Minulla ei ole mitään tietoa, mitä piraattipuolueeksi itseään kutsuva joukko maailmasta miettii, vaan yritin provokatorisella postauksellani selvittää, mitä oikein tahtovat ne, jotka eivät hyväksy tekijänoikeuksia esimerkiksi kirjailijoille.Piraarttipuolueeksi itseään kutsuvilla tuntui olevan paljon maltillisempia mielipiteitä kuin muilla. Onko puolueella väärä nimi?
Musiikki on asia erikseen. Tieteelliset julkaisut, joiden syntyä yliopistolaitos on rahoittanut, ovat asia erikseen. Oppikirjat ovat myös asia erikseen. Niihin ehdotan aivan toisenlaista ansaitsemismallia, kunhan muilta kiireiltäni ehdin kirjoittamaan. Tilatut kirjat, kuten pitäjän historiat, ovat asia erikseen. Seuraava teksti koskee kaunokirjallisuutta ja sellaista tietokirjallisuutta, jota mikään tilaajataho ei rahoita.
Seuraavanlaisia mielipiteitä esiintyi:
– Kirjallisuutta on jo tarpeeksi, joten mitään ansaintalogiikkaa uusien kirjojen kirjoittajat eivät tarvitsekaan. En kommentoi
– Shakespeare kirjoitti ilman immateriaalioikeuksia. Ensinnäkin taisi olla kyse ylimyssuvun vesasta, mikäli uusimmat väitteet siitä, kuka ne kirjoitti, pitävät paikkansa. Tuona aikana syntynyt kirjallisuus on määrältään aika vähäistä siihen verrattuna, mitä nykyaikoina syntyy. Shakespearen aikana tekijänoikeuksilla ei ollut merkitystä, koska halpoja kopioimismahdollisuuksia ei ollut.
– Moni kirjoittaa kirjoittamisen ilosta, vaikka ei saakaan siitä mitään rahaa. Minä haluan lukea kirjoja, joita on kirjoitettu huolella, eikä se kovinkaan usein onnistu, jos päivät on oltava suolakaivoksessa töissä. Ammattikirjailija tuottaa parempaa tulosta. Voi tietysti kysyä, miksi se, jolle harrastelijakirjailijoiden sepustukset riittävät, ei tyydy niihin, vaan haluaa kuitenkin päästä käsiksi mattikirjailijoidenteksteihin, vaikka ammattikirjailijoiden tekstejä ei toisaalta hänen mielestään tarvita.
– Kirjailijoiden tulot pienenevät, mutta eivät nollaudu. Tämä lienee realistinen arvio. Kotimaisen kirjallisuuden osalta olen hyvin surullinen, koska se tarkoittaa, että entistä pienempi osa kirjailijoista voi tehdä työtä tosissaan eikä vain vasemmalla kädellä. Minusta on selvää, että jos yksi ja tärkein ansaintalogiikka kielletään, tulot pienevät. Jos muut ansaintalogiikat olisivat parempia, ne kai otettaisiin käyttöön ilman pakkoakin.
– Koska kirjan saa joka tapauksessa kirjastosta ilmaiseksi, ei ole eroa sillä, että sitä saa kopioida rajatta. Kirjastossa olevista jokaisesta kappaleesta on maksettu, ja ne kiertävät hitaasti. Jos haluaa suositun kirjan, joutuu odottamaan kuukausia. Tekijän kannalta tämä on aivan eri asia kuin se, että ensimmäisestä myydystä kappaleesta saa ottaa miljoona kopiota.
– Ehdotettiin myös kaikille pakollista kulttuurimaksua ja kirjailijan ammatin muuttamista pelkästään apurahoista riippuvaksi. Lehdistötukilautakunnalla olisi nyt vapaata kapasiteettia, kun lehdistötuki siirrettiin suoraan puolueiden jaettavaksi. Eivätkö hälytyskellot soi kenelläkään?
Poistuvatko tekijänoikeudet kokonaan vai koskeeko lupa vain ei-kaupallista kopioimista omaan käyttöön?
Esimerkkini Pirkka-kustantamosta oli tarkoitettu kuvaamaan mahdollisimman karusti, mitä tarkoittaisi se, jos kirjailijalla ei olisi omaan tekstiinsä nähden mitään sellaisia oikeuksia, joita ei olisi kaikilla muillakin lukuun ottamatta sitä, ettei tekstiä voi väittää kenenkään muun kirjoittamaksi. Minusta tähän tuli aivan lööperiä olevia vastauksia, kuten että kuluttajat eivät moraalisista syistä ostaisi Pirkka-kustantamon tuotteita City-marketista, vaan näkisivät vaivaa ja menisivät kirjakauppaan saadakseen maksaa täsmälleen samasta tekstistä kaksinkertaisen hinnan. Tätä kuluttajien ylevyyttä voi käydä ihailemassa vaikka Mustamäen torilla. Anteeksi, mutta tuon rinnalla varhaiset kommunistitkin tuntuvat realisteilta. Yhtä hölmö oli ajatus, että piraattituote olisi aina huonotekoinen pokkari ja kansa maksaisi enemmän aidosta kovakantisesta. Kyllä Pirkka-kustannus pystyy tekemään kovakantisia.
Mutta entä kopioiminen omaan käyttöön? ON aivan eri asia, jos se tapahtuu tuttujen kesken yksitellen kuin jos kirjan saa laittaa nettiin kenen tahansa ladattavaksi. Sitähän voi tehdä jopa sabotoidakseen. Jos Jari Tervo yrittäisi vietellä vaimoni, panisin kostoksi kaikki hänen tekstinsä nettisivustolleni vain tuhotakseni hänen tulonsa. Näin voisi tehdfä myös ohjois-Korean länsimaidenvihaamisministeriö vain sabotoidakseen länsimaita. Tämä omaan käyttöön kopioiminen toimii vain, jos alkuperäisen haltija ja kopijoija edses tuntevat toisensa.
Minä en pidä kolvin huolestuttavana kirjailijoiden kannalta, että tekijänoikeudet oikeasti mitätöitäisiin kokonaan, mutta vakavasti on otettava ajatus, että näin kuitenkin käytännössä tapahtuu kopioimisen muuttuessa niin helpoksi.
Voi käydä toisinkin. Ehkä halutuimpia kirjoja ei enää paineta lainkaan, vaan niitä saa vain Kindlen kaltaisille lukulaitteille kryptattuina. Salakirjoitusavain on kustantamon tietokoneella, johon lukijan on oltava koko ajan yhteydessä. Monopolia ei oli enää vain kirjailijalla, vaan myös kirjakaupalla ja lukulaitteen valmistajalla. Ruudulta sen voi vielä valokuvata, mutta kun painettua kopiota tai tavallisella tietokoneella luettavaa tiedostoa ei laillisesti ole olemassa, sellaisen hallussapito olisi aina rikos. Tämä suuntaus ei ole kovin houkutteleva, mutta teknisesti mahdollinen. Tekiniikan parantuminen veisikin kehitystä taaksepäin.
Ode, luitko ”Against Intellectual Monopoly” by Michele Boldrin and David K. Levine, etenkin luvut 5 ja 6:
http://www.dklevine.com/general/intellectual/againstfinal.htm
Kyse on ehkä vakavimmin otettavasta IP-oikeuksien vastustuksesta. Kirjoittajat ovat taloustieteen professoreita, jotka haluavat lakkauttaa oikeudet kokonaan.
http://www.boingboing.net/2009/03/11/economists-call-for.html
Tämä on tietty vähän hankala aihe, mutta kommentoin kuitenkin. Jotenkin itse erottelen kirjallisuuden kahteen eri ryhmään lähinnä sen mukaan, onko teos kirjoitettu ansaintamielessä vai ei. Jos on, on luontevaa että siitä saa jonkinlaisen korvauksen, oli se sitten tekijänoikeuden kautta tai muina tuloina. Jos teos on taas tehty sivistämismielessä tai ns. huvikseen, on jotenkin ehkä kohtuutonta kieltää sen kopioiminen vain siksi, että joku ”omistaa” sen oikeudet eikä niistä halua luopua, vaikka rahallisesti sillä ei kukaan enää ansaitsisi pennin jeniä.
(Seuraavat linkit saa poistaa, jos mainonta, vaikka aiheeseen liittyväkin, on kielletty 🙂
Kirjoitin laihdutuskirjan (http://www.laskisyomiesta.net), ja suhtaudun varsin nuivasti ajatukseen siitä, että joku skannaisi sen ja tuuppaisi sen nettiin kaiken kansan luettavaksi, ilman mitään korvauksia. Toisaalta, julkaisin juuri muutama päivä sitten romaanin verkossa (http://www.luukannel.net), ja toivon että sitä luetaan ja ladataan mahdollisimman paljon, ilmaiseksi, kunhan Creative Commons -lisenssiä noudatetaan (saa jakaa, kopioida ja esittää niin paljon kuin lystää, kunhan ei käytä sitä taloudellista hyötyä saadakseen tai muuta alkuperäistä teosta, ja tietty täytyy ilmoittaa kirjoittaja). Näiden erona selkeästi on se, että toinen kirja on kirjoitettu ansaintamielessä, toinen viihteeksi.
Kun laihdutuskirjan 2. painos tulevaisuudessa loppuu, on mielestäni ihan ok jos joku sitä tekstiä kopioi, kunhan siinäkin noudattaisi esimerkiksi CC-ehtoja. Tässä tietty on nyt sellainen tilanne, että kustannussopimus rajoittaa ja määrää, miten sen kanssa menee.
Jotenkin uskon (ja toivon), että tulevaisuudessa tekniikka ei voi rajoittaa liiaksi sitä kaikkea, jota kutsumme kulttuuriksi. Osmon kuvailema tulevaisuuskuva on mahdollinen, ja itsekin uskon että tekijänoikeus nykyisessä muodossaan on vanhentunut. Helppoa ratkaisua ei kyllä tule itsellekään mieleen.
>Ehkä halutuimpia kirjoja ei enää paineta lainkaan, vaan niitä saa vain Kindlen kaltaisille lukulaitteille kryptattuina. Ruudulta sen voi vielä valokuvata, mutta kun painettua kopiota tai tavallisella tietokoneella luettavaa tiedostoa ei laillisesti ole olemassa, sellaisen hallussapito olisi aina rikos.
Huomasin kyllä että et pidä vaihtoehtoa hyvänä, mutta esittämäsi skenaario ei ole hypoteettinen.
Menetelmää kutsutaan DRM:ksi, ja se on yksi niitä asioita mitä lähes kaikki IT-nörtit vihaavat väriin ja ideologiaan katsomatta. Mikä jo sinällään varmistaa sen että suunnitelma vuotaisi kuin seula. Jos aihe kiinnostaa enemmän, ehdotan lukemaan HD DVD’n surullisesta kohtalosta DRM:n saralla.
DRM’n ongelma on, että sen luominen maksaa miljoonia työtunteja, on hemmetin kallista, vaatii ehdotonta salaisuutta ja kordinointia useiden eri yritysten välillä.. mutta tarvitaan vain yksi ihminen selvittämään miten homma kierretään. Vastaava esimerkki löytyy esimerkiksi iPhonesta, Windowsista tai vaikka musiikkiteollisuudesta vuosilta 1998-2008. Jälkimmäinen johti monilla markkinoilla Applen monopoliin, kun kuluttaja ei voinut vaihtaa iPodista pois menettämättä koko musiikkikokoelmaa.
Lisäksi riski jäädä kiinni laittoman kirjan hallussapidosta on lähes olematon. Kirjat ovat tilavuudeltaan pienempiä kuin musiikkikappaleet ja niitä voi lähettää esimerkiksi sähköpostina käyttämättä liitetiedostoja. Toisin kuin musiikkikappaleet, niitä ei tarvitse säilyttää vuosikausia todistusaineistona kovalevyllä, sillä toisin kuin musiikki, kirja luetaan yleensä vain kerran.
Ainoa tapa estää kirjan leviäminen laittomasti on alkaa tarkkailemaan sähköpostiliikennettä ja luopua kirjesalaisuudesta kaikissa muodoissa mitä tulee sähköiseen kommunikointiin (mihin suuntaan tekijänoikeusjärjestöt ovatkin lainsäädäntöä viime vuosina puskeneet mm. Ranskassa).
Yllä olevat esimerkit ja lähes kaikki tietokoneisiin liittyvä lainsäädäntö Suomessa viime vuosilta saa minut voimakkaasti miettimään Piraattipuolueen äänestämistä. Vaikka kirjat eivät koskaan seuraisi tätä linjaa, elokuvat, musiikki ja äänikirjat sen sijaan ovat olleet tälläilsiä siitä lähtien kun siirtyivät digitaaliseksi 80/90-luvulla. Laillisen DVD’n katselu Linuxia pyörittävällä tietokoneella on esimerkiksi korkeimman oikeuden mielestä laitonta ja (hieman asiasta sivussa, myönnän) omaan videopelikonsoliin ei saa tehdä muutoksia koska laki sen kieltää. Olen kolmissa vaaleissa äänestänyt Jyrki Kasvia, ja periaatteessa miehen linja sopii minulle hyvin.. mutta koen että häntä ei oteta näissä asioissa kovin vakavasti tietotekniikkakysymyksissä, edes oman puolueen piirissä. Ja hänen innoittamaan minä hankin Vihreiden puoluekirjan! Ja mitä hyötyä siitä on että Kasvi äänestää ”oikein” jos koko muu puolue pistää toiseen suuntaan? Mielummin annan ääneni merirosvoille jotka ainakin tietävät mitä DRM tarkoittaa, vaikka lähtökohdat eivät ole kovin pyhiä.
PS. Pahoittelen viestin ikävää sävyä. Asia on minulle hyvin tärkeä, ja minua pelottaa kun tietotekniikkaa käsitellään vain piratismikysymyksenä, eikä sanavapauskysymyksenä. Lapsiporno.info on yhä poliisin sensuurilistalla jo toista vuotta, vaikka koko homma on mitä ilmeisemmin laitonta. Kun kyse ei ole tietotekniikasta, vihreät ja sinä erityisesti olette yksi sankareistani.. mutta jos minun on pakko valita ydinvoimaloiden ja ”vapaan netin” (paremman termin puutteessa) välillä, tiedän mihin viivani vedän.
Efektiivisesti käytönrajoitukset (DRM, Digital Restrictions Management) ovat taakka sekä palvelun tarjoajalle että ostajalle. Musiikin puolella tämä on jo havaittu, DRM-musiikkikaupat ovat käytännössä kaikki lopettaneet toimintansa (ja kuluttajat jääneet nuolemaan näppejään, kun teokset eivät enää toimikaan – eivätkä voi valittaa, koska ovat hyväksyneet myyntiehdot), ja sen sijaan suojaamattomia musiikkitiedostoja myydään monelta taholta, ja kauppa käy.
Luulisin, että ennemmin tai myöhemmin digitaalisen kirjallisuuden kanssa käy samoin. Kirjojen kohdalla käytössä olevista DRM-menetelmistä suurinta osaa ei vielä ole murrettu, mutta aina on hitaita tapoja murtaa suojaus kuin suojaus (kindle, digikamera, tekstintunnistusohjelma), joten kaikki, mitä ikinä kukaan pääsee näkemään, voi päätyä vertaisverkkoihin kaiken kansan ilmaiseksi ladattavaksi, tai jos vertaisverkkoteknologiat kielletään ja verkkoa rajoitetaan äärimmäiseen saakka, vähintäänkin kavereiden välillä teoksia voidaan jakaa siten, että rajakustannus pysyy hyvin lähellä nollaa.
Pääasiallinen argumentti sen puolesta, miksi vähintäänkin teosten yksityinen, ensisijainen käyttö pitäisi vapauttaa tekijänoikeuksista on se, että informaatiotekniikan kehittyessä vaihtoehdot ovat poliisivaltio ja ko. tekijänoikeuksista luopuminen. Kyse ei siis ole siitä, että kukaan haluaisi polkea kirjailijoiden (tai muusikoiden, tai yhtään kenenkään) ansaintamahdollisuuksia, vaan siitä, että ihmiset haluavat säilyttää oikeuden edes jonkinasteiseen yksityisyyden suojaan ja luottamukselliseen keskinäiseen viestintään. Ja ainakin minun mielestäni tämä on tärkeämpi näkökohta kuin jonkin marginaalisen ammattikunnan ansaintamahdollisuudet.
Minä en ymmärrä kyllä edes ihmisten hinkua ostaa suojaamatontakaan digitaalista musiikkia. Itse haluan rahojeni vastineeksi jotain konkreettista, kuten CD-levyn tai fyysisen kirjan. Ja ihan satavarmasti, maailmassa, jossa ei olisi tekijänoikeuksia, ostaisin (vielä elossa olevien tekijöiden teoksista) ainoastaan sellaisia kappaleita, joiden hinnasta päätyy edes osa takaisin tekijällekin.
Asian vierestä, tuli mieleeni yksi asia, jossa tekijänoikeuksia väärinkäytetään maailmanlaajuisesti: standardit. Standardoimisjärjestöt myyvät kalliiseen hintaan ja erittäin rajoittavalla lisenssillä standarditekstejä, joiden noudattamiseen tietyillä toimijoilla on lainsäätäjän (esim. EU) päätösten nojalla velvollisuus. Tässä ei ole vähäisintäkään järkeä tai oikeudenmukaisuutta. En oikein näe, minkä ihmeen nojalla standardit olisivat edes suojattuja teoksia. Itsestään selvästi standardoimisjärjestöt ovat monopoliasemassa, joten ainakin siinä määrin kuin yrityksiä ja kansalaisia velvoitetaan noudattamaan standardeja, järjestöjen rahoituksen tulisi tulla julkisen vallan taholta, ja standarditekstien pitäisi olla ilmaiseksi, vapaalla lisenssillä kaikkien luettavissa.
Pidän ongelmallisena nykyistä tilannetta, jossa teoksen oikeudet omistaa sama taho, joka julkaisee teoksia. Tästä seuraa se, että oikeudenomistajan intressinä ei välttämättä ole saattaa teosta mahdollisimman monen saataville.
Mallissani esittämäsi vertaus Pirkka-kustantamosta olisi mielestäni kirjapaino, joka ostaa oikeudet kirjaan ja painaa sen vaikka halvemmalle paperille pienemmällä fontilla. Nyt kustantamot voivat tehdä päätöksiä siitä, että jotain kirjaa ei paineta kuin kovakantisena, vaikka monet haluaisivat ehkä ostaa sen pokkarina. Samoin se, että monista kirjoista on painos loppu, on mielestäni merkki huonosti toimivasta tilanteesta.
Lisäksi nykyinen malli estää uusien jakelukanavien esilletulon. Kustantamoiden ei kannata tutkia uusia tehokkaampia jakelukanavia, kuten sähköista kirjaa, sillä se pienentäisi liikevaihtoa. Esimerkiksi joku kirjapaino voisi erikoistua pienten painosten ottamiseen teoksista, jotka joku muu on jo myynyt loppuun.
Teoksilla pitäisi olla jonkinlainen pakkolisensointimalli, jossa jollain tavalla teokset on lisensoitava jokaiselle, joka niin haluaa (ja tietysti maksaa korvauksen).
Jos tekijänoikeuksia ei ole, ei ole mitään ostettavaa. Sen kun painaa.
Shakespearesta: hän oli näytelmäkirjailija ja teatteri oli suosittu taiteenlaji. Raha tuli esityksistä, ei tekijänoikeuksista.
Jonkinlaista piratismia oli kyllä jo tuolloin. Joistakin näytelmistä on säilynyt bootleg-painoksia, joiden kirjoitusvirheistä yms. näkyy, että tekijät ovat nähneet näytelmän ja tehneet siitä muistiinpanoja, mutta eivät lukeneet käsikirjoitusta.
”Moni kirjoittaa kirjoittamisen ilosta, vaikka ei saakaan siitä mitään rahaa. Minä haluan lukea kirjoja, joita on kirjoitettu huolella, eikä se kovinkaan usein onnistu, jos päivät on oltava suolakaivoksessa töissä. Ammattikirjailija tuottaa parempaa tulosta. Voi tietysti kysyä, miksi se, jolle harrastelijakirjailijoiden sepustukset riittävät, ei tyydy niihin, vaan haluaa kuitenkin päästä käsiksi mattikirjailijoidenteksteihin, vaikka ammattikirjailijoiden tekstejä ei toisaalta hänen mielestään tarvita.”
Tässä olen täysin samaa mieltä kaikkien tekijänoikeuksien suhteen. Ammattialiset oli se ala mikä tahansa, tarvitsevat rahaa jotta voivat elää ja kirjoittaa niitä kirjoja tai säveltää tai soittaa musiikkia, tehdä elokuvia jne. Harrastelijat eivät voi saada aikaiseksi ammattilaistason jälkeä, elleivät he rupea ammattimaisesti tekemään. Ei voi mitenkään ns. työn ohella sivubisneksenä pidemmmän päälle tehdä. Jos aikoo kehittyä huippuunsa, pitää olla täysin ammattilainen ja siihen tarvitaan tekijänoikeuksia, jotta voisi ammattilaisena ansaita elantonsa.
Harrastelijat voi tehdä harrastelijatason tuotoksia ja jakaa niitä miten haluavat.
Uskoisin että mikäli sähköisen ”suojatun” materiaalin omaan käyttöön kopiointi kiellettäisiin, päästäisiin vihdoin kunnolla eteenpäin myös kirjojen sähköisessä jakelussa.
Esimerkiksi: Ostan Osmolta pdf-kirjan:n jonka alareunassa on teksti ”Teoksen suoja: Tämän teoskappaleen omistaa spottu”. Koska teksti on teoksen suojana oleva tehokas toimenpide (siis juridisesti), sen poisto olisi rangaistavaa. Intressini laittaa teos yleiseen jakeluun muokkaamattomana on vähäinen, ja muokatun version vielä vähäisempi, koska tamperointi on sisällöstä havaittavissa, ja suojauksen tekninen kiertäminen on varmasti suurempi rikos kuin teoksen oikeudeton luovutus.
Mikään ei estä minua luovuttamasta teoskappaletta eteenpäin, jos tuhoan kaikki kopiot.
Toisaalta taas, Osmon kirjakauppa saattaa tarjota minulle halvennusta paperikopiosta jos uploadaan palveluun validin sähköisen kopion demonstroidakseni että omistan sellaisen.
Useamman tällaisen ”Prepared exclusively for N.N” -tekstillä varustetun ammattikirja-pdf:n olen hankkinutkin, hinta muistaakseni noin puolet paperiversiosta.
Osmo, mikä olisi sinun ihannetulevaisuudessasi (i) kiinnijäämisriski kirjan kopioimisesta toiselle ihmiselle, ja (ii) tästä teosta saatava rangaistus?
Sampo Smolanderille:
Minulla ei ole tähän ongelmaan ratkaisua. Halusin vain huomauttaa, että jos on oikeus perustaa jättimäinen,m eikaupallinen merirosvosaitti, jonka osoitetta saa vapaasti ja julkisesti levittää, on se sama kuin tekijänoikeuksian täydellinen kumoaminen. Joka tätä haluaa, hänen on ymmärrettävä myös lopputulos.
Periaatteessa olen sitä mieltä, että tekijällä tulisi olla oikeus lisensoida aivan kuten haluaa. Toisaalta en ole täysin vakuuttunut, että ihmisen (ainakin meidän kulttuurimme kasvattaman) taipumus yrittää omistaa ja hallinnoida mahdollisimman tehokkaasti on erityisen järkevä.
Luulen, että käsillä on isompi murros kuin voimme vielä käsittää.
Tässäpä alla pari linkkiä, joiden kautta voi ainakin suppeasti tutustua tavallista vapaammin (sääntöjä on, lisensseissä kerrotaan lisää) jaossa olevaan materiaaliin. Tarkoitus ei ole mainostaa mitään, nämä vaan tulivat ensimmäisenä mieleen ja kun olen huomannut, että yllättävän moni ei erilaisiin ”copyleft”-lisensseihin ja niiden alla julkaistavaan materiaaliin kovin hyvin ole tutustunut, niin koin velvollisuudekseni osallistua keskusteluun edes tämän verran.
Musiikkia:
http://www.jamendo.com/en/
Kirjoja:
http://wiki.creativecommons.org/Books
Valokuvia:
http://www.flickr.com/creativecommons/
Käyttöjärjestelmä erittäin laajoine ohjelmistoineen:
http://ubuntu-fi.org/
Lisäksi ”avoimen koodin” periaatteella käsittääkseni Suomessa kehitetään sähköautoa ja maailmalla on paljon muitakin vastaavia yhteistyöprojekteja.
”yritin provokatorisella postauksellani selvittää”
Provokaatiolla ei juuri koskaan selvitetä yhtään mitään.
”Onko puolueella väärä nimi?”
Ei ole. Oletko tutustunut siihen, millä nimellä viihdeteollisuus yksityistä kopiointia jo ainakin kolmatta kymmenettä vuotta kutsuu?
”Sitähän voi tehdä jopa sabotoidakseen.”
Voi tehdä, mutta ihmiset toimivat epärationaalisesti ja haluavat antaa tekijälle palkkion hyvästä työstä. Mikäli Tervoa ei arvosteta tarpeeksi, että palkkiota haluttaisiin antaa, saattaisi tappiota tapahtua. Toisaalta tällaista henkilöä ei kauhean helposti saa edes Tervon kirjoja lukemaan. Ja sitten on vielä ilmaisen mainosefekti, joka houkuttelisi lisälukijoita.
Korvauksia voisi olla hyvä voida maksaa vaikka jonkin valtion tekijänoikeuskorvausviraston kautta. Viraston ainoa tehtävä voisi olla epäpoliittinen (vrt. Teosto ja Gramex) (ja epämonopolistinen) vapaaehtoisten ja kenties kaupallisten pakkolisenssikorvausten kerääminen kaikesta tekijänoikeudella suojatusta materiaalista. Korvamerkitsemättömät korvaukset voisi jakaa tasaisesti vaikkapa kaikille viimeisten kolmen vuoden sisään julkaisseille. Kaupallisten korvausten taso voitaisiin määritellä kaksinkertaisiksi korvamerkitsemättömien korvausten osalta.
>”Mutta entä kopioiminen omaan käyttöön? ON aivan eri asia, jos se tapahtuu tuttujen kesken yksitellen kuin jos kirjan saa laittaa nettiin kenen tahansa ladattavaksi. Sitähän voi tehdä jopa sabotoidakseen. Jos Jari Tervo …”
Tälläinen ajattelutapa on harmillisen yleinen ja siinä yliarvioidaan pahasti yksittäisten kotisivujen voimaa. Jos sinä laittaisit Tervon kirjan saataville tänne blogiin, kaikki blogin lukijat kyllä saisivat sen ilmaiseksi, mutta muut kirjaa etsivät kuluttajat eivät päätyisi sinun sivullesi. Esim. Googlen ensimmäiset sivut täyttisivät muilla hakutuloksilla.
Tervon kirjaa etsivä päätyisi ensin kaupallisiin palveluihin joissa tarjoittaisiin kyseistä kirjaa lisäarvopalveluilla höystettynä: 30 ensimmäistä sivua ilmaiseksi, uusia painoksia joissa kirjoitus- ja asiavirheet on korjattu, lisätietoja ja suosituksia muista sopivista kirjoista, jne. jne.
Tässä kuluttaja joutuisi miettimään ostaako kirjan vai kuluttaisiko aikaa etsiessään kirjaa juuri sopivassa formaatissa epämääräisiltä sivuilta. Jos hinta on tarpeeksi alhainen, on helpompaa ostaa kirja.
Epäkaupallisen kopioimisen salliminen Internetissä ei poista ansaitsemismahdollisuuksia tekijänoikeuksia käyttäen. Se kyllä vaatisi, että tuotteiden myyjät myisivät tarpeeksi halvalla ja parantaisivat nykyisiä palveluitaan uusilla innovaatioilla. Tälläinen kehitys varmasti poistaisi muutamia toimijoita markkinoilta, mutta loppupeleissä parantaisi kuluttajien asemaa.
Myönnän, että jos minä laittaisin satunnaisen Tervon kirjan markkinoille, sitä eivät hakukoneet turputtaisi, mutta kategorinen ”eikaupallisen” merirosvolahden salliminen osoitteessa, jonka jokainen tuntee, toimisi toisin. Tällaisia jokaisen tuntemia ei ilmaannu, niin kauan kuin toiminta on laillista, mutta jos se muuttuu lailliseksi, sataprosenttisella varmuudella ilmaantuu. Vaikka hakukoneen blogeeraisivat sen, tieto kyllä leviäisi. Niinpä tällaisen toliminnan vaikutukset pyswyisivät kohtuullisina, jos toiminta olisi kiellettyä, vaikka sitä ei hirveästi valvottaisi, mutta kovin tuhoisaa, jos se olisi virallisesti sallittua, ja tuolaisen saitin osoitetta saisi julkisesti levittää.
jos on oikeus perustaa jättimäinen,m eikaupallinen merirosvosaitti, jonka osoitetta saa vapaasti ja julkisesti levittää, on se sama kuin tekijänoikeuksian täydellinen kumoaminen.
Tämä onkin syy, miksi itse pidän tekijänoikeuksien täydellistä kumoamista ainoana loogisena positiona jos haluaa vapauttaa ”yksityiskäyttöön” kopioinnin. Jos asia ei olisi teknisesti niinkuin Osmo kirjoittaa, minulla ei olisi periaatteessa mitään sitä vastaan, että kaupallisesta levittämisestä täytyisi maksaa royalteja. Kustannetaanhan muitakin julkishyödykkeitä vähän samaan tapaan. (Tehokasta se ei tosin olisi edelleen, joten siinä mielessä se on edelleen moraaliton ratkaisu)
Mutta koska se ei ole teknisesti mahdollista, niin tällainen jako on järjetön. Vapaaksi kaikki vaan.
Muuten, Boldrin & Levine ovat tehneet mukavasti rahaa kirjallaan, vaikka se on vapaasti ladattavissa netistä. Go Figure.
Minusta emme ole tilanteessa jossa yksittäisten teoskappalaiden hinta on kopioinnin halpuudesta johtuen efektiivisesti nolla, kopioinnissa on omat vaivansa ja siinä että teos tuodaan mukavasti saataville oma arvonsa. Esimerkiksi hyvä verkkopalvelu tai kirjakauppa. (Sivumennen, en tiedä mutta epäilen että esimerkiksi amerikkalainen kirjakauppaketju Borders tekee enemmän rahaa myymällä kahvia kirjakauppojensa kahviloissa kuin kirjoilla.)
Mutta jos nyt leikitään ajatuksella että kaikki media olisi kuin radio jossa yksittäistä kuuntelijaa ei voi laskuttaa, niin mainostamisen lisäksi aivan ilmeinen ratkaisu on jonkinlainen könttämaksu, malliin teosto- tai kasettimaksu. Eli esimerkiksi minkä tahansa Internettiin kytkettävän laitteen hinnassa olisi maksu jonka tulot sitten jaettaisiin jotenkin tekijöiden kesken.
Tervon Ohranan ainakin löytää, kun kirjoittaa ”tervo torrent” tai ”download ohrana” Googleen. Linkkejä tulee Merirosvolahden yms. lisäksi myös kaikenlaisille enemmän tai vähemmän epämääräisille sivuille, joista ei tiedä, saako kirjan todella sieltä. En nyt viitsi käydä hakutuloksia läpi, mutta luultavasti joukossa on ihan kelpo (so. toimivia) sivustoja, joista on linkki jollekin tiedostojen tallentamiseen ja jakamiseen tarkoitetuilla palvelimille (Rapidshare ym). Eikä keinot tähän lopu, mutta ei niistä sen enempää.
Ei tuo mitään rakettitiedettä ole, vaikka myönnän, että ei noista oikeista hakusanoista ihan jokainen taida tietää.
Tiedostojen laittomassa siirtämisessä omalle koneelle on kuitenkin vaaransa. Periaatteessa kaikkea liikennettä voidaan tarkkailla. Imuroit kirjan jostain sivulta ja tietokoneesi osoite voidaan tallentaa ja toimittaa vaikka poliisille. Poliisi taas voi hankkia oikeudelta luvan tutkia kiintolevysi sisällön.
Jos pitää vaarasta, tämä saattaa olla oikea harrastus, sillä kukaan ei tiedä, miten suuri riski on, eivät edes viranomaiset sillä he ovat vasta pikkuhiljaa luomassa käytänteitä. Riskiä eivät myöskään tiedä ne, jotka rahasta myyvät erialaisia piiloutumiskeinoja.
Merirosvolahdessakin oli kiva uiskennella, eikä kukaan tietänyt, että lahteen oli uinut hai, kunnes se nappasi pari lihavinta kellujaa.
En kuitenkaan usko, että lopullinen ratkaisu voi olla, ihmisten tietoliikenteen ja kiintolevyjen jatkuva syynääminen. Ei muitakaan varkauksia estetä jatkuvilla kotietsinnöillä edes pahimmissa diktatuureissa.
Ihan mahdottoman en kuitenkaan pidä sitä, että homma ratkeaa, kunhan ryhdymme lainkuuliaisiksi tässäkin asiassa. Se lienee enemmistön mielipide.
San Atonille:
Kaikki nuo laittoman lataajan vaikeudet liittyvät tilanteeseen, jossa lataaminen on laitonta. Jos se muuttuu lailliseksi, mitään ongelmia löytää mitä tahansa kirjaa tai levyä ilmaiseksi ei ole eikä tarvitse pelätä poliisia. Silloin kirjoista maksaminen muuttuu hyväntekeväisyydeksi.
Jättimäisen epäkaupallisen merirosvosaitin perustaminen ei ole niin helppoa kuin luulisi. Nykyinen piratebay on kaupallinen, koska he tekevät ison liikevaihdon mainoksilla. Vaikka itse tiedostot ja tiedot tulevat ympärillä olevasta yhteisöstä, on heillä jopa 3 työntekijää ylläpidossa. Tuollaisen palvelun toteuttaminen vain harrastustoimintana on täysin mahdotonta.
On totta, että epäkaupallisen toiminnan määrittely ja valvominen tulee olemaan vaikeaa, mutta niin on nykyisten lakienkin valvominen. Kuluttajien tilanne parantuisi silti selvästi nykyisestä, jos epäkaupallinen kopiointi sallitaan.
Tekijänoikeuksien valumisen suuryhtiöiden haltuun voisi estää sillä, että työsuhteen ulkopuolella syntyneiden teosten tekijänoikeuksia ei voisi kokonaan myydä, vain lisensoida määräajaksi, esimerkiksi enintään 5 vuodeksi kerrallaan. Tämä laissa määritelty raja voisi olla erilaiselle aineistolle eri, riippuen aineiston luonteesta, mutta kuitenkin aina kohtuullinen. Samaan yhteyteen voitaisiin liittää tekijänoikeuden rajaaminen 20 vuoteen.
Epäkaupallinen levittäminen on mahdollista jos tekijä sen haluaa sallia CC lisenssin avulla. Ei kai kukaan halua murentaa arvostamansa tekijän elantoa vastoin tahtoa? Ja miksi levittäisi muiden teoksia kuin niiden joita arvostaa?
Olen Spottun kanssa samoilla linjoilla, että yksilöidyt kopiot ovat oikea tapa jaella sähköisesti myytyjä laillisia kopioita. Kopioinnin estoa ei tarvita kun jokainen laillinen kappale on yksilöitävissä. Tämä malli mahdollistaa kilpailun myös jakelukanavassa ja päätelaitteilla, mitä erilaiset DRM järjestelmät eivät tee.
Kirjoista maksaminen on kirjan OSTAJAN näkökulmasta hyväntekeväisyyttä jo nyt, jos on kyse kirjasta, jonka saisi kirjastostakin.
Nettikirjakaupat (siis ihan paperisia kirjoja myyvät) ovat muuten mullistaneet kirjojen myynnin täysin, ainakin mitä tulee englanninkieliseen kirjallisuuteen. Nykyään Amazonin ja vastaavien kauppojen trokaripalveluista saa (riittävän isoa rahaa vastaan) sellaisia kirjoja, joiden etsimiseen olisi tarvinnut käyttää lukemattomia työtunteja, jos niitä olisi yrittänyt hankkia divareiden tai kirjakauppojen kautta. Tai en minä tiedä: En kykene edes käsittämään, miten vähänkään harvinaisempaa tai vähemmän tunnettua ei-uutuuskirjallisuutta on ennen nettiä voinut hankkia.
Mutta pysyn kannassani asioiden tärkeysjärjestyksen suhteen. Jos tiedostojen vapaa jakaminen tekee päätoimisen ammattikirjailijuuden mahdottomaksi (mitä en kyllä mitenkään usko), se on pienempi menetys kuin se, että joudumme tekijänoikeuksien valvonnan nimissä asentamaan Kopioston valvontakamerat joka kotiin ja kadunkulmaan varmistamaan, ettei vaan kukaan kopioi mitään luvattomasti. Eikä tämäkään lopulta auttaisi. Informaatio haluaa olla vapaata.
”Kaikki nuo laittoman lataajan vaikeudet liittyvät tilanteeseen, jossa lataaminen on laitonta.”
Niin liittyvät ja minusta ihmisten pitäisikin ostaa Tervonsa kirjakaupasta tai lainata kirjastosta.
Mutta entäs tämä: Eilen juuri tsekattiin, että joudutaan ostamaan lähes kaikki lukion oppikirjat uusiksi. Ilmeisesti esimerkiksi matematiikka on edistynyt parissa vuodessa niin paljon, että vanha oppikirja ei kelpaa.
En ihan tarkkaan tiedä, miten minut on saatu suomalaisten kustantajien lypsylehmäksi. Miksi opettajat ovat lähteneet leikkiin mukaan ja uusivat kirjoja niin, että on vanhat eivät kelpaa.
No, kyllähän nuo sitten ostaa, kun pakko on — ja ehkä suomalaisen kustannustoiminnan tukemisesta on jotain hyötyä yleisemmällä tasolla … tosin en ymmärrä, kuka on päättänyt, että juuri lukiolaisten vanhempien ja jossain määrin opiskelijoiden pitää ottaa tuo taakka kannettavakseen.
Marinavaihde pois päältä ja lopuksi pari sanaa aiheesta. Suomessakin on köyhiä, kehitysmaista puhumattakaan, joille oppikirjojen ostaminen on ylivoimaista. Jos joku on niin onnekas, että onnistuu kirjan hankkimaan ja sen verkkoon (laittomasti) siirtämään niin, että nämä köyhät pääsevät tiedon äärelle, kaikki kunnioitukseni hänelle.
Et maininnut tilinpäätöksessä keskustelua siitä, olisiko tekijänoikeuden kestoa tarpeen lyhentää esimerkiksi 1-15 vuoteen julkaisusta. Se on nykyjärjestelmään ehdotetuista muutoksista mielestäni ilmiselvimmin hyödyllinen. Voin ymmärtää kannan, että tekijänoikeuksia ei poisteta kokonaan, mutta 100 vuoden kertaluokassa pyörivää suoja-aikaa kannattavat kai enimmäkseen vain asiasta suoraan hyötyvät tahot.
Lyhyempi kestoaika tarjoaisi myös lisää tilaisuuksia nähdä, miltä tekijänoikeudeton maailma näyttäisi ilman pelottavaa harppausta tyhjään. Kun vielä melko suositut teokset jäisivät suojan ulkopuolelle, voisimme tarkkailla, miten (nyt edelleen elossa olevat) tekijät pyrkivät hyötymään niistä.
Kirjastojärjestelmän ansiosta monien kirjojen suoja-aika on muuten jo tällä hetkellä jossain mielessä de facto muutama vuosi (kunnes kirjasto on tehnyt hankinnat ja pahimmat jonot ovat häipyneet). Mitä tulee argumenttiin ”kirjaston kirjoista on jo maksettu”, niin kirjastohan on tässä mielessä eräs (tehoton) tapa tukea tuotantoa julkisilla varoilla – kyseiset maksut voitaisiin myös suoraan maksaa tekijöille.
”Jos se muuttuu lailliseksi, mitään ongelmia löytää mitä tahansa kirjaa tai levyä ilmaiseksi ei ole eikä tarvitse pelätä poliisia. Silloin kirjoista maksaminen muuttuu hyväntekeväisyydeksi.”
En tiedä miten määrittelet ongelman, mutta kyllä minun mielestäni olisi hiukan hankalaa hakea piraattilahdesta kirjaa osmon matkasta nizzaan, kun sadasta osumasta 60 sisältää markkinoinnissa käytetyn ensimmäisen kolmen kappaleen otoksen, 10 tiedostoa on korruptoitunut, 10 tiedostossa joka toiseen sivun väliin on laitettu mainoksia, 15 ovat muuten oikeita, mutta ovat vanhoja versioita joista puuttuu viimeisimmät korjaukset ja lisäykset, ja viisi on oikeasti sitä mitä minä haen.
Onko se Buranan ostaminen nyt hyväntekeväisyyttä? En oikein jaksa ymmärtää, että jaksat toistuvasti tuoda tuon hyväntekeväisyysargumentin esille, kun moneen kertaan on osoitettu, että havaintojen perusteella tuo ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa.
”Kirjailijoiden tulot pienenevät, mutta eivät nollaudu. Tämä lienee realistinen arvio. Kotimaisen kirjallisuuden osalta olen hyvin surullinen, koska se tarkoittaa, että entistä pienempi osa kirjailijoista voi tehdä työtä tosissaan eikä vain vasemmalla kädellä.”
Määrittele positiivisten ulkoisvaikutusten avulla ammattimaisen kaunokirjallisuuden oikea määrä. Vai onko enemmän parempi kustannuksista riippumatta?
Open source -softasta ja jakamismahdollisuuksien kirjosta huolimatta softaa kuitenkin myös myydään vielä. Softan kohdalla tosin yksityinen kopiointi on oikeasti kiellettyä myös yksityiskäyttöön, toisin kuin musiikin ja kirjojen tapauksessa. Tämä malli mielestäni toimii oikein hyvin, eli CC-lisensoidut vaihtoehdot voivat hyvin kehittyä olemassaolevan mallin rinnalla.
Karsastan myös täysin vapaata nettijakelua yksityiskäyttöön. Softan kohdalla warez-saitit ovat kuitenkin enemmän maan alla. Näin pitäisin myös muun materiaalin kohdalla. Vapaa ja laillinen julkinen yksityinen nettijakaminen voi olla liian paha isku ja tyrehdyttää menekin. Vaikka käyttäjät mielellään CC-maailmassa artisteja tukevatkin, julkinen ja laillinen ilmainen palvelu varmasti vähentäisi tuloja, kuten Osmo kuvailee. Yksityinen kopiointihan tuttavapiirissä on nytkin laillista, ja ihan hyvä niin, enkä osaa siihen kaivata lisäyksiä.
Eri asia sitten on että nettijakamisen valvontaan ei pidä antaa erityisiä poliisivaltuuksia tekijänoikeustahoille eikä hyväksyä tähtitieteellisiä korvaussummia rikkomuksista.
Periaatteessa jos vapaa nettijakaminen olisi laillista, sitten kai pitäisi miettiä jotenkin teosto/kopiostomaksutyyppisten korvausten asettamista nettiliittymälle. En oikein innostu ajatuksesta.
Tekijänoikeudet pitäisi rajata niin että materiaali vapautuu ”kulttuurikiertoon” jossain järkevässä ajassa, ja niin että tekijänoikeuksien voimassaoloaikanakin remix-tyyppinen materiaalin uudelleenkäyttö, josta siis muodostuu uusi teos, on mahdollista kohtuukustannuksin. Nykyiset suoja-ajat ovat aivan tolkuttomia, ja musiikin kohdalla remixauksiinkin kaiketi tarvitaan lupa(?).
Aiemmin totesin, etten ymmärrä, miksi ihmiset haluavat maksaa edes suojaamattomasta digitaalisesta musiikista (siis sellaisesta, mikä toimitetaan netin ylitse). Kirjojen kohdalla tämä on muuten vielä isompi kysymys. Mitä ihmeen arvoa digitaalisella kirjalla on? Paperikirja sentään näyttää hyvältä kirjahyllyssä, ja sillä voi olla jokin jälleenmyyntiarvo tulevaisuudessa. Jos paperikirjasta maksaminen on usein hyväntekeväisyyttä, digitaalisesta kirjasta maksaminen on sitä aina. Digitaaliseen kirjaan ei voi edes hankkia tekijän signeerausta.
Kaunokirjallisten teosten kappaleiden ostaminen ei kuitenkaan ole kenellekään välttämättömyys. Se on yleellisyyttä. Tästä syystä menekkiä on kalliimmillakin, kovakantisilla laitoksilla: Ihmiset koreilunhalussaan haluavat täyttää kirjahyllynsä arvossa pitämiensä kirjailijoiden teosten näyttävillä kappaleilla. Ja onhan kovakantinen sidottu kirja miellyttävä kädessä. Ja onhan se hienoa, jos siinä on vielä tekijän signeerauskin.
Jossain aikaisemmassa keskustelussa toin esiin muusikko Trent Reznorin ja hänen hintadifferoidun julkaisunsa Ghosts I-IV -albumista. Kirjojen puolella tällainen hintadifferointi on jo nyt arkipäivää, lähes jokaisesta kaunokirjallisesta teoksesta ilmestyy sekä kovakantinen että pokkarilaitos. Pokkareilla muuten ”virallinen”, tekijälle rojalteja maksava kustantaja pystyisi tekijänoikeudettomissa oloissa kilpailemaan verraten tehokkaasti näiden laillistettujen ”piraattikustantajien” kanssa. Jos hintaero ”aidon” ja ”kopion” välillä on riittävän pieni, esimerkiksi 50 senttiä pokkarilta, aika harva sitä kopiota ostaa. Tätähän voidaan vielä lainsäädännöllä avittaa pakottamalla ”luvattomien” kopioiden valmistajat merkitsemään näkyvästi kanteen, että teoksista ei ole maksettu rojalteja.
Toinen asia: Onko täällä joku sitä mieltä, että kirjailijalla on jokin automaattisesti lankeava moraalinen oikeus saada korvaus siitä, että joku lukee hänen kirjansa? Totta kai on niin, että jos siitä jollekulle maksetaan, niin oikeudenmukaisinta on maksaa kirjailijalle (ja ehkä kustannustoimittajalle). Mutta onko tämä kirjailijan oikeus? Siis siinä vaiheessa kun kirja on jo julkaistu, ja periaatteessa minimaalisin kustannuksin kopioitavissa. Onko bookcrossing (kirjojen jättäminen julkisille paikoille kenen tahansa mukaan otettavaksi ja luettavaksi) epämoraalista? Jos on, niin onko kirjojen lainaaminen kavereille epämoraalista?
”Kirjan laiton kopioiminen on elegantti rikos.”
Kokeilin, josko tähän kirjacaseen löytyisi toimiva malli vaihtoehtoisen rahan avulla ja sain mielestäni jonkinlaisen aikaan. Ampukaahan alas.
Alkuvaatimukset:
– on valtion tai muun legitiimin toimijan ylläpitämä kirjallisuusraha. Kirjallisuusraha on virtuaalinen valuutta, jonka liikuttamiseen ja hallinnointiin ylläpitäjä toimittaa edullisesti (verovaroin tuettu) välineet (vaikka höylättävät maksukortit) ja turvalliset tietojärjestelmät.
Uudet lait:
– Kirjoja (paperi tai sähköinen) ei saa myydä kuin kirjallisuusrahalla.
– Kirjasta täytyy aina käydä selkeästi ilmi kirjailija ja kirjalla täytyy olla kirjallisuusrahan ylläpitäjän autentikoima tunniste (esim. viivakoodi).
– Kuka tahansa saa painaa tai kopioida kirjoja.
– Kirjan ostamisen (kirja siirtyy lukijalle) yhteydessä täytyy kirjailijalle tilittää kirjailijan vaatima summa kirjallisuusrahaa (kirjailija saa milloin tahansa muuttaa vaadittua summaa).
– Kirjan ostajalla on oikeus saada varmistus oston yhteydessä, että kirjailijalle on tilitetty kirjailijan vaatima summa (”tekijänpalkkio”).
– Kirjallisuusrahan tilisiirto rekisteröidään aina tietyn kirjan ostotapahtumana.
– Kirjan myyjän täytyy ilmoittaa myynnistä kirjailijalle ja antaa kirjailijan halutessa mahdollisuus tutustua kirjailijan nimellä myytäviin kirjoihin.
– plagiointi on kiellettyä
– Kirjailija voi kieltää nimensä käytön kirjassa, jos kirjaa on muunneltu huomattavasti
– Kirjallisuusrahan ylläpitäjän on myytävä kenelle tahansa kirjallisuusrahaa euroja vastaan (kirjallisuusrahan arvo on sidottu euron arvoon)
– Kirjallisuusrahaa voi vaihtaa euroiksi tiettyyn rajaan asti, jonka jälkeen täytyy rekisteröityä kirjailijaksi tai kustantajaksi, jotta voi jatkaa vaihtamista.
– Rekisteröityjen kirjailijoiden rahanvaihdot kirjallisuusrahasta euroihin ovat julkisia.
– Kirjallisuusrahan ylläpitäjä ottaa rahanvaihdosta ”käsittelymaksun” myymällä kirjallisuusrahaa kalliimmalla kuin ostaa sitä
– kaikki rekisteröidyt kirjat (ns. viralliset kirjat) ovat myynnissä kirjallisuusrahan ylläpitäjän nettikaupassa sähköisessä muodossa kirjailijan ilmoittamalla ”tekijänpalkkio”-hinnalla.
Noilla ehdoilla minusta syntyisi tilanne, jossa kirjat ovat helposti saatavilla (vähintään sähköisesti), paperi-kirjoille syntyisi avoimet markkinat, lukijalla on helppo ja laillinen tapa hankkia kirjoja, kirjailija saisi vähintään ”kohtuullisen” palkkion, kirjojen myynti ja osto olisi helppoa kenelle tahansa, kirjat voisivat kiertää useita osto/myynti-kierroksia ja kirjailija saisi osuuden niistä kaikista. Kirjallisuusraha synnyttäisi myös monenlaista kirjallisuuskeskeistä arvonvälitystä. Kirjallisuusrahaa voitaisiin antaa lahjana ja kirjakaupat voisivat jakaa kirjallisuusrahaa bonusjärjestelmissään jne.
Ydinlähtökohta tälle mallillehan on tietysti se, että tulevaisuudessa ei ole mitenkään mahdollista kieltää lukijaa hankkimasta kirjaa ”omalla hinnallaan”. Pitäisi siis unohtaa kielto-/rajoittamisyritykset (kuten DRM tms.) ja siirtyä mahdollisimman nopeasti malliin, jossa luotetaan siihen, että lukijoista tarpeeksi moni on kunniallinen, jos heille annetaan siihen helppo ja luottamustaosoittava mahdollisuus.
Osmo on väärillä linjoilla siinä, että jos hyödykkeestä ei ole pakko maksaa vaadittua hintaa ja hyödyke on helposti saatavilla laittomasti, niin hyödykkeestä maksaminen olisi aina pyyteetöntä tai ”hyväntekeväisyyttä”. Asia ei ole missään nimessä näin mustavalkoinen.
Tilanne taitaa olla jossain määrin analoginen vapaamatkustajan ongelmalle eli mieltääkö hyödykkeen hankkija, että hänen maksama hintansa on ”kohtuullinen”. Jos hinta on kohtuuton niin hän ei maksa, vaan valitsee laittoman version. Jos hinta on kohtuullinen, niin hän maksaa, jos muutkin maksavat.
Osmon argumenteista tulee minulle se olo, että jos hyödyke on vapaasti saatavilla, niin kohtuullisen maksun raja laskee automaattisesti nollaan. Minä väittäisin, että se laskee silloin nollaan, kun sosiaaliset normit eivät osoita arvolle kohdetta. Jos joku pyytäisi maksua hengitettävästä ilmasta, niin pitäisin kaikkia nollasta isompia maksuja kohtuuttomina, koska en tiedä ”kenelle” hengitettävästä ilmasta kuuluisi normien mukaan maksaa. Mutta, jos on kyse esim. kulttuurista, jossa on selkeä tekijyys (esim. kirjat, musiikki, elokuvat, taide) niin silloin kohtuullinen maksu on suurempi kuin nolla ja ihmiset sen maksavat (jos se on vaivatonta), koska muutkin maksavat.
Nämä oikeuskeskustelut ovat kirjallisen sisällön osalta toistaiseksi vähän teoreettisia sikäli, että elektroniset lukulaitteet eivät ole lyöneet itseään kovin hyvin läpi ainakaan kokonaisten kirjojen kohdalla. (Lehdet yms. ovat eri asia, esim. itse en kaipaa sanomalehtien paperiversioita.) Mutta entä sitten kun hyviä laitteita on kaikilla? Nyt paperi on useimmiten paras media, mutta tulevaisuudessa tilanne voi olla toinen.
En jaksa uskoa, että minkäänlaiset kollektiivisen rahoituksen mallit saisivat yleistä hyväksyntää. Ainoa tie eteenpäin näyttäisi olevan, että ammattikirjoittajien on voitava tarjota sisältö mukavammassa ja tyylikkäämmässä muodossa kuin ilmaispalveluissa. Jos tämä ei ole mahdollista, ansainta on vaikeaa. Epäilemättä tekijänoikeuksien puolustajat tulevat lisäämään yhteistyötään laite- ja ohjelmistovalmistajien kanssa entisestään. Etuja yhdistetään: halutut sisällöt, laitteiden ja ohjelmistojen menekki. Samaa on tapahtunut musiikissa jo pitkään.
Ei kannata unohtaa, että etenkin vanhemman sisällön kohdalla fyysinen tuote sopii tunnelmaan ja mielikuviin paremmin kuin virtuaalinen. Veikkaan, että esim. Dostojevskia luetaan maailman loppuun saakka enemmän paperilta kuin näytöiltä.
Vaikka oltaisiin menossa maailmaan, jossa kirjojen tekijänoikeuksia ei voida valvoa eikä toteuttaa, on mielestäni virhe ajatella, että oikeudet pitäisi kumota. Piraatti on piraatti eikä siitä kaunistelulla parane.
Tekijänoikeuksien poistamisessa on myös isompi periaatteellinen ongelma. Se liittyy omistusoikeuteen. Se että yksilö kokee omistavansa jotakin, sitä ei voi yleisillä säännöillä kuin tietyissä tapauksissa kyseenalaistaa. Ajatellaampa tilannetta, jossa kyseenalaistetaan omistusoikeus sellaisella tavalla joka on useimman mielestä väärin, silloinhan seurauksena voi olla, että myös muiltakin osin omistusoikeus kyseenalaistuu.
Esimerkiksi mitä eroa on sillä, että johonkin hengentuotteeseen tekijällä syntyy tunne, että hän omistaa sen eli kokee että hänellä on siihen omistusoikeus, verrattuna siihen että kyseessä olisikin joku materiaalinen tuote?
Jos esimerkiksi teen keksinnön ja koen omistavani sen, niin en näe eroa sillä, että omistaisin jonkun materiaalisen tuotteen. Nyt jos sitten kyseenalaistetaan yleensä keksintöjen omistaminen, silloin koen että myös materiaalisten tuotteiden omistusoikeus kyseenalaistuu.
Milloin sitten se mitä minä koen nousee merkittäväksi, on silloin jos yleisesti ihmiset kokevat samalla tavalla. Tämän kokemisen kyseenalaistamisesta voi seurata, ettei enää sitten ettei enää suhtauduta toisen omistamiin materiaalisiin tuotteisiin samalla tavalla kuin ennen.
Eli yksinkertaisesti jos näen kaupassa tuotteita, en enää välttämättä silloin koekkaan moraalisesti vääräksi ottaa niitä itselleni ilmaiseksi. No tietenkin kiinnijäämisriski saa epäröimään, mutta tulee niitäkin tilanteita joissa riski on yllättävänkin pieni.
Mikään valtio ei kykene hallitsemaan tilannetta jossa yleinen moraali laskee. Omistusoikeuden turva on ensisijaisesti kiinni yleisestä moraalista se itseasiassa takaa sen. Lainsäädäntö ja sen valvontakoneisto ei pysty sitä takaamaan jos yleisesti moraali laskee.
Tästä syystä ratkaisevaa on miten yleisesti me koemme omistusoikeuden, eli ulottuuko se yksilötasolla hengen tuotteisiin, joita myös keksinnöt ovat kuten myös suunnittelijoiden tuotokset. Suunnittelijoiden tuotoksilla tarkoitan esim. teollista muotoilun, vaatesuunnittelun jne.. tuotoksia. Näistä esimerkkinä Anttila myy tunnettujen muotoilijoiden klassikkotuotteista blagiaatteja (Barcelona tuoli, Le Corbusier tuoli).
Tekijänoikeuksien kumoamisella voi olla arvaamattomia seurauksia ihmisten yleiseen suhtautumiseen omistusoikeuteen.
”Silloin kirjoista maksaminen muuttuu hyväntekeväisyydeksi.”
Minusta käytät edelleen harhaanjohtavasti termiä hyväntekeväisyys. Hyväntekeväisyys liittyy siihen, että annetaan jollekin täysin vastikkeetta rahaa. Se liittyy lähes aina sellaisten asioiden rahoittamiseen, joka ei koske antajaa itseään. Hän ei siis suoraan hyödy rahan käytöstä, vaikka se menisikin sen tuottamiseen, mitä hyväntekeväisyysjärjestö sanoo sillä tekevänsä.
Ilmaiseksi ladatusta kirjasta tekijälle rahan antamisessa ei minusta ole samasta kyse, vaan raha on vastike siitä, että lukija sai kirjan luettavakseen. Ainoa yhteys hyväntekeväisyyteen on se, että se on vapaaehtoinen, mutta toisin kuin hyväntekeväisyydessä, siinä ei tarvita samanlaista altruistista ajattelua. Kun maksat kirjailijalle hänen kirjastaan, toivot, että hän tekisi toisen yhtä hyvän kirjan ja että se sinun lahjoituksesi osaltaan auttaa siihen.
Minusta ravintolan tippi kuvaa tuollaista vapaaehtoista kirjasta maksamista paremmin kuin hyväntekeväisyys. Tippiä ei kukaan kutsu hyväntekeväisyydeksi, vaan sitä maksetaan palkkiona saadusta hyvästä palvelusta ja/tai insentiivinä tarjoilijoille palvella hyvin jatkossakin. Se on kuitenkin täysin vapaaehtoinen aivan kuten tuollainen maksu kirjailijallekin.
Aloituksen luettuani ei tässä vaiheessa muuta sanottavaa kuin että ymmärrän Osmon huolen oikolukijoiden ja kustannustoimittajien ammattikunnan häviämisestä….
Omistaako ihminen ajatuksensa?
Miksi puhe on yhteistä omaisuutta aina? Miksi puheen siirtyessä paperille/näytölle tai ylipäänsä visuaalisesti havaittaviksi merkeiksi se muuttuu omistusoikeuden alaiseksi immateriaksi?
Kuka tahansa saa kopioida toisen ajatuksia mielin määrin millä tahansa tekniikalla. Se voi korkeintaan olla moraalitonta.
Mutta ei laitonta.
Osmo kirjoitti:
”Minulla ei ole tähän ongelmaan ratkaisua. Halusin vain huomauttaa, että […] on se sama kuin tekijänoikeuksian täydellinen kumoaminen.”
No mitä oikein ajat takaa?
Suretko vain maksullisen kirjallisuuden joutsenlaulua, itsekin tietäen ettet ole valmis kannattamaan niin vahvoja keinoja joilla kopioinnin kehitys voitaisiin pysäyttää?
Vai uskotko että kopiointi voitaisiin jotenkin saada kuriin ilman, että valtio (tai yksityiset firmat) alkaisi hyvin tarkkaan valvoa kaikkea ihmisten välistä viestintää?
Vai pidätkö kirjailijoiden nykymallin mukaista ansaintatapaa niin arvokkaana asiana, että olisit – jos muu ei auta – valmis pistämään kaiken viestinnän valvonnan alle?
Yritän tässä haarukoida, mikä on mahdollista. Minun käsittääkseni tekijänoikeudet nollataan jos
a) kuka tahanhsa saa kaupallisesti levittää toisen tuottamaa sisältöä
b) kuka tahansa saa ”ei kaupallisesti” asettaa kuuden miljardille ihmiselle tarjolla toisen tuottamaa sisältöä, koska joku aina tekee näin. Jos näistä osoitteista saa vielä levittää vapaasti tietoa (miksei saisi, jos toiminta on laillista) kenenkään ei kannata maksaa sisällöistä.
Kummankaan näistä kieltäminen ei tuota mitään poliisivaltiota, koska jopa poliisi pystyy havaitsemaan molemmat. Jos jokin osoite on kaikkien tiedossa, se on myös poliisin tiedossa.
Tekijänoikeudet nollautuvat e-kirjojen osalta myös silloin jos on sallittua ei-kaupallisesti lähettää toisen tuottama tekijänoikeuksien suojaama sisältö vaikkapa vain yhdelle vastaanottajalle kerrallaan esimerkiksi sähköpostitse.
Datamäärältään kirjat ovat niin pieniä että ne kulkevat näppärästi sähköpostin liitteenä.
Elina: ”Miksi puhe on yhteistä omaisuutta aina? Miksi puheen siirtyessä paperille/näytölle tai ylipäänsä visuaalisesti havaittaviksi merkeiksi se muuttuu omistusoikeuden alaiseksi immateriaksi?”
Olisiko säilömisen, jalostamisen ja jakelutien kuluilla mitään jakoa?
Osmo: ”Kummankaan näistä kieltäminen ei tuota mitään poliisivaltiota, koska jopa poliisi pystyy havaitsemaan molemmat.”
Karkean karkea virhearvio Osmolta 🙂
Näet poliisihan havaitsee tai paremminkin muistaa vain sivut, jotka ovat jo suljettuja ja sulkee varalta sivut, jotka osoittavat poliisille, missä rikolliset nyt huseeraavat. Ja panee vielä ”vasikan” putkaan ja yrittää saattaa julkiseen häpeään. Kysykää vaikka Matti Nikiltä.
S. Saarelma: ”Minusta ravintolan tippi kuvaa tuollaista vapaaehtoista kirjasta maksamista paremmin kuin hyväntekeväisyys.”
Tippi pyydetään ainakin olemuksella ja aina kasvokkain. Kun ”anastaa” kenenkään tietämättä, se jää maksamatta.
Oikea tippi on myös markkinoitu ja syöpynyt kulttuuriin. Netissä ilmaiseksi rohmuaminen jo myös.
BTW: olisikos jo nykymaailmassa kokeiltavissa sellainen kerjuumalli, että ostajan tulee nimellään rekisteröityä sivulle ja hän saa ladata haluamansa teoksen. Jos maksaa tipin, nimi ei jää näkyviin. Tai jää, jos ostaja niin haluaa. Voi siis kertoa olevansa reilu, eettinen jne. lukija.
Tipit näkyisivät kaikille keskiarvona maksettu €/kirja. Myöhemmin kun on varoissaan, voisi paikata saldoaan. Hyvä saldo voisi tuoda mukanaan etuja: nopea lataus, ilmaista lukemista, uutiskirje uutuuksista, pääsy foorumille jne. ”Miinussaldot” nollattaisiin vuosittain tai jotain, jotta pitkää ”velkavankeutta” ei syntyisi?
”Eli yksinkertaisesti jos näen kaupassa tuotteita, en enää välttämättä silloin koekkaan moraalisesti vääräksi ottaa niitä itselleni ilmaiseksi.”
Noin miljoonannen kerran: vertaus materiaalisiin tuotteisiin ei toimi. Jos kaupan hyllyltä varastaa, tavara on kauppiaalta pois. Digitaalisessa kopioimisessa alkuperäiselle kappaleelle ei käy kuinkaan. Materiaalisen tavaran luontaisesti maalaisjärjellä käsitettävä omistusoikeus ei noin vain laajene julkistettuun digitaaliseen dataan.
Ansaintalogiikasta tulee mieleen, että jos vapaan koodin ohjelmoijat elättävät itsensä kirjoittamalla koodia, niin miksi ei luonnollisen kielen kirjoittajat? Tietokoneohjelma on toimiva ’kone’ eri mielessä kuin teksti, ja ohjelmien sovittamisessa ja kehittelyssä asiakkaan tarpeisiin on varmasti enemmän bisnestä kuin esim. näytelmän käsikirjoituksen muokkaamisessa, mutta joitain vertailukohtia voisi kuvitella löytävänsä.
”Yritän tässä haarukoida, mikä on mahdollista.”
Vaikuttaa kovasti siltä että olet jo päättänyt oman kantasi. ”Haarukointi” vaikuttaa siis varsin mielenkiintoiselta sanavalinnalta.
Minun käsittääkseni tekijänoikeudet nollataan jos – – kuka tahansa saa “ei kaupallisesti” asettaa kuuden miljardille ihmiselle tarjolla toisen tuottamaa sisältöä, koska joku aina tekee näin. Jos näistä osoitteista saa vielä levittää vapaasti tietoa (miksei saisi, jos toiminta on laillista) kenenkään ei kannata maksaa sisällöistä.
Kummankaan näistä kieltäminen ei tuota mitään poliisivaltiota, koska jopa poliisi pystyy havaitsemaan molemmat. Jos jokin osoite on kaikkien tiedossa, se on myös poliisin tiedossa.
Jos nyt otetaan ”kaikkien tiedossa olemisen” mittapuuksi vaikka se, että osoite löytyy hakemalla sitä Googlella oikeilla hakusanoilla, niin tämän mukaan ”poliisin tiedossa” on jo nyt kirjaimellisesti miljoonia eri osoitteita, joissa on laittomasti jaossa olevaa materiaalia. Jostain kumman syystä tiedot näistä osoitteista eivät kuitenkaan häviä netistä mihinkään, ei myöskään itse osoitteissa jaossa oleva materiaali.
Webissä on lukuisia palveluita, joihin kuka tahansa voi ilmaiseksi ladata mitä tahansa tiedostoja omalta koneeltaan ja levittää sitten niiden osoitetta rajattomasti: Rapidshare, Megaupload, Mediafire, Sendspace, Badongo, zShare ja niin edelleen. Kuka tahansa normaali ihminen tajuaa, että näitä käytetään ainakin 99-prosenttisesti nimenomaan tekijänoikeuden alaisten materiaalien laittomaan jakeluun, mutta vaikka osoitteet olisivat kuinka ”poliisin tiedossa”, niille ei tapahdu mitään. Näiden palvelujen käyttöehdot on lisäksi muotoiltu niin, että ne eivät ole vastuussa käyttäjien niihin laittamasta materiaalista vaan käyttäjät itse. Jos palvelujen ylläpidolle ilmoitetaan, että tietty yksittäinen tiedosto loukkaa tekijänoikeuksia, tämä tiedosto poistetaan, mutta se on erittäin harvinaista, koska maailman suurimmillakaan mediayhtiöillä ei ole resursseja vahtia koko webiä sen varalta, milloin jokin oman yhtiön julkaisu seuraavaksi ilmestyy jonnekin Megauploadiin. Poistamisen kohteeksi joutuu korkeintaan luokkaa joka sadas tiedosto.
Esimerkiksi levyjen suhteen yleinen toimintatapa on sellainen, että ladataan niiden sisältö johonkin yllä mainituista palveluista ja perustetaan johonkin Bloggeriin tai vastaavaan nimettömänä aivan tavallinen julkisesti luettavissa oleva blogi, jossa julkaistaan näiden tiedostojen osoitteet – levyn nimi ja kappalelistaus niiden yhteydessä mainiten, jolloin blogipostaukset löytyvät täysin normaalisti hakukoneilla. Näitä blogeja on tätä nykyä useita tuhansia, ja niistä löytyy suurin osa nimenomaan siitä pienestä vähemmistöstä levyjä, joka tuottaa julkaisijalleen voittoa. Jos joskus käykin niin, että blogi ilmiannetaan blogialustan tarjoajalle, perustetaan heti uusi blogi, jälleen nimettömänä, ja täsmälleen sama toiminta jatkuu. Osoitteista leviää siis tieto käytännössä täysin vapaasti jo nykytilanteessa, jossa toiminta ei edes ole laillista.
Hakemalla samalta sivulta pelkästään sanoja ”beatles” – yksi ainoa artisti sadoista tuhansista – ja ”rapidshare” – yksi ainoa tiedostonjakopalvelu useista kymmenistä – löytyy Googlella tätä kirjoittaessani 1 260 000 osumaa.
Eli lyhyenä yhteenvetona: tässä ryhdytään taas kerran maalailemaan muka tulevaisuuteen sijoittuvaa, muka hypoteettista skenaariota ja kysytään, mitä pitäisi tehdä, jos se joskus toteutuu. Todellisuudessa kyseinen skenaario on toteutunut jo, ja siitä on silloin järkevää keskustella tältä pohjalta, jos siitä keskustella haluaa.
Ehdotettiin myös kaikille pakollista kulttuurimaksua ja kirjailijan ammatin muuttamista pelkästään apurahoista riippuvaksi. Lehdistötukilautakunnalla olisi nyt vapaata kapasiteettia, kun lehdistötuki siirrettiin suoraan puolueiden jaettavaksi. Eivätkö hälytyskellot soi kenelläkään?
Ei, eivät ne todellakaan soi. Esimerkiksi kaunokirjallisuutta tuotetaan hieman eri logiikalla kuin jotain puolueiden viikkosanomalehtiä. Väitit jo aiemmin jotenkin ilmiselvänä totuutena, että jos vain jossain joskus pääsee päättämään rahan jakamisesta, sinne tunkevat heti ei vain poliitikot, vaan puoluepoliitikot. Apurahoissa pyörivät kuitenkin jo tätä nykyä, tässä oikeasti olemassaolevassa vuoden 2009 Suomessa, useat miljoonat eurot. Tästä huolimatta niiden jakamisesta päättävissä elimissä ei ole puoluepoliittisesti sitoutuneilla ihmisillä edes merkittävää vähemmistöä, enemmistöstä puhumattakaan.
Vain yhden esimerkin poimiakseni: Esimerkiksi valtion kirjallisuustoimikunta ehtii kullakin kolmivuotisella toimikaudellaan jakaa 500 000 – 600 000 euroa selvää valtion rahaa. Silti siihen ei kuulu poliitikkoja vaan päinvastoin juuri kirjallisuusihmisiä: tällä hetkellä 6 kirjailijaa, 2 kriitikkoa, 1 suomentaja, 1 kirjastoihminen ja 1 kirjallisuudentutkija. Kaikki edustavat oman alansa meritoituneinta kansallista huippua. Jotkut heistä esittävät kyllä toki julkisesti yhteiskunnallisia mielipiteitä ja jollakulla on ollut joskus puolueiden jäsenkirjojakin, mutta poliitikkoja heistä ei kyllä saa vääntämälläkään. Eli rahaa on jaettavana jo nykytilanteessa, mutta poliitikkoja ei vain näy ei kuulu.
(No, jos oikein suurennuslasilla haetaan, niin kirjailija Matti Mäkelä on sentään peräti Joensuun kaupunkisuunnittelulautakunnan varajäsen, ja vieläpä raskauttavasti keskustan mandaatilla. Mutta hänen villejä sadomasokistisia fantasioita sisältävät romaaninsa ja lähes eksentrisen omaleimaisia yhteiskunnallisia näkemyksiä esittelevä esseetuotantonsa tekevät hänestä ehkä koko Suomen vähiten stereotyyppisen kepulaisen.)
Yksi mahdollisuus digitaalisten teosten kopiointikorvauksen maksamiseen oikeuksien omistajalleen olisi ISP-operaattoreiden kautta kopioinnista automaattisesti kerättävä veroluontoinen tiedonsiirtomaksu. Tätä on pohtinut Rasmus Wickholm gradussaan http://www.cs.helsinki.fi/u/ruohomaa/info/teema/Digitaalisten_teosten_maailmanlaajuinen_rekisterointi_internetissa.pdf
Itse en vielä ole muodostanut kantaa millainen nykyistä parempi järjestelmä olisi. Loogiselta tuntuisi että joko tekijänoikeutta ei varsinaisesti olisi tai jos olisi, niin sen pitäisi olla sitten ikuinen, kuten on materiaalisen omistuksen laita (tai no, kyllähän useimmat esineet hajoavat historiallisessa katsannossa aika nopeastikin). Jälkimmäinen taas olisi minusta järjetöntä.
Mikko H: Noin miljoonannen kerran: vertaus materiaalisiin tuotteisiin ei toimi. Jos kaupan hyllyltä varastaa, tavara on kauppiaalta pois. Digitaalisessa kopioimisessa alkuperäiselle kappaleelle ei käy kuinkaan. Materiaalisen tavaran luontaisesti maalaisjärjellä käsitettävä omistusoikeus ei noin vain laajene julkistettuun digitaaliseen dataan.
Ei laajene yksi-yhteen mutta tässä on vaarallinen ajatusvirhe. Kyllä myös immateriaalikaupan hyllyltä varastettu tavara on kauppiaalta pois. Piraattikopion tekeminen vähentää alkuperäisen tavaran (tilastollista) menekkiä, sanotaan vaikka yhden miljoonasosan verran. On vaarallisen helppo älyllinen oikotie sanoa että menekkitappiohan on oleellisesti nolla. Nyt jos piraattikopioijia onkin miljoona (niinkuin internet-aikana helposti on), tavara on viety kokonaisuudessaan sieltä immateriaalikaupan hyllyltä.
Jos tilastollinen ajattelu ei luonnistu, voi ajatella että immateriaalikaupan hyllyllä ei oikeastaan olekaan yhtä kappaletta Madonnan biisistä, vaan siellä hyllyllä ovat kaikki ne tsiljardi biisin kopiota jotka tulevat päätymään eri ihmisten soittimiin. Tällä kertaa vain kopiot on tehnyt biisintekijä eikä piraatti. Piraatti sitten vie yhden näistä kopioista, eikä tunne aihettaneensa suurta vahinkoa. Olen nähnyt perusteltavan ihan aineellisenkin tavaran varastamista suuryhtiöiltä sillä että niillähän on niin paljon ettei yksi tavara missään tunnu. En ota kantaa onko tämmöinen moraalisesti väärin vai oikein, yritän ainoastaan argumentoida että ’immateriaalivarkaus ei ole kauppiaalta pois’ johtaa harhaan vaikka se iskevä slogan onkin ’miljoonannen kerran toistettavaksi’.
Asia on monimutkaisempi sikäli että kukaan ei tiedä montako kappaletta biisiä menee kaupaksi ja kappalemäärä riippuu vieläpä myyntihinnasta, joten analogia myös ontuu monessakin paikassa. Kuitenkin siinä hypotettisessa vaiheessa että maailman jokaisella ihmisellä on jo kopio Madonnan biisistä, sen biisin myyntimahdollisuudet ovat viimeistään pudonneet nollaan, ja siinä mielessä tavara kadonnut kokonaan immateriaalikaupan hyllyltä. Toki sloganin osa ’alkuperäiselle kappaleelle ei käy kuinkaan’ pitää silloinkin paikkansa sikäli että Madonnan käsiin jää se alkuperäinen tiedosto (josta muut on kopioitu) vaikkapa iltaisin itsekseen kuunneltavaksi – hän ei ole menettänyt sitä.
Ansaintalogiikasta tulee mieleen, että jos vapaan koodin ohjelmoijat elättävät itsensä kirjoittamalla koodia, niin miksi ei luonnollisen kielen kirjoittajat?
Minäkin olen ihmetellyt millä mekanismilla vapaan koodin ohjelmointi elää ja kukoistaa.
Osassa tapauksia on varmaankin koodareina päivätyönsä tekeviä jotka jatkavat illalla harrastuksenomaisesti vapaan koodin projektien kimpussa (esimerkiksi tekevät itselleen parempaa työkalua johonkin tarpeeseen kuin mielestään markkinoilta löytävät). Tekijänoikeudettomassa maailmassa – jossa maksullisella ohjelmistotyöllä ei ole helppo hankkia elantoaan – esimerkiksi lähihoitajat tai suolakaivostyöläiset saattavat rentoutua iltaisin saman harrastuksen parissa.
Toinen osa saattaa olla semmoisia jotka yrittävät saavuttaa vapaaohjelmistotekemisillään mainetta ja kuuluisuutta jotta Oracle tai Google ottaisi heidät hyväpalkkaisiin töihin. Semmoisia töitä ei ainakaan samalla tavalla ole sitten kun Oracle ja Google sopeutuvat uusiin ansaintalogiikkoihin tekijänoikeudettomassa maailmassa.
Monia muitakin motiiveja aivan varmasti esiintyy ja niitä varmaan olisi hyvä listata, koska vapaan koodin kehittäjät tosiaan ovat yksi empiirinen esikuva.
En siis tässä ota kantaa etteikö joku tekijä (vaikkapa valvonnan vaikeus) pakottaisi luopumaan tekijänoikeuksista ja keksimään jotain muuta tilalle, puutuin vain (mielestäni) vialliseen ’digitaalinen kopiointi ei syö alkuperäistä’ -argumenttiin ja ihmettelin mihin rakoon copyleft-koodarit sijoittuvat tässä maailmassa.
En ole ihan vakuuttunut siitä valvonnan mahdottomuudestakaan. Pirate Bay saatiin juuri suljettua, eikä ihan jokaista yksityiskirjettä tarvitse nuuskia sillä tekijänoikeudellinenkin maailma sietää kyllä jonkin verran piratismia, niinkuin se ennen sieti yliopiston kirjastosta valokopioidut tieteelliset teokset. Ei huumeitakaan ole suurta toivoa saada maailmasta kokonaan juurittua, mutta jatkuva taistelu niitä vastaan pitää ilmiön sen verran pienenä, että ainakaan vielä ei ole tarvinnut heittää kirvestä kaivoon ja sallia täysin darwinistista menoa.
Ja voihan tekijänoikeudeton maailma ollakin nykyistä parempi, mutta kyllä se niin arvaamaton yhteiskunnallinen kokeilu olisi että ajatus pitää ennakolta altistaa kunnolliselle ’entä jos’ -kritiikille. Tuossahan joku aika sitten päättyi eräs toinen yhteiskunnallinen kokeilu itänaapurissa…
Tommi Uschanov: ”tässä ryhdytään taas kerran maalailemaan muka tulevaisuuteen sijoittuvaa, muka hypoteettista skenaariota ja kysytään, mitä pitäisi tehdä, jos se joskus toteutuu. Todellisuudessa kyseinen skenaario on toteutunut jo, ja siitä on silloin järkevää keskustella tältä pohjalta, jos siitä keskustella haluaa.”
Olen eri mieltä. Homma on nyt
1) laitonta ja
2) siihen sisältyy riski
Ykköskohta tarkoittaa, että suurin osa suomalaisista ei tätä harrasta.
Kakkoskohta taas sitä, että ne jotka harrastavat, elävät pienessä pelossa. ”Josko se Rapdsahren logi sittenkin joutuu poliisille, voisiko olla, että joku noista tiedostonjakopalvelimista on perustettu IP-osoitteiden keräämiseksi? Muuten, ThePirateBaytä ja muita p2p:tä harrastaneiden osoitteet saattava hyvin olla kaikki viranomaisten tiedossa. Minunkin, vaikka olenkin sittemmin viisastunut.
Lehdissä on aina välillä juttuja ”kiinni jäänneistä”. Luulen, että ”ne” jotenkin arpoo, kenet pistää vastuuseen ja maksamaan tuhansien korvauksia ja sakkoja. Nyt vain sormet ristissä, että ei osu arpa kohdalle.
Muutamia teknisiä realiteetteja ihan keskustelun vuoksi.
– DRM ei toimi ilman täydellistä kontrollia koko polkuun netistä jokaiselle ruudulle saakka, mikä ei ole käytännössä mahdollista, ja vaikka se toimisi se ei ratkaise mitään. Koko homma on yksinkertaisesti perinteistä softahuijausta jolla nyhdetään rahaa hyvin tyhmiltä asiakkailta. Kun teksti salataan, siitä tulee bittimösöä josta ei ota mitään tolkkua, ja sitten kun se avataan avaimella siitä tulee tekstiä jonka voi lukea, ja jos sen voin lukea sen voi kopioda tavalla tai toisella. Vaikka putkittamalla purkuohjelmasta johonkin muuhun ongelmaan. Sillä missä ja miten avaimia säilytetään ei ole mitään merkitystä. Eikä sen DRM:n tarvitse pettää kuin kerran, niin sisältö on netissä.
– Ns. vesileimoissa on periaatteessa aivan sama ongelma, ne on jotain joka on lisätty tekstiin, ja siten ne voidaan myös poistaa ilman että teksti muuttuu. Olkoonkin että tämä ei ole tekniikkana ihan niin huuhaata kuin DRM, tietovuotoa epäiltäessä lähetään usein hieman erillaisia versioita asiakirjoista eri ihmiselle, jotta voidaan jäljittää vuotaja. Mutta ei tämäkään käytännössä internet-jakelun mittakaavassa toimi.
– Ajatus että palveluntarjoaja, tai ylipäänsä IT-ihmiset vastaisivat käyttäjien tallentamasta sisällöstä ei ole tästä maailmasta, samasta syystä kuin posti ei voi vastata joka paketin ja kirjeen sisällöstä. Toki tätä aina säännöllisin väliajoin joku neropatti vaatii, ja joku lainsäätäjä vielä erehtyy uskomaan. Seuraus IT-puolelle on ns. pallo jalkaan riski joku seuraa ammatinvalinnasta. Normaalin yrityksen käyttäjien kotihakemistoissa on helposti kymmeniä miljoonia tiedostoja, videoita on kaikkea työhön liittyvistä webcasteista aikuisviihteeseen, lomavideoista kesän hittielokuviin. Ja näiden erottaminen toisistaan jollain massahaulla on käytännössä mahdotonta. Nettipalveluissa tyyliin Gmail on kymmeneen potenssiin iso luku tiedostoja.
Vapaalla koodilla tehdään rahaa nyt ja tullaan aina tekemään, oli tekijänoikeuksia eli ei.
Eri ansaintalogiikoita:
– Tukipalveluiden tarjoaminen itse tehdylle koodille (tämä on se, missä liikkuu kaikkein eniten rahaa, totta kai koodin tekijät ovat ne, joilla on parhaat edellytykset tarjota tukea).
– Koodin kirjoittaminen tilaustyönä (monissa tapauksissa firmat ja julkiset instanssit käyttävät jo vapaata (copyleft) koodia, joten kun sitä muokataan, muokkauksetkin ovat vapaata koodia, ainakin jos ne julkaistaan.
– Se, ettei alun perinkään tarjota ”softatuotetta”, vaan tarjotaan palvelu. Tällöinhän koko koodia ei ole pakko edes julkaista, jolloin kilpailijat eivät pysty tarjoamaan samaa palvelua.
Väite, että tekijänoikeudettomassa maailmassa ei voisi tehdä rahaa luovalla työllä on harvinaisen naiivi.
Postauksen aihe oli kirja, ei softa. Kirjalla on vaikea tehdä rahaa julkaisematta tekstiä.
Joskus kuulin, että jos tien alussa lukee ”läpiajo kielletty” niin 70% ihmisistä tottelee kieltoa sen kummemmin kyseenalaistamatta, tai miettimättä kannattaako siitä sittenkin ajaa läpi.
Tämä sama saattaa päteä tekijänoikeuksiinkin. Saattaa olla, että suurin osa ihmisistä hyväksyy ja noudattaa tekijänoikeuksia, koska ”niin on määrätty”.
Tällainen ilmiö osittain kumoaisi argumentit siitä, että jos jokin (nyt kielletty) asia on teknisesti mahdollista toteuttaa jäämättä kiinni, se olisi sallittava.
Kyllä myös immateriaalikaupan hyllyltä varastettu tavara on kauppiaalta pois. Piraattikopion tekeminen vähentää alkuperäisen tavaran (tilastollista) menekkiä, sanotaan vaikka yhden miljoonasosan verran. On vaarallisen helppo älyllinen oikotie sanoa että menekkitappiohan on oleellisesti nolla. Nyt jos piraattikopioijia onkin miljoona (niinkuin internet-aikana helposti on), tavara on viety kokonaisuudessaan sieltä immateriaalikaupan hyllyltä.
Tähän, ja tuohon Osmon ajatukseen siitä, että ”ei kaikki maksa hyvää hyvyyttään rahaa” yksi ajatus.
Chris Andersonin Free-kirjassa ja siihen liittyvässä ideologiassa ilmaiset kirjat/kappaleet/softat nähdään enemmänkin mainontana tai ilmaisena ”radiosoittona” kuin menetettynä tulona. Jos teosta ladataan paljon, se lisää ihmisten tietoisuutta kirjailijasta. Vaikka jokaisesta ladatusta teoksesta menisi se yksi miljoonasosa tuloa, saa kirjailija takaisin jonkinverran ansaintapotentiaalia vastalahjaksi.
Eli jos henkilö lataa kirjani ilmaiseksi NYT, ehkä on on valmis tulemaan maksulliseen lukutapahtumaani ensi viikolla? Tai ehkä hänestä ensi kirjan kohdalla tulee yksi niistä hyväntekijöistä? Idea ei siis todellakaan ole se, että kaikki maksaa hyväntekeväisyytenä jotain, vaan että riittävän moni. Tähänhän perustuu myös tuo Tiedemiehen esittämä malli, missä kirjailija kirjoittaa seuraavan luvun tai kirjan, kun riittävän paljon lahjoituksia on kasassa.
Kirjan käyttökonteksti tosin on erilainen kuin softan, joten se on helpompi myydä kuin softa, vaikkei tekijänoikeuksia olisikaan.
Nykyisin tekijänoikeudet lähinnä rajoittavat kirjojen tarjontaa. En oikein näe, mitä muuta vaikutusta tekijänoikeuksien lakkauttamisella olisi kirjallisuuden markkinoihin. Kyllä minä ostaisin sellaisia kirjoja, joista menee rojaltit tekijöille, vaikka tekijänoikeuksia ei olisikaan, enkä usko, että olen ainoa. Kuten aikaisemmin sanoin, kirjat eivät ole välttämättömiä kulutushyödykkeitä vaan ylellisyysesineitä. Siksi minä ostan nykyäänkin vähistä rahoistani kovakantisia julkaisuja.
Mitä tulee tekijänoikeuksien valvonnan toteutumiseen nykypäivänä, ylivoimainen enemmistö 15-20 -vuotiaista harrastaa luvatonta tiedostojen jakamista (ja luulisin että 20-30 -vuotiaistakin enemmistö, vaikkei välttämättä yhtä ylivoimainen). Kyseessä on samanlainen ilmiö kuin musiikin kopioiminen C-kaseteille ja videoiden kopioiminen VHS-nauhoille aikoinaan. Erona on se, että kopiot ovat täydellisiä ja niitä on äärimmäisen helppo tuottaa, ja niitä voi vaivattomasti, minimaalisin riskein, jakaa ”koko maailman” kesken. Jos tämä halutaan lopettaa tai tätä halutaan hillitä, tarvitaan se poliisivaltio.
Siihen suuntaan ollaan valitettavasti menossa.
Henri Weijolle:
Jos oikeasti uskoo tienaavansa kirjalla enemmän panemalla sen ilmaiseen jakeluun, mikään ei kai estä tekemästä sitä. Kovin laajaa uskoa kirjailijoiden keskuudessa tähän rahasampoon ei näytä olevan.
Minä muuten olen pannut kirjan Vihreät ja talous ilmaiseen jakeluun (löytyy kohdasta julkaisut), mutta en kyllä uskonuyt sen tuovan tuloja, eikä se tuonutkaan. .
”Minä muuten olen pannut kirjan Vihreät ja talous ilmaiseen jakeluun (löytyy kohdasta julkaisut), mutta en kyllä uskonut sen tuovan tuloja, eikä se tuonutkaan.”
Oliko ilmainen PDF saatavilla heti samaan aikaan kuin painettu kirja? Millä lailla teosta markkinoitiin? Aihe ja sisältö tietysti ovat semmoisia, että lukijakunta ei taida olla ihan saman kokoinen kuin Remeksellä. Tuskin hyvin menestyneissäkään tapauksissa ilmaiseksi jaellun kirjan kirjoittaja istui tiedoston uploadaamisen jälkeen kotona odottamassa rikastumista.
Kyllä myös immateriaalikaupan hyllyltä varastettu tavara on kauppiaalta pois. Piraattikopion tekeminen vähentää alkuperäisen tavaran (tilastollista) menekkiä, sanotaan vaikka yhden miljoonasosan verran.
Juuri tälle (yksityistilastolliselle) laskutavalle perustuvat suurimmat talouden huijaukset. Kuvitellaan voitot, joita ei ole saatu mutta jotka saadaan jos kaikki jatkuu entiseen tapaan ja rakennetaan tälle kuvitelmalle läpinäkymätön systeemi ja uskotellaan ihmisille, että systeemi on vedenpitävä. Esimerkkejä: WinCapita, Enron, asuntoluottokriisi, jne.
Ja voihan tekijänoikeudeton maailma ollakin nykyistä parempi, mutta kyllä se niin arvaamaton yhteiskunnallinen kokeilu olisi että ajatus pitää ennakolta altistaa kunnolliselle ‘entä jos’ -kritiikille. Tuossahan joku aika sitten päättyi eräs toinen yhteiskunnallinen kokeilu itänaapurissa…
Itänaapurissa kokeiltiin kaikkien tekijänoikeuksien kannattajien unelmaa, kaikki oikeudet yksissä käsissä, joka tekee parhaansa yhteisen hyvän eteen.
Tarkalleen ottaen minkä lain mukaan Pirate Bay:n torrenttilinkkien kautta lataaminen on rikollista?
Ja vaikka on sitä torrenttilinkkiä klikannut, niin tarkalleen mitä tämä todistaa? Ei se ainakaan todista, että a) lataus on suoritettu loppuun b) sitä tiedostoa on jaettu eteenpäin. Noista käsittääkseni tiedot on vain peereillä, joten mitään rikosta ei voi näyttää toteen pelkästään sillä, että joku on käynyt Pirate Bay:ssä klikkaamassa niitä torrenttilinkkejä.
Toki on tekniikoita, joilla voidaan selvittää kuka on jakanut ja mitä on jakanut. Mutta siis, pelkästään se, että käy siellä piratebayssä klikkailemassa niitä linkkejä ei ole rikollista, eikä siitä joudu korvausvastuuseen mistään ainakaan Suomen lakien mukaan.
On tietysti mahdollista, että olen ymmärtänyt väärin ja erehtynyt siksi tässä kohtaa ja että on joku rikosnimike, jolla siitä voidaan syyttää. Jos näin on, niin valaiskaa toki.
Minä muuten olen pannut kirjan Vihreät ja talous ilmaiseen jakeluun (löytyy kohdasta julkaisut), mutta en kyllä uskonuyt sen tuovan tuloja, eikä se tuonutkaan.
Tuossa pari viestiä ylempänä mainittu Chris Anderson laittoi siis kirjansa Free verkkoon ilmaiseksi ladattavaksi. Näkyy olevan äänikirjanakin. Siitä huolimatta kirjaa myydään ihan hyvin Amazonilla — ja kovaan hintaan. Näkyy olevan nyt 973. eniten myyty kirja. Jos Anderson ei olisi kirjaansa hypettänyt ilmaisuudella, veikkaan, että kirjasta kiinnostuneita olisi vähemmän ja siten ostajiakin.
Kirjamyynnin lisäksi Anderson muuttaa ilmaisutta ja kirjasta saamaansa mainetta rahaksi lisäämällä päätoimittamansa Wiredin myyntiä ja pääosin omistamansa BookTour-firman kautta.
Suomessa tietysti piirit on pienet. Mutta siitä huolimatta veikkaan, että jos Osmo Soininvaara laittaisi suositumpia kirjojaan ilmaiseksi verkkoon, siitä syntyisi lisää mainetta, jonka voisi muuttaa liikevaihdoksi. Sen lisäksi paperille painettujakin kirjoja myytäisiin.
Mutta taitaa olla ihan mahdoton arvata, pääsisikö tuolla strategialla samoille tuloille kuin nykyisellä. Eihän sitä tietäisi jälkikäteenkään.
Mahdotonta ei siis ole, että ilmainen Vihreät ja talous -kirja on tuottanut rahaa huomaamatta esim. valtuustopaikan muodossa. 🙂
Mahdotonta ei siis ole, että ilmainen Vihreät ja talous -kirja on tuottanut rahaa huomaamatta esim. valtuustopaikan muodossa.
Että se olisi tuonut minulle 7800 lisä-ääntä? Valtuustopaikan saa 800 äänellä ja minulla oli ääniä 8600.
Ilmaisesta kirjasta on kaikkea muuta hyötyä, mutta jos julkaisee kirjansa ilmaiseksi, täytyy elää sillä muulla. Puhdas kirjailija ei elä.
Osmo, se että vain julkaisee kirjan ilmaiseksi ja jää odottelemaan kassakoneen kilinää ei ehkä ole paras strategia, vaan sitä ansaintalogiikkaa voi miettiä vähän pidemmälle (ja ennen kaikkea siitä vanhasta ansaintalogiikasta ulos astuen), niinkuin edellisessä kirjoituksessani yritin selittää. Samoin sen kirjan vapaan saatavuuden voi nähdä myös hyötynä (maineen leviäminen, mainonta jne.) kuin pelkkänä tulonmenetyksenä.
En jäänyt odottelemaan kassakoneen kilinää, koska olin varma, ettei se kilissyt. Minulle ei tarvitse kertoa, millä motiiveilla voi lahjoittaa kirjoituksen ilmaiseksi luettavaksi, koska olen juuri niin tehnyt. Ja teen tällä blogilla joka päivä.
Osmo kirjoitti:
”Minä muuten olen pannut kirjan Vihreät ja talous ilmaiseen jakeluun (löytyy kohdasta julkaisut), mutta en kyllä uskonuyt sen tuovan tuloja, eikä se tuonutkaan.”
Minä taas olen esimerkki sellaisesta, joka on lukenut kirjaasi netistä ja ostanut sen sen jälkeen, juuri sen takia, että luin sitä netistä. Oikeaa kirjaa on kuitenkin niin paljon mukavampi lukea ja ehkä siinä oli vähän kannatusmieltäkin mukana.
Hyvä keskustelu tähän saakka. Itseäni kiinnostaisi ottaa tässä kuitekin askel taaksepäin ja tarkastella kysymystä ’miksi’. Joku viisas sanoi, ettei finanssijärjestelmääkään voi korjata, jos ei ole ymmärretty mikä sen perimmäinen tarkoitus on.
Miksi siis kirjallisuutta, musiikkia, taidetta, hengentuotteita? Ihmiskunnan kehittymisen kannalta näillä on ollut, ja on, hirmuisesti merkitystä. Pohtikaapa hetki, miten tärkeä rooli kirjoitustaidolla on ollut ihmiskunnan historiassa. Kulttuuri ja sivistys pohjaavat pitkälle juuri tieteisiin ja taiteisiin.
Viimeiset 150 vuotta on menty isolla loikalla eteenpäin. Ihmiskunnan kehittymisen kannalta Guthenbergin painettu sana on tuonut meidät näin pitkälle, ja nyt meillä on käytössämme aivan toisenlaiset mekanismit luoda, varastoida ja jaella globaalisti tietoa. Tiedon luomiseen ja alati edistyvän sivistyksen kehittymiseen nämä avaavat aivan toisenlaisia mahdollisuuksia.
Pohdittiinko kirjojen yleistyessä tappaako kirjoitettu teksti perimätiedon ja tarinaniskun jalon taidon? Varmasti. Hävisikö jotain vuosisatojen saatossa opittuja taitoja kun ne muuttuivat kirjojen myötä tarpeettomiksi? Varmasti.
Minusta koko tätä keskustelua tekijänoikeuksista ja kirjan kirjoittajien ammattikunnan kohtalosta (puhumattakaan guthenbergiläisten kirjanpainajien ja -kustantajien kohtalosta) tulisi käydä alati edistyvän sivistyksen näkökulmasta pohtimalla mikä on ihmiskunnan kehittymisen kannalta järkevää ja tärkeää. Unohtamalla sitä, että kielen säilyminen, kirjoittajien ammattikunnan arvostaminen sekä kulttuurin merkitys sivistyksen kehityksessä ovat myös tärkeitä arvoja. Elannon turvaaminen esiintyvälle artistille ja hänen perheelleen voidaan varmasti järjestää yhteistuumin, mikäli työ on merkittävää ja vie ihmiskuntaa olennaisesti eteenpäin. Mutta tiedon vapaata kulkua rajoittamalla ja vanhoja rakenteita suojelemalla emme varmasti saa parasta hyötyä niistä työkaluista, joita olemme onnistuneet maailmaan nykytietämyksen avulla luomaan.
Minä muuten olen pannut kirjan Vihreät ja talous ilmaiseen jakeluun (löytyy kohdasta julkaisut), mutta en kyllä uskonuyt sen tuovan tuloja, eikä se tuonutkaan.
Mistäs tiedät?
Ehkä monikin innostui ostamaan kyseisen teoksen ja muitakin kirjojasi tämän perusteella.
Täällä oli jo aikaisemmin esimerkkinä Jussi Halla-aho, joka on myynyt tuhansia kappaleita kirjaansa, jonka sisältö on ollut vuosikaudet luettavissa hänen blogiltaan. Ellei sisältö olisi ollut netissä olisi myynti ollut aivan varmasti vähäisempää.
Tai ainakin olisi tarvittu kallista markkinointia saman tuloksen saavuttamiseksi.
tpyyluoma et al: ”- DRM ei toimi ilman täydellistä kontrollia koko polkuun netistä jokaiselle ruudulle saakka, mikä ei ole käytännössä mahdollista, ja vaikka se toimisi se ei ratkaise mitään.”
Tapio Peltonen et al: ”Pääasiallinen argumentti sen puolesta, miksi vähintäänkin teosten yksityinen, ensisijainen käyttö pitäisi vapauttaa tekijänoikeuksista on se, että informaatiotekniikan kehittyessä vaihtoehdot ovat poliisivaltio ja ko. tekijänoikeuksista luopuminen”
Nämä kaksi ovat mielestäni epäoleellisia ja harhaanjohtavia slippery slope-argumentteja. Ottaakseni esimerkin toisesta tunteita herättäneestä keskustelusta, tietyt tahot spekuloivat aivan samalla tavalla, että jos muslimien maahanmuuttoa ei estetä, heidän suuremman syntyvyytensä väistämätön seuraus on islamilainen teokratia.
Eihän kysymys ole esimerkiksi siitä, että DRM:n pitäisi toimia täydellisesti kaiken aikaa, ja että joka ikistä kopiota täytyisi kyetä valvomaan joka välissä kotiin asennettujen videokameroiden avulla. Kyllä, kaikki DRM on kierrettävissä. Ei, se ei johda siihen että tavallinen kuluttaja viitsisi joka tilanteessa sitä tehdä, jos riskinä (pienenä, mutta olemassaolevana) on virustartunnan tai väärinnimetyn pornopätkän lataamisen ohella pahimmassa tapauksessa käräjäreissu – ja vaihtoehtona on maksaa vähän rahaa.
Esimerkiksi iTunes Storen DRM-vapaus toimii etevästi, kun piraattisaitit pystytään torjumaan riittävällä tehokkuudella. Jos tekijänoikeudet vapautettaisiin, syntyisi mainosrahoitteisia latauspalveluja, joissa sivuston ylläpitäjä käärisi rahat vailla minkäänlaista syytä maksaa artistille. Joo, joku varmasti maksaisi hyvää hyvyyttään, mutta olen niin monen tälläisen yritelmän nähnyt kaatuvan, että vaikea on uskoa tähän ansaintalogiikkana.
En ole myöskään havainnut valtavaa hyökyä Kindlestä piratoituja kirjoja, vaikka se on varmasti teknisesti hyvinkin mahdollista. Eli minulle, tavalliselle sukankuluttajalle, olisi nyt helpompi tapa hankkia se Kindle ja sitten ostaa niitä kirjoja. Poistakaa tekijänoikeudet, ja aivan varmasti joku mainoseurojen ystävä tyrkkää saitin josta voisin nuo kirjani ladata. Kilpailu takaisi sen, että ennen pitkää joku kehittäisi saitin, josta noita kirjoja voisi ladata ihan sujuvasti napin painalluksella, samoin kuin Amazonista nykyään. Sisällöntuottajat vain jäisivät nuolemaan näppejään.
Ei tietenkään ole valtion asia turvata yhden ammattialan ansioita muiden kustannuksella. Epäilenpä vain suuresti, mitä tälläinen vapaus tarkoittaisi esimerkiksi kirjojen laadulle. Mitä taas tulee väitteeseen ”kyllä nyt ihmiset ostaisivat joka tapauksessa fyysisiä kirjoja” – a) niitäkin voi kopioida ja b) on suorastaan ristiriitaista, että jopa samat tahot implikoivat että i) teknologian kehitys ajaa meidät pisteeseen, jossa tekijänoikeudet eivät voi toimia mutta ii) teknologian kehitys ei koskaan tee fyysisistä kirjoista marginaalisia erikoisuuksia.
Idea ei siis todellakaan ole se, että kaikki maksaa hyväntekeväisyytenä jotain, vaan että riittävän moni. Tähänhän perustuu myös tuo Tiedemiehen esittämä malli, missä kirjailija kirjoittaa seuraavan luvun tai kirjan, kun riittävän paljon lahjoituksia on kasassa.
Mistä ihmeestä nämä hyväntekeväisyydet ja lahjoitukset jatkuvasti putkahtavat esiin. Jos könttä bittejä myydään könttäsummalla, joka muodostuu erillisistä suorituksista, niin kyseessä on lahjoitus yhtä vähän kuin kansandemokratia on demokratia. Kyseessä on ideologinen harhautus, jonka tarkoituksena on voimistaa sellaista mielikuvaa, että elämä ilman tekijänoikeuksia on mahdotonta, koska taloudellista toimintaa ei voida perustaa hyväntekeväisyyden ja lahjoitusten varaan. Mikä sinänsä on totta.
Teknisistä realiteeteista:
Teknisen suojauksen idea on konkretisoida loppukäyttäjälle se lainsäädännöllinen viitekehys jossa toimitaan. Ei polkupyörään stanssattua runkonumeroakaan ole tarkoitettu poisviilattavaksi vaikka se helposti onnistuukin.
Vaikuttaisi että se viihdeteollisuudessa vaikuttava kohderyhmä jolle DRM-järjestelmiä tms kyetään myymään on samalla tavalla vähän ulkona fokuksesta kuin ne jotka vastakkaisessa leirissä perustavat argumentaationsa näiden järjestelmien teknisiin ominaisuuksiin.
”Ajatus että palveluntarjoaja, tai ylipäänsä IT-ihmiset vastaisivat käyttäjien tallentamasta sisällöstä ei ole tästä maailmasta, samasta syystä kuin posti ei voi vastata joka paketin ja kirjeen sisällöstä.”
Asia ei ole aivan noin mustavalkoinen. Posti ei toimita paketteja julkisesti saataville. Sanomalehti on toinen juttu, siellä vastuu on edelleen julkaisijalla. Vertaisin tiedostonjakopalvelujen tilannetta pikemminkin lehdistön lähdesuojaan.
Tiedostonjakopalvelut pystyvät toimimaan juuri niin pitkään kun niiden ”lähdesuoja” on murtamaton. Pikainen juridinen bugikorjaus olisi pitää palveluntuottajaa vastuullisena ellei tämä pysty kohtuullisen uskottavasti osoittamaan mistä aineisto on tullut. Lainsäädäntö on tässä kohtaa vähän reaalimaailmaa jäljessä.
Konkreettisesti: jos ja kun URL on muotoa http://rapidshare.com/jotain, löytyy domainille rapidshare.com administratiivinen kontakti (Moniker Online services Inc), hyvinkin tunnettu toimija. Monikerin harjoittama hämäräperäinen anonymisointitoiminta loppuisi tarvittaessa hyvin tehokkaasti pitämällä rekisteröijää vastuullisena jollei tämä pysty osoittamaan siirtäneensä vastuut juridisesti sitovasti jollekin muulle taholle. Näin löytyisi itse tiedostonjakopalvelusta vastaava taho, johon sovellettaisiin samoja sääntöjä, ja päästäisiin lopulta uploadaajan jäljille.
Honeypotisointi (poliisi puskassa), eli palvelun muuntaminen vasikkapalveluksi yhteistyön osoituksena olisi myös oiva pelote, mutta edellyttää että tekijänoikeuslainsäädännön käytännön valvonta siirtyy oikeuksien haltijoilta viranomaisille, muuten ollaan hyvin kyseenalaisella tiellä.
”Minä muuten olen pannut kirjan Vihreät ja talous ilmaiseen jakeluun (löytyy kohdasta julkaisut), mutta en kyllä uskonuyt sen tuovan tuloja, eikä se tuonutkaan.”
Mihin perustat väitteesi? Ilmaisjakelussa ollut kirjasi on hyvinkin voinut tuoda tuloja, tosin asian varmistaminen luonnollisesti on hyvin vaikeaa. Itse aloin juuri lukemaan tuota ilmaisjakelussa olevaa kirjaasi ja ihan fiksultahan tuo vaikuttaa.
Jos oikeasti pidän kirjasta, yleensä myös ostan sen kirjahyllyyni (varsinkin jos kirja ei ole juuri julkaistu, eli ylihinnoiteltu). Ilman ilmaiskirjaa kynnys jopa hakea kirjasi kirjastosta ja lainata se vain tutustuaksesi tuotoksiisi olisi varmastikin liian suuri että lukisin ikinä yhtään kirjaasi.
Samoin jos tuo yksi kirja tekee minuun vaikutukseen, luen varmaankin muutkin kirjasi. Tosin varmaankin haen ne kirjastosta kuten minulla tapana on (kokeilla ennen ostoa).
Muutenkin olet kiitettävästi saattanut ilmaisia näytteitä kirjoista esille, joilla varmastikin myös on posiitivinen vaikutus myyntiin.
ps. Julkaisut-sivulla ”Hyvinvointivaltion Eloonjäämisoppi” -kohdassa on linkki verkkoversioon joka ei valitettavasti toimi.
Luulisi muuten, että jos kirjojen kopiointibusiness olisi kovin houkuttelevaa, tarjontaa olisi jo nyt vaikka Mustamäen torilla. Mutta eipä taida olla? Mitenhän kannattavaa Osmon ideoiman Pirkka-kustantamon toiminta mahtaisi olla? Siis maailmassa ilman tekijänoikeuksia.
Vaikka kyseinen toiminta olisi kannattavaa, fyysisten kirjojen tekijänoikeuksia ei tulla kumoamaan. Eli varsinainen kysymys on, miten ammattikirjoittajat selviävät tilanteessa, jossa elektroninen lukeminen on romaanin tyyppisten teosten ostajille yhtä hyvä tai parempi vaihtoehto kuin paperin kuluttaminen. Vertailut musiikkiin ja etenkin ohjelmakoodiin ovat asian vierestä, koska niissä elektronisuus on joko ainoa mahdollisuus tai yhtäläisen mukava vaihtoehto.
Kun näitä asioita pähkäilee, palaa aina samaan asiaan: kätevyys, mukavuus, paketoinnin tyylikkyys. Vaikka meillä on piraattisaitteja, joilta sisällön saa ilmaiseksi, keskivertokuluttaja on valmis maksamaan jonkin verran näistä asioista. Tämä pätee musiikkiin, ja uskon että se pätee myös kirjallisuuteen. Eli jos oikeudellisesti sitoudut maksamaan jotain, saat taattua hyvätasoista palvelua.
Tässä on kuitenkin tärkeää, että tekijänoikeuksia ei kumota. Liiketoiminnan kannalta julkisuus ja mainostettavuus ovat olennaisia seikkoja. Tuskin musiikin lailliset nettijakelupisteet olisivat niin kovassa kiidossa, jos niiden pitäisi toimia salaisesti, valvontaa vältellen.
Sanomalehtienkin ostajat voivat maksaa hyvin tarjoillusta digitaalisesta sisällöstä. Maksullisuus myös mahdollistaa toimituksellisen panoksen, jota monet arvostavat; ja ellei mennä julkisen rahoittamisen malleihin, maksu koituu lukijoille. Sanomalehtien kohdalla tosin on odotettavissa, että monille julkisesti rahoitetut palvelut riittävät. Tarjoavatko Times tai HS niin paljon enemmän, että siitä kannattaa maksaa, jos saatavilla on joka tapauksessa BBC ja YLE?
Arto Tukiaislle:
Se Pirkkakustantamo oli tarkoitettukin järjettömäksi esitykseksi. JOS tekijänoikeudet kumottaisiin kokonaan, se ei olisi järjetön vaan todennäköinen, mutta juuri siksi niitä ei kumota. Pirkkakustannus Oy ei ole kannattava, jos se voi myydä vain Mustamäen torilla, mutta kannattaisi, jos se voisi myydä avoimesti K-kaupoissa.
Tapio Peltonen: ”ylivoimainen enemmistö 15-20 -vuotiaista harrastaa luvatonta tiedostojen jakamista”.
Mihin tämä tieto perustuu? Jos perustuu kyselytutkimukseen ”harrastatko laitonta tiedostojen jakamista”, veikkaan että kaikki myös laillista tiedostojen jakamista harrastavat vastaavat että kyllä. Esimerkkisi kasetti- tai VHS-kopiointi ym on laillista, mutta 15-20-vuotiaana ainakin itse kuvittelin homman olevan takuulla laitonta ja olisin vastannut kyllä.
Osmo: ”b) kuka tahansa saa “ei kaupallisesti” asettaa kuuden miljardille ihmiselle tarjolla toisen tuottamaa sisältöä”
Tämä ei mielestäni kokonaan nollaisi tekijänoikeuksia. Jäljelle jäisi fyysisten kirjojen ja kaupalliseen käyttöön myynti. Mutta kuten todettu, uskoisin tämän kyllä merkittävästi vähentävän myyntiä.
Olen eri mieltä. Homma on nyt
1) laitonta ja
2) siihen sisältyy riski
Ykköskohta tarkoittaa, että suurin osa suomalaisista ei tätä harrasta.
Esimerkiksi 15-20-vuotiaista suomalaisista valtaisa enemmistö harrastaa. He ovat meidän tulevaisuutemme, emme me itse.
Kakkoskohta taas sitä, että ne jotka harrastavat, elävät pienessä pelossa. “Josko se Rapdsahren logi sittenkin joutuu poliisille, voisiko olla, että joku noista tiedostonjakopalvelimista on perustettu IP-osoitteiden keräämiseksi? Muuten, ThePirateBaytä ja muita p2p:tä harrastaneiden osoitteet saattava hyvin olla kaikki viranomaisten tiedossa. Minunkin, vaikka olenkin sittemmin viisastunut.
Tämän voi tietenkin helposti halutessaan kiertää käyttämällä jonkun muun IP-osoitetta. Esimerkiksi täällä Helsingissä kuka tahansa voi marssia vaikkapa eduskunnan kirjastoon – jossa on katutason yleisökoneissa kiinteä yhteys nettiin ja aivan tavallinen Windows aamusta iltaan auki kenen tahansa käytettävissä – ja ladata muistitikulle gigatavuittain Madonnaa, Lostin ja Housen kokonaisia tuotantokausia, pornoa tai mitä tahansa googlaamalla sitten löytyykään.
Itse asiassa, tästähän vasta iltapäivälehtiin otsikoita saisikin revittyä: EDUSKUNNASSA VOI LADATA LAPSIPORNOA JA POMMINTEKO-OHJEITA!
Toinen asia on sitten se, että toiminta on yksinkertaisesti niin laajamittaista, että oikeuslaitoksen on mshdotonta puuttua siihen. Vaikka mediateollisuudella olisi lista kaikista Suomen IP-osoitteista, joista koko netin historian aikana on ladattu jotain laittomasti, ja se tekisi asianomistajana rikosilmoituksen jokaikisestä tapauksesta, joka ei ole vanhentunut, niin poliisilla ja syyttäjillä ei olisi yksinkertaisesti resursseja tehdä asialle mitään. Jos jotain yritettäisiin, niin pian koko oikeuslaitos tikahtuisi siihen paikkaan. Rikokset haudattaisiin syvälle mappeihin polkupyörävarkauksien ja automurtojen seuraksi, eikä niiden selvittämiseksi tehtäisi sen enempää.
”Yksi mahdollisuus digitaalisten teosten kopiointikorvauksen maksamiseen oikeuksien omistajalleen olisi ISP-operaattoreiden kautta kopioinnista automaattisesti kerättävä veroluontoinen tiedonsiirtomaksu.”
Tätä pitää vastustaa kaikin keinoin. Kyseessä olisi taas yksi perustelematon kasettimaksumainen rahasampo, joka laajenisi älyttömyyksiin. (Esim. kasettimaksu DVD-aihioissa on lähemmäs 400% itse aihion hinnasta!)
Kuitenkaan korvaus ei vaikuttaisi mitään lobbaukseen tai propagandaan itse toiminnan kieltämiseksi.
”Se Pirkkakustantamo oli tarkoitettukin järjettömäksi esitykseksi. JOS tekijänoikeudet kumottaisiin kokonaan, se ei olisi järjetön vaan todennäköinen, mutta juuri siksi niitä ei kumota. Pirkkakustannus Oy ei ole kannattava, jos se voi myydä vain Mustamäen torilla, mutta kannattaisi, jos se voisi myydä avoimesti K-kaupoissa.”
Mutta miksi esittää niin järjetöntä vaihtoehtoa? Minä olen pääpiirteissäni lukenut täällä käydyn keskustelun, ja käsittääkseni _kukaan_ ei ole esittänyt tekijänoikeuksien luopumista _kokonaisuudessaan_. Nimimerkki Tiedemies lienee ollut tässä jyrkimmällä kannalla, mutta nähdäkseni hänkin on puhunut nimenomaan taloudellisista oikeuksista luopumisesta (ei esimerkiksi siitä, etteikö tekijällä olisi oikeutta nimensä mainitsemiseen, ”kuten hyvä tapa vaatii”).
Ja kuten olen argumentoinut, pelkkä taloudellisten tekijänoikeuksien poistaminen *) ei mitenkään itsestäänselvästi mahdollistaisi kuvaamasi kaltaista toimintaa Pirkka-kustantamon taholta, koska sitä rajoittaisivat lukuisat säädökset lainsäädännössä koskien mm. hyvää kauppatapaa, tavaramerkkejä ja kuluttajansuojaa.
Tietenkin lainsäädännöstä tulisi kerrassaan urpo, jos sieltä poistettaisiin tekijänoikeuslaki, mutta ei tehtäisi mitään muita muutoksia.
Voisiko mahdollinen kompromissi olla se, että tekijällä ei olisi (omistuksen kaltaista) oikeutta tekeleeseensä, _mutta_ sillä tehtävää taloudellista toimintaa rajoitettaisiin jollain muulla perusteella?
Kari
*) Diletanttina minä kyllä tulkitsisin lainsäädäntöä jopa niin, että vaikka tekijänoikeuslaki kumottaisiin kokonaisuutenaankin, niin silti kukaan kilpailija ei voisi luvatta myydä kirjoja esimerkiksi nimellä ”Osmo Soininvaara”, koska se luultavasti tulkittaisiin vakiintuneeksi tavaramerkiksi.
Tavaramerkit eivät kuulu tekijänoikeuden piiriin. Onhan selvää, ettei kellään voi olla tekijänoikeutta esimerkiksi yleiskielen sanaan ”Karhu” (tai vastaavaan sukunimeen), mutta en minä sillä nimellä kuitenkaan saa alkaa olutta kaupustelemaan.
Karille:
Kun Mozartin tekijänoikeudet ovat ”vanhentuneet” hänen musiikkiaan saa levittää hänen nimellään. ILMAN tekijän nimeä varmaankaan ei saa esittää, mutta jos tekijällä olisi sekä oikeus omaan nimeensä että hänen teostaan ei saisi levittää ilman hänen nimeään, silloinhan hänellä on sataprosenttiset tekijänoikeudet. Mistä silloin keskustelemme?
Minä olen ymmärtänyt esityksen kaupallisten tekijänoikeuksien poistamisesta, jota on palstalla esittänyt moni, ei vain Tiedemies, siten että ne myös poistuvat. Levitettiinhän Pirat Bayssa kaupallisesti musiikkia ja elokuvia, jossa varmasti oli artistin nimi mukana. Koko piraattipuolue perustettiin, kun tästä yritystoiminnasta sen pyörittäjät saivat tuomion.
”Kun Mozartin tekijänoikeudet ovat ’vanhentuneet’ hänen musiikkiaan saa levittää hänen nimellään. ILMAN tekijän nimeä varmaankaan ei saa esittää, mutta jos tekijällä olisi sekä oikeus omaan nimeensä että hänen teostaan ei saisi levittää ilman hänen nimeään, silloinhan hänellä on sataprosenttiset tekijänoikeudet. Mistä silloin keskustelemme?”
Minun käsittääkseni Mozartin (tai kenen tahansa yli 70 vuotta sitten kuolleen tekijän) tuotantoa saa nykyisin levittää (myös) ilman nimeä ”täysin vapaasti” *), koska näiden teosten suhteen tekijänoikeus ei enää ole voimassa. Toinen asia on tietenkin se, että Mozartin (tai vastaavan) nimi tietenkin on yleensä kannattavaa nimenomaan mainita – sattuneista syistä.
Tuo minun spekulointini tilanteesta, jossa tekijänoikeutta ei lainsäädännössä tunneta (ja tämä nimenomaan on spekulointia, ennakkotapaustahan tuosta ei muodostu, koska nykyisin on luontevaa vedota tekijänoikeuteen), perustuu siihen, että on varsin ilmeistä että kustantaja (tai kirjoittaja) harjoittaa kaupankäyntiä käyttämällä kirjojen myynnissä esimerkiksi nimeä ”Ilkka Remes”, ja minusta tämä tulisi silloin tulkita vakiintuneeksi tavaramerkiksi, jota suojaa tavaramerkkilaki.
Jos nyt Pirkka-kustantamo tms. alkaa myymään samalla nimellä eri tuotetta, niin onhan se mm. tavaramerkkilain vastaista. Mielestäni kyse on varsin ilmeisesti eri tuotteesta, jos toisesta maksetaan korvaukset tekijälle ja toisesta ei, vaikka itse teksti olisikin sama. Eihän Norppaenergia-merkkiäkään saa käyttää missä tahansa tuotteessa, vaikka sähkössä ei mitään varsinaista eroa olisikaan.
Mozartin kohdalla tähän ei oikein voi vedota, koska Mozart nyt ei varsinaisesti ole vähään aikaan harrastanut kaupallista toimintaa nimellään… Ja _luulisin_, että nykytilanteessa (lakimääräinen) tekijänoikeuden voimassaolon poistuminen tarkoittaa käytännössä myös sitä, ettei tuohon tavaramerkkiin tms. voida muutenkaan enää vedota.
”Minä olen ymmärtänyt esityksen kaupallisten tekijänoikeuksien poistamisesta, jota on palstalla esittänyt moni, ei vain Tiedemies, siten että ne myös poistuvat.”
Tästä on vaikea tehdä päätelmiä, koska täällä kirjoittelevat ihmiset käyttävät termejä hyvin eri tavoin, tarkoittavat eri asioita, jne. Minusta on ilmiselvää, että jos tekijänoikeuslaki poistettaisiin, niin silloin olisi kyllä tarpeen miettiä muutamien muidenkin säädösten muotoja toisin. Ja tekijälle olisi kyllä mahdollista jättää etulyöntiasema teostensa hyödyntämiseen myös ilman tekijänoikeutta.
”Levitettiinhän Pirat Bayssa kaupallisesti musiikkia, jossa varmasti oli artistin nimi mukana. Koko piraattipuolue perustettiin, kun tästä yritystoiminnasta sen pyörittäjät saivat rapsut.”
Kyllä tuo piraattipuolue-toiminta ainakin Ruotsissa (Piratpartiet) oli aloitettu jo paljon aiemmin. Tuosta seurasi vain jäsenmäärän hurja kasvu, kun tuomio koettiin epäoikeudenmukaiseksi.
Kari
*) Periaatteessa viranomaisilla on kylläkin oikeus puuttua levitykseen tällöinkin, jos teoksen suhteen ”menetellään julkisesti sivistyksellisiä etuja loukkaavalla tavalla”.
Osmo: Levitettiinhän Pirat Bayssa kaupallisesti musiikkia ja elokuvia, jossa varmasti oli artistin nimi mukana. Koko piraattipuolue perustettiin, kun tästä yritystoiminnasta sen pyörittäjät saivat tuomion.
Täyttä hölynpölyä. Piraattipuolue perustettiin tammikuussa 2006 (domain piratpartiet.se oli rekisteröity jo 15.12.2005) ja vietiin Ruotsin puoluerekisteriin 15.2.2006. Poliisin ratsia, joka toimi vasta ensimmäisenä alkusysäyksenä Pirate Bay -oikeudenkäynnille, tapahtui 31.5.2006, jolloin piraattipuolue oli ollut puoluerekisterissä jo kolme ja puoli kuukautta ja sillä oli 2 200 jäsentä.
Tuomiot Pirate Bay -jutussa (”koko piraattipuolue perustettiin, kun – – saivat tuomion”) julistettiin moninaisten vaiheiden jälkeen 17.4.2009, jolloin piraattipuolue oli toiminut rekisteröitynä puolueena keskeytyksettä jo yli kolme vuotta ja mm. osallistunut Ruotsin valtiopäivävaaleihin.
Ensin 30 000 euron romaanisuomennos, nyt tämä. Olet saavuttanut syystäkin mainetta poliitikkona, jolle paikkansapitävät ja dokumentoidut faktatiedot ovat poikkeuksellisen rakkaita. Mielestäsi niiden argumenttien tulisi keskustelussa voittaa, jotka parhaiten perustuvat faktoihin. Itse asiassa eräs suurimmista syistä siihen, miksi koko julkisuuskuvasi poikkeaa niin monen mielestä niin selkeästi edukseen useimmista muista poliitikoista, on juuri, että tosiasiat on mielestäsi pitänyt yhteiskunnallisessa keskustelussa huomioida aina, myös silloin, kun ne ovat omasta mielestä mieluisimmalle kannalle epämiellyttäviä tai kiusallisia. Miksi tämä tekijänoikeuskeskustelu on yhtäkkiä muodostunut hätkähdyttävän jyrkäksi poikkeukseksi tästä vuosien ja jopa vuosikymmenten aikana vakiinnuttamastasi linjasta? Olen aidosti ihmeissäni, enkä usko, että olen läheskään ainoa.
tro: “ylivoimainen enemmistö 15-20 -vuotiaista harrastaa luvatonta tiedostojen jakamista”. Mihin tämä tieto perustuu?
Tieto perustuu ns. yleiseen elämänkokemukseen, kuten asia juridisella kielellä sanottaisiin. Kukaan, jonka sosiaaliset ympyrät leikkaavat satunnaista enemmän tämän ikäisten suomalaisten kanssa ja joka itse tietää, mikä on laillista ja mikä laitonta, ei voi olla siinä uskossa, että laiton tiedostojen jakaminen P2P-ohjelmien ja vastaavien välityksellä olisi vähemmistön harrastus. Tai että ne, jotka näitä laittomuuksia tekevät, eivät muka tietäisi, että ne ovat laittomuuksia. Ylivoimainen enemmistö tietää täysin hyvin, että ne ovat.
veikkaan että kaikki myös laillista tiedostojen jakamista harrastavat vastaavat että kyllä.
Nykynuoriso varmaan todella innokkaasti jakaa verkossa yli 70 vuotta sitten kuolleiden säveltäjien yli 50 vuotta sitten levytettyä musiikkia, yli 70 vuotta sitten kuolleiden kirjailijoiden tuotantoa tai elokuvia, joiden tekijät ovat kuolleet yli 70 vuotta sitten. On se vaan sellaista kulttuurinuorisoa että!
Tuo 30 000 euroa on todella yön tunteina tapahtunut päässälaskuvirhe, jonka tosin ajattelin sisältävän kaikki kustannusyhtiön kulut. Kädessäni oli silloin erittäin hyvin käännetty 600-sivuinen espanjalainen romaani. Sekundakäännöksen parisataasivuisesta saa toki paljon halvemmalla. Käännösromaanin tavanomaiset kustannukset kustantamolle ovat noin 15 000 euroa.
Hyvä, piraattipuole on siis ollut olemassa, mutta nousi lentoon vasta tuon Pirat Bayn takia. Varsinainen pointti oli kuitenkin, että he puolsivat PIrat Bays liikeideaa: siis sitä, että voittoatavoitteleva yritys voi jakaa tekijänoikeuksista ylpeästi kieltäytymällä materiaalia, jossa käytetään tekijän nimeä. Tämä osa keskustelusta koski sitä että
a) saako tekijänoikeuksia loukata pyrkiessään ansaitsemaan toisen teoksella rahaa, vai ainoastaan maksutta;
b) saako Pirkka-kustantamo käyttää Remeksen nimeä myydessään Remeksen kirjaa?
Tuli näin aika hitaalla jälkisytytyksellä mieleen, että tuo Pirkka-kustantamon tilannehan on tavallaan olemassa ja myös ratkaistu vapaiden ohjelmistojen alalla. Red Hat on suurin Linuxin kaupallinen toimittaja, joka julkaisee käsittääkseni kaiken tuotteissa olevan koodin vapaalla lisenssillä. Red Hat Enterprise Linuxia (RHEL) ei sellaisenaan voi kuitenkaan kaikki kansa kopioida ja myydä edelleen, koska Red Hat omistaa tavaramerkin ja mm. logot. RHEListä on kuitenkin olemassa useita ilmaiseksi jaossa olevia versioita, jotka ulkopuoliset tahot (’Pirkka-kustantamot’) ovat kääntäneet Red Hatin lähdekoodipaketeista ja vaihtaneet nimen ja logojen tilalle omansa. Tunnetuin lienee CentOS (Community Enterprise Operating System).
Aidon RHEL-paketin mukana tulee aina enemmän tai vähemman kattava tuki, eli joku puhelinnumero tms. johon voi murheitaan valittaa. Rahalle tulee muutakin siis vastinetta kuin logo. Ilmaiset ’Pirkka’-versiot toimivat enemmän ja vähemmän vapaaehtoispohjalla. Red Hatin asiakkaat ovat pääasiassa suuryrityksiä ja muita suuria organisaatioita, jotka ostavat Red Hatin tukea ja ’luotettavuutta’, olkoonkin, että monessa tapauksessa ilmainen versio olisi toiminut yhtä hyvin. Yrityksenä Red Hat päätyi juuri S&P 500 -listalle, joten Pirkka-kustantajat eivät ole ainakaan ihan vallan tärvelleet bisnestä.
Ilmaisversioista on myös aivan ilmeistä hyötyä Red Hatille: ohjemistokehittäjät voivat omassa ei-kriittisessä ympäristössään vapaasti asennella ja käyttää niitä maksamatta lisenssejä, mutta kuitenkin kehittää ohjelmiaan RH:n viralliselle alustalle. Samaten kaikenlaiset pienyrittäjät ja järjestöt voivat käyttää ilmaisia versioita, mutta jos sattuvat kasvamaan suuriksi ja tarvitsemaan tukea, niin he voivat saumattomasti vaihtaa viralliseen Red Hattiin.
Muut Linuxin toimittajat toimivat enemmän tai vähemmän vastaavalla tavalla, mutta otin RH:n esimerkiksi, kun se on suurin ja vahtii tavaramerkkiään tarkasti. Anteeksi vaan harhailu liian kauas ohjelmisto-osatolle.
Aika huono analogia Remeksen kirjoittamaan dekkariin. Sen lukija ei tarvitse help deskiä, jota Pirkka-kustantamo ei tarjoa.
Matti H: Juuri tälle (yksityistilastolliselle) laskutavalle perustuvat suurimmat talouden huijaukset. Kuvitellaan voitot, joita ei ole saatu mutta jotka saadaan jos kaikki jatkuu entiseen tapaan ja rakennetaan tälle kuvitelmalle läpinäkymätön systeemi ja uskotellaan ihmisille, että systeemi on vedenpitävä. Esimerkkejä: WinCapita, Enron, asuntoluottokriisi, jne.
Olipas läpinäkymätön puheenvuoro. Toivottavasti kukaan naiivi ei usko tätä assosiointiyritystä yleisesti halveksittuihin asioihin (WinCapita, Enron) vedenpitäväksi.
Läpinäkymättömyys esimerkeissäsi on totta, niin WinCapita, Enron kuin asuntoluottojen paketoijatkin tekivät jotain aivan muuta kuin väittivät tekevänsä. Sen sijaan mitä läpinäkymätöntä on ajatuksessa leipurista joka tekee tuhat sämpylää myydäkseen ne? Entä artisti tango-Teposta joka tekee tuhat CD-levyä myydäkseen ne? Mitä jos Teppo tekeekin tuhat MP3-tiedostoa myydäkseen ne?
’Kuvitellut voitot joita ei ole saatu’ eivät
ole sen demonisempia kuin vaikkapa leipurin ajatus rahoista jotka hän toivoo saavansa sämpylöistään ja joilla hän vaikkapa aikoo ostaa lapsilleen vaatteita. Tai palkkatyöläisen usko tilipussiin kuun lopussa, joka ajatus saa hänet innolla rientämään vaikkapa bussinrattiin.
’Tilastollisuus’ ei taasen ole sen helvetillisempää kuin että leipuri ei etukäteen tiedä montako sämpylää hän saa kaupaksi, ja Teppo vielä vähemmän montako MP3-tiedostoa. Tilastollisuus nousee esiin aina kun (Bayesilaisessa hengessä) tietomme maailmasta on epätäydellistä.
Itänaapurissa kokeiltiin kaikkien tekijänoikeuksien kannattajien unelmaa, kaikki oikeudet yksissä käsissä, joka tekee parhaansa yhteisen hyvän eteen.
Rohkenen epäillä onko tekijänoikeuksien keskittäminen yksiin käsiin monenkaan ’tekijänoikeuksien kannattajan’ unelma, saati kaikkien. Jos täällä jotain kannatetaan niin eiköhän sitä että oikeudet ovat oman työnsä tuloksiin kaikilla niillä jotka ovat luovan työn tehneet.
Yritin itse viitata siihen että jo talous, saati yhteiskunta, on niin monimutkainen värkki että kun jostain narusta vetää on vaikea ennustaa missä kaikkialla kello kilahtaa. Yhteiskunnalliset kokeilut voivat johtaa odottamattomiin seurauksiin, ehkä (sadan/staojen vuosien aikaskaalassa) peruuttamattomiinkin seurauksiin.
Voi olla että tekninen kehitys pakottaa luopumaan nykymallisista tekijänoikeuksista. Pitää kuitenkin muistaa että ero sämpylään on siinä että CD on oleellisesti helpompi kopioida kuin sämpylä (*) ja MP3-tiedosto helpompi kopioida kuin CD. Ja MP3-tiedoston kopiominen käy helposti koska on olemassa koneita jotka kopiointityön suorittavat (yritäpä kopioda tiedoston informaatiosisältö kirjoittamalla ykkösiä ja nollia käsin paperille). Voidaan ajatella eikö semmoisilla ihmisillä joilla on käytössään parempi kopiointikone pitäisi myös olla oikeus kopioida kaikki minkä kopioimaan pystyy? Esimerkiksi jos satut omistamaan (geneerisen) autotehtaan, sinulla on oikeus kopioida Bemari?
(*) Sämpylän informaatiosisältöä hiili-, vety- ja happiatomien suhteellisista sijainneista on vaikea siirtää neitseellisiin hiili-, vety- ja happiatomeihin, joita sinänsä on runsaasti saatavilla.
Huomautuksena vielä edelliseen: pidettäköön mielessä, että vapaiden ohjelmistojen osalta ei ole kyse tekijänoikeuksien lopettamisesta. Vapaat lisenssit nojaavat tekijänoikeuslakiin ja osa asettaa kopion käyttäjälle joitain rajoituksia, usein esim. sen, että muutettuja versioita jaeltaessa muutettu lähdekoodi on myös julkaistava samoilla ehdoilla (GPL). Tämä rajoitus tietysti menettäisi merkityksensä, jos tekijänoikeuksia ei tunnusteta ollenkaan. Richard Stallman on tästä syystä kritisoinut ruotsalaista Piraattipuoluetta, koska puolueen esityksessä kaupallisille yrityksille jää mahdollisuus omia rajattomasti vapaata koodia tuotteisiinsa ilman vastavuoroista velvollisuutta julkaista omia muutoksiaan siihen.
Kommentoin aiempaa blogimerkintää käyttäen ilmaista kirjastolainaamista esimerkkinä siitä että ihmiset maksavat kirjoista vaikka saavat niitä ilmaiseksi.
Esimerkkiäni ei ilmeisesti ymmärretty ihan niin kuin tarkoitin, joten muotoilenpa nyt vähän pidemmin:
Helsingin kirjastossa on tarjolla ilmaiseksi suomalaista ja ulkomaista hyvää kaunokirjallisuutta enemmän kuin kenelläkään on aikaa lukea. Sitä on ihan tarpeeksi että kirjallisuuden ystävän ei tarvitse koskaan, ikinä, ostaa yhtään kirjaa. Siltikin tuntemani kirjaston käyttäjät keskimäärin ostavat enemmän kirjoja kuin ne, jotka eivät käytä kirjastoa.
Toinen esimerkki tästä samasta ilmiöstä on kirjailija Paulo Coelho, joka jakaa teoksiaan ilmaiseksi netissä, tämän jakamisen tuottaman – myyntiä lisäävän – mainosvaikutuksen vuoksi. Englanninkielisestä Wikipediasta löytynee lähdeviitteistä linkki, jossa kerrotaan tarkemmin miten kannattavaa tämä on.
Kolmantena esimerkkinä voisin esittää musiikot, joiden tuloja vapaa nettikopiointi ei suinkaan ole hävittänyt. Nykymaailmassa ei musiikista tarvitse maksaa mitään (siis käytännössä). Ja silti ihmiset maksavat. Eivät pakosta vaan vapaaehtoisesti.
Väitän siis edelleen että emme tarvitse, ainakaan nykyisten moraalikäsitysten vallitessa, mitään pakkokeinoja pakottamaan ihmisiä maksamaan kirjallisuudesta sen tekijöille, koska he maksavat muutenkin.
ps. Tolkienkin voitti aikanaan jenkkiläiset kustantamot, jotka myivät Tarua Sormusten Herrasta maksamatta korvauksia hänelle, nimenomaan lukijoiden puskaradion avulla eikä lakiteitse. Kyllä ihmiset osaavat tunnistaa sen version kirjasta josta kirjailijakin saavat osansa voitosta.
Viidennes eurooppalaisista harrastaa tiedostojen jakamista, uutisoitiin 2007. Näppituntumalla arvaan, että jakaminen on vähentynyt noista ajoista pelottelukampanjoiden vuoksi. Vanhemmat myös nykyään tietävät asiasta enemmän ja kieltävät jälkikasvuaan harrastamasta muiden ohella tätä laittomuutta. Samaan aikaan on joidenkin laillisten — maksullisten ja maksuttomien — musiikinjakelukanavien suosio lisääntynyt, kuten myös sellaisten ”puolilaillisten” kuten Youtube.
http://fi.wikinews.org/wiki/Viidennes_eurooppalaisista_harrastaa_tiedostojen_jakamista
Britinuorista (15-24v) kuutisenkymmentä prosenttia näkyy harrastavan touhua, puolet viikoittain. Osuus oli pienentynyt kaksi prosenttiyksikköä viime vuodesta.
http://www.thetechherald.com/article.php/200933/4226/Filesharing-still-popular-%E2%80%93-UK-youth-ignore-laws-and-download-music-at-will
Ehkä joku asiaan paremmin perehtynyt tietää, onko asiaa tutkittu Suomessa. Itse en sellaista tutkimusta löytänyt. Jos suomalaisnuoret ovat hiukan brittejä lainkuuliaisempia, enemmistö ei imuroi/jaa laitonta musiikkia.
Jotkut ovat perustelleet, että koska suurin osa nuorista rikkoo tällä hetkellä lakia lataamalla laittomasti musiiaakia, täytyy tekijänoikeudet lakkauttaa.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että maailma muuttuu. Yhteiskunnat voivat muuttua sekä hyvään että huonoon suuntaan, ja myös ihmisten arvot elävät jatkuvasti. Jos tekijänoikeudet tärkeydet perustellaan oikein, on ihan mahdollista että laitonta lataamista aletaan pitämään moraalittomana myös teinien joukossa. Itse haluan uskoa, että moni ei vain tajua että sähköinen kopio voi hyvin usein olla tekijän tilipussista pois, koska ei ole miettinyt asiaa loppuun saakka. Paljon on varmaan niitäkin jotka eivät vielä elätä itse itseään, jolloin ei ehkä tajua miten talous pyörii. Tietysti mukana on paljon niitäkin jotka eivät välitä, ja siksi tarvitaan myös keppiä. Pirate Bayn tapaus on minusta hyvä esimerkki, palvelun pyörittävät tienasivat isot tulot mainoksilla ylläpitämällä sisällön jakopalvelua. Kyse ei ollut mistään hyväntekeväisyydestä, eikä kyseisiä tuloja olisi tullut ilman muiden tekemää työtä.
Stallmanin käsitystä voi pitää jossain määrin kummallisena. Itse pidän GPL:ää hyvänä lisenssinä nykyoloissa, koska se estää tekijänoikeuksien väärinkäytön. Siis se, että ”varastetaan” oikeudet toisen työhön, eli väitetään tekijänoikeuden suojaamaksi jotain, jonka tekemiseen joku muu on selvästi osallistunut. Jos ei ole tällaisia oikeuksia, niin niitä ei voi varastaakaan.
Stallmanin ajatuksen taustalla on varmaan paljon muutakin, mutta tärkeimpiä perusteluja on, että softa ei ole turvallista, jos sen toimintaa ei voi kuka tahansa tarkastella. Jos koodi ei ole avointa, so. jos lähdekoodia ei voi tarkastella, niin softaan on helpompi rakentaa kaikenlaisia takaportteja ja toisaalta virheitä on vaikeampi löytää.
Jos tekijänoikeudet lakkautettaisiin, olisi ainakin yksi varma voittaja: Google.
Yrityshän on skannannut valtavasti USA:ssa julkaistuja kirjoja joiden painos on loppunut, ja haluaa laittaa ne nettiin vapaasti luettavaksi. Tarjoamalla hakupalvelua teosten sisältöön, on Googlella mahdollisuus vallata jälleen yksi alue mainonnalle.
Google on ehdottanut että se maksaa tietyn osan mainostulosta tekijöille. Diili kuulostaa sinänsä hyvältä, että teokset saadaan saataville ja tekijät saavat jotain tuloa mitä eivät muuten todennäköisesti saisi.
Google haluaisi varmasti tarjota myös myynnissä olevat teokset verkossa samaan tapaan, jos voisi. Sehän ilmoitti jo vuosia sitten missiokseen järjestää maailman informaatio. Yritys lienee tällä hetkellä ainoa maailmassa jolla on tarvittava infra tuoda kaikki maailman kirjallisuus saataville.
Digitaalinen sisältötalous vaikuttaa usein johtavan siihen että mittakaavaetu johtaa yhden ylivoimaisen markkinajohtajan syntyyn. Muille jää mahdollisuus erottautua muilla kilpailukeinoilla, mutta niistä saatava tulo on vain murto-osa markkinajohtajan tuloista.
DRM:stä (spottu, Korhonen). Mikä ihmeen slippery slope argumentti? Kyseessä on virheargumentti jonka ydin on se että jos hyväksymme A, niin joudumme hyväksymään B, eli oletetaan jatkumo osoittamatta sellaista olevan. Korhosen mainitsemaan maahanmuuttoon liittyen esim. niin että jos (A) musliminaisilla on oma uimavuoro niin tästä seuraa (B) että seuraavaksi heiltä viedään oikeus koulutukseen, pakotetaan pitämään burkhaa, tms. Ja tämä on tunnettu virheargumentti koska mitään estettää sille että sanoo ei B:lle vaikka olisi sanonyt kyllä A:lle ei ole, aina voidaan vetää raja ja näin myös käytännössä tehdään.
DRM:n suhteen sanoin että se ei estä kopiointia. Spottu vaihtaa aihetta, ja sanoo että se on kommunikaatiomekanismi (Korhonen sanoo minusta käytännössä samaa). En väitä vastaan, mikä tahansa esto pysäyttää 99% käyttäjistä, vaikkapa PDF:n kopiointiesto jonka kiertäminen on triviaalia. Kun Windows 95 tuli ulos, niin tukipuhelimet ruuhkautuivat puheluista jossa käyttäjät valittivat etteivät voi käyttää konetta koska unohtivat salasanansa, kirjautumisruudusta tosin pääsi eteenpäin painamalla Cancel ilman mitään tunnusta tai salasanaa.
Mutta jos DRM on efektiivisesti ilmoitus ”ei saa kopioida”, niin mihin ihmeeseen tarvitaan hankalaa kryptausta tai järjettömiä lakeja sen suojaksi? Kotikopiointi tuskin on se ongelma mitä yritetään ratkoa, Liisa on kopsannut teinihittejä Maisalle iät ja ajat eikä tämä ole tähänkään saakka ollut mikään ongelmaa, ja pääsääntöisesti tämä on muuten myös laillista. Verkkojakeluun tuollaisilla estoilla taas ei ole mitään vaikutusta.
‘Kuvitellut voitot joita ei ole saatu’ eivät ole sen demonisempia kuin vaikkapa leipurin ajatus rahoista jotka hän toivoo saavansa sämpylöistään ja joilla hän vaikkapa aikoo ostaa lapsilleen vaatteita.
Eivätpä todellakaan ole enkä ole sellaista väittänytkään. Demonisiksi kuvitellut voitot saattavat muodostua, jos niiden varaan luodaan ansaintasysteemi, jota myydään joillekin, mutta joka on läpinäkymätön siinä mielessä, että asiakkailla on vajavainen käsitys siitä, miten voitot tehdään ja kenelle ne menevät, puhumattakaan että suurella yleisöllä olisi selvä käsitys siitä, mitä hyötyä tämän systeemin käytöstä heille on.
Kun väität, että immateriaalikaupan hyllyltä varastettu tavara vähentää alkuperäisen tavaran menekkiä, kyse on kuvitellusta voitosta, jota ei ole saatu, ja jos tällä perusteellaan ansaintasysteemiä (tekijänoikeusjärjestelmää), jonka asiakkailla (tekijöillä) on vajavainen käsitys siitä, miten voitot tehdään ja kenelle ne menevät (kuten tämäkin keskustelu osoittaa), ja jos suurella yleisöllä ei ole selvää käsitystä siitä, mitä hyötyä tämän systeemin käytöstä heille on, systeemi saattaa kehittyä varsin demoniseksi.
Rohkenen epäillä onko tekijänoikeuksien keskittäminen yksiin käsiin monenkaan ‘tekijänoikeuksien kannattajan’ unelma, saati kaikkien. Jos täällä jotain kannatetaan niin eiköhän sitä että oikeudet ovat oman työnsä tuloksiin kaikilla niillä jotka ovat luovan työn tehneet.
Käytin sarkasmia osoittaakseni mihin suuntaan yksinoikeuksilla on taipumus kehittyä. Ei Neuvostoliitossakaan useimpien tarkoituksena ollut systeemi, jossa keskusvalta omistaa kaikki taloudelliset oikeudet, vaan ihanne, jossa jokainen antaa kykyjensä mukaan ja saa tarpeidensa mukaan. Tämän toteuttamiseksi vaadittiin proletariaatin etujen ja etujoukon ansaittujen yksinoikeuksien kunnioittamista, ja loppu on historiaa.
Yritin itse viitata siihen että jo talous, saati yhteiskunta, on niin monimutkainen värkki että kun jostain narusta vetää on vaikea ennustaa missä kaikkialla kello kilahtaa. Yhteiskunnalliset kokeilut voivat johtaa odottamattomiin seurauksiin, ehkä (sadan/satojen vuosien aikaskaalassa) peruuttamattomiinkin seurauksiin.
Tästä olen tasan samaa mieltä. Minunkin mielestäni tämä nykyinen tekijänoikeusjärjestelmä (kansainvälisenä vasta vuodesta 1886) on sellainen kokeilu, joka voi johtaa odottamattomiin seurauksiin. Siksi olen yrittänyt tutkia, olisiko siinä jotain, joka ei olisi niinkään odottamatonta vaan joka on jo jossain muodossa tapahtunut aikaisemmin ja josta voisimme ottaa oppia.
Vielä huolestuneempi olen kuitenkin siitä suuremmasta systeemistä (kapitalismista), jonka osa tekijänoikeusjärjestelmä on. Eiväthän kapitalisminkaan kannattajat pyri yritysten ylivaltaan, luonnon hävittämiseen ja terrorisminvastaisiin sotiin, vaan parantamaan tavallisten ihmisten elinoloja. Sen toteuttamiseksi pyritään vain kasvattamaan tuotantoa ja kunnioittamaan niiden etuja ja oikeuksia, jotka tuotantoa kasvattavat (viittaan lääkepatenttikeskustelun kommenttini 12.8. kello 0:40).
Lyhyenä kommenttina: Argumentoidessani sitä, että vaihtoehtoina on kaiken yksityisen kopioimisen salliminen tai poliisivaltio, tarkoitan sitä, että NYKYISESSÄ tilanteessa valvonta- ja pakkokeinot eivät juurikaan estä tai hillitse luvatonta kopiointia, ja ne keinot, joita eräät tahot ajavat tämän ”ongelman” ”ratkaisemiseksi” kyllä vievät yhteiskuntaamme kohti poliisivaltiota.
Toinen asia: Monilla näyttää olevan se käsitys, että mitä enemmän joku harrastaa laitonta kopiointia, sitä vähemmän todennäköisesti hän käyttää paljon rahaa kirjoihin ja musiikki- ja videotallenteisiin. Minun kokemukseni mukaan, ja olenpa nähnyt asiasta ainakin yhden tutkimuksenkin, tämä ei ole aivan näin yksioikoista, vaan asia on niin, että ainakin monet paljon musiikkia ja elokuvia vertaisverkoissa lataavat ja jakavat myös ostavat paljon tallenteita. En näe, miten kirjat olisivat tämän suhteen eri asia.
Itselläni oli muuten, aikoinaan, kun olin vähän paremmin rahoissani, tapana tukea netissä ilmaiseksi sarjakuviaan julkaisevia taiteilijoita ihan rahalahjoituksilla, käytännössä täysin vastikkeettomasti. Enkä pidä omaa moraaliani mitenkään suunnattoman paljon keskimääräistä korkeampana; paypal-lahjoitustilit nyt vain tarjosivat helpon tavan tukea taiteilijoita, ja niistä tiesi sentään, että maksuvälittäjän provisiota lukuunottamatta koko raha päätyy alkuperäiselle tekijälle.
Voisin kuvitella tekeväni samaa esim. pelkästään verkossa ilmestyvien sähköisten kirjojen kohdalla, erityisesti jos pienehköjen summien lahjoittaminen olisi tehty helpoksi. (Sekä verkossa että paperilla ilmestyvien teosten kohdalla tuen mieluummin ostamalla sen paperiversion.)
Suomessahan tämä ei tietenkään idioottimaisesta rahankeräyslainsäädännöstämme johtuen nykyisellään toimi, kun vastikkeettomien lahjoitusten tekeminen helpoksi on käytännössä laissa kielletty.
Tämä keskustelu ei taida edetä minnekään, jos ei selvennetä mitä tekijänoikeuksien olemassaololla, niiden puuttumisella tai osittaisella olemassaololla tarkoitetaan kussakin yhteydessä.
Nähdäkseni harva täällä haluaa tilannetta, että kun teos tekijän käsistä lähtee jonkun muun tietoisuuteen, niin kaikki teokseen liittyvä toiminta on sen jälkeen vapaata ja säätelemätöntä. Vaikka moni puhuu enemmän tai vähemmän tekijänoikeuksien poistamisesta, niin ei se tarkoita mitään täydellistä tekijyyden arvon nollaammista ja sen kustannuksella ansaitsemista. Luulisin, että tässä haetaan uudistusta siten, että teokset olisivat nykyistä vapaammin käytettävissä, mutta tekijä saisi arvoa ansioitteinsa mukaan. Tekijällä varmaankin pitää olla jotain oikeuksia ja vastaavasti jotkin oikeudet ovat ylimitoitettuja tämän päivän maailmaan. Kyse olisi minusta siitä, että löydettäisiin ne oikeudet, jotka tuottavat mieluisimman ”arvonvälittämispelin” tekijän ja teosten käyttäjien välille.
”DRM:n suhteen sanoin että se ei estä kopiointia. Spottu vaihtaa aihetta, ja sanoo että se on kommunikaatiomekanismi (Korhonen sanoo minusta käytännössä samaa). En väitä vastaan, mikä tahansa esto pysäyttää 99% käyttäjistä, vaikkapa PDF:n kopiointiesto jonka kiertäminen on triviaalia”
Pysyin siis 99%:sti aiheessa.
”Mutta jos DRM on efektiivisesti ilmoitus “ei saa kopioida”, niin mihin ihmeeseen tarvitaan hankalaa kryptausta tai järjettömiä lakeja sen suojaksi?”
Lakitekstin muotoilu on kuin softatoimittajan markkinointiosaston käsistä:
Tehokkaalla teknisellä toimenpiteellä tarkoitetaan tekniikkaa, laitetta tai osaa, joka on suunniteltu tavanomaisessa käyttötarkoituksessa estämään tai rajoittamaan teoksiin ilman tekijän tai oikeuksien muun haltijan lupaa kohdistuvia tekoja ja jolla tavoiteltu suoja saavutetaan.
Maallikkovastaus tpyyluoman kysymykseen hankalasta kryptauksesta tms piilee siis viimeisessä kohdassa ja jolla tavoiteltu suoja saavutetaan. Jos kopiointiohjelma vaikkapa kysyy ”Ohjelma on kopiointisuojattu, haluatko silti kopioida”, ei tavoiteltua suojaa teknisesti saavuteta, ja kopiointisuojan saa ilmeisen laillisesti kiertää. Jos teos on kryptattu tms. on oikeuksienhaltijan suoja suurempi koska on helppo osoittaa että ”tavanomaisessa käyttötarkoituksessa” suoja saavutetaan.
Kryptokilkkeitä siis tarvitaan lain, ei suojauksen itsensä vuoksi. Syy miksi laki on muotoiltu kuten on ei ole ainakaan minulle auennut.
”Kotikopiointi tuskin on se ongelma mitä yritetään ratkoa.”
Ei ainakaan vielä. P2P-verkoilla, tiedostonjakopalveluilla, newseillä, blogeilla tms foorumeilla on vielä käytännössä niin vahva lain suoja ettei kotikopiointi pysty kilpailemaan niiden kanssa. Tilanne tietysti muuttuu ts. toiminta pyritään muuttamaan juridisesti kotikopioinniksi jos lainsäädännöllä lähdetään estämään nykyisiä tapoja.
Nähdäkseni harva täällä haluaa tilannetta, että kun teos tekijän käsistä lähtee jonkun muun tietoisuuteen, niin kaikki teokseen liittyvä toiminta on sen jälkeen vapaata ja säätelemätöntä.
Koska uskoisin itse argumentoineeni kaikkein lähimpänä tuota positiota, niin katson aiheelliseksi tarkentaa.
Kun teos lähtee tekijän käsistä, on mielestäni kohtuutonta, ettei sitä voisi kopioida ”kädestä käteen” yksityiskäyttöön, kuten on yleisesti ottaen ollut aina sallittua.
En ole argumentoinut sen puolesta, eikä tietääkseni kukaan muukaan ole, ettei tekijän nimeä pitäisi aina liittää teoksen mukaan. Eli en ole argumentoinut ns. moraalisia oikeuksia vastaan. Mikä näiden moraalisten oikeuksien rooli olisi suhteessa levitykseen, on sitten kysymys, johon kukaan ei ole ottanut kantaa. Esimerkiksi parodian tekeminen teoksesta on nykyisellään sallittua.
(Tämä kysymys on relevantti musiikin osalta, koska osa voi haluta tehdä remixejä tms., ja olen argumentoinut toisaalla, että tätä ei alkuperäisteoksen tekijän pitäisi voida kieltää.)
Osmo ymmärsi jossain vaiheessa oikein ja jossain vaiheessa väärin sen, mitä brändäyksellä tarkoitettiin ansaintalogiikan yhteydessä. En tiedä, mikä tilanne on nyt. Minusta se tarkoitti sitä, että on jokin ”autorisoitu Ilkka Remes-kopio”- brändi, jota ei saa käyttää jos ei ole sellainen, aivan kuten nykyäänkin on petosta myydä luomutuotteena sellaista, mikä ei sitä ole.
Luulisin, että tässä haetaan uudistusta siten, että teokset olisivat nykyistä vapaammin käytettävissä, mutta tekijä saisi arvoa ansioitteinsa mukaan.
Itse olen ollut haluton esittämään konkreettisia keinoja, vaikka olenkin joitain mahdollisia ansaintalogiikoita esittänytkin, koska minusta on olennaista huomata juuri tämän kohdan pahin ongelma.
Tekijän ”ansiot” eivät ole missään järkevässä suhteessa siihen, miten paljon teosta kopioidaan tai myydään. Tekijän työn kustannukseksi voidaan lukea se, mikä on hänen aikansa vaihtoehtoiskustannus. Jos tekijä uskoo saavansa tämän kompensaation työstään, hän tekee teoksen.
”Ansio” on muulla tavalla käsitettynä huonosti määritelty, koska ”ansiot” ymmärretään kaikessa muussakin työssä yleensä näin. Putkimiehen ansiot muodostuvat siitä hinnasta, mitä muut asiakkaat ovat hänelle valmiita maksamaan.
Siksi minusta tekijänoikeuskysymyksissä jumitutaan liiaksi siihen, mistä rahat tulevat, jos saa kopioida. Kopioinnin määrää ajatellaan väärin jonakin sellaisena, josta pitää antaa korvaus tekijälle. Tämä on virhe, tekijälle pitää korvata teoksen tekemiseen menevä vaiva sen verran runsaasti, että hänen ei kannata tehdä muuta. Sen yli menevä korvaus on taloustieteen termi ”rent”, korvaus, joka tulee kuin manulle illallinen, muiden taskusta.
Käydään nyt tämä bändäys läpi.
Pirkkakustannus ei varmaankaan saa laittaa kirjaan ”Autorisoitu Remes kopio”. Tästä olemme samaa mieltä. Sen tuotemerkin omistaminen kieltää.
Pirkkakustannus saa kirjoitta kantaan, että Remes on kirjoittanut tämän kirjan, koska Remes on sen kirjan kirjoittanut.
Jos minä kirjoitan dekkarin, en saa kirjoittaa tekeleen kanteen, että Remes on sen kirjoittanut.
Ymmärtääkseni en saa myöskään kirjoittaa kirjaa, jossa sellaisenaan esiintyvät Remeksen luomat hahmot.
Kirjailijat ja kustantajat tuskin luopuvat tekijänoikeudesta, jollei heille ole tarjolla toimivaksi todettua mallia ansaintalogiikasta. Tälläistä oikeasti olemassa olevaa ja toimivaa mallia ei ole toistaiseksi näkynyt. Eivät musiikintekijätkään ole luopuneet tekijänoikeuksistaan piraattien takia. Veikkaan että kirjallisuus etenee samaa tietä kuin musiikki eli siirtyy fyysisten teoskappaleitten myymisestä tiedostojen myyntiin ja jopa siihen että paperikirjoja ei myydä enää lainkaan, kuten Osmokin ennusti. Ainakin aluksi tämä tulee olemaan DRM’n alaista, koska tämä tarjoaa ainakin jonkin verran suojaa kopiontia vastaan. Jossain vaiheessa joku saattaa kokeilla kepillä jäätä ja alkaa myydä sähköisiä kirjoja ilman DRM’ää, mutta siihen menee aikaa.
Kiinnostava kysymys on sen sijaan, josta täällä ei ole puhuttu, on se kuka näitä DRM-suojattuja kirjoja myy ja kustantaa, käykä niin kuin musiikkipuolella, että yksi tekijä hallitsee markkinoita(Apple Itunes/Ipod). Tällä hetkellä näyttää silta että Amazon Kindle’sta on tulossa USA’ssa de facto standardi ja siten monopoli. Tämä olisi vahinko ja nyt olisi korkea aika vaikuttaa asiaan. Markkinat tuskin hoitavat asiaa, vaan tämä pitäisi hoitaa lainsäädännölla EU-tasolla ja vaatia kaikille yhteisen DRM-standardin käyttöä, jolloin kuluttajille jäisi valinnanvaraa sen suhteen mitä nettikirjakauppaa ja lukulaitetta käyttää.
Jos syntyy käytäntö, jossa on aina yksi kirjakauppa ja yksi lukulaite (Amazon-Kindle), kirjakaupalle syntyy niin vahva monopoli, että se voi tienata hyvin myös kirjoilla, joilla ei enää ole tekijänoikeutta, koska jos haluan laitteelle Platonin Valtion, voi ostaa sen van Amazonilta.
Ehkä joku asiaan paremmin perehtynyt tietää, onko asiaa tutkittu Suomessa.
On kyllä tutkittu ja uutisoitukin melko näkyvästi:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135241009881
”Lähes kolmannes (29 prosenttia) yhdeksäsluokkalaisista lataa luvattomasti tiedostoja netistä joka päivä tai ainakin lähes päivittäin. Samanikäisistä 69 prosenttia on syyllistynyt tekoon vähintään kerran viimeisen vuoden aikana ja 74 prosenttia ainakin kerran elämässään. Lähes kaksi kolmesta yhdeksäsluokkalaisesta kertoo omistavansa vähintään sata tiedostoa, jotka on ladattu luvattomasti internetistä. Kaksi kolmasosaa yhdeksäsluokkalaisten internetistä imuroiduista aineistosta on musiikkia. Seuraavaksi eniten ladataan elokuvia.”
Jos suomalaisnuoret ovat hiukan brittejä lainkuuliaisempia, enemmistö ei imuroi/jaa laitonta musiikkia.
Mikäli yksi ikäkohortti on edustava näyte, niin tuon mukaan suomalaiset ovat päinvastoin vielä brittejäkin vähemmän lainkuuliaisia.
Jotkut ovat perustelleet, että koska suurin osa nuorista rikkoo tällä hetkellä lakia lataamalla laittomasti musiiaakia, täytyy tekijänoikeudet lakkauttaa.
Ei aivan näinkään. Tässä keskustelussa on tapahtunut toistuvasti lähinnä niin, että joku on ensin sanonut, että mikäli tiedostoja saa ladata laittomasti netistä rankaisematta, niin tekijänoikeudet ovat jo silloin käytännössä lakanneet. Ääneen lausumattomana jatkoajatuksena on tällöin selkeästi ollut, että niitä ensinnäkään ei saa ladata eikä toiseksi tulekaan saada. Ja tähän on sitten reagoitu huomauttamalla, että toisin kuin jatkoajatus ajattelee, tässä ympäröivässä, reaalisessa vuoden 2009 maailmassa tiedostoja käytännössä saa ladata täysin rankaisematta – jolloin tämän päättelyn mukaan tekijänoikeudet siis olisivat jo nyt käytännössä lakanneet.
Minusta tekijänoikeudet eivät ole kyllä lakanneet läheskään täydellisesti, jolloin tämä päättely on siis epäpätevää.
Jos tekijänoikeudet tärkeydet perustellaan oikein, on ihan mahdollista että laitonta lataamista aletaan pitämään moraalittomana myös teinien joukossa.
Olen keskustellut aiheesta tavallisten, tyypillisten suomalaisten nuorten kanssa lähes viikottain viimeiset neljä-viisi vuotta. Sen perusteella sanon, että tuo, jonka väitetään olevan ”ihan mahdollista”, ei yksinkertaisesti ole sitä. Päinvastoin, latausmyönteiset asenteet ovat vielä kivettyneempiä ja kannattajistaan vielä itsestäänselvemmän tuntuisia kuin ulkopuolinen pystyy aluksi edes kuvittelemaan.
Argumentit, joiden mukaan on moraalisesti väärin ”warettaa” (mikä on nuorison yleisin termi laittomalle lataamiselle), saavat yhtä avomielisen vastaanoton kuin saisivat vaikkapa argumentit, joiden mukaan on vaarallista masturboida, koska siitä voi tulla sokeaksi tai saada karvoja käsiin. Nuorten mielikuvissa näiden argumenttien esittäjä osoittaa jo yksinomaan ne esittämällä olevansa automaattisesti hyväätarkoittava, mestaroiva setä tai täti, jonka sanoma ei ansaitse tulla otetuksi missään suhteessa vakavasti, koska hän ei tajua mistään mitään. Argumenteille nauretaan suoraan päin naamaa.
Totta kai on olemassa vähemmistö, joka on toista mieltä. Mutta tämän vähemmistön olemassaoloon ei kannata yrittää kouristuksenomaisesti tarrautua tai ylipäänsä asettaa toivoaan sen varaan. Mielipidejohtajuus nuorten keskuudessa on täysin selkeästi vastakkaisen kannan edustajilla, ja tämä on se seikka, joka on tässä merkittävin.
Huomautan kuitenkin, että tässä ketjussa puhutaan kirjoista ja kirjailijoista. Uskoisin, että tuo laiton nettilataaminen liittyy enemmän musiikkiin.
Tommi Uschanov: ”Olen keskustellut aiheesta tavallisten, tyypillisten suomalaisten nuorten kanssa lähes viikottain viimeiset neljä-viisi vuotta. Sen perusteella sanon, että tuo, jonka väitetään olevan “ihan mahdollista”, ei yksinkertaisesti ole sitä. Päinvastoin, latausmyönteiset asenteet ovat vielä kivettyneempiä ja kannattajistaan vielä itsestäänselvemmän tuntuisia kuin ulkopuolinen pystyy aluksi edes kuvittelemaan.”
”Omistin” itsekin parikymmentä vuotta sitten satoja pelejä. Yhtään en ostanut, eivätkä ostaneet kaveritkaan. Ilmiö ei siis mitenkään uusi, enkä usko että asenteet ovat radikaalisti muuttuneet suuntaan tai toiseen – kopioitavan aineiston lajit ovat vain lisääntyneet. Monet kavereistani pelaavat edelleen, mutta taitavat ostaa pelinsä kuuliaisesti kaupasta. Syitä on monia – on omaa rahaa, kopiointi ei onnistu verkkopeleissä jne. Eiköhän lain pelkokin ole hieman kasvanut kun viisautta on tullut lisää. Väitän edelleen että tekijänoikeuslailla on merkittävä ohjausvaikutus vaikka sitä laajalti jossain kansanryhmässä rikottaisiinkin.
Kuin tilauksesta, tänään julkaistiin EU:n teettämä tutkimus sisällön lataamisesta. Käsittelee tosin suurimmaksi osaksi musiikkia, mutta kuitenkin.
P2P Not to Blame for Content Industry Failures Says EU
Suora linkki tutkimukseen (PDF)
Tommi Uschanov on täysin oikeassa näkökannassaan, ja luku 74%:kin tuntuu kovin pieneltä. Laki, jota enemmistö ei ole valmis kunnioittamaan, on täysin mahdoton valvoa. Se, että 1/1000 lataajasta voi jäädä kiinni, ei pelota ketään. 3000e sakotkin (taannoin julkisuudessa ollut suomalainen tapaus) ovat pientä siihen nähden, että nuori voi ladata kymmenien jopa satojen tuhansien eurojen edestä musiikkia, tietokonepelejä ja filmejä. Immateriaalioikeuksien osalta taistelu on siten väistämättä hävitty. Kryptattuja kovalevyjä on jo kotikäyttöönkin, kun kryptatut yhteydet yleistyvät, niin korporaatioilla ja viranomaisilla ei tule olemaan edes sitä olematonta vähää mahdollisuutta tarkkailla tietoliikennettä, mitä heillä nyt on.
Pirate Bayn mahdollinen taantuma ei merkitse mitään, käy kuten Napsterin kanssa, uusia poukamia on internetin merenrannat täynnään.
Tämä asia pitäisi hyväksyä ja suunnitella maailmanlaajuisesti kuluvan vuosisadan politiikkaa tämän pohjalta. Tuulimyllyjä vastaan taisteleminen vain viivyttää uusien toimivien ratkaisujen etsimistä.
Kirjojen kirjoittajat voivat lohduttautua sillä, että hamaan ikuisuuteen asti paperinen versio tulee olemaan mukavampi lukea kuin koneen ruudulta tihrustettava joten niiden kaupallisuuden voi ennustaa pysyvän suhteellisen vakaana vaikka piraatit hieman verottaisivatkin.
Odotan mielenkiinnolla, mitä Suomen piraattipuolueella on tarjota. Toivottavasti ovat liikkeellä tosissaan ja harkitusti.
spottu, DRM sanan varsinaisessa merkityksessä tarkoittaa nimenomaan oikeuksien hallintaa. Esimerkiksi televisiotuottajalla voi olla arkiston yhteydessä DRM järjestelmä joka pitää kirjaa siitä kuka omistaa tekijänoikeudet kuhunkin videopätkään.
Tekijänoikeuslainsäädäntö, johtuen ilmeisesti osittain siitä että sitä on kehitetty erillaisilla kansainvälisillä sopimuksilla ja kansallisella poikkeus poikkeuksien päälle metodilla, saa vaikkapa suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän näyttämään yksinkertaiselta ja suoraviivaiselta lainsäädännöltä. Yksi tapa yrittää hanskata tätä monimutkaisuutta on koodata säännöt softaan. Olkoonkin että jos alan asiantuntijoillekin on pääsääntöisesti epäselvää mitä saa ja mitä ei saa tehdä, niin tuskin sitä koodarikaan ymmärtää.
Mutta kuitenkin, maailmassa jossa tekijänoikeuden osapuolet on kustantajia, kirjastoja, taiteilijajärjestöjä, tms. tahoja joilla on lakimiehet, tämä ei ole niin kauhean iso ongelma ja tuottaa mukavasti tuloja lakimiehille. Maailmassa jossa tekijänoikeuslainsäädännöstä on tullut kuluttajalainsäädäntöä tilanne on kestämätön. Tähän on tajotttu ratkaisuksi DRM:ä, sillä onko tuo DRM ”tehokasta” ei ole käsittääkseni mitään merkitystä sen kannalta että se opastaa käyttäjää siinä mitä saa tehdä ja mitä ei.
IT-lainsäädäntö on käsittämätöntä, epäselvää ja teknisesti absurdia huttua noin keskimäärin. Siis huonoa niin kuin vasara on huono ruuvimeisseli, ei huonoa niin kuin kansalaisoikeuksien lakkauttaminen on huono asia, vaikka tätäkin vikaa toki on. Kysymykseen miksi näin tarjoaisin vastaukseksi että epäselvä lainsäädäntö siirtää valtaa niille joilla on varaa lakimiesarmeijaan.
”Jos syntyy käytäntö, jossa on aina yksi kirjakauppa ja yksi lukulaite (Amazon-Kindle), kirjakaupalle syntyy niin vahva monopoli, että se voi tienata hyvin myös kirjoilla, joilla ei enää ole tekijänoikeutta, koska jos haluan laitteelle Platonin Valtion, voi ostaa sen van Amazonilta.”
Tähän saakka tuon tyyppiset monopolisointiyritykset ovat epäonnistuneet, eli loppujen lopuksi standardiksi on vakiintunut laite joka on avoin.
Tästäkin syystä tuore oikeuden päätös Yhdysvalloista on erittäin huolestuttava, Microsoft sai 200 miljoonan sakot tiedostomuodon käsittelyyn liittyvän patentin rikkomisesta. Tuo avaa yhä enemmän sitä porttia että tietomuodon voi patentoida.
Tommi Uschanov: reaalisessa vuoden 2009 maailmassa tiedostoja käytännössä saa ladata täysin rankaisematta
Tämä täytyy korjata, ettei vain kukaan nuori sielu tosissaan usko, että rangaistusta ei voi saada.
Vähän aikaa oli haastattelu iltapäivälehdessä, jossa heppu kertoi saaneensa haasteen oikeuteen. (Tosin juttu oli sen sisältöinen, että olikohan kaverille luvattu syytteestä luopumista, kunhan kertoi sovitut asiat — eli salaa oli oikeuden luvalla tutkittu kiintolevy, keskimääräistä vähemmän oli lataillut jne.)
Tässä hupaisa esimerkki USA:sta
”Bostonilainen tuomioistuin totesi 25-vuotiaan Joel Tenenbaumin syylliseksi kaikkiaan 30 musiikkikappaleen laittomaan lataamiseen. Hänet määrättiin maksamaan levy-yhtiöille noin 16 000 euroa jokaisesta kappaleesta. Yhteensä pulitettavaa kertyi siis noin 480 000 euroa.
Levy-yhtiöiden mukaan Tenenbaum oli ladannut musiikkia internetistä laittomasti jo vuodesta 1999. Hän oli myös jatkanut lataamista vielä syytteiden nostonkin jälkeen. Tenenbaum myönsi syytteet.”
Hupaisaa on lähinnä tuo, että vuodesta 1999 ja 30 biisiä. Mutta siinä mielessä asia on tietysti vakava, että Suomessakin on tuomittu varsin suuria korvauksia. Senkin takia vanhempien kannatta vähän katsoa alaikäisten perään.
Vielä lopuksi: omien lasteni ja heidän ystäviensä kautta olen saanut valoisamman kuvan kuin Tommi. Selvästikin nuoriso keskustelee asian moraalisista puolista, mikä jo sinänsä on hyvä asia. Kaikki eivät pohdiskelujen tuloksena wareta. Mutta kuten tuo kysely osoitti useampi warettaa.
”Tällä hetkellä näyttää silta että Amazon Kindle’sta on tulossa USA’ssa de facto standardi ja siten monopoli.”
En ihan sanoisi näinkään, täällä esimerkiksi markkinoilla olevat E Inkin Vizplexiä käyttävät eReaderit.
Lobbaus monopolin luomiseksi on kieltämättä aktiivista.
Osmo: Huomautan kuitenkin, että tässä ketjussa puhutaan kirjoista ja kirjailijoista. Uskoisin, että tuo laiton nettilataaminen liittyy enemmän musiikkiin.
Niin se liittyykin. Mutta mikäli sähköisessä muodossa – laillisesti tai laittomasti – olevista kirjoista joskus ylipäänsä tulee niin merkittävä ilmiö, että ne alkavat edes hieman vakavammin syrjäyttää paperikirjaa, niin niiden suhteen tullaan näkemään sama ilmiö – ja suhteessa yhtä voimakkaana – kuin mikä on jo nyt totta musiikin suhteen. Jos haluaa nähdä kirjan tulevaisuuden sellaisessa tilanteessa, jossa sähkökirjat ovat suosittuja mutta tekijänoikeusjärjestelmä jatkaa pääpiirteissään nykyisenä, niin kannattaa tästä syystä suunnata katse juuri siihen, mikä on musiikin tilanne nyt.
Peto: Väitän edelleen että tekijänoikeuslailla on merkittävä ohjausvaikutus vaikka sitä laajalti jossain kansanryhmässä rikottaisiinkin.
Totta kai sillä on merkittävä ohjausvaikutus nyt tällä hetkellä. Pointti on kuitenkin, että tämä ohjausvaikutus hiipuu hiipumistaan, koska vanhoja ”tottelevaisia” ikäluokkia kuolee pois ja tilalle syntyy uusia ”tottelemattomia”, joille sekä kopioimisen tekninen helppous massiivisessa gigatavujen mittakaavassa että sen moraalinen ei-tuomittavuus ovat kumpikin jo lapsuudesta saakka samanlaisia itsestäänselvyyksiä.
Olen koettanut välttää Piraattiliiton uutisiin viittaamista, koska ne ovat niin usein lähes propagandistisen tarkoitushakuisia – aivan kuten vastapuolenkin uutisointi – mutta nyt teen poikkeuksen: http://tinyurl.com/38sghl
“Omistin” itsekin parikymmentä vuotta sitten satoja pelejä. Yhtään en ostanut, eivätkä ostaneet kaveritkaan. Ilmiö ei siis mitenkään uusi, enkä usko että asenteet ovat radikaalisti muuttuneet suuntaan tai toiseen – kopioitavan aineiston lajit ovat vain lisääntyneet.
Parikymmentä vuotta sitten ei ollut mitään nykyiseen poliittiseen piraattiliikkeeseen ja sen ideologiaan verrattavaa. Kopiointia ei perusteltu silloin ylipäänsä millään, sitä vain tapahtui. Nykyään kopiointia tapahtuu samalla tavalla, mutta kopioijat pyrkivät oikeuttamaan sen yhteiskuntafilosofisilla, oikeusfilosofisilla ja toisaalta myös esimerkiksi kansantaloustieteellisillä argumenteilla, jotka eivät muodoltaan eroa millään oleellisella tavalla tavallisista vaikkapa nyt filosofian tai kansantaloustieteen professorin argumenteista. Näiden argumenttien pätevyydestä voidaan olla hyvin montaa mieltä, mutta niiden pelkkä olemassaolo on jo merkittävä ilmiö, ja merkittävä nimenomaan historiallista uutuuttaan.
Eiköhän lain pelkokin ole hieman kasvanut kun viisautta on tullut lisää.
”Yhteiskunnat voivat muuttua … on ihan mahdollista että … Itse haluan uskoa … varmaan … Eiköhän …”
Minäkään en muutaman muun kirjoittajan tavoin usko siihen, että aineettoman teoksen kopioiminen kavereille tai laittaminen julkiseen ei-kaupalliseen levitykseen suoraviivaisesti vähentäisi sen myyntiä. Päinvastaisia esimerkkejä on runsaasti.
Nykyisessä tilanteessa, jossa laitevalmistajat kilpailevat keskenään ja musiikin/elokuvien tuottajatahot pyrkivät mm. hintadifferoinnilla saamaan tavarastaan mahdollisimman paljon voittoa irti, on hyvin vaikea arvioida sitä, kuinka moni kuluttajista valitsisi maksullisen vaihtoehdon jos i) ostaminen olisi yhtä vaivatonta kuin ilmaiseksi lataaminen, ii) maksavan asiakkaan ulottuvilla olisi yhtä monipuolinen tarjonta kuin laittomasti lataavien ja iii) maksetun materiaalin kuluttaminen olisi yhtä käytännöllistä ja helppoa kuin laittoman.
Minusta tekijänoikeuksien suurin ongelma eivät oikeastaan olekaan ne oikeudet itsessään, vaan yritysten tavat hyväksikäyttää niitä. Uskon, että suuri osa kuluttajistakaan ei varsinaisesti toivo tai edellytä saavansa kulttuurituotteita ja -elämyksiä käyttöönsä ilman korvausta. Korvauksen ajatellaan pikemminkin valuvan väärille tahoille ja sillä ajatellaan edistettävän vääriä asioita, mikä tekee maksamisesta sen verran vastenmielistä että laiton mutta ilmainen vaihtoehto hyväksytään tavallista helpommin.
Osmon Pirkka-kustantamo on esimerkki yrityksestä, joka pyrkii niistämään voittoa jonkun toisen aikaansaannoksesta mahdollisimman vähällä omalla panoksella. Olisin valmis ratkaisemaan tämäntyyppiset ongelmat ihan vaikka vain kieltämällä voittoa tuottavan kustannustoiminnan. Samalla voisi kieltää osapuilleen kaiken muunkin voittoa tuottavan kulttuurituotannon, koska markkinavoimat eivät kuitenkaan ole eivätkä varmaan koskaan tule olemaankaan kovin hyvä tapa säädellä taide- ja kulttuurialojen toimintaa (markkinataloushan toimii hyvin siinä määrin kuin ihmiset tietävät, mikä heille on hyväksi). Luvattomien kopioiden myynti loppuisi siinä sivussa, koska se ei enää olisi hyvä bisnes. Kuulostaako rajulta?
Minkä tahansa luovaa panosta vaativan hengentuotteen arvokkain elementti on juuri se luova panos, tuotteen intellektuaalinen osuus. Esimerkiksi kirjan tapauksessa intellektuaalista arvoa tuottavat kirjoittajan lisäksi kustannustoimittaja, kääntäjä ja kuvittaja (ja toki graafinen suunnittelijakin, mutta sen määrittelisin sekundaarisen tason arvoksi paitsi poikkeustapauksissa, joissa ulkoasu todella tuo merkittävän lisän sisältöön). Kirjan painokustannusten kattamiseen, myyntiin ja jakeluun puolestaan tarvitaan lähinnä organisaatio ja rahaa, eli taloudellinen panos. Miksi juuri tämän taloudellisen panoksen haltijan tulisi saada itselleen tuotteen avulla syntyvät voitot, kun luova panos on kuitenkin se arvokkaampi ja olennaisempi?
Minusta hyvin myyvästä kirjasta tulevat rahat paino-, markkinointi- ja jakelukustannusten jälkeen olisi sekä oikeudenmukaisinta että yleishyödyllisintä jakaa intellektuaalista arvoa tuottaneiden kesken, sen sijaan että niillä lihotetaan kustantamon omistajien pankkitiliä. Näin luovilla tekijöillä olisi insentiivi tehdä lisää. Toki kustantamolle tulisi sallia jonkinlainen puskuri, jolla se voisi kattaa huonosti (tai ei lainkaan) myyvien kirjojen kustantamisesta syntyvät tappiot, mutta pääosin voitot kuuluisivat minusta sisällön tuottaneille osapuolille.
Valtiolla voisi olla oma kustantamonsa siltä varalta, että ketään muuta ei kiinnostaisi ryhtyä voittoa tuottamattomaan kustannustoimintaan. Epäilen kuitenkin, että kiinnostuneita löytyisi. Kuten viimeaikaisen uutisoinninkin perusteella tiedämme, raha ei enää ole (kaikkien) ihmisten ylin päämäärä ja korkein elämänarvo. Osa ihmisistä haluaa mieluummin hyvän, mukavan työpaikan, josta saa kohtuullista palkkaa ja jossa voi mahdollisesti edistää itselleen tärkeiksi kokemiaan asioita. Kilpailuakin voittoa tuottamattomien kustantamoiden välille saattaisi syntyä; ei niinkään suoraviivaisesti taloudellisesta menestyksestä vaan siitä, kuka saa talliinsa kenetkin kulttuurisesti arvokkaan kirjailijan. Se olisi selvästi nykyistä tervehenkisempi kilpailun muoto.
Mallissa yrittäjän riski voisi siirtyä kirjailijalle, eli hänelle ei maksettaisi kiinteää palkkiota etukäteen vaan vasta kirjan myynnistä syntyvät tulot jälkikäteen. Apurahoja saaneet voisivat edelleen kirjoittaa riskittömästi ja tehdä työnsä ajan kanssa ja huolellisesti, mutta niin voisi myös nykyistä useampi hyvin myyneen teoksen kirjoittanut. Jos oletetaan lisäksi, että olisimme siirtyneet perustulojärjestelmään (jota lämpimästi kannatan), maamme kulttuurintuotanto voisi kenties pelastua.
Jään odottelemaan, että muut tyrmäävät pöyristyttävän ehdotukseni huomauttamalla sen toinen toistaan ilmeisemmistä ongelmista, joita en tässä hetken huumassa tullut ajatelleeksi. 🙂
Tommi Uschanov: reaalisessa vuoden 2009 maailmassa tiedostoja käytännössä saa ladata täysin rankaisematta
Tämä täytyy korjata, ettei vain kukaan nuori sielu tosissaan usko, että rangaistusta ei voi saada.
Sana ”käytännössä” jäi ilmeisesti tekstistäni huomaamatta. Sanan oli tarkoitus ehkäistä juuri se, että keskustelu käännettäisiin seuraavaksi esim. tuohon mainittuun iltapäivälehden uutiseen, jonka luin itsekin ja josta itse asiassa sain heti tuoreeltaan kommentit myös eräiltä näistä tuntemistani nuorista.
Ja mitä se sana ”käytännössä” sitten tarkoitti? Sitä, että kiinnijäämisriski on inänsä todellinen. Lisäksi kaikki warettajanuoret tietävät tämän. Mutta se riski on yksinkertaisesti niin pieni, että se ei vain yksinkertaisesti pelota suurta enemmistöä. Kyse on venäläisestä ruletista miljoonasti laukeavalla revolverilla, vain hieman liioitellakseni.
Jos riski pelottaisi, niin waretus olisi loppunut jo nyt, kenenkään ei tarvitsisi sitä julkisesti paheksua eikä keneltäkään silloin myöskään tarvitsisi vaatia siitä vahingonkorvauksia.
’poliisilla ja syyttäjillä ei olisi yksinkertaisesti resursseja tehdä asialle mitään. Jos jotain yritettäisiin, niin pian koko oikeuslaitos tikahtuisi siihen paikkaan.’ (Tommi Uschanov)
Vrt. http://fi.wikipedia.org/wiki/Yllytysoikeudenk%C3%A4ynnit
Kannatan Osmo Soininvaaran esittämää rahoitusmallia tietokirjallisuudelle jo nyt, tietämättä mikä se on. Luotto on kova, Osmo.
Näin ollen musiikille ja kaunokirjallisuudelle päteköön seuraava.
Kiellettyä olkoon (edelleen):
– Niin fyysisen kuin digitaalisenkin tuotteen ja teoksen plagioiminen, tai teoksen tai tekijän väärentäminen
Sallittua olkoon (kaiketi edelleen, ehkä täsmennetymmin saisi olla?):
– Niin fyysisen kuin digitaalisenkin teoksen kohtuullinen lainaaminen, parodiointi, ja hyvin rajattu käyttö uuden teoksen pohjana
Tekijänoikeusluvanvaraista ja -maksullista olkoon (edelleen):
– Fyysisten ja digitaalisten teosten kaupallinen jakaminen ja myynti
– Fyysisen ja digitaalisten teoksen kaupallinen julkinen fyysinen esittäminen (konsertti, lukutilaisuus, kuvanäytös, ym.)
– Fyysisen ja digitaalisten teoksen esittäminen viestimessä (radio, tv, toimitetut nettilähetykset)
– Digitaalisen teoksen kaupallinen muuttaminen fyysiseen muotoon (kirjapaino, äänilevyvalmistus)
– Digitaalisen teoksen kohtuullista lainaamista suurempi käyttö toisen teoksen osana tai pohjana (musiikki elokuvassa, musiikki digikirjassa, teksti elokuvan käsikirjoituksena)
Tekijänoikeusmaksuista vapaata olkoon:
– Digitaalisten teosten ei-kaupallinen digitaalinen jakaminen
– Fyysisen ja digitaalisen teoksen ei-kaupallinen julkinen esittäminen
Yllä esitetty vastaa pitkälti jopa de facto nykyistä tilannetta, mutta mahdollistaa Pirate Bayn kaltaisen toiminnan laillisesti, kuitenkin sillä rajauksella että toiminnan tulee olla ”ei-kaupallista”. Yllä esitetty on myös valvottavissa kuta kuinkin nykyisellä panostuksella.
Ei-kaupallisuuden rajanveto ei tietenkään ole ongelmatonta, mutta ongelma ei ole ylitsepääsemätön, kuten olisi digitaalisen jakelun todellisen valvonnan vaatima isovelivaltio.
(Näistä voidaan keskustella erikseen, mutta sanotaan nyt vaikka niin, että mielestäni pari mainosta etusivulla ei tee nettijakelupaikasta kaupallista, eikä pääsyliputtomuus musiikin julkisesta esityksestä automaattisesti ei-kaupallista jos tilaisuus on muuten massiivinen saati myyntikojua tai markkinointi/mainosmateriaalia pullollaan)
Uutta olisi siis, ja vieläpä varsinkin nuoremman väen suuren osan yleisen oikeustajun mukaisesti, että musiikkia ja tekstejä saa jakaa aivan vapaasti netissä kunhan ei ota siitä maksua. Tätä voi perustella myös sillä, että kiellon valvominen olisi mahdotonta tai ainakin kohtuuttoman raskasta ja perusoikeuksia kavenemisriski suuri. Lisäksi rangaistusten kohdentaminen on aivan liian sattumanvaraista.
Tehokkaampien, yleisempien ja laillisten Pirate Bay:n ja vastaavien seurauksena musiikin ja kirjallisuuden tekijöiden leipä kapenee melkoisella varmuudella, koska toiminta tulisi olemaan todella laajamittaista. Melkoisella varmuudella molemmilla kulttuurin saroilla on kuitenkin jatkossakin tehtävissä suuria omaisuuksia tekemällä tarpeeksi suosittuja teoksia.
Nykyisestä rakenteesta kiinnipitäminen johtaa niin epätoivottuihin ilmiöihin että siitä tulee luopua:
– jo mainittu välttämättömys laajentaa sähköistä valvontaa kalliisti ja perusoikeuksia vaarantaen
– musiikin ja kirjallisuuden nauttimisen teknisten apukeinojen kehityksen hidastuminen ja rajautuminen suljettuihin järjestelmiin, sekä kehityspanosten kohdistuminen rajaamiskeinoihin lukijan tai kuuntelijan saamien hyötyjen asemesta
Marginaalisella kielialueella voidaan perustellusti kysyä, kapeneeko tulevaisuuden ammattikirjailijoiden leipä niin ratkaisevasti, että uutta tuotantoa ei synny yhteiskunnan kokonaisedun kannalta riittävästi. Tämä kysymys ratkaistakoon erikseen. On haitallista asettaa vaihtoehdoiksi joko supernettipoliisi joka olohuoneeseen tai suomenkielinen kaunokirjallisuus.
Ratkaisumalliksi kannatan siis mesenaattitoimintaan panostamista. Varaan oikeuden vaikertaa kovaäänisesti verovarojen käytöstä kirjallisuuden tuotantoon, mutta lupaan pitää vaikerruksen kohtuullisena mikäli verovaroin tehtävän tuotannon laajuus ei ole aivan posketonta.
Olen myös sitä mieltä, (ilmeisesti Osmo Soininvaaran kannasta poiketen) että musiikkia ja kaunokirjallisuutta tulee kohdella lähtökohtaisesti aivan samoin. Tästäkään syystä en kannata verovaroin tapahtuvaa kirjallisuuden tuotantoa. Hyväksyn toki argumentin, että voimme nauttia maailman musiikkitarjonnasta mutta emme maailman suomenkielisestä kirjallisuudesta, mutta mielestäni julkisyhteisön ei silti tule tehdä taiteen ja viihteen lajien välillä ja sisällä arvovalintoja. Ja entä teokset joissa yhdistyvät teksti ja musiikki?
Olin jo kirjoittamassa maksullisten joukkoon kohtaa:
– fyysisen tai digitaalisen teoksen tekstin kääntäminen toiselle kielelle
Vaan olisiko sittenkin pienen kielialueen etu, että digitaalisten käännösten tekeminen kirjallisista teoksista sekä kuvateosten tekstittäminen kotimaisille kielille olisikin vapaata?
Mutta se riski on yksinkertaisesti niin pieni, että se ei vain yksinkertaisesti pelota suurta enemmistöä.
Ikävä kyllä he eivät tiedä, mitä viranomaiset, ÄKT:t sun muut aikovat tehdä. Ehkä par’aikaa on on suunnitteilla esim. tuhannen tai vaikka kymmenen tuhanen warettajan ratsia.
En nyt halua tästä kiistellä, kerron vain, että näihin ”ei vaaraa, siitä vain” -juttuihin ei kannata luottaa. Jos siitä huolimatta warettaa, ainakin sitten tietää, että vaara ”käytännössä” on ainakin näillä ”perustyökaluilla”.
”Laki, jota enemmistö ei ole valmis kunnioittamaan, on täysin mahdoton valvoa.”
Vaikka enemmistö teineistä kopioikin, mutta muut eivät juurikaan, ei siitä millään tule vielä enemmistöä.
Piraattipuolue vaikuttaa ainakin vielä yhden asian puolueelta, jonka elinkaaren pituudesta on mahdotonta sanoa mitään.
Tommi: ”Pointti on kuitenkin, että tämä ohjausvaikutus hiipuu hiipumistaan, koska vanhoja “tottelevaisia” ikäluokkia kuolee pois ja tilalle syntyy uusia “tottelemattomia”, joille sekä kopioimisen tekninen helppous massiivisessa gigatavujen mittakaavassa että sen moraalinen ei-tuomittavuus ovat kumpikin jo lapsuudesta saakka samanlaisia itsestäänselvyyksiä.”
Vaikka ei tietenkään pitäisi yleistää omasta kokemuksesta liikaa, sanon tämän kuitenkin. Oli kopioiminen minullekin lapsena ihan ei tuomittavaa.
Poliisin julkisuuteen antamien tietojen mukaan Suomessa jää nykyresursseilla vuositasolla kiinni n. 70-100 laitonta levittäjää/lataajaa (jos muistan oikein).
Jos laittomia kopioijia on vuositasolla (arvaus) n. 500,000, niin siitä voi arvioida oman todennäköisyytensä jäädä kiinni. Sanotaan 1/5,000? Pelottaako tuon mittaluokan riski?
Maksettuaan satojen / muutaman tuhannen euron suuruiset sakot, voi jonkun ajan kuluttua vaihtuneen IP-osoitteen takaa taas jatkaa kymmenien tuhansien eurojen arvoisten tiedostomäärien kopioimista. Toista kertaa tuskin osuu yhtä huono onni omalle kohdalle.
Eli pelote, vaikka on olemassa, on vaikutuksiltaan kuitenkin hyvin vähäinen.
Kiina voi palkata miljoona internet-poliisia ja antaa rikkeistä vuosikausien vankeustuomioita, mutta ei sivistynyt valtio. Siksi immateriaalioikeuksien vapautuminen on pakko hyväksyä väistämättömäksi realiteetiksi.
Oma näkökantani on, että Osmon puolustama kanta on tuomittu häviämään, vaikka siinä periaatteellisella tasolla on perusteensa. Se ei vain mahda mitään avoimen tiedonvälityksen realiteeteille.
Onko kopioiminen laitonta vai kopioitavaksi tarjoaminen?
”poliisilla ja syyttäjillä ei olisi yksinkertaisesti resursseja tehdä asialle mitään. Jos jotain yritettäisiin, niin pian koko oikeuslaitos tikahtuisi siihen paikkaan”
Poliisi, syyttäjä ja oikeuslaitos selviävät yllättäen pysäköinninvalvonnastakin vaikka autoja on yli kaksi miljoonaa ja luultavasti suurin osa ihmisistä ei pidä väärinpysäköintiä lainkaan rikollisena.
Kai kopioiminenkin tuli periaatteessa laittomaksi joku vuosi sitten muuttuneen lain myötä (käsittääkseni? ainakin muistelisin ministeriön antaneen tällaisen lausunnon), mutta viranomaiset lienevät keskittyneen lähinnä jakajiin sen vähän mitä pystyvät.
Torrenteissa kysymys on sinänsä aika triviaali, koska niiden ideahan perustuu siihen, että kaikki lataajat ovat myös jakajia, eikä ole olemassa mitään osoitettavaa paikkaa ”missä tiedosto olisi jaossa”. Ei ole ketään yksittäistä syyllistä, jonka pitäisi pelätä, vaan kollektiivi.
Tästä on myös hauska sanonta ”downloading communism”.
Esimerkki: suosittu musiikkitiedosto (toki paljon suositumpiakin vielä löytyy): http://thepiratebay.org/torrent/5016354/Now_That_s_What_I_Call_Music__1_to_73_Complete_%5BPart_1%5D
Tämän kirjoittamisen hetkellä jakajia 582, lataajia 1390 (jotka ovat siis myös keskenään jakajia). Tuo on siis vain yksi tiedosto miljoonista. 2,000 syyllistä tällä hetkellä. Huomenna aamulla tilalla ovat uudet lataajat, iltapäivällä seuraavat, sitten taas illalla ja sitten ylihuomenna… Internet ei nuku. Yöllä Aasia, aamulla Yhdysvallat… ja toki myös jakajat vaihtuvat koko ajan. Ryhmä on siis vielä paljon, paljon suurempi kuin tuo 2,000. Yhdelle tiedostolle miljoonista… Uusia tiedostoja ilmestyy jaettavaksi koko ajan.
Tämä osoittaa, että se mitä Tommi Uschanov yllä totesi nuorten ja nuorten aikuisten asenteista on täysin faktista, pikemmin alakanttiin, kuin liioiteltua. Yhdenkin syyllisen jäljittäminen, IP-tietojen selvittäminen, henkilön syyttäminen ja tuomitseminen maksaa yhteiskunnalle poliisin ja muiden virkamiesten työtunteja. Se ei ole halpaa. Se on mahdotonta ja mieletöntä. Ne resurssit tahdotaan ja tarvitaan muualle.
Pirate Baytahan ei voitu suoraan syyttää laittomasta tiedostojen jakamisesta vaan sen mahdollisuuden antamisesta käyttäjille. Itse järjestelmä ei ole laiton, voidaanhan sitä käyttää esim. amatöörimusiikin, open-source-järjestelmien jne. levittämiseen. Laittomuuteen syyllistyy lopulta vain käyttäjä, käyttäjä joka ui yhtenä kalana muutaman sadan miljoonan laittomasti lataavan globaalin yksilön suuruisessa meressä.
Tällaisen meren pelottelemiseksi tarvittaisiin se kiinalainen troolari ja haiden evien sahaaminen. Sivistyneiden maiden viranomaistoimet ovat mato-onkimista ja hyvä niin meidän kaikkien ja yleisemmin vapaan tiedonvälityksen kannalta.
Vielä, salatun tiedonsiirron yleistyessä nekin vähät viranomaistoimet, missä nyt on onnistuttu muutama kala vedestä onkimaan, tulevat muuttumaan kutakuinkin irrelevanteiksi kalojen oppiessa uimaan syvemmissä vesissä.
az kirjoitti :
#
Poliisin julkisuuteen antamien tietojen mukaan Suomessa jää nykyresursseilla vuositasolla kiinni n. 70-100 laitonta levittäjää/lataajaa (jos muistan oikein).
#
Onkohan sivustolta latausta krimanilisoitu – vielä?, jos ei tiedä mitä ladatessaan tekee.
Mutta se kaiketi on kriminalisoitu, että antaa ladata koneeltaan ulospäin lataajalleen -> server ominaisuus.
Siis, kun kirjautuu torrenttiystäväksi ladatakseen materiaalia koneelleen, niin ladata ”saa”, mutta samaa latausta ei jaella saa.
Mutta useinhan on niin, että kun lataa koneelleen torrentilla, niin saman aikaisesti onkin lataamansa tiedoston jakelija – tiettämättään.
Tämä tekijänoikeuskeskustelu ei tunnu johtavan mihinkään. Aina uudelleen todetaan, että digitaalista kopiointia ei voi kovin hyvin valvoa eikä rajoittaa – aivan kuin joku olisi siitä eri mieltä. Mutta on aivan eri asia väittää, että tekijänoikeudet kannattaa/pitää siis kumota, koska tämähän mahdollistaa kaupallisen, laajamittaisen, julkisen, mainostetun sisällön levittämisen. Jos nykyäänkin laittaa suuren sanomalehden etusivulle ilmoituksen, että ”meiltä kaikki musiikki ilmaiseksi”, niin todennäköisesti miliisi tarkkailee palvelinta aika pian. Samoin sitten, jos ja kun kirjoja luetaan enemmän elektronisilla laitteilla.
On monia kirjallisen sisällön rahoitusmalleja (säätiöt, valtio, yksityiset mesenaatit, vapaaehtoismaksut jne.), mutta aika harva on tosissaan sitä mieltä, että ostajilta saadut tekijänoikeuskorvaukset olisivat paheksuttava vaihtoehto.
Olen sitä mieltä, että tällä hetkellä lailliset latausmuodot kehittyvät piraattilatausta nopeammin. Pidän siis ihan mahdollisena, että niistä tulee helppoudessaan varteenotettava kilpailija erilaisille (tällä hetkellä) laittomille tiedostonjakopalveluille.
Sen lisäksi että oikeuksien haltijat voivat vielä itsekin mokata homman täydellisesti, laillinen ja helppo lataus ei tule toimimaan, jos kopioitavaksi tarjoaminen muuttuu lailliseksi. Mielestäni tuo pelotevaikutus tepsii kohtalaisesti nimenomaan tähän: kopiointipalvelujen ylläpito on jokseenkin riskialtista tai ainakin hankalaa. Sieltä ne suurimmat menetykset tulevat, eivät yksityishenkilöiden keskinäisestä kopioinnista.
Oma elämänkokemukseni täältä alle 30 vee-sektorilta muuten on sellainen, että warettajista yllättävän iso joukko siirtyy ikäännyttyään ja työllistyttyään enenevässä määrin laillisten palveluiden käyttäjiksi. Ainakin tuttavapiirissäni yhdeksi syyksi on mainittu se, että riskin, vaivan ja hyödyn suhde keikahtaa huonommaksi kun esimerkiksi musiikkikappaleen osuus käytettävissä olevista tuloista pienenee huomattavasti, samalla kun laillinen lataus on muuttunut vuosi vuodelta helpommaksi. En tiedä onko tämä laajemmin pätevä trendi.
az: en olisi niinkään varma, että kirjan valta-asemaa lukulaitteena ei voitaisi mitenkään horjuttaa. Teknologian kehitys tyypillisesti yliarvioidaan lyhyellä ja aliarvioidaan pitkällä tähtäimellä. Jos saisin valita, ottaisin jo nyt esimerkiksi tarvitsemani manuaalit ja lähdeteokset sähköisessä lukulaitteessa. Artikkeleista puhumattakaan. Uskon, että viiden vuoden kuluttua en enää osta esimerkiksi ainoatakaan fyysistä lähdeteosta, ja samassa saattaa tulla ladattua muutamia romaanejakin.
tpyyluoma: viittasin slippery slope-kommentillani lähinnä tähän ”ainoat vaihtoehdot ovat tekijänoikeuksien lopettaminen ja poliisivaltio”-väitteeseen. DRM:ään se pätee mielestäni siten, että DRM:n kiertämisen mahdollisuus tai edes tekninen helppous ei tule johtamaan väistämättä siihen, että sitä kierrettäisiin laajassa mitassa. Kyllä, DRM on tapa lähettää viesti, mutta tehdä se painokkaammin kuin vain väläyttämällä tekstiä ”soo soo.”
Nähdäkseni harva täällä haluaa tilannetta, että kun teos tekijän käsistä lähtee jonkun muun tietoisuuteen, niin kaikki teokseen liittyvä toiminta on sen jälkeen vapaata ja säätelemätöntä.
Jos ei oteta lukuun tekijän moraalisia oikeuksia ja kuluttajansuojaa koskevaa lainsäädäntöä, niin juuri tätä olen ilmaissut kannattavani. Se tarkoittaa silloin sitä, että tekijän on saatava palkkio työstään ennen kuin hän päästää tuotteen käsistään. Se puolestaan tarkoittaa sitä, että tuote on myytävä kertasuorituksena, aivan niin kuin saappaita myydään, eikä siis niin, että saappaiden hinta muodostuisi jotenkin sen perusteella, kuinka moni niitä käyttää tai kuinka paljon niillä kävellään. Tämä on keskeinen asia, aivan niin kuin Tiedemieskin kommentissaan 13.8.2009 kello 14:52 esitti. Tähän olen esittänyt mielestäni kehittämisen arvoisen kaupankäyntimenetelmänkin (katso kommenttini 10.8.2009 kello 21:41 aiheeseen Tekijänoikeuksien vastustajat tarkentakoot).
Kirjallisuudesta puheen ollen esittämälläni ratkaisulla on ainakin seuraavat ominaisuudet:
– se toimii puhtaalla markkinaperiaatteella keskittämättä markkinavaltaa yrityksille
– kaikki kopiointiin liittyvät ongelmat katoavat
– se kaventaa kirjailijoiden välistä palkkiokuilua
– se ei vaadi tietosysteemeiltä erityisiä salaus-, salauksenpurku- tms. ominaisuuksia
– se ei vaadi verkon viranomaisvalvontaa
– se vähentää tiedonvälityksen sivukuluja
– sen jälkeen, kun tekijä on saanut määrittelemänsä summan ja julkaissut teoksensa verkossa, se on vapaasti ja markkinahenkisesti myös kirjanpainajien ja sähkökirjantekijöiden hyödynnettävänä palvelemaan niitä, jotka mieluummin lukevat kirjansa paperilta tai sähkökirjalta kuin tietokoneelta.
Enkä suoraan sanoen oikein ymmärrä, miksi tämä ratkaisu ei ole keskustelijoille vielä kelvannut.
Suomessa julkaistaan neljä kirjaa päivässä. Tuo Matti H:n esittämä menettely on niin hankala, että se tuottaa lukijoille paljon enemmän transaktiokustannuksia kuin se, että ostaa vain kirjan kirjakaupasta. Itse toivoisin,, että tällainen helppous olisi minun edelleen käytettävissä. Jos kirjalla on tavanomaisesti 5000 ostajaa, jolla kirjoittaminen kannattaa juuri ja juuri. kuinka monen noista 5000 uskoisit osallistuvan tähän vapaaehtoiseen kolehtiin, jolla ei ole vaikutusta siihen, saako kirjan luettavakseen.
San Aton: ”Ehkä par’aikaa on on suunnitteilla esim. tuhannen tai vaikka kymmenen tuhanen warettajan ratsia.”
Minkä galaktisen imperiumin resursseilla? :p
Suomessa on n. 7700 poliisia. Niillä riittää aika mukavasti tutkittavaa väkivalta-, talous-, huumausaine-, seksuaali-, liikenne- jne. -rikoksissa… ja päivystävinä viikonloppuisin ja öisin, ja järjestyksenvalvojina. Get the point?
Kuvittele tilanne, jossa nämä toiminnot lamautuvat kun poliisit ohjataan ”tärkeämpiin toimiin” syynäämään ja takavarikoimaan teinien / nuorten aikuisten / ja muutamien vanhempienkin tietokoneita? Koko ajatus on niin naurettava, että ei voi kun avosylin toivottaa piraattipuolueen tervetulleeksi poliittiselle kentälle, kun yksikään nykyinen puolue ei asian väistämätöntä luonnetta ole ymmärtänyt.
Tavan mukaan tullaan tappelemaan seuraavat 15-20 vuotta epätoivoisina tuulimyllyjä vastaan ja sitten lopulta nostetaan kädet pystyyn, myönnetään ”ei me tälle mitään voida” ja vasta sitten ensimmäistä kertaa kysytään: ”mitäs sitten pitäs tälle tehdä?”.
Fiksumpi (globaali) yhteiskunta ymmärtäessään väistämättömyyden kysyisi toki tuon kysymyksen jo tänään (tai olisi kysynyt sen jo vuosia sitten) ja rupeaisi keskustelemaan erilaisista futuurisista vaihtoehdoista jo nyt.
”Seuraava teksti koskee kaunokirjallisuutta ja sellaista tietokirjallisuutta, jota mikään tilaajataho ei rahoita.”
Minä jakaisin nämä kirjat vielä kahteen ryhmään. On 1) kirjoja, joita ostetaan, koska ne halutaan lukea kerran, ja 2) kirjoja, joita ostetaan, koska ne halutaan omistaa, pistää kirjahyllyyn ja palata niihin aina uudestaan ja uudestaan.
Ryhmät eivät tietenkään ole erillisiä, vaan itse kullakin on omat lempikirjansa. Lisäksi moni voi ensin haluta kirjan vain lukeakseen sen, mutta myöhemmin tykästyy siihen niin, että haluaakin sen hyllyynsä.
Kakkosryhmän kirjojen myyntiä ei mikään uhkaa: kyllä Suomessa edelleen myydään esimerkiksi kovakantista Seitsemää veljestä, vaikka sen tekijänoikeudet ovat vanhentuneet ja vaikka sen saa sähköisenä netistäkin (esimerkiksi http://www.pori.fi/kirjasto/e-kirja/7veljesta.htm).
Ykkösryhmä on toinen juttu. Ykkösryhmän kirjojen kohdalla käytettävyys ja ostamisen helppous ratkaisevat: ennemmin tai myöhemmin lukulaitteet ja sähköiset kirjat vievät markkinoita ainakin pokkareilta. Itse asiassa uskoisin, että sähköisten kirjojen yleistyminen saattaa jopa lisätä kirjojen myyntiä. Itse kullakin on kuitenkin vain rajallinen määrä tilaa kirjahyllyssään.
Itse näen maailman taipuvan siihen suuntaan, että kovakantisia kopioita kirjoista tehdään jatkossakin eikä niiden kohdalla ole tarvetta tekijänoikeuksia muuttaa. Sähköiset kirjat ovat kopioinnin helppouden vuoksi asia erikseen.
Tähän on olemassa paljon hyviä ja huonoja ratkaisuja. Yksikään hyvä ratkaisu ei sisällä avoimen kaupallisen jakamisen laillistamista, koska silloin kukaan ei maksa tekijöille mitään. On aivan eri asia, että voi salaisesta paikasta jakaa laittomia kopioita kuin että voi mainostaa sitä julkisesti lehdessä.
Huono, mutta todennäköinen ratkaisu on se, että toimitaan kuten taskuvarkaiden osalta muinaisessa Lontoossa. Taskuvarkauksia ei voitu mitenkään estää, mutta niiden määrää hillittiin hirttämällä säännöllisin välein joku taskuvaras varoitukseksi muille. Koska laiton lautaus tai ladattavaksi asentaminen on toisaalta naurettavan helppo jäljittää, käräytetään yksi satunnaisesti valittu ja tuhotaan hänen loppuelämänsä jättikorvauksin ja tehdään jokaisesta tapauksesta näyttävä uutinen. Tätähän näytetään Yhdysvalloissa jo sovellettavan.
Hyvä ratkaisu on se, että lataus tehdään lailliseksi kaikille niille, jotka maksavat jonkin kohtuullisen summan. Spotifyilla se näyttäisi olevan 10 euroa kuussa. Tämä riittäisi myös kaiken kirjallisuuden rahoittamiseen. Jos maksu on riittävän matala, moni maksaa sen mieluummin kuin ottaa riskin tästä negatiivisesta lottoarvonnasta. Tämä ei kuitenkaan toimi, jos ilmainen lataaminen laillistetaan.
Mitä useampi valitsee laillisen tien, sitä helpompi laittoman tien kulkijat on narauttaa.
Meillä on myös pakollinen televisiolupa kaikille, joilla on televisio. Samalla logiikalla voi tulla pakollinen latausmaksu kaikille, joilla on nettiyhteys. Se ei ole hyvä ratkaisu, mutta kuuluu mahdollisiin tulevaisuudenkuviin. Mahdollisiin tulevaisuudenkuviin kuuluu myhös, että latausmaksu on vapaaehtoinen ja viranomaiset keräävät rekisterin kaikista, jotka eivät ole sitä maksaneet ja valvovat vain näiden nettiliikennettä. Näin menetellään televisiolupien kohdalla. Tarkastajaa ei tule, jos maksu on maksettu.
Kerrottakoon vielä viattomille, että näissä torrent-ohjelmistoissa se jakajan IP-osoite on aina näkyvissä ja myös tallennettavissa. IP-osoitteen fyysinen sijainti on helppo selvittää, tosin siihen tarvitaan poliisivaltuudet.
Selvittääkö poliisi ja ryhtyykö jatkotoimiin, sitä ei kukaan voi tietää. Periaatteessa poliisin pitää laittomuuksiin puuttua ja kyllä se puuttuukin, jos joku ÄKT, RIAA, poliitikot, media tai yleinen mielipide saa luotua tarpeeksi painetta. Sitten löytyy niitä resurssejakin.
Siis vielä kerran, älkää uskoko näitä ”ei mitään vaaraa” -juttuja. Homman sisältyy riski, jonka todennäköisyyttä on mahdotonta arvioida ja joka lauetessaan saattaa merkitä kymmenien tuhansien eurojen korvauksia.
Eiköhän tämä riitä tästä aiheesta …
Tämä keskustelu on saanut samanlaisia piirteitä kuin huumekeskustelu. Sillä puolellahan aina ilmestyy keskusteluun näitä, joiden mielestä kannabiksen polttajille pitäisi langettaa välittömästi kuolemantuomio.
En ymmärrä, miksi likipitäen kaikki ovat jumissa siinä, miten kerätään rahat niiltä, jotka kopioivat. Miksi rahaa pitää ylipäätään kerätä ja jakaa jollekin? Eikö nyt vaan olisi parempi myöntää, että on asioita, joita voidaan myydä ja asioita, joiden myyminen on vaikeaa. Antaisitte ihmisten itse – tai kuten jotkut sanovat ”markkinoiden” selvittää, mikä on hyvä kauppatavara ja miten siitä hankitaan sopivat korvaukset.
Tekijänoikeuksien lyhentäminen toteuttaisi tämän, koska kirjailijat saavat 80 prosenttia tuloistaan muutaman ensimmäisen kuukauden myynnillä. Heidän tulonsa eivät vähentyisi juurikaan, jos tekijänoikeudet rajattaisiin viiteen vuoteen. Lisäksi se pakottaisi nykyisin rent-seekingillä tienaavia firmoja, kuten vaikka Disneytä ja muitakin miettimään oikeaa liiketoimintaa, eikä vain yleisön kuppaamista.
Sellainen pieni faktakorjaus keskusteluun, että Pirate Bay näyttäisi toimivan entiseen tapaan.
Sen omistajakunta on vaan vaihtunut kun vanhat omistajat myivät sen saadakseen rahat oikeuden määräämiin korvausmaksuihin. Uusi omistaja sitten julkisti kaikenlaisia suunnitelmia palvelun suhteen, mutta käytännössä mikään ei ole (vielä) muuttunut.
Oikeuden päätös ei edes ole vielä lainvoimainen, joten ei palvelua oikein olisi voinutkaan sen nojalla sulkea.
Semmoisia töitä ei ainakaan samalla tavalla ole sitten kun Oracle ja Google sopeutuvat uusiin ansaintalogiikkoihin tekijänoikeudettomassa maailmassa.
Tähänkin korjaus, että Google ei myy lisenssejä ohjelmistoihin, tai mitään muutakaan mitä tekijänoikeus suojaisi. Google tekee ohjelmistoja vain omaan käyttöönsä, eikä siihen tekijänoikeuksien poistaminen vaikuttaisi mitenkään. Sivumenne sanoen, suurin osa palkkatyössä tuotettavasta koodista maailmassa tehdään yrityksen omaan käyttöön, eikä siihen vaikuttaisi tekijänoikeuksien poisto (tämä nyt on jo kaukana postauksen aiheesta, pahoittelen)
”IP-tietojen selvittäminen, henkilön syyttäminen ja tuomitseminen maksaa yhteiskunnalle poliisin ja muiden virkamiesten työtunteja. Se ei ole halpaa. Se on mahdotonta ja mieletöntä. Ne resurssit tahdotaan ja tarvitaan muualle.”
Osmon taskuvarasmetodin toteuttaminen paremmin nykyarvoihin sopivassa rikesakkomuodossa on käytännössä ilmaista jos niin tahdotaan, tarvitaan vain pari hyvin harkittua lakia.
Paras tietysti valtion kannalta olisi jos sakottaminen ei vähentäisi rikkomuksia kuten täällä on väitetty, koska näin olisi keksitty ehtymätön rahasampo.
Kannattaa muistaa että kaikki hakukoneoperaatiot, IP-osoitteiden takaa löytyvien sopimusvastuuhenkilöiden tms selvittämiset tms ovat automatisoitavissa jos vain laki tämän viranomaiselle sallii.
Järjestelmä jolle syötetään sopivia hakukriteerejä (tekijöiden ja teosten nimiä), joita se sitten syöttää hakukoneisiin, screenaa sieltä suomalaiset IP-osoitteet, downloadaa näytön rikkomuksesta, vahvistaa sen laskennallisesti, hakee IP-osoitteen hallinnollisen vastuuhenkilön tai operaattoreilta hekilöyden, ja muodostaa sakkoaineistot postiin lähetettäviksi on sakkotuloihin verrattuna puoli-ilmainen (paitsi tietysti valtion osto-osaamisella, mutta se onkin toinen juttu).
Osmon taskuvarasmetodin toteuttaminen…
Se ei siis ollut minun esittämäni, vaan synkkä ennuste siitä, mihin tässä kenties päädytään. Minusta aina pitää kavahtaa yhdistelmää, jossa kiinnijäämisen riski on pieni ja rangaistukset ylimitoitettuja.
tänään muuten osui vastaan mielenkiintoinen pikku nippelitieto:
Did you know that in 1955 ”The Ballad of Davy Crockett” became the fastest-selling song in American history?; over twenty different versions of the song were on the charts to drive this trend.
”Kotikopiointi tuskin on se ongelma mitä yritetään ratkoa”
DRM:llä yritetään muuttaa play-nappi pay-napiksi.
Kotikopioinnin rajoittaminen on eräs tulilinjalla olevista asioista. Netissä riittää että edes joku murtaa suojauksen, jolloin kopiointia on mahdotonta lopettaa. Sen sijaan pikku Liisa ei osaa tätä itse tehdä eikä siten voi kopioida Pekalle. Pekka joutuu siis ostamaan oman levyn. Samalla aineiston lainaaminen (sitaattioikeus) ja käyttö omaan teokseen tai muuhun tarkoitukseen estetään ja voidaan alkaa tehdä hyvätuottoista lupa- ja aineistokauppaa.
Käsittääkseni joku levy-yhtiöpomo myönsikin DRM:n tähtäimessä olevan juuri kotikopioinnin. (Ei viitettä, sori.)
”Meillä on myös pakollinen televisiolupa kaikille, joilla on televisio.”
Ja kohta on mediamaksu, joka on pakollinen kaikille – oli televisiota tai ei. Kusetusta.
Televisioluvankin takia meillä on tarpeeton ja kallis tarkastusjärjestelmä. Varat julkispalvelullisen sivistystehtävän ja maan kattavimman hätävaroitusjärjestelmän kuluihin voitaisiin kuitenkin aivan hyvin järjestää valtion budjetista.
”Käsittääkseni joku levy-yhtiöpomo myönsikin DRM:n tähtäimessä olevan juuri kotikopioinnin. (Ei viitettä, sori.)”
No, tämä on varsin typerää. Nyt siis sen pikku-Liisan kannattaa hankkia se CD:nsä piraattilevyjä myyvältä katukauppiaalta, koska sen levyn hän voi kopioida Pekalle. Tai sitten hänen kannattaa ladata se netistä, koska sillä netistä ladatulla musiikilla hän voi tehdä enemmän kuin laillisesti ostetulla.
Siihen toisaalla esitettyyn Pirkka-kirja esimerkkiin tämä vertautuisi siis niin, että se ”kunnon kustantajan” tuote olisi käyttäjän kannalta laadullisesti huonompi kuin halpa Pirkka-kirja.
Tällä touhulla siis levyfirmat sahaavat omaa oksaansa, eli ne, jotka nyt hankkivat musiikkinsa laillisesti, siirtyvät laittomiin keinoihin, koska saavat siten itselleen käyttökelpoisemman tuotteen. Näin, vaikka olisivat jopa valmiita maksamaan siitä aidosta levystä vaaditun hinnan, jos sillä voisi tehdä samaa kuin piraatilla.
Ja lopputuloksena vähenee siis se touhu, mikä on lain mukaan täysin sallittua, eli omaan käyttöön kopiointi ja lisääntyy se, mikä on laitonta.
Shakespeare ei toki ollut ylimyssuvun vesa, eikä asiasta ole mitään ”uusia väitteitä” missään relevantissa mielessä. Sen sijaan aina on riittänyt Shakespeare-hörhöjä, joiden mukaan niin hyviä näytelmiä ei voi kirjoittaa, jos ei ole aatelisverta suonissaan.
Shakespearen rahat tulivat teatterille tehdystä työstä, ei kirjoista. Kirjojen julkaisemisella ei 1500-1600-luvun vaihteessa voinut millään muotoa elää. Näytelmiä ei ollut tapana julkaista. Vasta Shakespearen kuoleman jälkeen hänen kollegansa julkaisivat kootut näytelmät.
Joitain niin kutsuttuja piraattipainoksia oli tosiaan ollut ennen sitä, mutta pitää toki muistaa, että etuliite ”piraaatti” on meidän aikamme kieltä.
Tuo Matti H:n esittämä menettely on niin hankala, että se tuottaa lukijoille paljon enemmän transaktiokustannuksia kuin se, että ostaa vain kirjan kirjakaupasta. Itse toivoisin, että tällainen helppous olisi minun edelleen käytettävissä.
En oikein ymmärrä, mitä transaktiokustannuksia tarkoitat. Jos on kiinnostunut tietystä aiheesta tai tietyn kirjailijan teoksista ja on nettisivu, jolta kirjoja voi etsiä, niin ei tässä ainakaan vielä ole suuria kustannuksia ostajalle. Jos sitten tällä sivulla on kirjailijan itsensä valitsema aineisto, jolla hänen tuotantoonsa voi tutustua, ja kuvaus tiettyyn hintaan myytävästä uudesta kirjasta ja lisäksi ruutu, johon voi laittaa summan, joka voidaan ottaa hänen tililtään, jos maksuja tulee riittävä määrä, ja mahdollisesti palkki, josta näkee ”latauksen” edistymisen, niin mitä kustannuksia tähän liittyy? Jos sivulta on vielä linkki kirjapainolle, joka lupaa tehdä siitä paperiversion ja lähettää sen vaikka kotiin tiettyyn hintaan, jos ostajia on tietty määrä, niin mikä tässä on vaikeaa? Ja jos on riittävästi ihmisiä, jotka haluavat maksaa siitä, että käyvät kirjakaupoissa katselemassa, hypistelemässä ja valitsemassa kirjoja, mikä sinänsä on kivaa, niin eihän sitä mikään estä, että he pitävät pystyssä kirjakauppoja.
kuinka monen noista 5000 uskoisit osallistuvan tähän vapaaehtoiseen kolehtiin, jolla ei ole vaikutusta siihen, saako kirjan luettavakseen.
Vapaaehtoisella kolehdilla, jolla ei ole vaikutusta siihen, saako kirjan luettavakseen, tarkoitat varmaan jotain muuta ehdotusta kuin esittämääni. Siinä nimittäin ostajalla on sellainen mahdollisuus, jota nykysysteemissäkään ei ole, että hän voi vaikuttaa kirjan saatavuuteen jopa itse valitsemallaan määrällä. Mitä enemmän hän maksaa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kirja julkaistaan hänenkin luettavakseen. Hän voi jopa ostaa sen yksin maksamalla koko summan ja vaikutus on sataprosenttinen. Tai hän voi kerätä kavereita mukaansa tai saman alan harrastajia tai samoista tiedoista kiinnostuneita. Nykysysteemissähän tämän valinnan tekee yli 90%:sti kustantaja ostajan puolesta. Tietääkseni vain muutama prosentti käsikirjoituksista läpäisee kustantajien seulan, joka on tietysti viritetty kustantajien etujen mukaiseksi. Vaikka valtaosa karsinnasta on aiheellista lukijoidenkin näkökulmasta, jo todennäköisyydet puhuvat sen puolesta, että useitakin helmiä jää tähän seulaan.
Entä kuinka moni noista 5000:sta, jotka tarvitaan elättämään kirjailijan, ostaisi kirjan esittämälläni tavalla? En osaa sanoa, mutta jos kirjailija saa nykyisin 20% kirjan myyntituloista, niin silloin tähän riittäisi vain 1000 niistä 5000:sta, jotka ovat valmiit maksamaan kirjan sisältämästä informaatiosta sen minkä nykyisinkin. Tai sitten samat 5000, jotka saisivat kirjan 80% alennuksella. Varsin kohtuullista mielestäni.
Matti H: Sinun ehdotus on hyväntekeväisyyttä suurimmassa osassa tapauksia.
Omalla lahjoituksellasi on kirjan julkaisun kannalta väliä ainoastaan silloin, kun kirja ei muuten olisi tullut julkaistavaksi, eli silloin, kun lahjoittajia on niin vähän, että he eivät muuten olisi saaneet summaa kasaan, mutta kuitenkin niin paljon, että oma lahjoituksesi riittää ylittämään julkaisurajan.
Siinä tapauksessa, että lahjoitusvarat eivät ylitä julkaisukynnystäsi lahjoitus on hyväntekeväisyyttä, kuten myös silloin, kun varat riittäisivät julkaisuun ilman panostasi.
Tilanne on analoginen äänestämisen kanssa, eli että yksittäisellä äänellä on väliä ainoastaan silloin, kun vaalit ovat yhdestä äänestä kiinni.
Artturi: Ota myös huomioon, että jokainen lahjoitus konkreettisesti nopeuttaa kirjan käsiinsä saamista.
Huomiona myös, että tätä liiketoimintamallia käytetään jo nykyään.
Kirjoitin edellä: ”Jos sitten tällä sivulla on kirjailijan itsensä valitsema aineisto, jolla hänen tuotantoonsa voi tutustua, ja kuvaus tiettyyn hintaan myytävästä uudesta kirjasta ja lisäksi ruutu, johon voi laittaa summan, joka voidaan ottaa hänen [ostajan] tililtään, jos maksuja tulee riittävä määrä, ja mahdollisesti palkki, josta näkee ”latauksen” edistymisen, niin mitä kustannuksia tähän liittyy?
Johon Artturi vastasi: Siinä tapauksessa, että lahjoitusvarat eivät ylitä julkaisukynnystäsi lahjoitus on hyväntekeväisyyttä, kuten myös silloin, kun varat riittäisivät julkaisuun ilman panostasi.
Osaisitko selittää, mikä edellä kuvatussa kaupankäyntitavassa on lahjoitusta tai hyväntekeväisyyttä?
Jos et, niin mistä luulisit erehdyksesi syntyneen? Ettei kyseessä vain ole alitajuinen markkinamekanismin vierastaminen? Onhan ehdotukseni mitä puhtainta markkinataloutta, jossa valtiovallan ohjaava rooli on olennaisesti pienempi kuin kaikissa niissä ratkaisuissa, joissa tekijänoikeudella voidaan käydä kauppaa. Tai olisiko kyseessä pyrkimys säilyttää ero rikkaiden ja köyhien välillä? Vähentäisihän ehdotukseni rikkaiden niin rakastamia monopolivoittoja.
Oletko ajatellut samaa mallia julkisten menojen rahoittamiseen?
Moottoritie rakennetaan, jos riittävän moni lahjoittaa siihen rahaa, mutta kaikki saavat ajaa, vaikka eivät olisi maksaneetkaan?
Houkutus vapaamatkustamiseen on aika iso.
Täällä on referoitu tutkimuksia, joiden mukaan nuoret eivät halua maksaa sisällöistä yhtikän mitään. Jos ne nytkin näkevät paljon vaivaa välttyäkseen maksamasta taiteilijoille, miksi he tämän jälkeen eivät jäisi tyynesti odottamaan, että muut maksavat? Jos produktion rahoittaminen vaatii miljoonalta ihmiseltä pienen lahjoituksen, todennäköisyys sille, että juuri se minun roponi teki produktion mahdolliseksi, on aika pieni.
Jos olen menossa viikonlopuksi landelle ja perjantai-iltana keksin ostaa Leena Lehtolaisen romaanin. Miten se tässä mallissa toimisi niin, että Lehtolainen saa tästä itselleen jotain, eikä minun tarvitse odottaa kirjaa kuukausitolkulla?
Entä miljardi euroa maksavan suurfilmin rahoittaminen? Satamiljoonaa ihmistä antaa kympin, muuten produktiota ei synny, mutta sitten elokuva on kaikkien ilmaiseksi saatavilla? Mannerheim-elokuvaa kai yritetään rahoittaa tällä periaatteella, paitsi, ettei elokuva senkään jälkeen ole ilmainen.
”Moottoritie rakennetaan, jos riittävän moni lahjoittaa siihen rahaa, mutta kaikki saavat ajaa, vaikka eivät olisi maksaneetkaan?
Houkutus vapaamatkustamiseen on aika iso. ”
Moottoritie rakennetaan, kuten muutkin tiet lähinnä liikenteeltä kerättävistä veroista ja maksuista. Kaikki kuitenkin saavat käyttää niitä, vaikka eivät olisi maksaneetkaan.
Houkutus vapaamatkustamiseen on valtava.
Mitä tulee musiikkiin ja siihen että ”nuoriso” ei halua maksaa ”sisällöstä” niin onhan se nyt niin, että jokaisesta tallennusvälineestä maksetaan kasettimaksu, eli maksu tulee hoidettua väkisinkin. Jos näin ei ole, niin miksi ko. maksuja kerätään? On lisäksi palveluja, joista musiikkia voi ladata piisi kerrallaan ja jota ”nuoriso” käyttää, eikä välttämätöntä menneiden vuosien pakkomyyntiä roskalle enää ole. Tiedättehän tyypillisen cd:n tai LP:n: yksi hyvä piisi ja toistakymmentä raitaa täyttä kuraa. Pakko kuitenkin maksaa kaikesta.
Oletko ajatellut samaa mallia julkisten menojen rahoittamiseen?
Moottoritie rakennetaan, jos riittävän moni lahjoittaa siihen rahaa, mutta kaikki saavat ajaa, vaikka eivät olisi maksaneetkaan?
Sovellettuna kyllä. Yhteiselle hyvinvoinnille välttämättömien hyödykkeiden rahoituksessa kannatan veropohjaista mallia – ei siis kovin tavatonta – jolloin myös lapset, sairaat, kotiäidit ja -isät, työttömät, spurgut ja erilaiset elämäntapaeksentrikotkin saavat käyttää moottoriteitä, tiedon valtateitä, sairaalapalveluja jne., vaikka eivät niistä mitään maksaisikaan. Enkä todellakaan pidä tätä nykysuuntausta viisaana, jossa ”vapaamatkustaminen” nähdään suurena ongelmana, josta pitäisi päästä laittamalla kaikille hintalappu.
Välttämättömien julkisten hyödykkeiden ryhmään katson kuuluvan myös oppikirjat, kartat, tilastot ja tieteelliset julkaisut. Niiden kauppaan esittämäni malli sopii mainiosti. Yhteiskunta vain ostaa verovaroilla ja harkintansa mukaan niitä kuvaamastani kauppapaikasta kaikkien vapaaseen käyttöön – pitkälti niin kuin nykyisinkin.
nuoret eivät halua maksaa sisällöistä yhtikän mitään. Jos ne nytkin näkevät paljon vaivaa välttyäkseen maksamasta taiteilijoille, miksi he tämän jälkeen eivät jäisi tyynesti odottamaan, että muut maksavat? Jos produktion rahoittaminen vaatii miljoonalta ihmiseltä pienen lahjoituksen, todennäköisyys sille, että juuri se minun roponi teki produktion mahdolliseksi, on aika pieni.
Millä tavalla maailma olisi onnettomampi paikka, jos nuoret jäisivät tyynesti odottamaan jotain? Ja voisitko ihan vain sanojen yleisen merkityssisällön säilyttääksesi puhua maksusta eikä lahjoituksesta, silloin kun mitään rahasuoritusta ei tapahdu ellei myös tuote vaihda omistajaa.
Jos olen menossa viikonlopuksi landelle ja perjantai-iltana keksin ostaa Leena Lehtolaisen romaanin. Miten se tässä mallissa toimisi niin, että Lehtolainen saa tästä itselleen jotain, eikä minun tarvitse odottaa kirjaa kuukausitolkulla?
Jos kyseessä on jo Lehtolaiselta julkiseksi ostettu kirja ja paperisille kirjoille on kysyntää, niin ostat sen kirjakaupasta tai marketista. Jos kyseessä ei ole jo Lehtolaiselta ostettu kirja, et voi sitä nytkään kaupasta saada. Se on jollakin kustantajalla odottamassa hyväksymistään, oikeuksien ostamistaan, oikolukuaan, painamistaan, ennakkomainontaansa ja kirjakauppoihin levitystään, mikä aika voi viedä kuukausia. Missä on ongelma?
Entä miljardi euroa maksavan suurfilmin rahoittaminen? Satamiljoonaa ihmistä antaa kympin, muuten produktiota ei synny, mutta sitten elokuva on kaikkien ilmaiseksi saatavilla?
Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys, koska filmin tekemisestä on tullut niin kallista. Ehkä tässäkin on lähdettävä liikkeelle muualta kuin filmintekijöiden hyvinvoinnin turvaamisesta. Hyviä kysymyksiä ovat mm.: Mihin tarvitaan miljardi euroa maksavia filmejä? Missä mielessä suurella budjetilla tehdyt filmit ovat parempia kuin pienellä? Mitä hyvää sillä saavutetaan, että filmien teko keskittyy suurille yrityksille, lähinnä Hollywoodiin? Millaista elämänasennetta ne keskimäärin ilmentävät? Menettäisikö maailma jotain tärkeää, jos suuren budjetin filmien asema heikkenisi ja pienen budjetin filmien asema paranisi? Mannerheim-elokuvaa ei syntyisikään? Eikä tappajahai seiskaa? Kamalaa.
Tommi: Joo siis mähän oon suuri tän liiketoimintamallin fani, koska ihmiset on todistettavasti aika valmiita osallistumaan tän kaltaiseen hyväntekeväisyyteen ja on toki totta, että kirjan käsiin saamisen ajankohtaan pystyy vaikuttamaan. Joissakin tapauksissa tämä vaikutus voi olla merkittävä, mutta suurimmassa osassa se on merkityksetön.
Matti H: erehdys johtui siitä, että en lukenyt ehdotustasi riittävän tarkasti. Eli se on hyväntekeväisyyttä vain silloin, kun maksuja olisi tullut muutenkin riittävästi, jotta julkaisukynnys ylittyy. Olettaisin, että näitä tapauksia on suurin osa, mutta tämä ei siis ole mikään kritiikki ehdotustasi kohtaan. Minusta vapaaehtoinen hyväntekeväisyys on mitä hienointa toimintaa!
”Tai olisiko kyseessä pyrkimys säilyttää ero rikkaiden ja köyhien välillä? ”
Ei missään nimessä! Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi, että haluaisin säilyttää tämän eron?! Minusta rikkaiden ja köyhien välillä pitää olla se ero mikä siihen luonnostaan muodostuu ilman valtion väkivallan uhalla suorittamia tulonsiirtoja suuntaan tai toiseen. (Siis rikkaitla köyhille tai köyhiltä rikkaille.)
Matti H:”Mihin tarvitaan miljardi euroa maksavia filmejä?”
Ilmeisesti ihmisten viihdyttämiseen.
”Missä mielessä suurella budjetilla tehdyt filmit ovat parempia kuin pienellä?”
Siinä mielessä, että ihmiset tykkäävät niistä enemmän ja ovat valmiita maksamaan niistä vapaaehtoisesti enemmän.
”Mitä hyvää sillä saavutetaan, että filmien teko keskittyy suurille yrityksille, lähinnä Hollywoodiin? ”
Sitä, että filmintekijät voivat erikoistua ja ne saavat skaalaetuja, jolloin voidaan tehdä parempia filmejä pienemmällä panostuksella.
”Millaista elämänasennetta ne keskimäärin ilmentävät? ”
Sellaista elämänasennetta, jota ihmiset haluavat katsoa.
”Menettäisikö maailma jotain tärkeää, jos suuren budjetin filmien asema heikkenisi ja pienen budjetin filmien asema paranisi? ”
Menettäisi ne suuren budjetin filmit ja niiden tuottaman hyvinvoinnin. Vastaavasti se saisi ne pienen budjetin filmit ja niiden tuottaman hyvinvoinnin.
”Mannerheim-elokuvaa ei syntyisikään? Eikä tappajahai seiskaa? Kamalaa.”
Vain aito kulttuurielitisti voi ajatella näin…
Artturi: ”Minusta rikkaiden ja köyhien välillä pitää olla se ero mikä siihen luonnostaan muodostuu ilman valtion väkivallan uhalla suorittamia tulonsiirtoja suuntaan tai toiseen.”
Ai että ”luonnostaan”. Heh, libertarismiksi kutsuttu höpsismiä osuvimmillaan. Yhteiskuntaa ei ole, on vain yksilöitä ja luonto!
Mutta asiaan. Vihreässä langassa oli varsin huolestuttava uutinen: ”Vihreät naiset julkaisee naispoliittisen ohjelmansa ja puolueen tasa-arvotyöryhmä esittelee vihreää feminismiä käsittelevän linjapaperinsa.”
Yleensä feministinen näkökulma tarkoittaa … hmm … jotain joka ei ihan pysy totuudessa vaan mieluummin vääristelee ja liioittelee, lietsoo vihaakin..
Ikiaikaisena Vihreiden kannattajana toivon, että täyspäiset vihreät jotenkin tsekkaisivat, mitä feministeillä on mielessä. Vihreät ovat jo tarpeeksi ottanet takkiinsa feministien hölmöilyistä (naisten väkivaltaisuutta ei saa tutkia jne).
Vihreiden kannalta olisi todella ikävä, jos feministinen idiotismi leimaisi puoluetta seuraavat vuosikymmenet. Jyrki Kasvilta voi käsittääkseni kysyä lisää. Ehkä Reladeriltakin.
Voi olla, että vihreiden johdossa ei ole ihmisiä, jotka pystyvät patoamaan feministien vyörytyksen. Siinä tapauksessa Soininvaaran kaltaisilla mielipidejohtajilla on erityinen vastuu.
erehdys johtui siitä, että en lukenut ehdotustasi riittävän tarkasti. Eli se on hyväntekeväisyyttä vain silloin, kun maksuja olisi tullut muutenkin riittävästi, jotta julkaisukynnys ylittyy
Ajatus vapaaehtoisesta lahjoituksesta on hyvä lisäys. Siis kun maksuja on kerääntynyt ennalta määrätty määrä ja kauppa on tehty, rahat ovat automaattisesti menneet myyjän tilille ja teos avautunut yleiseen käyttöön, maksujen ”latauspylvästä” voi teokseen tutustuttuaan vielä venyttää vapaaehtoisesti ja osoittaa näin kiitollisuutta ja kannustusta tekijälle.
Minusta rikkaiden ja köyhien välillä pitää olla se ero mikä siihen luonnostaan muodostuu ilman valtion väkivallan uhalla suorittamia tulonsiirtoja suuntaan tai toiseen. (Siis rikkailta köyhille tai köyhiltä rikkaille.)
Minunkin mielestäni tämä on hyvä lähtökohta, jonka tuottamia varallisuuseroja on yhteiskunnan korjattava vain siltä osin kuin ne uhkaavat yhteiskunnan yhtenäisyyttä eli johtavat yhteisiä voimavaroja kuluttaviin sosiaalisiin ristiriitoihin ja vastakkainasetteluihin.
Mutta näin ei nykyisessä ”markkinataloudessa” alkuunkaan tapahdu. Esimerkiksi juuri puheena olevat tekijänoikeudet ja patentit ovat yhteiskunnan luomia ja väkivallan uhalla voimassa pidettyjä oikeuksia, monopoleja, jotka vääristävät taloutta aitoihin markkinoihin verrattuna, ja jotka siis valtiovallan ”määräyksestä” voimistavat ihmisten välisiä varallisuuseroja, joita sitten yritetään kompensoida mm. progressiivisella verotuksella ja kymmenillä erilaisilla ”sosiaalisilla” tukimuodoilla.
Nykyisen ”markkinatalouden” ideana ja tarkoituksena ei suinkaan ole markkinoiden vapaus vaan talouden kasvattaminen. On ajateltu, että antamalla talouden tehokkaimmille kasvattajille tiettyjä oikeuksia, he niitä hyödyntäen voimistavat taloudellista toimeliaisuutta. Vaikka kärkijoukon varallisuus näin kasvaa epämarkkinataloudellisen voimakkaasti, talouden kasvaessa siitä pitäisi kaikkien hyötyä. Käykö näin, on toinen kysymys.
Siten, aiheeseen palaten, ihmiset eivät ilman tekijänoikeuksilla tehostettua taloutta ilmeisesti ihannoisi menestyskirjailijoiden tuotantoa, suuren budjetin filmejä ja Hollywood-elämäntyyliä siinä määrin kuin he nyt sitä tekevät. Mielestäni heidän ei pitäisikään. Aidon markkinamekanismin muodostaman arvoasteikon pitäisi riittää.
Matti H: Olen täysin samaa mieltä kaikesta mitä kirjoitit.
Mää vai: ok, se luonnostaan oli vähän huono sanavalinta, kokeillaan tätä:
Rikkaiden ja köyhien välillä pitää olla se ero mikä siihen muodostuu ilman valtion väkivallan uhalla suorittamia tulonsiirtoja suuntaan tai toiseen.
Artturi: ”Rikkaiden ja köyhien välillä pitää olla se ero mikä siihen muodostuu ilman valtion väkivallan uhalla suorittamia tulonsiirtoja suuntaan tai toiseen.”
Miksi? Hyvä yhteiskunta syntyy, kun kaikille annetaan mahdollisuus pelata suurin piirtein samaa peliä. Vaikka väkisin. Samat koulut, samat asuinalueet, samat harrastukset ja niin pois päin. Sinä taas uskot, että rikkaaseen perheeseen syntyneiden pitää saada pelata täysin eri peliä kuin köyhien. Sietämätön ajatus moraalisesti.
Mutta ei tästä tämän enempää. Libertarististen väärinkäsitysten ja moraalittomuuksien korjaamiseen ei riitä yksi ihmiselämä ja minulla joka tapauksessa on parempaa tekemistä.
Mää vai:?”Hyvä yhteiskunta syntyy, kun kaikille annetaan mahdollisuus pelata suurin piirtein samaa peliä. Vaikka väkisin. Samat koulut, samat asuinalueet, samat harrastukset ja niin pois päin. ”
Ensinnäkin tämä on varmaan vitsi, koska lapsikin ymmärtää, että me ihmiset olemme erilaisia ja haluamme eri asioita. Tämä uskomus on myös todistettu empiirisesti vääräksi useaan kertaan.
Kaikki pelaavat samaa peliä, jos valtio ei muokkaa sääntöjä toisten hyväksi. On muutenkin naiivia olettaa, että hyväosaiset eivät käyttäisi suurimmalta osalta hallitsemaansa valtiota omien päämäriensä ajamiseen.
”Sinä taas uskot, että rikkaaseen perheeseen syntyneiden pitää saada pelata täysin eri peliä kuin köyhien. ”
En missään nimessä usko näin. Päin vastoin.
Taas kerran täytyy muistuttaa siitä, että ne kirjailijoiden tulot riippuvat suureksi osaksi niistä kulttuurilautakunnista jo nyt nykyään. Suomessa kirjoitettaisiin ilman apurahajärjestelmää hyvin vähän esimerkiksi tasoltaan julkaisukelpoista kaunokirjallisuutta.
Harvasta kirjasta saa lisäksi tekijänoikeustuloja kustantajan ennakkoa enemmän, ja se ennakko taas on yleensä jotain yhden kuukausipalkan luokkaa, eli kukkahattulautakunnat ovat vähintään yhtä merkittävässä asemmassa kirjailijakunnan tulonmuodostuksen kannalta kuin tekijänoikeuskorvaukset. Jo yksistään valtion kirjallisuuslautakunta jakaa kullakin kolmivuotiskaudellaan yli puoli miljoonaa euroa valtion rahaa, mutta jotenkin se on silti täysin säästynyt maalaillulta kokoomuslaisten miehitykseltä. Lähimmäksi pääsee Joensuun kaupunkisuunnittelulautakunnan kepulainen varajäsen.
”Emme voi siirtyä rahoittamaan kirjallisuutta kulttuurilautakuntien kautta, joten netistä kaikki ilmaiseksi -väki on väärässä” on argumenttina yhtä vakaalla pohjalla kuin toinen ikivehreä kestosuosikki ”emme voi siirtyä perustuloon, koska olisi mahdoton ajatus antaa ihmisille ilmaista rahaa”. Kummassakin tapauksessa julistetaan mahdottomaksi ”siirtyminen” sellaiseen tilanteeseen, jossa todellisuudessa eletään jo valmiiksi – sitä vain huomaamatta ja tunnustamatta. Netistä kaikki ilmaiseksi -väki voi kyllä olla väärässä, mutta ei tämän argumentin nojalla.