Kyllä käy kateeksi ranskalaisia herkkusuita. Niin paljon parempia raaka-aineita ruuan laittoon paikallisista kaupoista saa. Valikoima on ylitsevuotava niin liha- kala kuin vihannestiskilläkin. Tosin hunajamarinoitua broilerisuikaletta ei löytynyt mistään.
Sille, että meloni myydään Ranskassa mehukkaampana, emme voi Suomessa mitään, koska melonilla on pitkä matka pellolta Närpiön S‑markettiin. Siksi Suomeen toimitettava meloni pitää poimia raakana, minkä takia se maistuu pahvilta verrattuna siihen kovin samannäköiseen tuotteeseen, jota muualla myydään. Mutta sille meidän pitäisi voida jotain, että myös tomaatilla on pitkä matka Närpiön pellolta Närpiön S‑markettiin — se menee ilmeisesti Jyväskylän kautta. Meidän pitäisi suosia kaupoissa lähiruokaa ja lyhyempää kuljetusta, ei vain ideologisista syistä vaan ennen kaikkea kulinaarisista. Ennen meilläkin sai hyviä tomaatteja, mutta nykyisin viljellään vain happamia ja kovia, jotka poimitaan puoliraakoina, jotta ne kestäisivät kaupan pitkän kuljetusketjut.
Berlusconi ei ole aivan väärässä suomalaisen ruokakulttuurin suhteen. Syyttävän sormen suuntaisi kuitenkin kaupan monopolistiseen rakenteeseen ja äärimmäisyyksiin vietyyn logistiikan optimointiin laadun ja tarjonnan monipuolisuuden kustannuksella.
Ei tarvitsisi kuin tehdä laittomiksi sellaiset tukkukaupan toimitusehdot, että jos es osta meidän kauttamme kaikkea, et osta mitään. Silloin kunnianhimoinen kauppias hankkisi laadukasta lähiruokaa, naapurin nynny keskusliikkeen sätkynukke menettäisi asiakkaansa ja Berlusconi alkaisi olla väärässä. Tomaatitkin maistuisivat taas hyviltä.
no niin… Taas on Osmo säätelemässä lain avulla markkinoita ja pilaamassa kuluttajan oikeuden valita pahvin makuiset raaka-aineet.
Eikös torilta saa kunnon tomaatteja, jos haluaa?
Minun lähiruokakokemus Provencessa Mareillesissa (kuuluuko se Provenceen) merkitsi sitä, että sain yllätyksekseni lautaselle verikeittoa. Kielitaito petti.
Esimerkiksi Italiassa näyttäisivät käyttävän kaiken mahdollisen eläimistä. Syömmeköhän me eläinten niitä osia, joita emme helposti lautasellemme pistäisi, merkillisen näköisinä sörsseleinä.
Aika hurjalta tuntuu, jos tavarat lähipellolta matkustavat lautaselle kaupungin kautta ja kyse on pakosta. Meillä on erilainen kaupankäyntikulttuuri. Kaiken pitää olla suurta, tehokasta, kannattavaa, organisoitua ja masinoitua.
Meillä ne oudommat eläimen osat syödään lenkkimakkarassa.
Suomessa isojen markettien takia ei pystytä samanlaisiin valikoimiin kuin Ranskassa tai Italiassa. Ei kukaan pienempi tavarantoimittaja ole niin hullu, että lähtisi sitoutumaan niihin toimitusvelvoitteisiin, mihin SOK tai Kesko ne velvoittaisivat. Jotta toimitusvarmuus toimii, pitää tuottaa sitä markettiruokaa ja siihen pystyy vain isommat firmat.
Marketeissa ei voi olla lähiruokaa kuin ainoastaan hyvin vähän myynnissä. Tulee liian kalliiksi elintarvikekaupalle.
“Ei tarvitsisi kuin tehdä laittomiksi sellaiset tukkukaupan toimitusehdot, että jos es osta meidän kauttamme kaikkea, et osta mitään.”
Mikä olisi sanktio ja kuinka moni kauppias oikeasti valittaisi, tuskin kukaan, koska se olisi konkurssi saman tien. Jos yrittää kilpailijalle mennä sitten niin siellä olisi varmasti samat ehdot ja sama juttu.
Logistinen ongelmahan tuo on. Keskusliikkeiden tapa kilpailuttaa toimitajat nahoille ja siirtää jakelu osin toimittajille ei edes välttämättä optimoi koko logistista ketjua, vaikka keskusliikkeestä päin siltä näyttäisi. Toisaalta pienten erien toimittamien ei suomalaisilla palkka‑, polttoaine- ja ajoneuvokustannuksilla välttämättä ole mahdollistakaan.
Esimerkkinä kun Sesto oli Wihurilla, pystyi Turkuun soittamaan ja antamaan palautetta suoraan asiasta vastanneille. Wihurin organisaatio ja toimitatapa oli joustava. Kaupoissa myytiin myös pienten toimittajien tuotteita paikallisesti. Sestojen siirryttyä Tradekalle ei organisaatiossa tunnu kukaan vastaavan mistään. Palautteen antaminen on täysin mahdotonta. Eli kyse on lopulta enemmän toimintakulttuurista ja osaamisesta, kuin muusta.
Osaamisen puute näkyy suomalaisessa päivittäistavarakaupassa muutenkin. Kummallakin suurella ketjulla esimerkiksi HEVI-osastot on hoidettu pääosin ala-arvoisesti. Eihän kukaan tervejärkinen kuluttaja osta esimerkiksi pestyä ja turvetettua perunaa tai kasaan kaadettuja tomaatteja! Molemmissa tapauksissa tuotteen säilyvyys laskee ainakin kolmanneksen.
Lähiruokaa saa Etelä-Suomessakin, jos tietää mistä hakee tai keneltä kysyy. Helsingissä on Hakaniemen halli ja Turussa kauppatori suurimpina tekijöinä. Paikallisia savustamoja on pitkin rannikkoa. Tukholmassa on muuten rakennettu uusiakin kauppahalleja vielä viimevuosisadan alkupuolen jälkeen!
Hyvää matkaa! Pääsetkö katsomaan Tour de Francen jonkun etapin?
Osmo:“Syyttävän sormen suuntaisi kuitenkin kaupan monopolistiseen rakenteeseen ja äärimmäisyyksiin vietyyn logistiikan optimointiin laadun ja tarjonnan monipuolisuuden kustannuksella.”
Hassua… joku muu voisi syyttä kauppiaan sijasta kuluttajaa siitä, että kauppias myy sitä mitä kuluttaja haluaa. Ne on yleensä ihan toisen nimisiä talousjärjestelmiä, missä kauppias myy sitä mitä kuluttaja ei halua (jos nyt on ylipäänsä mitään myytävää…)
“Ei tarvitsisi kuin tehdä laittomiksi sellaiset tukkukaupan toimitusehdot, että jos es osta meidän kauttamme kaikkea, et osta mitään.”
Eikö kuluttajien vaan tarvitsisi alkaa suosimaan niitä kauppiaita, jotka ostavat hyvälaatuisia tuotteita?
Jos maitoa saa vain keskusliikkeiltä, on pakko hyväksyä heidän koko bulkkitarjontansa, jos aikoo myydä maitoa. Hyvä, tottakai maitoa voi käydä it6se hakemassa meijeristä, mutta se on taas logistisesti mahdotonta. Moni kauppias on valittanut, että keskusliikkeillä on tämä politiikka: kaikki meiltä ja meidän suunnittelemamme tuotevalikoima, tai et saa mitään meiltä.
Niinpä. Ei kaiketi kaupan valikoimiin oikein lakeja säätämällä ole paras tapa vaikuttaa…
Tietoa ja valistusta kaiketi lisää kaivatttaisiin — ja ihmisten heräämistä taas arvostamaan aitoa, tuoretta ruokaa ja raaka-aineita.
Mutta varmaankin tämä vallitseva eines- ja pikaruokabuumi ei oikein rohkaisevalta vaikuta. Mutta laatua haluavat osaavat sitä jo vaatia. Ja onneksi on vielä muitakin kauppoja ja kauppatapoja olemassa kuin nämä identtiset hehtaarihallit — kulkekoon nyt sitten minkä tahansa kyltin alla.
Mutta onhan näissä osuustoiminnallisissa putiikeissa jonkinlaiset demokraattiset edustajistot — eikös niin?!? Ehkäpä niiden kautta voitaisiin jotain tehdä…
“Kyllä, kyllä meidän SK-keskusliikkeeltä voi tilata vain puolet päivittäistavaroista… …Ai hinta… no esimerkiksi maitolitra ei maksa kuin 6 euroa. Meillä on kyllä tämä vielä edullisempi kokonaishinnoittelu, jos kuitenkin päätät tilata kaiken täältä meiltä.”
Miten ajattelit tehdä tuon laittomaksi? Suurten määrien alennuksia ei oikein voi kieltää.
Kytkykauppa on kuluttajasuojalailla kielletty, mutta se koskee vain kuluttajia. Jos se on mahdollista kuluttajille, sen pitäisi olla mahdollista myös yrittäjille. Tahdosta on kyse.
Suomeen tarvitaan kuluttajansuojan lisäksi (pien)yrittäjänsuojaa. Kauppiaalla on oltava vapaus päättää hankinnoistaan ja aukioloajoistaan. Lakeja säätämään vain! Valitettavasti suuret porvaripuolueet ovat keskusliikkeiden#ja kiinteistösijoittajien# läpilobbaamia ja sosialistit suhtautuvat perinteisen nyreästi kaikkeen yrittäjyyteen. Siinäpä markkinarako vihreille, persuille ja kristillisille.
(## KMS ja Nova ovat aivan pikkutekijöitä tässä. Oikeista isoista tekijöista ei Hesari kirjoita.)
Liekkö minun S‑marketista ostamani tomaatit sukua Närpiön melonille, kun 1 vuorokauden kypsyttylen jälkeen maku tomaatissa ja melonissa on kuta kuinkin sama.
Mutta hyvältä maistuu tomaatit lasipurkkisillin kanssa. Tosin uusiaperunoita ei ole vielä täällä Vantaalla kotikaupastani saatavilla, mutta eihän täällä Suomessa vielä nytkään tuoretta sipulia saa kuin karmealla kilohinnalla.
Osmo.
Kerääppä paikallisten torituotteiden kilohintoja ja postaa ne tänne luettaviksi. Ei mitään hirveää tilastoa tietenkään.
Minun vihanneskauppiaani (Hakaniemen hallissa) kertoi, että Suomessa käytetyt tomaattien kasvihuonelajikkeet ovat sellaisia että ne on tarkoituskin syödä vähän raakoina, liittynenee jotenkin logistikaan ohella kasvatuksen. Samalta kauppiaalta saa onneksi mm. mainioita ranskalaisia tuontikasviksia.
Tuo duopoli ja sen moninaiset ongelmat on kyllä kilpailuviraston asia, esim. valikoiman saneleminen kauppiaille jos sitä tekee kumpikin keskusliike haiskahtaa kartellilta. Semmoinen käytännön asia jota toivoisin kaupassa ja joka tuskin etenee ilman normiohjausta, on että kasviksissa pitäisi olla poimintapäivä näkyvissä. Liekö tämä tosin EU-tason asia?
Osmo:“Kytkykauppa on kuluttajasuojalailla kielletty, mutta se koskee vain kuluttajia.”
No ei kytkykauppa nyt oo mikään paha juttu periaatteessa. Se siirtää vain ylijäämää kuluttajilta toisille ja myyjälle.
Jos tukkuliikkeiden ei sallittaisi kytkykaupata, niin tuotteet olisivat kalliimpia yksittäin ostettuna, kuin nyt yhdessä, eli ne kaupat, jotka haluaisivat tarjota monen tukkuliikkeen tavaraa voittaisivat ja muut kaupat häviäisivät. Millä perusteella meidän pitäisi alkaa suosimaan näitä ensimmäisiä kauppoja toisten kauppojen kustannuksella? Vai siksi, että kaupat olisivat enemmän sellaisia kuin sinä haluat?
Tehokkain tapa puuttua tähän ongelmaan on purkaa kilpailun esteitä tukkuliikkeiden välillä. Jos kysyntää tällaiselle tukkuliikkeelle, joka myy tuotteitaan yksittäin on niin kova kuin väität, niin toki sellainen tulee markkinoille, jos vaan annetaan.
bu jormanen:“Kauppiaalla on oltava vapaus päättää hankinnoistaan ja aukioloajoistaan.”
No siis kauppiaalla olis vapaus päättää hankinnoistaan ja aukioloajoistaan, jos eduskunta ei säätäis lakeja niiden pään menoksi. (Esim. että sunnuntaina ei saa pitää kauppaa auki, tai että yhtenä päivänä viikosta ei saa pitää kauppaa auki, tai että tavaraa ei saa ostaa tukkuliikkeestä, joka myy tuotteensa kytkykauppana jne.)
Logistiikkaan liittyen ylipäänsä yksi idea jota on silloin tällöin pyöritelty IT-alan hyvien kokemusten takia:
Internet operaattori ei voi valita mitä liikennettä hän välittää, eli esim. Sonera ei voi kieltäytyä välittämästä liikennettä kilpailevan Welhon sivuille. Käytännössä tämä ei ole ihan näin yksinkertaista, mutta toimii kuitenkin ja on lakisääteinen velvoite. Jos tällaista ohjausta ei olisi ollut, niin koko internettiä tuskin olisi olemassa, se on tehostanut radikaalisti verkkojen käyttöä, lisännyt kilpailua ja nopeuttanut tuotekehitystä. Mitä jos kuljetuksiin sovellettaisiin samaa periaatetta, eli rekan täytyy kuljettaa tavaraa samoin ehdoin eri asiakkaille?
Suomen suurin päivittäistavarakauppias SOK on kulutusosuuskunta ja sen tuottama voitto jaetaan takaisin asiakkaille ja asiakkaat äänestävät paitsi lompakollaan, myös osuuskunnan vaalissa päätöksentekijöistä (vaikka myönnettäköön, että äänestysprosentti on surkean alhainen). Näin ollen ellei SOK:n toiminta ole erityisen tehotonta, nykyjärjestelmä lienee ainakin kohtuullisen lähellä jonkinlaista siedettävää kompromissia hinnan ja laadun/tarjonnan välillä niissä puitteissa kuin se Suomen oloissa on mahdollista. Vaikka itsekin toivoisin parempaa laatua ja laajempaa valikoimaa päivittäistavarakauppoihin ja olisin siitä myös valmis maksamaan lisää, luulenpa että me näin ajattelevat olemme vähemmistö. Kun kerran ei ole mitään kapitalistia vetämässä välissä, lisäkustannukset paremman laadun vaatimasta logisitiikasta ym. valuvat suoraan asiakasomistajien niskaan korkeampina hintoina ja/tai pienempänä osuuspääoman tuottona, ja luultavasti suurin osa SOK:n asiakkaista pitää nykyvaihtoehtoa parempana. Jos ei pitäisi, kai muutos olisi jo tapahtunut?
Tietysti voi olla niinkin, etteivät asiakasomistajat aivan ymmärrä käyttämäänsä valtaa vaan tyytyvät nuristen nykytilaan. Tästä ainakin kielii alhainen äänestysaktiivisuus osuuskunnan vaaleissa. Itsekään en ole kertaakaan äänestänyt niissä, mutta siihen tosin syynä on, että ennakkoäänestystä ei ole ja varsinaiseksi vaalipäiväksi on aina osunut jokin este. Luulen silti, että useimmat suomalaiset kuluttajat eivät yksinkertaisesti edes osaa kaivata juurikaan parempaa laatua eivätkä varsinkaan ole valmiita maksamaan siitä lisää.
“Tosin hunajamarinoitua broilerisuikaletta ei löytynyt mistään.” ONNEEKSI!!! Aina voi itse marinoida omalla “sävyllä”.
Tomateista puhuen, etelä Europasta löytyy monta lajiketta, eri ominaisuuksien, salaatteihin, paistamiseen, kastikkeeseen jne, montako S‑marketista löytyy? Aina vaan se sama mauton. Sama pätee kanoihin ja muihin lihoihin, vihanneksiin, öljyihin, manteliin ja vaikka mihin.
Suomen ruokakulttuuri vaikka on ollut suurikin parannus viime vuosina on vielä valovuosia niistä “oikeista” gastronoomisesta elämyskulttuurista kaiken puolin.
”Meillä ne oudommat eläimen osat syödään lenkkimakkarassa.”
Hyvä, että edes siinä. Jos eläin uhrataan kulinarismin alttarilla, niin on oikein, että se käytetään sitten ravinnoksi luuydintä myöten. Varsinaiset makuelämykset kun tulevatkin jostain muusta kuin tylsästä pihvilihasta.
Erikoisuuksista pitäville koparakeittoa:
http://www.leuku.fi/source/isokuva.php?lang=finnish&id=8829&haid=2020605332009125&indeksi=1&haku=Saamelaisia%20perinneruokia&lkm=12
” Silloin kunnianhimoinen kauppias hankkisi laadukasta lähiruokaa, naapurin nynny keskusliikkeen sätkynukke menettäisi asiakkaansa ja Berlusconi alkaisi olla väärässä. Tomaatitkin maistuisivat taas hyviltä.”
Keskossa ja SOK:ssa samoin kuin muissakin ketjuissa kauppias ei ole itsenäinen juridinen yksikkö vaan työntekijä, joten lain muuttaminen ei auta.
Ei työntekijällä ole oikeutta tehdä itsenäsiä hankintapäätöksiä
“No siis kauppiaalla olis vapaus päättää hankinnoistaan ja aukioloajoistaan, jos eduskunta ei säätäis lakeja niiden pään menoksi. (Esim. että sunnuntaina ei saa pitää kauppaa auki, tai että yhtenä päivänä viikosta ei saa pitää kauppaa auki, tai että tavaraa ei saa ostaa tukkuliikkeestä, joka myy tuotteensa ”
Hyvin on mennyt probanganda perille
Ei SOK eikä Kekso ole kauppiaan vetämä yritys, Lidl:n omistaa saksalainen perhe eikä heitä paljion kiinnosta milloin Suomessa kauppa on auki, Saksassahan on vielä tiukempi aukioloaikalaki.
Oletko koskaan kuullut, että työntekijät päättäisivät hankinnoista ja aukioloajoista suuressa konsernissa ??
Liian vanha: Tarkotin tietysti, että sillä jolla on yrityksessä ylipäänsä valta päättää asioista saa päättää hankinnoista ja aukioloajoista, jos eduskunta ei rajoita tätä vapautta.
Yksityisyrittäjällä on vapaus siis päättää milloin pitää kauppansa auki (niissä puitteissa jotka eduskunta asettaa) ja mitä tuotteita myy (taas niissä eduskunnan puitteissa.) Yksityisyrittäjä ei tietenkään voi myydä tuotteita, joita kukaan ei suostu hänelle myymään, eikä hän voi pitää kauppaansa auki, jos hän ei hallinnoi kauppapaikkaa, jonka aukioloajasta hän saa päättää.
Ei ole. Kauppapaikan omistaja usein määrää, milloin kaupan on oltava auki. Näin siis kauppakeskuksissa. Se on tietysti sopimusvapautta, tai sitten vahvemman oikeutta, miten vain.
Ei suomalaisessa A‑luokan lenkkimakkarassa ole mitään “outoja eläminen osia”, mikäli esim. sisäelimet katsotaan oudoiksi.
Halvemmissa laaduissa saattaa olla kamaraa, mutta muuten ovat vain halpoja ruhon osia ryyditettynä perunajauholla. Mustassa makkarassa on tietysti verta ja joidenkin valmistajien ryynimakkaroissa saattaa olla sydäntä.
Ruokakulttuuri on siltä osin köyhtynyt, että sisäelimiä ei juurikaan käytetä ruuanvalmistuksessa. Minä 60- ja 70-luvun lapsena söin vielä iloisesti äidin tekemää munuaiskastiketta. Itse en ole kuitenkaan lapsille tätä laittanut, vaikka meillä on niin hyvinvarustettu lähikauppa, että niitä on kyllä tarjolla.
Se on hullua, että kouluruuasta säästetään tarjoamalla halpaa jauhelihaa ja ylisuolaista makkaraa ja ravintorikkaat ja edulliset sisäelimet ja esim. silakka on jätetty kokonaan pois listalta. Edes maksalaatikkoa ei löydy kouluruokavalikoimasta.
Väärää tietoa minulta… A‑luokankin makkarassa saa olla kuusi prosenttia kamaraa.
Kamara on siis sian nahkaa, josta on teurastuksen yhteydessä kalttaamalla poistettu nahan pintakerros eli orvaskesi ja karvat. Koostumukseltaan kamara on proteiinia ja vettä ja se antaa kypsälle ruoka- ja leikkelemakkaralle kiinteyttä. (lähde: joku makkarateollisuuden läpyskä)
Makkaran ongelma ravintona ei ole ruhon osat, vaan yletön suolaisuus ja natriuminitriitti, joka on karsinogeeni.
Pikkulapsi saisi syödä vain parin perusnakin verran makkaraa viikossa. Monissa perheissä tämä taatusti ylittyy moninkertaisesti.
Nitriitistäkin on uutta tietoa: 80–90 % ravinnosta saatavasta nitriitistä tulee kasviksista, ja vastoin aiempaa luuloa se saattaa ollakin vain hyvä asia. Eräiden uusien tutkimusten valossa se olisi suorastaan terveysvaikutteista: nitriitti toimisi antioksidanttina paitsi lihajalosteissa myös kehossa.
Niinkutusutussa koneellisesti erotetussa lihankaltiasessa osiossa on niitä oudompia osia, ja niin pitää ollakin. Makkara ja aladoobi ovat perinteisiä keinoja hyödyntää teuraseläímen ruhoa mahdollisimman tarkkaan, samalla ravinnekirjo on rikkaampi kuin pelkät paistit ja fileet syöden.
Jostakin olen kuullut että kamarassa olisi sidekudosta eli kollageenia? Siis sitä samaa kollageenia jota nk. ryppyvoiteissa myydään ulkoiseen käyttöön tähtitieteellisillä summilla?
Ainakin tuntemani kiinalaisrouvat pyrkivät kovasti syömään sian kamaraa uskoen sen torjuvan ryppyjä.
Tietääkö kukaan, mikä olisi paras kollageenin lähde ravinnosta? Makkara? 😀
Osmo: “Kauppapaikan omistaja usein määrää, milloin kaupan on oltava auki.”
Artturi: “eikä hän voi pitää kauppaansa auki, jos hän ei hallinnoi kauppapaikkaa, jonka aukioloajasta hän saa päättää.”
Mikä tässä jäi epäselväksi? On itsestään selvää, että kauppias ei saa päättää niistä resursseista joihin hänellä ei ole omistusoikeutta. Minäkään en saa esim. päättää, että sinä myyt polkupyöräsi minulle 5 eurolla. Onko tämä mielestäsi sopimusvapautta, vai et kai vaan käytä minuun vahvemman oikeutta?
Kauppapaikan omistaja on riippuvainen vuokralaisistaan siinä missä vuokralaiset kauppapaikan omistajasta. Tämä on ihan normaalia markkoiden toimintaa. Toinen ostaa ja toinen myy, eikä kauppaa tapahdu, jos molemmat osapuolet eivät sitä hyväksy.
Kyse ei ole vuokrasta, vaan siitä, että vuokranantaja vaatii vuokralaista pitämään kauppansa auki myös sunnuntaisin, vaikka tämä ei sitä halua tehdä. Siksi tuo hintaesimerkki ei päde. Juuri tästä keskusteltiin kauppojen aukiololain yhteydessä: toinen puoli väitti, ettei kenenkään ole pakko pitää kauppaansa auki sunnuntaina, mutta monen on.
Osmo: kenenkään ei ole pakko pitää kauppaansa auki sunnuntaina, riippumatta siitä minkälaiset säännöt kauppakeskuksilla on. Hän voi joko pitää kauppaansa kiinteistössä, joka ei aseta kaupan aukiololle vaatimuksia tai lopettaa kaupan pitämisen. (Tai vuokrata kiinteistön, jonka aukiolovaatimukset ovat yhteensopivat hänen omien halujensa kanssa.) JOS hän kuitenkin päättää vuokrata kauppapaikan, jossa on rajoituksia jotka eivät ole yhteensopivat hänen halujensa kanssa, niin valtion tehtävä ei ole mennä muuttamaan näitä ehtoja.
Hinta on ihan samanlainen vuokran (myynnin) ehto kuin mikä tahansa muukin. Näistä ehdoista sovitaan molempien kaupan osapuoltan välillä ja molempien on hyväksyttävä ehdot, jotta kauppa tapahtuu. Siksi hintaesimerkki pätee täysin. On ihan absurdia väittää, että jos minä esim. vuokraan auton, niin meillä on oikeus sopia hinnasta, mutta ei siitä miten kauan saan pitää autoa vuokralla, miten monta kilometria ajaa, miten korvata aiheuttamani vahingot yms.
“kulutusosuuskunta ja sen tuottama voitto jaetaan takaisin asiakkaille ”
Tuollainen ihme on vielä näkemättä. HOK-Elanto (http://www.hok-elanto.fi/fileadmin/HOK_Elanto_yrityksena/Muut/HOK_Elanto_Vuosikertomus.pdf): Liikevoitto vuonna 08 23,7 MEUR, asiakasomistajia 517 057, eli liikevoittoa yhteensä 45,84 euroa per omistaja. Osuusmaksun korkoa jaettiin muistaakseni 3,5 euroa, eli reilusti alle 10 prosenttia liikevoitosta. Osuuspankit ovat vielä kummallisempia tässä suhteessa. Pankki voi tehdä voittoa satoja euroja asiakasomistajaa kohden ja olla maksamatta osuusmaksun korkoa senttiäkään. Mihin nämä rahat menevät? Osmo näyttää olevan HOK-Elannon edustajistossa, osaatko antaa perustellun vastauksen miksi noin mitätön osa liikevoitosta päätyy omistajille? Ilmeisesti koko liikevoitto ei ole jakokelpoista, mutta silti tuo suhde tuntuu käsittämättömältä.
Eikä kyse ole ainoastaan sunnuntaista. Minä aikoinaan väänsin kaupan kanssa asiasta ja silloin vaatimuksena oli pitää auki jokaisena tuntina, jolloin kauppa on auki. Ark 8–21, la 7–18 ja kesä su 12–21.
Tunteja olisi tullut viikossa n. 35 liikaa. Tämä olisi tarkottanut käytännössä yhtä työntekijää lisää tunneille, jotka tuottavat tappiota. Paikan omistaja halusi osallistua tähän pudottamalla vuokraa, joten jossakin tapauksessa kyse voisi olla myös vuokrasta.
Tässä tapauksessa löytyi rohkea yrittäjä, joka teki yksin vaaditut tunnit. Niin kauan kun jaksoi.
Tietenkin makkarassa on kamaraa, eihän sitä muuten söisi sikakaaan vinkumatta. Minulla on Elinalle muuten karmea uutinen: makkaran kuori on eläimen suolta! Ajattele nyt!
ARTTURI kirjoitti:
“Hassua… joku muu voisi syyttä kauppiaan sijasta kuluttajaa siitä, että kauppias myy sitä mitä kuluttaja haluaa. Ne on yleensä ihan toisen nimisiä talousjärjestelmiä, missä kauppias myy sitä mitä kuluttaja ei halua (jos nyt on ylipäänsä mitään myytävää…)”
Mielestäni tuossa on se hyvin tavallinen ajatteluvirhe, että yliarvioidaan toimijan, subjektin, osuus. Ja se subjektiuden hahmottaminenkaan ei ihan osu. Rakenteiden rautainen ote sen sijaan sivuutetaan.
Ei kai ruokakauppa olisi päässyt Suomessa keskittymään näin pitkälle, jos kuluttajat tekisivät jatkuvasti luovia valintoja? Minusta ehkä kaikkein oudointa elintarvikebisneksessä on se, kuinka tarmokkaasti suomalaiset keskittävät ostoksensa S‑ketjun myymälöihin.
Jos kuluttajia voi jostain syyttää, niin ruokakulttuurin köyhyydestä. Silvio Berlusconi tuli arvioineeksi suomalaista ruokaa hämmästyttävän älykkäästi. Suomalaiselle riittää ateriaksi mättö.
Kaupan valikoiman ongelmia kuvastaa mielestäni hyvin se, millaita kahvia meille myydään. Hyllyssä riittää erilaisia kahvipaketteja, mutta yleensä vain yksi tai kaksi laatua tummempaa paahtoa. Kaikki muu on suomalaista rapaa, kevyesti paahdettua vaaleaa kahvia. Eikö suomalaisten pitäisi maailman kovimpana kahvijuojakansana olla kahvin asiantuntijoita? Meillä vallitsee vain monomaanisuus, jossa joka puolella, myös siis kahviloissa ja baareissa, on tarjolla ensisijaisesti vain vaaleapaahtoista. Ongelma on siinä, että suomalaiset eivät edes tiedä vaihtoehtoa, joten ARTTURIn toivomaa aktiivisuutta ja kulutusvalintoja ei tule esiintymään vielä pitkään aikaan.
Itse asiassa me vielä oikein kehumme kahviamme hyväksi. Kyse on siis pitkälti jälleen diskurssista eli rakenteellisesta ongelmasta.
“Liian vanha: Tarkotin tietysti, että sillä jolla on yrityksessä ylipäänsä valta päättää asioista saa päättää hankinnoista ja aukioloajoista, jos eduskunta ei rajoita tätä vapautta.”
Miksi sitten suollat probagandaa kauppiaasta, joka onkin todellisuudessa kuin Mustanaamio eli taruolento ?
“Yksityisyrittäjällä on vapaus siis päättää milloin pitää kauppansa auki (niissä puitteissa jotka eduskunta asettaa) ja mitä tuotteita myy (taas niissä eduskunnan puitteissa.) ”
KTM:n tutkimuksessa 98 % yksityisyrittäjistä vastusti vapaata aukioloa.
“Kauppapaikan omistaja on riippuvainen vuokralaisistaan siinä missä vuokralaiset kauppapaikan omistajasta. Tämä on ihan normaalia markkoiden toimintaa. Toinen ostaa ja toinen myy, eikä kauppaa tapahdu, jos molemmat osapuolet eivät sitä hyväksy.”
Kauppapaikan volyymi tulee suurten ketjujen myynnistä, erikoisliikkeet ovat täydentäviä. Jos erikoisliikken asema käy vaikeaksi niin ne loppuvat ja asiakaan on tyydyttävä marketin tarjontaa n.
Kyseessä on monopsiaksi kutsutusta ilmiöstä eli kun voimatasapino on jonkun eduksi niin heikompi kärsii eikä sitä markkinamekanismi korjaa.
Ei markkinatalous ole ideaalinen , jos sallitaan suuret yritykset.
Markkinatlous toimii vain kun kaikilla on samanlaiset edellytykset päästä markkinoille.
Kun ihmisen on levättävä niin ei yksittäinen yrittäjä kykene 24/7/365 palveluun
Provencen maistuvat tomaatit ovat etupäässä suotuisan ilmaston ansiota. Samoja Närpiön kasvihuonetomaatteja Suomen toreilla myydään vuoden ympäri, luomutomaattikausi menee muutamassa viikossa ohi. Lainsäädännöllä ei tätä miksikään muuteta, geenimanipulaatiolla ennemmin.
Suomalaisen ruokakaupan kummallisuus on myös siinä, miten näennäisesti laaja valikoima ei olekaan laaja.
Esimerkiksi Kouvolalaisessa supermarketissa on periaatteessa iso lihaosasto. Mutta mitä siellä on? Ensi kaksi hyllymetriä naudan keittolihaa makuluulla 400 g pakkauksissa, toimittaja Snellman. Sitten kaksi hyllymetriä naudan keittolihaa makuluulla 400 g pakkauksissa, toimittaja Atria. Seuraavaksi kaksi hyllymetriä naudan keittolihaa makuluulla kolmannelta toimittajalta (jonka nimeä en muista mutta tarina on kirjaimellisesti tosi).
Eikö perinteisesti kaupan pitäisi valita toimittaja, kuluttaja ei saa siitä mitään lisäarvoa tällaisesta ‘valikoimasta’.
Sama meininki jatkuu juustotiskillä, mikä kaukaa katsottuna näyttää lupaavalta, mutta missä lähinnä voit valita eri toimittajien edam-juustoa eri tavalla pakattuna tai eri rasva-%:lla.
Osmo on diagnoosissaan oikeassa, mutta valitettavasti hänen määräämänsä lääke ei taitaisi auttaa. Monopolistinen rakenne tukkukaupassa ei ole seurausta kartelleista, vaan skaalaeduista Suomen tapaisessa harvaanasutussa maassa.
Tässä kohtaa minun täytyy olla jossain määrin Artturin kanssa samaa mieltä. Jos “epäreilut” toimitussopimukset kiellettäisiin, niin tukkukauppa vain vetäytyisi sieltä, missä näitä sopimuksia on ennen täytynyt kannattavuussyistä tehdä. Tilalle tulisi toki toisia toimittajia, mutta ruoan hinta nousisi.
Moni on valmis maksamaan enemmän ruoasta, mutta useimmat eivät. Osmon lääke korjaisi osan laatuongelmasta, mutta pakottaisi ne ihmiset subventoimaan herkkusuita, joille pahvinmakuiset tomaatit kelpaisivat.
Isoisälläni oli aikoinaan ruokakauppa, jonka hän oli itse perustanut ja täysin omisti (häntä harvemmin kutsuttiin nimellä, vaan tittelillä “Kauppias”), ja jonka keskusliike söi, jahka hän oli vapaaehtoisesti ketjuun liittynyt lähinnä tukkuhintojen paineesta johtuen. Tiedän että hän suurella harmilla suhtautui keskusliikkeen tapaan määrätä tarjoustuotteita, esillepanoa ja valikoimaa- tämä oli jo 70/80-luvun taitteessa, ennen kuin kauppa todella keskittyi, ja tilanteessa, jossa hän oli ns. itsenäinen yrittäjä. Tämä lähinnä niille, joilla on illuusioita markkinoiden itseohjautuvuudesta ja yrittäjien vapaudesta valita.
Nykyään tilanne lienee vielä kehnompi, ja luultavasti R‑kioskin pitäjä on enemmän vapaa yrittäjä kuin tämän päivän kauppias. Tästä sitten seuraa, että kukkarollaan on paha äänestää, kun oikeita vaihtoehtoja ei juuri ole olemassa.
Onneksi on Hakaniemen Halli, ja kaiketi Avikaisen Leipomokin on edelleen olemassa (sen pitäjät ovat niin vanhoja, että oletan sen katoavan aina, kun en ole käynyt siellä), mutta ei näillä vielä marinadibroilerisuikale-mafian ylivaltaa nujerreta.
Kaisa R: häh? Väitätkö sinä, että joku voi mennä S‑ryhmän kauppaan tekemättä valintaa mennä S‑ryhmän kauppaan? Tämä on kyllä aika mielenkiintoinen näkemys ihmisen toiminnasta. Ihmiset tekevät päätöksiä, eivät rakenteet.
“Ei kai ruokakauppa olisi päässyt Suomessa keskittymään näin pitkälle, jos kuluttajat tekisivät jatkuvasti luovia valintoja? ”
Ei kukaan ole väittänytkään, että kuluttajat tekisivät luovia valintoja. (Mitä ikinä ne sitten ovatkaan.) Se, että kuluttajat päättävät kaupassa mitä ostavat ja kauppiaat yrittävät pitää hyllyt täynnä tätä tavaraa, joka menee kaupaksi tarkoittaa siis sitä, että kuluttajat tekevät valintoja sen suhteen mitä tuotteita ostavat ja kauppiaat reagoivat näihin valintoihin. Tässä ei ole mitään mystistä, eikä toimijan osuutta voi oikein yliarvioida.
“Kaupan valikoiman ongelmia kuvastaa mielestäni hyvin se, millaita kahvia meille myydään. Hyllyssä riittää erilaisia kahvipaketteja, mutta yleensä vain yksi tai kaksi laatua tummempaa paahtoa. Kaikki muu on suomalaista rapaa, kevyesti paahdettua vaaleaa kahvia.”
Tämä edellinen lause kuvastaa mielestäni hyvin asennettasi keskivertokuluttajaan: hänellä on väärä maku, sinulla oikea.
“joten ARTTURIn toivomaa aktiivisuutta ja kulutusvalintoja ei tule esiintymään vielä pitkään aikaan.”
Minä en toivo mitään aktiivisuutta, vaan minä toivon, että kauppiaiden annetaan rauhassa myydä sitä mitä ostajat haluavat, vaikka sinä tai Osmo haluaisittekin jotain muuta.
Liian vanha: heh… me taidetaan nyt puhua toistemme ohi. Tottakai, jos 98% yksityisyrittäjistä ei halua tehdä töitä sunnuntaisin, niin he vastustavat sunnuntaiaukioloa. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että yksityisyrittäjä tekee päätöksiä hallitsemiensa resurssien käytöstä autonomisesti, niissä puitteissa, jotka eduskunta määrää. Eli yrittäjä saa pitää kauppaansa auki aivan miten lystää niissä puitteissa joissa eduskunta sallii. (Ja toki myös niissä puitteissa, kun hän hallinnoi kauppapaikkaansa.)
“Jos erikoisliikken asema käy vaikeaksi niin ne loppuvat ja asiakaan on tyydyttävä marketin tarjontaa n.”
Ja kauppapaikan omistajan tyhjiin liiketiloihin.
“Kyseessä on monopsiaksi kutsutusta ilmiöstä eli kun voimatasapino on jonkun eduksi niin heikompi kärsii eikä sitä markkinamekanismi korjaa.”
Haet nyt varmaankin sanaa monopsoni ja tässä ei ole kyse lainkaan siitä. Pienille kaupoille on olemassa lukuisia vaihtoehtoisia kauppapaikkoja.
“Ei markkinatalous ole ideaalinen , jos sallitaan suuret yritykset.”
Ei tietenkään. Se on kuitenkin huomattavasti parempi kuin mikään vaihtoehto. Toisin kuin luulet markkinatalous “toimii” melkein kaikissa olosuhteissa. (Jopa silloin, kun markkinoilla on monopoli!)
“Silvio Berlusconi tuli arvioineeksi suomalaista ruokaa hämmästyttävän älykkäästi. Suomalaiselle riittää ateriaksi mättö.”
Kyllä, aivan oikein! Niin riittää!
(Tosin älykkäänä en herraa pidä, mutta makunsa meillä kullakin. Kaisalla eri kuin minulla)
Minusta arkiruuan ei tarvitse olla mitään gourmeta. Ihan hyvänmakuinen ja terveellinen ruoka riittää… Juhlahetket ovat asia erikseen.
Sillä reseptillä minulla on kolme hoikkaa ja tervettä lasta. Itse pidän kuvottavana isojen miesten nyrpistelyä tomaatteja puristelemassa S‑marketissa kuin nirsoilevat hovineidit.
Ei voi muuta kuin sanoa, että pula-aika olisi paikallaan.
Siinä vaiheessa, kun elämä alkaa pyöriä ruuan ymprärillä, niin voi katsoa itseään peilistä (jos siihen mahtuu)
Italiassa ja Kreikassa ovat Euroopan lihavimmat lapset, Suomessa ja Slovakiassa Euroopan hoikimmat. Ja jotta ei valehtelusta syytetä, niin lähde:
STU/19.08.2008
Lääkärilehden mukaan kauhistelumme lihavista lapsistamme näyttäytyy tilastojen valossa vähintään oudolta: EuroScience Open Forumissa Barcelonassa esitetyt tiedot osoittavat, että Euroopan lihavimmat lapset eivät asu Itämeren, vaan Välimeren rannoilla. Peräti joka kolmas italialais- ja maltalaislapsi on ylipainoinen.
Vähiten ylipainoisia lapsia on Slovakiassa ja Suomessa. Suomessa ylipainoisia lapsia on hieman yli kymmenen prosenttia. Lisäksi ylipainoisten osuus on Pohjoismaiden pienin. Esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa noin joka kuudes lapsi on ylipainoinen.
Kehtaako joku sanoa tämän ääneen Berlusconille vai pitääkö Osmon “oma maa mustikka” ‑linja pintansa.
tcrown, tuolta vuosikertomuksen sivulta 34 löytyy hallituksen ehdotus ylijäämän käytöstä:
- Siirretään ylijäämästä vararahastoon sääntöjen 27 §:n mukaisesti 5.000.000,00 €
— Maksetaan osuusmaksun korkona varsinaisille osuuksille 10 %. Korko maksetaan koko vuodelta niille jäsenille, joiden osuusmaksu on kokonaan maksettuna tilikauden viimeisenä päivänä ja osuuteen liittyvä jäsenyys koronmaksuhetkellä jatkuu jossain S‑ryhmän osuuskaupassa. 1.658.562,00 €
— Siirretään edellisten tilikausien ylijäämätilille 2.156.995,72 €
Ihan hyvä summa noita ylijäämiä on kyllä kertynyt vuosien varrella. Jos HOK laitettaisiin nyt lihoiksi, jokaiselle asiakasomistajalle pitäisi maksaa 560 euroa rahastoiduista ylijäämistä.
Jos muistan oikein, niin lähikaupassa käytetty 10€ hyödyttää lähitaloutta 25€ mutta supermarkettiketjussa käytetty 10€ vain 14€.
Lähitalouden järkevöittämiseen tarvittaisiin kuitenkin hyviä kunnallispoliitikkoja joka kuntaan, joka ei onnistu kirveelläkään.
“Osmo: kenenkään ei ole pakko pitää kauppaansa auki sunnuntaina, riippumatta siitä minkälaiset säännöt kauppakeskuksilla on. Hän voi joko pitää kauppaansa kiinteistössä, joka ei aseta kaupan aukiololle vaatimuksia tai lopettaa kaupan pitämisen.”
Tuo on vain teoriaa katsottuna tynnyrintapinreiästä.
Meillä näitä tynnyrintapin reiästä maailmaa tarkastelevia löytyy yllättävän paljon.
Jos sinulla on esim nappikauppa niin siitä ostavat tekevät ostoksensa oheisostoina eli kun käyvät marketista ostamassa tuota standardiruokaa.
He eivät kävele edes 100 metriä toiseen kiinteistöön.
Ennen he ostavat marketista standardinapin ja käyttävät sitten vaatten loppuun sekanapituksella tai heittävät sen roskiin tai ostavat marketista uuden vaatteen
“Haet nyt varmaankin sanaa monopsoni ja tässä ei ole kyse lainkaan siitä. Pienille kaupoille on olemassa lukuisia vaihtoehtoisia kauppapaikkoja.”
Ei ole, erikoiskauppa on oheismyyntiä jonkun suuren toimijan kyljessä eli ihmiset eivät etsi niitä kovinkaan innokkaasti, pientä vähemmistöä lukuunottamatta
“Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että yksityisyrittäjä tekee päätöksiä hallitsemiensa resurssien käytöstä autonomisesti, niissä puitteissa, jotka eduskunta määrää. ”
Näsäviisailua, elämme oikeassa maailmassa, jossa on paljon vaikuttavia tekijöitä
“Ei kukaan ole väittänytkään, että kuluttajat tekisivät luovia valintoja. (Mitä ikinä ne sitten ovatkaan.) Se, että kuluttajat päättävät kaupassa mitä ostavat ja kauppiaat yrittävät pitää hyllyt täynnä tätä tavaraa, joka menee kaupaksi tarkoittaa siis sitä, ”
Kuluttaja on ohjattavissa oleva eli tavaran määrä ja sijoittelu ratkaisevat mitä kulutetaan.
Kaupan pohjapiirustukset ovat tiedettä, samoin sijoittelu hyllyyn.
Kun ihminen on kiireinen niin hän valitsee helpoimmin ja enitenesillä olevan tuotteen.
Siksi silmänkorkeudelle sijoitetaan suurina mäöärinä ne tuotteet, joita halutaan myydä
Minä puolestani kaipaisin kauppoihin monipuolisempaa einesvalikoimaa ml. pussista lautaselle tai omien saalaattien sekaan valmiiksi pestyjä salaattilajitelmia. Tätä kaikkea kohtuulliseen hintaan.
Alepa (S‑ketjua) on lähikauppana ja siellä autottomana tulee enimmäkseen käytyä. Iso Prisma on myös kävelymatkan päässä, joskin siellä tulee käytyä harvemmin. Lidliin on noin vartin matka kävelyineen ja bussikyyteineen. Siellä tulee käytyä vähän useammin kuin Prismassa.
En yhtään ihmettele että kauppiaitten enemmistä vastustaa vapaita aukioloaikoja, sillä se lisäisi kilpailua. Vielä tuoreen aukiololainsäädäntöuudistuksen jälkeenkin on jäämässä Helsingin keskustan “asematunnelin” kaupoille lupa painaa rahaa, kun muualla sijaitsevat liikkeet joutuvat sulkemaan viikonloppuisin kuudelta ovensa. Onneksi kaikkein pienimpien liikkeitten aukioloajat taidettiin vapauttaa.
Valikoimien suppeutta enemmän ihmettelen kuitenkin hintatasoa. Uskottavimmalta minusta on kuulostanut selitys, että suuret ketjut ovat saaneet ja saavat edelleenkin lobbaamalla alueelliset “yksinoikeudet” ja siten saavat pidettyä hintoja korkeammalla. Yksinoikeudet lainausmerkeissä, sillä saattaa lähistöllä joku eriketjunkin pienempi kauppa olla, vaan ei vetovoimaisimmalle isolle marketille tasaveroista kilpailijaa.
Valikoimista vielä sen verran, että eivätköhän valikoimat ole kuitenkin seurausta asiakkaiden valinnoista — loppujen lopuksi. Vaikka joskus ihmettelenkin esimerkiksi ison marketin kinkkuleikkeleiden loputonta lajimäärää, niin niin vain se on minullakin yksi tietty merkki ja laatu, jota yleensä ostan (minulle sopiva maun, pakkauskoon, hinnan ja rasvapitoisuuden kombinaatio).
Reseptini kilpailun lisäämiseksi: kunnan omistamat liiketontit myyntiin tarjouskilvalla, kaikki aukiolosääntely pois, liikkeenpitoon liittyvän sääntelyn läpikäynti tarkaan ja vanhentuneet ja turhat pykälät pois sekä perustulon käyttöönotto yhdessä verotus- ja sosiaaliturvaremontin kanssa (toisi markkinoille lisää pieniä joustavasti toimivia kauppoja alentamalla yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä ja kynnystä ottaa vastaan matalasti palkattua tai lyhytaikaista työtä).
Minusta markettien kanssa pitäisi keskustella: nykyään jo Prismoissa on pienet luomukarsinat — olisi outoa, jos lähiruokakarsina olisi mahdoton. Yleensä ostan luomukarsinasta — vaikka vähän ihmetyttääkin, voiko 250 gr. espanjalainen kirsikkatomaattirasia olla luomua. Toki se on sitä Espanjassa pakkaamattomana — mutta entä täällä?
Mutta — hyvä siis on usein parhaan vihollinen. Emme saa loistavaa vihannestoria jokaisen kävelymatkan päähän, mutta jos saisimme suurliikkeet kiinnostumaan myös paikallisten laatutuotteiden tarjonnasta?
Sitä mukaa kun sittareihin on tullut pohjalaisia johtajia, makkaratiskiin on ruvennut ilmestymään käristettä ja helapäätä — laatumakkaroita.
Touko Mettinen
Kalle Pyöräniemi kirjoitti “… ei suomalaisilla palkka‑, polttoaine- ja ajoneuvokustannuksilla välttämättä ole mahdollistakaan”.
Muuallakin Euroopassa on korkeat palkat, kallis polttoaine eikä ne autotkaan enää mitään halpoja ole.
Etäisyydet voi meillä jossain korpiseudulla olla pidemmät mutta ei se selitä asiaa tiehään asutulla pääkaupunkiseudulla.Eikä noita harvaan asuttuja alueita kauppa subventoi kyllä siellä kuluttaja maksa ne korkeammat kuljetuskustannuksetkin.
Kyllä ykköstekijä on varmaan huonosti toimiva kilpailu. Alussa Lidl hiukan hämmensi kilpailua mutta näyttää jo kotoutuneen suomelaiseen hintatasoon. Ja alan uskoa että me suomalaiset olemme kuluttajina myös helposti kaupan ohjattavia.
Olen ollut huomaavinani että S‑ryhmä on bonuskortillaan onnistunut todella luomaan aitoa ostouskollisuutta. Jos iso perhe keskittää ostoksensa saattaa se saada 5% bonuksenkin. Kun seuraavan kerran kävin S‑kaupassa laskin ostoksistani 5% alennuksella vertailuhinnat. Sillä alkoi olla jo merkitystä. Saman havaitsin kun ajoin ABC huoltoaseman ohi. Seudun kalleimmat perushinnat muuttuivatkin ihan siedettäviksi kun niistä laski 5% bonuksen.
Ei ihme että S‑ryhmä paisuu.
Kesko on puristanut kauppiasyrittäjänsä ilmeisesti aivan nurkkaan ja vuosia sitten huononnettu bonusjärjestelmä tuntuu pääosin aika hyödyttömältä.
Ei voi kun onnitella S‑ryhmää taitavasta markkinoinnista.
Muuallakin Euroopassa on korkeat palkat, kallis polttoaine eikä ne autotkaan enää mitään halpoja ole.
Etäisyydet voi meillä jossain korpiseudulla olla pidemmät mutta ei se selitä asiaa tiehään asutulla pääkaupunkiseudulla.Eikä noita harvaan asuttuja alueita kauppa subventoi kyllä siellä kuluttaja maksa ne korkeammat kuljetuskustannuksetkin.
Voi tietysti myös katsoa suomalaisen peltoalan tuottoja ja ulkomailta tuotavan korvaavan tuotteen kuljetuskustannuksia. Esimerkiksi perunan hehtaarisato on Saksassa tuplat Suomeen verrattuna, puhumattakaan sitten vaikka kasvihuoneviljelyn kustannuksista verrattuna maihin joissa vihanneksia voi kasvattaa ulkosalla. Kuljetusmatkat tilalta kauppaan ovat myös huomattavasti pitempiä, oli sitten kyse kotimaisesta tai ulkomaisesta tavarasta. Olisi aika erikoista jos näillä seikoilla ei olisi merkittävää vaikutusta ruuan hintaan Suomessa.
GranpaIgor:
“Seudun kalleimmat perushinnat muuttuivatkin ihan siedettäviksi kun niistä laski 5% bonuksen.”
Tarkoitat varmaan onnitella S‑ryhmää hyvän markkinoinnin sijaan siitä, että he tarjoavat kuluttajalle parasta tuotetta?
Anteeksi nyt, mutta mitkä ihmeen “pitkät etäisyydet”? Maan neljästä suuresta kaupingista kolme on satamakaupunkeja, mikä ihmeen pakko tukkuliikkeen on palvella koko maata samoilla hinnoilla, valikoimalla ja ehdoilla? Esim. Pohjois-Italiassa syödään aika paljon etelässä kasvatettua ruokaa, on tuokin sellainen tuhannen kilometrin siivu, ja paljon huonommilla teillä. Jostain syystä se on kuitenkin tuoretta ja maksaa puolet siitä miitä täällä. Olen joskus leikkinyt ajatuksella, että avaisi italiaisen perusmarketin kopion Helsingissä, yksi kontti päivässä suoraan Bolognasta. Ei se kuljetus nyt niin kallista ole.
tpyyluoma: yksi Kuopion kauppahallimyyjä yrittää jo vähän sama (myy jopa italialaista kermaa!) ja kauppa käy hyvin. Valitettavasti hänellä ei kyllä oo tuorevihanneksia.
Artturin logiikalla Neuvostoliitossa oli maailman parhaat kaupat, kun asiakkaat olivat niin tyytyväisiä, että ostivat ne tavarasta tyhjäksi.
Suuria yrityksiä ei synny kilpailua rajoittamaan. Suuret yritykset ovat tietysti merkki siitä, että kilpailu ei ole täydellistä, mutta kilpailu ei edes voi olla täydellistä silloin, kun markkinoilla on merkittäviä skaalaetuja.
Jos skaalaetu on sellainen, että kaupan koon kaksinkertaistaminen vähentää kustannuksia vaikka 10 prosenttia (skaalaetu riippuu tietenkin yksikkökoosta; jossain kohtaa skaalaetua ei enää ole) niin kahden kilpailevan kauppiaan on mahdollista tehdä kummallekin voittoa siten, että toinen ostaa toisen kaupan summalla, joka vastaa tämän toisen kauppiaan kaupastaan saamien tulojen nykyarvoa ja vaikka 10 prosenttia päälle. Koska yksikkökustannukset vähenivät 10 prosenttia, mutta volyymi tuplaantui, syntyi lisäkatetta 20 prosenttia alkuperäisestä. Puolet tästä hyödystä meni entiselle kilpailijalle, mutta molemmat rikastuivat.
Tätä pidetään yleensä “pahana”, koska kaupan kilpailu painaa kustannuksia alaspäin. Jos markkinoilla on vain muutama iso toimija, niiden on helpompi pitää yllä kartellia tms, jolla ne saavat laskutettua ylihintaa. Tällöin hintarakenteeksi muodostuu ns. undercut-proof- hinta, ei niinkään kilpailullinen markkinahinta.
Käsittääkseni kilpailuviranomaiset pyrkivät yleensä selvittämään jotain kauppoja hyväksyessään, olisiko mahdollisesti muodostuva undercut-proof-hintarakenne kuluttajan kannalta edullisempi kuin vanha, korkeampien kustannusten mutta kilpailullisemmin muodostama hinta. Jos näin on, niin yhdistymiset sallitaan.
Toistaiseksi Suomessa hinnat ovat painuneet alas kilpailun lisääntyessä, mutta toisaalta jonkin verran laadussa on menetetty. Lisäksi on vaikeaa ellei mahdotonta arvioida dynaamisia vaikutuksia.
Tässäkin Krugmanin teoria skaalaeduista ja variaation arvostamisesta mielestäni toimii, vaikka se onkin kehitetty kansainväliseen kauppaan. Jos ihmiset arvostavat laajempaa valikoimaa, niin kilpailua syntyy silti, vaikka skaalaedut olisivat merkittävät. Toisaalta, jos skaalaedut ovat suuremmat kuin valikoiman arvostus, niin pakottamalla valikoimaa suuremmaksi, tehdään tehoton tulonsiirto halpaa arvostavilta valikoimaa arvostaville.
Tampereen Tammelassa (parisataa metriä rautatieasemalta) oli jonkin aikaa italialainen ruokakauppa, mutta se meni pian nurin. Suomen kolmanneksi suurimman kaupungin tiheimmin asutusta kaupunginosasta ei löytynyt tarpeeksi asiakaskuntaa näille bolognan herkuille.
Miten niitä löytyisi jostain Närpiöstä, jossa on vähemmän asukkaita kuin Tammelassa?
Artturi: Hiukan on varmaan silmälasien väristä tai näkökulmasta kiinni nimittääkö hyväksi markkinoinniksi vai parhaaksi tuotteeksi. Ehkä pitäisi sanoa että osaava markkinointijohto on luonut hyvän kuluttajan arvostaman konseptin. En viitsisi puhua bonusjärjestelmästä tuotteena.
Mutta kun vertaan S‑ryhmän bonusjärjestelmää K‑ryhmän vastaavaan nykyisillä vuosia sitten huononnetuilla eduilla en voi kuin onnitella S‑ryhmää.
Vaikka joskus vuosia, vuosia sitten suosin elintarvikeostoksissa K‑kauppoja niin olen ajat sitten jo havainnut vaikkapa S‑ryhmän kaupat paremmiksi. Onpa tuollainen subjektiivinen yleisarvio.
Enkä oikein löydä muuta selitystä kuin K‑ryhmän orjuuttaneen kauppiaansa niin nurkkaan ahneessa tuloksentekomielessä että vain todelliset ihmemiehet ja sattumalta enää pärjäävät taloudellisesti kauppiaina. Ja jos “liian hyvin” menee niin keskusliike nostaa veloituksiaan ellei nousevaa veloitusmekanismia ole jo valmiiksi rakennettu kauppapaikkasopimuksiin yms.
Artturi: “Pienille kaupoille on olemassa lukuisia vaihtoehtoisia kauppapaikkoja.”
Periaatteessa ehkä. Mutta käytännössä tilanne on sellainen, että ainoastaan isoilla toimijoilla (kiinteistönomistajat ja kauppaliikkeet) on riittävästi lobbaamisvaltaa tehdä a) lainsäädännöstä ja muusta säännöstöstä heitä suosiva ja b) kaavoituttaa alueet, liikenneyhteydet ja kauppapaikat heitä suosiviksi.
—
Mielestäni Osmo on oikeassa siinä, että Suomen nykyinen kauppa (muukin kuin ruokakauppa) on osin epäterveellä pohjalla, mutta nähdäkseni ongelma on kaupan suurtoimijoiden ja politiikan liian läheiset välit.
Tätä voi yrittää korjata lähinnä lisäämällä läpinäkyvyyttä, lisäämällä ihmisten poliittista aktiivisuutta, vähentämällä poliittista valtaa tai “pakottamalla” kilpailu toisenlaiseksi säännöksin. Minä en ole ollenkaan vakuuttunut, että jälkimmäinen tapa olisi paras korjausliike, kuten Osmo vihjaa.
Toinen syy Osmon ja minun kaltaisteni elitistien nurinaan valikoiman kehnoudesta ja hintojen kalleudesta lienee siinä, että suomalaiset kuluttajat eivät osaa vaatia “parempia” tuotteita. Mutta ihmekkö tuo, kun meidät koulusta lähtien opetetaan mukaterveellisten mauttomien laitosmössöjen pariin.
Kari
Tiedemies, semmoisia delityyppisiä kauppoja jotka myy italialaisia, ranskalaisia ja/tai espanjalaisia tuotteita on ainakin Helsingissä useita. Vähän samaa sarjaa on itämaiset ruokakaupat. Nämä kuitenkin myyvät lähinnä öljyjä, mausteita, kuivattuja tuotteita, tms. säilykkeitä. Ja näitä löytyy vähän paremmin varustellusta marketista ihan hyvin, suurin osa niiden myynnistä on nimenomaan tällaisia kestoelintarvikkeita. Hain takaa semmoista täyttä supermarkettia, Artturin vinkki Kuopiosta pitänee käydä katsastamassa jahka käynå
Se missä on ongelmia on tuoretavarat. Kasvikset, leipä, liha, juusto. Ongelman voi tiivistää niin ettei saa edes rahalla, mikä ottaen huomioon että henk. koht. mieltymykset tuskin on kovin yksilöllisiä tarkoittaa että moni muukin sitä kaipaa. Tämä haiskahtaa kilpailun puutteelta. Keski- ja Etelä-Euroopassa säädellään kaavoituksella kilpailua, mentaliteetilla että pikkukauppa on pidettävä henkissä. Teoriassa tämä tuottaa kalliin ja huonon valikoiman, käytännössä päinvastoin. Yleensä kun teoria ei ennusta todellisuutta niin vaihdetaan teoriaa.
Mutta tämä koskee kyllä markettiakin, melkein missä tahansa muussa maassa tuollaisessa ison Citymarketin kokoisessa kaupassa on valtava valikoima. Pari vuotta sitten kävin ohi ajaessani Liettuassa semmoisessa parin sadan neliön lähiökaupassa ja sekin pesi mennen tullen keskiverto Prisman.
Voihan tätä yrittää selittää ruokakulttuurilla, mutta tälläkin hetkellä tuhannet suomalaiset nauttii tuoreista mansikoista, herneistä, ja kalasta kun on kesä ja torikauppa kukoistaa, marketeista näitä ei saa. Syytän duopolia, elintarviketeollisuutta tukevaa lainsäätäjää, ja kaavoittajaa. Jos nyt vaikka aloitettaisiin siitä, että kun on se standardikauppakeskus jossa on käytävä ja sen päissä ne kaksi markettia, niin siihen käytävälle ihan kaavoitetaan myyntitiskit pienkauppiaille ihan niin kuin torilla.
Vielä, olen sen verran kypsä tuohon tarjontaan, että olen ihan vakavasti harkinnut omaa pientä kasvihuonetta. Ei sinänsä että minua kiinnostaisi viljely pätkääkään. Muita halukkaita? Eli vaikka semmoinen 50 neliön kasvihuone jonnekin Helsinkiin kimpassa.
Taneli Salovaara: häh? Tässähän on kyse siitä, että toinen yritys menestyy markkinoilla paremmin kuin toinen ja selittäväksi tekijäksi tarjotaan tämän menestyvän yrityksen parempaa tuotetta. Tämä ei liity mitenkään Neuvostoliittoon.
Kari:“on riittävästi lobbaamisvaltaa tehdä a) lainsäädännöstä ja muusta säännöstöstä heitä suosiva”
häh? Miten ihmeessä voit väittää jotain tällaista, kun eduskunta säätää lakeja, jotka rajoittavat niiden vapautta sopia vuokraehdoista. Minusta vaikuttaa, että pienyrittäjien edunvaltonta on onnistunut huomattavasti paremmin.
“b) kaavoituttaa alueet, liikenneyhteydet ja kauppapaikat heitä suosiviksi.”
Tästä olen tasan samaa mieltä. Tämä on osasyy miksi kunnan kaavoitusmonopoli aiheuttaa huomattavasti enemmän haittaa kuin siitä on hyötyä.
“Tätä voi yrittää korjata lähinnä lisäämällä läpinäkyvyyttä, lisäämällä ihmisten poliittista aktiivisuutta, vähentämällä poliittista valtaa tai “pakottamalla” kilpailu toisenlaiseksi säännöksin.”
Valitettavasti ainoastaan poliittisen vallan vähentäminen on kestävä ratkaisu, koska liike-elämä yrittää vaikuttaa poliitikkoihin niin kauan, kuin poliitikoilla on valta vaikuttaa sen liiketoimintaan. Tästä kannustimesta ei voi päästä eroon muuten kuin poistamalla poliitikoilta tämä valta. Poliitikot eivät tietenkään itse halua luopua tästä vallasta, koska se on erinomainen tulonlähde.
tpyyluoma: Eikö oo helpompaa vaan käydä Hakaniemen hallissa hakemassa ne vihannekset, juustot, muut maitotuotteet ja liha, kuin perustaa oma kasvihuone?
Mä oon sun kanssa samaa mieltä siitä, että kaavoittajan ei pitäisi suosia isoja kaupan yksiköitä, mutta ei sen mun mielestä pitäisi suosia pieniä. Kaavoitus pitäis olla tasapuolista, jotta ihmiset pääsisivät ilmaisemaan preferenssinsä markkinoilla mahdollisimman vapaasti. Jos tästä seurauksena tulee isoja marketteja joissa on huono valikoima, niin sitten tulee. Tarjonta kuitenkin vastaa kysyntää.
Minusta monella tässä ketjussa kirjoittajalla on asenne (en tarkoita nyt sinua tpyyluoma), että heillä on parempi maku kuin muilla ja koska muut eivät tajua vapaaehtoisesti parantaa makuaan, niin se on tehtävä pakolla.
Isojen markettien valikoimien muotoutumisesta en tiedä muuta kuin että aivan varmasti ne pyritään kokoamaan mahdollisimman vähällä vaivalla eli kustannuksilla. Elintarvikkeiden ostaminen vähissä erissä monilta tuottajilta on taatusti hankalampaa eli kalliimpaa kuin niiden ostaminen yhtenä isona standardimassana. Jo tämä vakioitu standardiruoka on Suomessa kalliimpaa kuin muualla EU:ssa! Tämän todisti Lidl (jossa on vähän toisenlaista standarditavaraa; ainakin oikein hyvää viinihapankaalia. Ja kyllä, hapankaalia saa myös suomalaisista marketeista.)
Kaikki sanovat mielellään maksavansa enemmän fiinimmistä herkuista ja luomusta. Enpä tiedä kuinka moni lopulta oikeasti olisi siihen valmis – mikseivät ne kalliit luomut käy kaupaksi jos niitä supermarketissa on? (Hesan kauppahalleissa ja toreilla on päätähuimaavat hinnat. Henkilökohtaisen kokkini tekemä ruoka maistuu minusta jo nyt hyvältä, ihan tavallisista markettien standardiraaka-aineista tehtynä; en tiedä miten paljon olisin valmis maksamaan siitä että maistelisin hurmiotilassa ylimaallisia herkkuja ruokapöydässä – enhän ole varma edes saavuttaisinko sitä hurmiotilaa. Niitä makeita tomaatteja kyllä kaipaisin, oikeasti.)
Jotta suomalaiset olisivat valmiit maksamaan enemmän ruoasta ja tavoittelisivat sen tuomaa hurmiotilaa, meillä pitäisi muutoinkin olla sosiaalisempi ateriakulttuuri. Aterioinnin pitäisi kuulua elämän huvituksiin ryyppäämisen rinnalla.
Pienten lähikauppojen toimintakulttuuriin heti Pohjoismaita etelämmäs mentäessä kuuluu, että kauppaa on koko perhe hoitamassa, perhe asuu kaupan yläkerrassa ja viettää koko valveillaoloaikansa palveluvalmiudessa. He eivät katso välttämättömäksi lähteä tasan tietyn tuntimäärän jälkeen kotiin kauas pois työpaikalta eivätkä liioin matkustaa vuosittain ulkomaille ja olla muuten vain useita viikkoja poissa töistä. Elämää vietetään kaupassa niin kuin suomalainen maajussi ehkä vielä voi maalla viettää elämäänsä kotosalla.
En minä tiedä miksei tämä Suomessa tule kysymykseen, ei ainakaan kantasuomalaisten elämässä. En tiedä olisinko itsekään halukas sellaiseen elämään; toisaalta ei se kamalaltakaan minusta vaikuta, jos joku niin elää.
Seurasin yhden lähikaupan kuolemaa. Sitä aiemmin hoitanut vanha pariskunta eli juuri kuvailemallani tavalla, aina kaupassaan. Sitten kaupan osti nuori pariskunta joka oli hirmu innokas ja ideoita riitti. Muutama vuosi kauppaelämää riitti nuorelle pariskunnalle, eikä sitäkään lähikauppaa enää ole. Ymmärtääkseni se ei mennyt konkurssiin, mutta ei kannattanut sentään niin hyvin, että kauppiaspariskunta olisi voinut palkata työntekijöitä, jotta itse olisi vapautunut lähtemään kaupastaan pois elämää viettämään.
Niin kuin Kalle Pyöräniemi edellä kirjoitti: kyse on toimintakulttuurista – myös henkilökohtaisella tasolla.
Hesarissa oli tänään esitetty arvio kotikasvihuoneiden määrästä. Ilmiselvästi moni muukin on kypsynyt vallitsevaan tarjontaan.
[/offtopic]
Huolimatta siitä, että skaalaedut ovat voineet ajaa meidät nykyiseen kahden ketjun ahdinkoon, voisi parannusta tuotteiden heikkoon laatuun saada juuri Osmon ehdottamalla tavalla. Kauppias voisi taas olla kauppias, ja kilpailla paitsi sen toisen ketjun myös oman ketjun kauppiaiden kanssa. Elintason nousu on nostanut kalliimpien (=laadukkaampien) tuotteiden myyntiä. Jos tätä trendiä halutaan hyödyntää suomalaisen ruoan laadun (=kilpailukyvyn) parantamisessa, pitää laatua saada ketjukaupastakin, eikä vain Hgin keskustan deleistä.
Lueskelin osan viesteistä, en tiedä, onko joku käsitellyt jo aihetta, mutta miksi ihmeessä mansikat Kuopion torilla maksoivat muutama päivä sitten 5 euroa litra. Osa mansikoista oli tuotu 40 kilometrin päästä Suonenjoelta eli oli käsittääkseni lähiruokaa.
Tammelan torilla mansikoiden litrahinta oli 3–5 euroa?
Kuopion toria ollaan ehkä runtelemassa lisää, toivottavasti pitävät kuitenkin näppinsä erossa kalahallista. Kyse on Suomen ainoasta Jugend-tyyppisestä kalahallista.
Kaupungin joitakin silmäätekeviä haastateltiin, nämä eivät tuntuneet ymmärtävän mitään rakennushistoriallisista arvoista. Tuoneeko torin alla oleva suuri parkkihalli mansikoiden hintaan korotusta. Silmäätekevän mukaan parkkipaikkoja keskustassa pitää olla paljon, kun aina silloin tällöin on tilanteita, että parkkipaikat eivät riitä. Perustelu kuulosti erikoiselta.
Saska Tuomasjukan kanssa olen ehdottomasti samaa mieltä, että kauppiaiden pitäisi tulla taas kauppiaiksi ja saada kilpailla oman ketjunsa myymälöiden kanssa, toimia vapaina yrittäjinä.
Taisi olla vuosi kaksi takaperin, kun huippukokki Hans Välimäki totesi jossakin lehdessä alkavansa viljellä juureksia ravintolakäyttöön, koska lopputalvesta ei yksinkertaisesti kuulemma ole tässä maassa syömäkelpoisia juureksia saatavilla, vaikka maksukykyä löytyisikin.
Olen minäkin joskus pyöritellyt marketin laareissa liki euron kilo maksavia perunoita, jotka ovat läpeensä mätiä. Kirjaimellisesti. Ylipäänsä pilalla oleva “tuore” ruoka, jota tuoreena kaupataan, on niin yleistä, ettei siitä viitsi edes valittaa, koska kaupassa kuitenkin levittelevät käsiään ja toteavat, että tämmöistä tämä on, kiitos palauttesta. Valitettavan totta, että usein aivan väärä ihminen joutuu kestämään negatiivisen palautteen.
Kerran (ainoan kerran) kimpaannuin kotimaisista herkkusienistä, jotka olivat hävyttömän pilalla ennen myyntipäivän umpeutumista, ja lähetin sangen vihaista palautetta tuottajalle asti pelkän kaupan sijaan (mädistä paprikoista/nektariineista/mistä hyvänsä, joka on valmiiksi pakattu ei tosin aina edes tiedä kuka ne on tuottanut).
Kotimaisten herkkusienten tottajalta saamani ylimielisen vastauksen jälkeen en ole kyseisiin tuotteisiin koskenut, enkä koske — totesivat, että jos nyt jossakin heidän tuotteessaan jotain vikaa olisikin, niin se menee kyllä kuljetuksen ja logistiikan piikkiin, mutta että toki aina sitä voi koittaa petrata, kiitos vain palautteesta, hyviä sienihetkiä, ja etteivät muuten olisi omassa kaapissa pahentuneet?
Ja niin edelleen. Onko se muka snobismia, jos omaa edes jonkun sorttisia laatuvaatimuksia ruokansa suhteen?
Sääntelyn ongelma on, että sitä ehdottavat kuvittelevat yleensä, että saadaan “something for nothing”, eli että jos vain kielletään tämä tai vaaditaan tuo, niin saadaan jokin ongelmakohta korjattua tuosta vaan.
Valikoimaa saataisiin varmaan parannettua sääntelyllä tässä yhteydessä, enkä minä sitä ole kiistänyt, mutta on jotenkin hassua väittää, ettei se söisi katteita ja nostaisi hintoja.
Jostain ne skaalaedutkin tulevat, tietysti. Logistiikkaketjuissa ne syntyvät usein vähän epäintuitiivisesti. Ei ole mitenkään sanottua, ettei Kuopion torille tuotu mansikka olisi oikeasti kustannuksiltaan suurempi. Toki pidän mahdollisena, että kyse on myös jostain kartellista tms. kilpailun puutteesta.
a m‑b: Kuopion kauppahalli on kyllä jugendia, mutta kalahallisiipi ei.
Kalahallisiiven purkaminen parantaisi kauppahallin asemaa torimiljöössä.
a m‑b: Noista mansikoiden hinnoista vielä. Hinnat muodostuvat kysynnän ja tarjonnan mukaan, eivätkä kuljetuskustannusten tai minkään muunkaan kustannuksen mukaan.
On ketjujen marketeilla hyvätkin puolensa, ainakin niille jotka asuvat lähellä.
Hintataso on yhtenäinen joka kaupassa. Kuluttajana ei tarvitse olla niin skarppina ostoksia tehdessä. Villeissä pikkukaupoissa hintahaitarit ovat melkoisia. Minä en ole lainkaan vakuuttunut, että hintataso ainakaan laskisi pikkukauppojen myötä.
Marketeista saa myös kaiken tarvitsemansa yhdestä ja samasta paikasta. Muistuu mieleeni erään radiotoimittajan juttu Italista, jossa hän oli vieraillut ystävänsä luona. Toimittaja oli kertonut ystävälleen kadehtivansa Italialaisen kaupungin pieniä erikoisliikkeitä, Suomessa kun ei ole nykään kuin marketteja. Ystävä oli sitä mieltä, että pikkukaupat ovat yhtä helvettiä ja mielummin hän tekisi ruokaostoksensa marketissa. Nyt ruokaostosten tekeminen kestää koko iltapäivän, kun pitää käydä erikseen leipäkaupassa, lihakaupassa ja vihanneskaupassa jne.
Olen myös huomannut, että monet marketit ovat ulkoistaneet ainakin lihan ja kalan myynnin yksityisille yrityksille jotka toimivat marketin tiloissa. Tavallaan ollaan palaamassa kauppahallityyppiseen toimintaan. Olettaisi, että sen myötä tuotteiden laatukin paranisi.
“Noista mansikoiden hinnoista vielä. Hinnat muodostuvat kysynnän ja tarjonnan mukaan, eivätkä kuljetuskustannusten tai minkään muunkaan kustannuksen mukaan”
Jos mansinkan hinta laskee alle tuotantokustannusten niin mansikan tuottajat alkavat rajoitaaa tuotantoa jättämällä osan poimimatta ‚tai osa lopettamalla toiminnan.
Tuottaja ja myyjä voivat manipuoloida hintaa monella tavalla
Tiedemies: Tai voisiko olla, että Pirkanmaalla mansikat kypsyvät aikaisemmin, joten niitä on sillä suunnalla enemmän saatavissa suhteessa kysyntään.
Mansikanviljelijöiden kartellin spekuttaminen on kyllä aika ufoa. Montako mansikantuottajaa Suonenjoella oikein on? Miten he onnistuisivat neuvottelemaan monopolihinnan riittävillä transaktiokustannuksilla ja valvomaan tämän hinnan noudattamista?
“Jostain ne skaalaedutkin tulevat, tietysti. Logistiikkaketjuissa ne syntyvät usein vähän epäintuitiivisesti.”
Tämä on kyllä kullanarvoinen neuvo oikeastaan kaikille. Se, että itse ei tiedä miksi markkinat toimiva juuri niin kuin toimivat ei tarkoita sitä etteikö toiminta olisi tehokasta tai, että toimintaa olisi parannettavissa säätelyllä.
“Isojen markettien valikoimien muotoutumisesta en tiedä muuta kuin että aivan varmasti ne pyritään kokoamaan mahdollisimman vähällä vaivalla eli kustannuksilla”
Isojen markettien kustannustehokkuus persutuu siihen, että ne siirtävät kustannuksia asiakkaille ja tuottajille.
Kustannustehokkuude näkökulmasta ketjut ovat loisia, jotka kykenevät manipuloimaan omaa kustannustasoaan siirtämällä niitä muille.
Esim asiakas ajaa pitemmän matkan ja korvaa jakeluliikenteen
Tai tuottajat toimittavat tavaran keskusvarastoon tai hyllyyn ja taas ketjulta säästyy näennäiseti kuluja.
Kun kilpailu hyvistä hyllypaikoista on kovaa niin kilpailussa parhaan paikan saa se , joka maksaa eniten ketjun johdolle
Tiedemies, jotain kuitenkin pitäisi tehdä kotimaisen ruokatuotannon edistämiseksi. Skaalaedut ja sääntelyn kaihtaminen johtavat elintarvikealalla vääjäämättä suomalaisen ruoan aseman heikkenemiseen, sillä ulkomainen on aina halvempaa. Ketjujen määräävä asenne kauppiaaseen on tosin kilpailun rajoittamista sekin. Jos sen tärkein peruste on ruoan hinnan saaminen mahdollisimman alhaiseksi, voi tietysti kysyä, onko saavutettu säästö menetetyn laadun arvoinen. Hinta ei voi olla ainoa kriteeri ruoassa.
Se, haluaako suomalaista, on tietysti arvovalinta, joka niiden normaalien (mm. puhtaus ja työpaikat) myös huoltovarmuuteen. Ylipäänsä maatalous ja elintarvikkeet eivät mielestäni ole oppikirjaesimerkki täysin vapaan toiminnan eduista — pitkällä aikavälillä.
Aika harva uskoo, että lakeja säätämällä voitaisiin määrätä kaupat “paremmiksi”, mutta lakeja voidaan säätää ja pakottaa keskusliikkeet sallimaan entistä suurempaa kilpailua.
Tosin voi olla pelkkää utopiaa. Jos ajatellaan ruokakaupan sijaan esimerkiksi kirjakauppaa, on Suomessa sallittu tällä(kin) saralla määräävä markkina-asema yhdelle konsernille, samalle, joka pyörittää ylivoimaisesti suurinta osaa köyhtyneestä elokuvatarjonnasta ja — hassua kyllä — omistaa Suomen vaikustavaltaismman sanomalehden.
Ylipäänsä kaikki, mikä on sidottu fyysiseen markkinapaikkaan, on keskittynyt tässä maassa aivan liian harvoihin käsiin. Se sitten saattaa liittyä aika pitkälle toisessa keskustelussa puituun kaavoitukseen ja korruptioon.
Artturi: Kuopion kalahalliosuus on käsittääkseni rakennettu 10 vuotta myöhemmin kuin muu halliosa.
Minulla on näppituntuma, että Kuopio liian nopeassa nousukiidossa tekee ja on tehnyt peruuttamattomia mokia kaupunkiympäristön suhteen.
Kuuntelin haastateltavia (puolesta ja vastaan), puolestapuhujat saivat kylmät väreet pintaan. Vaikuttivat sellaisilta, jotka mielellään purkavat kaiken vähänkin vanhan ja kärräävät IKEA-tyyppistä tilalle.
Asun 1906 rakennetussa Jugend-talossa. Jouduin tekemään aikamoisen työn pysäyttääkseni sieltä Kuopion seudulta kotoisin olevan itseoppineen virtuoosin tuhotyöt.
Hänen mukaansa näin vanhaa rähjätaloa ei kuulemma kannatanut korjata. Hän yhdisteli funkkista ja ties mitä esimerkiksi valaisimissa hurjaksi sekasotkuksi ja pelinainen kun oli, hä’ntä ei tahtonut pysäyttää mikään.
Voimakastahtoinen toimija, jonka tiedonlaji on tietämättömyyden tuoma varmuus, voi saada paljon pahaa aikaan.
Artturi: Kirjoitin väärin, Tammelantorin mansikoiden hinta oli 3–4 euroa litra, Kuopion torilla ainakin ko. ajankohtana oli tyhjää.
Saska Tuomasjukka:“jotain kuitenkin pitäisi tehdä kotimaisen ruokatuotannon edistämiseksi.”
mitämitämitämitä!?!?!?
Kotimaista ruokatuotantoa ei pidä missään nimessä edistää. Juurihan tässäkin ketjussa on valitettu, että suomalaiset vihannekset ovat ala-arvoisia ulkomaisiin verrattuna. Jos joku haluaa ehdoin tahdoin ostaa suomalaista, niin siitä vaan, mutta meitä muita ei pidä pakottaa osallistumaan tämän hullutuksen kustannuksiin.
“Se, haluaako suomalaista, on tietysti arvovalinta”
Miksi ihmeessä sinä haluat maksattaa arvovalintasi seuraukset muilla sen sijaan, että kantaisit kustannukset itse? Enhän minäkään vaadi sinua maksamaan siitä, että pidän ulkomaisista elintarvikkeista.
Tuo huoltovarmuusargumentti on ihan turha. Kyllä suomesta loppuu öljy yms. sodankäynnissä olennaiset asiat ennen ruokaa.
a m‑b:“Kuopion kalahalliosuus on käsittääkseni rakennettu 10 vuotta myöhemmin kuin muu halliosa.”
Voi olla, mutta tyylillisesti se ei ole Jugendia tai ainakaan läheskään samaa tasoa kuin itse kauppahalli. Jos menee sinne torille pällistelemään kalahallilaajennuksen suunnalta (eli kaupungintalolta päin), niin ei voi kyllä olla huomaamatta miten se kalahalli pilaa hienon rakennuksen.
Asun 1906 rakennetussa Jugend-talossa. Jouduin tekemään aikamoisen työn pysäyttääkseni sieltä Kuopion seudulta kotoisin olevan itseoppineen virtuoosin tuhotyöt.”
No jos hän omisti kiineistön niin kai hänellä pitäisi olla valta tehdä sille (sisätiloille) mitä lystää. Eihän se ole muilta pois. Jos hän itse pitää funkkiksesta tai mistä tahansa tyylistä enemmän kuin jugendista, niin hänhän kasvattaa sisätilan arvoa itselleen. (Tietysti samalla laskien jälleenmyyntiarvoa, mutta tästä hän kärsii pelkästään itse.)
“Miten ihmeessä voit väittää jotain tällaista, kun eduskunta säätää lakeja, jotka rajoittavat niiden vapautta sopia vuokraehdoista.”
Mihinhän E‑kunnan säätämiin lakeihin tällä oikein viittaat?
Minä tarkoitin isoja toimijoita suosivilla säännöksillä esimerkiksi sellaisia kuin:
— (liiallisen) tarkkojen laatu- ja merkintäsäädösten vaatimista tuotteisiin (“kuluttajien suojaamiseksi”). Näistä aiheutuvat yksikkökustannukset pienenevät volyymien kasvaessa.
— Alkoholimonopoli (mistä on surauksena, toki myös kaavoituksesta johtuen, pyhä kolminaisuus ostareilla: S‑marketti, K‑marketti ja niiden keskellä Alko — on vaikeaa kilpailla asiakkaista, jotka haluavat ostaa sekä viiniä että ruokaa, jos ei satu saamaan kauppapaikkaa systeemin vierestä)
— Erinäiset kierrätysvelvoitteet, esimerkiksi pantilliset pullot aikanaan. Niiden avullahan pidettiin tehokkaasti pienemmät panimot pois markettien hyllyiltä (nyt tilanne on EU:n vaatimuksesta parantunut jossain määrin)
Tietenkin skaalaedut säilyvät ilman erinäisiä säädöksiäkin, mutta kilpailua nuo kuitenkin rajoittavat.
“Valitettavasti ainoastaan poliittisen vallan vähentäminen on kestävä ratkaisu, koska liike-elämä yrittää vaikuttaa poliitikkoihin niin kauan, kuin poliitikoilla on valta vaikuttaa sen liiketoimintaan.”
Kyllä sekin on kestävä ratkaisu, että kansa potkii korruptoituneet poliitikot pihalle aika-ajoin ja vaatii parempaa lainsäädäntöä. Ainakin jos “kestävällä” tarkoitetaan jotenkin kutenkin stabiilia tilannetta.
Mutta kuten aiemmin kirjoitin, olen kanssasi samaa mieltä siitä, että poliitikkojen valtaa tulisi vähentää.
Kari
Tuohom Liian Vanhan losimis-argumenttiin voi yhtyä siinä mielessä, että ainakin kirjakaupan saralla (jossa olen joskus työskennellyt) määräävää markkina-asemaa käyttävä ketju ei tyydy ainoastaan siihen, että heille myydään halvemmalla kuin muille, he myös laskuttavat kustantamoja siitä, että heidän sallitaan mainostaa tuotteitaan kys. ketjun tiloissa, tai vaaditaan maksua siitä, että teokset pääsevät markkinointipaketteihin, joiden kustannukset laskuteaan kustantomoilla muutenkin jne.
Nopeasti päästään tilanteeseen, jossa pienempi tuottaja hinnoitellaan järjestelmän ulkopuolelle. Suuremilla puolestaan on intressiä tuottaa sitä, mitä kauppa on tavannut ostaa ja tarjonta köyhtyy entisestään.
Teoreettisen mallin voinee muokata sellaiseksi, että tyytyväinen kuluttaja sijoittaa ostotoimensa sinne mistä saa parhaita tuotteita parhaaseen hintaan, mutta tätä on hyvä epäillä. Useammasta syystä.
Artturi, jäitä hattuun. Minä halusin kauppaille luvalliseksi sen, että he voivat hankkia tiskiin jotain sellaista, mitä ketju ei tarjoa.
Tuomasjukka:“Se, haluaako suomalaista, on tietysti arvovalinta, joka niiden normaalien (mm. puhtaus ja työpaikat) myös huoltovarmuuteen.”
Mielenkiinnolla odotan objektiivista tutkimusta, jonka mukaan suomalainen ruokaa on muunmaalaista puhtaampaa muuallakin kuin myyntipuheissa. Odotuksesta tullee pitkä.
Oman kokemuksen (ja Osmon blogimerkinnän) perusteella ainakin tuoretuotteiden aistinvarainen laatu on Suomessa korkeintaan keskinkertaista. Hinta on kyllä korkea.
Huoltovarmuus on erittäin kyseenalainen argumentti elintarvikkeiden suhteen, sillä suurin osa ruoasta on pitkälle jalostettuja teollisuustuotteita. Mitä väliä valmistetaanko ostamani suklaapatukat tai corn flakesit Suomessa vai ulkomailla?
Vaikka hypermarketoituminen on monessa mielessä epätoivottava ilmiö, huonoa hinta/laatusuhdetta se ei selitä. Ranskalainen Carrefour-megamarket hakkaa mennen tullen valikoimassa meikäläisen Prisman. Selittävät tekijät ovatkin muualla.
Kuluttajien alhainen vaatimustaso, suomalaisen pitäminen laadun synonyyminä ja rajoittunut kilpailu ovat todellisia ongelmia. Ehkä myös kauppaketjujen mielikuvituksettomuus. Itse uskon Keskon pärjäävän S‑ryhmälle vasta, kun se ymmärtää profiloida K‑kaupat korkeamman laadun kaupoiksi esim. Tescon tapaan.
Kari: Mä käsitin, että me puhuttiin ostoskeskusten omistajista vs. kauppiaista. Oon noista sun pointeista samaa mieltä.
“Kyllä sekin on kestävä ratkaisu, että kansa potkii korruptoituneet poliitikot pihalle aika-ajoin ja vaatii parempaa lainsäädäntöä. Ainakin jos “kestävällä” tarkoitetaan jotenkin kutenkin stabiilia tilannetta.”
Korruption taso on funktio poliitikkojen vallan, rangaistuksen ja kiinnijäämisen riskin suhteen. Koska poliitikot oppivat siinä missä muutkin ihmiset, niin kiinnijäämisen riski vähenee ja koska poliitikot päättävät itse rangaistuksista ja omasta vallastaan, niin ne kasvavat. -> poliitikkojen korruptio lisääntyy. Kasvu loppuu kun äänestäjät kyllästyvät (jos vertaa esim. Italiaan, niin meillä on vielä aika paljon matkaa tähän). Minä en siis pidä äänestäjien rajoitetta riittävän tasona, mutta demokratiassa tälle ei tietenkään ole mitään vaihtoehtoja. Ainoa keino on äänestäjäkunnan sivistäminen.
“Tuo huoltovarmuusargumentti on ihan turha. Kyllä suomesta loppuu öljy yms. sodankäynnissä olennaiset asiat ennen ruokaa.”
Ihmisten on syötävä vaikka sota loppuisikin. Uusi hallitsija voi sulkea ja sulkeekin ensin rajat eikä sitä kiinnosta miten ihmiset tulevat toimeen.
Öljy on maanviljelyn kannalta avaintekijä, mutta suhteessa muuhun kulutukseen sen osuus on vähäinen.
Ongelmat alkavat jo paljon ennen sotaa. Ruuan ulkomailta ostoon tarvitaan valuuttaa ja pelkkä sodan uhka aiheuttaa sen. että tuotanto ja pääomat pakenevat maasta ja vienti, jonka tuotoilla ruokaa ostetaan ‚loppuu.
“Korruption taso on funktio poliitikkojen vallan, rangaistuksen ja kiinnijäämisen riskin suhteen”
Korruptio ei oile vain poliitikkojen yksinoikeus, nykyään myös yritysjohto on korruptoitunut.
Tapana on nykyään maksaa ostavan firman johdolle “konsulttipalkkiota”.
Eli jokaisella yritysjohtajalla on konsulttiyhtiö jossain hyvän pankkisuojan maassa ja sinne maksetaan konsulttipalkkioita suurista kaupoista
a m‑b:”Kuopion kalahalliosuus on käsittääkseni rakennettu 10 vuotta myöhemmin kuin muu halliosa.”
Artturi: “Voi olla, mutta tyylillisesti se ei ole Jugendia tai ainakaan läheskään samaa tasoa kuin itse kauppahalli.”
Minäkin asun Jugend-talon kolmikerroksisessa osassa, jossa asunnot ovat kohtuullisen isoja, mutta joka on rakennettu toisin kuin 1906 rakennettu osa. Tässä osassa on asunut käsittääkseni käsityöläisiä ja kaiken kaikkiaan tuolloisessa yhteiskunnassa vähempiarvoista väkeä kuin 1906 rakennetussa osassa. Olisi aika vaikea ajatella, että tämä osa purettaisiin ja tilalle rakennettaisiin jotakin muuta. Vaikea tähän on ajatellla muuta tilalle. Tämä osa kuuluu koko talokompleksiin elimellisenä osana ja kertoo tuon ajan historiasta.
Kauppahallin kalahalliosa samoin kertoo ajastaan, kalanmyyjät eivät ilmeisesti olleet yhtä arvostettuja kuin muut torimyyjät niin Kuopiossa kuin oltiinkin vai oliko ongelma kalan hajua. Tärkeä osa hallin historiaa katoaisi, jos osa purettaisiin.
Rakennusten eri osat on rakennettu eri periaatteella useinkin. Kannattaa mennä kahville Vaakunan 10 kerrokseen Loisteeseen, sieltä näkee Helsinkiä lintuperspektiivistä.
“…Jouduin tekemään aikamoisen työn pysäyttääkseni sieltä Kuopion seudulta kotoisin olevan itseoppineen virtuoosin tuhotyöt.”
““No jos hän omisti kiineistön niin kai hänellä pitäisi olla valta tehdä sille (sisätiloille) mitä lystää.”” Ei suojellussa talossa saa tehdä sisätiloille mitä lystää, vaikka ovathan monet tehneet ja nyt näitä virityksiä puretaan. Esimerkiksi alkuperäiset peiliovet on kannettu kaatopaikoille, niitä lojui aiemmin takapihalla sateessa, kun väki remontoi asuntojaan oman intuitionsa mukaan. Nyt nämä ovet ovat tavoiteltua tavaraa eikä niitä ole helppoa saada’. Omani ovat paikoillaan.
Mutta puhun talon yleisistä ja yhteisistä piha- ja käytävätiloista. Kuvittelisin, että arvallakin olisi löytynyt sopivampia ratkaisuja kuin tämän virtuoosin toimesta. Saan väristyksiä, kun ympäristöjä alkavat muokkaamaan suoraan syrjäkyliltä hallintoon pompanneet virtuoosit, jotka eivät osaa arvioida omaa tiedontasoaan ja/tai toisaalta rahan sokaisemat taittovikaiset, jotka näkevät taloyhtiönkin ikään kuin pörssissä, jossa pitää itselle lohkaista mahdollisimman suuri voitto.
Artturi, hinta muodostuu kysynnän ja tarjonnan perusteella, mutta tämä on vain toinen nimi maksuhalukkuudelle ja kustannuksille silloin, kun kyse on kilpaillusta markkinasta.
Siksi hinta voi nousta merkittävästi (raja)kustannuksia korkeammaksi vain, jos jostain syystä ei ole kilpailua. Mansikoita on tietysti rajoitettu määrä, joten jos kysyntä (=halu maksaa) on kovin suuri, niin hinta nousee. Minun on vaikea kuitenkaan hahmottaa, miten Kuopiossa ihmisten halu maksaa mansikoista olisi kovin paljon suurempi kuin vaikka Tampereella.
En tosin käy arvailemaan, mistä hintaero johtuu. Voi olla, että mansikoiden roudaaminen Kuopion sijaan Tampereelle on rajakustannuksiltaan halvempaa, koska Tampereelle kuskataan enemmän tavaraa.
Juuri tämänlaisia ongelmia liittyy siihen, kun ihmetellään, miksi tavara liikkuu pitkiä matkoja vaikka Närpiön pellolta Närpiön markettiin. Jokaiseen logistiikkakejun pätkään liittyy paitsi kilometrikustannus, myös tietynsuuruisia kiinteitä kustannuksia, joiden vuoksi nyt vaan voi olla järkevää kuskata tomaatit Närpiöstä jonnekin toiselle puolelle maata ja takaisin. Tämä ei edes ole sen enempää ympäristöä kuormittavaa, jos Närpiöstä kuitenkin kuskataan tomaatteja muualle ja muualta jotain muutakin kuin tomaatteja Närpiöön.
Lähiruoan ekologikisuuden hehkuttajat unohtavat yleensä tällaiset asiat.
Noista “markkinat on tehokkaat jne.” ‑kommenteista pitäisi antaa bonusta/plussapisteitä, käyvät niin hyvin yksiin suomalaisen ruoan laadun kanssa.
a m‑b: “Minäkin asun Jugend-talon kolmikerroksisessa osassa, jossa asunnot ovat kohtuullisen isoja, mutta joka on rakennettu toisin kuin 1906 rakennettu osa.”
Olin ilmeisesti vähän epäselvä. Minun argumentti sille miksi kalahallin voi purkaa ei ollut se, että se on rakennettu eri tavalla kuin itse kauppahalli. Halusin vain korjata esittämäsi näkemyksen, että se on Suomen ainoa jugend-kalahalli. Minusta sen voi purkaa siksi, että se heikentää kauppahallin rakennustaiteellista arvoa. Toki tässä menetetään jotain antikvaarisia- ja historiallisia arvoja, mutta näitä menetetään aina kun jotain puretaan. Näitä arvoja ei voi laittaa mihinkään objektiiviseen paremmuusjärjestykseen, mutta minä arvostan kauppahallia osana torimijöötä enemmän kuin näitä kalahallin säilyttäämistä puoltavia arvoja. Joku toinen voi tietysti nähdä asian toisin ja hänellä on siihen täysi oikeus. Mielestäni ei kuitenkaan voi puhua mistään historiallisesta virheestä, jos kalahalli puretaan. (Toisin kuin vaikka Anttilan rakennuksen alta puretun kivitalon kohdalla.)
Tiedemies: Sulla menee nyt teoria ja käytäntö sekaisin. Käytännössä hinnat muodostuvat kysynnän ja tarjonnan mukaan. Teoriassa tämä markkinahinta seuraa tuotantokustanuksia kilpailluilla markkinoilla. Tästä ei seuraa, että kun menee torille, niin hinnat olisivat juuri silloin samat kuin tuotantokustannukset.
“Minun on vaikea kuitenkaan hahmottaa, miten Kuopiossa ihmisten halu maksaa mansikoista olisi kovin paljon suurempi kuin vaikka Tampereella. ”
Niin minunkin, mutta minun ei oo yhtään vaikea hahmottaa, että tarjonta olisi erilainen. Hintaan vaikuttaa molemmat, ei pelkästään se miten paljon ihmiset tuotetta arvostavat.
“Lähiruoan ekologikisuuden hehkuttajat unohtavat yleensä tällaiset asiat.”
Etäisyys on vain yksi muuttuja kuljetuskustannuksia laskettaessa. Konttikuljetus Kiinasta saattaa hyvin olla kotimaan kuljetusta edullisempaa (ehkä ekologisempaakin).
Lähiruuan hehkutusta:
Minusta voi ilman matemaattista kaavaakin ymmärtää, että lähiruoka on ympäristön kannalta edullista: salaatti tai perunasäkki lähtee tilalta joko suoraan kauppiaalle tai korkeintaan paikallisen tukun kautta.
Tiedemies mielestäni usein ansiokkaasti kyseenalaistaa totuuksia, jotka eivät välttämättä olekaan totta, mutta kyllä tämä argumentti vaikuttaa aika köykäiseltä:“Tämä ei edes ole sen enempää ympäristöä kuormittavaa, jos Närpiöstä kuitenkin kuskataan tomaatteja muualle ja muualta jotain muutakin kuin tomaatteja Närpiöön.”
Mielestäni samalla perusteella voisin vaatia ilmaista junamatkaa Helsinkiin, koska juna olisi joka tapauksssa matkan tehnyt ja siellä oli tilaa.
Eli väitän: jos suurempi osa markettien ruuasta olisi lähiruokaa, se olisi ympäristön kannalta parempi, koska logistiikkaketjun silmukoita ( ja kilometrejä) olisi selvästi vähemmän. Samoin, kun kuljetuksen ja varastoinnin tarvitsema aika vähenee, vähenee myös jäähdytykseen tarvittava aika.
Se olisi myös paikallisen elinkeinoelämän ja gourmetin kannalta parempi: olisi enemmän paikallisia teurastamoita, palvaamoita, meijereitä, panimoita ja viinapolttimoita.
Myönnän, että tämä menneeseen palaaminen tulisi kalliimmaksi, ja siksi en oikein tähän visioon uskokaan. Pieni toivonpilkahdus on kesäkaupoissa: loma-asutuksen keskellä on kauppiaita, jotka satsaavat hirmuisesti halpaan olueeseen ja korkealaatuisiin leipomo‑, liha- ja kasvistuotteisiin.
Touko Mettinen
Lyhyt kommentti, olen reissussa Baltiassa. Olen Karin ja Salovaaran kanssa samaa mieltä.
Tiedemies, niin keskittynyttä ruokakauppaa ja isoja yksikköjä kuin Suomessa ei ole juuri missään, ja tämä nyt vaan de fakto tuottaa kalliimpaa ruokaa ja huonomman valikoiman kuin missään muualla. Näin ollen on luontevaa olettaa että pienemmät yksiköt tai hajautuneempi kauppa tuottaisi halvempaa ruokaa ja paremman (erikoistuneemman) valikoiman. Jos pitää arvata miksi: skaalaedut on syöty siinä vaiheessa kun saavutetaan itsepalvelukoko (kassat, riittävästi kuljetettavaa yhdelle rekalle), isot yksiköt johtaa unisex-valikoimaan joka ei ole optimoitu oikein millekään asiakasryhmälle ja tämä lisää kustannuksia (hitaampi kierto), ja niin edelleen.
Ruokakauppa on toki keskittynyttä, mutta kukaan ei kerro miksi. Ratkaisuksi esitetään, että ei saa olla niin keskittynyttä tai että pitää kieltää keskittyneisyyden aiheuttamaa haittaa (esim, kieltää epäreilut toimitusehdot).
Keskittyneisyyden syy voi kuitenkin olla myös se, että meillä nyt vaan on pinta-alaan nähden aika vähän väkeä. Lisäksi syynä huonoon valikoimaan voi olla se, että ihmiset nyt vaan eivät maksa hyvästä valikoimasta tarpeeksi.
Mitä tulee logistiikkaan; jokainen logistiikkaketjun pätkä, joka pitää hallinnoida, maksaa jotain jo pelkästään siksi, että se on olemassa. En tunne logistiikan kustannusrakenteita juurikaan, koska en ole asiaan perehtynyt, mutta jos tomaatit roudataan Närpiöstä jonnekin, sanotaan vaikka Poriin, niin siihen tarvitaan rekka. Jos ne roudataan kahteen eri paikkaan — Esim Närpiön markettiin ja Poriin — tarvitaan kaksi rekkaa tai ainakin yksi rekka ja yksi pakettiauto.
Jos Porista tuodaan jotain Närpiön markettiin kuitenkin, niin sitä väliä kulkee rekka. Samalla sitten laitetaan rekan kyytiin muutama laatikko tomaatteja.
Esimerkki on tietenkin fiktiivinen, en minä tiedä, miten niitä tomaatteja siellä kuskaillaan. Mutta minusta pitäisi olla täysin selvää, että jos ne tomaatit roudattaisiin välistä sinne marketiin, voisi ihan hyvin käydä niin, että homma ei olisi tippaakaan sen ekologisempaa, päinvastoin.
Eivät ne logistiikkaketjujen silmukat häviä sillä, että lähiruoan määrää lisätään. Voivat jopa lisääntyä. Kyllä niistä tietenkin eroon päästään jos halutaan. Mikäs siinä sitten, mutta Närpiössä (tms.) halutaan vielä toistaiseksi syödä myös banaaneja ja appelsiineja. Se pitäisi ensin kieltää.
Lähiruoka-ajattelu johtaa pahimmillaan kaupan ja talouden stagnaatioon, nykyistäkin kapeampaan ruokavalikoimaan, suurempaan riippuvuuteen jostakin perunasta suunnilleen. Ostan kuitenkin mieluummin niitä italialaisia tölkkitomaatteja, jotka oikeasti jopa maistuvat tomaatilta ja luultavasti sisältävät imeytyvää lykopeeniakin (tomaatin tärkein hyötyaine) paljon enemmän.
Toisekseen laivakuljetus meritse lienee huomattavasti ekologisempaa kuin ajaa muutama kilometri markettiin yksityisautolla yhden tai kahden ruokakasillisen vuoksi.
Ei kannata hirttäytyä tähän lähiruoka-ajatukseen. Ei kaikkien ole tarpeen valmistaa itse teetä nokkosista, tai porailla puihin reikiä saadakseen mahlaa, tai jotakin muuta etäisen hippimäistä.
Kysymys kaupan suhteellisesti kehnossa laadussa on pääsääntöisesti kilpailun vähyydestä, myös sellaisilla alueilla, joissa riittävän pienellä alueella asuu riittävän suuri määrä ihmisiä.
Joissain maissa on yhä kannattavaa harjoittaa leipomotoimintaa muutaman korttelin välein. Tällä ei voi olla mitään tekemistä logistiikan tai närpiöläisten tomaattien kanssa. Kaiken kukkuraksi tuo suhteellisen pienimuotoinen leipomotoiminta tuottaa halvempaa ja laadullisesti täysin ylivertaista leipää kuin se, mitä marketeissa täällä leipänä kaupataan.
Halvempaa ja laadulliseti parempaa pienemmistä yksiköistä? On vaikea kuvitella, että Suomessa olisi yleistä, että muutaman tuhannen ihmisen kylissä, joihin ei pääse moottoriteitä pitkin toimisi esim. paikallinen teurastaja, joka valmistaa itse makkaraa,ja vieläpä useita laatuja. Silti tällaisia ihmeitä löytyy vaikka nyt italialaisista pikkukylistä. Ja niin edelleen.
Mainitsemani esimerkit saattavat olla lähiruokaa, mutta ne ovat ennekaikkea tuotteita sellaisten ammatinharjoittajien ja yrittäjien toimesta, jotka välittävät ja kokevat työnsä tärkeäksi, ja joilla on ylpeyttä tuottamansa laadun suhteen. Sitä ylpeyttä täällä kaivattaisiin lisää. Kaikki ylpeys tuntuu kanavoituvan siihen, kellä on “komein” pytinki ja pisimmät pakastealtaat.
Anekdootti sedästäni — Yrittivät selittää hänelle, että terveytensä vuoksi hänen kannattaisi syödä monipuolisemmin ja vähemmän makkaraa. Hän vastasi, että Suomalainen ruoka on maailman puhtainta, ja että täällä on terveysvirastoa jos jonkin laista takaamassa, että laatu on hyvä, joten vain hullu saattaa väittää, etteikö makkara olisi tervellistä, sillä pakohan sen on olla, jos suomalainen kauppa sitä myy. Logiikalla voi päätyä hankaliin paikkoihin.
Artturi: “Minun argumentti sille miksi kalahallin voi purkaa ei ollut se, että se on rakennettu eri tavalla kuin itse kauppahalli. Halusin vain korjata esittämäsi näkemyksen, että se on Suomen ainoa jugend-kalahalli. Minusta sen voi purkaa siksi, että se heikentää kauppahallin rakennustaiteellista arvoa.”
Yksi purettujen rakennusten painajainen on Seinäjöki, jossa käsin rakennetut talot on purettu ja kaupunkia on kursittu uuiksi liike-elämän ehdoilla. Jälki on rumaa ja kuvaa hyvin kaupungin asennetta muutoinkin.
Kaupungin reunalle ollaan rakentamassa “ideaparkkeja”, jotka tulevat näivettämään sekä Seinäjoen keskustan että naapurikuntienkin kauppaa. “Nopeat syövät hitaammat” tuntuu olevan vallitseva periaate.
Oman kotini naapuriin on rakennettu betonibrutalismin linnake erään pankin toimesta. Vanhat puutalot ovat saaneet antaa tilaa. Jos voisin, purkaisin tämän betonirumiluksen ja rakentaisin uudelleen ne vanhat puutalot, mutta tätä puretun uudelleen rakentamista Suomessa ei harrasteta edes merkkirakennusten kohdalla.
Jos tätä menoa jatketaan, Suomi tulee olemaan aika oudon oloinen maa. Rakennukset pohjoisesta Helsinkiin noudattavat samaa kaavaa, vaikka ilmasto-olotkin eroavat kovasti.
Heijastaneeko tämä sitä, että olemme kuulemma järjestelmällistä sotilashenkistä kansaa, eli ympäristöäkin raknnetaan yhtenäisesti ikään kuin armeijahenkiseen kuosiin.
Jos Pariisin Punainen Mylly olisi Suomessa, se olisi todennäköisesti purettu aikaa sitten.
Hieno kirjoitus, Taneli! Mikä hiivatti siinä on, että tyydymme niin vähään todelliseen elämänlaatuun. Ja ajattelen nyt sekä sitä ammattiylpeää pienleipuria/teurastajaa että asiakkaitaan. Mauton näennäisturvallisuus mahdollisimman halvalla…
Jos kallis ja paska ruoka ahdistaa, voi aina tietenkin rakennella mielessään olotilan, joka on todellisuutta huonompi.
“Jos tätä menoa jatketaan, Suomi tulee olemaan aika oudon oloinen maa. Rakennukset pohjoisesta Helsinkiin noudattavat samaa kaavaa, vaikka ilmasto-olotkin eroavat kovasti.
Heijastaneeko tämä sitä, että olemme kuulemma järjestelmällistä sotilashenkistä kansaa, eli ympäristöäkin raknnetaan yhtenäisesti ikään kuin armeijahenkiseen kuosiin.”
Armeijahenkisyyttä kuvaa ainakin se, että erilaisia väestönsuojeluorganisaatiota on viime vuosina kovasti kehitetty — eli vaikka armeijan organisaatio keventyisi, tehtäviä siirretään sen sijaan muille. Esim. kunnilla on omat väestösuojeluorganisaationsa, taloyhtiöillä pitää olla suojelujohtajat ja väestösuojanhoitajat jne. Väestösuojien rakentamisvelvoitteestakaan ei kovin paljon taideta tinkiä lähiaikoina. Väestösuojelun edustajat ovat olleet kovin vihaisia ehdotuksista vähentää niiden rakentamista; väestösuojathan ovat potentiaalisesti myös sotilaallisia kohteita, joissa armeija voi suojautua tai säilyttää aseita, ammuksia ym. Jos olisi oikein epäluuloinen, voisi epäillä että tapa kaavoittaa pientalotkin isommiksi kiinteistöyhtiöiksi, joiden pitää tehdä suojat, olisi jotenkin tekemisissä asian kanssa…
“Jos Pariisin Punainen Mylly olisi Suomessa, se olisi todennäköisesti purettu aikaa sitten.”
Itseasiassa ranskalaiset kunnostautuivat jo 1800-luvulla vanhan tuhoamisessa ja uuden uljaan, puhtaan Pariisin rakentamisessa. Pittoreskit keskiaikaiset rakennukset raivattiin armotta tieltä kun haussmannismi kukoisti. Kaikki ei ole aina sitä, miltä näyttää.
TM, ei ole mikään pakko myydä Närpiössä appelsiineja, eli tarkemmin näinkin isossa maassa on luonnotonta että Närpiössä, Helsingissä, Tampereella ja Varkaudessa pidetään lähes samaa valikoimaa ja hintoja. Hankalien logistiikkayhteyksien päässä ruoan pitäisikin maksaa enemmän, toisaalta myös lähiruoalla on silloin parempi kilpailutilanne. Eli ruokakaupan pitäisi olla alueellisesti erillaista ja isommissa keskyttymissä asiakassegmenttiinsä erikoistunutta. Kasvava nurina ruokakaupasta kertoo nimenomaa tästä, vaurastuva (kaupunkilais)väestö haluaa oman laisiaan kauppoja.
Mainitsemistasi syistä, nimenomaan logistiikka on keskittynyt ja tämä tuo vivun jonka avulla määräävä markkina-asema voidaan muuttaa määrääväksi asemaksi ruokakaupassa ja elintarviketeollisuudessa. Joka on jokseenkin oppikirjaesimerkki monopolin haitoista, ne tuppaavat laajenemaan. Varsinkin rekkaliikenne on raskaasti subventoitua, tähänkin auttaisi sen kulujen mukainen verotus.
Kun tuollainen duopoli on kerran päässyt syntymään, pääsyyksi tarjoan tuontirajoituksia ja ruokakaupankin politisoitumista (osuusliikkeet), niin sen purkautuminen kestää. Henk. koht. oletan että pienemmät ja ketterämmät toimijat sekä lisääntyvä tuonti syö sen ajan kanssa ainakin rannikkokaupungeissa. Helsingissä tästä on jo vähän merkkejä.
Mitä keinoja on asiantilan muuttamiseksi? Suhtaudun vähän epäillen ajatukseen ruokakulttuurin viranomaisohjauksesta. Hyvä esimerkki on pohjois-Karjala-projekti, jossa vuosikymmenien valistustyöllä leimattiin perinteinen riistaan ja vuodenaikoihin perustuva perinneruoka syömäkelvottomaksi. Jaakko Kolmosen hirventurpasyltty ja voissa paistetut järvikalat oli out, tilalle lentokoneella lennätettyjä hedelmiä ja kasviksia, ruotsalaista itäwokkeja ja pastaa. Kun näistä oli uutuudenviehätys kadonnut tuli tyhjiötä täyttämään kaikki makuaistin perusosat tyydyttävä jenkkipikaruoka ja laitoskeittiöön sopiva ruotsalaistyyppinen eineshusmankost.
Toinen esimerkki on suomalaiskansallinen maitovouhotus. Suomi on varmasti maailman ainoa maa , jossa kalsium-viranomaistädit suosittelevat aikuisille ihmisille , erityisesti naisille tolkuttomia maitolitramääriä, niinkuin muka jatkuva maksimi kalsium-määrän tyrkyttäminen elimistölle parantaisi sen imeytymistä. Kouluissa ja jopa armeijassa tyrkytetään maitoa ykkösruokajuomaksi. Itse en tietenkään maitoa juo , mutta syön kyllä jukurttia. Suostun syömään vain maustamatonta ja sokeroimatonta jukurttia, mutta sen ostaminen ei ole ollenkaan helppoa. Lähikaupassani(valitettavasti prisma) on n. 3metriä erilaisia sokeroituja jukurttia , mutta vain kaksi purkkia sokeroimatonta, usein loppu. Sokeroimattoman litrahinta on n. 1,5–2,5‑kertaa(ingman)/ 2–3‑kertaa(valio) sokeroidun hinta.Ja samat tehtaat valistavat kalsium-virkatätejä maidon terveellisyydestä. Innolla odotan ensi vuosikymmenellä vihreiden hiilijalanjälki-virkatätien ja kalsium-virkatätien yhteenottoa.
Ranskassa jo alakoululapset syövät koulu-lounaalla kolmen ruokalajin aterian. Suomessa pohditaan , riittäisikö 70 sentin sijasta 69 senttiä/annos. Aika erilaiset lähtökohdat siis. Ainoa (ruoka)ravintolatoiminta joka Suomessa jää kannattavuusrajan ylärajan yläpuolelle , on työpaikkalounasruokala toiminta , jossa ;yllätys yllätys, on normaalia kevyempi verotus. Mutta eiköhän Raimo Il Sailas ehdi senkin poistaa ennen eläkkeelle jääntiä.
Kaavoitus asioissa on kyse vain poliittisesta tahdottomuudesta.Laitetaan parkkipaikat kiinteistöverolle, verotetaan enemmän sementti-intensiivistä rakentamista jne.
Kyllä kaupan jättiyksiköt palvelevat aika hyvin nykyään valikoiman puolesta. Esim. Sellon citymarketista saa huikean määrän erilaisia tuotteita. Paljon suuremman kuin kukaan meistä tulee koskaan sieltä tai muualta ostamaan.
Mitä taas tulee kala‑, hedelmä‑, vihannestiskeihin, niin on hyvä pitää realismi mielessä. Iso osa näistä tuotteista tulee tai on peräisin ulkomailta, eikä meidän kaupoistamme tulla koskaan saamaan yhtä hyvää laatua kuin kasvatusmaissa. Ei heittäydytä lapsellisiksi.
Toistan Tanelille ja Mirkalle sen, minkä jo kirjoitin ylempänä: “Pienten lähikauppojen toimintakulttuuriin heti Pohjoismaita etelämmäs mentäessä kuuluu, että kauppaa on koko perhe hoitamassa, perhe asuu kaupan yläkerrassa ja viettää koko valveillaoloaikansa palveluvalmiudessa. He eivät katso välttämättömäksi lähteä tasan tietyn tuntimäärän jälkeen kotiin kauas pois työpaikalta eivätkä liioin matkustaa vuosittain ulkomaille ja olla muuten vain useita viikkoja poissa töistä. Elämää vietetään kaupassa niin kuin suomalainen maajussi ehkä vielä voi maalla viettää elämäänsä kotosalla.”
Minä en ihan oikeasti pysty kuvittelemaan, että suomalainen suostuisi elämään elämäänsä pienyrityksessään. Kyläkauppias jaksaa kyläkauppiaana vain, jos hän pystyy palkkaamaan henkilökuntaa niin, että pääsee palkkalaisensa tavoin säännöllisille vapaa-ajoille ja lomille.
Edelleenkään en oikein osaa sanoa miten itse tuohon suhtaudun. Ei eteläisempi pienyrityskulttuuri ainakaan siellä orjatyöltä vaikuta, mutta Suomessa siitä taitaisi nousta hirveä äläkkä. Olisiko salaisuus siinä, minkä Taneli mainitsee: “[…] sellaisten ammatinharjoittajien ja yrittäjien toimesta, jotka välittävät ja kokevat työnsä tärkeäksi, ja joilla on ylpeyttä tuottamansa laadun suhteen. Sitä ylpeyttä täällä kaivattaisiin lisää. Kaikki ylpeys tuntuu kanavoituvan siihen, kellä on ‘komein’ pytinki ja pisimmät pakastealtaat.”
Plus se, minkä minä mainitsin: ruoka ja ateriointi eivät Suomessa kuulu elämän huvituksiin ja iloihin, josta syystä niihin ei haluta satsata rahaa, vaikka joku ammattiylpeä teruastaja ihania makkaroita tuottaisikin — väkisinhän ne maksaisivat enemmän kuin Poutun lauantaimakkara (josta muuten tykkään todella, tai tykkäsin ennen kuin muuttivat reseptiä vuosi pari sitten).
Nyt voisi verkosta etsiä lukuja siitä, paljonko nettotuloistaan suomalainen, ranskalainen ja italialainen kuluttavat ruokaan.
Tarkoituksenani ei ollut yllä kiistää mono- ja duopolien haittoja, vaan esittää, että syyt ja seuraukset voivat olla monimutkaisemmat kuin kuvitellaan. Tottakai kustannukset ovat periferiassa suuremmat ja tietysti tämä, ainakin kilpailun oloissa, pitäisi näkyä myös hinnoissa.
Sensijaan tuo argumentti “lähiruoan” puolesta on edelleen käsittämätön. Täysin riippumatta kilpailun rakenteesta — en puhu nyt valikoimasta sinänsä — on täysin mahdollista, ja jopa todennäköistä, että on niin kustannusten kannalta kuin ekologisestikin kokonaisuutta ajatellen optimaalista kuskata niitä tomaatteja pidempiä matkoja kuin jos tarkasteltaisiin pelkkiä tomaatteja.
Ja oikein hinnoiteltujen ulkoisvaikutusten kanssa kustannusrakenne on sellainen, että ekologiset näkökohdat tulevat otetuksi huomioon. Jos tämä on ongelma, siis jos ulkoisvaikutukset on jätetty huomiotta, niin vika on silloin siinä, eikä se ratkea taivastelemalla tomaattien pitkää marssia.
Eikä puhuta pahaa Raimo Sailaksesta. Sailas on kuningas.
TM, en myöskään suhtaudu varauksettomalla intohimolla lähiruokaan. Kysymys on lähinnä siitä että useat ruoka-aineet (kasvikset, kananmunat, kala…) eivät ainakaan parane seisoessaan ja mitä niitä turhaan kuljettamaan jos ostajia löytyy läheltäkin. Esimerkiksi sellainen asia että keskellä järvisuomea ei pääsääntöisesti pysty ostamaan paikallista kalaa jaksaa ihmetyttää.
Minusta nämä kommentit tyyliin suomalaiset ei arvosta ruokaa, pikkukaupat ei kannata mene ohi aiheesta. Suomalaiset ei ole mikään homogeeninen joukko varsinkaan ruoan suhteen, toiset haluaa halpaa ja helppoa, toiset näkee vaivaa, ihmisillä on kaikennäköisiä terveysuskomuksia, joillain toisilla taas gastronomisia vaatimuksia… Ainakin isommissa kaupungeissa tämän pitäisi näkyä asiakassegmentteihin erikoistumisena, ihan samaan tapaan kuin ravintoloitakin on laaja kirjo. Ruokakaupan suhteen tilanne on nyt sama kuin jos vaatekauppoja olisi vain kahta eri ketjua.
Alkuperäiseen aiheeseen palatakseni, näyttöä siitä että duopoli käyttää määräävää markkina-asemaa kilpailun kitkemiseen on, enkä näe mitään ongelmaa siinä että tähän puututaan sopimusrakenteita säätelemällä. Muutenkin jo ihan tehokkuussyistä pitäisi pyrkiä siihen että kuljetukset on oma erillinen ala eikä osa kauppaketjua, tämä myös piristäisi kilpailua.
Anna-Liisa, kyllä Suomessakin moni yksityisyrittäjä elää juuri noin, pitämättä juuri koskaan vapaapäivää. Ja meillä on muutama kunnianhimoinen ruoantuottajakin, mm. Lohjan kokoisessa kaupungissa maan paras konditoria St’Honré (leipureiden suojeluspyhimys)ja mikropaahtimo Andesa, joka tuottaa ja paahtaa uskomatonta kahvia, luomua ja reilua. Ja on laadukkaita pienpalvaamoita. Ongelma vaan on, että näiden tuotteita ei siwoista ja sittareista löydä, vaan se edellyttää asiakkaalta vaivannäköä ‑ja usein sitä epäekologista yksityisautoilua.
Kunnon kommunistina olen sitä mieltä, että keskittynyt osuuskuntakauppa on parasta, mitä tomaatille on koskaan tapahtunut.
Tämä saattaisi kinnostaa:
“Between 1976 and 1989 (the dark days of unbridled supermarket expansion), 44,000 food shops and grocers went bust; when a large supermarket opens, according to ethical watchdog Corporate Watch, it results in the closure of every village shop within seven miles.
Then there is the issue of air miles and aviation fuel. The lobbying group Sustain estimates that the average Sunday lunch (including chicken from Thailand, beans from Zambia and carrots from Spain) travels 26,234 miles to the table. Indeed, the globalisation of food production — buying it from the cheapest source rather than the closest — has been taken to ridiculous extremes.”
Otteet ovat Guardianista, vuodelta 2004. Kannattaa lukea koko juttu http://www.guardian.co.uk/lifeandstyle/2004/jan/25/foodanddrink.shopping3
Aiempaan keskusteluun liittyen: On toki totta, ettei voida olettaa kaikkea mahdollista saatavan halpana ja paikallisesti, ja että joissain toisissa tuotteissa, kuten Suomessa purkitetussa luomuappelsiinimehussa on ehkä mielekästä keseenalaistaa luomun perusajatuksen säilyminen.
Silti se, että sellaisten perustuotteiden kuin peruna tai leipä laatu ja hinta ovat aivan viturallaan, on paljolti keskuliikevetoisen kaupankäynnin tuotosta.
Me osuuskauppalaiset asiakasomistajat ostamme keskitetysti saadaksemme hyvät alennukset, emmekä kapitalistisilta pientilallisilta. Meillä on sille myös viranomaisen lupa.
Asterixissa on kalakauppias Amaryllix, jonka ammattiylpeys ei salli myydä kuin Pariisista tuotettua kalaa. Hänkään ei varmaan ymmärtänyt lähiruuan hehkutusta.
Viikon verran Hiidenmaalla pyöräiltyäni ja joka paikassa vain närpiöläisiä tai mustasaarelaisia tomaatteja nähtyäni keksin yhden hyvän syyn, miksi minua kaukoruoka harmittaa:taidan olla liian lähellä tuottajaa. Minulle Turkuun tuotavat tomaatit ja banaanit ovat usein raakoja, eli tunnetustihan kasvikset kypsyvät vielä kuljetuksessa. Ratkaisu:ostan halpaa kaukoruokaa ja varastoin niitä hiukan aikaa kotonani, niin saan ne optimaalisina omaan ruokapöytääni.
Touko Mettinen
Viro
Nyt voisi verkosta etsiä lukuja siitä, paljonko nettotuloistaan suomalainen, ranskalainen ja italialainen kuluttavat ruokaan.
Erinomainen pointti! Täältä löytyi dataa aiheesta: http://www.ers.usda.gov/Data/InternationalFoodDemand/
Tämän mukaan suomalaiset käyttävät tuloistaan ruokaan 14,7 %, ranskalaiset 15,3 % ja italialaiset 16,6 % eli itse asiassa suhteessa tuloihin ruoka ei olekaan niin kallista täällä. Jos poistetaan vielä juomien ja tupakan osuus niin luvut näyttävät vielä edullisemmilta Suomelle, tämä osuus on nimittäin Suomessa 31,4 % kaikista “ruoka“menoista, Ranskassa 21,4 % ja Italiassa 16,2 %.
Toden totta. Hunajamarinoitu broileri on Suomessa halvempaa kuin viiriäinen Ranskassa.
Olen pystynyt itse osallistumaan vähän huonosti tähän keskusteluun erilaisten kesään ja perheeseen liittyvien aktiviteettien vuoksi.
Sanoin, että lähiruokaa pitäisi kannattaa ennen kaikkea kulinaarisista syistä. Olen Tiedemiehen kanssa samaa mieltä siitä, ettei lähiruoka sinänsä ole mikään ideologisesti kannatettava asia. Jos vain maantieteellista etäisyyttä ajateltaisiin, Helsingin maitohuolto pitäisi muuten hoitaa Virosta eikä Kainuusta.
Keskusliikkeet ovat huolehtineet logistiikasta hyvin, suorastaan erinomaisesti. Lähiruuan suosiminen todennäköisesti lisäisi logistiikkakustannuksia, mitataan niitä sitten rahana tai polttoaineena.
Ongelma tässä “parempi 500 kilometriä rekalla kuin 50 kilometriä pakettiautolla” ‑logistiikassa vain on se, että ruoka kulkee ajallisesti pitkän matkan pellolta jääkaappiin ja sinä aikana sen laatu heikkenee. Lihalle se ei merkitse mitään, mutta vihanneksille ja marjoille merkitsee.
Ostin tänään Söderkullasta sipoolaisia, samana aamuna poimittuja mansikoita. Ne olivat paljon parempia kuin ne puoliraakoina poimitut, matkalla kypsyneet pahvimansikat, joita K- tai S‑marketista saa. Ja tomaateistahan tämä keskustelu alkoi.
Suomessa ei saa kaupasta vastapaistettua leipää, ellei sitten sellaiseksi lasketa kaupassa “paistettua” pakasteesta valmistettua leipää.
Lähiruoka/tuontiruoka keskustelussa pitäisi pohtia elintarvikejärjestelmää laajemmin. Ei ainoastaan yhden tuotteen kannattavuutta kuljetuskustannusten näkökulmasta. Pitäisi miettiä myös mitä sosiokulttuurisia vaikutuksia ruuan tuotannolla on. On helppoa ajattelua “ulkoistaa” ruuan tuotanto toisiin maihin sillä perusteella, että tuotanto-olosuhteet ovat (oletettavasti) paremmat. Entä miten kävisi, jos Suomen pellot laitettaisiin pakettiin? Vaikutukset maaseudun kyliin, maisemaan, luontoon?
Volmertti kirjoitti: “Lähiruoka/tuontiruoka keskustelussa pitäisi pohtia elintarvikejärjestelmää laajemmin. Ei ainoastaan yhden tuotteen kannattavuutta kuljetuskustannusten näkökulmasta. Pitäisi miettiä myös mitä sosiokulttuurisia vaikutuksia ruuan tuotannolla on. On helppoa ajattelua “ulkoistaa” ruuan tuotanto toisiin maihin sillä perusteella, että tuotanto-olosuhteet ovat (oletettavasti) paremmat. Entä miten kävisi, jos Suomen pellot laitettaisiin pakettiin? Vaikutukset maaseudun kyliin, maisemaan, luontoon?”
Edellistä viestiä olen odottanut, sosiokulttuuriset, sosiaalipsykologiset ja monet muut tärkeät näkökohdat unohtuvat keskustelussa, jota käydään kvantitatiivisista lähtökohdista käsin.
Tietty, arviointi kvalitatiivisten vaikutusten suhteen on vaikeaa ja edellyttää, ei pelkkää laskemista ja suhteellisen selkeiden ulottuvuuksien pohtimista, vaan syvällistä asioiden ymmärtämistä ja vaivautumista pohtia lähtökohdista käsin, jotka eivät avaudu tuosta vain. Aihetta koskeva tieto on niin hajallaan.
Osmo:“Sanoin, että lähiruokaa pitäisi kannattaa ennen kaikkea kulinaarisista syistä. ”
No mitä tämä nyt sitten tarkoittaa käytännössä? Sitäkö, että perustetaan makuministeriö, joka päättää mikä on hyvän makuista ja maksaa tukiaisia sen mukaan, että tämä hyvän makuinen ruoka on halvempaa kuin pahan makuinen?
Eikö olisi parempi antaa ihmisten itse päättää miten paljon he arvostavat makua, tuoreutta, hintaa, terveellisyyttä ym. ostopäätökseen vaikuttavia tekijöitä?
Täytyy vielä korostaa, että mielestäni nykyinen kotimainen ruuantuotanto ei ole kestävällä pohjalla niin ekologisesti, taloudellisesti kuin sosiokulttuurisestikaan. Suomessa tilat eivät tule pärjäämään kilpailussa muiden euroopan maiden knassa, jos panostetaan bulkkituotantoon. Luomu- ja lähiruuan tuotanoa tukemalla voidaan pitää myös maaseutua eläväisempänä. Kyse ei ole kuitenkaan pelkästään maataloustuista vaan laajemmin koko elintarvikejärjestelmän toiminnasta.
Ruoka on koko ketjullaan osa kulttuuria — kaiken ravinnon tai jokaisen aterian ei ole pakko olla elämys, mutta lähtökohtaisesti Suomessa ruoka vaikuttaisi olevan prosessoitua ravintoa, jonka ensimmäinen kriteeri on säilyvyys, ja toinen neutralius, jotta samaa tuotetta saadaan kaupattua mahdollisimman suurella volyymillä.
Jos keskustellaan vain prosessoidusta ravinnosta, ei tarvinne puhua muusta kuin logistiikasta, linjoista ja tehokkuudesta, mutta tosiaan — jos puhutaan ruuasta arvoja ja makuja löytyy paljon enemmän. Miksei myös läheisiä yhteyksiä ekosysteemiin.
Johonkin tällaiseen Osmokin viittasi todetessaan, ettei Berlusconi ollut tyystin väärässä täkäläistä ruokaa kommentoidessaan.
Volmertti:“Luomu- ja lähiruuan tuotanoa tukemalla voidaan pitää myös maaseutua eläväisempänä.”
Ja telakoita tukemalla voidaan pitää ihmiset töissä telakoilla ja hevosen kengittäjiä tukemalla voidaan pitää ihmiset kengittämässä hevosia yms.
Jos kuitenkin annamme markkinoiden toimia ilman sorkkimista, niin ihmisten työpanos ohjautuu sinne missä se tyydyttää toisten ihmisten tarpeita eikä sinne missä se tyydyttää joittenkin eturyhmien tai poliitikkojen mielihaluja. Ne jotka pitävät pittoreskista maaseudusta voivat aivan rauhassa mennä sitä viljelemään tai maksaa muille sen viljelystä, mutta ei muita pidä pakottaa osallistumaan kustannuksiin.
a m‑b:llä on tässä hyvä pointti, että tieto näistä sosiokulttuurisista, sosiaalipsykologisista yms. näkökohdista on hajautunut yhteiskunnassa (kuten on kaikki muukin tieto), eli ihmisten on annettava tehdä itse omat päätökset, jotta tämä informaatio saadaan käyttöön sen sijaan, että ruetaan maksamaan jotain tukiaisia luomu- ja lähiruokatuotannolle.
Artturi kirjoitti: “Jos kuitenkin annamme markkinoiden toimia ilman sorkkimista, niin ihmisten työpanos ohjautuu sinne missä se tyydyttää toisten ihmisten tarpeita eikä sinne missä se tyydyttää joittenkin eturyhmien tai poliitikkojen mielihaluja.”
Tuo nyt on aika utopista, ettei markkinoita sorkittaisi. Kyllähän maataloutta tuetaan kaikkialla muuallakin. Miksi maataloutta ei voi tukea ja ohjata ympäristöystävällisempään suuntaan? Markkinoiden toimiessa “vapaasti” ympäristö näkökulmat unohtuvat helposti. Entä työn tekijöiden oikeudet?
Kyllähän terveydenhuoltoakin tuetaan. Miksi maatlaouden tukeminen nähdään negatiivisempana kuin perusterveydenhuollon? Molempia tarvitaan.
Sinänsä kannatan tukien karsintaa. Olisihan se viljelijällekin motivoivampaa, jos suuremman osan tulosta saisi myydystä tuotteesta. En halua puolustaan nykyistä maatalouspolitiikkaa, vaan mielestäni Suomen maataloudessa pitäisi tapahtua suuria muutoksia, jotta se solisi ekologisesti, taloudellisesti ja sosiokulttuurisesti kestävällä pohjalla. Siihen ei päästä pelkällä tukipolitiikalla vaan kysymys on paljon laajempi.
Onneksi maataloudessa ei voi edes toimia neljännesosavuosikatsausten mukaan…
Ehkä ylireagoin, mutta hieman harmittavat tämän ketjun painotukset, ollakseen vihreässä blogissa käytävä keskustelu ruoantuotannosta. Ainakin itselleni tärkein kysymys ruoantuotannossa ovat eläinten oikeudet. Tehotuotettu broileri, eli siis kaikki broileri mitä kaupasta löytää, on tuotettu miljardeja tuntevia ja tietoisia olentoja systemaattisesti kiduttavalla ja kidutuksen jälkeen murhaavalla koneistolla. Sama koskee sianlihaa ja naudanlihaa.
Siten on em. prosessin tapahduttua yksi ja hailea mitä kautta liha kaupanhyllylle päätyy, minkä hintaisena, tai mitä kulinaristista arvoa lihalla on, koska sen ei pitäisi päätyä sinne ylipäätään.
(Tämä kommentti ei tietenkään kosketa tomaatteja ja mansikoita tai tuoretta leipää, joista olen samaa mieltä. Olisin valmis maksamaan maukkaammista hedelmistä, leivästä jne. extraa.)
az kirjoitti: “[–] Ainakin itselleni tärkein kysymys ruoantuotannossa ovat eläinten oikeudet. Tehotuotettu broileri, eli siis kaikki broileri mitä kaupasta löytää, on tuotettu miljardeja tuntevia ja tietoisia olentoja systemaattisesti kiduttavalla ja kidutuksen jälkeen murhaavalla koneistolla. Sama koskee sianlihaa ja naudanlihaa.”
Luin joskuns artikkelin siitä, että hevoset kuljetetaan elävinä Italiaan syötäväksi. Asialle pitäisi tehdä jotakin.
Voisiko tuotantoeläinten elämän laatua ja loppumetrejä pisteyttää eläinten elämisen hyvyyden/ kurjuuden suhteen niin, että kuluttaja voisi halutessaan valita lihatuotteita eläinten elämän laadulliset kriteerit huomioon ottaen.
Juuso Koponen siteerasi toivettani “nyt voisi verkosta etsiä lukuja siitä, paljonko nettotuloistaan suomalainen, ranskalainen ja italialainen kuluttavat ruokaan”, ja löysikin tilaston, jonka mukaan suomalainen kuluttaa ruokaan vähiten, italialainen eniten.
Näin olin arvellutkin. Ruoka ja ateriointi eivät Suomessa kuulu elämän huvituksiin ja iloihin, josta syystä niihin ei haluta satsata rahaa.
Juuso tekee kuitenkin sellaisen päätelmän, että ruoka olisi Suomessa halvempaa kuin Ranskassa ja Italiassa. En usko, että tästä on kyse, vaan siitä ettei ruokaan Suomessa haluta satsata rahaa. Jos minun väittämäni pitää paikkansa, ruoan hinta nousee psykologisesti, lukuarvoaan korkeampiin summiin.
Nyt siis kaivattaisiin hintatilastoja.
Päivittäistavarakauppa ry:llä sellainen on, mutta siitä puuttuu Italia. Sen siitä näkee että Suomessa on kalliimpi ruoka kuin Ranskassa. [1]
Hesari kirjoitti 26.6.2009, että Suomi on euroalueen kallein maa. Elintarvikkeita ei erikseen käsitelty. [2]
Wallet Pop –sivustolla on kiintoisaa tilastotietoa Food Price Comparisons Around the World [3]. Siinä on kuudentoista elintarvikkeen (naudanpihvi, maito, kahvi, banaani jne) hinta muutamassa maassa (Yhdysvallat, Kuwait, Brasilia, Belgia, Hong Kong, Pariisi, Espanja, Etelä-Afrikka ja Lontoo – älkää minulta kysykö miksi siinä on kaupunkeja ja valtioita sekaisin). Suomea ei tietenkään ole mukana, joten meidän väittelyymme ei tästä ole iloa.
Hauska leikkikalu tuo Juuson linkkaama tilastosivu, kiitos siitä! Sen mukaan Suomi kuluttaa rasvoihin, lihaan ja kalaan hurjan paljon vähemmän kuin Ranska ja Italia, mutta leipään, meijerituotteisiin ja “muihin ruokiin” ENEMMÄN kuin Ranska ja Italia. Kutkuttava tieto sikäli, että voisin väittää sen tukevan hypoteesiani siten, että Suomessa hotkaistaan nopeita mahantäyttöjä siinä missä Italiassa ja Ranskassa valmistetaan aterioita.
[1] http://www.pty.fi/653.html
[2] http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Suomi+pysyi+sitke%C3%A4sti+euroalueen+kalleimpana+maana/1135247193806
[3] http://www.walletpop.com/specials/food-price-comparison-around-the-world
Juuson linkkaamalla työkalulla hain tilaston “Price Elasticity for Food Subgroup”. En tiedä mitä tarkoittaa “price elasticity”, mutta jos se tarkoittaa hintoja, siinä on vastaus: Suomessa ruoka on kalleinta. En tiedä toimiiko linkki valmiiseen tilastoon, mutta yritetään:
http://www.ers.usda.gov/Data/InternationalFoodDemand/RERUN.ASP?RUNID=300975910&VIEW=PEF&RStyle=1&FILETYPE=none
Price elasticity eli hintajousto tarkoittaa sitä, kuinka paljon kysyntä rdeagoi hinnanmuutoksiin. Jos hintajousto on ‑0,3, kymmenen prosentin hinnankorotus vähentää kysyntää noin kolmella prosentilla.
Herranen aika, kiitos selityksestä, Osmo. Ei ihme etten tiennyt mitä se on. Olisi pitänyt kuukkeloida ennen kuin tuikkasin linkin tänne. Ajattelin että hintajousto tarkoittaisi sitä, miten paljon saman tavaran hinta joustaa eri paikoissa myytynä. 😀
No juu, vähän tuli mutkia vedettyä suoraksi argumentoinnissa. =) Oma pointtini on että en ihan usko tähän väitteeseen että keskusliikkeiden salainen kassakaappi- tai herrasmiessopimus on pääasiallisena syynä elintarvikkeiden “korkeaan” hintaan Suomessa vaan kyse on tuotanto-logistisista tekijöistä ja asiakkaiden maksukyvystä. Ranskassa tai Italiassa sama peltoala tuottaa moninkertaisesti satoa Suomeen verrattuna, ulkomailta tuodut elintarvikkeet matkaavat lyhemmän matkan ja tiheämmän asutuksen vuoksi maan sisälläkin kuljetusmatkaa tulee todennäköisesti vähemmän. Lisäksi kaupan alan palkat ovat Suomessa isompia ja verokiilakin taitaa olla hieman leveämpi, ainakin ruuan arvonlisävero on eurooppalaisittain varsin korkea täällä.
En sano ettei kaupan keskittymisellä olisi mitään vaikutusta hintoihin, mutta itse en ainakaan usko että se on kovin suuri. Lidlin halvemmat hinnat maahantulovaiheessa selittynevät osittain markkinoinnillisilla seikoilla eli että alkuun myydään ehkä vähän tappiollakin jotta saadaan asiakaspohja muodostettua ja “olemme halvin” ‑tyyppinen brändi rakennettua. Voi myös olla että Lidlillä oli optimistiset käsitykset työvoimakustannuksista, siis että Suomessa onnistuisi samanlainen työntekijöiden kyykyttäminen kuin millä ketju manner-Euroopassa on huomattavia säästöjä saanut aikaiseksi. Itse en tästä työoloihin liittyvästä syystä Lidlissä asioi, mutta käsitykseni mukaan myös tuotteiden laatu on suomalaista perustasoa hieman heikompi. Kuulemani mukaan esimerkiksi Lidlissä myytävä Hansa-olut olisi pohjoissaksalaisten panimoiden ylijäämäeristä tehty sekoite, en sitten tiedä onko tämä vain urbaani legenda vai onko tässä jotain perää.
Lidlistä juolahti mieleen, että tuolla etelämpänä on kyllä monessa maassa päivittäistavarakauppa selkeämmin segmentoitunut eri asiakkaille. Esimerkiksi Saksassa on Lidlit, Aldit, Plussat sun muut halpamarketit joiden valikoima on suppea, pakkauskoot isoja ja laatu korkeintaan suomalaista markettitasoa ja sitten Kaiser’sin tapaiset upmarket-ketjut. Todella vaativille kuluttajille löytyy vielä erikseen esimerkiksi pelkkää luomua myyviä kauppaketjuja ja yhteen tuoteryhmään erikoistuneita pienmyymälöitä, Berliinissä silmään sattui esimerkiksi pelkästään chardonnay-viinejä myyvä kauppa.
Se piti vielä sanoa, että vaikka libertaristien kanssa harvoin tulee oltua samaa mieltä kovin monesta asiasta, Artturi on kyllä oikeassa siinä, että “laadun” sun muiden epämääräisten arvojen määrittely komiteatyönä on tuhoon tuomittu ajatus. Yhteiskunnan pitäisi huolehtia vain siitä, että ulkoisvaikutukset saadaan diskontattua elintarvikkeiden hintoihin ja jättää loppu kuluttajien ja tuottajien/kaupan väliseksi asiaksi. Eli tuotteen valmistuksen, kuljetukseen ym. liittyvät haitat ympäristölle ym. rangaistusveroina lisäyksenä hintaan ja vastaavasti esim. huoltovarmuuteen, matkailuarvoihin ym. ym. liittyvät positiiviset ulkoisvaikutukset sitten jonkin sortin tukiaisina tai verovähennyksinä. Toki näiden määrittelyssä on mahdollista mennä metsään, mistä esimerkkinä nykyinen maataloustukijärjestelmä joka on melkoinen susi, mutta mitä vähemmällä mikromanageroinnilla selvitään, sen parempi.
“Ne jotka pitävät pittoreskista maaseudusta voivat aivan rauhassa mennä sitä viljelemään tai maksaa muille sen viljelystä, mutta ei muita pidä pakottaa osallistumaan kustannuksiin.”
Pittoreskin maaseudun tukeminen ei toimi yksityisesti. Tämä on klassinen julkishyödyke:
* Se ei ole niukka, vaan kun joku on kerran tuottanut sen, siitä pääsevät nauttimaan kaikki.
* Se on vapaasti saatavilla, ja kun se on tuotettu, on mahdotonta estää ihmisiä nauttimasta siitä.
Maaseudun läpi voi ajaa kaikki ja nauttia pittoreksista maisemasta, riippumatta siitä onko henkilökohtaisesti maksanut viljelijöille maaseudun elävöittämisestä. “Pittoreksi maaseudun” rahoittaminen yksityisesti toimii yhtä hyvin kuin majakoiden tai puolustusvoimien rahoittaminen vapaaehtoisin maksuin. Yhteiskunnallisesti optimaalinen ratkaisua on kaiketi valtion subventaatiot tai säädökset. Niiden pitäisi toki kohdistua nimenomaan sellaiseen toimintaan jolla on positiivisiä ulkoisvaikutuksia: porsaiden lukumäärä navetan sisällä vaikuttaa ohi ajavien hyvinvointiin huomattavasti vähemmän kuin navetan maalipinnan kunto.
En kyllä maataloustuista erityisemmin pidä, mutta on älyllisesti epärehellistä väittää että ne voisi korvata vapaaehtoisilla maksuilla. Ei tarvitse olla kummoinenkaan ekonomisti jotta oppii ymmärtämään ettei markkinatalous aina löydä automaattisesti optimia.
Nyt menee sivu aiheen niin että kolisee. Täytyy kehua kun kerran aiheettomasti on haukuttu.
Juuso, Juuso! Lidlissä on vaikka mitä tuotteita, jotka ovat PAREMPIA kuin suomalaisissa kaupoissa. Hollantilainen täysrasvainen edam, jonka hinta on hurjasti halvempi kuin suomalaisten rasvattomien styrox-juustojen, valkoviini-hapankaali on oivallista, monen monet sakemannien makkarat ovat paitsi hyviä myös halpoja.
Nyt saa kukkakaaleja irtotavarana myös suomalaisissa kaupoissa, mutta Lidlissä niitä saa aina pakkaamattomina. Omissa suojuslehdissään (jotka on lupa riipiä pois ennen punnitusta) ne ovat paljon freesimmät kuin kelmuun pakattuina.
Lidlissä myydään myös suklaakuorrutettuja kuivattuja hedelmiä, jotka ovat taivaallisen hyviä. Siis hurmiohyviä.
Lidl toi Suomeen hyvin tummat suklaat. Nyt niitä saa jo suomalaisistakin kaupoista, mutta Lidlin piti ensin näyttää että niitä ostetaan.
Nämä nyt tulivat tässä kirjoittaessa mieleen.
Lidlissä työssä olevat sanovat kiven kovaan, että työolot ja ‑ehdot eivät ole yhtään sen huonommat kuin suomalaisissakaan kaupoissa. En tiedä miten Saksassa kyykyttävät.
Kun ensimmäisiä kertoja asioi Lidlissä se on kuin ulkomailla olisi. On kiva katsella aivan outoja brändejä.
Juuso Koposelle libertaristi-kommenttiin liittyen
Tässäkin ketjussa useimmat ovat kaivanneet enemmän kilpailua ja vähemmän keskusvetoisuutta. Anna-Liisan kanssa olen siinä samaa mieltä, että saksalainen halpaketju on tuonut nimenomaan laatua markkinoille (vaikka toki sieltäkin löytyy sekundaa), ja se kertoo jälleen surkeaa tarinaa kotoisten markettien valikoimista. Useinhan mikä hyvänsä kilpailu on kuluttajalle hyväksi. Mutta edelleen — kilapilevatko kotimaiset ketjut laadukailla valikoimilla, vai sijainnilla ja bonus-pisteiden kylkiäisillä?
Tämä on aivan pakko vielä postata tähän jo etusivulta tipahtaneeseen ketjuun, kun osuu niin kohalleen sen kanssa mihin keskustelu on rönsyillyt. Uuden Suomen kommenteista löytyivät linkit seuraaviin:
Iltalehdessä oli uutinen 17.3.2009 [1], jossa sanotaan: “[Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa] [i]Anttila perusti viime vuonna työryhmän selvittämään, onko ruoan hinnan nousu siirtynyt tuottajille, teollisuudelle, kaupalle vai kuluttajille. Selvitys paljasti hintarohmut, mutta niitä ei kerrota julkisuuteen.
- Emme hae syyllisiä. Se ei vie hankettani eteenpäin, Anttila perustelee.
Julkisuudessa on syytetty etenkin kauppaa ruoan hintojen nostamisesta, mutta Anttila ei kauppaa syyllistä.
- Kauppa on vahva ja se saakin olla, Anttila kuittaa.
Tieto ruoan hinnasta hyötyjistä suljetaan ministerin kassakaappiin. Asiaa selvittänyt työryhmä on saanut uuden toimeksiannon. Se miettii nyt keinoja, joilla kuluttaja saadaan hyväksymään ruoan hinnan nousu.[/i]”
Etenkin viimeinen virke hätkäyttää.
YLEn mukaan (uutinen 20.3.2009 [2]) hinnannousu meni nimenomaan kaupalle: “[i]S- ja K‑ryhmä jakavat 75 prosenttia kaupan markkinoista. Maataloustuottaja saa ruoan hinnasta keskimäärin viidenneksen ja kauppa sekä teollisuus molemmat kolmanneksen. Valtion osuus on arvonlisäveron muodossa yli 14 prosenttia.
Osuudet vaihtelevat elintarvikeryhmittäin, esimerkiksi kananmunista tuottaja saa lähes kolmanneksen, pakkaaja kymmenesosan ja kauppa lähes puolet. Leivästä sen sijaan viljelijän saama osuus on vain 20-osa, teollisuus saa puolet ja kauppa kolmanneksen.
- Erityisesti 2000-luvulla kaupan osuus elintarvikkeiden hinnoista on selkeästi kasvanut ja toisaalta sitten maataloustuottajan osuus on pienentynyt ja teollisuudenkin osuus jonkin verran pienentynyt, toteaa Niemi.
- Kaupan neuvotteluvoima ja neuvotteluasema ovat kyllä kasvaneet ja sitä kautta sekä alkutuottajapuoli että teollisuuspuoli saavat kuluttajan maksamasta hinnasta pienenmmän osuuden kuin aikaisemmin.
Suomessa kaupan saamat marginaalit ovat suuremmat kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa.
- Meillä kaupan katteet ovat varmaan muutamaa prosenttia suuremmat kuin muualla Keski-Euroopassa ja se johtuu osittain maan pitkistä etäisyyksistä ja hajanaisesta asutuksesta. Varmaankin on näin, että kilpailua on kaiken kaikkiaan vähemmän kuin Keski-Euroopassa, Niemi toteaa.[/i] Tämän voi kyllä Anttilan lausunnon rivien välistä lukeakin.
Aihetta jatkoi Etelä-Suomen sanomat pääkirjoituksessaan 20.5.2009 [3]: “[i]Ruoka on Suomessa todistetusti kalliimpaa kuin useimmissa muissa EU-maissa. Kaupan vastaveto tähän on Suomen korkea arvonlisävero. Ilman tätä olisimme esimerkiksi Tanskaa halvempi ruokamaa. Euroopan keskiarvoon jäisi kuitenkin yhä matkaa.[/i]”
[1]http://www.iltalehti.fi/uutiset/200903179254384_uu.shtml
[2]http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/03/ruoan_hinta_kallistuu_suomessa_eun_ennatystahtia_629351.html
[3] https://www.ess.fi/?article=237734
Vielä linkki Uuden Suomen uutisjuttuun 16.7.2009 ja sen kommentteihin:
http://www.uusisuomi.fi/raha/66238-vertailu-suomessa-hirveat-hinnat