Kansantaloustieteen oppikirjoissa opetettiin ainakin ennen, että markkinamekanismi ohjaa voimavarojen käyttöä oikein, kun tasapainotilassa tuotteen hinta vastaa sen valmistamisen marginaalikustannuksia. Tämä tuntui jo silloin vähän arveluttavalta, sillä jos tuotantokustannukset jaetaan kiinteisiin ja muuttuviin, pelkillä muuttuvilla kustannuksilla myyvä yritys menee konkurssiin. Teoria pelastettiin olettamalla, että lähestyttäessä kapasiteetin ylärajaa, muuttuvat kustannukset alkavat nousta. Oppikirjoissa mainittiin myös rautatiet toimintana, jossa kiinteiden kustannusten osuus on niin suuri, että oikea hinnoittelu marginaalikustannusten mukaan johtaa – ja sen tuleekin johtaa – toiminnan tappiollisuuteen.
Informaatioyhteiskunnassa törmätään yhä useammin tilanteeseen, jossa valmistuksesta aiheutuu oikeastaan van kiinteistä kustannuksia ja marginaalikustannukset ovat nolla. Jos tuotetaan kallis televisio-ohjelma, sen kustannusten kannalta on yhdentekevää, kuinka moni sitä katsoo. Siksi olisi järjetöntä hinnoitella osa katsojista ulos korkealla hinnalla. Siksi radio- ja televisio aloittivat Euroopassa maksuttomina yleisradioina. (Katsominen on marginaalihinnan kannalta maksutonta lupamaksusta huolimatta, koska lupamaksu pitää maksaa, vaikka ei katsoisi)
Ihmisillä on aika huono maksumoraali, kun tuotteiden marginaalikustannus on nolla. Pummilla matkustamista ei pidetä varastamisena, koska ratikan kulut eivät nouse parista ylimääräisestä matkustajasta. Piraattipuolue haluaa laillistaa tekijänoikeudella suojatun materiaalin ilmaisen kopioinnin. Ja niin edelleen.
Optimaalisen suunnitelmatalouden piti johtaa voimavarojen parhaaseen mahdolliseen käyttöön. Tiedämme, että käytännössä ei näin käynyt. Toisaalta vapaan kilpailun ja markkinamekanismin piti yleensä johtaa samaan parhaaseen mahdolliseen tilanteeseen. Kun näin ei käy, puhutaan markkinavirheestä. Näihin marginaalikustannuksiltaan ilmaisiin hyödykkeisiin ei ole optimaalista ratkaisua, vaan ne tuottavat aina markkinavirhettä. Aina, kun joku kuluttaja rajataan hinnalla ulkopuolelle, syntyy hyvinvointitappiota.
Kuvitellaan tuotetta, jonka tuottamisen marginaalikustannus on tasan nolla, mutta kiinteät kustannukset ovat merkittävät. Miten se pitäisi hinnoitella. Sovitaan, että kyse on televisio-ohjelmasta, jonka kustannukset eivät riipu lainkaan siitä, kuinka moni sen näkee.
Oheisessa kuvassa kysyntä on piirretty maksuhalukkuuden mukaan järjestykseen siten, että vasemmalla ovat ne katsojat, jotka arvostavat ohjelmaa eniten ja oikealla ne, jotka arvostavat vähiten. Arvostusta mitataan sillä, paljonko he olisivat valmiit tuotteesta maksamaan. Punaisen käyrän alapuolelle jäävän alueen pinta-ala kertoo, paljonko ohjelmasta olisi yhteenlaskettua hyötyä, jos kaikki halukkaat saisivat sitä katsoa. Kannattaisiko optimaalisessa kansantaloudessa ohjelmaa lainkaan tuottaa, riippuu siitä, onko tuo kokonaishyöty suurempi vai pienempi kuin kiinteä kustannus; siis riittäisivätkö rahat peittämään kulut, jos jokainen katsoja saataisiin maksamaan tasan se summa, jonka arvoisena itselleen he ohjelmaa pitävät.
Jos ohjelman katsominen on maksullista (siten, että juuri tämän ohjelman katsomisesta joutuu maksamaan) ja ohjelman tuottaa yksityinen yritys, sen pitää päättää, pyrkiikö se houkuttelemaan halvalla hinnalla (p2) paljon katsojia (q2) vai periäkö korkeaa hintaa (p1) ja tyytyä pieneen määrään katsojia (q1). Mitä korkeammaksi hinta asetetaan, sitä suurempia hyvinvointitappioita syntyy, kun osa katsojia rajataan turhaan ulkopuolelle. Tätä ajatellen hinnan pitäisi olla mahdollisimman halpa, mieluummin tasan nolla. Silloin ei tietenkään saada kiinteitä kuluja peitetyksi ja käy niin, ettei tuota ohjelmaa koskaan tuotettaisi.
Oli hinta mikä hyvänsä, yritys saa kerätyksi vain osan ohjelman potentiaalisesti tuottamasta kokonaishyödystä. (Joko suorakulmioiden p1 x q1 tai p2 x q2 muodostama pinta-ala) Siksi on hyvinkin mahdollista, että ohjelma jää kokonaan tuottamatta, vaikka ilmaisena sen katsojille tuottama hyöty riittäisi peittämään tuotantokustannukset. Tuotantopäätösten kannalta optimaalista olisi, jos jokainen saataisiin maksamaan tasan se summa, jonka arvoisena he ohjelmaa pitävät.
Hyvinvointitappioita syntyy aina, jos hinta on sama kaikille. Osa katsojista rajataan ulkopuolelle ja toisaalta lopuilta ei saada perityksi sitä hyötyä, jonka he ohjelmasta saavat. Jos minä pidän ohjelmaa viiden euron arvoisena, mutta siitä peritään vain kaksi, tuo erotus, kolme euroa, on minun saamani kuluttajan ylijäämä.
Hintadifferoinnilla pyritään ainakin lähemmäs sitä tilannetta, että tilannetta, että jokainen maksaa kokemansa hyödyn verran. Ohjelmaa voidaan myydä halvemmalla opiskelijoille ja eläkeläisille, koska nämä pienempituloisina ilmeisesti olisivat valmiit maksamaan vähemmän. (Tästä ne opiskelija- ja eläkeläisalennukset johtuvat, eivät altruismista) Sitten voidaan tehdä niin, että ensin ohjelma näytetään kalliilla niille, jotka ovat valmiit maksamaan siitä paljon ja myöhemmin halvemmalla lopuille.
Yksi tapa hintadifferointiin on myydä tuote parempana maksuhalukkaimmille ja vähän huononnettuna niille, jotka eivät ole valmiit maksamaan riittävästi. Tuotteen (kameran, tietokoneen, tietokoneohjelman) tahallinen heikentäminen on tietysti tavallaan älytöntä, mutta se voi johtaa kaikkien kannalta parempaan tulokseen kuin se, että tuotetta joko myydään kalliilla vain pienelle osalla väkeä tai niitä hyviä ominaisuuksia ei koskaan suunnitellakaan, koska niille ei saa katetta.
Tuotteen tahallinen heikentäminen on markkinavirhe, mutta se voi auttaa torjumaan suuremman markkinavirheen.
Jos markkinavirhe käy sietämättömän korkeaksi, yhteiskunta voi pelisääntöjä muuttaen torjua sitä. On e3simerkiksi perustettu kirjastolaitos, vaikka kiurjan lainaamisen kustannukset ovat suuremmat kuin sen painoksen kasvattamisen kustannukset. Kirjojen ostajat osallistuvat kiinteiden kustannusten peittämiseen ja lainaajat pääsevät tavallaan siivellä. kansalaisyhteiskunta on kehittänyt ilmaisohjelmia hyvää hyvyyttään. Piraattipuolue haluaa tekijänoikeudet pois ja kirjat ja musiinkin kustannettavaksi jotenkin muuten, ilmeisesti vapaaehtoisilla lahjoituksilla. (Piraattipuolueen tavoite ei kyllä ole minulle täysin valjennut) Lääkepatentteja on vaadittu kumottavaksi kehitysmaiden lääkehuollon osalta. Ja niin edelleen.
Informaatioyhteiskunnassa alhaisten tai olemattomien marginaalikustannusten tilanne käy yhä yleisemmäksi. Talouden optimointi vaatisi tältä osin päättäjiltä suurta luovuutta. Joskus on järkevää maksaa kiinteät kulut yhteiskunnan pussista ja jakaa tuotetta ilmaiseksi tai lähes ilmaiseksi.
”Oppikirjoissa mainittiin myös rautatiet toimintana, jossa kiinteiden kustannusten osuus on niin suuri, että oikea hinnoittelu marginaalikustannusten mukaan johtaa – ja sen tuleekin johtaa – toiminnan tappiollisuuteen.”
Hieman aiheesta sivuun totean:
Hemmetin oppikirjat, joskus tuntuu että kansantaloutemme suurimmat ongelmat tulee siitä mitä kauppatieteilijöille opetetaan.
Parasta yhteiskunnallemme olisi saada kaikkiin yhteiskunnallisiin johtotehtäviin humanisteja insinöörejä.
Kauppatieteilijöiden opetuksesta olewn samaa mieltä. Näitä markkiavirheitä selvitetään kansantalousieteissä. Kauppatieteilijöille markkinat ovat erehtymättömiä. 🙂
Osmo: Kyllä sitä kansista opetetaan kauppakorkeassakin…
Oikein mainio pieni kertaus. Ei nuo opetukset ole oleellisin osin muuttuneet, ainakin Helsingin Yliopistossa näin opetetaan edelleen.
Markkinavirheitä on paljon, mutta usein valtion ratkaisu on suurempi ongelma. Rautatiet on järkevä kansallistaa (ainakin osittain, ehkä riittäisi että valtio omistaa radat mutta yksityiset operoivat junia?), mutta esimerkiksi digitaalikameroiden valmistukseen ja myyntiin valtion ei varmasti kannata puuttua lainkaan. Mutta näinhän tämä menee: on talousteoreettisestikin selvää että markkinat ajautuvat usein huonoon tasapainoon, eli valtiolla tulee olla jokin rooli taloudessa.
Piraattipuolueen sivuilta löytyy ainakin tällainen lyhyt kuvaus siitä, mitä puolue haluaa:
Piraattipuolue haluaa edistää myönteistä tietoyhteiskuntakehitystä.
Tekijänoikeudet eivät saa rajoittaa teosten epäkaupallista käyttöä. Yhteiskunnalle vahingollisista lääke- ja ohjelmistopatenteista on luovuttava ja patenttijärjestelmää tarkasteltava kokonaisuutena uudelleen. Tekijänoikeuksia tai ulkoisia uhkia ei saa käyttää perusteena vapauksien ja yksityisyyden kohtuuttomalle rajoittamiselle. Valtioiden ja Euroopan unionin on toimittava nykyistä avoimemmin ja kansanvaltaisemmin.
… …
Koska aineettomien hyödykkeiden elinaika on nykyaikana häkellyttävän lyhyt, on kaupallisen kopioinnin ja käytön tekijänoikeussuoja lyhennettävä 5-10 vuoteen hyödykkeen julkaisusta. Epäkaupallisen kopioinnin ja käytön on oltava vapaata luomishetkestä lähtien.
Tuo tekijänoikeuksien lyhentäminen on järkevää, mutta ajatus oikeudesta kopioida omaan käyttöön merkitsee, että kaikki tekijänoikeustulot lakkaavat ajan myötä, kun paperista ja cd-levyistä luovutaan.
Lisäyksenä vielä edelliseen, valtion roolia on syytä rajoittaa taloudessa ihan verotuksen syrjäyttämisvaikutuksenkin takia. Vaikka valtio tietäisi tasan mitä kansalaiset haluavat, sen ei kannattaisi niitä verovaroin ostaa. Korkeampi verotus aiheuttaa hyvinvointitappiota työntarjonnan vähenemisen myötä. Valtiolla on siis näiden markkinavirheiden korjaamisessa ongelmana sekä se, että pitää tietää mitä kansalaiset haluavat, että se, että verotus (pl. henki- tai muut absurdin verot joita ei oikeasti käytetä) aiheuttaa aina hyvinvointitappiota.
Arabit ovat ratkaisseet basaareissaan ongelman kauppiastaidoillaan, jokainen maksaa tavarasta yksilöllisen hinnan sen mukaan minkä arvoiseksi tavaran arvostaa.
Olen lähiaikoina valmistumana kauppatieteistä (en taloustieteistä), mutta olen vasta nyt viimeisenä opintovuotenani tajunnut, että kauppatiede on oikeaa todellisuutta ja että taloustiede on abstrakti malli todellisuudesta.
Kauppatieteissäkin asioita opetetaan usein niin, että hyvä yritysjohtaja pyrkii jäljittelemään taloustieteen malleja. Asianhan pitäisi olla juuri päinvastoin: kauppa on ensisijaista, malli on vain malli.
Piraattipuolue haluaa tekijänoikeudet pois ja kirjat ja musiinkin kustannettavaksi jotenkin muuten, ilmeisesti vapaaehtoisilla lahjoituksilla.
Se on vain yksi ainoa vaihtoehto monista, joita on esitetty. Omasta mielestäni parempi ratkaisu olisi esimerkiksi musiikin tuotannossa vaikkapa se, että tuotanto rahoitettaisiin valtion budjetista maksettavilla apurahoilla, joiden suuruuden määräisi se, kuinka monta kertaa saman esiintyjän, säveltäjän, tuotantoyhtiön jne. aiempaa tuotantoa on ladattu ilmaisesta palvelusta, jonne tuotannon ladattavaksi antaminen olisi ehtona apurahajärjestelmään pääsylle. Toimittaisiin siis hieman samaan tapaan kuin Suomen nykyinen kirjastokorvausapurahajärjestelmä, mutta ”kirjaston” palvelimelle vain tulisi aineettomassa muodossa digitaalisesti saataville kaikki musiikki, joka ylipäänsä on tehty – ja vastaavasti apurahoihin olisivat oikeutettuja kaikki musiikin tekijät, tarkasti suhteessa saavuttamaansa suosioon. (Mutta koska osa ihmisistä ei lataisi koskaan mitään, heitä vastaava osuus apurahabudjetista voitaisiin mahdollisesti ohjata pienilevikkisen mutta taiteellisesti korkeatasoisen musiikin tukemiseen.)
Tämä skenaario ei ole omaa keksintöäni, vaan olen nähnyt useamman kuin yhden nimenomaan piraattipuolueiden piirissä vaikuttavan ihmisen esittävän eri versioita siitä.
Esimerkiksi kirjojen kohdalla ongelma ei taas ole niin suuri, koska niiden käyttömukavuus digitaalisessa muodossa on parhaimmillaankin niin paljon huonompi kuin digitaalisen tekstin.
(Piraattipuolueen tavoite ei kyllä ole minulle täysin valjennut)
Tässä vaiheessa piraattipuolueiden tavoitteena on nähdäkseni ollut lähinnä yrittää herättää julkista keskustelua siitä, miten immateriaalioikeuksien alaisen omaisuuden tuotanto voidaan jatkossa rahoittaa ja muutoin järjestää, kun ollaan tultu tilanteeseen, jossa esimerkiksi tekijänoikeusrikosten valtavaan enemmistöön puuttuminen on tullut yksinkertaisesti teknisesti mahdottomaksi – täysin riippumatta siitä, mitä mieltä sinä, minä tai kukaan muu on näiden tekijänoikeusrikosten moraalisesta tuomittavuudesta/ei-tuomittavuudesta tai yhteiskunnallisesta haitallisuudesta/haitattomuudesta.
Se, että ihmisillä todella on huono maksumoraali, kun tuotteiden marginaalikustannus on nolla, on kyllä sinänsä hyvin painava lisänäkökohta, mutta tämä valvonnan tekninen mahdottomuus, joka on täysin moraalin ulkopuolinen seikka, on selkeästi päänäkökohta. Ja tämän ohittamisesta tuntuu johtuvan suuri osa siitä ihmetyksestä ja sanoisinko moraalisesta pöllämystyneisyydestä, jota ns. piraattiliike on monissa yhteiskunnallisissa keskustelijoissa herättänyt.
Piraattipuoluelaisten – tai sen osan heistä, jonka kanssa olen itse keskustellut – ajatuksena on, että mikäli ei kohta saada kehitettyä jotakin uutta rahoitusmallia, niin ihan puhtaasti pelkän digitaalitekniikan kehityksen vuoksi on lähitulevaisuudessa tulossa yksinkertaisesti mahdottomaksi ansaita rahaa immateriaalioikeuksilla, aivan kuten on jääkaapin kehityksen vuoksi tullut mahdottomaksi ansaita rahaa jään myynnillä kotitalouksille, tai auton ja junan kehityksen vuoksi mahdottomaksi ansaita rahaa hevosliikenteellä. Piratismin paheksujat ja nykyisen tekijänoikeuslainsäädännön puolestapuhujat rinnastuvat heidän mielessään siihen, että jäätehtailija tai hevossiittolan omistaja olisi aikoinaan noussut vaatimaan, että valtion tulee lainsäädännöllä lähteä tukemaan heidän kannattamattomaksi muuttuneita bisneksiään. Eli pönkittämään nimenomaan olemassaolevia markkinavirheitä tai jotain, mikä ainakin heidän omasta näkökulmastaan on markkinavirhe.
Tuli mieleen, että toimisiko semmoinen nollan , tai lähes nollan rajakustannuksen informaatiotuotteen hinnoittelujärjestelmä, missä ensimmäinen tuote myytäisiin vaikka sentillä, ja jokainen ostettu tuote kasvattaisi hintaa sentillä. (tai muulla kiinteällä summalla)
Aikanaan hinta nousisi niin, että tuotetta myytäisiin vain muutamia kappaleita aikayksikköön, jolloin voitaisiin vapauttaa tuote ilmaiseen levitykseen. Tätä aikarajaa ei tietenkään yleisö tietäisi, ettei tulisi pelaamisen mahdollisuutta.
Marginaalikustannus = ei katetta = ei bisnestä.
Huomauttaisin näihin käyriin liittyvistä epistemologisista ongelmista vähän.
Eräs tärkeimpiä on, että nuo käyrät ovat ”kuvitteellisia”, so. ne ovat olemassa oletuksella ceteris paribus, siis olettaen, että kaikki muu taloudessa toimii tarkalleen niinkuin ennenkin. Eli että jokainen yksittäinen tuote on yksittäisen kuluttajan ostopäätöksissä – tai ainakin koko talouden kannalta volyymiltään niin pieni – että sen hinnan heilahtelut ja ostetut määrät eivät havaittavissa määrin syö kapasiteettia ja ostohaluja muusta taloudesta.
Jollekin keskikokoiselle kuivatavaralle, jolle löytyy runsaasti substituutteja ja joka muodostaa häviävän pienen osan ihmisten budjetista ja jonka tuotanto on häviävän pieni osa kansantaloudesta, tällainen tarkastelu on riittävä.
Toinen huomautus:Piraattipuolue haluaa tekijänoikeudet pois ja kirjat ja musiinkin kustannettavaksi jotenkin muuten, ilmeisesti vapaaehtoisilla lahjoituksilla.
Miksi musiikkia ja kirjoja pitäisi mitenkään kustantaa eri tavalla kuin nyt, vaikka niitä saisi kopioida? USA:ssa ei ollut tekijänoikeuksia ulkomaalaisille kirjoille ennen 1900-luvun alkua (ulkomaisia kirjoja sai kopioida täysin vapaasti) ja silti Brittikirjailijat saivat isojakin tuloja USA:n markkinoilta. Boldrin & Levinen ”Against Intellectual Monopoly” on myynyt käsittääkseni ihan hyvin, vaikka sen saa ladata verkosta ilmaiseksi. Sama pätee suureen määrään kirjoja muutenkin. Jos kirja on hyvä, ihmiset ostavat sen, koska painettu kirja on edelleen paljon miellyttävämpi lukea kuin joku pdf-tiedosto. Hinta voi jäädä toki vähän alhaisemmaksi kuin nykyään.
Musiikintekijät tienaavat nytkin usein paremmin keikkailemalla kuin levyjä myymällä.
Yhteiskunta on tekijänoikeuksien vuoksi lähtenyt liukumaan sellaiseen suuntaan, että olemme valmiita tinkimään sananvapaudesta, demokratiasta jne. puolustaaksemme tekijänoikeuksia. Kun puhutaan lapsen heittämisestä pesuveden mukana, tämä on ihan omaa luokkaansa.
Tekijänoikeusteollisuus muodostaa maailmantaloudesta pienemmän siivun kuin huonekaluteollisuus ja silti sen lobby on niin vahva että poliisin oikeuksia ollaan jaeltu yksityisille toimijoille, habeas corpus lakkautettu jne.
En tiedä mitä piraattipuolue haluaa. Minä pidän kirjoista ja musiikista, enkä halua että ne katoavat. Eivätkä ne mihinkään katoa ilman tekijänoikeuksia. Mutta vaikka katoaisivat, niin mitä sitten? Pidän kuitenkin oikeusvaltiosta ja demokratiasta enemmän. Tekijänoikeuslobby haluaa lakkauttaa molemmat.
Osmo, sanot, että talouden optimointi marginaalikustannusten kadotessa vaatii päättäjiltä suurta luovuutta – oletan, että tarkoitat päättäjillä ensisijaisesti poliittisia päättäjiä. Asian voi kuitenkin esittää myös toisin päin: kun tuotannon ja jakelun marginaalikustannukset ovat lähellä nollaa (mutta kiinteät kustannukset mahdollisesti korkeita), taloudellisten toimijoiden täytyy käyttää luovuutta saadakseen investoinnista rahansa pois.
Kyllä, mutta noissa oloissa myös valtion asettamat pelisäännöt – valtio asettaa aina pelisäännöt – voivat johtaa aivan väärään lopputulokseen, vaikka talouden toimijat olisivat kuinka luovia hyvänsä. Hyvä esimerkki siitä, kuinka valtio on säädösten osalta ollut aktiivinen ja toiminut ilmeisesti jokseenkin onnistuneesti, on Suomen kännykkäpuhelujen sääntely, jossa sääntöjä on tilanteen muuttuessa muutettu moneen kertaan.
Kukaan ei ala yrittäjäksi tehdäkseen kauppaa ilman katetta, olipa kustannusrakenne mikä tahansa. Se siitä oppikirjatehokkuudesta.
Kyllä niissä oppikirjateorioissa marginaalikustannuksiin lasketaan myös yrittäjän työn arvo.
Onko marginaalikustannuksissa mukana yrittäjäriski.
Näin yrittäjien oletetaan käyttäytyvän. Tämä ei ole siis mikään laki, joka velvoittaa yrittäjän toimimaan, vaan malli siitä, mihin oletukset voiton maksimoinnista johtaa vapaan kilpailun oloissa ja siitä, miten markkinoiden pitäisi toimia, jotta voimavarojen käyttö optimoitaisiin. Jokainen ymmärtää, etteivät markkinat voi noin toimia, koska kaikki yritykset toimisivat tappiolla. Tästä taas seuraa, etteivät markkinat optimoi voimavarojen käyttöä, vaan näkymätön käsi toimii väärin.
”Tuotantopäätösten kannalta optimaalista olisi, jos jokainen saataisiin maksamaan tasan se summa, jonka arvoisena he ohjelmaa pitävät.”
Miksi optimaalisinta on, että koko ylijäämä valuu tuottajille, ja kuluttajalle ei jää ylijäämää ollenkaan? (Tästä on joskus muistaakseni keskusteltu aiemminkin, mutta ainakin itse olen jo autuaasti unohtanut keskusteln sisällön). Nähdäkseni juomaveden tuottamisessa marginaalikustannus on häviävän pieni, ja nyt optimaalista olisi, että veden tuottajalle maksettaisiin koko omaisuus ja kaikki velka mitä saa ensimmäisestä litrasta, se kun taitaa suurin piirtein olla ”tasan se summa, jonka arvoisena he ensimmäistä vesilitraa pitävät”
”kaikki tekijänoikeustulot lakkaavat ajan myötä, kun paperista ja cd-levyistä luovutaan.”
1. Tuskin lakkaavat. Ihmiset ovat hyvinkin valmiita maksamaan helppoudesta ja turvallisuudesta. Kuten muutkin ovat todenneet, kirjoista maksetaan, vaikka sisältö olisi ilmaista, spotifyn kaltaisilla palveluilla on varmasti kysyntää maksullisenakin, kun vertaisverkkojen sisällön vaarattomudesta ei oikein koskaan voi olla varma.
2. Vaikka loppuisi, entä sitten? Kulttuurikenttä voisi jopa muuttua paremmaksi jos kulttuuria luotaisiin luomisen ilosta eikä rahan kiilto silmissä.
Olet siis aivan varma, ettei ammattimaisia kirjailijoita tai tiedon tuottajia tarvita mihinkään.
Minä olen taas aika vakuuttunut, että tulevaisuus on mikromaksuissa, joista olen kirjoittanut ennenkin. Jos voisin periä tämän blogin käynneistä sentin/kerta, voisin omistautua pelkälle blogin pitämiselle.
Lukuvinkkinä Chris Andersonin Free. Ihan mielenkiintoisia ajatuksia siitä, miten rahaa voi tehdä veloittamatta itse tuotteesta mitään.
nos: ”Onko marginaalikustannuksissa mukana yrittäjäriski.”
Tarvittaessa kyllä. Mutta yleensä tällaiset lisäparametrit eivät vaikuta varsinaiseen analyysiin ollenkaan. Yrittäjäriskin voi ajatella sisältyvän kiinteisiin kustannuksiin.
Uschanov kirjoittaa: ”…ollaan tultu tilanteeseen, jossa esimerkiksi tekijänoikeusrikosten valtavaan enemmistöön puuttuminen on tullut yksinkertaisesti teknisesti mahdottomaksi – täysin riippumatta siitä, mitä mieltä sinä, minä tai kukaan muu on näiden tekijänoikeusrikosten moraalisesta tuomittavuudesta/ei-tuomittavuudesta tai yhteiskunnallisesta haitallisuudesta/haitattomuudesta.”
Olisikin teknisesti mahdotonta… Digitaalisen materiaalin kopioinnin estäminen teknisesti on mahdotonta, niin kuin veden joka ei ole märkää tekeminen on mahdotonta. Massiivisen valvontakoneiston rakentaminen sen sijaan on teknisesti mahdollista, tosin se edellyttäisi valtavia huononnuksia sekä tietotekniikaan että kansalaisoikeuksiin.
Tiedemies: ”Minä pidän kirjoista ja musiikista, enkä halua että ne katoavat… Pidän kuitenkin oikeusvaltiosta ja demokratiasta enemmän. Tekijänoikeuslobby haluaa lakkauttaa molemmat.” Tästä on kysymys.
Kaikkeen työn arvoon sisältyy henkilökohtainen profit, palkkio siitä, että työskentelee. Ne kannustimet.
Kommentoin vielä toista kohtaa Ushanovin kirjoituksessa:
”Omasta mielestäni parempi ratkaisu olisi esimerkiksi musiikin tuotannossa vaikkapa se, että tuotanto rahoitettaisiin valtion budjetista maksettavilla apurahoilla, joiden suuruuden määräisi se, kuinka monta kertaa saman esiintyjän, säveltäjän, tuotantoyhtiön jne. aiempaa tuotantoa on ladattu ilmaisesta palvelusta, jonne tuotannon ladattavaksi antaminen olisi ehtona apurahajärjestelmään pääsylle.”
Puhutaan nyt sitten siitä rahasta. Jonkinlainen könttämaksujärjestelmä kuten yllä on mielestäni yksi realistinen vaihtoehto. Esim. kasettimaksujärjestelmää on kritisoitu kovasti, mutta minusta se on verrattaen sivistynyt vaihtoehto. Se ei ole millään muotoa täydellinen tai ongelmaton, mutta ainoa asia mistä olen tekijänoikeuksien suhteen varma on että mitään pareto-optimaalisia, kivuttomia ja kivoja ratkaisuja ei ole olemassakaan.
Se Osmon peräänkuuluttama luovuus on esim. YLEn suhteen kyllä hukassa. Yksi vaihtoehto YLEn rahoitukseen olisi maksukortti. YLEn ei tätä syistä jota en sen kummemmin jaksa spekuloida halua, ja voi olla että ratkaisu ei ole sen kannalta optimaalinen.
Kuitenkin, jos YLE-järjestelmä toteutettaisiin avoimena julkisena palveluna, niin meillä olisi kansallinen sisältömaksujärjestelmä johon kuuluisi lähes jokainen suomalainen. Tuollaisen lisäarvo verrattuna siihen että jokainen toimija väkertää omia vastaavia järjestelmiään ja tämän tuomat mahdollisuudet olisi kansantaloudellisesti isompi asia kuin jotkut YLEn lupamaksut.
Tekijänoikeuksista puhuttaessa, on hyvä muistaa mistä aikoinaan on lähdetty. Silloin kun Yhdysvallat perustettiin, ”kansakunnan isät” kirjasivat lakiin, että tekijänoikeudet (jotka silloin koskivat vain kirjoja) tulisi toimia opt in -periaatteella (ne eivät siis olisi automaattisia) ja ne olisivat vaan voimassa 15 vuotta julkaisuhetkestä.
Nykyisellään itse teoksien tekijänoikeudet on venytetty 70 vuoteen tekijän KUOLEMASTA ja yksittäisille tallenteille (kirjat, CD:t etc.) 50 vuotta äänityksestä. Ja lisää ollaan haluamassa, EU:ssa on vetämässä lakiesitys, joka nostaisi tallenteiden suojan 90 vuoteen. Asialla on ennen kaikkea Disney, joka ei halua, että heidän vanhemmat teoksensa tulisivat vapaaseen jakoon. Jotkut taas pelkäväät, että Disney-leffojen vapaasta saatavuudesta saattaisi syntyä domino-efekti, kun ihmiset alkavat kysellä että ”niin, miksi tätä vapautumista pitikään odotella niin kauan?”
Miltä tahansa kantilta kun asiaa tarkastelee, niin pitkille tekijänoikeuksille ei ole oikein mitään järkevää perustetta. Mikä tahansa tuote, niin teoksen tuottaja on kyllä kotiuttanut siitä rahat takaisin muutaman vuoden sisään. Sanoisin, että reilusti alle prosentti kaikista tuotetuista kirjoista, CD:stä, elokuvista jne. tuottaa tekijälleen vielä tuottoa yli viiden vuoden jälkeen. Pelkkä rahan aika-arvo ja tuotto-odotukset sanelee sen, että Hollywood-studiot odottavat saavansa elokuvasta rahat takaisin alle vuodessa, muuten elokuva on floppi. Miksei tekijänoikeuslaisäädäntä kuvasta tätä realiteettia? Pitkät tekijänoikeudet myös passivoi artistia, joka on kerran saanut ”hitin” aikaan. 90 vuoden tekijänoikeuksia puolusteltiin myös sillä, että tekijän lapsenlapsillekin on taattava jotain murusia…
Itse olisin valmis laskemaan teosten tekijänoikeuksien aikarajan kahteenkymmeneen vuoteen, samaksi kuin patentit. ”Oikeampi” aika olisi mielestäni juuri jotain viiden vuoden luokkaa, mutta 20 vuotta on hyvä kompromissi. Patentit ovat muuten mielenkiintoinen vertailukohta, sillä tuotekehityksessä insentiivi suojata keksintönsä on paljon suurempi, mutta SILTI suoja on vain 20 vuotta.
Jotkut akateemikot ovat vaatineet jopa KAIKKIEN tekijänoikeuksien ja patenttien poistamista, tässä pari puheenvuoroa:
Tyler Cowen: Patents vs. Markets
Economists call for patent and copyright abolition
No mitä kansalaiset lyhyemmistä tekijänoikeuksista hyötyisivät? Kampin Teerenpelissä esitettiin jokin aika sitten vanhoja Tarzan-elokuvia (joiden oikeudet olivat jo rauenneet) isolta skriiniltä. Melko varmasti tällaisia ”koko kansan elokuvateattereita” saattaisi ilmestyä sinne tänne. En näkisi sitäkään huonona, jos joku alkaisi painamaan klassikkoteoksia halvalla kansan nautittavaksi. Kompromissi tekijänoikeuksien kestossa voisi myös vähentää tätä polarisaatiota, joka tekijänoikeusjärjestöjen ja ”piraattien” välillä vallitsee.
”Optimaalisen suunnitelmatalouden piti johtaa voimavarojen parhaaseen mahdolliseen käyttöön. Tiedämme, että käytännössä ei näin käynyt. Toisaalta vapaan kilpailun ja markkinamekanismin piti yleensä johtaa samaan parhaaseen mahdolliseen tilanteeseen.”
Noi vaan ovat ja ovat olleet utopioita molemmat. Oli aika mielekiintoinen tilanne, kun sosialismi kaatui, lähdettiin toisen utopian perään eli vapaan markkinatalouden.
Tuli maaiman talouksille ja kallis lasku nyt historian suurimman laman myötä, kun harjoiteltiin jos se vapaa markkinatalous saataisiin toimimaan ja nyt arvellaan, että voittajaksi selviää Kiina. Eli se tulisi olemaan vahvimmillaan, koska se ei ole demokratia ja siten pystyy toteuttamaan radikaalejakin korjaustoimenpiteitä.
Kuinkakohan monta utopioiden harjoitteluleikkiä maailman taloudet tulevat kestämään, vai näemmekö ajan jollon maailman taloudet ovat niin pahasti velkaantuneita, ettei velkoja pystytä maksamaan takaisin ja velkakulut syövät suurimman osan palvelujen rahoituksesta. Jokaisen harjoittelukierroksen jälkeen näyttää velkaa tulevan aina lisää mittariin. Saa nähdä milloin nykyinen valtion velkamme on sama kuin viime laman aikana, jolloin se oli suurimmillaan. Sitä ei tietääkseeni jos velan kokonaismäärää katsoo, ole edes kovin merkittäviä määriä saatu lyhennettyä.
Jos Osmo alkaisi laskuttaa blogi-käynneistä sentin/kerta, niin ainakin allekirjoittaneen käynnit vähenisivät radikaalisti. Joku kuukausimaksu voisi toimiakin.
Uschanovin musiikkirahoitusmalli ei saisi paljon vastakaikua valtionvarainministeriössä. Poppiartistit saisivat sitä enemmän budjettirahaa, mitä enemmän ihmiset heitä kuuntelisivat?
Miksi nämä ns. Yhteiskunnan kansalaisilleen tarjoamat / verojen kautta maksamat palvelut rajataan keskusteluissa yleensä vain yleisradioon, terveydenhuoltoon jne.
Miksi valtio ei esim. Tuota tiettyä määrää (mitä nyt suomalaiset normaalisti kuluttaa) viljaa joka myytäisiin kansalaisille omakustannushintaan tai jopa sen alle. Muistan historianopettajan jutut venäläisten valtiontilojen työmoraalista ja tehottomuudesta, mutta tämä tuskin on tilanne enää nykyään jos tiloilla työskentelisivät normaalissa työsuhteessa toimivat valtion työntekijät.
Valtio siis loisi merkittävän markkinavirheen jonka seurauksena suomalaiset maanviljelijät joutuisivat vaihtamaan alaa tai erikoistumaan pois perusviljasta mutta samalla taattaisiin kansalaisille halpoja peruselintarvikkeita ja luotaisiin perusta globaalissa markkinataloudessa tarvittavalle erikoistumiselle kun kansakunnan voimavarat eivät menisi leivän tuotantoon ja maanviljelijöiden elättämiseen.
En kyllä käsitä miksi musiikin, tai miksei elokuvien, tv-sarjojen, rahoitus pitäisi maksaa valtion budjetista? Maailmassa on tällä hetkellä todella laadukkaita laittomia piraattisaitteja (vrt. edesmenntyt oink), joilla on jo pääsy todella suuriin määrään musiikkia, elokuvia, sarjakuvia, jne. Ennemminkin kannattaisi laillistaa tällainen toiminta, alkaa ottaa jotain kuukausmaksua käytöstä tyyliin spotify. Eräänlainen laillistettu piraatti siis. Asiaa voi myös ajatella siirtymisenä fyysisen tuotteen ostosta käyttöoikeuden ostoon. Käyttöoikeuksiakin voitaisiin myydä eri tasoisina, jos sille on tarvetta. Käyttöoikeudet voisi ostaa kerralla laajoihin kokonaisuuksiin, esimerkiksi jakelijan x koko tuotanto koskaan. Toisaalta käyttöoikeuksia voitaisiin myös myydä eri tasoisina (esim erilaiset kuvan- tai äänenlaadut), tai vaikka oikeus kopioida eteenpäin vs. vain oikeus kuunnella, jne.
Valtio olisi erittäin huono toimija tähän, koska suurin osa kulutetusta kulttuurista tulee ulkomailta ja miksi keksiä pyörää, kun se tunnetusti on jo olemassa?
Näin maallikkona minulle on tullut vaikutelma, että (kansan)taloustieteissä yritetään yksinkertaistaa usean muuttujan kaoottista (alkuarvoille herkkää) järjestelmää ja ylipäätään pidetään mahdollisena, että sitä voisi ohjata optimaalisesti.
Jos toteamme että talous kokonaisuutena on kaoottinen järjestelmä, niin silloin ymmärrämme että sitä voi mallintaa ja simuloida, mutta ei ennustaa. En tiedä onko näin, mutta tämä on tullut toisinaan mieleen.
kiravuo
Tulipas vielä mieleen eräs optio:
Kuluttajat voisivat alkaa maksaa suoraan tekijänoikeusyhdistyksille, ja piraattisaitit voitaisiin valjastaa raportoimaan kulutuksesta heille. Maksu voisi olla kuukausimaksu tai mikromaksu. Mikromaksun ongelma on tietysti raportointi kuluttajalta tekijänoikeuden haltijalle.
Sivutuotteena syntyisi tietoa piratismin määrästä: paljon maksavia asiakkaita vs. raportoidut latausmäärät. Etuna olisi tuotannon halpuus ja tietysti vapaus. Tee mitä lystäät, hanki mistä lystäät, kunhan maksat. Ja ne ketkä haluavat ostaa fyysisen tuotteen voisivat edelleen niin tehdä.
Uschanovin musiikkirahoitusmalli ei saisi paljon vastakaikua valtionvarainministeriössä. Poppiartistit saisivat sitä enemmän budjettirahaa, mitä enemmän ihmiset heitä kuuntelisivat?
Artisteille valuvan rahamäärän paisuminen voitaisiin estää sillä, että musiikintuotantoon varatun budjettirahan kokonaismäärä rajattaisiin esim. samaksi kuin mitä Suomen ääniteteollisuuden liikevaihto oli ennen uudistuksen voimaanastumista – ja se nousisi vuosittain vain indeksikorotuksen verran.
Koko Suomen ääniteteollisuuden osuus BKT:stä on vain prosentin murto-osan luokkaa, eikä se nyt niin paljoa hetkauttaisi, jos vaikka veroastetta nostettaisiin sillä samalla prosentin murto-osalla. (Kyseessä ei välttämättä olisi mikään välitön vero, vaan se voitaisiin periä esimerkiksi laajakaistayhteyksien hinnoista, koska niillä on kiistatta kiinteä kytkös tekijänoikeuden alaisen materiaalin kopiointiin.) Kokonaishyvinvointiahan uudistus vain lisäisi, koska musiikin tekijöille olisi taattu samansuuruinen osuus BKT:stä kuin ennenkin, mutta kaikki saisivat sillä pääsyn kaikkeen musiikkiin.
Maailmassa on tällä hetkellä todella laadukkaita laittomia piraattisaitteja (vrt. edesmenntyt oink), joilla on jo pääsy todella suuriin määrään musiikkia, elokuvia, sarjakuvia, jne. Ennemminkin kannattaisi laillistaa tällainen toiminta, alkaa ottaa jotain kuukausmaksua käytöstä tyyliin spotify. Eräänlainen laillistettu piraatti siis.
Tämä malli olisi kiistatta erittäin järkevä, mutta se on toistaiseksi kaatunut viihdeteollisuuden omaan muutoshaluttomuuteen ja ylimielisyyteen. Tälle mallille on katsottu perustelluksi esittää vaihtoehtoja – myös sellaisia, joissa on yhtenä elementtinä valtion väliintulo – koska on alkanut tuntua siltä, että jos mallin toteutumista lähdetään odottamaan, sitä saadaan odottaa loputtomiin.
Valtio olisi erittäin huono toimija tähän, koska suurin osa kulutetusta kulttuurista tulee ulkomailta
No, maksetaanhan nykyäänkin Suomessa laillisesti kulutetusta musiikista tekijänoikeuskorvaukset ulkomaille, mikäli musiikki on ulkomaista. Maksaminen perustuu kansainvälisiin tekijänoikeussopimuksiin eli viime kädessä valtioon.
”Olet siis aivan varma, ettei ammattimaisia kirjailijoita tai tiedon tuottajia tarvita mihinkään.”
Oletetaan siis tulevaisuuden maailma, jossa kukaan ei ole kiinnostunut ostamaan kirjoja, vaan kaikki käyttävät jotain Kindlen tyyppistä laitetta. Ja vieläpä, tässä maailmassa ei ole minkäänlaisia tekijänoikeuksia. Miltä tässä maailmassa voisi näyttää?
Uutisissa ei käytännössä nykyään ole minkäänlaista tekijänsuojaa. Silti uutisia tehdään ammattimaisesti. Bloomberg, Reuters ym ovat suurta liiketoimintaa.
Tiede on raa’asti kilpailtua tekijänsuojatonta tiedon tuottamista. Tiedettä tehdään nykyään ammattimaisesti (sekä yksityisellä että julkisella rahalla).
Oppikirjat tuossa maailmassa voitaisiin teettää palkkaamalla joku tuottamaan sisältö ammattimaisesti, ellei kansalaisyhteiskunta niitä itse tuottaisi.
Minä en oikein keksi muita oleellisia ammattimaisen tiedon tuottamisen muotoja joista pitäisi olla huolissaan. Muu tietokirjallisuus voidaan hyvin ajatella markkinointimateriaaliksi kirjoittajan konsultointi/esiintymistyöhön. Tarinoita ihmiset ovat kertoneet aikojen alusta asti, ja toiset ovat niitä halunneet kuunnella/lukea ilman suuria taloudellisia kannusteita, joten en oikein osaa olla kaunokirjallisuudesta huolissani.
Timo Kiravuo: ”Jos toteamme että talous kokonaisuutena on kaoottinen järjestelmä, niin silloin ymmärrämme että sitä voi mallintaa ja simuloida, mutta ei ennustaa. En tiedä onko näin, mutta tämä on tullut toisinaan mieleen.”
Mielestäni on olemassa aika vahvoja argumentteja sen puolesta, että talous kokonaisuutena on kompleksi ja osittain kaaoottinen järjestelmä.
Yksi mallinnuksen ongelmista on olettamus tasapainotilasta, jota kohden esim. hinnat hakeutuvat. Olen lukenut syytöksiä, että näin on, koska kansantaloustieteen matemaattisen perustan silloisesta fysiikasta ja etenkin termodynamiikasta 1800-luvulla kopioineiden tutkijoiden käytössä ei ollut matemaattisia menetelmiä dynaamisten ei-tasapainojärjestelmien laskemiseen, eikä entropian käsitettä tunnettu.
Vaikkapa Eric D. Beinhockerin kirja Origin of Wealth on hyvä yhteenveto näistä argumenteista, ja oivallinen esitys siitä mitä seurauksia sillä on. Myös Benoit Mandelbrot on kirjoittanut aiheesta.
Koijärvellä ei maksettu mikromaksuja, enkä minäkään aio niitä sinulle maksaa. Poliittisille kannanotoille tulisi tavoitella laajinta mahdollista julkisuutta.
Unohdin äsken mainita, että eräs luonnosmainen malli musiikkiteollisuuden tulovirran turvaamiseksi nimenomaan laajakaistan käyttöön liitetyllä maksulla on esitetty Ville Oksasen ja Mikko Välimäen artikkelissa ”Copyright Levies as an Alternative Compensation Method for Recording Artists and Technological Development”, joka sisältyy osana Oksasen TKK:lla tekemään väitöskirjaan Five Essays on Copyright in the Digital Era: http://www.oksanen.net/PhD-book-fin2.pdf (tiivistelmä s. 76-78, koko artikkeli s. 144-158).
Sama sopisi – mikäli sopisi – musiikin lisäksi mutatis mutandis myös muuhun digitaaliseen viihteeseen kuten elokuviin, videopeleihin jne.
”Olet siis aivan varma, ettei ammattimaisia kirjailijoita tai tiedon tuottajia tarvita mihinkään.”
Oli mielenkiintoista, että toit esiin tiedon tuottajat, koska ylivoimaisesti suurin osa tieteellisen tiedon tuottajista julkaisee tutkimustensa tulokset peer-review lehdissä, jotka eivät yleensä maksa latin latia artikkelin kirjoittajille (vaan ennemminkin usein jopa rahastavat kirjoittajalta siitä, että tämä saa juttunsa julkaistua). Yleensä myöskään ne jutun tieteellisen arvioinnin tekevät alan asiantuntijatkaan eivät saa hommasta mitään palkkaa. Palkkaa saavat ainoastaan lehden fyysistä toimintaa pyörittävät (päätoimittajat, painajat, hallintopuolen ihmiset, jne.).
Tieteen tekijöiden rahoitus tulee yleensä aivan muualta, joko valtiolta tai yksityisiltä. Nämä yleensä vaativat tutkimustulosten mahdollisimman laajaa julkaisua, mutta eivät yleensä sitä, että niitä tuloksia ei sitten saisi kuka tahansa kopioida. Mitä useampi niihin artikkeleihin viittaa (eli on ne lukenut ja pitänyt niitä kelpona tieteenä), sitä todennäköisempää tieteen tekijän on saada lisää apurahoja jne.
Tämä rahoitustapa on vähän samanlainen kuin se, mitä Uschanov tuolla ylempänä hahmotteli musiikintekijöille. Voi olla, että se toimii tieteessä hieman paremmin siksi, että siinä on jonkinlaisia objektiivisia mittareita tieteen hyvyydelle (esim. se, kuinka paljon juttuihin muut tieteentekijät viittaavat), kun taas musiikissa kyse on melkein pelkästään subjektiivisesta arvioinnista.
Hyvä kirjoitus, tässä ollaan ihan saman asian äärellä kuin Chris Anderson ”Free”-kirjassaan. Tämä on valtavan tärkeä kysymys yhteiskunnan kehityksessä juuri nyt. Tämän taloudellisen haasteen takana on ensikädessä kaiken immateriaalin hyödyntämisen ongelmat, joihin menee perinteiset mediat (uutiset, lehdet, tv, radio), kirjallisuus ja muu immateriaalikulttuuri (musiikki, videot).
Näkisin, että Osmon kysymyksenasettelussa on pari seikkaa, jotka pitäisi nostaa uudelleentarkasteluun. Aloitan pienemmästä:
1. Osto/myynti-hetken huomioimattomat haasteet. ”Tuotantopäätösten kannalta optimaalista olisi, jos jokainen saataisiin maksamaan tasan se summa, jonka arvoisena he ohjelmaa pitävät.” Tämä on keskeinen asia. Jos tämä onnistuisi, niin se olisi valtava edistysaskel.
Tässä on se hankaluus (a), että immateriaalisen hyödykkeen kohdalla ostaja ei voi tietää hyödykkeen arvoa hänelle ennen kuin hyödyke on (ainakin osittain) käytetty/kulutettu/hyödynnetty/sisäistetty, mitä sanaa siitä nyt halua käyttääkään. Jos ostat litran maitoa kaupasta, tiedät ennen ostamista hyvin tarkkaan mitä saat ja jos et saa, niin sinulla on mahdollisuus vedota tuotteen epäkelpoisuuteen toteennäytettävästi. Immateriaalin hyödykkeen kokeminen on hyvin usein uniikki ja kokemuksen arvoa ei useinkaan voi etukäteen mitenkään tietää. Sitä on vaikea tiedostaa tarkkaan ylipäätäänkään. Tästä seuraa, että ostajan ei ole käytännössä mahdollista tietää ostohetkellä minkä arvoinen immateriaalinen hyödyke hänelle on. Ostaja tietää jälkeenpäin (ehkä pitkänkin ajan kuluttua) suurinpiirtein miten arvokas hyödyke hänelle on ollut. Tästä seuraa se, että kaupankäynnissä on pakko luottaa ostajan ”suoraselkäisyyteen” jossain muodossa. On toimivampaa, että varsinainen maksu hyödykkeestä tulee jälkikäteen kuin että hyödykkeellä on hinta, joka on sovittu ostohetkellä. Aivan kuin Osmo sanoi, hyvinvointitappio tulee varmasti jollekin, jos hinta on kiinteä.
Toinen hankaluus (b), on se, että ostaja ei halua sitoutua tiettyyn hintaan pysyvästi. Esimerkiksi luettuani tämän Osmon kirjoituksen, voisin antaa sille arvon ja maksaa arvon verran. Mutta, mitäs jos sattuisin huomaamaan, että Osmo ei ollutkaan ensimmäinen, joka ajatteli näin tai luenkin huomenna vastineen Osmon kirjoitukseen, joka osoittaa, että Osmon ajattelussa oli puutteita? Tällöin arvo jonka annan immateriaaliselle hyödykkeelle muuttuu (mahdollisesti hyvin oleellisesti), mutta mitenkä minä voin muuttaa maksua jälkeenpäin, jos se on jo maksettu. Voisi ajatella, että minulla olisi tähän kuitenkin reilu oikeus, koska itse määrittelin arvon ensimmäisellä kerrallakin. Jos en saa maksua muuttaa jälkeenpäin niin totta kai otan sen huomioon arvon määrittelyissä kaikissa kaupoissa, laittamalla arvon varmuuden vuoksi alakanttiin.
2. Osmo olettaa, että tässä taloudellisessa haasteessa tulisi arvonvälittämisen välineenä käyttää meidän tuntemaamme rahaa. Rahojahan voi olla hyvin monenlaisia, meidän käyttämämme raha on vain yksi monien joukossa. Vallitsevassa rahassa on kaksi isoa ongelmaa: se kasvaa ”itsekseen” korkoa (ilman arvon välittymistä ihmisten välillä) ja sen hallinta on keskitetty ja suljettu. Näistä rahan ongelmista sekä siitä, että meillä on vain yksi raha seuraa suuri osa länsimaiden ongelmista (lamat, köyhyys, epätasa-arvo, luonnon hallitsematon hyväksikäyttö jne.). Tästä on paljon kirjallisuutta ja videoita:
LETS:in kehittäjä Linton: http://ca.video.yahoo.com/watch/1119160503/
Openmoney foorumi: http://openmoney.ning.com/
Rushkoffin videoita: http://teroheiskanen.net/2009/07/10/raha-on-vain-yhdenlainen-raha-ja-ylhaalta-alas-hallinnon-tuhoisuus/
Tähän kyseiseen talouden ongelmaan (marginaalikustannus lähenee nollaa ja markkinahinta ajautuu lähelle nollaa) käyttämämme rahan luonne liittyy siten, että pelkästään nykyiseen rahaan perustuva talous on liian ”yksioikoinen”, raha ei sovellu arvonvälittäjäksi kaikkiin tilanteisiin. Raha on hyvä materiaalin vaihdossa ihmiseltä ihmiselle. Raha on tavallaan hyvä vastinkappale materiaaliselle omaisuudelle, mutta ei immateriaalille. Vaihtoehtoisten talouksien malleissa käytetään yleensä yht’aikaa hyvin montaa erilaista rahaa eri tarkoituksiin. Tämän voi ajatella kuluttajan kannalta niin, että käyttäessään vain yhtä rahaa hän joutuu asemaan, jossa hänen pitää miettiä, että ostaako hän makkaraa kaupasta, maksaako vuokran vai ostaako tämän päivän uutiset. Hyödykkeet ovat eriluonteisia ja kuluttaja antaa niille eriluonteisen arvon, mutta hänelle on vain yhdenlaista rahaa. Uutisia ja ruoan ostamista ei voi laittaa samalle viivalle, molemmat ovat arvokkaita, mutta eri tavoin. Vähän sama kuin sinun pitäisi ajaa polkupyörällä mäkisessä maastossa, mutta sinulla on vain yksi vaihde pyörässä. Olisi helpompaa, jos voisi käyttää pientä vaihdetta aina ylämäessä ja isoa aina alamäessä. Samalla tavalla olisi helpompaa, jos sinulla olisi eri raha ruokaa varten, eri raha asumista varten ja eri raha immateriaalista hyödykettä (uutinen) varten.
Tämä näkyy esim. siinä, että Suomesta löytyy varmasti tuhansia ihmisiä, jotka antavat arvoa Osmon blogikirjoituksille, mutta heillä/meillä ei ole rahaa sitä varten, koska meillä on vain yksi raha ja sen arvon käyttäytyminen on sidottu aivan muihin asioihin kuin yksittäisen ajattelijan kirjoituksien arvostamiseen.
Tähän koko ongelmaan pitää hakea ratkaisua syvemmältä, siis niin syvältä, että pitää kyseenalaistaa nykyisen rahan monopoliasema talouden välineenä. Itse olen pohtinut viime aikoina ’sosiaalista vastinetta’ http://teroheiskanen.net/category/sosiaalinen-vastine/ vaihtoehtona, mutta sekään ei itsessään riitä.
Olin tähän kirjoittamassa pidemmältikin, mutta en saanut vielä kovin selkeää esitystä aikaiseksi. Palailen siis myöhemmin. Toivon hartaasti, että Osmo, Tiedemies ja kumppanit joilla tämän alan tieteellinen pohdinta on hallussa löytäisitte vaihtoehtoisten rahojen maailman. Se on valtava runsauden lähde löytää välineitä ratkaista talouden isoja ongelmia. Myös demokratian (suoran demokratian puute), vaikuttamisen (korruptio, lobbaaminen), hallinnon (edustuksellisuus) ja osallistumisen (passiivisuus) ongelmat ovat mielestäni ratkaistavissa oikeanlaisilla arvonvälittämismekanismeilla.
Olen paininut näiden juttujen parissa jo pidempään ja toivon keskustelua ja yhteistyötä näiden haasteiden selvittämiseksi, joten ota yhteyttä tai kommentoi jonnekin.
Tommi Uschanov: ”Mutta koska osa ihmisistä ei lataisi koskaan mitään, heitä vastaava osuus apurahabudjetista voitaisiin mahdollisesti ohjata pienilevikkisen mutta taiteellisesti korkeatasoisen musiikin tukemiseen.”
hihihihihihi…. Kantsii lukee Sostakovitsin muistelmat (tai vaikka pelkästään Mätämunan muistelmat), jos tämä vaikuttaa hyvältä idealta.
Osmo:”valtio asettaa aina pelisäännöt”
Koska sosiaalisia normeja ei ole? Luuletko, että ennen valtioita ihmiset toimet olivat täysin ennustamattomissa muille? Sinä toistat tätä näkemystä tällä blogilla suunnilleen viikottain ja se on täysin väärä. Ihmisten sosiaalisesta kanssakäymisestä syntyy normeja ja näitä normeja noudatetaan, koska ei haluta joutua yhteisön ulkopuolelle. Tähän ei tarvita valtiota, vaikka toki väkivaltakoneisto on aika voimakas kannustin noudattaa sääntöjä.
” Jokainen ymmärtää, etteivät markkinat voi noin toimia, koska kaikki yritykset toimisivat tappiolla. Tästä taas seuraa, etteivät markkinat optimoi voimavarojen käyttöä, vaan näkymätön käsi toimii väärin.”
Tästä ei tietenkään seuraa, että markkinat eivät optimoi voimavarojen käyttöä. Se, että markkinat pyrkivät parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen, ei edellytä sitä, että ne ikinä pääsisivät sinne. Näkymätön käsi siis ohjaa aivan oikein. Siellä missä on hyvinvointitappiota on myös kannustin korjata ne.
Oppikirjat eivät myöskään oleta, että yrittäjät myisivät marginaalikustannuksella, vaan ne olettavat, että yrittäjät maksimoivat voittoa. Tämä voitonmaksimointihinta ei ole sama kuin marginaalikustannus.
Uschanov, jo pakollinen osallistuminen YLEn rahoitukseen on kova pala, ja on vaikea uskoa, että suomalaisen popin budjettirahoitus ei kohtaisi ylittämätöntä vastarintaa. Sitä paitsi malli ehkä houkuttelisi vilppiin: omaa osuutta potista yritettäisiin kasvattaa ”keinotekoisilla” tiedostolatauksilla.
Oppikirjat ovat hurjan viisaita, kun olettavat, että yrittäjät pyrkivät maksimoimaan tuoton. Resurssien ideaalinen käyttö ideaalisessa maailmassa vaatii kuitenkin marginaalikustannuksiin perustuvan hinnan. Kilpailu kilpailu.
Tommi Uschanov kirjoitti:
”No, maksetaanhan nykyäänkin Suomessa laillisesti kulutetusta musiikista tekijänoikeuskorvaukset ulkomaille, mikäli musiikki on ulkomaista. Maksaminen perustuu kansainvälisiin tekijänoikeussopimuksiin eli viime kädessä valtioon.”
Niin. Tarkoitinkin, että turhaa pyörittää rahoja minkään valtion budjetin kautta. Mikäli tuollainen yleiskirjastojärjestelmä luodaan, kannattaisi sen kattaa vähintään koko EU. Turha luoda ylimääräisiä askelia, ne kaikki kun tapaavat maksaa.
Tarinoita ihmiset ovat kertoneet aikojen alusta asti, ja toiset ovat niitä halunneet kuunnella/lukea ilman suuria taloudellisia kannusteita, joten en oikein osaa olla kaunokirjallisuudesta huolissani.
Jos ei katso tarvitsevansa lainkaan ammattikaunokirjailijoiden teoksia, miksi on harmissaan siitä, että niistä joutuu maksamaan? Eivätkö ne, jotka luottavat, että kaikki se syntyy vapaaehtoisesti mitä he tarvitsevat, voisi tyytyä vapaaehtoisesti tuotettuihin ilmaistuotteisiin ja antaa niiden, jotka arvostavat ammattimaisempaa, maksaa ammattimaisemmasta?
Tekijänoikeudet nykymuodossaan ovat iso ongelma, mutta on epäloogista ilmoittaa, ettei sisällön tuotannosta kenenkään pidäkään saada mitään korvauksia, koska harrastetuotanto riittää. Nehän saa nytkin ilmaiseksi.
En olisi uskonut, että Osmo sortuu tuohon tökeröön tekijänoikeuslobbyn luomaan olkiukkoon:
Jos ei katso tarvitsevansa lainkaan ammattikaunokirjailijoiden teoksia, miksi on harmissaan siitä, että niistä joutuu maksamaan?
Ammattikaunokirjailijat ovat tienanneet ennen nykymuotoisia tekijänoikeuksia vallan hyvin. Ansaintamalleja on lukuisia, ne mahdollistavat toki yksittäisestä teoksesta yleensä hieman pienemmät tulot, mutta todennäköisesti vain, koska käynnissä on tekijänoikeuslobbyn luoma ”peli”, jolloin muunlaisia diilejä kuin nykyisenkaltaisia ei oikein kannata tehdä. Kustantajat niistä tosin yleensä hyötyvät enemmän.
Lisäksi olen törmännyt tähän ”ei pidä saada korvauksia”- olkiukkoon. Kukaan ei väitä, että työstä ei pidä saada korvausta. IPR-lobbyn rent-seeking sensijaan on jotain ihan muuta. Se on niin käsittämättömän paha ongelma, suoranaista pahuutta, ettei sitä tavallinen länsimainen ihminen välttämättä edes ymmärrä.
IPR-lobbyn hienoimpia saavutuksia on mm. se, että Irakin nukkehallitus ensitöikseen sääti lain, jonka nojalla maanviljelijöiden on rikollista säästää sadostaan siemenviljaa seuraavalle vuodelle.
Minusta on käsittämätöntä, että Osmo käy puolustelemaan tätä porukkaa tällaisilla argumenteilla.
En olisi uskonut, että Osmo sortuu tuohon tökeröön tekijänoikeuslobbyn luomaan olkiukkoon:
”Jos ei katso tarvitsevansa lainkaan ammattikaunokirjailijoiden teoksia, miksi on harmissaan siitä, että niistä joutuu maksamaan?”
Tässä polveilevassa keskustelussa pitäisi katsoa, mihin argumenttiin kukin vastaa eikä yleistää vastausta toisiin argumentteihin. Vastasin eksplisiittisesti tähän:
Tarinoita ihmiset ovat kertoneet aikojen alusta asti, ja toiset ovat niitä halunneet kuunnella/lukea ilman suuria taloudellisia kannusteita, joten en oikein osaa olla kaunokirjallisuudesta huolissani.
En kertakaikkisesti pysty lukemaan tätä muuten kuin niin, ettemme tarvitse ammattikirjailijoita mihinkään. Tässä keskustelussa eräät muutkin ovat sanoneet, ettei kulttuuria pidäkään tuottaa ammattimaisesti. Lue vain koko ketju. Se, että sanoudun tästä ajattelutavasta irti ei tarkoita, että sanoutuisin irti kaikesta tekijänoikeuskritiikistä.
Se, että kirja on käyttöliittymänä tänään parempi kuin ladattavat vaihtoehdot, ei tarkoita, että näin olisi tulevaisuudessakin. Silloin ajatus vapaasta latausoikeudesta pudottaa kirjailijoiden tulot nollaan, jos ne otetaan kirjaimellisesti. Sitä ennen pitää keksiä jokin muu järjestely. Minä en kannata kokoomuslaisten kukkahattutätien kansoittamaa kulttuurineuvostoa rahoituslähteenä.
”Jos ei katso tarvitsevansa lainkaan ammattikaunokirjailijoiden teoksia, miksi on harmissaan siitä, että niistä joutuu maksamaan?”
En ole harmissani siitä, että joudun maksamaan kaunokirjallisuudesta. (Olen maksanut Paulo Coelhon teoksista, jotka ovat saatavina laillisesti ilmaiseksi sähköisessä muodossa.) Olen harmissani kulttuurin monopolisoinnista. Ja vieläpä epäsymmetrisestä monopolisoinnista. Jos minä rakennan talon, josta taitelija sattuu tekemään kuvan, minulla ei ole minkäänlaisia oikeuksia taiteilijan luomaan kulttuuriin, vaikka taiteilija on käyttänyt hyväkseen työtäni, mutta taiteilijalla on täydet tekijänoikeudet teokseensa. Tekijänoikeusteollisuus haluaa käyttää kansalaisyhteiskunnan luomaa kulttuuria vastikkeetta ja samaan aikaan pitää monopolioikeudet itse luomaansa kulttuuriin. Se ei ole oikein.
”Eivätkö ne, jotka luottavat, että kaikki se syntyy vapaaehtoisesti mitä he tarvitsevat, voisi tyytyä vapaaehtoisesti tuotettuihin ilmaistuotteisiin ja antaa niiden, jotka arvostavat ammattimaisempaa, maksaa ammattimaisemmasta?”
En ole väittänyt, että kaikki tarvitsemani syntyy vapaaehtoisesti. Kirjan käyttöliittymä edes kindleen verrattuna on aivan ylivoimainen, ja kaunokirjallisuuden tuottaja pystyy myymään fyysisiä kirjoja vielä pitkään, ja ilman tekijänoikeuksiakin ainakin siitä ensimmäisestä kierroksesta jää rahaa alkuperäiselle tekijälle. Sähköisessä muodossa ihmiset (tai no, ainakin minä) ovat varmasti valmiita maksamaan alkuperätakuusta ja jonkinlaisesta organisoidusta tietokannasta. 50 euroa kuussa siitä, että voisin selailla amazonissa kaikkien kirjojen sisältöä ja tilata haluamani max 10 paperimuodossa kotiin ei olisi todellakaan paljoa. Mutta ei ole minun velvollisuuteni kehittää liikeideoita. Kulttuurin monopolisointi on yksinkertaisesti väärin. Jos jollekin halutaan myöntää monopoli, tälle pitäisi olla painavat syyt miksi asiat olisivat keskimäärin paremmin monopolin kanssa kuin ilman. Tässä todistustaakka on monopolin puolustajilla.
”mutta on epäloogista ilmoittaa, ettei sisällön tuotannosta kenenkään pidäkään saada mitään korvauksia,”
En ollut huolissani. Se on eri asia kuin että ei pidä saada korvauksia. Jos tuossa maailmassa (joka on vielä hyvin kaukana, kirja vain on niin hyvä) ei kukaan ole keksinyt, että kun J.K.Rowling laittaa uuden potterin sivuilleen ladattavaksi, sivuille kannattaa laittaa mainoksia (tai jopa product placementtia itse kirjaan), tai myy huutokaupalla tuhat ensimmäistä lataustunnusta tai mitään muuta ansaintalogiikkaa, niin olen kyllä hyvin hämmästynyt.
Osmo sanoi: ”Minä en kannata kokoomuslaisten kukkahattutätien kansoittamaa kulttuurineuvostoa rahoituslähteenä.”
Mielestäni jokaisella olisi oltava oikeus valita, millaista kulttuuria ovat tukemassa. Esim siten että eduskunta päättää kulttuuriveron suuruuden, mutta itse pystyn (halutessani) valitsemaan mille kulttuurilaitokselle oma veroni annetaan.
Tämän mallin hyödyt ovat: 1. Syntyy monipuolisia kotimaisia kulttuuripalveluja, 2. Rahoitusta ei välttämättä tarvitse hakea pääsymaksuilla tai tallennemyynnillä, 3. ”ensimmäisen kappaleen” tuottamiskustannukset saadaan katettua.
Osmo,
eikös Google maksaisi about just tuon sentin verran jos pistät mainoksia tonne sivun reunalle.
Jos voisin periä tämän blogin käynneistä sentin/kerta, voisin omistautua pelkälle blogin pitämiselle.
Historiasta tietää, että tekijän oikeuksien puuttuminen on epäreilua ja vahingollistakin. Joku piraatti myönsi tämän itsestäänselvyyden, mutta jatkoi, että netissä liikkuvan informaation valvominen aiheuttaa vielä suurempaa epäreiluutta ja vahinkoa. Hän siis tarkoitti käytännössä sitä, että viranomainen (tai joku muu lainsäädännön sallima taho) tutkimassa tietokoneitamme ja tietoliikennettämme on suurempi vahinko kuin tekijänoikeuksien rikkominen.
Aika hyvä argumentti käsittääkseni.
Toivottavasti hengenravinnon ohella myös ravinto on sellainen asia, joka ihmisten mielestä kuuluu kaikille.
Ville M: Osmo on jo tällä blogilla avoimesti tunnustanut vihaavansa Googlea.
Koska?
”Se, että kirja on käyttöliittymänä tänään parempi kuin ladattavat vaihtoehdot, ei tarkoita, että näin olisi tulevaisuudessakin. Silloin ajatus vapaasta latausoikeudesta pudottaa kirjailijoiden tulot nollaan, jos ne otetaan kirjaimellisesti.”
Ei se näin yksiselitteistä ole. Esimerkiksi musiikissa on jo pitkään ollut tilanne, jossa netin ”käyttöliittymä” (=piratebay + torrent) on ollut merkittävästi parempi kuin levybisneksen tarjoama (CD-levy). Lisäksi se on ollut de facto ilmaispalvelu. Levyteollisuus on lähtenyt siitä, että tämä tie pitää tukkia, kun oikea tapa olisi ollut tarjota ihmisille parempi käyttöliittymä _kohtuullista_ maksua vastaan…
Minä luulen, että tähän ollaan pikkuhiljaa siirtymässä. Miksikö? Siksi, että ystäväni, joka ei ole 10 vuoteen maksanut musiikista mitään, osti jokunen viikko sitten Spotyfyn premium paketin sen vuoksi, että se on hintansa väärti.
Se, että netistä kaiken saa periaatteessa ”ilmaiseksi” ei tarkoita, etteivätkö ihmiset olisi valmiita maksamaan immateriaalihyödykkeistä. Myös se on kustannus, että joutuu metsästämään laadukasta kopiota kissojen, koirien ja tsiljoonan hakukoneen avulla…
Kari
Tekijänoikeuskeskustelussa unohdetaan usein kokonaan että todella merkittävä osa sisällöstä on sellaista jota muusikot, kirjoittajat, kuvittajat, sarjakuvantekijät, graafiset suunnittelijat yms tuottavat tilauksesta jonkun tahon käyttöön. Suurin osa taiteen tekijöistä rahoittaa tällaisella työllä sen taiteen josta nautimme. Riittävää taiteellisen osaamisen tasoa ei synny jolle voi kokopäiväisesti treenata.
Minusta voitaisiin hyvin sallia kopiointi omaan käyttöön kunhan luvaton kaupallinen käyttö ja levittäminen (ilmainenkin) säilyy rangaistavana jatkossakin. Jos kuka vain voisi vapaasti hyödyntää toisen työn tuloksia, monia töitä ei kannata tehdä, koska niistä ei kannata riitävästi maksaa.
Luvatonta levittämistä on minusta kuitenkin äärellisen helppoa valvoa, koska harvemmalla on siihen taitoa tai intressiä. Kaikkia rikollisia ei koskaan saada kiinni, mutta saadaanko muutenkaan?
Toinen asia on tekijänoikeuksien pituus: olen samaa mieltä piraattipuolueen kanssa siitä että suoja on liian pitkä. 20 vuotta teoksen luomisesta olisi ihan riittävä.
Jore: ”Tuli maaiman talouksille ja kallis lasku nyt historian suurimman laman myötä”
Tämä lama johtuu valtioiden virheistä. Valtio paisutti rahamäärää niin, että tuli asuntohintakupla, valtio pakotti pankit lainaamaan liian suuria asuntolainoja pienituloisille tasa-arvon nimissä, ja Bush pakotti pankit tekemään tätä entistäkin enemmän jne.
http://online.wsj.com/article/SB122298982558700341.html
http://vapaasana.net/huomioita/2008/09/miten-sääntelyllä-luotiin-finanssikriisi-miksi-roskapankkia-ei-pidä-perustaa
Kyllä yksityisetkin tekevät virheitä ja taantumia esiintyy, mutta oli valtioiden vika, että kriisistä tuli näin järkyttävän paha. Silti tämän kriisin jälkeenkin elintasomme on yli 10-kertainen verrattuna elintasoomme sata vuotta sitten, kun taas ennen 1800-luvun loppupuolella käynnistynyttä kapitalismiamme elintaso kasvoi hyvin hitaasti – sama ilmiö koko maailmassakin.
Kapitalismin ansiosta olemme niin rikkaita, sääntelyn ansiosta meillä on nyt tarpeettoman vakava finanssikriisi.
Jos latausten perusteella maksetaan tuottajille, se pitää tehdä heti eikä vasta viiveella, apurahoin. Se on kuitenkin huono ajatus. Melkein yhdentekevä porno tai IKEAn myyntisivusto saa valtavasti rahaa, ja jokin vaivalla tehty teos, josta pieni kohdeyleisö haluaa maksaa suuria summia, saisi pikkuruiset tulot. Jos taas kukkahattutädit pääsevät luokittelemaan, tulos on vielä pahempi. Pystyttäkööt sivustot mikromaksuja, jos haluavat.
Paras olisi kai luopua tekijänoikeuksista kokonaan. Mainonnassa pitäisi olla rehellinen: jos teostani on muutettu, se ehkä pitää kertoa selvästi kannessa, tai jos se otetaan toisen nimiin, julkaisija ei saa väittää kirjoittaneensa sitä itse ”tyhjästä”. Kirjassa voisi lukea: ”Kirjoittajan luvalla julkaistu”, jolloin ostaja tietäisi kirjoittajan saavan provikkaa.
Laajakaistavero on arveluttava. Minä en lataa laitonta materiaalia vaan laillista, esim. ilmaiseksi tahallaan tehtyä, ja silti liikenteeni on kohtalainen. Laajakaistan käyttäjät tuottavat usein jopa demokraattisia, sivistyksellisiä tai tuotannollisia ulkoishyötyjä, minä ainakin paljon, joten olisi älytöntä haittaverottaa tällaista toimintaa.
Shakespeare kirjoitti maailmanhistorian upeimmat kirjalliset teokset ilman tekijänoikeuksia. Nykyaikana, kun tiedonvälitys on parempaa ja hän voisi myydä minikatteella koko maailmalle, hän olisi saanut vielä paljon suuremmat tulot.
Menettäisimme joitain teoksia, saisimme toisia tilalle. Jotain provikkaa kirjailijat saivat ennen tekijänoikeuksia ja saisivat yhä, etenkin painetuista kirjoista, mutta mikromaksut voisivat muuttaa tilanteen painamattomallakin puolella. Pienen kohderyhmän kalliit teokset kuitenkin ehkä syntyisivät osin järjestöjen tuella, rahankeruuhengessä. Sekin voisi olla tervettä, ja sitten niiden tiedot menisivät yleiseen jakeluun, jossa yleisön ”pitkä häntä” nauttisi pikkuhyötyjä.
”En kertakaikkisesti pysty lukemaan tätä muuten kuin niin, ettemme tarvitse ammattikirjailijoita mihinkään.”
Täytynee vielä selventää tuota hiukan epäselvästi muotoiltua kohtaa. Ei, niitä ammattikirjailijoita, jotka eivät pysty harjoittamaan ammattiaan ilman yhteiskunnan myöntämää monopolia, ei tarvita mihinkään sen enempää kuin hedelmäkauppiaita, jotka eivät pysty toimimaan ilman yhteiskunnan myöntämää monopolia. (Kykenen kyllä vastaanottamaan tässä asiassa argumentteja ja jopa muuttamaan kantaani, mutta en vain äkkiä keksi syitä miksi ammattimainen viihde olisi niin tärkeää, että se pitäisi monopolisoida?) Onko tuollaisia kirjailijoita sitten paljon? Ymmärtääkseni sellaisia kirjailijoita, jotka saavat pääelantonsa kirjojen myyntituloista (ei esimerkiksi taiteilija-apurahoista) on hyvin pieni määrä. Näistä suurin osa on populaarikirjailijoita tyyliin Ilkka Remes tai Kalle Päätalo, jotka melkoisella todennäköisyydellä pystyisivät hankkimaan elantonsa teoksillaan ilman tekijänoikeuksiakin. Jos näille kuitenkin halutaan monopolioikeudet myöntää, pitää esittää vedenpitävät argumentit kysymykseen mitä muu yhteiskunta hyötyy monopolioikeuksien myöntämisestä?
Näiden argumenttien esittäminen on yhtä selvästi monopolioikeuksien kannattajien tehtävä kuin olisi minun tehtäväni yrittää vakuuttaa, että hedelmäkaupan monopolioikeus kannattaa antaa minulle.
”Historiasta tietää, että tekijän oikeuksien puuttuminen on epäreilua ja vahingollistakin.”
Ja musiikin kopioiminen on varastamista, ihmisillä on oikeus korvaukseen työstään ja kulttuurin tuottaminen loppuu ellei tekijänoikeuksia kunnioiteta. Olisiko viitteitä tuohon historiaan mistä tietää? Tuohon verbaaliakrobatiaan, jonka tarkoitus on vain vaikuttaa mielikuviin ilman minkäänlaista analyyttisempää otetta redusoituukin kaikki argumentaatio jonka olen löytänyt tekijänoikeuksien puolesta. Yleensä yritän löytää asioista kummankin osapuolen argumentit ja tehdä omat johtopätökseni, mutta tässä en yksinkertaisesti ole löytänyt yhtäkään tolkullista empiirisin havaintoihin tai edes jollain tavalla robustiin teoriaan perustuvaa argumenttia, joka puolustaisi tekijänoikeuksia. Toivottavasti tämä provosoi jonkun joko argumentoimaan tai antamaan viitteitä argumentteihin. Muuten joudun jatkossakin olettamaan että niitä argumentteja ei yksinkertaisesti ole.
Taloustieteiden- ja asinatuntijoiden ongelma on, että he katsovat asioita vain yhdestä näkökulmasta eli talouden näkökulmasta.
Lisää asenteellisuutta on tunit mukaan se, että taloutta katsotaan vain yritytsen näkökulmasta.
Tämä johtuu siitä, että yliopistot näkevät parhaimman aineksen siirtyvän suuryritysten johtoon ja siellä he voivat hyödyttää yliopistoa esim lahjaprofessuureilla, tutkimusprojekteilla etc.
Yliopistot ovat luopumassa suurten massojen etujen parantamiseta ja keksittyvät yhä enemmän tarkastelemaan ja tutkimaan yritysten toiminna edellytysten parantamista.
Sama koskee juristeja, insinöörejä etc
”Sähköisessä muodossa ihmiset (tai no, ainakin minä) ovat varmasti valmiita maksamaan alkuperätakuusta ja jonkinlaisesta organisoidusta tietokannasta.”
Tämä sähköinen kirja olisi ollut Hitlerin unelma.
Ei olisi tarvinnut kerätä kirjoja kotoa eikä polttaa niitä roviolla.
Amazonhan on omaksunut tavan että se voi poistaa asiakkaan koneelta tämän jo ostaman kirjan,tai muuttaa sen sisällön sopivaksi, jos siinä on havaittu sopimattomia kohtia
Samoin tuo sähköinen kirja lopettaa kirjojen kierrätyksen , koska sähköisessä kirjassa on samanlaiset rajoitteet kuin muissakin sähköisissä teoksissa
”Tämä lama johtuu valtioiden virheistä. Valtio paisutti rahamäärää niin, että tuli asuntohintakupla, valtio pakotti pankit lainaamaan liian suuria asuntolainoja pienituloisille tasa-arvon nimissä, ja Bush pakotti pankit tekemään tätä entistäkin enemmän jne. ”
Ei Bush pakottanut ketää, ei USA:ssa sellaista lakia ole säädetty koskaan. Se mitä Bush puhui ei ole laki eikä kenenkään tarvitse sitä noudattaa.
Eikä rahan määräkään mitään aiheuta ,jos talouden toimijat toimivat rationaalisesti esim pankit hinnoittelevat riskit korkoihin ja vaativat vakuuksia. Ei Bush eikä USA:n hallinto tehnyt lainapäätöksiä vaan ne tehtiin pankeissa
Se minkä Bush teki oli se, että hän mahdollsiti kuplan purkamalla sääntelyn ja vapautti alkuperäiset lainan myöntäneet pankit vastuusta näillä jatkomarkkinoilla.
Pankit saivat helposti myytyä lainansa Fanny Maelle ja Freddie jollekin ja monelle muulle sijoitusyhtiölle.
Kenenekään näistä ei tarvinnut vastata mahadollsisita tappioista, koska ne oli myyty toiselle taholel.
Kyseessä oli tyypillinen huijaus ja josta moni kääri hyvät voitot .
Bushin hallinto oli vain nukkehallitus , joka toteutti jonkun liikemiesryhmän käskyjä ja mahdollsiti nämä riskipitoiset johdananiset.
Maksumiehiksi jäivät maailman veronamaksajat.
Taustalla on muitakin syitä, sillä mediaanitulo kasvoi USA:ssa vuoteen 1999 ja kääntyi silloin laskuun eli 50% usalaisista joutui pienevillä tuloilla maksamaan liian suurta velkaa kun ennuste oli jatkuva tulojen kasvu
”Valtio paisutti rahamäärää niin, että tuli asuntohintakupla,”
Keskuspankki on itsenäinen laitos, näin on haluttu nimenomaan siksi että valtio ei sekaantuisi sen toimintaan.
”valtio pakotti pankit lainaamaan liian suuria asuntolainoja pienituloisille tasa-arvon nimissä”
Tämä on jo niin monta kertaa alas ammuttua propagandaa ettei enää edes jaksa. Lue vaikka http://www.calculatedriskblog.com/2007/10/hmda-data-on-high-priced-loans.html
En kertakaikkisesti pysty lukemaan tätä muuten kuin niin, ettemme tarvitse ammattikirjailijoita mihinkään. – – Minä en kannata kokoomuslaisten kukkahattutätien kansoittamaa kulttuurineuvostoa rahoituslähteenä.
Tämä sama juonne tästä keskustelusta käytiin täällä kertaalleen jo viime maaliskuussa, ja kontribuoin silloin siihen itsekin: http://tinyurl.com/mrgb45
Vielä uudestaan tuolloisten kommenttieni pääpointit lyhyesti:
1) Suomen kokoisessa maassa on kriteereistä riippuen vain noin viidestä kymmeneen ammattikirjailijaa. Kaikilla muilla työelämässä mukana olevilla kirjailijoilla on jokin ns. porvarillinen ammatti, joka on heidän pääasiallinen tulonlähteensä; tulot kirjailijantyöstä jäävät useimmilla korkeintaan pariin kolmeen tuhanteen euroon vuodessa. Että ”ammattikirjailijoita ei tarvita” (näitä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta), on ratkaistu jo nyt, eivätkä tätä ratkaisua ole tehneet mitkään piraatit vaan yksinkertaisesti koko Suomen kansa, joka ei osta kirjallisuutta sen vertaa, että ammattikirjailijoita tulisi enemmän, saati että kirjailijoiden enemmistö voisi ryhtyä ammattikirjailijoiksi.
2) Kirjallisuuden kirjoittaminen rahoitetaan jo nyt suureksi osaksi erilaisilla yhteiskunnan myöntämillä avustuksilla eikä tekijänoikeuskorvauksilla, eikä näitä avustuksia myönnä mikään ”kokoomuslaisten kukkahattutätien kansoittama kulttuurineuvosto” vaan useat keskenään hyvinkin erilaiset tahot, joista mihinkään tämä kuvaus ei sovi. Täten tämän sepitetyn kukkahattuneuvoston käyttäminen pelättimenä on katteetonta.
Luulen, että useimmat kirjailijat ovat kuin minä. Minulta menee kirjojen kirjoittamiseen ehkä kuukausi vuodesta ja saan niistä suunnilleen kuukauden osuuden vuosiansioistani. Ajatus ontuu, jos sanotaan, että koska en saa kaikkia ansioitani kirjoista, minun pitäisi elää se kuukausi kokonaan tuloitta. Mitään kukkahattutätien tai muidenkaan tahojen tukea en kirjoittamiseen ole saanut, paitsi, että 14 vuotta sitten voitin Pro Oeconomia -palkinnon, mutta tuollaisen voiton varaan ei oikein voi ansioitaan laskea. Viimeisin kirjani oli Fillarilla Nizzaan, joka tuotti peräti kahden kuukauden ansiot. En kertakaikkisesti ymmärrä, minkä tahon sitä edes olisi pitänyt tukea.
Tekijänoikeuskäytäntöä pitäisi muuttaa, mutta jostain kirjailijoiden on tulonsa saatava, eikä se joku taho voi olla mikään virallinen politbyro tai kukkahattuneuvosto, joka päättää, mitä Suomessa julkaistaan ja mitä ei julkaista.
Edelleen olen sitä mieltä, että mikromaksut ovat paras vaihtoehto, kunnes joku keksii paremman.
Osmo:”Koska?”
Siinä ketjussa missä pohdit blogisi tulevaisuutta ja rahoitusmahdollisuuksia.
Sanoin, että tuntuu turhalta päästää Google rahastamaan välistä. Käytän kyllä heidän hakukonettaan.
Ajatus ontuu, jos sanotaan, että koska en saa kaikkia ansioitani kirjoista, minun pitäisi elää se kuukausi kokonaan tuloitta.
Niin, se ontuu. Se ontuu samalla tavalla kuin ontuu ajatus, että väite, jonka viestiksi on tulkittavissa ”ammattikirjailijoita ei tarvita”, jotenkin rajaa – väitetyssä haihattelevassa epärealistisuudessaan – esittäjänsä vakavasti otettavien keskustelijoiden ulkopuolelle. Sellaisessa maassa, jonka kaikki ammattikirjailijat todellisuudessa samaan aikaan mahtuisivat yhteen tilataksiin.
Luulen, että useimmat kirjailijat ovat kuin minä. Minulta menee kirjojen kirjoittamiseen ehkä kuukausi vuodesta ja saan niistä suunnilleen kuukauden osuuden vuosiansioistani.
Useimmat kirjailijat ovat joko tällaisia tai sitten sellaisia, että kirjoittamiseen menee useita kuukausia, joista noin yhden tulot tulevat kirjan palkkioista ja toisen tai kolmannen sen kirjoittamista varten saaduista apurahoista. Monissa tapauksissa kirjailija saa lopulta kirjastaan enemmän rahaa apurahalaitosten kuin itse kustantajan kautta.
Tekijänoikeuskäytäntöä pitäisi muuttaa, mutta jostain kirjailijoiden on tulonsa saatava, eikä se joku taho voi olla mikään virallinen politbyro tai kukkahattuneuvosto, joka päättää, mitä Suomessa julkaistaan ja mitä ei julkaista.
Sen sijaan se voi olla esimerkiksi valtion kirjallisuustoimikunta, Suomen kulttuurirahasto tai kirjastoapurahalautakunta? Näiden ja muiden vastaavien tekemät päätökset ratkaisevat välillisesti merkittävän osan siitä, mitä Suomessa vuosittain julkaistaan ja ei julkaista. Jos se taas ei voi olla mikään näistäkään, miksi emme kuule näitä todellisia ja olemassaolevia laitoksia vastaan samaa kritiikkiä kuin tätä täysin kuvitteellista kukkahattulautakuntaa?
Mitään kukkahattutätien tai muidenkaan tahojen tukea en kirjoittamiseen ole saanut, paitsi, että 14 vuotta sitten voitin Pro Oeconomia -palkinnon, mutta tuollaisen voiton varaan ei oikein voi ansioitaan laskea.
Yhdestä yksittäistapauksesta ei voi yleistää, varsinkaan omastaan. Esimerkiksi minä olen saattanut saada viime vuosina jopa suuremman prosenttiosuuden tuloistani kirjoittamalla kuin sinä, enkä ole samoin saanut kirjoituksistani kuin yhden ainoan (alle tuhannen euron suuruisen) palkinnon. Minulle ei silti tulisi mieleenkään väittää itseni perusteella, että erilaisten toimikuntien, lautakuntien ja säätiöiden rahoitus olisi jotenkin vähämerkityksistä Suomen kirjallisuudelle – koska se ei ole.
Edelleen olen sitä mieltä, että mikromaksut ovat paras vaihtoehto, kunnes joku keksii paremman.
Mikromaksut ovat ideana hyvä, mutta esimerkiksi suomenkielisen kirjallisuuden rahoittamisessa sen soveltuvuutta huonontaa rajusti kielialueen pienuus. Voisin kuvitella, että englanninkielinen kirja voitaisiin tietyissä olosuhteissa rahoittaa mikromaksuilla jopa helposti, koska sen potentiaalinen maksukykyinen yleisö olisi satoja miljoonia ihmisiä (mikä tarkoittaa samalla sitä, että englanninkielisiä paperilla julkaisevia ammattikirjailijoitakin on tuhansia). Yhtä suuren tai edes vähän pienemmän maksupotin kerääminen vain viideltä miljoonalta ei sen sijaan tunnu kovin uskottavalta.
Minä pidän kyllä edelleen arveluttavana, jos de facto estetään muun kirjallisuuden julkaiseminen kuin sellaisen, jonka nämä pönötyslautakunnat hyväksyvät. Sitä paitsi, jos tuollaisille lautakunnille tulisi oikeus hyväksyä tai hylätä julkaistava kirjallisuus, riski kokoomuslaisista kukkahattutädeistä kasvaisi, koska missä on valtaa, sen valtaa pitävät valtaavat.
Mekanismin pitää olla sellainen, että lukijoillakin on jotain sanottavaa siihen, mitä maassa julkaistaan. Tuollaiset lautakunnat ovat hyviä arvostamaan Väinö Linnaa sen jälkeen, kun hän on julkaissut pääteoksensa, mutta yleensä niiden maku kulkee jäljessä ja ratkaisut tehdään varman päälle.
Jotain kertoo sekin, että Suomessa ei oikeastaan tueta tietokirjallisuuden julkaisemista, vaan lähes kaikki tuki menee kaunokirjallisuudella, myös ne rahat, jotka ovat peräisin tietokirjailijoiden kirjastokorvauksista.
Keskustelua sivuten, ihan mielenkiintoinen joskin vähän sekava katsaus musiikkitalouteen: ”Miljardin klusteri
– kasvu keikoilla ja peleissä” http://tilastokeskus.fi/artikkelit/2009/art_2009-07-15_001.html?s=0
”Taloudelliselta merkitykseltään suurin musiikin sektori on elävä musiikki (ks. Kuvio 1). Seuraavina tulevat musiikin opetus sekä radio- ja televisiokanavien musiikkiohjelmat.”
Tämä on mielenkiintoinen keskustelu joskin täysin turha, sillä loppujen lopuksi ”kuninkaantekijöitä” ovat ne jotka kirjoittavat kirjat, säveltävät musiikin, jne. Jos kirjailija ei halua teosta vapaaseen levitykseen hän joko kieltää sen tai jos laki siihen velvoittaa hän jättää koko kirjan kirjoittamatta tai keksii jonkin ihan uuden kanavan. Ei kultturia voida kansallistaa.
Mieleen tulee hämärästi kun keskusteltiin voisiko Finlandiapalkinnon antaa tsunamin uhreille. Kun asiaa kysyttiin palkinnon voittaneelta Tervolta hän vastasi että muut voivat vapaasti keskustella siitä mutta hän ei aio antaa.
Onko Tervo saanut Finlandiapalkinnon?
Kirjojen julkaisemiseen ei tarvita monopolia. Argumentit, joiden mukaan kirjailija ei tienaa mitään eikä voi myydä kirjoja maailmassa, jossa kopioiminen on sallittua, vain postuloivat että näin on, mutta missään ei ole perusteltu sitä, että kirjailijat eivät tienaa mitään.
Päinvastainen on tietenkin totta, kirjailijat tienaisivat myös sellaisessa maailmassa. Kirjat olisivat halvempia, joten ne muodostaisivat pienemmän osan tuloista, mutta edelleen, kirjakustantamojen kannattaisi maksaa sisällöstä. Näin toimittiin esimerkiksi USA:ssa ennen vuotta 1890, jolloin ulkomaalaisten kirjojen kopioiminen muuttui laittomaksi.
Kustantajat kilpailivat aidosti keskenään, jolloin niiden kannatti maksaa kirjailijalle ensikopiosta hyvä hinta, että pääsivät tuomaan kirjat ensimmäisenä markkinoille.
Tietysti on totta, että sähköisessä muodossa olevalle kirjalle voi syntyä jossain vaiheessa paperikirjaan nähden ylivoimainen käyttöliittymä. Tällöin kustannustoiminnassa täytyy tietysti kehittää vaihtoehtoisia malleja ansainnalle.
Toistaiseksi näin ei tehdä, koska monopoli on helpompi. Monopolisointimahdollisuuden poistaminen pakottaisi kustantamot jne. kehittämään menetelmiä, joilla maksaa kirjailijoille ja toisaalta kerätä tuloja. Tällaisia menetelmiä kyllä on ja syntyy, koska ihmiset haluavat kirjoja.
Jokaisen kirjan lukemiseenkin liittyy valtaisa kustannus, nimittäin lukemiseen kuluvan ajan vaihtoehtoiskustannus. Ihminen on valmis maksamaan tämän kustannuksen jos ja vain jos uskoo kirjan olevan lukemisen arvoinen. Useimmilla tavallisilla työssäkäyvillä ihmisillä tämä kustannus dominoi lähes täysin kirjan ostamisen kustannuksia.
Itse esimerkiksi asioin useammin kirjastossa kuin kirjakaupassa siitä yksinkertaisesta syystä, että siellä on parempi valikoima (jos kohta vähän vanhempia niteitä). Yksi hupaisa tekijänoikeuksien puolesta esitetty argumentti muuten kuuluu, että jos tekijänoikeudet eivät olisi niin pitkät, niin vanhoja teoksia ei kukaan viitsisi tuoda enää markkinoille. Jostain kumman syystä Dickensiä ym. 1800-luvun klassikoita saa kuitenkin helpommin kuin 1980-luvun kirjallisuutta, joiden painokset ovat loppu.
Itseasiassa, jos hetkeksi luovun idealistisesta vaatimuksestani lakkauttaa tekijänoikeudet tyystin, niin ehdottomasti merkittävin parannus tulisi siitä, jos tekijänoikeudet rajattaisiin muutamaan vuoteen julkaisupäivämäärästä, koska sillon parinkymmenen vuoden takaisia kirjoja ja elokuvia sentään saisi jostain. Nyt ei saa.
Luovan työn tekemisen kannustimien lisäksi luovan työn teettämisen kannustinten täytyy olla kohdallaan. Hyvä taiteilija, tutkija tai keksijä ei monestikaan ole hyvä yrittäjä.
Jotta yrittäjällä on varaa/halua palkata luovan työn tekijä, täytyy tämän tuottaa jotakin myytäväksi kelpaavaa. Jos tekijänoikeusksia luovan työn tuloksiin ei olisi, ei luovaa työtä kannattaisi yksityisillä markkinoilla teettää nykyistäkään määrää.
Koska suorittavaa työtä on rajallisesti ja Suomessa vielä vähenemään päin sitä ei voi oleellisesti kuormittaa lisäveroilla luovan työn tekijöiden elättämiseksi. Pikemminkin luovan työn tekijöiltäkin olisi saatava enemmän verotuloja, jotta väestörakenteesta johtuva tuleva huoltosuhteen heikkeneminen ei pahenisi entisestään.
Immateriaalioikeusjärjestelmän epäkohtia tulee korjata ja sitä pitää nykyaikaistaa niinkuin muutakin lainsäädäntöä, mutta poistaa sitä ei missään nimessä pidä.
Tekijänoikeuksian suurin ongelma lienee tänä päivänä, etteivät ne varsinaisesti suojaa tekijän oikeuksia, vaan julkaisijan. Tähän eittämättä kaivataan muutosta.
Muuten pakko lisätä tähän välistä teknokratian rapauttamaan ilmapiiriin Esko Valtaojan ajatus (ei suora sitaatti), että mikäli vieras äly ikinä tulee planeetallemme, se ei ole kiinnostunut siitä kuinka monta desimaalia täällä piihin kirjoitetaan, vaan he tulevat katsomaan taidettamme ymmärtääkseen millaisia olentoja olemme.
Tekijänoikeuksista ja vanhemmista tuotteista: Yksi merkittävä syy siihen, miksi vähänkään vanhempia tuotteta ei tahdo löytyä on brändi-ajattelu – markkinoidaan sitä, minkä uskotaan myyvän jne. eli samoja mahdollisimman globaaleja nimikkeitä kovalla volyymillä muutaman kuukauden ajan – ja toinen on varaston kierto, joka eritoten tappaa kulttuuria, kun ”rahaa ei saa seisottaa hyllyissä ja varastoissa”, joten tuotteet dumpataan tai hävitetään.
Noin muuten varmasti kulttuuria on saatu aikaiseksi ennen nykyistäkin järjestelmää. Saihan Aleksis Kivikin. Ja muutama joutilaasen luokkaan kuuluva, joiden ei ollut tarpeen elää tuotoksillaan. Kreivi Tolstoin puoliso tosin kärsi puutetta ja häpeää, kun tyttäriä olisi pitänyt naittaa majassa, jossa oli vain kaksikymmentä makuuhuonetta. Ja niin Leo testamenttasikin työnsä ihmiskunnalle. Mitenköhän siihen toiveeseen on suhtauduttu?
TM, ensioikeudella ei ole juuri mitään merkitystä digitaalisen sisällön kohdalla, sen kopioiminen kestää korkeintaan minuutteja. Ainoa poikkeus tähän olisi jonkinlainen live-tapahtuma.
”Itseasiassa, jos hetkeksi luovun idealistisesta vaatimuksestani lakkauttaa tekijänoikeudet tyystin, niin ehdottomasti merkittävin parannus tulisi siitä, jos tekijänoikeudet rajattaisiin muutamaan vuoteen julkaisupäivämäärästä, koska sillon parinkymmenen vuoden takaisia kirjoja ja elokuvia sentään saisi jostain. Nyt ei saa.”
Samaa mieltä samoista syistä, ja vaatimuksesta lakkauttaa ihan kaikki tekijänoikeudet on syytäkin luopua, minusta sen vaatijilla tuppaa olemaan aika suppea käsitys siitä mitä ne kaikki ovat, mitä ne suojaavat ja minkä takia. Tallenteiden kopiointi on pikkujuttu. Esimerkiksi jos mitään tekijänoikeuksia ei ole niin mainosrahoituksen netissä voi unohtaa, jos vaikka ft.comin sisältöä ei suojaa mikään laki niin mikään ei estä tekemästä sivustoa xft.com jossa on täysin sama sivusto mutta eri mainokset, tai ft.org ilman mainoksia.
Osmo:”Sanoin, että tuntuu turhalta päästää Google rahastamaan välistä.”
Osmo 25.11.2008 kello 13:39:”Enemmän kuin mainostettavien tuotteiden mainostaminen (jos ne saa valita) minua pännii Googlen tuke4minen. Eikö mikään muu taho maailmassa välitä nettimainoksia?”
Eli et halua päästää nimen omaan Googlea rahastamaan välistä, mutta muut tahot kelpaavat. Minusta tämä kuullostaa siltä, että vihaat Googlea. MOT
Tiedemies: Minusta tämä Tonni käteen esittämä pointti on hyvin merkityksellinen.
Niiden tuotteiden osalta, joilla on arvoa vain hetki niiden tuottamisen jälkeen ongelmaa ei ole. Ei mikään painotalo kuitenkaan maksa korvausta kirjailijalle, jos voi aivan yhtähyvin odottaa, kunnes joku toinen painotalo julkaisee kirjan ja sitten vain kopioi sen ja myy halvemmalla, koska ei ole ostanut tuotantokustannusten jakamiseen.
Minusta kysymys on enemminkin empiirinen kuin moraalinen. Minusta vaikuttaa siltä, että patentit haittaavat kehitystä huomattavasti enemmän kuin kopiointioikeuksien kieltäminen. Ei ole ollenkaan selvää, että kopiointioikeuksien kestoa pitäisi lyhentää enemmin kuin pidentää.
Ehkä tämänkin kysymyksen säännöistä voisi ratkaista helpommin kokeilun kuin konsensuksen kautta. Annetaan kunnille oikeus päättää omasta puolestaan patenteista ja kopiointioikeuksista. Parhaat säännöt tuottavat eniten hyvinvointia ja muilla kunnille on kannustimet omaksua ne.
Tiedemies:”koska sillon parinkymmenen vuoden takaisia kirjoja ja elokuvia sentään saisi jostain. Nyt ei saa.”
Miten niin saisi? Eiköhän tässä ole kyse varastointikustannuksista eikä mistään monopolista. Kirjakauppaan ei vaan mahdu niin paljon niteitä. Sen sijaan kaupoissa, joissa hyllytila ei ole rajattua saa kaikkea: vanhoja elokuvia, musiikkia ja kirjoja.
Taneli Salovaara:”Tekijänoikeuksian suurin ongelma lienee tänä päivänä, etteivät ne varsinaisesti suojaa tekijän oikeuksia, vaan julkaisijan. ”
Nämä oikeudet kulkevat täysin käsi kädessä. Jos vain tekijällä on kopiontioikeus luomukukseensa hän voi tehdä sillä mitä lystää, esim. myydä sen eteen päin julkaisijalle.
Olettaisin että ongelma:
”Tekijänoikeuksian suurin ongelma lienee tänä päivänä, etteivät ne varsinaisesti suojaa tekijän oikeuksia, vaan julkaisijan. Tähän eittämättä kaivataan muutosta.”
poistuu kun kustantamisen kustannukset putoavat murto-osaan nykyisestä jakelukustannusten pudotessa jonnekin nollan tienoille, joka puolestaan siirtää neuvotteluedun tekijälle. Tekijät siis saavat tulevaisuudessa parempia sopimuksia ja suuret kustantajat joutuvat miettimään koko toiminta-ajatuksensa uudestaan.
Toinen ongelma:
”..ehdottomasti merkittävin parannus tulisi siitä, jos tekijänoikeudet rajattaisiin muutamaan vuoteen julkaisupäivämäärästä, koska sillon parinkymmenen vuoden takaisia kirjoja ja elokuvia sentään saisi jostain. Nyt ei saa.”
poistuu vielä ilmeisemmin digitaalisen jakelun yleistyessä.
Jos näin, mitä järkeviä perusteita tekijänoikeuksien kaventamiselle jää jäljelle ? Epämääräinen pelko siitä että tekijänoikeuslobby etujärjestön ominaisuudessa pystyy pyörittämään lainsäädäntökoneistoa ei oikein vielä riitä.
Pääasia kai on että kaikesta kulttuuripääomasta tulee vähitellen ihmiskunnan yhteistä omaisuutta. Detalji on se että yksilöltä loppuu aika kesken tätä odotellessa.
Nimimerkki Tonni käteen puolustaa sinänsä järkevän kuuloisesti paitsi tekijänoikeuksia, myös niiden asemaa kauppatavarana:
”Luovan työn tekemisen kannustimien lisäksi luovan työn teettämisen kannustinten täytyy olla kohdallaan. Hyvä taiteilija, tutkija tai keksijä ei monestikaan ole hyvä yrittäjä.”
Mutta kun maailma muuttuu, se ei välttämättä kuuntele järkiperusteita. Jos oletetaan, että sitä mukaa kun tekniikan kehittyminen tekee bittien kopioimisen koko ajan helpommaksi, ihmiset myös yhä enemmän kopioivat bittejä toisilleen. Mitä pitäisi tehdä?
(1) Rikolliset kuriin. Kopiointi on laitonta, ja koska aineettoman aineiston kopionti tapahtuu ihmisten välisenä viestintänä, teknologian suomilla välineillä, ihmisten välistä tekniikan avulla tapahtuvaa viestintää pitää valvoa riittävän tiukasti, että kopionti saadaan karsittua halutun alhaiselle tasolle.
(2) Kopionti on periaatteessa laitonta, mutta ihmisten välisen viestinnän yksityisyyttä kunnioitetaan sivistysvaltiossa sen verran paljon, että tehokasta valvontaa ei aleta pystyttämään. Pääosin kansa kopioi, ja ehkä joskus joku huono-onninen jää kiinni ja uhrataan oikeudenkäynnissä.
(3) Annetaan periksi. Todetaan että ihmisten välisen viestinnän yksityisyys ja kopionnin kontrollointi eivät mahdu samaan maailmaan, ja valitaan viestinnän yksityisyys. Kirjesalaisuus säilyy ennellaan, myös sähköisessä viestinnässä.
Siitä tässä on minusta kysymys. Jos ihmiset eivät oma-aloitteisesti ole kopioimatta, miten ”kansaa” kontrolloidaan? Eikö näytä siltä että kaikki sähköiset viestintäkanavat pitää altistaa aika raskaalle valvonnalle, että kopionti saataisiin kuriin. Sitähän tekijänoikeusteollisuus tuntuu ehdottavan.
(Foliohattu ehkä näkee asian niin, että valtiokoneisto ihan muista syistä haluaa pistää kansalaisten välisen viestinnän valvontaan ja kontrolliin, ja tekijänoikeuksien valvominen olisi vain tekosyy, jonka varjossa valvontajärjestelmät saadaan tehtyä. Tämä ei ehkä sovi yhteen sen kanssa, että valvontaoikeuksia ollaan kai antamassa suoraan tekijänoikeusteollisuudelle, eikä pitämässä valtion hallussa.)
Jos molempia ei voi saada, kumpi valitaan, tekijänoikeudet vai viestinnän yksityisyys (eli kirjesalaisuus)?
Artturi: ”Taneli Salovaara:”Tekijänoikeuksian suurin ongelma lienee tänä päivänä, etteivät ne varsinaisesti suojaa tekijän oikeuksia, vaan julkaisijan. ”
Nämä oikeudet kulkevat täysin käsi kädessä. Jos vain tekijällä on kopiontioikeus luomukukseensa hän voi tehdä sillä mitä lystää, esim. myydä sen eteen päin julkaisijalle.”
Toki, eikä ongelma ole sinänsä tekijän ja julkaisijan keskinäiset sopimukset, ongelma on julkaisijan halu laajentaa kontrollia alueille, joille sen ei tarvitsisi ulottua. Lähtien vaikka koululaisprojekteista, jotka mahdollisesti loukkaavat ”tekijänoikeuksia” (=brändin imagoa tai porttiteoreettista ajatusta, että jos nämä saavat ilmaiseksi, kohta kaikki jne.)
Ihan kelvollisena esimerkkinä omistamisen rajoista ja oikeuksista voidaan käyttää myös vaikeuksia, joita on ollut esimerkiksi julkisen tilan (siis fyysisen sellaisen) määrittelyn suhteen, eli onko oikein, jos keskellä kaupunkia kauppakeskus määrittää, mitä ”julkisessa” tilassa saa julkisesti sanoa.
Itse kävelin asematunnelissa ja huomio kiinnittyi ”Kylli-tädin lounas” mainokseen, jossa siis mainostettiin Kylli-tädin lounasravintolaa. Tai jotain sinne päin. Ensimmäinen ajatukseni oli, onkohan Kylli-tädiltä kysytty lupaa moiseen, minkä jälkeen aloin pohtia, että on aika mieletöntä, että mielikuvissakin ajatus kiinnittyy siihen, kuka tämän omistaa. Onkohan mahdollista perustaa joulupukin pajaakaan ilman, että tulee rikkoneeksi jonkun toisen oikeutta epämääräiseen käsitteeseen, joka kuuluu miltei kaikkien lapsuuteen?
Niin, niistä marginaalikustannuksistahan…
Taneli Salovaara:”Toki, eikä ongelma ole sinänsä tekijän ja julkaisijan keskinäiset sopimukset, ongelma on julkaisijan halu laajentaa kontrollia alueille, joille sen ei tarvitsisi ulottua.”
Miten niin tämä on julkaisijan halu laajentaa kontrollia? Tämä kontrolli ei hyödytä julkaisijaa yhtään ilman, että se ei samalla hyödyttäisi tekijää. Miksi aina tätä välikättä demonisoidaan, kun tekijä on ihan yhtä syyllinen.
Minusta nimenomaan ei ole syytä luopua vaatimuksesta lakkauttaa tekijänoikeudet, mutta minusta plagiointi ja petkuttaminen ovat eri asioita kuin kopioiden ottaminen olemassaolevasta informaatiosta.
Empiirisesti on täysin selvää, että tekijänoikeudet luovat niukkuutta ja erityisesti tuollainen parikymmentä vuotta vanha tai sitä vanhempi tekijänoikeudenalainen tavara on lähes poikkeuksetta täysin poissa saatavilta. Tekijänoikeuksien omistajilla ei yksinkertaisesti ole kannustimia tuoda niitä saataville, koska niiden hinta muodostuisi alhaiseksi ja ne toimivat osittaisena substituuttina uudemmalle tavaralla ja siten painaisivat hintoja alas kautta linjan.
Toisin kuin yllä väitetään, ongelma ei todellakaan poistu digitaalisen jakelun myötä, vaan digitaalisen jakelun yleistyessä ongelma pahenee ja rent-seeking villiintyy, koska tekijänoikeuksien haltijat vaativat entistä kovempia sanktioita.
(Sensijaan on kustantajia, jotka erikoistuvat sellaiseen materiaaliin, jonka tekijänoikeudet ovat jo loppuneet, ja tällaista tekstiä on paljonkin saatavilla.)
Minusta on hämmästyttävää, että IP-lobby on saanut ajettua läpi sellaisen retoriikan, että tässäkin fiksut ihmiset keskustelevat siitä, kuinka pitkäksi aikaa ja millä ehdoilla jollekin voidaan myöntää valtion väkivaltakoneiston takaama yksinoikeus johonkin abstraktiin ideaan. Minusta se on suorastaan pöyristyttävää, jos eläisimme yhteiskunnassa, joka edes alkeellisella tavalla kunnioittaa sanan- ja ajatuksen vapautta, tästä asiasta ei keskusteltaisi.
Minä en pidä tätä kysymystä ensisijaisesti empiirisenä, vaan moraalisena ja pidän tekijänoikeuksia ja monopolisointia moraalittomana. Poliittisesti tämä on tietysti kokonaan epäolennaista. Siksi asia pitää ratkaista empiirisesti ja empiria kyllä osoittaa, että normaali huijausten, plagiointien jne. kieltävä normisto on empiirisesti ajatellen huomattavasti tehokkaampi kuin nykyinen.
Millä tavoin abstraktien ideoiden omistaminen on pöyristyttävämpää kuin pellon omistaminen? Jos omistaa abstraktion, kuten oikeiden kuvaan tai musiikkiin tuottaa varmasti vähemmän harmia, kuin omistamalla pellon, jonka terveellisistä tuotteista ei salli vähäosaisten nauttia? On toki ylesihyödyllisiä idoita, joiden tulisi olla kaikkien saatavilla, mutta jälleen – maksetaanhan vedestäkin?
Kysyn esittämättä kantaa puolesta tai vastaan.
Artturi: ”Miten niin tämä on julkaisijan halu laajentaa kontrollia?”
Lyhyesti: toisinaan julkaija ajaa sisällön tuottajan etua aloilla ja tavoin, joita sisällön tuottaja ei kuvitellut mahdolliseksi. Liittyy läheisesti aiheeseen ”toimettomat juristit ovat vaarallisempia kuin terroristit”.
Päinvastainen on tietenkin totta, kirjailijat tienaisivat myös sellaisessa maailmassa. Kirjat olisivat halvempia, joten ne muodostaisivat pienemmän osan tuloista, mutta edelleen, kirjakustantamojen kannattaisi maksaa sisällöstä. Näin toimittiin esimerkiksi USA:ssa ennen vuotta 1890, jolloin ulkomaalaisten kirjojen kopioiminen muuttui laittomaksi.
Mitä enemmäntätä ajattelee, sitä vähemmän tähän Tiedemiehen argumentointiin uskoo. 1800-luvulla se piti paikkansa, koska kilpailevan painoksen ottaminen kirjasta ei ollut aivan yksinkertaista. Se piti ensin latoa esimerkiksi.
Maailmassa, jossa ei olisi tekijänoikeuksia, johtava kirjakauppaketju ei maksaisi kustantamolle senttiäkään yli painokustannusten. Se hankkisi kirjaa yhden kappaleen, skannaisi sen ja painaisi itse, jos kustantamo yrittäisi laskuttaa enemmän kuin paperin hinnan. Tuloja eivät saisi sen paremmin kustantajat kuin kirjailijatkaan.
Eivät myöskään mainostuloja, koska jos juttu julkaistaisiin mainosten kera netissä, minä siirtäisin sen omalle sivustoleni ja vaihtaisin mainokset omiin mainoksiini.
Tämä siis, jos tekijänoikeudet poistetaan kokonaan ja kertakaikkisesti, kuten Tiedemies tuntui haluavan.
”Empiirisesti on täysin selvää, että tekijänoikeudet luovat niukkuutta”
Miten niin selvää ? Patenttisuojan ajatuksena on ollut tiedon jakaminen, lopputulos: 60 miljoonaa julkista julkaisua, miljoona lisää vuodessa, vain neljä miljoonaa patenttia voimassa. Tiedonjako- ja tuotantomielessä patenttijärjestelmä toimii liiankin hyvin. Mikä tekijänoikeussuojasta tekee ratkaisevasti erilaisen ?
”Tekijänoikeuksien omistajilla ei yksinkertaisesti ole kannustimia tuoda niitä saataville, koska niiden hinta muodostuisi alhaiseksi ja ne toimivat osittaisena substituuttina uudemmalle tavaralla ja siten painaisivat hintoja alas kautta linjan.”
Implikoit vajavaista kilpailua. En tiedä, mutta kuvittelisin että tämänkaltainen valta markkinoiden yli on valovuoden päässä siitä todellisuudesta jossa vaikka joku Kustannusosakeyhtiö Teos joutuu toimimaan.
”..digitaalisen jakelun yleistyessä ongelma pahenee ja rent-seeking villiintyy, koska tekijänoikeuksien haltijat vaativat entistä kovempia sanktioita.”
Ei vaatimuksista tai haluista sinänsä mitään seuraa, vaan lainsäätäjän kädettömyydestä. Se että tekijänoikeusrikkomukset ovat (lähes) aina asianomistajarikoksia, on ongelman ydin. Jos poliisi puskassa -metodi toimii pelotteena ylinopeuksiin ja talousrikoksiin, toimii se varmaankin myös tekijänoikeusrikoksiin ja -rikkomuksiin, eikä tarvitse pelätä IP-lobbyn uhkaavan demokratiaa ja oikeusvaltiota. Postiluukusta putoava rikesakko on ihan riittävä pelote useimmille, oli kyse ylinopeudesta tai viranomaisen kotikoneelta lataamasta laittomasta sisällöstä.
”kuinka pitkäksi aikaa ja millä ehdoilla jollekin voidaan myöntää valtion väkivaltakoneiston takaama yksinoikeus johonkin abstraktiin ideaan.”
Ei ideoita tekijänoikeuslaki suojaa. Patenttiakaan ei saa pelkälle idealle, toteutukselle kyllä.
Sampo Smolander:
Esitit hyvää tilannearviota ja hyviä kysymyksiä. Vastaan viimeiseen niin kuin ei saanut eli molemmat sekä tekijänoikeudet että viestinnän yksityisyys.
Miten käytännössä, asia on niin moniulotteinen ja tärkeä, että sitä pitäisi miettiä pidempään ja syvemmin kuin minulla on tässä keskustelussa mahdollista.
Ainakin Ruotsissa jo nykyiset lait näyttävät antavan mahdollisuuden laittomasti ja laajamittaisesti tiedostoja levittävien kiinniottamiseen ja toisaalta esim. musiikin lailliseen nettijakeluun mainosrahotteisesti tai edullisesti (esim. Spotify).
Meidän lakimme ovat todennäköisesti hyvin samankaltaisia, joten ainakaan mitään suurta paniikkia tehdä lainsäädännölle välittömästi jotakin ei näyttäisi olevan.
Tiedemies: Minä en pidä tätä kysymystä ensisijaisesti empiirisenä, vaan moraalisena ja pidän tekijänoikeuksia ja monopolisointia moraalittomana. Poliittisesti tämä on tietysti kokonaan epäolennaista.
Niin on, ja silloin siitä kannattaa poliittisen keskustelun (kuten tämän keskustelun) kontekstissa mieluummin vaieta mahdollisimman pitkälle. Puhtaasti taktisista syistä. Ihmiset nimittäin kääntyvät paljon helpommin toiselle kannalle saadessaan eteensä uusia tosiasioita kuin uusia moraalifilosofisia argumentteja. Ja lisäksi heillä on taipumus ajatella – niin kuin itse kirjoitit omassa blogissasi taannoin – että ”koska ongelmakohdan X korjaaminen voidaan nähdä moraalisena kysymyksenä, kaikki politiikka, joka tähtää X:n muuttamiseen on moralismia”.
Moraaliseksi kysymykseksi näkemisellä on myös toinen haittapuoli: jos jokin asia on omasta mielestä moraalisesti oikein, se antaa ihmiselle – asiaa usein erikseen edes tietoisesti ajattelematta – herkästi luvan kuitata tälle asialle esitetyt vastaväitteet liian kevyesti tai jopa olla reagoimatta niihin lainkaan. Jos jokin asia on nimenomaan moraalisesti oikein, onhan se tällöin oikein täysin riippumatta siitä, mitkä sen käytännön seuraamukset sitten sattuvatkaan olemaan. Tällainen fiat iustitia et pereat mundus -mentaliteetti, joka näistä omista puheenvuoroistasi paistaa, jättää aika kylmäksi. Varsinkin kun samaan aikaan pyrit kuitenkin esittämään myös argumentteja, joiden mukaan ajamasi kaltaisesta tekijänoikeusjärjestelmän lakkauttamisesta olisi väitetysti nimenomaan käytännön hyötyä.
Tekijänoikeuksien omistajilla ei yksinkertaisesti ole kannustimia tuoda niitä saataville, koska niiden hinta muodostuisi alhaiseksi ja ne toimivat osittaisena substituuttina uudemmalle tavaralla ja siten painaisivat hintoja alas kautta linjan.
Tavallaan olet oikeassa. Ja itse pidän kyllä tätä kaupallisen arvonsa jo menettäneen materiaalin saatavuuden turhaa estämistä hyvin tärkeänä näkökohtana nykyisen kaltaista tekijänoikeusjärjestelmää vastaan. Mutta esimerkiksi loppuunmyydyistä kirjoista suurta osaa on kuitenkin saatavissa käytettynä, usein hyvinkin halpaan hintaan – olen mm. Amazonista tilannut lukuisia kirjoja jopa 1 USA:n sentillä, 1 Englannin pennyllä jne. – ja silti tämä ei ole romahduttanut uusien kirjojen markkinoita, vaan ne toimivat rinnalla myyden samanlaisia kirjoja jopa satoja tai tuhansia kertoja kalliimmalla.
spottu: Tiedonjako- ja tuotantomielessä patenttijärjestelmä toimii liiankin hyvin. Mikä tekijänoikeussuojasta tekee ratkaisevasti erilaisen ?
No, kyllä nyt vähintäänkin suoja-ajan pituus. Patenttien suoja-aika on yleensä 20 vuotta. Tekijänoikeus kirjalliseen tai taiteelliseen teokseen taas on tällä hetkellä voimassa koko tekijän elinajan ja vielä 70 vuotta sen jälkeen – eli vähintään sen 70 vuotta ja useimmiten paljon pitempään, jopa pitkälti toistasataa vuotta. (Ääritapauksia muodostavat eräät pitkään eläneet ja nuorina aloittaneet kirjailijat; esimerkiksi Bertrand Russellin (1872-1970) tuotanto vapautuu näillä näkymin vuonna 2041, ja Russellin ensimmäiset julkaistut tekstit ovat vuodelta 1890, eli niiden tekijänoikeussuoja ehtii olla voimassa 150 vuotta.)
Jos poliisi puskassa -metodi toimii pelotteena ylinopeuksiin ja talousrikoksiin, toimii se varmaankin myös tekijänoikeusrikoksiin ja -rikkomuksiin, eikä tarvitse pelätä IP-lobbyn uhkaavan demokratiaa ja oikeusvaltiota.
Poliisi puskassa -metodi ei toimi ylinopeuksiin eikä talousrikoksiin. Päinvastoin: esimerkiksi törkeää lievempi ylinopeus on Suomessa käytännössä dekriminalisoitu, koska tapaukset, joissa se johtaa mihinkään seuraamuksiin, ovat promillen murto-osan luokkaa. Siinä mielessä analogia on kyllä hyvä, että täsmälleen samahan koskee myös tekijänoikeusrikkomuksia: vastuuseen joutumisen riski on niin lähellä nollaa, että se diskonttautuu ihmisten mielessä nollaan.
Lukekaa se Boldrin & Levine, viitteitä on kyllä ihan riittävästi: Patentit hidastavat kehitystä merkittävästi.
Toisin kuin yllä väitetään nimenomaan abstrakteja ideoita suojataan patentein, ei yksittäisiä toteutuksia. Patentoitavuutta on jatkuvasti laajennettu ja nykyään saa patentteja jo täysin abstrakteille ideoille, joille ei ole edes kunnollista referenssitoteutusta.
Maailmassa, jossa ei olisi tekijänoikeuksia, johtava kirjakauppaketju ei maksaisi kustantamolle senttiäkään yli painokustannusten. Se hankkisi kirjaa yhden kappaleen, skannaisi sen ja painaisi itse, jos kustantamo yrittäisi laskuttaa enemmän kuin paperin hinnan. Tuloja eivät saisi sen paremmin kustantajat kuin kirjailijatkaan.
Kirjakauppaketjun pitäisi saada ensimmäinen kopio jostain. Kustantamo ei sitä anna ilmaiseksi, jos tietää kirjakaupan toimivan noin, vaan vaatii uusimman Remeksen tms. käsikirjoituksesta kunnon könttämaksun etukäteen. Kirjakauppa maksaa, koska se saa myytyä kirjat hyvällä katteella.
Kilpailijoilla menee viikkoja, ennenkuin ne saavat kilpailevan teoksen markkinoille.
Kannattaa huomata, että Amazon voi laskuttaa kaksi dollaria enemmän kappaleelta kirjoista, jotka se toimittaa päivässä, kuin sellaisista, jotka se toimittaa viikossa. Jos tällainen diili on tarjolla, niin jotkut sen varmasti ottavat.
Kirjoja kirjoitetaan lisäksi muistakin syistä kuin siksi, että niistä saisi rahaa. Tämä tuntuu takuulla kovalta palalta niille, jotka ovat tottuneet siihen, että raha tulee kun niukkuutta ollaan kerran jakamassa.
Lisäksi kysymykseen tulevat muunlaiset ansaintalogiikat, kuten vapaaehtoiset mikromaksut, teaser-kirjat, joita julkaistaan sitä mukaa kun vapaaehtoisia maksuja kertyy jne.
Jos pelkää, että www-sivut kopioidaan ja mainokset jäävät pois, niin ilmeisesti kannattaa sitten vaatia kaikenlaistan adblocker-pluginien kriminalisointia. Niiden vaikutus on täysin sama.
Ja pääsemme jälleen kerran siihen, että sitä mukaa kun teknologia painaa rajakustannuksia alemmas, tarvitaan yhä vain totalitaristisempia otteita kansan pitämiseen ruodussa.
On vain yksi kontingentti (sellainen, joka edes periaatteessa voi olla oikea) argumentti IPR-järjestelyjen puolesta ja se on dynaaminen argumentti kannustimista. Tällöin pitää tehdä kustannus-hyöty-laskelma: Mitä ovat IPR-järjestelyjen kustannukset ja mitä ovat hyödyt. Uuden kirjallisuuden, musiikin ja tuotekehityksen määrä voi vähentyä jos näistä järjestelyistä luovutaan. Mutta tätä vastaan täytyy ottaa huomioon se kustannus, joka järjestelyistä on nyt: tutkimusta ja tuotekehitystä torpedoidaan ja jarrutetaan, tekijänoikeudenalaista materiaalia ei ole saatavilla edes rahalla ja demokratiaa, sananvapautta ja oikeusperiaatteita ollaan romuttamassa näiden järjestelyjen valvomiseksi.
Ettekö usko? Katsokaa itse, mitä Amerikassa on tapahtunut. Vaalikoneissa on tietoturva-aukko,ja opiskelijat paljastavat tämän tiedon, niin heidät vaiennetaan tekijänoikeuksien perusteella. Yritykset haluavat oikeuden tarkkailla tietoliikennettä ”teollisuusvakoilun” estämiseksi ja mihin tätä lakia käytetään? P2P-verkkojen liikenteen seurantaan.
Ei siinä mitään. Toki monopolistien oikeus luoda tyhjästä niukkuutta on paljon tärkeämpi kuin joku typerä oikeusvaltio tai sananvapaus. Jep jep.
Tommi U. on oikeassa siinä, että oma retoriikkani ei ole vakuuttavaa, vaan lähinnä puuduttavaa ja moralisoivaa. Tämä on tietysti valitettavaa itse asian kannalta.
Näen tämän asian ilmeisesti jotenkin samaan tapaan kuin Osmo esimerkiksi maahanmuuttokysymyksen, eli on olemassa tietty puhetapa, jota vain on vaikeaa kohdata puhtaasti asiatasolla. Se puhetapa on vain muodostunut jotenkin niin vallitsevaksi, että suuri osa kirjoittajista käyttää sitä täysin huomaamatta.
Analogian voi esittää niin, että jos maahanmuuttokeskustelussa otettaisiin ikäänkuin lähtökohdaksi se, että on täysin luonnotonta, että erivärisen ihon omaavat ihmiset seurustelevat keskenään, niin minun olisi vähän vaikeaa lähteä tällaisessa puhetavassa argumentoimaan puhtaan utilitaristisesti, että tällaisesta seurustelusta olisi todennäköisesti kovasti hyötyä.
Mutta vaikka asia ei olisi näin, puhtaan utilitaristinen näkökulma on silti vaikea. On selvästi nähtävissä, miten tekijänoikeuslobbyn ja poliitikkojen yhteistyö ihan todella nakertaa oikeusvaltion perusteita. Tässäkin asiassa täytyy jotenkin kuitenkin perustella, miksi kirjesalaisuus, sananvapaus jne. ovat tärkeitä.
Minusta on aika outoa, että jos vaaditaan ”käytännönläheistä” lähestymistapaa, niin pitäisi kuitenkin ummistaa silmät siltä, mitä tekijänoikeuslobby käytännössä tekee. Me olemme jo jotenkin turtuneet sille, että taksit ja parturit pakotetaan maksamaan veroluontoisia maksuja tekijänoikeusjärjestöille. Nämä ja alati laajenavat verotusoikeudet yksityisille tahoille ovat juuri sitä, mitä tekijänoikeudet käytännössä saavat aikaan.
Ja kun teknologia kehittyy ja rajakustannukset painuvat ja (kuten Osmo yllä viittasi) sähköinen media tulee yhä enemmän myös käytettävyydeltään kilpailukykyisemmäksi kirjojen (musiikin kohdallahan se on jo ohittanut perinteisen median) kanssa, kaistanleveyttä tulee lisää ja kopiointi aina vain helpottuu, niin tarvitaan yhä kovempia toimia tällaisten lakien valvomiseksi.
IPR-lobbyn aikaansaama tilanne alkaa muistuttaa huumesotaa. Siihen onkin hyvä verrata, koska huumeiden kieltolain kohdalla niidenkin joukossa, joiden mielestä huumeiden käyttö sinänsä on kurja asia, on paljon niitä, joiden mielestä huumesotaa ei voi voittaa. Itse lukeudun heihin myös. Huumesotaa voi vastustaa joko moraalisista syistä tai puhtaasti utilitaristisista lähtökohdista, mutta sitä voi puolustaa oikeastaan vain moralisoimalla.
Kirjakauppaketjun pitäisi saada ensimmäinen kopio jostain. Kustantamo ei sitä anna ilmaiseksi, jos tietää kirjakaupan toimivan noin, vaan vaatii uusimman Remeksen tms. käsikirjoituksesta kunnon könttämaksun etukäteen. Kirjakauppa maksaa, koska se saa myytyä kirjat hyvällä katteella.
Kilpailijoilla menee viikkoja, ennenkuin ne saavat kilpailevan teoksen markkinoille
Nyt Tiedemies on kyllä harhapoluilla.
1) Tuo ajatus, että kustantaja voisi veloittaa siitä ensimmäisestä kirjasta tähtitieteellisen summan, toimisi, joa olisi vain yksi kirjakauppa. Jos kirjakauppoja on useita, kun yksikin on ostanut, muut voivat ostaa kirjan ”lukijana” ja kopioida sen.
2) Skannaukseen ei mene viikkoja vaan minuutteja. Onhan jopa suunniteltu, että logistisista syistä kirjojen painaminen kirjapainoissa lopetetaan ja ne tulostetaan kirjakaupassa asiakkaan odottaessa.
Kun minä lähetän kirjan sähköpostina kustantajalle, sen ulostuloon menee viikkoja, koska kustantaja oikolukee, tekee korjauksehdotuksia, taittaa, suunnittele kannen ja niin edelleen. Kun tämä on kerran tehty, valmiin kirjan kopioiminen ei kauan kestä. Se voi olla nopeampaa kuin kirjan tilaaminen kustantajan keskusvarastosta.
Siinä maailmassa, jossa ei olisi mitään tekijänoikeuden suojaa, kirjoja kirjoittamalla ei voisi ansaita senttiäkään. Kirjoittaminen muuttuisi apurahapohjaiseksi ja/tai harrastetoiminnaksi.
Tämä vaihtoehto pitää siis hylätä.
Ratkaisua voisi etsiä esimerkiksi siitä lyhyemmistä tekijänoikeuksista (muutava vuosi) ja siitä, että jos painos loppuu, eikä uutta oteta, tekijänoikeus raukeaa.
Oma kustannussopimukseni TEOS -kustantamon kanssa sisältää kohdan, jonka mukaan oikeuden palautuvat minulle, jos kustantaja ei ota uutta painosta edellisen loputtua. Fillarilla Nizzaan -kirjan painos on loppunut. Jos uutta ei tule, julkaisen kirjan nettisivuillani. Vauraus ja aika-kirja n painos on niin ikään loppunut, mutta siitä on tulossa pokkaripainos.
Punaisen käyrän alapuolelle jäävän alueen pinta-ala kertoo, paljonko ohjelmasta olisi yhteenlaskettua hyötyä, jos kaikki halukkaat saisivat sitä katsoa. Kannattaisiko optimaalisessa kansantaloudessa ohjelmaa lainkaan tuottaa, riippuu siitä, onko tuo kokonaishyöty suurempi vai pienempi kuin kiinteä kustannus
Kovin järkeviin tuloksiin ei päästä, jos jo alkuasetelma johdattaa ajatukset harhateille. Tässä on malliesimerkki kansantaloustieteen soveltamisen vaikeudesta. Vaikka esimerkki on tapauksesta, jossa on vain kiinteitä kustannuksia, sen yleinen sanoma on, että mitä optimaalisemmin hyötyjä tuotetaan, sitä enemmän niitä kannattaa tuottaa ja sitä paremmin ihmiset voivat.
Siis mitä enemmän (rahalla mitaten) tuotetaan kirjallisuutta, musiikkia ja elokuvia, sitä paremmin ihmiset voivat? Mitä tehokkaammin tuotetaan autotehtaita/kauppakeskuksia/merkkituotteita, sitä paremmin ihmiset voivat? Mitä enemmän rahaa käytetään pörssipeliin/asianajajille/aseisiin, sitä paremmin ihmiset voivat?
Osmon esimerkissä hintadifferoinnin käsite edellyttää sen olettaman, että ihmisten yksityisesti jostain tuotteesta kokemat arvot voitaisiin laskea yhteen ja summa ilmaisisi yhteisen arvon määrän. Eihän asia oikeasti ole näin, monestakaan syystä.
Eräs syy siihen, että esitetty päättely ei toimi, on se, että ihminen on sosiaalinen olento, joka arvostaa joukkoon kuulumista, sen hierarkiassa nousemista ja vieraiden joukkojen väheksymistä ja voittamista. Siinä arvossa, jonka yksilö (tai yhteisö) antaa jollekin tuotteelle on aina pienempi tai suurempi osa tätä sosiaalista arvoa: ”näitsä, Tinalla oli aito Vuitton, munkin täytyy saada ”,”jos me ostamme yksinoikeuden X:ään, me voimme sillä kiriä Y:n ohi”. Ei tällaisia arvoja voida summata.
Sosiaalinen arvo on luonteeltaan ranking-arvoa, jossa sijoitusten määrä ei tunnetusti lisäänny vaikka rahaa kulutettaisiin kuinka paljon. Sen sijaan, mitä enemmän rankingiin kulutetaan rahaa, sitä suuremmiksi erot kasvavat ja sitä järjettömämpiin tekoihin ääripäät ryhtyvät, voittajat kaikkivoipaisuuden illuusiossaan ja häviäjät voimattomuutensa ahdistuksessa. Näin käy väistämättä, kun tuotteiden valmistus ja hinnoittelu perustuu kuvitelmaan, että yksityisesti koettuja arvoja voidaan laskea yhteen yhteiseksi hyväksi (ehkäpä tätä voitaisiin kutsua kapitalistiseksi harhaksi, sillä nykyisen ”vapaan” talouden säännöt perustuvat pitkälti tähän oppiin).
Tämä selittää myös sen, ettei Osmon ehdottama mikromaksu ole hyvä idea. Mikronakin se noudattaa samaa logiikkaa, jonka makropään ongelmista nykyisessäkin lamassa on kyse.
Tuotannon ja hinnoittelun on perustuttava sellaiselle talousopille, joka ei tähtää hyödyllisen tuotannon maksimointiin vaan hyödyttömän kulutuksen minimointiin. Jo sotien vähentämiseksi ja luonnon vuoksi.
Haasteena on siis luoda hinnoittelusääntö, joka ei hyödynnä ostajan nollasumma-arvoja, sosiaaliseen rankingiin ja valtasuhteisiin liittyviä arvoja. Se tapahtuu säännöllä, ettei hinnoittelija itse saa muodostaa arvoasteikkoa asiakkaistaan ja kohdella eri asiakkaita eri tavoin. Tästä sitten seuraa muita sääntöjä, mm. yksinoikeuksien myynnin kielto, toisin sanoen patenteista ja kaupallisista tekijänoikeuksista luopuminen.
Se tarkoittaa sitä, että henkinen, biteiksi muutettava työ on myytävä kertasuorituksena, jonka jälkeen tuote on kaikkien vapaasti hyödynnettävissä. Ajatus on se, että jos jollain tuotteella on yleistä arvoa, aina löytyy yksilöitä tai yhteisö, jolle siitä on suurempi arvo kuin muille. Silloin löytyy piste, jossa tämä yhteisö arvostaa kyseisen tuotteen tietyn arvoiseksi, vaikka kaikki saavat sitä hyödyntää. Perinteisestihän näin on toimittu mm. yhteiskunnan ostaessa taidetta ja tiedettä kaikkien käyttöön.
Internet mahdollistaa hintadifferoinninkin, mutta ostajien puolelta muodostettuna. Tekijä laittaa verkkoon kuvauksen musiikistaan, kirjastaan, tietokoneohjelmastaan tms. mahdollisen ulkopuolisen arvioinnin kanssa ja asettaa sille sopivaksi katsomansa kiinteän hinnan. Tuotteen haluavat yksilöt ja/tai yhteisöt maksavat kukin mielensä mukaan ja kun piikki täyttyy, tuote julkaistaan kaikille vapaaksi. Ellei piikki täyty määräajassa, kauppa peruuntuu tai myyjä laskee hintaa.
Minusta tämä on varsin onnistunut ratkaisu. Se antaa tekijälle palkkion työstään, minimoi yhteiskunnallisen kontrollin, vähentää tiedonjakelun kustannuksia ja on linjassa sen kanssa mihin suuntaan maailman taloutta tulisi muutenkin kehittää. Ehkä tärkeimpänä asiana on kuitenkin se, että edellä kuvattu hinnoittelusääntö palkitsee erityisesti sellaista mielenlaatua ja tuotantoa, joka on yleishyödyllistä; josta jotkut ovat valmiit maksamaan myös siitä syystä, että muutkin saavat siitä nauttia.
Siinä maailmassa, jossa ei olisi mitään tekijänoikeuden suojaa, kirjoja kirjoittamalla ei voisi ansaita senttiäkään. Kirjoittaminen muuttuisi apurahapohjaiseksi ja/tai harrastetoiminnaksi.
Tämä vaihtoehto pitää siis hylätä.
Tämä on kyllä kolmesta kohtaa non sequitur. Kirjoja kirjoittamalla voi ansaita ilman tekijänoikeuden suojaa, koska up-front- maksut toimivat ja vaikka eivät toimisi, niin on myös muita ansaintalogiikoita.
(Tietenkään en voi esittää niitä kaikkia, koska niitä ei ole vielä kaikkia edes keksitty. Eikä keksitä niinkauan kun monopolisointi on kannattavaa. Mikä tahansa ansaintalogiikka, jolla katetaan kirjoittamisen vaihtoehtoiskustannus, riittää pitämään kirjallisuuden tuottamisen kannattavana.)
Esimerkkisi ei kyllä kumonnut sitä mitä sanoin. Kirjakauppiaan täytyy tunnistaa kirja, jonka hän haluaa laittaa myyntiin, sille täytyy tehdä hyllytilaa jne. Ei se, että kirja voidaan skannata halvalla ja nopeasti, täysin kumoa sitä mitä minä kirjoitin.
Kirjoittaminen ei muuttuisi apurahapohjaiseksi.
Ja vaikka kirjoittaminen muuttuisikin apurahapohjaiseksi, niin siitä ei vielä seuraa, että tämä vaihtoehto automaattisesti pitää hylätä. Kirjakauppojen kannattaa vaikka yhdessä pistää pystyyn omat apurahoja jakavat instanssinsa, jotka rahoittavat kirjailijoiden työtä, koska ilman sitä kirjakaupoilta loppuvat uudet kirjat joita myydä. Ei kirjallisuus silti muutu kokoomustätien monopoliksi.
Kuten yllä sanoin, tämä ”kaikki tai ei mitään” on itselleni moraalinen kysymys, ihan puhtaasti utilitaristisesti ajatellen myös tekijänoikeuksien lyhennykset ja/tai kavennukset (esimerkiksi niin, että yksityiskäyttöön kopioiminen sallitaan, mutta kaupallista käyttöä kuten kirjakauppojen kopiointia rajoitetaan) olisivat jo tavattoman suuri parannus.
”Päinvastoin: esimerkiksi törkeää lievempi ylinopeus on Suomessa käytännössä dekriminalisoitu, koska tapaukset, joissa se johtaa mihinkään seuraamuksiin, ovat promillen murto-osan luokkaa.”
En ymmärrä tätä de facto dekriminalisoitu/dekriminalisoitava -ajattelua, jolle sukua on: ”mutta tämä valvonnan tekninen mahdottomuus, joka on täysin moraalin ulkopuolinen seikka, on selkeästi päänäkökohta.”
Jos ajan juovuksissa päivittäin, jään kiinni ehkä parin-kolmen vuoden päästä jos silloinkaan eli noin promillessa tapauksista. Viranomainen ei tule valvomaan seinieni sisään harrastanko perheväkivaltaa vapaa-ajallani, tai työpaikan neukkariin jaanko markkinoita kilpailjan kanssa. Lukko ulko-ovessa pitää asiattomat poissa vaikka moottorisahateknologia on jo pitkään ollut riittävän kehittynyttä mahdollistamaan asiattoman sisäänpääsyn sekunneissa. Moottoritiellä ei tarvitse pelätä henkensä edestä vaikkei valvontaa ole pariin vuoteen näkynytkään. Ja niin edelleen.
Kansalaisten valvonta on nykyisellään määrältään symbolista ja silti lainsäätäjän ajatus toteutuu kohtuullisen hyvin. Tekijänoikeuksien valvonta ei perusajatukseltaan poikkea muusta valvonnasta eikä edellytä sen totalitaarisempaa otetta kuin muukaan valvonta. Tällä hetkellä viranomainen ei valvo tekijänoikeuksia siellä missä valtaosa rikkomuksista tapahtuu koska laki ei anna itsenäiseen syyttämiseen mahdollisuutta (Tekijänoikeuslaki 62§, Syyteoikeus). Tekijänoikeusrikkomuksiin syyllistyvillä on siis tässä suhteessa lain suoja, valtionsyyttäjä ei saa syyttää eikä oikeuksien omistaja valvoa. Tämä lain antama suoja mahdollistaa rikkomusten laajamittaisuuden, ei teknologian kehittyminen itsessään.
”Lukekaa se Boldrin & Levine, viitteitä on kyllä ihan riittävästi: Patentit hidastavat kehitystä merkittävästi.”
Patenttijärjestelmä on rikki monellakin tavalla, mutta ei tiedonjako- ja tuotantomielessä. Väitehän oli että tekijänoikeudet luovat niukkuutta.
”Ratkaisua voisi etsiä esimerkiksi siitä lyhyemmistä tekijänoikeuksista (muutava vuosi) ja siitä, että jos painos loppuu, eikä uutta oteta, tekijänoikeus raukeaa.”
Patenttisuojan lyhyyttä suhteessa tekijänoikeuksiin voi perustella investointien merkittävyydellä. Päätoimisesti sisältöä luova henkilö on usein uhrannut tälle koko elämänsä, joskus lapsesta saakka. Asian merkittävyys on aivan muuta kuin yrityksellä joka tekee tuotekehitysinvestoinnin ja toivoo saavansa sen maksettua parissakymmenessä vuodessa.
Edelleen..jos tekijänoikeudet rajataan tekijän kuolemaan, on tämä vähän sama kuin harkinnanvarainen perintövero. Perillistensä edun maksimoimiseksi kannattaa keskittyä sellaiseen aineelliseen hyvinvointiin joka on omaisuudensuojan piirissä. Kannustimet eivät ole silloin aivan kohdallaan.
Sen sijaan tekijänoikeuksien raukeaminen jos teosta ei saateta yleisön saataville on spekuloimisen arvoinen asia. IT-alalla tätä sovelletaan s.e. hyvässä sopimuksessa asiakkaalle siirtyy ohjelmiston lähdekoodi ja käyttöoikeus mikäli toimittaja lakkauttaa ohjelmiston tuen, ts. se käytännössä lakkaa olemasta asiakkaan käytettävissä tuotannontekijänä ilman kohtuutonta riskiä.
Absurdia on se, että meillä myös valtio tuottaa aineistoja, joista yksityiset joutuvat maksamaan lisenssimaksuja. Miksi Maanittauslaitoksen kartta-aineistot eivät ole vapaasti palveluntarjoajien käytettävissä palveluiden jalostamiseen? Maksoin hiljattain melontakartoistani kommunikaattoriini yli 50 euroa, ne kattavat vain Etelä-Suomen ja ne ovat 1:50 000. Miksen saa ilmaiseksi 1:10 000 karttoja, kun niiden tuottamisen kustannukset ovat todella kiinteitä eikä kopiointi maksa mitään.
Seuraavaksi valtio varmaan muuttaa väyläloistot ultraviolettivaloksi, joka näkyy vain Merenkulkulaitoksen maksullisilla silmälaseilla.
Ajattelen toisin kuin Tiedemies: minusta tekijänoikeuksissa ei ole mitään moraalitonta. Ellei ihmisen työtä maksa jokin julkisrahoitteinen taho, hänellä on oikeus päättää, missä ja millä hinnalla hän on valmis julkistamaan tuotoksensa, tekemään siitä ”julkista omaisuutta”. Kun tätä on digitaalisessa maailmassa vaikea toteuttaa nopean ja lähes ilmaisen kopioitavuuden takia, taloudellinen arvo löydetään usein digitaalisen todellisuuden ulkopuolelta – konsertit ovat hyvä esimerkki, kirjat toinen. Tai sitten tuotos pitää tarjoilla netissä niin mukavassa muodossa, että kuluttajat ovat valmiita maksamaan kattauksesta – esimerkiksi Spotify.
Voitaisiin puhua enemmän siitä, millä oikeudella julkisrahoitteiset toimijat maksullistavat tuotoksensa. Tiede on esimerkki. Painokustannukset ovat ymmärrettäviä, mutta itse sisällön pitäisi olla ilmaiseksi kaikkien saatavilla.
Spotun argumentti on minusta väärä. Tekijänoikeuksien valvontaan tarvitaan aina vain rankempia menetelmiä, koska teknologia on helposti saatavilla, ja koska mitään vahinkoa ei synny.
Rattijuopumusten tai kotimurtojen rinnastaminen toimii tietenkin sen suhteen, että myös näiden tekojen suhteen ”teknologia” on kehittynyt, mutta analogia päättyy siihen. Yksilöille on selkeää hyötyä siitä, ettei koteihin murtauduta tai että rattijuopot saadaan pois tieltä.
Sensijaan maailma, jossa kopioidaan ja maailma jossa ei kopioida (eikä osteta), ovat identtisiä tekijänoikeuden omistajan kannalta. Muun yhteiskunnan kannalta taasen tilanne on selkeästi parempi silloin, kun kopioidaan.
Juuri yllä esitetty spekulaatio siitä, mikä on ”oikeudenmukainen” tekijänoikeuden pituus kertoo paljolti olennaisia asioita siitä, miten monelle mutkalle pitää ajatukset vääntää tätä asiaa miettiessä.
Päätoimisesti sisältöä luova henkilö on usein uhrannut tälle koko elämänsä, joskus lapsesta saakka.
Tarkalleen miten tämä oikeuttaa mihinkään? Tämä on täysin vapaan markkinatalouden periaatteiden väärinymmärrys. Pelkkä panostus ja uhraus ei oikeuta ihmistä yhtään mihinkään. Jos tätä vaihtoehtoiskustannusta ei saa katettua markkinoilla, niin silloin sitä panostusta ja uhrausta ei kannata tehdä.
Moni käyttää koko ikänsä pizzanpaistamisen harjoittelemiseen. Pitäisikö tällä perusteella myöntää paikallisia pizzamonopoleja niille, jotka ovat uhranneet aikaansa?
Tekijänoikeudet luovat niukkuutta, tämä on empiirinen ja teoreettinen tosiasia. Itseasiassa se, että ne luovat niukkuutta, on niiden olemassaolon ainoa perustelu. Ainoastaan luomalla niukkuutta voidaan ottaa monopolivoittoja, joiden siis katsotaan olevan ”kannustin” sisällöntuottamiselle.
Tällä hetkellä viranomainen ei valvo tekijänoikeuksia siellä missä valtaosa rikkomuksista tapahtuu koska laki ei anna itsenäiseen syyttämiseen mahdollisuutta (Tekijänoikeuslaki 62§, Syyteoikeus).
Vaikka laki antaisi siihen mahdollisuuden, se olisi teknisesti mahdotonta. Esimerkiksi HTTP-protokollaa, jolle koko WWW perustuu, ei voida lähteä estämään tai suodattamaan. Ja suuri osa tekijänoikeusrikkomuksista tapahtuu sen kautta – eri P2P-protokollat ovat sitten erikseen sen päälle. Jo pelkästään webistä löytyy kirjaimellisesti miljardeja tiedostoja, joissa on laittomasti sinne pantua tekijänoikeuden alaista materiaalia, ja suuri osa näiden tiedostojen osoitteista löytyy helposti esimerkiksi Googlella. Jos taas yritetään esimerkiksi estää tietyt IP-osoitteiden blokit (vrt. onneton lapsipornosuodatus), niin sen kiertämiselle löytyy aina keinot.
Tämä lain antama suoja mahdollistaa rikkomusten laajamittaisuuden, ei teknologian kehittyminen itsessään.
Teknologian kehittyminen mahdollistaisi rikkomusten laajamittaisuuden myös, mikäli tätä lain antamaa suojaa ei olisi. Tämä on tässä se pointti.
Edelleen..jos tekijänoikeudet rajataan tekijän kuolemaan, on tämä vähän sama kuin harkinnanvarainen perintövero. Perillistensä edun maksimoimiseksi kannattaa keskittyä sellaiseen aineelliseen hyvinvointiin joka on omaisuudensuojan piirissä.
Sellaiseen hyvinvointiin kannattaa perillistensä edun maksimoimiseksi keskittyä joka tapauksessa, koska aineellinen omaisuus on aina aineellista omaisuutta, mutta vain häviävän pieni osa tekijänoikeuden suojaamasta aineistosta tuottaa rahaa vielä tekijän kuoltuakin. Jos haluaa varmistaa perillistensä hyvinvoinnin luomalla tekijänoikeuksien alaista aineistoa, niin melkein yhtä suurella varmuudella sen voisi varmistaa lottoamalla joka viikko ja toivomalla oikein kovasti päävoittoa. En näe, miten tällaiseen toimintatapaan pitäisi erikseen vielä kannustaa.
”Päätoimisesti sisältöä luova henkilö on usein uhrannut tälle koko elämänsä, joskus lapsesta saakka.
Tarkalleen miten tämä oikeuttaa mihinkään? Tämä on täysin vapaan markkinatalouden periaatteiden väärinymmärrys.”
Kommenttini liittyi väitteeseen että suoja-ajan pituus on yksi patenttioikeuden ja tekijänoikeuden keskeinen periaatteellinen ero, ja minusta näin ei ole, vaan se heijastaa suojatun takaisinmaksuajan suhdetta investointiin. Yksilön investoinnit tekijänoikeussuojaa nauttiviin teoksiin ovat yleensä subjektiivisesti suurempia, siitä perustellusti pidempi suoja-aika.
Mitä pizzan paistamiseen ja sillä ansaitsemiseen tulee, tuskinpa esimerkiksi DVD-teosta Learn The Secrets of Making Better Pizza In Your Own Kitchen Than You Can Buy At The Pizzeria olisi viitsitty tekijänoikeudettomassa maailmassa kehittää. Yksinoikeutta DVD:n myyntiin voi tietysti joku pitää monopolina, itse en näe tässä moraalista tai muutakaan ongelmaa.
”Teknologian kehittyminen mahdollistaisi rikkomusten laajamittaisuuden myös, mikäli tätä lain antamaa suojaa ei olisi. Tämä on tässä se pointti.”
En edelleenkään näe pointtia. Uusi esimerkki: komerossani on vekotin jolla voi näppärästi luoda Internetin yli kryptattuja yhteyksiä (”tunneleita”) kun toisessa päässä on suunnilleen samanlainen. Minulla on syytä uskoa ettei tunneleissa liikkuvan sisällön selvittäminen ole teknisesti mahdollista.
Voin askarrella naapurifirman kanssa suojatun tunnelin, ja a) välittää siinä tekijänoikeussuojan alaista aineistoa ja b) käyttää tunnelia laittomissa kartellineuvotteluissa. Miksi teknologinen kehitys on jotenkin ratkaisevaa kohdan a) mutta ei kohdan b) lainsäädännön suhteen, kun kummankin estäminen tai jopa toteennäyttäminen on teknisesti mahdotonta ?
Rikosten ja rikkomusten teknisen estämisen mahdottomuus on sinänsä irrelevanttia, sen sijaan näytön hankkimisen estäminen teosten saattamisesta yleisön julkisesti saataville on määritelmällisesti mahdotonta, käytännössä näyttö saadaan tarvittaessa hyvinkin helposti juurikin näistä mainitsemistasi syistä.
Voin askarrella naapurifirman kanssa suojatun tunnelin, ja a) välittää siinä tekijänoikeussuojan alaista aineistoa ja b) käyttää tunnelia laittomissa kartellineuvotteluissa. Miksi teknologinen kehitys on jotenkin ratkaisevaa kohdan a) mutta ei kohdan b) lainsäädännön suhteen, kun kummankin estäminen tai jopa toteennäyttäminen on teknisesti mahdotonta ?
Siten, että tekijänoikeusrikkomuksia tapahtuu kirjaimellisesti miljoona kertaa enemmän kuin laittomia kartellineuvotteluja.
Teknologinen kehitys on mahdollistanut tekijänoikeusrikkomuksille nimenomaan mittakaavan massiivisuuden, joka on tehnyt mahdottomaksi puuttua juridisesti suurimpaan osaan niistä, koska kenenkään resurssit eivät riittäisi siihen läheskään: eivät poliisin, eivät syyttäjälaitoksen eivätkä asianomistajien. Ja se pieni osa tekijänoikeusrikkomuksista, johon näytteeksi puututaan, taas ei riitä pelottamaan käytännössä ketään.
Kartellineuvotteluilla taas ei tietenkään ole mitään samaa massiivista mittakaavaa. Analogia alkaa toimia siinä vaiheessa, kun kartellineuvotteluja käydään satoja miljoonia joka vuosi, ja pystytään lisäksi jotenkin osoittamaan toteen, että niiden määrä johtuu juuri kryptattujen nettiyhteyksien saatavuudesta. (Esimerkiksi suosituimmilla torrent-sivustoilla on jopa useita miljoonia kävijöitä päivässä.)
Suuri osa tätä keskustelua on varsinaista nurinkurista näpertelyä. Puhutaan sivustoista ja lataamisesta, vaikka tosiasiassa sivustot, joilta ladata sitä tai tätä ovat yhdentekeviä peruskysymyksen kannalta, eli miten sisältö päätyy noille sivustoille. Masentavan monien vastaus tuohon kysymkseen on ”jotenkin”. KUitenkin ennen tuota jotain on oltava jonkun joka tuottaa sisältöä, ja toisinaan sisältö on relevantimpaa kuin pieruvideot.
Suuri osa mailaman lehdistöstä on murroksesa, ja liki kaikki laatulehdetkin ovat raskaissa taloudellisissa vaikeuksissa. Hufington post voi olla kätevä paikka seurata uutisvirtaa, mutta se ei maksa kirjeenvaihtajia Afganistaniin ja tämä on se oleellinen kysymys – Kuka tuottaa sisällön? Valitettavasti ”joku jotenkin” on laiska ja tyystin riittämätön vastaus.
Jos tietoa ei voi myydä, ei sitä voi ammattimasesti tuottaakaan, ei vaikka on sivustoja, jotka takovat huikeita voittoja ylläpitäjilleen ja luojilleen, ainakin niin kauan kuin heillä ei ole toimistorakennuksellista henkilökuntaa palkkalistoillaan. Ja jos on aidosti huolissaan demokratiasta, on syytä olla huolissaan myös laadukkaasta tiedonvälityksestä.
Salovaara: laadukas tiedonvälitys on tärkeä asia, mutta samaa sisältöä ei ole järkevää julkaista monessa paikassa. Joskus nuoruudessani 1980-luvulla luin Keski-Uusimaa -lehteä. Siinä oli ja on kai edelleen ulkomaanosasto – jonkinlainen miniversio Hesarin vastaavasta. ”Hiukan liioitellen” voisi sanoa, että riittää jos maailman uutiset julkaistaan yhdeltä palvelimelta. Kyllä meillä on aivan selvästi ylitarjontaa.
Väite, että sisältöä ei tuotettaisi, vaikka siitä ei saisi suoraa maksua monopolisoimalla, on empiirisesti väärä. Televisio-ohjelmia on tuotettu ammoisista ajoista, eikä niiden tuotantoa rahoitettu monopolisoimalla.
On turhauttavaa käydä keskustelua silloin, kun ihmiset käyttävät samoja epätosia väittämiä perusteluina, vaikka ne on epätosiksi osoitettu jo moneen kertaan.
Sisällöntuotanto nyt vain ei ole sillä lailla erilaista että se vaatisi monopolisointia.
Tiedemiehelle:
Ajattelitko esittää TV-luvan kaltaista pakollista maksua kaikille lukutaitoisille, jotta jokin Ylen hallintoneuvoston kaltainen elin voisi jakaa rahaa kirjailijoille poliittisten voimasuhteiden mukaan?
TV-ohjelmat tosin ovat suojattuja. Kukaan toinen ei saa lähettää niitä omalla kanavallaan edelleen; siis niin, että Maikkari esimerkiksi lähettäisi YLEn uutiset tai jonkin Ylessä tuotetun viihdeohjelman ja liittäisi niihin mainoksia.
Onpas tullut paljon kommentteja, joita pitäisi kommentoida, mutta yritän nyt keskittyä tärkeimpiin.
”Ajatus ontuu, jos sanotaan, että koska en saa kaikkia ansioitani
kirjoista, minun pitäisi elää se kuukausi kokonaan tuloitta.”
Tuollaistakaan olkiukkoa kukaan ei liene sanonut. Jos nyt sitten
luetaan ammattikirjailijoiksi myös ne, jotka hankkivat lisätuloja
kirjoittamalla, niin tarkennetaan kantaani niin, että en koe, että yhteiskunta tarvitsee niiden
kirjailijoiden tuotoksia, jotka eivät ilman monopolioikeuksia koe
saavansa riittävää korvausta työstään. (Korostan nyt vielä, että tämä
näkemys johtuu ennen kaikkea siitä, että uskon, että toimivia
ansaintamalleja pystyttäisin kehittämään, elleivät monopolioikeudet
vähentäisi innovaatiokannusteita, ei siitä, että kirjailijoiden
tuotokset yleisesti olisivat mielestäni arvottomia.)
”jostain kirjailijoiden on tulonsa saatava”
Tuo mielikuva-argumentti listastani unohtuikin. Kyllä, tulo on
jostakin saatava, mutta ei siitä mistä itse haluaa vaan
(sosiaaliturvan lisäksi) siitä minkä onnistuu muille myymään. Vai onko
se niin, että koska minunkin on saatava tuloni jostakin, niin minulle
pitää myöntää se hedelmäkauppamonopoli? Ellei, niin miksi
kirjailijoille annetaan etuoikeuksia minuun varrattuna? Sille kyllä
täytyisi olla jokin muukin perustelu kuin yllämainitut
mielikuva-argumentit.
”Edelleen olen sitä mieltä, että mikromaksut ovat paras vaihtoehto,
kunnes joku keksii paremman.”
Mikromaksut ja tekijänoikeuksien vapauttaminen eivät ole keskenään
ristiriidassa.
”Jos tekijänoikeusksia luovan työn tuloksiin ei olisi, ei luovaa työtä kannattaisi yksityisillä markkinoilla teettää nykyistäkään määrää.”
Eli tässä skenaariossa luovan työn tekijät joutuisivat sitten tekemään jotain tuottavampaa. Ei kuulosta vaaralliselta.
”1) Tuo ajatus, että kustantaja voisi veloittaa siitä ensimmäisestä kirjasta tähtitieteellisen summan, toimisi, joa olisi vain yksi kirjakauppa. Jos kirjakauppoja on useita, kun yksikin on ostanut, muut voivat ostaa kirjan “lukijana” ja kopioida sen.”
Kirjailijalla on luonnollinen monopoli tuotoksiinsa ennen kuin se on julkaistu. Merkittäviä jakelijoita ei ole kovin monia, joten kaikkien näiden kanssa neuvottelu yhtaikaa ei ole mahdotonta. Jos taas osoittautuu mainioksi liikeideaksi alkaa tuottamaan kopioita heti julkaisun jälkeen, niin tämän liikeidean keksivät varmasti myös kaikki ne, jotka pitävät aivan mainiona ideana hiukan muokata kirjan sisältöä (muistetaan, että tekijänoikeuksia ei nyt ollut) ja laittaa vähän product placementtia tai hiukan mainoksia välisivuille tai joitain muita kummallisuuksia millä voi kasvattaa tuottojaan. Ja nyt väite on, että ihmiset eivät suostu maksamaan akateemiselle kirjakaupalle pennin latia siitä ilosta, että akateeminen takaa maineellaan kirjojen sisällön alkuperäisyyden ja laadukkaan painotyön, akateemisesta ostetusta takuulla menee osa tuotosta kirjailijalle, akateemisesta kirjan saa omistuskirjoituksella, akateemisesta kirjan saa heti julkaisuhetkellä ilman sitä muutaman minuutin tai viikon odotusta jne. Ja nämä samat ihmiset kuitenkin maksavat kymmeniä euroja kuukaudessa teleoperaattoreille siitä, että saavat ladattua musiikkitiedostonsa hiukan nopeammin netistä. Anteeksi vain, mutta en usko tuohon hetkeäkään.
”Puhutaan sivustoista ja lataamisesta, vaikka tosiasiassa sivustot, joilta ladata sitä tai tätä ovat yhdentekeviä peruskysymyksen kannalta, eli miten sisältö päätyy noille sivustoille. Masentavan monien vastaus tuohon kysymkseen on “jotenkin”.
”Suuri osa mailaman lehdistöstä on murroksesa, ja liki kaikki laatulehdetkin ovat raskaissa taloudellisissa vaikeuksissa.”
Kyllä, ”laatulehdet” ovat ongelmissa. Uusien businessmallien kehittäminen vie aikansa ja vo i välillä olla kivuliasta. Mutta uutiset ovat – toisin kuin annat ymmärtää – mainio esimerkki tekijänoikeusmonopoleja vastaan. Tuo ”jotenkin” kulkee uutismaailmalla tyypillisesti nimellä Reuters, Bloomberg tai AP. Reutersin viime vuosien ongelmien suuruus tilinpäätöslehdistötiedotteesta:
* Q4 pro forma revenues up 5% before currency; underlying operating profit up 13%
* Full-year pro forma revenues up 8%; underlying operating profit up 19%
* Integration savings target raised
* Board approves $0.04 annual dividend increase
”Valitettavasti “joku jotenkin” on laiska ja tyystin riittämätön vastaus. ”
Itseasiassa siihen on jo vastattu paljon enemmän kuin olisi oikeus ja kohtuus. Laiskoja ja riittämättömiä argumentteja on tullut nimenomaan tekijänoikeusmonopolien kannattajilta, argumentteja, jotka yrittävät sysätä todistustaakan monopolien vastustajille. Maailmanhistoriassa on on ollut monennäköisiä tilanteita tekijänoikeuksien ja patenttien suhteen, välillä niitä on kiristetty, välillä löysätty, eri maissa on ollut samaan aikaan erilainen lainsäädäntö. Kaivakaa sieltä todisteita väitteellenne, jonka mukaan tekijänoikeuksista on hyötyä yhteiskunnalle. Se on teidän hommanne. Minä en ole löytänyt muuta kuin päinvastaisia viitteitä.
”TV-ohjelmat tosin ovat suojattuja. Kukaan toinen ei saa lähettää niitä omalla kanavallaan edelleen;”
Kyllä, mutta uutisohjelmien asiasisältö ei ole suojattua. Kun estonia uppoaa, siitä saavat uutisoida kaikki, ei vain se, joka siitä ensimmäisenä kuulee (Miksi tästä vääryydestä kukaan ei ole huolissaan? Miten ihmeessä kellään voi olla kannusteita etsiä uutisia kun ne kilpailijat varastavat uutiset heti omiin lähetyksiinsä?) Ja vaikka valtio tukee tv-maksulla yhden kanavan uutistuotantoa, silti vapaa kilpailu onnistuu tuottamaan kilpailevia uutisohjelmia.
”Teknologinen kehitys on mahdollistanut tekijänoikeusrikkomuksille nimenomaan mittakaavan massiivisuuden, joka on tehnyt mahdottomaksi puuttua juridisesti suurimpaan osaan niistä, koska kenenkään resurssit eivät riittäisi siihen läheskään: eivät poliisin, eivät syyttäjälaitoksen eivätkä asianomistajien.”
Minusta tuo logiikka ei toimi. Vastaesimerkki: jos tieliikennelaissa olisi tekijänoikeuslain syyteoikeuteen verrattava pykälä joka rajoittaa viranomaisen mahdollisuuksia puuttua itsenäisesti ylinopeuteen, sen seurauksena holtittomasta liikennekäyttäytymisestä tulisi kansanhuvi, ja rikkomuksien enemmistöön puuttuminen olisi millään järjellisillä resursseilla mahdotonta.
Esittämälläsi logiikalla liikennerikkomusten mittakaavan massiivisuuden selittäisi autojen suorituskyvyn kehitys, joka mahdollistaa ylinopeudet. Ongelma tietysti poistuisi poistamalla tieliikennelain ongelmallinen pykälä, mutta edelleen voitaisiin väittää teknologiaa ensisijaiseksi syyksi rikkomusten yleisyyteen.
Jos palataan tähän:
”Minusta on aika outoa, että jos vaaditaan “käytännönläheistä” lähestymistapaa, niin pitäisi kuitenkin ummistaa silmät siltä, mitä tekijänoikeuslobby käytännössä tekee.”
Tekijänoikeuslobbyn käytännön tavoitteet ovat todellakin outoja, ja jokin Ruotsin IPRED on esimerkki laista jota en Suomeen toivoisi. Kärjistäen: jos lainsäätäjä soveltaisi samaa lähestymistapaa kilpailulainsäädäntöön, annettaisiin mielestään vahinkoa kärsineelle osapuolelle mahdollisuus saada pääsy kilpailijan liikesalaisuuksiin.
Tekijänoikeuslobbyn käytännön tekemisiä selittää parhaiten lainsäätäjän kyvyttömyys ymmärtää että sen tien päässä joka alkaa siirtämällä viranomaisen tehtäviä ja valtaa asianomistajalle tekijänoikeuskysymyksissä on juurikin TM:n mainitsemat kauhukuvat. Väärä johtopäätös taas on se että tekijänoikeuksien olemassaolo ja niiden asianmukainen valvonta automaattisesti uhkaisi oikeusvaltiota ja demokratiaa.
Vai onko
se niin, että koska minunkin on saatava tuloni jostakin, niin minulle
pitää myöntää se hedelmäkauppamonopoli? Ellei, niin miksi
kirjailijoille annetaan etuoikeuksia minuun varrattuna?
Koko tuo puhe monopolista on huuhaata. Jos myyt torilla hedelmiä, sinilla on täysi monopoli niihin omiin hedelmiisi. Kukaan toinen ei voi niitä myydä. Kirjailijalla on monopoli omaan kirjaansa mutta kuka vaan voi kirjoittaa toisen kirjan. Vai onko Demarilehdellä monopoili lehtialalla siksi, ettei kukaan toinen voi painaa demaria ja myydä sitä.
Kirjailijalla on luonnollinen monopoli tuotoksiinsa ennen kuin se on julkaistu. Merkittäviä jakelijoita ei ole kovin monia, joten kaikkien näiden kanssa neuvottelu yhtaikaa ei ole mahdotonta.
Ei ole mahdollista, koska riittää, että yksikin nyrkkipaja ottaa tavakseen jäädä aina sopimusten ulkopuolelle. Siitä kasvaa silloin merkittävä jakelija nopeasti.
Tuo esitys tarkoittaa yksikäsitteisesti, ettei kirjailija voi ansaita rahaa kirjoillaan.
Ilta-Sanomat:
Bostonilainen tuomioistuin totesi 25-vuotiaan Joel Tenenbaumin syylliseksi kaikkiaan 30 musiikkikappaleen laittomaan lataamiseen. Hänet määrättiin maksamaan levy-yhtiöille noin 16 000 euroa jokaisesta kappaleesta. Yhteensä pulitettavaa kertyi siis noin 480 000 euroa.
Miten tämä tapaus, jossa nuori mies ei ota keneltäkään mitään pois vaan ainoastaan loukkaa IPR-omistajien laillisia oikeuksia saattamalla musiikkikappaleita yleiseen käyttöön tuomitaan valtaviin korvauksiin pelotukseksi muille, eroaa siitä tapauksesta, jossa nuori mies ei ota keneltäkään mitään pois vaan ainoastaan loukkaa NKP:n laillisia oikeuksia saattamalla tietoja Neuvostoliiton luonnon tilasta yleiseen tietouteen ja tuomitaan siitä linnaan pelotukseksi muille?
”Eli tässä skenaariossa luovan työn tekijät joutuisivat sitten tekemään jotain tuottavampaa. Ei kuulosta vaaralliselta.”
Perinteisesti markkinatalousyhteiskunnissa on lähdetty siitä, että ihmisellä on velvollisuus huolehtia itsestään ja lähimmäisistään ja välineinä tähän oikeudet oman työnsä tuotoksiin. Järjestelmät, jossa nuo velvollisuudet ja oikeudet on viety ovat toimineet markkinataloutta huonommin. Jos keinotekoisesti määritetään joitakin töitä joiden tuotoksiin tekijällä ei ole oikeuksia, tällöin tekijä joutuu itsensä elättääkseen valitsemaan vähemmän tuottavia töitä. Tällöin luovaa työtä valikoituvat tekemään/rahoittamaan rikkaimmat joidenka ei tarvitse ansaita työllänsä/rahoillansa rahaa.
Tämä luovan potentiaalin haaskaaminen olisi edistyksen ja ongelmien ratkaisun hidastumisen lisäksi vaarallista siksi, että suorittavan työn tekijöitä on muutankin liikaa suhteessa työpaikkojen tarjontaan. Joutilaan huono-osaisen väestön määrän lisääntyminen taas lisää mm. konfliktien riskiä. Tämä on eräs keskeinen huomio mm. Martti Ahtisaaren Nobel-puheessa.
Ajattelitko esittää TV-luvan kaltaista pakollista maksua kaikille lukutaitoisille, jotta jokin Ylen hallintoneuvoston kaltainen elin voisi jakaa rahaa kirjailijoille poliittisten voimasuhteiden mukaan?
Jostain käsittämättömästä syystä Suomessa on useampiakin valtakunnallisia TV-kanavia, jotka lähettävät ohjelmaa salaamattomana ja maksutta, ja joiden toimintaa ei suinkaan rahoiteta TV-lupamaksuilla, vaan ne joutuvat peräti maksamaan oikeudestaan toimia. Näiden lisäksi on huomattava määrä radiokanavia.
Lisäksi näille mainituille kaupallisille TV- ja radiokanaville näyttäisi olevan lähinnä kuluja nykyisistä tekijänoikeuksista.
Täällä on toisteltu ettei uutisilla ole tekijänoikeutta, asia ei käsittääkseni ole ihan noin yksinkertainen. Uutistapahtumaan ei tietenkään voi olla mitään oikeuksia, mutta ei niistä kirjoitettu teksti täysin suojaton ole. Lainata saa, mutta pitempien pätkien kohdalla ollaan siinä rajoilla että onko teoskynnys ylittynyt.
Toisaalta normaali journalistinen ohjeisto neuvoo että tiedot tulisi itse tarkistaa, tämän takia suora kopiointi on myös arveluttavaa, jos Aamulehden toimittaja luottaa sokeasti Hesarin juttuun niin hän ei tee töitään. Tämän takia ajatus että koska samasta tapahtumasta raportoi useampi toimitus, niin siitä on ylitarjontaa, on virheellinen. Uutisissa on kysymys paljon muustakin kuin siitä että raportoidaan tapahtumia, eri toimitukset mm. toimivat toisiaan korjaavina.
Kuvamateriaali (haastatteluvideot, uutiskuvat) on täysin suojattua.
Tiedemies:
Ensinnäkin patentit ja tekijänoikeuden ovat kaksi eri asiaa ja niitä puoltavia / vastustavia argumentteja ei kannata sekoittaa toisiinsa.
”Kirjakauppa maksaa, koska se saa myytyä kirjat hyvällä katteella.
Kilpailijoilla menee viikkoja, ennenkuin ne saavat kilpailevan teoksen markkinoille.”
No voi se muutaman euron maksaa, mutta ei paljoo enempää, koska tuskin niitä faneja nyt niin paljoo on, jotka on valmiita maksamaan kirjasta huomattavasti korkeampaa hintaa vain siksi, että saavat sen muutamaa viikkoa aikaisemmin käsiinsä.
Olen toki siis samaa mieltä, että tekijänoikeuksia voi ja pitää analysoida tarkastelemalla niiden aiheuttamia kustannuksia ja niistä saatavaa hyötyä. Tätä analyysiä pitää kuitenkin tehdä huolellisesti eikä vaan heilutella käsiä.
Matti H: ”nuori mies ei ota keneltäkään mitään pois”
Se ottaa tekijänoikeuksien omistajilta ne tekijänoikeudet pois. Siksi.
(ottamatta kantaa siihen onko tuomio kohtuullinen tai ”oikein”)
No voi se muutaman euron maksaa, mutta ei paljoo enempää, koska tuskin niitä faneja nyt niin paljoo on, jotka on valmiita maksamaan kirjasta huomattavasti korkeampaa hintaa vain siksi, että saavat sen muutamaa viikkoa aikaisemmin käsiinsä.
Ihmiset ovat usein valmiita maksamaan useampia euroja siitä, että saavat saman kirjan pari päivää aikaisemmin. Tämäkin on kuitenkin vähän sivuseikka.
Kirjakaupat myyvät paitsi paperia, liimaa ja mustetta (tms, olkoon nämä nyt ne, mitä fyysisen kirjan tekeminen maksaa), myös sisältöä. Sisällön arvo kuluttajalle muodostuu kahdesta tekijästä: siitä, että se sisältö itsessään on mielenkiintoista/tarpeellista/whatever, ja siitä, että se sisältö on jotenkin valittu kaiken sen muun mahdollisen sisällön joukosta. (Jos ei pidä tätä arvokkaana, kannattaa lukea Borgesin Baabelin kirjasto)
Kirjoja on myynnissä tietty määrä ja tietty valikoima ja ihmiset käyttävät tietyn ajan ja tietyn vaivan kirjojen hankkimiseen. Jos kirjakaupalla on keskeinen sijainti ja se on tunnettu laadukkaasta valikoimasta, ihmiset menevät mielellään sinne asioimaan, vaikka hinta siellä olisi korkeampi kuin kilpailijoilla. Siksi esimerkiksi Akateeminen kirjakauppa voi myydä kirjoja hieman kalliimmalla kuin kilpailijansa.
Koska valikoida jotenkin ennen painamista ja laittaa hyllyyn painamisen jälkeen, jotta asiakkaat voisivat tästä arvosta jotain hyötyä ja koska niin tehdään nytkin positiivisella katteella, ihmiset selvästi ovat valmiita maksamaan kirjoista enemmän kuin painamisen, musteen, paperin, jne. hinnan.
Nythän puolustus tekijänoikeuksille menee niin, että tekijä saa rojalteja tms. kun kirjoja myydään ja että tämä siivu myyntihinnasta on välttämätön, jotta tekijä voisi saada edes jotain kirjasta. Jopa näillä korkeahkoilla hinnoilla ihmiset ostavat aika paljon kirjoja ja esimerkiksi Akateemisen valikoima on valtava – voisi väittää, että niin valtaisa, että ilman elektronisia hakupalveluita sieltä ei enää löytäisi oikein mitään muuten kuin satunnaisesti.
Jos hinta painuu alaspäin, niin minun on aika vaikea kuvitella, että kysyntä vähenisi. Päinvastoin, se todennäköisesti nousisi. Kirjakaupan katteiden ei pitäisi periaatteessa painua yhtään alemmas, ainakaan minä en ymmärrä mitään mekanismia, jolla ne alenisivat ainakaan nykytilanteessa. (Elektroniset kirjat voivat niitä aikanaan painaa alas, mutta periaatteessa tämä on täysin riippumaton mekanismi)
Koska tätä katetta siis on, niin kirjakaupan edelleen kannattaisi maksaa ainakin jotain, että saisi jonkun kirjan valikoimiinsa. Jos kirjakauppa on lisäksi ainoa, jolla mainittu kirja on valikoimissaan, se voisi saada vielä aika paljon suuremman katteen. Kirjakauppa on siis valmis maksamaan jonkun summan siitä, että saa kirjan valikoimiinsa.
Okei, kopioinnin mahdollisuus lyhentää, ehkä merkittävästikin, sitä aikaa, jonka kirja on ainoastaan yhdessä kaupassa. Mutta minkälaiset kirjat sitten päätyvät kopioituina kilpailijoille? Varmastikaan kilpailijat eivät halua kopioida mitä tahansa kirjoja, koska hyllyyn ei kannata laittaa mitä vaan, joten kilpailijat kopioivat parhaiten myyviä kirjoja.
Mutta mistä ne tunnistavat parhaiten myyvät kirjat ennen kuin ne ovat oikeasti myyneet hyvin? He voivat palkata jonkun lukemaan kirjat ja ennakoimaan, mitkä tulevat olemaan hyviä, mutta tämäkin vie aikaa ja maksaa. Halvempaa on todennäköisesti odottaa että tulee joku bestseller.
Mutta kun se on bestseller, niin se tarkoittaa, että ensimmäisenä markkinoille sen tuonut on jo tienannut hyvin.
Se ottaa tekijänoikeuksien omistajilta ne tekijänoikeudet pois. Siksi.
Artturi yleensä argumentoi libertaarista näkökulmasta, mutta tämä on kyllä jotain muuta. Omistusoikeus on konkreettisen, rajattavan ja poissuljettavan hyödykkeen sosiaalinen sopimus myös libertaarissa ”luonnonoikeudellisessa” diskurssissa. Tekijänoikeus ei ole negatiivinen, vaan positiivinen oikeus, se on oikeus kieltää yksityinen hyöty, jonka toteutumista ei voi edes mitenkään havaita.
En vastusta kategorisesti positiivisia oikeuksia, mutta Artturi on kyllä täysin epäjohdonmukainen tässä kannassaan. Tekijänoikeus on eräänlainen steroidein pumpattu yksityinen verotusoikeus.
Tiedemiehelle:
Vielä 2009 kirja painetaan kustantajan valitsemassa kirjapainossa, mutta aika pian siirrytään siihen, että kirjakauppa tulostaa sen. Se on logistisesti paljon järkevämpää. Silloin ei synny mitään aikaviivettä siitä, että kirjakauppa tulostaa sen maksamatta tekijälle mitään, jos tämä maksu kerran säädetään vapaaehtoiseksi.
Muutenkin aikaviiveen voi päätellä siitä, kuinka kauan sanomalehden painamiseen menee. Kirjan painaminen ei ole sen hitaampaa,vaan itseasiassa nopeampaa, koska taittoon kuluva aika jää pois, kun sen voi skannata valmiiksi taitetusta ”alkuperäisestä” kirjasta.
Kopioitavaksi tulee siis se kirja, jota asiakas tulee kirjakaupasta ostamaan ja se kopioidaan ja sidotaan asiakkaan odottaessa.
Perinteisesti markkinatalousyhteiskunnissa on lähdetty siitä, että ihmisellä on velvollisuus huolehtia itsestään ja lähimmäisistään ja välineinä tähän oikeudet oman työnsä tuotoksiin. Järjestelmät, jossa nuo velvollisuudet ja oikeudet on viety ovat toimineet markkinataloutta huonommin. Jos keinotekoisesti määritetään joitakin töitä joiden tuotoksiin tekijällä ei ole oikeuksia, tällöin tekijä joutuu itsensä elättääkseen valitsemaan vähemmän tuottavia töitä. Tällöin luovaa työtä valikoituvat tekemään/rahoittamaan rikkaimmat joidenka ei tarvitse ansaita työllänsä/rahoillansa rahaa.
Eikö tämä argumentti kuulu käytännössä, että tekijänoikeuksista luopuminen aiheuttaa talouskasvun hidastumista ja siksi tekijän oikeuksista ei pidä luopua? Tätä argumenttia on täällä pyöritelty jo aika paljon ja hirveän konkreettisia todisteita tämän ilmiön puolesta ei ole vielä noussut esille. Onko sinulla tästä jotain empiirisiä todisteita?
Minusta sinun argumentoinnissasi on muitakin heikkouksia. Oletat mielestäni ilman syytä, että luovan työntekijät siirtyisivät tekijänoikeuksista luopumisen jälkeen tekemään vähemmän tuottavia töitä. Miksi näin kävisi? Toisaalta miksi se, että varakkaat valikoituisivat tekemään/rahoittamaan luovaa työtä olisi ongelma? Eikö tahot, jotka rahoittavat muiden (ei siis itsensä) luovaa työtä ole yleensä muutenkin aika varakkaita?
Tämä luovan potentiaalin haaskaaminen olisi edistyksen ja ongelmien ratkaisun hidastumisen lisäksi vaarallista siksi, että suorittavan työn tekijöitä on muutankin liikaa suhteessa työpaikkojen tarjontaan. Joutilaan huono-osaisen väestön määrän lisääntyminen taas lisää mm. konfliktien riskiä. Tämä on eräs keskeinen huomio mm. Martti Ahtisaaren Nobel-puheessa.
Minusta on aika kornia väittää, että tekijänoikeudet(tai muut immateriaalioikeudet) jotenkin helpottavat joutilaan huono-osaisen väestön asemaa. Juuri he hän tekijänoikeuksista ja patenteista eniten kärsivät. Voisin kuvitella, että esimerkiksi Afrikan valtiot olisivat aika innoissaan, jos saisivat ilmaikseksi käyttöönsä kaikki yliopistojen oppikirjat sekä lääkätieteen ja tekniikan saavutukset…
”Koko tuo puhe monopolista on huuhaata. Jos myyt torilla hedelmiä, sinilla on täysi monopoli niihin omiin hedelmiisi. Kukaan toinen ei voi niitä myydä. Kirjailijalla on monopoli omaan kirjaansa mutta kuka vaan voi kirjoittaa toisen kirjan.”
Jos minä nyt oikein ymmärrän, mielestäsi tusinakioskipokkaria ja shakespearea voi verrata samalla tavalla kuin voi verrata kahden naapurikojun banaaneja. Minä olen tuosta vähän eri mieltä. Lähempänä olisi vertaus appelsiinimonopoliin, jolle kyllä on paljon substituutteja, mutta juuri samaa totetta ei saisi myydä. Monopoli on monopoli, ei se huuhaaksi väittämällä miksikään muutu.
”Ei ole mahdollista, koska riittää, että yksikin nyrkkipaja ottaa tavakseen jäädä aina sopimusten ulkopuolelle. Siitä kasvaa silloin merkittävä jakelija nopeasti.”
Et siis usko, että kirjallisuuden myynnissä pystytään koskaan tuottamaan mitään lisäarvoa itse sisällön lisäksi? Tämä on se perimmäinen kysymys tässä keskustelussa. Jos tuo otetaan premissiksi, olet oikeassa. Ilman monopolioikeuksia ei kirjoja synny muusta motivaatiosta kuin kertomisen palosta. Minun mielestäni tuo premissi vain on täysin väärä, enkä enää ymmärrä miten voisin tuon osoittaa, elleivät minun ja Tiedemiehen esittämät mahdolliset ansaintamallit (joista osaa jo käytetään) riitä tuon premissin vääräksi osoittamiseksi.
”Tuo esitys tarkoittaa yksikäsitteisesti, ettei kirjailija voi ansaita rahaa kirjoillaan.”
Väärin. Se tarkoittaa yksikäsitteisesti, että kirjailija ei voi ansaita yhtä paljon rahaa samalla tavalla kuin aikaisemmin. Minä en ole niinkään huolissani siitä monopolihyvinvointitappiosta, että kirjailijat saavat ”liikaa” rahaa. Minä olen huolissani ensinnäkin siitä, että paljon erilaista kulttuuria jää yksinkertaisesti tuottamatta kun monopolijärjestelmä kannustaa rent-seekingiin eikä uuden innovoimiseen. Toiseksi olen huolissani siitä, että monopoliin perustuva järjestelmä estää tehokkaasti uusien ansaintalogiikoiden kehittymisen. Musiikkiteollisuus on tapellut kymmenen vuotta digitalisoinnin mahdollisuuksia vastaan sen sijaan että olisi alkanut palvelemaan asiakkaitaan teknologian tuomilla uusilla mahdollisuuksilla. Kirjallisuusteollisuuden viivytystaistelu on ilmeisesti alkamassa.
”Järjestelmät, jossa nuo velvollisuudet ja oikeudet on viety ovat toimineet markkinataloutta huonommin. ”
Että päästäisiin tuosta Artturin mainitsemasta käsien heiluttelusta, niin olisiko mitenkään mahdollista, että esittäisit yhden (1) tapauksen maailmanhistoriasta, jossa tekijänoikeuksien heikentäminen olisi ”huonontanut järjestelmän toimintaa”, miten tuon toiminnan sitten määritteletkin. Tai toisin päin, tekijänoikeuksien kiristäminen olisi parantanut järjestelmän toimintaa?
”Täällä on toisteltu ettei uutisilla ole tekijänoikeutta, asia ei käsittääkseni ole ihan noin yksinkertainen.”
Ei, mutta uutisilla on huomattavan paljon vähemmän käytännön tekijänoikeuksia kuin monella muulla immateriaalisilla tuotteilla. (Tosin myönnän, että uutisten tapauksessa monet ovat valmiita maksamaan paljon siitä, että saavat uutisen heti eikä vasta 25 sekuntia myöhemmin kuin muut)
Yksinkin tapaus.
WSOY:llä oli aikanaan erittäin hyvä ”Alkupolku”- opetustietokonepeli alakoululaisille. Koska oli sallittua – tai niin aikakin tehtiin – tuon ohjelman kopiointi kaverille, suosittua ohjelmaa myytiin niin vähän, että se lopetettiin. Kuluttajan tilanne ei voi parantua siitä, että tuotetta ei ole saatavissa mistään hinnasta, kun sitä verrataan mahdollisuuteen ostaa tuote reiluun hintaan.
Osmo kirjoitti:
Edelleen olen sitä mieltä, että mikromaksut ovat paras vaihtoehto, kunnes joku keksii paremman.
Kommentissani 1.8. perustelin mielestäni paremman tavan palkita luovan työn tekijöitä. Se antaa tekijälle ansaitsemansa palkkion työstään, minimoi yhteiskunnallisen kontrollin, vähentää tiedonjakelun kustannuksia ja on linjassa sen kanssa mihin suuntaan maailman taloutta tulisi muutenkin kehittää. Kiinnostaisi tietää, pidätkö silti vielä mikromaksuja parempana järjestelmänä ja jos pidät niin millä perusteilla.
Tonni käteen kirjoitti:
Tämä luovan potentiaalin haaskaaminen olisi edistyksen ja ongelmien ratkaisun hidastumisen lisäksi vaarallista siksi, että suorittavan työn tekijöitä on muutankin liikaa suhteessa työpaikkojen tarjontaan. Joutilaan huono-osaisen väestön määrän lisääntyminen taas lisää mm. konfliktien riskiä.
Hyvä tarkoitus. Mutta sen, miten henkisen työn tekijöiden joutilaisuutta voidaan vähentää, olet ymmärtänyt aivan väärin. Kaupalliset, myytävät yksinoikeudet tekevät luovan työn ansaintajakaumasta erittäin epätasaisen. Suurten yritysten muutamat suuret nimet tienaavat verrattomasti yli toimeentulotarpeensa, kun pienten nimien suuri joukko tienaa työllään paljon alle kohtuullisen toimeentulon. Edellyttäen että ihmiset käyttävät saman summan taiteeseen, tieteeseen ja tekniikkaan, ilman yksinoikeuksia toimien paljon suurempi osa henkisen työn tekijöistä saa siitä kohtuullisen toimeentulon.
Artturi kirjoitti:
Matti H: “nuori mies ei ota keneltäkään mitään pois”
Se ottaa tekijänoikeuksien omistajilta ne tekijänoikeudet pois. Siksi.
Saivartelussakin on oltava tarkka. Nuori mies ei suinkaan ota tekijänoikeuksia pois vaan loukkaa niitä. Tekijänoikeuksien poisto niin kuin niiden tekeminenkin on lainlaatijoiden vallassa.
”Kuluttajan tilanne ei voi parantua siitä, että tuotetta ei ole saatavissa mistään hinnasta, kun sitä verrataan mahdollisuuteen ostaa tuote reiluun hintaan.”
Alkupolun kohdalla tuotteen saatavuus ei olisi parantunut siitä että sen olisi voinut jostain ilmaiseksi ladata, koska tuotteen kehitys loppui, eivätkä vanhat versiot enää toimineet kunnolla uudemmissa koneissa. Tietokoneohjelmien osalta teoskappaleiden vapaa kopiointi-oikeus ei todellakaan tarkoita sitä että ohjelma säilyisi muiden kuin antiikkitietokoneharrastajien käytettävissä.
WSOY:llä oli aikanaan erittäin hyvä “Alkupolku”- opetustietokonepeli alakoululaisille. Koska oli sallittua – tai niin aikakin tehtiin – tuon ohjelman kopiointi kaverille, suosittua ohjelmaa myytiin niin vähän, että se lopetettiin.
Öö… Jos se ohjelma olisi ollut niin suosittu, niin varmaan sitä olisi edelleen saatavilla. Vai onnistuiko WSOY muka tuhoamaan kaikki kopiot tietokoneohjelmasta?
Tcrown kiteytti korkeamman tason perustelut minusta hyvin. Monopolisointi tuhoaa vaihtoehtoiset rahoitusmallit ja estää ansaintamenetelmien kehittämisen. Se, että joku tuote on tuotu markkinoille monopolisointia silmällläpitäen ja tämä on sitten epäonnistunut kopioinnin takia, ei tarkoita etteikö tuotetta olisi voinut tuoda markkinoille muulla tavalla.
Tekijänoikeuksia puolustettaessa vedotaan tässäkin keskustelussa jatkuvasti siihen, että vain monopolisointi voi tuottaa rahaa. On totta, että esimerkiksi minun esittämäni yksittäiset mekanismit voivat olla hataria, mutta tähän vetoaminen on minusta käänteisen todistustaakan asettamista.
Yllä esitetään, että uutispalveluista lähtien kaikki katoaa, jos tekijänoikeudet poistetaan tai edes heikennetään niitä.
Jos ajatellaan heikennyksiä, niin tarkalleen kenen hyvinvointia parantaa se, että joku vuoden tai kahden takainen uutiskuva on vieläkin tekijänoikeuksin suojattu? Tai että jos teen englanninkielisen lyhytelokuvan, jossa lauletaan ”paljon onnea vaan”, niin joutuisin maksamaan Warnerille tekijänoikeuskorvauksia?
Kyllä todistustaakka tässä minusta on niillä, jotka tätä rent-seekingiä kannattavat.
Tiedemies:”Tekijänoikeus ei ole negatiivinen, vaan positiivinen oikeus, se on oikeus kieltää yksityinen hyöty, jonka toteutumista ei voi edes mitenkään havaita.
En vastusta kategorisesti positiivisia oikeuksia, mutta Artturi on kyllä täysin epäjohdonmukainen tässä kannassaan. Tekijänoikeus on eräänlainen steroidein pumpattu yksityinen verotusoikeus.”
Minä vastasin pelkästään Matti H:n kysymykseen miten immateriaalisen omistusoikeuden rikkomus on eri asia kuin luonnon tilasta kertovan tiedon levitys.
Niin kauan kuin meillä on määritelty omistusoikeus tällaiseen tuotteeseen on ihan normaalia, että omistusoikeuden varastamisesta joutuu vastuuseen. Minä nimen omaan sanoin, että se ei ole kannan otto tämän omistusoikeuden puolesta eikä sitä vastaan.
Minä oon sinun kanssa samaa mieltä patenttien ja tekijänoikeuksista luopumisesta sillä edellytyksellä, että kulttuurin ja tiedon tuottamista ei sosialisoida sen varjolla lisää. (Siis tyyliin, jos lääkepatentit lopetettaisiin, niin tilalle perustettaisiin virasto, joka jakaisi tutkimusavustuksia yrityksille ja määrittelisi mikä lääke on hyvä ja mikä huono.)
Tätä kirjakauppa-ilman-tekijänoikeuksia -keskustelua vaivaa minusta mielikuvituksen puute. Helposti juututaan arvonvälittämisen toimintalogiikan visioimisessa niukkuuteen perustaviin malleihin, jotka mukamas synnyttävät kilpailua kirjakaupoille. Niukkuus ja kaikki siihen perustuvahan lähtee roskakoriin samantien, jos lähdetään siitä, että tekijänoikeuksia ei ole.
Jos kerran kirjakaupassa voidaan tehdä mikä tahansa kirja (mihin kirjakaupalla on pääsy) asiakkaan odottaessa, niin miksei sitten samantien hankita kunnan kirjastoon verorahoilla kirjojen tekemiseen vaadittavat välineet? Kaikilla oikeus käydä painattamassa vaikkapa itsepalvelu- laitteella mitä haluaa ja maksu asiakkaalta sivumäärän ja lisämausteiden (värikuvat, kovat kannet jne.) mukaan. Mihinkä ihmeeseen tarvittaisiin kirjakauppoja tässä kuviossa? Kirjastossa on osaaminen ja ymmärrys kirjallisuuden, lukukäyttäytymisen, teoshallinnoinnin jne. suhteen. Asiakkaat voisivat kirjan painamisen ja lukemisen jälkeen halutessaan palauttaa kirjat kirjastoon lainattavaksi, jolloin saisi palautushyvityksen, vastaavasti kuin nyt saa pullonpalautuksestakin.
Kirjakaupat eivät voisi tuottaa mitään lisäarvoa ketjuun, jossa kirja kulkee kirjailijalta (kirjan kirjoittaminen) kirjaston (kirjan tekeminen ja jakelu) kautta lukijalle, joten kirjakauppoja ei tarvittaisi mihinkään. Korkeintaan markkinarakoa jäisi toimijalle, joka toisi juuri oikeat kirjat lukijoiden käteen eli painattaisi kirjastossa ”oikeita” kirjoja ja kantaisi ne ”oikeiden” ihmisten luokse kadun varteen tai postilaatikkoon.
Ainoa pohdittava kysymys tässähän on vaan miten lukijan antama arvo kirjasta välittyy kirjailijalle. Kaikki muut arvonvälittymisketjun osat (tekninen painaminen, logistiikka, lukijoiden mieltymysten tunteminen jne.) ovat triviaaleja tai nykyisenkaltaisia haasteita.
Arvonvälittyminen lukijalta kirjailijalle voisi mennä esim. valtion monopolina: 1. vain kirjastossa saa painaa kirjoja kaupallisessa tarkoituksessa. 2. Kirjastot jyvittävät sovitun siivun kirjanpainamismaksuista kirjailijoille. Tässä taisi olla Osmon pelkäämä kukkahattutäti-vaara, joten tämä ei ehkä olisi halutuin malli (tämä olisi myös liian kankea, koska vaatii top-down -hallinnon).
Toinen vaihtoehto olisi yleisten normien ylläpitämä malli: Kirjailijat valitsevat itselleen sopivan virallisen brändätyn nettikohtaamispaikan (virtuaalinen kirjakauppa), jossa voi käydä hakemassa kirjaan liittyvää tietoa, keskustelemassa ja ”kuulumaan” kirjan tai genren synnyttämään yhteisöön. Sieltä voisi myös tilata kirjan, jonka kirjailijan valitsema painotalo sitten tekisi ja josta se kulkeutuisi lukijan postilaatikkoon tai kirjailijan hyväksymään fyysiseen kauppaan. Kirjoista saisi maksaa kirjailijan tahdon ohjaileman summan rahaa, mutta jos se olisi liian korkea niin ”laillisen piraatin” voisi tilata ”mustasta pörssistä”. Yhteisöön kuulumisen ja kirjailijan tuottaman arvon tunnustamisen normit ylläpitäisivät kirjailijan tuloja. Jos jonkun kirjailijan kirjat eivät ole arvokkaita, niin niistä ei maksettaisi vaan ne luettaisiin ilmaiseksi. Jos jonkun arvostetun kirjailijan lukijat haluaisivat olla maksamatta kirjasta niin muu yhteisö ”pakottaisi” sosiaalisella painostuksella maksamaan. Ja jos sittenkään lukija ei maksaisi niin niistä ei tarvitse välittää, koska eivät halua kuulua ko. yhteisöön.
Minusta pahimpia lukkiuttavia tekijöitä tässä keskustelussa on lähteä liikkeelle jonkinlaisesta ihmisoikeudesta saada arvoa teoksilleen. Teokset ovat juuri niin arvokkaita muille kuin he teoksen arvon kokevat. Jos kirjoitat kirjoja, joita kukaan ei arvosta, niin ei siitä ”kuulu” sinulle maksaa. Jos kirjoitat kirjoja, joita arvostetaan, niin sinun ei tarvitse kuin näyttää tyhjää kukkaroa ja sinulle maksetaan.
Vastakommentti edelliseen on ilmiselvästi se, että ihmiset eivät maksa sellaisesta, jonka saa ilmaiseksi. Tämä voi olla hyvinkin totta, mutta jos näin on, niin vika ei ole ihmisessä vaan siinä millä pitäisi maksaa. Nykyinen raha on välineenä umpisurkea ja pitäisikin keskittää voimavarat vaihtoehtoisten rahatalouksien käyttöönottoon, joissa on lupaavia mahdollisuuksia välttää vallitsevan rahan ongelmat.
Oskari Huusko:
> Tätä argumenttia on täällä pyöritelty jo aika paljon ja hirveän konkreettisia todisteita tämän ilmiön puolesta ei ole vielä noussut esille. Onko sinulla tästä jotain empiirisiä todisteita?
> Minusta sinun argumentoinnissasi on muitakin heikkouksia. Oletat mielestäni ilman syytä, että luovan työntekijät siirtyisivät tekijänoikeuksista luopumisen jälkeen tekemään vähemmän tuottavia töitä. Miksi näin kävisi?
Empiirisesti olen havainnut, että ihmiset pyrkivät
valitsemaan leipätyökseen sellaisen, josta he pystyvät ansaitsemaan rahaa. Jotta rahaa voi ansaita täytyy tuottaa jotakin myytäväksi kelpaavaa. Jos työn tuloksia ei voi myydä, sitä ei voi ottaa leipätyöksi. Myöskään sellaista työtä ei kannata yksityisillä markkinoilla teettää, joka ei tuota jotakin myytäväksi kelpaavaa.
> Toisaalta miksi se, että varakkaat valikoituisivat tekemään/rahoittamaan luovaa työtä olisi ongelma? Eikö tahot, jotka rahoittavat muiden (ei siis itsensä) luovaa työtä ole yleensä muutenkin aika varakkaita?
Meillä on houkuteltu suuri osa ikäluokasta korkeakouluopintoihin, jotka antavat valmiudet erilaisiin luoviin töihin. Monilla heistä on varojen sijasta velkaa opintojen jälkeen ja he haluaisivat työssään hyödyntää oppimiaan taitoja mahdollisimman monipuolisesti, maksaa velkansa pois ja rakentaa itselleen mukavan elämän.
Useimmille yksityisille työnantajille työn teettäminen on rahanansaitsemiskeino. Jotkut ovat jopa sitä mieltä, että osakeyhtiön ainoa tarkoitus on voiton maksimointi.
> Minusta on aika kornia väittää, että tekijänoikeudet(tai muut immateriaalioikeudet) jotenkin helpottavat joutilaan huono-osaisen väestön asemaa. Juuri he hän tekijänoikeuksista ja patenteista eniten kärsivät. Voisin kuvitella, että esimerkiksi Afrikan valtiot olisivat aika innoissaan, jos saisivat ilmaikseksi käyttöönsä kaikki yliopistojen oppikirjat sekä lääkätieteen ja tekniikan saavutukset…
Voin kertoa iloisen uutisen. He saavat IPR:ien alaisen aineiston vapaasti hyödynnettäväkseen käyttöönsä niiden voimassaoloajan päätyttyä. Tuskin he olisivat kaikkea tätä omin nokkineen tuossa ajassa saaneet kehitettyä. Mikä on kohtuullinen hinta kenellekin minkäkin IPR-alaisen aineiston hyödyntämisestä onkin sitten erillinen kysymys. Jollain tavalla afrikkalaiset olisi hyvä saada kansainväliseen työnjakoon paremmin mukaan, mutta sekin on erillinen kysymys. Joutilaan huono-osaisen väestön aiheuttama konfliktiriski ei valitettavasti ole ainoastaan Afrikan ongelma. Taisivat ne makasiinit palaa meilläkin.
tcrown:
> Että päästäisiin tuosta Artturin mainitsemasta käsien heiluttelusta, niin olisiko mitenkään mahdollista, että esittäisit yhden (1) tapauksen maailmanhistoriasta, jossa tekijänoikeuksien heikentäminen olisi “huonontanut järjestelmän toimintaa”, miten tuon toiminnan sitten määritteletkin. Tai toisin päin, tekijänoikeuksien kiristäminen olisi parantanut järjestelmän toimintaa?
Viime laman yhteydessä Suomi oli menossa konkurssiin. Ulospääsytie rakennettiin kehittämällä pitkäjänteiseen opiskeluun ja työhön kannustavia rakenteita tavoitteena siirtymä low-tech bulkkivientimaasta high-tech maaksi. Tämä tapahtui yhden vuosikymmenen eli 90-luvun aikana. Yhtenä tällaisena pitkäjänteiseen työhön kannustavana rakenteena hyödynnettiin maailmalla jo olemassaolevaa IPR-lainsäädäntöä ja päivitettiin Suomen lainsäädäntö sitä vastaavaksi.
Tästä lamasta ylösnousuun tarvitaan taiteet ja design mukaan insinöörien kimppaan uusien vientituotteiden kehittämiseksi. Lisäksi sitä parempi, mitä useampi kauppatieteilijä alkaa myyntihommiin. Kovin moni (ihminen tai yritys) ei tosin ”kansallisen (tai maailmanlaajuisen) edun nimissä” viitsisi tai voisi vuosia ja vuosikymmeniä ilmaiseksi kehitellä uusia vientituotteita, jos tietäisi että valmistus/jakeluteknisesti tehokkaampi yritys (tai valtio) saisi siitä kaiken tulon.
En ole niin fakiiri formaalissa matematiikassa, että osaisin vääntää tästä mallin joka matemaattisella tiukkuudella todistaisi haluamanne asiat. Toisaalta minusta sellaisen vääntämiseen ei ole välttämätöntä palkata ketään näiden asioiden hahmottamiseksi riittävällä tarkkuudella ja todennäköisyydellä.
Yhteenvetona tähänastisesdta, kirjallijan työn rahoittamiseksi on toistaiseksi esitetty
1) Ei mitään. Kirjailija kirjoittakoon sanomisen halusta. Päivä suolakaivoksessa ja yöt kirjoittamassa.
2) Palataan mesenaattien aikaan. Tähän malliin luen myös Matti H:n esittämän mikrolahjoitusten mallin, koska pyytettömästä lahjoituksestahan siinä on kyse.
3) Valtio rahoittaa kirjalilijan työn ja valitsee siis samalla sen, kuka elää kirjoittamalla ja kuka ei.
4) Teoksen rahoitetaan piilottamalla niiden sisään tuotemainoksia, kuten nykyisin tehdään paljon amerikkalaisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa.
Minusta nämä kaikki vaihtoehdot ovat huononnuksia nykyiseen, jossa kirjan saa ostetuksi kohtuuhinnalla ja jos ei halua ostaa, saa kirjastosta vähän ajan kuluttua ilmaiseksi. Aika köyhäksi menisi tarjonta.
Minusta pahimpia lukkiuttavia tekijöitä tässä keskustelussa on lähteä liikkeelle jonkinlaisesta ihmisoikeudesta saada arvoa teoksilleen. Teokset ovat juuri niin arvokkaita muille kuin he teoksen arvon kokevat. Jos kirjoitat kirjoja, joita kukaan ei arvosta, niin ei siitä “kuulu” sinulle maksaa. Jos kirjoitat kirjoja, joita arvostetaan, niin sinun ei tarvitse kuin näyttää tyhjää kukkaroa ja sinulle maksetaan.
Olen tästä kylläkin eri mieltä. Ongelma on todellinen siinä mielessä, että kirjan (tai muun teoksen) tekeminen maksaa, kirjan tapauksessa se on kirjailijan kirjoittamisen vaihtoehtoiskustannus, elokuvien kohdalla on näyttelijöiden palkkaa ja muuta sensellaista. Toisaalta rajakustannushinnoittelu – joka likipitäen toteutuu silloin, kun teoksia saa kopioida mielivaltaisesti – tuottaa hyvin lähellä nollaa olevan hinnan.
Elokuvien ja musiikin kohdalla ongelma on kuvitteellinen: Musiikkikeikoista suostutaan maksamaan paljon ja muusikot tienaavat niillä hyvin. Teatterilevitys on elokuvayhtiöille iso bisnes, eikä teatterien kannata päästää piraattikopioita kilpailijoille, joten teatterilevityksen tulot eivät romahtaisi vaikka elokuvia saisi kopioida. Kotikatselu ei ola kovin vahva substituutti teatterikäynneille, eikä tule olemaankaan, koska teatterien tekniikka on väistämättä huimasti parempi.
Kirjojen kohdalla yllä käydyssä keskustelussa on ainakin omissa ansaintalogiikan ehdotuksissani aukkoja, mutta tämä on silti toissijaista. Ei minusta ole tarpeen postuloida ansaintalogiikkaa etukäteen, koska jos kysyntää on ja tarjonta uhkaa hiipua, niin markkinoilla on ”rahaa pöydällä” ja joku keksii keinon maksaa riittävästi kirjailijoille, jotta myytävää sisältöä syntyy.
Ei kukaan muu ole väittänyt, että sisältö vain ”tulee jostain”, kuin tekijänoikeuksien puolustajat.
Teatterilevitys on elokuvayhtiöille iso bisnes, eikä teatterien kannata päästää piraattikopioita kilpailijoille, joten teatterilevityksen tulot eivät romahtaisi vaikka elokuvia saisi kopioida.
Jos Korson Kinolla on vaihtoehtona joko hankkia vuokraamallaan elokuvalla pääsylipputuloja noin sadalta katsojalta tai vaihtoehtoisesti panna pystyy nettipalvelin, joka myy (digitaalista) kopiota elokuvasta kaikille maailman elokuvastudioille euron hinnalla, oletko varma, että ensimmäinen vaihtoehto on sillä edullisempi? Jos Korson Kinolta ostettu on yhtä laillinen kuin alkuperäiseltä tuottajalta ostettu, Korson Kino saa elokuvasta periaatteessa yhtä paljon rahaa kuin alkuperäinen, satoja miljoonia euroja elokuvaan pannut tuotantoyhtiö, koska se pystyy myymään täytin laillisesti samaa tuotetta. Ellei sitten Mombain Kino pilaa markkinoita ja myy 50 sentillä…
Osmo esitti neljä mahdollista rahoitusmallia, mutta väite, että ne olisivat ”ainoat esitetyt” on väärä. Tässäkin keskustelussa on ollut muita mahdollisuuksia, eikä niitä oikeasti ole kumottu, vaikka tuossa yllä niin väitetään.
5) Itse postuloin, että kirjallisuuden jälleenmyyjien kannattaa rahoittaa vaikka alan yhteisillä kaupallisilla ”apurahoilla” hyvää kirjallisuutta, jotta saavat jotain myytävää. Tämä on täysin eri asia kuin valtion rahoittama.
6) Postuloin, että ison jälleenmyyjän kannattaa maksaa up-front maksu kirjailijalle, jonka kirjojen se uskoo myyvän hyvin. Väitin, että kirja myisi ainakin nykyoloissa useampia viikkoja hyvällä katteella ennenkuin kilpailijat pääsisivät tuomaan omat kopionsa markkinoille. Tämä ei kumoudu sillä, että väitetään ”ihan kohta” olevan kannattavaa tulostaa kirjat kaupassa. Nyt niin ei ainakaan tehdä, joten en ymmärrä miksi niin tehtäisiin heti huomenna, jos kopiointikielto kumottaisiin.
7) muita ansaintalogiikoita voidaan kehittää, mutta ei kehitetä nyt, koska monopolisointi dominoi markkinoita. Tämä on klassinen esimerkki siitä, miten monopolisointi tuhoaa hyvinvointia myös dynaamisesti: Monopolien kannattaa jarruttaa keinolla millä hyvänsä kilpailullisten substituuttien markkinoilletuloa. Vaihtoehtoinen ansaintalogiikka voisi olla hyödyllinen jollain odottamattomalla tavalla muullakin alalla.
Mitään kovaa dataa ei ole esittää siitä, mitä tapahtuisi, jos tekijänoikeuksista nykymuodossa luovuttaisiin. Kannattaa kuitenkin huomata, että lähes mikä tahansa kompromissi nykytilanteessa olisi parannus. Useimmat kirjat tuottavat suurimman osan tuloista ensimmäisen vuoden aikana (Flint ainakin väitti, että uuden kirjan myynnistä 80% tapahtuu ensimmäisen kolmen kuukauden aikana). Jos siis rajaisimme tekijänoikeuden vaikkapa yhteen vuoteen (1v), niin kirjailijat menettäisivät maksimissaan 20% tuloistaan.
Nykyisin tekijänoikeus on voimassa 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen. Tätä ei voi mitenkään perustella ”kannustinvaikutuksen” kautta.
Toki, jos perusteluna käytetään muuta kuin kannustinvaikutusta, niin sitten tuota voi jotenkin yrittää, mutta se meneekin sitten jo muuksi perusteluksi kuin sosiaalisen hyvinvoinnin maksimoimiseksi.
Tuossa vuoden ajassa oli jo jotain järkeä. Käytännössähän aika on nyt noin kolme kuukautta, jonka jälkeen kirjan voi hakea ilmaseksi kirjastosta. Minä olen argumentoinut sitä vastaan, ettei tekijänoikeudet olisi voimassa minuuttiakaan.
Helsingissä toimii ja tuollainen kirja kerrallaan tulostamo. Se tulostaa vain asiakkaan omia tekeleitä, koska sillä ei ole oikeutta muuhun, mutta jos olisi, silloin sieltä saisi tietysti sopuhintaan minkä kirjan tahjansa. Tulostus käy nopeammin kuin alkuperäistuotteen kuljettaminen Kirjavälityksen varastosta Hyvinkäältä.
Tuo ehdotus 5) sisältää sen ajatuksen, että noilla kirjallisuuden jälleenmyyjillä olisi monopoli, jota muut eivät voisi ohittaa. Mihin tämä ajatus peruswtuu. Parhaiten menestyy tietysti se jakelukanava, joka ei haaskaa rahojaan noihin apurahoihin.
Kirjailija saa kirjastaan noin 2 euroa kappaleelta. Sellaistakin voisi ajatella, että kustantajan oikeudet kestäisivät lyhyemmän ajan ja kirjailijan vähän pidempään. Tuo 2 €/kirja ei ole kovin paljon.
Osmo: Unohdit tärkeimmän, eli ne vielä keksimättömät rahoitusmallit, joita kukaan ei voi tässä keskustelussa esittää, mutta jotka markkinat kuitenkin kehittävät, jos niillä on siihen kannustin, eli jos tietoa ja kulttuuria tuotetaan muuten liian vähän.
1) Ei mitään. Kirjailija kirjoittakoon sanomisen halusta. Päivä suolakaivoksessa ja yöt kirjoittamassa.
2) Palataan mesenaattien aikaan. Tähän malliin luen myös Matti H:n esittämän mikrolahjoitusten mallin, koska pyytettömästä lahjoituksestahan siinä on kyse.
3) Valtio rahoittaa kirjalilijan työn ja valitsee siis samalla sen, kuka elää kirjoittamalla ja kuka ei.
4) Teoksen rahoitetaan piilottamalla niiden sisään tuotemainoksia, kuten nykyisin tehdään paljon amerikkalaisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa.
5) Joku taisi ehdottaa myös, että painetaan kirjan lehdille mainoksia(vertaa nykyiset sanomalehdet) – vaikkapa joka sivun alalaitaan. E-kirjoissa mainokset voisivat olla bannereita.
Näitä voi keksiä lisää:
6) Lisäarvopalvelut, ensimmäisenä mieleen tulee Erikoispainokset ja keräilykappaleet, kirjailijan signeeraamat painokset. Ihmiset maksavat uskomattomia hintoja keräilyesineistä, jos oikeat kirjat harvinaistuvat e-kirjan tieltä, erikoispainos bisnes kasvanee.
7)Joku taisi linkata(tähän tai johonkin muuhun keskusteluun) musiikin puolelta tilaston, jonka mukaan musiikin alalla live-esiintymiset ja musiikkikoulutus ovat kansantaloudellisesti merkittävämpiä ilmiöitä kuin musiikin myynti(jos tämä ei pidä paikkaansa korjatkaa ihmeessä). Monet kirjailijat pitävät jo nyt luentoja ja koulutuksia, etc. Ehkä tämä bisnes kasvaisi, jos tätä kirjailijat joutuisivat oikeasti kehittelemään uusia sivubisneksiä.
8) Kirjan(ja varsinkin hyvän kirjan) kirjoittaminen tuo yleensä kirjailijalle julkisuutta. Näin olisi myös tekijänoikedettomassa maailmassa. Maailmassa lienee miljoonia tapoja, joilla julkisuutta voi muuttaa rahaksi… ööh… No, tämä ei ehkä olisi tie parempaan maailmaan.
Ongelma tällaisia ansaintamalleja kehitellessä on se, ettei hyvä bisnesidea tai ansaintalogiikka ole välttämättä itsestään selvä ennen kuin se on laajalle levinnyt. Kuten yllä on todettu moneen kertaan tekijänoikeudet jarruttavat uusien ansaintalogiikkojen kehitystä…
5) Joku taisi ehdottaa myös, että painetaan kirjan lehdille mainoksia(vertaa nykyiset sanomalehdet) – vaikkapa joka sivun alalaitaan. E-kirjoissa mainokset voisivat olla bannereita.
Monennenko kerran pitää sanoa, ettei tämä toimi. Jos sinä kirjoitat kirjan ja ajattelet rahoittaa sen mainoksilla, minä voin painaa sinun kirjastasi kilpailevan painoksen, jossa on toiset mainokset, joista rahat tulevat minulle. Jos sinulla ja minulla on sinun kirjoittamaasi kirjaan täsmälleen samat oikeuidet, sinun on vaikea ansaita sillä minua enempää – paitsi kulkemalla maksullisesta seminaarista toiseen, jolloin sen seuraavan kirjan kirjoittaminen saakin jäädä.
Palataan mesenaattien aikaan. Tähän malliin luen myös Matti H:n esittämän mikrolahjoitusten mallin, koska pyytettömästä lahjoituksestahan siinä on kyse.
Näin lyhyeen kritiikkiin Osmo saa mahtumaan kaksi väärintulkintaa. Miten sellainen ostotapahtuma on pyyteetön, jossa ihmiset haluavat ostaa jonkin tuotteen ja maksamaan siitä rahaa ja saavat tuotteen, jos rahaa on tarpeeksi ja eivät saa, jos sitä ei ole tarpeeksi? Eikö tämä ole pyyteellistä kaupankäyntiä? Ja mistä tämä mikrolahjoituksen ajatus, kun nimenomaan toin ilmi, että ostajana voi olla niin yksityisiä kuin yhteisöjä, jopa yhteiskunta ostamassa makrorahoin oppikirjoja yms. yleiseen käyttöön?
Lisäksi sivuutit tärkeimmän pointtini, sen että sillä, miten tuotantoa kannustetaan, on suuri vaikutus siihen, millaista tuotantoa saadaan ja että sillä, millaista tuotantoa saadaan, on suuri merkitys sille, miten ihmisten sosiaaliset suhteet rakentuvat ja miten tuotanto kohtelee luontoa. Eikö tällä asialla ole mitään merkitystä?
Matti H:lle
Sen takia, että jos minä ajattelen, että muut maksakoot, saan sen tuotteen joka tapauksessa, jos muut maksavat. Jos muut eivät maksa, minun rahani eivät varmaankaan riitä maksamaan sitä yksin. Vain siinä tapauksessa, että minun kymmenen euroani olisivat se viimeinen, sillä olisi vaikutusta lopputulokseen. Jos laskuri osoittaisi, että enää kymmenen euroa puuttuu. voisin joko maksaa tai jäädä odottelemaan, että jku muu maksaa ja maksaa vasta parin viikon kuluttua, jos todellakaan kukaan muu ei maksa.
Kyse on selvästä pyyteettömästä lahjoituksesta. Vanhan ajan mesenaatillakin oli on suorempi suhde oman panoksen ja lopputuloksen välillä.
Tiedemies:”Tätä ei voi mitenkään perustella “kannustinvaikutuksen” kautta.”
Tottakai voi. Voihan ikuista omistusoikeutta resursseihinkin perustella kannustinvaikutuksella ihan samalla tavalla.
”Useimmat kirjat tuottavat suurimman osan tuloista ensimmäisen vuoden aikana (Flint ainakin väitti, että uuden kirjan myynnistä 80% tapahtuu ensimmäisen kolmen kuukauden aikana). Jos siis rajaisimme tekijänoikeuden vaikkapa yhteen vuoteen (1v), niin kirjailijat menettäisivät maksimissaan 20% tuloistaan. ”
Tässä jää ehkä dynaamiset vaikutukset huomiotta. Jos kirjan saisi (käytännössä) ilmaiseksi vuoden päästä itselleen omaksi, luulen että aika moni siirtää hankintansa hiukkasen myöhemmäksi.
Kirjastosta saaminen ei ole sama asia, se on heikko substituutti. Kirjoja halutaan esitellä kirjahyllyssä, kerätä, antaa perintönä lapsille, avata ensimmäisen kerran, jne. Kirjastosta kun lainaa kirjan niin se valmiiksi nuhruinen, lukemisen kanssa on kiire, sitä ei voi lainata eteenpäin ja lopuksi pitää vielä roudata takaisin kirjastoon. Ei niin että kirjastot olisivat huono palvelu, toki ne ovat hyödyllisiä, mutta ne ovat onneksi sen verran huonoja ettei ne suoraan kilpaile kirjakauppoja vastaan. Ilmaiset kirjat sen sijaan kilpailisvat.
”Tottakai voi. Voihan ikuista omistusoikeutta resursseihinkin perustella kannustinvaikutuksella ihan samalla tavalla.”
Toki–mitä pidempi omistusoikeus, sitä suurempi kannustinvaikutus. Toki useimmissa tapauksessa ero sillä, onko omistusoikeus voimassa 10 vuotta vai 250 vuotta on täysin teoreettinen. Jo viidenkymmenen vuoden päästä omistusoikeus useimpiin alunperin suosittuihinkin kirjoihin on varmaankin käytännössä arvoton. Poikkeuksiakin toki on, ja voi olla että vaikkapa Hemingway olisi kirjoittanut enemmän jos olisi tiennyt että lapsenlapset siitä hyötyvät. Parin kirjan jälkeen Hemingway varmaan jopa tiesi että hänen kirjoillaan olisi kysyntää vielä satojen vuosien päästä.
Se mitä kannustinvaikutuksilla sen sijaan ei voi perustella, on retroaktiiviset pidennykset tekijänoikeuksiin. Vaikka nyt tekijänoikeudet muutettaisiin ikuisiksi, on täysin varmaa ettei se motivoisi Hemmingwaytä kirjoittamaan yhtään mitään. Kuolleita ei voi kannustaa tekemään mitään. Nämä retroaktiiviset pidennykset (joita Disney kai lähinnä ansiokkaasti ajaa), on täysin järjettömiä asioita yhteiskunnan tasolla.
Sen takia, että jos minä ajattelen, että muut maksakoot, saan sen tuotteen joka tapauksessa, jos muut maksavat. Jos muut eivät maksa, minun rahani eivät varmaankaan riitä maksamaan sitä yksin. Vain siinä tapauksessa, että minun kymmenen euroani olisivat se viimeinen, sillä olisi vaikutusta lopputulokseen.
Ihmisiä on kuitenkin erilaisia. Vaikka sinä ajattelet, että muut maksakoon, on myös ihmisiä, jotka ajattelevat että minä maksan. Näitä saattaa olla jopa enemmistö. Ihmisethän käyvät vaivojaan säästämättä äänestämässäkin, vaikka kaikki hyvin tietävät, että yhdellä äänellä ei ole mitään merkitystä lopputuloksen kannalta. Toimivatko he pyyteettömästi? Kuka tietää, mutta en ole koskaan tässä yhteydessä törmännyt tähän sanavalintaan.
Et vieläkään ottanut kantaa varsinaiseen pointtiini.
En ole, eikä tietääkseni kukaan muukaan tekijänoikeuksien vastustaja ole, esittänyt, etteikö kahdenvälisiä sopimuksia voisi tehdä niin, että vaikka Korso saa levityskopion sillä edellytyksellä, ettei laita sitä jakeluun. Jos Korso laittaa sen jakeluun, niin elokuvayhtiö ei Korsolle myy sitä ensimmäistä kopiota seuraavalla kerralla.
Lisäksi en ole kuullut kenenkään esittäneen, että plagiointi tai toisten tavaramerkkien vapaa käyttö olisi mitään muuta kuin tavanomaiseen huijaukseen verrattava teko. Ei siis niin, että Niken kenkien näköiset mutta ilman Niken merkkiä olevat kengät olisivat laittomat, vaan niin, että jos kenkiä myydään Niken valmistamina, niin kyseessä olisi yksinkertaisesti samanlainen kuin myisi vettä viinana.
Minusta yllä vähän aliarvioidaan ihmisten halua maksaa ”reilu hinta” tms. Jos meillä olisi ”sertifioidut kirjakaupat”, jotka sitoutuvat maksamaan kirjailijoille vapaaehtoisesti, niin nämä itsetulostuspalvelut nollamarginaaleilla jäisivät todennäköisesti katteissaan jälkeen. Tämä ei ole sama kuin että ihmiset maksaisivat vapaaehtoisesti ylimääräistä sinänsä, vaan ihmiset olisivat valmiita maksamaan brändistä.
Osmon argumentti toimisi jotenkin, jos Buranaa ei myytäisi lainkaan. Buranaa kuitenkin myydään enemmän useimpia kilpailijoiden ibuprofeenivalmisteita, vaikka Buranan hinta on liki kaksinkertainen. En tiedä mikä Buranan markkinaosuus on, mutta minulla on muistikuva, että se olisi pari vuotta takaperin ollut liki 50% ibuprofeenivalmisteista. Jos mielikuvani on oikea, niin se teoreettinen viitekehys joka väittää marginaalihinnoittelun toteutuvan ilman tekijänoikeuksia, on empiirisesti väärä.
Siksi myös mainostajat olisivat valmiita rahoittamaan brändätyn kirjakaupan tuotteita.
Osmon mainosargumentti on lisäksi vähän ongelmallinen siksikin, että sen nojalla pitäisi alkaa jo valmistella lakia, joka kieltää mainokset blokkaavat ohjelmat.
Pientä houkutusta voi konkurssiä lähestyvällä Korson elokuvateatterilla olla lopettamisen sijasta kaapata suuren amerikkalaisen elokuvan myynti itselleen. Tähän nähden uhkaus, ettei voi tehdä sitä kuin kerran samannimisenä, ei tunnu niin hirveältä.
Kun Tiedemies ensin halisi poistaa elokuvien tekihjänoikeudet, hän haluaa kuitenkin ne takaisin yksityisinä sopimuksina, joilla ilmeisesti kuitenkin on valtion siunaus niin että sopimusta rikkova voidaan haastaa oikeuteen? Muuttuiko jokin?
Muuten teksti viittaa siihen, että kirjailijoiden ansiot perustuvat vapaaehtoisiin lahjoituksiin, siihen, että ihmiset haluavat maksaa vapaaehtoisesti kirjailijalle siitä, että lukevat hänen tekstiään. Jos kaikki näin todella tekisivät, mikä olisi muuttunut?
Tuo Burana esimerkki on hauska. Olen käyttänyt sitä itsekin. En usko, että ihmiset haluavat siinä maksaa brändistä sinänsä, vaan ne todella luulevat, että on kyse eri lääkkeestä. kerrottakoon nyt kaikille, että puolta halvempi Ibusal tulee samasta tehtaasta. Lääke pakataan Buranaksi tai Ibusaliksi sen mukaan, kumpaa ostetaan enemmän.
(Otin muuten aikanaan Alkon toimitusjohtajaksi kaverin, joka oli onnistunut tässä kahden hinnan järjstelmässä Orionilla. Ajattelin, että pystyisi myymään kossuakin tyhmille tuplahinnalla)
Minä en näe ongelmaa kaunokirjallisuuden tai musiikkitallenteiden myynnissä tilanteessa, jossa tekijänoikeuksia ei ole.
Taiteentekijä saavuttaa suosiota julkaisemalla ilmaiseksi. Suosittu taiteentekijä voi myydä teoskappaleita ihan hyvin rahaa vastaan, vieläpä tarvittaessa hintadifferoimalla siten, että näistä teoksista valmistetaan useita eri hintaisia variantteja asiakaskunnan innostuneisuuden ja maksukyvyn mukaan.
Tätä tehdään jo. Musiikkipuolella erinomainen esimerkki on Nine Inch Nails (Trent Reznor) ja levy Ghosts, joka todennäköisesti olisi tuottanut osapuilleen yhtä paljon voittoa ilman tekijänoikeuksiakin: http://en.wikipedia.org/wiki/Ghosts_I–IV#Release_versions
”Monennenko kerran pitää sanoa, ettei tämä toimi. Jos sinä kirjoitat kirjan ja ajattelet rahoittaa sen mainoksilla, minä voin painaa sinun kirjastasi kilpailevan painoksen, jossa on toiset mainokset, joista rahat tulevat minulle. ”
Koitetaan avata tuon mystisen voittamattoman kilpailijan tehtävän hankaluutta musiikkipuolelta. De facto kaikki koskaan tehty musiikki on saatavilla ilmaiseksi verkosta. Nyt meillä siis pitäisi teorian mukaan aivan varmasti olla kiinalainen palveluntarjoaja, joka ei välitä vähääkään tekijänoikeuksista, ja pystyy myymään musiikin omakustannushinnalla. Missä tuo on? Paras mihin toistaiseksi on päästy lienee The Pirate Bay. Kyllä, sieltä löytyy melkein kaikki mahdollinen, mutta silkan sonnan seasta sen oikean tavaran löytäminen vaati aikaa. Joten yllätys, yllätys, Itunes ja muut pystyvät helposti kilpailemaan TBP:n kanssa takaamalla sisällön laadukkuden ja tarjoamalla hyvät hakuominaisuudet. On jotenkin käsittämättömän naivi ajatus, että ihmiset eivät olisi valmiita maksamaan laadunvarmistuksesta ja helppoudesta. Kyllä, niitä kilpailijoita tulee, mutta ei ole helppoa kaivaa esiin sitä, jota ei käytetä lapsipornonvälityksen peiteoperaationa.
”Tuo ehdotus 5) sisältää sen ajatuksen, että noilla kirjallisuuden jälleenmyyjillä olisi monopoli, jota muut eivät voisi ohittaa. Mihin tämä ajatus peruswtuu. Parhaiten menestyy tietysti se jakelukanava, joka ei haaskaa rahojaan noihin apurahoihin. ”
Tähän argumenttiin olisi jotenkin paljon helpompaa uskoa, jos itunes ja spotify eivät musiikkipuolella olisi olemassa.
”Jos Korson Kinolla on vaihtoehtona joko hankkia vuokraamallaan elokuvalla pääsylipputuloja noin sadalta katsojalta tai vaihtoehtoisesti panna pystyy nettipalvelin, joka myy (digitaalista) kopiota elokuvasta kaikille maailman elokuvastudioille euron hinnalla”
Elokuvayhtiö voi helposti digitaalisesti vesileimata levityskappaleet ja saada selville kuka on vuotanut oman kappaleensa maailmalle. Kahdenvälisellä sopimuksella sitten todeta, että edelleenlevittäminen on kielletty ja mennä oikeuteen/lopettaa yhteistyön. Tietysti, kaikki tällaiset ovat vain hidasteita ja kräkättävissä, ja kuluttajapuolella tuollaisten sopimusten tekeminen on vaikeampaa, kuten DRM-sotku on osoittanut.
”Viime laman yhteydessä Suomi oli menossa konkurssiin. Ulospääsytie rakennettiin kehittämällä pitkäjänteiseen opiskeluun ja työhön kannustavia rakenteita tavoitteena siirtymä low-tech bulkkivientimaasta high-tech maaksi. Tämä tapahtui yhden vuosikymmenen eli 90-luvun aikana. Yhtenä tällaisena pitkäjänteiseen työhön kannustavana rakenteena hyödynnettiin maailmalla jo olemassaolevaa IPR-lainsäädäntöä ja päivitettiin Suomen lainsäädäntö sitä vastaavaksi.”
Se, että IPR-lainsäädännön kehittymisellä olisi ollut merkittävä suomen nousussa lamasta kuulostaa hiukan persoonalliselta historian tulkinnalta, mutta olisiko sinulla antaa viitettä johonkin missä olisi listattu IPR:n merkittäviä muutoksia 90 luvun alkupuolella ja vielä ideaalitapauksessa analysoitu niiden vaikutuksia?
Voi olla, että uskoni markkinoiden kaikkivoipuuteen on tässä asiassa liian naivi, ja markkinavirheet aiheuttaisivat liian suuren hyvinvointitappion. Vaikka näin olisi, silti oikea marssijärjestys olisi ensin havaita tuo markkinavirhe, ja vasta sitten alkaa korjaamaan sitä. Tältä varmaan tuntui niistä, jotka yrittivät selittää neuvostoliittolaisille, että yhteiskunta voi toimia markkinamekanismin avulla. (Artturille disclaimer, ylläoleva mielipiteeni ei koske kaikkia markkinoita)
”Tottakai voi. Voihan ikuista omistusoikeutta resursseihinkin perustella kannustinvaikutuksella ihan samalla tavalla.”
Haluaisitko selittää kannustinvaikutteet tapauksessa jossa tekijänoikeuksia on pidennetty takautuvasti?
Luonnostellaan loppuun oma näkemykseni tulevaisuuden kirjallisuuden mahdollisesta liiketoimintamallista ilman tekijänoikeuksia (jonka ainakin osittain olen jo esittänyt, mitä minun ei kyllä pitäisi tarvita esittää, ja mitä en mielestäni Osmon listasta löytänyt):
Ensin luodaan brandi, jonka alla toimivat kirjakaupat ovat sitoutuneet myymään vain kirjoja, joista ovaat tehneet sopimuksen kirjailijan kanssa.
Seuraavaksi kirjakauppa luo käyttöliittymän, josta kirjoja ja niiden sisältöä on helppo selailla, hakea, lukea ja tilata paperiversioita. Tämän käyttöliittymän käyttämisestä veloitetaan rahaa, joka sitten allokoidaan kaupan ja kirjailijan sopimuksen mukaan kaupalle, selattujen ja tilattujen kirjojen kirjailijoille ja mahdolliselle painotalolle.
Kirjakauppa voi rajoittaa käyttöliittymää teknisesti ja sopimusteknisesti siten, että palvelun suora replikoiminen on riittävän vaikeaa. Pitää muistaa, että kilpailevan palvelun ei tarvitse olla paljoakaan huonompi tai vaikeampi löytää, niin asiakkaat eivät jaksa nähdä vaivaa.
tcrownin pitäisi päättää, ovatko tekijänoikeudet suojattuja (oikeuden omistaja voikieltää edelleen levittämisen) vai eivätkö ole. Jos digitaalisella vesileimalla voi paljastaa, kuka kelvoton luvatta levittää kopioita ja haastaa hänet oikeuteen, tulee minulle jotenkin vaikutelma, että se olisi siis kiellettyä. Aiemmin kuvittelin tcrownin esittäneen, että kaikki tekijänoikeudet kumottaisiin, eikä elokuvan tuottaja voisi kieltää kopioiden levittämistä. Jos voi kieltää, mikä on muuttunut nykyisestä?
Se, ettei nykymaailmassa toimita kuten ennustin tehtäväksi, jos kaikki tekijänoikeuden kumotaan, saattaa johtua siitä, ettei niitä ole kumottu. Maailmassa jossa ei ole mitään tekijänoikeuksia ja niiden levittäminen ilmaiseksi on täysin luonnollista ja hyväksyttyä, toimitaan tietysti toisin kuin maailmassa, jossa niin ei saa tehdä.
Juuri kirjan osalta nuo kaavailusi perustuvat silkaan hyväntekeväisyyteen asiakkaalta, koska jo skannaamalla kirjasta saadaan täsmälleen sama tuote kuin se alkuperäistuote, jota kirjakauppa myy. Se ei ole käyttäjän kannalta yhtään huonompi. Kaikkea tuon, jota suunnittelet, kannattaisi toteuttaa (Kirjakerhot olivat muuten joskus aikia lähellä tuota ideaa), mutta sen tueksi pitäisi välistä vetäminen – ainakin siis kaupallinen välistä vetäminen – kieltää. Maailmassasihan ei edes sillä käyttöliittymällä ole suojaa kopioijaa vastaan. Onko sillä brändillä suojaa?
Minä en vastusta liiketoimintamallin muutta mista toisenlaiseksi, mutta vastustan sitä ajatusta, että minulla olisi täsmälleen sama oikeus kuin sinulla tehdä rahaa kirjalla, jonka sinä olet kirjoittanut.
Pientä houkutusta voi konkurssiä lähestyvällä Korson elokuvateatterilla olla lopettamisen sijasta kaapata suuren amerikkalaisen elokuvan myynti itselleen. Tähän nähden uhkaus, ettei voi tehdä sitä kuin kerran samannimisenä, ei tunnu niin hirveältä.
Ei tässä nyt mitään ihmeellistä ole. Jos elokuvien jakelukanavaan ei voisi luottaa, tuotantoyhtiöt perustaisivat itse elokuvateatterit.
Kun Tiedemies ensin halisi poistaa elokuvien tekihjänoikeudet, hän haluaa kuitenkin ne takaisin yksityisinä sopimuksina, joilla ilmeisesti kuitenkin on valtion siunaus niin että sopimusta rikkova voidaan haastaa oikeuteen? Muuttuiko jokin?
En minä halua palauttaa tekijänoikeuksia. Kahdenväliset sopimukset ovat ihan eri asia kuin tekijänoikeudet. Ei siihen tarvita tekijänoikeuksia, että tehdään kahdenvälisiä sopimuksia. Sopimuksiin laitetaan yleensä myös vahingonkorvauspykälät rikkomusten varalta.
Piraattilevitykseen päätyy DVD-levyjen kopioita silloin, kun DVD:n saa jostain ostettua. TV-sarjojen jaksotkin päätyvät torrentteihin heti ensiesitysten jälkeen (joskus päätyy kai jo vähän ennen), tätä ei tekijänoikeuden poisto voi mitenkään kriminalisoida, jos se on kerran näytetty julkisesti (esim. lähetetty radioaalloilla digitaalisena) niin se on sen jälkeen public domainissa jo de facto nytkin. Kirjat päätyvät public domainiin kun kirja on myyty yleisölle.
Nythän meillä on ”default” asetuksena se, että kirjan tai DVD:n ostava ikäänkuin tekee tällaisen sopimuksen. Tämä on jo minusta väärin, mutta sekään ei ole se pahin ongelma, jos ihan moraalista näkökulmaa ajatellaan (tehokkuuden kannalta se on toki yhtä paha asia). Pahin ongelma on, että jos jokin lähetetään radioaalloille kaikelle kansalle kuultavaksi, niin se muka sen jälkeen voisi olla vielä jonkun ”omaisuutta”.
Tuossa argumentissa on nyt vähän sellainen maku, että yleissitovuudesta luopuminen tarkoittaisi ettei voi tehdä työsopimuksia lainkaan. Ei se niin mene.
Muuten teksti viittaa siihen, että kirjailijoiden ansiot perustuvat vapaaehtoisiin lahjoituksiin, siihen, että ihmiset haluavat maksaa vapaaehtoisesti kirjailijalle siitä, että lukevat hänen tekstiään. Jos kaikki näin todella tekisivät, mikä olisi muuttunut?
Ei se viittaa siihen, että ihmiset maksaisivat vapaaehtoisesti kirjailijalle. Ihmiset ostaisivat sertifioidusta kirjakaupasta tms. ihan samaan tapaan kuin ihmiset ostavat jollain ympäristömerkillä tai avainlipulla varustettuja tuotteita pelkkien mielikuvien vuoksi.
Eivät ihmiset buranaakaan ostaessaan osta ibuprofeenia, vaan mielikuvan Für Elisestä lievittämässä päänsärkyä ja hienon logon. Samaan tapaan ihmiset ostaisivat logoilla varustettuja kirjoja. Tekijänoikeuksista luopuminen ei minun nähdäkseni tarkoita vielä sitä, että ostajaa saa petkuttaa.
Muuten, se on hauskaa, että buranan mainoksessa on piratisoitu Beethovenin kuuluisa sävelmä. Eikö symmetrian nojalla nyt kuuluisi vaatia, että Buranasta maksetaan tekijänoikeusmaksuja elossa oleville jälkeläisille?
”Jos mielikuvani on oikea, niin se teoreettinen viitekehys joka väittää marginaalihinnoittelun toteutuvan ilman tekijänoikeuksia, on empiirisesti väärä. Siksi myös mainostajat olisivat valmiita rahoittamaan brändätyn kirjakaupan tuotteita.”
Minusta tämä on tärkeää, on joitain tuotteita joidenka kohdalla ei voi oikein puhua niukkuudesta, mutta niistä ollaan silti valmiita maksamaan. Pullovesi, kupillinen kahvia, lainapyyhe uimahallissa. Vettä saa kraanasta, kahvinkeitin on jokaisella kotona ja töissä, ja pyyhe luultavasti löytyy joka taloudesta. En tiedä miten tätä ilmiötä pitäisi selittää, empiirisesti totean vaan että ihmiset ovat valmiita maksamaan vaivattomuudesta niin kauan kuin hinta on kolikon suuruinen. Sanoisin että iltäpäivälehdet myydään pitkälti samalla logiikalla, niitä on joka lounaspaikassa, parturissa, työpaikalla, jne. ilmaiseksi saatavissa ja lisäksi sisältö on netissä.
”Osmon mainosargumentti on lisäksi vähän ongelmallinen siksikin, että sen nojalla pitäisi alkaa jo valmistella lakia, joka kieltää mainokset blokkaavat ohjelmat.”
Ohjelma joka pitää erikseen asentaa omalla koneelle ja jota käyttää kuitenkin hyvin pieni osa Internetin käyttäjistä, on eri asia kuin täydellinen kopio sivustosta. Jos mainossuodatus yleistyy niin looginen seuraus on se, että sivustojen suunnittelua muutetaan niin että mainosten erottaminen muusta sisällöstä on vaikeampaa.
Sivumennen ja maallikkona, jos joku tekisi vaikka Bond-elokuvasta version josta on poistettu merkkituotteet ja maksaisi sen esittämisestä teostomaksun, niin joku näppärä lakimies voisi argumentoida että tämä rikkoo tekijän moraalisia oikeuksia teoksensa eheyteen. Peeriaatteessa on kai mahdollista että jopa webbisivusto voisi vedota samaan.
”tcrownin pitäisi päättää, ovatko tekijänoikeudet suojattuja (oikeuden omistaja voikieltää edelleen levittämisen) vai eivätkö ole.”
Eivät ole siinä mielessä että tuottajalla olisi yksipuolinen oikeus estää levittäminen. Sitävastoin teoksen yksittäisten fyysisten kappaleiden luovuttamiseen toisten käyttöön voidaan tehdä minkälaisia sopimuksia tahansa, ja kuten mitä tahansa sopimuksia, niiden noudattamista pitää voida valvoa. Kyllä minulla pitää olla oikeus vuokraisäntänä kieltää lemmikkien pitäinen asunnossa ilman, että tarvitsen lakia, joka kieltää lemmikkien pitämisen sisätiloissa yleensä. Teoksen tekijöillä on teokseensa luonnollinen monopoli siihen asti kun teos on levinnyt, ja tuota luonnollista monopolia en ole kieltämässä. Tämä luonnollinen monopoli juurikin mahdollistaa monennäköiset ansaintalogiikat.
Musiikkiteollisuus on tätä kovasti yrittänyt kuluttajien kanssa, mutta menestys ei ole ollut mitenkään vakuuttava. Musiikin tapauksessa on sitäpaitsi hieman vaikea tehdä sopimuksia radio- ja tv-asemien kanssa, jotka estävät musiikin levittämisen. Ja jotakuinkin viimeinen asia mitä musiikin tuottaja haluaa, on, että musiikki ei soisi radiossa ja tv:ssä.
”Juuri kirjan osalta nuo kaavailusi perustuvat silkaan hyväntekeväisyyteen asiakkaalta, koska jo skannaamalla kirjasta saadaan täsmälleen sama tuote kuin se alkuperäistuote, jota kirjakauppa myy.”
Tarkoittaako tämä nyt, että Itunes ja Spotify perustuvat silkkaan hyväntekeväisyyteen, koska ”kopioimalla musiikkikappaleesta saadaan täsmälleen sama tuote kuin mitä Itunes myy”? Tuollaistakin terminologiaa voidaan käyttää, mutta silloin joudutaan myöntämään, että hyväntekeväisyys voi olla hyvää ja kannattavaa liiketoimintaa.
” Maailmassasihan ei edes sillä käyttöliittymällä ole suojaa kopioijaa vastaan. Onko sillä brändillä suojaa?”
Käyttöliittymän idealla ei ole suojaa. Toteutuksen yksityiskohtia sitä vastoin tietenkään ei tarvitse huudella maailmalle. Ja tuon tietokannan hallinnointi on se vaikea asia. Jos kilpailija yrittää crowdsourcata, sekaan tulee loputtomasti roskaa(Tässä tapauksessa siis TPB on parempi vertauskohde kuin wikipedia). ”Ilmaisen” sisällön hakeminen ja puhdistaminen netin syövereistä taas vaatii aivan järjettömän työmäärän. Originaali voi luottaa siihen, että kirjailija toimittaa teoksen, joka on hyvä. Minun maailmassani tuota tietokantaa ei tarvitse antaa kopioida kaikille halukkaille, vaan tiedon hakemista kannasta voidaan rajoittaa niin kuin kannan omistaja parhaaksi näkee.
Brandilla on tietysti suoja. Petoksen ja valehtelun kieltäminen riittää tuohon.
”Minä en vastusta liiketoimintamallin muutta mista toisenlaiseksi, mutta vastustan sitä ajatusta, että minulla olisi täsmälleen sama oikeus kuin sinulla tehdä rahaa kirjalla, jonka sinä olet kirjoittanut.”
Minun argumenttini on, että riippumatta siitä onko sinulla halua tai oikeuksia tehdä minun kirjallani rahaa, sinulla ei ole kykyä tehdä minun kirjallani rahaa kuten minulla.
(Minun on pitkään pitänyt muuttaa sähköpostini tunnistettavaksi mutta on jäänyt kun edellinen on tuossa automaattisesti. Nyt kun keskustellaan näin lähellä Osmon henkilöä olevasta asiasta, lienee kohtuullista, että Osmo tietää minkä nimisen ihmisen kanssa keskustelee. Tämä lähinnä Osmolle tiedoksi, voit vaikka poistaa tämän kappaleen)
Tarkoittaako tämä nyt, että Itunes ja Spotify perustuvat silkkaan hyväntekeväisyyteen, koska “kopioimalla musiikkikappaleesta saadaan täsmälleen sama tuote kuin mitä Itunes myy”?
Etkö ymmärrä, että Itunes menestyy, koska sen laittomat kilpailijat ovat laittomia. Ensinnäkin on ihmisiä, jotka yhä noudattavat lakia. Jos ilmoitetaan, että on oikein, moraalista, hyväksyttävää ja yhtä laillista olla maksamatta tekijänoikeuksista kuin olla maksamatta taksille tippiä, hieman useampi jättää maksamatta.
Mutta ennen kaikkea: kun vaihtoehdot ovat laittomia, ne pysyvät tiskin alla. Kun ne muuttuvat laillisiksi, Akateemisen vieraan tulee kirjakauppa, joka myy samaa tavaraa puolta halvemmalla.
Koska ajattelin kirjoittaa aiheesta muuallekin, haluaisin tietää, mitä nämä kirjailijoiden oikeuksien vastustajat haluavat: haluavatko he vain oikeutta kopioida ei-kaupallisesti omaan käyttöön, vain haluavatko he avointa oikeutta tehdä rahaa toisen hengentuotteilla. Kun tcrown minun pieneksi yllätykseksi sanoi, että kaikki nykyiset tekijänoikeudet tulevat voimaan, kunhan vain ostajan ja myyjän välillä tehdään yksityisoikeudellinen sopimus, joka kieltää edelleen levittämisen, en kertakaikkisesti ymmärrä, miten se poikkeaa nykytilasta paitsi, että joka kerta pitää panna rasti ruutuun ”I accept”.
Siis, jos tcrown kirjoittaa kirjan, saanko minä vain kopioida sen omaan käyttööni, vai saanko tehdä siitä painoksen omaan laskuuni ja myydä halvemmalla kuin hän myy? Tai saako Google?
Asia on sikäli olennainen, että Google on kai jo skannannut koko maailman kirjallisuuden. Sinä päivänä, kun tekijänoikeudet kumotaan, Google perustaa kirjakaupan. Eikä käyttöliittymä ole yhtä huono kuin Akateemisella.
Tuo käyttöliittymän suoja ei paljon auta, koska pelkästään toisten hengentuotteilla korvauksetta rahaa tekevä kansainvälinen suuryritys kehittää kyllä hyvän käyttöliittymän.
Osmo: Yhteenvetona tähänastisesdta, kirjallijan työn rahoittamiseksi on toistaiseksi esitetty
1) Ei mitään. Kirjailija kirjoittakoon sanomisen halusta. Päivä suolakaivoksessa ja yöt kirjoittamassa.
2) Palataan mesenaattien aikaan. Tähän malliin luen myös Matti H:n esittämän mikrolahjoitusten mallin, koska pyytettömästä lahjoituksestahan siinä on kyse.
3) Valtio rahoittaa kirjalilijan työn ja valitsee siis samalla sen, kuka elää kirjoittamalla ja kuka ei.
4) Teoksen rahoitetaan piilottamalla niiden sisään tuotemainoksia, kuten nykyisin tehdään paljon amerikkalaisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa.
Minusta nämä kaikki vaihtoehdot ovat huononnuksia nykyiseen, – -.
Voi aivan hyvin olla, että ne ovat ”kaikki huononnuksia nykyiseen”, mutta samalla täytyisi pystyä pitämään mielessä, että ainakin kohdat 1 ja 3 ovat osatotuuksia nimenomaan nykyisestä. Suuri – merkittävän suuri – osa kirjallisuudesta syntyy Suomessa nykyään joko kohdan 1, kohdan 3 tai molempien yhdessä kautta. Tosin sillä lisäyksellä, että valtion lisäksi merkittävän rahoituslähteen muodostavat myös yksityiset säätiöt. Tai ehkä ne menevät luontevammin kohdan 2 eli mesenaattien alle.
Ei ole uskottavaa esittää, että yhteiskunta nyt ei vain kerta kaikkiaan voi toimia tavalla X tai että tapa X on ilmiselvästi kestämättömällä pohjalla, jos yhteiskunta kuitenkin samaan aikaan toimii päivästä päivään ja vuodesta vuoteen juuri tavalla X. On toki oikeus pitää huonona ja valitettavana asiana, että X (tässä tapauksessa se on monessakin suhteessa huono ja valitettava asia), mutta se on eri asia kuin väittää mahdottomaksi ajatellakaan, että X.
Tonni käteen: Perinteisesti markkinatalousyhteiskunnissa on lähdetty siitä, että ihmisellä on velvollisuus huolehtia itsestään ja lähimmäisistään ja välineinä tähän oikeudet oman työnsä tuotoksiin. Järjestelmät, jossa nuo velvollisuudet ja oikeudet on viety ovat toimineet markkinataloutta huonommin.
Tämä on sinänsä täysin kunnianarvoisa ajattelutapa, vaikka en itse olekaan siitä vakuuttunut. Mutta samaan aikaan on huomionarvoista, että tekijänoikeuksia vastaan on puhuttu usein myös markkinatalouden puolustamisen nimissä. Tällöin on ajateltu, että juuri tekijänoikeudet ovat lopulta vain yksi suuri markkinavirhe: valtion myöntämä monopoli, jolla ei ole sijaa vapaassa markkinataloudessa. Esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissa tekijänoikeuksien heikentämistä/poistamista on pahamaineisen piraattipuolueen ohella ajanut kaikkein merkittävimmin juuri paikallisen kokoomuksen talouspoliittisesti oikeistoradikaali siipi, jossa ajatellaan, että tekijänoikeudet ovat haittana ja jarruna terveelle ja toimivalle markkinataloudelle ja vapaalle kilpailulle.
tcrown: De facto kaikki koskaan tehty musiikki on saatavilla ilmaiseksi verkosta.
Tämä on kyllä kaikesta huolimatta huikeaa liioittelua. Musiikista on saatavana verkosta lähinnä se osa, joka on tai on joskus ollut kaupallisesti saatavana digitaalisessa muodossa, ei sekään läheskään kokonaan, ja ei-digitaalisesta musiikista on saatavana vain pieni pintaraapaisu. Esimerkiksi Suomen äänitearkisto ry:n tietokannassa 1900-luvun suomalaisista äänilevyistä on 414 712 esitystä yli 254 000 eri kappaleesta – näistä on verkosta saatavissa korkeintaan joitakin kymmeniä tuhansia, todennäköisesti ei edes niin paljon.
spottu: Esittämälläsi logiikalla liikennerikkomusten mittakaavan massiivisuuden selittäisi autojen suorituskyvyn kehitys, joka mahdollistaa ylinopeudet.
Niin, ja…? En näe tässä näin muotoilemassasi ajattelutavassa mitään kummallista, vaikka en ajatusta itse olekaan koskaan näin muotoillut. Sinä taas ilmeisesti ajattelet, että pelkkä ajattelutavan muotoileminen näin riittää osoittamaan sen kestämättömäksi – syistä, jotka ovat minulle toistaiseksi arvoitus.
Ymmärsin, että Tiedemies on sitä mieltä, että elokuva, joka kerran on esitetty jonkin maan televisiossa, on sen jälkeen vapaa tekijänoikeusista koko maailmassa. Minua tämä ei haittaa, koska en juuri katso telavisiota, mutta jos katsoisin, vastustaisin kovasti. Sehän tarkoittaisi television elokuvatarjonnan surkastumista; että kaikki hyvät elokuvat, joiden oikeuksilla on vielä jotain arvoa, jäisivät pois televisiosta, koska televisioyhtiön pitäisi maksaa niistä koko jäljellä oleva tekijänoikeuksien arvo.
Esitys, että kirjojen ostajat maksaisivat eettisille kirjakaupoille vapaaehtoista ylihintaa norppasähkön tavoin kai merkitsisi, että kirjailijoiden tulot putoaisivat nykyiseen verrattuna tasolle, joka vastaa norppasähkön osuutta sähkökaupasta. Ei se suomalaisten kaunokirjailijoiden leipä nytkään niin järin leveä ole. Jos pitää kirjailijoiden tekijänpalkkioita periaatteessa vääränä asiana, miksi kuitenkin pitäisi eettisenä velvollisuutena maksaa niitä?
Tiedemies kirjoitti:
En ole, eikä tietääkseni kukaan muukaan tekijänoikeuksien vastustaja ole, esittänyt, etteikö kahdenvälisiä sopimuksia voisi tehdä niin, että vaikka Korso saa levityskopion sillä edellytyksellä, ettei laita sitä jakeluun.
En ehkä ole tässä blogissa sitä erikoisesti korostanut, mutta tekijänoikeuksien vastustajana olen myös aina ollut sellaisia sopimuksia vastaan, joilla yksityisesti sovitaan jakelun rajoittamisesta. Ne johtavat aina ristiriitaisiin tuloksiin ja hyödyttömiin käytäntöihin – kuten Osmo osoitti.
Tästä syystä biteiksi muutettava tuote ei voi olla tekijää lukuun ottamatta kenenkään muun hyödynnettävänä ennen kuin se on kaikkien hyödynnettävissä. Siksi kertamyynti on ainoa looginen tapa myydä informaatiota ilman tekijänoikeuksia. Joko niin tai yhä kiristyvillä oikeuksilla aivan muiden voimien toimesta.
Välimuodoista keskustelu niin että yksioikeudet periaatteessa hyväksytään, mutta yritetään keksiä niihin kaikenlaisia helpotuksia havaittujen epäkohtien poistamiseksi, on yhtä vähän merkityksellistä kuin Gorbatshovin aikana oli hyväksyä periaatteessa NKP:n yksinvalta, mutta yrittää keksiä kaikenlaisia keinoja havaittujen epäkohtien poistamiseksi. Näin saatiin vain glasnost ja perestroika, joita juuri kukaan ei enää muistakaan.
Osmo kirjoitti:
Minä en vastusta liiketoimintamallin muuttamista toisenlaiseksi, mutta vastustan sitä ajatusta, että minulla olisi täsmälleen sama oikeus kuin sinulla tehdä rahaa kirjalla, jonka sinä olet kirjoittanut.
Tästä olen tasan samaa mieltä Osmon kanssa. Olisin jopa niin ankara, ettei kenelläkään muulla kuin tekijällä tarvitsisi olla mitään erityisesti suojeltua oikeutta tehdä rahaa toisen tekemällä kirjalla. Ideaalissa tapauksessa kaikki muut hyötyvät kirjasta/musiikista/keksinnöstä ja tekijä saa rahat. Siksi kannatan edelleen aiemmin esittämääni liiketoimintamallia, joka tämän mahdollistaa.
Etkö ymmärrä, että Itunes menestyy, koska sen laittomat kilpailijat ovat laittomia. Ensinnäkin on ihmisiä, jotka yhä noudattavat lakia. Jos ilmoitetaan, että on oikein, moraalista, hyväksyttävää ja yhtä laillista olla maksamatta tekijänoikeuksista kuin olla maksamatta taksille tippiä, hieman useampi jättää maksamatta.
iTunes on iTunes, mutta Spotify on sellainen ilmiö, joka ansaitsee osakseen enemmän huomiota kuin se on tässä keskustelussa saanutkaan. Itse tunnen henkilökohtaisesti ihmisiä, jotka ovat kertoneet minulle luopuneensa aiemmin harrastamastaan musiikin laittomasta lataamisesta Spotifyn tultua. Tunnen heitä useamman kuin yhden – itse asiassa niin monta, että mikäli sama ilmiö on totta maailmanlaajuisessa mittakaavassa, sillä on aivan ratkaiseva merkitys Spotifyn menestyksen tai menestymättömyyden kannalta. Nythän Spotify on toistaiseksi vielä tuottanut uutisten mukaan jonkin verran tappiota, mutta tappio olisi monin verroin suurempi, mikäli tätä siirtymäilmiötä pois laittomasta lataamisesta ei olisi. Ja mikäli Spotify joskus alkaa tuottaa voittoa, tämä tulee samalla tavalla riippumaan pitkälti tästä samasta laittomasta lailliseen siirtyvästä käyttäjäryhmästä ja sen uskollisuudesta.
Jos pitää kirjailijoiden tekijänpalkkioita periaatteessa vääränä asiana, miksi kuitenkin pitäisi eettisenä velvollisuutena maksaa niitä?
Tämä yllä kuvaamani Spotifyyn liittyvä ilmiö antaa eräänlaisen osavastauksen tähän kysymykseen. On erikseen ihmiset, jotka pitävät tekijänpalkkioita periaatteessa vääränä asiana. Mutta he ovat lopulta pieni ja pitkälti merkityksetön vähemmistö paljon suuremman ihmisryhmän rinnalla. Tämä toinen ryhmä koostuu ihmisistä, jotka pitävät tekijänpalkkioiden maksamista eettisesti hyvänä asiana, mutta eivät katso olevansa velvollisia maksamaan niitä tilanteessa, jossa niiden maksamista perustellaan ilmiselvästi kestämättömillä argumenteilla. Näiden argumenttien älyllisen epärehellisyyden epämiellyttävyys ikään kuin tekee ihmisten mielessä tyhjäksi palkkioiden maksamisen eettisen hyvyyden tai painaa toisessa vaakakupissa maksamisvelvoitetta vastaan niin suuressa määrin, että psykologinen velvoite maksamiseen poistuu.
Eräs keskeinen tällainen älyllisesti epärehellinen argumentti on puolestaan ollut musiikkiteollisuuden argumentti, jossa teeskennellään, että sen tuotteiden marginaalikustannus on jotain muuta kuin suurin piirtein nolla. Tähän perustuvat esimerkiksi julkisuudessa vuodesta toiseen toistellut propagandistiset väitteet, että musiikin laiton lataaminen verkosta on varastamista samassa mielessä kuin ranskanleivän varastaminen ruokakaupasta. Ja niin fyysisten CD-levyjen myynti fyysisessä kaupassa kuin yhtäläisesti esimerkiksi iTuneskin ovat luokittuneet näiden ihmisten ajattelussa – oikein tai väärin – tähän ”älyllisesti epärehellisesti perustellun” kategoriaan: niissä myydään dataa ikään kuin se olisi ranskanleipää eikä dataa.
Ihmiset, jotka siirtyvät laittomasta lataamisesta Spotifyyn, ovat ihmisiä, jotka näkevät Spotifyssä merkin siitä, että musiikkiteollisuus on vihdoin tullut (heidän mittapuullaan) tajuihinsa ja alkanut kehittää ansaintalogiikoita, jotka ovat sopusoinnussa sen kanssa, että tuotteen marginaalikustannus on lähellä nollaa ja sen myös myönnetään avoimesti olevan lähellä nollaa. Itse asiassa osa esimerkiksi näistä itse tuntemistani Spotifyn käyttäjistä on siirtynyt sen käyttäjiksi jopa nimenomaan, koska he ovat halunneet antaa musiikkiteollisuudelle jonkinlaisen moraalisen palkinnon siitä, että se on ymmärtänyt siirtyä ansaintalogiikkaan, joka on sopusoinnussa heidän omien moraalikäsitystensä kanssa.
(Se osuus käyttäjistä, joka edustaa tätä monen mielestä varmasti eksentristä ajattelutapaa, saattaa olla pieni, mutta pelkästään sen olemassaololla on jo periaatteellista merkitystä esimerkiksi tässä kommenttiketjussa käydyn keskustelun kaltaiselle tekijänoikeuskeskustelulle. Keskimääräistä merkittävästi suurempi osa juuri niistä ihmisistä, joille nykyisen kaltaisen tekijänoikeusjärjestelmän vastustaminen on henkilökohtaisesti tärkeä, suuri maailmankuvallisia intohimoja herättävä asia, tuntuu edustavan juuri tätä ajattelutapaa – vaikkakaan eivät toki kaikki.)
Asia on sikäli olennainen, että Google on kai jo skannannut koko maailman kirjallisuuden. Sinä päivänä, kun tekijänoikeudet kumotaan, Google perustaa kirjakaupan. Eikä käyttöliittymä ole yhtä huono kuin Akateemisella. Tuo käyttöliittymän suoja ei paljon auta, koska pelkästään toisten hengentuotteilla korvauksetta rahaa tekevä kansainvälinen suuryritys kehittää kyllä hyvän käyttöliittymän.
Ei muuten ole lainkaan epäuskottavaa ajatella, etteikö Google Books saattaisi kehittyä sellaiseen suuntaan, jossa siitä tulee jonkinlainen maailmankirjallisuuden Spotify. Itse asiassa, mikäli tekijänoikeusjärjestelmää ei radikaalimpien kaavailujen mukaan poisteta tavalla, joka mahdollistaisi tämän kauhukuvasi polkuhintaisesta piraattikirjakaupasta (mihin itse en todellakaan usko), pidän tätä vaihtoehtoa yhtenä todennäköisimmistä.
tcrown:
>Se, että IPR-lainsäädännön kehittymisellä olisi ollut merkittävä suomen nousussa lamasta kuulostaa hiukan persoonalliselta historian tulkinnalta, mutta olisiko sinulla antaa viitettä johonkin missä olisi listattu IPR:n merkittäviä muutoksia 90 luvun alkupuolella ja vielä ideaalitapauksessa analysoitu niiden vaikutuksia?
Oleellista silloin 90-luvulla oli sellaisen innovaatiojärjestelmän rakentaminen, jossa yritysten kannatti panostaa merkittävästi ja pitkäjänteisesti tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Nämä tuottivat teknologisia innovaatioita ja teknologiset innovaatiot vientituloja. Tässä yhteydessä kahden kansainväliseen patentointiin liittyvän järjestelmän hyödyntämisessä tapahtui muutoksia
– Suomi liittyi Euroopan patenttisopimukseen EPC 1.3.2006, jossa yhdellä hakemuksella voi saada patentin 30 maahan. http://www.prh.fi/fi/patentit/hakuulkom/eurpathakemus.html
– Suomalaisten hakemien kansainvälisten patenttien PCT määrän kasvu oli voimakasta erityisesti laman jälkeisinä vuosina, jolloin tuotekehityspanokset kasvoivat ja high-tech viennin määrä kasvoi voimakkaasti, siis olemassaolevaa kansainvälistä innovaatioiden kehittämiseen kannustavaa lainsäädäntöä opittiin hyödyntämään entistä paremmin ja enemmän. http://www.prh.fi/txt/fi/patentit/tilastoja/PCT_hakem.html
Siis yhtenä pitkäjänteiseen työhön kannustavana rakenteena hyödynnettiin maailmalla jo olemassaolevaa IPR-lainsäädäntöä ja päivitettiin Suomen lainsäädäntö sitä vastaavaksi, kuten aikaisemmin totesin.
Pitkäjänteinen tutkimus ja tuotekehitys on tietysti se pääprosessi, joka on tuo tuottavuutta ja uusia tuotteita ja patentointi on yksi maailmalla laajasti hyödynntettävissä oleva prosessi tähän pääprosessiin kannustamiseksi ja lokkien loitolla pitämiseksi.
Kyseessä on moraalinen argumentti; Jos joku asia on tänään public domainissa, niin miten voi olla, ettei se laillisesti olekaan sitä enää huomenna? Eli jos kerran kaikilla maailman ihmisillä on (teoriassa) mahdollisuus nauhoittaa ohjelma televisiosta, niin miksi se, että joku helpottaa tätä teknisesti, on laitonta?
Tämä ei enää sinänsä liity tehokkuusargumenttiin, mutta minusta tässä on kyse jostain sellaisesta, että oikeasti pitäisi kieltää tallenteiden tekeminen TV- ja radiolähetyksistä. Kyllähän elokuvayhtiöt sitä aikanaan yrittivät USA:ssa.
Ei se suomalaisten kaunokirjailijoiden leipä nytkään niin järin leveä ole. Jos pitää kirjailijoiden tekijänpalkkioita periaatteessa vääränä asiana, miksi kuitenkin pitäisi eettisenä velvollisuutena maksaa niitä?
Tällainen keskustelu on turhauttavaa, kun fiksummatkin ihmiset vääristelevät jatkuvasti sanomisia ja kantoja. En minä ole väittänyt tekijänpalkkioita vääräksi, vaan olen pitänyt kopioinnin kriminalisointia vääränä. Tämä on eri asia.
Tuo ”argumentti” toistuu vaikka sen kuinka kumoaa, uudestaan ja uudestaan. Se on aivan samanlainen kuin huumesodan lopettamista vaativan hiljentäminen väittämällä tämän haluavan tuputtaa lapsille huumeita.
Tässä liikkuu eri asioita. Jotkut sanovat, että kopiointi omaan käyttöön pitää sallia, joku taas haluaa poistaa tekijänoikeuden kokonaan, jolloin kuyka tahansa saa ott6aa toisen kirjasta jättipainoksen ja myydä sitä. Kun Tiedemies on puhunut monopolioikeudesta kirjoihin, tulee se vaikutelma, että hän kannattaa jälkimmäistä, mutta olisi hyvä tietää täsmällisesti, kummasta asiasta on kyse.
Jos aamiasbuffetissa saa syödä niin paljon kuin haluaa, miksi ei siis saisi tehdä myös eväitä iltapäiväksi ja viedä vielä sukulaisillekin?
Olen toki argumentoinut kaiken sellaisen tekijänoikeuden poistamisen puolesta, joka estää teosten (ja teknologian) kopioinnin.
En kuitenkaan ole esimerkiksi argumentoinut että ihmisiä saa erehdyttää sen enempää kuin nykyäänkään. Huijaus on huijaus, tekijänoikeuksilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. En ole myöskään argumentoinut, että teosten tekijöille ei pitäisi maksaa mitään. Tämä on ekstrapolaatio, jonka tekijänoikeuden puolustajat aina tekevät.
En ole myöskään argumentoinut sopimusoikeuden poistamisen puolesta. Salassapitosopimuksia tehdään nykyisinkin, eikä niillä ole mitään tekemistä tekijänoikeuden kanssa.
Jos aamiasbuffetissa saa syödä niin paljon kuin haluaa, miksi ei siis saisi tehdä myös eväitä iltapäiväksi ja viedä vielä sukulaisillekin?
En oikeastaan ymmärrä, miten tällaiset lapselliset ja epäasialliset rinnastukset fyysisten ja oikeasti niukkojen esineiden maailmaan mitenkään liittyvät asiaan. Kerta toisensa jälkeen näitä tulee fiksuiltakin ihmisiltä, mutta ei se niistä tee mitään perusteluja millekään asialle.
Jokainen meistä kyllä oikeasti ymmärtää, että aamiaisbuffetin järjestäjän kustannukset riippuvat siitä, kuinka paljon ruokaa pöydästä kannetaan pois. Hänellä on fyysinen tuote, jota on äärellinen määrä. Kaikki mitä joku siitä pöydästä syö, on pois muilta syöjiltä.
Kun meillä on radioaalloilla lähetetty dataa, sen vastaanottaminen ei vähennä muiden mahdollisuuksia ottaa sitä vastaan. Vaikka kaikki maailman ihmiset ottaisivat sen datan vastaan, ei lähettäjälle tule tästä mitään kustannusta verrattuna siihen, ettei kukaan ota dataa vastaan.
Ehkä jos joku ulkoavaruuden sivilisaatio vastaanottaa joskus ihmisten radioaaltolähetyksiä, voisimme vaatia näiltä massiiviset tekijänoikeuskorvaukset. Koska tekijänoikeudet ovat niin luonnollinen ja ilmeinen oikeus, ei näillä olisi mitään vaikeuksia ymmärtää, miksi heidän pitäisi maksaa.
Tässä keskustelussa muuten aika paljon sellaisia argumentteja, jotka soveltuvat minusta aika hyvin myös hyvinvointivaltion kritiikkiin, perustellen miksi vapaaehtoinen hyväntekeväisyys toimii.
esim:
Matti H: ”Ihmisiä on kuitenkin erilaisia. Vaikka sinä ajattelet, että muut maksakoon, on myös ihmisiä, jotka ajattelevat että minä maksan. Näitä saattaa olla jopa enemmistö.”
tcrown:”(Artturille disclaimer, ylläoleva mielipiteeni ei koske kaikkia markkinoita)”
:~( sniff…
”Haluaisitko selittää kannustinvaikutteet tapauksessa jossa tekijänoikeuksia on pidennetty takautuvasti?”
En haluaisi, koska niitä ei juurikaan ole, mutta voin nyt tehdä sinulle mieliksi…
http://en.wikipedia.org/wiki/Rational_expectations
”Jos aamiasbuffetissa saa syödä niin paljon kuin haluaa, miksi ei siis saisi tehdä myös eväitä iltapäiväksi ja viedä vielä sukulaisillekin?”
Tämä on aika hyvä esimerkki sosiaalisten normien voimasta, mihin pitäisi luottaa myös tässä tekijöiden palkitsemisessa. Yleensähän tuo aamiasbuffetista eväiden ottaminen ei ole kiellettyä. Asiakas ei tee kirjallista tai suullista sopimusta siitä, että paljonko hän saa ruokaa ottaa, eikä palveluntarjoaja palkkaa vartijoita ruokasaliin, eikä asenna ruokaan hälyttymiä, vaan koko tapahtumaa säätelee normi siitä mikä on kohtuullista. Asiakkaalla on käyttäytymismalli buffetissa käyttäytymisestä ja hän suhteuttaa maksamaansa summaan sen mitä hänen kuuluu käyttäytyä.
Uskon, että aivan vastaavasti tekijänoikeudettomassa maailmassa, tekijä voisi ilmoittaa paljonko hän haluaa saada korvausta teoksensa julkaisemisesta public domainiin ja teoksen hankkijat maksaisivat (jälkikäteen) hänelle sen verran kuin sosiaalisen normin mukaisesti kuuluu maksaa. Jos tekijä pyytää suhteettoman paljon, niin hän ei saa pyytämäänsä ja jos pyytää suhteettoman vähän niin hänellä on normin mukainen ”oikeus” pyytää seuraavalla kerralla vähän enemmän.
”Jos pitää kirjailijoiden tekijänpalkkioita periaatteessa vääränä asiana, miksi kuitenkin pitäisi eettisenä velvollisuutena maksaa niitä?”
Tässä ketjussa on yli 150 kommenttia ja sitten keskustelun ”ylläpitäjä” antaa tällaistä kylmää suihkua. Tosi turhauttavaa. Tämä kuulostaa samankaltaiselta kysymykseltä kuin: ”jos pitää nykyistä verotusta vääränlaisena, miksi kuitenkin pitäisi eettisenä velvollisuutena maksaa veroja?”. Toivottavasti tuo oli vaan heikko kysymyksen muotoilu eikä tarkoituksellinen trollaus?
Minun näkemyksen mukaan tässäkin keskustelussa kaikki ovay hyvin lähelle samalla asialla: Nykyiset tekijänoikeudet eivät ole tehokas väline ja tarvittaisiin muu ratkaisu, jolla aito tavoite (arvokkaan tekijyyden palkitseminen ja kannustimet) toteutuu ja turhuudet (esim. tarpeettoman suurien ja yhteiskuntaa tuhoavien oikeuksien ylläpitäminen) poistuisivat.
”Sinä taas ilmeisesti ajattelet, että pelkkä ajattelutavan muotoileminen näin riittää osoittamaan sen kestämättömäksi – syistä, jotka ovat minulle toistaiseksi arvoitus.”
Avataan siis arvoitusta. Esittämäni vastaesimerkin valossa kestämätön on väite:
”ihan puhtaasti pelkän digitaalitekniikan kehityksen vuoksi on lähitulevaisuudessa tulossa yksinkertaisesti mahdottomaksi ansaita rahaa immateriaalioikeuksilla”
Sanoisinpa että väite olisi FUDia jos se esitettäisiin jossain virallisemmassa kontekstissa.
Sen sijaan väite:
”tekijänoikeuslain salliessa kopioinnin omaan käyttöön ja estäessä viranomaisten itsenäisen puuttumisen epäiltyjen rikosten ja rikkomusten valtaosaan, on digitaalitekniikan kehityksen vuoksi lähitulevaisuudessa tulossa yksinkertaisesti mahdottomaksi ansaita rahaa immateriaalioikeuksilla”
on jo lähempänä totuutta, mutta silloinkin se pätee hyvin kapealla IPR:ien sovellusalueella joka liittyy lähinnä teoskappaleiden kopiointiin.
”Välimuodoista keskustelu niin että yksioikeudet periaatteessa hyväksytään, mutta yritetään keksiä niihin kaikenlaisia helpotuksia havaittujen epäkohtien poistamiseksi, on yhtä vähän merkityksellistä kuin Gorbatshovin aikana oli hyväksyä periaatteessa NKP:n yksinvalta, mutta yrittää keksiä kaikenlaisia keinoja havaittujen epäkohtien poistamiseksi. Näin saatiin vain glasnost ja perestroika, joita juuri kukaan ei enää muistakaan.”
Aika hyvä vertaus. Minusta välimuodot ovat tie täyteen IPR-monopolien purkamiseen siinä, missä glasnost oli tie NL:n alasajoon. Tällä hetkellä on vielä aivan liikaa kovan linjan IPR:n kannattajia aivan kuten aikoinaan oli NL:n kommunistisessa puolueessakin kovan linjan sosialismin kannattajia. Se on tullut tässäkin keskustelussa hyvin esiin. Nämäkin tahot (tai ainakin fiksut heistä) myöntävät IPR-monopolien tietyt haittapuolet ja heidät olisi mahdollista siten saada IPR-glasnostin kannattajiksi vaikkapa siten, että patenttien ja tekijänoikeuksien aikarajoja tuodaan rajusti alaspäin.
Jos esim. kirjan suoja-aika olisi vuosi (täällähän on todettu, että nykyisin pääosa myynnistä tulee juuri sinä ensimmäisenä vuonna), tämä voisi olla hyväksyttävissä niille, jotka ovat epäileviä sen suhteen, että uusia ansaintamalleja olisi mahdollista syntyä ja että ne voisivat toimia ja että kirjailijoiden tuotanto ei loppuisi kuin seinään, kun tuollainen otettaisiin käyttöön. Tällaisessa vuoden suoja-aikatilanteessa olisi fiksujen yrittäjien mahdollista kehitellä niitä ”vielä keksimättömiä” ansaintamalleja, joita täälläkin on mainittu. Jos ne osoittautuisivat toimiviksi, voitaisiin tehdä kuten NL:ssa tehtiin 1991, eli lyödä pillit kokonaan pussiin sosialismin suhteen. Toki IPR-monopolistit (Disney ja kumppanit) todennäköisesti koittaisivat viime voimillaan jotain samanlaista kuin juntta teki Gorballe, mutta se olisi tuhoon tuomittu.
Mutta toistaiseksi ei ole uskallettu lähteä tuolle glasnostin tielle, vaan ennemminkin kulku on muistuttanut Tiananmenia, eli sitä, että vastaan pullikoivia hakataan oikein olan takaa.
”Uskon, että aivan vastaavasti tekijänoikeudettomassa maailmassa, tekijä voisi ilmoittaa paljonko hän haluaa saada korvausta teoksensa julkaisemisesta public domainiin ja teoksen hankkijat maksaisivat (jälkikäteen) hänelle sen verran kuin sosiaalisen normin mukaisesti kuuluu maksaa.”
Hyvä huomio. Vaikka Suomessa ei ole tippi-kulttuuri kovin pitkällä, niin Amerikassa ravintoloiden pyöritys perustuu sen varaan aika pitkälti. Periaatteessa kai on aivan mahdollista kävellä ravintolasta ulos maksamatta tippiä. Sopimusoikeudellisesti ei tarjoilija tai ravintolanpitäjä voi vaatia asiakasta maksamaan enempää kuin se, mitä listassa lukee. Sosiaalisesti tämä on kuitenkin käytännössä mahdotonta (tai siis sitä tekee niin harva, ettei sillä ole mitään merkitystä mihinkään). Onko jokin syy, ettei samanlainen kulttuuri voisi kehittyä nykyisin tekijänoikeuksin suojattujen tuotteiden kulutukseen?
Moni ihminen tippaa tarjoilijalle euron pari jopa Suomessa, jos palvelu on ollut hyvää ja nopeaa. Jos joku tuottaisi musiikkia tai kirjan, joka on hyvä, en oikein näe syytä, miksei samaa tehtäisi senkin tuottajille, jos systeemi olisi se, että musiikin tai kirjan olisi saanut vapaasti itselleen. Pari euroa per kirja on nytkin se, mitä kirjailijat töistään saavat. Varauksen tekeminen kirjastossa maksaa sekin jotain ja senkin ihmiset ovat valmiit maksamaan saadakseen haluamansa kirjan, vaikka periaatteessa voisivat vain odottaa, että se tulee sinne hyllyyn.
Tero Heiskanen: Minun näkemyksen mukaan tässäkin keskustelussa kaikki ovay hyvin lähelle samalla asialla: Nykyiset tekijänoikeudet eivät ole tehokas väline ja tarvittaisiin muu ratkaisu, jolla aito tavoite (arvokkaan tekijyyden palkitseminen ja kannustimet) toteutuu ja turhuudet (esim. tarpeettoman suurien ja yhteiskuntaa tuhoavien oikeuksien ylläpitäminen) poistuisivat.
Erittäin usein to-keskustelun yhteydessä näkee väitettävän että tekijänoikeudet ”tuhoavat yhteiskuntaa”, ”haittaavat kulttuurin kehittymistä” tai vaikkapa ”estää uuden kulttuurin nousun”.
Minua nämä kommentit kertakaikkiaan ällistyttävät. Kulttuurin aktiivisena tekijänä mielestäni tekijänoikeudet mahdollistavat kulttuurin luomista.
Haluaisinkin aivan rehellisesti kuulla mitä todisteita tästä ”tuhoisuudesta” on? Mihin näillä väitteillä viitataan?
Tällä hetkellä Suomessa julkaistaan enemmän musiikkia, elokuvia, pelejä, kirjoja ym. tekijänoikeuden suojaamia tuotteita kuin koskaan aiemmin. Millä tavalla nykyinen suoja tuhoaa yhteiskuntaa enemmän kuin rikastaa sitä?
NYTimesissa oli mielenkiintoinen juttu Spotifyn aikaansaamista muutoksista.
Tärkeintä Spotifyssa on mielestäni se, että se ei ole ristiriidassa tekijänoikeuksien kanssa. Spotify ei myöskään mielestäni kilpaile iTunesin tai levykauppojen kanssa – pääasiallinen kilpailija lienevät tavalliset FM-radioasemat. Missä vaiheessa joku koodaa plugarin, joka luo automaattisesti Radio Helsingin soittolistojen pohjalta Spotify-soittolistan? Ainoa, joka jää ilman rahaa on toimituksellinen sisältö, jota ainakin itse jäisin kaipaamaan. Siirtyvätkö puheohjelmien tekijät ja toimittajat myös Spotifyihin?
Puhuttaessa musiikin nettijulkaisemisen ”marginaalikustannuksista” kannattaa muistaa, että jo CD-levyissä itse fyysisen tuotteen kustannukset ovat vain muutamia prosentteja kaupassa myytävän lätyn hinnasta.
Jos ”matalat marginaalikustannukset” olisivat musiikkibisneksessä hinnoittelun ainoa peruste, olisi jo cd-levyjä pitänyt jakaa ilmaiseksi tai noin eurolla, joka noin suurinpiirtein on cd-levyn painokustannus yli 2000 kpl sarjoissa.
Marginaalikustannusten mukaan hinnoittelu on kuitenkin ongelmallista siitä syystä, että ”internet-aika” ei jakelua lukuunottamatta ole juurikaan laskenut tuotantokustannuksia, päin vastoin: nykyiset ”laatustandardit” vaativat usein enemmän tuotantoaikaa kuin vaikkapa 70-luvun lätyt.
Tonni käteen kirjoitti suomalaisten menestymisestä:
Pitkäjänteinen tutkimus ja tuotekehitys on tietysti se pääprosessi, joka tuo tuottavuutta ja uusia tuotteita ja patentointi on yksi maailmalla laajasti hyödynnettävissä oleva prosessi tähän pääprosessiin kannustamiseksi ja lokkien loitolla pitämiseksi
Edellä on kaunokirjallisesti kiteytetty tätä keskustelua hallitsevan linjan tarkoitus ja seuraus, tuotekehitys lokkien loitolla pitämiseksi. Lokkien? luonnon? muiden töistä ilmaiseksi nauttivien? lasten? afrikkalaisten? kiinalaisten?
Hetkinen, meidän suomalaisten tulisi pitää kiinalaiset loitolla nojautuen strategiaan, jonka palkintamekanismi perustuu yksinoikeuksiin ja ihmisten määrään? Eiköhän tässä nyt kannusteta väärää hevosta. No ainakin afrikkalaiset pitäisi pitää loitolla. Lisää piikkilankaa ja uusia piikkilankakeksintöjä? No ainakin työtä tekemättömät ja tavalliset duunarit olisi pidettävä erillään luovan työn tekijöistä. Säädyt takaisin? No ainakin luonnon tarpeet on pidettävä erillään ihmisten tarpeista, koska luontohan tarvitsee ihmistä eikä ihminen luontoa? Pahus, eihän tämäkään toimi. Mutta heureka! Kauppatorin lokit on jollakin tavalla estettävä kakkaamasta ihmisten päälle.
Tästä olen samaa mieltä ja kannustan kaikkia keksimään mahdollisimman ihmis- ja eläinystävällisiä menetelmiä ongelman poistamiseksi.
Kuka vielä väittää, ettei inspiroivaa kaunokirjallisuutta tuoteta ilman rahallisia kannusteita.
Mikä se ratkaisu sitten onkaan, siinä pitää ehdottomasti ottaa huomioon digitaalisen aineiston lisäkappaleen marginaalihinnan taipumus olla nolla.
Joku provosoivasti toisessa ketjussa totesi että ei ole varastamista jos ottaa jotain mikä ei ole keneltäkään pois. Asia ei tokikaan ole näin yksioikoinen, mutta toivomalla ei kova fakta muutu toiseksi: aamiaisbuffetista hamstratut banaanit ovat pois muilta, samoin paikka raitiovaunussa ja osa sen kulkuvoimaenergiasta, mutta digipaperille kopioitu kirja ei ole.
Ennustan, että mikään malli joka ei ota huomioon digitalisoitumisen de facto seurausta eli teksti-, musiikki-, ja videotiedon ja taiteen (ja -viihteen jos ero halutaan tehdä) nimen omaan yhteiskunnalliselta kustannukseltaan nollahintaista monistettavuutta ei tule olemaan kestävä.
Musiikin suhteen olisin melko huoletta menossa malliin, missä musiikin digitaalimuotoon muuttaminen olisi juridisesti pandoran lippaan aukaisu. Rajatta jakoon vain. Maailma ja ansaintalogiikat muuttuvat muillakin elämän alueilla, sitä se vain on.
Huoli tietokirjallisuudesta tai pikemminkin tiedon tuottamisen insentiiveistä on mielestäni aiheellisempi. Kuitenkin yksi vie kaiken -tulonjako joka on yleinen urheilussa ja taiteessa, mutta jossain määrin myös tieteessä ei ole suinkaan mikään haitaton ratkaisu.
Taloustieteiden ongelma on usein se, että siinä joudutaan rajaamaan ilmiö mallinnettavaan ja käsiteltävään kontekstiin. Siksi tekijänoikeusdebatissa usein törmää todella simplistiseen induktioon siitä, että miten artisteille esimerkiksi kävisi jos tekijänoikeudet lakkaisi (1. tekijänoikeudet lakkaavat 2. levymyynti vähenee 3. artisti kuolee nälkään), vaikka totuus on se, että artistina olemisen ”bisnes” on aika paljon laajempi kokonaisuus ja iso (sosiaalinen) konstruktio.
Tässä artikkeli pohdittavaksi:
Norjalaistutkmuksen mukaan piraatit ovat 10 kertaa todennäköisempiä myös musiikin ostajia (sama, toinen lähde)
Tämän olen huomannut itsekin ystäväpiiristäni. Ne jotka lataavat paljon musiikkia näkevät piratismin melkein kuin radion kuunteluna: kuunnellaan ensin ovatko levyt hyviä ja sitten ostetaan levy.
Musiikin täysin vapaa saatavuus on muutenkin muuttanut rankasti ”fanin” käsitettä. Ennen yhtyeen tosifanilla oli bändin kaikki albumit, juliste seinällä ja ehkä yksi nuhjuinen kiertuepaita. Mutta nyt, kun kuka tahansa voi ladata albumit helposti ja opetella laulujen sanat, luo tämä tosifaneille inflaatiopaineita korostaa omaa identiteettiään yhtyeen ”oikeana” kannattajana. Tosifanit ikäänkuin luovat lisää etäisyyttä tavallisiin faneihin, kun tuo vanha etäisyys alkoi olla liian vähäinen. Ja yhtyeet ovat heränneet tähän, erilaista rihkamaa tai keräilykamaa on tarjolla faneille entistä enemmän. Tosifaneilta nyhdetään nyt selkeästi enemmän rahaa kuin aiemmin, niiltä sunnuntaifaneilta ei edes odoteta samaa panostusta kuin ennen, hyvä jos keikalle suvaitsevat saapua joskus. Mistä päästäänkin seuraavaan asiaan…
Yksi selkeä seuraus musiikin vapaalle saatavuudelle on myös se, että bändit ovat siirtäneet ansaintafokustaan entistä enemmän kohti keikkoja. Tässäkin keskustelussa vilahtanut Chris Anderson on sitä mieltä, että tulevaisuudessa yhä useampi bändi antaa ilomielin musiikkinsa ilmaiseksi pois, ja nettoaa keikka- ja tavaratuotoilla. Keikan hyvä puoli artsistin kannalta kun on se, että sitä kokemusta on vaikea kopioida tai varastaa.
Chris Anderson: Give away the music and sell the show
Myönnän sen, että monet näistä artistien tavoista käsitellä piratismin ongelmaa eivät sovi kirjoittajille lainkaan. Mutta olen varma, että jotain samanlaisuuksia löytyy. Jos kirjailijan tuotokset ovat vapaasti saatavilla ja ne osoittautuvat suosituiksi, niin puhujapyyntöjä tai vastaavia alkaa tulla lisää. Kaikille tämä ei sovi tietenkään, mutta kertoo kuitenkin siitä, että jos jollekin on sosiaalinen tilaus (kuten kirjoittajan kirjoituksille), niin siinä ohessa syntyy kirjoittajalle mahdollisuuksia rahastaa (ruma sana tässä yhteydessä) tuolla tilauksella, täytyy vaan keksiä miten. Sama idea kuin musiikissa siis: sisältö on vain mainostamista kuluttajille, elanto tulee muilla keinoin.
Hollywoodkin on mielestäni keksinyt jo tapoja kamppailla piratismia vastaan, antamalla syyn katsoa elokuva teatterissa eikä kotona läppärillä: isommat elokuvateatterit (jättimäiset IMAX-teatterit leviävät vauhdilla), 3D-kokemukset, parempi äänentoisto jne. Samoilla taktiikoilla Hollywood kamppaili aikoinaan television yleistymistä vastaan kun markkinoille tuotiin Cinemascope-kuvasuhteet ja vastaavat. Yhtäkkiä ei telkkarin 4:3 mustavalkokuva näyttänytkään niin komialta. Lisäksi Hollywoodissa tuo oheiskrääsän ja muiden spinoff-tuotteiden tuottaminen on saanut aivan uuden vaihteen silmään. Menestyksekkäästä elokuvasta pusketaan nykyään kaikkea mahdollista ulos innokkaille faneille, aivan kuin musiikissakin. Ilmiöllä on toki myös ikäviä ylikaupallisia piirteitä, jossa taide hieman kärsii, mutta ei siitä sen enempää.
Olen omassa blogissani vähän hahmotellut Hollywoodin tulevaa bisnesmallia, jos ketään kiinnostaa lukea. Kirjoitus tosin kaipaisi vähän päivitystä, esimerkiksi nuo IMAX ja 3D-esimerkit puuttuu.
Tero Heiskaselle:
Kirjoitan provosoivasti, koska haluan purfistaa ulos mielipiteen, että vaikka omaankäyttöön kopiointi pitäisi sallia, tekijänoikeuksia ei pitäisi poistaa kokonaan niin, että minä voin lupaa kysymättä myydä sinun kirjoittamaasi kirjaa omaan laskuun maksamatta siitä mitään. Tämä on mielestäni aivan keskeinen arvioitaessa tehtyjä ehdotuksia.
Spotify on hyvä esimerkki siitä, miten musiikkia pitäisi levittää, mutta tuo liikeideahan perustuu siihen, että tekijänoikeudet ovat olemassa, eikä kilpailija voi perustaa halvempaa kauppaa, joka ei maksa tuottajille mitään.
En ole yleensä Artturin kanssa samaa mieltä, mutta tämä ajatus, että musikin ostajat lahjoittaisivat hyvää hyvyyttään rahaa tuottajille on yhtä realistinen kuin hänen ajatuksensa korvata sosiaaliturva vapaaehtoisella hyväntekeväiswyydellä. Yhtä hyvin voisi ajatella, että arvonlisävero perittäisiin vapaaehtoisena niin, että joka haluaa, voi maksaa tuotteista 22 prosenttia ylihintaas julkisen sektorin rahoittamiseksi.
Anteeksi vain, muta minun on vaikea ottaa tällaisia ehdotuksia vakavasti. Se ei poista sitä, että jotain tekijänoikeuisien tehottomuudelle pitäisi tehdä.
Tiedemiehelle: arvasin, mitä hän sanoo aamiasbuffetesimerkistäni. Se ei ole näin. Yritetään uudestaan. Ostan sen perhanan kalliin photoshop-ohjelman ja otan siitä tuhat kopiota ja käyn lahjoittamassa kaikille suomalaisille ammattivalokaavajlle ohjelman. Adobe ei menetä mitään, koska ohjjelma jää sille yhä?
Sama seuraa siitä, että jos jotain levya kerran soitetaan saamelaisradion lähetyksessä, koko kappale olisi silloin vapaa kenen hyvänmsä kaupalliseen levitykseen. Tämä on varmaan liioitteleva kärjiostys, mutta sen torjumiseksi Tiedemiehen pitäisi itse vetää raja johonkin: ehdotan rajaksi omaan käyttöön kopioimista.
Henri Weijo: Yksi selkeä seuraus musiikin vapaalle saatavuudelle on myös se, että bändit ovat siirtäneet ansaintafokustaan entistä enemmän kohti keikkoja. Tässäkin keskustelussa vilahtanut Chris Anderson on sitä mieltä, että tulevaisuudessa yhä useampi bändi antaa ilomielin musiikkinsa ilmaiseksi pois, ja nettoaa keikka- ja tavaratuotoilla. Keikan hyvä puoli artsistin kannalta kun on se, että sitä kokemusta on vaikea kopioida tai varastaa.
Tämä varmaankin soveltuu malliin, jossa artisti myös luo itse kappaleensa. Entä sanoittajien, sovittajien ja säveltäjien ammattikunnat?
Ja kaikkein tärkeintä: tekijänoikeudet antavat Chris Andersonille oikeuden antaa vaikka mitä ilmaiseksi jos hän niin haluaa. On mahdollista, että se on hänelle tai Trent Reznorille paras mahdollinen bisnesmalli. On kuitenkin täysin eri asia pakottaa tämä todella yksioikoinen malli kaiken kulttuurin tuottamisen lähtökohdaksi. One size doesn’t fit’em all.
Miltei ajattelin tänään: Ennustan, että mikään malli joka ei ota huomioon digitalisoitumisen de facto seurausta eli teksti-, musiikki-, ja videotiedon ja taiteen (ja -viihteen jos ero halutaan tehdä) nimen omaan yhteiskunnalliselta kustannukseltaan nollahintaista monistettavuutta ei tule olemaan kestävä.
Kuten jo ylempänä totesin, mekanisoidun kulttuurin jakelun marginaalikustannukset ovat olleet häviävän pieni osa tuotteen hinnasta jo aiemmin. Internet-jakelu ei muuta tuotantokokonaisuutta juuri millään tavalla.
Miltei ajattelin tänään: Musiikin suhteen olisin melko huoletta menossa malliin, missä musiikin digitaalimuotoon muuttaminen olisi juridisesti pandoran lippaan aukaisu. Rajatta jakoon vain. Maailma ja ansaintalogiikat muuttuvat muillakin elämän alueilla, sitä se vain on.
En oikein tiedä miten tällaisen kommentin jälkeen voisin edes yrittää käydä järkevää keskustelua. Olen pahoillani, mutta minua musiikin tekijänä (säveltäjä, sovittaja, muusikko, klubijärjestäjä jne.) tällaiset mielipiteet risovat niin pahasti että kädet tärisevät, henki salpautuu ja aivotoiminta lakkaa. Lähinnä tekee mieli hakea pesäpallomaila eteisestä ja hajottaa jotain. Toivottavasti immateriaalista.
Toivoisin arvon keskustelijoiden muistavan, että jos haluaa saada ”vastapuolen” edes arvioimaan omia argumenttejaan, kannattaa hetkeksi asettautua toisen saappaisiin ja miettiä millaisella keskustelulla asiaa edistetään eikä aiheuteta vain poteroiden syventymistä.
Juuri yllä olevan kommentin kaltaisten kirjoitusten vuoksi suurin osa kulttuurin tekijöistä on linnoittautunut mielipiteineen erittäin vahvaan betonibunkkeriin, josta kaikki ”vihollisen” järkevätkin argumentit (kyllä, niitäkin on) niputetaan samaan kasaan hulluimpien libertaarien ja piraattien kanssa.
Itse uskon jonkinsorttiseen ”evoluutioon”, jossa ns. suuret yhtiöt ja osa tekijänoikeusjärjestöistä tulee joka tapauksessa jälkijunassa, mutta tulee kuitenkin kun on pakko hyväksyä uuden maailman pelisääntöjä. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa MySpace, joka oli ensin suuri kauhistus, mutta sittemmin kaikki suomalaiset levy-yhtiöt tarjoavat sen kautta maistiaisia yhtyeidensä tuotoksista.
Spotify on vastaavan evoluution tulos. Ja kuten yllä linkkaamani NYTimesin juttu todistaa, on kuluttajien valtaosa, pientä ”ideologista” piraattien joukkoa lukuunottamatta valmiita ja halukkaampia käyttämään laillista palvelua kuin laitonta. Tekijänoikeuksien moraalinen oikeutus ja pohja on vahva.
Jahka ereaderit yleistyvät on sama kehitys edessä myös kirjallisuudella. Yksikkömyynti tulee varmasti jatkumaan, mutta ehkäpä ”kirjakerho”-tyyppiset ratkaisut, jossa kuukausimaksulla lataamaan kirjoja rajattomasti voivat olla osa tulevaisuuden ratkaisua, jossa myös tekijät saavat oman osansa.
Ansaintalogiikka on oltava, jotta meillä on tulevaisuudessakin ammattimaisesti tuotetuja sisältöjä. Erityisesti Suomen kaltaiselle pienelle kieli- ja kulttuurialueelle tekijänoikeuksista huolehtiminen on elämän ja kuoleman kysymys.
En ole yleensä Artturin kanssa samaa mieltä, mutta tämä ajatus, että musikin ostajat lahjoittaisivat hyvää hyvyyttään rahaa tuottajille on yhtä realistinen kuin hänen ajatuksensa korvata sosiaaliturva vapaaehtoisella hyväntekeväiswyydellä.
Suosittelen Osmo tutustumaan Radioheadin tapaukseen. Ei kannata aliarvioida fanien arvostusta ja halua tukea.
Radiohead julkisti uusimman albuminsa ensiksi netissä, ja laittoi ilmoituksen ”tässä levy, maksakaa omantunnon mukaan.” 38% lataajista maksoi levystä, ja keskimääräinen maksu levystä oli kuusi dollaria. Nettiepisodin jälkeen levy tosin julkaistuun myös normaalina CD:nä. Ja hauskinta oli se, että tästä ilmaisannista huolimatta, tämä CD on Radioheadin eniten myyty levy. Tai oikeastaan juuri sen takia.
2 Out of 5 Downloaders Paid for Radiohead’s ‘In Rainbows’ (Average Price: $6)
Radiohead’s In Rainbows Outsold Previous Albums Despite Giveaway
Tässä keskustelussa näyttäisi raja kulkevan idealisti/fundamentalistien ja realistien välillä – sinänsä aika harva on väittänyt, että nykyinen systeemi on hyvin toimiva, mutta me realsitit olemme kyllä sitä mieltä, että ehdotetut keinot ovat liian järeitä ja kohdistyvat täydellä voimalla tuotantoketjun alkupäähän eli niihin ihmisiin, jotka kirjoittavat oppikirjat, tekevät tarttuvat kesäbiisit ja saavat esineet tarvittaessa näkymättömiksi.
Minusta se, että valtaosa kirjailijoista, muusikoista ja keksijöistä ei saa tälläkään hetkellä kuin roposia työstään, ei oikeuta sitä, että se asiantila jollakin vapaaehtoismaksuilla betonoitaisiin. Minusta rikastuminen on ihan hyvä tavoite.
Matkustaessani minua ärsyttää tippikulttuuri tavattomasti ja itämaiseen basaariin rajahyötyneuvotteluihin minua ei saa kirveelläkään. Minusta hinta pitää olla selkeä: jos maksan, saan tuotteen tai palvelun, ja jos en maksa, en sitä saa.
Sinänsä olen kyllä myös kovasti (opettajana) hämmästellyt mm. sitä, että saan avata tv:n luokassa koska tahansa ja näyttää mitä tahansa, mutta jos rehtori kesken kaiken kuuluttaa jotakin, en laillisesti voisi laittaa digiboxia taukotallennukselle ja jatkaa parin minuutin päästä, koska silloin katsoisimme tallennettua ohjelmaa, jota ei välttämättä saa katsoa. No, tiedätte varmaan, kuinka nuo ongelmat vältetään.
Touko Mettinen
”Spotify on hyvä esimerkki siitä, miten musiikkia pitäisi levittää, mutta tuo liikeideahan perustuu siihen, että tekijänoikeudet ovat olemassa, eikä kilpailija voi perustaa halvempaa kauppaa, joka ei maksa tuottajille mitään.”
Nähdäkseni se on pikemminkin oiva esimerkki siitä, miten palvelu kehittyy, kun tekijänoikeudet eivät de facto ole voimassa (vaikka ne de jure olisivatkin). Levy-yhtiöt eivät ikinä olisi suostuneet käyttäjien kannalta noin hyvään diiliin, jos käytännössä kaikki se musiikki, joka Spotifyssä on tarjolla on tarjolla myös ilmaiseksi vertaisverkoissa…
Jos nyt joku perustaa halvemman ”kaupan”, niin onhan se palvelu edelleenkin olemassa, eikö? Semminkin kuin se halvempi ”kauppa” on kuitenkin jo olemassa (http://www.mininova.org/).
”ehdotan rajaksi omaan käyttöön kopioimista.”
Olen ollut periaatteessa suunnilleen samaa mieltä.
Ongelma muodostuu vain siitä, että rajanveto ”omaan käyttöön” kopioinnista on erittäin kyseenalainen, kun tietoliikenneyhteydet, vertaisverkot ja sosiaaliset yhteisöt kehittyvät. Koska touhu ei ole kaupallista, käytännössä kaikki verkossa tapahtuva kopiointi on kaiken järkevän määrittelyn valossa omaan käyttöön kopioimista. Ja vaikka ko. kopiointi onkin epäkaupallista se syö bisnesmallin omistusoikeuteen perustuvalta kopioinnin rajoittamiselta.
Ellei sitten tarjota niin hyvää palvelua (tai jotain muuta lisäarvoa), että ihmiset ovat valmiita maksamaan siitä.
Kari
”Ostan sen perhanan kalliin photoshop-ohjelman ja otan siitä tuhat kopiota ja käyn lahjoittamassa kaikille suomalaisille ammattivalokaavajlle ohjelman. Adobe ei menetä mitään, koska ohjjelma jää sille yhä?”
Varmaan menettää, jos se yrittää hirttää itsensä tuon monopolin varassa rahastamiseen, mutta entäpä seuraava: Ostat 20 eurolla (vai mitä se nyt maksaakaan, tai voit sen ladata verkosta ilmaiseksikin) Red Hat Linuxin, teet siitä tuhat kopiota ja asennat ne tuhannen firman koneeseen. Noiden kaikkien firmojen tietokoneet pyörivät sitten Red Hat Linuxin varassa. Sitten he tarvitsevat tukea, koulutusta jne. kyseisen systeemin pyörittämiseen. Mihin he kääntyvät? Eivät ainakaan sinun puoleen, koska et tuota tarjoa. Sen sijaan Red Hat Inc. tarjoaa noita palveluita kohtuullista korvausta vastaan.
Miten on mahdollista, että Red Hat, joka jakaa koodiaan täysin vapaasti, voi tehdä tulosta (viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 174 miljoonaa dollaria), jos sinusta ainoa tapa tehdä tietokoneohjelmilla rahaa, on tekijänoikeuksiin tukeutuvan monopolin avulla rahastus?
Mitä siihen vapaaehtoiseen lahjoittamiseen tulee, niin oletko koskaan jättänyt ravintolassa tippiä, jos ruoka on ollut hyvää ja tarjoilu nopeaa? Jos olet, niin mikä on ollut syynä tähän? Mikään maailman mahti ei sinua moiseen pakota. Tämä ei ole sama asia kuin vaikka sosiaaliturvan rahoitus vapaaehtoisuuteen perustuen, koska sosiaaliturvaa maksaessa on oikeasti kyse hyväntekeväisyydestä. Et ole saanut mitään vastalahjaksi niiltä, joille sosiaaliturvarahasi menevät. Maksaessasi ”tippiä” hyvää musiikkia tai hyvää ruokaa tehneelle, et tee hyväntekeväisyyttä, vaan palkitset saamastasi palvelusta sen tuottajaa.
Hannu Oskala:”Haluaisinkin aivan rehellisesti kuulla mitä todisteita tästä “tuhoisuudesta” on? Mihin näillä väitteillä viitataan?”
No, otetaan esimerkki siitä täällä mainostetusta Boldrin&Levinen kirjasta:
”Tarnation, a powerful autobiographical documentary by director Jonathan Caouette, has been one of the surprise hits of the Cannes Film Festival – despite costing just $218 (£124) to make. After Tarnation screened for the second
time in Cannes, Caouette – its director, editor and main character – stood up. […] A Texan child whose mother was in shock therapy, Caouette, 31, was abused in foster care and saw his mother’s condition worsen as a result of her “treatment.” He began filming himself and his family aged
11, and created movie fantasies as an escape. For
Tarnation, he has spliced his home movie footage together to create a moving and uncomfortable self-portrait. And using a home computer with basic editing software, Caouette did it all for a fraction of the price of a Hollywood blockbuster like Troy. […] As for the budget, which has attracted as much attention as the subject matter, Caouette said he had added up how much he spent on video tapes – plus a set of angel wings – over the years. But the total spent will rise to about $400,000 (£230,000), he said, once rights for music and video clips he used to
illustrate a mood or era have been paid for.”
Kun jo tehdyn yhdistäminen uuteen tehdään noin vaikeaksi, ei ole ihme, että sellaisen kulttuurin teko hiipuu pahan kerran. Minusta tätä voi kutsua ”tuhoamiseksi”.
Ja eikös tässä juuri YLEn pääjohtajakin ollut kyhännyt jonkun oman teoksen, jossa hän oli käyttänyt kopiosuojattua materiaalia osana. Sekin siis piti poistaa.
Puhtaiden pakko saada-tavaroiden osalta tapahtuu niin, että tarjontamekanismi ei toimi, eikä rajakustannusteoriat. Rajakustannuskuvassa viivan vasemman pään pitäisi kohota äärettömyyksiin.
Yksinkertaisemmin sanottuna: jos kaupankäynti on tavaroiden ja palveluiden vapaaehtoista vaihdantaa, niin pakko saada-tavaroiden ja palveluiden vaihdanta ei ole kaupankäyntiä.
Mitä vapaaehtoisempi tavara, sitä paremmin markkinat toimivat: Iltalehtiä on vain kaksi, eli monopolistiset markkinat, mutta markkinat toimivat hienosti. Viihde yleensä. Kotielektroniikka. Kotitietotekniikka.
Pakko saada: katsastus, sähkö, Digita. Yksitystämiskatastrofeja kaikki, paitsi jos on ko. markkinoilla toimivien yritysten osakkeenomistaja.
Lisäksi kysynnän hintajousto-teoriassa ei edes määritellä käsitettä välttämättömyyshyödyke, vaan se määritellään kysynnän tulojousto-teoriassa!
Siis ei kehdata kirjoittaa, että on olemassa tavaroita joiden kohdalla kysyntä ja tarjonta ei toimi!!
Välttämättömyyshyödykkeiden osalta onkin vältettävä yksityistä monopolia. Sähkön osalta Fortumilla ei ole monopolia. Digita on hankalampi juttu. Jos ei ole monopolia. hinta asettuu marginaalikustannusten tasolle – ellei kyse ole näistä nolla-rfajahintaisista hyödykkeistä. Sähkön osaltahan tämä toimii aika hyvin.
Kari: Nähdäkseni se on pikemminkin oiva esimerkki siitä, miten palvelu kehittyy, kun tekijänoikeudet eivät de facto ole voimassa (vaikka ne de jure olisivatkin).
Spotifyssa tekijänoikeudet ovat de facto olemassa ja tekijät saavat korvauksia kuuntelukertojen mukaan. Nämä korvaukset rahoitetaan mainoksilla ja kuukausimaksuilla.
Samuli Saarelma: Miten on mahdollista, että Red Hat, joka jakaa koodiaan täysin vapaasti, voi tehdä tulosta (viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 174 miljoonaa dollaria), jos sinusta ainoa tapa tehdä tietokoneohjelmilla rahaa, on tekijänoikeuksiin tukeutuvan monopolin avulla rahastus?
Kukaan ei liene väittänyt, että tämä olisi ainoa tapa tehdä rahaa tietokoneohjelmilla?
Uudet pilvipalvelut ovat vasta syntyvaiheessa. Sekä Photoshop että Flickr tarjoavat online-kuvaedittipalveluja ja esimerkiksi audio-plugarifirma Waves tarjoaa nykyisin ostamisen sijaan myös ”vuokraus”-mahdollisuuden.
On siis muitakin tapoja kuin perinteinen. On mielestäni kuitenkin selvää, että on jokaisen yrittäjän oma asia päättää, milloin haluaa antaa jotain ilmaiseksi, milloin vuokrata tai milloin myydä könttänä.
Jos ilmaiseksi antaminen on niin ainutlaatuisen loistava business-malli kuin monet täälla antavat ymmärtää, on vain ajan kysymys kun kaikki siirtyvät siihen. Kukaan tai mikään ei estä ihmisiä/yrityksiä toimimasta jo nyt siten.
Photoshop on muuten erinomainen esimerkki sovelluksesta, jonka toivoisin olevan täysimittaisesti online-palvelu. Nykyisellä ”yksi juliste vuodessa” tahdilla minun ei ole mitään järkeä sijoittaa ohjelmistoon tuhatta euroa, mutta olisin valmis maksamaan vaikkapa 5€/tunti siitä, että voisin käyttää kaikkia ko. softan ominaisuuksia väliaikaisesti.
”Miten on mahdollista, että Red Hat, joka jakaa koodiaan täysin vapaasti, voi tehdä tulosta (viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 174 miljoonaa dollaria), jos sinusta ainoa tapa tehdä tietokoneohjelmilla rahaa, on tekijänoikeuksiin tukeutuvan monopolin avulla rahastus?”
On yleinen harhaluulo että Red Hat jakaisi omaa koodiaan vapaasti. RHN:n (Red Hat Network) EULAssa on hyvin selkeä ”jos et maksa, et myöskään käytä” -viesti:
”Please note that when your subscription expires you will still be bound by the terms and conditions of the End User License Agreement and will have to remove all copies of Red Hat Network Code.”
Red Hatilta voi hankkia päivityspalveluita, juridista suojaa, uskottavan nimen jonka voi puolihuolimattomasti heittää asiakastapaamisessa jne., pelkän distron saa näppärästi vaikka CentOSina. Itse käytän kumpiakin.
Sinänsä koko vapaan lähdekoodin lisenssointijärjestelmä perustuu tekijänoikeuksiin, eli kunnioitetaan tekijän oikeuksia määritellä ehdot joilla koodia saa hyödyntää.
Mitä muuta tuotteet ovat kuin alkuperäisen idean kopiota – siis kaikki tuotteet ja etenkin kulutusyhteiskunnassa? Eikä tarvitse edes mennä metafysiikkaan asti…
On toki olemassa tuoleja ja kirjoja, tuoleja ja kirjoa sinänsä, mutta kopiopa jokin tietty tuoli, niin designer älähtää. Käy design-kaupassa ja huomaa, millä hinnalla alkuperäisen tuotteen ”aitoa” kopiota myydään. Ja ihmisistä tällainen on kivaa, yli tuhannen euron tuoleja kadehditaan ja Ikea (tms) tekee niistä kopion – mutta ei niin samanlaisen, jotta saisivat syytteen niskaansa. Tämän alkuperäinen designerkin hyväksyy, sillä se, että tavikset osatvat miltei-hänen-tuotettaan on tavallaan kunnianosoitus idealle. Mutta koetapa ryövätä oikeus myydä alkuperäisiä design-kopiota huippuhintaan!
Pitäisikö sitten kaikkien saada Barcelona-tuoli materiaali- ja kuljetuskustannusten hinnalla? Jos pitäisi, tulevaisuuden Mies van der Rochet saattaisivat keskittyä pelkkiin lentokenttiin ja pilvenpiirtäjiin. Olisiko se väärin, tiedä sitä sitten.
Ei vaan oikeasti mene jakeluun tuo ”kopion” ja kopion käsite, koska kaikessa nykyään tuotetussa on jotakin ei-materiaalista takana – Kirjat ovat kopiota, eivät kirjan ideoita, paitsi ne kirjat, jotka ovat kirjailijan unia.
Voin hyväksyä argumentin, että kaikki omistaminen on moraalitonta, mutta en ymmärrä, miksi yksi omistamisen muoto olisi moraalittomampaa – tai moraalisempaa – kuin toinen, enkä toistaiseksi ole törmännyt rationaaliseen selitykseen, joka sallisi puolustaa yhtä omistusta ja vastustaa toista. Tai päin vastoin. Joten puolustan oikeutta omistaa.
Kari:
”Nähdäkseni se on pikemminkin oiva esimerkki siitä, miten palvelu kehittyy, kun tekijänoikeudet eivät de facto ole voimassa (vaikka ne de jure olisivatkin). Levy-yhtiöt eivät ikinä olisi suostuneet käyttäjien kannalta noin hyvään diiliin, jos käytännössä kaikki se musiikki, joka Spotifyssä on tarjolla on tarjolla myös ilmaiseksi vertaisverkoissa…”
Väitänpä, että jos vertaisverkkoja ei olisi keksitty meillä olisi ollut Spotifyn kaltaisia palveluita vuosikausia sitten. Piratismi on tarjonnut levy-yhtiölle mahdollisuuden taistella vastaan (oikeusteitse). Jos ihmiset olisivat siirtäneet rahansa (tai mainoksien kuunteluaikansa) verkkopalveluihin, levy-yhtiöiden olisi ollut pakko seurata ja tarjota vastaavia palveluita.
Ei opensourcen nousukaan piratismista lähtenyt.
Tyydyttävä ratkaisu on yleensä yleisön mielestä käsillä silloin, kun välttämättömyyshyödykettä on tarpeellinen määrä per nuppi (mikä se sitten onkaan). Tuotannon tehokkuus lienee yleensä tärkeämpää kuin tuotosten jako – ainakin oikean koulutuksen saaneiden piireissä.
Mikiä on ”oikea” koulutus, joka noin hälmästi ajattelee. Kansantaloustieteessä opetetaan, että epätasainen tulonjako on tehottomuutta tuottaessaan hyvinvointitappioita.
Tietokoneohjelmia voi tehdä talkoillakin, Linux on hyvä esimerkki.
Ei vaativaankaan kehitystyöhön tarvita yritystä, patentteja ja tekijänoikeuksia
Jos ei ole monopolia. hinta asettuu marginaalikustannusten tasolle – ellei kyse ole näistä nolla-rfajahintaisista hyödykkeistä. Sähkön osaltahan tämä toimii aika hyvin.
Tähän väliin vähän teoriaa.
Ilman monopoliakin muunlainen kuin marginaalihinnoittelua on mahdollista. Itseasiassa väittäisin, että klassisen taloustieteen enuustamat rajahintaiset hyödykkeet ovat vähemmistö kaikista.
Olennaista on se, onko entry yhtäältä mahdollista ja toisaalta kannattavaa. Jos se ei ole mahdollista (tai se on kiellettyä kuten IPR-tapauksessa), syntyy monopoli. Jos se on mahdollista, mutta ei kannattavaa, niin puhutaan usein ”luonnollisesta” monopolista.
Joskus alhaisista (tai jopa liki nollan suuruisista) rajakustannuksista ja korkeista kiinteistä kustannuksista huolimatta entry on mahdollista, sallittua ja kannattavaa. Tällöin hinnaksi ei muodostu rajakustannus vaan ns. ”undercut-proof”- tasapainohinta.
Tasapainohinta ei ole silloin monopolihinta, vaan alhaisempi. Se on teoriassa juuri ja juuri entryn kannattamattomaksi tekevä hinta. Käytännössä se on joskus korkeampi, jolloin entryä ei tule, vaan kyseessä on monopoli. Tämä voi johtua vaikka siitä, että monopolisti signaloi polkumyyntiä vaikkapa keräämällä isoa kassavarantoa ja puhumalla massiivisista alennusmyynneistä.
Jos entry kuitenkin tapahtuu ja hintasota ei estä kilpailua, niin tasapainotilassa hinta on sellainen, että hinnan alennus ei kannata, koska uudet asiakkaat eivät tuo alennetulla hinnalla riittävästi rahaa kompensoimaan olemassaolevilta asiakkailta saadun rahamäärän pienenemistä.
Käsittääkseni puhelinliittymien markkinoilla hintarakenne on suunnilleen tämä. Tästä kielii myös se, että uusille asiakkaille tarjotaan usein määräaikaisia etuisuuksia, mutta vanhoille ei.
Osmo:”Yhtä hyvin voisi ajatella, että arvonlisävero perittäisiin vapaaehtoisena niin, että joka haluaa, voi maksaa tuotteista 22 prosenttia ylihintaas julkisen sektorin rahoittamiseksi.”
Ei todellakaan. Miks kukaan antaisi vapaaehtoisesti rahaa ”hyväntekeväisyyteen” joka hoidetaan niin huonosti kuin valtio?
Minä en väitä, että taiteen tuottajien tulot pysyvät saman ja niiden jakautuminen pysyy saman, jos tekijänoikeudet poistetaan. Tästä ei ole kysymys. Kysymys on siitä kummasta on enemmän haittaa, tekijänoikeuksista ja niiden valvomisesta vai tekijänoikeuksien luomien kannustimien poistumisesta.
Ei tätä kannata miettiä niin arvolatautuneista lähtökohdista kuin, että saako joku hyötyä rahallisesti ilman sinun lupaa kirjoittamastasi kirjasta. Jos asia tuntuu liian henkilökohtaiselta, niin siitä keskustelusta voi pidättäytyä, mutta tämä moraalinen närkästys mitä kommenteissasi esität ei edistä keskustelua yhtään. Ihan sama kun jostain terveydenhuollostakin keskusteltaisiin vaan tyyliin: entäs minun isoäiti!?!? Miten se saa hoitoa? Yritätkö viedä kovalla työllä hankitun leivän hänen suusta?!
Pasi:”ksinkertaisemmin sanottuna: jos kaupankäynti on tavaroiden ja palveluiden vapaaehtoista vaihdantaa, niin pakko saada-tavaroiden ja palveluiden vaihdanta ei ole kaupankäyntiä.”
Mitään ei ole pakko saada. Kilpailu ja/tai voitonmaksimointi pitää kaikkilla markkinoilla hinnat kurissa paremmin kuin mikään vaihtoehto. (Lukuunottamatta jotkut hyvin yksinkertaiset markkinat missä on erittäin suuret kiinteät kustannukset ja hyvin pienet marginaalikustannukset, tyyliin metro.)
”Lisäksi kysynnän hintajousto-teoriassa ei edes määritellä käsitettä välttämättömyyshyödyke”
No miksi sitä pitäisi erikseen määritellä? Tottakai voi olla hyödykkeitä joiden kysyntä ei juurikaan reagoi hinnan muutoksiin. Niitä sanotaan hintajoustoltaan epäelastisiksi tuotteiksi.
Osmo:”Jos ei ole monopolia. hinta asettuu marginaalikustannusten tasolle”
Ei asetu. Jos hintadifferentiointi ei onnistu, niin voitonmaksimointihinta ei ole sama kuin marginaalikustannus.
Ainoastaan täydellisen kilpailun markkinoilla, jossa kiinteät kustannukset ovat nolla tasapainohinta on marginaalikustannus. Mikään todellinen markkina ei tietenkään täytä näitä ehtoja.
Taneli Salovaara:
Voin hyväksyä argumentin, että kaikki omistaminen on moraalitonta, mutta en ymmärrä, miksi yksi omistamisen muoto olisi moraalittomampaa – tai moraalisempaa – kuin toinen, enkä toistaiseksi ole törmännyt rationaaliseen selitykseen, joka sallisi puolustaa yhtä omistusta ja vastustaa toista.
Aika samoilla linjoilla. Jos joku omistamisen muoto on moraalisesti hankala perustella, se on minusta maa-alueiden, vesistöjen ja luonnonvarojen omistaminen. Minun on vaikeaa ymmärtää, millä perusteella itse kehitetyn idean oikeuksien omistaminen on moraalisesti kyseenalaisempaa kuin kotiplaneettamme osan omistaminen.
”Ei vaativaankaan kehitystyöhön tarvita yritystä, patentteja ja tekijänoikeuksia”
Tekijänoikeudet tarvitaan, jotta patentit saadaan pidettyä poissa. Postuumisti teokseen kohdistetut patentteihin perustuvat vaatimukset nimittäin läpi mennessään efektiivisesti poistavat tekijän oikeudet työhönsä.
Linuxia ei olisi ilman GPL-lisenssiä, eikä GPL-lisenssiä ilman tekijänoikeuksia.
GPL-lisensseille on ominaista että ne sekä a) estävät patentoidun koodin yhdistämisen GPL-lisensoituun koodiin (ns. liberty or death -lauseke) ja b) estävät lähdekoodin salassapidon mikäli lopputuotetta aikoo jaella.
GPL on niin vahva ja toimiva järjestelmä, että edes Microsoft taloudellisine resursseineen ei ole pystynyt kuin kiusantekoon käyttäen hankkimaansa patenttisalkkua työvälineenä, ks. Microsoft takes on the free world.
Tekijänoikeuksien merkityksen tässä suhteessa on jopa piraattipuolue ymmärtänyt, ja ajaa tekijänoikeuksien rajoittamista 5-10 vuoteen, ”aikaan, joka ohjelmistomaailmassa on hyvin pitkä”. Heh. Kognitiivista dissonanssia odotettavissa kunhan pikkupiraatit pääsevät reaalimaailman töihin penkaamaan sedimenttejä.
”Spotifyssa tekijänoikeudet ovat de facto olemassa ja tekijät saavat korvauksia kuuntelukertojen mukaan. Nämä korvaukset rahoitetaan mainoksilla ja kuukausimaksuilla.”
Tuotahan minä en väittänytkään. Minä väitin, että nykyisessä nettijakelussa ollaan käytännössä tilanteessa, jossa tekijänoikeuksia ei ole olemassakaan. Tämä tilanne on pakottanut levy-yhtiöt kilpailemaan ”ilmaisen” sisällön kanssa. Tämän vuoksi mm. Spotify on olemassa.
Spotify on nettilevityksessä (ainakin toistaiseksi) pieni tekijä ja jää nähtäväksi, miten jakelumalli toimii… Joka tapauksessa suunta on ilmeisen oikeanlainen – ainakin minusta.
”Väitänpä, että jos vertaisverkkoja ei olisi keksitty meillä olisi ollut Spotifyn kaltaisia palveluita vuosikausia sitten. ”
Väitä mitä väität. Tosiasiassa kuitenkin levy-yhtiöt ovat kaikenlaisten aluerajoitusten DRM:ien ja muun kanssa olleet kehityksen jarruna vuosikaudet, ja ovat edelleen:
http://www.guru-group.fi/visti/blog/files/f66aa54481aa7fafbde053f8385af048-756.php
Jos levy-yhtiö pystyy teennäisen (?) monopolin perusteella ylläpitämään niukkuutta (kuten CD-levyjen suhteen tapahtuu), ei niiden kannata jakaa mitään pienellä katteella, jolloin Spotify:n kaltaisia järjestelmiä ei synny. Suosittelisin tutustumaan monopolihinnoittelun ja marginaalihinnoittelun käsitteisiin.
Ja ihan teknisenä nyanssina: Spotify:n jakelu perustuu vertaisverkkojen käyttöön.
”Tietokoneohjelmia voi tehdä talkoillakin, Linux on hyvä esimerkki.
Ei vaativaankaan kehitystyöhön tarvita yritystä, patentteja ja tekijänoikeuksia”
Kannattaisi muistaa, että kyllä tekijänoikeudet koskevat Linuxia ihan yhtä lailla. Linuxiahan saa kehittää vapaasti, kunhan antaa myös oman panoksensa kaikkien muiden käyttöön. Tekijänoikeusvapaassa maailmassa tällainen lisensointi olisi huomattavasti hankalempaa. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö Linuxia olisi voinut syntyä, mutta silloin olisi kyllä moni muukin asia toisin (mm. linuxin lisensointi).
Kari
Matti H
…Hetkinen, meidän suomalaisten tulisi pitää kiinalaiset loitolla nojautuen strategiaan, jonka palkintamekanismi perustuu yksinoikeuksiin ja ihmisten määrään? Eiköhän tässä nyt kannusteta väärää hevosta.
Kiinalaisten kanssa kannattaa tehdä rakentavasti yhteistyötä. Työnjaossa kannattaa hyödyntää molempien vahvuuksia.
…No ainakin afrikkalaiset pitäisi pitää loitolla. Lisää piikkilankaa ja uusia piikkilankakeksintöjä?
Maapallon väestömäärän lisääntymistä olisi hyvä saada hillittyä, jotta jo olemassaolevat ihmiset voisivat mahdollisimman hyvin. Erilaisten resurssien antaminen vastikkeetta afrikkalaisille saattaa pahentaa maapallon väestömäärän lisääntymistä ja siitä aihutuvia ongelmia. Olen kanssasi eri mieltä afrikkalaisten loitolla pitämisestä. Heidänkin kanssa on hyvä yrittää löytää rakentavan yhteistyön muotoja.
…No ainakin työtä tekemättömät ja tavalliset duunarit olisi pidettävä erillään luovan työn tekijöistä.
Millä tavalla heidät olisi mielestäsi eroteltava? Mielestäni kaikilla olisi lähtökohtaisesti oltava oikeus valita ammattinsa, ystävänsä ja yhteistökumppaninsa.
..Säädyt takaisin? No ainakin luonnon tarpeet on pidettävä erillään ihmisten tarpeista, koska luontohan tarvitsee ihmistä eikä ihminen luontoa?
Minusta nykyinen eduskunta on toimivampi tähän maailman aikaan. Edistystä olisi parempi suunnata immateriaaliseen suuntaan ja kehittää lainsäädäntöä tästä näkökulmasta eikä lakeja muuttamalla pakottaa nykyistäkin suurempaa ihmismäärää hakemaan toimeentuloaan materialistisista prosesseista.
GPL-lisenssiä ei käsittääkseni ole juurikaan koeteltu oikeudessa. En yllättyisi, jos GPL:n alaista koodia tosiasiassa löytyisi yllättävistä paikoista suljetusta koodista. Nythän sitä ei voi tietää, koska suljettua koodia ei pääse tarkastamaan.
Itse en usko, että GPL-koodin yleistyminen on kauheasti ollut kiinni tekijänoikeuksien lainvoimaisuudesta. GPL-koodin yleisyys osoittaa kuitenkin, että koodiakin voi tehdä vaikka itse koodista saatava korvaus lähestyy nollaa. (Nolla se ei ole, vaikka koodia saakin kopioida)
Jos GPL-lisenssirikkomuksista nostetut oikeusjutut olisivat yhtä yleisiä kuin softapiratismista tms. esitetty itku proprietary-puolella, niin voisin uskoakin, että tekijänoikeuksilla on siinä merkitystä, mutta nykyisellään en usko.
Luulen, että piraattipuolueen vaatimus rajoitetusta tekijänoikeudesta on kompromissi siksi, että puolueella olisi jotain mahdollisuuksia. Suomalaiset eivät tykkää veneenkeikuttajista, sanoihan meillä joku ministerikin taannoin, että sellaiset puolueet pitäisi kieltää, jotka haluavat muuttaa lakeja.
OSS-puolen taloustiedettä hieman lueskelleena, olen ollut vähän ihmeissäni siitä, miten hanakasti OSS-koodin tuottamista yritetään mallintaa keksimällä kaikenlaisia muita syitä kuin se, että koodi tehdään palkkatyönä. Moni softatalo julkaisee koodistaan ison osan avoimena, ne myyvät yleensä jotain muuta kuin bittien kopioita.
Kari:
”Väitä mitä väität. Tosiasiassa kuitenkin levy-yhtiöt ovat kaikenlaisten aluerajoitusten DRM:ien ja muun kanssa olleet kehityksen jarruna vuosikaudet, ja ovat edelleen:
http://www.guru-group.fi/visti/blog/files/f66aa54481aa7fafbde053f8385af048-756.php”
Ja DRM:n ja muiden kehittäminen on ollut levy-yhtiöille kannattavaa koska niillä voidaan vähentää kopiointia. Mitä suurempi osa piraateista tyytyy kuuntelemaan muuta tuotantoa kuin suojattua, sitä nopeammin rahavirta kääntyy.
Kehityksen jarruna toimivat nimenomaan piraatit. Vertaappa tilannetta 300 000 ihmistä ostaa levyn ja miljoona lataa sen vertaisverkosta (koska ei tykkää suojauksesta) ja tilannetta jossa 300000 ihmistä ostaa levyn ja miljoona lähettää artistille viestin, että ei voi kuunnella levyä koska levy-yhtiö haisee.
Kehityksen jarruna toimivat nimenomaan piraatit. Vertaappa tilannetta 300 000 ihmistä ostaa levyn ja miljoona lataa sen vertaisverkosta (koska ei tykkää suojauksesta) ja tilannetta jossa 300000 ihmistä ostaa levyn ja miljoona lähettää artistille viestin, että ei voi kuunnella levyä koska levy-yhtiö haisee.
Mitä eroa noilla muka on? ja miten nuo ovat poissulkevat? Eikö paras vaihtoehto saada, kun miljoona warettaa ja valittaa?
”Ja DRM:n ja muiden kehittäminen on ollut levy-yhtiöille kannattavaa koska niillä voidaan vähentää kopiointia. Mitä suurempi osa piraateista tyytyy kuuntelemaan muuta tuotantoa kuin suojattua, sitä nopeammin rahavirta kääntyy.”
Minä en nyt oikein ymmärrä logiikkaasi tässä. Ei kai DRM-tekniikoiden kehittäminen ole kopiointia vähentänyt. Ok, laillista kopiointia ehkä, mutta tuskin kopiointia sinänsä, koska se kopiointi on siirtynyt sinne laittomiin (tai puolilaittomiin) vertaisverkkoihin.
”Kehityksen jarruna toimivat nimenomaan piraatit. Vertaappa tilannetta 300 000 ihmistä ostaa levyn ja miljoona lataa sen vertaisverkosta (koska ei tykkää suojauksesta) ja tilannetta jossa 300000 ihmistä ostaa levyn ja miljoona lähettää artistille viestin, että ei voi kuunnella levyä koska levy-yhtiö haisee.”
Aika kummallisia oletuksia tunnut tekevän. Ensinnäkin oletat, että laiton lataaminen estää jotenkin sen, että valittaa artistille tai levy-yhtiölle. Lisäksi oletat (ilmeisesti), että nimenomaan tämä artisteille valittaminen olisi se tie, jolla kehitys menee eteenpäin.
Eiköhän kyse ole siitä, että tekniikan kehittyminen mahdollistaa kopioinnin mitättömin kustannuksin, mutta levy-yhtiöt eivät ole halunneet hyväksyä sen vaativan uudenlaisia ansaintamalleja, jolloin ne ovat lakiteitse alkaneet hidastaa kehitystä.
Kuitenkin, lukuisista syistä johtuen, verkossa kopiointia on ollut mahdotonta lopettaa, mistä seurauksena on ollut se, että levy-yhtiöiden on ollut pakko taipua ja alkaa muuttaa ansaintamallejaan.
Kari
”GPL-lisenssiä ei käsittääkseni ole juurikaan koeteltu oikeudessa. En yllättyisi, jos GPL:n alaista koodia tosiasiassa löytyisi yllättävistä paikoista suljetusta koodista.”
Yleensä riidat ratkaistaan oikeuden ulkopuolella, ainakin Saksassa on päästy oikeuteen asti ja GPL on pitänyt. GPL:n alaista koodia löytyy jatkuvasti asiattomista paikoista, gpl-violations.org kertoo mistä. Sivustolta löytyy myös oikeuden päätöksiä.
”Moni softatalo julkaisee koodistaan ison osan avoimena, ne myyvät yleensä jotain muuta kuin bittien kopioita.”
Niin. Yrityksen kun on usein kannattavampaa käyttää GPL-koodia pohjana, julkaista jaeltava tuotoksensa ja pitää palvelutuotantoon liittyvä koodi salassa kuin kirjoittaa kaikkea alusta alkaen itse ja pitää myös jaeltava lähdekoodi salassa. Ilman GPL:ää kaikki pidettäisiin automaattisesti salassa.
Minä en esittä mitään väitettä omistamisen tai sen muotojen moraalista tai moraalittomuudesta. En väitä ilmaisuuden olevan hyvä bisnesmalli, enkä maalaile mesenaattitoiminnan pitävän yllä riemukkaan eläväistä ammattimuusikkoyhteisöä.
Muistutan vain, että tilanne on nyt se, että vuonna 2009 tavallisten rock-henkisten pillifarkkujen taskuun menevään edulliseen pakettiin saa musiikkia kulkemaan 2 vuoden yhtäjaksoisen soiton ajaksi. Jos ihminen ei kuuntelekaan musiikkia 24/7 vaan vaikka tunnin päivässä vuoden joka päivä, musiikkia riittää taskusta 48 vuodeksi. Ensi vuonna varmaan 60 vuodeksi ja niin edelleen.
Aika, jolloin mihin tahansa matkapuhelimeen mahtuu enemmän musiikkia kuin mitä ihminen elämänsä aikana ehtii kuuntelemaan, ei ole lainsäädännön aikajänteellä tarkasteltuna kaukana.
Ja tämä musiikkimäärä on myös kenen tahansa saatavilla toki laittomasti, mutta olemattomalla kiinnijäämisen riskillä sellaisilla tietokoneen käyttötaidoilla jotka kuuluvat peruskoulun oppimäärään. Toistaiseksi ei ole ilmennyt mitään indikaatiota siitä että näin ei olisi tulevaisuudessakin. Päinvastoin. Välineet ovat entistä helppokäyttöisempiä, laitteet entistä yleisempiä. Kaikki tekniset estoyritykset ovat osoittautuneet paitsi tehottomiksi myös haitallisiksi osalle laillisia käyttäjiä.
Tätä taustaa vasten hienosti toimivienkaan laillisten nettimusiikkipankkien kuten Spotifyjen ja Rhapsodyjen kuukausimaksun on äärimmäisen vaikeaa kuvitella pysyvän edes inflaation tahdissa. Alaspäin tullaan melkoisella varmuudella. Jokainen neuvottelukierros tekijänoikeuksien haltijoiden näkökulmasta on viivytystaistelua, jolla on yhteiskunnan näkökulmasta kustannus.
Yksi tämän rajun rakennemuutoksen seurauksista on varsin ymmärrettävästi sama inhimillinen suru kuin silloin kuin paperikone pistetään kiinni ja ennen niin varma ja luotettava työpaikka lakkaa pitkäaikaiselta luottotyöntekijältäkin olemasta ilman omaa syytä. ”Kädet tärisevät, henki salpautuu ja aivotoiminta lakkaa.”
(Toivottavasti aivotoiminnan lakkaamisesta ei seuraa kuitenkaan lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe. Immateriaalinen pesäpallomaila on hyvä.)
Tosiasioiden tunnustaminen oli Paasikivenkin mielestä alku jonkin suuremman.
Musiikin suhteen en ole ollenkaan huolissani. Ihmisen tahto tehdä musiikkia ei katoa mihinkään. Itse asiassa digitaalinen jakelu ja ”instrumentit” ovat jo nyt aukaisseet huikeita näköaloja siihen kuinka moniin korviin pikkupoikienkin harrastuspätkät voivat päätyä. Ei voi väittää, etteikö tässä olisi aivan olennaista eroa kopiointiin kasettiaikana ja ettei marginaalikustannus olisi pudonnut aivan olennaisesti.
En ymmärrä miksi tämän päivän maailmassa musiikista elantonsa saavien (tai paperikoneen käyttäjien) määrän historia olisi päättynyt ja maailma ei saisi muuttua. Esimerkkinä voisi olla vaikka kalastus. Ennen se oli suurille joukoille elanto tai sen osa, mutta nykyään harrastus.
En ymmärrä sitäkään miksi ammattilaisten musiikinteosta amatööreihin verrattuna pitäisi maksaa tekijänoikeusbyrokratian, monopolien ja nykyisen epätasaisen tulonjakomallin yhteiskunnallinen kustannus.
Osmo Soininvaara päättää alkupuheenvuoronsa sanoihin ”joskus on järkevää maksaa kiinteät kulut yhteiskunnan pussista ja jakaa tuotetta ilmaiseksi tai lähes ilmaiseksi.”
Asioissa joissa jako ilmaiseksi tai lähes ilmaiseksi on jo todellisuutta, pitäisi siis enää määritellä koska on ”joskus”. Kuten on jo tullut ilmi, mielestäni musiikissa (tai kaunokirjallisuudessa) ei juuri koskaan.
Sen sijaan tieteen ja tietokirjallisuuden kohdalla asia on paljon vaikeampi. Potentiaalisia musiikin tekijöitä on ilmaisenakin satoja miljoonia ellei miljardeja. Tieteellisen tiedon tuottajia ei.
Musiikintekijöiden todellisuuspakoisen valituksen ja jarruttamisen ympärillä pyörimisen asemesta pitäisikin keskustella siitä, minkälaisia yhteiskunnallisia järjestelyitä tarvitaan turvaamaan riittävät insentiivit tuottaa tiedettä maailmassa jossa kaikki digitaalinen on paitsi kopioitavissa myös käytännössä kaikkien saatavilla.
Olen hyvin samaa mieltä nimimerkin ”mitä ajattelin tänään” kanssa. Se, että musiinkin osalta tekijänoikeudet johtavat ojaan, ei ole mikään peruste ilmoittaa, että kirjoittamalla ei saisi ansiata mitään . Ajatus, ettei kirjailijalla olisi mitään oikeuksia omaantekstiinsä yli Googlen, tarkoittaa, ettei kirjoittamalla voi tienata senttiäkään, eikä tätä väitettä ole kukaan kumonnut tässä keskustelussa. Tekijänoikeuksien vastustajat voisivat vähän jumpata tämän aisan kanssa.
Ihmettelin kovasti sitä, että Osmo kritisoi sellaista kauppatapaa, jossa myyjä antaa informaatiolleen kiinteän hinnan ja sitä haluavat maksavat siitä halunsa mukaan ja jos hinta täyttyy, informaatio avautuu kaikille, mutta jos hintaa ei saada kokoon, kauppa peruuntuu ja kaikki saavat pitää rahansa, argumentilla koska pyyteettömästä lahjoituksestahan siinä on kyse .
Pyyteettömyydestä jo kirjoitinkin, mutta että lahjoitus? Kun Osmo vielä vahvisti kantansa, ajattelin, että jokin logiikka siinä täytyy piillä. Löytyihän se lopulta. Selvää on, että jos kauppaa ei synny eikä kukaan maksa eikä anna mitään, ei lahjoitustakaan voi tapahtua. Lahjoituksen täytyy siis tapahtua ostotapahtumassa. Myyjä lahjoittaa jotain? Tästä ei voi olla kyse, koska myyjä saa vastineeksi tasan sen, minkä hän on itse määritellyt. Ostajat lahjoittavat jotain? Tässä on myönteisen tulkinnan mahdollisuus.
Jos ostaja ei tunne saaneensa rahoilleen täyttä vastinetta, hän voi olla sitä mieltä, että osa suorituksesta oli lahjoitus. Näinhän tapahtuu tavallisessakin kaupankäynnissä. Jos ostaa kirjan kahdella kympillä, lukija saattaa sen luettuaan todeta kirjan korkeintaan vitosen arvoiseksi. Tällöin hän on tavallaan lahjoittanut viisitoista euroa kustannussysteemille, josta kirjailijakin saa pienen osan.
Mitä tämä tarkoittaa kuvaamassani kauppatavassa?
Ensin on mietittävä, millaisista informaatioista ihmiset yleensä maksavat jotain. Ainakin kaksi pääryhmää on erotettavissa. Ensimmäisen ryhmän muodostavat informaatiot, jotka johdattavat henkilökohtaisiin taide- tai tietoelämyksiin, voimakkaisiin tunteisiin ja ymmärrykseen. Tällaisen informaation sen kokija usein haluaa jakaa muiden kanssa. Toisen informaatioryhmän muodostavat rankinghyödykkeet, joiden arvo ostajalle on siinä, että hän voi sellaisen avulla parantaa yhteiskunnallista asemaansa tai jonka henki korostaa kilpailun tarpeellisuutta. Esimerkiksi kirjat Miten etuilla jonossa, Miten sijoitan varani muita paremmin ja tietysti myös Miten hävitämme vihollisemme maan päältä. Tällaisella tiedolla on puolestaan sellainen ominaisuus, että sen arvo on sitä pienempi mitä laajemmin se on tunnettu. Jos kaikki yrittävät samoin keinoin etuilla jonossa, järjestys ei olennaisesti muutu, mutta yhteistä energiaa kuluu hukkaan. Sotimisesta puhumattakaan.
Yhteisen hyvän kannalta ei ole mitään järkeä palkita rankinghyödykkeiden tuotantoa eikä siis myöskään pitää yllä sellaisia kaupankäyntitapoja, jotka tekevät niistä arvokkaita niin kuin nykyinen, kaupallisiin tekijänoikeuksiin perustuva järjestelmä tekee. Tämän ongelman esittämäni kaupankäyntitapa ratkaisee.
Kun jokainen ostettu informaatio tulee heti julkiseksi, sellaisten informaatioiden arvo ja tuotanto vähenee, joiden tärkein anti on neuvo rankingissa etenemiseen. Silloin saattaa joku ostaja, joka tällaista tietoa nimenomaan haluaisi, pettyä saamaansa ja kokea lahjoittaneensa tekijälle rahojaan (tuotantoteollisuutta ja väliportaitahan tässä järjestelmässä ei tarvitse palkita). Eikö tämä ole hyvä asia?
Harmillista, että reaalimaailman kiireet näyttävät hidastavan osallistumistani keskusteluun (Tai ehkä se on vain hyvä. Ketju näyttää melko pitkältä muutenkin)
”Etkö ymmärrä, että Itunes menestyy, koska sen laittomat kilpailijat ovat laittomia.”
Tuo varmasti on yksi syy. Aivan yhtä varmasti syy itunesin takana on, että se on hyvä. Tai siis parempi kuin laittomat ja muut lailliset kanavat. Tämä pienen otoksen perusteella jonka ystäväpiirini perusteella olen oppinut. Omakohtaista perustelua ei eikävä kyllä ole, kun olen vähän huono kuuntelemaan musiikkia, laillista tai laitonta.
”Jos ilmoitetaan, että on oikein, moraalista, hyväksyttävää ja yhtä laillista olla maksamatta tekijänoikeuksista kuin olla maksamatta taksille tippiä, hieman useampi jättää maksamatta.
Mutta ennen kaikkea: kun vaihtoehdot ovat laittomia, ne pysyvät tiskin alla. Kun ne muuttuvat laillisiksi, Akateemisen vieraan tulee kirjakauppa, joka myy samaa tavaraa puolta halvemmalla.”
Kyllä minä ymmärrän, että monopolin purkaminen pienentää monopolin haltijan tuottoja. Kysymys on siitä, ovatko monopolin ylläpitämisen hyödyt suuremmat kuin haitat, ja pystyykö tässä tapauksessa monopolin entinen haltija paikkaamaan menetetyt tulot riittävissä määrin muilla tuloilla.
”Koska ajattelin kirjoittaa aiheesta muuallekin, haluaisin tietää, mitä nämä kirjailijoiden oikeuksien vastustajat haluavat: haluavatko he vain oikeutta kopioida ei-kaupallisesti omaan käyttöön, vain haluavatko he avointa oikeutta tehdä rahaa toisen hengentuotteilla.”
Minä haluan ennen kaikkea järkevää pohdintaa näistä asioista, ja olen jo tämän keskustelun aikana joutunut pohtimaan kantojani tarkemmin kuin ennen (mikä on oikeastaan hyvin virkistävää, kiitokset siitä). Nykyteknologian tilassa kantani on edelleen suhteellisen vankasti se, että tekijänoikeuksista ei ole iloa. On mahdollista, että tulevaisuudessa teknologia ja yhteiskunta kehittyy sellaiseksi, että vapaamatkustusongelma käy kestämättömäksi ja jonkunlaista kaupallisen kopioinnin suojaa tarvitaan. Mutta teknologia kehittyy arvaamattomiin suuntiin, joten tuosta on turha tehdä liian voimallisia johtopäätöksiä tänään. Joka tapauksessa ei-kaupallisen kopioinnin laillistaminen olisi hyvä alku, ja sen seurauksista voisi sitten tehdä tarkempaa analyysiä. (En pidä liian nopeista toimintaympäristön muutoksista. Pitää antaa aikaa sopeutua, muuten muutokset oat liian kivuliaita)
”Kun tcrown minun pieneksi yllätykseksi sanoi, että kaikki nykyiset tekijänoikeudet tulevat voimaan, kunhan vain ostajan ja myyjän välillä tehdään yksityisoikeudellinen sopimus, joka kieltää edelleen levittämisen, en kertakaikkisesti ymmärrä, miten se poikkeaa nykytilasta paitsi, että joka kerta pitää panna rasti ruutuun “I accept”.”
Eihän nykyisenkaltaisia tekijänoikeuksia mitenkään saa voimaan kahdenkeskisillä sopimuksilla. Kahdenkeskisillä sopimuksilla ei voi kovin helposti vaikuttaa kolmannen henkilön toimintaan.
Minä näen nuo kahdenkeskiset sopimukset yhtenä työkaluna, jolla kulttuurin tuottaja saa hyödynnettyä luonnollisen monopolinsa tuotannolleen. Ne sopivat joihinkin (erityisesti luullakseni yritysten välisiin) tilanteisiin paremmin kuin toisiin. Epäilemättä kulttuuriteollisuus yrittäisi noita hyödyntämällä haikailla perinteisten ansaintamalliensa perään ja työntää niitä myös kuluttajille, mutta lopputuloksena olisi teollisuuden naama yhtä pahasti verillä kuin musiikkiteollisuudella DRM-kokeilujen jäljiltä. Vai minkälaisen menestyksen luulisit olevan kirjan, jota ei rangaistuksen uhalla saa antaa vaimon luettavaksi? Jos Teatteri rikkoo sopimustaan, menee maine, työpaikka ja firma, mutta jos joku teini onnistuu kiertämään jonkun suojausyritelmän, seurauksena on kunnioitusta hakkeripiireissä ja varma työpaikka joskus myöhemmin.
”Siis, jos tcrown kirjoittaa kirjan, saanko minä vain kopioida sen omaan käyttööni, vai saanko tehdä siitä painoksen omaan laskuuni ja myydä halvemmalla kuin hän myy? Tai saako Google?”
No, jos päätän kirjailijaksi joskus ruveta (epätodennäköistä), niin tunnettuus taitaisi olla tärkeimpiä assettejani ja tuo edistää sitä, joten sen kun. Enköhän minä jonkun keinon keksi tuon tunnettuuden rahaksi kääntämiseksi.
”Asia on sikäli olennainen, että Google on kai jo skannannut koko maailman kirjallisuuden.”
Hetkinen. Muistaakseni olimme huolissamme siitä, etteikö uusia kirjoja syntyisi. Jo kirjoitettujen kirjojen kohtalolla ei tämän kysymyksen kannalta ole mitään relevanssia.
Minua on vielä yksi asia jäänyt vaivaamaan. Koko keskustelussa ei ole pohdittu sitä, tarvitaanko ammattimaisia kaunokirjallisuuden kirjoittajia johonkin, ja jos tarvitaan, miksi? Se, että näitä tarvitaan, on ollut selvää kaikille, myös minulle. Pysähdyin jossain vaiheessa tätä pohtimaan, enkä keksinyt oikein muuta oikeaa argumenttia kuin että niin se vain on. Kun löydän itseni perustelemasta asioita tuolla argumentilla, yleensä hiukan huolestun. Siis, osaisiko joku helpottaa dissonanssiani ja selittää miksi ne uudet kirjat, jotka syntyisivät tarinan kertomisen palosta, eivät riitä, vaan tarvitaan muutakin kaunokirjallisuutta sen jo olemassaolevan lisäksi, jota kaikkea kukaan ei ehdi lukemaan elämänsä aikana?
Ja ihan lopuksi. Minun piti jossain vaiheessa linkata vastineeksi johonkin seuraava linkki:
http://www.guardian.co.uk/media/organgrinder/2008/aug/04/novelistpaulcoelhofindsthe
En nyt enää muista mihin, mutta mielenkiintoinen tarina silti.
tcrown: ”Siis, osaisiko joku helpottaa dissonanssiani ja selittää miksi ne uudet kirjat, jotka syntyisivät tarinan kertomisen palosta, eivät riitä, vaan tarvitaan muutakin kaunokirjallisuutta sen jo olemassaolevan lisäksi, jota kaikkea kukaan ei ehdi lukemaan elämänsä aikana?”
Tosellisuus ja nykyaika, jota ei tulkita ja kyseenalaisteta muuttuu hyvinkin usein jähmeäksi. Monestako pystyynkuolleesta kulttuurista olet kuullut, joissa vanhat mestarit ovat kyseenalaistamattomia ja pyhyiä, ja uusien myyttien ja tulkintojen tarjoajia vainotaan?
Pelkkä sanomisen vimma on saattanut ajaa Josph Brodskya – jonka ei-kaupallinen järjestelmä sulki mielisairaalaan, koska esitti perusteettomia väitteitä runoilijana olostaan – tai Solzenitshyniä, mutta samaan aikaan maasta salakuljetetut tekstit ovat päätyneet hyvinkin ammattimaisten organisaatioiden käsittelemiksi ja varjelemiksi. Heillä on myös ollut ehdoton kannustin: tuhoutumisen ja unohtamisen pelko. En kuitenkaan usko, että mestarillista tekstiä on syytä kiduttaa ulos tekijöistään.
Noin muuten nälkätaitelijan myytti elää edelleen vahvana. Tähän on osasyynä mesenaattiaikoijen roimat tuloerot, jolloin toimintaa tukeneiden näkökulmasta useat kirjailijat olivat monessakin mielessä kerjäläisiä.
Tästä päästään siihen, että ei pelkkä sanomisen polte auta auta luomaan uraa. Esikoisromaaneja sillä kyllä syntyy, mutta perheelliset eivät kirjoita romaaneja pelkästä sanomisen poltteesta. Ja vielä harvempi auttaa ammattimaisesti kirjailijoita muokkaamaan heidän tekstejään pelkästä toimittamisen riemusta.
Huomattavan harva kirjailija (fakta tai fiktio) julkaisee kymmenettä teostaan ilman tukea ja tunnustusta – sekä taloudellista ja henkistä. Suomessa Timo K. Mukka koitti, mutta kuoli yhdeksännen jälkeen.
Se, että musiinkin osalta tekijänoikeudet johtavat ojaan, ei ole mikään peruste ilmoittaa, että kirjoittamalla ei saisi ansiata mitään.
Miksi toistuvasti käytät tätä samaa retorista kikkaa? Ymmärrät varmasti, että on ihan eri asia argumentoida yhtä ansaintalogiikkaa vastaan kuin väittää, että kaikki ansaintalogiikat olisivat jotenkin ”vääriä”. Kukaan ei ole väittänyt, ettei kirjoittamalla saisi ansaita mitään.
Minusta yllä moni kirjoittaja menee tähän retoriseen ansaan ja alkaa argumentoida, miten monet kirjoittaisivat edelleen vaikka eivät ansaitsisi mitään. Sellainen argumentti on toki validi tässä keskustelussa, mutta koska se tulkitaan näköjään aina tällä tavalla epäasiallisesti, niin sitä tulisi välttää.
Osmo:”Olen hyvin samaa mieltä nimimerkin “mitä ajattelin tänään” kanssa. Se, että musiinkin osalta tekijänoikeudet johtavat ojaan, ei ole mikään peruste ilmoittaa, että kirjoittamalla ei saisi ansiata mitään ”
En kyllä mitenkään pysty ymmärtämään, että onnistuit tulkitsemaan ”mitä ajatetelin tänään” tekstin näin. Minusta hän nimen omaan vastusti tätä tulkintaasi.
Tieteellistä tekstiä ja tietoa tuotetaan jo nyt yhteiskunnan varoilla yliopistoilla. Kukaan tekijänoikeuksien purkamista kannattava ei ole ehdottanut yliopistojen lakkauttamista. Tietysti yliopistot voisivat rohkaista palkkaamiaan tiedemiehiä kirjoittamaan myös yleistajuisia teoksia pelkkien tieteellisten julkaisujen lisäksi, mutta eiköhän tämäkin asia hakeudu parhaaseen tasapainoon, kun annetaan yliopistojen itse tehdä päätökset.
”Tosellisuus ja nykyaika, jota ei tulkita ja kyseenalaisteta muuttuu hyvinkin usein jähmeäksi. ”
Ja sellaisen henkilön kyseenalaistus ja tulkinta, jonka toimeentulo omasta mielestään on riippuvainen establishmentin olemassaolosta ja hyvästä tahdosta on tarpeellista tarkalleen ottaen miksi?
”Ajatus, ettei kirjailijalla olisi mitään oikeuksia omaantekstiinsä yli Googlen, tarkoittaa, ettei kirjoittamalla voi tienata senttiäkään, eikä tätä väitettä ole kukaan kumonnut tässä keskustelussa. ”
Kenenkään tehtävä ei ole kumota tuota väitettä. Sinun tehtäväsi on todistaa se. Jokin kummallinen oletus äärimmäisen tehokkaista markkinoista jossa ei ole minkäänlaista kykyä hintadifferointiin ei ole todistus. Jotkut ovat yrittäneet hyväntahtoisesti esittää mahdollsia malleja (väitit, että minun mallini kannattaisi toeuttaa jo tänään. Googlella on kuulemma kaikki kirjat, miksi ei toteuta? Ehkäpä koska tekijänoikeuksien haltijoilla ei ole kannusteita innovoida)
Joku päivä sitten vilkaisin EU:n paptenttisopimuksesta esitetyn datan. Sopimukseen liityttiin 96, ja patenttien kasvukäyrällä ei näkynyt minkäänlaista poikkeamaa vuoden 96 kohdalla. Olettaisin, että kasvukäyrällä on nokia yliedustettuna, ja ajatus siitä, että nokian kehitys perustuisi vuoden 96 patenttilakiin on vähintäänkin hilpeä. Ehkä en ymmärtänyt argumenttia?
Tiedemies:
”Mitä eroa noilla muka on? ja miten nuo ovat poissulkevat? Eikö paras vaihtoehto saada, kun miljoona warettaa ja valittaa?”
Se, että toisessa vaihtoehdossa levy-yhtiön on pakko parantaa palvelua jos haluaa ne miljoona kuuntelijaa ja ensimmäisessä voi koittaa tuottaa kopioinnin estoja (ja mahdollisesti parantaa palvelua).
”Mitään ei ole pakko saada. Kilpailu ja/tai voitonmaksimointi pitää kaikkilla markkinoilla hinnat kurissa paremmin kuin mikään vaihtoehto. ” Artturi kirjoitti 5.8.2009 kello 10:11
Markkinat ovat sellaiset, että ne ajan myötä ajautuvat kaikki 2-3 yrityksen monopoleiksi. Kuluttajaa hyödyttävä kilpailu tarkoittaa yritysten voittojen vähenemistä, mutta yrityksen tehtävänä on voiton maksimointi: siksi yritykset yrittävät laajentaa markkinaosuuttaan mahdollisimman isoksi, koska silloin on vähiten kilpailua. Voitonmaksimointi vähentää kilpailua.
Markkinatalousteoriassa yrityksiä pitää olla 20 ja kunkin markkinaosuus 5%. Tälläisiä markkinoita kun olisi, niin kukaan ei valittaisi markkinataloudesta. Mutta niitä ei ole missään.
”Mitään ei ole pakko saada” Sinun on pakko katsastaa autosi! Pakko saada ruokaa ja asunto. Pakko saada terveydenhoitoa kun sattuu. Viihteessä markkinat toimivat loistavasti: valtion ei tarvitse julkaista iltapäivälehtiä eikä Madonnan cd-levyjä.
tcrown>
…Joku päivä sitten vilkaisin EU:n paptenttisopimuksesta esitetyn datan. Sopimukseen liityttiin 96, ja patenttien kasvukäyrällä ei näkynyt minkäänlaista poikkeamaa vuoden 96 kohdalla. Olettaisin, että kasvukäyrällä on nokia yliedustettuna, ja ajatus siitä, että nokian kehitys perustuisi vuoden 96 patenttilakiin on vähintäänkin hilpeä. Ehkä en ymmärtänyt argumenttia?
Hauska, kun naurat omille vitseillesi, mutta
miksi pitäisi tarkastella erityisesti Nokiaa? Tarkoituksenani oli esittää 90-luvun aikainen jyrkkä muutos kansainvälisessä patentoinnissa ja eräs tuon vuosikymmenen aikana otettu askel Suomen lainsäädännön integroitumisessa Länsi-Eurooppaan. Viennin hightech-osuus nousi saamaan aikaan kuin kansainvälisen patentoinnin määrä. Sama ilmiö, vaikka Nokian luvut jätettäisiin kokonaan pois. Miten paljon patentointi on kunkin yksittäisen yrityksen tuotekehitystä motivoinut, neuvotteluja, kaupallistamista ja myyntiä edistänyt vaihtelee varmaan paljonkin yrityksittäin. En pysty tuon suhteen sinua auttamaan.
Suomen kannalta kuitenkin mielestäni olennaista on, että löydettiin riittävästi meille toimivia tapoja toimia länsimarkkinoilla, kun idänkauppa romahti ja että löydetään riittävästi tapoja toimia maailmanmarkkinoilla. Patentointi on mielestäni edelleenkin hyvä pitää työkalupakissa erilaisia vääntöjä varten.
Pasi:”Markkinat ovat sellaiset, että ne ajan myötä ajautuvat kaikki 2-3 yrityksen monopoleiksi.”
Markkinat joilla on 2-3 yritystä ei ole monopoli. Läheskään kaikki markkinat eivät ajan myötä ajaudu sellaisiksi, että niillä olisi vain 2-3 yritystä. (ks. esim. vihannesmarkkinat, jotka ovat olleet olemassa satoja vuosia.)
Yritysten määrä markkinoilla riippuu markkinoiden koosta ja siitä miten paljon säästöjä tuotantoa keskittämällä saadaan. Jossakin vaiheessa nämä suuruuden ekonomiasta saatavat hyödyt alkavat vähenemään ja lopulta suuruus on haitaksi. (ks. GM) Jos markkinat ovat niin suuret, että tämän maksimikoon yrityksiä mahtuu niille useita, niin kilpailu säilyy.
”siksi yritykset yrittävät laajentaa markkinaosuuttaan mahdollisimman isoksi, koska silloin on vähiten kilpailua.”
Se, että yritykset yrittävät laajentaa markkinaosuuttaan mahdollisimman isoksi on kilpailua
”Markkinatalousteoriassa yrityksiä pitää olla 20 ja kunkin markkinaosuus 5%.”
?!?!! öööö… ei.
”Sinun on pakko katsastaa autosi!”
Jeps, mutta tämä pakko johtuu pelkästään siitä, että valtio määrää näin. Mitään ei ole pakko saada, jos valtio ei pakota.
-2-3 monopoliyritystä: oligopoli
-Yrityksillä markkinoilla on vain yksi suunta, kasvaminen muita ostamalla tai ajamalla ne konkurssiin tms. Ikinä yksi yritys ei vapaaehtoisesti jakaannu kahdeksi toisiaan vastaan kilpailevaksi yritykseksi!!
-markkinaosuuskilpailun tavoitteena on hintakilpailun vähentäminen
-paljon pieniä yrityksiä, kertoo teoria
-niin katsastuksesta pitäisi tehdä vapaaehtoista, tietävät uusliberaalit
Pasi:”Ikinä yksi yritys ei vapaaehtoisesti jakaannu kahdeksi toisiaan vastaan kilpailevaksi yritykseksi!!”
Tietysti jakautuu, jos voi siten kasvattaa voittojaan.
Kaikki yritykset eivät ole saman kokoisia. Tämä ei johdu sattumasta vaan siitä, että yrityksillä ei ole olemassa mitään optimikokoa joka olisi sama yrityksestä riippumatta. Joku yritys toimii parhaiten pienenä, joku parhaiten suurena. Riippuu markkinoiden koosta kuinka monta ja minkä kokoisia yrityksiä mahtuu markkinoille.