Helsingin Sanomat kertoo, että alle kouluikäisten lasten määrä kantakaupungissa on kääntynyt kasvuun. Kun ennen muutettiin viimeistään toisen lapsen syntymän jälkeen Kallion kaksiosta omakotitaloon jonnekin Huitsin Nevadaan, nyt jäädään Kallioon. Tämä johtuu lehden mukaan lamasta: ei ole varaa hankkia isompaa asuntoa.
Laman tuoma taloudellinen eriarvoisuus varmaan selittää osan ilmiötä, mutta ei kokonaan: ensiksikin muutos alkoi jo ennen lamaa. Toiseksi lasten lukumäärä ei ole kasvanut vain itäisessä kantakaupungissa vaan voimakkaasti esimerkiksi Kruununhaassa. Kruununhakalaisen kaksion hinnalla saa aika ison asunnon Huitsin Nevadasta. Kysymys voi olla myös vaurauden kasvusta: toisin kuin ennen lapsiperheillä on varaa asua Kruununhaassa.
Väittäisin, että kyse on myös arvostusten muutoksesta. Toisen polven kaupunkilaiset arvostavat kaupunkiimaista elämänmuotoa, eivätkä halua omakotitaloon pellolle keskelle ei mitään.
Minäkin hieman ihmettelin lamaa ilmiön selityksenä.
Kyllähän omakotitalojen hinnat kehyskunnissa juuri nyt ovat suhteessa halvempia kaupunkiluukkuihin nähden kuin vaikkapa viitisen vuotta sitten. Eivät kantakaupungin asunnot ole tulleet sillä tavoin hinnassa alas kun paritalon puolikkaat Kirkkonummella.
Ja kuten Osmo sanoo, niin muuttovirta tyrehtyi jo muutama vuosi sitten kehyskuntiin, alkoi jopa jonkinlainen paluumuutto lähemmäksi keskustaa tai sen liepeille.
Tänne Munkin seudullekin tuli monta tuttavaperhettä takaisin epäonnistuneiden kokeilujen jälkeen, vaikka Munkkiniemi yllätyksekseni olikin kartalla miinusmerkkinen.
Kruununhaassa olen asunut puolisen vuotta pienten lasten kanssa ja se oli kyllä yhtä helvettiä. Minusta on ahdistava ajatus, ettei lapsilla ole mitään mahdollisuutta ennen kouluikää liikkua ilman aikuista, vai päästääkö joku 6–7 ‑vuotiaan lapsensa Krunikan puolelta Kaisaniemen puistoon, joka on ainoa leikkipaikka lähistöllä?
Töölössähän esim. on jo ihan lapsiystävällisiä paikkoja paljon.
Keskusta-asuminen voisi olla myös tietoinen valinta lapsiperheeltä. Kuitenkin tässä Hesarikin kuvaa keskusta-asumisen vain pakolliseksi resurssien puutteen vuoksi tehdyksi ratkaisuksi.
Johanna Lilius on 2008 valmistuneessa gradussaan (https://oa.doria.fi/handle/10024/37540) tutkinut lapsiperheitä, jotka ovat tietoisesti tehneet valinnan asua keskustassa. Trendi on ilmeisesti Tukholmassa jo huomattavan voimakas, Helsingissä mitättömämpi.
Ottaen huomioon, että asunnot keskustassa ovat huomattavasti kalliimpia kuin kauempana, on vaikea ymmärtää väitettä, että kukaan taloudellisesta pakosta joutuisi keskutassa asumaan.
Lapsiperheiden muuttokäyttäytymisestä väännettiin kaupungin kanssa jo pari vuotta sitten kun joku konsulttitoimisto oli laskenut ala-asteikäisten määrän vähenevän Punavuoren alueella ja kaupungin tilakeskus olisi halunnut realisoida parhaat palat opetustoimen käyttöön osoitettua kiinteistöomaisuutta. Toimenpiteen perusteena käytetyt luvut eivät silloin antaneet kuvaa todellisista trendeistä, jonka pystyimme osoittamaan.
Samanaikaisesti kun tilastoista nähdään alle kouluikäisten määrän alueella lisääntyvän, elävät päätöksenteon perusteet aivan omaa elämäänsä:
Kasvupaine kohdistuu ennusteen mukaan Kampinmalmin ja Lauttasaaren peruspiireihin, koska sekä Jätkäsaareen että Hernesaareen valmistuu uudet asuinalueet. Muissa peruspiireissä sekä koko väestön että lasten määrä on vähenemässä. Ullanlinnan peruspiirissä asuu tällä hetkellä yhteensä noin 22 600 asukasta, joista 0–12-vuotiaita lapsia on noin
1900. Vuoteen 2017 mennessä Ullanlinnan peruspiirin väestö vähenee 900 asukkaalla ja 0–12-vuotiaiden määrä noin 100 lapsella
Muilla peruspiireillä joissa 0–12 ‑vuotiaiden lasten määrä väitetysti vähenee tarkoitetaan Vironniemeä ja Taka-Töölöä, joissa alle kouluikäisten määrä on nyt kasvanut 6,4 ja 9,6 prosenttia.
Muun muassaa näillä perusteilla Punavuoren alueelta halutaan lakkauttaa erinomaisesti sijoittunut ja toimiva päiväkoti.
Onnistuessaan erilaiset hankkeet päiväkoti- ja kouluverkoston alasajamiseksi kantakaupungissa ovat toki itseään toteuttavia, eli lapsiperheet kyllä saadaan lähtemään kun palveluja tarpeeksi heikennetään.
Minä lisäisin selitykseen vielä yhden: mökkien varustelun parantumisen sille tasolle että mökeissä voi hyvin asua myös nykyisen kaltaisina leutoina talvina.
Kaupungin ahtaudessa jaksaa nyhrätä viikon kun tietää että perjantaina pääsee mökille.
Toivoa sopii että olet Osmo oikeassa.
Elina, Krunikka ja Kallio muuttuvat kyllä lapsiystävällisemmiksi jos lasten määrä alueilla kasvaa. Puistoihin tulee valvovia silmiä ja puistot siirtyvät dogaajilta asukkaille. Näin tuon aikoinaan konkreettisesti Karhupuistossa.
Kaupungit ovat kyllä maailman sivu olleet väestönieluja — syntyvyys on ollut alhaista ja aikaisemmin kuolleisuus oli suht korkeaa epidemioiden takia ja on varmaankin edelleenkin korkeaa Mumbain tai Rion slummeissa. Luulenpa että kaupunkimainen elämäntapa saattaa kuitenkin edelleen alentaa syntyvyyttä. Mene tiedä.
Tällä hetkellä maaltamuuton takia Suomen kaupungeissa syntyvyys on kyllä korkeampi kuin monessa maalaiskunnassa, mutta olisiko kuitenkin niin että vihreitten ja kokoomuksen ym. hellimä väestön keskittäminen Helsinkiin ja suuriin kaupunkeihin alentaa syntyvyyttä ?
Voin kyllä olla väärässäkin — onkohan kukaan tutlkinut sitä mikä on vaikkapa kolme sukupolvea Helsingissä asuneen väestön syntyvyys kaupunkiin muuttaneitten syntyvyyteen nähden. Ero voi olla suurikin. No tällaisia asioita harvoin tutkitaan vaikka ne voisivat antaa osviittaa tulevasta paremmin kuin moni “tykkäät sä että …” tutkimus.
Mikään yksittäinen selityshän ei varmaan riitä kuvaamaan lehdessä esitettyä ilmiötä, mutta isompaan asuntoon vaihtamisen hidastumiseen on saattanut vaikuttaa myös se, että ennen tätä lamaa asuntolainakorot kaksinkertaistuivat lyhyessä ajassa.
Ja kun koroissa oli nousutrendi päällä mitään varmuutta ei ollut siitä, että korot olisivat jääneet edes tuolle aiempaan nähden tuplatasolle. No sitten tuli tämä taantuma / lama jonka jyrkkyys tuli yllätyksenä melkein kaikille ja näin korot vaihteeksi sitten takaisin alas.
Elina,
kruununhakalaisena isänä voin kyllä todeta että lasten kanssa täällä eläminen on kaukana helvetistä. Leikkipuistoja on muitakin kuin Kaisaniemessä — näin kesäaikaan Tervasaari on aivan loistava paikka. 6–7 ‑vuotiaan voi huoletta päästää esimerkiksi Säätytalon puistikkoon tai juuri uusittuun Liisanpuistoon omin päin. Autoliikenne Krunikassa on kuitenkin kohtuullisen vähäistä kantakaupungin mittakaavassa verrattuna vaikkapa Töölöön.
Lapsiperheen elämä pääkaupunkiseudulla on joka tapauksessa kompromissien tekemistä, tasapainoilua tilantarpeen, palveluiden saavutettavuuden, hoitopaikkojen ja työmatkan välillä. Ei Helsinginniemi ole missään nimessä huono vaihtoehto!
Katselin vähän hintoja…
Jos perhe asuu 60 neliön kolmiossa Krunikassa, niin sillä rahalla saa hyvinkin 130–150 neliötä Nurmijärven Klaukkalasta. Sivummalta tietysti saa vielä edullisemmin. Klaukkalassahan on ihan hyvät palvelut.
Teemu K,
Luulen, että nämä uusurbaanit lapsiperheet eivät ole niitä, jotka pakenevat maalle joka viikonlopuksi. Se on ihan toista porukkaa.
Sami,
Meillä on selvästi aivan erilaiset käsitykset 6–7 ‑vuotiaien lasten tarpeista. Liisanpuiston ja Säätytalon takapuolen kaltaisia pikkuplänttejä pidän hiekkalaatikkoikäiselle, 1–3v. sopivina.
Em. ikäisen tulisi saada pyöräillä isolla reviirillä, rakentaa majaa, kiipeillä kallioilla ja puissa, kehittää monipuolisesti karkeamotorisia ja sosiaalisia taitojaan juoksuleikeissä jne.
Mutta pääasiahan on että itse viihtyy, kuten ilmeisesti te perheenä viihdytte. Eihän kaikkien tarvitse onneksi asua samassa paikassa. Minä arvostan isoja pihoja, laajoja metsäisiä ulkoilualueita ja avaria lasten leikkipuistoja pienenkin lapsen kanssa.
Kruununhaassa lähin ohjattua toimintaa järjestävä leikkipuisto oli Toisella linjalla. Sinne lasinsirujen keskelle piti kävellä Hakaniemen saasteiden, melun ja asosiaalisen aineksen läpi päivittäin… riitti minulle hyvin pian, kun vertailukohtana oli edellinen asuinpaikkamme, Etelä-Haaga.
Ehkäpä ihmiset ovat tottuneet elämään ahtaammin ja hyväksyvät ahtauden hintana siitä, että saavat asua keskustassa.
Toisin kuin usein mainitaan, Klaukkalassa on hyvät palvelut ja ne ovat lähellä. Lisäksi Nurmijärvelle muuttoa liioitellaan. Tahti on kuulemma ollut 200–300 henkeä vuodessa, mikä ei Helsingin asukasluvussa (500 000) tunnu missään.
Luulenpa, että yksi syy pysyä Helsingissä on liikenne. Klaukkalasta saa ison omakotitalon, mutta toisaalta voi helposti tarvita kaksi autoa, jos isä ja äiti ovat molemmat töissä jossain hesassa. Autot tulevat kalliiksi.
Omakotiasukkaana muistutan,että suurin osa omakotitaloistakin on muualla kuin pellon keskellä ilman palveluja tai naapureita. Pellon keskellä ovat yleensä maatilat. Joitakin okt-alueita on kyllä tehty vähän tyhmästi kauas palveluista. Näissä ehkä suunnittelu on lähtenyt arvioista, että palvelujakin tulee kun alue kasvaa ja asukkaita tulee lisää.
Olen lukenut, että syntyvyys on yleisesti nousussa muuallakin Suomessa? Ja tätä vahvistaa myös arkipäivän havainnot lähipiirissä.
Lapsiperhe voi viihtyä hvyin myös kaupunkiasunnosa kunhan perusasiat alueella toimivat. Lama on kyllä lykännyt monien omakotitalohaaveen toteutumista, ja ehkä johtanut koko haaveen hylkäämiseen.
Voisikohan yksi selitys löytyä Helsingin kehäteiden ruuhkaisuudesta? Moni Hervantaan töihin tuleva tulee jostain Kangasalalta tai Lempäälästä autolla yhtä nopsaan ellei nopsempaa kuin tulisi bussilla Tampereen keskustasta. Helsingin kehyskunnista ei taideta yhtä nopeasti työpaikoille päästä.
Ei siitä omakotitalosta ole juurikaan iloa, jos arkena siellä ei kerkiä kuin käydä nukkumassa.
Kuten edellä on jo todettu syyt ovat varmasti moninaiset. Tärkeimpänä syynä pitäisin kaupungistumista. Suomalaisilla on vielä varsin lyhyt historia kaupunkiasumiseen ja vaikuttaa siltä, että lapsen kasvattaminen kaupungin keskustassa alkaa viimein olemaan muutakin kuin poikkeus.
Oma vaikutus on varmasti perheiden monimuotoisuudella, jota esiintyy erityisesti kaupunkiseuduilla. Lapsiperhe voi olla nykyään muutakin kuin isä, äiti ja kaksi lasta.
Kolmantena merkittävänä syynä pidän jo mainittuja asumis- ja työmatkakustannuksia, joita ei usein osata ottaa huomioon kun tehdään hintavertailua eri asumismuotojen välillä.
Kyllä Suomessa lapsia on aina kaupungeissa kasvanut, mutta heitä on kovasti säälitelty. Monen maaltamuuttaneen mielestä ainoa oikea lapsuus vietetään maaseudulla tai ainakin omakotitalossa.
Itse ikäni kerrostalossa asuneena en ole koskaan ymmärtänyt mitä säälittävää tässä asumismuodossa on. Talon yhteisessä pihassa oli 70–80 ‑luvuilla paljon lapsia ja hyvin tilaa leikkiä. Enemmän säälittivät rivitaloissa ja omakotitaloissakin asuneet lapset. Eiväthän he voineet kotipihassaan edes palloa potkaista, koska se meni siitä heti naapurin puolelle.
Perjantaisin helsinkiläisiä ajaa jonossa 6‑tietä vielä Huitsin Nevadaakin kauemmaksi ja sunnuntaina takaisin. Miksi?
Kallion perhevalmennusryhmässä käyneenä voin vahvistaa, että ryhmä on ilmeisesti koko kaupungin suurin. Porukalle on itseasiassa tulossa jo toista lasta ja jäävät edelleen kantakaupunkiin.
Olen samaa mieltä Oden kanssa, että kyse näyttää olevan jonkinlaisesta kulttuuurin muutoksesta. “Hyvä lapsuus” ei edellytä omakotitaloa ja omaa pihaa.
Olen ymmärtänyt, että vihreät kannattavat tiivistä kaupunkiasutusta liikenteen jne takia. Jos kaikki lapsiperheet alkaisivat noudattaa Hesassa Elinan tapaa, niin mihin tässä jouduttaisiin? Toki Uudellamaallakin maata löytyy, mutta työpaikkoja tietysti vähän rajoitetummin? Menneisyydessä aika hyvin ne kersat kuitenkin pärjäsivät ihan keskellä stadia. Tottakai Elinan haluamat jutut lapsilleen ovat hienoja ja oikeita, mutta eivät kai kaikkien haluamia tai mahdollisiakaan?
Mitä järkeä on muuttaa omakotitaloon kauemmaksi, kun kaikki palvelut ja harrastukset on täällä lähempänä?
Oma tönö keskellä ei mitään ja kaikki kaukana, ei kuulosta houkuttelevalta. Helsingissä ei tarvitse omistaa autoa ja pääsee mukavasti liikkumaan julkisilla eri paikkoihin ja lapsille on vaikka mitä tapahtumaa, harrastusta ym.
Ei tarvitse pitkälle tästä lähteä, kun jo tarvitsee omaa autoa ja silti menee paljon aikaa kun ajelee sinne ja tänne eri paikkoihin tenavan kanssa. Kaiken lisäksi sellaisia nopeita lähtöjä ei tehdä tyyliin, hei tuollahan on tommonen juttu lähetääs kattomaan.
KariR, kutostien liikenteen saa jonoksi jo tuhannella autolla tunnissa suuntaansa, eli ei siihen miten hirveitä massoja tarvita. Nuo säännölliset maalleajajat ovat muutenkin luultavati vanhempaa väkeä, tätä tukee esim. tilasto vapaa-ajan asuntojen käytöstä ikäluokittain, kts. http://www.stat.fi/artikkelit/2008/art_2008-12–15_007.html?s=0#3
Arvaan että keskiverto 25–40 vuotias helsinkiläinen on jollain mökillä/maalla keskimäärin kaksi viikkoa vuodessa. Osittain kyse on elämäntilanteesta, vanhemmilla ihmisillä on enemmän aikaa mökkeillä, mutta väittäisin että on tässä jokin sukupolvierokin. Jotenkin niin, että nuoremmalle kaupunkilaisväelle mökki on vaan yksi lomanviettopaikka siinä kuin Tallinna tai Kanaria, eikä mikään alkukoti johon palataan aina kun päästään.
Anekdoottipohjalta, ikäpolveni mökkeillee vanhempiensa mökeillä, ja kun heistä aika jättää nousee perikunnalle usein esiin kysymys että onko tälle käyttöä? Mökistä on kuitenkin sekä kustannuksia että vaivaa, eli tuntuu vähän tyhmältä pitää sitä jos siellä käy pari kertaa vuodessa, toisaalta taas paikkaan on useimmiten muodostunut jonkinlainen tunneside joka yhdistyy velvollisuuteen hoitaa vanhempien perintöä.
Kaupunkielämässä on huonona puolena ettei pysty samalla tavalla harrastamaan käytännön kädentaitoja kuin maalla.
Tästä syystä kaupunkilaiset ovat yleensä vähän avuttomampia kuin maalla asuvat. Huom. asun Helsingissä.
Työväenopistoissa on kaikennäköisiä alan kursseja, mutta se ei ole sama asia. Maalla ihmiset luonnostaan
jo pakosti joutuvat tekemään kaikennäköistä. Kaupungissa ei voi ruveta nikkaroimaan tai rakentelemaan
omia juttuja silloin kun huvittaa.
Toinen ikävä ilmiö on saasteet, keskustassa saa kyllä katsoa milloin lähtee lenkille, ettei vedä
keuhkoihinsa liian paljon pölyä ja pakokaasua, siltä ei voi täysin välttyä. Oma lukunsa on kaupungissa huomattavasti yleisempi ihmisten häiriökäyttäytyminen, johon joutuu aika usein törmäämään.
Myös joutuu katsomaan enemmän lapsen perään, kun kaikennäköisiä hörhöjä on liikkeellä, eli lapsen liikkuminen on rajoitetumpaa kun maalla ja yhteisöllinen elämä on heikompaa kun pienillä paikkakunnilla. Tosi se nyt on jo muutenkin näivettynyt viimeisinä vuosikymmeninä.
Nää on niitä lapsiperheiden kannalta ikväiä ilmiöitä.
Mihin tyuo tieto kaupunkilaisten yleisemmästä häiriökäyttäytymisestä perustuu. Kyllä meillä mustimmat henkirikosluvut ovat syrjäseuduilla.
“Mihin tyuo tieto kaupunkilaisten yleisemmästä häiriökäyttäytymisestä perustuu. Kyllä meillä mustimmat henkirikosluvut ovat syrjäseuduilla.”
Suhteutettuna väkilukuun maan rikollisin kunta taisi olla Sottunga Ahvenanmaalla. Syynä tosin oli se, että Ruotsinlaivat kulivat Sottungan ohitse juuri yökerhojen sulkemisaikaan, ja rikos´ksen tpahtumapaikaksi merkitään tällöin Sottunga.
Miksi aina laitetaan asumispaikkoina vastakkain syrjäseutu tai Helsingin kantakaupunki? Asumme omakotitalossa mm siksi,koska olemme musiikkiperhe, jota ei kerrostalossa hyvällä katsottaisi(kuunneltaisi).
Silti emme asu missään korvessa vaan kävelyetäisyydellä ovat sekä suomen- että ruotsinkieliset ala- ja yläasteet, lukio, uimahalli, kirkko, kaupat, uimaranta, venesatama, toisen työpaikka jne. Lisäksi on tunne “omasta kylästä”, jossa toisia tervehditään ja naapurin lastenkin perään katsotaan.
Ja jos kantakaupunkiin on asiaa, niin sinne pääsee julkisilla 20 minuutissä ja omalla autolla vielä nopeammin.
Osmo,
Jos Pekka kävelee tunnin ajan pellonlaitaa Juuassa ja Matti samanaikaisesti Hesaria pitkin kurvaten välillä Kurvin kautta Hämeentielle niin kumman oletat näkevän enemmän häiriökäyttäytymistä? Pekan vai Matin?
Henkirikokset eivät ole häiriökäyttäytymistä sanan varsinaisessa merkityksessä. Elinkautinen tuomio häiriökäyttäytymisestä… hmm?
hehtaaria kohden häiriökäyttäytymistä Helsingissä on varmaan enemmän kuin Lapin tuntureilla, mutta asukasta kohden tilanne on vähän toinen. Pekan kannattaa pysyä kotona.
Ilmiön olen itsekin havainnut, kun olen istunut useammankin asusntoyhtiön hallituksessa. Lapsiperheet lisääntynvät kaupungissa. Samoin toimistoja k´mjutetaan kantakaupungissa takaisin asunnoiksi.
Toisaalta kantakaupungissa ja Töölössä asunnot ovat pienemmät, toisaalta kaikki palvelut, urehilukentät jne ovat lähellä. Joko kävelymatkan tai ratikkamatkan päässä. Ja työmatka on lyhyt
Espoossa ja Kirkkonummella hyvien julkisten yhteyksien päsäsoelvat omakotitontit ovat pieniä, jopa vain 400 m². Eikä leikkialueitakaan välttämättä oikein lähellä ole.
Kun asuin Krunikassa 75 ‑80, siellä oli vielä aika paljon lapsia ja kiva neuvola. Nyt on sellaisia joilla on, ei välttämättä kovin suurta, perittyä varallisuutta joka mahdollistaa asunnon hankkimisen kantakaupungista.
“Mihin tyuo tieto kaupunkilaisten yleisemmästä häiriökäyttäytymisestä perustuu. Kyllä meillä mustimmat henkirikosluvut ovat syrjäseuduilla.”
Henkirikokset ovat tavallisen ihmisten kohtaamisista ongelmista harvinaisempia verrattuna tavallisempaan arkiseen häiriökäyttäytymiseen, jota kohtaa liikkuessaan.
Yleisesti ihmisellä on aika pieni todennäköisyys joutua henkirikoksen kohteeksi. Häiriökäyttäytymistä kaupungeissa esiintyy ja paljon, jos vain viitsii liikkua julkisilla liikennevälineillä ja julkisilla paikoilla. Tässä on tietenkin kaupunginosien välillä eroja. Tieto perustuu ihan käytännön havaintoon kun liikkuu kadulla tai kun oleilee maaseudulla.
Jos tätä häiriökäyttäytymistä tilastoitaisiin, niin siinä olisi taas sellainen tilastotuktimus jossa olisi tuloksena tää kerrostalossa asuvat käyttävät keskimäärin enemmän hissiä …
Voihan tietenkin maallakin olla jollain alueella ihmisiä, jotka joutuvat epätavallisen paljon häiriökäyttäytymisen kohteeksi, jonkin paikallisien ilmiön takia. En oikein usko sen olevan kovin yleistä.
“hehtaaria kohden häiriökäyttäytymistä Helsingissä on varmaan enemmän kuin Lapin tuntureilla, mutta asukasta kohden tilanne on vähän toinen. Pekan kannattaa pysyä kotona.”
Maalla se yleisempi tapa joutua jonkinlaisen häiriökäyttäytymisen kohteeksi, on kun lähtee asioimaan jonnekkin kauppakeskukseen siis maalta pois. Jossain taajamissa voi häiriökäyttäytymistä sitten esiintyä jo vähän enemmänkin. Tilannetta vähän tietysti vinouttaa se, että yleisesti ongelmat ovat lisääntyneet.
Häiriökäyttäytymistä, pahoinpitelyjä ja omaisuusrikollisuutta on enemmän suurissa kaupungeissa kuin maaseudulla myös asukasmäärään suhteutettuna.
Tarvitaanko tähän nyt jokin lähde, ennen kuin uskot?
“Mihin tyuo tieto kaupunkilaisten yleisemmästä häiriökäyttäytymisestä perustuu. Kyllä meillä mustimmat henkirikosluvut ovat syrjäseuduilla.”
Veikkaan alkuperäisen kirjoittajan tarkoittavan sitä että häiriökäyttäytyminen on todennäköisempää tiheästi asutuilla paikoilla eikä suhteutettuna väestöön. Tämä on itsestään selvää, jos ei ole ihmisiä niin ei ole häiriköitäkään. Tämän takia myös valvonnan pitäisi olla tiheään asutuilla alueilla vahvempaa.
Yksi huutava juoppo pystyy pilaamaan kantakaupungissa tuhannen muun unet. Jos Pena ja Eki leikkii puukkohiippaa tuusulalaisen rintamiestalon pihalla tai Hakaniemen torilla, niin jälkimmäinen terrorisoi myös tuhansien torien käyttäjien elämää ja edellinen ei, vaikka tilastollisesti puukkohippatodennäköisyys per capita olisi yhtä suuri Tuusulassa ja Hakaniemessä. Minusta meillä suhtaudutaan aivan liian keveästi häiriökäyttäytymiseen julkisilla paikoilla, osa vähättelyä on pakeneminen tilastojen taakse. Julkista tilaa pitää hoitaa ja osa tätä on kohtuullisen rauhan ylläpitäminen, kutsutaan sitä vaikka kaupunkiympäristön suojelemiseksi.
“Kun ennen muutettiin viimeistään toisen lapsen syntymän jälkeen Kallion kaksiosta omakotitaloon jonnekin Huitsin Nevadaan, nyt jäädään Kallioon.”
Siikajoki on “tutkitusti” Suomen lapsiystävällisin kunta halpoine asuntoineen ja ilman mahdollisuutta harrastaa mitään, mikä vie ajatukset pois “Jessestä”.
Siikajoella on sattumalta myös Huitsin Nevada — niminen olutkapakki.
Tässä valaiseva kirjoitus siitä, kuinka erkkomedia väänsi varsin ahdistavasta Siikajoesta lasten paratiisin:
http://pseudonyymi.blogspot.com/2008/10/kuinka-manalasta-tehtiin-lasten-onnela.html
Asukasta kohti laskettuna väkivaltatapauksia on eniten Maarianhaminssa, Lapissa, Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa
“Olen ymmärtänyt, että vihreät kannattavat tiivistä kaupunkiasutusta liikenteen jne takia. Jos kaikki lapsiperheet alkaisivat noudattaa Hesassa Elinan tapaa, niin mihin tässä jouduttaisiin? Toki Uudellamaallakin maata löytyy, mutta työpaikkoja tietysti vähän rajoitetummin”
Koko Suomen kansa sopii asumaan alueelle, joka on 70x70 km. Asuntona 1000 m² tontilla oleva omakotitalo ja silti 60 % alueesta jää liikenteen työpaikkojen ja yleisten alueiden käyttöön
Leena, oma tilanteesi on kyllä todella hyvä. Tuo ei onnistu kohtuu hinnalla suurissa kaupungeissa.
Ainakin Tampereen seudulla, jos haluaa asua julkisen liikenteen parissa ja pärjätä ilman autoa, niin silloin työpaikan on oltava keskustassa tai on itse pakko asua keskustassa. Tämä johtuu siitä, että kaupunginosista ei pääse julkisilla kuin keskustaan. Jos menet kaupunginosista toisiin kaupunginosiin, niin joutuu menemään kahdella bussilla ja tämä vie vähintään tunnin.
Monet nuorista haluavat pärjätä arkielämässä ilman autoa (vaikka auto tallissa olisikin) tai ainakin siten, että kahta autoa ei tarvitse pitää. Valitettavasti tämä rajaa Tampereella kohtuuhintaiset omakotitalot pois, koska ne sijaitsevat kaukana keskustasta. Monet omista tuttavista* ovatkin tehneet päätöksen ja hankkineet asunnon keskustan tuntumasta.
Uskoisin, että samoja ajatuksia on Helsingin nuorilla aikuisilla.
* Omat tuttavani ovat nuoria akateemisia ihmisiä, joilla tulot ovat keskitasoa korkeammat.
“Kyllä meillä mustimmat henkirikosluvut ovat syrjäseuduilla.”
Nuoret myös lisäävät juomistaan, tupakointiaan ja huumeidenkäyttöään maaseudulla enemmän kuin kaupungeissa ja ovat ajaneet kaupunkien ohi, joissa trendi on laskeva.
Erityisen kuvaavaa on liuottimien nuuhkimisen yleisyys: 15 % maalaisnuorista on impannut. Kaupungeissa 9 %. Myös sellaiset inhat ilmiöt kuin alkoholin ja lääkkeiden sekakäyttö yleistyy maalaispoikien parissa, kaupungeissa käyttö on vähäisempää ja trendi on alas.
Jos siis haluat lapsesi terveeseen ja tulevaisuudessa yhä päihdevapaampaan kasvuympäristöön, älä muuta maalle. Lapsesi on siellä vaarassa — aivan aidosti ja tutkitusti.
Ks. Stakesin Suomen ESPAD-aineiston tuloksia vuodelta 2007. Tulokset yltävät 16-vuotiaisiin.
http://yp.stakes.fi/NR/rdonlyres/A772C405-5DF4-4819–871B-C8B74F9F680C/0/ahlstrom.pdf
Eipä ole Maaseudun Tulevaisuus tai Verkkoapila asiasta paljon huudellut.
“hehtaaria kohden häiriökäyttäytymistä Helsingissä on varmaan enemmän kuin Lapin tuntureilla, mutta asukasta kohden tilanne on vähän toinen. Pekan kannattaa pysyä kotona.”
Missasinkohan nyt jotain?
Kavelyretkellaan pellon laidassa Pekka tapaa yhden ihmisen ja Matti samassa ajassa Hesaria pitkin kavellessaan sata ihmista. Jotta Pekalla olisi enemman syyta pelata hairiokayttaytyjia kuin Matilla, maalaisten pitaisi keskimaarin hairiokayttaytya yli sata kertaa enemman kuin kaupunkilaisten.
Ei Pekka ole siinä mielessä väärässä, että kaupungissa ihmiset luultavasti rajoittavat liikkumistaan enemmän kuin maalla. Pelon maantiede on kaupunkilainen käsite.
Miksei lapsi saisi nähdä häiriökäyttäytymistä? Asuin lapsuuteni Helsingin pahamaineisimmilla kulmilla ja näin pultsareita, ilotyttöjä ja ruumiita.
Lapsuuteni ja nuoruuteni oli terve, turvallinen ja raitis.
Elina: “Em. ikäisen tulisi saada pyöräillä isolla reviirillä, rakentaa majaa, kiipeillä kallioilla ja puissa, kehittää monipuolisesti karkeamotorisia ja sosiaalisia taitojaan juoksuleikeissä jne.”
Noita kaikkia voi tehdä missä tahansa Helsingissä. Pieni pyöräilyreviiri on vihoviimeinen asia joka kuvaa urbaania lapsuuttani. Lapset kyllä löytävät kiipeilypaikkoja, kallioita ja puita. Lapset eivät kärsi aikuisten pakkomielteistä, kapeakatseisuudesta ja mielikuvituksen puutteesta.
Pekka voi myös muuttaa nimimerkki Leenan kaupunginosaan, joka on ulkoistanut häiriökäyttäytymisen muihin kaupunginosiin pitämällä kaupungin vuokra-asuntojen osuuden tehokkaalla nimby-lobbaamisella lähes nollassa.
Olen aina inhonnut tällaista nollasummapeliä, mutta kieltämättä se pelin voittajan näkökulmasta näyttää toimivan (pari viikkoa sitten ko kaupunginosaan paluumuuttanut) eikä sitä siksi voi vastustaa millään järkiargumentilla tai ennakkoluulojen vastaisella valistuksella.
Pikkukaupungeissa ja maaseudulla lapsia nimenomaan joutuu kuskaamaan joka paikaan omalla autolla. Mutta hoituuhan se toki, kun kauppoihin autoilut sopivasti rytmittää tämän kanssa yhteen.
Maalla kouluihin on matkaa ja paikkakunnalla ei välttämättä ole lukiota. Lapset toki saattavat nauttia luonnosta ja temmeltää vapaina. Hyvässä lykyssä ikätovereitakin löytyy pyöräilyetäisyyden päästä — paitsi tietenkin talvisin. Toki sitä voi hiihtää, mutta kun mennään niin pohjoiseen, että lunta riittää latujen tarpeisiin, saadaan kuulla, että susia/karhuja on liiaksi, jotta lapset saattaisivat liikkua valaisemattomilla taipaleilla yksinään.
Pikkukaupungeissa saatetaan haaveilla semi-idyllistä, mutta kaikissa käymissäni paikoissa, joissa puumajoja saattaisi kuvitella rakentavansa, on yleensä spurguja kyhäämässä omiaan tai vaihtoehtoisesti rajattomasti materiaalia hylättyjen jääkaappien ja autonromujen muodossa.
Käytössä oleva asuintila kaupungeissa on toki pienempi, mutta kaupunkiin kuulukin oleellisesti yhteisen tilan käyttö — ja tarkoitan tällä myös maksullisia palveluita kahviloista uimaloihin — mikä puolestaan laajentaa elämisen piiriä ja laatua huomattavasti.
En ymmärrä väitettä, että lapsiperheet olisivat jollain tavoin pakotettuja kärsimään kaupungista ja kaupungin kuvitelluista haitoista. On toki aitojakin haittoja, mutta haittavapaaseen alueeseen en ole vielä törmännyt.
“Tämä on itsestään selvää, jos ei ole ihmisiä niin ei ole häiriköitäkään. Tämän takia myös valvonnan pitäisi olla tiheään asutuilla alueilla vahvempaa.
Yksi huutava juoppo pystyy pilaamaan kantakaupungissa tuhannen muun unet. Jos Pena ja Eki leikkii puukkohiippaa tuusulalaisen rintamiestalon pihalla tai Hakaniemen torilla, niin jälkimmäinen terrorisoi myös tuhansien torien käyttäjien elämää ja edellinen ei…”
Toiset kun eivät ihan ymmärrä, miten kaupungissa asutaan. Tavat on kuin metsässä asuvilla. Kaupungissa asuu muitakin ihmisiä. Sekin pitäisi ottaa huomioon. Kerrostalossa ei saa huudattaa stereoita silloin kun järjestyssäännöissä
on määrätty hiljaisuus. Julkisilla paikoilla tappelu ja riehuminen tietääkseeni on jo kaupungin järjestyssäännössä
kiellettyä ym…
Itseasiassa kaupungissa ongelmia aiheuttavat sellaiset elämäntavat jotka voisivat paremmin toimia jossain metsän keskellä erakkomökin eläjällä. Ai niin täähän on Osmon saitti, kohta se varmaan sensuroi tämän, kun ehdottamani esimerkki aiheuttaa linnuille ja luonnolle häiriötä 😉
“Miksei lapsi saisi nähdä häiriökäyttäytymistä? Asuin lapsuuteni Helsingin pahamaineisimmilla kulmilla ja näin pultsareita, ilotyttöjä ja ruumiita.”
Näkeminen ja kokeminen ovat kuitenkin eri asioita ja toisaalta miten siitä voisi vetää jonkun normin, jos itse olet lapsena joutunut näkemään, niin myös muidenkin kohdalla pitäisi päteä sama niinkö?
Mulla on yksi ehdotus ainakin yhden häiriökäyttäytymisen muodon eli tappeluiden ja nujakoimisen vähentämiseksi. Tämä voisi toimia kotitappeluissa ja myös ulkona tapahtuvissa mittelöissä. Yleensä niissä tulee vammoja, joita joudutaan paikkaamaan ensiavussa, tai ainakin on riski olemassa että vammoja syntyy.
Julkisen terveydenhoidon pitäisi velottaa todelliset kustannukset kun lähdetään paikkauttamaan vammoja päivystyksessä. On sen verran kallista touhua, että rauhoittaa kummasti tappelijoita. On aika kallista touhua, jos lasketaan päivystyksessä olevien palkkakustannukset ym. täysmääräisenä ja ruvetaan määräämään jollekin tikkaukselle todellista hintaa. Tää ei tietenkään ihan kaikkiin ryhmiin toimi, esimerkiksi varattomat eivät pysty maksamaan. Mutta joukossa on aina töissä käyviä riehujia ja rähisijöitä, kotiriehujat tai sitten ulkoriehujat.
Häiriökäyttäytymistä, pahoinpitelyjä ja omaisuusrikollisuutta on enemmän suurissa kaupungeissa kuin maaseudulla myös asukasmäärään suhteutettuna.
Pyöräytin huvikseni taulukkolaskennassa Tilastokeskuksen kannasta löytyvät tiedot poliisin tietoon tulleesta rikollisuudesta ja kuntien asukasluvusta. Tuli epähuomiossa valittua eri vuodet (rikokset 2008 ja asukasluku 2007) ja huomasin virheen jo kohtuullisen työmäärän jälkeen, joten tiedot eivät ole ihan tarkalleen oikein, etenkään kuntaliitoksissa mukana olleiden kuntien osalta (näitä 2008 oli kuitenkin vain muutamia, iso rysäyshän oli tämän vuoden alussa), mutta suuntaa nämä varmaankin antavat.
Ainakin top 25 rikollisimpiin kuntiin (poliisin tulleet rikokset rikoslakia vastaan tuhatta asukasta kohti) mahtuu niin pieniä kuin suuria kuntia:
Pertunmaa 394
Pernaja 209
Suomusjärvi 208
Kaskinen 205
Joutsa 177
Luumäki 174
Ikaalinen 169
Mellilä 167
Maarianhamina 167
Juva 159
Turku 154
Helsinki 152
Pyhtää 152
Hirvensalmi 149
Liljendal 148
Virolahti 147
Korpilahti 142
Forssa 142
Nastola 140
Kiikoinen 140
Lemu 138
Heinola 136
Mäntyharju 134
Vantaa-Vanda 133
Siinä Elina on oikeassa, että aivan kärkikunnat ovat pieniä ja kaikki isot kaupungit ovat rikosmäärissä ainakin jonkin verran yli maan keskiarvon (79). Sen tuntumassa ovat kuitenkin mm. Espoo (83), Kuopio (94), Lappeenranta (93), Rovaniemi (86) ja Joensuu (93).
Kysymys siitä rikollisuudesta jonka uhriksi tai todistajaksi lapsi voi joutua on tietysti hieman näitä tilastoja monimutkaisempi. Esimerkiksi isomman alueen keskuskunnassa yleinen rikostyyppi on ravintoloiden sulkemisaikaan käytävät humalaiset tappelunnujakat, joita harva lapsi joutuu näkemään koska on kiltisti nukkumassa. Kivikaupungissakin lapsiperheellä on sen verran varaa valita asuinpaikkansa että baarin tai snägärin yläkerrassa ei muutenkaan ole pakko asua.
–
Itse olen ikäni asunut Helsingissä ja viettänyt lapsuuteni Olympiakylän kerrostaloissa (heti syntymän jälkeen asuin vähän aikaa myös Kruununhaassa). Sen verran kun on radanvarresta ja kauempaa maakunnista kotoisin olevien kavereiden kanssa tullut keskustelua lapsuuden kasvuolosuhteista, valinta kyllä mahdollisten omienkin lasten kasvattamiseen kallistuu vahvasti kaupunkiin. Ei-niin-liikunnalliselle lapselle riittää kaupungissa ihan eri tavalla järkeviä aktiviteetteja kuin maalla; itse viihdyin kirjastossa ja kuvataidekerhossa, ja tuli niitä majojakin rakennettua eivätkä metsien miesten majat siinä mitään haitanneet vaan päin vastoin tarjosivat mielenkiintoista lähdemateriaalia siihen miten voisi itsekin rakentaa. Vasta paljon vanhempana olen “oppinut” ylipäänsä pitämään spurguja jotenkin pelottavina tai ei-toivottavina hahmoina, lapsena rinnakkainelo sujui ihan mainiosti ja setien jutut olivat hauskaa kuunneltavaa.
Otos tietysti on suppeahko ja vääristynyt koska omaan tuttavapiiriin kuuluu maaseudulta muuttaneista erityisen paljon nimenomaan niitä joilla teini-iässä pikkupaikkakunnalla vanne rupesi todellakin puristamaan päätä ja pois piti päästä, mutta silti vahva käsitykseni on, että juominen ja tupakointi aloitetaan kaupunkilaislapsia aiemmin ja ainakin pojilla “harrasteet” liikunnan ja tietokoneen kansa vekslaamisen (joita molempia kaupunkilaispojatkin harrastavat) lisäksi tuntuvat olevan lainvastaisia ja/tai vaarallisia, mopon virittelystä pontikan keittoon ja kotitekoisten pommien rakenteluun ja kulttuurillisemmista harrasteista kiinnostuneet pistetään nopeasti ruotuun ryhmäpaineella tai jopa väkivalloin. Tietenkään tällainen törkeä stereotypisointi ei kerro koko totuutta, mutta ainakin itse näen potentiaalisesti ahdistavassa kasvuympäristössä paljon enemmän riskejä lapselle kuin kaupunkielämässä. Oikeastaan liikenne on ainut mielestäni aidosti vakava riski lapsille kaupungissa, namusedät ja vaaralliset narkkarit ovat oikeasti marginaalinen ilmiö.
“On sen verran kallista touhua, että rauhoittaa kummasti tappelijoita. ”
Mäyräkoiran napattuaan Eki päättää vetää Reiskaa daijuun, mutta katsoo lompakkoonsa ja peruu koko aikeen tai siirtää tilipäivään. HAH!
Kaupungissa asuvan perheen kannattaa laittaa lapset kouluun vähän kauemmas. Jonnekin, missä on luontoa. Siellä voi sitten välitunneilla ja koulun jälkeen leikkiä ja temmeltää. Ekaluokkalainen osaa jo käyttää linja-autoa ja raitiovaunua.
Freudilainen lipsahdus Osmolta?
“Toisen polven kaupunkilaiset arvostavat kaupunkiimaista elämänmuotoa, eivätkä halua omakotitaloon pellolle keskelle ei mitään.”
Kaupunki tarjoaa toki puitteet kiimaisempaan elämänmuotoon kuin pelto keskellä ei mitään. Kuka arvostaa mitäkin…
Liian vanhalle: sitä Suomea todella haluaisin nähdä. Ketkäs kaikki mahtuvatkaan Inarin järven jäälle?
Maailman analyyttisimmältä blogistilta aika asenteellinen nolla juttu. Eiköhän me kaikki mahduta tänne jonnekin. Ihan älykkäät ihmiset yrittää löytää itselleen parasta asumista. Vaihtoehtoja pitääkin olla paljon.
Prof Soininvaara, lopeta jo Espoon ja Nurmijärven vihaaminen — ihmisiä siellä on — iloineen ja suruineen.
Tällä kertaa kysymys oli huolesta, että kaupungin ennustajat mitoittavat kantakaupungin palvelut väärin. Jos he kuvittelevat, että lapsiperheiden lisääntyminen johtuu vain siitä, että lama vie rahat muuttaa Kruununhaasta maalle, he tietysti kuvittelevat, että laman päätyttyä muutto taas alkaa, eikä päiväkoteja enää tarvita.
Helsingin Sanomien kaupunkitoimittaja Ville Seuri muuten kirjoitti tänään samasta asiasta hämmästyttävän samoin argumentein. Koska blogiani ei mainittu lähteenä, kyseessä täytyy olla sattuma.
Jos on huolissaan lasten altistumisesta satunnaiselle hairiokayttaytymiselle, niin kaikkein olennaisin hairiokayttaytymisen lahde on koulu, varsinkin ylaaste. Kasvoin itse pikkupaikkakunnalla, eika siella peltojen keskella mitaan hairioita nakynyt, mita nyt pari harmitonta kylahullua. Varsinaiset ongelmat varmaankin pidettiin neljan seinan sisalla pois silmista. Sen sijaan ylaaste oli taynna uhkailuja, kiusaamista, vakivaltaa, tyttojen ahdistelua ym.
Juuso Koposen kuvailu maalaisteinipoikien “harrastuksista” osui minusta aika lahelle oikeaa, mopon virittaminen, tupakanpoltto ja kiljun juominen olivat suosittua ajanvietetta. Ei se tietenkaan pelkastaan sita ole, urheilu eri muodoissaan oli kylla sosiaalisesti sallittua ja arvostettua. Mitaan neitimaisia kulttuuriharrastuksia ei sen sijaan kauhean hyvalla katsottu. Kuten ei myoskaan hyvaa koulumenestysta.
Helsingin Sanomissa (26.5.) kerrotaan sivulla D1 Metlan tutkimuksesta, jonka mukaan 19 % kyselyyn (n=1273) vastanneista henkilöistä ei arvosta kaupunkiympäristöä asuinympäristönä. Lisäksi 21 % kokee luonnonympäristön kaupunkiympäristöä merkittävämpänä elinympäristönä, vaikka näkevätkin hyvää myös kaupungeissa. Kyselyyn vastaajat ovat helsinkiläisiä ja tamperelaisia — siis kaupunkilaisia! Muualla Suomessa kaupunkiympäristön arvostus lienee vielä vähäisempää.
Vihreän puolueen ja erityisesti sen kovaäänisen betonistisiiven kannattaisi ottaa nämä ja monet muut vastaavat tutkimustulokset vakavasti ja lopettaa puheet “Huitsin Nevadoista”.
Se, että puolueessa ei arvosta muunlaisia elämäntapavalintoja kuin itse valittu, on osoitus suvaitsemattomuudesta ja kyvyttömyydestä rakentaa aidosti moniarvoista ja kestävää yhteiskuntaa.
Sitäpaitsi laskelmat kaupunkimaisen elämäntavan ekologisesta (ja sosiaalisesta) kestävyydestä ovat toistaiseksi monessa suhteessa vaillinnaisia ja siis huteralla pohjalla.
Osmo:“Koska blogiani ei mainittu lähteenä, kyseessä täytyy olla sattuma.”
SLAP!
Markku kirjoittaa: “Vihreän puolueen ja erityisesti sen kovaäänisen betonistisiiven kannattaisi ottaa nämä ja monet muut vastaavat tutkimustulokset vakavasti ja lopettaa puheet “Huitsin Nevadoista”.”
En ymmärrä tätä kommenttia.
Tutkimuksessa todettiin että monet arvostavat nimenomaan metsiä virkistysalueina, Helsingin keskuspuito mainittiin erikseen. Helsingistä tulee mieleen myös Viikinlahti, Munkkiniemen rannat, Uutelan niemi, jne. Eli sellaista kevyttä metsämäistä helsinkiläistä puistoarkkitehtuuria, jossa nurmikoita, istutuksia, jne. on vähän.
En tiedä keitä ovat “betonisiiven” edustajat. Äkkiseltään ei tule mieleen kuin se kun Helsingin Kokoomus vaati Haltialan rakentamista. Tietääkseni ainakin Soininvaara nimenomaan ajaa sellaista kaupunkirakennetta jossa rakennetut alueet ovat kaupunkimaisen tiiviitä ja niiden ympärillä on nimenomaan tuollaista kaupunkimetsäistä puistoa. Jos tavoite on se että kaupunkimetsä on mahdollisimman lähellä asuntoja, niin se on sitä nimenomaan tässä eikä harvassa omakotitalomatossa. Keskuspuiston ympärillä olevat asuinalueet, siis ne joidenka arvo tutkimuksen mukaan on suurempi puistosta johtuen, ovat etupäässä tiiviisti rakennettuja kerrastaloalueita.
Ei se, että arvostaa luontoympäristöä tarkoita välttämättä että pitäisi muuttaa maalle. Jos muuttaisin jonnekin Huitsin Tuusulaan, kaipaisin Helsingin saaristoa siinä missä Café Engeliä.
Maaseutuluonto on ikävystyttävää jo maisemiltaan ja jos nyt yhtään tykkää bongata lintuja, niin eihän ne siellä pelloilla ja metsissä viserrä, vaan rannikolla.
Vasta paljon vanhempana olen “oppinut” ylipäänsä pitämään spurguja jotenkin pelottavina tai ei-toivottavina hahmoina, lapsena rinnakkainelo sujui ihan mainiosti ja setien jutut olivat hauskaa kuunneltavaa.
Olen huomannut saman ilmiön. Asun nykyisin lapsuudenmaisemissani ja silloin siellä oli paljon enemmän spurguja kuin nykyisin. Sitä jengiä oli oikeasti metsissä ja veneiden alla. Ihmettelenkin kovasti, mistä tulee käsitys että sentyyppiset sosiaaliset ongelmat olisivat lisääntyneet.
Silloin lapsena kävimme metsässä keräämässä pulloja, kysyimme tietysti luvan, että saako ottaa. Jotkut antoivat ottaa, jotkut eivät.
Nykyisin en päästäisi sen ikäisiä lapsiani lähellekään pultsareita. Silloin ne tosin olivat sellaisia keski-ikäisiä rääsyläisiä, nykyään ne ovat siinä kolmikymppisiä narkkareita.
“Tällä kertaa kysymys oli huolesta, että kaupungin ennustajat mitoittavat kantakaupungin palvelut väärin”
Heh,kaikki ennusteet ovat aina vääriä, vielä 70-luvulla tätä yritettiin epätoivoisesti eli tarkkojen ennusteiden tekemistä.
Minä pääsin ensimmäisen kerran romuttamaan tämän käsityksen ja silloin tuotannon suunnittelun ohjenuoraksi otettiin resurssien joustavuus eli kaikissa ratkaisuissa huomioitiin, että ennuste voi heitää kymmeniä, jopa satoja prosentteja.
Kun asiaa pohtii ja hakee ratkaisuja niin ei se ole sen kalliimpaa kuin tuon ennsuteen kauttakin tehty.
Tosin tarkan ennusteen mukaan toimiminen johti lopulta ylimitoitukseen ja joustava suunnittelu taas lähelle oikeaa.
Mutta joustva resurssi merkitsee, että seuranta pitää olla ajantasaista ja kyetään tekemään muutaman kuukauden ennusteita esim 2–4 kuukautta.
Toinen ongelma on päätäntä, se ei voi olla kovin hierarkinen eikä pitkiä valmisteluja vaativa.
Resurssien pitää olla myös uudellenkäytettäviä ja siirrettäviä, se helpottaa budjettiongelmaa
Jos lasten määrä päivähoidossa kasvaa niin on aivan turhaa taivastelua miettiä, mistä se johtuu ja pitää lapsia ja perheitä jonossa ja poissa työelämästä.
yksi tapa toimia nopeasti on rakentaa viipalepäiväkoteja ja laajentaa ja supistaa niitä tarpeen mukaan.Tarvitaan vain että sopiva maa-alue, mutta se ei pitäsi olla Suomessa ongelma.
Tuskinpa nykyistenkään päiväkötien pihat ovat neliölleen vain tietylle lapsimäärälle mitoitettuja ?
Markulle:
En ymmärrä kommenttiasi. Miten niin haluaisin määrätä muut asumaan samalla tavalla kuin itse asun? Minusta ihmiset saavat asua missä haluavat ja toivon, että nekin, jotka arvostavat urbaania elämää saavat. Tällä hetkellä hyvästä kaupunkiympäristöstä on selvää alitarjontaa kysyntään nähden, mikä näkyy hinnoissa. Jos ihmiset haluaisivat asua Huitsin Nevadassa, asunnot olisivat siellä kalliita ja kantakaupungissa halpoja.
Päin vastoin: koska kaikki halukkaat eivät mahdu kantakaupunkiin, on vain hyvä, jos joku muuttaa sieltä vapaaehtoisesti pois ja päästävät jonkun muun tilalleen.
Osmolle:
Veikkaisin, etta kyse ei ole ensisijaisesti argumenteista vaan tyylista. Monia omakotiasujia varmaankin hieman kyrsii nuo sinun kayttamasi sanamuodot (Huitsin Nevada ym.) ja muu rivien valista paistava ylenkatse heidan valintojaan kohtaan. Se ei ole hyva lahtokohta neutraalille ja rationaaliselle keskustelulla. Sama juttuhan se on esim. maahanmuuttokeskusteluissa. Jos keskustelukumppanin kayttama terminologia on osastoa ‘moniosaaja’ ym., niin eipa siina paljoa huvita asiallisesti argumentoida.
Kun pohtii, miksi perhe ei halua muuttaa Kruununhaasta omakotialueille, silloin tulee katsoa asiaa heidän kannaltaan ja heidän silmissään nämä alueet ovat periferiaa. Siksi käytin kiletä, joka kuvasi heidän tuntemuksiaan.
Liittyy siihen toki arfvostelua myös meneillään olevaa kaavoituskatastrofia kohtaan. Ei ole mitään syytä, miksi omakotaialueita ei tarjottaisi ihan jäkreviltä paikoilta, vaan ne sirotellaan elinkelvottomiksi lämpärfeiksi milloin minkäkin suvun omistamille pelloille.
“Ei ole mitään syytä, miksi omakotaialueita ei tarjottaisi ihan jäkreviltä paikoilta, vaan ne sirotellaan elinkelvottomiksi lämpärfeiksi milloin minkäkin suvun omistamille pelloille.”
En ole koskana ymmärtänyt tätä pääkaupunkiseudun kaavoitustouhua, muualla Suomessa kyetään järkevään toimintaan.
Rovaniemelläkin kaupunki kaavoitti sinne minne halusi ja tarvittaessa pakkolunasti maat ehdottamallaan hinnalla.
Täällä maksetaan raakamaasta mitä omistaja pyytää ja annetaan maan arvon inflatoitua
Isäni oli 40 vuotta rakennsuallal ja tuntee monta rakennusalan vaikuttajaa . Hän valais , mistä on kysmys pääkaupunkiseudun kaavoituksessa:
Korruptiosta, joka rehottaa rakennusliikkeiden ja poliitikkojen kesken
Osmo: “Jos ihmiset haluaisivat asua Huitsin Nevadassa, asunnot olisivat siellä kalliita ja kantakaupungissa halpoja”.
Olisivatpa alueiden välisen muuttoliikkeen ja asuntojen hintakehityksen selitykset näin yksinkertaisia! Homo economicuksen taloudelliset kalkyloinnit selittävät kuitenkin vain osan asuntojen hintakehityksestä. Yhteiskunta- ja aluepolitiikalla, elinkeino- ja palvelurakenteen muutoksella, sosiaalipoliittisilla “kannustimilla” ja muilla vastaavilla tekijöillä on huomattavasti suurempi vaikutus asuntojen hintoihin. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla asuu valtava joukko työn perässä tulleita pakkomuuttajia, jotka asuisivat edelleen muualla, jos se vain olisi käytännössä mahdollista. He nostavat alueen asuntojen hintatasoa — haluamattaan.
Osmo: “Minusta ihmiset saavat asua missä haluavat ja toivon, että nekin, jotka arvostavat urbaania elämää saavat”.
Kaupunginsuunnittelulautakunnan jäseneltä tämä on avarakatseinen mielipide. Minulle riittäisi se, että Helsinki-keskeisen aurinkokunnan urbaani eliitti osoittaisi suurempaa ymmärrystä susirajan takana asuvia ihmisiä ja heidän elämäntapavalintojaan kohtaan. Myös Helsinki on monille “elinkelvoton lämpäre”, vaikka kuinka muuta toivoisi.
Minä puhun nyt siitä, mihin ihmiset asettuvat asumaan, jos he muuttavat Helsingin seudulle. Se, miten muista kaupungeista Suomessa tehtäisiin elinkelpoisempia, on kokonan oma juttunsa.
Luulen, että monet ovat myös oppineet laskemaan. Kun tavallisena työpäivänä töihin ja töistä ajaa tunnin, menee siinä 10 tuntia valveillaoloajasta. Autoon menee Autoliiton laskurin mukaan monta sataa kuussa, jolla maksaa asumiskustannusten erotuksen. Voitollehan siinä jää.
Ennusteen laatijana ja “sylttytehtaan” edustajana esitän muutamia tarkennuksia keskusteluun.
Alkuperäinen lauantaina 23.5. Hesarissa julkaistu artikkeli oli otsikoitu “Lama pysäytti lapsiperheiden paon kehyskuntiin”. Näkemys perustuu tietoon, että vuoden 2008 aikana Helsingin lasten muuttotappio naapurikuntiin väheni merkittävästi, aivan samoin kävi 1990-luvun laman aikana. Kuitenkin vielä vuonna 2007 poismuutto oli samalla tasolla kuin 2000-luvulla keskimäärin. (www.aluesarjat.fi, jonne en vielä ole ehtinyt päivittää juuri saatuja alueelta alueelle-muuttolukuja. Tosin ne löytyvät tilastokeskuksen ilmaisesta StatFin-tietokannasta)
Se mitä tapahtuu kantakaupungissa, on eri juttu. Lasten määrä alkoi kasvaa 2000-luvun puolivälissä, ja kasvu kiihtyi viime vuonna. Syyksi tähän on tarjottu arvostusten ja asenteiden muutosta, mutta asiaa ei ole tutkittu lukuun ottamatta Liliuksen gradua. Siinä otos on varsin pieni ja haastatteluun on valikoitunut lähinnä alueella asuvat, ei sieltä pois muuttaneet. Gradussa viitataan myös Tukholman lasten määrän kasvuun, mutta tutkimuksesta ei selviä onko huomioitu keskustan lähialueilla tapahtunut huomattava rakentaminen. Tukholmassa ei rakennettu viime vuosikymmeninä juuri lainkaan.
Media asettaa mielellään vastakkain Nurmijärven omakotilinnat ja yhtä arvokkaat pittoreskit keskusta-asunnot, ikäänkuin asukkailla olisi täysi valinnanvapaus, kuinka asumisensa järjestää. Muutama huomio:
1. Yli kolmannes, ehkä lähes puolet “kivikaupungin” lapsiperheistä asuu vuokralla vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa.
2. “Kivikaupungista” 2000-luvulla muuttaneista vain vajaa 10 prosenttia on muuttanut suoraan kehyskuntiin. Selvästi suurin osa on muuttanut Helsingin esikaupunkien kerrostaloihin. Kantakaupungissa lapsiperheet ovat useimmiten nuoria ja asumisuransa alkupuolella.
3. Viime vuosien muuttokäyttäymisessä suurin muutos on tapahtunut siinä, että uusien kerrostaloalueiden kuten Herttoniemenrannan, Latokartanon ja Arabianrannan muuttovoitto keskustan lapsiperheistä on puolittunut. Uusia keskustan lähipiirissä olevia projektialueita ei ole vielä päästy aloittamaan. Myös kehyskuntien muuttovoitto on vähentynyt, mutta määrät ovat mitättömiä verrattuna Helsingin alueisiin.
4. On mahdollista että lapsiperheiden valinnanmahdollisuudet ovat kaventuneet. Asuntojen hinnat ovat pilvissä ja Pääkaupunkiseudun asuntorakentaminen on romahtanut vuosituhannen alun määristä, erityisesti kohtuuhintainen ARA-tuotanto. Esim. Vantaalla ei ole viime vuosina rakenettu yhtään ARA-rahoitteista perheasuntoa. Samaan aikaan ulkomainen muuttovoitto on kasvanut huikeasti, ja osa tulijoista on kaupungin ja muiden yleishyödyllisten vuokra-asuntotuottajien varassa.
Myös kantakaupunki on saanut osansa ulkomailta tulijoista: ulkomaat ovat kuitenkin ainoa suunta, josta keskusta saa kasvavaa muuttovoittoa lapsista.
5. Asenteet muuttuvat, mutta kuinka nopeasti ja kuinka monella? Vielä 2000-luvun alussa Kruununhaasta ja muilta keskustan alueilta muutettiin ennätysvauhtia, lasten määrä väheni muuttotappion vuoksi jopa 10 prosenttia vuodessa.
Matalat eurokorot ja laman aikana alueelle patoutunut asumistarpeen parantamistarve purkautuivat nopeasti, varsinkin kun asuntojen hinnat eivät ehtineet nousta samassa tahdissa etenkään reuna-alueilla.
Joka tapauksessa varmaa on se, että laatimamme ennusteet eivät ole osuneet oikeaan, vaan lasten määrä on kasvanut nopeammin kantakaupungissa. Ennustemetodi on sinänsä varsin arvovapaa, Helsingin 130 osa-alueelle laaditaan vuosittain ennuste 10 vuodeksi, ja olemassa olevan asuntokannan muuttokertoimet saadaan pääosin viimeisten 3 vuoden tapahtuneesta kehityksestä. Siten myös mahdollinen arvostuksen muutos on huomioitu ennusteessa.
Metodin ongelma on kuitenkin se, että nopeasti muuttuvia kehityskulkuja ei saada täysin mukaan, vaan ennuste on jossain määrin “konservatiivinen”. Viimeisten vuosien arvoja voidaan painottaa, mutta hyvin helposti joudutaan tilanteeseen, jossa ennuste perustuu mutu-tuntumaan. Virallinen ennuste tulee kyllä laatia niin, että se perustuu täsmällisesti kuvattuihin oletuksiin.
Tietokeskuksen tulevaan tutkimusohjelmaan on tulossa tätä aihepiiriä valottavia selvityksiä.
Minä en oikein miellä Tampereen tai edes Kuopionkaan keskustaa miksikään “Huitsin Nevadaksi” enkä usko Osmonkaan niitä tarkoittavan (paitsi jos puhuttaisiin Lääkelaitoksen alueellistamisesta ;)). Tampereen seudulla on kyllä tuota samaa omakotialueiden ripottelua pitkin maakuntaa meneillään, mitä Helsingin seudullakin.
Pekka Vuorelle pari kysymystä:
Kohtaan 4, olisikohan niin että nykyiset lapsiperheiden vanhemmat ovat 70-luvun suuren muuttoaallon lapsia, eli suurempi osa on ensimmäisen polven kaupunkilaisia. Kai tätä voisi jotenkin tutkia jos olisi tieto esim. vanhempien syntymäkunnata.
Kohtaan 5, onko tuo nyt ihan tieto, eli miten asuntojen hinnat on 2000-luvulla muuttunut suhteessa tuloihin?
Ylipäänsä, tulisiko Tietokeskuksen korostaa päättäjille viestiessään näiden ennusteiden sinänsä ymmärrettävää epävarmuutta? Olen samoilla linjoilla kuin Liian vanha ylempänä, kun ei ole kristallipalloa niin resursseista tulisi saada joustavampia, eli se että esim. päivähoitopaikkojen määrä pitäisi tarkasti tietää etukäteen on väärä lähtökohta.
Ripottelu Tampereen seudulla on kuitenkin suhteessa aika lievää.
Viime vuosina mm. Pirkkalassa ja Länsi-Tampereella on ollut paljon uutta omakotirakentamista ja nämä alueet ovat läntisen/eteläisen ohitustien ja keskustan välissä. Mainittu väylä kulkee suunnilleen yhtä kaukana Tampereen keskustasta kuin Kehä I Helsingissä.
“Huitsin nevada” saisi vallan uuden merkityksen, jos se Helsingissä tarkoittaisi vaikka Itäkeskusta.
Huoattava tekijä voi olla myös energian hinta. Lämmityskulut omakotitalossa + bensakulut (myös bussiliput ovat kallistuneet!) ovat varsin eri näköisiä nyt kuin 10 vuotta sitten, kun mieheni kanssa muutettiin kantakaupungista sinne Huitsin Nevadaan. Elämänlaadun kohoaminen suhteessa käytettäviin tuloihin oli tuolloin luullakseni nykyistä selvempi. Keskituloinenkin ylsi tuolloin kehyskunnissa omistusasuntoon, Helsinkiin jäämisen vaihtoehtoina oli ja edelleenkin on lähinnä vuokra-asuminen tai suvun tuki.
Isovanhemmat ovat nyt suurta ikäluokkaa, omat asuntonsa maksaneet ja vanhempansa perineet, joten maksuhaluisia ja maksukykyisiä isovanhempia nyt lienee suhteessa enemmän kuin vuosikymmen sitten. Tämä mahdollistaa sen keskustakolmion jolloin lapsenlapset pysyvät lähempänä kuin siellä Huitsinnevadassa, mikä on monille isovanhemmille ihan itsekästäkin plussaa.
Toinen todennäköinen tekijä on matka-aikojen piteneminen jopa parikymmentä prosenttia vuosikymmenessä. Kunnallisesta päivähoidosta lapsi pitää hakea kello viisi, mikä 50 km työmatkalla ruuhka-aikaan aiheuttaa isoja ongelmia.
Eräs huono puoli kehyskuntaistumisessa on myös, että tyypillisesti kotiin jäävä äiti menettää suhdeverkkonsa, jolloin pikkulapsivaiheen jälkeinen työllistyminen onkin huomattavan vaikeaa jos koulutus on yhtään epätavanomaisempi. Kaupungilla vastaantulleilla tutuilla tai niiden puuttumisella kun on merkitystä.
” “Huitsin nevada” saisi vallan uuden merkityksen, jos se Helsingissä tarkoittaisi vaikka Itäkeskusta. ”
Olisi tosiaan mielenkiintoinen termi, kun kyse on nykyisin Helsingin maantieteellisestä keskipisteestä itä-länsisuunnassa :).
” Huoattava tekijä voi olla myös energian hinta. Lämmityskulut omakotitalossa + bensakulut (myös bussiliput ovat kallistuneet!) ovat varsin eri näköisiä nyt kuin 10 vuotta sitten, kun mieheni kanssa muutettiin kantakaupungista sinne Huitsin Nevadaan. ”
Hyvä pointti. Energian hintahan nousi viime vuoden aikana nopeasti ennätyskorkealle. Asia oli myös paljon julkisuudessa.
Tpyyluomalle: Valitettavasti Tietokeskuksen tilastoaineistoissa ei ole tietoa lapsiperheiden vanhempien kotikunnasta, tieto voidaan tutkimustarkoitusta varten kyllä hankkia. Epäilen kuitenkin koko hypoteesia: Kantakaupungin kaikista asukkaista on Helsingissä syntyneitä kaikkein pienin osuus, ja korkeimmat osuudet ovat Pakilassa ja Tuomarinkylässä (ulkomuistista), jossa myös on suurin osuus lapsiperheitä.
Ylipäätään ihmettelen, onko kukaan edes väittänyt, että kantakaupunki ei sopisi lapsiperheelle. Vastikään tehty laaja kyselytutkimus kertoo, millaiset syyt saavat tekemään muuttopäätöksen. Kun jätetään pois työhön liityvät seikat, selvästi eniten oli merkitystä itse asuntoon liittyvillä seikoilla: tilan riittävyydellä ja varustetasolla.
Kantakaupungissahan asui aikaisemmin huomattavasti nykyistä enemmän lapsiperheitä, mutta elintason noustessa asumistasoa on vaikeampi kohottaa alueilla, joilla valtaosa asunnoista on yksiöitä ja kaksioita, suuremmissa asunnoissa usein vain yksi vessa, pienet säilytystilat ja vähän huoneita suhteessa pinta-alaan. Koska muuttovirrat valtaosin suuntautuvat lähiöihin, joiden arvostus ei ole ollut kovin kummoinen pitkiin aikoihin, on hieman vaikea uskoa, että niitä olisi ympäristönä pidetty kantakaupunkia parempana.
“Eräs huono puoli kehyskuntaistumisessa on myös, että tyypillisesti kotiin jäävä äiti menettää suhdeverkkonsa, jolloin pikkulapsivaiheen jälkeinen työllistyminen onkin huomattavan vaikeaa jos koulutus on yhtään epätavanomaisempi. Kaupungilla vastaantulleilla tutuilla tai niiden puuttumisella kun on merkitystä.”
Ei ole onneksi iah noin simppeliä. Esimerkiksi täällä Kirkkonummella syntyi ja kaie delleen syntyy lähinnä lasten kavereiden kautta yllättävän laaja ja monipuolinen kontaktiverkosto. Välttämättä ei palaa juuri siihen ammattiin, johon on aikanaan valmistunut. Voi esim. tulla kouluun (erityis)opettajaksi.
Osmo: “Väittäisin, että kyse on myös arvostusten muutoksesta. Toisen polven kaupunkilaiset arvostavat kaupunkiimaista elämänmuotoa, eivätkä halua omakotitaloon pellolle keskelle ei mitään.”
Milloinkahan kaupungin hallinto on urbanisoituu ja tajuaa kaupungistumisen perusluonteen. Liian monella hallintoon ja luottamushenkilöihin kuuluvalla vaikuttaa olevan niin paljon multaa kynsien alla, että epäilen, että päätöksiä ei tehdä kovin urbaaneista lähtökohdista käsin riittävällä kompetenssilla.
Minusta esimerkiksi tämä hieman villin kaupunkiluonnon tuhoamisvimma voi viitata ruohonleikkuukoneella parturoituun omakotitaloasumiseen kaupungeissa/ taajamissa, joissa on vartuttu ennen Helsinkiin muuttamista.
Muutama syy muuttaa sinne nevadaan 😉
http://picasaweb.google.fi/hmajama/Puutarhaa#
Kiitokset Vuorelle vastauksesta. Ei ole lapsia, mutta tajusin juuri että muutin itsekin pois kantakaupungista siksi että piti saada lisää tilaa. Ja samaa kuulee muiltakin, eli pidän oman kokemukseni perusteella tuota kyselytutkimusta hyvinkin uskottavana.
Eli Osmo, hoida lisää sitä kantakaupunkia. Pitäisiköhän taas herätellä sitä keskustelua, että mitäs jos kaupunkimotarit (malliin Hämeenlinnan motari) muutetanan noin Kehä I sisällä ihan normaali pääkaduiksi (Mannerheimintie)? Länsiväylästä voisi aloittaa.
Kiitos tilauksesta. Kantakaupunkia on tarjolla Laajasaln Kruunuvuorenrantaan.