Blogin tekijänoikeuskeskustelun innoittamani ajattelin kirjoittaa kolumnin aiheesta ja sanoa, että vaikka tekijänoikeuden vastustajat ovat oivaltaneet ongelman, heillä ei ole minkäänlaista realistista ratkaisua. Musiikki ei minua kiinnosta vaan kirjallisuus, sekä kaunokirjallisuus että tietokirjallisuus. Jotta en antaisi väärää todistusta, toivoisin että kaikki, joilla mielestään on ratkaisu, esittäisivät sen seuraaviin kahteen ongelmaan.
Kotimainen kirja: kirjailija tehnyt töitä täysipäiväisesti puoli vuotta, kustannustoimittaja kaksi kuukautta ja, kirja on taitettu, oikoluettu, sitä on kohtuullisesti mainostettu ja markkinoitu ja se painettu ja sen menekki on 5 000 kpl, eli siis paljon tavanomaista enemmän. Olisi kohtuullista, että kirjailija saisi (eläke ym menoineen) 20 000 euroa, kustantamo toiset 20 000 euroa, kirjapaino ottaa 12 000 euroa eli yhteensä 52 000 euroa.
Kirjaa myydään 20 euroa/kpl. Nykysäännöillä tämä menee niin, että kirjakauppa ja alv-toimisto vievät hinnasta puolet. Voimme esittää joitain mielipiteitä kirjakaupan katteesta, mutta kirjakauppoja saa perustaa ihan vapaasti. Ei ole kovin hyvä bisnes. Nettikaupasta kirjaa saa 16 eurolla.
Kustantamo saa kirjasta 10 euroa/kpl = 50 000 euroa. Kirjailija saa tästä 20 %, eli 10 000 euroa. Toivottavasti heltiää apurahoja tai luentokeikkoja ja Uutisvuotoa, koska puolen vuoden palkkaa sivukuluineen tästä ei oikein irtoa. Tarvittaisiin 10 000 kappaleen myynti, että kirjoittaminen yksin kannattaisi. Kustantamo menee tästä hittituotteesta vähän ylijäämäiseksi, mutta sillä rahalla on kustannettu paljon huonolevikkistä kirjallisuutta.
Oletetaan, että SOK perustaa Rainbow-kustantamon (ja Kesko kilpailun pakottamana Pirkka-kirjat Oy:n), jotka ottavat välittämösti kirjasta skannaamalla näköispainoksen jonka hinta 10 000 kappaleen painoksesta on 15 000 euroa, koska ei tarvitse tuhlata rahaa sen paremmin kirjailijan palkkioon, taittoon kuin oikolukuunkaan, ja myyvät kirjaa sisäänheittotuotteena kahden euron kappalehintaan, S-etukortilla jäwsenetutarjouksena hintaan 1,50. Ainoastaan kustantamon nimi on muutettu Rainbow-kustantamoksi.
Viikkoa myöhemmin Google skannaa kirjan ja julkaisee sen ilmaiseksi, mutta mainoksin varustettuna sivuillaan. Ne, jotka ovat maksaneet kirjallisuuden tilaamisesta Googlelle 10 euroa kuussa, saavat kirjan helpompilukuisena ja ilman häiritseviä mainoksia luettavaksi Google-Elektronic -Paperilla.Koska tekijänoikeudet on lakkautettu, Google ei niistä tietenään enää maksa mitään.
Ulkomainen käännösromaani
Unohdamme nyt kirjailijan osuusden, koska muut maathan sen hoitavat ja me voimme loisia heidän rahoillaan. Valitettavasti kirja pitää kääntää suomeksi. Käännöskustannukset 30 000 euroa. Kustantaja kutsuu kirjailijan Suomeen markkinointitilaisuuteen, kustannukset 15 000 euroa. Päälle painokulut. Kirjan ilmestyttyä sama tarina, Rainbow-kustantamo, Pirkka-Kirjat Oy ja Google iskevät väliin.
=====
Minä väitän, että tällainen tilanne lopettaa kirjoittamisen, kustantamisen ja kääntämisen ammattina, minkä jälkeen meillä on pelkkiä harrastekirjailijoita, jotka julkaisevat oikolukemattomia ja huonosti taitettuja kirjoja pieninä painoksina, eikä käännöskirjallisuutta lainkaan. Ymmärtääkseni tämä ei ole se maali, johon tekijänoikeuksien vastustajat tähtäävät. Jos mitään sääntöjä ei ole, tähän se minusta johtaa. Toivoisin yksilöityjä vastauksia, miten pelisääntöjä on tarkoitus rajata, jotta kehitys ei johtaisi tähän tulokseen. Tai voiko joku kumota päättelyn?
Jos itse olisin lähiaikoina julkaisemassa kirjaa, lähettäisin kustantamon ja painon sinne, missä pippuri kasvaa. Panisin kirjan pdf-muotoisena nettiin ja jättäisin sen painamisen lukijan huoleksi, jos ei halua sitä näytöltään lukea.
Siihen, miten saisin tuotoksestani rahaa, on useita mahdollisuuksia ja niiden rajana on oma mielikuvitukseni. Yksi mahdollisuus olisi se, että panisin vapaasti ladattavaksi osan kirjasta ja lopun maksulliseksi, esim. tekstiviestillä. Ohjelmistoja tähän on olemassa runsaasti kuten myös painopalveluita, joissa kuka tahansa saa tulostaa mistä tahansa pdf:stä haluamansa määrän kappaleita haluamissaan kansissa. Markkinoinnin hoitaisin tietenkin itse sosiaalisessa mediassa.
Tällä minun tavallani ei tässä ja nyt varmaankaan kannattaisi jäädä pelkästään kirjamyynnin varaan elämään, mutta jos olisin yhtä hyvä kirjoittaja kuin esimerkiksi Linna tai Waltari, niin uskaltaisin väittää,että saisin tuotoksistani vähintään saman verran rahaa kuin he aikoinaan saivat. Tällä hetkellä ei ehkä olla aivan näin pitkällä, mutta 10 vuoden kuluttua ehkä jo paljonkin pidemmällä.
Larkolle:
Tämä ei ollut vastaus kysymykseeni, koska tekijänoikeudettomassa maailmassa Pirkka-kustannus ostaisi yhden kappaleen sitä kirjaasi tekstiviestillä ja painaisi sen myytäväksi marketeissa. Jokin kaupallinen sivusto ostaisi toisen ja panisi kirjan myyntiin omaan piikkiinsä omalle sivustollaan.
Sinänsä tuo julkaisumuoto saattaa tulla kyseeseen niin kauan, kun tekijänoikeuksia on, mutta toimii huonosti, jos sinulla ei ole omaan tekstiisi mitään oikeuksia sen ensimmäisen myydyn jälkeen.
Ihmiset ovat Suomessa jo vuosikymmeniä voineet lukea kirjansa ilmaiseksi kirjastoista lainaamalla – eikä tämä ole käsittääkseni vähentänyt niiden myyntiä. Uskoisin jopa että ne henkilöt jotka lainaavat paljon kirjoja kirjastosta myös keskimääräisesti ostavat eniten kirjoja.
Kirjasta maksaminen on siis jo nykyään lähes täysin vapaaehtoinen toimenpide.
Väitän, että mahdollisuus kirjan lataamiseen ilmaiseksi netistä lisäisi jonkin verran kotimaisen kirjan lukijakuntaa. Väitän myös että ne jotka haluavat maksaa kirjasta maksaisivat edelleen sellaisesta versiosta josta tekijälle, toimittajalle ja kääntäjälle maksetaan kunnon korvaus, eivätkä millekään Pirkka-kirjalle.
Osmo, jos tarkoitat Piraattipuoluetta, syyllistyt nyt samaan kuin jotkut toiset, jotka ymmärtävät toisten agendan väärin. Piraattipuolue ei aja tekijänoikeusjärjestelmän lakkauttamista, vaan uudistusta. Puolue ajaa 5-10 vuoden tekijänoikeutta ja yksityisen (ei-kaupallisen) kopioinnin vapauttamista. Googlen toiminta lienee kaupallista.
Särkelän vastaus oli ensimmäinen, joka oli jotenkin koherentti. Keskustelijoista kovin moni on vaatinut tekijänoikeuksien poistamista välittömästi, kun teoksen ensimmäinen kappale on tullut julki.
”Minä väitän, että tällainen tilanne lopettaa kirjoittamisen, kustantamisen ja kääntämisen ammattina, minkä jälkeen meillä on pelkkiä harrastekirjailijoita, jotka julkaisevat oikolukemattomia ja huonosti taitettuja kirjoja pieninä painoksina, eikä käännöskirjallisuutta lainkaan. Ymmärtääkseni tämä ei ole se maali, johon tekijänoikeuksien vastustajat tähtäävät”
Tekniikka ajaa tähän suuntaan eli sähköisiä kirjoja voi kuka tahansa tuottaa ja pistää nettiin.
Varmaan 10 vuoden kuluttua nykymuotoista kirjaa ei enää ole kuin museossa.
Uusi nettisukupolvi tulee hävittämään paperikirjan
Nettikirjonen ongelma on, että tekijänoikeuksia on vaikea säilyttää tai se vaatisi hirmuisen Stasi -organisaation turvaamaan niitä eli kaikkia tietokoneita ja niillä olevaa aineistoa pitäisi valvoa.
Tosin tetotekniikan kehittyminen mahdollistaa senkinja hyvä perustekin on pistää ihmisten koneet valvontaan: Lapsiporno ja terrorismin vastainen sota
Heh, hauska esimerkki Osmolla.
Euroshopper- ja Xtra-kustantamot vielä sekoittaisivat markkinoita myymällä kansikuvatonta ja sivunumerotonta painostaan 90 sentillä.
Topi Toosille,
Kirjan ostaminen ja kirjastosta lainaaminen eivät ole samanveroiset aktit.
Kirja on esineenä useille ihmisille tärkeä. Monet lukemista harrastavat jopa keräävät kirjoja. Vautsi! Ostamalla kirjan saa omaksi.
Kirjakaupat ja kirjastot toki jonkin verran kilpailevat keskenään, mutta tilanne ei ole verrattavissa siihen, että identtisen tuotteen saa joko kalliilla tai edullisella hinnalla.
Topi sanoo, että tarpeeksi moni olisi valmis maksamaan ”aidosta ja alkuperäisestä” kirjasta huomattavasti enemmän kuin halpisversioista.
Tämä voi pitää paikkansa. Kyllähän nytkin monet ovat valmiita maksamaan aidosta Louis Vuittonin laukusta monikymmenkertaisen hinnan tismalleen siltä näyttävään ja käyttöominaisuuksiltaan samanlaiseen kopioon nähden.
Eli kirjailijoille säällisesti maksavien painamoiden pitää luoda kirjastaan statustuote. Silloinhan se voisi maksaa kahdenkympin sijaan vaikkapa kaksi sataa. Mutta arvonsa tunteva lukutoukka ei pitäisi Rainbow-kirjaa hyllyssään. Maksoi mitä maksoi!
Eikös 10000 perusturvan päälle olisi jo ihan hyvä summa. Eli jos myyt sähköisenä 3 – 4 euron hintaan ja mainostat kirjoittamalla kolumneja verkkolehtiin tai blogeihin muuten verkossa saat ton kasaan sillä 5000 levikillä. Googeli vois markkinoida omaa palveluaan mainostamalla ja arvostelemalla uusia kirjailioita ja tilittämällä vaikka egen itse jakelemistaan kirjailijalle johonkin kattosummaan asti. Reiluutta voisi käyttää palvelun markkinoinnissa.
Aika monet hyvätkin kirjat on kirjoitettu melko pienin tuotto odotuksin tekijälle ennenkin.
Kielellesistä monimuotoisuudesta innostuneet voivat sitten sponssata käänöstyötä tai kääntäjä voi toimia kirjailijan tavoin myynnissään.
Kaiken näköisestä painetusta sanasta voisi olla tekijänoikeuksia suhteellisen rajatun ajan, mutta niiden kyttääminen kotikirjaston alkuperäis leimoja etsien voisi jättää väliin.
”Tai voiko joku kumota päättelyn?”
Osmo sinä et pysty ikinä luottamaan markkinoihin, koska haluat aina, että ratkaisu on etukäteen tiedossa. Markkinoissa on kuitenkin se hieno puoli, että jos jossain on hyvinvointitappioita, niin markkinoilla on kannustimet keksiä tapoja niiden poistoon ja näitä tapoja ei tarvitse tuntea etukäteen.
Innovaatioissa on se juttu, että niitä ei pysty ennustamaan etukäteen, mutta silti voidaan ennustaa, että innovaatioita tapahtuu.
+ mikä vika niissä mesenaateissa nyt oikein on, varsinkin kun Tommi Uschanovin mielestä nykytilanne vastaa suunnilleen mesenaattitoimintaa sillä erotuksella, että mesenaatteina toimii kukkahattutädit väkivallan uhalla kansalta otetuilla rahoilla.
Itse olen argumentoinut kaiken tekijänoikeuden lakkauttamisen puolesta, koska se on minusta ainoa järkevä pidemmän aikavälin tavoite.
Logiikan osalta Osmo syyllistyy skenaariossaan vääränlaisen ceteris paribus-oletuksen käyttöön. Kuten tekevät kaikki tekijänoikeuksien puolustajat.
Rakenne on tämä: Postuloidaan kirjailija, joka toimii ikäänkuin maailma olisi tarkalleen sellainen kuin se on tänä päivänä. Tämän jälkeen muutetaan maailma kertaheitolla tekijänoikeudettomaksi ja osoitetaan, että kirjailijan odotukset ansioista eivät toteudu. Näinollen kirjailija ei olisi alunperin toiminut niinkuin toimi, joten mitään kirjallisuutta ei voi syntyä.
Tämä argumentti on valitettavasti täysin rikkinäinen. Ei ole mitään järkeä postuloida kirjailijaa, joka toimii kuten monopolisoinnin mahdollistavassa maailmassa, jos monopolisointi ei ole mahdollista.
Jos monopolisointi ei ole mahdollista, niin ansaintalogiikan on oltava toinen. Mahdollisuuksia on lukuisia; Osmo on näissä teksteissä argumentoinut että pitää löytyä ansaintalogiikka, joka kirjailijan näkökulmasta toimii täysin samoin kuin monopolisointi, tai kirjailija ei kirjoita.
Minä väitän, että tämä koko lähestymistapa on väärä.
Abstrahoidaan ensin vähän: Monopolisointia tai ei, niin Kirjailija kirjoittaa kirjan jos ja vain jos hän uskoo, että kirjoittaminen johtaa hänen kannaltaa parempaan tilanteeseen kuin kirjoittamatta jättäminen.
Tekijänoikeuksien kanssa asia toimii kuten yllä on esitetty; tämä pätee myös piraattipuolueen agendassa, piraattipuolue ajaa tekijänoikeuden rajausta muutamaan vuoteen, tämä laskisi kirjailijan hyödyn nykyarvoa muutamilla prosenteilla. (Poislukien filmatisoinnit; niiden kohdalla tulot putoaisivat rajummin, joten J. K. Rowlingin tapaiset kirjailijat tienaisivat vain kymmeniä miljoonia satojen miljoonien sijaan.)
Ilman tekijänoikeuksia tilannetta on vaikeampi arvioida. Olisi hurskastelua väittää, etteikö osa kirjoista jäisi kirjoittamatta, kysymys onkin siitä, onko nettovaikutus positiivinen vai negatiivinen.
Positiiviset vaikutukset tulisivat siitä, että ihmisten kirjavalikoima paranisi, joten he voisivat lukea enemmän sellaisia kirjoja kuin haluavat. Myös lukemisen kokonaismäärä saattaisi nousta.
Ensiksikin, tiedämme musiikkimaailmasta, että fanit maksavat musiikista vapaaehtoisestikin. Tätä en pidä ansaintalogiikkana kauhean relevanttina, mutta se mahdollisuus on kuitenkin olemassa, joten kirjallisuuden tekeminen ei lopu kokonaan, vaikka kukaan ei kirjoittaisi ilmaiseksi ja ainoa tapa ansaita olisi vapaaehtoiset maksut. Tämä argumentti on epäoleellinen ja itseasiassa toivon, etteivät muut käytä sitä, koska IPR-puolustajat ottavat sen silmätikukseen ja väittävät, ettei muuta mahdollisuutta ole. (Mikä on epätosi)
Toiseksi, on erilaisia muita ansaintalogiikoita:
– Teaser-kirjoitukset, eli kirjailija julkaisee yhden luvun kirjasta ja lupaa julkaista lisää, kun on saanut riittävästi rahalahjoituksia. Tätä on kokeiltu, käsittääkseni se toimii välttävästi. Tietenkään sillä ei päästä samanlaisiin ansioihin kuin monopolisoimalla.
– könttämaksu kustantajalta tai kustantajien joukolta, joka floodaa markkinan kirjalla niin, ettei kilpailijoiden kannata sitä halvemmalla myydä. Tätä vastaan on argumentoitu, että skannaaminen on halpaa ja tulosteet tulevat pihalle sekunneissa. Tilanne ei kuitenkaan vielä ole tämä ja kovakantisia, sidottuja kirjoja myydään edelleen.
– Kirjanmyyjien yms. myöntämät kirjailija-apurahat. Tämäkin torpattiin sillä, ettei apurahoja kannata myöntää, kun joku joka ei sen kustannuksiin osallistu, voi siitä hyötyä. Tällainen argumentti on epärehellinen, koska ihmiset ostavat edeleen brändättyjä tuotteita.
– Mainosrahoitus. Tämän en usko toimivan kirjoilla, mutta tekniikoita voidaan kehittää. Niitä ei kehitetä niinkauan kun monopolisoiminen on kannattavampaa.
– Ansaintalogiikat, joita ei ole vielä tässä esitetty. Jos kirjoille on sosiaalinen tilaus, so. on maksuvalmiutta ja toisaalta olisi tällä maksuvalmiudella tarjontaa, niin ihmisten kyky innovoida erilaisia ratkaisuja tämän tarpeen tyydyttämiseen on suuri. Tekijänoikeuksien merkittävä lyhentäminen voisi tehdä joidenkin tällaisten ansaintamallien kehittämisen kannattavaksi ja siksi se on hyvä välitavoite.
– Erilaiset DRM-skeemat, kuten kryptaukset. En pidä näitä toivottavina enkä usko näiden tulevaisuudessa yleistyvän, mutta jonakin siirtymäaikana niitä saatetaan käyttää. (Painettu kirja on tietynlainen ”DRM”, koska painetun kirjan skannaaminen ja tulostaminen on ainakin toistaiseksi kallista)
On myös toinen tie, jonka puolesta en kuitenkaan argumentoi, mutta esitän sen silti mahdollisena kompromissina. Se on kopioinnin salliminen yksityiskäyttöön mutta royaltien vaatiminen kaupallisten palveluiden kuten Osmon ”rainbow-kustantamon” kohdalla. Tällaisissa malleissa on ongelma, että ne eivät ole yleensä johdonmukaisia ja niissä esiintyisi porsaanreikiä. Ideana on siis se, ettei kukaan voisi tienata toisten teoksilla ilman kustannuksia. Sama pätisi siis kaikkeen kaupalliseen käyttöön, mukaanlukien mainokset (joka poistaisi Googlen kannustimen tarjota kirjaa ilmaiseksi mainosten kera).
Olen esittänyt nämä samat mekanismit ja perustelut moneen kertaan, mutta niihin ei ole sinänsä puututtu, on vain postuloitu yllä oleva epärationaalinen kirjailija. Minusta väite, että oma näkemykseni on ”epäkoherentti” vaatisi jonkinlaisen perustelun. Lisäksi pidän epäasiallisena kommentteja, joiden mukaan väittäisin ettei kirjailijan pidä tienata mitään vain, koska jokin tietty ansaintatapa poistuisi.
Toivoisin vihdoin asiallista keskustelua.
Mielestäni myös yksityiseen käyttöön kopioiminen tulisi olla laillista. Jos ei kaupallinen jakaminen sallitaan tulee kaupallinen määritellä laajasti. Esimerkiksi nettisivu, joka jakaa ko. teosta. Mikäli sivulla on mainoksia kyseessä on kaupallinen jakelu, tällöin tulisi olla kaupallisen käytön sopimukset kunnossa. Jos taas yksityinen ihminen pitää sitä omalla sivullaan, jonka ylläpito on rahoitettu takataskusta, mielestäni ei ole kaupallinen levitys.
Samoin, jos tulostat materiaalia palveluna, niin pitää olla lisenssit kunnossa. Jos taas omalla printterillä itselle tai kavereille lahjoitettavaksi, niin se on sallittua ilmaiseksi.
Tärkempänä asiana olisi poistaa laista Teoston ja Kopioston monopolit, lisäksi kaikki lisenssointi tulisi saada EU:n laajuiseksi. Nythän vapaasta liikkumisesta on aivan turha puhua, kun koko EU:n alueen lisenssointi on lähes mahdotonta.
Tekijänoikeuden suoja-aikaa tulisi lyhentää, ja muutenkin muokata tekijänoikeutta tekijänoikeuden suuntaan. Tällä hetkellä kaikki muutokset tuntuvat tähtäävän tekijän ja kuluttajien oikeuksien heikentämiseen, ja pyrkivät vahvistamaan välikäsien asemaa.
”Puolue ajaa 5-10 vuoden tekijänoikeutta ja yksityisen (ei-kaupallisen) kopioinnin vapauttamista”
Ts joku ostaa kirjasi, ja sen jälkeen laittaa pdf:n piraattibayhin, mistä muut saavat kopioida sen vapaasti omaan käyttöönsä. Ja kaikki tämä heti julkaisemisen jälkeen, ilman 5-10 vuoden karenssia?
Minä en ole kannattanut tekijänoikeuksien kertakaikkista poistamista (koska en ole päättänyt mielipidettäni tässä asiassa), mutta pari kysymystä/huomiota:
– Eikö tuon Osmon päättelyketjun perusteella pitäisi olla itsestäänselvää, että kaupassa ei myydä muita kuin Rainbow- ja Pirkka-tuotteita? Samaa tavaraahan ne useimmiten ovat (tai ainakin voisivat olla).
– Miksei voisi ajatella, että hyvän kirjan kirjoittaja (ja kustantaja) tekisi teoksensa saadakseen mainetta, vaikutusvaltaa ja edetäkseen sosiaalista hyvinvointiaan? Olisivatko nämä arvot kenties jopa arvokkaampia kuin kalliimpi maksamakkara?
– Eikö esimerkki ole vähän vanhanaikainen? Tuskin kukaan 15 vuotta sitten osasi ennustaa Googlenkaan ansaintalogiikan toimivan (en ainakaan minä).
– Jos kerran meillä olisi tekijänoikeuksien poistamisen jälkeen vain ”oikolukemattomia ja huonosti taitettuja” kirjoja, niin miten Wikipedia on selitettävissä?
– Jos kaikki tähän asti kirjoitettu kirjallisuus olisi vapaasti ladattavissa netistä, niin kuinka paljon ylipäätään tarvitsisimme uutta kirjallisuutta? Eihän nytkään aika riitä edes kaiken laadukkaan lukemiseen, joten vaikka uusien kirjojen julkaisu jäisikin säätiöiden, mesenaattien ja omakustanteiden varaan, niin olisiko menetys kovin suuri?
Kari
En todellakaan usko, että nykyistä tekijänoikeusjärjestelmää vastustavista kannattaa tekijänoikeuksien heittämistä kokonaan romukoppaan kuin murto-osa. Ihmiset haluavat vain räikeää muutosta tekijänoikeuksiin.
Myös me piraatit haluamme, että tekijät hyötyvät teoksista, koska se takaa meidän rakastamien teosten saatavuuden myös jatkossa. Haluamme toki myös viihteen vapaata jakamista yksityiseen käyttöön, mutta olemme valmiita kompromisseihin – johonkin josta tekijänoikeusjärjestöt eivät tunnu olevan kuulleetkaan -, koska taiteilijan etu on myös viihteen kuluttajan etu.
Maailma pysyisi pystyssä myös ilman tekijänoikeuksia, mutta kuten sanottu, en usko, että kovinkaan moni asiaa edes hieman pidemmälle pohtinut haluaa koko tekijänoikeusjärjestelmän romuttamista.
”Ts joku ostaa kirjasi, ja sen jälkeen laittaa pdf:n piraattibayhin, mistä muut saavat kopioida sen vapaasti omaan käyttöönsä. Ja kaikki tämä heti julkaisemisen jälkeen, ilman 5-10 vuoden karenssia?”
Onkohan antti kuullut mitään kirjastoista? Silti kummasti käyvät kirjat kaupaksi.
Olen kuullut kirjastoista, ja ahkera asiakaskin olen. Käsittääkseni myös kirjastot maksavat jotain korvauksia kirjoittajille tai kustantajille. Olen toki myös piraattilahden käyttäjä, mutta ymmärtääkseni Pirate Bay ylpeästi kieltäytyy kaikista tekijänoikeuskorvauksien maksamisesta.
Aluksi selvennyksenä, ainakaan Piraattipuolueen piirissä olevat ”tekijänoikeuksien vastustajat” eivät kannata tekijänoikeuksien lakkauttamista kokonaan. Varsinaiset tavoitteethan ovat epäkaupallisen kopioinnin vapauttaminen ja kaupallisen tekijänoikeuden lyhentäminen. Tarkastellaan näitä erikseen.
Epäkaupallisen kopioinnin vapauttaminen:
Minkä tahansa kulttuurimuodon kohdalla tulee muistaa, että tekijän ensisijainen vihollinen on tuntemattomuus: jos kukaan ei ole kuullut teoksestasi, et myöskään saa sitä myytyä. Mahdollisuus saada teos käsiin ilmaiseksi laskee kynnystä tutustua siihen, täten saaden useamman tutustumaan siihen ja ehkä ostamaan aidon version. Mahdollisuus kopioida teosta vapaasti tuottaa siis kaksi vastakkaista efektiä:
1) osa niistä jotka olisivat muuten ostaneet teoksen, ei osta sitä koska saa sen ilmaiseksi
2) osa niistä jotka eivät olisi ostaneet sitä koska eivät tienneet siitä, ostaa sen
Kumpi efekti on voimakkaampi? Tutkimustulokset ovat ristiriitaisia. Ykkösefektiä puoltavat tutkimukset raportoivat myynnin putoavan noin neljästä prosentista kolmeenkymmeneen prosenttiin, toiset tutkimukset raportoivat nettovaikutuksen olevan olematon tai jopa positiivinen. (Oberholzer-Gee & Strumpf 2009). Nämä tutkimukset keskittyvät tosin pääasiassa musiikkiin ja elokuviin: kirjamyyntiä ei ole tutkittu suoraan.
Kirjat ovat kuitenkin se kulttuurinala, jonka kohdalla tilastot ja kokemukset puhuvat selkeiten kopioinnin vapauttamisen puolesta. Useat kirjailijat raportoivat myyntinsä parantuneen nimenomaan siksi, että he ovat laittaneet teoksiaan verkkoon ilmaisjakeluun.
Esim. Cory Doctorow:
My writing career and Creative Commons are inextricably bound together. My first novel, Down and Out in the Magic Kingdom, was published by Tor, the largest science fiction publisher in the world, on January 9, 2003, just a few days after CC launched its first licenses. I was the first author to use the licenses, applying them to my book and releasing it for free online on the same day it appeared in stores. Today, the book has been through more printings than I can keep track of, been translated into more languages than I know, and has been downloaded more than 750,000 times from my site alone (I don’t know the total number of downloads, because, of course, anyone is free to redistribute it).
[…] These licenses have allowed my work to spread far and wide, into corners of the world I never could have reached. I hear from sailors on battleships, volunteers working in the developing world, kids in underfunded school-districts, and people who “don’t usually read this sort of thing” but found my work because a friend was able to introduce them to it. My readers have made innumerable technical remixes, fan-fic installments, fan-art drawings, songs, translations and other fun and inspiring creative works from mine, each time humbling and inspiring me (and enriching me!). […]
I once sold a reprint of an article of mine to an editor who saw it in a spam message — the spammer had pasted it into the “word salad” at the bottom of his boner-pill pitch to get past the filters. The editor read the piece, liked it, googled me, and sent me a check.
CC lets me be financially successful, but it also lets me attain artistic and ethical success.
Paulo Coelho piratisoi omaa teostaan ja hänen myyntinsä nousi. Kirjailija Peter Watts sanoo teoksensa ilmaislevityksen pelkästään auttaneen uraansa ja pelastaneen hänen teoksensa tuntemattomuudelta. Baen-kustantamon Baen Free Library antaa ihmisten lukea heidän kustantamansa teokset ilmaiseksi netissä, mikä on heidän mukaansa toiminut loistavasti.
Kirjamyynti on myös kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana voimakkaasti samaan aikaan kun tiedostonjakaminen ja laiton kopiointi on yleistynyt. Ruotsin kirjamyynti kasvoi 37,7 prosenttia aikavälillä 1997-2008. Aiemmin siteerattujen Oberholzer-Geen ja Strumpfin mukaan uusien julkaistujen kirjojen määrä kasvoi 66% aikavälillä 2002-2007. Jos kopioinnista olisi haittaa, voisi olettaa että kirja-alalla menisi nyt heikommin. Tämänhetkiset tiedot siis tukevat sitä olettamusta, ettei epäkaupallisen kopioinnin vapauttaminen tekisi muuta kuin auttaisi kirjamyyntiä – tai ettei se ainakaan vähentäisi myyntiä kovin pahasti.
Kaupallisen tekijänoikeuden lyhentäminen:
Tässä kohtaa puhutaan yleensä kaupallisen tekijänoikeuden lyhentämisestä noin 5-10 vuoteen. Valtaosaa julkaissuista kirjoista ei kymmenen vuoden jälkeen paineta enää ylipäätään. Ne kirjat jotka taas ovat kymmenen vuoden jälkeenkin edelleen painossa ovat pääsääntöisesti niitä, jotka ovat jo ehtineet maksaa itsensä takaisin. Tämä näkyy esimerkiksi Iso-Britannian valtionvarainministeriön selvityksessä: sivulta 53 löytyvästä kaaviosta näkyy, että julkaistun kirjan myynti ehtii pudota hyvin pieneksi jo vuoden sisällä julkaisusta. Tälläkään tapaa tekijänoikeuksien höllentäminen ei siis tuottaisi vahinkoa julkaisemiselle, päinvastoin.
Minusta Elina on oikeilla jäljillä brändäyksen suhteen. Monet kirjoja paljon ostavat ostavat yleensä kirjat kovakantisina ja maksavatkin niistä aika paljon.
En oikein näe, miksi tämä poistuisi kokonaan. Edelleen, en väitä, että tämä olisi tai sen tulisi olla, ainoa tapa ansaita rahaa kirjoilla, mutta se olisi yksi tapa noiden muiden mahdollisten joukossa.
Topi Toosi: ”Ihmiset ovat Suomessa jo vuosikymmeniä voineet lukea kirjansa ilmaiseksi kirjastoista lainaamalla – eikä tämä ole käsittääkseni vähentänyt niiden myyntiä … Kirjasta maksaminen on siis jo nykyään lähes täysin vapaaehtoinen toimenpide.”
Tämä perustuu siihen että paperikirjan kopioiminen edellyttää pitkää vaivalloista seisomista kopiokoneen ääressä eikä kopion laatu tai paperipinkan sormeilutuntuma vastaa kunnollista sidottua ja painettua kirjaa. Tuntipalkoille ei oikein pääse, ellei kyseessä ole vaikkapa jatko-opinnoissa tarvittava tieteellinen teos jota on saatavana vain kovakantisena hintaan 200-300-500e. Semmoisiahan prujataankin sikana.
Jos kirjat muuttuvat sähköisiksi, kopioinnin vaivä vähenee ehkä tekijällä sata. Jos ei tarvitse lähteä kirjastoon hakemaan fyysistä kirjaa vaan kirja juoksee nettipiuhaa pitkin luoksesi siinäkin iskee ehkä satakertainen helpotus vaivannäköön (tämä on tietysti ihan oikea hyöty kuluttajalle myös maailmassa jossa tekijänoikeudet on pystytty jotenkin turvaamaan).
Kopioinnin insentiivit eivät siis muutu vain hieman vaan keikahtavat todella rajusti siinä vaiheessa kun kirjastoista lainattavien (ja kyllä, niitä on tosiaan mahdollista kopioida ilman suurta kiinnijäämisen pelkoa) kirjojen tilalle tulevat sähköisesti netistä ladattavat.
Nykyään jonkinmoista suosiota nauttii musiikkipuolella CD:n lainaaminen kirjastosta, ja levyn rippaaminen mp3-tiedostoksi. Se lienee enimmäkseen jopa laillista (uudenkin Lex Karpelan aikana), eikä ainakaan ole pelkoa Teoston agenttien yöllisestä koputuksesta kotioveen. Siinä on kuitenkin samat insentiivierot verrattuna vertaisverkkolataamiseen kuin em. kirjatapauksessa, paitsi että kopio ei ole laadultaan alkuperäistä huonompi, vaan käytettävyydeltään ehkä jopa kömpelöä CD-levyä parempi. Silti CD:iden kirjastokopiointi on todella vähäistä musiikin vertaisverkkolatailuun, ainakin ”yleisen elämänkokemuksen” (YE) perusteella. YE tietenkin koostuu itse kullakin keskusteluista tuttavapiirissä ynnä siitä mitä on lehtiartikkeleista ja erilaisista nettilähteistä tullut lukeneeksi.
Järkevin vaihtoehto tekijänoikeusongelman ratkaisuun voi hyvinkin olla tekijänoikeuksien keston lyhentäminen ja esimerkiksi kopioinnin salliminen omaan käyttöön.
Toki myös täysin tekijänoikeudettomassakin maailmassa voi löytyä tapoja, joilla kirjallisuuden julkaisu on kannattavaa. Yksi tärkeä asia on ostamisen tekeminen mahdollisimman helpoksi. Toinen on tapa lähestyä ongelmaa on tietysti kopioinnin estäminen teknisesti. Minulla ei ole aavistustakaan, miten tämä oikeasti voisi onnistua(en ole alan asiantuntija), mutta tässä yksi spekulaatio, miten kirjoja voisi kustantaa, jos tekijän oikeuksia ei olisi, mutta kopiointi on tehty vaikeaksi.
Kävin eilen tämän keskustelun innoittamana tutustumassa Amazon Kindleen. Kindle on e-kirjojen lukulaite, jolla saa langattoman yhteyden ilmaiseksi Amazon kirjakauppaan, josta voi ladata myös maksuttomia kirjoja. Periaatteessa, jos Kindlen yhdistäisi ”tiedon holvaus -tekniikkaan”, voisi tuloksena olla kopioimattomia kirjoja.
Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että Amazonin Kindle kirjat on jaettu kahteen osaan toisen(99.5%) kirjan ostaja saisi omalle päätelaitteelleen(kindleen) ja toinen osa(satunnaisesti valittu 0,5%) olisi aina Amazonin palvelimella. Ilman tuota 0,5% palaa tiedosto on niin pahasti korruptoitunut, että sitä ei voi avata, käyttäjän on siis aina kirjaa lukiessaan olla kirjautunut Amazonin palvelimelle. Palvelimelle käyttäjä voisi kirjautua vain omalla Kindelellään(tai rajatulla määrällä kindlejä, esim. perheen kindlet) ja salasanallaan. Palvelimelta käyttäjä saisi kulloinkin lukemastaan kirjasta puuttuvan datan, jolloin kirja olisi luettavissa.
En tiedä, kuinka kaukana toimisesta teknisesti tällainen järjestelmä on, mutta ilmeisesti holvaustekniikkaa käytetään ihan oikeissa yrityksissä tiedon salaamiseen ja holvatun tiedoston aukaiseminen ilman yhteyttä palvelimelle on kai hyvin vaikeaa. Jos vielä Kindle päätelaite on tehty sellaiseksi, ettei siinä ole printscreen tai muita kopiointia helpottavia toimintaja, voisi järjestelmä toimiakin.
Toki kirjan voisi edelleen kopioida kirjoittamalla tai scannaamalla kindlen näytöstä ja sen jälkeen editoimalla luettavaksi, mutta ei se ihan niin suoraviivaista olisi. Toisaalta tällainen järjestelmä antaisi mahdollisuuden myös kerätä kasettimaksun tyylistä tekijän oikeuskorvausta lukulaitteista(kerätäänkö nykyään kasettimaksuja tallennuskapasiteetista?). Myös painokulut jäisivät puuttumaan lisäksi tämä järjestelmä mahdollistaisi matalamman kynnyksen kustantamisen. Esimerkiksi jo nyt kai on beettatestauksessa järjestelmä, jossa kukatahansa voi ladata Amazoniin myytäväksi omia tekstejään ja määrätä niille hinnan. Myyntitulot sitten jaetaan kai suhteessa 70-30 Amazonin ja kirjailijan välillä.
Tuo edellä kuvaamani toimisi parhaiten tilanteessa, jossa kirjaa saisi kopioida vapaasti vain omaan käyttöön. Kirjan kopioiminen kirjoittamalla on kuitenkin sen verran raskasprosessi, että maksutta sitä tuskin tehtäisiin hirveän usein…
Jos joku ehti ajatella, että missasin koko pointin eli laillisuuskysymyksen, niin en.
Ajattelen vain, että esim. Louis Vuittonin aidoille laukuille on omat markkinansa ja kopioille omansa riippumatta pykälistä.
Nämä markkinat ovat hyvin vähän päällekkäisiä.
Kunnes kirjailijoille on keksitty jokin muu auttamisen muoto niin yhteiskunta voisi auttaa kirjailijoita samalla tavalla kuin YLE:ä rahoitetaan.
Toisaalta tämä johtaa hullunkuriseen tilanteeseen. Esim Spede Pasasen elokuvat pitivät suomalaista elokuvaa sen huonoina aikoina edes jotenkin pystyssä ja silti se ei saanut muistaakseni kertaakaan minkäänlaista tukea tai edes tunnustusta yhteiskunnalta. Olisi vaikea määrittää mikä on hyvää ja mikä ei.
En oikein ymmärrä tiedemiehen intoa poistaa tekijänoikeus kaikkialta. Ymmärrän, että teknisillä aloilla se estää kehitystä niinkuin monista esimerkeistä on saatu lukea, mutta kuinka voidaan määrittää taidepuolella kehitys. Olisiko maailma nyt taiteellisesti vähemmän kehittynyt, jos Andy Warhol ei olisi saanut käyttää Marilyn Monroen kuvia? Höyrykoneen tehokkuuden arvottaminen on paljon helpompaa.
En muista kuka tekijänoikeusalan toimija heitti lehtikeskustelussa että hän on valmis luopumaan tekijänoikeuksista siinä vaiheessa kun ihmiset ovat ylipäänsä valmiita tekemään palkatonta työtä.
Tämähän on sinänsä ihan mahdollinen tapa järjestää uusi uljas maailma. Kun tuotannon tehostuminen tekee mahdolliseksi sen että pieni kourallinen ihmisiä pystyy tuottamaan perus-perushyvinvoinnin (vaatteet, ruoan, asunnon…) isolle väkimäärälle, ongelmaksi tulee (i) millaista vastiketta vastaan loppuväestölle jaetaan tämä hyvinvointi vai annetaanko peräti ilmaiseksi; (ii) mihin loppuväestö käyttää aikansa jottei se turhaudu; ja (iii) miten asettaa insentiivit niin että loppuväestö tekee ainakin jotain semmoista joka lisää hyvinvointia jatkossa. Mieluiten niin etteivät globaalissa kilpailussa muut kansakunnat, jotka ovat valinneet toisen tien, vaurastu niin paljon enemmän että ne voivat ostaa/valloittaa meidän systeemin (mikä on sen systeemin loppu).
Vapaaehtoinen työ on osoittautunut toimivaksi esimerkiksi käyttöjärjestelmien ja muiden ohjelmistojen kehittämisessä ( GNU-lisensiointi ), mutta se edellyttää että työn tekijä saa toimeentulonsa jotain muuta kautta. Vaikkapa sitten Vihreidenkin ajamana kansalaispalkkana/perustulona. Kyllä semmoinen ajateltavissa oleva yhteiskunta on. Toisaalta insentiivit olisivat samansuuntaiset kuin eräässä toisessa järjestelmässä jonka mottona oli ”Kukin kykyjensä mukaan, kaikille tarpeidensa mukaan”. Tiedämme kuinka sille järjestelmälle kävi. Voi toki olla että sen järjestelmän päällimmäinen päsmäri aikoinaan toteutti järjestelmän käytännössä päin helvettiä, tai että maailma on nykyään tuotantorakenteeltaan niin erilainen että perusidean sopivasti muokattu sovellus voisi toimiakin. Vähän kyllä epäilen.
”Nykyään jonkinmoista suosiota nauttii musiikkipuolella CD:n lainaaminen kirjastosta, ja levyn rippaaminen mp3-tiedostoksi. Se lienee enimmäkseen jopa laillista (uudenkin Lex Karpelan aikana), eikä ainakaan ole pelkoa Teoston agenttien yöllisestä koputuksesta kotioveen. Siinä on kuitenkin samat insentiivierot verrattuna vertaisverkkolataamiseen kuin em. kirjatapauksessa, paitsi että kopio ei ole laadultaan alkuperäistä huonompi, vaan käytettävyydeltään ehkä jopa kömpelöä CD-levyä parempi. Silti CD:iden kirjastokopiointi on todella vähäistä musiikin vertaisverkkolatailuun, ainakin “yleisen elämänkokemuksen” (YE) perusteella.”
On täysin laillista kopioida kirjaston levy kotikoneelle vaikka täydellä CD -laadulla. Luonnollisesti ihmiset mielummin lataavat suoraan netistä, koska se on helpompaa. Moraalisia ongelmia tälle ei juuri ole, jos teos löytyy kirjastosta. Kirjasto (eli veronmaksajat) maksaa tekijänoikeuskorvauksen joka tapauksessa, eikä se muuten ole mitenkään elättävä summa.
Minä en ole vaatinut tekijänoikeuksien poistamista per se, vaan väittänyt faktaksi sitä, että musiikissa kun kappale tulee digitaaliseen muotoon se on käytännössä saman tien saatavilla ilmaiseksi kaikkialla maailmassa, piti tästä ilmiöstä tai ei.
Se että kirjallisuudessa näin ei ole, on mielenkiintoista mutta argumentit sen puolesta että kohta on, ovat mielestäni vakuuttavat. Teksti vie vähemmän tilaa kuin musiikki. Nykykännykän muistikortille menee pakattuna karkeasti sen verran kuin elämän aikana ehtii lukemaan. Ensi vuonna enemmän. Kirjojen valtava valikoima, sanotaan vaikka ”kotimainen kaunokirjallisuus 1961-1970) voisi jo tänään olla samalla lailla kahden laittoman mutta yksinkertaisen klikkauksen takana kuin vaikka The Beatlesin koko tuotanto on. Seuraavat kaksi klikkausta ja 1971-1980. 80-luku väliin, silloin kirjoitettiin pelkkää tuubaa 😉 ja niin edelleen.
Uskon tietenkin, että lukulaitteiden tai e-kirjojen tai miksi niitä nyt haluaa nimittääkään, kehittyessä näin tulee olemaankin. Infrastruktuuri ja jopa toimintakulttuuri on olemassa. (Tämän toimintakulttuurin väki vain on tänään vielä enimmäkseen kovin nuorta ja harmaiden pantterien työryhmä jos toinenkin on jo purrut hammasta miten saada heidät lukemaan kirjoja!)
Minusta kysymys on toisinpäin, eli ei niin että tekijänoikeuksien ”vastustajien” pitäisi esittää vaihtoehtoisia malleja. Pikemminkin on niin että digitaalinen painovoima hoitaa asian sille tolalle, että tekijänoikeus kuten se tänään ymmärretään on kuollut kirjain haluttiinpa sitä tai ei, riippumatta siitä esittivätpä ”vastustajat” muita malleja tai eivät.
Uskon että tämä tapahtuu Osmo A Wiioa mukaillen siten, että lähitulevaisuuden kehitys aliarvioidaan, eli ensi vuonna ei sittenkään tule suurta kirjojen humahdusta saataville vaikka kaikki on teknisesti aivan valmista. Mutta vastaavasti pitkän aikavälin kehitys aliarvioidaan. Suurin osa kansalaisista tulee tietämään ja osaamaan mistä ne kaksi klikkiä vuosiin 1971-1980 löytyvät ja miten niitä käytetään, tai lukupiirin perustamiskokouksessa laitetaan kaikille selvänä toimintatapana e-kirjat tai vaikka kännykät vierekkäin ja kuuluu piip piip ja sitten viimeistään jokaisella osallistujalla on käytettävissään ”suomenkielinen modernismi” kokonaisuudessaan.
Osmon toivomia huolestuneita korkeakulttuurin ystäviä hetken lämmittäviä uusia pelisääntöajatuksia voi etsiä musiikista. Laadukkaat ja helppokäyttöiset digitaalisen materiaalin kirjastot kuukausimaksuilla rajatta käyttöön Spotifyjen ja muiden tapaan. Tekijän saama korvaus pienenee kierros kierrokselta mutta ei ole varsinkaan alkuun nolla, ja ”oikeuksista” luopumisen tuskaa ei tarvitse ottaa kerralla vastaan.
Mutta lopulta uskoakseni täytyy. Tilanne tulee olemaan sama kuin musiikissa, vaikka kuinka mietittäisiiin pelisääntöjä. Ilmaista vastaan kilpaillessa näiden säänneltyjen tulovirtojen on helppo kuvitella kapenevan ainakin melkein siihen Osmon maalaamaan pisteeseen ”minkä jälkeen meillä on pelkkiä harrastekirjailijoita, jotka julkaisevat oikolukemattomia ja huonosti taitettuja kirjoja pieninä painoksina, eikä käännöskirjallisuutta lainkaan.”
Siis melkein. Uskon että näin tyhjentävästi ei tietenkään käy. Kirjoittamisen palosta kirjoittavia timokoomukkia tulee aina olemaan. Ja vielä enemmän sen ensimmäisen kirjansa kirjoittavia. Suosituimmat (englanninkieliset) teokset löytävät aina harrastelijakääntäjiä joiden tuotosten kirjavuus on yhtä aikaa kirjallinen tuska ja mielenkiinstoisuus.
(Tämä on muuten todellisuutta elokuvien tekstityksissä. Amerikkalaiset elokuvat tekstitetään nopeimmin teinien toimesta piraattiverkkoihin. Parhaat käännökset ovat ilmeisesti hämmentävänkin laadukkaita, huonoimmat varmastikin surkuhupaisia.)
Nykyisten kulttuurin ystävien kauhuksi tulee olemaan paljon niitä, joiden mielestä tämä riittää. Että ongelmaa ei ole. Että historiassa oli sellainenkin kausi että ammattikirjailijoita oli omalla tavallaan paljon, vähän niin kuin aikanaan seppiä, kalastajia, tai kaupan kassoja. Ylitarjonnan kausi, niitä kuuluisia lukemattomia kirjoja.
Osaa niistä, joiden mielestä tämä on tänään kauhistuttava tulevaisuudenkuva ja kansallisen identiteetin ja meidän pyhän kielemme rapauttava rappiotie, tulee Siperia opettamaan että aika aikaa kutakin (ja viikatemies hoitaa osansa).
Jäljelle jäävä osa sisältää sen verran paljon yhteiskunnallisesti vaikutusvaltaista ja varakasta väkeä, että varmasti nähdään yhteiskunnan panostusta kirjallisuuden tuotantoon ja käännöstyöhön. Tietysti asiaankuuluvine sisäpiiririitoineen kenelle maksetaan, mitä ja mistä. Ja julkisine riitoineen siitä että onko yhteiskunnan rahaa järkevää laittaa eliitin suosimaan kirjasnobbailuun. Ja oopperaan.
Parempi olisikin mielestäni, jos kirjallisuuden ammattilaistuotannon ja ammattilaiskäännöstyön asian tärkeiksi kokevat pyrkisivät nostamaan järjestäytymisastettaan julkisyhteisön ulkopuolella jo hyvissä ajoin. Aloittakaa tänään. Joukolla mukaan olemassaoleviin kulttuurisäätiöihin ja yhdistyksiin ja perustamaan uusia. Keräämään pääomia ja sopimaan pelisäännöistä, kenelle maksetaan, mitä ja mistä. Rahaa teillä on, ja jos ei huomenna niin aivan kohta aikaakin.
Vihjeenä vaikka sellainen että keskittykää esikoisteoksiin ja muokatkaa markkina rahoinenne sellaiseksi, että yhden hyvän näytön antaneena seuraavan tekemiseen täysipäiväisesti löytyy rahaa. Saatan antaa omat kymmenyksenikin tähän tarkoitukseen. Mutta yhdistyksen toimihenkilöksi en tule. En edes tilintarkastajaksi 😉
Edelleen mielestäni todellisempi ongelma on tietokirjallisuus, ja sellainen tieteellisen tiedon tuottaminen että sen nykymuotoinen tekijänoikeuteen perustuva kaupallinen hyödyntäminen vastaa tai on jopa alle sen yhteiskunnallisen hyödyn.
Mutta onko sittenkin niin että tämä huoli on osaksi turha? Mikä osa tietokirjallisuuden rahoituksesta tänään mahtaa olla tekijänoikeusperustaista? Onko se sittenkään suuri, eli onko yliopistojen ja tutkimuslaitosten tekijänoikeuksista riippumaton osuus ratkaiseva? Pitäisikö julkista panostusta näille lisätä tällä perusteella?
Jospa mutuilisi sen verran että ”kova” tietokirjallisuus, sanotaan vaikka tiede, ei ole tekijänoikeusrahasta juurikaan riippuvaista.
Sen sijaan ”Perhokalastus tänään”, ”Kuinka lataat netistä kirjallisuutta ilmaiseksi” ja ”Menestystä ja vaikutusvaltaa” -tyyppinen tuotanto varmasti on. On vaikea arvioida, kuinka paljon syntyy hyvinvointappiota jos (ja siis kun) nykymuotoinen tulovirta tähän tuotantoon kapenee.
Olisiko ”Täystyöllisyyteen ilman köyhyyttä” jäänyt julkaisematta ilman tekijänoikeuksia? Tai olisiko se ollut erilainen jos siinä vaiheessa jo taskussa ollut Pro Oeconomia olisi ollut kaksinkertainen tai sille rinnakkainen Economica Finlandia tjsp olemassa?
Mielestäni kopiointi yksityiseen käyttöön pitäisi sallia kaikesssa siitä syystä, että sitä ei pystytä digitaalisessa maailmassa kuitenkaan valvomaan, mikä rapauttaa yleistä lainkuuliaisuutta.
Yritysten tehtävänä on innovoida jakelujärjestelmänsä ja käyttöliittymänsä niin, että niistä kannattaa maksaa enemmän kuin kopioinnista.
Itselläni ei riitä aika eikä energia tekijänoikeusväittelyyn, mutta mielelläni suosittelen kaikille luettavaksi amerikkalaisen sf-kirjailijan Eric Flintin tekijänoikeutta ja sen lähikysymyksiä käsittelevää kolumnisarjaa, johon olen koonnut linkkilistan blogiini: http://antti-juhani.kaijanaho.fi/newblog/archives/86
Ja lisäksi yksi anekdootti, mikä ei tietenkään ole mikään argumentti: Kun sf-kirjailijapariskunnan Sharon Lee ja Steve Miller kustantaja meni konkurssiin, heille tuli taloudellisesti vaikeat ajat. Sharon meni päivätöihin, mutta he kokeilivat toisenkinlaista ansaintakeinoa. He lupasivat julkaista suositun kirjasarjansa seuraavaa osaa netissä luku per viikko niin kauan kuin he saavat lahjoituksia tarpeeksi (muistaakseni yhteensä 300 dollaria per luku). Kahden viikon kuluttua lahjoituksia oli tarpeeksi koko kirjan julkaisemiseksi netissä. Vuosi myöhemmin he tekivät saman uudestaan seuraavalle kirjalle. Sittemmin molemmat kirjat (”Fledgling” ja ”Saltation”) ovat löytäneet kaupallisen kustantajan.
Valitettavasti kirja pitää kääntää suomeksi. Käännöskustannukset 30 000 euroa.
Koska en ole itse koskaan esittänyt tekijänoikeuksien täydellistä lakkauttamista enkä sitä myöskään kannata, en voi ottaa kantaa esitettyyn skenaarioon. Mutta kiinnostaisi kyllä tietää, mihin tämä laskelma 30 000 eurosta perustuu. Tavallisen kokoisesta (noin 350-sivuisesta) käännösromaanista kääntäjä saa kertakorvauksena noin 5 000 euroa, eikä työnantajamaksuja mene, koska kääntäjät ovat kaikki freelancereita. Vaikka käännösoikeuksien ostaminen maksaisi toisen mokoman, mitä se ei aina tee läheskään, oltaisiin silti edelleen vain 10 000 eurossa.
Varmaan 10 vuoden kuluttua nykymuotoista kirjaa ei enää ole kuin museossa.
Samaa sanottiin samalla tietäväisellä itsevarmuudella jo 10 vuotta sitten. Suomessakin kustantajat ovat möhlänneet tekemällä miljoonaluokan investointeja sähkökirjaprojekteihin, jotka ovat tuottaneet raskaasti tappiota – juuri koska uskoivat tyhminä konsulttien hypetystä siitä, miten ”10 vuoden kuluttua nykymuotoista kirjaa ei enää ole kuin museossa”.
+ mikä vika niissä mesenaateissa nyt oikein on, varsinkin kun Tommi Uschanovin mielestä nykytilanne vastaa suunnilleen mesenaattitoimintaa sillä erotuksella, että mesenaatteina toimii kukkahattutädit väkivallan uhalla kansalta otetuilla rahoilla.
En ole missään vaiheessa kannattanut kirjallisuuden tuottamisen muuttamista kokonaan mesenaattipohjaiseksi vaan yksinkertaisesti huomauttanut että se osaksi on sitä jo nyt – tilanteessa, jossa tämä kiistettiin tai sitä vähäteltiin.
Ja kuten on jo monta kertaa huomautettu, niin kauan kuin on oikeus passiin ja oikeus muuttaa muualle, valtion väkivaltakoneisto ei pakota ketään yhtään mihinkään – vaan järjetön halu oleskella jatkuvasti nimenomaan alueella, jossa tämä kauhea väkivaltakoneisto on vallassa. Joten nämä loputtomat palopuheet väkivaltakoneistosta kannattaisi jo lopettaa.
Itse ainakin lainaan kirjan mieluummin kirjastosta kuin lukisin sen hikisenä PDF:nä. Tietysti jos esim. alkuperäiskielistä kirjastossa ei ole, silloin lataamininen saattaisi tulla kysymykseen (printtauksen kera).
Kirjat ovat sinänsä mielenkiintoinen sivuhaara tekijänoikeuskysymyksessä, sillä kuten muutama sanoikin se tuntuisi olevan juuri se millä on eniten voitettavaa ”piratismista”. Ihmiset eivät halua lukea kirjoja tietokoneen näytöltä, mutta kuitenkin ilmaiseksi ladattava PDF/muu sähköinen media voisi olla omiaan nostamaan näiden profiilia.
Se että kirjastosta lainatessa tekijä saa tuloja, mutta internetlatauksista ei, on vain järjestelykysymys.
Kyllä se rainbow-kustantamo voi myös laittaa kirjoihin kovat kannet. Hinta vähän nousisi mutta ei olisi lähelläkään alkuperäisen kustantajan kustantamaa. Kirjailijan nimi voi olla brändi mutta halpiskirjoissa kirjailijan nimi olisi sama kuten myös teksti. Luuletteko, että joku ostaa kirjoja kustantamon perusteella eli maksaisi samasta teoksesta monikertaisen summan koska se on Otavan eikä Rainbow:n? Tuo Luis Vuitton-esimerkki tarkoittaisi kirjojen kohdalla sitä, että kirjailijan nimi olisi eri kuten myös teksti. Kirjoittaja ehkä pyrkisi vain jäljittelemään menestyskirjailijan tyyliä. Se tuskin vaikuttaisi hirveästi jäljiteltävän kirjailijan kirjojen myyntiin.
Kerron ohimennen niille, jotka eivät piratismin ihmeellistä maailmaa tunne, että nykyään saa suuren osan suositusta kirjallisuudesta ilmaiseksi ja ääneen luettuna ainakin erityisesti englanniksi mutta myös saksaksi, ruotsiksi ja jostain syystä myös norjaksi. Tai sai ainakin vielä joku kuukausi sitten. Nyttemmin piraattien lahti on ollut autioitumaan päin. Jenkkikirjallisuutta saa vielä toisista lähteistä.
Äänettömät versiot ovat olleet harvinaisempia, mutta kyllä niitäkin saa joistain todella suosituista kirjoista, oppikirjoista plus tietty tekijänoikeudettomista klassikoista. Näitä ”perinteisiä” kirjoja on kuitenkin syytä lukea tietokoneen näytöltä sillä kirjan printtaaminen maksaa usein enemmän kuin kirjan ostaminen paperiversiona (ainakin ilman postikuluja Amerikoista).
Itse olen — miten tämän sanoisi — ajatellut, että maailma olisi parempi, ei huonompi, jos minä joskus jonkun kirjan imuroisin, jos en kuitenkaan sitä ostaisi. Maailmassa olisi vähän enemmän ymmärrystä — ja minun maailmassani ehkä paljonkin — eikä kukaan olisi hävinnyt mitään.
Pari muutakin piratismiin liittyvää ajatusta on syntynyt. Ensinnäkin, piratismi selvästi auttaa maailman köyhiä, koska he nyt ensimmäistä kertaa pääsevät ainakin teoriassa sellaisen matskun ääreen, josta aiemmat sukupolvet eivät voineet unelmoidakaan. Netistä voi imuroida vaikkapa englannin kielikursseja, lääketieteen oppikirjoja, joiden avulla voi pelastaa ihmishenkiä, uusimpia katsauksia tietotekniikkaan jne.
Toiseksi olen ihmetellyt, miten esim. kirjojen luvatonta levittämistä netissä voisi valvoa ilman, että viranomaisille annetaan oikeus tarkkailla ihmisten henkilökohtaista nettiliikennettä. Sellaista orwellilaista oikeutta ei kai kukaan tosissaan halua valtiolle antaa. Tässä mielessä on jonkin verran jälkijättöistä pohdiskella, mitä tapahtuisi, jos tekijänoikeuksista luovuttaisiin. Tavallaan niistä on jo käytännössä jouduttu luopumaan tosin ei suomalaisten ja pienilevikkisten kirjojen kohdalla.
Toisaalta lainkuuliaiset ihmiset noudattavat lakia. Se ei ole ihan merkityksetön seikka näiden argumenttien kannalta.
Onkohan joku jo onnistunut murtamaan Kindeln suojauksen?
Osmolla on mielestäni täysin validi pointti, mutta nykyinen järjestelmä on täysin järjetön.
Tässä oma ratkaisuni: Tekijänoikeudet ovat voimassa vain 10 tai korkeintaan 20v, jonka jälkeen ne lakkaavat.
Osmon esimerkkitapauksessa kustantaja kirjailija odottavat rahan tulevan takaisin viiden vuoden sisällä. Kirjapaino ja kirjakaupat saavat rahansa heti. Sama juttu koskee musiikkibisnestä, sillä kukaan täysijärkinen levyfirma ei tuota tänä vuonna sellaista levyä, jonka olettaa pinnistävän plussalle vasta joskus 2050-luvulla.
Kukaan ei kirjoita tai julkaise kirjaa sillä perusteella, että joku saisi 50 kuluttua siitä tuloja.
Tuntemattomia sotilaita ja Sinuhe egyptiläisiä, josta alkuperäinen kirjoittaja ja kustantaja ovat jo hyvät siivut saatu, myytäisiin nyt tuohon muutaman euron hintaan. Kaikki muut, paitsi vanhoilla rojaltimaksuilla elävät, voittaisivat!
Topi Toosi:”Ihmiset ovat Suomessa jo vuosikymmeniä voineet lukea kirjansa ilmaiseksi kirjastoista lainaamalla – eikä tämä ole käsittääkseni vähentänyt niiden myyntiä.”
Millä perusteella se ei ole vähentänyt niiden myyntiä? Väitätkö, että esim. julkisen liikenteen tukeminen ei ole vähentänyt autojen myyntiä?
Kaj Sotala:”Kumpi efekti on voimakkaampi?”
No ei kai ne kustantamot ja kirjalijat nyt oo tyhmiä? Jos niiden oman edun mukaista on jakaa kirjaa netissä ilmaiseksi, niin ne tekevät niin, muussa tapauksessa eivät. Minusta on aika älytöntä jotenkin väittää, että kirjailijat ovat idiootteja ja että valtio voi parantaa heidän asemaansa pakottamalla julkaisemaan netissä ilmaiseksi.
Tommi Uschanov: ”En ole missään vaiheessa kannattanut kirjallisuuden tuottamisen muuttamista kokonaan mesenaattipohjaiseksi”
En minä sitä väittänytkään. Halusit vain kasvattaa kukkahattutätien päätäntävaltaa siitä mitä kirjallisuutta rahoitetaan ja mitä ei.
Osmolta haluaisin silti vastauksen siihen, että mikä vika yksityisissä mesenaateissa rehellisesti hankittuine rahoineen on verrattuna kukkahattutäteihin, jotka ottavat rahansa uhkauksella, maksa, muuta tai tulee turpaan. Eli miksi nykytilanne on ihan jees, mutta ei voi kuvitellakaan, että tekijänoikeuksien poiston myötä yksityiset mesenaatit voisivat rahoittaa kirjallisuutta.
ah ja vielä tuosta kääntämisestä: Ei kääntämistäkään ole pakko tehdä nykyansaintalogiikalla toimivien ammattilaisten toimesta. TV-sarjojahan käännetään jo nyt talkoovoimin.
Osmo kyseli ehdotuksia, miten kirjailija eläisi ilman tekijänoikeuden tuomia tuloja.
Ensiksi toteaisin että kannatan itse tekijänoikeutta, enkä ole sitä poistamassa.
Tässä on kuitenkin pari ehdotusta.
1) Mesenaatit eli nykyään lähinnä erilaisten säätiötten ylläpitämät residenssit ja apurahat.
Tällä tavalla on tuotettu paljon hienoa kirjallisuutta aina itse Maecenas’ista lähtien.
2) Kirjailijakiertueet. Charles Dickens oli ensimmäisiä kirjailijoita jotka ansaitsivat todella hyvin tekijänoikeustuloista, silti hän kiersi pariin kertaan Amerikkaa 1800-luvalla ja hankki merkittäviä lisätuloja näin, kun USAssa ei tunnustettu ulkomaalaisten tekijänoikeuksia 1800-luvulla. Tämän päivän Suomessa runoilija Heli Laaksonen tekee hyvällä menestyksellä runokiertueita.
3) Kirjailijan pitää brändätä itsensä eli tehdä itsestään tavaramerkki. Näin hän voi differentoitua Pirkka jne. tuotteista.
Kummanhan kuluttaja ostaa, muutaman euron kalliimmaan IlkkaRemes-jännärin ™ vai nimettömän Pirkka-jännärin marketin hyllyltä. Taiteilijan tavaramerkistä on muuten olemassa hyvin varhainen oikeusjuttu 1500-luvun alusta Venetsiasta koskien Albrecht Durer’ia http://en.wikipedia.org/wiki/Marcantonio_Raimondi#Reproductions
Antti Simolalle.
Kyllä se Pirkka-jännärikin on Antti Remes jännäri. Jos piraattikauppa myy mjusiikkia, kyllä se kertoo esittäjän ja niin kertoo Pirkka-kustannuskin kirjailijan nimen. Vai halutaanko tekijällle jättää sentään oikeus nimeensä? nJajos halutaan, koskeeko tämä myös musiikkipiraatteja?
Halusit vain kasvattaa kukkahattutätien päätäntävaltaa siitä mitä kirjallisuutta rahoitetaan ja mitä ei.
En ole missään vaiheessa keskustelua sanonut mitään tällaista.
Ei kääntämistäkään ole pakko tehdä nykyansaintalogiikalla toimivien ammattilaisten toimesta. TV-sarjojahan käännetään jo nyt talkoovoimin.
Ja katastrofaalisen huonosti käännetäänkin. Se, että kykenee kääntämiseen, edellyttää vähän muutakin kuin sitä, että osaa omasta mielestään lähtökieltä ja kohdekieltä. Käännösten laadulle, toisin kuin kirjojen tai musiikkiteosten laadulle, on sentään olemassa jonkinasteiset objektiiviset mittarit, ja nämä talkookäännökset eivät yleensä täytä niitä alkuunkaan.
Aluksi siteeraan presidentti Kekkosta: ”Saatanan tunarit!”
Kysymys on kopiointioikeuden hallinnasta. Kirjailija tai kuka tahansa muu alkuperäisteoksen tekijä myy monistus- ja käyttöoikeutta.
Tekijällä on oikeus myös säädellä tätä käyttöoikeutta eli kopioinnin muotoa sopimalla jokaisesta asiasta erikseen.
Tätä myyntioikeuden hallintaa aiotaan siis kaventaa (kvasitiedemies: monopoli! Haloo?).
Milloin mitenkin naamioitu idean perusmotiiviksi paljastuu lopulta aina ahneus.
Kysymys ei ole kuluttajan eduista, vaan ”vapaan julkaisutoiminnan airueiden” tulonsiirrosta tekijältä jollekin kirjoitus- ja lukutaidottomalle pörinäpäälle.
Artturi: ”No ei kai ne kustantamot ja kirjalijat nyt oo tyhmiä? Jos niiden oman edun mukaista on jakaa kirjaa netissä ilmaiseksi, niin ne tekevät niin, muussa tapauksessa eivät. Minusta on aika älytöntä jotenkin väittää, että kirjailijat ovat idiootteja ja että valtio voi parantaa heidän asemaansa pakottamalla julkaisemaan netissä ilmaiseksi.”
Osa kustantamoista ja kirjailijoista on näin tosiaan alkanutkin tekemään, joskin vanhoista ajattelumalleista luopuminen on hidasta. Mutta pääsyy yksityisen kopioinnin vapauttamiseen ei suinkaan ole se, että vapauttaminen saattaa hyödyttää tekijöitä (vaikka ei tästä seikasta toki haittakaan ole).
Isompi syy on yksityisen kopioinnin valvomisen nykyinen mahdottomuus: yritykset valvoa sitä ovat nytkin hyvin tehokkaasti ajamassa meitä valtiota, jossa tavallisten ihmisten viestintää valvovat yksityiset ja kaupalliset tahot. Tämä onkin oikeastaan ainoa tapa pysäyttää tiedostonjakotoiminta. Kuten toisaalla vähän pidemmästikin kirjoitin, kukaan ei ole vielä ehdottanut yksityisen kopioinnin laillistamiselle mitään realistista vaihtoehtoa.
Toinen merkittävä syy on puhdas tavallisille ihmisille koituva hyöty. Ihmiset kopioivat paljon enemmän kuin voisivat koskaan ostaa, eikä tästä silti edes tunnu koituvan merkittäviä menetyksiä oikeuksienhaltijoille. Tämän yhtälön seurauksena on, että yhteiskunta kokonaisuutena hyötyy tiedostonjakamisesta.
Kolmas merkittävä syy on kaikenlaisen epäkaupallisen uusiokäytön kulttuuri, oli kyse sitten kirjaimellisista musiikkivideoista, Bushin ja Blairin rakkauslaulusta tai täysimittaisista fanitekoisista romaaneista. Nykynetti on paljastanut ja luonut uskomattoman laajan tavallisten ihmisten luovuuden kirjon, joka perustuu hyvin pitkälti tekijänoikeudella suojattujen materiaalien uusiokäyttöön ja hyödyntämiseen.
Ja mainittakoot vielä lopuksi, ettei yhtäkään kustantamoa tai kirjailijaa ”pakoteta” levittämään teoksiaan ilmaiseksi sillä, että tiedostonjakaminen laillistetaan. Kenenkään ei silloin ole pakko laittaa teoksiaan nettiin. Toki kenellekään ei silloin ole oikeutta lain turvin rajoittaa muiden vapautta jakaa omistamistaan teoksista kopioita lähipiirille, mikä on perusoikeuksien kannalta ajateltuna selkeästi eri asia.
Minä: ”Se lienee enimmäkseen jopa laillista (uudenkin Lex Karpelan aikana)…”
HT: ”On täysin laillista kopioida kirjaston levy kotikoneelle vaikka täydellä CD -laadulla.”
’Enimmäkseen’ -sanalla ajoin takaa sitä että niissä harvoissa tapauksissa kun kirjaston CD:issä on kopiosuojaus, suojauksen purkaminen tai kiertäminen lienee laitonta Lex Karpelan aikaan. Onneksi CD-kopiosuojaukset ovat toimineet niin kehnosti että niitä ei enää juurikaan tapaa.
Käsittääkseni kukaan ei ole esittänyt (korjatkaa jos olen väärässä) ns. moraalisten tekijänoikeuksien poistamista. Eivätkö ne jo sinänsä estäisi noiden Pirkka-kirjojen levittämisen?
Tekijänoikeuslaki, 1. luku, 3 §:
”Kun teoksesta valmistetaan kappale tai teos kokonaan tai osittain saatetaan yleisön saataviin, on tekijä ilmoitettava sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii.
Teosta älköön muutettako tekijän kirjallista tai taiteellista arvoa tahi omalaatuisuutta loukkaavalla tavalla, älköönkä sitä myöskään saatettako yleisön saataviin tekijää sanotuin tavoin loukkaavassa muodossa tai yhteydessä.
Oikeudesta, joka tekijällä on tämän pykälän mukaan, hän voi sitovasti luopua vain mikäli kysymyksessä on laadultaan ja laajuudeltaan rajoitettu teoksen käyttäminen.”
Ainakin minä pitäisin loukkaavana, jos minun teostani (nimelläni) levitettäisiin Pirkka-tarroineen jossain K-hypermerkaadon hyllyssä.
Muutenkin erottaisin nuo tavaramerkkiin ja moraalisiin oikeuksiin liittyvät kysymykset asiasta erilisiksi, koska niissä kyse ei ole _omistusoikeudesta_, vaan hyvistä tavoista, hyvistä kauppatavoista, kunnianloukkauksesta, kuluttajansuojasta ja sen tyyppisistä asioista.
Niillä ei sinänsä ole IPR-oikeuksien kanssa paljonkaan tekemistä.
Kari
Minusta molemmat osapuolet, sekä Piraattipuolue, että ne, jotka HYVÄKSYVÄT nykyisen tekijänoikeusjärjestelmän, tai sitä muistuttavan järjestelmän, ovat väärässä.
Teemme kyllä eron moraalisten ja kaupallisten oikeuksien välille, ja piraatit (yms. tekijänoikeusreformistit) kannattavat yleensä, aivan oikeutetusti, vahvoja moraalisia oikeuksia ja heikkoja kaupallisia oikeuksia.
Tämä jako on kuitenkin, sikäli kun se tehdään nykyisen järjestelmän mallin mukaisesti, huomattavan keinotekoinen. Olen vahvasti sitä mieltä, että eräät kaupalliset oikeudet ovat myös moraalisesti tekijän yksinoikeuksia.
Tekijänoikeusdebatti keskittyy siihen, kuka saa rahastaa teoskappaleiden myynnillä. Tämä on ihan mielekäs kysymys, mutta usein unohdetaan, että meillä on muitakin, ja todennäköisesti merkittävämpiäkin, kaupallisia tekijänoikeuden käyttötarkoituksia.
Haluaisin esittää seuraavanlaista eroa teosten käytön välille: Teoksen hyödyntäminen teoksena itsenään, kaupallisesti tai muuten, on teoksen ensisijaista käyttöä. Ensisijaista käyttöä on myöskin johdannaisteoksen luominen ja johdannaisteoksen ensisijainen käyttö. Ensisijaisen käytön, myös kaupallisen, pitäisi olla vapaata, tai ainakin vain hyvin rajoitetun suoja-ajan turvaamaa. Ansaintalogiikoita teosten tekijöille on triviaalia luoda, erityisesti jos esim. säädetään niin, että fyysisten teoskappaleiden myynnin yhteydessä pitää näkyvästi ilmoittaa, kuinka suuri osuus hinnasta päätyy tekijälle.
Toissijaista käyttöä on teoksen kaikki muu käyttö, sekä kaupallinen että ei-kaupallinen. Toissijaista käyttöä on teoksen käyttö markkinointi- ja propagandamateriaaleissa. Tähän minun mielestäni pitäisi tekijällä olla ainakin elinikäinen, ja mieluiten vielä pidempi yksinoikeus. Nykyinen suoja-aika on ehkä liiallinen, mutta elinikä + 20 vuotta voisi olla järkevä. Oleellisesti yksinoikeus toissijaiseen käyttöön olisi oikeus kieltää teoksen käyttö jonkin muun kuin teoksen itsensä esiintuomiseen, ilman eri lupaa ja sopimusta.
Minusta oikeus luvattoman toissijaisen käytön estämiseen on tekijän moraalinen oikeus. Tässä mielestäni useimmat piraatit menevät harhaan. Syynä on ehkä se, että piraattiliike ajattelee liikaa avoimen lähdekoodin ohjelmistojen mallin mukaan. Nähdäkseni tietokoneohjelmilla toissijaisen käytön mahdollisuudet ovat suhteellisen rajalliset ja ainakin kaupallisesti paljon vähämerkityksisemmät kuin esimerkiksi musiikin ja kuvataiteen kohdalla. Esimerkiksi kuvittajista ja valokuvaajista ylivoimaisesti suurin osa myy oikeuksia teoksiinsa lähes ainoastaan toissijaiseen käyttöön.
Oma kantani on siis, että lähtökohtaisesti ensisijaisen käytön tulee olla kaikille vapaata, ja toissijaisen käytön tulee olla tekijän määräysvallassa.
Osmo: ”Vai halutaanko tekijällle jättää sentään oikeus nimeensä? nJajos halutaan, koskeeko tämä myös musiikkipiraatteja?”
Halutaan. TO-kriitikoiden kritiikki kohdistuu yleisesti ottaen lähinnä kaupallisiin oikeuksiin. Moraalisiin oikeuksiin (ml. nimeämisoikeus) ei ole juuri tarvetta tai syytä puuttua.
(Tosin tämä ei tarkoita sitä, etteikö kirjailija voisi tehdä itsestään ’tavaramerkkiä’ – jos jonkin teoksen kaupallinen tekijänoikeussuoja on jo rauennut, voi jokin kustantaja silti promotoida kirjojaan sillä, että maksaa alkuperäiselle tekijälle siitä silti edelleen provikkaa.)
Jos piraattikauppa myy Abban levyä, poistaako se siitä Abban nimen?
Tommi Uschanov:´”En ole missään vaiheessa keskustelua sanonut mitään tällaista.”
Totta. Pyydän anteeksi. Syytän itseäni hölmöilystä ja Osmoa propagandasta!
”Kyllä se Pirkka-jännärikin on Antti Remes jännäri.”
Se olisi Remes jännäri ihan yhtä paljon kuin LV-kopio laukku on LV-laukku. Voi ehkä näyttää samalta, mutta käyttäjä itse tietää, ettei ole.
Ja voihan sinne ”oikeaan” kirjaan panna merkinnän, että tämä on virallinen Remes jännäri. Jos Pirkka myisi omaa tuotettaan siten, että tuo teksti on siinä mukana, niin se syyllistyisi petokseen, joka tietenkin olisi edelleen kiellettyä.
Boldrin&Levinen kirjassa oli esimerkki siitä, kun USA:n valtio julkaisi 911 tutkimusten loppuraportin. Vain yhdellä kustantamolla oli oikeus panna sinne teksti ”authorized”. Itse teksti oli tekijänoikeusvapaa, koska oli USA:n valtion tuottamaa. Kirjaa sai myös vapaasti ladata valtion verkkosivuilta. Siitä huolimatta tämä yksi kustantamo pystyi tekemään voittoa, vaikka oli joutunut painamaan kirjan hyvin nopeassa tahdissa, koska sai itse tekstin vasta aivan viime tingassa ja joutui lahjoittamaan osan voitoistaan hyväntekeväisyyteen.
Lisäksi tuli mieleen, että iso osa kirjoista ostetaan lahjoina. Ainakin näissä olisi suuri paine ostaa ”virallinen” kirja halvan kopion sijaan puhtaasti sosiaalisen paineen vuoksi. Samoin ne kirjojen keräilijät varmaan ennemmin keräilisivät virallisia kirjoja halpakopioiden sijaan. Samoin voitaisiin hyvin tehdä poliittinen päätös, että kirjastot hankkivat vain virallisia kirjoja kokoelmiinsa.
Jos ei ole tekijänoikeuksia, ei niitä ole ulkoasullakaan. Pirkka-kustannos Oy tekee täydellisen näköispainoksen, jossa ainoa ero löytyy kansilehdellä, jossa mainitaan kirjapaino.
Jos piraattikauppa myy mjusiikkia, kyllä se kertoo esittäjän ja niin kertoo Pirkka-kustannuskin kirjailijan nimen. Vai halutaanko tekijällle jättää sentään oikeus nimeensä?
Tämä ei ole tekijänoikeuskysymys, vaan harhaanjohtavaa mainontaa jos EI laita oikean kirjailijan nimeä.
”Jos piraattikauppa myy mjusiikkia, kyllä se kertoo esittäjän ja niin kertoo Pirkka-kustannuskin kirjailijan nimen.”
Niin, ja pirkka-täytekeksin kyljessä kerrotaan valmistusaineet ja valmistaja, joka sattuu olemaan täsmälleen sama kuin Domino-kekseissä. Pirkka-paketissa ei silti saa käyttää Dominon tuotemerkkiä. Ja kas kummaa noita identtisiä kalliimpia keksejä ostetaan. Hyväntekeväisyyttähän tuokin, mitäpä muutakaan dominon ostaja ajattelisi kuin keksitehtailijan raukkoja lapsia ilman kenkiä pakkasessa. Liiketoimintaa tuollaisen varaan ei ainakaan voi laskea.
En tiedä voiko nykyisen lainsäädännön mukaan kirjailija rekisteröidä tuotemerkin, minkä alla voi vaatia yksinoikeuden myydä tuotteitaan, samoin kuin fazerilla(?) on yksinoikeus myydä dominokeksejä. Tarvetta tuollaiselle tietenkään ei ole ollut, kiitos monopolin.
Tätä myyntioikeuden hallintaa aiotaan siis kaventaa (kvasitiedemies: monopoli! Haloo?).
Se, että IPR-puolustajat ovat yrittäneet määritellä kielen uudelleen puhumaan ”oikeuksien” hallinnasta (vaikka kyse on oikeastaan kielloista), ei muuta tosiasioita miksikään. Monopoli on monopoli.
Keskustelua on tällä hetkellä hyödytöntä jatkaa, koska IPR-puolustelijat turvautuvat pelkkiin henkilökohtaisuuksiin ja näennäisargumentteihin.
Tavaramerkki-oikeutta ei ymmärtääkseni ollut tarkoitus lopettaa. Suositut kirjailijanimet ovat nykyään jo käytännössä tavaramerkkejä eli ostava yleisö tietää mitä saa ostaessaan John Gresham’n, Dan Brown’n jne. uusimman. Se, kuka itse asiassa teoksen on kirjoittanut on sivuseikka. Pari esimerkkiä tästä; tälläiset vanhat steadysellerit kuin Kolme muskettisoturia ja Monte Criston kreivi ovat itse asiassa pikemminkin Auguste Maquet’n kuin Alexandre Dumas’n kirjoittamia, Dan Brownin vaimo Blythe Newton tekee paljon taustatutkimusta Dan Brownin kirjoihin jne.. Minusta on tällöin loogista käyttää niihin tavaramerkin antamaa suojaa, vaikkei tekijänoikeutta enää olisikaan, eihän Pirkka-tuotteitakaan myydä jonkun toisen omistaman tavaramerkin avulla. Todettakaan vielä että kannatan tekijänoikeutta enkä ole sitä poistamassa. Tarjosin vain pari esimerkkiä miten jotkun hyvin suositut kirjailijat voisivat edelleen tienata rahaa siinä oletetussa tilanteessa ettei tekijänoikeutta enää olisi.
Tämä nyt menee todella ihmeelliseksi. Ensin ollaan sitä mieltä, ettei kirjalijalla saa olla tekijänoikeutta kirjoitukseensa, jolloin siis kuka tahansa saa tehdä siitä näköispainoksen ja myydä omaan laskuunsa.
Entä kirjailijan nimi? Ei kai sitä nyt sentään saa väittää kirjaa jonkun toisenkirjoittamaksi! Minusta on selvää, että kirjailijan nimi on kerrottava! Se vasta varkaus olisi, jos väittäisin, että Remeksen jännäri onkin minun kirjoittamani.
Jos myy piraatisti jonkun suositun bändin musiikkia, kai nyt yleensä kerrotaan, mistä yhtyeestä on kyse. En ole koskaan kuullut, että piraattikaupoissa häivytettäisiin musiikin tekijät pois.
”Itse olen argumentoinut kaiken tekijänoikeuden lakkauttamisen puolesta, koska se on minusta ainoa järkevä pidemmän aikavälin tavoite.”
Niin, kaikki parhaat mahdolliset tavoitteet ja päämäärät ovat toki puolustamisen arvoisia. Joskus kannattaa tyytyä siihen toiseksi parhaaseen, joka on jo luotu ja kulut maksettu ja josta koituvat kustannukset ovat todennäköisesti pienemmät kuin mahdotonta absoluuttista hyvää tavoiteltaessa.
Ja olet esimerkiksi valittanut sitä, että patentit etenkin pysäyttäisivät (teknisen) kehityksen. Ensinnäkin halu patenttien kiertämiseen paremmilla uusilla tekniikoilla saattaa kiihdyttää sitä ja patentit saattavat olla hyödyksi tässäkin mielessä. Et voine kiistää. Itsehän olet taluttanut tekijänoikeudettomassa maailmassasi suuren joukon kekseliäitä innovaattoreita kiertämään ja lyömään voimakkaimman markkinoilletulijan. Ilmeisesti tämä hyvä saavutetaan jo nyt ja aivan esittämäsi mekanismin mukaan.
Kuinka aiot nyt lyödä oman logiikkasi?
Lisäksi patentit ja tekijänoikeudet tuovat ennustettavuutta, joka mahdollistaa sekä tekijänoikeuden omistavan yrityksen että niiden alihankkijoiden ja jälleenmyyjien talouden suunnittelun ja siis investoinnit, joilla on pitkä takaisinmaksuaika. Tästä leviää taloudellista vakautta koko yhteiskuntaan ja myös siinä tapauksessa, että joku saisi mielestäsi ansiotonta hyötyä (joka sekin kulkeutuu muualle yhteiskuntaan.)
On myös eräs aspekti, joka on unohtunut täysin: teknisen ja muunkin tekijänoikeuden alaisen innovaation kohdalla sen luoja on tehnyt usein kaksi keksintöä: huomannut, että joku asia tehdään väärin, että ylipäätään on joku ongelma, jota kukaan ei ole aiemmin havainnut ja joka kannattaisi poistaa. Sen jälkeen hän vielä kehittää asiaan teknisen tmv. ratkaisun.
Hän ei voi sen jälkeen suojata ongelmaa, vain (teknisen) ratkaisun ja kuka tahansa saa yrittää tuoda omansa, kunhan ei loukkaa patenttia tmv. Olisi kohtuutonta vaatia, ettei tuossa yhteydessä saisi mitään ensioikeutta edes siihen tekniseen ratkaisuun. Toinen puolihan on kaikkien käytössä.
”Ilman tekijänoikeuksia tilannetta on vaikeampi arvioida. Olisi hurskastelua väittää, etteikö osa kirjoista jäisi kirjoittamatta, kysymys onkin siitä, onko nettovaikutus positiivinen vai negatiivinen.
Positiiviset vaikutukset tulisivat siitä, että ihmisten kirjavalikoima paranisi, joten he voisivat lukea enemmän sellaisia kirjoja kuin haluavat. Myös lukemisen kokonaismäärä saattaisi nousta.”
Eikö tuo ole ristiriidassa sen kanssa mitä itse sanot; että osa kirjoista jäisi kirjoittamatta. En myöskään ymmärrä, kuinka kirjailijan aseman heikentäminen parantaisi kirjallisuutta siten, että ihmiset lukisivat enemmän. Myönnän, että oletan ihmisten haluavan lukea ja maksaa mieluummin hyvästä kirjallisuudesta.
– könttämaksu kustantajalta tai kustantajien joukolta, joka floodaa markkinan kirjalla niin, ettei kilpailijoiden kannata sitä halvemmalla myydä. Tätä vastaan on argumentoitu, että skannaaminen on halpaa ja tulosteet tulevat pihalle sekunneissa. Tilanne ei kuitenkaan vielä ole tämä ja kovakantisia, sidottuja kirjoja myydään edelleen.”
No mutta hyvänen aika, nyt sitten itse heität tekijänoikeudettomassa maailmassa olevan kirjailija ”ei vielä”-lausahduksella tänne tekijänoikeudelliseen. Huomaatko itse, että teet sen saman, jota pidät Osmolta virheenä?
”- Kirjanmyyjien yms. myöntämät kirjailija-apurahat. Tämäkin torpattiin sillä, ettei apurahoja kannata myöntää, kun joku joka ei sen kustannuksiin osallistu, voi siitä hyötyä. Tällainen argumentti on epärehellinen, koska ihmiset ostavat edeleen brändättyjä tuotteita.”
Brändääminenhän ei siis onnistu kun kaikilla on nopeasti se ”aito kopio” kädessään. Voihan tuotakin ajatusvirhettäsi tietenkin korjata taas kerran purkalla ja rautalangalla. Esimerkiksi ”postuloimalla” yksityisoikeudellisia sopimuksia ym., jolla sidotaan jakelutietä ja mahdollistetaan yritysten ansainta kuten tekijänoikeudellisessa maailmassa. Ja silloinhan siis pitää etsiä paheksumasi ”ansaintalogiikka, joka kirjailijan näkökulmasta toimii täysin samoin kuin monopolisointi, tai kirjailija ei kirjoita.”
Nyt tekijänoikeuksien avulla on vältetty kouluttamasta satakilometristä jonoa lisää yritysjuristeja. Väität muuta, mutta kun kaikki suojaaminen joka tapauksessa hoidettaisiin erillissopimuksin ja tulisi valvoa niitä soppareita kilpailevalta tarjonnalta; se vasta kallista olisi.
”- Mainosrahoitus. Tämän en usko toimivan kirjoilla, mutta tekniikoita voidaan kehittää. Niitä ei kehitetä niinkauan kun monopolisoiminen on kannattavampaa.”
Jumala koneesta -argumentti. Piraattien ajattelun kulmakivi, pohjaton toiveiden tynnyri, josta voi ammentaa. Mitään realismia he eivät itseltään vaadi, ”koska asiaa ei ole testattu”. Kaikki toimivaksi testattu näyttäisi oleva aina jotenkin väärin.
”Lisäksi pidän epäasiallisena kommentteja, joiden mukaan väittäisin ettei kirjailijan pidä tienata mitään vain, koska jokin tietty ansaintatapa poistuisi.
Toivoisin vihdoin asiallista keskustelua.”
Niin, ethän sinä ”väitä” vaan tarjoat toimintatapaa, joka väittää puolestasi. Toki saatat sanojen tasolla haluta kirjailijoiden ansaitsevan mutta kyllä fiksuna miehenä käsität, ettei sellainen ole kovinkaan helppoa ilman tekijänoikeuksien suojaa. Niinpä sitten ”ostat” kirjailijoille tuloja varsin toimimattomin keinoin tai toiveiden tynnyristä ammentaen ja katsot ratkaisseesi ongelman vaikka olet lähinnä ollut puoltamassa sellaisen luomista.
Mitä keskustelun asiallisuuteen tulee, onkos siinä ollut moittimista. Vai ovatko vastaväitteet, joita sinulle esitetään, aina asiattomuuksia? Siis todella.
”En tiedä voiko nykyisen lainsäädännön mukaan kirjailija rekisteröidä tuotemerkin, minkä alla voi vaatia yksinoikeuden myydä tuotteitaan”
Voi rekisteröidä, eikä tarvitse edes rekisteröidä, riittää että nimi on vakiintunut.
”Jos ei ole tekijänoikeuksia, ei niitä ole ulkoasullakaan. Pirkka-kustannos Oy tekee täydellisen näköispainoksen, jossa ainoa ero löytyy kansilehdellä, jossa mainitaan kirjapaino.”
Höpö, höpö. Kuluttajansuojalaki kieltää tällaisen liikettoiminnan harhaanjohtavana.
Kuluttajansuojalaki, 2. luku, 5 § (29.8.2008/561):
”Sekaannuksen vaara
Vertaileva mainonta tai muu markkinointi ei saa aiheuttaa sekaannuksen vaaraa elinkeinonharjoittajan ja kilpailijan tavaramerkkien, toiminimien tai muiden erottavien tunnusten taikka hyödykkeiden kesken, jos se on omiaan johtamaan siihen, että kuluttaja tekee ostopäätöksen tai muun kulutushyödykkeeseen liittyvän päätöksen, jota hän ei ilman tällaista markkinointia olisi tehnyt.”
Tällä ei tekijänoikeuksien kanssa ole mitään tekemistä (toki jollakulla voi sen lisäksi olla tekijänoikeudet myös ko. tavaramerkkiin, mutta se on tässä tapauksessa merkityksetöntä).
Kari
Ei ole kuluttajan harhauttamista sanoa Ilkka Remeksen kirjaa Ilkka Remeksen kirjaksi.
Osmo: ”Jos piraattikauppa myy Abban levyä, poistaako se siitä Abban nimen?” … ”Entä kirjailijan nimi? Ei kai sitä nyt sentään saa väittää kirjaa jonkun toisenkirjoittamaksi! ”
Ainakaan minun (ja pääosin PP:n, moraalisista oikeuksista ei tosin ole ollut juurikaan keskustelua puolueen sisällä mutta en ainakaan ole kuullut vielä yhdenkään jäsenen vaativan nimeämisoikeuden rajoittamista eikä se puoluehallituksenkaan kanta ole) ajamassa uudistusmallissa ei piraattikauppa tätä luvallisesti voisi tehdä. Tekijän nimi on edelleen mainittava, oli teoksen julkaisusta sitten miten kauan hyvänsä.
Näin juri minäkin ajattelen. Tässä ketjusa on vain sanottu, että jos kopioi Ilkka Remeksen kirjan, ei saisik kannessa olla Ilkka Remeksen nimeä. Minusta sen taas pitää siinä olla.
Osmo, tavaramerkkiä ei tarvitse ajatella tekijänoikeutena vaan pikemminkin kuluttajanoikeutana: ostajan, hankkijan, käyttäjän oikeutena. Reilun kaupan tunnusta ei saa lätkäistä mihin tahansa tuotteeseen siksi että sen kieltää tekijänoikeus vaan siksi että näin tekemällä tietoisesti petetään kuluttajaa.
Kuluttajaahan ei petetä, jos sanoo Ilkka Remeksen kirjoittamaa kirjaa Ilkka Remeksen kirjoittamaksi. Jos ottaa piraattiäänitteen Madonnan konsertista, mitä siis vaaditaan sallittavaksi, kai sitä nyt saa sanoa, että se on Madonnan konsertista.
Lisättäköön siis vielä, että minä en esimerkiksi saa alkaa myymään, itse kirjoittamiani(kaan), kirjoja nimellä ”Ilkka Remes”, koska se olisi kuluttajan kannalta harhaanjohtavaa – vaikka Remes ei olisi nimelleen mitään suojaa hakenutkaan. Ja tällä ei siis ole mitään tekemistä tekijänoikeuksien, vaan kuluttajasuojan, kanssa.
Jossain määrin tilanne voisi olla kiistanalainen, mikäli nimeni sattuisi olemaan Ilkka Remes (semminkin, kun ”Ilkka Remes” ei ole oikealta nimeltään Ilkka Remes). Onhan tästä esimerkkejäkin:
http://www.talouselama.fi/uutiset/article305064.ece
Kari
”- Jos kerran meillä olisi tekijänoikeuksien poistamisen jälkeen vain “oikolukemattomia ja huonosti taitettuja” kirjoja, niin miten Wikipedia on selitettävissä?”
Erinomainen esimerkki: selitettävissä tekijänoikeuksin. Wikihän vaatii luotettavuutensa takeeksi, että painetut tai muut käytännössä aina tekijänoikeudelliset lähteet merkitään. Muuten lisäys poistetaan roskana hyvin usein.
Ja silti tulos on enimmäkseen huono, oikolukematonta ja kömpelöä sekä paljon harrastajakirjoittajien tekemiä asiavirheitä.
[ja korjataan vielä edellistä]: Se ettei saa lätkäistä reilun kaupan tunnusta mihin tahansa tuotteeseen ei johdu tekijänoikeuksista vaan siitä että näin tekemällä tietoisesti petetään kuluttajaa.
Jotta en antaisi väärää todistusta, toivoisin että kaikki, joilla mielestään on ratkaisu, esittäisivät sen seuraaviin kahteen ongelmaan. … Kotimainen kirja .. menekki on 5 000 kpl, eli siis paljon tavanomaista enemmän. Olisi kohtuullista, että kirjailija saisi (eläke ym menoineen) 20 000 euroa … Ulkomainen käännösromaani .. Unohdamme nyt kirjailijan osuuden, koska muut maathan sen hoitavat ja me voimme loisia heidän rahoillaan.
Hetkinen, minä kun luulin että tässä on keskusteltu kaupallisista, myytävistä tekijänoikeuksista (patentit mukaan lukien), jotka ovat kansainvälisten sopimusten alaisia asioita ja joiden vaikutus on maailman laajuinen ja joiden tulevaisuus riippuu maailmantalouden tapahtumista.
Kysymys siitä, miten jonkun maan kirjailijoiden toimeentulo järjestyy jos tekijänoikeudet kumoutuvat, on yhtä relevantti kuin aikanaan oli kysymys siitä, miten jonkun sovhoosin kirjanpitäjille käy, jos kommunismi kaatuu. Edes kaikkien sovhoosien ja kolhoosien kaikkien kirjanpitäjien ja työläisten ja kaikkien heidän perheidensä mahdollisilla selviämiskeinoilla spekulointi ei mitenkään vaikuttanut kommunismin kohtaloon.
Kommunismi kaatui väärään ideologiaansa, väärään kuvaansa ihmisestä ja hänen hyvästään. Se rakentui ajatukselle että ihmiset eivät tee luonnostaan riittävästi työtä yhteisen hyvän eteen, mutta heidät voidaan siihen ylhäältä päin, oikeilla opeilla ja määräyksillä, kepein ja porkkanoin opettaa ja painostaa. Näistä virheellisistä lähtökohdista voitiin rakentaa valtava hirviö, jonka sisäinen logiikka lopulta kuitenkin johti niin ristiriitaisiin ja energiaa kuluttaviin käytäntöihin, että se sortui omaan mahdottomuuteensa.
Nyt se kysymys, jota minä luulin ja toivoin tässä keskustelussa käsiteltävän, on se, että perustuvatko tekijänoikeudet tai ovatko ne osana sellaista ideologiaa, väärää kuvaa ihmisestä ja hänen hyvästään, joka sisäisen logiikkansa mukaan ajautuu niin ristiriitaisiin ja yhteisiä voimavaroja syöviin käytäntöihin, että tekijänoikeudet lopulta kumoutuvat omaan mahdottomuuteensa.
Tekijänoikeuksien ihmiskuva perustuu ajatukselle, että luonnostaan ihmiset eivät tuota riittävästi taidetta/tiedettä/keksintöjä ihmisten yhteiseksi hyväksi. Siksi tarvitaan tekijänoikeuksia, keppejä ja porkkanoita, joilla ihmisiä voidaan opettaa ja painostaa tuottamaan enemmän bittejä.
Koska ihmiset kiistatta tekevät myös sellaista luovaa työtä, josta jotkut hyötyvät ja maksavat siitä, vaikka eivät saisi yksinoikeutta sen hyödyntämiseen vaan siitä hyötyisivät kaikki muutkin, olennainen kysymys on tuotannon riittävyydestä. Miten riittävyys yleensä määräytyy?
Neuvostokommunistisesti ohjattuja tekoja ja tuotantoa syntyi riittävä määrä vuoden 1991 loppuun mennessä. En osaa ennustaa, koska tekijänoikeuksien ohjaamaa tuotantoa syntyy riittävä määrä, mutta kehottaisin nyt jo varautumaan ja miettimään millainen olisi informaationtuottamisjärjestelmä, jonka perusteena ei ole tuotannon kasvattaminen riittäväksi.
Tapio Peltonen esittää mielenkiintoisen näkökulman jonka oikeastaan tarkoituksella jätin pois aiemmin.
Sanotaan nyt vaikka ”Ernamoiden” suureksi ihmetykseksi ja osin juuri siksi että joku vielä siihen takertuu, olen siis argumentoinut että digitaalisessa maailmassa ja digitalisoitavissa teoksissa se joka kuvittelee hallitsevansa, siis todella hallitsevansa kopiointioikeutta on, jos ei nyt ”saatanan tunari” niin ainakin yhtä skarppina maailman menosta kuin Kekkonen vuonna 1985.
Kun kopioinnin ja jakelun kustannus ja siihen kuluva aika on kaikilla mittareilla mitattuna efektiivisesti nolla, sitä ei hallitse kukaan. Ei vaikka laki ja sopimukset sanoisivat mitä, ei vaikka kuinka vaahdottaisiin (toisten) moraalista.
Sen sijaan juuri ”toissijaisen” käytön kontrollointi voi olla mahdollista ilman Orwellilaista totalitarismia mitä väistämättä tarvitaan jos kopiointi ja jakelu halutaan ”hallintaan”. Vaikeaa ehkä, mutta
mahdollista.
Vaikka monistaminen ja jakelu olisivat vapaata paitsi käytännössä niin myös juridisesti, ei silti olisi välttämättä juurikaan nykyistä vaikeampaa valvoa plagiointia tai toisen tekeleiden anastamista oman nimen alle.
Se että vapaa monistaminen ja jakelu vievät ansaintalogiikan monelta kirjakaupalta, muusikolta ja kirjailijalta, ei suinkaan tarkoita sitä että Taavi Soininvaaran kirja tulee tarjolle Toovi Saininvaaran nimellä (vrt. Adibas-lenkkarit), saatikka Esko Korhosen tai ”Pirkka-jännärit 6” -nimellä.
Miksi näin edes kävisi nykyistä useammin? Eikö itse asiassa ole niin että vapaa monistaminen ja jakelu, jotka kiistatta kaventavat Taavin mahdollisuuksia ansaita, suorastaan vähentävät insentiiviä plagiointiin tai erehdyttämiseen? Ja samalla tarvetta miettiä tulisiko Taavista tavaramerkki vai ei.
Samoin on vaikea ymmärtää, miksi Keskoa kiinnostaisi millään muotoa teettää Pirkka-kirjoja, kun pidän selviönä että lähitulevaisuudessa lukija saa kirjan kuin kirjan sähköisenä luettavakseen ilmaiseksi ja saman tien jos haluaa. Aivan kuten musiikkikappaleen tänään.
Ja kyllä, paperiselle kirjalle tulee sellainen vaihtoehto joka kelpaa suurelle yleisölle. Ei niin nopeasti kuin digiuskovaiset toivovat, mutta varmasti nopeammin kuin lainsäädäntö muuttuu. Paperikirja ei katoa tietenkään kokonaan. Mutta paperikirjan liikevaihdon valtaosa katoaa.
Jos kahden euron (paperinen ja mitä luultavammin laillinen) Pirkka-kirja on suuri mörkö, niin voin lohduttaa että kyse on ohimenevästä tai täysin merkityksettömäksi muuttuvasta ilmiöstä, jota todennäköisesti ei ehdi tulla lainkaan.
Jos ei ole tekijänoikeuksia, ei niitä ole ulkoasullakaan. Pirkka-kustannos Oy tekee täydellisen näköispainoksen, jossa ainoa ero löytyy kansilehdellä, jossa mainitaan kirjapaino.
Jälleen, tämäkään ei ole mielestäni tekijänoikeuskysymys, vaan harhaanjohtavan markkinoinnin kysymys. Ja jälleen tässä oletetaan, että tekijänoikeuksien lakattua kirjailijat ja kustantamot toimisivat samalla tavalla.
Jos tekijänoikeudet lakkaisivat, niin totta kai kirjailjat pyrkisivät jollain tavalla merkkaamaan, että ostamalla juuri tämän painoksen tai version kirjasta tuet kirjailijaa (tai tämä on se ”aito” kirja). Jos Pirkka kopioisi tämän kirjan ja ulkoasun suoraan, syyllistyisi tämä harhaanjohtavaan markkinointiin väittäessään, että tämä on se ”aito” painos.
”Se olisi Remes jännäri ihan yhtä paljon kuin LV-kopio laukku on LV-laukku. Voi ehkä näyttää samalta, mutta käyttäjä itse tietää, ettei ole.”
Tätä en voi käsittää. Myydäänhän tällä hetkelläkin Remes-jännäreitä kai Prismassa ja Anttilassa ym. Onko myös niin, etteivät ne ole aitoja, virallisia Remes-jännäreitä ja ihmisiä ei sen vuoksi kiinnosta? Tai onko kyse siitä, että pelkkä Pirkka-merkki kansilehdellä tekisi siitä muun kuin virallisen? Eli ihmisiä kiinnostaisi ennen kaikkea alkuperäinen, ”virallinen” kustantaja? Minä lähdenkin tästä kirjaostoksille. Minua ei hirveästi kiinnosta,kuka on kirjailija vaan se, kuka on alkuperäinen kustantaja. Just joo. Keskustelua seuratessa tulee sellainen olo, ettei osa tiedä edes mikä kirja on. Siihen viittaa esim.tuo Vuitton-esimerkki. On eri asia jäljitellä kuin kopioida suoraan. Vuittonilla voisi olla jotain sanomista siihen, jos jossain myytäisiin vaikka kymmenesosahintaan laukkuja, jossa lukisi Vuitton, ne näyttäisivät Vuittonilta, ne olisi tehty samoista materiaaleista ja samojen mallien mukaan kuin Vuitton, mutta ainoa ero olisi laukun pohjassa pienellä lukeva ”Pirkka”. Voisipa tuo näkyä myynnin lisääntymisenä, nimittäin Pirkka-laukkujen myynnin. Vertaus ei ehkä hyvä, koska laukkua ei voi verrata kirjaan. Kirjanostajalle kun on tärkeämpää sisältö, eikä se minkälainen ja kenen suunnittelema tai painama on ulospäin näkyvä kansi.
Vaatimattomana sivupolkuna voisi myös mainita sen oman kokemukseni, että en yleensä arvosta niin paljon ilmaiseksi tai puoli-ilmaiseksi saatua kuin itse ostettua. Selvää on, että kirjoittajakin arvostaa eli panostaa paljon vähemmän teokseen, josta ei luultavasti saa kunnon korvausta. Eli kirja saattaa jäädä vähän niin kuin kesken molemmilta helpommin silloin, kun se on ilmainen tai puoli-ilmainen.
Kun en ole lukenut keskustelua täällä, en tiedä kuinka paljon paremmin joku on jo tämän sanonut. Mutta hommahan menee siis niin, että mitä vähemmän kirjoittamisella voi tienata, sitä vähemmän kirjoittamisella on merkitystä.
Tämä on se totuus, joka liittyy yleisesti omistusoikeuteen ja siten esim. Neukkulan — tai vuokratalojen — rappioon. Siksi olen varma, että asiasta on jo ollut juttua.
Musiikki taitaa olla tässä mielessä hiukan eri asia, vaikka ei täysin. Kolmen minuutin hitti saattaa syntyä puolessa tunnissa.
Juuri ostin kirjastosta Paul McCarteneyn elämänkerran. Siitä ehkä tuli mieleen. Mutta mahtaako sitä viitsiä euron kirjaa koskaan lukea? Olisi maksanut edes vitosen niin sitten ehkä …
Tekijänoikeuksien valvonta voi aiheuttaa suurempia ongelmia kuin tekijänoikeuksien puuttuminen. Jos (kun) joudutaan tilanteeseen jossa tekijänoikeuksista on luovuttava merkittävissä määrin, miten järjestetään ”ensimmäisen kappaleen” tekemiskustannukset?
Kuten todettu, jos tekijänoikeuksista luopuminen olisi hyvä bisnes, kirjailijat ja kustantajat olisivat luultavasti jo tajunneet sen itse. Vapaaehtoisiin maksuihin perustuvat ansaintamallit houkuttelevat vapaamatkustajia.
Itse kehittäisin jo olemassaolevaa apurahajärjestelmää. Ehdotan otettavaksi käyttöön yle-maksun kaltaista kulttuuriveroa, josta saavat osansa muutkin kulttuurintuottajat. Ajatuksen ydin on, että veronmaksaja voi valita haluamansa kulttuuri-instituution tai toimikunnan oman veronsa vastaanottajaksi. (Jolloin toivon mukaan kukkahattutädit tai muut epämiellyttävät tahot eivät pääse päättämään Suomen kulttuurin tulevaisuudesta)
”Ei kai sitä nyt sentään saa väittää kirjaa jonkun toisenkirjoittamaksi! Minusta on selvää, että kirjailijan nimi on kerrottava! Se vasta varkaus olisi, jos väittäisin, että Remeksen jännäri onkin minun kirjoittamani.”
Tämän valvominen on aika helppoa, varsinkin kun alkuperäinen, hyväksikäytetty tekijä tekee rikosilmoituksen.
Sinänsä tuo on uusi aspekti keskustelussa; jos oletetaan ihmisille täysi oikeus julkaista myös johdannaisteoksia, pitääkö ”alkuperäisistä” pitää jonkinlaista tietokantaa? Mikä on ”alkuperäinen teos”, ja kuinka suuri muutos vaaditaan, että määritellään johdannaisteokseksi?
Pitääkö ihmisten kollektiivinen muisti ja internetin palvelimet huolen siitä, ettei alkuperäinen tekijä jää unohduksiin?
Tiedemies: Logiikan osalta Osmo syyllistyy skenaariossaan vääränlaisen ceteris paribus-oletuksen käyttöön. Kuten tekevät kaikki tekijänoikeuksien puolustajat.
Minun kulttuurin tekijänä vahvasti tekijänoikeuksien puolella olevasta näkökulmastani katsoen myös Tiedemies ja tekijänoikeuksien vastustajat syyllistyvät hämmentäviin oletuksiin teosten käytöstä post-to -maailmassa.
Jos tekijänoikeudet poistettaisiin kaikilta kulttuurituotteilta, ei se todellakaan tarkoittaisi sitä että kaupanteko ja ansainta niillä loppuisi saman tien. Musiikin puolella se tarkoittaisi Poptorin Erkki Puumalalle onnen päiviä tekijöiden katkeroituessa sossun luukulla.
En voi ymmärtää miten kenenkään on mahdollista kuvitella niin ”epäkaupallinen” yhteiskunta – tekijänoikeudeton tulevaisuus vaikuttaa minusta libertaaris-kommunistiselta utopialta, jossa ”kaikki vain jakavat”.
Miten voi olla että vain ”kulttuuri” olisi kaupankäynnin ulkopuolella? Vai pitäisikö leipä ja maitokin saada ilmaiseksi?
Jussi Halla-aho on kohta onnistunut myymään kaksi kirjapainosta loppuun julkaisemalla kirjan kirjoituksista, jotka ovat olleet ilmaseksi saatavilla internetissä jo kauan ennen kirjan julkaisua.
Jos on mahdollista menestyä kirjalla joka on internetissä julkinen jo kauan ennen painantaa, niin kyllä silloin pitäisi olla mahdollisa menestyä myös kirjalla jonka sisältö tulee internettiin vasta kirjan painamisen jälkeen.
> Tämä nyt menee todella ihmeelliseksi.
Oletko Osmo lukenu Creative Commons -lisenssit? Ehkäpä asia valkeaisi.
Louis Vuitton -kommentteihin sen verran, että materiaaliset tuotteet ovet oleellisesti eri asia kuin esim. digitaalinen musiikki. CD-levyn sisällöstä voi saada joka bitin talteen ja jaella ne käytännössä ilmaiseksi ympäri maailmaa. Laukkukopion tekeminen on aika eri asia.
Tässä suhteessa kirja on pikemminkin immateriaalinen kuin materiaalinen tuote. Oleellisen sisällön, eli sanatarkan tekstin voi tallentaa digitaalisesti ja, kuten musiikin, kopioida loputtomasti lähes ilmaiseksi. Painoasu on tietty eri asia, mutta monen käyttäjä viis veisaa siitä. Edellä mainittu Cory Doctorow on kertonut omista lukijoistaan, jotka omistavat painetun kirjan, mutta printtaavat aanelosläjän rannalle mennessään, koska eivät halua tärvellä oikeaa kirjaa merivedellä. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta pointti on se, että käyttäjät keksivät odottamattomia sovelluksia loputtomasti.
Kirjan tekijän nimi on tietysti levitysmuodosta riippumatta muuttumaton, ellei lisenssi erikseen muuta sano. Semmoisiakin lisenssejä Creative Commons -setistä löytyy.
Yksi tietää mitä kääntäjille maksetaan, toinen ei.
Tekijä Bentley, Peter J.
Teoksen nimi Numerot : kuinka matematiikka muutti maailmaa / Peter J. Bentley ; suomentanut Tommi Uschanov
Julkaisutiedot [Helsinki] : Ajatus Kirjat, 2009
Suosittelen kirjan lainaamista kirjastosta.
Ajatuksia herättävä lukukokemus!
Ansaintalogiikka!
Monenlaista kivaa on kirjailijoille täälläkin esitetty vaihtoehtoisiksi rahalähteiksi. Kovasti ne tuovat mieleen aikakauslehtien vakiojutun: Sata hauskaa ja ilmaista huvia. On paljon myös esitetty ammatinvaihtoa: kandeiskin ryhtyä luennoitsijaksi.
Huikein esitys on kuitenkin se, että ”tekijänoikeudet estävät muiden ansaintalogiikoiden kehityksen, mutta kyllä niitä sitten keksittäisiin”.
JOs pidämme tärkeänä esim. sitä, että Sofi Oksanen kirjoitti Puhdistuksen, meidän kaiketi pitäisi miettiä se keino, jolla tulevaisuuden sofioksaset voisivat järjellisellä tavalla hoitaa ammattiaan ENNEN nykyisen järjestelmän romuttamista.
Touko Mettinen
Kanteen voi laittaa leiman ”kirjailijan hyväksymä”. Luvan voi ostaa kirjailijalta. Osa maksaisi ylimääräistä tästä kirjasta.
Alan kallistua IPR-oikeuksien nollaamiseen. Oikeuksista on niin paljon haittaa, että ehkä niiden puutteesta ei voi olla yhtä paljon haittaa. Lisäksi hyödyt kai tulisivat ylisuhteellisesti maailman köyhille.
Menettäisimme paljon, saisimme paljon. Sääntely ja byrokratia vähenisivät. Kokeillaan.
Harrastan ohjelmointia ja jos jotain tietoa ohjelmointiin liittyen tarvitsen, suuntaan eräälle saitille/saiteille ja lataan tuosta vaan haluamani ”kirjan” koneelleni.
Mutta mutta. Eivät nämä lataamani ohjelmointitekniikkaa käsittelevät ”kirjat” ole kuin mutinaan ja pötinää.
Mutta saattaa olla, että mutinasta ja pötinästä joku maksaa kirjan muodossa.
Eli viimeaikoina on hämärtynyt ”oikean” tiedon saanti niin, että mutinaa ja pötinää pidetäänkin oikean tiedon vertauskuvana.
Käsinkosketeltavan kirjan voittanutta kun ei ole.
Elina: ”Kyllähän nytkin monet ovat valmiita maksamaan aidosta Louis Vuittonin laukusta monikymmenkertaisen hinnan tismalleen siltä näyttävään ja käyttöominaisuuksiltaan samanlaiseen kopioon nähden.”
Kopioita halveksutaan osaksi varmasti siksi, että tuotteiden ja tuotemerkkien kopiointia pidetään vääränä ja on sitä myös lain mukaan. Kopio-Vuittonin ostava on köyhä ja lisäksi itsekin melkein rikollinen.
Aatelinen: ”Eikös 10000 perusturvan päälle olisi jo ihan hyvä summa.”
Työttömyyskorvausta tekevä työtön taiteilija ei saa laillisesti tehdä työtä, ei myöskään taidetta.
Tiedemies: ”Jos monopolisointi ei ole mahdollista, niin ansaintalogiikan on oltava toinen.”
Tekijänoikeuksien vertaaminen monopoliin ei minusta toimi. Monopoli olisi sitä että voisi suojata tyylisuunnan tai muun laajempaa merkitystä omaavan ominaisuuden joka estää kilpailun. Kuka tahansa voi kirjoittaa jännärin vaikka Ilkka Remes on sen tehnyt. Sanasta sanaan ei voi tehdä, eikä toisen nimeä saa käyttää mutta muuten kilpailu on täysin vapaata. Monissa teoksisssa on jopa hyvin samankaltainen juonikin.
Ansaintalogiikoista: esitetyissä usein uusiin teknologioihin perustuvissa ansaintalogiikoissa on usein se haaste, että toimiakseen ne vaativat tekijältä nykyistä huomattavasti enemmän työtä, usein myös teknistä tai kaupallista osaamista. Tähän ei yksittäisellä tekijällä useimmiten ole varaa saati kykyjä, jolloin tekijä olisi entistä enemmän kustantajasta riippuvainen.
Tiedemies: ”On myös toinen tie, jonka puolesta en kuitenkaan argumentoi, mutta esitän sen silti mahdollisena kompromissina. Se on kopioinnin salliminen yksityiskäyttöön mutta royaltien vaatiminen kaupallisten palveluiden kuten Osmon “rainbow-kustantamon” kohdalla. Tällaisissa malleissa on ongelma, että ne eivät ole yleensä johdonmukaisia ja niissä esiintyisi porsaanreikiä.”
Voisitko havainnollistaa miksi ne eivät olisi johdonmukaisia? Minusta on ihan riittävän helppo määrittää mikä on kaupallista toimintaa, julkista levittämistä tai kopioimista omaan käyttöön (joka ei muuten ole todellakaan sama asia kuin epäkaupallinen levittäminen).
Kari: ”Eikö tuon Osmon päättelyketjun perusteella pitäisi olla itsestäänselvää, että kaupassa ei myydä muita kuin Rainbow- ja Pirkka-tuotteita? Samaa tavaraahan ne useimmiten ovat (tai ainakin voisivat olla).”
Monet kaupan ketjujen tuotteet joko ovat heikompilaatuisia (vertaa vaikka Rainbow tonnikalaa Abban tonnikalaan) tai sitten ne todella tappavat ajan myötä brändit joilla ei ole muusta syystä kykyä säilyttää kilpailukykyään. Taiteilija on muutenkin tässä taistelussa ennemminkin kalastajan asemassa, koska eihän yksittäinen tekijä pysty luomaan itsestään brändiä kuin ani harvoin.
Kari: ”Jos kerran meillä olisi tekijänoikeuksien poistamisen jälkeen vain “oikolukemattomia ja huonosti taitettuja” kirjoja, niin miten Wikipedia on selitettävissä?”
Se ei ole taideteos. Tekstin laatu vaihtelee huimasti, vaikka tekijöinä on tuhansia harrastajia. Suomenkieliset artikkelit ovat usein heikkotasoisia, koska artikkelia on muokannut VAIN muutama ihminen.
Kaj Sotala: ” Useat kirjailijat raportoivat myyntinsä parantuneen nimenomaan siksi, että he ovat laittaneet teoksiaan verkkoon ilmaisjakeluun.”
Ilmainen on ikivanha markkinointikikka. Toimii niin kauan kuin kaikki eivät niin tee, mutta mitä mainosarvoa sillä on kun kaikki on jo ilmaiseksi netissä?
Kaj Sotala: ”Kirjamyynti on myös kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana voimakkaasti samaan aikaan kun tiedostonjakaminen ja laiton kopiointi on yleistynyt. Ruotsin kirjamyynti kasvoi 37,7 prosenttia aikavälillä 1997-2008. Aiemmin siteerattujen Oberholzer-Geen ja Strumpfin mukaan uusien julkaistujen kirjojen määrä kasvoi 66% aikavälillä 2002-2007.”
Toisaalta voi olla, että kustantajia on tullut lisää kun painaminen halventuu. Mikä on ollut kustantamoiden kannattavuuden muutos? Onko julkaistujen kirjojen teoskohtainen myynti kasvanut? Ei kannata vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä tutkimatta asiaa kunnolla.
Mikko Kiviranta: ”Jos kirjat muuttuvat sähköisiksi, kopioinnin vaivä vähenee ehkä tekijällä sata.”
Olet asian ytimessä. Kun ilmaiseksi kopiointi on helpompaa kuin ostaminen, kumman luulette olevan suositumpaa?
Oskari Huusko: ”Kindle on e-kirjojen lukulaite, jolla saa langattoman yhteyden ilmaiseksi Amazon kirjakauppaan, josta voi ladata myös maksuttomia kirjoja. Periaatteessa, jos Kindlen yhdistäisi “tiedon holvaus -tekniikkaan”, voisi tuloksena olla kopioimattomia kirjoja.”
Mielenkiintoinen malli. Ihan samaahan voisi käyttää myös musiikissa. Tavara voidaan tietysti lukulaitteessa edelleen kopioida tavalla tai toiselle, mutta normaalikäyttäjälle se olisi lähes mahdoton murtaa.
Toinen malli tuottaa teknistä etua voisi olla lukemattomien erilaisten korruptoitujen piraattien levittäminen verkossa (tekijän luvalla tietysti). Tämähän on yksi syy miksi ihmiset ovat valmiita ostamaan videoita tai musiikkia: laiton kopio voi sisältää viruksia, pornoa, tai olla puutteellinen.
Tommi Uschanov: ”Suomessakin kustantajat ovat möhlänneet tekemällä miljoonaluokan investointeja sähkökirjaprojekteihin, jotka ovat tuottaneet raskaasti tappiota”
En ole kuullutkaan. Muistatko ketkä? Itse uskon että muutos on melko nopea kun tarvittavat palikat – edullinen hinta, hyvä luettavuus, erinomainen kannettavuus, pitkä akun kesto, vaivaton ostaminen – ovat kunnossa. Kindlessä on lähes kaikki, hinta on vain liian korkea, eikä käyttäjä voi siirtää kirjojaan laitteesta pois. Kun sopivat laitteet maksavat alle 200 EUR ja meillä on standardoitu formaatti, ne alkavat lisääntyä nopeasti.
Artturi: ” Ei kääntämistäkään ole pakko tehdä nykyansaintalogiikalla toimivien ammattilaisten toimesta. TV-sarjojahan käännetään jo nyt talkoovoimin.”
Heh heh hee. TV sarjojen kääntäminen ei ole ihan sama asia kuin romaanin tai tietokirjan kääntäminen.
Antti Simola: ” Kirjailijan pitää brändätä itsensä eli tehdä itsestään tavaramerkki. Näin hän voi differentoitua Pirkka jne. tuotteista.”
Tekijänoikeushan on yksityisen ihmisen tavaramerkki. Voisimme toki siirtyä malliin jossa tekijän maksaa siitä että rekisteröi nimensä tavaramerkiksi, mutta se vain heikentäisi muiden kuin todella menestyneiden tekijöiden asemaa. Ja jos teoksen saa kopioida, joku voi perustaa kustantamon, joka julkaisee nimettömien tekijöiden jännäreitä, jotka nyt vain sattuvat olemaan ihan samoja kuin Dan Brownin ja Ilkka Remeksen tekemät.
Kaj Sotala: ”Toki kenellekään ei silloin ole oikeutta lain turvin rajoittaa muiden vapautta jakaa omistamistaan teoksista kopioita lähipiirille, mikä on perusoikeuksien kannalta ajateltuna selkeästi eri asia.”
Mitä eroa on oikeasti lähipiirille kopioimisella ja julkisella levittämisellä?
Loppuun vielä mainostaisin, että eduskunnassa on parhaillaan menossa lakimuutos joka siirtäisi oletuksen työntekijän tekijänoikeudet työnantajalle. Normaalissa työsuhteessa näin sovitaan useimmiten jo nyt, mutta muutos uhkaa heikentää varsinkin free lance-pohjalta toimivien ihmisten asemaa. Sanoma yritti jo ajaa läpi sopimuksen jolla oikeudet siirtyisivät heille, mutta vastuu jäisi tekijälle.
Onneksi päätin itse mennä töihin sen sijaan että yrittäisin elättää itseni taiteilijana. Kaikki haluavat tekijän oikeudet, sekä kuluttajat että yritykset.
En ole kuullutkaan [sähkökirjojen epäonnistumisesta Suomessa]. Muistatko ketkä?
Isoin yksittäinen tapaus oli WSOY:n hyvin näyttävä satsaus sähkökirjaan noin vuosina 2001-2002. Kaunokirjallisuutta tuotiin saataville melkein kolmeltakymmeneltä eri kirjailijalta, monelta vieläpä useampi kokonainen romaani. Julkaistuja kirjoja myytiin sitten muutamia (ei siis muutamia satoja tai muutamia kymmeniä – kirjaimellisesti muutamia) ja projekti haudattiin vähin äänin.
Nyt tätä ei enää oikein edes muista kukaan – ainoastaan yhtiön WWW-sivuilta löytyvässä aikajanassa lukee vuoden 2001 kohdalla, että ”WSOY toi ensimmäisenä Suomessa markkinoille sähkökirjat”, mutta yksityiskohdista ei kerrota tietenkään mitään.
Globaaleilla markkinoilla toimivien kirjailijoiden kohdalla kysymys tekijänoikeudesta on luonteeltaan erilainen kuin esim. pelkästään suomenkielisiä romaaneja kirjoittavalla kirjailijalla. Edellä mainittujen kohdalla kysymys on lähtökohtaisesti periaatteesta, jälkimmäisellä leivästä. Osmon esimerkki vastaa epäilemättä nykypäivää Suomessa ja siinä minusta suurimmat ongelmat ovat korkea jälleenmyyntihinta ja alhaisen kokonaismyyntimäärä, joiden problematiikkaa koetaan sitten ratkaista tekijänoikeudellisena kysymyksenä.
Kopiointi omaan käyttöön on lähinnä teoreettinen ongelma sillon kun saavutetaan riittävät isot volyymit myös laillisesti ostetulle tuotteelle. Tämä selittää globaaleilla markkinoilla toimivien kirjailijoiden, artistien tai tuottajien oikeasti vähäistä kiinnostusta piratismiin. Eli kirjallisuuden suurin haaste ei ole ensi sijassa tekijänoikeudellinen, vaan se, miten kirjoja voi jatkossa ostaa laillisesti nykyistä merkittävästi halvemmalla.
Kotimaisen kirjallisuuteen osalta yksi vaihtoehto olisi pyrkiä ensisijaisesti nostamaan kirjojen statusta ”kulustushyödykkeinä” ja laskemaan niiden yksikköhintaa, jotka molemmat johtaisivat suurempiin myyntivolyymeihin. Jos meillä olisi lounas- ja liikuntasetelien rinnalla saman arvoisia kirjallisuusseteleitä (tai kulttuuriseteleitä), olisi se samalla merkki tietynlaisen yleisen ”kirjallisuuselitismin” poistumisesta ja kirjallisuuden asemoinnista lähemmäksi arkipäiväisiä kulutustuotteita.
Yritykset voisivat hyvin tukea kirjojen julkaisua nykyistä monikertaisesti enemmän ja kirjat voisivat olla yritysten joululahjoina paljon useammin sen viinipullon sijaan. Suomalaisen kirjallisuuden myyntiä suurempien kielialueiden markkinoille tulisi tukea ja tehdä merkittävästi nykyistä enemmän, mikä osaltaan toisi volyymietuja. Muistaakseni Norjassa valtio tukee jokaista julkaistavaa kirjaa, joka osaltaan mahdollistaa monipuolisen norjankielisen kirjallisuuden julkaisemisen jne.
Keinoja ei vältämättä ole vaikea keksiä, jos niitä halutaan keksiä. Tekijänoikeuslaki on kirjllisuudelle uhka siinä mielessä, että sen ympärillä käytävä keskustelu vie helposti huomion pois siitä, miten kirjojen markkinoita voitaisiin ihan oikeasti kehittää sen sijaan, että suojellaan vain mallia, josta aika on ehkä ajanut jo ohi?
Sallitaan kopiot omaan käyttöön ja keskitytään mieluummin siihen, miten kirjoille saadaan mieluummin enemmän (vähemmän maksavia) kuin vähemmän (enemmän maksavia) lukijoita.
Miltei ajattelin tänään: Kun kopioinnin ja jakelun kustannus ja siihen kuluva aika on kaikilla mittareilla mitattuna efektiivisesti nolla, sitä ei hallitse kukaan. Ei vaikka laki ja sopimukset sanoisivat mitä, ei vaikka kuinka vaahdottaisiin (toisten) moraalista.
Tässä on ydinkysymys.
Jos yhä myisimme vain ”fyysisiä teoskappaleita”, joiden marginaalikustannus on itse asiassa myös erittäin alhainen, ei mitään tätä keskustelua tarvitsisi käydä.
Jakamisen helppoudesta johtuen ”to-aktivistit” ovat vetäneet sen johtopäätöksen, että kaikki jakaminen pitää sallia.
Eihän se niin mene. Ei teillä saa hurjastella 200km/h vaikka Bemarilla niin nopeasti pääsisikin. Ei konetuliaseilla saa ammuskella vaikka konekivääri on yksinkertainen ja halpa keksintö ja luodin marginaalikustannus alhainen.
Yhteiskunta perustuu sopimuksille. Tekijänoikeudet ovat yksi tällainen sopimus. Ei sen sopimuksen perusteita ja pohjaa uusi tekninen ratkaisu muuta yhtään mihinkään suuntaan.
Sertifikaatti peliin: Alan kallistua IPR-oikeuksien nollaamiseen. Oikeuksista on niin paljon haittaa, että ehkä niiden puutteesta ei voi olla yhtä paljon haittaa. Lisäksi hyödyt kai tulisivat ylisuhteellisesti maailman köyhille.
Kuuluttaisin yhä tekijänoikeuksien vastustajilta oikeasti konkreettisia esimerkkejä siitä miten ”oikeuksista on niin paljon haittaa”. Millä ihmeen tavalla? En voi ymmärtää.
Muutama havaintoni keskustelusta:
a) ”piraatti”-nimityksellä viitataan näemmä usein joihinkin ihan muihin kuin Piraattipuolueen edustaman tekijänoikeusuudistuksen kannattajiin. Tämä aiheuttaa jonkin verran epäselvyyttä.
b) Kirjailijan ei tule saada samalla tavalla tai yhtä paljon rahaa kuin nykyään. Olisi toki hauskaa jos noin kävisi, mutta kun kyse on laajemmasta asiasta. Vaakakupissa painaa myös mahdollisuus maailmasta jossa kirjojen ja muiden kulttuurituotteiden leviäminen vapautuu. Jos kulttuurin kokemiselle laskee mitään arvoa, tuntuu selvältä että teennäisten kulttuurin leviämisen esteiden poistaminen on yhteiskunnalle voitto. Tämä voitto saattaa tietysti jäädä pienemmäksi kuin kirjailijoiden menetys. Ehkä.
c) Yksityisen kopioinnin kieltäminen ja kiellon valvominen ei ole mahdollista. Internetin kaltaisen verkon olemassaolo vain yksinkertaisesti tappaa tekijänoikeuslait. Tieto liikkuu liian helposti ja nollakustannuksin. Jos siis järjestelmä ei voi toimia edes periaatteessa, eikö ole selvää että jotain täytyy tehdä? Piraattipuolueen ehdottama tekijänoikeuslakiuudistus on yksi tapa. Joku voi keksiä jotain fiksumpaa. Tekijänoikeuksien puolustajilla vain huolestuttavasti ehdotukset vievät kohti totalitaristista valvontavaltiota.
Ihmettelen tässä vielä, että jos puuseppä rakentaa käsin keittiökalusteet, niin maksetaanko se työ jollekin nörtille?
Jos argumenttina kelpaa, etteivät tekijänoikeudet lopulta ole hallittavissa, mitä samalla logiikalla pitäisi päätellä maailmantilanteesta yleensä ja kriisialueista erityisesti?
Ja kun ihmettelin esimerkkinä monopoli-käsitettä, se liittyi nimimerkki ”Tiedemiehen” holtittomaan käsitteiden käyttöön. Nimemerkille ei voi olla henkilökohtainen. Monetta vuotta siellä valtsikassa oikein ollaan?
”Kanteen voi laittaa leiman “kirjailijan hyväksymä”. Luvan voi ostaa kirjailijalta. Osa maksaisi ylimääräistä tästä kirjasta.”
Kopioissakin teksti on kirjailijan hyväksymä,koska teksti on sama. Vai onko jotain todellista merkitystä sillä, että kansi on kirjailijan hyväksymä?
Hannu Oskala voi toki hidastaa kirjallisten töiden päätymistä digitaalisiksi kirjoittamalla ne näkymättömällä musteella ettei niitä voi skannata tai sana sanalta kirjoittaa tiedostoon.
Samoin hän voi tehdä musiikkia vain elävänä, varmimmin niin että kukaan ei ole kuulemassa. Jonkin aikaa vielä riittää myös että kuulijat on millimetrityönä ruumiintarkastettu mikrofonien varalta.
Fyysisten tuotteiden aika musiikissa tai kirjallisuudessa ei tietenkään ole ohi. Mutta jos tuote on näillä elämänalueilla olemassa, se on muutettavissa digitaaliseen muotoon. Jos sillä on merkitystä eli lukijoita tai kuulijoita, näin tullaan tekemään.
Näin tapahtuu siksi, että niin monelle lukijalle tai kuulijalle on aivan ylivoimainen etu että kaikki tarvittava teksti tai musiikki on nautittavissa missä vain.
Oletko huomannut puhelinkoppien katoamisen katukuvasta? Miksi ihmeessä näin on tapahtunut?
Tekninen ratkaisu on jo vienyt nykymuotoisen tekijänoikeussopimuksen pohjan ja perusteet pois päivä päivältä laajenevalta osilta. Nyt vain odotellaan että tämä tosiasia valkenee.
Surutyön vaiheet:
1. Shokki
2. Kieltäminen
3. …
Mietipä Bemariesimerkkiäsi seuraavasti. Kuinka moni ajaisi kahtasataa vaikka se olisi kiellettyä, jos yhtäkkiä tilanne muuttuisi niin, että:
– kiinnijäämisen riski olisi olematon
– 200 km/h ei kuluttaisi bensaa tai autoa enempää kuin hitaampi vauhti
– ei olisi lainkaan tieltä suistumisen riskiä
– eikä tiellä olisi lainkaan muita autoja tai ylipäänsä mitään mihin voisi törmätä
Nopeusrajoitus olisi vain siksi, että tienpitäjä haluaisi ettei tien pinta kulu liian nopeasti.
Mitkä olisivat mahdollisuudet, että tienpitäjä saa tahtonsa läpi argumentoimalla että näin on aina ennenkin tehty eikä tässä mikään ole muuttunut?
Silleen outu keskustelu, että painettujen kirjojen tekijänoikeus on ähiten ongelmallinen immateriaalioikeuksien ala. Tekijänoikeus, perinteisesti ja kapeasti määriteltynä, ei ylipäänsä ole kovin ongelmallinen muuten kuin ylipitkän kestonsa vuoksi. Ongelmallista, korjaan yksinkertaisesti väärin, on sen venyttäminen esimerkiksi teknisesti absurdiksi kopiosuojauksen suojaksi joka on muuttunut de fakto superpatentiksi tekniikkaan (minkä tahansa ohjelmiston voi määritellä ”kopiointiestoksi” ja sitten syyttää esimerkiksi kilpailijan tekemää integraatiota sen rikkomisesta), bysantilainen säännöstö koskien lainauksia ja muita poikkeuksien poikkeuksia… Mutta tällä ei ole juuri mitään tekemistä kirjojen kanssa sinänsä.
Netissä kiersi harvinaisen hauska RFC jossa kuvattiin uusi vallankumouksellinen näyttötekniikka: se on kasvipohjainen, täysin kierrätettävä, ei vaadi lainkaan sähköä tai taustavaloa, kontrasti on erinomainen, pienet lapsetkin osaavat käyttää sitä… (Ei jollain olisi linkkiä?) Paperi on kuitenkin harvinaisen hyvä, halpa ja toimiva tekniikkaa, en näe oikein mitään syytä miksi se häviäisi.
Umberto Eco summasi, hyvän aikaa ennen kuin kukaan oli kuullutkaan Wikipediasta, että on kahdenlaisia tekstejä: sellaisia joista haetaan (puhelinluettelo, tietosanakirja, lakikirja…) ja sellaisia joita luetaan (romaanit, oppikirjat…) Tietokoneelle hakeminen on niin ylivoimaisen kätevää että haettavat tekstit digitalisoituvat, kirja formaattina taas niin kätevä että luettavat tekstit luetaan etupäässä jatkossakin paperilta.
Vaikkapa mm. nörttien suosiman Neal Stephensonin kirja Cryptonomicon löytyy netistä kokonaan, ilmeisesti luvattomana, tekstitiedostona (esim. http://www.innternet.de/~peter.patti/stephenson-neal-cryptonomicon.txt) mutta ei se sen myyntiä ole haitannut. En minä ainakaan jaksa lukea satoja sivuja ruudulta tai printata niitä, mutta tuo on kätevä jos haluaa lainata ko. teoksesta. Suorat lainaukset ko. kirjaan ovat hyvin yleisiä, ja tämä on aivan varmasti lisännyt sen myyntiä.
Kirjojen kopioinnilla on toki haittansakin, Eco diagnosoi myös sen mistä on kysymys tuhannen taalaan kirjoissa. Nämä ovat yleensä tieteellisiä teoksia joidenka potentiaalinen lukijakunta on hyvin pieni. Kun kopiokoneet noin kolmekymmentä vuotta sitten yleistyvät, niin vaikkapa oikeustieteen opiskelijat alkoivat kopioimaan kirjoja ostamisen sijasta. Osa kustantajista vastasi nostamalla hintoja, kirjastot kuitenkin maksavat siitä yhdestä kappaleesta josta sitten tehdään parikymmentä kopiota. Tässä ei ole mitään järkeä, opiskelijat saavat suttuisia monistepinoja , ratkaisu tähän olisi että tiedekirjastot viheltävtä pelin poikki ja yksinkertaisesti sopivat jonkun kattohinnan uusille kirjoille yleensä. Kustantajan tuloihin tämä tuskin juuri vaikuttaisi. Siis jos tiedekirjastot osaisivat koordinoida.
Tuo yo. on muuten teaser-ratet käytännössä. Ylipäänsä näiden vaihtoehtoisten ansaintamallien ongelma on se että ne ovat tavattoman monimutkaisia, erillaisia toimijoita (mainostajat, kirjakauppojen yhteenliittymät, faniryhmät, jne.) ja monimutkaisuus on kallista. Kääntäen vastaava koordinointiongelma on ehdotuksessa että uutistalot yksinkertaisesti lakkaisivat antamasta sisältöään ilmaiseksi, Alan Mutterin kommenti Freakonomics blogissa oli murhaavan osuva: ”widespread adoption of paid content among general-interest media would require a critical mass of publishers to agree to collaborate more earnestly, more broadly, and more smoothly than any group of humans in history. Could it happen? Theoretically. But don’t hold your breath.” http://freakonomics.blogs.nytimes.com/2009/02/18/blnk/?apage=2
Sen digitaalisen vallankumouksen mihin minä ilmoittauduin oli tarkoitus poistaa välikädet tekijän ja lukijan välissä, ei lisätä niitä.
Tulee myös huomata että kirjailija on kirjailija eikä välttämättä halua, osaa tai edes halua osata käyttää internettiä/yhteisöpalveluja mainontaan, etsiä mainosrahoitusta, luennoida, tms. tekijänoikeuksien vastustajien vaihtoehtoisia tulonlähteitä.
Minusta tuo mikromaksaminen on loistava idea. Maailma on täynnä levyjä ja kirjoja joiden sähköisistä kopioista voisin maksaa ~1 euron mutta en missään tapauksessa nykyistä 20 euroa.
Osmohan voisi tehdä pienen kokeilun: pistä sen polkupyörällä Nizzaan -kirjan elektroninen kopio myytäväksi eurolla tälle sivulle. Olisi kiva nähdä montako menee. Maksu tulisi sitten verkkopankin kautta e-laskuna. Lupaan ostaa yhden kopion.
”Jos kulttuurin kokemiselle laskee mitään arvoa, tuntuu selvältä että teennäisten kulttuurin leviämisen esteiden poistaminen on yhteiskunnalle voitto. Tämä voitto saattaa tietysti jäädä pienemmäksi kuin kirjailijoiden menetys.”
Minun on äärimmäisen vaikea nähdä, miten kuollut kirjailija tai maalari voisi menettää yhtään mitään.
Tekijänoikeuksien jatkuminen 70 v tekijän kuoleman jälkeen on kyllä naurettavuuden huippu.
Tai no ei ehkä, tekijänoikeuslakien järjettömyyden huippu on kuitenkin jälleenmyyntikorvaus. On täysin käsittämätöntä, että taulun, joka on joskus jo kertaalleen ostettu taiteilijalta, jälleenmyymisestä pitää maksaa korvausta taitelijalle ja jos tämä on heittänyt veivinsä, niin perikunnalle!
Miksei käytettyjen autojen kaupassa tarvitse maksaa korvauksia auton kasanneille duunareille tai suunnitelleille insinööreille tai edes designerille? Keskimääräiseen automallin muotoiluun käytetään varmasti enemmän desigtunteja kuin keskimääräisen taulun sutailuun, joten ihan samalla logiikalla autotehtaille kuuluisi osuus auton ddesignin arvosta joka kerta kun auto vaihtaa käytettynä omistajaansa liikkeessä.
(lisätietoja: laittakaa hakukoneeseen ”jälleenmyyntikorvaus”)
—————-
http://www.kuvastory.fi/index.php?cat=5&lang=fi&mstr=1
Kuvataiteen teoksen tekijällä on oikeus saada jälleenmyyntikorvaus kaikesta kuvataiteen teoksen jälleenmyynnistä, johon osallistuu myyjänä, ostajana tai välittäjänä taidemarkkinoiden ammattilainen.
Oikeutta jälleenmyyntikorvaukseen ei ole silloin, jos yleisölle avoin museo ostaa teoksen yksityishenkilöltä.
Tekijänoikeuslain mukaan jälleenmyyntikorvauksen perii tekijöitä edustava järjestö, jonka opetusministeriö tähän tehtävään määräajaksi hyväksyy. Opetusministeriö on hyväksynyt jälleenmyyntikorvauksen periväksi järjestöksi visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusjärjestö Kuvasto ry:n.
Kuvasto ry tilittää korvauksen edelleen taiteilijalle tai taiteilijan kuoltua hänen oikeudenhaltijoilleen
—————-
T Ä Y S I N J Ä R J E T Ö N TÄ !
Sertifikaatti: ”Kanteen voi laittaa leiman “kirjailijan hyväksymä”. Luvan voi ostaa kirjailijalta. Osa maksaisi ylimääräistä tästä kirjasta.”
Onko mitään empiriaa siitä, miten iso tämä osa olisi?
Vertailun vuoksi, ympäristöystävällisistä tuotteista normaaleja enemmän maksamaan valmiiden osuus on tutkimuksesta ja kysymyksenasettelusta riippuen luokkaa 1-10 %. Todellinen osuus on alhaisempi.
Näin siis tuotteissa, joille ei ole ilmaista vaihtoehtoa.
”Leima kanteen” ei taida myöskään sähkökirjassa toimia. Uskon, että e-paperin kehitys keikauttaa kirjamarkkinoita aika paljon, vaikka kirja ei fyysisenä objektina häviäkään. Itse pidän todennäköisimpänä ja ehkäpä vähiten huonona ratkaisuna sähkökirjojen helppoa saatavuutta á la Kindle yhdistettynä tavallisen käyttäjän murtamattomissa olevaan tiedon holvaukseen. Eli tehdään kirjan ostamisesta helpompaa sen sijaan että entisestään vaikeutetaan sen kopiointia. Tästä ei kuitenkaan voi johtaa, että kopionnin tulisi olla sallittua tai helpompaa kuin nykyisin.
Näkisin hyvin mielelläni enemmän konkreettisia esimerkkejä ansaintalogiikoista ja tutkimusta, ei anekdootteja, siitä miten vaikkapa kirjailijoiden kävisi jos tälläinen ei olisi mahdollista. Cory Doctorow kun saattaa olla se yksittäistapaus, josta ei pitäisi yleistää.
Joo, kulttuurin tuottaminen on varmasti kutsumusammatti, mutta jännä miten yleisesti ottaen insentiiveihin ja markkinoihin uskovat kuittaavat tässä asiassa rahalliset insentiivit mitättömiksi ja merkityksettömiksi. Jotenkin kun en usko, että insentiivien poistaminen ainakaan lisäisi kulttuurin tuottamista. Kuluttamista ehkä, mutta kysymys herääkin minkä laatuista. En nimittäin oikein usko sitäkään, että vaikkapa laatukirjallisuuden kulutus lisääntyisi suuresti vaikka sen saisikin ilmaiseksi. Kuinka moni täällä on lukenut vaikka Dantea tai Dickensiä, nyt kun kumpaakin saa Gutenberg.orgista ilmaiseksi?
Hannu Oskalan kommentti aseista, autoista ja sopimusyhteiskunnasta on aika osuva.
Miten voi olla että vain “kulttuuri” olisi kaupankäynnin ulkopuolella? Vai pitäisikö leipä ja maitokin saada ilmaiseksi?
ja
Ihmettelen tässä vielä, että jos puuseppä rakentaa käsin keittiökalusteet, niin maksetaanko se työ jollekin nörtille?
Aineettomia ja aineellisia hyödykkeitä ei voi verrata toisiinsa. Jos minä otan sinulta leivän tai keittiökalusteen, niin silloin sinulla ei ole enää leipää. Mutta jos minä otan sinulta jotain immateriaalista (idean/kopion), niin sinulta ei ole hävinnyt omistuksesta mitään.
Tähän oikeastaan kiteytyy ajatus monopolisoinnista. Aineelliset hyödykkeet ovat rajallisia, joten niiden tapauksessa päätäntävalta on järkevää ja loogista keskittää hyödykkeiden haltijalle tai tuottajalle. Mutta aineettomien resurssien kanssa ei ole niukkuusongelmaa, joten päätäntävallan antaminen yhdelle taholle voi osoittautua ongelmalliseksi. Hyötyykö yhteiskunta parhaalla mahdollisella tavalla, jos yksi taho voi sanella hinnan ja vielä rajoittaa hyödykkeen määrää? Mielestäni on selvää, että yhteiskunnan kannalta ei voi olla edullista, että tämä monopoliasema on ikuinen. Kun ottaa huomioon, että tällä hetkellä tekijänoikeudet raukeavat 70 vuoden päästä tekijän kuolemasta, niin ne käytännössä ovat kyllä ikuisia.
Matti R: Kotimaisen kirjallisuuden osalta globalisaation pohjalta on tehotonta argumentoida: kirjailijamme kirjoittavat ensisijaisesti kotimaan markkinoille. Suomalaisesta kulttuuriympäristöstä kirjoittamista on mahdotonta offshorata Kiinaan.
En ymmärrä myös tätä ”ilmaiseksi pitäisi saada ruikutusta”. Meidän kirjastolaitoksemme tarjoaa jokaiselle ilmaisen pääsyn todella kattavaan ja monipuoliseen kirjallisuusvalikoimaan. Tasaveroisuuskysymys tämä ei ole, mutta sitäkin enemmän laiskuudesta johtuva. Tästä käyttöoikeudesta maksamme kirjailijoille ja kustantajille korvaukset kirjastolaitosken kautta kanavoiduin verovaroin. Eräänlainen ”YLE-maksuhan” on siis jo käytössä.
On totta, että kirjoittaminen tuskin loppuisi maastamme vaikka siitä ei korvausta meksettaisiin. On kuitenkin hyvä muistaa, että kustantamot järjestävät alkaville kirjailijoille kirjailijakouluja, kustannustoimittajat sparraavat kirjailijan tuotosta koko prosessin ajan sekä karsivat alkuvaiheessa jyviä akanoista. Jos kustannustoiminta päättyisi johtaisi se selkeään tason laskuun kirjallisuudessa. Tämä näkyisi tuotosten rakenteessa, kielessä ja viimeistelyssä.
Suuri ongelma koituisi myös siitä, kuinka itse kuluttajana varmistuisin kirjan laadusta? Painettu kirjallisuus täyttää (pl. osa omakustanteista) nautinnollisen lukuelämyksen peruskriteeristön. Tulisiko meillä olla ”arviointikomissio” joka myöntäisi ilmaiselle e-kirjalle TEOP-sertifikaatin (Tämä ei ole täyttä P***aa? Aika vaikea toteuttaa.
Lukemisen määrn lisääminen on toki hyvä aie, mutta on toki huomioitava että ihmisten käytettävissä oleva aika ei ole kasvamaan päin. Lisäksi jos lapsen/nuoren ensimmäiset lukukokemukset olisivat kynäilijäpiirin approbatur tasoista kirjallisuutta (huonosti kirjoitettua tai käännettyä) niin tuskin tulisi syttöjä jatkaa lukemista vanhempanakaan.
Yritysten liikelahjoista tai luentokeikoista tuskin lohkeasi leipää maassamme kasvavalle ja aloittelevalle kirjailijajoukolle. Tästä elantonsa saavat jo nyt ”Löydä sisäinen pellesi”-gurut ja ”Summernights in Finland”-kuvakirjojen kustantajat.
Kiitos, Osmo, hyvästä keskustelunavauksesta!
Mielenkiintoinen sivujuonne tämä pitääkö/saako alkuperäisen tekijän nimen laittaa kirjan (levyn yms) kanteen.
Voisi ajatella että tekijänoikeuksia suojaa se jos vain virallisissa versioissa saa mainita tekijän nimen. Ei Abba-biisit löydy netistä, jos bändin nimeä ei mainita, vaan esim ”menevää pop-musaa ruotsista”, samoin Remeksen authorized-kirjoja suojaa, jos Pirkka-kirjan kannesta puuttuisi kirjoittajan nimi.
Mutta samalla tietysti ilman nimeä julkaiseminen veisi tekijältä koko teoksen, ei vain siitä tulevia korvauksia.
Niin kivaa kuin täällä näyttääkin olevan jos jonkinlaisia olkinukkeja yhdessä hakatessa, voisiko Soininvaara ottaa kantaa myös siihen mitä ”piraatit” oikeasti ajavat?
Piraattipuolue näyttää tukevan tekijänoikeusajan lyhentämistä 5-10 vuoteen. Tosin yleensä tuntuu löytyvän kannatusta olevan n. 20 vuoden ajasta, näin siis myös ei-piraattien keskuudessa (mitä olen harvoja asiallisia keskusteluja seurannut).
Tällä hetkellä suomen päättäjät näyttävät olevan tyytyväisiä nykyiseen 70 vuotta kuolemasta aikaan. Tästäkin voisi tietty tehdä olkinuken ja johtopäätöksiä päättäjien omista intresseistä, mutta onhan se asiallisestikin ajateltuna järjettömän pitkä aika.
Kannattaako keskustelun aloittaja 70 vuotta kuolemasta -mallia, vai onko hän itsekin ”tekijänoikeuksien vastustaja”?
Miten voi olla että vain “kulttuuri” olisi kaupankäynnin ulkopuolella? Vai pitäisikö leipä ja maitokin saada ilmaiseksi?
Tähän argumenttiin olen puuttunut nyt niin monta kertaa, että minusta siihen vetoaminen ei ole enää asiallista keskustelua. Se ei ole asiallista keskustelua siksi, että kukaan ei ole väittänyt, että kulttuurin pitäisi olla kaupankäynnin ulkopuolella.
Se, että kultturituotteesta saa ottaa kopion, ei tarkoita, etteikö alkuperäisen kulttuurituotteen tekijä voisi ansaita. Sama pätee mihin hyvänsä ns. informaatiohyödykkeeseen, siis hyödykkeeseen, joka on helposti kopioitavissa.
Kukaan ei ole väittänyt, että rahaa ”ei saisi” ansaita. Kukaan ei ole esittänyt mitään kieltoja, vaan ainoastaan kieltojen kumoamista.
Kukaan ei ole myöskään vaatinut kenellekään mitään ilmaiseksi eikä sitä, että keneltäkään saisi ottaa mitään pois ilman lupaa. Se, että keskustelua käydään ikäänkuin tällaisia vaatimuksia olisi esitetty, on epäasiallista keskustelua. Se on hedelmätöntä.
Monopoli tarkoittaa sitä, että on yksi taho, joka määrää jonkin tuotteen myynnistä. Se on epätäsmällinen ja tulkinnanvarainen käsite, koska se riippuu siitä, miten voimakas lähimpien substituuttien substituutiovaikutus on.
Jos maailmassa olisi vain yksi riisintuottaja, voitaisiin yhtä hyvin väittää, ettei tämä ole monopoli, koska muut voivat yhä tuottaa vehnää. Vehnä ja riisi ovat useissa tapauksissa substituutteja.
Itse käytän ”monopoli” sanaa, kun tuotteen lähimmät substituutit eivät ”kelpaa” samaan tarkoitukseen. Jos joku kysyy ”luitko uusimman Harry Potterin?”, niin en vastaa ”kyllä”, jos luinkin vaikka Ilkka Remeksen romaanin tms. Kirjoissa siis tekijällä on monopoli teokseen, tässä mielessä. Sanaa ”monopoli” voidaan tietysti käyttää myös muulla tavalla.
Viittaan tässä wikipediaan: http://fi.wikipedia.org/wiki/Monopolistinen_kilpailu
Joku epäili toisaalla, että pitäisin kaikenlaisia erimielisiä väitteitä ”epäasiallisina”, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Pidän epäasiallisena sitä, että IPR-puolustelijat vetoavat kerta toisensa jälkeen samaan olkiukkoon (siis siihen, että tekijänoikeuksia vastustavat haluavat viedä leivän kirjailijoiden suusta) sensijaan, että vaivautuisivat lainkaan vastaamaan itse argumentteihin.
Luo uskoa ihmiskuntaan, kun lukee, miten puhdassydämisesti uskotaan yhtäältä ihmisten haluun hyvää hyvyyttään maksaa teoksista, joita saisi ilmaisiksi, ja toisaalta ihmisten haluun tehdä työtä saamatta siitä taloudellista korvausta.
Ei luo kovin paljon uskoa ihmiskuntaan, että järki ja havainnot eivät tee tätä uskoa tyhjäksi. Eikä se, että samaan aikaan argumentoidaan sekä turhaan maksajien että ilmaiseksi tekijöiden olemassaolon puolesta, vaikka oikeastaan vain toinenkin riittäisi.
Siitä, että ihmiset maksavat ilman pakkoa on hyvin vähän esimerkkejä. Ne toimivat joissain juhlissa, joissa sosiaalinen paine on voimakas ja rahan saaja läheinen. Muuten en ole juuri toimivia vapaaehtoismaksun järjestelmiä havainnut. Eivät ole vapaaehtoisen lentoveron tulot lähelläkään sitä, mitä olisi pakollisen lentoveron tulot. Ja kuinka moni edes näistä piratisteista – muista puhumattakaan – on lahjoittanut senttiäkään esimerkiksi Wikimedia Foundationille, vaikka varmasti käyttävät Wikipediaa lähes päivittäin?
Ilmaistuotantoakaan on hyvin vähän, ainakaan laadukasta sellaista. Down By the Laiturin pullonkerääjätkin kiersivät pantittomat tölkit kaukaa, vaikka säkki oli mukana ja matka vei kohti pullonpalautuspistettä. Wikipedia on myönteinen esimerkki, mutta on huomattava, että laadukkailta osiltaan se perustuu lähes täysin tekijänoikeuksien suojaamiin teoksiin. (Näistä ei-vapaista tietokirjoista yms. voi siirtää tietoja Wikipediaan, koska tekijänoikeus ei suojaa tietoa.)
JOs pidämme tärkeänä esim. sitä, että Sofi Oksanen kirjoitti Puhdistuksen, meidän kaiketi pitäisi miettiä se keino, jolla tulevaisuuden sofioksaset voisivat järjellisellä tavalla hoitaa ammattiaan ENNEN nykyisen järjestelmän romuttamista.
Puutun vielä tähän, mielestäni väärään ja epäasialliseen argumentaatiotapaan. Siis se, että otetaan nykyisestä maailmasta jokin yksittäinen kirja, josta uskotaan ettei sitä olisi tullut kirjoitetuksi maailmassa, jossa kopiointi on sallittua. Jo tämä askel on väärä kahdesta syystä. 1. Mainittu kirja on jo olemassa, joten se ei katoa mihinkään sallimalla kopiointi. 2. Mitään muuta perustetta kuin ”näin on” ei koskaan esitetä.
Lisäksi tämä päättely on väärää siksi, että tulevaisuutta ei ole olemassa vielä. Jos voisimme tarkastella kahta eri tulevaisuutta, sitä, jossa kopiointi on sallittu ja sitä, jossa se on edelleen kielletty, ja vertailla näitä, niin voisimme sanoa mitkä kirjat kirjoitetaan missäkin tulevaisuudessa. Näin emme kuitenkaan voi tehdä, joten meillä pitää olla joku muu keino arvioida.
Argumentaatio erilaisten teoreettisten tms. spekulaatioiden pohjalta on oikeastaan ainoa keino perustella kantaansa mihinkään suuntaan. Keskustelussa vedotaan jatkuvasti siihen, että status quon vastustajilla on raskaampi todistustaakka, mutta edelleen, tulevaisuutta ei vielä ole olemassa. Ei ole mitään ”tulevaisuuden status quota”, joka olisi valmiiksi olemassa.
Emme me tiedä, minkälaisia kirjoja tulevaisuudessa kirjoitetaan vaikka kuinka säilyttäisimme nykyjärjestelmän.
Sensijaan maailmassa, jossa kopiointi on sallittua, melko varmasti jo olemassaolevat kirjat ovat halvempia kuin sellaisessa maailmassa, jossa se on kiellettyä. Tähänhän tekijänoikeuksien puolustaminen perustuu: Kirjojen on oltava kalliimpia kuin vapaasti kopioiden, koska muuten kirjailijat eivät saa riittävää korvausta.
”Työttömyyskorvausta tekevä työtön taiteilija ei saa laillisesti tehdä työtä, ei myöskään taidetta.”
Jotenkin on minulle jäänyt sellainen kuva että moni lukemistani kirjoista kirjoittanut henkilö on joutunut keräilemään rahoja sieltä ja täältä saadakseen varsinaisen perusturvansa.
Ajattelin että kerran tässä spekuloidaan sääntöjen muuttamisella niin lisäsin itse helpomman perustulon, joka on mielestäni aivan keskeinen osa freelancer tekijöiden olosuhteiden parantamista.
Tämä voi tarkoittaa tietenkin myös harrastelija tason yleistymistä, mutta mielestäni kaikesta tekemisestä maailmassa ei tarvitsisikaan voida tehdä huipputienaavaa ammattia joillekkin ja passiviista seuraamista toisille. Etenkin urheilun ja viihteen saralla merkittävä tienaaminen voisi olla mielestäni vaikka mahdotonta.
Kirjallisuuden osalta olen havainnut tason ja merkityksellisyyden ailahtelua yhtälailla muullakin tavoin toimeen tulevien kuin ammatikseen kirjoittavien osalta.(kyllä, osaan auttavasti lukea vaikka kirjoittaminen ei sujukkaan :))
Kustantajille tämä muutos tiedon helpon välittämisen osalta on tietenkin paperintuottajien ohella muutosten aikaa.
Kustantamot ovat pinteessä, koska kirjan hinnalla saa kivan paidan. S-ryhmä ja Kesko ostavat suomalaiset varteenotettavat kustantamot. Sen jälkeen ilmoitetaan, että kyllä yksilönvapaus ja kilpailukyky edellyttävät tekijänoikeuksista luopumista. Jee kansa hurraa. Sen jälkeen kustantamot ostavat kirjailijoilta valmiita käsikirjoituksia (valmiita=kirjailija itse ostanut joltain oikoluvun ja rakenteen kehittämisen). Sen jälkeen kirja painetaan Kiinassa tai Suomessa käytännössä keskusliikkeen määräämällä hinnalla, koska se on painajan ainoa asiakas. Kirjailija on saanut käsikirjoituksen myymisestä satasen, tonnin tai kaksi tai enemmänkin jos iso nimi. Kirja tulee myyntiin vitosella tai kympillä mainoskampanjan kera. S-ryhmä ja Kesko ovat keskenään sopineet reviirijaosta, ne eivät kopioi toistensa kirjoja. Muiden kopiointi+painomahdollisuudella ei ole juurikaan merkitystä, koska kukaan muu ei pysty painamaan kirjaa yhtä halvalla. Tai vaikka pystyisi niin keskusliikkeet eivät päästä vallassaan oleviin vähittäismyyntipisteisiin muiden ”kustantamia” kirjoja. Ihmiset voivat itse ottaa kopioita kirjoista, mutta jos uuden kirjan saa muutamalla eurolla kansineen päivineen maksavat kirjojen ystävät sen mieluummin kuin lukevat paperipinoa. Jo kirjan paremman säilymisen takia ja löydettävyyden takia.
Joo tiedän, varmasti esimerkistä löytyy aukkoja ja heikkouksia. Kuitenkin hyvä muistuttaa, että mitä enemmän on puhuttu vapauksista, sitä huonommaksi on käynyt työntekijän asema. Sama tulee koskemaan taiteilijoita. Ja kansa on innoissaan, kun halvalla saa. Tai ilmaiseksi. Silloin toteutuu yksilönvapaus. Kun asioita päästetään vapaan sopimisen piiriin ja poistetaan heikomman suoja, on lopputulos usein se, että joko hyväksyt valmiiksi laaditut kohtuuttomat ehdot tai joku muu hyväksyy ne.
Kuuluttaisin yhä tekijänoikeuksien vastustajilta oikeasti konkreettisia esimerkkejä siitä miten “oikeuksista on niin paljon haittaa”. Millä ihmeen tavalla? En voi ymmärtää.
Lue kommenttini 6.8. kello 16:13 huolellisesti ja keskittyneesti ainakin pariin kertaan. Ensin on ymmärrettävä kysymyksen mittakaava. Kun olet oivaltanut, miten tärkeästä ja maailmanlaajuisesta asiasta on kysymys, sinä varmaan ymmärrät, että konkreettisen esimerkin on oltava samaa kokoluokkaa. Niitä ei paljon ole, mutta Neuvostoliitolla oli oma tekijänoikeusjärjestelmänsä, jonka tarkoitus oli aivan sama kuin meilläkin, luoda mahdollisimman paljon taidetta, tiedettä ja keksintöjä yhteiseksi hyväksi. Neuvostoliiton järjestelmän piti olla jopa vielä tehokkaampi kuin lännessä ja siksi siellä kaikki tekijänoikeudet kuuluivat automaattisesti työnantajalle eli valtiovallalle, jotta se voisi mahdollisimman vapaasti hyödyntää ihmisten luovuutta yhteiseksi hyväksi. Lännessähän vain työsuhdeluovuuden tulokset siirtyvät automaattisesti yritysten haltuun. Muut luovuuden tulokset siirtyvät yritysten omistajille mm. tekijänoikeussysteemin luomien kannattavuussuhteiden kautta, jotka keskittävät yrityksiä yhä suuremmiksi, jotta ne voisivat yhä tehokkaammin ja vapaammin hyödyntää ihmisten luovuutta yhteiseksi hyväksi.
Kun olet ymmärtänyt, miten samanlaisesta asiasta on kyse, osaat varmasti päätellä, että myös niiden kehityksen kaari on samanlainen. Alun menestyksen jälkeen seuraa taantuminen. Luovan työn oikeuksien haltijalla on nimittäin kaksi toisilleen vastakkaista tehtävää suoritettavana. Toisaalta sen on tuotettava yleisesti hyödyllistä tietoa, toisaalta sen on pidettävä kiinni omistusoikeudestaan tietoihin. Tähän liittyvää logiikkaa ei ole vaikea nähdä. Tiedon omistusoikeuden haltijalle, valtiovallalle/yritykselle, tiedon omistusoikeuden säilyttäminen on tärkeämpää kuin tiedon yleishyödyllisyys, koska ilman omistusoikeutta se ei voi myöskään vaikuttaa tiedon yleishyödyllisyyteen. Nämä voidaan saattaa yhteen vain siten, että tiedon omistusoikeusjärjestelmän säilyttäminen määritellään yhteiseksi hyväksi. Siitä seuraa se, että tietojen tuottajat alkavat tiedostetusti tai tiedostamattaan tuottamaan enemmänkin tätä järjestelmää vahvistavaa taidetta/tiedettä/keksintöjä kuin aidosti ihmisten tarpeita tyydyttävää tuotantoa. Vähitellen tämä ristiriita voimistuu ja se syö kaiken todella uutta luovan energian.
Jos et vieläkään ymmärrä, millä tavalla tekijänoikeuksista on haittaa, niin ei se mitään. Ei kaikkien tarvitsekaan ymmärtää kaikkia asioita. Riittää kun ei kuitenkaan kovin suurella äänellä puhu asioista, joista vain vähän ymmärtää vaan kysyy – juuri niin kuin sinä olet tehnytkin.
Osmo,
Ensinnäkin nimeni on Särelä, ei Särkelä.
Sitten varsinaiseen asiaan, eli siitä, mistä bisneksessä on kyse. Yksi tapa katsoa asiaa on se, että bisneksen perustehtävä on löytää jokin niukkaa, josta kuluttaja on valmis maksamaan. Tämä pätee myös kulttuurin tuotantoon.
Vanhassa maailmassa informaatio oli niukka hyödyke, joten kulttuurituotannon hinnoittelujärjestelmä pyöräytettiin sen ympärile. Nyt, kun teknologia on tehnyt informaation kopioimisesta halpaa, yritetään vanhaa bisnesmallia tekohengittää laeilla, jotka keinotekoisesti tekevät informaation kopioimisesta kallista. Tämän ongelmana on se, että samalla menetämme ne monet hyödyt, joita teknologian kehityksestä syntyy (kopioimisen rajakustannusten alenemisena).
Se toinen vaihtoehto on, että bisneksen tekijät etsivät muita niukkoja hyödykkeitä, jotka jotenkin liittyvät informaatioon. Tästä esimerkkeinä vaikkapa
1. taiteilijan persoona (esimerkkinä pienet erikoispainokset, jotka sisältävät taiteilijan omakätisen nimikirjoituksen ja muuta spesiaalitavaraa)
2. taiteilijan tukemiseen liittyvä status (kohteena mainostajat, mesenaatit ja myös laaja informaatiota kuluttava yleisö)
3. Vielä julkaisematon taide: monia klassikoita on alunperin julkaistu jossain lehdessä muutama sivu, tai luku kerrallaan (kuten tv-sarjoja nykyään). Jos maksajia/mainostajia on riittävästi, seuraava osa julkaistaan.
Mahdollisuuksia on maailma täynnä. Se tärkein havainto ylläolevan lisäksi vielä jää puuttumaan. Osmokin huomaa kertoa sen omassa alkuperäisessä merkinnässään: hän arvioi, että kirjailija saa 20% kuluttajien maksamasta rahasta. Kun kirjat ajan myötä siirtyvät digitaalisiksi, kirjailija voi saada merkittävästi suuremman osuuden myymistään teoksista. Tämä tarkoittaa sitä, että saadakseen sen 20 000 euroa kasaan, kirjailijan tarvitsee houkutella aiempaa pienempi joukko ihmisiä maksamaan. Tämä tasapainottaa sitä seikkaa, että on jonkin verran aiempaa vaikeampaa keksiä tapoja saada ihmiset maksamaan informaatiosta.
Ei ole mitenkään itsestään selvää, kumpi näistä efekteistä on voimakkaampi.
> Eihän se niin mene. Ei teillä saa hurjastella 200km/h vaikka Bemarilla niin nopeasti pääsisikin. Ei konetuliaseilla saa ammuskella vaikka konekivääri on yksinkertainen ja halpa keksintö ja luodin marginaalikustannus alhainen.
Vertaus ei toimi. Autolla hurjastelu ja ammuskelu voi tappaa sivullisia. Kirjojen tai musiikin luvattoman digitaalisen kopioimisen haittaa on paljon vaikeampi osoittaa. Osa kopioijista on puhtaasti siivestäjiä, osa ostaa laillisen kopion, osa ei olisi missään tapauksessa ostanutkaan, jolloin kopiointi ei ole pois laillisesta bisneksestä.
”Jos argumenttina kelpaa, etteivät tekijänoikeudet lopulta ole hallittavissa, mitä samalla logiikalla pitäisi päätellä maailmantilanteesta yleensä ja kriisialueista erityisesti?”
Naiivi maailmantilanteen ymmärrykseni kertoisi että nuokin ovat ainakin periaatteen tasolla hallittavissa. Jos ihmisillä on kivaa, he eivät sodi, ja kääntäen. Mutta millä ihmeellä, edes periaatteen tasolla, saat ihmiset lopettamaan ilmaisen ja helpon tiedon monistamisen omaksi ja toisten iloksi? Mitä tahansa yksityisyydensuojan ripettä voi käyttää levityskanavan toteuttamiseksi.
Kannattaa lisäksi huomata että tekijänoikeuksien rikkominen on ainakin pinnallisesti uhriton rikos. Jos menet pimeään, suljettuun huoneeseen ja waretat kirjan tai musiikkikappaleen, ketään ei satu. Jos joku milloinkaan loukkaantuu, se tapahtuu vasta paljon myöhemmin, huoneesta poistuttuasi, kun et ostakaan tuota samaista teosta ja virtuaalidollarit jättävät siirtymättä tekijälle. Toisaalta, oudosta syystä tuota ostotilanteessa tapahtunutta tekoa(tai tekemettömyyttä, paremmin) ei käsitetä rikokseksi. Se pimeässä huoneessa tapahtunut uhriton toiminta on se minkä pitäisi uskoa olevan väärin.
Tämän takia en ihan suoraan rinnastaisi yksityisen kopioinnin vapauttamista oikean vahingonteon sallimiseen.
Korjaus: ei ”aiempaa pienempi joukko ihmisiä” vaan ”joko aiempaa pienempi joukko ihmisiä maksamaan sama rahasumma, tai sitten samankokoinen tai suurempi joukko maksamaan pienempi summa”. Paino kuitenkin siinä, että pienempi rahasumma on helpompi kerätä kuin suurempi.
Toivo Kärjen perilliset tienaavat vuosittain huikeita summia Topin tuotannosta. Onko se jotenkin erilaista, kuin jonkin bisnesnerokkaan perillisten saama tienesti, esim. maaomaisuus, kiinteistöt, osakkeet jne.
Samanlaisesta ihmisaivojen tuotteesta on kyse joka tapauksessa. Onko taide jotenkin arvottomampaa kuin muu lahjakkuus.
Minusta tekijänoikeuden kumoaminen on sosialismia. Jos näin tapahtuu, kumotaan oikeus myös muuhun yksityiseen omaisuuteen.
kumottakoon
Muutamia lyhyitä kommentteja
a) Saako itse tuotettua informaatiota omistaa vai ei?
b) Harva tuntuu käsittävän kustannustoimittajan merkityksen. Minimaalinen osa ihmisistä kykenee kirjoittamaan mitään ilman laadukasta taustatukea. Nykyään järjestelmä toimii (paitsi niiden mielestä, joiden kuraa ei kestä lukea erkkikään ja joiden tuotokset joutuvat toistuvasti tyrmätyiksi). Kuinka ansaintalogiikan muuttuessa?
c) Kaikki symppaavat Robin Hoodia. Siksipä tekijänoikeuksien väljentämistä ajavat yrittävät hänenlaisinaan esiintyä. Nottinghamin seriffi on tietenkin yritys tai varsinkin suuryritys.
d) Saako luovan työn tekijä (kuten kirjailija) rikastua työllään? Millainen malli uudessa uljaassa maailmassa antaa tähän oikean mahdollisuuden.
e) Ajettaessa suuria lainsäädännöllisiä muutoksia on pakko pystyä ennakoimaan myös sen vaikutuksia realistisesti. Päättelyä ei voi perustaa erilaisiin utopistisiin toiveisiin: ”asiat kyllä hoituvat muutoksen jälkeen”. On hyvä nimittäin muistaa, että ihmiset käyttäytyvät ilkeästi, huonosti, omaa etuaan tavoitellen ja yleensä vähät muista välittäen. Siksi on heikkoa ajaa muutosta perustaen sen onnistumisen lähinnä ihmisten hyväntahtoisuuteen. Lait pitäisi tehdä pahinta mahdollista ennakoiden.
Minullekaan ei oikein aukea, miksi tekijänoikeuksia ei saisi olla (tai niitä pitäisi rajoittaa). Jos tekijänoikeudet jotenkin rajoittavat uusien ”artistien” esille pääsyä tai antavat ”monopolistista” taloudellista etua, sitten ne pitäisi lakkauttaa. Tällaisia tilanteita ehkä voi kylläkin syntyä. Kuuluuko tekijänoikeuksiin muutakin kuin oikeus tuloon? Voidaanko ne myydä tai voidaanko niiden turvin valita teoksen käyttö, julkaisija? Voiko Beatlesin ”tekijänoikeusien” omistaja sallia Beatlesin soittamisen Kokoomuksen, mutta ei Vihreiden tilaisuuksissa? Vaikka molemmat maksaisivat teostokorvaukset samalla lailla?
Lisään vielä, että tietenkin teoksen käytön kontrolli kuuluu selvästi artistille itselleen. Mutta jos tekijänoikeudet on myyty, sen jälkeen tätä kontrollia ei niihin enää voi liittyä.
Shakespeare, Rembrandt, da Vinci ja muut huiput eivät tarvinneet tekijänoikeuksia. Onko ihan varmaa, että nämä huonommat taiteilijat välttämättä tarvitsevat niitä?
Onneksi kukin voi tehdä Shakespeare-sovituksiaan maksamatta siitä rojalteja sen sijaan, että joutuisi itse tekemään huonompia näytelmiä. Eikä tarvita byrokratiaa eikä lakimiesarmeijoitakaan, kun ei ole lakisääteistä monopolia/kieltolakia.
Tiedemies piti ”vääränä ja epäasiallisena” sitä, että nostin esiin konkreettisen kirjan ja kirjailijan esimerkiksi ja tulinpa vielä viitanneksi tulevaisuuteenkin, vaikka Tiedenmiehen mukaan ”tulevaisuutta ei ole olemassa vielä”.
Postuloin ja argumentoin ceteris paribus sitä vaan, että arvostan ammattikirjailijoiden työtä, ja Sofi Oksanen om ammattikirjailija. Tekijänoikeuksien poistaminen tarkoittaisi ammattikirjailijoille joko ammatin vaihtoa tai jotakin uutta keinoa rahoittaa elämänsä ja mahdollisesti jopa rikastuakin. Näitä keinoja on tuolla alkupuolella lueteltu, mutta kuten sanoin, minun silmissäni ne kyllä näyttävät McGyverin sinitarralenotkoneilta, jotka voivat fiktiossa sovitussa kontekstissa toimiakin, mutta kamoon – oikeassa elämässä. Ikäänkuin kirjarahat tulisivat joiltain linux-nörteiltä.
Vai että tulevaisuutta ei ole olemassa vielä. Kappas.
Touko Mettinen
Kjr63: Voiko Beatlesin “tekijänoikeusien” omistaja sallia Beatlesin soittamisen Kokoomuksen, mutta ei Vihreiden tilaisuuksissa? Vaikka molemmat maksaisivat teostokorvaukset samalla lailla?
Ei voi. Ei millään tavalla. Kyllä bändit saavat vetää ihan mitä biisejä vain keikoilla kunhan Teosto-korvaukset maksetaan taksojen mukaan.
Mutta Beatlesien tekijänoikeuksien omistajat voivat esim. valita, että yhtyeen kappaleita ei saa käyttää Kokoomuksen tv-mainoksessa (tai Vihreiden radiomainoksessa:).
@MattiH:
Neuvostoliitossa tekijöillä ei ollut oikeuksia – ne oli valtiolla. Nykyistä tilannetta länsimaissa ei voi mitenkään verrata kommunistiseen diktatuuriin. Sensijaan piraattien ajamaa ”vapautusta” voi mielestäni hyvin verrata ”tekijänoikeuksien kollektivisointiin” tai ”tekijänoikeuksien sosialisointiin”. Sitähän se oikeastaan tarkoittaa.
Tiedemies: (Minä) Miten voi olla että vain “kulttuuri” olisi kaupankäynnin ulkopuolella? Vai pitäisikö leipä ja maitokin saada ilmaiseksi?
(Tiedemies)Tähän argumenttiin olen puuttunut nyt niin monta kertaa, että minusta siihen vetoaminen ei ole enää asiallista keskustelua. Se ei ole asiallista keskustelua siksi, että kukaan ei ole väittänyt, että kulttuurin pitäisi olla kaupankäynnin ulkopuolella.
Jos kulttuurityöläisten digitalisoitavissa olevien työn tulosten jakaminen olisi laillista ja laajamittaista, ei ko. tuotteille voi syntyä minkäänlaisia digitaalisia markkinoita. Ilmaista vastaan ei voi kilpailla. Niin se vain on. Silloin mekanisoitu/digitalisoitu kulttuuri on kaupankäynnin ulkopuolella. Mitä pidemmälle tekninen kehitys etenee, sitä suurempi osa kulttuuristamme on digitaalista.
Olen lukenut blogisi tekstit tekijänoikeudesta ja erityisesti ”rent-seekingistä”. Omalla tavallaan hienostunut teoretisointisi on sisäisesti koherenttia ja loogista.
Onko sillä sitten mitään tekemistä käytännön maailman kanssa onkin jo aivan toinen juttu.
Kun tekijänoikeudet ovat konkreettisesti osa elantoa ja tätä kuulua ”tilkkutäkkitoimeentuloa”, niihin on vain valitettavasti mahdoton suhtautua teoreettisina ajatusmalleina.
@Miltei ajattelin tänään:
Moitit bemari-esimerkkiäni kehnoksi ja vertaat toivomaasi tulevaisuutta tilanteeseen, jossa ”vain tienpitäjä” kärsii kovista nopeuksista.
Niin. Ehkä se on noin. Ehkä kaikki ajaisivat juuri niin lujaa kuin vain voisivat.
Mutta jos kustannusten nousun vuoksi tienpitäjällä ei ole varaa ylläpitää väyliä entiseen tapaan, niin kyllä siitä jo kohtuullisen lyhyelläkin aikavälillä seuraa se, että tien kunto laskee, jolloin enää kukaan ei voi ajaa kahta sataa.
Ensin lasketaan nopeus sataanviiteenkymppiin, sitten sataseen. Muutaman kymmenen vuoden päästä körötellään kolmeakymppiä monttuisella hiekkatiellä ja ihmetellään että miten tässä näin kävi. Kaikillehan piti riittää nannaa uudessa uljaassa nopeusrajoituksettomassa maailmassa.
Pahoittelen hapanta sävyäni, mutta en voi välttyä huomaamasta näitä keskusteluja käydessäni että erityisen varmoja lausuntoja ”mahdollisista uusista ansaintalogiikoista”, ”jakamisen ihanuudesta” ja ”tekijänoikeuksien tuhoisuudesta” antavat nimenomaan ihmiset jotka eivät koskaan ole tuottaneet mitään teosta, jota kukaan haluaisi kopioida tai jakaa.
Taiteilijaa moinen välinpitämättömyys risoo rajusti. Etenkin kun eurooppalaisen tekijänoikeusjärjestelmän asiantuntemus on paikoitellen aivan pihalla.
Ja en nyt väitä etteikö myös kulttuurin tekijöistä löytyisi ihmisiä, jotka haluavat jakaa tuotteitaan ilmaiseksi. Teen niin minäkin, erityisesti marginaalisemman popin piirissä se on nykyään maan tapa – onhan kaikille artisteilla vähintään MySpace-preesens.
Mutta haluan valita milloin jaan, mitä jaan ja missä. Siitä tässä on kysymys. Ja haluan myös saada roposiani takaisin jollain tapaa kun olen töitä tehnyt. Ilman markkinoita ja ansaintalogiikkaa* korkealaatuisia kulttuurituotteita ei synny.
Jo nyt internet on täynnä ihanaa ilmaista kulttuuria. Rakkausrunot.com, Flickr.com mikseri.net ja vaikkapa Youtube ovat täynnään maailman kansalaisten tekemää kulttuuria, joka on joko vapaasti tai vaikkapa CC-lisenssillä jaossa. Ihanaa! Jakakaa amatöörien soitantaa! Katsokaa ilmaisia harrastelijavideoita viime viikonlopun Ruotsin laivalta! Lukekaa teinien Fanfictionia. Tai vaikka sitten sitä Doctorowia.
Mutta kun ei se vapaa kulttuuri tunnu kelpaavan. Pitäisi saada jakaa mitä vain, sellaistakin, jota tekijät eivät haluaisi ilmaiseksi antaa. Miksiköhän? Liittyisiköhän mitenkään noiden ilmaisten tuotteiden laatuun?
Pahoittelen todellakin synkkää sävyäni. En vaan kykene suhtautumaan tähän aiheeseen intohimottoman teoreettisesti.
Semmoinen metakommentti, että kun nyt puhutaan immateriaalioikeuksista niin johdonmukaisuuden vuoksi olisi kunkin hyvä päättää että onko ne samanlaisia kuiin ihan normaalin materian omistusoikeudet vai jotain ihan muuta. Jos Kemppisen mainiota termiä käyttäen teokset on hillomunkkeja, niin on omituista sanoa että niiden jälkikäyttöön pitäisi olla leipurilla jotain oikeuksia, ostamallaan hillomunkilla saa tehdä ihan mitä huvittaa, vaikka kopioida sen. Toisaalta jos on sitä mieltä että teos ei ole hillomunkki ja siksi sen kopioiminen ei tuota vahinkoa, niin on epäjohdonmukaista samaan hengenvetoon vaatia ettei tekijällä voi olla mitään immateriaalioikeuksia koska leipurillakaan ole.
Tähän väliin voisi todeta että on häpeällistä kuinka Suomessa kohdellaan lahjakkainta ja luovinta kansanosaa, jonka varassa lepää Suomen kulttuurin tulevaisuus.
Uskoisin että taiteilijat eivät näe tekijänoikeuksien heikentämisvaatimusten johtuvan teknisen kehityksen väistämättömästä kulusta, vaan siinä toteutuu sana ”niiltä joilla ei ole, otetaan pois sekin vähä mitä heillä on”. Rahaa ei ollut ennenkään mutta nyt ollaan viemässä oikeudetkin!
Uskoisin että taiteilijat eivät pidä hyvänä nykytilannetta, jossa taideala tarjoaa joillekin harvoille onnekkaille erinomaiset tulot, mutta suurin osa joutuu elämään jatkuvassa epävarmuudessa.
Lahjakkuus ei riitä taiteilijaksi ryhtymiseen vaan ihmisellä pitää olla poikkeuksellinen kyky sietää epävarmuutta. Useimmat taiteellisesti lahjakkaat mutta turvallisuutta arvostavat ihmiset valitsevat säännöllisen toimeentulon (vaikka sitten kaupan kassana) ja luopuvat taiteilijan urasta. Tämä on valtava tappio heille mutta niin se on yhteiskunnallekin! Yhteiskunnan kyky sopeutua muutoksiin riippuu paljon siitä, onko sen luovan kansanosan potentiaali käytössä.
Kuitenkin tekijänoikeuksien valvonta luultavasti johtaisi niin vakavaan yksilönvapauksien rajoittamiseen, että tekijänoikeuksia on heikennettävä vähitellen. Jos tekijänoikeuksien muutoksen kannattajat haluavat saada taiteilijat vakuutettua, heillä pitäisi olla tarjolla jotain radikaalisti parempaa kuin nykytilanne.
Kansalaispalkan toteuttaminen pitäisi aloittaa taiteilijoista. Aloitetaan siitä, että jokaiselle valmistuvalle taiteilijalle annetaan kahden vuoden taiteilija-apuraha, kooltaan vähintään peruspäiväraha+välttämättömät tila- ja materiaalikustannukset. Seuraavissa vaiheissa apurahajärjestelmää kehitetään aidon kansalaispalkan suuntaan. Ottaen huomioon kuinka paljon rahaa kuluu taiteilijan kouluttamiseen, pitäisi heille ainakin antaa mahdollisuus kykyjensä toteuttamiseen.
Tekijänoikeuksien uudistamisprojektiin pitäisi saada mukaan ajatus, että suomalaista kulttuuria (kaikessa moninaisuudessaan) on tarpeen kehittää, koska kukaan muu ei sitä meidän puolestamme tee. Erityisesti Suomessa pitäisi tunnustaa että taiteen tekeminen ei ole bisnestä (kielialue on pieni jne), ei ole suurimmaksi osaksi koskaan ollutkaan, vaan taiteen arvo on muualla kuin rahassa.
”Toivo Kärjen perilliset tienaavat vuosittain huikeita summia Topin tuotannosta. Onko se jotenkin erilaista, kuin jonkin bisnesnerokkaan perillisten saama tienesti, esim. maaomaisuus, kiinteistöt, osakkeet jne.”
Paljonkos muuten perillisille siirtyneistä tekijänoikeustuloista menee perintöveroa? Muutenkin tekijänoikeusmaksut ovat vastikkeetonta rahaa, Toivo Kärki teki tuottavan työn joskus ja hyvä että hän sai työstään korvausta. Mutta pitääkö vielä hänen perillisensä saada paitsi itse Kärjen tienaamat ja mahdollisesti säästämät rahat (perinnön), myös oikeuden hänen kuukausittaisiin tuloihinsa? Tämähän voitaisiin sitten ulottaa kaikille aloille, tosin oltaisiin valtiona konkurssissa alta aikayksikön. Etuoikeudet ovat yhteinen haitta.
Normaalissa tapauksessahan tämä tietysti menee niin että perilliset perivät sen mitä Toivo Kärki on työllään tienannut, eikä hänen ”työtään”. Samoin siirtyy vastuu esim. siitä peritystä maapläntistä (ei sekään tuota ilman mitään työtä, ja veroja ja valtion asettamia vastuita riittää) tai osakkeista (jotka voivat kuihtua olemattomiin ellei niistä pidä huolta).
WordPressin keskustelun rajoitukset alkavat tulla hyvin esille. Pitäisi olla mahdollisuus säikeistää keskustelua useampiin osiin. Nyt tätä rönsistynyttä keskustelua on lähes mahdotonta seurata yhdestä litaniasta. Ehkä aloittaja voisi tehdä uuden kirjoituksen jostain mielenkiintoisesta esille putkahtaneesta ala-aiheesta?
>i>WordPressin keskustelun rajoitukset alkavat tulla hyvin esille. Pitäisi olla mahdollisuus säikeistää keskustelua useampiin osiin. Nyt tätä rönsistynyttä keskustelua on lähes mahdotonta seurata yhdestä litaniasta. Ehkä aloittaja voisi tehdä uuden kirjoituksen jostain mielenkiintoisesta esille putkahtaneesta ala-aiheesta?
Olen pahoillani blogin huonosta palvelutasosta. Tämä on harrastelijapohjlta tuotettu muun työn ohessa. Siksi tässä ei voida päästä ammattimaiseen tasoon. Sama koskee monia muitakin harrastepohjalta tuotuttuja asoita.
Kun olen edellä parissa kirjoituksessa mielestäni hyvin perustellut, millaista haittaa tekijänoikeuksista on ihmisten hyvinvoinnille, niin eikö olisi jo tekijänoikeuksien puolustajien vuoro perustella omaa kantaansa. Löytyykö joukosta yhtäkään , joka osaisi selittää mikä on se logiikka, jonka mukaan tekijänoikeudet ovat ihmiskunnalle hyväksi. Onko niillä ehkä positiivisia vaikutuksia ihmisten tavallisten taloudellisten tai sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseen? Terrorismin ja sotien vähentämiseen? Luonnonsuojeluun?
Kun yhteisiä lakeja tehdään ja pidetään voimassa (esimerkiksi tekijänoikeuksista), niiden perustelujen on tietysti nojattava yhteiseen hyvään. Ja todistustaakka on luonnollisesti tällaisten lakien tekijöillä ja voimassapitäjillä eikä suinkaan niillä, joiden mielestä tällaisia lakeja ei tarvita.
Mitä tulee sellaiseen yleisperusteluun, että kehitys vaatii tekijänoikeuksin suojattua taidetta ja tiedettä, koska se kehittää ihmisille ymmärtäviä tunteita, opettaa tärkeitä asioita ja loogista ajattelukykyä, niin tätä minun on vaikea uskoa, kun katson sitä vihanpitoa ja sekoilua, jota maailma on nykyisinkin pullollaan ja otan huomioon sen, että merkittävin osa siihen osallistujista on saanut asenteensa ja oppinsa tekijänoikeuksilla suojatuista kirjoista, telkkariohjelmista, opetusmateriaaleista jne.
Ja vielä tästä nykyisestä keskustelusta, miten ihmeessä koko tekijänoikeuksin tuotettu kirjallisuus ei ole pystynyt opettamaan useimmille siihen osallistujille sellaista yksinkertaista asiaa, että tekijänoikeuslain ylläpitäminen vaatii perustelut, ei sen poistaminen – vai onko se sittenkään ihme.
Ei tätä(kään) taideta julkaista, mutta yritetään. Tai sitten kommenttien lisäys on jotenkin rikki. (Yritän nyt toisella selaimella. Ja javascript on myöskin nyt käytössä.)
Osmo, lopeta tahallinen trollaus ja väärinymmärtäminen. Kirjan kannessa pitää olla kirjailijan nimi, mutta Pirkka-kirjan kannessa ei voisi olla esim. sana ”authorized” tai vastaavaa tekstiä, joka kertoisi juuri sen version olevan kirjailijan hyväksymä ja suurempia korvauksia saava virallinen versio. Pirkka-kirja ei myöskään saa olla ulkoisesti sellainen, että se sotkettaisiin siihen ”aidompaan”.
Hyvä, sitten ymmärämme samalla tavalla. Joku vain sanoi, ettei kirjailijan nimeä saisi käyttää, mitä pidin kovin ihmeellisenä.
Ei saa näyttää ulkoisesti samalta? Vaikka kirjailijan teksti on kenen tahansa kaupallisesti käytettävissä, taittajan työ on suojattua?
Jaahas siis toimii, mutta sivusto, näin sanoisin, ei.
Elinaikaan perustuvat TO-pituudet ovat lähes rikollisen huonoja ideoita.
Ensinnäkään en ymmärrä miksi kukaan tarvitsisi rahaa elämänsä jälkeen eikä vastaan ole vielä tällaista henkilöä. Oikeudesta voidaan alkaa keskustella sitten, kun joku siinä tilanteessa oleva (eli siis kuollut) oikeudet vielä omistava tekijä tulee sitä henkilökohtaisesti vaatimaan. (Perimys, leskeneläkkeet, lasten toimeentulo ja muu vastaava taas ovat asioita, joita muutkin joutuvat elinaikanaan järjestämään.)
Toisekseen haittana on orpojen teosten ongelma. Kaikista teoksista ei edes tiedetä tekijää ja, vaikka tiedettäisiinkin, tekijästä ei välttämättä tiedetä onko hän kuollut vai ei ja koska. Sen sijaan teoksille voidaan aina määrittää julkaisuhetki. Vaikka julkaisuhetkeä ei tiedettäisikään tarkasti, tiedetään edes jonkin teoskappaleen julkaisuajankohta ja siten takaraja suoja-ajan loppumiselle.
Mitä ”authorized”- ja ympäristöystävällinen-leimoihin tulee, kyse on myös mittakaavasta ja rahastamisesta. Monikaan ei oikeasti ymmärrä ympäristöasioita ja niiden tärkeyttä ja laajuutta, kun taas yhden kirjailijan toimeentulo on helpommin käsitettävissä. Lisäksi ympäristöystävällisyydestä on myös tullut rahastuskeino, kun on huomattu olevan kuluttajia, jotka näin maksavat tuotteesta enemmän. Kirjailija taas voisi julkisesti avautua tai hyväksyä muita julkaisijoita, mikäli ”hyväksymiskorvaus” ei olisi riittävä hintaeroon nähden.
”Ei saa näyttää ulkoisesti samalta?”
Jaahas taas joko trollataan tai sitten suosittelen lääkärillä käyntiä – höperyyden merkkejä on selvästi näkyvissä. Tähän on nimittäin vastattukin jo. Kysymys on kuluttajansuojalaista. Kuluttajan pitää voida tehdä ero versioiden välillä.
Kullä siihen voi hyvin laittaa kanteen näkyvästi ”Pirkka Oy:n edullisesti toimittama” kunhan se muuten nähyttää ihan samalta.
Kjr63 kysyy asiallisesti, mitä haittaa tekijänoikeuksista lopulta on. Kuka häviää ja miten? Tietoa ja kauneutta himoitseva yleisö? Mutta onko heillä jokin erityinen oikeus kyseiseen kirjalliseen tai musiikilliseen tuotteeseen (ellei sitä ole rahoitettu verovaroin)?
En tiedä, onko tekijänoikeuksista kovin paljon hyötyäkään muille kuin tunnetuille tavaramerkeille (joiden tekeleiden kopioinnilla voisi vaurastua). Mutta olennaisempaa on silti se, että ihmisellä on oikeus sanoa ratkaiseva sanansa oman tuotoksensa myynti- ja jakeluehdoista.
Toisinaan tunnettu tekijä haastetaan oikeuteen ideavarkaudesta, ja tämä on aivan tervettä. Tekijänoikeudettomassa maailmassa kuuluisat henkilöt voisivat käyttää surutta hyväkseen tuntemattomia.
Entäpä ympäristönäkökulma – haluaisiko joku viisaampi ottaa tästä kopin?
Yleinen konsensus näyttää olevan, että jos haluamme välttää ilmastonmuutoksen ja ympäristötuhojen pahimmat vaikutukset, ihmiskunnan tulisi siirtää kulutustaan fyysisistä tuotteista yhä enemmän palveluihin ja aineettomiin hyödykkeisiin. Toisin sanoen, talouskasvu tulisi irroittaa esimerkiksi energian kulutuksen kasvusta.
Oletetaan että tämä on mahdollista (emme tiedä tarpeeksi sanoaksemme tästä mitään varmaa). Millaisia vaikutuksia tekijänoikeuksien heikentämisellä olisi tämän tavoitteen saavuttamisessa?
Maalaisjärjellä ajatellen tuntuu helpolta uskoa, että tekijänoikeuksien poistaminen johtaisi tilanteeseen, jossa ainakaan aineettomien hyödykkeiden kauppa ei koskaan voisi korvata merkittävää osaa talouskasvusta. Panokset tässä leikissä ovat melkoiset: jos talouskasvua ei saada irroitettua energian kulutuksesta, meillä on edessämme todella pahoja ongelmia – joista pienimpiä on velkavetoisen talousjärjestelmän todennäköinen romahdus.
Itse yritin eilen miettiä strategioita, joilla oikeat yritykset todennäköisesti kilpailisivat tekijänoikeudettomassa maailmassa. Mieleeni tuli kaksi todennäköisintä: tuotteiden elinkaaren tarkoituksellinen lyhentäminen, ja vertikaalinen integrointi yhdistettynä yrityssalaisuuksien merkityksen korostamiseen.
Ensimmäisessä vaihtoehdossa kilpailuun vastattaisiin yksinkertaisesti syytämällä uusia versioita ja markkinoimalla niitä kuluttajille mahdollisimman tehokkaasti. Eräänlainen hyper-hyperkilpailu toisin sanoen. Vaikutukset ympäristölle lienevät selviä.
Toisessa vaihtoehdossa yritys pyrkisi tekemään mahdollisimman paljon itse ja salassa. (Tämähän oli tapa toimia ennen patenttijärjestelmää.) Alihankkijoita käytettäisiin lähinnä triviaaleissa komponenteissa; vaikeammin kopioitaviin komponentteihin kuten mikropiireihin lisättäisiin ominaisuuksia puhtaasti kopiointia ja yhteensopivuutta vaikeuttamaan. Tuloksena saattaisi hyvin olla se, että yritykset toistaisivat edelleen toistensa tutkimusta, mutta sillä erolla esimerkiksi patentilliseen järjestelmään, että tutkimuksen tuloksia ei luultavasti koskaan julkaistaisi. Lisäksi alihankkijoiden käyttö hankaloituisi valtavasti, koska heille ei voisi uskoa minkäänlaisia teknisiä liikesalaisuuksia. Seurauksena olisi tehokkuuden menetystä.
Ehkä pitäisi säätää laki, jonka mukaan nämä Pirkka-kirjat pitää varustaa määrämittaisella lätkällä, vähän tupakka-askien varoitustekstien tapaan, jossa lukee ”PIRAATTI” merirosvologon vieressä ja sitten teksti, jossa kerrotaan että kirjailija ei saa tästä mitään itselleen.
Sellaista kirjaa kun sitten lukee kahvilassa, antaa itsestään säälittävän kulttuurivihamielisen ja köyhän kuvan. Näin kompromissiehdotuksena.
Kilgore,
Toivo Kärki teki tuottavan työn joskus ja hyvä että hän sai työstään korvausta. Mutta pitääkö vielä hänen perillisensä saada paitsi itse Kärjen tienaamat ja mahdollisesti säästämät rahat (perinnön), myös oikeuden hänen kuukausittaisiin tuloihinsa?
Lundqvist,
Jos Toivo Kärki hankki aikanaan asuntoja, jotka ovat nyt vuokralla ja perikunta saa niistä vuokratuloja, niin kelle niiden tulojen pitäisi kuulua.
Kun tekee rahaa kiinteistöbisneksellä, se on omaa ja perillisten, mutta jos bisnes on musiikkia, se voidaan sosialisoida, vai.
Heitänpä sekaan puhtaasti kaupallisen toimintamallin: Kirjailija voisi ostaa tekijänoikeussuojan sitä valvovalta järjestöltä. Hän maksaisi esim. tonnin+alv järjestölle, joka tällä rahalla rahoittaisi toimintansa,tietysti toiveena saada enemmän kuin tonni korvauksia. Järjestö sitten valvoisi teoksen jälleenmyyntiä , korvausten tilityksiä ja parhaansa mukaan piratismia. Jos järjestön valvontatuote ei olisi uskottava tai siinä olisi teknisiä puutteita, esim. nettivuotojen valvominen , olisi se järjestön ongelma. Kirjailija/kustantaja , joka kaipaisi vain ”henkistä” tuottoa tai ei uskoisi kaupallisesti merkittävän korvaussumman ylittyvän, myisi teosta omalla riskillä.
Okei , liian liberaalia Suomeen, jossa virkalokkien suupala on tarjoilujärjestyksessä ensimmäisinä. Pointtini on oikeastaan se, että merkittävä valtaosa tekijänoikeussummista on kaupallisen toiminnan kannalta liian pieniä . Niiden saajilla on sijansa kulttuurin kentällä, mutta on aivan kohtuutonta , että me asiakkaina joudumme maksamaan palkattujen tekijänoikeustyöläisten , oikeusjuttujen , kirjakauppojen hallinnon ja pankkien rahansiirron kulut muutamien kymppien ja satasten tekijänoikeustilityksistä.
Soininvaaran kannattaisi harkita blogin muuttamista foorumpohjaiseksi.
Tässä on hyvä malli
http://www.ajatuskirjat.fi/foorumi/forums/forum-view.asp?fid=5&loc=1
”..Mutta olennaisempaa on silti se, että ihmisellä on oikeus sanoa ratkaiseva sanansa oman tuotoksensa myynti- ja jakeluehdoista.”
Taiteilijalla itsellään luonnollisesti. Mutta jos taiteilija on kuollut? Kukaan nykyelävä ei voi esiintyä ”Sibeliuksena” ja sanoa mihin tarkoitukseen hänen teoksiaan käytetään. Tässä on hyvinkin ongelma. Mikä estää nykytaiteilijoiden esiinpääsyn.
”Mutta Beatlesien tekijänoikeuksien omistajat voivat esim. valita, että yhtyeen kappaleita ei saa käyttää Kokoomuksen tv-mainoksessa (tai Vihreiden radiomainoksessa:).”
Kuten mainittu. Beatlesien tekijänoikeuksien haltijat voivat käyttää Beatlesien tuotantoa monopolin hankkimiseen. Ovathan Vihreät ”cool” (ainakin 50+ mielestä) kun heidän tv-mainoksissaan soi Beatles toisin kuin Kokoomuksen.
Australia on myynyt ”Tasmanian tuholaisen” Disneylle. Paljonko Disney perii vuokraa ravintolalta, jonka nimi on ”Tasmanian tuholainen”? Ja mikä on hinnoittelumekanismi?
peto: Tekijänoikeuksien vertaaminen monopoliin ei minusta toimi.
Tekijänoikeudet antavat jonkin teoksen valmistamiseen yksinoikeuden, joten ne ovat taloustieteellisesti tarkasteltuna monopoli, piste. (Tämä mainitaan muuten ihan taloustieteen suomenkielisissä perusoppikirjoissakin, mm. kirjassa Taloustiede, WSOY Oppimateriaalit 2006. Sitaatti: ”Määräaikaisen yksinoikeuden turvin valmistaja voi hinnoitella tuotteensa siten, että myös kiinteät kustannukset tulevat katetuiksi. Yhteiskunnan kannalta ongelmana on kuitenkin tekijänoikeuteen liittyvä monopolivoima. Miten varmistetaan se, ettei tuottaja aseta hintaa korkeammaksi, kuin mikä riittää kiinteiden kustannusten varmistamiseen?”)
Periaatteessa tämän ei tarvitsisi olla ongelma, koska kuten toteat, kuka tahansa muukin voi kirjoittaa samankaltaisia kirjoja. Kuitenkin käytännössä koska jokainen julkaistu teos on jonkun yksinoikeuden alainen, syntyy monenlaisia ongelmia, etenkin aloilla joilla teosten oikeuksilla on taipumus pitkällä tähtäimellä keskittyä pienelle joukolle julkaisijoita (tämä taitaa tosin kirjallisuuspuolella olla pienempi ongelma kuin esim. musiikissa). Se estää aidon hintakilpailun suositusta teoksesta, heikentää teosten saatavuutta ja saattaa aiheuttaa joidenkin teosten katoamisen kokonaan (ns. orvot teokset; lisäksi musiikkipuolella havaittiin, että vanhoja äänitteitä oli jenkeissä uudelleenjulkaistu luvattomasti enemmän kuin oikeudenhaltijoiden toimesta) ja vaikeuttaa kerran julkaistun materiaalin uusiokäyttöä muissa teoksissa.
Viimeisestä ongelmasta mainittakoon esimerkiksi yhdysvaltalainen klassikkodokumentti Eyes on the Prize, jonka tekemiseen käytettiin videomateriaalia 82 eri arkistosta, 275 valokuvaa 93 arkistosta, ja noin 120 eri musiikkikappaletta. Teoksen muutaman alkuperäisen näyttökerran jälkeen sitä ei enää nähty televisiossa eikä uudelleenjulkaisuna, koska alkuperäiset sopimukset materiaalin käytöstä olivat joko rauenneet tai eivät kattaneet DVD-julkaisuja. Teos saatiin lopulta takaisin julkisuuteen, mutta siihen vaadittiin 600 000 dollarin lahjoitus Fordin säätiöltä, 20 vuoden neuvottelut ja paljon vapaaehtoistyötä. (Tosin tämäkin ongelma on kieltämättä suurempi muilla aloilla kuin kirjallisuudessa.)
Ansaintalogiikoista: esitetyissä usein uusiin teknologioihin perustuvissa ansaintalogiikoissa on usein se haaste, että toimiakseen ne vaativat tekijältä nykyistä huomattavasti enemmän työtä, usein myös teknistä tai kaupallista osaamista. Tähän ei yksittäisellä tekijällä useimmiten ole varaa saati kykyjä, jolloin tekijä olisi entistä enemmän kustantajasta riippuvainen.
Kustantajasta tai muusta liikekumppanista. Mikä tahansa julkaisumalli vaatii menestyäkseen aina muutakin osaamista, kuin mitä pelkkä teoksen luominen vaatii. Teosta kun pitäisi markkinoidakin. Ei tämä ole mitenkään erityisesti uusien ansaintalogiikoiden ongelma.
Ilmainen on ikivanha markkinointikikka. Toimii niin kauan kuin kaikki eivät niin tee, mutta mitä mainosarvoa sillä on kun kaikki on jo ilmaiseksi netissä?
Sillä on edelleenkin silloin se mainosarvo, että kynnys tutustua teokseen on monta kertaa alhaisempi, ja teos leviää monta kertaa suuremmalle yleisölle kuin mitä se muuten tekisi.
Toisaalta voi olla, että kustantajia on tullut lisää kun painaminen halventuu. Mikä on ollut kustantamoiden kannattavuuden muutos? Onko julkaistujen kirjojen teoskohtainen myynti kasvanut?
Olet oikeassa, näitä pitäisi selvittää tarkemmin. Siltikään kokonaisuutena ei näytä siltä kuin kirjallisuusala olisi mitenkään pahasti kärsimässä nykytilanteesta, ja sama on nähtävissä valtaosasta muilla kulttuurialoista: ne ovat kärsineet joko vähän tai eivät lainkaan, etenkin kuluttajan näkökulmasta.
Olet asian ytimessä. Kun ilmaiseksi kopiointi on helpompaa kuin ostaminen, kumman luulette olevan suositumpaa?
Ilmaiseksi kopiointi, toki. On kuitenkin virhepäätelmä johtaa tästä se johtopäätös, että ilmaiskopiointi välttämättä tämän vuoksi vähentäisi myyntiä.
Mitä eroa on oikeasti lähipiirille kopioimisella ja julkisella levittämisellä?
Eipä juurikaan eroa. Epäkaupallinen kopiointi pitäisikin vapauttaa kokonaan. :]
Janne Korhonen: Cory Doctorow kun saattaa olla se yksittäistapaus, josta ei pitäisi yleistää.
Baen Books? Meneekö kokonainen kustantamokin yksittäistapaukseksi?
Samuli Lintula: Siitä, että ihmiset maksavat ilman pakkoa on hyvin vähän esimerkkejä. Ne toimivat joissain juhlissa, joissa sosiaalinen paine on voimakas ja rahan saaja läheinen. Muuten en ole juuri toimivia vapaaehtoismaksun järjestelmiä havainnut.
Puhtaasti lahjoitusvaroilla pyöriviä järjestöjä on maailmassa aikas monta, ja niiden yhteenlaskettu liikevaihto on aikas monta miljardia. Itsekin tulit maininneeksi Wikimedia Foundationin samalla.
Lisäksi saatat huomata, että kulttuuriteollisuus pärjää aivan hyvin siitä huolimatta, että nettikopiointi vain lisääntyy vuosi vuodelta.
jouni lundqvist: Minusta tekijänoikeuden kumoaminen on sosialismia. Jos näin tapahtuu, kumotaan oikeus myös muuhun yksityiseen omaisuuteen.
Tekijänoikeudet rajoittavat ihmisten oikeuksia käyttää ostamiaan teoksia siten kuin haluavat. Ne ovat siten yksityisomistuksen rajoitus.
Tekijänoikeuksia on mahdollista vastustaa niin vasemmistolaisesta kuin oikeistolaisestakin näkökulmasta. Oikeistolaisesta koska ne ovat kilpailun rajoitus, ja niiden heikentäminen lisää vapaata kilpailua. Vanhan vitsin mukaan tekijänoikeudet ovat valtion takaama yksityinen monopoli: oikeisto vastustaa niitä koska kuulee sanan ’monopoli’, vasemmisto koska kuulee sanan ’yksityinen’, ja anarkistit koska kuulevat sanan ’valtio’. Vitsi ei ole kovinkaan kaukana totuudesta.
Hannu Oskala: Pahoittelen hapanta sävyäni, mutta en voi välttyä huomaamasta näitä keskusteluja käydessäni että erityisen varmoja lausuntoja “mahdollisista uusista ansaintalogiikoista”, “jakamisen ihanuudesta” ja “tekijänoikeuksien tuhoisuudesta” antavat nimenomaan ihmiset jotka eivät koskaan ole tuottaneet mitään teosta, jota kukaan haluaisi kopioida tai jakaa.
Kerro tuo kustantajilleni. :] Minulta on julkaistu yksi kirja ja toisen käsikirjoitus on tällä hetkellä kustantajalla viimeisteltävänä. Kolmas on työn alla, siitäkin on alustava sopimus.
(Ja ennen kuin joku kysyy miksei tuota ekaa kirjaa ole verkossa ladattavissa: alkuperäinen kontaktini BTJ:llä vaihtoi firmaa eikä sieltä vastattu sähköpostiin kun kysyin että saisiko sen laittaa webiin. En ole sitten jaksanut käyttää sen enempää vaivaa luvan saamiseksi – myynti voisi varmaan lisääntyä jos pistäisin siitä ilmaislevitykseen kopion, mutta sain tuosta vain kertakorvauksen enkä provikkaa, joten minulle on sinsänsä aika sama paljonko se enää myy.)
Mutta kun ei se vapaa kulttuuri tunnu kelpaavan. Pitäisi saada jakaa mitä vain, sellaistakin, jota tekijät eivät haluaisi ilmaiseksi antaa. Miksiköhän? Liittyisiköhän mitenkään noiden ilmaisten tuotteiden laatuun?
Taisinkin jo mainita syitä ylempänä. Ks. kommenttini 6.8.2009 kello 13:14.
Väite, etten olisi tehnyt mitään tekijänoikeudenalaista materiaalia, on väärä. Olen julkaissut oppimateriaalia, tieteellistä tekstiä ja levyttänyt musiikkia.
Laadusta en sano mitään, enkä käytä tätä minään argumenttina. Minusta vain on tarpeen oikaista vääriä väitteitä.
Nyt tiedän mistä ruotsinkielinen ilmaisu Usch!!! juontaa juurensa.
Offtopic: Tommi Uschanov ”Ja kuten on jo monta kertaa huomautettu, niin kauan kuin on oikeus passiin ja oikeus muuttaa muualle, valtion väkivaltakoneisto ei pakota ketään yhtään mihinkään – vaan järjetön halu oleskella jatkuvasti nimenomaan alueella, jossa tämä kauhea väkivaltakoneisto on vallassa. Joten nämä loputtomat palopuheet väkivaltakoneistosta kannattaisi jo lopettaa.”
Osmon blogiin voisi tuoda ominaisuuden: kommenttien numerointi. Olisi helpompi viitata ja helpompi seurata kuka sanoi mitä missä?
Patentteihin olisi järkevää määrittää maksimikesto. Kirjoihin esimerkiksi 5 tai 10 vuotta. Siihen mennessä se on myynyt tarpeeksi, eikä se ole niin lyhyt aika, että odotettaisiin halpaa kopiota. Lopullinen massamonistaminen nettiin ja kirjoiksi saattaa olla jopa kirjailijoiden toive. Se takaa ikuisen elämän.
Jonii: ” Kannattaa lisäksi huomata että tekijänoikeuksien rikkominen on ainakin pinnallisesti uhriton rikos.”
Pinnallisesti kyllä. Hiukan niin kuin myymälävarkaus.
Shakespeare ei kaivannut tekijänoikeuksia: ”Shakespeare, Rembrandt, da Vinci ja muut huiput eivät tarvinneet tekijänoikeuksia. Onko ihan varmaa, että nämä huonommat taiteilijat välttämättä tarvitsevat niitä?”
Tuon ajan harvat taiteilijat tekivät työnsä varakkaiden mesanaattien suojeluksessa tai suoraan valtaapitävien tai kirkon tilauksesta. Maalausten ostaminen oli merkittävä keino osoittaa omaa asemaa. Silloin oli ihmisiä jotka olivat suhteessa niin rikkaita että pystyivät kustamaan jollekin työskentelyn pitkäksi aikaa. Maailma ei ole enää samanlainen, enkä ainakaan minä halua että se olisi. Sitä paitsi silloin kopioiminen ja niiden levittäminen oli erittäin työlästä, eikä lopputulosta koskaan ollut yhtä hyvä kuin alkuperäinen.
tpyyluoma: ”Jos Kemppisen mainiota termiä käyttäen teokset on hillomunkkeja, niin on omituista sanoa että niiden jälkikäyttöön pitäisi olla leipurilla jotain oikeuksia, ostamallaan hillomunkilla saa tehdä ihan mitä huvittaa, vaikka kopioida sen.”
Miten kopioidaan hillomunkki ilmaiseksi? 🙂 Leipuri voi nimetä hillomunkkinsa Millohunkiksi ja suojata nimen, jonka jälkeen sellaisia ei muut voi myydä.
Kaj Sotala: ”Tekijänoikeudet antavat jonkin teoksen valmistamiseen yksinoikeuden, joten ne ovat taloustieteellisesti tarkasteltuna monopoli, piste.”
Selvä. Ajattelin näin maalaisjärjellä, että oikeasti haitallinen tilanne on silloin kun ostajilla on vain yksi vaihtoehto (vaikkapa sähköyhtiö) tai yhden toimijan suojaama teknologia käytännössä pakottaa käyttämään sen tuotteita (tuttua käyttöjärjestelmistä). Sisällön suhteen näin ei oikein voi olla: ideoitaan ei voi suojata, joten mikään kirja, piirros, valokuva, äänite, sarjakuva tms pysty estämään koko toimialan toimintaa. Ainoa mieleentuleva poikkeus ovat taideteoksista otetut valokuvat: koska niitä ei yleensä pääse vapaasti kuvaamaan,voi syntyä tilanne että halutakseen esittää kuvan kyseisestä teoksesta, on pakko ostaa siihen käyttooikeus. Toisaalta en keksi mitään teosta joka olisi niin haluttu että sen hinta nousisi kovin korkeaksi.
Kaj Sotala: ”Sillä (ilmaisuudella) on edelleenkin silloin se mainosarvo, että kynnys tutustua teokseen on monta kertaa alhaisempi, ja teos leviää monta kertaa suuremmalle yleisölle kuin mitä se muuten tekisi.”
Toki, mutta ei se välttämättä näy kuitenkaan myynnissä. Ihmisillä on rajallinen määrä aikaa, joten jos suurin osa kuluttaa ilmaiseksi, on tekijöille käteen jäävä potti kuitenkin pienempi.
Kaj Sotala: ”Lisäksi saatat huomata, että kulttuuriteollisuus pärjää aivan hyvin siitä huolimatta, että nettikopiointi vain lisääntyy vuosi vuodelta.”
Mutta eikös musiikin kokonaismyynti ole laskussa vai muistanko väärin?
Neuvostoliitossa tekijöillä ei ollut oikeuksia – ne oli valtiolla. Nykyistä tilannetta länsimaissa ei voi mitenkään verrata kommunistiseen diktatuuriin. Sensijaan piraattien ajamaa “vapautusta” voi mielestäni hyvin verrata “tekijänoikeuksien kollektivisointiin” tai “tekijänoikeuksien sosialisointiin”. Sitähän se oikeastaan tarkoittaa.
Taas yksi esimerkki tekijänoikeuksilla kannustetun päättelykyvyn tasosta. Kollektiivi on sanakirjan mukaan yhteistoiminnallinen yksikkö, esimerkiksi sosialistinen valtio mutta myös yritys täyttää tämän ehdon. Jos tekijänoikeudet kollektivisoidaan, se tarkoittaa sitä, että ne otetaan tai ostetaan jonkin yhteistoiminnallisen yksikön haltuun, joka määrää mitä ihmisten töillä tehdään. Jos Neuvostoliitossa 100% tekijänoikeuksista oli valtion hallussa, niin kuinka suuren osan maailman tekijänoikeuksien arvosta luulisit nykyisin olevan yritysten hallussa? Paljonko alle sadan jää?
Tekijänoikeuksista luopuminen tarkoittaa tasan päinvastaista. Kollektivisointi puretaan, yksinoikeudet otetaan pois sekä valtiovalloilta että yrityksiltä, jolloin ne hyötyvät, jotka työnkin ovat tehneet. Sillä päinvastoin kuin täällä niin monella suulla totuutena toistetaan, henkisen työn tuloksia voidaan myydä myös ilman yksinoikeuksia ja juuri sellaiseen hintaan kuin niistä hyötyäkin on.
Näissä ketjuissa jotkut ovat käyttänet kirjastolaitosta esimerkkinä tahosta, joka jakelee tavaraa ilmaiseksi. Sehän ei pidä paikkaansa, mutta saattaa kertoa omaa tarinaansa ajatusmaailmoista, myös niiden, jotka uskovat julkisen liikeneteen olevan ilmaista, tai niiden, jotka vaativat, että sen tulisi olla ilmaista.
Kirjaston tapauksessahan aineistoa saa kyllä lainata, mutta tietyin ehdoin. Kirjasto kyllä hyvin pitkälle omistaa aineistoin ja vaatii korvauksen hukatusta tai myöhästyneestä aineistoista.
Ei minulla ole mitään sitä vatsaan, että verkkoon syntyisi jakelukanavia, jotka toimivat samantyyppisistä lähtökohdista ja tavoin kuin julkinen liikenne tai kirjasto, mutta näen tuossa aika suuren eron tekijänoikeudettomuuteen.
Miten muuten, vosiiko tekijänoikeudettomassa maailmassa laittaa tekijää vastuuseen teoksensa mahdollisista haittavaikutuksista, kuten vihanlietsonnasta? Olisihan aika outoa joutua vastuuseen tuotoksesta, jonka oikeuksia ei omista? Tai mikä sitten olisi tuomio? Korvauksia kellekkään ei tietenkään voisi maksaa, mutta saattaisiko tuomioistuin määrätä teoksen hävitettäväksi kollektiivisesta muistista? Toki pelkästä oikeudettomasta sanomisestakin saattaa nykymääilmassa olla sanktionsa, mutta omistussuhteiden esitetystä purkamisesta saattaisi olla yllättäviäkin seuraamuksia.
Pahoittelen hapanta sävyäni, mutta en voi välttyä huomaamasta näitä keskusteluja käydessäni että erityisen varmoja lausuntoja “mahdollisista uusista ansaintalogiikoista”, “jakamisen ihanuudesta” ja “tekijänoikeuksien tuhoisuudesta” antavat nimenomaan ihmiset jotka eivät koskaan ole tuottaneet mitään teosta, jota kukaan haluaisi kopioida tai jakaa.
Jos nyt tälle linjalle lähdetään, niin: Olen julkaissut kaksi kirjaa ja kolmas on luonnosteilla. Olen suomentanut kaupallisille kustantajille kuusi kirjaa, seitsemäs on tulossa. Olen julkaissut artikkeleita ainakin neljässä kirjamuotoisessa kokoomateoksessa. Olen julkaissut viitisenkymmentä lehtijuttua, joista suurimmasta osasta olen saanut palkkion. Ja kun kustannustoimittajien merkitys kirjojen onnistuneisuudelle on nyt tullut mainituksi, niin olen toiminut myös kustannustoimittajana.
Halu kopioida tai jakaa tuottamiani teoksia on myös yksiselitteisesti todistettavissa, sillä ainakin yhdestä lehtijutustani ja yhdestä suomentamastani kirjasta on käsipelillä naputeltu nettiin pitkiä, sitaattioikeuden rajat roimasti ylittäviä pätkiä – kysymättä minulta tai kirjan kustantajalta lupaa tai edes ilmoittamatta asiasta… (Itse olen ollut tästä lähinnä imarreltu.)
Itse asiassa suurin osa tuloistani on peräisin käyttöoikeuksien myymisestä sellaisiin aineistoihin, joihin minulla on tekijänoikeus. Pidän tästä huolimatta nykymuotoista tekijänoikeusjärjestelmää kokonaisuutena tarkastellen kestämättömänä. Sen kestämättömyys nimittäin ei riipu siitä, pidänkö minä tai kukaan muu tätä kestämättömyyttä hyvänä asiana vai huonona asiana. Jos hyvät asiat saisi aina toteutumaan ja huonot asiat jäämään toteutumatta vain haluamalla, niin mitään ongelmaa ei olisikaan.
En ole samaa mieltä tekijänoikeuksien jyrkän kategoristen vastustajien kanssa, mutta ymmärrän aivan hyvin, mistä heidän ajattelunsa kumpuaa. Tuohtunut paasaaminen heitä vastaan ja sen julistaminen, kuinka heidän näkemyksensä ovat kenestä tahansa järkevästä ihmisestä ilmiselvästi idioottimaisia ja moraalisesti turmeltuneita, onnistuu vain lukitsemaan heidät entistä tiukemmin äärimmäisiin kantoihinsa. Sen sijaan pitäisi päinvastoin pyrkiä keskusteluyhteyksien rakentamiseen eri kantojen välille. Se ei tässä keskustelussa näytä olleen helppoa – kummallekaan osapuolelle.
Minusta tekijänoikeuden kumoaminen on sosialismia.
http://farm1.static.flickr.com/25/53295111_637be17159.jpg
Jos näin on, niin sosialismi nauttii tätä nykyä varsin huikeaa kannatusta. Ainakin siitä päätellen, miten yleisesti tekijänoikeuksia rikotaan. Sosialismilla näkyy myös nykyään olevan kannatusta melko yllättävissä piireissä – kuten aiemmin jo huomautin, esimerkiksi Ruotsin oikeistopuolueen oikeistosiivessä.
Nyt tiedän mistä ruotsinkielinen ilmaisu Usch!!! juontaa juurensa.
Höpsistä. Se juontaa Turmion Kätilöiden tekijänoikeussuojaa nauttivan levyn Usch! nimestä.
Vaadittiin blogin teknistä uudistumista. En taida olla ihan samaa mieltä, minusta tämä ”litaniatyyli” toimii toistaiseksi aika hyvin. Äkkiäkös sitä parisataa kommenttia skannaa. Tässä on se hyvä puoli, että kaikki asiaan liittyvä on samalla sivulla.
Kjr63: ”Taiteilijalla itsellään luonnollisesti. Mutta jos taiteilija on kuollut? Kukaan nykyelävä ei voi esiintyä “Sibeliuksena” ja sanoa mihin tarkoitukseen hänen teoksiaan käytetään.”
Joku sanoi tässä ketjussa, että tekijänoiksudet vertautuvat materiaaliseen omaisuuteen, joka voidaan jättää perinnöksi nimetyille henkilöille. Tässä on pointtinsa, mutta tuntuu silti siltä että henkinen perintö on erilaista kuin materiaalinen nimenomaan kopioitavuutensa takia (”kukaan ei menetä mitään”). Sopivan ajan jälkeen sen soisi olevan kaikkien käytössä ilman tekijänoikeusmaksuja. Taitaa olla aika mielivaltaista, mihin aikaraja asetetaan, mutta ehkä piraattipuolueella on tässä kannatuksen siemeniä.
Tommi Uschanov: ”En ole samaa mieltä tekijänoikeuksien jyrkän kategoristen vastustajien kanssa, mutta ymmärrän aivan hyvin, mistä heidän ajattelunsa kumpuaa. … Sen sijaan pitäisi päinvastoin pyrkiä keskusteluyhteyksien rakentamiseen eri kantojen välille. Se ei tässä keskustelussa näytä olleen helppoa – kummallekaan osapuolelle.”
Hyvin sanottu – olen aivan samaa mieltä.
Vaikka olen tässäkin ketjussa tainnut esiintyä melko kärkkäänä immateriaalioikeuksien puolustelijana, olen itse asiassa järjestelmän kokonaisvaltaisen uudistamisen ja esimerkiksi suoja-aikojen rajoittamisen kannalla. Minusta vain IPR:n totaalinen kumoaminen ei ole ensinnäkään realistinen tavoite, ja toiseksi olen hiukan skeptinen sen suhteen, lieneekö kaikkia kumoamisen potentiaalisia vaikutuksia reaalimaailmassa mietitty ihan loppuun saakka. Tai välttämättä edes kovin pitkälle.
Keskustelu itse asiassa muistuttaa muutamalla huvittavalla tavalla maahanmuuttokeskustelua – olen esimerkiksi sitä mieltä, että teoreettisesti pistämättömistä lähtökohdista IPR:n totaalista nollaamista ajavat saattavat tehdä itse asialle enemmän hallaa kuin hyötyä. Kuten myös kiivaasti ko. oikeuksia kannattavat.
Matti Haavikko, valtion jakamat apurahat ovat kukkahattutätimoralismia siitä, mikä on hyvää ja mikä huonoa ilmaisua.
Annetaan mieluummin kaikkien kukkien kukkia. Sinä voit perustaa yhdistyksen keräämään rahaa diggaamallesi taiteelle, minä omalleni.
Ei lähetetä poliisia pamputtamaan väkipakolla ihmisiä maksamaan veroja apurahojen kustantamiseksi, vaan tyydytään niihin apurahoihin, joita ihmiset maksavat vapaaehtoisesti.
Myös teollisuuden, maatalouden, alueiden ym. tuet pois, vain (tukea eniten tarvitsevien) ihmisten tuki jätetään, ja verot alas, niin että ihmiset selviävät vähemmällä työllä ja ehtivät panostaa enemmän siihen, että tekevät itse taidetta, sen sijaan, että joutuvat puurtamaan kustantaakseen veroin sellaista taidetta, jota halveksivat.
Eivät Shakespeare ja Rembrandtkaan tarvinneet apurahoja eivätkä tekijänoikeuksia.
Haen kirjani kirjastosta ja musiikkini netistä. Kaksikymppiä tuntuu aika isolta rahalta, enkä edes halua varastoida kirjavuorta.
Jos haluatte kanavoida rahojani kirjailijoille, ainoa tehokas mekanismi on Verokarhu & Kukkahattulautakunta. Ottakaa tai jättäkää.
Kukkahattulautakunnalle ei tarvitse antaa täysin vapaita käsiä, vaan voidaan päättää, että suosituille kirjailijoille täytyy myöntää valtiontukea laatutasosta riippumatta. Jos tämä mekanismi saadaan toimimaan hyvin, mitä siitä tekijänoikeuden välttämättömyydestä jää enää jäljelle?
Kjr63:”tietenkin teoksen käytön kontrolli kuuluu selvästi artistille itselleen. Mutta jos tekijänoikeudet on myyty, sen jälkeen tätä kontrollia ei niihin enää voi liittyä.”
Tekijällä ei ole omistuoikeutta teokseensa, jos hän ei voi myydä sitä eteenpäin.
Hannu Oskala:”Ilmaista vastaan ei voi kilpailla. Niin se vain on.”
Niin se vaan ei ole. Ilmaista vastaan voi kilpailla. Markkinat on olemassa, vaikka raha ei vaihtaisikaan omistajaa. (vrt. pariutumismarkkinat.)
”Pahoittelen todellakin synkkää sävyäni. En vaan kykene suhtautumaan tähän aiheeseen intohimottoman teoreettisesti.”
Jos tunteet sumentaa pään, niin kannattaa jättää keskusteluun ostallistuminen vähemmälle. On ihan älytön vaatimus, että vain ne, jotka hyötyvät nykyisestä rent-seekingistä saisivat sitä kritisoida. Eiköhän sinulla ole enemmän oma lehmä ojassa, kuin niillä, jotka eivät tuota nykyään tekijänoikeuksien alaista sisältöä.
Matti Haavikko:”Tämä on valtava tappio heille mutta niin se on yhteiskunnallekin! ”
Miten niin? Eikö tämä voi olla valtava hyöty yhteiskunnalle, kun ihmiset, jotka eivät tuota toisille ihmisille jotain mitä he arvostaisivat alkavat tekemään jotain tuottavaa?
”Tekijänoikeuksien uudistamisprojektiin pitäisi saada mukaan ajatus, että suomalaista kulttuuria (kaikessa moninaisuudessaan) on tarpeen kehittää”
Miksi sitä pitäisi kehittää, jos ihmiset eivät sitä halua? Mikä sinä olet sanomaan sille italialaisen oopperan ystävälle, että sen pitäisi mieluummin kuunnella suomalaista? (Tai käydä kansallisoopperassa La Scalan sijaan?)
jonii: a) “piraatti”-nimityksellä viitataan näemmä usein joihinkin ihan muihin kuin Piraattipuolueen edustaman
kilgore: Niin kivaa kuin täällä näyttääkin olevan jos jonkinlaisia olkinukkeja yhdessä hakatessa, voisiko Soininvaara ottaa kantaa myös siihen mitä “piraatit” oikeasti ajavat?
Kun ’piraatti’ on perinteisesti tarkoittanut warettajaa tai musiikinlataajaa jota ensisijaisesti kiinnostaa kappaleen tai softan saaminen haltuunsa, muusta viis, niin Piraattipuolue on valinnut aika huonosti nimensä jos se ei halua samaistua tuohon porukkaan.
O.S. kirjoitti alunperin tekijänoikeuksien vastustajista eikä maininnut lainkaan Piraattipuoluetta (tai edes sanaa piraatti. Käsittääkseni täällä on enimmäkseen yritetty hahmottaa minkälainen olisi maailma jossa tekijänoikeudet eivät ole voimassa, siksi ettei niitä pystytä valvomaan tai että ne on peräti poistettu moraalikoodistosta. Jos Piraattipuolue ei semmoista aja, miksi tunkea itseään väkisin olkinukeksi?
”Vaadittiin blogin teknistä uudistumista. En taida olla ihan samaa mieltä, minusta tämä “litaniatyyli” toimii toistaiseksi aika hyvin. Äkkiäkös sitä parisataa kommenttia skannaa. Tässä on se hyvä puoli, että kaikki asiaan liittyvä on samalla sivulla.”
Tarkennetaan vielä että kun ehdotin ”ketjutettuja kommentteja”, tarkoitin lähinnä tämän tyylistä uudistusta (esimerkki tuossa melkein heti sivulla):
http://en.blog.wordpress.com/2009/02/19/comment-threading-is-here-plus-other-cool-comment-settings/
Siis viestiin vastaukset tulisivat sen viestin ”alle”, muodostaen ketjuja. Täten tietyn viestiketjun seuraus helpottuu, ja kaikki viestit ovat vielä samalla sivulla. Tuo ominaisuus on WordPressissä sisäänrakennettuna 2.7 versiosta lähtien, jota siis tässäkin blogissa käytetään (versiosta en tosin ole varma).
Toki siitä ekstravaivaa on, erityisesti teemaa pitää testata että se ymmärtää kyseisen ominaisuuden. Todennäköisesti edessä on teeman muokkaus tähän tarkoitukseen, johon tietty tarvitaan webmasterin avustusta.. Mutta tuo nyt oli vain ehdotus, ymmärrän toki jos intoa ei ole ryhtyä säätämään.
Olen itse myös antanut väärän todistuksen suomalaisesta Piraattipuolueesta
http://www.tiede.fi/blog/2009/06/18/piraattipuolueelle-toita/
ja ällistynyt siitä, että eiväthän he niin älyttömiä esitäkään. Josta seuraa sama kysymys: olisiko kannattanut käyttää (markkinointi)viestinnän ammattilaisia apuna ennen kuin nimi valittiin?
Munkki kiroaa kammiossaan 559 vuotta sitten, kirjoittaa viimeisen tekstin ja heittää sitten mustepullon seinään. Sen viimeisen tekstin se naulaa kirkonoveen, siinä on kauniilla kalligrafialla pamfletti Gutenbergin kerettiläisyydestä. Perkele ja antikristus saksalainen kultaseppä saatana, keksi kirjapainokoneen.
Edessä on nyt keskiaikaisen, huolella oikoluetun ja virheettömän, oikeasti arvokkaan kirjallisuuden loppu. Painovirheitä! Ja kokonainen kirja 30 floriinilla! Sitähän voi lukea joku papistoon tai aatelistoon kuulumaton!
Niin kivaa kuin täällä näyttääkin olevan jos jonkinlaisia olkinukkeja yhdessä hakatessa, voisiko Soininvaara ottaa kantaa myös siihen mitä “piraatit” oikeasti ajavat?
”Piraatteja” ei oikein voi niputtaa yhdeksi joukoksi.
Suomessa ensimmäinen piraateiksi miellettävä ryhmä ovat nämä radikaalit tekijänoikeuksien poistamista vaativat ”warettajat”, jotka eivät ole asiaa sen kummemmin miettinyt kuin että onhan sen nyt väärin, että joutuu peleistä, musiikista ja elokuvista maksamaan. Maltillisemmat taas väittää, että aineettomien hyödykkeiden hinnoittelu on keinotekoisesti liian korkealla, mikä oikeuttaa Robin Hood toimintaa. Tämä ryhmä on kai se, minkä suuri yleisä piraateiksi ylipäätänsä mieltää.
Tästä seuraava ryhmä on ne, jotka vaativat samaa asiaa kuin warettajat, mutta hieman älyllisemmin perustein, puhuen kultturaalisista jokamiehenoikeuksista ja vedoten siihen, että kopiointi omaan käyttöön on JO NYT monelta osin sallittua, niin miksi netin kautta tapahtuvaa kopiointia nyt kohdellaan kuin myymälävarkautena. Tästä ryhmästä kuuluu myös jonkin verran akateemista huutelua siitä, että tekijänoikeudet jopa rajoittavat talouden potentiaalia ja haittaavat kehitystä.
Seuraava ryhmän ryhmän voi mieltää kansalaisoikeuksien puolustajiksi, jotka tietoyhteiskunnan nykyistä suuntaa ja kansalaisoikeuksien polkemista. Tämä on se porukka, joka masinoi Lex Nokia -vastaisia mielenosoituksia ja on huolissaan levy-yhtiöiden miljoonavaateista ja laittomista rekistereistä jne. Suomessa merkittävin taho tässä ryhmässä on EFF (Electronic Frontier Finland). Tässäkin ryhmässä tapaa paljon (lain)oppineita.
Seuraava ryhmä on kai sitten nämä, jotka vaativat että tekijänoikeudet tiputetaan 5-20 vuoteen, eli jos katsoo tätäkin keskustelua niin yllättävän moni tänne putoaisi. Mutta jos kysyt vaikka Teostolta tai Gramexilta, niin piraatteja nämäkin ovat.
Kaikkia yllä mainittua ryhmiä on nimitetty yhteydessä jos toisessa ”piraateiksi”. Väliin mahtuu totta kai yhtä jos toista näkökulmaa ja ryhmää. Mutta tuossa nyt jonkinnäköistä jaottelua.
Ja mitenkäs tulivatkaan toimeen musiikin tekijät, keksijät, viisaat tai viihdyttävät tarinan kertojat, aikana ennen kuin tuli mahdolliseksi myydä kopioita luomuksistaan? Kuoliko nälkään ja kurjuuteen Shakespeare, kun ei ollut sossunluukua?
Ihan samalla ansaintalogiikalla kuin tuhat vuotta sitten tulkoot toimeen taiteilijat. Maineen kiiriminen vain on verkossa paljon tehokkaampaa ja tulotkin sitten – livenä esiintymisestä – tarpeeksi hyvillä taiteilijoilla erittäin suuret. Paljonko nettosi Madonna konsertista ja oliko lipunmyynnissä yhtään apuna 80-luvulla laittomasti YLEn rockradio-ohjelmasta c-kasetin avulla suoritettu piratismi?
Matti H: Sillä päinvastoin kuin täällä niin monella suulla totuutena toistetaan, henkisen työn tuloksia voidaan myydä myös ilman yksinoikeuksia ja juuri sellaiseen hintaan kuin niistä hyötyäkin on.
Tätä väitettä on vaikea uskoa, joten toivottavasti et pelkästään toista sitä totuutena. Jos oikein ymmärsin, ajattelet että kullakin hengentuotteella on (periaatteessa euroina määritettävissä oleva) ’hyöty’ joka riippuu vain siitä kuinka hyvin hengentuote X sopii tarvitsijan Y tarpeisiin, mutta ei riipu mistään muusta.
Itse kuvittelisin että ainoa tapa muuttaa ’hyöty’ euromääräiseksi ’hinnaksi’ on kysynnän ja tarjonnan laki. Jos maailmasta häviävät tekijänoikeudet, Ilkka Remeksen romaanin tarjonta ehkä miljoonakertaistuu kun romaanin pystyy IR:n lisäksi toimittamaan tarvitsijalle kuka hyvänsä joka osaa painaa tietokoneen copy-nappulaa. Semmoinen ei voi olla vaikuttamatta hintaan.
Ehkä pystyt tarkentamaan mitä tarkkaan ottaen tarkoitit ’hyödyn suuruisella hinnalla’, jolla siis henkisen työn tuloksia pystyisi myymään ilman yksinoikeuksiakin?
Itse pelkään että todellisuudessa Remes, joka on tehnyt ehkä miljoonakertaisen työmäärän copy-nappulan painajaan verrattuna, toteaa että hän ei pysty kilpailemaan nappulanpainajien kanssa ja vetäytyy markkinoilta. Seuraa äärellisen pituinen piratismin purskahdus kun kaikkien aikaisemmin kirjoitettujen kirjoven varasto tulisi vapaaseen jakoon. Kaj Sotalan sanoin Toinen merkittävä syy on puhdas tavallisille ihmisille koituva hyöty. Ihmiset kopioivat paljon enemmän kuin voisivat koskaan ostaa Mutta uusia kirjoja ei *kenties* enää kirjoitettaisi, muuta kuin marginaalisessa määrin. Riittähän toki toisaalta rypemistä tähänastistenkin kirjojen meressä.
Olet asian ytimessä. Kun ilmaiseksi kopiointi on helpompaa kuin ostaminen, kumman luulette olevan suositumpaa?
Kaj Sotala: Ilmaiseksi kopiointi, toki. On kuitenkin virhepäätelmä johtaa tästä se johtopäätös, että ilmaiskopiointi välttämättä tämän vuoksi vähentäisi myyntiä.
Pikemminkin avoin kysymys kuin virhepäätelmä, kai? Jokainen ilmaiseksi ladattu teos pienentää tekijän potentiaalia saada teostaan kaupaksi maksua vastaan, koska lataaja on mahdollinen teoksen ostaja, ja lataaja (arguably) menettää insentiivinsä ostaa enää teosta [1]. Myynnin pieneneminen yhden latauksen vuoksi voi olla hyvin vähäinen, mutta on se oletusarvoltaan nollaa suurempi. Lataaja olisi esim. ehkä ollut valmis maksamaan kaupan listahintaa pienemmän summan P, vähintäänhän hän osoitti olleensa valmis näkemään latausnappulan painamisen vaivan joka oli nollaa suurempi. Nyt kun ilmaisten latausten määrä on hyvin suuri, vaikkapa Q latausta, tekijän menettämä rahamäärän oletusarvo P kertaa Q saattaa olla merkittävä.
Toisessa puntarissa on teoksen tunnettuuden lisääntyminen. Kenties murto-osa R niistä Q lataajasta kiinnostuu ja ostaa teoksen täyteen hintaan H. En tosin ymmärrä miksi teoksen jo ladannut maksaisi virallisesta teosversiosta mitään [1], mutta kuvitellaan että maksaa.
Nyt tekijän tulojen kasvu tai pieneneminen tekijänoikeudettomassa maailmassa riippuu siitä onko R * Q * H suurempi vai pienempi kuin Q * P. Kumpaan suuntaan vaaka keikahtaa riippuu konkreettisista numeroista joiden arvo on erittäin epävarma, ja todennäköisesti vaihtelee teoksesta toiseen ja historiallisesta ajanhetkestä toiseen. Tekijänoikeuksien kritisoija voi oikaista pyöristämällä P:n nollaksi ( en mä kuitenkaan olis sitä kirjaa ostanut …), ja tekijänoikeuksien kannattaja voi oikaista pyöristämällä R:n nollaksi. Kuinka asianlaita todella on selviää vain, öö, katsomalla kuinka asianlaita todella on. Itse en osaa sanoa kumpaan suuntaan vaaka kallistuu.
Kaj Sotala: Baen Books? Meneekö kokonainen kustantamokin yksittäistapaukseksi?
Haa, tässäpä sitä empiiristä dataa. Tiedätkö yksityiskohtaisemmin kuinka noilla sujuu? Tiedetäänkö ketkä ostavat oikeita kirjoja ja millä motiivein? Toimiiko mekanismi (ilmaisjakelu lisää aitojen kirjojen myyntiä) vielä sittenkin kun ei tarvitse lukea pdf:iä ruudulta, vaan sähköinen kirja on yhtä mukava kuin paperinenkin ja lukulaitteet yleisiä? Wiki-artikkelin mukaan samoilla hemmoilla on jostain syystä myös maksullinen Webscriptions-palvelu.
Entä onko samanlainen kirjamyynnin lisääntyminen odotettavissa ilmaisjakelun myötä silloinkin jos jaeltavana on (ainakin minulle) tuntemattomien scifi-kirjailijoiden sijasta vaikka Harry Potter? Vai onko Harry Potteria ’moraalitonta’ myydä enempää kuin Keith Laumeria?
Kaj Sotala: Kerro tuo kustantajilleni. :] Minulta on julkaistu yksi kirja ja toisen käsikirjoitus on tällä hetkellä kustantajalla viimeisteltävänä. Kolmas on työn alla, siitäkin on alustava sopimus.
Ihan uteliaisuuttani: Mistä saat tulosi? Kirjamyynnistä, palkkatyöstä, jostain muusta?
[1] Se että imuroitu MP3-tiedosto saa kiinnostumaan CD-kansitaiteesta (mahdollinen insentiivi), ei toimi enää tekijänoikeudettomassa maailmassa jossa täydellinen Pirkka-kopio CD:stä kansitaiteineen on saatavissa. Altruistinen vapaaehtoistuki artistille jäänee yhtä marginaaliseksi kuin vapaaehtoinen luomuruoan ostaminen nykyään tai kummilapsen tukeminen kehitysmaissa, mutta tämä voi toki olla väärä arvaus.
Mikko Kivirannalle, joka epäilee, ettei henkisen työn tulosta voida myydä ilman yksinoikeuksia sellaiseen hintaan kuin niistä hyötyäkin on:
Otsikon Rajakustannukset, hintamekanismi … alla 1.8. kello 10:15 esitin esimerkin siitä, miten tämä tapahtuu, mutta kertauksen vuoksi vielä tässä:
Tekijä myy hengentuotteensa kertasuorituksena, jonka jälkeen tuote on kaikkien vapaasti hyödynnettävissä. Myynti tapahtuu ilman yksinoikeutta aivan kuin porkkanoiden myynti torilla. Kyse on siitä, löytyykö ostajaa. Jos tuotteella on ylipäätään arvoa, aina löytyy yksilöitä tai yhteisöjä, joille siitä on suurempi arvo kuin muille, esimerkiksi fanit. Silloin löytyy aina sellainen hinta, jolla tämä yhteisö on valmis ostamaan kyseisen tuotteen, vaikka kaikki muut saavat sen ilmaiseksi. (Tiedemies osaa ehkä formuloida tämän matemaattiseksi kaavaksi, jolloin asia tulee selväksi niillekin, jotka eivät siitä mitään ymmärrä.)
Sen jälkeen kyse on siitä, miten myyjä pystyy saamaan kokoon mainitun yhteisön. Internet auttaa. Tekijä laittaa verkkoon kuvauksen musiikistaan, kirjastaan, tietokoneohjelmastaan tms. mahdollisen ulkopuolisen arvioinnin kanssa ja asettaa sille sopivaksi katsomansa kiinteän hinnan. Tuotteen haluavat yksilöt ja/tai yhteisöt maksavat kukin mielensä mukaan ja kun hinta täyttyy, tuote julkaistaan kaikille vapaaksi. Ellei hinta täyty määräajassa, kauppa peruuntuu eli kukaan ei saa eikä maksa mitään, tai myyjä laskee hintaa vastaamaan jo saatua rahan määrää.
On huomattava, että kyseessä on suora markkinamekanismi myyjän ja ostajien välillä. Valtiovalta ei säätele sitä millään tavalla eikä sen valvonta vaadi sen enempää valtiovallan toimia kuin porkkanoidenkaan myynnin valvonta. Mutta myöskään millään sivullisilla, tuottajilla, kustantajilla, lakimiehillä ei ole sormiaan pelissä. Jos kaupan tulos on jonkin osapuolen mielestä huono, ainakaan markkinoita ei käy syyttäminen.
Kyseisessä ja 5.8.2009 kello 20:27 kommenteissa osoitin myös, miksi nykyinen hinnoittelujärjestelmä, joka laskee yleisen hyödyn summaamalla yksityisiä hyötyjä, on huono. Ja miksi kertamyynti suuntaa luovaa työtä kaikkia hyödyttävien informaatioiden tuottamiseen.
Piraattipuoleen tavoitteet ovat poliittisesti viisaat, verrattuna omaan näkemykseeni asioista. Ihmisiä ei saada vakuutettua olemalla oikeassa, vaan olemalla vähän vähemmän väärässä kuin virallinen linja.
Omalla näkemykselläni, ei ole mitään tekemistä piraattipuolueen kanssa, vaikka blogini perusteella ilmeisesti jotkut ovat näin väittäneet; en ole koskaan ollut missään tekemisissä minkään ko. puolueen elimen kanssa. En ole edes tietääkseni koskaan tavannut ketään ko. puolueen jäsentä.
Vihreät sensijaan ovat eksplisiittisesti edustajiensa (sekä kunnanvaltuutettujen että kansanedustajien) välityksellä ilmaisseet tukensa nykymuotoiselle ja kiristyvälle tekijänoikeudelle. Tämä on merkittävin syy, miksi itse en esimerkiksi enää aio äänestää vihreitä.
Entä jos asialle ei voi mitään? Tämä siis täysn ottamatta kantaa siihen onko kirjailijan elannon turvaaminen hyvä vai huono asia.
Yksi tekijänoikeuksien vastustamisen argumenttihan on se, että jos niiden valvominen edellyttää käytännössä jokaisen kansalaisen viestinnän tiukkaa valvontaa ja tietokoneiden ym. viestintälaitteiden varustamista valvontaohjelmilla (ja jatkuvaa vaerkkoyhteyttä lainmukaisuuden todentamiseksi), niistä on luovuttava. Eli jos lain kohtuullisen noudattamisen valvonta edellyttää keinoja, jotka eivät ole yhteiskunnallisesti, sosiaalisesti, poliittisesti ja/tai inhimillisesti hyväksyttäviä rikkeen vakavuuteen nähden, voiko lakia puolustella?
Näinhän on käynyt aikojen saatossa vaikka kuinka monessa asiassa.
t. cj