Ostin itselleni paremman kameran, koska valokuvaus on vanha intohimoni ja koska olen hullaantunut niistä mahdollisuuksista, joita digikuvaus suo kuvien trimmaamiseen. Ominaisuus, jonka kameraani halusin, on 14 bittinen A/D‑muunnin. Tämä tarkoittaa, että pikseleiden tuottama informaatio muutetaan digitaaliseksi 14 bitin tarkkuudella (16 000 eri kirkkausvaihtoehtoa) kun karvahattumalleissa on yleensä 8 bitin muunnin (256 eri vaihtoehtoa). Noilla ylimääräisillä biteillä ei tee mitään, ellei kuvia käsittele mitenkään, sillä mikään näyttö ei toista sävyjä noin tarkasti. Ylimääräiset bitit ovat tarpeen, jos kuvan sävyjä haluaa raw-kuvien ”kehityksessä” muuttaa. Voin lyhyen kokemuksen perusteella vakuuttaa, että ominaisuus on ihana.
On selvää, että paremmasta kamerasta joutuu maksamaan enemmän, mutta tuo yksi A/D muunnin maksoi kyllä tolkuttomasti. Epäilen, ettei sen valmistaminen maksa olennaisesti enempää kuin kahdeksan bittisen, mutta kameraan tulee yli tonni hintaa enemmän.
Kyse on hintadifferoinnista. Karvahattumalleja halutaan myydä suuria määriä halvalla. Parempia kameroita taas myydään suurella katteella ja vain harvoille. Jotta kalliimmat kamerat menevät kaupaksi. on karvahattumalleja jotenkin huononnettava.
Hintadifferointi on yritystaloudellisesti hyvin motivoitua silloin, kun on kyse tuotteesta, jossa valmistamisen kiinteät kustannukset ovat suuret ja muuttuvat pienet. Tällaisessa tapauksessa on olemassa kaksi hinnoitteluperiaatetta: myydään joko paljon halvalla tai vähän kalliilla. Voi olla, että kummassakaan vaihtoehdossa toimintaa ei saada kannattavaksi. Siksi yritetään myydä toisaalta köyhille suuri määrä halvalla, ja toisaalta rikkaille pieni määrä kalliilla. Jotta rikkailta saataisiin rahat pois, köyhille myytävää tuotetta pitää jotenkin huonontaa; laittaa vaikka kameraan huono A/D‑muunnin.
Yhdysvalloissa oli aikanaan rautatieyhtiö, joka myi juniin kolmenhintaisia lippuja. Ensimmäisen luokan vaunuissa oli loistoa ja toisen luokan vaunuissa puupenkit. Kolmannen luokan vaunut olivat samanlaisia kuin toisen luokan, mutta niistä puuttui katto, mikä oli erityisesti sateella huono juttu. Katon puutteesta eivät kärsineet vain matkustajat, sillä ei sisään satava vesi tehnyt vaunuillekaan hyvää. Katto oli poissa, jotta toisen luokan matkustajat maksaisivat enemmän lipustaan. Toisaalta kolmatta luokkaa tarvittiin, jotta saataisiin köyhät saataisiin kyytiin ja maksamaan edes jotain.
Lentoliikenteessä viime vuosiin asti noudatettiin käytäntöä, että halvan lipun ostajan oli oltava lauantain ja sunnuntain välinen yö matkalla. Tällä estettiin liikemiehiltä turistiluokan käyttö ja pystyttiin ottamaan heiltä huikeata ylihintaa. Sittemmin kilpailu ja ebookrsit ovat murtaneet tämän käytännön. Samalla jokseenkin kaikki lentoyhtiöt ovat menneet tappiolle.
Tietokoneohjelmista myydään yleensä professional-versioita kalliilla ja karvahattuversioita halvalla; näin esimerkiksi Office-paketin osalta. Karvahattuversion eteen on tehty enemmän työtä, koska se on kehitetty täydestä versiosta eteenpäin poistamalla siitä ominaisuuksia. Olisi tuotantokustannusten osalta halvempaa valmistaa vain professional-pakettia, mutta näin saadaan tehokkaimmin rahat pois.
Takaisin valokuvaukseen. Minulla on lähes ilmaiseksi saatu Photoshop elements ohjelma. Siinä onneksi raw-kuvien kehittäminen tapahtuu 16 bitin tarkkuudella, mutta jokseenkin kaikki muu 8 bitin tarkkuddella. Jos haluaisin työskennellä suuremmalla tarkkuudella, minun pitäisi ostaa aito Photoshop, joka maksaa yli tuhat euroa. Hiukan hatuttaa. Onko olemassa avoimen koodin vaihtoehtoja?
Hintadifferointia on myös se, ettei halvoista digipokkareista saa kuvia ulos pakkaamattomina, vaikka kuva on alun perin tietysti pakkaamaton. Pakkaamattoman kuvan käsitteleminen on paljon helpompaa. Netistä on tosin saatavissa ohjelmia, joilla kamerastaan voi poistaa tämän esteen.
Tuotteiden tahallinen huonontaminen hintadifferoinnin vuoksi on markkinavirhe. Optimaalisessa yhteiskunnassa ei tietenkään tuotteista tehtäisi tahallaan huonoja. Se, että se on mahdollista, johtuu kilpailun puutteesta. Lentoliikenteessä kilpailu on sortanut hintadifferoinnin. Nyt on ensimmäisiin halpoihin pokkareihin tullut mahdollisuus ottaa kuvat ulos raw-muodossa.
Valtiovallan tehtävänä on jollakin interventiolla torjua markkinavirheitä. Varsin onnistunutta esimerkiksi on ollut suomalainen lainsäädäntö, jolla on paimennettu puhelinoperaattoreita. Miten hintadifferointiin pitäisi puuttua?
Ei välttämättä mitenkään, koska ilman sitä moni järkevä tuotanto muuttuisi kokonaan kannattamattomaksi. Lisää kilpailua voi toki auttaa: kun kameran valmistajia on paljon, joka niistä alkaa tehdä halpoja ja hyviä kameroita, koska hyvän ja huonon kameran valmistuskustannuksissa ei ole suurta eroa kuten ei ole hyvän tai huonon musiikin painamisessa cd-levylle.
Joissakin tapauksissa kannattaa kiinteät kustannukset maksaa pois tuotantotukena, jotta yritys myisi ”professiona-versiota” karvahattuhinnalla. Rautateiden subventiota voidaan perustella tällä argumentilla.
Toi junajuttu tuskin on tosi? Mä en ainakaan usko…
On se totta. Voin liittä siihen lähteen, kun palaan Helsinkiin täältä Sipoosta.
Osmo:“Valtiovallan tehtävänä on jollakin interventiolla torjua markkinavirheitä”
Mutta vain silloin, kun valtio ei itse aiheuta suurempaa tehokkuustappiota kuin se markkinavirhe, jota yritetään korjata. Tämä on olennainen lisäys, joka tuntuu puuttuvan melkein kaikkien tätä blogia kommentoivien ajatusmalleista.
Taisin kuitenkin sanoa, ettei tälle asialle ehkä kannata tehdä mitään.
Tärkein keino markkinavirheiden oikaisussa on ulkoisvaikutusten hinnoittelu. Se on jokseenkin aina tehokasta.
Laita se tonnin Photoshop firman kuluksi, kyllä se sinne uppoaa. Samoin kuin kallis kamera.
Avoimen koodin kuvankäsittelyohjelma on mm. Gimp, mutta sitä ei saisi mainita, koska tosi ammattilaiset muistavat aina huomauttaa, että photarissa on joku bitti kireempi ja töitä ei Gimpillä voi kuulemma tehdä. Itse luulen, että ne eivät vain viitsi opetella photarista poikkeavaa käyttöliittymää.
Laitetaan tähän loppuun vielä mediatutkija Hintikan väsäämä verkostoitumisgraafi:
http://verkkovoimaa.wordpress.com/2009/07/12/verkostoanalyysi-graafi-keva-nova-group-kms-keskusta-vaalirahasta-luonnos/
Ai että junanvaunuista olisi varta vasten otettu tätä bisnesideaa silmällä pitäen katto pois?
Vai että rakennusvaiheessakaan niihin ei olisi tehty kattoa?
no…, sotke nyt sieltä periferiasta sivistyksen piiriin ja linkitä sitten. Olen hyvin lähdekriittinen, joten pidä se mielessä.
Miksei muuten Sipoosta voi linkittää?
Adobe Lightroom on hyvä. Osta se — myös lokaalit editoinnit onnistuvat nykyään, ja ohjelma on Photoshoppia halvempi ja käyttöliittymältään parempi.
14-bittinen A/D‑muunnin? Kovin monessa kamerassa signaali yli kohinan ei kuitenkaan ole 14-bittistä. Ks. http://www.clarkvision.com/imagedetail/digital.sensor.performance.summary/
Aikoinaan 1980-luvulla kun tiedokoneiden prosessoreihin integroitiin matikkaprosessori, niin jotkut teitokoneiden emolevyvalmistajat näkivät jopa vaivaan “jumpperin” avulla estääkseen matikkaprosessorin toiminnan. No, jumpperi pois paikaltaan ja näin matikkamylly oli käytettävissä.
Kennon koollahan on muuten valtava merkitys. Pokkarin kenno on niin pieni ettei siitä revitä hyvää dynamiikkaa koska fotoneja ei tule tarpeeksi, tai sitten harvoin kun valo riittäisi, pikseleiden kapasiteetti laskea fotoneita (full well capacity) on rajallinen.
Paremmat kennot hyvillä A/D‑muuntimilla alkavat olla aika lähellä fysikaalisia rajoja. Fotonien diskreettisyys, ts. kvanttikohina, estää kennojen herkkyyden kasvattamisen enää aukkoa tai paria enempää — ellei kennoja suurenneta. Toisaalta diffraktio rajoittaa erotuskykyä niin ettei pikseleitäkään kannata aivan tolkutonta määrää kennoon laittaa.
(Valokuvauksen teoreettiset rajat ovat sen verran mielenkiintoinen asia etten malttanut olla kirjoittamatta vaikkeivat ne asiaan suoraan liitykään.)
“Onko olemassa avoimen koodin vaihtoehtoja?”
Olisiko Gimpistä apua?
“For the photographer, the two most important are the RAW format plug-in, since GIMP doesn’t handle 16-bit images natively, and the color profiles plug-in that UFRAW is based on.
UFRAW, which stands for Unidentified Flying RAW, can handle most of the most common RAW formats, including those from Canon, Nikon, Minolta, Olympus, Sony, Samsung, Pentax, and others.”
http://download.cnet.com/8301–2007_4-9846029–12.html
Gimpshop on käyttöliittymältään fotarin mukaelma.
Linuxiin on jo olemassa 16-bittinen Krita. Ubuntu koneeseen ja Krita siihen. Joku Ubuntu ei muuten ole hankala asentaa tai käyttää kenellekään.
Laittaisin sen kumminkin kakkoskoneeseen aluksi.
“Krita can import RAW images in 8 and 16 bits per channel and load and save the usual image formats: tiff, png, jpeg. Other image formats, like xcf, can be imported and sometimes exported through the GraphicsMagick import/export plugin, but are not fully supported.”
http://www.koffice.org/krita/
Osmo:“Tärkein keino markkinavirheiden oikaisussa on ulkoisvaikutusten hinnoittelu. Se on jokseenkin aina tehokasta.”
Jeps, jos pystyttäis ilman kustannuksia tunnistamaan ne tilanteet, missä on kyse markkinavirheistä ja jos ulkoisvaikutus hinnoiteltaisiin oikein.
Todellisuudessa homma menee näin:
1. Poliitikoille annetaan valta päättää siitä mikä on markkinavirhe ja mikä ei ole markkinavirhe.
2. Poliitikot puuttuvat tahallaan / tahattomasti myös tilanteisiin, joissa ei ole markkinavirhettä.
3. Poliitikot hinnoittelevat ulkoisvaikutuksen tahallaan / tahattomasti väärin.
4. Muilla tahoilla on kannustin vaikuttaa poliitikkojen päätöksiin ja ne kuluttavat resursseja tähän vaikuttamiseen.
Tämä on markkinavirheen korjaamisen kustannus. Tämä ei todellakaan ole jokseenkin aina tehokasta, vaan pikemminkin lähes aina uskomatonta resurssien haaskausta, joka hyödyttää poliitikkoja ja intressiryhmiä, mutta haittaa yhteiskuntaa kokonaisuutena.
“Onko olemassa avoimen koodin vaihtoehtoja?”
http://www.gimp.org
En ole itse käyttänyt tuota sen enempää kuin photoshoppia, joten en osaa kommentoida mahdollisia eroja/puutteita.
Ei ole Adobe Lightroomin voittanutta. Kannattaa tutustua.
En ole talousihminen, joten en ihan pysy tässä perässä. Esimerkki suomalaisesta teollisuudesta:
Yritys valmistaa tuotteita, jotka ovat täysin samoja, mutta yksittäisillä biteillä rajataan pois ominaisuuksia.
Kalliimpi ja kaikki ominaisuudet sisältävä tuote menee asiakkaille, jotka näitä ominaisuuksia tarvitsevat. He maksavat enemmän, koska heidän tarvitsemansa tuote on vaatinut huomattavasti enemmän tuotekehityspanoksia.
Halvempi, rajoitettu (massa)tuote menee asiakkaille, jotka eivät kaikkia kalliisti tuotekehitettyjä ominaisuuksia tarvitse. He maksavat vain tarvitsemastaan.
Jos tuotetta ei voisi keinotekoisesti huonontaa, tuotekehityskustannuksia ei voitaisi kohdistaa oikeille asiakkaille. Pitäisi tehdä kaksi kokonaan eri tuotetta, mutta se tulisi kalliimmaksi. Kun myydään samasta tuotteesta eri ominaisuusversioita, auttavat niiden volyymit laskemaan molempien yksikkökustannusta ja siten hintaa asiakkaalle.
Kameroissa hintaeroa saattaa myös selittää kennon laatu. Valmistettaessa kennoihin tulee tietyllä todennäköisyydella virheitä, jotka heikentävät kuvan laatua. Samoista kennoista valmistetaa eri tasoisia kameroita. Huonolaatuisista kennoista saadaan halvempia ja parempilaatuisista kalliimpia kameroita. Kameroissa kennojen aiheuttamat virheet korjataan ohjelmallisesti. Mitä enemmän virheitä kenno touttaa, sitä huonompilaatuinen kuva voidaan ohjelmallisesti saada aikaiseksi.
Epäilisin että järjestelmäkamera- tai oikeastaan kameramarkkinoilla ylipäätään kilpailu on niin kovaa, että siellä ei nykyään paljoa ole tilaa hintadifferoinnille. Lähinnä näytettäisiin harrastavan sitä, että kun tuodaan uusi malli markkinoille, niin ei laiteta siihen heti kerralla kaikkia hienoja uusia mahdollisia asioita (vaikka niiden lisääminen maksaisikin vain hyvin vähän*)), vaan jätetään parannettavaa tulevaisuuteenkin.
Kameroissa tärkein hintaa määräävä tekijä näyttäisi olevan kennon fyysinen koko. Kenno on mikropiiri siinä missä mikroprosessoritkin (joskin käsittääkseni aika erilainen). Mikropiirin hinta määräytyy pitkälle sen pinta-alan mukaan eli kuinka monta mikropiiriä saadaa valmistettua yhdestä piikiekosta. Kun vertasin äsken kahden tunnetuimman merkin neljää kamerarunkoa, niin täydenkennon tuoma hintalisä näyttäisi olevan 1330–1350 euroa (toki rungoissa on muutakin eroa, joskaan kaikki ominaisuudet eivät kalliimmassa ole paremmin!).
*) Puhtaasti valmistusteknisessä mielessä — markkinoinnillisesti monimutkaisemman tuotteen (sitähän ominaisuuksiltaan monipuolisempi yleensä on) markkinoille saaminen kestää kauemmin ja siten kilpailija saattaa keretä vähän vaatimattomammalla mallillaan markkinoille ensin ja tyydyttää ne.
Veikkaanpa itsekin, että monessa kennossa ei välttämä riitä dynamiikka neljääntoista bittiin. Voihan sen 10- tai 12-bittisen informaation pulauttaa ulos 14-bittisinä raw-tiedostoina markkinointimielessä, mutta eipä se kuviin sen enempää dynamiikkaa tuo.
Pakko nyt ammattilaisena puuttua tähän Gimp-asiaan. Kyse ei todellakaan ole vain käyttöliittymästä (vaikka sekin Gimpissä on tuskaisen huonosti suunniteltu) vaan yksinkertaisesti softan ominaisuudet eivät ole ammattikäyttöön riittäviä. Esimerkiksi eri värijärjestelmien tuki on puutteellinen, esim. painotöissä käytettävää CMYK-värijärjestelmää GIMP ei tue, ja vanhemmissa versioissa ei ollut tukea värinhallinnalle ICC-väriprofiilien kautta joka on ammattimaisen kuvankäsittelyn aivan perusasioita. Tämä puute on vissiin nyt uusimmassa versiossa sentään korjattu.
Gimp on ilmainen joten toki sitä kannattaa kokeilla, mutta syy sille miksi ammattilaiset eivät sitä käytä ei ole asenteissa vaan siinä että se kerta kaikkiaan ole ammattilaistyökalu. Open source on hieno konsepti ja on paljon OS-softaa joka kamppailee tasaväkisesti kaupallisten softien kanssa tai on jopa niitä parempaa, mutta Gimp ei valitettavasti kuulu tähän joukkoon.
Mainitun Adobe Lightroomin lisäksi kokeilemisen arvoinen voi olla Applen Aperture, jos käytössä on siis Mac-kone. Windowsille Aperturea ei saa.
GIMP ja Photoshop ovat kuvankäsittelyohjelmia, Lightroom ja Aperture jälkituotanto-ohjelmia. Näillä on hieman eri fokus ja esimerkiksi Photoshopin ominaisuusvalikoima on keskivertovalokuvaajalle tarpeettoman laaja. Omat ammattivalokuvaajakaverini ovat vähän sitä mieltä, että Photoshopin RAW-konvertteri on myös Lightroomin ja Aperturen vastaavaa huonompi, joten jos tarkoitus on tosiaan askarrella vain valokuvien parissa niin ei kyllä kannata täyteen Photoshop-versioon investoida vaan tosiaan ennemmin Lightroomiin tai Apertureen.
Paremmat kennot hyvillä A/D‑muuntimilla alkavat olla aika lähellä fysikaalisia rajoja. Fotonien diskreettisyys, ts. kvanttikohina, estää kennojen herkkyyden kasvattamisen enää aukkoa tai paria enempää – ellei kennoja suurenneta. Toisaalta diffraktio rajoittaa erotuskykyä niin ettei pikseleitäkään kannata aivan tolkutonta määrää kennoon laittaa.
Pakko vielä (täytenä diletanttina) hieman kommentoida tätä, mutta en ihan ymmärrä logiikkaa että kameroiden kennot olisivat jotenkin nyt jo fyysisten mahdollisuuksien äärirajoilla, kun kerran esimerkksi dynamiikkaa löytyy parhailta filmeiltä vielä paljon enemmän kuin parhaaltakaan vastaavankokoiselta kennolta. Maalaisjärki sanoisi, että mikä on fysikaalisesti mahdollista filmillä, on luultavasti fysikaalisesti mahdollista myös jonkinlaisella “kennolla”. Se ei toki välttämättä toimi samalla periaatteella kuin nykyiset kennot.
Osmossa on hieman salaliittoteoreetikon vikaa… Tästä kannattaa tietenkin syyttää kirjallisuutta, koska usein kaikissa esimerkeissä on usein kyse vain erikoistapauksista, joten ei ole ihmekään, jos erikoistapauksia alkaa nähdä kaikkialla. Erikoistapaukset ovat kiinnostavia ja siksi niitä on kirjoissa 🙂
Kamera-ala on kuitenkin aika hyvin kilpailtu, joten luulisi löytyvän edullisempia A/D‑muuntimia tai sitten kannattaa epäillä globaalia kartellia. 🙂
Kustannusten kohdistaminen eri tuotteille on myös konstikasta. Toimintolaskennan yleistyttyä havaittiin, että ns. yleiskustannuksia pitää kohdistaa enemmän pienen kappalemäärän tuotteille kuin terve järki antaisi ymmärtää…
“Tietokoneohjelmista myydään yleensä professional-versioita kalliilla ja karvahattuversioita halvalla; näin esimerkiksi Office-paketin osalta. Karvahattuversion eteen on tehty enemmän työtä, koska se on kehitetty täydestä versiosta eteenpäin poistamalla siitä ominaisuuksia. Olisi tuotantokustannusten osalta halvempaa valmistaa vain professional-pakettia, mutta näin saadaan tehokkaimmin rahat pois.”
Olen itse ammatiltani ohjelmistosuunnittelija ja vähän epäilen että olisi noin tehty, että toteutetaan ensin pro versio ja sitten kuluisi paljon työresursseja siitä ominaisuuksien karsimiseen.
Voi olla että pitää paikkansakin, kyllähän ihmeellisyyksiä maailmaan mahtuu. Kuitenkin softaprojektit yleensä toimivat niin, että
heti alussa projektit organisoidaan niin, että siinä otetaan huomioon eri versioiden vaatimukset.
Kuitenkin varsinainen suunnittelu ja toteutus tehdään pienissä osissa eikä siis toteuteta monoliittista softaa, se ei ole enää nykyaikaa.
Tosin office on ollut aika kauan markkinoilla, joten en ihan varma ole siitä onko se jo koodattu kokonaan uusiksi luulisi että on.
SAP-toiminnanohjausjärjestelmästä olen kuullut, että se olisi iso monoliittinen softa ja vain näennäisesti modulaarinen.
Kun softaprojektissa toteutetaan pienissä osissa niin siinähän se karvahattuversio valmistuu ensin ja menee testiin, se karvahattuversion kehitys on siten projektin yksi päätöspiste tai jopa oma osaprojektinsa. Aivan sataprosenttisen varma ei voi olla Office-paketin osalta,
mutta jos pitäisi paikkansa toi Osmon esittämä väite, niin olisi aika erikoista ja vanhanaikaista nykyaikana kehittää noin.
Elektroniikkateollisuudessa toi tapa kyllä pätee ja se johtuu siitä, että on halvempaa suunnitella ja toteuttaa yhdenlainen piirikortti ja sitten pintaliitoslinjassa siihen ladotaan ja tinataan komponentit. Siinä samassa kortissa on myös karvahattuversio, eli karvahattuversiosta on poistettu ko. komponentit tai sitten ko. piirit on vain deaktivoituja. Olen ollut elektroniikka-alalla tuotekehityshommissa, joten homma on tuttua.
“yksi A/D muunnin maksoi kyllä tolkuttomasti”
Olen itse ollut jo yli kymmenen vuotta poissa elektroniikka-alalta, kun työura vei softapuolelle. Mutta aikanaan kun opiskelin eletroniikkaa, digitaalitekniikan labraharkoissa leikittiin noiden a/d‑muunnin ic-piirien kanssa ja ne oli kalliita. Yleissääntö on mikropiirien kohdalla, mitä nopeampia niiden pitää olla sen kalliimpia ne ovat. Meillä oli silloin markka-aikana labrassa käytössä 500 mk:n muunninpiiri ja niitä oli myös silloinkin vielä kalliimpia olemassa. Tosin piirien yksittäiskappaleet tai pienet erät ovat aina kalliimpia, joku kameravalmista ostaa niitä isoja määriä, mutta ovat ne silti hinnakkaita valmistajallekin.
“Tuotteiden tahallinen huonontaminen hintadifferoinnin vuoksi on markkinavirhe.”
Jos ihan puhtaasti katsoo taloustieteilijän silmälaseilla tätä asiaa niin toltahan se näyttää.
Mutta jos sitten tekniikan näkökulmasta tarkastelee niin asia ei ole ihan niin suoraviivainen. Jos meillä olisi karvahattuversio ja pro versio tuotteista, niin välttämättä tuotantoprosessi ei taivu kunnolla
sen karvahattuversion tuottamiseen ja tulisi kalliiksi tehdä erikseen oma linjansa sille. Tästä syystä joudutaan tekemään proversiosta karvahattuversio. Siis nyt en tarkoita softateollisuutta.
Myös kannattaa pitää se mielessä, että valmistajat joutuvat tutkimaan asiakaskuntaa, ja heidän täytyy siten pystyä hakemaan oikeat kohderyhmät oikeille tuotteille. Eli nykyaikaisten toiminnaohjausjärjestelmien maailmassa, saadaan aika tarkkaa laskettua mikä hinta asettuu tietyllä katteella tuotteille joten jos halutaan tietty hinta niin pystytään aika tarkasti optimoimaan ominaisuuksien kanssa jotta saavutetaan haluttu kohderyhmä asiakkaista.
Jostain muistan lukeneeni, että esimerkiksi ruseat sokeripalat tehdään juuri tolla mainitsemallani tavalla, eli tuotantoprosessista tulee valkoisia paloja ja värjätään ne ruskeiksi. Näin ei tarvitse rakentaa omaa tuotantolinjaa.
Sitten mitä tulee ton photarin hintaan, niin vielä kalliimpia leluja ovat 3D-grafiikkasoftat minulle tutuin niistä on 3D Max, jolla
olen aika paljon leikkinyt, kuten myös photarilla aikanaan. Ootko kattonut eurooppalaisista verkkokaupoista mihin noiden
kameroiden hintataso asettuu, saako halvemmalla?
Aikanaan ainakin tuli halvemmaksi ostaa verkkokaupasta kameroita. Itse ostin viimeksi pari robottipölynimuria, yhden itselleni ja
yhden vanhalle äidilleni ja tuli iso säästö hinnassa. Verkkokauppojen ansioista parempi globaali kilpailu on mahdollista.
Esittämäsi versio hintadifferoinnista voidaan ajatella myös toisin: firma tekee tuotteen tietyillä ominaisuuksilla tietylle kohderyhmälle (ammattivalokuvaajille ?) jonka tekemiseen menee tietty määrä työtunteja (rahaa). Tämän lisäksi sama firma tekee tuotteen b eri kohderyhmälle (harrastelijat), ja koska tämän tuotteen tekemiseen menee valtavasti vähemmän tunteja (rahaa) se voidaan myös myydä halvemmalla. Nämä ns. Karvalakituotteet voidaan ajatella myös kädenojennuksina kuluttajille sillä vaikka ne usein sisältävät vähemmän ominaisuuksia on niissä usein jotakin sellaista jonka kehitys itse tuotetta b varten ei olisi ollut taloudellisesti kannattavaa. Lisäksi käytettävyys on usein myös hiottu tätä toista kohderyhmää varten.
Summa Summarum asia ei mielestäni ole niin suoraviivaista että vaihtoehto b:n tekemiseen menee enemmän aikaa ja että tämä rakenne olisi vahingollista markkinoille/kuluttajille.
Ei sillä työkalulla ole oikeasti väliä, jos ei osaa. Noissakin lehdissä on ollut varmasti tuo kuuluisa CMYK-värijärjestelmä, mutta Photoshopissa on ollut muutama vipu liikaa.
http://photoshopdisasters.blogspot.com/
Suuri osa pehmosta on ominaisuuksiltaan liian laajaa, koska ominaisuuksia ei koskaan käytetä. Onko oikeasti eroa sillä kirjoittaako romaanin tai matkakertomuksen vanhalla remingtonilla vai notepadilla. Mikä on se lisäarvo mikä tulee viimeisimmästä tekstinkäsittelysofta Microsoft Wordistä?
Kaikki ohjelmisto- ja käyttöjärjestelmäalaa seuranneet tietävät tasan tarkkaan, että alan tuotteet ovat kumulatiivisia. Ei kukaan aloita nykyisin toimistopehmon kehittämistä tyhjästä. Yhteensopivuuden kannaltakin se on välttämätöntä.
Mitä tulee kameratekniikkaan ja tietokoneisiin, niin hifistely tai kuten sitä myös kutsutaan hihittely on arvo sinänsä. On muuten perkeleellisen rasittavaa yrittää puhua valokuvaamisesta kun noin 30 s kuluttua joku valopää alkaa puhua pikselimääristä ja kennon koosta.
Puhukaa valokuvauksesta älkää kameraelektroniikasta.
Osmolle kirjavinkki: http://www.bookdepository.co.uk/book/9780240807409/The-Focal-Encyclopedia-of-Photography
GIMP ei tällä hetkellä tue 16-bittisten kuvien käsittelyä millään mielekkäällä tavalla. GIMPin kehittäjän ovat vaihtamassa koko rotiskon sisuskalut uusiin (hyödyntämään GEGL-kirjastoa), ja tuon operaation jälkeen pitäis olla 16-bittisyys ja monta muuta kaunista ja hyvää. Homma on edennyt suhteellisen (tai ehkä pikemminkin suhteettoman) hitaasti, syystä että vanhaa 8‑bittisyyden olettamuksella kirjoitettua koodia oli paljon ja tekijäihmisiä projektissa vähän. Homma on nyt kuitenkin hyvässä vauhdissa ja tulostakin pitäisi näkyä seuraavissa GIMPin versioissa. Kuten alan ammattilainen edellä totesi, GIMP ei ole ammattitason työkalu, mutta toisaalta kehitysprojektin kokoon ja resursseihin nähden ohjelma on suoranainen ihme. Adoben Photoshopin kehittämiseen käyttämät rahasummat ovat ihan eri luokkaa. Kunnollisen värierottelun tekeminen painokoneita varten vaatisi luultavasti lisenssejä kaupallisin värijärjestelmiin yms. Näitä ei oikein voi odottaa pieneltä vaapehtoisvoimin pyörivältä projektilta.
Onko Osmon kuvia jossain julkisesti nähtävillä? (Siis pääseekö kaikki kansa sanomaan mielipiteensä tämän monibittisen pikselinviilauksen vaikutuksesta länsimaiseen kuvataiteeseen?)
jorelle:
Microsoftin markkinointi-ihmiset aivan varmasti viipaloivat tuotteidensa ominaisuuksia hinnoittelun kannalta optimaalisiksi katsomiinsa pro- ja karvalakkipaloihin ilman sen suurempia teknisiä syitä tai suunnitelmia. Windowsista itsestään on paketoitu erilaisia versioita kaiken maailman markkinoille, joskus vuosikausia alkuperäisen julkaisupäivän jälkeen. Vistasta suunniteltiin miniläppäreihin jopa ekstra-ankeaa karvalakkia, jossa ei pyöri kuin muutama sovellusohjelma kerrallaan. Tästä Microsoft taisi tosin hiljattain luopua. Temppuhan kuuluu hinnoittelun alkeisiin, kuten Osmon junaesimerkki kertoo. IBM perinteisesti toimitti mainframe-koneensa leasing-sopimuksilla. IBM:ltä tuli ‘kokonainen’ kone, mutta sopimuksesta ja hinnasta riippui, kuinka suurta osaa vehkeen kapasiteetista asiakas pääsi käyttämään (liekö näin edelleenkin). Tarvittaessa asiakas maksaa lisää ja IBM myöntää lisää kapasiteettia koneesta, vaikka fyysisesti asiakkaan tiloissa olevassa vehkeessä ei mikään muutukaan. Pimeän kapasiteetin toimittaminen siis on ainakin jonkun laskelman mukaan kannattavaa.
“jorelle:
Microsoftin markkinointi-ihmiset aivan varmasti viipaloivat tuotteidensa ominaisuuksia hinnoittelun kannalta optimaalisiksi katsomiinsa pro- ja karvalakkipaloihin ilman sen suurempia teknisiä syitä tai suunnitelmia.”
Toi on varmaan totta, mutta se on eria asia kuin että sanotaan softanvalmistajien tekevän monoliittisoftaa ja sitten karsivan siitä ominaisuuksia. Sitä kannattaa heti vähän epäillä, kun tietää miten nykyään softaprojektit ja kehitysprosessit menevät.
“IBM perinteisesti toimitti mainframe-koneensa leasing-sopimuksilla. IBM:ltä tuli ‘kokonainen’ kone, mutta sopimuksesta ja hinnasta riippui, kuinka suurta osaa vehkeen kapasiteetista asiakas pääsi käyttämään (liekö näin edelleenkin).”
Tässä onkin kyse raudasta eli elektroniikasta, jota valmistetaan vähän eri periaatteella kuin softaa. Tässä tapauksessa ei tiedä vaikka syy olisi ollut myös itse tuotantoprosessissa, eli saattaa olla ollut halvempaa, että IBM:n koneet tulivat samalta hihnalta ja ominaisuuksien käyttöä rajoitettiin muilla keinoin.
Elina ei uskonut esimerkkiini kolmannen luokan vaunujen katottomuudesta. Esimerkki löytyy kirjasta Tim Harford: The Undercover economist minun pokkaripainoksessani sivulta 51. Esimerkki ei kuitenkaan ole kirjoittajan oma, vaan hän viittaa 1900-luvulla eläneeseen ranskalaiseen taloustieteilijään, Emil Dupuit’iin
“Fillariton:
Puhukaa valokuvauksesta älkää kameraelektroniikasta.”
Taiteellinen ilmaisu on aina se ykkönen. Itse aikanaan kävin useita elokuva- ja video-kursseja (käsikirjoitusta, ohjausta, kuvausta leikkausta).
Eräs kolmen kurssin kokonaisuus jäi mieleeni, kursseja veti noin 30 vuotta dokumenttielokuvia tehnyt alan konkari. Niillä ei käsitelty kameratekniikkaa vaan miten elokuvateknisin keinoin kerrotaan tarinaa ja millä teknisin keinoin katsoja saadaan istumaan tuolissa ja katsomaan elokuvaa. Näistä kursseista on ollut paljon apua siihen kun käytän videokameraa.
Sama juttu pätee valokuviin, niissä mielenkiintoista on se mitä siinä kuvassa on, tietenkin teknisesti pitää olla kuva kohdallaan muutenkin, kuten myös videokuva (sommittelut ym.).
Piratoi se Photoshop netistä, jos ei rahat riitä tai tuntuu niin törkeän kalliilta että omaatuntoa soimaa maksaa siitä. Tämä on ihan oikea ratkaisuehdotus asiaan. Ja ei, se ei ole varastamista, keneltäkään ei ole hävinnyt Photoshopia, ainoastaan tulonjako on muuttunut.
Löysin kirjan, nyt ei tarvitse kuin tietää sivu.
Toisaalta minulle olisi varsin sivistävää lukea koko kirja, joten jos et sivua kerro, niin kahlaan opuksen läpi.
Taloustiede ei ole vahvuuksiani, joten mikä ettei… vaikuttaa oikein kiinnostavalta.
koita sivua 51. Kande lukea koko kirja
Suosittelen myös tuota Harfordin kirjaa jokaikiselle taustasta riippumatta, joka on kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista niin paljon, että lukee tätä blogia. Enemmän taloudesta ymmärtäville tuo on mallisuoritus siitä miten taloutta selitetään maallikoille, ja vähemmän ymmärtäville tuo on varmasti silmiä avaava lukukokemus.
No, ei se nyt niin hyvä oo, se The Undercover Economist. Esitellyt ongelmat on usein jotenkin marginaalisia tai ainakaan niiden yleispätevyys on selitetty huonosti. Muistelisin.
Suosittelisin Timothy Taylorin Teaching Company ‑luentoja sellaiselle joka haluaa aika miellyttävällä tavalla tutustua taloustieteen perusteisiin, jos niitä vain jostain saisi nyt, kun näyttää torrenteillakin menevän niin huonosti, että tuskin sieltä Photoshoppiakaan saa enää impattua — tai sitten se vaan on loppu täällä päin maata.
Kierrätyskeskuksessa juuri oli joku Photoshop muutamalla eurolla, mutta se oli joku vitos- tai kutosversio. Taisi olla se vielä muutama vuosi sitten helvetin kallis paketti, jossa oli InDesign sun muuta mukana.
En ostanut, mutta sen sijaan ostin värilaserin 50:llä eurolla. Katsoin myöhemmin verkosta, että uutena vehje maksoi 24 000 markkaa kahdeksan vuotta sitten. Nuoremmille lukijoille kerron, että toi vastasi parin kuukauden keskinettopalkkaa. Halvimmat autot taisivat maksaa saman verran, ei tosin Suomessa.
Mustettakin vielä saa. Maksaa tonnin. Halvimmat värilaserit nykyään on €80 tienoilla. Kumpihan kannattaisi ostaa?
Tämä ei taitanut kertoa hintadifferoinnista. Sen sijaan se kertoo aika hyvin kehityksen nopeudesta: jos malttaa odottaa vuoden tai vähän yli saa kaiken tietoteknisen puoleen hintaa. Kahdeksan vuoden kuluttua täysin toimivaa tavaraa näyttää saavan parilla prosentilla alkuperäisestä hinnasta.
Tästäkin deflaatiosta ja sen merkityksestä Timothy Taylor pakisee mukavan arkipäiväisesti.
Undercover econoimist on hauska, mutta ei mikään kovin hyvä oppikirjaksi. Itse asiassa en lukenut sitä loppuun.
Vaikka itse käytän (ja kehitän) avoimen lähdekoodin ohjelmia, GIMP ja Linux mukaan lukien, tavallisessa päivittäisessä työskentelyssäni, niin silti käytän Adobe Lightroomia valokuvien hallintaan ja käsittelyyn.
Olisi sittenkin pitänyt laittaa niitä disclaimereita. Ei, oppikirja se ei ole, ja siinä tuskin on mitään kansantalousteoreettisesti uutta kenellekään, joka on onnistunut läpäisemään edes yhden kansantaloustieteen kurssin korkeakoulutasolla. Tuon kirjan vahvuus on, että jos täysin ummikko lukee tuon, hänelle syntyy edes aavistus siitä miten taloudellisia asioita mietitään. Tuo sama ummikko ei yksinkertaisesti lue montaa sivua “oikeaa” kansantalouden oppikirjaa, ja jos joku poikkeuksellinen ummikko lukee, siitä on vielä pitkä matka siihen, että osaa ajatella niitä konsepteja tosimaailman tilanteessa. Ja viimeiseksi disclaimeriksi, että siitä on kyllä useampi vuosi kun tuon olen lukenut.
No nyt kun ollaan päästy taloustiedettä popularisoiviin teoksiin, niin haluaisin kantaa korteni kekoon. Hazlittin Economics in One Lesson on lyhyt, ymmärrettävä ja informatiivinen. Se auttaa ymmärtämään markkinoiden toimintaa.
http://www.fee.org/pdf/books/Economics_in_one_lesson.pdf
Minäkin laitan yhden kirjasuosituksen:
Dan Ariely — Predictably Irrational.
Tässä pureudutaan pitkälti kulutuskäyttäytymiseen, ja sen epärationaalisuuteen monissa tilanteissa. Jos kiinnostaa mekanismit, joilla ihminen korviensa välissä muodostaa asioille “oikean hinnan”, ja kuinka niitä mekanismeja voidaan hyödyntää/huiputtaa tuotteiden hinnoittelussa ja myös hintadifferentioinnissa, suosittelen lukemaan.
Osmo: “Undercover econoimist on hauska, mutta ei mikään kovin hyvä oppikirjaksi. Itse asiassa en lukenut sitä loppuun.”
Mitä! Eikö Osmo lue kirjoja loppuun asti jos aloittaa. Ai ai, minä luen aina kaikki teokset takakanteen asti jotka aloitan.
Nyt on menossa: Kuoleman divisioona Anatoli Gordijenko
http://www.gummerus.fi/page.asp?sivuID=280&component=/PublishDB/Kirjat_kirjaesittely.asp&recID=647
Teos perustuu divisioonassa palvelleen sotakirjeenvaihtaja Klimovin päiväkirjaan.
Kiitos kaikille vinkkaajille t. tuleva taloustieteilijä!
En ole ihan pölöpää talousasioissa, osaan diskontata, ymmärrän kysynnän ja tarjonnan lain. Osaan erottaa kiinteät, muuttuvat ja rajakustannukset. Tiedän mikä on hintajousto…(sic!)
Ymmärrän kyllä usein –en aina — täällä olevat talouspuolen tekstit, mutta en tarpeeksi syvällisesti, jotta minulla olisi niihin mitään relevantteja lisäyksiä/vasta-argumentteja ym.
Olen jo pitkään ajatellut laajentaa sivistystäni tämän blogin suuntaan.
Toisaalta olen noin kymmenen vuotta ajatellut myös lukea maailmanhistorian alkuräjähdyksestä nykypäivään, opetella ranskaa, kerrata lukion pitkän matikan jne, jne… (ääretön jne)
Maailmanhistorian olenkin kerran vuodessa aloittanut ihmiskunnan alusta, joten olen kivikauden asiantuntija.
Lisää hyvää populaaritaloustiedettä:
David Friedman: Hidden Order: The Economics of Everyday Life (tässä on muutamia käyriäkin mutta ei mitään liian hankalaa)
Steven Landsburg: The Armchair Economist (klassikko)
Dan Ariely: Predictably Irrational (behavioristista taloustiedettä, vastapainoa perinteiselle homo economicus ‑mallille)
Russell Roberts: The Price of Everything: A Parable of Possibility and Prosperity (taloustieteen perusteita fiktion muodossa!)
Vastaavia kirjoja löytyy enemmänkin, mutta näistä kannattaa aloittaa.
Huomautetaanpa vielä, että jos lopputulosta katsellaan samalta näyttölaitteelta, niin teoriassa 14-bittinen kenno ei tuo mitään lisäarvoa edes käsittelyyn.
Syy siihen miksi 14-bittinen on käytännössä kuitenkin todennäköisesti parempi on se että kenno itsessään on laadukkaampi ja mikään 8‑bittinen kenno ei pääse lähelle teoreettista suorituskykymaksimiaan (lineaarisuusvirheet tms), jolloin lähdemateriaalin paremman laadun takia päästään lähemmäs optimia näyttölaitteessa.
Jos kohteessa on tumma tai vaalea kohde, josta pitäisi löytyy yksityiskohtia, on aivan eri asia, löytyykö tuosta varjosta 2 vai 64 eri sävyä.
David Friedman ja Russel Roberts on niin oikealla, että suomalaisen tuskin kannattaa lukea. Syntyy ihan kummallinen kuva taloustieteestä tällaiselle eurooppalaisen hyvinvointivaltion asukille. Lisäksi Friedmanin kirja on aika huono (Robertsia en ole lukenut). Predictably Irrational on ihan hyvä, mutta ei siitä taloustiedettä niinkään opi. Kirjan pohdinnoista jäi tosin mieleen väite, että ilmaisia lounaita on olemassa. Se on kyllä hyvä opetus.
Näin tietenkin on. Ajattelin liikaa kokonaisuutta. 🙂
Jorelle:
Lopputuloksen kannalta on saman tekevää, tehdäänkö ohjelmiston karvahattuversio ensin vai professionalversio ensin. Kun professionalversio on valmis, ei karvahattuversioon kannattaisi enää haaskata levykkeitä, jos emme ajattelisi asiaa liiketaloudellisesti vaan yhteisen hyvinvoinnin kannalta. Kaikille vain se parempi ohjelma! Markkinataloudessa hintadifferointi ja sen kylkiäisenä kulkeva tuotteiden heikentäminen on kuitgenkin välttämätöntä vielä suuremman markkinavirheen torjumiseksi.
Kirjoitin asiasta uuden postauksen. Pidän tätä olemattomien marginaalikustannusten kysymystä talouden tehokkuuden kannalta äärimmäisen mielenkiintoisena. Se puolustaisi itse asiassa hyvin yhteisöllistä ajattelua ja “big government ‑politiikkaa”
jore:“Ai ai, minä luen aina kaikki teokset takakanteen asti jotka aloitan.”
Eikös tämä ole aika hölmöä jääräpäisyyttä. Minusta kannattaa aina lukea sitä kirjaa, josta pitää eniten. Jos sattuu huomaamaan, että joku kirja on ajan tuhlausta, niin miksi ei vaan lopettaisi sen lukemista ja käyttäisi aikaansa johonkin hyödylliseen?
“Se puolustaisi itse asiassa hyvin yhteisöllistä ajattelua ja “big government ‑politiikkaa””
Mitä ihmettä!?!?!? No ei kyllä todellakaan puollusta! Kyllä valtio osaa tehdä ehkä jotain kumisaappaita, mutta mitään niin monimutkaista kuin softa ei kannata jättää julkisen sektorin kontolle, vaikka marginaalikustannukset olisivatkin nolla. Muista Osmo, että niitä hyötyjä suunnitelmataloudesta tasapainottaa aina ne haitat kannustimien heikkenemisestä.
Aika suuri osa kuluttajien käyttämästä “informaatiosta” kuitenkin tuotetaan hyvää hyvyyttään ilmaiseksi. Tätä uskomattoman ihanaa systeemiä ei pidä mennä sörkkimään pilalle.
Oletko sitä mieltä, että valtiovallan toimet telemarkkinoiden sääntelyssä ovat olleet epäonnistuneita: siis pakottaminen yhteiseen formaattiin, joka aikaisti mobiiliverkon rakentamista Suomeen, verkkovierailuhintojen sääntely, joka toi kilpailun alalle, jossa muutoin vallitsisi luonnollinen monopoli tai ainakin oligopoli. Että on ollut väärin kieltää kartellit tai säädellä kytkykauppaa? Että Australia, jossa rautateillä puoli tusinaa raideleveyttä kilpailee paremmuudesta keskenään, on järjestänyt rautatieliikenteen jotenkin paremmin, kuin yhteen raideleveyt6een pakotettu Suomi?
“David Friedman ja Russel Roberts on niin oikealla, että suomalaisen tuskin kannattaa lukea.”
David Friedmanin blogi ja Machinery of Freedom ovat toki oikealla, mutta Hidden Order on valtavirtaa ja johdantokurssikamaa. Law’s Order on oppikirjana Helsingin oikeustieteellisessä.
Robertsin EconTalk-podcastissa on usein vieraana mainstream-huippuekonomisteja. Hyvää kuunneltavaa kaikille taloustieteestä kiinnostuneille.
“Syntyy ihan kummallinen kuva taloustieteestä tällaiselle eurooppalaisen hyvinvointivaltion asukille.”
Friedmanin ja Robertsin kirjoissa ei ole mitään, mitä ei voisi kuulla suomalaisella yliopistoluennolla.
“Predictably Irrational on ihan hyvä, mutta ei siitä taloustiedettä niinkään opi.”
Kyllä ne jutut ovat aika olennaisia nykyekonomisteille(kin).
Artturi: “Jos sattuu huomaamaan, että joku kirja on ajan tuhlausta, niin miksi ei vaan lopettaisi sen lukemista ja käyttäisi aikaansa johonkin hyödylliseen?”
Tämä on itsestään selvää tv-käyttäytymisen kohdalla: vaikka olisi investoinut aikaa huonoon tv-ohjelmaan, kukaan ei ole niin tyhmä että katsoo koko sarjan mielummin kun jättää sen kesken. En ymmärrä minkä takia sitä ei sovelleta laajemmin kirjoihin.
http://www.marginalrevolution.com/marginalrevolution/2009/07/when-to-stop-reading-a-book.html
Friedmanin ja Robertsin kirjoissa ei ole mitään, mitä ei voisi kuulla suomalaisella yliopistoluennolla.
Kysymys onkin enemmän siitä, mikä Friedmanin kirjasta puuttuu. Luin sen (vuosia sitten) kannesta kanteen, en siksi, että se olisi ollut niin hyvä, vaan koska bongailin näitä puolinaisia argumentteja. Nyt muistuu mieleen, että kävin jonkun sähköpostikeskustelunkin hänen kanssaan aiheesta “miksi väität, että markkinat toimivat loistavasti myös sellaisissa tilanteissa, joissa markkinavirhe on “meidän eurooppalaisten” mielestä ilmiselvä”. Oikein ystävällinen tyyppi, mutta sellainen libertaristijäärä kummiskin.
Robertsin podcasteistä olen kuunnellut suurimman osan ja täytyy myöntää, että hän on kehittynyt viime aikoina. Esimerkki: Tuossa talvella hän vielä oli aika hukassa tämän finanssikriisin kanssa. Joku “libililaari” ekonomisti oli sanonut, että “teille (Robertsin kaltaisille) kaikki on niin helppoa, koska voitte syyttää aina valtiota ja sääntelyä”. Robertsia tuohduksissaan selitti, että niin tuonkin sanojilla on vastaavasti helppoa, koska hän taas voi väittää että syynä on mikä milloinkin (ei se juttu näin oikeasti mennyt, mutta toivottavasti ymmärsin ajatuksen oikein). Vaikka Roberts on erittäin älykäs niin tuossa ideologia käsittääkseni johti hänet harhaan. Tuo vertailu itse asiassa todisti Robertsin olevan väärässä, mutta hän ei sitä huomannut. Nyttemmin Roberts on tehnyt useamman ohjelman, jossa hän hakee uutta tietä pois “itseorganisoitumisen” ihailusta ja puhuu jopa paradigman vaihdoksesta.
Että joo, aiemmista Robertsin jutuista saa mielestäni ihan liian oikeistolaisen kuvan taloustieteestä, mutta ehkä ei näistä viimeisen puolen vuoden aikana tulleista. Tämä “Justin Fox on the Rationality of Markets” esimerkiksi oli mukavaa kuunneltavaa maltillisuudessaan.
Eihän kirjasta voi tietää onko se hyvä ennen kuin on lukenut sen loppuun. Eikä edes silloin. Voihan olla, että ei ole panostanut tarpeeksi tai ei ole ymmärtänyt, vaikka on panostanut. Voi olla, että juuri nyt joku kirja tuntuu tarpeettomalta mutta ensi vuonna siitä saadut opit ovat kullanarvoisia jne.
Tämä on yksi syy, miksi yhteiskunnan rakentamista ei kannata jättää ihmisten puuhaksi, yksilöiden halujen temmellyskentäksi.
(Minä luen tai lehteilen vaikka kuinka “tylsiä” kirjoja, kunhan ne liittyvät intresseihini ja sen lisäksi muitten suosittelemia kirjoja. Nykyään käyn aina Amazonista tsekaamassa, mitä mieltä muut ovat. Suomalaisten kirjojen kohdalla tuo ei ikävä kyllä onnistu.)
Osmo: En ole tutustunut kumpaankaan tapaukseen niin hyvin, että voisin muodostaa mielipiteen siitä mitä noissa tapauksissa olisi tapahtunut ilman sääntelyä. Siitä olen kuitenkin varma, että esimerkkejä onnistuneista säätelyistä ei ole hankala löytää, koska kuten sanoit teoriassa big goverment-ratkaisu voi parantaa hyvinvointia, kun kiinteät kustannukset ovat suuria ja marginaalikustannukset ovat pieniä.
Ei ole kuitenkaan riittävää tarkastella pelkästään onnistuneita esimerkkjä, vaan pitää summata kaikki yhteen ja katsoa sen tulosta. Jos esim. ehdotat big goverment-ratkaisua tilanteissa joissa on korkeat kiinteät kustannukset ja pienet marginaalikustannukset, niin silloin pitäisi jotenkin pystyä osoittamaan, että tästä saatavat hyödyt ovat suurempia kuin sen haitat. Ei voi siis jättää huomiotta niitä tapauksia joissa valtion puuttuminen markkinoihin huonontaa lopputulosta, koska ei ole realistista olettaa, että poliitikot tunnistaisivat nämä tilanteet oikein ja osaisivat säädellä niitä niin, että hyvinvointi lisääntyy.
sa nat: “miksi väität, että markkinat toimivat loistavasti myös sellaisissa tilanteissa, joissa markkinavirhe on “meidän eurooppalaisten” mielestä ilmiselvä”
Tällä blogilla käydään tästä melkein jatkuvaa keskustelua ja ainakin minun perspektiivistä kyse on enemminkin siitä onko goverment failure suurempi kuin markkinavirhe, ei siitä onko markkinavirhe olemassa. Eli markets fail, use the market! (David Friedman saattaa toki olla asiasta ihan erimieltä…)
“joku “libililaari” ekonomisti oli sanonut, että “teille (Robertsin kaltaisille) kaikki on niin helppoa, koska voitte syyttää aina valtiota ja sääntelyä”.”
Roberts osui tässä tasan naulan kantaan. Tapahtuman jälkeen (ex post) pystyy aina osoittamaan, mitä olisi pitänyt säädellä, jotta ongelmat olisi estetty. Kyse on siitä voiko tätä säätelyä tehdä ennen tapahtumaa (ex ante). Roberts (enkä minä) ole vakuuttuneita siitä, että tämä ennen tapahtumaa sääntely kasvattaisi hyvinvointiamme.
“Jos sattuu huomaamaan, että joku kirja on ajan tuhlausta, niin miksi ei vaan lopettaisi sen lukemista ja käyttäisi aikaansa johonkin hyödylliseen?”
Koska tulevaisuuden minä on tyytyväinen saatuaan kirjan luettua. Jotkut kirjat/elokuvat nyt vain on hyvä tuntea, vaikka niistä ei itse pitäisikään. Yleensä täysin turhat kirjat karsiutuvat ennen lukemisen aloittamista. Lisäksi kirja saattaa parantua loppua kohden. Esimerkiksi nyt luen kirjaa, joka alkoi muuttua kiinnostavaksi vasta 300 sivun jälkeen. Onneksi en luovuttanut.