Nostetaan molemmat jalat ilmaan ja pohditaan, millaista olisi liikenteen hinnoittelu, jos se voitaisiin tehdä kaikista poliittisista ja teknisistä rajoituksista piittaamatta.
Henkilöautoliikenteen hinnoittelu perustuisi auton ja bensiinin (verottoman) hinnan ohella liikenteen ulkoisiin haittoihin. Ulkoisia haittoja ovat toki myös hiilidioksidipäästöt, mutta niiden merkitys on itse asiassa aika vähäinen, sillä pakoputkesta tuleva hiilidioksidi ei ole sen haitallisempaa kuin vaikkapa öljylämmityksestä tuleva hiilidioksidi. Pannaan hiilidioksidille reilu hinta, joka kyllä riittäisi kääntämään päästöt nopeasti laskevalle uralle: 100 euroa tonnilta. Bensalitraa kohden se merkitsisi noin 25 senttiä.
Ulkoiset kustannukset riippuisivat ruuhkakustannuksista, melusta, kaupunkitilan viemisestä, onnettomuusriskistä ja niin edelleen. Tämän ohella jokainen tietysti maksaisi pysäköintinsä itse.
Autoilun kustannukset riippuisivat ratkaisevasti ajasta ja paikasta. Pohjoiskarjalan sivuteillä melun ja saasteiden kustannukset olisivat vähäisiä, koska on niin vähän ihmisiä niistä kärsimässä, ruuhkakustannuksia ei ole juuri lainkaan eikä tieverkko vie kohtuuttomasti kallista maata kuten Helsingissä. Eivät pysäköintitilan vaihtoehtoiskustannukset niin kovin suuria ole.
Autoilun kustannukset pienenisivät selvästi Pohjois-Karjalassa ja kasvaisivat ruuhka-Suomessa aivan olennaisesti. Pysäköinnin kustannusten sälyttäminen autoilijoille tekisi esimerkiksi Jätkäsaaresta lähes autottoman, koska harva haluaa maksaa kahden auton hintaa yhdestä pysäköintipaikasta. Hyvinvointitappioiden välttämiseksi autolla-ajomaksun pitäisi vaihdella huomattavasti ajasta ja paikasta riippuen. Tässä en mene nyt yksityiskohtiin.
Joukkoliikenteen hinnoittelun pitäisi perustua marginaalikustannuksiin, joihin on tietysti lisätty myös joukkoliikenteen ulkoiset kustannukset, sillä ei se bussikaan mikään ilmanraikastaja ole. Bussiliikenteen osalta subventiotaso olisi varmaankin suunnilleen samalla tasolla kuin nytkin: jos bussi on tyhjä, lisämatkustajasta ei aiheudu juuri kustannuksia — pysäkkiaika on niistä suurin — ja jos bussi on täysi, sen kustannukset sälytettynä kaikille 60 matkustajalle ei myöskään ole järin suuri. Kertamaksut kuitenkin ovat aivan liian suuria ja ylittävät marginaalihinnan selvästi. Toisaalta näyttölipun nolla marginaalihintana on liian vähän. Tariffin pitäisi olla matkaan perustuva, mutta todellakin niin, että ruuhkaisten keskustakatujen kilometri on kalliimpi kuin moottoritiekilometri.
Raskaan raideliikenteen tariffien tulisi olla melko matalat. Niiden ei tarvitsisi kattaa korkoa investointikustannuksille, vaan tariffin tulisi olla sellainen, että se johtaa kapasiteetin hyvään (noin 90%) käyttöasteeseen, koska niin kauan kuin kapasiteettia on, yhden matkustajan marginaalikustannus on lähes nolla. Ilmaista liikenteen ei silti pitäisi olla, koska silloin kapasiteetti ylittyy. Optimaalinen hinnoittelu riippuisi kovasti kapasiteettitilanteesta, jolloin ruuhka-aikojen lippu olisi selvästi kalliimpi kuin hiljaisten aikojen lippu.
Kuka tämän sitten maksaisi?
Metron kiinteät kulut tulisi maksaa — ei joensuulaisten kukkarosta — vaan kohdistettuna kiinteistöverona vaikutusalueen kiinteistöille, käyttivät nämä tahi eivät. Bussiliikenteessä Seppo Vepsäläisen esittämä kultainen kortti voisi olla hyvä keräämään kiinteät kulut jolloin itse matkasta perittävä maksu olisi pieni. Ne, jotka tekevät matkansa kävellen tai fillarilla vapautuisivat maksamasta. Ja autoilijat; heillähän olisi jo ne haittaveronsa. Koska kaikki hyötyvät kapasiteetin olemassaolosta, osa julkisen liikenteen tuesta maksettaisiin verorahoista.
Tässä mallissa joukkoliikenteen käyttö tai sen vaikutuspiirissä oleminen tulisi kaiken kaikkiaan nykyistä kalliimmaksi mutta vielä paljon kalliimmaksi tulisi kaupunkiautoilu. Voittajia olisivat jalankulkijat ja pyöräilijät ja ne, joiden ei tarvitse päivittäin matkustaa pitkiä matkoja.
Yksi asia vain jäi pohdituttamaan: tässä mallissa on sälytetty liikenteelle ulkoiset kustannukset, mikä tekisi kaupunkiliikenteestä nykyistä kalliimpaa. Onko liikkuvuudesta myös ulkoisia hyötyjä, jotka ohjaisivat verottomaan autoilua vähemmän ja sittenkin tukemaan joukkoliikennettä nykyistä enemmän?