(Julkaistu kolumnina Suomen Kuvalehdessä 7/2009) Katso myös tästä
Suurten ikäluokkien vanheneminen aiheuttaa kymmenessä vuodessa hoitoalalle tilanteen, jossa hankalinta ei ole menojen kasvu vaan henkilökunnan riittävyys. Samalla kun hoitoa tarvitsevien vanhusten määrä kasvaa, hoitajia jää nopeutuvassa tahdissa eläkkeelle.
Sosiaali- ja terveysministeriössä tehdyn laskelman mukaan työvoimatarpeen täyttämiseksi pitäisi sosiaali- ja terveydenhuollon oppilaitoksiin ottaa vuosittain sisään noin 18 000 opiskelijaa, valtaosa näistä hoitoalalle. Enemmän kuin joka toisen peruskoulun päättävän tytön pitäisi siis hakeutua alalle, jos hoitotyö pysyy yhtä naisvaltaisena kuin tähän asti. Ammattien sukupuolijako on tasoittumassa, mutta lähinnä niin, että naisia hakeutuu enemmän perinteisiin miesten ammatteihin. Lähihoitajan työ ei poikia houkuttele.
Hyväksyttäisiinkö sitä paitsi Etelärannassa ja valtiovarainministeriössä nikottelematta, jos onnistuisimmekin houkuttelemaan riittävästi nuoria hoitoalalle? Yrityksetkin tarvitsevat työvoimaa.
Hoitoalan sisällä vanhustenhoito ei ole kovassa kurssissa. Henkilökunnan alimitoitus on vienyt työstä ilon. Asiaa ei paranna julkinen keskustelu, jossa vanhusten huonosta hoidosta syytetään päättäjien ohella myös henkilökuntaa.
Sataa eläkkeelle siirtyvää kohden on ensi vuosikymmenellä tulossa työmarkkinoille noin 85 nuorta. Tämän kestäisimme, mutta laajoilla alueilla maata sataa eläkkeelle siirtyvää on korvaamassa alle viisikymmentä nuorta. Näillä alueilla ei riittäisi, vaikka kaikki koulunsa päättävät nuoret naiset hakeutuisivat hoito-alalle. Työväenopisto voisikin mainostaa venäjän kielen kurssiaan ikääntyville: “Opiskele venäjää — pärjää vanhainkodissa!” Mutta saadaanko hoitajia edes ulkomailta, sillä moni muu teollisuusmaa on saman tilanteen edessä.
Joidenkuiden on pakko muuttaa; joko hoitajien kaupungeista maalle vanhusten luo tai vanhusten maalta kaupunkeihin hoitajien luo. Ennustan, että syrjäseutujen vanhukset muuttavat lastensa ja lastenlastensa perässä kaupunkeihin.
Monessa maassa lapset ovat vastuussa vanhempiensa hoidon järjestämisestä tai vanhus maksaa hoitonsa itse. Tämä on synnyttänyt innovatiivisia ratkaisuja, joita meidän kuntavetoisessa järjestelmässä ei tapaa.
Britanniassa on yleistä myydä eläkkeelle siirryttäessä kallis kaupunkiasunto, käyttää raha eläkevakuutukseen ja muuttaa pensionaattiin Etelä-Englannin rannikolle. Moni englantilaiskaupunki onkin erikoistunut vanhustenhoitoon. Hankokin voisi erikoistua seniorikunnaksi, mutta malli olisi Hangolle taloudellisesti tuhoisaa, koska hankolaiset veronmaksajat joutuisivat kustantamaan hoidon.
Monet etsivät ratkaisua vanhuuden yksinäisyyteen yhteisöllisyydestä. Muuttamalla samaan taloon ystäviensä kanssa voi eläkeläisenä ottaa iltapäiväkonjakkinsa tutussa seurassa. Jos aviopuolisonsa saa valita, miksi vanhuuden päivät pitäisi viettää viranomaisten valitsemassa seurassa? Riskinä tällaisessa vaihtoehdossa on jäädä kunnon heiketessä ilman verovaroin tuettuja palveluja, joita kyllä saisi muuttamalla palvelutaloon ventovieraiden joukkoon.
Valtio tukee kuntien vanhustenhoitoa avokätisesti. Jokaisesta yli 85-vuotiaasta kilahtaa kunnan kanssaan yli 20 000 euroa vuosittain. Jotkut vanhukset tarvitsevat raskasta laitoshoitoa, toiset pärjäävät ilman mitään kunnan palveluja, mutta kaikista valtio maksaa yhtä paljon. Hoito vanhainkodissa maksaa noin 4 000 euroa kuussa eli suunnilleen yhtä paljon on peruskoulun luokanopettajan palkkakustannus. Pienen kunnan kannalta satunnaisuuden vaikutus on kohtuuton.
“Meill´ukkoina jo syntyy sylilapset”, kirjoitti Eino Leino ajatellen ilmeisesti itäsuomalaisia, jotka ikääntyvät selvästi nopeammin kuin länsisuomalaiset. Muuttoliike on aina valikoivaa, ja valikoivaa se on ollut myös terveyden suhteen. Kyse ei ole siis vain satunnaisuudesta Siksi laskennallinen valtionosuus kohtelee kuntia perin epätasa-arvoisesti.
Voisiko tämän kaiken tehdä kokonaan toisin päin? Jospa luopuisimme kuntien laskennallisista vanhustenhoidon valtionosuuksista ja antaisimme saman rahan hoitosetelinä vanhuksille itselleen. Hoitoa hakevan vanhuksen kunto testattaisiin ja tulosten perusteella hänelle annettaisiin valtion rahoista hoitoseteli — vähän hoitoa tarvitseville pieni ja paljon hoitoa tarvitseville suuri. Meillä on jo nyt Kelan maksama hoitotuki, jonka saa lääketieteellisen testin perusteella. Minun ajatuksissani on, että hoitoseteli voisi pienimmillään olla parisataa euroa kuussa mutta enimmillään jopa kolme tuhatta euroa, jonka saisi sänkyyn hoidettava vuodepotilas.
Vanhus — tai hänen omaisensa ‑saisivat päättää, mihin hoitoseteli käytetään. Vähäistä apua tarvitseva voisi ostaa kotisiivousta ja ruuan kotiinkuljetuksen lähikaupasta. Halutessaan voisi käyttää setelin lisäksi myös omaa rahaansa. Seteli olisi käytettävä palvelujen ostoon, ei lasten perintöosuuden kasvattamiseen. Sillä voisi maksaa palveluasunnon menoja, elää pensionaatissa Hangossa tai sen voisi käyttää omaishoitajan tukeen. Mainittu eläkeläisten kerrostalo voisi hankkia palvelusetelien turvin apua asukkailleen. Kunta lunastaisi setelin, jos vanhus päätyy kunnan järjestämän hoitoon.
Kuntien välinen tasa-arvoisuus lisääntyisi, koska valtion tuki kuntien vanhustenhoitoon ei riippuisi vain eri-ikäisten vanhusten määrästä vaan siitä, kuinka paljon ja kuinka raskasta hoitoa vanhukset todella tarvitsevat.
Vanhus kohoaisi hoidokista asiakkaaksi. Hänen oikeutensa valita hoito ja sen tuottaja paranisivat. Luovat ratkaisut mahdollistuisivat, mikä voisi parantaa vanhusten elämänlaatua ja silti samalla alentaa yhteiskunnan kustannuksia. Alalle tulisi ainakin suurissa kaupungeissa yksityistä palveluja kunnan tarjoamien palvelujen rinnalle. Kunnalla säilyisi kuitenkin velvollisuus taata palvelujen saatavuus, joten ajatukseni ei pitäisi pelottaa ketään.
“Sosiaali- ja terveysministeriössä tehdyn laskelman mukaan työvoimatarpeen täyttämiseksi pitäisi sosiaali- ja terveydenhuollon oppilaitoksiin ottaa vuosittain sisään noin 18 000 opiskelijaa, valtaosa näistä hoitoalalle. Enemmän kuin joka toisen peruskoulun päättävän tytön pitäisi siis hakeutua alalle, jos hoitotyö pysyy yhtä naisvaltaisena kuin tähän asti”
Jotenkin ei hirveästi lohduttaisi, vaikka tuohon naisvaltaisuuteen saataisiinkin muutos. Se, että enemmän kuin joka neljännen peruskoulun päättävän nuoren pitäisi joka tapauksessa ryhtyä hoitsuksi, tuntuu melko karulta. Missäs ne filippiiniläiset tuontihoitsut olikaan?
Miehiä hoitsun hommat eivät tule kiinnostamaan niin kauan, kuin mieshoitsun arvostus on naisten silmissä niin alhainen kuin se on nyt. Toki ammatin kiinnostavuutta vähentävät muutkin seikat, mutta tuo on yksi merkittävistä. Sukupuoliroolien lieventyminen tapahtuukin pääasiassa niin päin, että naiset voivat tehdä “miesten juttuja”, koska miehet eivät varsinaisesti karsasta naista, jolla on myös miehisiä kiinnostuksen kohteita. Naiset taas keskimäärin edellyttävät miehiltä tietyntasoista “äijyyttä”, vaikka muuta väittäisivät. Onko niin, että miehet ovat suvaitsevaismpi sukupuoli sanan todellisessa merkityksessä?;)
Kuulemma maahanmuuton moninkertaistaminen voisi ratkaista ongelman.
Tai entä jos määrätään pakollinen yhteiskuntapalvelus koko ikäluokalle sukupuolesta riippumatta. Kaikki saisivat tasa-arvoisesti valita asepalveluksen tai hoivatyön väliltä. Tämän voisi suorittaa myös omaa lasta hoitamalla, mikäli tulisi raskaaksi ennen 25 ikävuotta. Saisi samalla syntyvyyden nousuun.
Ennustan ensi vuosikymmenelle valtion huostaan joutuvia kriisikuntia, autiokyliä sekä lisää yksityisiä vanhusten palvelu- ja hoivayrityksiä.
Maastamuutto voi myös olla pian todellinen ongelma, kun suuret ikäluokat vievät perintönsä ulkomaiden hoitolaitoksiin, ja yhä useammat nuoret lähtevät kierteessä kasvavaa verotaakkaa karkuun.
”…hankalinta ei ole menojen kasvu vaan henkilökunnan riittävyys.”
Jos noin on, niin sitten vaan riittävästi pätäkkää tilipussiin, niin eivätköhän hoitotyöt alkaisi kiinnostaa miespuolista väestönosaakin.
Jos hoitotyötä sitten tehtäisiinkin rahasta eikä niinkään kutsumuksesta, niin lopputuloksen kannalta sillä ei kai olisi niin väliä.
Tosin tietyistä miehekkäistä kulttuuripiireistä tulevat työvoimapulanpaikkajamiehet eivät kulttuuriinsa vedoten ehkä suostuisi mistään hinnasta vaihtamaan mummoille vaippoja tai muutenkaan palvelemaan alempiarvoista sukupuolta.
“Ennustan, että syrjäseutujen vanhukset muuttavat lastensa ja lastenlastensa perässä kaupunkeihin.”
Jep, ja tämä on hyvä asia. Syrjäseudulla eläminen vaatii omatoimisuutta ja omavaraisuutta, eli sopii hyväkuntoisille ihmisille. Seurasin aikoinaan miten hoito sujuu, kun kotihoitajille tulee kirkonkylältä ajomatkaa vajaa tunti suuntaansa. Ei suju, eikä tästä nyt oikein voi kuntaa tai hoitajia syyttää. Lisätään jatkosarjaan meillä ei ole varaa taloon joka niemen notkossa ja saarelmassa.
Jos tässä äkkiä vetäisi yhteen tätä kirjoitusta ja paria blogissa äskettäin ollutta:
Joutilaisuutta siis pitäisi lisätä, mutta työvoimapula on kohta liki kestämätön ja, hmmm, eikös joillekin pitäisi vielä tehdä pullonkeruu työksi kun eivät kelpaa mihinkään muuhun työhön (vai mitä siinä yhdessä kirjoituksessa ehdoteltiinkaan?)
Tässä on yhtälö, jonka saisi varmaankin hiukan paremmin toimimaan, kun tehtäisiin täysin päin vastoin: vähemmän joutilaisuutta ja pullonkerääjät lähihoitajiksi. Nyt vain näiden lahjattomien pitäisi siivota koteja roskisten sijaan ja hakea kaupasta tavaraa sinne viemisen sijaan. Todistettavasti se sujuu.
Vaativampaan hoitotyöhän saadaan porukkaa sosiaalipuolelta ja muualtakin julkisista hommista, kunhan vain karsitaan byrokratiaa. Tuon tavoitteen saavuttamiseksi pitäisi perustaa komitea asiaa pohtimaan!
Yleinen asevelvollisuus saa tietty mennä, koska ei valtiolla kohta ole varaa pitää kymmeniätuhansia miehiä kuukausitolkulla turhan panttina. Armeijassa vetelehtimistä tärkeämpi kansalaisvelvollisuus on täyttää työvoimapulaa. Sainhan liitettyä armeijankin mukaan yhteenvetoon.
Yhden kommentoimisen arvoisen asian Katainen sanoi tästä aiheesta Hesarissa: Suomi kohtaa nämä ongelmat hiukan aikaisemmin kuin muut. Siksi tuolla hoitosaralla voi kehittyä uusia innovaatioita peräti vientiin.
Totta. Varsinkin kun suomalainen mies on poikkeuksellisen sairas ja lyhytikäinen. Suurten ikäluokkien naisista alkaa olla suuria kuluja vasta parinkymmenen vuoden kuluttua, miehistä liki kymmenen vuotta aiemmin. Mutta yksityistä kekseliäisyyttä pitää saada peliin. Siksi Soininvaaran hahmotelmassa on järkeä. No, ehkä siinä on muutenkin.
Yksi innovaatio muuten voisi olla juuri pullonkerääjien ja muiden “lahjattomien” rekrytointi vanhusten hoitoon. Kyllä niitä vähäosaisia on muuallakin (paitsi Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa) ja varmaankin työnkuva ja valvonta voitaisiin kehitellä sellaiseksi, että olisivat palkkansa ansainneet.
Pullonkerääjät ja muut syrjäytyneet ovat kyllä ihmisarvoisen elämän arvoisia, mutta vanhustyöhön, mikä vaatii ammmattitaitoa ja sitoutumista, heistä ei ole.
Lisää ammattitaitoisia hoitajia saataneen sieltä mistä muutkin maat, siis Filippiineiltä. Hoitajia tarvitaan kuitenkin melko paljon ja pitkäksi aikaa joten toivottavaa olisi, että nämä jäisivät maahan. Eivät tietenkään kaikki, mutta osa kuitenkin. Suuremman hoitohenkilöstö määrän värvääminen ja Suomeen muuttaminen vaatii tietenkin paljon työtä, eikä vähiten politikoilta.
Niin ja tuo Osmon mainitsema hoitoseteli millä vanhus joko ostaa palvelunsa tuulisesta ja talvella koleasta Hangosta tai muuttaa yhdessä muutaman muun shakinpelaajan kanssa kevääksi, kesäksi ja syksyksi vaikkapa Tampereelle. Talvet matkustuskuntoiset voisivat viettää vaikkapa Teneriffalla. Edelleen osittain saman palvelusetelin turvin.
Vaikea ottaa kantaa, luvut ovat vaikuttavia, mutta ovatko ennustukset ihan oikeita… Eiväthän asiat tapahdu useinkaan noin kauniin lineaarisesti. Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden.
Kun on äskettäin menettänyt äitinsä, tuntuu karmaisevalta lukea tekstejä, joissa vanhempia kohdellaan riesoina ja perinnön tuhlaajina ja ties minä.
Holhoavat ja väheksyvät perilliset ja läheiset aiheuttavat alentuvalla ja väheksyvällä asennoitumisellaan hoidon tarvetta, vähemmästäkin itseluottamus omien asioiden hoitajana katoaa.
En tunne näitä palveluseteli- ja muita asioita, vapausasteita hoidon ja asumisen valinnan suhteen, tuntuu yhtäkkiä, pitäisi olla.
Äitini asui sisarensa/tätini kanssa samassa palvelutalossa, he tuntuivat olevan toisilleen suuri ilon aihe ja tätini kaipaa äitiäni kovasti tämän poismenon jälkeen.
Eli ikäihmisten ei pitäisi jäädä omilleen ja yksin, on kokemukseni sekä äidistäni että muista, mutta holhoavat perintöä kieli pitkällä odottavat lapset tai muut pitäisi saada tavalla tai toisella aisoihin etenkin, jos vanhemmat ovat säästäneet tyhjästä talonsa ja tavaransa.
… vanhustyöhön, mikä vaatii ammmattitaitoa ja sitoutumista, heistä ei ole.
Hei, innovaatioissa on kyse siitä, että ei ainakaan heti sanota, että ei onnistu.
Vanhusten palvelu voidaan esim. pilkkoa niin, että joku osa sopii yhdelle vaikeasti työllistyvälle ryhmälle, joku toinen osa toiselle ryhmälle. Kuten sanoin, esim. kaupassa käynti ei vaadi suurta ammattitaitoa. Työn valvonta voidaan tehdä uudella kekseliäällä tavalla, “julkisia” kannustimia parannella ja niin edelleen. Mutta en minä vaan tiedä tarkkasti miten. Jos tietäisin, ei se olisi innovaatio.
Ei varmaan ole ollut sellaista sosiaalista innovaatiota, josta ei olisi alkuun sanottu, että ei toimi. Soininvaara voisi kertoa lukuisia esimerkkejä. Etenkin sellaisia, jotka ehkä pelkästään muutosvastarinnan takia eivät ole koskaan edenneet edes kirjoituspöydältä minnekään. Tuossa blogikirjoituksessa yllä voi olla yksi.
Mutta juuri noita innovaatioita tulevaisuudessa tarvitaan. Itse uskon tässä yksityisten yritysten kekseliäisyyteen kaupallisine kannustimineen ja niiden toteuttamiin pieniin pilottihankkeisiin, joissa innovaation toimivuus testataan.
Syrjäytyneitten työllistäminen työvoimapulan paikkaajiksi vanhustyössä iskisi ainakin kolme kärpästä, jos palvelua tai konseptia voisi vielä myydä ulkomaille.
hups kirjoitti 16.2.2009 kello 20:54
… vanhustyöhön, mikä vaatii ammmattitaitoa ja sitoutumista, heistä ei ole.
Hei, innovaatioissa on kyse siitä, että ei ainakaan heti sanota, että ei onnistu.
Totta. Tulin kirjoittaneeksi liian jyrkkään sävyyn.
“… vanhustyöhön, mikä vaatii ammmattitaitoa ja sitoutumista, heistä ei ole.
Hei, innovaatioissa on kyse siitä, että ei ainakaan heti sanota, että ei onnistu.”
No näinpä. Tampereella suurin mökä on noussut siitä, että vanhainkodissa ei pidätyskykyinenkään pääse yöllä vessaan, vaan pakotetaan pitämään vaippaa ja yöllä vaippaa ei vaihdeta. Toinen murhe on ollut se, että yöllä jos nälkään herää, niin siinä saa odotaa aamuun asti. Ongelmana kuulema on “resurssipula” eli liian vähän työntekijöitä yövuorossa.
Luulisi tällaisissa asioissa avittamisen luonnistuvan vähän matalammallakin koulutuksella.
Näin, miten sodat käyneen aivoinfarktin saanutta miestä nähdäksemme koetettiin jouduttaa hautaan (vietiin suihkuun, unohdettiin ikkuna auki viereen, unohdettiin peittää, unohdettiin …) Oikeusjuttu on menossa, mutta koska todistajien on oltava lääketieteen ammattilaisia, niin kollegiaalisuus mennee taas inhimillisyyden edelle.
Pelkään todella tulevaa maailmaamme. Pelkään että olen tilassa, jossa ulkoisesti vammautuneena ymmärrän minua joudutettavan hautaan tässä kustannus-optimoidussa maailmassa.
Kun vanhuksen hoitopaikkaa mietitään, kylkiäisenä saadaan monta muuta asiaa, joita pitäisi käsitellä yhtenä pakettina.
Jos lapsia/ perillisiä on enemmän kuin yksi, näyttää siltä, että sekä vanhuksen hoitoon että hoidon jälkeiseen pesän selvitykseen liittyy suuria ongelmia.
Tuntuu siltä, että 95 prosentissa perheitä odotettavissa oleva perinnönjako tekee mutkia matkaan. Toinen asia on sisarkateus.
Asiasta on Heri Kapulainen kirjoittanut näytelmän “Käkikello” ja esimerkiksi ranskalaiset klassikkokirjailijat (Balzac, Moliere) ovat käsitellet aihetta ja ahneutta yleensäkin.
Jaa ihmisen kanssa perintö, silloin tiedät toisesta paljon enemmän.
Ei vanhuksella ole välttämättä vapaata valinnanoikeutta. Omalla kohdallani joviaali veljeni yllätti.
Olen nähnyt sekä käräjäoikeudessa että siviilissä lähes yksinomaan riitaisia pesiä ja kuullut toinen toistaan hurjempia tarinoita.
Asia pitäisi ottaa käsittelyyn ennen kuin suuret ikäluokat ovat ao. iässä. Vanhuksen ja muiden mukana olevien ohella myös yhteiskunta säästyisi suurilta ongelmilta.
Miten suuri osa suomalaisten vanhusten runsaasta lääkityksestä mahtaa olla lojaaliusristiriitojen ja epäystävällisten jälkeläisten aiheuttamaa!
Minä en niistä ikkunoista ja peitoista tiedä, mutta stroken jäkeen kuntoutus alkaa heti , ja vessaan kävelyttäminen on aika oleellinen osa ja hyvä alku.
Strokepotilas voi kuolla ziljoonasta eri syystä. Aspiraatiopneumonia, uusi stroke, keuhkoembolia… Mahdollisuuksia löytyy.
Kuulin taanoin, miten eräs suomenvirolainen kertoi, että hänen synnyinseudullaan Virossa ihmisiä ei enää yli 60 vuoden iässä oikeasti hoideta. Suomessakin vastaava ikäraja löytynee, vaikka tuskin sitä on missään ylös kirjoitettu. Olisikin hyvä, että joku tutkisi, missä päin Suomea hoitoa saa vanhimmaksi ja missä vastaavasti hoito lopetaan aikaisin.
TL kirjoitti 16.2.2009 kello 15:49
“Maastamuutto voi myös olla pian todellinen ongelma, kun suuret ikäluokat vievät perintönsä ulkomaiden hoitolaitoksiin, ja yhä useammat nuoret lähtevät kierteessä kasvavaa verotaakkaa karkuun.”
Nyt päästiin asiaan. Tässä kun on lueskellut mm. Espoossa vanhusten hoitokodissa tapahtuneista vääryyksistä vanhuksia kohtaan, ja sitä intoa millä mm. ministeritason nainen (ko. talon hallinnossa tietenkin) on syyttänyt vanhusten puolustajia oman pesän likaajiksi ym, ym., niin pistää funtsimaan, että kannattaako tänne jäädä l. satsata kaikki tulevat varat/tulot Suomeen.
Toisena vaihtoehtona, minulle, on muutto Espanjaan hyvissä ajoissa, siis melko pian. Olen sekä työ- että lomamatkojeni yhteydessä kierrellyt maata ja tutkiskellut erilaisia vaihtoehtoja viettää ihmisarvoinen vanhuus Espanjassa.
Isänmaallisena suomalaisena melkein hävettää sanoa, että Suomi on häviämässä tämä “kilpailun”. Ehkäpä täällä ajatellaan, että ei minua täällä kaivata senkun menet, mutta tosiasia kuitenkin on, että minun maksamia veroeuroja kuitenkin kaivataan.
Miten olisivat itsemurhapillerit? Jotain Soylent Green ‑tyyppistä euforiahuumetta tappava yliannos ja sitten tuhkaamaan. Monikohan tarttuisi?
Koko vanhustenhoito on tuomittu epäonnistumaan koska se matkii sairaanhoitoa, mutta sairauteen ei ole lääkettä. Nämä ihmiset kuolevat vanhuuteen. Sitä ei voi nykyteknologialla pysäyttää, vain lykätä (jolloin pitkitetään kärsimystä) tai jouduttaa (jolloin lyhennetään sitä).
Itse en ainakaan halua lähteä letkuissa kituen, vaippoihin laskien ja tajunnasta vain rippeet jäljellä vaan mieluummin kunnon paukauksen kera.
solenoidi:
“Miten olisivat itsemurhapillerit? Jotain Soylent Green ‑tyyppistä euforiahuumetta tappava yliannos ja sitten tuhkaamaan.”
Sinivihreä:
Lienee vain ajan kysymys kun tuollaiset tulevat käyttöön. Onhan siihen selkeät ja rationaaliset kansantaloudelliset perusteet. Esimerkiksi perintövero voitaisiin porrastaa sen mukaan, missä vaiheessa yhteiskunnalle kulueräksi muuttunut yksilö tajuaa tilanteensa ja nappaa pillerin. Näin saadaan taloudellinen ohjausvaikutus toimimaan tälläkin elämän, tai sanotaanko kuoleman, osa-alueella.
Että näin…
Osmo, olet kirjoittanut viime syksynä tekstissäsi ‘Ulkomaalaispolitiikka: mihin ulkomaista työvoimaa tarvitaan (2)’ näin:
“Eräässä seminaarissa näin laskelman, jonka mukaan Suomessa pitäisi kouluttaa vuosittain 6 000 nuorta lähihoitajiksi. Koska lähihoitajiksi kouluttautuvat ovat jokseenkin kaikki naisia, työmarkkinoille tulevista naisista joka viidennen pitäisi ryhtyä lähihoitajaksi. Tämän päälle tulevat muut hoitoalan ammattilaiset.”
Syksyllä siis joka viidennen tytön piti hakeutua hoitoalalle, mutta nyt tarvitaankin jo yli puolet peruskoulun päättäneistä? Okei, tuohon pienempään lukuun sisältyy vain lähihoitajat, mutta eikai tuo ero silti voi olla noin suuri?
Osaatko muuten yhtään sanoa, kuinka paljon sosiaali- ja terveysalalle nykyisin koulutetaan väkeä, eli toisin sanoen kuinka paljon meillä on tuohon 18 000 vielä matkaa?
Onkohan eri suuruisten palvelusetelien myöntäminen realistista? Kuka joutuu sen päätöksen tekemään? Lääkärit eivät ainakaan halua määrittää kuinka monen euron arvosta joku ansaitsee hoitoa. Muilla ei ehkä riitä ammattitaitoa, eikä se oikein sovi suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan muutenkaan. Vanhuksillakaan ei varmaan riitä ammattitaitoa vaatia oikein. Tässähän on kyse todella suurista rahoista. Tonni kuussa tekee helposti yli 100,000 euroa vanhuksen eliniän aikana. Ja eikö tuo luo taloudellisia insentiivejä ajautua huonoon kuntoon? Toisaalta, halutaanko edes tuoda palvelujen todelliset hinnat esille? Miten se vaikuttaa vanhukseen että hän tietää vuodepaikkansa maksavan 4,000 euroa kuussa valtiolle?
Onko palveluseteli ylipäätään tehokas ratkaisu? Eikö suorat raha-avustukset ole taloustieteen näkökulmasta parempia? Jotenkin kummastuttaa tämä suomalaisten into luoda rinnakkaisia valuuttoja: lounassetelit, kulttuuri ja urheilusetelit, jostain työmatka seteleistä on kai ollut puhe, nyt nämä palvelusetelit… Meillä on jo euro. Jos jaetaan seteleitä joiden on tarkoituskin kattaa vain osa jonkun asian kustannuksista, ei niillä ole kai mitään vaikutusta siihen kuinka paljon kyseistä asiaa joku ostaa. Kun omaa, “oikeata”, rahaa pitää käyttää joka tapauksessa, rajahinta ja siten päätös ei muutu. Jos taas seteleitä jaetaan enemmän kuin mitä vanhus tarvitsee, niin niiden jakaminen kannustaa ostamaan palveluita joita ei tarvita. Se ei ainakaan työvoima pulaa hellitä.
Ylipäänsä, jos työvoima pula on ongelma vanhustenhuollossa, niin kai ratkaisu olisi pääoman lisääminen. Eli siis ei pitäisi kannustaa ostamaan palveluita, vaan palveluita korvaavia tuotteita. En tiedä mitä nämä olisivat, mutta kai niitä pitäisi innovoida ihan siinä missä palveluitakin.
Sökönä olevaa lonkkaa tai polvia ei pysty korjaamaan millään korvaavalla tuotteella. Nimetään sitä sitten miksi vaan. Kyllä se lonkka on leikattava ja parannettava varsinainen vaivan aiheiuttaja.
Muuten miksei palveluseteli sovellu Suomeen. Sehän soveltuu mainiosti paikkaamaan kunnalisten palvelujen hetkellisiä ruuhkauntumisia.
Mitään “hoito loppuu nyt” ikärajaa en ole koskaan havainnut. Edes epävirallisena ei sellaista liene.
Aktiivihoidon lopettaminen on lähes aina vastauksena kysymykseen “onko tässä enää järkeä?”
Se kysymys on siinä. Se on niin yksinkertainen, vaikka miten koittaisitte sen koristella. Onko enää järkeä?
Buttlerille:
Ensiksikin ennusteita on erilaisia. Tämä ennuste oli “kelvoton”, koska siinä ei rajoittavana tekijänä otettu huomioon ikälujokan kokoa, vaan laskettiin vain, paljonko tarvittaisiin. Toisaalta juuri tämän kriisiytymisen osoittamiseen tämä ennuste oli omiaan.
On eri asia puhua ammatissa toimivista ja koulutuksen aloittavista. Nyt puhuttiin koulutuksen aloittavista. Osa keskeyttää, osa jää kotiin hoitamaan omia lapsiaan, osa muuttaa ulkomaille ja osa siirtyy muihin ammatteihin. Näiden välillä on huomattavan suuri ero
Edelleen, luvussani oli koko sosiaali- ja terveystoimi ja vielä liikunnan ohjaajatkin. Merkittävänä joukkona lastentarhanopettajat esimerkiksi.
Toimivatko lastentarhanopettajat tosiaan jonkin määritelmän mukaan hoitoalalla?
Lastentarhanopettajia ja lastenhoitajia tuntuu olevan päiväkodeissa töissä suhteessa 1:3, eli hoitajavaltainen ala on kyseessä.
Solenoidi ja sinivihreä:
Aika hurjia visioita Te esitätte. Oletteko miettineet, että sukujen ja perheiden välisen kanssakäymisen vähetessä läheiset tulevat entistä rakkaammiksi, huonovointisinakin. Tämä on ainakin oma kokemukseni.
Visioonne voisi esittää vaihtoehtoja muista vaaravyöhykkeessä olevista, mutta jätetään väliin. Minusta pilleriajatuksilla ei pitäisi edes leikkiä.
Kyllä lastentarhanopettajat kuuluvat sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöihin. Päivähoito on sosiaalityötä.
Anne M‑B
“Visioonne voisi esittää vaihtoehtoja muista vaaravyöhykkeessä olevista, mutta jätetään väliin…”
Sinivihreä:
Juuri noin minäkin sen näen.
Se oli myös syy miksi raflaavan heittoni esitin. Pilleri, niin houkutteleva kun se yksilön kannalta saattaisikin olla, on mielestäni ajatuksellisesti vaarallinen tie.