan pois vaan ne palautuisivat aina takaisin alkulähteelle automaattisesti esimerkiksi puolen vuoden tai vuoden jälkeen.”
Sopimusvapauteen kajoaminen on perinteisesti vaatinut hyvin pätevän syyn. Esimerkiksi työlainsäädännössä ja huoneenvuokralaissa lainsäätäjä lienee ajatellut että sopimusosapuolten resurssien epätasaisuus edellyttää pakottavaa lainsäädäntöä.
Jos artisti – levy-yhtiö/manageri -asetelman stereotypia pitäisi paikkansa, ehdotuksen perusidea olisi hyvinkin perusteltu, mutta kai muusikkoa pitäisi pikemminkin verrata ammatinharjoittajaan jolla on täysi sopimisen vapaus s.e. oikeuksien siirtoa koskeva lainsäädäntö sisältää korkeintaan olettamasäännöksiä.
”Enkä ole oikein saanut selkoa siitä, miksi asia on Osmon mielestä näin.”
Minä olen arvaillut, että ero on siinä, että kirjallisuus on jollakin Osmon mielestä objektiivisella tavalla tärkeää, toisin kuin musiikki. Arvaillut, koska Osmo on eksplisiittisesti kieltäytynyt ottamasta kantaa kysymykseen miksi kirjallisuus on tärkeää. (Jos sallitaan provokatiivinen arvaus, epäilisin kognitiivista dissonanssia, koska argumentit se nyt vaan on niin, typeryskin sen tietää, vain sivistymätön törppö edes kysyy moista jne. ovat niin ala-arvoisia argumentteja, että niitä ei kehtaa esittää. Todettakoon kuitenkin, että nuo ovat minun argumenttejani sille, miksi kirjallisuus on tärkeää. Parempiakaan en ole keksinyt, ja tietysti optimaalisen määrän kvantifiointi on näillä argumenteilla hiukan hankalaa.)
Toinen mahdollinen selitys on, että kirjallisuusmarkkinat ovat täydelliset, minkäänlaiseen hintadifferointiin ei kyetä, ja ihmiset ostavat kirjoja vain ja ainoastaan tekstisisällön vuoksi (nimim. yksi reaalimaailman näin täydellinen markkina olisi hauska nähdä), mutta musiikkimarkkinoille tämä ei päde, ja noiden markkinoiden epätäydellisyyksien ansiosta musiikintuottajat saavat riittävästi (mitä se ikinä tarkoittaakaan) tuloja.
Miksi olen huolestuneempi kirjan kuin musiikin kohtalosta?
1) Minun on vaikea mennä musiikin tekijänoikeusjärjestöjen puolelle, koska nämä ovat menneet etujensa suojelussa liiallisuuksiin. Tekijänoikeusmaksu radion kuuntelussa taksissa, kielto lähettää Ylen ohjelmia netissä, kasdettimaksut kotivideoiden kaseteista (kuka tallettaa mini dv:lle musiikkia?)
2) Musiikin osalta voi ihan oikeasti päteä, että vapaa levitys lisää myös maksullista myyntiä. Remeksen dekkaria ei kukaan luo toista kertaa, mutta samaa musiikkikappaletta voi kuunellakin
3) Muusikko voi hankkia levyjulkisuutensa aqvulla tuloja yleisötilaisuuksiata paljon paremmin kuin vaikkapa kirjan ”sata mielenkiintoisinta shakkiavausta” kirjoittaja.
4) Musiikin soittaminen radiossa on jo pitkään tehnyt mahdolliseksi äänittää kappaleita radiosta. Kirjan kopioiminen samalla tavalla ei ole ollut mahdollista.
Osmo kyselee:
Miksi olen huolestuneempi kirjan kuin musiikin kohtalosta?
Kun kuulee Osmon laulavan niin ymmärtänee vastauksen….
Osmon perustelut ”kirjallisuus vs. musiikki” ovat minusta loogiset sinänsä, jos tarkastellaan puhtaasti ansaintalogiikkapuolta. Muusikolla todellakin on paljon paremmat mahdollisuudet ansaita musiikilla muutoin kuin kopioita myymällä. So. muusikon mahdollisuudet monopolisoida ovat vähäisemmät.
Toisaalta kirjan kopiointi oikeasti on kalliimpaa kuin musikkin kopiointi ja sekin painaa vaakakupissa jotain.
Siksi kohta 4) on mielenkiintoinen. Se kuvastaa sitä, miten teknologian dynaaminen vaikutus muuttaa sitä, miten ajattelemme asiaa pitkällä aikavälillä. Kirjojen kopiointi käyttöä varten on ollut mahdollista vähäisin kustannuksin vasta hetken ja on vieläkin selvästi työläämpää kuin musiikin kohdalla. (Skannaus käsin on hankalaa ja toisaalta tulostaminen kestää)
Nyt meistä tietenkin näyttää siltä, että Osmon argumentit pätevät varmaan aina tulevaisuudessakin. Näin voi tietysti olla, mutta entä jos ei ole? Onko jarrukahvassa roikkuminen silloin viisasta?
Ei se kirjan kopioiminen niin vaikeaa ole. Jos tällainen Pirat Bay -toiminta laillistettaisiin, riittää, että joku skannaa kirjan kerran ja panee sen tiedostona liikkeelle.
Nämä ”kirjailijalle maksamatta jättäminen on kunnia-asiani” -ihmiset ovat tuottaneet konkreettista haittaa esimerkiksi minulle. Kuuntelisin mielelläni suomenkielisiä äänikirjoja pyöräillessäni, mutta niitä tuotetaan vähän, koska äänikirjan kopioiminen on niin helppoa.
Lukemattomista kirjoista maksaneena en malta olla miettimättä olisiko äänikirjojen tuotantomäärillä ja otain tekemistä kysynnän kanssa? Ja eiväkö ”nykyisen tekijänoikeusjärjestelmän puolustaminen on kunnia-asiani” -ihmiset ole argumentoineet että vain painettu kirja on oikea kirja…
Oletko niin ikään varma että kirjailijat, joiden kirjoja haluaisit kuunnella, haluaisivat myydä luvan äänikirjojen tekoon? Miten tulisi ratkaista, jos hintapyyntö olisi liian kova ja kokisit siis tästä konkreettista haittaa kun et saa kuunneltavaksesi teosta kohtuullisena pitämääsi hintaan? Entä jos sinä pidit Vesa Vierikon äänestä vielä viisi kirjaa aikaisemmin, mutta et enää? Jätätkö äänikirjan sittenkin kuuntelematta pyöräillessäsi, koska sitä varten pitäisi ottaa mukaan CD-soitin, koska ostamasi ja omistamasi levyn materiaalin kopiointi aina mukana kulkevaan kännykkääsi josta sen toki voisit kuunnella on tekijänoikeussyistä laitonta?
Melkoisella varmuudella laillinen ”Pirate Bay” vähentäisi tätä ihmisten kokemaa konkreettista haittaa äänikirjojen tarjonnan vähäisyydestä. Pitkän aikavälin vaikutus kaiken kirjallisuuden uustuotantoon voisi toki olla negatiivinen.
Ja tämä on se isompi kysymys. Minäkin olen huolestuneempi kirjan (varsinkin tietokirjan) kuin musiikin kohtalosta, mutta en silti olisi eriyttämässä näiden tekijänoikeuksia, maailmassa jossa kummankin ilmenemismuoto on enenevässä määrin tiedosto. Nollia ja ykkösiä.
Tärkein argumentti sille miksi kirjallisuutta tulisi kohdella eri lailla kuin musiikkia on mielestäni se, että jos ja kun kirjojen sähköinen lukeminen, jakelu ja kopiointi nousee sille tasolle kuin musiikissa ilmiö on tänään, voi kohtuu uskottavasti ounastella että uuden suomenkielisen ammattimaisesti tehdyn kirjallisuuden määrä laskee merkittävästi. Musiikkia maailmassa riittää vaikka mahdollisuudet ansaita pienenesivät edelleen nykyisestä, koska se ei ole niin kielisidonnaista. Ja mahdollisuudet ansaita muulla kuin musiikkikappaleen tekijänoikeuksilla ovat suuremmat kuin kirjailijalla.
Englanninkielisestä kirjallisuudesta ei tulle puutetta olemaan, mutta laskeeko marginaalikielialueemme kirjallisuuden uuden tuotannon määrä liian alas, ja siksi kirjallisuutta pitäisi käsitellä eri tavalla kuin musiikkia?
Perustellusti voi olla sitäkin mieltä, että nykyistä vähäisempi tuotanto ei välttämättä tarkoita pula-aikaa. Näkökulma voi olla sekin että ylitarjonnasta tilanne normalisoituu. Tai mielestäni mieluimmin niin, että kirjallisuudessakin on historiassa kultakausia joilla tuotanto on ollut suurempaa, ja että yhden ajanjakson tuotantomäärät eivät ole sen oikeampia kuin toisenkaan. Yhdellä jaksolla vaikutti kirjapainotaidon uutuus, toisella sota ja tauti, kolmannella mesenaattien mieltymykset, neljännellä tekijänoikeusjärjestelmä ja englannin kielen leviäminen ja seuraavalla sähköisten lukulaitteiden esiinmarssi ja kopioitavuus. Aika aikaa kutakin.
Perimmäisiä kysymyksiä ei voi myöskään sivuuttaa. Ihmisten halu tehdä musiikkia ja kirjoittaa ei katoa mihinkään, uskon minä. Tarjonta voi olla yllättävänkin suurta.
Enkä kohtelisi kahta kultturimuotoa lainsäädännössä eri tavoilla. Uskon vieläpä, että molempia kohtaa aivan sama digitaalinen todellisuus, kirjallisuudelle vain hitaammin.
Jos tuotanto ei täytä lukijajoukon laatu- tai aihevaatimuksia, lukijajoukko järjestäytyköön, kerätköön kymmenyksensä kasaan ja teettäköön omat mittansa täyttävää tuotantoa. Aivan vapaasti vain kirjallisuudelle eikä lainkaan musiikille, jos siltä tuntuu.
Osuuskuntana, säätiönä, mesenaattien lukupiirinä, tai miten vain, ei järjestäytymismuodolla ole minusta niin väliä tässä(kään) asiassa.
Sivuhuomautuksena: suomalaisen äänikirjan saa aikaiseksi, kun pistää puhesyntetisaattorin puhumaan kirjan tekstin ja antaa tietokoneen nauhoittaa puheen. Monissa ohjelmissa on myös mahdollista tallentaa teksti suoraan äänitiedostoksi. Tosin kompastuskivenä on se, että suomenkieliset syntikat ovat rikollisen kalliita. Monet muut kielet saa ilmaiseksi Windowsin mukana tai netistä imuroimalla. Parhaista englanninkielisistä syntikoista ei heti huomaa, että puhuja on kone.
spottu: ”Sopimusvapauteen kajoaminen on perinteisesti vaatinut hyvin ……………..oikeuksien siirtoa koskeva lainsäädäntö sisältää korkeintaan olettamasäännöksiä”
Olet varmaan ihan oikeassa, ehdotus on aika hataralla pohjalla. Alkuperäinen ajatus ei ollut kohdella muusikoita kuin avuttomia lapsia vaan jotenkin vähentää levy-yhtiöille siirrettyjen oikeuksien markkinoita monopolisoivaa vaikutusta ilman että tekijänoikeiksista luovuttaisiin.
Esimerkiksi tämä Spotify. Hieno keksintö ja loistava toteutus. Mutta jos sopimukset ovat eäreiluja artisteja kohtaan, eikö terveillä markkinoilla seuraisi korjausliike (olenko liian ihanteellinen). Eli vaikkapa kilpailija Spitofy, joka toimisi teknisesti yhtä hienosti kuin kilpailijansa, mutta tekisi reilumpia sopimuksia. Varmaan artistit ja kuuntelijat siirtysivät suurelta osin Spitofylle. Mutta missä ovat kilpailijat? Estääkö tiukat sopimukset tällaisten synnyn? En tiedä.
Toinen asia: miten muuten estetään se ettei omaa yhtyettä (tai kaverin) kuunnella kiinteällä maksulla aamusta iltaan, jotta saataisiin bändille suurempi osuus kakusta (Spotifyllä tai muualla)? Eli onko käynnissä joka iltainen Euroviisuäänestys?
Kohdista 2 ja 4 olen suurin piirtein samaa mieltä Osmon kanssa. Mutta sitten:
3) Muusikko voi hankkia levyjulkisuutensa aqvulla tuloja yleisötilaisuuksiata paljon paremmin kuin vaikkapa kirjan “sata mielenkiintoisinta shakkiavausta” kirjoittaja.
Kyllä muusikot, mutta miten säveltäjät, sovittajat ja sanoittajat? Heitäkin tarvitaan jotta on lauluja mitä laulaa.
1) Minun on vaikea mennä musiikin tekijänoikeusjärjestöjen puolelle, koska nämä ovat menneet etujensa suojelussa liiallisuuksiin. Tekijänoikeusmaksu radion kuuntelussa taksissa, kielto lähettää Ylen ohjelmia netissä, kasdettimaksut kotivideoiden kaseteista (kuka tallettaa mini dv:lle musiikkia?)
Kasettimaksun perustelut ontuvat nykyään kun niin suuri osa tallennuskäytöstä on aivan muuta kuin tekijänoikeuksien suojaamaa materiaalia. Hyvä esimerkki vaikkapa juuri minidv:t. Osa kasettimaksuista on silti myös perusteltuja.
Ruikutusta to-maksuista takseissa, ravintoloissa ja kampaamoissa en ymmärrä alkuunkaan. Kyse on julkisesta esittämisestä – silloin tekijän kuuluu saada korvauksia.
Musiikkia voi verrata vaikkapa shareware-softaan: yksityiskäyttö ”ilmaista”, julkinen/kaupallinen käyttö maksullista.
Taksien kohdalla on kyse 34€ maksusta, jonka ei luulisi kenenkään yritystoimintaa estävän.
http://www.hyvitysmaksu.fi/teosto/websivut.nsf/wpages/taksit.html!OpenDocument&ExpandSection=1
Toisaalta kyse on esim. juuri taksien kohdalla niin pienistä summista että Teoston kannattaisi melkein laskea pr-tappiolleen rahallinen arvo. Saattaisi hyvinkin ylittää saatavien korvausten määrän…
nos: ”Musiikintekijät tarvitsevat joka tapauksessa suuren kaupallisen koneiston näyttääkseen kaupallisilta.”
FTFY
Osmo: ”Nämä “kirjailijalle maksamatta jättäminen on kunnia-asiani” -ihmiset ovat tuottaneet konkreettista haittaa esimerkiksi minulle.”
Jos nyt ei puhuta kustantajista, niin ihmettelen suuresti keitä nämä ihmiset ovat. Oli nimittäin aika törkeä heitto.
(Ellei sitten kyseessä ole jokin tietty kirjailija, jolloin toiminta on puhtaasti kantaaottavaa ja taitaa kuulua otsakkeen ”Ostopäätös” alle.)
HO: ”Kyse on julkisesta esittämisestä – silloin tekijän kuuluu saada korvauksia.”
Sehän saakin – radiolta.
HO: ”Kyllä muusikot, mutta miten säveltäjät, sovittajat ja sanoittajat? Heitäkin tarvitaan jotta on lauluja mitä laulaa.”
He voivat tehdä sopimuksen esittäjän kanssa – asiahan ei kuulu kuuntelijalle pätkääkään.
(Sovitus tosin on yhtä luovaa kuin miksaaminen, joten ihmetyttää miksi se on niputettu samaan.)
Anonyymille:
Et ole koskaan tavannut ketään, joka ylpeilisi sillä, että on onistunut lataamaan ilmaiseksi?
Esittämäsi osuuskuntaidea ei ole uusi, ja kuten tällä moni on kertonutkin, niitä on olemassa ja on ollut aikaisemminkin. Osuuskunta ideana on niin vanha, että kulttuurievolutiivisesta näkökulmasta me voisimme miettiä, miksi sellaisesta ei ole tullut valtavirtaa.
Merkittävin syy etsiä levytyssopimusta levy-yhtiöiltä muusikoille on pääoma ja riskien välttäminen. Muusikot eivät yleensä ole kovin varakkaita, ja levyn teko maksaa helposti keskimääräisen suomalaisen vuosiansion verran. Muusikoiden ja levy-yhtiön välinen sopimus on täysin vapaaehtoinen, ja myyttiä riistävistä levy-yhiöistä ylläpitävät lähinnä ulkopuoliset, kuten ystävämme piratistit. Muusikot saattavat purnata levy-yhtiöistä, mutta se on samalla tasolla kuin kenen tahansa työtekijän purnaus työnantajastaan. Vapaaehtoisesti ja hyvin iloisin mielin heidän kanssaan sopimus yleensä tehdään.
Nyt ollaan tilanteessa, jossa jo monia pienlevy-yhtiöitä meillä Suomessakin on lopettanut toimintansa. Tämä tarkoittaa sitä, että yhä useampi muusikko on pakotettu itse rahoittamaan äänitteensä. Monille se saattaa merkitä kohtuutonta riskiä, joka pahimmillaan suistaa muusikon vararikkoon. Samalla rahat voivat jäädä saamatta äänitäjiltä, miksaajilta, tuottajilta ja studion omistajilta, mikä pikku hiljaa näivettää alan tasoa. Osuuskunnat eivät valitettavasti voi pelastaa alaa tällaiselta jatkuvalta luottamuspulalta. Minä pelkään, että lahjakkaimmat ammattilaiset vaihtavat työnsä turvallisemmaksi ja paremmin palkatuksi, ja alalle jää vain innokkaita amatöörejä.
”Minä pelkään, että lahjakkaimmat ammattilaiset vaihtavat työnsä turvallisemmaksi ja paremmin palkatuksi, ja alalle jää vain innokkaita amatöörejä.”
Mitäs ne lahjattomammat ammattilaiset sitten tekevät?
Täytyy antaa nyt tunnustusta Osmolle. Siitä huolimatta, että hän on viljellyt näissä tekijänoikeuskeskusteluissa jotain aivan älyttömiä argumentteja (mm. että ihmiset eivät olisi valmiita maksamaan kirjoista, jotka voisivat saada ilmaiseksi… tällä logiikalla ei pysty selittämään esim. sitä miksi ihmiset kirjoittavat wikipediaa…), niin olen tullut vakuuttuneeksi, että tekijänoikeuksia ei pitäisi poistaa kirjoilta.
On toki hyvin mahdollista, että Osmo (ja minä) olemme väärässä ja siksi olisikin parasta, että voisimme kokeilla erilaisia sääntöjä ja katsoa miten ne toimivat.
Yksi mahdollisuus olisi siirtää ne kunnallisen päätöksenteon piiriin.
Nämä “kirjailijalle maksamatta jättäminen on kunnia-asiani” -ihmiset ovat tuottaneet konkreettista haittaa esimerkiksi minulle. Kuuntelisin mielelläni suomenkielisiä äänikirjoja pyöräillessäni, mutta niitä tuotetaan vähän, koska äänikirjan kopioiminen on niin helppoa.
Onkohan noin? Vai olisiko sittenkin niin, että äänikirjoista ei haluta noin ylipäätään kauheasti maksaa, koska niitä ei koeta käytettävyydeltään hyviksi? En väitä että tämä on syy, mutta minusta kopioijien syyttäminen on vähän outoa.
Luulisin, että kopiointi on kuitenkin todennäköisesti yleisempää sellaisessa väestönosassa, joka ei kauheasti äänikirjoja kuuntele. Tai kirjoja lue noin ylipäätään.
Yksi minusta kiinnostava tapa pohtia tekijänoikeuksia patenteista radiosoittokorvauksiin on verrata eri maiden käytäntöjä. On maita, joissa tekijänoikeuksia ei ole niin laajasti kuin täällä tai sitten tehottoman hallinnon vuoksi niitä ei toteuteta. Voisimme tutkia, onko todella niin, kuin monet piratistit väittävät, että tällaisessa yhteiskunnassa tiede ja taide kukoistaa. Tehdäänkö todella niissä maissa parempia levyjä tai parempaa kirjallisuutta ja onko lääketiede siellä paljon edistyneempä kuin täällä, jossa patentit ikävästi jarruttavat kehitystä?
”Minun on vaikea mennä musiikin tekijänoikeusjärjestöjen puolelle, koska nämä ovat menneet etujensa suojelussa liiallisuuksiin. Tekijänoikeusmaksu radion kuuntelussa taksissa, kielto lähettää Ylen ohjelmia netissä, kasdettimaksut kotivideoiden kaseteista (kuka tallettaa mini dv:lle musiikkia?”
Vaikka suurimmaksi osaksi olenkin yleensä samaa mieltä Osmon kanssa, tästä kirjoituksesta täytyy päätellä surullisesti, että piratistien propaganda on todella tehokasta. Järkevätkin ihmiset ovat niin helposti käännytettävissä tekijänoikeusjärjestöjä vastaan muutamalla pienellä epäkohdalla. Se on populismia parhaimmillaan. Itsekään en ole kaikesta samaa mieltä Teoston tai Gramexin kanssa (ja nämä yksittäiset epäkohdat eivät mitenkään ole edes niitä oikeasti suuria epäkohtia), mutta missään nimessä en kääntyisi niitä vastaan tällaisten pikkuseikkojen vuoksi. Niin paljon hyvää ne nimittäin ovat saaneet aikaan. Suurin ongelma näissä järjestöissä on mielestäni monopoliaseman tuoma kankeus ja ajoittainen ylimielisyys.
Äänitetaiteen ja kirjallisuuden eroista on myös aivan turha puhua, koska muutaman vuoden päästä molemmat alat saattavat olla samassa hyvin ikivässä jamassa. Tätä keskustelua ei ehkä olisi, jos ihmiset erottaisivat selkeästi äänitetaiteen muusta musiikin tekemisestä. Vastaavasti vaikka painettu kirjallisuus kuolisi kokonaan, edelleen riittäisi töitä näytelmäkirjailijoille, elokuvien ja tv-ohjelmien käsikirjoittajille ja vaikkapa oopperalibrettojen rustaajille. Ja jonkun pitänee kirjoittaa vielä vuosienkin päästä Nokian historiikki ja Jorma Ollilan elämäkerta. Näitä asioita ei pidä sekoittaa. Tai ainakaan ei tarvitsisi lähteä kilpailemaan, millä taiteen alalla menee huonoiten.
Mutta, etten antaisi väärää kuvaa, sanon vielä, että pidin kovasti kirjoituksistasi kirjallisuuden tekijänoikeuksista.
Ruotsiksi ja norjaksi äänikirjoja on satoja kertoja enemmän kuin suomeksi. Ruotsiksi on jopa tietokirjoja, erityisesti historiaa ja jotain elämäntapaoppaita.
Minulle on mysteeri, miksi noin on, miksi bisnes toimii naapurimaissa mutta ei meillä. Mutta sen voi kai päätellä, että syy ei ole kopioijien, koska ”jakaminen” on ollut ainakin Ruotsissa vielä Suomeakin yleisempää.
Sitä paitsi kaikkia suomeksi ilmestyneet äänikirjat saa kirjastosta kuitenkin ilmaiseksi.
Äänikirjojen käytettävyys on aika loistava, koska vaihtoehto — tavallisen kirjan lukeminen pyöräillessä — on vaarallista ainakin, jos sattuu jännä kohta juuri siihen Mannerheimintien ja Kaivokadun risteykseen. Vielä parempi käytettävyys on, kun ”rippaa” cd:t mp-kolmosiksi ja pistää vaikka kännykkään.
Näkövammaisille on, muuten, luettu nauhoille tuhansia kirjoja. Tekijänoikeuksien kannalta kyseessä lienee poikkeustapaus. Se merkitsee myös sitä, että noita äänikirjoja ei saa lainata kuin lääkärintodistusta vastaan. Sääli. Olisi hienoa, jos noista kirjoista osa ”vapautettaisiin” myyntiin. Rahat voisivat mennä näkövammaisille, missä tapauksessa oikeudenhaltijat voisivat suostua luopumaan oikeksistaan.
San Aton:”Rahat voisivat mennä näkövammaisille, missä tapauksessa oikeudenhaltijat voisivat suostua luopumaan oikeksistaan.”
Häh, eikö olis parempi, että ne rahat menis tekijöille, jotka sais sitten tehdä rahoilla tasan mitä huvittaa, esim. luovuttaa ne näkövammaisille tai vaikka nälkään kuoleville afrikkalaisille?
Artturi: ”Häh”
Kyllä minä sen ideani siinä lopussa selitin. Tarkkaavaisuutta!
Selitetään nyt vielä muutamalla sanalla, jos vaikka joku vaikutusvaltainen lukisi tätä ja innostuisi: Noissa näkövammaisten äänikirjoissa tekijänoikeus on luultavasti tekijällä, kustantajalla ja lukijalla (siis sillä ääneenlukijalla). Monet kirjat ovat varmasti sellaisia, että tuskin niillä rahaa enää tehdään, paitsi ehkä siinä tapauksessa, että ne julkaistaisiin äänikirjoina ja myytäisiin kuluttajille ja kirjastoille. Heikon ymmärrykseni mukaan se voisi onnistua, jos oikeudenhaltijat pääsisivät jonkinlaiseen sopimukseen tulojen jakamisesta tai oikeuksista luopumisesta. Jos kaikki tai osa rahoista menisi näkövammaisille, moni voisi suostuakin uudelleenjulkaisemiseen. Onhan kirjat luettu kai vapaaehtoistyönä. Kustantajalla tai kirjoittajalla taas ei kai ole suurta intressiä mihinkään suuntaan mutta tuskin heillä mitään sitä vastaan olisi, että jo kuolleeksi luullusta tuotteesta alkaisi taas tulla rahaa.
Itse kuuntelen useita äänikirjoja vuodessa englanniksi. Olen kateellisena joskus vilkuillut näkövammaisten kirjaston luetteloa. Kyllä omalla äidinkielellä on kuitenkin mukavampi kuunnella ja sitä paitsi monet tietokirjat siellä ovat suomalaisista aiheista. Jos joku noita saisi yleisemmin saataville, se olisi hieno kulttuuriteko.
Ruotsiksi ja norjaksi äänikirjoja on satoja kertoja enemmän kuin suomeksi.
Hmph? Löytyisikö lähdettä? Tiedän, että niitä on enemmän, mutta että monisatakertaisesti?
Äänikirjallahan voisi olla kyllä hyvät markkinat, jos siihen vain tuotteena totutaan. Monet ihmiset täällä pitkien välimatkojen maassa istuvat auton ratissa tuntitolkulla viikossa, jopa päivässä.
Ainaisten kaupallisten radiokanavien tarjoamien renkutusten ja epä-älyllisten juontokommenttien sijaan voisi kuulla miellyttävä-äänisen lukijan sivistävää puhevirtaa sopivalla volyymillä.
Mutta ei ole hittituote, ainakaan vielä. Miksei?
Ääneen lukeminen on todella hidasta (kokemusta on äitinä), mutta eipä siitä tarvitse kuin yhdelle ihmiselle maksaa säällinen tuntipalkka. Ei varmaankaan kynnyskysymys tämä lukijan osuus…
”missään nimessä en kääntyisi niitä vastaan tällaisten pikkuseikkojen vuoksi”
Entäs ne isommat asiat, kuten yksityisyyden ja viestin luottamuksellisuuden suojien, sananvapauden ja muiden perusoikeuksien romuttaminen jonkin mitättömän kansanosan kohtuuttomien etuoikeuksien ja suuryritysten ahneuden vuoksi?
San Aton:”Jos kaikki tai osa rahoista menisi näkövammaisille, moni voisi suostuakin uudelleenjulkaisemiseen.”
Siis väitätkö sinä taas, että nämä oikeuksien haltijat luopuisivat niistä todennäköisemmin, jos rahat menee näkövammaisille, kuin jos rahat menisivät heille itselleen?
Miksi he eivät vaan ottaisi rahoja itselleen ja sitten lahjoittaisi niitä näkövammaisille?
Siis väitätkö sinä taas, että nämä oikeuksien haltijat luopuisivat niistä todennäköisemmin, jos rahat menee näkövammaisille, kuin jos rahat menisivät heille itselleen?
Ymmärsit oikein. Ovathan kirjat luettu ”nauhalle” ilman palkkiota. Tiedän, että moinen haaskaus järkyttää.
San Aton:”Tiedän, että moinen haaskaus järkyttää.”
heh… Minusta moinen vapaaehtoinen hyväntekeväisyys on ihanaa!
Tämä sen sijaan järkytti:”Ymmärsit oikein.”
Veikkaan, että näin selvästi ”epärationaalisia” ihmisiä on aika vähän…
Nimimerkki anonyymille ja muille piratistimyönteisille:
Luin tänään taas piratistimyönteisen artikkelin Helsingin Sanomista. Minulle tulee näistä kirjoituksista aina mieleen entiset kommunistit ja heidän usein vääristelevä kielenkäyttönsä ja kasitteensä. Käsitteiden uudeleenmäärittelyllä saadaan aikaan hämmenys ja mielipiteen muutos. Korjaan tässä seuraavassa pari pahinta.
Musiikki ja monet muut taiteet eivät ole tietoa, vaikka sen digitoitua informaatiota kovalevyllä kutsuttaisiinkin dataksi.
Vapaus ei ole identtinen ilmaisuudelle. Yhteiskunta ei tee itsestään vapaanpaa asioita sosialisoimalla. Maito ei muutu vapaammaksi, jos sitä saa ilmaiseksi. Maidon juonti ja musiikin kuuntelu on hyvin sallittua Suomessa. Niitä ei tarvitse tai edes voi mitenkään vapauttaa. Tieteellinen tieto on Suomessa kenen tahansa aivan vapaasti hankittavissa joitakin äärimäisiä poikkeuksia lukuunottamatta. Ydinpommin rakennusohjetta ei varmaankaan saa julkaista. Se, että vaikkapa tiedekirjasta joutuu maksamaan kympin, ei tee sen sisältämästä tiedosta vähemmän vapaata.
Sananvapaus ei myöskään ole sama asia kuin ilmaisuus. Se, että kirjalla tai äänitteellä on hinta, ei tarkoita sitä, että kirjailija tai musiikintekijä haluaisi salata jotain. Puhumattakaan siitä, että yhteiskunta jotenkin rajoittaisi jonkun sananvapautta. (Kenen sitten?)
Sananvaoautta ei myöskään edistetä plagioinnin puolustamisella. Vaikka kaikki kopiominen sallittaisiin, se suurimmaksi osaksi olisi silti ihmisten mielestä moraalitonta tai kornia. Luntaamista koulussakaan ei voi perustella sananvapaudella.
Se, että jokin asia maksaa jotain, ei ole kansalaisoikeuksien polkemista. Vain siinä tapauksessa, että kansalaisille olisi luvattu jokin ilmaiseksi ja siitä jälkikäteen perittäisiin maksu, voitaisiin puhua oikeuksien polkemisesta.
Ilmaisia lounaita ei ole. Ilmaisuuden vaatimuksilla ei ole mitään arvoa ellei esitetä jotain vaihtoehtoista rahoitusmuotoa. Tämä on se perimmäinen ongelma piratisteilla.
Elinalle, en nyt jaksa ruveta mitään tilastoa metsästämään. Bokuksessa näyttää olevan noin 500 populärä titlar, suosittua teosta. Loppuun myytyjä tai muuten vain ei niin populära täyty olla satoja lisää. Suomessa äänikirjoja on joitkin kymmeniä ja niistäkin suuri osa lastenkirjoja. Näyttää kyllä siltä, että opusten määrä on nousussa.
Ode: ”Et ole koskaan tavannut ketään, joka ylpeilisi sillä, että on onistunut lataamaan ilmaiseksi?”
Ei ole minulle ylpeillyt ainakaan suuremmassa mittakaavassa. Eikä ole ylpeillyt ainakaan siten, että perusajatuksena olisi ollut ”pääsinpäs maksamasta”. Korvaus on aina tullut jotenkin maksettua kun on ollut siihen varaa ja ”tavara” sen arvoista – monasti ostamalla laillinen kopio. Joskus jotenkin muuten.
TV: ”heidän usein vääristelevä kielenkäyttönsä ja kasitteensä”
Lievää kärjistystä ja retoriikkaa. Sitä paitsi samaa ja pahempaa vääristelyä kuulee myös toiselta puolelta. Tuomitse siis sekin.
TV: ”Se, että jokin asia maksaa jotain, ei ole kansalaisoikeuksien polkemista.”
Kyse ei ole pelkästä ilmaisuudesta. Kyse on siitä, mitä tehdään maksullisuuden puolustamisen nimessä. Kommentteja saa lukea.
Kyse on myös siitä, keitä kaikkia tekniikan kehittyminen saa hyödyttää ja minkä kaiken pitäisi olla yleensäkään olla maksullista. Jos kulttuuria ei halua antaa muiden käsiin, sen voi vapaasti jättää julkaisematta.