(Tämä artikkelin on vastaus ketjussa ”Työttömyys, yhteiskunnan vai yksilön ominaisuus käytyyn keskusteluun”)
’Kun informaatiota voi monistaa rajatta, parhaat tuotteet valtaavat markkinat. Rowling on tienannut Harry Potterilla puoli miljardia. Beatles, Madonna, Microsoft ja niin kuuluvat samaan sarjaan; jossain määrin Nokiakin. Samaan kasaan menevät monet brändit, jotka ovat suosittuja vain koska ovat suosittuja. Tämähän oli Tiedemiehen argumentti. Rikastuminen perustuu osittain ylivertaisuuteen, osittain hyvään onneen.
Paul Krugmanilla oli tästä asiasta jossain kirjassaan oiva vertaus, jossa hän vertasi muistaakseni marjanpoimijoiden ja kullankaivajien tulonjakoa. Toiset keräävät marjoja tehokkaammin kuin toiset, mutta erot päivittäisessä saalissa pysyvät kohtuudessa; hyvä jos ovat nelinkertaisia. Kullankaivajat taas useimmat eivät löydä mitään, mutta yksi voi löytää valtavan kultasuonen. Marjanpoimijoilla erot ovat ansaittuja, kullankaivajilla hyvällä tuurilla on ratkaiseva osuus, vaikka toki taidollakin on merkityksensä.
Libertaaneille tässä ei varmaankaan ole mitään ongelmaa, mutta muiden pitäisi vähän miettiä, mikä on oikea tulonjako maailmassa.
Madonna on hyvä esiintyjä, mutta ei hän olisi omaisuuksiaan kerännyt ilman muiden panoksia; ei esimerkiksi ilman television keksimistä. Jos ajattelemme maailmaa suurena koneistona, jossa kaikki riippuu kaikesta, ei ole mitenkään väärin ajatella, etteivät tuollaiset satumaiset tulot kuulu onnekkaille voittajille vain koska he sattuvat olemaan ketjun siinä kohdassa, johon markkinamekanismi syytää rahaa.
Ajatelleen nyt vaikka, kuinka järjetöntä kulutusta tuollaiset jättitulot aiheuttavat maailmassa, jossa joidenkin on vaikea saada perustarpeitaan tyydytetyiksi. Siis yksityisiä jumbojettejä, jolla supertähti voi piipahdella ympäri maailmaa ja niin edelleen. Tällaiset säännöt eivät ole järkeviä.
Piraattipuolue esittää patenteista ja tekijänoikeuksista luopumista. Itse olen esittänyt lääkkeiden osalta, että patenttipäätöksiin merkittäisiin maksimilisenssimaksu, jolla patentti on annettava kilpailijan käytettäväksi ja että jokin hallitusten yhteinen elin voisi ostaa (tai pakkolunastaa) jotkin patentit vapaiksi.
En ole kovin hyvin perehtynyt Piraattipuolueen ajatuksiin siitä, miten sisällöntuotanto rahoitettaisiin, jos tulokset ovat kenen tahansa ilmaiseksi nautittavissa; millä kirjailijat noin yleensä eläisivät. Jotkut ovat esittäneet, että yhteiskunnan myöntämillä stipendeillä. Koko kulttuuri pysähtyisi siihen, kun jonkun kokoomustädin johtama kulttuurilautakunta pääsisi määräämään, mitä rahoitetaan ja mitä ei. Toinen ratkaisuksi esitetty malli olisivat mesenaatit; ihmiset lahjoittaisivat tekijälle hyvää hyvyyttään rahaa, kun ovat lukeneen hyvän kirjan. Toimisikohan?
Microsoftia vastaan toimivat parhaiten ilmaisohjelmat. Voisihan jopa EU julkaista ilmaisohjelmistona Office-paketin, josta tehtäisiin eurooppalainen standardi ja joka avattaisiin eri tahojen kehiteltäväksi. Miten uuden ominaisuuden liittämisestä päätettäisiin ja mitä siitä maksettaisiin, en osaa vielä sanoa, mutta paljon eurooppalaista rahaa säästyisi kiertämään Euroopassa, jos näin tehtäisiin. Olen aiemmin tällä blogilla ehdottanut, että valtio julkaisisi pienyrityksen kirjanpito-ohjelman; en siksi että nykyiset ohjelmistojen tekijät olisivat sikarikkaita vaan koska se olisi rationaalista.
Roosevelt sääti aikanaan verolain, joka koski yhtä ihmistä. Hän asetti seitsemänkymmenen prosentin rajaveron tuloilla, joita sai vain Rockefeller. Tuskin Harry Potter olisi jäänyt kirjoittamatta, vaikka yli 10 miljoonan euron vuosituloille laitettaisiin 90 prosentin marginaalivero ja kirjoittaja olisi tienannut vain 50 miljoonaa. Pikemminkin osia olisi voinut tulla vielä pari lisää.
Arkkitehtikilpailuissa voittaja saa toteutettavakseen hankkeen, mutta myös muita palkitaan, koska ei olisi oikein palkita vain parasta eikä se olisi myöskään järkevää, koska toimistot eivät uskaltaisi osallistua koko kisaan. jos todennäköisin taloudellinen tulo on nolla.
Tämä voittaja vie kaiken ei ole tulonjaon murheista ainoa. Niistä muista myöhemmissä postauksissa.
Maailma on täytenään parempia artisteja kuin Madonna,…. kauniimpia, tanssi- ja laulutaitoisempia. Se on selvä.
Jotain selittämätöntä vain on natsannut juuri hänen kohdallaan ja massoja viedään. Onneksi Madonnan kohdalla ilmiö on suhteellisen harmiton toisin kuin natsi-Saksassa.
Itselleni kaikki meuhkaaminen jonkin artistin ympärillä on täysin käsittämätöntä, mutta lempinimeni kouluajoilta olikin ”elinainen nuori” mukaellen kaikkien silloista inhokkiohjelmaa: Anneli Tempakka ja ”olen erilainen nuori”
Pidän absurdina ja uskomattomana myös miljardien dollarien omaisuuksien kertymistä henkisesti häiriintyneille Jacksoneille, puhevammaisille formulakuskeille ym. vastaaville, mutta minultahan ei nyt kysytty….
Eipä ennenkään kyllä ole haitannut vastaamista.
Mitä kukin osaaja tekee väärin, jos on olemassa ihmisiä, jotka ovat valmiit maksamaan pyydetyt liput/hinnat? Ei koskaan ole ollut kovin tavallista taiteilijoilla tienata itselleen mielettömiä summia, vaikka vero olisi 90. En ymmärrä, mihin OS pyrkii. Ei yksikään laulaja/kirjailija jne pärjää vain niilä hommilla, ellei ole ihmisiä, jotka ovat siitä valmiita maksamaan. Madonnan suosiota en hlökohtaisesti ymmärrä, mutta eihän se ole mun päänsärkyni. OS:lle vinkki, että panee sen hallituksessa istuvan porukan ajamaan Madonnan tyylisille konserttivoitoille tosi korkeat verot, jolloin sellaisia ei sitten tartte täällä kärsiä. Voisi siinä samalla tietysti hankaloitua jotain muutakin, mutta liekö sillä väliä??
Miksi tuntuu olevan vaikeata tajuta, että Suomessakin on ihmisiä, jotka haluavat maksaa hunajaa kuullakseen Madonnaa monen sadan metrin päästä kalliilla hinnalla, sen sijaan, että ostaisivat CD:n tai vast.? Valitettavasti maailma on täynnä erilaisia faneja/idiootteja. Toivotaan, ettei yhteiskunnan perusturvarahoja sentään konserttilippuihin mene.
EU:n ei tarvitse tehdä Open Officea, koska sen on jo olemassa. Ilmainen ja avoimella lähdekoodilla.
Analogia arkkitehtikilpailuihin on mielenkiintoinen. Kuvaakohan jotain periaatteellisesti merkittävää, että Iso-Britanniassa arkkitehtikilpailujen palkinnot ovat nimellisiä ja voittaja ei usein saa palkintoa ollenkaan, vaan kohteen toteutettavakseen. Pohjoismaissa palkinnot ovat perinteisesti olleet suurempia ja niitä on jaettu useammille, mutta toisaalta usein on käynyt niin, että voittanutta suunnitelmaa ei ole toteutettu.
Jos yrittäisi yleistää, angloamerikkalaisessa maailmassa pelin henki on, että voittaja saa kaiken, kun taas pohjoismaissa rahaa jaellaan avokätisesti, vaikka sitten tehdäänkin jotain muuta, eli kilpailutus on käytännössä vain sen itsensä vuoksi harjoitettua ja resurssien tuhlausta. Kunnallisessa kilpailuttamisessa ainakin on vastaavia piirteitä ollut havaittavissa, eli kilpailuttamiseen käytetään paljon aikaa ja rahaa, ja lopputulos on kaikkea muuta kuin optimaalinen tai edullinen…
En oikein ymmärrä argumentointiasi. Mitä väliä sillä on miten paljon joku hankkii? Ei kenenkään menestys ole keneltäkään toiselta pois.
Suomen yhteiskunta on muutenkin niin typerän kateellinen, että pyritään kaikin keinoin lannistamaan yrittäminen ja eletään vaikka nälässä, kunhan kukaan ei vaan missään tapauksessa pääse menestymään.
Koko kirjoitus vaikuttaakin lähinnä katkeralle vuodatukselle siitä, miten joku on menestynyt (ja miten itse ilmeisesti ei) ja että nyt sitten näiltä menestyjiltä pitäisi ottaa jollain mafiaverolla kaikki ansaitsemansa rahat pois.
Kateutta pahimmillaan, varsinkin kun ottaa huomioon, että menestyminen vaatii yleensä kovien riskien ottamista ja pitkäjänteistä työtä.
Potterit oli suunniteltu seitsenosaiseksi kirjasarjaksi jo ennen kuin sille ensimmäisellekään osalle oli löytynyt kustantajaa ja Rowling oli vielä sosiaaliturvan varassa elävä yksinhuoltaja. Elokuvat ja oheistuotteet ovat silkkaa rahastusta, mutta ajatus siitä, että verotuksella voisi Potter-kirjojen lukumäärään vaikuttaa on jotakuinkin absurdi (ainakin jokaiselle potterinsa lukeneelle).
Osmo kirjoitti:
”Voisihan jopa EU julkaista ilmaisohjelmistona Office-paketin, josta tehtäisiin eurooppalainen standardi ja joka avattaisiin eri tahojen kehiteltäväksi.”
On jo olemassa Open Office -toimisto-ohjelmapaketti. Sen saa myös suomen kielellä. Se on ilmainen, vapaa, ja avoimen koodin ohjelma. Se on auki kaikille halukkaille tahoille, sitä saa käyttää ja kehittää kuka tahana.
http://fi.openoffice.org/
http://fi.wikipedia.org/wiki/OpenOffice.org
Joidenkin valtioiden jotkin virastot käyttävät sitä, varsinkin Aasiassa ja Ranskassa (ranskalaiset eivät varsinaisesti rakasta riippuvuutta amerikkalaisista tuotteista). Suomessakin oikeusministeriö suunnittelee Open Officeen siirtymistä.
EU tuskin on tehnyt mitään Open Officen kehityksen hyväksi. Pikemminkin haitannut sitä myöntämällä ohjelmistopatentteja joista joku kiero viritys saattaa joskus uhata avoimiakin ohjelmistoja.
Minusta patenttilainsäädäntö on pääpiirteissään ihan hyvä, mutta patenttien pituutta voitaisiin laskea nykyisestä kahdestakymmenestä vaikka viiteentoista vuotta.
Tekijänoikeuksille voitaisiin tehdä sama temppu, eli 20v vanhojen juttujen tulisi olla vapaata riistaa. Ei kukaan kirjailija kirjoita tai julkaisija julkaiset sen takia, että laskeskelee saavansa omansa pois vasta 20v kuluttua. Tällaisessa tilanteessa kirja/albumi/maalaus jää kyllä kokonaan tekemättä.
Kirjanpito-ohjelmaidea ei mielestäni toimi. Markkinoilla on jo paljon halpoja kirjanpito-ohjelmia. Googlella löytyi heti ohjelma, joka maksaa 340e (alv0%) eli ei yhtään mitään. Mitä järkeä on tuhlata valtion paukkuja tällaiseen toimintaan? Pienyrityksen kirjanpito tilitoimistossa maksaa muutenkin vain 100 e, jolla saa hoidettua myös kaiken byrokratian alv-ilmoituksista työnantajasuorituksiin.
Näkisinkin että tähän kirjanpito-ongelmaan pitäisikin tarttua kajhta eri reittiä eli yksinkertaistamalla kirjanpidon lainsäädäntöä, palkanmaksua, verottajalle meneviä ilmoituksia ja maksuja. Palkkastakin pitää pidättää monta pikkuprosenttia sitä ja tätä ja tuota ja maksaa ne sinne ja tänne. Toinen tapa olisi kunnolliset ohjeet netissä. Mistään ei taida löytyä oikein helppoon pakettiin koottuna _kaikkia_ esimerkiksi palkanlaskentaan liittyviä asioita, tai en ainakaan itse niitä löytänyt kun tein itse oman palkanlaskennan.
Mielummin näkisin että tekniikan standardit avattaisiin kaikille ilmaiseksi. Niiden vaikutus olisi varmasti paljon suurempi kuin ilmaisen kirjanpito-ohjelman väkertäminen. Eivät yksittäiset standarditkaan paljoa maksa, mutta kun niitä on niin tuhottoman paljon ettei kenenkään kukkaro kestä hommata sellaisia kaikkia mahdollisia asioita varten. Säästö ei tulisi standardien hankkimiskustannuksist, vaan siitä että suunnitelmat olisivat standardien ansiosta entistä parempia ja valmistuisivat nopeammin. Standardeihin ja niiden hintoihin voi tutustua osoitteessa http://www.sfs.fi/
Onneen perustuva voittajan valinta on huomattavasti parempi, kuin paljon käytetty voimaan ja väkivaltaan perustuva.
Osmo: ”Paul Krugmanilla oli tästä asiasta jossain kirjassaan oiva vertaus, jossa hän vertasi muistaakseni marjanpoimijoiden ja kullankaivajien tulonjakoa.”
Tällä vertauksella ei ole oikeastaan mitään tekemistä ”voittaja vie kaiken”-markkinoiden kanssa. Kullankaivajille on ihan yksi lysti mihin he sijoittuvat suhteellisesti muihin kullankaivajiin verrattuna. Ainoastaan absoluuttisella kullan löytämisellä on väliä. ”Voittaja vie kaiken”-markkinoille on tyypillistä, että suhteellisella sijoituksella on huomattavasti väliä.
”Libertaaneille tässä ei varmaankaan ole mitään ongelmaa, mutta muiden pitäisi vähän miettiä, mikä on oikea tulonjako maailmassa.”
Muiden kuin libertaanien pitäisi vähän miettiä, että mihin ihmeeseen he perustavat työn arvottamisen ja tulonjaon, jos eivät siihen miten paljon iloa kenenkin työpanos muille tuottaa. (=oikeudenmukainen tulonjako määräytyy markkinoilla.) Nämä muut ”oikeudenmukaisen” tulonjaon teoriat nojaavat aina johonkin, ”ei kukaan voi olla niin paljon minua tuottavampi”-argumentteihin ja siihen, että niiden esittäjä tietää mukamas mitä muiden ihmisten pitäisi arvostaa.
Yleisin esitetty on tietysti se, että tulot pitäisi jakaa tasan, koska jokainen ihminen on tasa-arvoinen. Toinen suosittu on, että tulot pitäisi jakaa sen mukaan miten paljon tekee töitä. (Riippumatta siitä tuottaako tämä työ iloa muille.)
”Madonna on hyvä esiintyjä, mutta ei hän olisi omaisuuksiaan kerännyt ilman muiden panoksia”
No ei tietenkään olisi. Ainoastaan täydellisessä omavaraistaloudessa voitot tulevat ilman muiden panoksia. Tämä on täysin irrelevanttia, koska ne muut saavat korvauksen panostuksestaa. Television keksijä sai rahaa osaksi, koska televisio paransi Madonnon tuottavuutta.
”Jos ajattelemme maailmaa suurena koneistona, jossa kaikki riippuu kaikesta, ei ole mitenkään väärin ajatella, etteivät tuollaiset satumaiset tulot kuulu onnekkaille voittajille vain koska he sattuvat olemaan ketjun siinä kohdassa, johon markkinamekanismi syytää rahaa.”
Voisitko Osmo selittää, että miksi sinusta satunnaisvaihtelu on moraalisesti väärin? Mitä epäoikeudenmukaista on siinä, että jollakin käy ”hyvä tuuri” ja jollakin ei? Onko lottovoittaja ansainnut voittonsa? Onko lottovoitto väärin muita lottoon osallistuneita kohtaan? Pitäisikö loton voitto tasata koko yhteiskunnan kesken? Pitäisikö se tasata kaikkien lottoon osallistuneiden kesken?
Minusta, jos osallistuu arvontaan, eikä haittaa muita osallistumalla arvontaan, niin on ehdottomasti oikeutettu siihen voittoon, minkä saa.
”Ajatelleen nyt vaikka, kuinka järjetöntä kulutusta tuollaiset jättitulot aiheuttavat maailmassa…Tällaiset säännöt eivät ole järkeviä.”
No näiden sääntöjen järkevyyttä ei todellakaan voi arvioida sillä perusteella miten korkeaksi jonkun elintaso voi nousta suhteessa muihin. Niitä kannattaa arvioida siltä perusteelta, että tuottavatko ne hyvinvointia. Toisekseen siitä hyvinvoinnista, jonka nämä jättisuurituloiset onnistuvat hankkimaan, he jakavat huomattavia osia hyväntekeväisyytenä juuri niille, jotka joutuvat tulemaan toimeen vähällä. Suurituloiset pyrkivät usein tasaamaan tulonjakoa vapaaehtoisesti. Tässä on se hyvä puoli valtion pakottaman tulonjaon suhteen, että vapaaehtoinen tulonjako ei vähennä kannustimia rikastua, eli kannustimia tuottaa jotain mitä ympäröivä yhteiskunta haluaa.
”ihmiset lahjoittaisivat tekijälle hyvää hyvyyttään rahaa, kun ovat lukeneen hyvän kirjan. Toimisikohan?”
Riippuu mitä tarkoittaa toimimisella. Kirjoja kirjoitettaisiin vähemmän ja ne jotka kirjoitettaisiin olisi suunnattu miellyttämään näitä mesenaatteja.
”Tuskin Harry Potter olisi jäänyt kirjoittamatta, vaikka yli 10 miljoonan euron vuosituloille laitettaisiin 90 prosentin marginaalivero ja kirjoittaja olisi tienannut vain 50 miljoonaa.”
No ehkä just Harry Potterit eivät olis jääneet kirjoittamatta, mutta ajatus, että ihmiset keskimäärin eivät vähentäisi työntekoaan, jos marginaalivero olisi 90% ei kyllä perustu mihinkään muuhun kuin Osmon fantasioihin.
”Arkkitehtikilpailuissa voittaja saa toteutettavakseen hankkeen, mutta myös muita palkitaan, koska ei olisi oikein palkita vain parasta eikä se olisi myöskään järkevää, koska toimistot eivät uskaltaisi osallistua koko kisaan. jos todennäköisin taloudellinen tulo on nolla.”
Miksi ei olisi oikein palkita vain paras? Arkkitehtitoimistot uskaltaisivat osallistua, jos oletusarvo olisi riittävän suuri ja varianssin suhde oletusarvoon riittävän pieni. Koska arkkitehtikilpailuissa palkitaan muutkin kuin paras on oletettavaa, että vain parhaan palkitseminen nostaa varianssin liian suureksi. Tällä ei ole mitään tekemistä oikeudenmukaisuuden kanssa vaan se on pelkästään käytännöllinen kysymys: millä palkintorakenteella saamme parhaan ehdotuksen.
”Voittaja vie kaiken”-markkinat eivät ole epäoikeudenmukaiset. Useimmiten voitto johtuu suurelta osin kilpailijan paremmuudesta muihin nähden. Tästä paremmuudesta seuraa iloa ympäröivälle yhteiskunnalle enemmän kuin seuraavaksi parhaasta. Vaikka tällaisien markkinoiden voitto perustuisi pitkälti sattumaan ne ovat silti oikeudenmukaiset, koska sattuma ei ole epäoikeudenmukaista, koska sattuma on sokea: se ei suosi ketään.
Jos verotamme suurituloisia voimakkaasti se vaikuttaa ”Voittaja vie kaiken”-markkinoiden osallistujiin suhteessa muita markkinoita voimakkaammin ja vähentää kannustimia osallistua tällaisille markkinoille. Meillä ei ole syytä olettaa, että ”Voittaja vie kaiken”-markkinat tuottaisivat keskimäärin vähemmän hyvinvointia kuin muutkaan markkinat. Suurituloisten korkea verotus (suhteessa muihin) siis vähentää panostuksia näille markkinoille meidän kaikkien yhteiseksi tappioksi. Jos tällaisille markkinoille osallistujia verotetaan, niin tämä verotulo pitäisikin jakaa muille markkinoiden osallistujille, ei koko yhteiskunnalle. (Vastaavasti muiden markkinoiden verotuloa ei pitäisi jakaa näille markkinoille osallistujille.) Tämä olisi varianssin jakamista, jota tapahtuu markkinoilla myös vapaaehtoisesti vakuutusten muodossa. Esim. turnauspokerinpelaajat vakuuttavat voittonsa usein jakamalla tietyn osuuden voitoistaan ja tappioistaan muiden saman tason pelaajien kanssa.
Olennaisempi kysymys, joka erottaa markkinoita on absoluuttinen ja suhteellinen kilpailu. Absoluuttisessa kilpailussa merkittävää on se, miten hyvin pärjää absoluuttisesti (esim. kuinka monta kultagrammaa onnistuu löytämään, riippumatta siitä kuinka monta kultagrammaa muut löytävät.)
Suhteellisessa kilpailussa merkittävää on ainoastaan se, miten pärjää suhteessa kilpailijoihinsa. (esim. parinvalintamarkkinat: paras pääsee valitsemaan, riippumatta siitä miten hyvä hän on absoluuttisesti.)
Markkinat joilla kilpaillaan absoluuttisesti tuottavat hyvinvointia ja kilpailun panokset eivät mene hukkaan. Markkinat joilla kilpaillaan ainoastaan suhteellisesti tuhoavat hyvinvointia.
Ville: ”Kuvaakohan jotain periaatteellisesti merkittävää, että Iso-Britanniassa arkkitehtikilpailujen palkinnot ovat nimellisiä ”
Tämä kuvaa varmaan sitä, että Iso-Britanniassa arkkitehtitoimiston maineella ja julkisuudella on enemmän väliä kuin Suomessa.
Osmo S:
”Jos ajattelemme maailmaa suurena koneistona, jossa kaikki riippuu kaikesta”
Tuota kannattaa pysähtyä hetkeksi miettimään, sillä juuri tämä kohta on se, mikä erottaa tässä asiassa ns. vapaan talouden kannattajat ns. keskusjohtoisen talouden kannattajista.
Joillekin ihmisille kaiken keskipiste on yksilö, jonka rajapinnat ja kontaktit muihin yksilöihin ja olosuhteisiin ovat vapaasti valittavissa. Kukin meistä touhuaa täällä irrallaan muista. ”Olen omien erinomaisten kykyjeni takia optioziljonääri eikä se ole keltään pois.”
Toinen ääripää on tietenkin ajattelu, jossa olosuhteet määräävät kaiken mitä yksilölle tapahtuu. ”Olen köyhä ja työtön koska on lama eikä työkkärisä tarjota työpaikkaa.”
Tove Jansson on suomalainen esimerkki ”suhteettomasta” menestyksestä, joka kasvoi huomattavassa määrin yli kymmenen vuotta hänen kirjojensa kirjoittamisen jälkeen. Olisiko ollut oikein jättää hänet osattomaksi paljolti japanilaisten tekemästä rahasta?
Musiikin tekijänikeudettomuus kuulostaa idealistiselta, mutta en ymmärrä, miten voisi olla oikein, että Niken kaltaiset yritykset saisivat käyttää artistien musiikkia mainoksissaan siitä riippumatta haluavatko artistit tulla yhdistetyksi kyseiseen yritykseen vai ei. Pitäiskö Niken saada käyttää Pikku-Myytä luomaan positiivista imagoa lapsityövoimalle?
Muutaman tavattoman hyväonnisen artistin köyttämistä esimerkkinä on suhteetonta. Valtaosa kulttuurin tekijöistä toimii pienemmässä mittakaavassa. Silti suurimmat tähdet toimivat viihdeteollisuuden vetureina, ja viihdeteollisuus musiikista ammattiurheikun kautta kansallisteatteriin työllistää huomattavan määrän ihmisiä. Jokaisella teollisuuden alalla on veturinsa, hyvässä ja pahassa.
En ymmärrä miten tämän pitäisi erota juridisesti mitenkään esim. virvotusjuomateollisuudesta, jossa on eri sorttisia reseptejä, joita varjellaan, vaikka usein mielikuva on reseptiä vahvempi. On totta, että lääkepatentit, jotka ovat elämän ja kuolemn kysymys, ovat moraalisesti haastavampi kysymys.
Vielä Krugamnista – Kulttuurissa jokaisella on oikeus huuhtoa kultaa, kuinka mieletön moinen yritys sitten onkaan. On niitäkin, jotka valitsevat marjojen poimimisen. Nämä valinnat ja oikeus tehdä ne valinnat eivät kuitenkaan ole rajoitettuja materiaalisen maailman omistusoikeuksin, jossa vain ihmiset, jotka omistavat maata voivat toivoa löytävänsä maaltaan kultaa.
Minusta Osmo on vähän väärillä jäljillä. Ei valtio pysty sen paremmin tuottamaan kelvollista softaa kuin firmatkaan, todennäköisesti päin vastoin. Tässäkin riittäisi, ettei patentein ja vastaavin puljauksin estettäisi avoimien standardien kehittymistä.
En ymmärrä yhtä asiaa: Miten valtiolle voi olla edes laillista käyttää Microsoftin tuotteita? Kyseisen yrityksen on toistuvasti todettu oikeudessa rikkovan lakeja tuotteillaan.
Tämä keskustelu muuttui aika kapeaksi jos TULONJAOSTA on kysymys. Itse näen että omilla kyvyillä voi tienata niin paljon kuin muut haluavat siitä maksaa, mutta en näe oikein tämän tienaamisen vaikutukset, kuten yksityisellä koneella matkustaa N.Y:ista Lontooseen hakemaan erikois kakkua vaimolle, ja muita sivuvaikutuksia jotka liittyvät kulutukseen ja sen aihuttamat haitat.
On toinen tulonjako mikä paljon ongelmallisempi ja rajumpi joka tässä keskustelussa mainitaan sivuseikkana.
Esim. Päiväntasaajan Guinea joka on maailman rikkaampia maita, rent per capita on korkeampi kuin Kuwait tai Saudi Arabia, mutta HDI tilastoissa on 125, korruptio 151, 80% väestöstä elää alle 20 euroa kuukaudessa.
Samaan aikaan maa tuottaa lähes 1/5 miljoona oil barrel päivässä, 1 miljoona m3 puuta vuodessa. Kaikki voitot menee länsimaisten ja kiinalaisten öljy yhtiöille jotka jakaavat muhkeat osingot ja muuta voittoa osakkeiden omistajille tekemättä mitään, mihin länsimaiden hyvin vointi perustuu.
Obiang Nguema perhe saa 98% maan riikauksien tuotosta ja samalla Condoleeza Rice kuvaili hänet ”as a good friend”, lämpimät suhteet edellisen YK pääsihteerin kanssa ja hyvät välit lähes kaikkien EU johtajien kanssa, kauniit valokuvat halauksista ja kättelystä.
Samaan aikaan maassa ei ole terveyden huoltoa, Malabon ainoa sairaala verinäytteet otetaan tekemällä haava lasinsirulla, jos halua hoito pitä itse hankkia kaikki tarvikkeet ja tietysti maksaa etukäteen, ei ole oikeutta, ei koulutus mahdollisuuksia jne.
Maa on yksityinen farmi jossa asukkaat ovat pomon orjia. Tätä tilannetaa kannattaa ylläpitää koska Mr Obiang antaa ”halvalla” (ostajien näkökulmasta) mahdollisuuksia ryöstää maan resurssit, kun on ”hyvä ystävä.
Pojat kyllä pelaavat futista Beckham paita päällä ja lapset tansivat Madonnan tähdittämiä, oloista huolimatta, yhtä onnellisina kuin näiden suuryritysten otsinkojen omistajat kun saavat muhkeat voitot ja niin voivat ostaa lisää että voitot nousevat edelleen tekemättä mitään, muiden, köyhien, kustannuksella.
Sama pätee, timantti tuotantoon, sama pätee lähes jokaiseen luonnon varaan jota sivistyneessä hyvinvointi maailmassa tarvitaan. Se on mielestäni se ongelmallinen tulonjako.
Madonna, Gates, Beckham antavat hyvät summat hyväntekeväisyyteen, edustavat monia yhdistyksiä, järjestävät tilaisuuksia. Mitähän tekevät Mr Obiang kaltaiset, mitä tekevät otsingoilla rikastuneet, ja mitä muu maailman päättäjät, paitsi puhua.
Osmo,
Nykyisellään immateriaalikolonialismiin pohjautuvat alat löytäisivät vaihtoehtoisia tapoja tehdä toiminnasta tuottavaa. Alla muutama esimerkki (jotka ovat vain esimerkkejä, eivät täydellinen lista potentiaalisista bisnesideoista).
10-15 vuotta sitten kaikki ihmettelivät, miten ihmeessä musiikkiartisti voisi tehdä rahaa, jos levyistä ei saisi rahaa. Tänä päivänä tuo on täyttä todellisuutta. Raha tehdään livekeikoilla ja spesiaalimyynnillä. Keikkojen lisäksi bändi voi julkaista levystään rajatun spesiaaliversion, joka houkuttelee kerääjiä. Yhden levyn kohdalla ei tarvita montaa, jotka ovat halukkaita maksamaan esimerkiksi 100-300 euroa spesiaalista, jotta yhtye tekee jo hyvin rahaa
Kirjailijat voivat myöskin tehdä rahaa monin eri tavoin. Esimerkiksi julkaisemalla kirjastaan muutaman luvun ilmaiseksi ja jatkamalla julkaisemista sitä tahtia kun kirjalle on riittävästi uusia tilaajia. Vaihtoehtoisesti kirjan voi julkaista suoraan vapaasti jaeltavaksi ja hankkia rahaa live-esityksistä (sitäkin tehdään nykypäivänä).
Paljon muitakin tapoja varmasti on. En väitä, että nuo toimisivat kaikille ja kaikkialla, mutta kuvitelma, että valtion tukiaiset olisivat ainoa tapa tehdä rahaa on tuulesta temmattu.
Ohjelmistopuolella valtio ja kunnat voisivat tehdä suuren palveluksen yhteiskunnalle päättämällä siirtymisestä Open Officen käyttöön. Paras tapa ohjelmiston lisäkehitykseen lienee (vapaaehtoistyön lisäksi) se, että se taho, joka kaipaa jotain ominaisuutta tilaa kyseisen ominaisuuden joltakulta joka sen kykenee tekemään. Ja ominaisuus sitten siirtyy avoimeen kokonaisuuteen ja kaikkien muidenkin käytettäväksi.
Amerikkalainen scifikirjailija Eric Flint on kirjoitellut jo useamman vuoden kolumnisarjaa ”Salvos against Big Brother” tekijänoikeuden ongelmista ja kuinka ne voitaisiin ratkaista. Flintillä on oikein hyvä pointti siitä, mitä tapahtuisi, jos tekijänoikeudet menettäisivät merkityksensä: koska musiikille, kirjallisuudelle ja muille viihde- ja taidemuodoille on kysyntää, niin tarjontaa syntyy ja tekijät saavat maksunsa. Liiketoiminnan muodot (ja mahdollisesti myös teosten muoto) voi muuttua radikaalisti, ja rikastuminen varmaankin muuttuu epätodennäköiseksi, mutta musiikki, kirjallisuus ja niiden tekijät tuskin minnekään katoavat. Ks. tarkemmkin Eric Flint: ”The Nature of Transitions”, Jim Baen’s Universe 3(1), June 1998.
Kirjoitin ehkä epäselvästi.
Voittaja vie kaiken -tilanteet on helppo identifioida musiikissa ja viihteessä, mutta sama asetelma on tunkemassa monelle ”oikealle” alalla kansantaloudessa. Tämä on johtamassa siihen, että markkinamekanismi tuottaa tulonjakoa, joka ei ole yhteiskunnallisesti hyväksyttävää.
Ongelma ei ratkea musiikin tekijänoikeuksilla – joita ollaan siis nyt venyttämässä 90-vuotisiksi. Patenttilain 20 vuotta riittäisivät hyvin.
Suurin osa suomalaisista on varmaan sitä mieltä, että oikeudenmukaista on jakaa äärimmäisen harvojen superrikkaiden lisärikkauksia nykyistä enemmän vanhustenhoitoon, sairaudenhoitoon ja lastensuojeluun sekä muihin vastaaviin moraalisesti arvokkaisiin tarkoituksiin.
Näin ei kuitenkaan tapahdu. En tiedä mistä se kertoo.
Harva tuskin uskoo, että lisämiljoonien kovemmalla veroprosentilla on negatiivisia kannustevaikutuksia jos otetaan huomioon rikkaiden muut motivaatiotekijät suhteessa pelkkään rahaan.
Tämä ajatus on täysiveristä sosialismia. Se on hyvä muistaa kun asiaa kovasti pyritään terävällä kielellä hälventämään ja unohtamaan mistä on kyse.
En ota itse kantaa asiaan, koska en tiedä, mikä vaikutus toimenpiteellä olisi kokonaishyvinvointiin.
”Toisekseen siitä hyvinvoinnista, jonka nämä jättisuurituloiset onnistuvat hankkimaan, he jakavat huomattavia osia hyväntekeväisyytenä juuri niille, jotka joutuvat tulemaan toimeen vähällä. Suurituloiset pyrkivät usein tasaamaan tulonjakoa vapaaehtoisesti.”
UA:ssa moni rikas tekee näin, mutta kysessä on vain verotemppu. Säätiöimällä omaisuutena omaisuus siirtyy verotuksen ulkopuolelle.
Sätiön hallinta ja tuotoista päättäminen jää omistajille , amoin säätiö maksaa entiile omsitajille niin pajon korvauksia ja palkkaa kuin nämä päättävät ottaa ja tietysti pääosin verovapaasti .
Hyväntekeväisyyttä on vain silmänlumeeksi
Jatkan Krugmanin vertausta eteenpäin, tosin omana versionani. Se, että joku marjanpoimija on neljä kertaa nopeampi kuin toinen ja joku kullankaivaja lyötää kultasuonen ja joku ei, on asia, jolle kukaan ei voi mitään. Niinpä ihmiset yleensä hyväksyvät tästä johtuvat tuloerot, joita kuitenkin sosiaalisista syistä katsotaan aiheelliseksi verottaa ja vieläpä progressiivisesti.
Se mitä tapahtuu tulojen saannin jälkeen, on kuitenkin olennaista. Parhaidenkin marjanpoimijoiden rahat riittävät vain elämiseen ja siihen, että silloin tällöin voi ostaa uuden poimurin. Parhaiden kullankaivajien rahat riittävät muuhunkin. He voivat ostaa kullankaivuukoneiston. Tämän koneiston käyttäminen tuottaa varoja ja kuluttaa varoja ja näiden välinen erotus lisää omistajien varallisuutta niin kuin oikein on. Joskus kultaa ei kuitenkaan löydy, koneisto kuluu kelvottomaksi tai kullan hinta laskee ja koneiston menot ylittävät sen tulot. Omistajat ottavat velkaa pitääkseen koneiston toiminnassa ja saadakseen tuloja. Joskus sekään ei auta vaan koneisto on hylättävä.
Mutta miten käy velalle, jota on otettu myös marjanpoimijoilta? Ei hätää. Kullankaivajat ovat joskus suostutelleet marjanpoimijat sellaiseen sopimukseen, ettei näin arvokkaan koneiston velkoja omistajien tarvitse maksaa. Millä he muuten ostaisivat uusia koneistoja, jotka tuottavat kultaa kaikille ja kaikkihan kultaa haluavat, eikö vain.
Jotkut marjanpoimijat tyytyvät tappioonsa ehkäpä toivossa, että joskus itse pääsisivät tällaisen koneiston omistajaksi. Jotkut kuitenkin saattavat pitää näin syntyneitä tulo- ja varallisuuseroja epäoikeudenmukaisina, koska ne eivät johdu omistajien taidoista eivätkä sattumista vaan aikoinaan tehdystä sopimuksesta, jonka efektiivinen sisältö on rikkaiden rikastuttaminen. Jotkut jopa saattavat pitää tällaista sopimusta ja sen mukaan toimivien koneistojen muodostamaa taloutta kokonaisuuden kannalta huonona ideana.
Ai niin, se jäi mainitsematta mikä tämän koneiston nimi on. Se on osakeyhtiö.
”No ehkä just Harry Potterit eivät olis jääneet kirjoittamatta, mutta ajatus, että ihmiset keskimäärin eivät vähentäisi työntekoaan, jos marginaalivero olisi 90% ei kyllä perustu mihinkään muuhun kuin Osmon fantasioihin”
katselin aamulla ohjelmaa tuolta Salomonsaarten syrjäseudulta. Eräällä eristyneellä saarella asui 250 henkeä luontaistaloudessa ilman merkittäviä yhetyksiä ulkomaailmasta.Pääosa ruuasta tuli merestä, mutt ataito kalastaa vaihteli sukupuolen ja iän perusteella.
Saalista ei kuitenkaan jaettu saalistuskyvyn mukaan vaan ravinnon tarpeen mukaan.
Myöskin saalistusta rajoitettiin, jo jotakin lajia kalastettiin liikaa.
Eli yhteisön heikompien jäsenten tarpeet ohittivat vahvojen yksilöiden oikeudet tuottoonsa.
Silti kansa oli tyytyväistä ja oli elänyt näin tuhansia vuosia
Lähinnä Ari Heikkisen kirjoituksen innoittamana:
Liian paljon rahan ”ansaitseminen” on jo sinällään eettisesti kysenalaista. Raha lisää päätösvaltaa, ja olisi arvokasta sinällään, että päätösvalta olisi jakautunut mahdollisimman tasaisesti. Jos rahaa käyttämällä ei pystyisi luomaan alistussuhteita, ei rahalla olisi paljoakaan arvoa, ja ellei rahaa voisi hankkia hyödyntämällä alistussuhteita, ei kukaan olisi kovinkaan rikas.
Rahan isompi eettinen ja ekologinen ongelma on kuitenkin kulutuspuolella. Vaikka Madonnan tuloilla olisi mahdollista elää vastuullisesti ja toisia kunnioittaen, hyvin harva liian rikas niin taitaa tehdä – ihmisillä kun on tapana holvata käytettävissään olevia rahoja aivan niinkuin heillä olisi oikeus tehdä niillä mitä tahansa laillista. Voi kuitenkin ajatella, että ihmisiä koskevat lakien lisäksi jonkinlaiset eettiset velvollisuudet ja että liian suuri materiaalinen kuluttaminen on väärin. Luonnon tuhoaminen on tästä vääryydestä osa, toinen on ihmisten pakottaminen heitä rikkoviin töihin. Rahan kasaantumisen rajoittaminen ehkäisee huvikseen lentämisen ja huorissa käynnin kaltaista ökypossuilua.
En tietenkään tarkoita väittää, että työn tekeminen ja teettäminen olisi aina nollasummapeliä. Rahalla voi myös rakentaa, jos työn tekijä saa työstä muutakin kuin palkkansa ja lopputuloksella on arvoa muunakin kuin kaupallisena tuotteena. Tämä on oikeata lisäarvoa ja sen tuotantoa, mutta kaikki ”menestys” ei ole tätä.
Liian vanha: Olen tavallaan samaa mieltä. Rikkaat säätiöivät rahansa, jotta voivat käyttää niitä haluamallaan tavalla, mutta monet näistä säätiöistä ovat kyllä aika merkittäviä huono-osaisuuden poistamisen rahoittamisessa. Esim. Bill ja Melinda Gatesin säätiö on suurin HIV-tutkimuksen rahoittaja.
Se luovuttaa vuosittain minimissään 1.5 miljardia dollaria huono-osaisten auttamiseen.
http://en.wikipedia.org/wiki/Bill_and_Melinda_Gates_Foundation
Hyväntekeväisyyttä on siis huomattavasti enemmän kuin silmänlumeeksi. Tämä ei tarkoita, että Bill Gatesilla olisi jotenkin ylevämmät motiivit kuin muilla säätiöidä rahansa. Hän haluaa edistää niillä mahdollisimmna hyvin tavoitteitaan, jotka nyt vaan ilmeisesti ovat köyhyyden lievittäminen ja terveyden edistäminen maailman huono-osaisimpien maiden joukossa.
En ole kovin hyvin perehtynyt Piraattipuolueen ajatuksiin siitä, miten sisällöntuotanto rahoitettaisiin, jos tulokset ovat kenen tahansa ilmaiseksi nautittavissa
Piraattipuolueen ehdotushan ei ole tekijänoikeuksista luopuminen kokonaan, vaan se on jaettu kahteen osaan:
* Epäkaupallisen kopioinnin täysi laillistaminen
* Kaupallisen tekijänoikeuden lyhentäminen
Käsitellään nämä osat erillään. ”Epäkaupallinen kopiointihan” viittaa pääasiassa netissä tapahtuvaan lataamiseen. Tämän suhteen vastaus on yksinkertainen – sisällöntuotanto rahoitettaisiin täsmälleen samalla tapaa kuin nykyäänkin. Tiedostonjakamisen määrä on viime vuosikymmenen ajan jatkuvasti vain kasvanut, ja vastakkaisista väitteistä huolimatta kulttuuriteollisuuden kasvu ei ole siitä juuri hidastunut. Esimerkiksi paljon puhuttu musiikkimyynti: Yhdysvaltojen tilastojen mukaan myynnin kokonaiskappalemäärä kasvoi viime vuonna 10 prosentilla. Musiikin kokonaismyynti saavutti ensimmäisen kerran 1,5 miljardin yksikön rajan. Aiempina vuosina myyntiä on ollut 1,4 miljardia (2007), 1,2 miljardia (2006) ja 1 miljardi (2005).
Myös pidemmän aikavälin selvitykset antavat samanlaisia tuloksia. Turun Kauppakorkeakoulun mediaryhmän Luovan kentän yritystoiminta-raportti kertoo, että vuonna 2005 kulttuurin ja luovien alojen liikevaihto Suomessa oli lähes 7 miljardia euroa, merkiten 16 prosentin kasvua vuodesta 2000. Yritysten määrä kasvoi tällä aikavälillä 10 prosenttia, mikä on huomattavasti enemmän kuin koko yrityskannan kasvuvauhti (muutosta +6%). Näiden yritysten työllistämien henkilöiden määrä lisääntyi 3%.
Ruotsin kulttuurimarkkinoita taas analysoi Johanna Nylanderin raportti Kulturskymning inställd. Se kertoo meille mm. seuraavaa: kirjamyynti kasvoi aikavälillä 1997-2008 37,7 prosenttia. Elokuvissa vähintään kerran puolessa vuodessa käyvien määrä oli vuonna 2006 korkein sitten mittausten aloittamisen 1980-luvulla. Musiikkia myytiin vuonna 2007 19 prosenttia enemmän kuin 2002. Tietokone- ja konsolipelejä myytiin 2006 kaksi miljoonaa enemmän kuin 1998, liikevaihdon kasvaessa samalla huimat 169 prosenttia.
Nettilevitystä analysoineet tahot ovat päätyneet siihen tulokseen, että vaikka epäkaupallinen tiedostonjakaminen jossain määrin vähentääkin huippumyyjien tuloja, hyödyttää se pieniä tekijöitä selkeästi. Selitys on helppo ymmärtää: pienimpien tekijöiden suurin vihollinen on se, ettei kukaan tunne heitä. Tiedostonjakaminen onkin heille ilmaista mainosta, ja he hyötyvät selkeästi suhteessa näihin Madonnan kaltaisiin huippunimiin. Ks. esim. Blackburn 2004.
On kovin kyseenalaista, vaikuttaisiko epäkaupallisen kopioinnin laillisuus ylipäänsä muutenkaan mihinkään – esim. Britanniassa laitonta kopiointia harrastaa 18-24 -vuotiaiden ikäluokasta 96 prosenttia, Suomessa 80 prosenttia HIITin kyselyn 6000 vastaajasta. Ainoa efekti siis olisi, että tehtäisiin lailliseksi toiminta jota lähes kaikki jo harrastavat, ja joka ei kokonaisuutena vaikuta kulttuuriin mitenkään haitallisesti.
Tästä tuli aika pitkä kommentti ja pitää tehdä tekemässä muuta, joten laitan kohta kaupallisista tekijänoikeuksista omaan kommenttiinsa.
En ole kovin hyvin perehtynyt Piraattipuolueen ajatuksiin siitä, miten sisällöntuotanto rahoitettaisiin, jos tulokset ovat kenen tahansa ilmaiseksi nautittavissa
Osa kaksi – kaupallisen tekijänoikeuden lyhentäminen. Vastaus tähänhän on hyvin yksinkertainen: tekijänoikeutta lyhennetään siinä määrin, että sisällöntuotanto pysyy kannattavana.
Alustavana ehdotuksena on lyhentää kaupallinen tekijänoikeus noin 5-10 vuoteen. Selkeä valtaosa tekijöistä ei saa tuloja tämän ajan jälkeen muutenkaan, vähän alasta riippuen: tietokonepelien kohdalla viisikin vuotta on jo ikuisuus, kirjojen kohdalla kymmenen voisi olla sopivampi. Hirveästi yli 15-20 vuoden tuskin suoja-aikaa on missään tapauksessa järkevä pitää – siinä kohtaa voitot olisivat jo niin kaukana tulevaisuudessa, että ne keskimääräistä tekijää kannustaisivat varsin vähän. Tekijänoikeuden pidennykset eivät historiallisesti olekaan havaittavasti vaikuttaneet sisällöntuotannon määrään.
Tekijänoikeuksien vahvistuksia lobataankin pääasiallisesti läpi levittäjien, ei alkuperäisten tekijöiden, etua ajatellen. Hyvänä esimerkkinä tuore hanke pidentää äänitteiden suoja-aikaa EU:ssa: sitä puolustellaan kovasti tekijöiden eläkepäivien turvaamisella, mutta kuten mm. Helsingin yliopiston etnomusikologian professori Pekka Gronow toteaa, itse tekijät saisivat vain muutamia pennejä.
Kaupallisen tekijänoikeuden funktio onkin pääasiassa toimia levittäjien monopolina. Itse tekijöille riittäisi huomattavasti lyhyempikin, joskin ne Madonnan kaltaiset supertähdet toki hyötyvät selkeästi myös. Oikeuksien keskittyessä muutamille isoille firmoille, seuraavat siitä kaikki ne negatiiviset asiat, kuin monopoleista yleensäkin. Levy-yhtiö Poptori Oy:n toimitusjohtaja Erkki Puumalainen on todennut, että valmistuskustannuksiltaan 80% vinyyliä halvempi CD on tänään kuluttajille 50% kalliimpi.
Tämän lisäksi tekijänoikeudet tuottavat aivan omanlaisiaan ongelmia silloin, kun monopoliasemaa ei ole. Columbia Law Schoolin professori Michael Heller on kirjoittanut ”antiyhteismaan” ongelmasta. Eyes on the Prize on 14-tuntinen dokumentti tummaihoisten tasa-arvoliikkeen historiasta Yhdysvalloissa. Sen tekemiseen käytettiin videomateriaalia 82 eri arkistosta, 275 valokuvaa 93 arkistosta, ja noin 120 eri musiikkikappaletta. Teoksen muutaman alkuperäisen näyttökerran jälkeen sitä ei enää nähty televisiossa eikä uudelleenjulkaisuna, koska alkuperäiset sopimukset materiaalin käytöstä olivat joko rauenneet tai eivät kattaneet DVD-julkaisuja. Teos saatiin lopulta takaisin julkisuuteen, mutta siihen vaadittiin 600 000 dollarin lahjoitus Fordin säätiöltä, 20 vuoden neuvottelut ja paljon vapaaehtoistyötä kaikkien oikeudenomistajien löytämiseksi. Nykypäivänä samankaltaisen teoksen tekeminen olisi lähes mahdotonta. Olemassa onkin runsaasti ”orpoja teoksia”, joita ei voida uudelleenjulkaista, koska niiden oikeudenomistajat ovat hukuksissa.
Hyvää kaupallisen tekijänoikeuden kritiikkiä on taloustieteilijöiden Boldrin & Levine teos Against Intellectual Monopoly, joka löytyykin myös ilmaiseksi verkosta. Huomionarvoista on, että he itse katsovat tekijänoikeuden olevan kokonaan tarpeeton, eli Piraattipuolueen kanta on itseasiassa konservatiivinen.
Taneli Salovaara kirjoitti:
”Pitäiskö Niken saada käyttää Pikku-Myytä luomaan positiivista imagoa lapsityövoimalle?”
No saahan Nike jo nykyäänkin käyttää, jos haluaa, mm. Jeesusta, Äiti Mariaa, Muhammedia, Väinämöistä, Romeota ja Juliaa, Buddhaa, kuningas Arthuria ja Äiti Teresaa mainonnassaan. Mikä on se logiikka että nämä ovat vapaata riistaa ja Pikku-Myy on suojeltu?
Liian vanha: ”Eli yhteisön heikompien jäsenten tarpeet ohittivat vahvojen yksilöiden oikeudet tuottoonsa.
Silti kansa oli tyytyväistä ja oli elänyt näin tuhansia vuosia”
Tällä ei ole mitään tekemistä 90% marginaaliveron ja sen kannustinvaikutusten kanssa. Ei perheen vanhemmatkaan vähennä työn tekoa, vaikka suurin osa heidän tuloistaan menisi lasten elättämiseen. Kantsii lukea Hayekin kirjoitus perheestä ja yhteiskunnasta. Siinä eritellään, että miksi perheentapainen tulonjako ei onnistu yhteiskunnan mittakaavassa.
Romeon tai Julian (itse olisin ottanut esimerkiksi kyllä Puckin) ero Pikku Myyhyn on se, että Shakespearen kuolemasta on satoja vuosia, Tove Janssonin kuolemasta vasta kymmenkunta vuotta ja moni hänen läheisistään on vielä elossa. Itse ainakin vierastan ajatusta, että rakastetut satuhahmot ovat tekijänsä tai tämän läheisten elinaikana ”vapaata riistaa” kenen tahansa hyödyntää. Jos tarina kestää aikaa ja on kiinnostava vielä kymmeniä vuosia tekijänsä kuoleman jälkeen, on ihan oikein, että se muuttuu ihmiskunnan yhteiseksi omaisuudeksi eikä silloin sen muuntelu ja hyödyntäminen enää loukkaa ketään. En tässä loukkaamisella tarkoita pelkästään rahaa, vaan esimerkiksi sitä, miten loukkaavaksi Astrid Lindgren koki hänen pikku Peppinsä luvattoman käytön jossain alusvaatemainoksissa, tms.
Lyhyenä kommenttina: Pikku-Myyn ja Niken lapsityövoimalla tuotettujen lenkkareiden tuominen mukaan tekijänoikeuskeskusteluun on jo varsin kaukaa haettua. Tässä on puhuttu lähinnä tekijänoikeuden taloudellisista vaikutuksista, ei moraaliseikoista. Ja Niken epäeettisesti tuotettujen jalkineiden kohdalla suurin ongelma on siinä, että niitä tuotetaan epäeettisesti, ei siinä, miten niitä markkinoidaan.
Markkinointia pitäisi mielestäni toki muutenkin säädellä enemmän. Se on itsestäänselvästi sellainen toiminto, joka on omiaan hukkaamaan yhteiskunnan resursseja epäoleellisiin ja tyypillisesti jopa kokonaisyhteiskunnallisesti vahingollisiin tarkoitusperiin. Elämme yhteiskunnassa, jossa isot toimijat saavat automaattisesti sanansa kuuluviin suhteettoman tehokkaasti, ja tältä ilmiöltä puuttuu lähes kokonaan vastavoima.
Suomalainen suhtautuminen ulkomainontaan on suoraan post-kommunistisesta Itä-Euroopasta. Ei mitään rajaa siinä, miten paljon mainoksia saa näkyä katukuvassa, riippumatta siitä, millaisesta arkkitehtonisesta ympäristöstä on kyse.
Lyhtypylväistä ja bussien sisätiloista pitäisi mainokset saada ensimmäisenä pois. Jälkimmäinen on tärkeämpi, bussien sisätilat ovat ”yhteistä tilaa”, joka pitää pitää siistinä mainosroskasta. Ei ihme, että julkista liikennettä pidetään epäviihtyisänä.
En ole kovin hyvin perehtynyt Piraattipuolueen ajatuksiin siitä, miten sisällöntuotanto rahoitettaisiin, jos tulokset ovat kenen tahansa ilmaiseksi nautittavissa; millä kirjailijat noin yleensä eläisivät. Jotkut ovat esittäneet, että yhteiskunnan myöntämillä stipendeillä. Koko kulttuuri pysähtyisi siihen, kun jonkun kokoomustädin johtama kulttuurilautakunta pääsisi määräämään, mitä rahoitetaan ja mitä ei.
Tässä on nyt huomattava, että Suomen kokoisessa maassa on noin 5-10 kirjailijaa, jotka ansaitsevat elantonsa kirjoittamalla, ja esimerkiksi Suomen kirjailijaliiton jäsenten tyypillinen vuosiansio kirjailijantyöstään huitelee jossakin pienipalkkaisen yhden kuukausipalkan tienoilla. Kirjailijat joutuvat joka tapauksessa kirjoittamaan apurahoilla jo nyt muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta.
Ja näitä apurahoja myöntävät tahot, esimerkiksi Suomen kulttuurirahasto, WSOY:n kirjallisuussäätiö, Suomen tietokirjailijat, Kordelinin säätiö jne., eivät ole mitään ”kokoomustädin johtamia kulttuurilautakuntia”. Kirjastoapurahalautakunta, valtion kirjallisuustoimikunta ja maakuntien taidetoimikunnat ovat ehkä monen mielikuvissa jotenkin epämääräisesti sinne päin, mutta nekään eivät kyllä todellisuudessa juuri vastaa tätä luonnehdintaa (esimerkiksi kirjallisuustoimikunta koostuu yleisesti meritoituneina pidetyistä suomalaisista kirjailijoista, jotka ovat enimmäkseen puoluepoliittisesti profiloitumattomia).
Digitaalisen materiaalin tekijänoikeuksilla ansaitseminen taas on jo nyt pitkälti asiakkaiden hyvän tahdon varassa, koska käytännössä kaikki suurempaa kaupallista arvoa omaava ääni- ja kuvamateriaali on helposti ladattavissa verkosta luvattomasti. Tämä on teoriassa tietenkin kielletty, mutta kiellolla on samat valvontamahdollisuudet ja sama sopusointuisuuden aste kansan oikeustajun kanssa kuin jos yritettäisiin kieltää masturbaatio, huuliharpun soitto tai leivän leipominen. Suosittu myymälävarasvertaus, jota käytit aikoinaan itsekin HS-raadissa kommentoidessasi piraattipuoluetta, ei yksinkertaisesti toimi, koska ihmiset, jotka pitävät myymälävarkautta tuomittavana, yleensä eivät pidä luvatonta lataamista tuomittavana senkään jälkeen kun tätä vertausta on heille tarjottu pohdittavaksi.
Tutkija Jukka K. Korpela, josta hänet tuntevat tietävät, ettei hän ole kovinkaan piraattipuolue- ym. henkinen ihminen, esitti kirjoituksessaan ”Tekijänoikeudet verkossa – umpikujassa?” samankaltaisia ajatuksia jo kahdeksan vuotta sitten (ks. osio ”Vaiko selvittäisiinkö sittenkin ilman tekijänoikeutta?”):
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/tekoik/tulev.html
Korpela kirjoittaa osuvasti, kuinka ”ajatus siitä, että tekijällä on luonnollinen oikeus määrätä teostensa kopioinnista, ei ehkä koskaan ole ollut todella suuren yleisön hyväksymä”. Siltä osin kuin se on asiaa yhteiskuntafilosofisesti syvemmin miettinyt, ns. suuri yleisö mieltää nykyiset tekijänoikeuslakien tiukennukset pikemminkin järjenvastaiseksi subventioksi vanhentuneelle liikeidealle, jonka tekniikan kehitys on tehnyt yksinkertaisesti kannattamattomaksi, aivan kuin lainsäätäjä olisi aikoinaan yrittänyt protektionistisesti suojella esim. hevossiittoloita auton ja junan aiheuttamalta ylivoimaiselta kilpailulta tai kiertäviä jääkauppiaita jääkaapin ja pakastimen aiheuttamalta kilpailulta. Tällainen ajattelu ei myöskään poliittisesti rajoitu piraattipuolueeseen/-puolueisiin. Esimerkiksi Ruotsin kokoomuksessa – päähallituspuolueessa – on viime vuosina esiintynyt näkyvästi friedmanilaisia äärimarkkinatalousihmisiä, jotka mieltävät immateriaalioikeudet yleisemmin vain valtion myöntämäksi monopoliksi, jollainen ei kuulu aitoon markkinatalouteen.
Ongelma ei ratkea musiikin tekijänoikeuksilla – joita ollaan siis nyt venyttämässä 90-vuotisiksi. Patenttilain 20 vuotta riittäisivät hyvin.
Vielä 1990-luvun alussa äänitteiden suoja-aika oli vain 25 vuotta, eikä musiikkiteollisuus siihen kaatunut, koska sillä oli riittävästi uutta tuotantoa, joka kiinnosti ihmisiä ja jota myytiin riittävästi heti vuoden-parin sisällä ilmestymisestään. Nyt sen sijaan pitää nykyistä 50 vuoden rajaa saada entisestään korotetuksi, koska suuri osa tuloista saadaan melkein 50 vuotta vanhan musiikin myynnistä. Nykyinen suurten monikansallisten yhtiöiden tuottama musiikki kun on standardoitua metrimittaa, joka ei innosta ihmisiä maksamaan siitä entiseen malliin.
Mitä kukin osaaja tekee väärin, jos on olemassa ihmisiä, jotka ovat valmiit maksamaan pyydetyt liput/hinnat? – – Ei yksikään laulaja/kirjailija jne pärjää vain niilä hommilla, ellei ole ihmisiä, jotka ovat siitä valmiita maksamaan. Madonnan suosiota en hlökohtaisesti ymmärrä, mutta eihän se ole mun päänsärkyni.
Tämä ajatus perustuu loogiselle virhepäätelmälle, joka englannissa tunnetaan nimellä fallacy of composition – en nyt muista, että sillä olisi erillistä suomenkielistä nimeä:
http://en.wikipedia.org/wiki/Fallacy_of_composition
Siitä, että yhden, kymmenen tai sadan ihmisen antaessa vapaaehtoisesti rahaa Madonnalle ei synny kielteisiä ulkoisvaikutuksia tai muita yhteiskunnan kokonaisedun kannalta kielteisiä vaikutuksia, ei voida päätellä, etteikö niitä voisi syntyä miljoonan ihmisen antaessa vapaaehtoisesti rahaa Madonnalle. Sen enempää kuin siitä, että 0,5 vesilitran juomisella ei ole kielteisiä vaikutuksia ihmiseen voidaan päätellä, että 10 vesilitran juomisella ei niitä olisi – tai siitä, että yksi aspiriini auttaa päänsärkyyn, voidaan päätellä, että kymmenen aspiriinia auttaa kymmenkertaisesti paremmin.
Ei kenenkään menestys ole keneltäkään toiselta pois.
Jostain syystä tämä väitelause kelpaa papukaijamaisesti toisteltavaksi vuosikymmenestä toiseen, vaikka se on kansantaloustieteen alkeellisimpien perusteiden vastainen.
Kateutta pahimmillaan, varsinkin kun ottaa huomioon, että menestyminen vaatii yleensä kovien riskien ottamista ja pitkäjänteistä työtä.
Ihanko oikeasti olet sitä mieltä, että esimerkiksi Aatos Erkko, Niklas Herlin ja Kalle Isokallio vaativat toistuvasti julkisuudessa suurempaa yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, koska ovat kateellisia joillekin toisille, heitä itseään menestyneemmille? Keitähän nämä sitten mahtavat ollakaan?
Suomen yhteiskunta on muutenkin niin typerän kateellinen, että pyritään kaikin keinoin lannistamaan yrittäminen ja eletään vaikka nälässä, kunhan kukaan ei vaan missään tapauksessa pääse menestymään.
Niin, eihän Suomi olekaan maapallon noin 180 itsenäisestä valtiosta kuin joku 10. tai 12. mitattuna BKT:llä henkeä kohti. Suomessa todellakin eletään nälässä ja pyritään kaikin keinoin lannistamaan yrittäminen, jotta kukaan ei vaan missään tapauksessa pääse menestymään. Tyhjän mahan sisäpinnat vain hankaavat toisiaan vasten, kun nääntynyt suomalainen ei jaksa enää viimeisillä voimillaan hinkata männystä pettua leipään, ja hänen riisitaudin vääriksi vääntämät keuhkotautiset lapsensa saavat kerta toisensa jälkeen itkeä itsensä nälissään uneen.
Voi hyvä jumala.
Tämä ajatus on täysiveristä sosialismia.
Ei ole. Täysiveristä sosialismia on tuotantovälineiden yhteisomistus. Se, että on valtion autotehdas, valtion makkaratehdas, valtion paperitehdas jne. eikä niillä ole yksityisiä kilpailijoita.
Se, mitä nykyään on muodikasta nimitellä ”täysiveriseksi sosialismiksi”, tässä tapauksessa siis suurituloisten korkeat marginaaliverot, on useimmissa Länsi-Euroopan maissa toteutettu osaksi porvaripuolueiden tuella. Sosialistiseksi edes nimellisesti julistautuneiden puolueiden parlamenttienemmistöt ovat olleet harvinainen muutamaan maahan rajoittunut ilmiö.
Osmolta vaihteeksi erittäin hyvä kirjoitus omaan makuuni. Globaali tulonjaon ja mahdollisuuksien oikeudenmukaisuus (millaista tilannetta haluamme tavoitella, miten sitä kohden voisi kulkea?) on aihe, josta puhutaan aivan liian vähän.
En pidä talouslibertarismista, olen myös niin kyllästynyt väittelemään sitä uskomusjärjestelmää vastaan, etten nyt kontraa mitään ylläolevista kirjoituksista, totean tämän vain.
Niken (ym.) hikipajoja en kuitenkaan yksioikoisesti vastusta. Niissä on enemmän hyvää kuin huonoa sikäli kun olen ymmärtänyt. Jeffrey Sachsilla (YK:n millenium-projektin vetäjä) on tästä hyviä argumentteja kirjassaan End of Poverty.
mm. Bangladeshissa oli haastateltu joukkoa naisia, jotka työskentelivät kaupungissa tällaisessa riistotyöpaikassa, ja vaikka työ oli kovaa ja ankaraa, yksikään ei halunnut takaisin maaseudulle, siihen todellisuuteen, josta olivat hikipajaan vaihtaneet. Ei yksikään. Tämä mittasuhde kannattaa taasen vasemmistoaktivistien pitää mielessä.
Siitä, että yhden, kymmenen tai sadan ihmisen antaessa vapaaehtoisesti rahaa Madonnalle ei synny kielteisiä ulkoisvaikutuksia tai muita yhteiskunnan kokonaisedun kannalta kielteisiä vaikutuksia, ei voida päätellä, etteikö niitä voisi syntyä miljoonan ihmisen antaessa vapaaehtoisesti rahaa Madonnalle
En ota kantaa siihen, mitä mahdollisia negatiivisia ulkoisvaikutuksia Madonnan miljoonilla sinänsä on. Mutta jos keskitytään siihen transaktioon, jossa se raha siirtyy, niin väittäisin että tässä kohtaa niitä ulkoisaikutuksia pitäisi olla aika suoraviivaisesti siinä suhteessa kuin niitä transaktioita tapahtuu.
Luulen, että Tommi viittaa siihen, että kun Madonnalla on miljardeja, hän kuluttaa niitä asioihin, joihin sadat tuhannet ihmiset eivät yhdessäkään kuluttaisi jos rahat olisivat yhä heidän taskussaan. Esimerkkinä oli jossain yllä suihkukoneella matkustaminen.
En olisi tästä ihan varma. Jos miljardi jaettaisiin tasan vaikka 100 000 tavalliselle kansalaiselle (= 10 000€ per pää), niin siinä lennettäisiin kyllä Airbusseilla aika monet charter-lennot kaukoitään. Vaikka se jaettaisiin miljoonalle ihmiselle (= 1000€) niin aika monta koneellista niitä etelänmatkoja tulisi lisää. Saisi yksi miljardööri suhailla nonstoppina yksityiskoneella, että vastaava määrä kerosiinia palaisi.
(Tällä en puolustele näitä miljoonia, kunhan näen reiän tässäkin perustelussa…)
Ehkäpä on kuitenkin hyvä, jos siitä yhdestä kullankaivajasta tulee sikarikas. Eikä sen rahoja pistetä päivähoidon rahoitukseen.
Tätä perustelen seuraavasti: Suomi on pääomaköyhä maa. Kuitenkin historiassamme suuret suomalaiset firmat ovat syntyneet rahakkaiden ja yrityshenkisten yksilöiden toimesta. Nämä firmat ovat sitten tehneet paljon rahaa myös työntekijöilleen, alihankkijoilleen sekä valtiolle ja kunnille verotuloina.
Kandee siis vähän malttaa ja katsoa että mitä se rikas saa aikaan ennen kuin sen rahat viedään siltä. Jos rikkaan rahat otetaan ja niillä maksetaan kunnan virkamiesten ja työntekijöiden palkkoja, niin se on vain kertajuttu ja suuremmat tuotot jäävät saamatta.
Eikö tekijänoikeusjärjestelmälle ja patenttijärjestelmälle ole yhteistä se että lopulta luomukset päätyvät public domainiin ? Jos näin, on järjestelmien perusidea toimiva. Jos liian lyhyt suoja-aika on huono, koska se vähentää jaettavaa informaatiota, ja liian pitkä suoja-aika huono koska se heikentää jaossa olevan informaation yleistä hyödyllisyyttä, löytyy hyväksyttävä kompromissi jostain nollan ja äärettömän väliltä, ei poistamalla järjestelmä kokonaan.
Samalla tavalla pragmaattisesti voidaan suhtautua patenttisuojan kattavuuteen. Jos patenttisuojan sisällöllinen skooppi on liian laaja, se kattaa väistämättä alunperinkin public domainissa olevia trivialiteetteja ja kaventaa kilpailijoiden toimintavapautta. Patenttien kapea skooppi suojaa innovaatiota, laaja skooppi investointia. Jälleen tulee tehdä kompromissi, tällä kertaa tulonjaossa pääoma vs. oma pää.
On sinänsä luontevaa että tekijänoikeus on voimassa vähintään tekijän eliniän, ja patenttien 20 vuottakin istunee yleiseen oikeustajuun, mutta maailmanlaajuisesti patenttien kattavuuden ja sisällön osalta järjestelmä on perustavanlaatuisesti rikki ja mahdollistaa nämä voittaja-vie-kaiken -tilanteet joissa kilpailja ei yksinkertaisesti voi tulla alalle koska kehitystyö olisi kohtuuttoman kallista patenttisalkkujen väistelyä.
Patenttien (ja jossain määrin myös tekijänoikeuksien) kohdalla suurimmat ongelmat eivät liity alkuperäisen informaation suojaamiseen käytöltä. Paljon pahempi ongelma on, erityisesti patenttien kohdalla, että koko järjestelmää käytetään vain kilpailijoiden kiusaamiseen ja sinänsä legitiimin tuotekehityksen torpedoimiseen.
Kun kilpaillaan kasvualalla tekemällä paljon tuotekehitystä (kännykkäala on ollut jo pitkään tällainen), tehdään väkisinkin jonkin verran päällekkäistä työtä eri firmoissa. Pantenteilla pyritään suojaamaan paljon myös sellaisia melko itsestäänselviä parannuksia, joita arvellaan toisen joka tapauksessa jo tehneen huomaamatta patentoida. Näin saadaan miinoitettua teknologia niin, että ainoastaan isot pelaajat (joilla on paljon joko itse keksittyjä tai ostettuja patentteja) voivat estää kaiken kilpailun. Tämä on klassista rent-seekingiä.
Luin jostain – linkkiä ei ole antaa, joten suhtautukaa varauksella – että esimerkiksi lääkefirmojen ”tuotekehitysmenoista” joku neljäsosa on asianajajien palkkioita. Jälleen kerran, jos lainopilliset neuvot ja toimenpiteet syövät tuollaisen osuuden tuotekehitysmäärärahoista, voidaan kysyä ratkaiseeko lainsäädäntö todella enemmän ongelmia kuin synnyttää.
Patenteissa 20 vuotta on esimerkiksi lääketeollisuudessa siinä mielessä ”kohtuullinen” aika, että siellä tuotteen kaari patentointivaiheesta apteekin hyllylle taitaa olla kymmenkunta vuotta, enemmänkin, jos homma vähän nikottelee. Sensijaan jossain kännyköissä jonkun nippeliratkaisun kohdalla viiden vuoden kuluttua patentti saattaa olla jos vanhentunut ja patentoitu ratkaisu ei ole enää edes käytössä.
Patentit ovat oikeastaan tässä suhteessa hyvä esimerkki valtion tarjoamasta äärimmäisen tylpästä instrumentista. Innovaatiot ovat eri aloilla niin erilaisia, että yksi ja sama patenttilainsäädäntö kaikille on naurettava tekele. Toisaalta jo tämä yksi ja sama lainsäädäntö on niin monimutkainen ja ongelmallinen, että ”oikeuksien” valvominen vie niin paljon resursseja, ettei pienillä firmoilla ole asiaa jo vähääkään laajemmille markkinoille.
Itse en näe mitään muuta toimivaa ja tehokasta ratkaisua kuin koko patenttien käsitteestä luopumisen.
”Tällä ei ole mitään tekemistä 90% marginaaliveron ja sen kannustinvaikutusten kanssa. Ei perheen vanhemmatkaan vähennä työn tekoa, vaikka suurin osa heidän tuloistaan menisi lasten elättämiseen. ”
Kyseessä ei ollut yksi perhe vaan kymmenien perheiden muodostama yhteisö.
spottu:
On sinänsä luontevaa että tekijänoikeus on voimassa vähintään tekijän eliniän, ja patenttien 20 vuottakin istunee yleiseen oikeustajuun
Elinikäistä tekijänoikeutta on huomattavan vaikea perustella – niin pitkänä se ei enää anna niin merkittävästi lisää kannustinvaikutetta, että haitat sen pidemmästä kestosta kumoutuisivat. Se 20 vuotta sopisi siihenkin paremmin, jos niinkään kauan.
Nykyaikaisessa perhe-käite on jo hävinnyt. Suurin osa ”perheistä” on yhden hengen talouksia . Kun lapsia on tyypiliseti 1-2 niin näin pieneissä perheissä ei enää kyetä huolehtimaan toisistaan samllatavalla kuin ennen.
Myös muuttoliike hajoittaa perheet eikä huolto toimi etäisyyksienkään vuoksi.
Muutamme tällä hetkellä eniten historiamme aikana.
1900 luvun alun ja 60-70-lukujan maaltamuuttokin ovat pienempiä kuin tämän päivän muuttoliike
”Tämä ajatus on täysiveristä sosialismia.
Ei ole. Täysiveristä sosialismia on tuotantovälineiden yhteisomistus. Se, että on valtion autotehdas, valtion makkaratehdas, valtion paperitehdas jne. eikä niillä ole yksityisiä kilpailijoita.”
Ai jaa. Selvä.
Kertaus: Rikkaiden varallisuuden osittainen siirtäminen valtion haltuun ja sen jakaminen köyhemmille väestönosille on täysiverinen sosialistinen toimenpide. Tätä kannattaa suurin osa kansasta maassa, jossa perinteisen työväestön edustaja voi pahoin kuullessaan sanan vasemmisto radiosta kaartaessaan audinsa omakotitalon pihaan.
”Se, mitä nykyään on muodikasta nimitellä “täysiveriseksi sosialismiksi”, tässä tapauksessa siis suurituloisten korkeat marginaaliverot, on useimmissa Länsi-Euroopan maissa toteutettu osaksi porvaripuolueiden tuella.”
En minä mistään suurituloisista puhunut vaan rikkaista. Kyseessä on täysin eri asia joka mielessä. Varsinkin verotuksen suhteen. Suurituloiset ovat pääosin ihan tavallista työväestöä. Sellaiset kuten alempi yritysjohto, sataman ahtaajat, lääkärit, kemikaalirekkojen kuskit. Mitä näitä hyvätuloisia (mutta ei rikkaita) nyt Suomessa on.
Rikkaat maksavat merkittävästi vähemmän veroa prosentuaalisesti kuin suurituloiset kuten varmasti tiedät. Esimerkiksi sairaalahoidosta rikkaat eivät maksa juuri mitään.
Tommi Uschanov: ”Ja näitä apurahoja myöntävät tahot, esimerkiksi Suomen kulttuurirahasto, WSOY:n kirjallisuussäätiö, Suomen tietokirjailijat, Kordelinin säätiö jne., eivät ole mitään “kokoomustädin johtamia kulttuurilautakuntia”.”
No tämähän se on se koko pointti, että valtion ei pidä alkaan jakeleen niitä apurahoja, vaan ne pitää tulla yksityisiltä. Se, että yksityisissä säätiöissä ei oo paljoo poliittisilla perusteilla valittuja johtajia ei oo mikään todiste siitä, että valtion kontrolloimissa kulttuurilautakunnissa näin ei olis.
”Tämä ajatus perustuu loogiselle virhepäätelmälle”
Ei perustu. Se perustuu sille, että Madonnan rikastumisella ei ole (juurikaan) ulkoisvaikutuksia, eikä sillä, että kukaan ihminen nauttii Madonnan konsertista.
”Ei kenenkään menestys ole keneltäkään toiselta pois.
Jostain syystä tämä väitelause kelpaa papukaijamaisesti toisteltavaksi vuosikymmenestä toiseen, vaikka se on kansantaloustieteen alkeellisimpien perusteiden vastainen.”
Ok. Kerro toki tämä kansantaloustieteen peruste meille muillekin. Minusta tämä ei nimittäin ole minkään periaatteen vastainen. Ainoastaan suhteellisessa kilpailussa, eli siinä, että kilpaillaan sijoittautumisesta suhteessa muihin eikä absoluuttisesta määrästä jonkun menestys on toisilta pois. Toisaalta voidaan sanoa, että näitä suhteellisen kilpailun piirteitä on melkein kaikessa kilpailussa. Suurimmassa osassa kilpailua absoluuttinen on suhteellista huomattavasti merkittävämpää.
Vasemmistolaisesti ajattelevien helmasynti on tämän suhteellisen kilpailun merkittävyyden yliarviointi.
spotun ja Tiedemiehen kirjoitukset penteista on minusta just naulan kantaan.
Liian vanha: ”Kyseessä ei ollut yksi perhe vaan kymmenien perheiden muodostama yhteisö.”
”Nykyaikaisessa perhe-käite on jo hävinnyt.”
häh… siis ekana väität, että meidän pitäisi jakaa koko yhteiskunnan tasolla tuloja samalla tavalla kuin perheissä, koska joku äärimmäisen homogeeninen ja tiivis yhteis pystyy siihen ja sitten väität, että meidän yhteiskunta ei ole mitenkään verrattavissa tähän tiiviiseen yhteisöön.
En tiedä oikein miten vastata, muuta kuin, että olen täysin samaa mieltä perusteistasi, mutta täysin erimieltä siitä tärkeimmästä, eli johtopäätöksestä.
Lisäisin edelliseen kommenttiini, että itse asiassa, mitä enemmän yhteiskunnassa on menestyjiä, sitä enemmän yhteiskunta hyötyy (välittömät ja välilliset verotulot, työllisyysvaikutukset, jne.).
Suomen BKT olisi aivan eri luokkaa, jos meillä olisi oikeasti työntekoon kannustava järjestelmä.
Mitä järkeä on esim. asettaa opiskelijoille tuloraja? Tai rangaista etuuksien menetyksellä henkilöitä, jotka haluaisivat tehdä työtä?
Suomeen on luotu järjestelmä, jonka johdosta osa työkuntoisista kansalaisista karttaa työntekoa kuin ruttoa etuuksien menetyksien pelossa samalla, kun tarvittaisiin työntekoon kannustava järjestelmä, jossa työnteko kannattaa _aina_.
Syyksi en pysty keksimään mitään muuta selitystä kuin kateuden.
Ostovoimalla rukattuna Suomi on BKT-rankingissa kymmenes maailman 217 valtioin joukossa (World Economic Outlook Database, lokakuu 2008).
On huojentavaa todeta, että 207 valtiossa ollaan vielä katellisempia kuin Suomessa.
Soininvaara: ”Marjanpoimijoilla erot ovat ansaittuja, kullankaivajilla hyvällä tuurilla on ratkaiseva osuus, vaikka toki taidollakin on merkityksensä.”
Pitäisikö lotto kieltää? Mielestäni kirjallisuus, viihde ja muut ”voittaja vie kaiken” -alat ovat eräänlaisia lottoja. Jos joku lähtee yrittämään näyttelijänuraa, hän osallistuu lottoon. Jos joku ei halua osallistua lottoon, hänen pitää kouluttautua sairaanhoitajaksi. En näe mitään epäoikeudenmukaista siinä, että lottoaloille vapaaehtoisesti osallistuvien välinen tulonjako on äärettömän epätasaista.
Uschanov: ”Ihanko oikeasti olet sitä mieltä, että esimerkiksi Aatos Erkko, Niklas Herlin ja Kalle Isokallio vaativat toistuvasti julkisuudessa suurempaa yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, koska ovat kateellisia joillekin toisille, heitä itseään menestyneemmille?”
Jos oletetaan, että ”oikeudenmukaisempi” talouspolitiikka vähentää talouden dynaamisuutta ja mahdollisuuksia hankkia markkinoilta ökyomaisuutta (pelkkä usko tähän malliin riittää tässä), niin nykyisten ökyrikkaiden kannattaa vaatia lisää ”oikeudenmukaisuutta”, mikäli he haluavat säilyttää oman statuksensa ja poikkeuksellisuutensa ja estää uusien ökyrikkaiden nousun. Eräänlaista kateutta tämäkin.
On myös mahdollista kannattaa tasaista tulonjakoa eri motiivein. Korkeatuloisen motiivien (esim. julkinen maine) ei tarvitse olla samoja kuin matalatuloisen (kateus). Ei ole myöskään mahdoton ajatus, että tulojen kasvaessa henkilön motiivit muuttuvat ideologisemmiksi ja puhtaammiksi. Normaalituloiset käyvät tiukempaa kamppailua statuksesta ja talon koosta. Ympärillä on enemmän samasta asemasta kilpailevia ihmisiä ja nokittelevia naapureita. Kateutta ja muita alhaisia tunteita on vaikeampi vastustaa.
Juanito: ”Madonna, Gates, Beckham antavat hyvät summat hyväntekeväisyyteen, edustavat monia yhdistyksiä, järjestävät tilaisuuksia.”
En ymmärrä tätä ajattelutapaa, että Bill Gates muuttuu hyväntekijäksi vasta kun hän antaa rahaa hyväntekeväisyyteen. Bill Gates olisi hyväntekijä, vaikka hän ei olisi antanut dollariakaan viralliseen hyväntekeväisyyteen. Hän on luonut tuotteita, jotka helpottavat miljoonien ihmisten elämää ympäri maailmaa. Rikastuakseen hänen on täytynyt laajentaa yritystään ja siten työllistää tuhansia ihmisiä. Työpaikkojen luominen on mitä suurinta hyväntekeväisyyttä.
Vihreä näkökulma piratismiin voisi lähteä siitä tosiasiasta, että vain digitalisoitu tuote on ”kaapattavissa” eli imuroitavissa vertaisverkosta tms. Käytännössä tuo kai tarkoittaa, että kun digitaalisista tuotteista ei tarvitse maksaa mitään, säästetyt rahat käytetään ei-digitaalisiin tuotteisiin, jotka kuluttavat luontoa digitaalisia enemmän (poikkeuksena on luontoa säästävät investoinnit).
Kulttuurin kohtalosta huolestuneitten kannalta piratismi on myös ongelmallinen. Jos kovasti kannustetaan panostamaan materiaaliseen tuotantoon tai muuhun sellaiseen, jota ei voi digitalisoida, se tuskin johtaa kovin hyvään lopputulokseen. Esimerkiksi: kirjoja julkaistaan yhä enemmän digitaalisesti eli niitä saa yhä enemmän piraattikopioina eli rahaa kirjan kirjoittamisesta on (yleensä) tulossa vähemmän. Tässä kohdin potentiaalinen Frans Emil alkaa miettiä uutta uraa.
Toisessa vaakakupissa on toki oikeudenmukaisuuteen liittyvät näkökulmat. On tietysti tyhmää ajatella, että nykyinen ”digitaalisen omaisuuden” takaava lainsäädäntö on oikeudenmukaisin mahdollinen tai optimoisi yhteistä hyvää parhaalla mahdollisella tavalla.
Piratismi on esimerkiksi muiden yritysvakoilun tapaisten keinojen ohella nostanut lukemattomia köyhyydestä.
Joku yksittäinen intialainen myös saattaa piraattina päästä sellaisten materiaalien äärelle, joista hänen ei aiemmin kannattanut unelmoidakaan. Tulos voi olla koko ihmiskunnan kannalta hyvä. Miksei tuo koskisi köyhää suomalaistakin …
Kertaus: Rikkaiden varallisuuden osittainen siirtäminen valtion haltuun ja sen jakaminen köyhemmille väestönosille on täysiverinen sosialistinen toimenpide.
Tässä määritellään nyt ”täysiverinen sosialistisuus” niin laveasti, että koko termi menettää merkityssisältönsä. Jos ”rikkaiden varallisuuden osittainen siirtäminen valtion haltuun ja sen jakaminen köyhemmille väestönosille” on ”täysiveristä sosialismia”, niin kaikki 27 EU-maata ja kaikki kaksikymmentä G20-teollisuusmaata edustavat täysiveristä sosialismia. Ja esimerkiksi Saksojen yhdistyessä yksi sosialistinen valtio sulautui toiseen sosialistiseen valtioon. (Kumma kyllä tätä sulautumista sosialistiseen valtioon juhlittiin silloin yleisesti nimenomaan sosialismin tappiona.)
En minä mistään suurituloisista puhunut vaan rikkaista. Kyseessä on täysin eri asia joka mielessä.
Puhe oli tulojen verottamisesta, ei mistään omaisuusverosta. Siispä puhuttiin suurituloisista, ei rikkaista.
Kerro toki tämä kansantaloustieteen peruste meille muillekin. Minusta tämä ei nimittäin ole minkään periaatteen vastainen.
Esimerkiksi positionaalisten hyödykkeiden käsite tuntuu olevan täysin tuntematon? Kaikilla ei voi olla linnaa Loiren laaksossa, vaikka rikastumiselta ja menestymiseltä poistettaisiin kaikki kuviteltavissa olevat esteet viimeistä piirtoa myöten, koska linnoja Loiren laaksossa on äärellinen määrä. Silloin jokainen Loiren laaksossa oleva linna, jonka joku on omalla työllään ansainnut ja ostanut vapailta markkinoilta, on pois joltakulta toiselta, joka myös haluaisi asua linnassa Loiren laaksossa. Ja näin toisen menestys on todistettavasti pois toiselta.
Muitakin syitä on kuin tämä, mutta tässä nyt yksi, jota ei voi noin vain vääntää tavanomaiseksi kateusmussutukseksi.
Suomen BKT olisi aivan eri luokkaa, jos meillä olisi oikeasti työntekoon kannustava järjestelmä.
Mistä tämä on mahdollista päätellä? Koko maapallolla on vain yksi ainoa elinkeinorakenteeltaan edes etäisesti Suomea muistuttava maa, jonka BKT henkeä kohti on ”aivan eri luokkaa” kuin Suomen, nimittäin Norja. Ja Norjan BKT:n taso johtuu tietenkin öljyvaroista. Sen lisäksi on Qatar, toinen öljymaa, ja pari postilaatikkoyhtiöiden veroparatiisina toimivaa kääpiövaltiota. Kaikkien muiden maapallon maiden BKT:n taso on joko suunnilleen sama tai alhaisempi kuin Suomen.
Joten minkä ihmeen maan esimerkkiin vertaamalla on mahdollista päätellä, että ”Suomen BKT olisi aivan eri luokkaa, jos meillä olisi oikeasti työntekoon kannustava järjestelmä”?
Suomeen on luotu järjestelmä, jonka johdosta osa työkuntoisista kansalaisista karttaa työntekoa kuin ruttoa etuuksien menetyksien pelossa samalla, kun tarvittaisiin työntekoon kannustava järjestelmä, jossa työnteko kannattaa _aina_.
Jos työnteon olisi todella kannatettava aina, niin jouduttaisiin menemään täsmälleen päinvastaiseen suuntaan kuin tämän mantran hokijat vaativat. Ensinnäkin pääomatulojen veroprosenttia tulisi nostaa niin, että se olisi ei vain sama kuin palkkatulojen prosentti, vaan korkeampi kuin se. Lisäksi päälle pitäisi vielä lätkäistä marginaalivero, joka suurenisi sitä mukaa, mitä suurempi prosenttiosuus henkilön kokonaistuloista on pääomatuloa ja mitä pienempi osuus palkkatuloa. En ole vielä tähän päivään mennessä tavannut ihmistä, joka haluaisi, että työnteko kannattaa aina. Tulisieluisimmatkaan bolshevikit eivät ole olleet valmiita tällaiseen äärivasemmistolaiseen dystopiaan, jossa työnteko kannattaa aina.
Keskustelussa tekijänoikeuksien tarpeellisuudesta ja niiden mahdollisesta kaventamisesta on jotain samaa kuin kohtauksessa, jossa agentti Maxwell Smart yrittää päästä pinteestä sanomalla KAOSin miehelle että pudota aseesi, takanasi on viisi merijalkaväen sotilasta. Kun tämä ei tehoa, Smart kysyy että uskoisitko kaksi.
Jos koko väite kaupallisten, siis siirrettävien, tekijänoikeuksien siunauksellisuudesta on väärä, ei niiden vähäistäkään määrää ole syytä uskoa oikeaksi. Tutkitaan asiaa huolella.
Miksi tekijänoikeuksia pidetään edullisina yhteiskunnalle, tai maailmanyhteisölle, tekijänoikeudethan ovat maailmanlaajuinen käytäntö. Kahteen seikkaan vedotaan. Yksilöiden toimeentuloon ja yhteiseen hyvään.
Joidenkin mielestä suurin huoli on se, miten muusikot, kirjailijat ja keksijät pärjäisivät, elleivät he saisi niitä tuloja, joita he nyt saavat yksinoikeuksiensa myynnistä. Tähän on vastattava ensin periaatetasolla, ettei yhteiskunnan tehtävä ole ottaa mitään erityistä ammattiryhmää suojelukseensa ja pyrkiä säilyttämään sen toimeentulo alan mahdollisesti heikkenevistä näkymistä huolimatta. Ryhmiä on niin paljon, että yleinen perustulo on paras ratkaisu tähän väistämättömien sopeutumisten ongelmaan. Toiseksi, se, etteivät teosten yksinoikeudet ole myytäviä, ei suinkaan tarkoita sitä, etteivät niiden tekijät voisi itse teosten myynnillä ansaita elantoaan, kukin ansionsa mukaan. Tästä on tämänkin blokin kommenteissa tietoa.
Yhteiskunnan kannalta olennainen kysymys on, mitä yhteiskunnallisesti arvokasta muusikot, kirjailijat, keksijät jne. tuottavat kaupallisilla yksinoikeuksilla kannustettuina, jota he eivät ilman niitä tuottaisi. Tähän vastaamiseksi on ensin mietittävä, mikä on yhteiskunnallisesti arvokasta. Mitä asioita maailman kansalaisilta puuttuu, joiden lisäys parantaisi nimenomaan yhteistä hyvinvointia? Kirjoja? TV-ohjelmia? Autoja? Aseita? Lääkkeitä? Puhdasta luontoa? Yhteenkuuluvuudentunnetta? Kaikille turvattua lääkehuoltoa?
Sitten on arvioitava, miten hyvin näitä tuotetaan kaupallisten yksinoikeuksien kanssa ja miten hyvin ilman. Pääpiirteissään voidaan sanoa, että yksinoikeuksilla edellä mainittuja arvokkaita asioita tuotetaan tulevaisuudessa niin kuin nytkin ja samoin seurauksin. Kirjallisuus kehittyy 7 päivää -suuntaan, TV-ohjelmat Big Brother -kehitelmiksi, autot korostetusti sosiaalisen kilpailun palkinnoiksi, aseet tehokkaammiksi, lääkkeet ensin rikkaiden sairauksia parantaviksi, luonto – no jaa, ja yhteenkuuluvuudentunne heikkenee kohti I sue you -maailmaa, Malmö -vaikeuksia ja reset = peregruzka -väärinkäsityksiä. Tuttua tavaraa mutta vähän enemmän.
Entä ilman yksinoikeuksia? Pääpiirteissään voidaan sanoa, että jos hengentuotteiden yksinoikeudet eivät ole kaupan ja siis yrityksille siirrettäviä, niistä saadut tulot ohjautuvat enemmän tuottajille itselleen kuin yritysten omistajille. Jos ostajina ovat yksilöt ja yleishyödylliset yhteisöt eivätkä yritykset, tuotannon laadun voi myös päätellä kehittyvän enemmänkin tavallisten ihmisten tarpeiden kuin yritysten omistajien tarpeiden mukaan. Taiteen ja tieteen ja rahan liitto heikkenisi. Tuloerot kapenisivat. Autoistakin vähenisi ylimääräistä tehoa ja statusta. Myös omistuskilpailun aiheuttama luonnon kuormitus vähenisi, koska voitot pienenisivät. Ihmisten yhteenkuuluvuudentunne lisääntyisi vielä senkin kautta, ettei tieteiden ja taiteiden leviämistä estettäisi keinotekoisilla raja-aidoilla.
Mielestäni tämä on loogisin tapa käsitellä koko tätä laajaa kysymystä. Tulos puolustaa vahvasti sitä jo useille muutenkin valjennutta näkemystä, että ihmisten yhteisen hyvinvoinnin kannalta olisi mitä tärkeintä luopua kokonaan henkisen työn kaupallisista yksinoikeuksista.
”Silloin jokainen Loiren laaksossa oleva linna, jonka joku on omalla työllään ansainnut ja ostanut vapailta markkinoilta, on pois joltakulta toiselta, joka myös haluaisi asua linnassa Loiren laaksossa.”
Kenen vastuulla tämä ”ongelma” on? Tietysti sen vastuulla, joka haluaisi asua linnassa muttei kykene hyväksymään sitä tosiasiaa, että joku muu ehti ensin tai tienasi enemmän. Positionaalisiin hyödykkeisiin liittyvät argumentit nimenomaan voi vääntää kateusmussutukseksi. Yksi varianttihan on väite, että korkean statuksen tai statushyödykkeen hankkiminen ”saastuttaa” ympäristöä alentamalla muiden suhteellista statusta ja siten myös hyvinvointia.
Kyllä näitä luonnostaan niukkoja hyödykkeitä ovat sellaisetkin asiat kuin maksansiirrot. Maksoja on tarjolla liian vähän. Jos Lahtinen saa sellaisen, Virtanen kuolee. Ei tässä ole kyse vain kateudesta. Tähän Loiren alueen linnan ja siirtomaksan väliin jää paljon hyödykkeitä.
”En ymmärrä tätä ajattelutapaa, että Bill Gates muuttuu hyväntekijäksi vasta kun hän antaa rahaa hyväntekeväisyyteen…..”
Olen samaa mieltä, mutta en puhunnut/tarkoittanut nimenomaan sitä, vaan se että ne tekevät niin, ei sitä että vasta silloin heistä tulee hyväntekijöitä.
Muuten, Linux, Mac, ovat auttaneet vielä enemmän, mutta ei sekään poista Gatesin arvoa, merkitystä.
On parempi, jos ihmisiä ei ”aina kannusteta työntekoon”.
Jos ihmiset kerran ”reagoivat kannustimiin”, heitä tulee ohjata tekemään asioita, jotka lisäävät hyvinvointia.
Väitän, että aika, jonka ihmiset viettävät perheen ja ystävien kanssa, voi tuottaa enemmän hyvinvointia kuin kansantaloudellisesti tuottava työ. Siksi on parempi, että samalla kun ihmisiä kannustetaan tekemään riittävästi töitä, heitä kannustetaan myös viettämään enemmän aikaa perheen ja ystävien kanssa.
(Unohtakaa jotkut edes välillä se ainainen talouden palvonta!)
Ahti on varmaan oikeassa siinä, että (suhteellisen) aineeton digitaalinen kulutus on vihreästä näkökulmasta parempaa kuin aineellinen. Ainakin rikkaissa maissa täytyisi pitää kiinni periaatteesta, että Madonna-tyyppinen massakulttuuri on maksullista. (Esim. tieteestä en ole niin varma. Tuntuu kummalliselta, että verovaroin rahoitettu tutkimus joudutaan ostamaan toiseen kertaan, jos halutaan vaikka lukea jokin artikkeli.)
Tiedemiehen argumentti on puhdasta Linkolaa ja varmaan oikean suuntainen: ”Jos miljardi jaettaisiin tasan vaikka 100 000 tavalliselle kansalaiselle (= 10 000€ per pää), niin siinä lennettäisiin kyllä Airbusseilla aika monet charter-lennot kaukoitään. Vaikka se jaettaisiin miljoonalle ihmiselle (= 1000€) niin aika monta koneellista niitä etelänmatkoja tulisi lisää. Saisi yksi miljardööri suhailla nonstoppina yksityiskoneella, että vastaava määrä kerosiinia palaisi.” Muutama ylivauras ihminen ei ennätä aiheuttamaan niin paljon vaurioita kuin suuri porukka, jolla on tasaisen paljon kulutusvaraa. On parempi, jos pääomaa imetään harvalukuisiin pisteisiin.
Uschanoville:
Mistä tahansa alkutilanteesta lähdettäessä rikkaiden varallisuuden sosialisoiminen ja jakaminen valtion toimesta on täysiverinen sosialistinen toimenpide. Toimenpide. Teki sen sitten USA tai Suomi.
”Puhe oli tulojen verottamisesta, ei mistään omaisuusverosta. Siispä puhuttiin suurituloisista, ei rikkaista.”
Itse käytin sanoja ”superrikkaat”, ”lisärikkaudet” ja ”lisämiljoonat”. Suurituloinen, joka viittaa yleisesti ylimpään tulodesiiliin on aika harhaanjohtava käsite tässä yhteydessä. Vaikka pörssiyhtiön suuromistaja on kymmenen miljoonan pääomatuloillaan kieltämättä suurituloinen, samoin kuin paperirekan kuski viiden tonnin tilinauhallaan.
Jos oletetaan, että “oikeudenmukaisempi” talouspolitiikka vähentää talouden dynaamisuutta ja mahdollisuuksia hankkia markkinoilta ökyomaisuutta
Oikeudenmukainen talouspolitiikka ei suinkaan vähennä talouden dynamiikkaa vaan lisää sitä, jos tähän tutkimukseen on uskominen:
http://www.etla.fi/files/1892_the_nordic_model_complete.pdf
Kannatta lukea jos ihmetyttää, miksi Pohjoismaat eivät ole maapallon persereikiä vaan ehdotonta eliittiä.
Arto Tukiainen:
”Muutama ylivauras ihminen ei ennätä aiheuttamaan niin paljon vaurioita kuin suuri porukka, jolla on tasaisen paljon kulutusvaraa.”
Samaa mieltä lentokone-esimerkistä, mutta ylivauras henkilö saattaa puolestaan aiheuttaa toisenlaisia vaurioita, joihin suurempi porukka ei kenties pysty. Ensimmäisenä esimerkkinä mieleen tulee S. Berlusconi.
Tiedemiehen argumentti on puhdasta Linkolaa
Tämä on täysin järjetön syytös. Yksi rikas nyt vaan ei ehdi kuluttaa yhtä paljon kuin satatuhatta keskiluokkaista.
Tärkeintä oli, että väite kulutustottumuksien haitallisuudesta oli älytön. Yksi kerskakuluttaja voi hyvin olla ”vähemmän vahingollinen” kuin satatuhatta tavista, mutta tämä on epäolennaista itse asialle.
Tiedemiehen mukaan “Jos [rikkaan] miljardi jaettaisiin tasan vaikka 100 000 tavalliselle kansalaiselle (= 10 000€ per pää), niin siinä lennettäisiin kyllä Airbusseilla aika monet charter-lennot kaukoitään. Vaikka se jaettaisiin miljoonalle ihmiselle (= 1000€) niin aika monta koneellista niitä etelänmatkoja tulisi lisää. Saisi yksi miljardööri suhailla nonstoppina yksityiskoneella, että vastaava määrä kerosiinia palaisi.”
Tässä on nyt Tiedemiehen ajatukset jääneet pahasti puolitieteellisiksi, mikä sitten on johdattanut Arto Tukiaisenkin harhaan.
Eihän kukaan rikas rahojaan patjan alla pidä – enää ei oikein voisikaan kun varat on bittijonoina. Ja olemassa olevalla lentokalustolla lennetään joka tapauksessa niin paljon kuin mahdollista. Rikkaan varat ovat sijoitettuna liiketoimintaan, keskimäärin sitä suuremmalla osuudella, mitä rikkaammasta henkilöstä on kyse. Siinä on koko jutun pointti (millä saisin näihin teksteihin korostuksia). Näillä rahoilla mm. rakennetaan lisää lentokoneita, porataan lisää öljyä, palkataan asianajajia, varustetaan armeijoita ja palkataan PR-miehiä kertomaan, että kaikki on hyvin; tosin vain niin kauan kun uskotte meihin rikkaisiin ja siihen kuinka lujasti ponnistelemme teidän kaikkien hyväksi.
Matti H:
Eihän kukaan rikas rahojaan patjan alla pidä – enää ei oikein voisikaan kun varat on bittijonoina. Ja olemassa olevalla lentokalustolla lennetään joka tapauksessa niin paljon kuin mahdollista.
Niin lennetään, mutta jos 100 000 keskiluokkaista lisää tilailevat matkoja seuraaville parille lomakaudelle, niin Airbusseja kyllä rakennetaankin jo lisää, sen verran iso paukku tuo on. Ceteris paribus-oletusta ei voi käyttää silloin kun puhutaan tämänkokoisesta kysynnän lisäyksestä.
Rikkaan liiketoimintaan annetut sijoitukset ovat nolla-argumentti, koska voidaan olettaa rikkaan hajauttavan sijoitussalkkunsa. Rikas siis ”sotkee” saman verran sijoitetulla omaisuudellaan kuin keskimääräinen kansalainen sotkee sillä, että pitää pankkitilillään jemmarahaa keittiöremonttiaan varten.
Tulo- ja varallisuuserot ovat pääsääntöisesti vain ja ainoastaan tulo- ja varallisuuseroja. Kyllä niillä jotain vaikutusta yhteiskuntaan on, esimerkiksi empiirisesti näyttää siltä, että isot varallisuuserot ennustavat jossain määrin talouden stagnoitumista, mutta riippuvuus on verraten heikko. Tuloerot eivät niin kauheasti ja jostain syystä tuloerot ja varallisuuserot eivät ole ihan niin vahvasti toisiinsa kytköksissä kuin luulisi. (Tottakai ne ovat, mutta heikommin kuin uskoisi)
Itse pidän massiivisia tuloeroja ei-toivottavana lähinnä esteettisistä syistä.
Tiedemies, ei se Linkola-viittaus syytös ollut, ei ollenkaan. Tulipa vain elävästi mieleen, että Linkola esitti samanlaisia väitteitä vastustaessaan laajojen kansankerrosten vaurastumista, siis tyyliin ”yksi rikas nyt vaan ei ehdi kuluttaa yhtä paljon kuin satatuhatta keskiluokkaista.” Sitä Linkola ei pahemmin tainnut noissa yhteyksissä pohtia, että kyllähän rikas ihminen yleensä pistää ”talouden pyörät pyörimään kunnes ne ovat pyörineet meidän kaikkien yli”. Eli tätä Matin näkökantaa.
Tommi Uschanov: ”Esimerkiksi positionaalisten hyödykkeiden käsite tuntuu olevan täysin tuntematon?”
Eli tällä perusteella, jos minulla on ipodi, jonka sarjanumero on 24587qhf 0489, niin se on muilta pois, koska kenelläkään muulla ei voi olla samalla sarjanumerolla olevaa ipodia? Vai olisko sittenkin järkevämpää ajatella linnoja vaan linnoina, ja mitä enemmän meillä niitä on, niin sitä useammalle niitä riittää. Sitten, jos joku haluaa linnan, mutta hänellä ei ole varaa siihen, niin hän voi ostaa rahoillaan jotain muuta, kun toiset taas ovat käyttäneet varallisuutensa niihin linnoihin.
Ihminen rikastuu, kun hän tuottaa muille hyvinvointia. Jokainen ansaittu euro on lisännyt muiden hyvinvoinnin määrää vähintään eurolla. Kun tämän hyvinvoinnin tuottaja ostaa ansaitsemillaan euroilla jotain markkinoilta sieltä poistuu hyvinvointia tämän tuottajan käyttöön. Lopputuloksena on aina se, että lopuille jää aina ylimääräistä hyvinvointia verrattuna alkutilanteeseen.
”Koko maapallolla on vain yksi ainoa elinkeinorakenteeltaan edes etäisesti Suomea muistuttava maa, jonka BKT henkeä kohti on “aivan eri luokkaa” kuin Suomen, nimittäin Norja.”
Entäs Sveitsi? Suomessa voisi muuten olla aika erilainen elinkeinorakenne, jos säännötkin olisivat erilaiset.
Toisaalta kai sen nyt pystyy päättelemäänkin, että jos on työntekoon ja menestymiseen kannustavampi systeemi, niin ihmiset reagoivat kannustimiin ja tekevät enemmän työtä ja menestyvät? (Siitä tosin voi sitten olla montaa mieltä, että olisiko joku toinen systeemi kannustavampi.)
”Jos työnteon olisi todella kannatettava aina, niin jouduttaisiin menemään täsmälleen päinvastaiseen suuntaan kuin tämän mantran hokijat vaativat.”
Aikamoista saivartelua… Työnteon on kannatettava aina = materiaalinen elintaso nousee aina, kun tekee töitä.
Osmo: ”Kyllä näitä luonnostaan niukkoja hyödykkeitä ovat sellaisetkin asiat kuin maksansiirrot.”
Ihan kaikki, siis oikeasti, ihan joka ikinen hyödyke on luonnostaan niukka. Jos et usko minua, niin yritäpä saada mitään mitä pidämme hyödykkeenä äärettömästi. Se ei vain onnistu.
Tästä johtuen meidän on jaettava kaikki hyödykkeet jotenkin ja mitään niistä ei riitä loputtomasti kaikille. Ei lampaan maksaa, ei maksasiirtoa, eikä linnaa Loiressa. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että jos joku rikastuu se olisi muilta pois. Ei niin yhtään mitään, koska rikastuakseen ihmisen täytyy tuottaa niukkoja hyödykkeitä muiden kulutettavaksi.
Tiedemies: ”Itse pidän massiivisia tuloeroja ei-toivottavana lähinnä esteettisistä syistä.”
ohoh! Aina sitä oppii jotain uutta.
rikastuakseen ihmisen täytyy tuottaa niukkoja hyödykkeitä muiden kulutettavaksi.
Tämä ei teknisestiottaen ole totta. Rikastuakseen ihminen voi myös – jos nyt laittomat keinot jätetään pois – käyttää jonkinasteista painostusvoimaa ekstraktoidakseen muiden vaihdannasta itselleen ansiotonta tuloa. Eli siis ihminen voi rikastua myös verottamalla muita.
Esimerkiksi teosto ja gramex toimivat näin. Patenttien lisensointijärjestelyt toimivat näin. Iso osa ohjelmistotaloista toimii näin.
Tiedemies kirjoittaa: ”Rikkaan liiketoimintaan annetut sijoitukset ovat nolla-argumentti, koska voidaan olettaa rikkaan hajauttavan sijoitussalkkunsa. Rikas siis “sotkee” saman verran sijoitetulla omaisuudellaan kuin keskimääräinen kansalainen sotkee sillä, että pitää pankkitilillään jemmarahaa keittiöremonttiaan varten.”
Tarkoitatko, että tietyllä rahasummalla, olipa se yhden rikkaan tai sadan tuhannen köyhän käytössä loppujen lopuksi ostetaan saman verran lentokoneita ja kerosiinia. Voipi olla, mutta sitä ennen köyhien rahat yleensä kiertävät lähikaupoissa ja -yrityksissä ja tuottavat ns. välttämättömyyshyödykkeitä, eivät lentokoneita.
Tiedemies: ”Itse pidän massiivisia tuloeroja ei-toivottavana lähinnä esteettisistä syistä.”
Voidaan rikkaiden ja köyhien välinen kuilu noinkin nähdä. En ole käynyt esimerkiksi Kalkutassa, mutta siellä käyneet ovat kertoneet, kuinka ’kamalaa katseltavaa’ köyhien olot olivat. Köyhät itse tuskin kuitenkaan näkevät olojaan esteettisenä vaan taloudellisena kysymyksenä. Ja jos jotkut näkevät jonkun asian taloudellisena kysymyksenä, ennemmin tai myöhemmin se on sitä kaikille. Siihen viittasin kirjoittamalla myös asianajajille ja armeijoille menevistä varoista, joiden hyväntuottamisen hyötysuhde on kovin pieni, niin rikkaiden kuin köyhienkin käyttämänä.
Artturi Björk kirjoittaa, ilmeisen tosissaan: ”Ihminen rikastuu, kun hän tuottaa muille hyvinvointia. Jokainen ansaittu euro on lisännyt muiden hyvinvoinnin määrää vähintään eurolla.”
Kun Omar ostaa Karlilta Semtexiä tuhannella eurolla, jonka Karl on ostanut Ladislavilta sadalla eurolla, niin Karl on hyödyttänyt ihmiskuntaa yhdeksän sadan euron arvoisesti. Kun Omar sitoo Semtexin serkuntyttönsä vyötäisille ja tämä räjäyttää lastinsa torilla, Omar on lisännyt muiden hyvinvoinnin määrää vähintään tuhannella eurolla – vai miten se oli.
Artturi jatkaa: ”Ihan kaikki, siis oikeasti, ihan joka ikinen hyödyke on luonnostaan niukka. Jos et usko minua, niin yritäpä saada mitään mitä pidämme hyödykkeenä äärettömästi. Se ei vain onnistu.”
Jos hyödyke on sellainen, jota hyödynnetään, niin nykyisin talouden tärkeimmät hyödykkeet ovat luonnostaan ei-niukkoja. Kaikki biteiksi muutettava on sellaista. Tietojen varastot eivät siitä ehdy, vaikka sieltä kuinka hyötyjä ammennetaan, ja kas kummaa, varastot alkavatkin vaan täyttyä mitä enemmän sieltä tietoja otetaan.
”Esimerkiksi positionaalisten hyödykkeiden käsite […] Kaikilla ei voi olla linnaa Loiren laaksossa […] koska linnoja Loiren laaksossa on äärellinen määrä […] Silloin jokainen Loiren laaksossa oleva linna […] on pois joltakulta toiselta”
Positionaalisen talouden käsite ei enää nykyään oikein päde, koska lähes mitä tahansa saa massatuotettuna. Jos ei, niin voi aina rakennuttaa tai teetättää mieleisensä ja nämäkin raaka-aineista, joita saa massatuotettuna.
Ja tuohon esimerkkiin viitaten, miksi kukaan menestynyt (=varakas) henkilö hinkuisi linnaa loiren laaksossa, jos on varaa rakentaa oma minne tahansa?
”Jos työnteon olisi todella kannatettava aina, niin jouduttaisiin menemään täsmälleen päinvastaiseen suuntaan […] pääomatulojen veroprosenttia tulisi nostaa”
Mistä kuvittelet pääomatulojen tulevan? Taikaseinästä? Kai pääomatulojenkin eteen on joutunut tai joutuu tekemään työtä. Nostamistaan pääomatuloista joutuu myös maksamaan veroja, joten niistä on yhteiskunnalle hyötyä.
AB: Ihminen rikastuu, kun hän tuottaa muille hyvinvointia. Jokainen ansaittu euro on lisännyt muiden hyvinvoinnin määrää vähintään eurolla. Kun tämän hyvinvoinnin tuottaja ostaa ansaitsemillaan euroilla jotain markkinoilta sieltä poistuu hyvinvointia tämän tuottajan käyttöön. Lopputuloksena on aina se, että lopuille jää aina ylimääräistä hyvinvointia verrattuna alkutilanteeseen.
Todisteet kiitos? Jos tämä olisi totta, mitään talousongelmia ei ikinä olisi ja olisi aivan sama minkälaisessa taloudessa elämme.
Sekä kulttuuri- että insinöörimaailmassa töitä tehneenä voin sanoa, että jälkimmäisessä on paljon helpompaa tienata kohtuullisesti. Omasta mielestäni yhtä haastavasta työstä maksetaan 5-10 kertaisesti. Eikä lopputuloksella useinkaan ole merkitystä sen isommalla ihmisjoukolle, pikemminkin päinvastoin. Kummassakin tapauksessa on periaatteessa mahdollista monistaa työn tulos niin että voitot ovat huikeita. Voitot vain menevät eri taholle.
Itsenäinen taiteilija toimii kuten yrittäjä: ottaa valtavan riskin pienellä onnistumisen mahdollisuudella. Kulttuurin alalla riski on ehkä jopa isompi kuin useimmilla yrittäjillä ja alkuun pääsy työläämpää. Yrityksen perustaminen ei välttämättä ole mahdollista.
Ne jotka kulttuurin alalla haluavat pienentää riskiä, menevät töihin mainostoimistoon, pelifirmaan, elokuvayhtiöön tai kaupunginteatteriin. Toisaalta, ei sitten tule isoja voittojakaan. Eikä oikein taidettakaan.
Tekijänoikeudet ovat yksityisen ihmisen vastine tavaramerkeille, mallisuojalle, patenteille ja muille tavoille suojata aineetonta omaisuutta. Nykyinen tekijänoikeusmalli palvelee liikaa isojen yritysten etuja, mutta ei ns luovan työn tuloksia pitäisi voida hyödyntää täysin vapaasti siksi että se on helppoa ja mahdollista.
Tiedemies: ”Itse pidän massiivisia tuloeroja ei-toivottavana lähinnä esteettisistä syistä.”
Tämä oli varmaankin vitsi.
Oikeudenmukaiseksi koettuun tulonjakoon kannatta taloudellisen tehokkuuden kannalta pyrkiä, koska oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa koko kansa suostuu sopeutumaan.
Esteettisesti oikeudenmukainen yhteiskunta taas ei ole kovin jänskä, minkä huomaa kun vertaa vaikka LA:ta Helsinkiin.
Tarkoitatko, että tietyllä rahasummalla, olipa se yhden rikkaan tai sadan tuhannen köyhän käytössä loppujen lopuksi ostetaan saman verran lentokoneita ja kerosiinia
Raha on vaihdon väline ja arvon mittari. Puhuit aiemmin siitä, että rikkaus on huono juttu siksi, että rikas sijoittaa rahansa ja aiheuttaa siksi talouskasvua tms. tavalla, jolla keskivertokansalainen ei aiheuta. Väitän, että pääomamarkkinat toimivat sen verran tehokkaasti, että rikkaan sijoitussalkku ei keskimäärin eroa tavallisen kansalaisen sijoituksista muuten kuin määrällisesti.
Rikas tietysti kuluttaa usein suhteessa vähemmän. Koska kaikki tuotanto kuitenkin kulutetaan, niin jos tämä argumentti johonkin suuntaan menee, niin kulutus lisääntyy (ja investoinnit vähenevät), kun raha jakautuu tasaisemmin.
En tiedä, kuinka suuren osan tuloistaan miljardöörit käyttävät kerosiiniin, mutta en ole suoralta kädeltä vakuuttunut, että suhdeluku olisi aina kauheasti suurempi kuin keskiluokkaisella ihmisellä. Keskiluokkainen perhe, joka käy joka vuosi etelässä, saattaa käyttää matkustamiseen kymmenenkin prosenttia vuosituloistaan.
Minusta se, että tuloerot ovat esteettinen ongelma, ei ole mikään pikkujuttu tai vitsi. Tuloeroja on vaikea nähdä oikeudenmukaisuuskysymyksenä. Sen voi nähdä moraalisena ongelmana, mutta itse pyrin pidättäytymään yhteiskunnallisten ongelmien näkemistä näin. En siis kiistä, että tuloerot eivät olisi henkilökohtaisella tasolla ongelma monellakin tavalla ja varmasti köyhempi kokee ne epäoikeudenmukaisena ja aivan oikeutetusti.
Katson, että yhteiskunta on parempi, jos tuloerot eivät ole räikeät, mutta en pysty perustelemaan tätä esimerkiksi niin, että jonkun itsekseen itselleen tekemä lisäarvo olisi joltain muulta automaattisesti pois, joten oikeudenmukaisuuskysymyksenä se on vaikea.
Maanomistuksen epätasaisuuden voi jossain määrin nähdä oikeudenmukaisuuskysymyksenä, koska kaikki maaomaisuus on viimekädessä epälegitiimisti hankittua. Joko se on ”löytäjä saa pitää” periaattella rohmuttu tai sitten se on suoranaisesti väkivallalla hankittu. Tämän jälkeen se on vain siirtynyt sukupolvelta toiselle myyty uudelle omistajalle jne.
Tiedemies: njoo… oot oikeassa, että immateriaaliset omistukset eivät ole niukkoja. Toisaalta niitä on usein vähän vaikea mieltää resursseiksikaan. Enemmänkin ne ovat teknologioita.
Jotkut muuten pitää tätä periaatetta, että ensimmäinen, joka ottaa maan käyttöönsä on sen omistaja ihan legitiiminä. En tiedä miten sitä voi kutsua objektiivisesti jotenkin vähemmän legitiimiksi kuin mitään muutakaan periaatetta, joka ei perustu väkivaltaan. (verrattuna esim. periaatteeseen, että kaikki maa on yhteistä omaisuutta.)
Minusta tuo tuloerojen näkeminen esteettisenä ongelmana on siitä hyvä, että se myöntää, että tuloerojen kokeminen epämiellyttävinä on täysin subjektiivinen asia, eikä siitä pidä vetää mitään poliittisia johtopäätöksiä; pakottaa ihmisiä tasaamaan tulojaan yms. Ne jotka kokevat tuloerot epämiellyttäviksi tasatkoon tulojaan niin paljon kuin haluavat, mutta ei niitä, joiden mielestä tuloeroissa ei ole mitään pahaa, pidä pakottaa mukaan.
Matti H: Karl on hyödyttänyt ihmiskuntaa 900 eurolla. Omar on tuhonnut ihmiskunnan hyvinvointia huomattavasti. Eli alku meni oikein, mutta lopussa sulla tapahtui joku päättelyvirhe. Ehkä se oli sitä, että ajattelit, että kuoleminen lisää hyvinvointia. Tämä on kuitenkin täysin väärä oletus. Ne ihmiset jotka tapettiin luultavasti arvostivat elämäänsä huomattavasti.
Väkivalta ja pakkoon perustuvat vaihtokaupat eivät oikein käänny taloudelliseksi analyysiksi, koska taloudella ei ole mitään tekemistä niiden kanssa.
solenoidi: ”Todisteet kiitos?”
Ok. Suostutko kanssani vaihtokauppaan, joka vähentää hyvinvointiasi?
Pienten tuloerojen hyödyllisyyden voi perustella muutenkin moraalisesti tai esteettisesti. Käytännöllisistä perusteluistakaan ainoa ei ole se, että yhden rikkaus on tai ei ole muilta pois. Tuloerojen tasoittaminen esim. veroprogressiolla edistää nimittäin kaikkien vaurastumista. Tietysti voi väittää, että kaikkien vaurastuminen tuo mukanaan pikemmin onnettomuutta kuin onnea, mutta se vaatii sitten jo aikamoisia akrobaatin taitoja. Estetiikkaa ei kuitenkaan tarvitse asiaan sotkea.
Tomi Ahti: ”Tuloerojen tasoittaminen esim. veroprogressiolla edistää nimittäin kaikkien vaurastumista.”
Tuloerojen tasoittaminen ainakin vähentää kannustimia tuottaa vaurautta ja tulonsiirtojen hallinnoimiseen kuluu resursseja. Vaurautta tuhoutuu, kun tulonsiirrot jaetaan poliittisen päätöksenteon seurauksena, kun ihmiset kamppailevat siitä, kuka tulonsiirroista pääsee nauttimaan.
Millä tavoin veroprogressio edistää kaikkien vaurastumista ja millä perusteella tämä vaikutus on suurempi kuin edellä kuvailemani vaikutukset?
”Tuloerojen tasoittaminen ainakin vähentää kannustimia tuottaa vaurautta ja tulonsiirtojen hallinnoimiseen kuluu resursseja. Vaurautta tuhoutuu, kun tulonsiirrot jaetaan poliittisen päätöksenteon seurauksena, kun ihmiset kamppailevat siitä, kuka tulonsiirroista pääsee nauttimaan.”
Ei rikaskaan ihmien kuluta rajattomasti esim Warren Buffet kuluttaa vain 2 miljoonaa taalaa, loput jäävät säästöön.
Hän ei itse edes päätä säästön käytöstä vaan hänellä on sitä varten palkatut sijoittajat.
Trapeeksi rikkalla ei ole nää motivaatiota lisätä omasiuuttan pelkän omaisuuden vuoksi vaan useimmiten hän havittelee valtaa ja se valta on taas pois kansalta.
Hyvä esimerkki on Lex Nokia.
Tulonsiirtoja varten tuskin tarvitaan nykyistä ennemmän byrokratiaa ja sitä voi vähentää esim nostamlla verottoman tulon alarajaa.
Esim jos alaraja olisi 1000 euroa kuussa niin 70 % veroilmoituksista olisi tarpeettomia
Tiedemies: ”Tuloeroja on vaikea nähdä oikeudenmukaisuuskysymyksenä. Sen voi nähdä moraalisena ongelmana, mutta itse pyrin pidättäytymään yhteiskunnallisten ongelmien näkemistä näin. En siis kiistä, että tuloerot eivät olisi henkilökohtaisella tasolla ongelma monellakin tavalla ja varmasti köyhempi kokee ne epäoikeudenmukaisena ja aivan oikeutetusti.”
Tämä hipoo jo loogista ristiriitaa: ”vaikea nähdä oikeudenmukaisuuskysymyksenä” ja ”varmasti köyhempi kokee ne epäoikeudenmukaisena ja aivan oikeutetusti”…
Millä tavoin veroprogressio edistää kaikkien vaurastumista
Ehkä korjaan sen verran, että en kuvittele kaikkien mahdollisten veroprogressioiden lisäävän kaikkien vaurastumista. Mutta sellainen progressio, joka pitää köyhät lainkuuliaisina lisää kaikkien vaurautta olettaen, että vallankumous, mellakat, ryöstely tms. tuhoaisivat rikkaiden vaurautta. Ideana on siis estää kovin monen tippumasta (absoluuttisen) köyhyysrajan alle. Vuoden 1918 tapahtumiin kannattaa tutustua, jos ei muuten usko.
Veroprogressio voi myös edistää taloudellista toimeliaisuutta kotimaassa, koska se edistää kulutusta usein ulkomaisten investointien kustannuksella.
Kokemusta vaurauden lisääntymisestä progressio edistää, koska lisäeuro on köyhälle tärkeämpi kuin rikkaalle.
Liian vanha: öööö… Jos rikkaat tekevät työtä saadakseen lisää rahaa, niin kyllä se raha silloin on se kannustin, joka saa tekemään työtä, riippumatta siitä mitä ne haluavat näillä rahoillaan tehdä.
Taloudellinen valta ei ole pois keneltäkään, koska sen saadakseen on pitänyt lisätä ympäröivän yhteiskunnan taloudellista valtaa enemmän kuin on sitä itselleen saanut. Toisaalta jos rahalla ostaa poliittista valtaa, niin se on kyllä pois kansalta. (Niin hyvässä kuin pahassakin.)
Tulonsiirtoja varten ei tarvita nykyistä enempää byrokratiaa, koska nykyinen byrokratia hoitaa tulonsiirtoja. Oletko päätellyt tästä, että tulonsiirtojen hallinnoimiseen ei mene yhtään työtä ja pääomia? On itsestään selvää, että jos tulonsiirroista luovuttaisiin, niin byrokratia vähenisi.
ps. Vihjailetko, että Nokia olisi lahjonut poliitikkoja?
Tiedemiehelle: En ole varma, mitä yrität kertoa sanomalla: ”Tuloeroja on vaikea nähdä oikeudenmukaisuuskysymyksenä. Sen voi nähdä moraalisena ongelmana, mutta itse pyrin pidättäytymään yhteiskunnallisten ongelmien näkemistä näin. En siis kiistä, että tuloerot eivät olisi henkilökohtaisella tasolla ongelma monellakin tavalla ja varmasti köyhempi kokee ne epäoikeudenmukaisena ja aivan oikeutetusti.”
Otaksuisin kuitenkin sinun ajavan takaa sitä, ettei köyhyyttä kannata poistaa niinkään suoralla, ’moraalisista’ syistä annetulla tuella kuin parantamalla markkinamekanismin toimintaa. Köyhyyshän on yleistä maissa, joissa esimerkiksi maanomistuksen hankintaan liittyvä epäoikeudenmukaisuus vielä vaikuttaa ja vinouttaa markkinoita niin poliittisen ohjauksen kautta kuin varallisuuden epämarkkinataloudellisena jakautumisena.
Jos näin on, olemme samaa mieltä asiasta. Kirjoitit aiemmin myös: ”Rikastuakseen ihminen voi myös – jos nyt laittomat keinot jätetään pois – käyttää jonkinasteista painostusvoimaa ekstraktoidakseen muiden vaihdannasta itselleen ansiotonta tuloa. Eli siis ihminen voi rikastua myös verottamalla muita.
Esimerkiksi teosto ja gramex toimivat näin. Patenttien lisensointijärjestelyt toimivat näin. Iso osa ohjelmistotaloista toimii näin.”
Jos tällaisella ekstraktoinnilla rikastuminen perustuu poliittiseen ohjaukseen, esimerkiksi patenttilainsäädäntöön, niin eikö myös tällainen rikastuminen ole paitsi markkinamekanismin vastaista niin myös epäoikeudenmukaista. Sama koskee silloin myös sen ekstraktoinnin aiheuttamia rikastumisia, josta kirjoitin edellä osakeyhtiön toimintaperiaatetta kuvatessani, ja joka juuri tänään realisoituu pankkitukina yms. jotta pankinomistajien rikastuminen voisi taas jatkua entiseen tapaan.
Kun ottaa huomioon, kuinka olennaisia tekijöitä osakeyhtiöt, patentit, tekijänoikeudet ja lukemattomat muut tuotannon tehostamislait maailman taloudelle ovat, eikö ole aivan harhaanjohtavaa kutsua tätä taloutta markkinataloudeksi ja sen muodostamia tuloeroja sen enempää taloudellisesti perustelluiksi kuin oikeudenmukaisiksi.
”Väkivalta ja pakkoon perustuvat vaihtokaupat eivät oikein käänny taloudelliseksi analyysiksi, koska taloudella ei ole mitään tekemistä niiden kanssa.”
Kaikkien taloudellisten sopimusten pitävyys perustuu väkivaltaan. Lailliset sopimukset lakiin ja sitä kautta valtion väkivaltamonopoliin sekä rikolliset tai epäviralliset sopimukset suorempaan väkivaltaan. Kun joku on tarpeeksi rikas hän voi perustaa oman armeijan, kaataa valtion ja lakkauttaa talousjärjestelmän jos haluaa. Väkivalta ja taloudellinen valta ovat lähes sama asia. Siksi massiiviset varallisuuserot huolettavat: haluan elää länsimaisessa oikeusvaltiossa.
Tuloerot ovat pääosin ihan eri keskustelu, joka keskittyy epäolennaisuuksiin. Jos joku ansaitsee 50 prosenttia enemmän kuin toinen, se on kamalaa, mutta jos joku ansaitsee 500 kertaa enemmän niin sitä ei oikein edes huomioida tai ainakaan kadehdita. Lähinnä vain ihaillaan.
Haen tässä sitä, että on perin ikävää että joku on köyhä. Köyhä kokee aivan oikeutetusti jäävänsä jostain paitsi, kun muut ovat rikkaita. Minusta ei ole mitenkään yllättävää tai paheksuttavaa, että köyhyyttä pidetään moraalisena ongelmana.
Mutta tässä on se pulma, että jos meillä nyt on joukko melko köyhiä ihmisiä – ei juurikaan tuloeroja – ja joku heistä saa hyvän idean liiketoiminnalle, josta on muillekin hyötyä ja kaikkia hyödyttävillä vaihtokaupoilla rikastuu, tästä syntyy tuloeroja.
On siis mekanismeja, joista on hyötyä kaikille ja jotka siitä huolimatta lisäävät tuloeroja. Ceteris paribus tuloerot ovat ikävä asia, mutta ceteris paribus ei yleensä päde, vaan tuloeroille on joskus myös sellaisia syitä, että niitä voidaan pitää oikeutettuina.
Minun on vaikea tästä syystä pitää tuloeroja yhteiskunnallisena oikeudenmukaisuuskysymyksenä. Ymmärrän silti, että osa tuloeroista johtuu muusta; lisäksi on hyviä syitä olettaa, että isot tuloerot kertovat laajemminkin yhteiskunnan toimintahäiriöistä. Siinä tapauksessa on kuitenkin olennaista puuttua niihin mekanismeihin, jotka aiheuttavat näitä häiriöitä, ei välttämättä oireeseen, eli tuloeroihin.
AB: Ok. Suostutko kanssani vaihtokauppaan, joka vähentää hyvinvointiasi?
Tottakai, olettaen etten tiedä että se tekee niin. Mahdollisia syitä tähän on 1) että sinä aktiivisesti nk. kusetat minua saadaksesi itseäsi hyödyttävän kaupan aikaan (erittäin yleistä) ja 2) etten kertakaikkiaan tajua omaa parastani (myös erittäin yleistä). Molemmissa tapauksissa hyvältä kaupantekohetkellä vaikuttava kauppa osoittautuu myöhemmin huonoksi ja molemmat laskevat minun hyvinvointiani, eivät nosta.
Kohtaa 2 voi kylmäpäinen pitää ihan oikeutettuna ”rahat pois tyhmiltä”-periaatteella, mutta haksahtaa siihen viisaskin, kaikkia tuotteiden yksityiskohtia tai päätöksiensä kerrannaisvaikutuksia ei kukaan pysty tietämään. Ja kohta 1 on ainakin yksiselitteisen tuomittava.
Ymmärrä hyvä ystävä tämä: tuo utopistinen talousteoria mitä käytät pätisi vain maailmassa jossa ei ole niukkuutta ja jonka kaikki asukit ovat kaikkitietäviä.
Ihmettelen myös kovasti miten voit pitää taloudellista valtaa parempana kuin poliittista valtaa tai väkivaltaa, kun niitä kaikkia kuitenkin voi käyttää (ja käytetään) aivan samalla tavoin ihmisten sortamiseen, painostamiseen ja pakottamiseen.
TM ylempänä sanoi jotain sen tapaista ettei voi olla mitään todistettavasti parempaa yleishyödyllisyyden enabloijaa kuin vapaa kauppa koska ei voi tietää miksi ihminen tekee ostopäätöksiä. Väitän että tällainen on mahdollista rakentaa siten että valitaan sellaisua tekijöitä joiden vuoksi kukaan laitokseen kuulumaton ei tekisi ostopäätöstä ja eliminoidaan ne mallista.
Hatusta vedettynä esimerkkinä vapaasta kaupasta voisi joissain sopivissa erikoistilanteissa tehdä ”parannetun” version tekemällä kaikista kaupoista peruutettavia esimerkiksi kymmenen vuoden ajan. Eli jos Albrecht ostaa vitosella ruuvarin, hän voisi kymmenen vuoden ajan palauttaa ruuvarin liikkeeseen ja saada vitosensa takaisin (miinus käyttökuluma). Tämä johtaisi tilanteeseen, jossa kukaan ei myy yhtään mitään varmistumatta ensin että ostaja todellakin haluaa sen tuotteen ja arvostaa sitä enemmän kuin hintalappuun merkittyä rahasummaa, myös pitkällä aikavälillä eikä vain juuri tällä hetkellä. Tällä tavoin on eliminoitu kusetus ja harkintavirheet mahdollisisten päätökseen vaikuttaneiden tekijöiden joukosta.
On tietysti vaikea keksiä talouden osa-aluetta mihin tätä voisi soveltaa, mutta esimerkkinä tämä on mielestäni pätevä: vapaata kauppaa voidaan parantaa. Se on lopulta vain keinotekoinen peli, ja pelien säännöt voidaan kirjoittaa uusiksi.
solenoidi: Joo vapaa kauppa ei toki oo täydellistä. Vapaa kauppa on täydellisintä kaikista vaihtoehdoista. Teoriassa sitä voidaan parantaa, jos jossakin on niitä ihmisiä, joilla on täydellinen tieto ja valta päättää muiden puolesta ja jotka eivät käyttäisi tätä valtaa väärin. Käytännössä vapaata kauppaa parempaan ei pystytä.
solenoidi: ”Ihmettelen myös kovasti miten voit pitää taloudellista valtaa parempana kuin poliittista valtaa tai väkivaltaa, kun niitä kaikkia kuitenkin voi käyttää (ja käytetään) aivan samalla tavoin ihmisten sortamiseen, painostamiseen ja pakottamiseen.”
Eikös me puhuttu nämä selväksi jo edellisessä ketjussa, vai oliko se jonkun muun kanssa, kun vängättiin?
Pidän taloudellista valtaa parempana, koska se ei ikinä voi loukata ihmisen itsemääräämisoikeutta, joka on edellytys kaikille niille oikeuksille, joita haluamme puollustaa. (sananvapaus, omistusoikeus, oikeus työhön… jne.)
Puhuttiin, ja minä vastasin että totta kai se voi. Ostat kaikki leivät niin olet estänyt ketään muuta ostamasta leipää.
Sen jälkeen on tietysti niillä muilla edelleen teoriassa jokin abstrakti ”vapaus” ostaa leipää, mutta ei sillä vapaudella ole paskankaan merkitystä kun leipää ei enää ole. Ja jos itsemääräämisoikeus tarkoittaa sinun kirjoissasi myös oikeutta sortaa ja alistaa muita ihmisiä, ja väität että sekin osuus siitä on ”hyvä”, niin katson tehneeni onnistuneen reductio ad absurdumin.
Mutta äskeiseen asiaan: Myönnät siis, että ei pidä ollenkaan paikkaansa että vapaa kauppa automaattisesti lisäisi hyvinvointia?
solenoidi: hmmm…. saanko muotoilla tuon lauseen uudelleen?
Myönnän, että kaikki vapaasti sovitut vaihtokaupat eivät lisää hyvinvointia.
Kiistän, että vapaan kaupan salliminen ei automaattisesti kasvattaisi hyvinvointiamme. (Vaikka joka ikinen vaihtokauppa ei sitä kasvattaisikaan.)
ps. Kenelläkään ei ole oikeutta ostaa leipää. Ihmisillä on ainoastaan oikeus ostaa leipää, jos joku sitä heille haluaa myydä. Jos kukaan ei halua myydä leipää, niin tätä oikeutta ei ole loukattu. Vapaus ei ole sama asia kuin mahdollisuus.
Itsemääräämisoikeuden pointti on se, että jos haluat tehdä jotain jonkun toisen kanssa sinulla ei ole mitään oikeutta pakottaa sitä toista tahtosi alle, vaan molempien on suostuttava vaihtokauppaan.
Tiedemiehelle: Ei se mitään, vaikka et heti osaa vastata niin epäortodoksiseen kysymykseen kuin viime viestini lopussa esitin. Ei tähän kysymykseen päätyminenkään ole ollut nopea prosessi. Mutta älä sivuuta sitä. Sen tärkeämpää kysymystä taloustieteille ei ole sitten Adam Smithin esitetty.
Artturi Björkin talousteoriasta eggo sanoikin jo olennaisen. Siitä päästään koko jutun jujuun. Talousoppi, joka perustuu siihen, että suunnilleen kaikkea saa markkinoilla tehdä paitsi käyttää pakkovaltaa – uusliberalismin ydinlause – sulkee ymmärryksensä ulkopuolelle väkivallan ja sodan taloudellisine syineen ja seurauksineen. Näin rajatun talousopin keinoin on mahdotonta tehdä taloutta koskevia päätöksiä, joilla väkivaltaa saataisiin vähennettyä.
Kun väkivalta ymmärretään osaksi markkinamekanismia kilpailukustannuksena, saadaan yleinen teoria markkinataloudesta. Siinä sosialismikin, myös kansallis- ja cosa nostra tyyppinen, on markkinataloutta, jossa kilpailu omistamisesta ja ohjausvallasta on vapaata mutta käydään erittäin kovilla ja kalliilla keinoilla, porkkanoina vallan monopoli ja johdon taloudelliset erioikeudet, keppeinä joukosta erottamisen ja niskalaukauksen uhat. Kun voiton ja häviön ero on suuri, kilpailu on kuluttavaa ja se aiheuttaa hyötyihin nähden suuret kustannukset. Tästä syystä sosialistisen talouden hyötysuhde on huono ja se myös heikkenee sosialistisen yhteisön koon ja valtaeron kasvaessa.
Kapitalismi on hyötysuhteeltaan sosialismia parempi markkinatalous, koska se pystyy pitämään talouden kiertokulkua yllä pienemmillä kilpailukustannuksilla kuin sosialismi. Se johtuu siitä, että kapitalismissa voiton ja häviön ero ei ole niin suuri. Porkkanoina ovat yritysten omistajavalta ja suuret tulot ja keppeinä työttömyyden ja köyhtymisen uhat. Koska kapitalisminkin valta- ja varallisuuserot kuitenkin kasvavat sen laajenemisen myötä, myös kilpailu kovenee ja talouden globalisoituessa kulut kasvat liian suuriksi. Maailmantalouden ongelmat johtuvat pohjimmiltaan tästä asiasta. Nykyisen markkinatalouden hyötysuhde ei enää riitä kunnolla pyörittämään näin suurta taloutta. Saavutettuihin hyötyihin verrattuna ihmisten ja luonnon kuormitus on kasvamassa kestämättömäksi.
Yleisen markkinateorian anti on siinä, että se osoittaa miten markkinataloutta tulee kehittää ja talouden hyötysuhdetta parantaa. Kapitalismia ei suinkaan pidä lähteä korjaamaan sosialismin suuntaan lisäämällä olennaisesti poliittista säätelyä sen enempää köyhien kuin luonnonkaan hyvinvoinnin parantamiseksi, kuten nykyisin lähes kaikki ajattelevat. Se ei vähennä kapitalismin omia kilpailukuluja, mutta lisää sen valtakilpailun kustannuksia, minkä palkintona on pääsy säätelyn suorittajaksi. Hyötysuhde huononee edelleen ja häviäjiä ovat köyhät ja luonto.
Ainoa suunta kapitalististen markkinoiden hyötysuhteen parantamiseksi on pienentää voiton ja häviön eroa. Se tehdään vähentämällä porkkanoiden arvoa, jolloin myös keppien tarve vähenee. Kapitalismin arvokkain porkkana on sama kuin sosialisminkin, valta ohjata taloutta itselleen suotuisaan suuntaan. Kapitalismissa valtiovallat ovat vain hajauttaneet suuren osan ohjausvallasta yksityisille yrityksille, joiden valta on samalla rajattu ns. vapaaehtoisen kaupan piiriin. Se tarkoittaa sitä, että kapitalistinen valta muodostuu vain tuottajan vallasta kohdella tuotteidensa tarvitsijoita eriarvoisesti pääsyn, hinnan ja informaation suhteen. Niitä, jotka sitoutuvat tuottajan kanssa yhteistyöhön eli muodostamaan suuremman yksikön kohtelemaan tuotteidensa tarvitsijoita eriarvoisesti palkitaan helpommalla pääsyllä, alemmilla hinnoilla ja täydellisemmällä informaatiolla. Tämän käytännön laajenemisesta ja institutionalisoitumisesta ovat versoneet kaikki ne porkkanat, jotka ovat mahdollistaneet gatesit, buffetit ja madoffit kehittämään miljardibisneksensä, ja kaikki ne kepit, joilla miljoonat ei-ketkään on ajettu töistään köyhyyteen.
Kapitalismia kehittyneemmässä markkinataloudessa sen enempää valtiovallat kuin tuottajatkaan eivät kohtele tuotteidensa tarvitsijoita eriarvoisesti pääsyn, hinnan ja informaation suhteen. Siihen siirtyminen ei edellytä sosialistisen säätelyn ja lakien lisäämistä vaan vähentämistä. Kaikkien edellä mainittujen perusporkkanoiden käyttöhän on eri maiden laella suojattu. Riittää, kun kyseisiä suojia poistetaan ja eriarvoistamiselle jo syntyneiden instituutioiden laillisia oikeuksia heikennetään.
Avainasemassa on tiedon kulun esteiden hävittäminen, toisaalta siltä tiedolta, mikä käsittelee itse markkinoita, toisaalta siltä tiedolta, jota markkinoilla myydään. Tiedot hinnoista, tuotteista ja kaupoista eli bisnesten sisällöstä katsotaan julkiseksi tiedoksi, johon kaikilla on oikeus. Jos näin olisi jo menetelty, finanssikriisiä ei olisi päässyt tapahtumaankaan. Henkisen työn tulokseen sen tekijällä on omistus- ja myyntioikeus, mutta hän ei voi myydä sitä yksinoikeudella, ettei yksinoikeuden saajaa suosittaisi muihin nähden. Tähänkin päästään säätelyä vähentämällä eli poistamalla yksinoikeuksia koskevilta sopimuksilta lain suoja. Samalla poistuu tietoyhteiskunnan voimakkain tuloeroja muodostava alkutekijä, tieteen, taiteen ja tekniikan monopolit.
Selvää on, että yritysten ja kansantalouksien näkökulmasta edellä kuvattu markkinatalouden kehittäminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä, mutta yhtä selvää on, että maailmantalouden näkökulmasta tämä on ainoa mahdollisuus.