Tutkiva lääketeollisuus on yleismaailmallisessa kriisissä. Tuottoisat lääkepatentit ovat umpeutuneet ja vapautuneet kaikkien käytettäväksi, jolloin kilpailu tuettuna lääkevaihdon kaltaisilla järjestelmillä. Syö tuloja suuret lääkeyritykset panevat väkeä pellolla kaikkialla maailmassa, myös Suomessa. Lääkkeeksi on ehdotettu patenttisuojan pidentämistä. Koko lääketutkimukset rahoitusarkkitehtuuri on surkea ja pitäisi korvata teollisuusmaiden yhdessä rahoittamalla järjestelmällä.
Uuden lääkemolekyylin kehittäminen sen käyttöönoton vaatimine kokeineen maksaa noin miljardi euroa. Moni projekti epäonnistuu, eikä tuota mitään. Lääketutkimuksen riskit ovat niin suuret, että pienet yritykset ovat alalta karsiutuneet pois.
Nykykäytäntö kannustaa yrityksiä suuntaamaan lääketutkimuksen aivan väärin. Kun yksi kilpailija on löytänyt tuottoisan lääkkeen, muut pyrkivät apajille melkein samanlaisella molekyylillä. Terveyshyötyjä ajatellen ei ole järkevää, että lääketutkimus keskittyy kehittämään rinnakkaisia lääkkeitä tauteihin, joihin on jo hyvä lääke. Toki pitäisi tutkia sellaisia tauteja, joihin ei ole vielä riittävän hyvää lääkettä.
Kun mullistava lääke on keksitty, lääkeyrityksellä on sen valmistamiseen monopoli, kunnes patentti vanhenee. Tuona aikana lääkettä myydään tuotantokustannuksiin nähden räikeään ylihintaan — hinta voi olla valmistuskustannuksiin nähden lähes satakertainen, kuten oli AIDS-lääkkeiden kohdalla, kunnes asiaan puututtiin. Tuo korkea kustannus tuottaa valtavia hyvinvointitappioita. Ihmisiä kuolee turhaan, koska heillä eikä heidän hallituksillaan ole varaa maksaa kalliista lääkkeestä. Myös teollisuusmaat asettavat rajoituksia uusien kalliiden lääkkeiden käytölle ja korvattavuudelle, jotta eivät joutuisi rahoittamaan liian suur4ella osuudella lääkkeen kehityskustannuksia. Tämän seurauksena lääkkeen hintaa on nostettava entistä enemmän, jotta kehityskulut saataisiin peitetyksi.
Ongelma ei ole siinä, että ahne lääkekapitalisti saa liikaa rahaa. Jos tutkimuskuluja ei saada peitetyksi, uusia lääkkeitä ei kehitetä. Teollisuusmaiden pitäisi rahoittaa lääkekulut ostamalla tärkeimpien lääkkeiden patentit. Hinta voisi olla jopa vähän korkeampi kuin mitä lääkeyhtiö nykykäytännöllä saa. Maksajatkin olisivat samat — teollisuusmaiden veronmaksajat. Erona olisi se, että kun kehityskuluja ei maksettaisi lääkkeen hinnassa, lääkkeitä myytäisiin osapuilleen tuotantokustannuksia vastaavalla hinnalla. Silloin niitä voitaisiin määrätä kaikille tarvitsijoille, eikä enää tarvitsisi säästösyitä käyttää huonoja lääkkeitä, kun hyviäkin on tarjolla. Tässä järjestelmässä ei keskityttäisi kehittämään pieniä ja turhia muunnoksia hyvin toimiviin lääkkeisiin. Turhaa patenttia teollisuusmaat eivät ostaisi, kun se yksi patenttisuojasta vapaaksi ostettu toimii hyvin.–>
Teoriassa hyvä idea, mutta en luota teollisuusmaiden kykyyn ostaa oikeita patentteja ja näin pystyvän ohjaamaan lääkeyritysten tuotekehitystä yhteiskunnallisesti tehokkaaseen suuntaan. En usko valtioilta löytyvän osaamista tuotekehittelyyn hyvään ohjaamiseen, koska se on huippututkijoillekin ja lääkeyritysten johtajillekin vaikeata.
Päinvastoin, uskoisin järjestelmän johtavan tilanteeseen, jossa valtiot maksavat ylihintaa huonoista patenteista ja suuret valtiot tukevat ostoilla omaa lääketeollisuuttaan. Tällaisen tilanteen haitat taas ylittävät reilusti nykyisen tilanteen epäkohdat.
Miten tämä malli toimisi siinä tilanteessa, että kaksi tai useampia lääkeyhtiöitä kilpailevat (kilpajuoksevat) lääkkeen A,B,C… valmistamiseksi? Ensimmäisenä onnistunut saa jättikorvauksensa kansainväliseltä yhteisöltä, ja kaksi muuta hitusen hitaampaa, mutta niin’ikään miljardi euroa panostanutta kilpaillaan ulos markkinoilta, koska he eivät lääkkeen myyntihinnassa pysty kilpailemaan subventoidun tuotteen kanssa? Entä jos hieman myöhemmin markkinoille tuleva vastaava tuote onkin subventoitavaa tuotetta tehokkaampi? Entä kun tällaisen tiedon selville saaminen edellyttää useiden tuhansien potilaiden otantaa ja vuosien seurantaa?
Nykyinen systeemi ei ole ideaali, mutta ei tämä vaihtoehtokaan — tai sitten ymmärrän väärin — ainakaan nyt annetuilla perusteilla herätä suurta luottamusta. En kuitenkaan tyrmää sitä.
Eikö lääkekehittelyn määrärahoista lisäksi suurin osa mene erilaisiin elämäntapasairauksiin, kosmeettiseen “lääketieteeseen” jne. (joku ehkä osannee kaivaa tilastot)?
Miten kehittäisit nykysysteemiä siten, että mm. syövän / syöpälääkityksen tutkimukseen saataisiin moninkertainen summa määrärahoja? Tämä on mielestäni tärkeä kysymys, se ei tullut täysin selväksi tuosta insertistäsi.
En sano, etteikö tuossa lääkekehityksen osittaisessa globaalissa sosialisoinnissa voisi olla ideaa “sinnepäin”, ja ainakin se auttaisi köyhiä maita mikä olisi todella hyvä asia, mutta sinun pitäisi kyllä työstää vielä eteenpäin tuota ajatusta. Tuollaisenaan jää aika epäselväksi vaikka ajatusten herättelyssä onnistuukin.
Tuomas Kronqvistin huomiot ovat tähdellisiä. Järjestelmä olisi tuollaisenaan hyvin altis korruptiolle ja kotiinpäin vetämiselle.
Toinen tapa lähestyä samaa asiaa olisi yksinkertaisesti lisätä julkisen sektorin tutkimusrahoitusta (esim. yliopistoissa) vastaavalla summalla.
Hiukan jalostettuna tämä idea on käytössä X‑Prize-kilpailuissa (http://www.xprize.org/): hyväntekijä — miksei vaikka hallitus — asettaa palkintosumman joka toimii kannustimena voittajalle. Hyvät häviäjät saattavat myös saada palkintoja jotka kattavat osan kustannuksista, tai sitten eivät.
Voisiko valtiovalta toimia näin? Määriteltäisiin, mihin sairauksiin tarvittaisiin lääkkeitä, laskettaisiin miten paljon ne aiheuttavat kustannuksia, ja odotettavasta kustannussäästöstä osa luvattaisiin palkinnoksi lääkkeen kehittäjälle.
Patenttien ostamisen jättäisin yllä mainituista syistä väliin, mutta kilpailussahan voisi olla esim. ehtona, että lääkkeitä on mahdollisuus ostaa subventoituun hintaan.
Tämän idean hyvyys jäi kylläkin nyt hieman hämäräksi. Ensinnäkin yksittäisen molekyylin kehittäminen markkinoille ei maksa miljardia, vaan siihen hintaan lasketaan kaikki ne epäonnistuneet hankkeetkin. Toisin sanoen yhtä onnistunutta molekyyliä kohden pitää keskimäärin käyttää miljardi euroa/dollaria.
Toiseksikin tässä pyritään jotenkin erottelemaan lääkkeen kehitys- ja valmistuskulut. Vaikka se yhden tabletin puristaminen maksaa vähän sisältyy myyntihintaan kehitys‑, markkinointi- ja muut kustannukset. Vähän sama, jos sanoisi, että ohjelmistoja tai elokuvia pitäisi myydä DVD:n hinnalla, koska yhden DVD:n valmistus on niin halpaa. Patentin umpeutumisen jälkeenhän lääkevalmistetta myydään käytännössä valmistuskustannuksilla.
Kolmanneksi, epäilen miten tämä välttämättä tulisi halvemmaksi. Valtioiden pitäisi joka tapauksessa maksaa patenttioikeuksista, valmistaa, vastata valmisteiden turvallisuudesta markkinoille tulon jälkeen yms. Nykyäähän valtioiden voidaan kuvitella ostavan tämän koko paketin kun korvaavat lääkekustannuksia. Tässä mallissahan pitäisi luoda valtiollinen järjestelmä, joka valmistaisi itse tai ulkoistaisi itse valmistuksen.
“Erona olisi se, että kun kehityskuluja ei maksettaisi lääkkeen hinnassa, lääkkeitä myytäisiin osapuilleen tuotantokustannuksia vastaavalla hinnalla.”
En tiedä onko merkitystä sillä missä vaiheessa veronmaksajat maksavat patentista. Eikö olisi parempi ostaa lääkkeet suoraan erikoistuneelta valmistajalta ja antaa halvalla lääkkeita kehitysmaihin.
Lisäksi, missä vaiheessa patentti pitäisi ostaa? Nythän isot lääkeyritykset ostavat patentteja pienemmiltä yrityksiltä ennenkuin lääkeainekandidaatit viedään laajoihin kliinisiin kokeisiin (faasi III). Nämä kliiniset kokeethan muodostavat suurimman osan lääkekehityksen kuluista.
Jos keksisit todella tärkeän uuden lääkkeen olisiko se pakko myydä valtioille? Entä jos ei tahdo? Miten määriteltäisiin mikä olisi tärkeä lääke, ja kelle jäisi jäljelle vähemmän tärkeät lääkkeet? Nykyäänhän voidaan arvioida myyntilupaprosessin arvioivan onko lääke tärkeä (se saa myyntiluvan) vai ei (ei myyntilupaa).
az:n kommenttiin viitaten en sanoisi, että syöpälääkkeiden kehityspanosten pienuus on ongelma. Kaikki haluavat kehittää syöpälääkkeen, koska se on niin merkittävä terveysongelma länsimaissa. Suurempana ongelmana voidaan pitää vain kehitysmaissa esiintyviä sairauksia kuten malariaa tai muita trooppisia sairauksia (neglected tropical diseases; http://www.who.int/neglected_diseases/en/)
Nykyinen systeemi ei varmastikaan ideaali, mutta en usko, että tällainen keskusjohtoinen mallikaan välttämättä olisi parempi. Sen lisäksi, että lääkkeitä saataisi enemmän kehitysmaihin edullisesti pitäisi myös varmistaa, että siellä olisi riittävästi terveydenhuollon ammattilaisia, lääkäreitä, farmasisteja, sairaanhoitajia sekä puhdasta vettä yms. välttämättömyyksiä.
Kansalaiset tulisi saattaa syömään kalliita humpuukilääkkeitä jos olisi takuu siitä, että humpuukilääkkeiden tuotto varmasti menee uusien lääkkeiden tuotekehitykseen. Mutta ongelmahan siitäkin tulee, jos on saavutettu sellainen piste, että lääketeknologia ei enää kehity eikä uudet lääkkeet paranna vaikeista sairauksista.
Olisiko lääketeollisuuden tuotekehitys suuntautumassa esim. kehittämään uusia tekoelimiä. Näin lääkkeet jäisivät köyhien keinoksi parantua mutta varakkaat saisivat uusia elimiä joilla jatkaa elämäänsä pidetempään kuin perinteisillä lääkkeillä.
Minusta syöpätutkimus on niin tärkeää, että sille ei pitäisi asettaa hintaa (toki jokin yläraja on, mutta kuvainnollisesti). Joka kolmas ihminen kehittyneissä maissa (ja kasvava joukko kehitysmaissa) tulee syöpään sairastumaan, ja joka kuudes siihen kuolemaan. Elämäntapa/elintasosyövät poislukienkin joka viides sairastuu syöpään ja joka kymmenes kuolee. Puhutaan niin monista kymmenistä miljoonista hengistä, jotka tutkimuksen edistyminen voisi pelastaa elämään useita vuosia pidemmän elämän, ettei inhimillistä arvoa voi mitata rahassa.
Tässä kysymys: Miten kv. yhteisön ja sen merkittävimpien jäsenten (Yhdysvallat, EU, Japani, Venäjä, Kiina) tulisi asia järjestää jotta syöpätutkimukseen saataisiin lisää määrärahoja ja houkuteltua kasvava joukko huippuluokan tutkijoita?
Ei tutkimus tälläkään hetkellä mitenkään huonolla tolalla ole, mutta paljon enemmänkin voitaisiin tehdä.
Kyllä inhimillisen yhteiskunnan, joka kuluttaa tuhottomasti päivästä toiseen “roinaan”, pitäisi pystyä tällainen asia järjestämään. Jos ihmisiltä kysyttäisiin, että olisivatko he valmiita luopumaan osasta kulutustaan, jotta syöpätutkimus ottaisi aimo harppauksia eteenpäin, niin varmasti enemmistö olisi. Lähes jokaisella on joku tuttu, joka tautiin on sairastunut ja siten omakohtaista kosketuspintaa.
Tämänlaisesta mallistahan ovat Piraattipuolueet jo esittäneet alustavia laskelmia:
http://piraattipuolue.fi/kehitys/laakepatentit
Sivulta lainattuna: “Mikäli valtiot siirtäisivät lääkekulujen korvaamisesta käyttämistään rahoista 20–30% lääketutkimuksen rahoittamiseen suoraan, olisi lääketutkimuksella käytössään enemmän rahaa kuin nykytilanteessa. Samaan aikaan lääkkeiden yleinen hinta romahtaisi ainakin 70% — lopputuloksena valtioiden lääkekulut romahtaisivat, hyvässä tapauksessa noin puoleen!”
Tuolla Kaj Sotalan linkittämällä piraattipuolueen sivulla kritisoidaan sitä, että lääketeollisuus käyttää vain 15 % menoistaan T&K‑työhön. Tätä kritiikkiä en ole koskaan ymmärtänyt, tuo lukuhan on huomattavasti korkeampi kuin yritysten T&K‑panostukset keskimäärin!
Muutenkin piraattipuolueen sivuilta käy ilmi, etteivät nämä datanörtit ymmärrä oikein mitään biotieteistä eivätkä kauppatieteistä, koska ravistavat tuollaisia numeroita hihasta. Tuomas Kronqvistin huomio on myös tärkeä.
Miksi ei sitten vaan suoraan aleta valtion toimesta kehittämään lääkkeitä? Mikä tuossa patenttien ostamisessa on parempaa kuin siinä, että valtio maksaa koko lystin alusta loppuun jolloin tietysti myös omistaa patentit.
Tämä ratkaisuhan sopisi varmaan myös niille, jotka vaativat syöpälääkkeiden tutkimuksen rahoitusta ja lääkkeiden korvaamista ilman kattoa.
Samuli Lintula: Lähinnä kysymys on, onko tämä tehokkain tapa käyttää valtion rahoja tilanteessa jossa merkittävä osa fimojen tuloista tulee valtiolta — etenkin kun nykyjärjestelmä pitää hinnat korkealla ja johtaa tehottomaan kehitykseen. Linkitetyn artikkelin pääajatushan ei siis ole suoranaisesti kritisoida sitä, että T&K‑työhön käytetään vain 15%. Sen tarkoitus on osoittaa, että lääkekehitys olisi hyvinkin mahdollista — todennäköisesti nykyistä tehokkaampaakin — myös tilanteessa jossa lääkepatentteja ei olisi enää lainkaan. Nykyjärjestelmän ongelmathan tulivat jo hyvin esille Osmon kirjoituksessa. Lääkepatenttien lakkauttaminen kokonaan on kieltämättä rajumpi toimeenpide kuin mitä Osmo ehdotti, mutta olen muiden kanssa samaa mieltä siitä, että pelkkä patenttien ostaminen olisi liian altista tehottomuuksille. Jos kehitys voidaan taata ilmankin niitä, miksi ylläpitää niitä lainkaan?
“Hihasta ravistaminen” taas on vähän outo syytös, kun puhutaan artikkelista jonka kaikille numeroille on annettu lähdeviitteet. Jos kritiikkiä esitetään, toivoisin sen olevan vähän perustellumpaa.
Osmo aina yllättää tällaisilla kirjoituksilla joiden pääpointti on se: markkinoilla kilpailu on pahasta. Siinä tärvääntyy resursseja ja sen seurauksena kuluttajat saavat huonompia tuotteita, verrattuna keskusjohtoisesti suunniteltuun tuotantoon.
Lääketutkimusta ei missään nimessä pidä ottaa valtion haltuun. Se on siihen aivan liian tärkeää. Sen sijaan valtio täytyy saada lääketutkimuksesta ulos ajamalla alas kaikki lääketarkastusvirastot yms. jotka todellisuudessa aiheuttavat kuolemia ja vammautumisia huomattavasti enemmän kuin mitä estävät. Valtioiden harjoittama säätely on suurimpia syitä lääkekehityksen korkeisiin kustannuksiin. Ei lääkefirmalla ole tietenkään intressissä kehittää vaarallisia lääkkeitä, vaikka säätelyä ei harjoitettaisikaan. Se testaisi lääkkeitä tarkoituksenmukaisesti nopeuttaen niiden pääsyä markkinoilla, jossa ne voivat pelastaa ihmishenkiä.
Kapitalismi toimii lääkemarkkinoilla loistavasti aivan kuten se toimii automarkkinoilla ja lukemattomilla muillakin markkinoilla. Lääkemarkkinat ovat siitä erikoiset, että koska patentit eivät kestä ikuisuuksia lääketutkimuksen positiiviset ulkoisvaikutukset ovat erittäin suuria. Tällä perusteella voisimme ehdottaa joko patenttisuojan pidentämistä tai tulonsiirtoja valtiolta niille lääkevalmistajille, jotka kehittävät käyttökelpoisia lääkkeitä jotka ovat edelleen tarpeellisia, kun patenttisuoja murtuu.
az: eikö teollisuusmaat voisi vaan olla tekemättä mitään ja antaa näiden kapitalistien jahdata niitä voittoja, jotka syöpälääkkeen kehittämisestä varmasti seuraisi. Miksi syöpälääkkeellä olisi sen enemmän positiivisia ulkoisvaikutuksia kuin millä tahansa muulla yhtä hyödyllisellä lääkkeellä?
Lintula: tietysti lääketeollisuuden T&K‑osuus on alan luonteen vuoksi huomattavasti suurempi kuin useimpien muiden alojen.
T&K‑lukua voi moittia siksi, että yhtiöiden tuloista huomattavasti reilumpi osuus tulee valtioiden turvaamista patenttisuojista, joilla T&K siis pitäisi rahoittaa. Tuotteiden ostajat (ts. kansalaiset ja valtio) saavat patenttimaksunsa takaisin T&K‑sijoituksina melko huonolla prosentilla — ja tämä oletettu tuotekehityksen kannustaminen on ainoa patenttien olemassaolon oikeutus.
Toinen suuri ongelma on tosiaan kopiolääkkeiden kehittämiseen hukattu rahamäärä. Ja toisaalta, nykyisessä rahoitusjärjestelmässä ei kannata kehittää sellaisia lääkkeitä, joille ei joistain syystä saa patenttia. (Ts. jos lääketutkija uskoisi, että voikukkien syöminen parantaa syövän, ei hän sitä voisi koskaan tutkia. Yksikään lääkeyritys ei käytä satoja miljoonia voikukkien tutkimiseen, koska positiivinen tulos toisi tasan nolla euroa tuloa, miljoonasta parantuneesta huolimatta.)
Nykyisessä järjestelmässä siis valtio maksaa hurjasti (korvattavien lääkkeiden patenttimaksuina), mutta saa vähän (ks. edellä.) Järjestelmässä on niin paljon joutokäyntiä ja turhaa työtä, että todella tehotonkin vaihtoehto voisi olla nykyistä parempi.
Valtion ei tarvi sotkeutua lääkkeiden valmistukseen tai markkinointiin; ostetaan/rahoitetaan suoraan tutkimuspalveluita (sopivilla kannusteilla tehokkuuden takaamiseksi — tässä on se vaikea paikka), tulokset julkisiksi, ja yksityiset pilleritehtaat voivat sitten vapaasti kilpailla keskenään tehokkuudessa.
Tuossa selityksessä on tietysti aukkoja, mutta aiheesta on kirjoitettu paremmin ja pidemmästi muualla. Suosittelen alkuun vaikka http://www.cepr.net/index.php/economics-seminar-series/ (Seminar 10, ääni tai video — Baker on hyvä esiintyjä), tai tekstinä http://www.paecon.net/PAEReview/issue32/Baker32.htm
idea on hyvä. Ja kun näin sanoo pitäisi varmaan kertoa mikä nykyjärjestelmässä on vikana. Olen seurannut patenttikeskustelua yleensä, mutta tietopohjani lääketutkimuksesta on hatara, joten sillä varauksella:
Patenttijärjestelmän idea on tuottaa julkista tietoa. Keksijä saa monopolin keksintönsä lisenssimaksuihin, ja toisaalta saadakseen patentin joutuu selkeästi julkisiin asiakirjoihin erittelemään miten keksintö toimii. Muut keksijät ja valmistajat voivat sitten korvausta vastaan käyttää tätä tietoa, eli kaikki voittavat. Jos patenttioikeutta ei olisi, niin keksijä pyrkisi pitämään tiedon liikesalaisuutena, mikä haittaisi koko tekniikan alan kehitystä ja johtaisi päällekkäiseen tutkimukseen, eli resurssien haaskaukseen.
Näin periaatteessa, käytännössä järjestelmä on rikki. Esimerkiksi, sen sijaan että maksaisivat lisenssikorvauksia rahassa, suuryritykset keräävät patentteja arsenaalisiinsa. Ford ja Toyota luultavasti rikkovat satoja toistensa patentteja, eli käytännössä patenttisalkku on juridinen puolustusase. Aloittavalla yrityksellä ei tätä salkkua ole, eli kyse on käytännössä kilpailun rajoituksesta.
Ongelma tässä on se että tutkimus, tuotekehitys, tuotanto, markkinointi ja myynti on samoissa yrityksissä. Näiden välissä pitäisi olla selkeä rajapinta. Yksi firma kehittää lääkkeen, useampi kilpailee sen testauksesta, toiset valmistuksesta, jne. Tämä lisäisi kilpailua ja poistaisi päällekkäisyyksiä.
Yhteiskunta voi fasilitoida tätä erillaisin rahoitusjärjestelyin, patentti on yksi sellainen. Esimerkiksi: tutkimusyritys saa patentista korvauksen rahastolta, jota rahoitetaan kaikkien lääkkeiden könttäverolla. Testaus taas kuuluu luontevasti julkisen puolen maksettavaksi, koska se myös määrää miten pitää testata, ja tämä voidaan taas rahoittaa lääkeverolla tai jos tätä halutaan subventoida niin muista julkisista varoista…
Tuollaisten patenttirahastojen ja muiden pitäisi olla ylikansallisia, koska hyödyt ovat yikansallisia. Sekin voisi riittä jos EU + USA + Japani pääsisivät asiasta yksimielisyyteen.
Teemu: En oikein ymmärrä? Mihin nämä lääkeyhtiöiden satumaiset voitot häviävät, jos ei tuotekehitykseen yms. liiketoiminnan pyörittämiseen? Uuden lääkkeen myynnistä saadut voittojen ei tarvitse mennä suoraan uusien lääkkeiden kehittämiseen. Raha ei ole korvamerkittyä. On yhdentekevää mitä rahoja lääketutkimukseen käytetään.
Uusien lääkkeiden kehittämisestä saadut voitot kannustavat uusia sijoituksia lääketutkimukseen. Lääketutkimuksen ohjautumisen kannalta on tärkeää, että valtion tuki kohdistuu mahdollisimman suurelta osalta lääkkeisiin, jotka ovat arvokkaita ja käyttökelpoisia patenttisuojan poistuttua.
Artturi Björk: Itse asiassa Osmon ehdotus on kilpailua vapauttava, ei rajoittava. Kuten tpyyluoma kommentoikin, patentit ovat yksityinen monopoli jollekin tietylle tuotteelle. Jos jollakin firmalla on johonkin patentti, eivät tämän kilpailijat pääse tuottamaan sitä halvemmalla ja siten vetämään hintoja alas.
Tämä on ajateltu edistämään ja tehostamaan tuotekehitystä, kun firmoilla on tilaisuus kerätä siihen menneet rahansa takaisin ennen hintojen romahtamista, mutta käytännössä monet taloustieteilijät ovat olleet kovin skeptisiä patenttien todellisesta hyödystä — muillakin kentillä kuin lääketieteessä. Monopolit kun eivät yleensä ole kovin hyvä juttu kehitykselle. Ks. esim. Against Intellectual Monopoly, jossa kaksi taloustieteilijää argumentoi mm., että höyrykonepatentit hidastivat teollista vallankumousta usean vuosikymmenen ajan.
Viagran tarina on kaunis. Siitä piti tulla alunperinperin verenpainelääke, mutta sellaisena se ei kokeissa sitten ollutkaan juuri mistään kotoisin. Huomiota vaan kiinnitti, miksi jotkut koehenkilöt olivat niin silminnähden haluttomia luopumaan siitä…
Kun idea oli selvillä, kilpailevat molekyylit olivat pian markkinoilla, ja vieläpä paljon parempina. Pfizer ehti kyllä rahastaa omansa monin verroin takaisin, mutta kyllä nykyään Cialis rulez paljon pidemmän vaikutusaikansa kanssa. Päiviä siinä kun Viagralla tunteja.
Mielisairaalat tyhjentänyt klooripromatsiini oli tarkoitettu kutinalääkkeeksi jne. Todella kovan luokan aine syntyi kehitettäessä itseruskettuvaa aurinkoöljyä. Kai sillä ruskettuikin, mutta lähes kaikkia koehenkilöitä rupesi aivan hillittömästi panettamaan. Jostain syystä tämä jäi kuitenkin faasi III een. Potentiaali on kyllä sen verran kova, että pimeä teollisuus syntyy vuorenvarmasti.
Björk: Toivoisin, että sanoisit jotain nykyisen järjestelmän selkeästi osoitettavissa olevista ongelmiin, kuten em. kopiolääkkeistä, voikukka-esimerkistä tai lääkkeiden hintojen ja rajakustannusten välisestä valtavasta kuilusta ja tästä johtuvista haitoista.
“Mihin voitot häviävät…”: Lääkemyynnistä saatavan poskettoman katteen vuoksi yrityksen kannattaa käyttää valtava määrä rahaa esimerkiksi lääkkeiden markkinointiin. Lääkkeitä voi mainostaa lääkäreille ja potilalle, jotka maksavat ostokset valtion pussista.
Pidetään mielessä, miksi patentit ovat olemassa: lääkepatenttijärjestelmä ovat valtion pakkokeino, jonka avulla pyritään kannustamaan lääkkeiden tuotekehitystä. Järjestelmä näyttää kuitenkin olevan kallis ja tehoton. Tässä ei siis ehdoteta siirtymistä “valtion kontrolliin”, vaan vaihtoehtoisten järjestelmien vertailua ja nykyisen kehittämistä tehokkaampaan suuntaan.
Tuollainen voikukkaesimerkki on ihan oikeasti tapahtunut. Lääkeyhtiöt kehittivät kilvan monimutkaista hoitoa ripulin aiheuttamaan kuivumiseen, johon kuolee valtavasti lapsia ja aikuisiakin kehitysmaissa. Lopulta lääketeollisuudxen ulkopuolella havaittiin, että sopivassa suhteessa sekoitettyu sokeri-suolaliuos toimi parhaiten. Sitä ei kannattanut keksiä, koska sitä ei voi patentoida.
Joku varmaankin osaa kertoa, millä vuosikymmenellä tämä tapahtui, veikkaisin 1980-lukua.
No siis mikäs siinä, jos järjestelmää kehitetään tehokkaammaksi. Minä en todellakaan usko, että poliitikot osaavat päättää siitä mitä lääkkeitä kannattaa kehittää ja mitä lääkkeitä kannattaa tarjota kansalaisille halvalla ja mitä kalliilla. Markkinat ohjaavat kehitystä huomattavasti poliitikkoja paremmin.
Miksi kopiolääkkeet ovat ongelma?
Hinnan ja rajakustannuksen ongelma on sinänsä olemassa. Lääkefirmat voivat yrittää hintadifferoida, niin että osalle asiakkaista lääkkeet myydään merkittävästi halvemmalla. Jos tähän halutaan puuttua niin se pitäisi tapahtua tavalla, joka ei heikennä markkinoiden välittämää tietoa ihmisten preferensseistä. Yksi hyvin yksinkertainen tapa olisi lopettaa lääketutkimuksen säätely, joka tulee hyvin kalliiksi ja siten nostaa lopputuotteen hintoja merkittävästi samalla kasvattaen hinnan ja rajakustannuksen eroa.
“Minä en todellakaan usko, että poliitikot osaavat päättää siitä mitä lääkkeitä kannattaa kehittää ja mitä lääkkeitä kannattaa tarjota kansalaisille halvalla ja mitä kalliilla. Markkinat ohjaavat kehitystä huomattavasti poliitikkoja paremmin.”
tuo alkaa jo lähentyä uskontoa, harva ihminen on asiantuntija lääketieteessä.
Lääkärit taas ovat korruptoitunein ammattikunta Suomessa ja he määräävät sellaista lääkettä, kuin lääkefirmat ostavat heidät määräämään .
Ei vapaata markkinataloutta ole kuin oppikirjoissa.
Kyllä tutkimus kuitenkin osoittaa, ellei yksi niin joukko tukimuksia, mihin kannattaa panostaa kehitysrahaa.
Minä en todellakaan usko, että poliitikot osaavat päättää siitä mitä lääkkeitä kannattaa kehittää ja mitä lääkkeitä kannattaa tarjota kansalaisille halvalla ja mitä kalliilla. Markkinat ohjaavat kehitystä huomattavasti poliitikkoja paremmin.
Mitkän ihmeen markkinat? Eihän valtion korvaamissa reseptilääkkeissä mitkään markkinat toimi. Valtio joutuu joka tapauksessa hyväksymään lääkkeen myyntiin ja sille hinnan, koska se tämän hinnan määrääkin. Ei voi puhua mistään markkinoista, kun ostaja (potilas) saa lääkkeet ilmaiseksi ja valtio maksaa.
Minä en ole tehnyt tässä blogikirjoituksessa mitään ehdotusta vaan analyysin siitä, että nykytila toimii todella huonosti — niin huonosti, ettei ole vaikeata kehittää parempaa.
Yksi vaihtoehto voisi olla, että OECD-maiden hallitukset ottaisivat tavakseen ostaa joitakin lääkkeitä patenteista vapaaksi. Voisi myos olla mahdollista, että patenttia myönnettäessä siihen liitetään lisenssointihinta, jolla se on pakko antaa myös muiden käytettäväksi tai hinta, jolla se voidaan ostaa vapaaksi.
Kun yksi lääkeryhmään kuuluva lääke on ostettu vapaaksi, muut yhtiöt tuskin keskittyvät kehittämään sille rinnakkaisia molekyylejä, vaan käyttävät nekin resurssit johon hyödeyllisempään. Uutta kannattaa kehittää vain, jos se on myös parempi.
Jo nytkin lääkkeen patentin voi murtaa, jos merkittävät kansanterveydelliset syyt sitä puoltavat. Brasilia käytti tätä oikeutta, kun maassa oli noin miljoona AIDS-potilasta ja USA, kun maassa oli alle tusina pernaruttotapausta.
Kyllä lääkkeissä on olemassa markkinat. Jos pikkukaupungin hotellin saunassa tapaat jonkun kohtalotoverin eli myyntiedustajan, niin hyvin todennäköisesti kyseessä on joku lääke-esittelijä.
Tehtävänään edistää juuri niiden lääkkeiden myyntiä juuri niillä markkinoilla.
Osmo: Äh… en minä tarkoittanut tuolla “Markkinat ohjaavat paremmin”, että ne tällä hetkellä ohjaisivat jotenkin paremmin. Tarkoitin, että ihmisten tarpeet ja halut ovat sen verran monimutkaisia, että niitä ei kannata mikromanageroida, (kuten nykyäänkin tehdään) vaan sallia kaikkien tuoda preferenssinsä esille markkinoilla ja yrittää kannustaa lääkefirmoja tutkimukseen niin, että tätä informaatiota ei menetetä.
Tuo OECD:n patenttien vapaaksiostaminen vois olla ihan ok, mutta ei missään nimessä hinnalla, jonka ne itse saavat määritellä vaan se pitäisi seurata ihan normaaleista neuvotteluista lääkefirmojen ja niiden patenttien ostajien välillä. Tämäkin on kyllä altis poliitikkojen suhmuroinnille, kun ne pääsevät päättämään mitä patentteja ostetaan ja keneltä.
Parempi olisi joku pakollinen lääkevakuutus tai lääkesetelit.
Onko mitään todellista, konkreettista syytä, miksi lääkepatentteja tarvitsee säilyttää ylipäätään?
Kaj Sotala: No yksi syy on lääketutkimuksen rahoittaminen. Jos patentteja ei myönnetä, niin tilalle pitäisi keksiä jotain muuta, jolla lääkefirmat pystyvät käärimään voittoja kehittämistään lääkkeistä. Miksi muuten muuhun kuin fyysiseen omaisuuteen ei voisi olla omistusoikeutta?
Yleensä suuria määriä ostettaessa hinta halpenee, samoin silloin kun asiakas suostuu tekemään pitkäaikaisen sitovan hankintasopimuksen. Asiakkaan hankkiessa patentin voidaan ajatella saatavan parhaat mahdolliset määräalennukset, mutta kustannusten jako globaalisti voi osoittautua haasteelliseksi.
Yksi vaihtoehto olisi kansallisella tasolla sitoutua ostamaan kansalliset “markkinat” saturoiva määrä lääkkeitä hinnalla X johonkin päivämäärään saakka, ja siitä eteenpäin sitoumuksetta oleellisesti valmistuskustannusten hinnalla Y. Tämä siirtää riskiä kilpailevien tuotteiden markkinoilletulosta asiakkaalle (veronmaksajille), mutta vastaavasti yksittäisen käyttäjän annoskustannus toivottavasti alenee.
Näin toimimalla patentinhaltijalta häviää insentiivi (rajatulla markkinalla) kikkailla “uusilla” indikaatioilla, annostelutavoilla tai muilla virityksillä patenttisuojan uudistamiseksi. Samoin kilpailijoilta häviää insentiivi etsiä samankaltaista molekyyliä joka ei olisi patenttisuojan piirissä.
Jos riittävän moni toimii näin, vaikutus on suunnilleen sama kuin patentin hankinnassa, mutta kevyemmällä byrokratialla. Kun lääkeyhtiöllä on sitoutuneita tukkuostajia teollisuusmaissa riittävästi, kannattaa lääkkeen hintaa laskea tuoton maksimoimiseksi köyhempien maiden markkinoilla.
Artturi Björk: Yksi vaihtoehto on aiemmin linkittämäni vaihtoehto lääkepatenteille (jonka olisin myönnettävästi voinut selkeämmin kuvata kaikki lääkepatentit korvaavaksi).
Oletan sinun suhtautuvan tuohon kohtalaisen skeptisesti, koska siinä annetaan valtion suorittamalle tutkimustyölle iso rooli. Sen vuoksi voisin myös viitata taloustieteilijöiden Boldrin & Levine kirjan Against Intellectual Monopoly yhdeksänteen, lääkepatentteja käsittelevään lukuun. Siinä tuodaan esille, että maat joissa ei ole ollut lääkepatentteja ovat pikemminkin olleet lääkekehityksen edelläkävijöitä, ja että kehityksen vauhti on hidastunut aina kun patentit on tuotu mukaan. Esim. Italia painostettiin ottamaan käyttöön lääkepatentit vasta vuonna 1978. Tämän jälkeen Italiassa kehitettyjen lääkkeiden osuus on itse asiassa ollut pienempi kuin aiemmin. On siis hyvinkin mahdollista, ettei tuota PP:n esittämää vaihtoehtoa edes tarvittaisi, ja pelkkä patenttien lakkauttaminen tehostaisi jo lääkekehitystä itsessään enemmän kuin haittaisi.
Tämän taustalla olevat teoreettiset syyt selitetään tarkemmin kirjan muissa luvuissa, mutta pähkinänkuoressa patentit antavat niiden haltijoille liian voimakkaan kyvyn tukahduttaa kilpailua ja elää pelkästään patenttiensa tuloilla. Vapaammassa tilanteessa näiden olisi pakko panostaa aggressiivisesti tutkimukseen ja aitoon innovointiin pysyäkseen muiden mukana.
Lääkepatenttien innovaatiota tukahduttava vaikutus tulee kasvamaan entisestään bioteknologian roolin kasvaessa ja tutkimukseen vaadittavan tiedon olevan yhä useampien patenttien kattamaa. Ks. esim. lyhyt Forbesin kolumni aiheesta.
Kaj Sotala: Kiitos muuten, että oot linkittny tätä tavaraa. Oon tosi kiinnostunut lukemaan lisää. Kuuntelin just tuon luennon, joka sai minut kyllä aika vakuuttuneeks, että patenteille vois olla olemassa joku parempi vaihtoehto, mutta en erityisemmin innostunut noista esitetyistä. Hassua oli, että kaikki oli tuon luennoitsijan mielestä free market ratkaisuita ja niiden sisältö oli, että perustetaan valtion rahoittamia yrityksiä, jotka tekevät sitä mitä valtion asiantuntijat haluavat.
Mutta siis noin yleensä oon tosi kiitollinen tästä. Hyvin mielenkiintoinen aihe.
Hinnan ja rajakustannuksen ongelma on sinänsä olemassa. Lääkefirmat voivat yrittää hintadifferoida, niin että osalle asiakkaista lääkkeet myydään merkittävästi halvemmalla. Jos tähän halutaan puuttua niin se pitäisi tapahtua tavalla, joka ei heikennä markkinoiden välittämää tietoa ihmisten preferensseistä.
Lääkeyhtiöt harjoittivat hintadifferointia myymällä lääkkeitä halvalla köythiin maihin ja kalliilla rikkaisiin. Sitten eduskunta (ja monta muutakin parlamenttia) sääti lain, jonka mukaan lääkkeiden harmaatuonti köyhistä rikkaisiin sallittiin, jotta me kaikki saisimme niitä halpoja lääkkeitä. Eihän siinä tietenkään niin käynyt, vaan nyt ne lääkkeet ovat kalliita myös köyhissä maissa.
Yksi vaihtoehto olisi kansallisella tasolla sitoutua ostamaan kansalliset “markkinat” saturoiva määrä lääkkeitä hinnalla X johonkin päivämäärään saakka, ja siitä eteenpäin sitoumuksetta oleellisesti valmistuskustannusten hinnalla Y.
Tämä Spotun ajatus toimii lääkkeissä, jotka annostelaan sairaaloista, mutta ei lääkkeissä, joita myydään apteekista niin kauan kuin tuo harmaatuonti on sallittua. Jos Suomi tekisi tällaisen sopimuksen, ruotsalaiset apteekin ostaisivat lääkkeet Suomesta.
“Jos Suomi tekisi tällaisen sopimuksen, ruotsalaiset apteekin ostaisivat lääkkeet Suomesta.”
Tätä olisi hyvin helppo kontrolloida kun sopimusosapuolina olisivat valmistaja ja valtio. Toimitusketjussa lääkkeet eivät olisi missään vaiheessa sellaisen toimijan omistuksessa jolla olisi intressi ja kyky myydä niitä suurissa määrin eteenpäin. Lääkkeiden maahantuojan päämies olisi näiden lääkkeiden osalta teknisesti valtio, ei valmistaja.
Apteekki maksaisi lääkkeestä markkinahinnan, mutta sairausvakuutuksessa se sijoitettaisiin esimerkiksi ylempään erityiskorvausluokkaan. Tämä estäisi (ulkomaisen) tukkuportaan ostot vähittäisportaasta.
“Lääkeyhtiöt harjoittivat hintadifferointia myymällä lääkkeitä halvalla köythiin maihin ja kalliilla rikkaisiin. Sitten eduskunta (ja monta muutakin parlamenttia) sääti lain, jonka mukaan lääkkeiden harmaatuonti köyhistä rikkaisiin sallittiin, jotta me kaikki saisimme niitä halpoja lääkkeitä. Eihän siinä tietenkään niin käynyt, vaan nyt ne lääkkeet ovat kalliita myös köyhissä maissa.”
Tästä en ollut tiennyt. Kuulostaa rikkailta mailta täysin edesvastuuttomalta ja typerältä toiminnalta. Tässä olisi ainakin yksi selkeä tapa, millä parantaa nykysysteemiä: Kv. yhteistyössä ko. lakimuutosten peruuttaminen. Onko joku muukin syy kuin saamattomuus miksi sitä ei ole tehty, jos tämä tyhmyys ei ole edes rikkaita maita hyödyttänyt?
Jos on sairaus, johon ei ole kunnon lääkkeitä, elämä on yhtä odottamista. En tarkoita itseäni, minulla ei ole. Läheisillä on psoriasis ja he odottavat kieli pitkällä, koska kunnon lääke tulee. Aina on kehitteillä jotain, kuten nytkin, erästä lääkettä tutkitaan koehenkilöillä.
Hiljattain tuttavani kuoli harvinaiseen sairauteen, johon ei ollut lääkettä tai hoitoa.
Ei raha saa ratkaista.
Artturi Björk: Hienoa jos kiinnostaa, oletin ettei kukaan kuitenkaan jaksa lukea sitä mitä linkitän. 🙂 Against Intellectual Monopoly tosiaan löytyy verkosta ilmaiseksi. Jos haluaa lukea patenttikritiikkiä laajemminkin kuin pelkästään lääkepatentteihin liittyen, niin kannattaa lukaista se kokonaan.
Voin kaivaa aiheesta lisääkin muutaman päivän sisään kunhan pääsen kotiin, just nyt sukulaisilla käymässä.
Kaj Sotalan kysymykseen, onko lääkepatenttien säilyttämiseen mitään todellista syytä, vastaus riippuu siitä, mitä pitää hyvänä syynä; ketkä määrittelevät “todellisen” syyn ja millä perusteilla.
Jos lääkepatenttien tarkoituksena pidetään lääketieteen kehittämistä, saadaan aivan eri keskustelu kuin jos niiden tarkoituksena pidetään vaikkapa ihmisten hyvinvoinnin lisäämistä. Edellinen näkökulma olisi tietysti riittävä, ellei lääkepatenteilla olisi muukin yhteys ihmisten hyvinvointiin kuin lääketieteellinen.
Tällainen yhteys kuitenkin on. Lääkepatentit, kuten muutkin patentit ja taloudelliset yksinoikeudet, ovat voimakkaita taloudellisia eriarvoistajia ja tieteiden kehittyessä niiden vaikutus vain kasvaa. Yksi tärkeimmistä syistä rikkaiden ja köyhien välisen kuilun viimeaikaiseen syvenemiseen on juuri tietojen omistusoikeuksien arvojen kasvu.
Rikkaiden ja köyhien välisen kuilun syveneminen vaikuttaa monta kautta ihmisten hyvinvointiin. Sen perusvaikutus on taloudellisen kilpailun koveneminen, koska kilpailu on sitä kovempaa, mitä suurempi on voiton ja häviön ero. Kilpailun koveneminen puolestaan tarkoittaa sitä, että ihmisten kiinnostus rahaan sivuuttaa yhä useammin heidän muut arvostuksen kohteensa kuten ystävät, lapset, vanhukset, sairaat ja luonnon ja valtioiden välillä rauhallisen rinnakkaiselon. Se merkitsee myös rahamarkkinoiden merkityksen kasvua reaalitalouteen verrattuna, mikä puolestaan altistaa rahamarkkinat erilaisille ylilyönneille ja niistä johtuville talouskriiseille. Nämä kaikki selvästi heikentävät ihmisten yhteistä hyvinvointia.
Kun on näyttöä siitä, mm. Against Intellectual Monopoly, etteivät lääkepatentit edes toimi alkuperäisessä tarkoituksessaan ja edistä lääketieteiden kehitystä, ja kun varmasti tiedetään, että ne syventävät rikkaiden ja köyhien välistä kuilua ja voimistavat sosiaalisia ristiriitoja, niin on todella kysyttävä, ketkä haluavat säilyttää lääkepatentit ja mitkä ovat heidän motiivinsa.
Huomautan, että usein se toinen tai kolmas, tai n:äs molekyylimuunnos on oikeasti monessakin mielessä parempi kuin alkuperäinen, jonka patentin kiertämiseen se on kehitetty. Entä jos tämä insentiivi jäisi pois?
Vuosikymmenten uran kehitysyhteistyössä tehnyt, entinen maailmanpankin edustaja Afrikassa Robert Calderisi ehdottaa kirjassaan “The Trouble with Africa” (2007) että kehitysvaroja siirrettäisiin huonon hallinnon ja korruption johdosta mm. tropiikkiin sopivien viljalajikkeiden kehitykseen ja Afrikan ylikansallisiin infrastruktuurihankkeisiin. Varmasti samalla periaatteella rahoja voitaisiin kanavoida myös trooppisten sairauksien tutkimukseen.
Niin, kuinkahan on asian laita sen suhteen, että kuinka kauan aikaa sitten kehitettyjä lääkkeitä täällä Suomessa syödään joita myös Kela korvaa.
Väittäisin nimettömien lähteiden perusteella, että Suomessa on aika vanhat lääkkeet (n. 10 vuotta) käytössä keskuudessamme mitä julkinen terveyden hoito hoidoissaan saa ja voi käyttää. Toki rahalla saa lääkkeitä missä niitä kehitetään, mutta kuinkahan on asian virallinen puoli, että onko sairaan mentävä meren taakse saadakseen laillista hoitoa uusilla lääkkeillä. Toki omalla rahallaan hoitaa asiaa. Että uusilla lääkkeillä hoito olisi jollain tapaa kiellettyä Suomen maalla ennen kuin ne hyväksytään virallisiksi lääkkeiksi.
Minusta tuossa Against Intellectual Monopoly luvussa 9 esitetyt argumentit lääkepatenttien haitallisuudesta tutkimukselle oli kyllä hyvin hataralla pohjalla.
Perusväitä näytti olevan, että niissä maissa, joissa patenttit olivat laittomia lääkkeet kehittyivät nopeammin. Korrellaatiota en kiistä, mutta luvussa ei mitenkään perustella, mistä tämä korrellaatio johtuu. Se että Ranskassa ja Englannissa oli patentit auttaa ihan yhtä paljon Sveitsiläistä ja Saksalaista lääketeollisuutta kuin Englantilaista ja Ranskalaista. Sveitsin ja Saksan patenttien laittomuus vaikuttaa samalla tavalla Englantilaiseen ja Ranskalaiseen lääketeollisuuteen.
En missää nimessä väitä, etteikö lääkepatentit olisi haitallisia tutkimukselle. En tiedä aiheesta läheskään riittävästi, mutta haluaisin kuulla vielä vakuuttavampia perusteluja.
Koko tätä patenttikeskustelua muuten jotenkin värittää ajatus, että “oikea” omistusoikeus voi olla ainoastaan materiaalisiin asioihin. Minun on vaikea ymmärtää mistä tämä johtuu. Miksi lääkepatentti on monopoli yhtään sen enempää, kuin vaikka rakennusfirman omistusoikeus rakentamaansa taloon? Entä jos meidän omistusoikeudet olisi määritelty siten, että rakennusfirma saa nauttia talostaan 20-vuotta ja sen jälkeen kuka tahansa saa muuttaa sinne asumaan?
“Koko tätä patenttikeskustelua muuten jotenkin värittää ajatus, että “oikea” omistusoikeus voi olla ainoastaan materiaalisiin asioihin.”
Omistusoikeus tietoon tarkoittaa puuttumista siihen prosessiin jolla tietoa tuotetaan, omistusoikeus materiaalisiin asioihin koskee vain lopputuloksia. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa. Se että joku omistaa talon ei estä sinua rakentamasta itsellesi uutta. Sen sijaan jos joku patentoi talon idean tai metodin jolla se rakennetaan, tilanne on kannaltasi hankalampi.
Immateriaalipatenttien rikkinäisyyden ydin on siinä että ne siirtävät kilpailun painopisteen pois innovoinnista juridiseen kilpavarusteluun. Tätä onneksi kompensoi patenttien suhteellisen lyhyt voimassaoloaika.
Lääkepatenttikysymystä voidaan tarkastella myös seuraavan esimerkin valossa. Jos sinulla on vakava sairaus, johon et voi saada lääkettä, kumman syyn tähän haluaisit mieluummin kuulla, sen ettei kyseiseen tautiin vielä ole lääkettä kehitetty, vai sen että lääke kyllä on, mutta sinulle ei sitä anneta, koska sinulla ei ole sen ostamiseen rahoja.
Luulisin, että useimmat valitsisivat edellisen vaihtoehdon ja että sellainen yhteiskunta, jossa kaikilla on oikeus samoihin lääkkeisiin on siitä syystä onnellisempi kuin sellainen, jossa hoito on eriarvoista, vaikka eriarvoisuutta perusteltaisiinkin lääketieteen kehittämisellä, kuten lääkepatenttiyhteiskunnassa tehdään.
Matti H: Minusta tuo on ihan älytön tapa tarkastella tätä asiaa. Vaikka lääkkeet olisivat patentilla suojattuja ei se tarkoita, että kaikki jäävät ilman.
Jos lääkepatentit nyt mukamas edistävä lääketutkimusta, niin luulen, että niiden “hyöty” jotka saavat lääkettä ylittää reippaasti niiden “haitan” jotka eivät lääkettä olis missään tapauksessa saaneet.
Annanpä ääneni immateriaalikeuksia ja patentteja vastaan, vaikka tämä ei äänestys olekaan. Suosittelen aikaisemmin viitattua luentoa nro 10, joka osaltaa selittää kantaani pitkälti.
Mielestäni 20 vuotta lääkeainepatenttia on aika kauan. Myös lyhyempiä versioita (löytyy mm. FDA:n sivuilta fda.gov) ja jatkoaikoja on. 95 vuotta Mikki Hiiren patenttiakin on aika paljon.
Kohtuullisuus ja numeroiden sijoittaminen kontekstiinsa ovat iso osa tätä ja muutakin nykyistä poliittista keskustelua.
Lääkefirmat käyttävät enemmän rahaa markkinointiin kuin lääkkeiden kehitykseen: http://www.thebody.com/content/art13514.html
Lääkefirmat käyttävät vuositasolla vähemmän kehitykseen kun mitä tulee voittoa. Mielestäni tämä ala maalaa itsestään kuvan siten että suurin kustannus on kehitys. Minusta näyttää siltä että puhdasta voittoa tulee vuosittan aika paljon enemmän, kun mitä tämä suuri kustannus on: http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_pharmaceutical_companies
Mielestäni vertauskuva tupakkateollisuuteen on lääketeollisuuden kohdalta osuva.
Nimi: Tiedätkö muuten missä suhteessa autofirmat käyttävät varoja tuotekehitykseen ja markkinointiin? Entä matkailuala, entä kulutuselektroniikka? Poikkeaako lääketeollisuus jotenkin joukosta?
Miksi mainontaan käytetyt rahat olisivat jotenkin huonompia kuin muihinkaan tarkoituksiin käytetyt rahat? Miksi lääkefirmojen pitäisi käyttää enemmän rahaa tuotekehittelyyn kuin mitä ne tekevät voittoa? Tekeekö muutkin teollisuuden alat näin?
(Yhden vuoden lukujen käyttäminen todisteena vaikuttaa muuten aika huteralta.)
“Koko tätä patenttikeskustelua muuten jotenkin värittää ajatus, että “oikea” omistusoikeus voi olla ainoastaan materiaalisiin asioihin.”
Koko omistusoikeuden käsite on vain yhteisesti sovittu asia, joka ei ole päämäärä, vaan työkalu sille, että ihmisillä olisi vähän mukavampaa. Tavaroiden ja maan omistus taitaa olla yleisesti hyväksytysti hyväksi ihmiskunnalle (ainakin nikkojen resurssien). Kun nyt keskustellaan immateriaalisista omistusoikeuksista, niin kai pitää olla mahdollista kyseenalaistaa tuon omistusoikeuden hyödyllisyys. Ja jos ilman patentteja saadaan halvempia ja parempia lääkkeitä, niin tuo omistusoikeus on minun mielestäni väärin. (En tiedä miten asia oikeasti on, vaikka intuitioni ei kyllä oikein osaa nähdä patenttien tai muidenkaan tekijänoikeuksien hyötyä ihmiskunnalle. Musiikkia, lääkkeitä ja teknologiaa on ihmiskunta kehittänyt maailman alusta asti ihan kehittämisen ja löytämisen ilosta.)
“Huomautan, että usein se toinen tai kolmas, tai n:äs molekyylimuunnos on oikeasti monessakin mielessä parempi kuin alkuperäinen, jonka patentin kiertämiseen se on kehitetty. Entä jos tämä insentiivi jäisi pois?”
Ei kai tuo insentiivi mihinkään häviä, vaikka patentit poistettaisiin?
tcrown: hmmm… minä tarkoitin juuri tuota, että omistusoikeudet määritellään yhdessä eikä voi sanoa, että materiaalisiin asioihin omistusoikeus on ok ja että immateriaalisiin asioihin monopoli.
Tämä omistusoikeus pitää ehdottomasti voida kyseenalaistaa, mutta mielestäni se ei onnistu niin, että se määritellään monopoliksi ja kilpailun rajoittamiseksi.
Jos patentit haittaavat lääkekehitystä, niin niistä pitää luopua.
Niin. Lääkefirmat perustelevat mm. lääkkeiden korkeita hintoja kehityskuluilla. Ja lääkkeiden hinnat perustuvat immateriaalioikeuksiin. Läkefirmojen *pitäisi* erottua “perinteisistä” firmoista moninkertaisilla kehityskuluilla. Eikö niin?
Kuten varmaan linkistä näit, niin voitot olivat vuositasolla reilusti enemmän kuin R&D kustannukset. Rehellisesti puhuessani yrityksestä, jonka tuotteiden hinnan pitäisi muodostua R&D kuluista, odottaisin että ne ovat monta kertaa suuremmat kuin voitot. Esimerkiksi palvelualan firma 40 Me liikevaihto, 4 Me voitto, henkilöstökulut noin 25 Me. Odottaisin ehkä että jos kehitys hinnan määrittee, niin se olisi yrityksen liikevaihdusta jotain muuta kuin 10–15%, esim. 60%, ja ainakin suurempi kuin voitto.
Kevyellä googletuksella en löytänyt autoalan investointilukuja. Etsi toki itse.
Linkki oli wikiin… anteeksi puolueellisuuteni ja tarkoitukseni sumuttaa sinua väärällä tiedolla. 🙂
Etsi toki paremmat, kattavammat, arkemmat ja todellisemmat tiedot ja esitä linkit. Mieluusti valistun lisää.
Artturi Björkille: Et varmaankaan ole ainoa, jonka mielestä esittämäni tapa tarkastella patenttijärjestelmää on ihan älytön.
Se johtuu siitä, että kulttuurillemme on ominaista arvioida asioita sen mukaan, kuinka hyödyllisiä ne muiden mielestä ovat, siis mikä on asioiden markkina-arvo. Yhteiskunnan tavoitteena pidetään yhteisen hyödyn tehokasta kasvattamista, joka hyöty saadaan summaamalla kyseiset markkina-arvot BKT:ksi. Tämän tavoitteen hylkäämistä pidetään ihan älyttömänä, ellei peräti kerettiläisenä.
Ainakin yhtä hyvin jonkin asian yhteiskunnallisena arvona voidaan kuitenkin pitää sitä, miten ihmiset itse asian kokevat eri vaihtoehtoja verratessaan, joilla vaihtoehdoilla ei välttämättä ole rahassa mitattavaa arvoa. Ihmiset arvottavat asioita suhteessa mahdollisuuksiinsa. He ovat onnellisia, kun uskovat tilanteen paranevan ja onnettomia, kun näkymät heikkenevät, riippumatta siitä, mikä on alkutilanne. Siitä syystä ihmiset eivät tänään ole sen onnellisempia kuin muutama vuosikymmen sitten, vaikka BKT onkin roimasti kasvanut.
Joidenkin tutkimusten mukaan teollistuneen maailman kansalaisten onnellisuustaso olisi jopa laskenut. Jos näin on, se selittyisi juuri sillä, että markkina-arvojen kasvattaminen ei ole enää hyvä yhteiskunnallinen tavoite. Parempi vaihtoehto olisi pyrkiä sellaiseen taloudenpitoon, joka nykyistä paremmin huomioisi sen, millä tavalla ihmiset todellisuudessa kokevat mahdollisten valintojensa arvot.
Esittämäni esimerkki kuvaa juuri tätä asiaa ja eräs sen osoittama asia on, että patenttijärjestelmä on jo aikansa elänyt ja siitä tulisi pikimmiten luopua.
Nimi: “Eikö niin?”
Ei.
Tuotteen hinnan ei pidä muodostua R&D kuluista. Miksi ihmeessä pitäisi? Hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan perusteella.
“Etsi toki paremmat, kattavammat, arkemmat ja todellisemmat tiedot ja esitä linkit. Mieluusti valistun lisää.”
Sinulla on todistustaakka, jos yrität väittää, että lääkefirmat käyttävät liian vähän rahaa tuotekehittelyyn tai myyvät lääkkeitä liian kalliilla.
Matti H: ei ollenkaan. Minusta sinun lähtökohta oli täysin väärä siksi, että otit huomioon ainoastaan henkilöt, jotka eivät hyödy lääketutkimuksesta. Jos taas tarkastelisit myös niitä, jotka saavat sairauteensa avun kehitetyistä lääkkeistä et voisi niin helposti sanoa, että lääketutkimuksesta ei ole hyötyä. Kolikolla on aina kaksi puolta.
“Parempi vaihtoehto olisi pyrkiä sellaiseen taloudenpitoon, joka nykyistä paremmin huomioisi sen, millä tavalla ihmiset todellisuudessa kokevat mahdollisten valintojensa arvot.”
Tämä ei ole mahdollista muuta kuin markkinoilla, joilla ihmiset paljastavat valintojensa todelliset arvot. Keskusjohtoisesti tämä ei todellakaan onnistu. Eli muutos tulee, jos on tullakseen.
Artturi Björk on vähän liian innostunut markkinoista. Kerrattakoon nyt vielä, etteivät markkinat niiden perinteisessä nielessä toimi kalliiden lääkkeiden kohdalla, koska kuluttaja ei niitä maksa, vaan saa ne lähes tai kokonaan ilmaiseksi. Kuka silloin vertaa niiden hyödyllisyyttä niiden hintaan, kun AB ei suostu tässäkään valtion päätösvaltaankaan?
AB:lle myönnän olevani väärässä, jos lääkefirmat eivät perustele lääkkeiden hintoja R&D kuluilla. Minä kun (AB:n mielestä) virheellisesti luulin että hintojen perusteena on käytetty pääasiassa kehityskulut. Luulin siksi todistustaakka olisi lääketeollisuudella osoitaa että R&D muodostaa merkittävän kustannuksen.
Toki lääketeollisuudessa on hyvä noudattaa kysynnän ja tarjonnan lakeja. Jos haluat pysyä elossa, on kysyntää. Hintaa voi pyytää kaikki mitä sinulla on ja kaikki mitä voit lainata tai varastaa.
Telealalla, esim GSM ja WCDMA puhelimia koskeva kansainvälinen käytäntö on että yhden yhtiön (esim Nokia) hallussa oleva patentti on lisenssoitava muillekin (esim Samsung, Motorola jne) järkevään hintaan, “fair and reasonable price” tai miten se ilmaisu olikaan.
Valtioiden patenttien lunastamista parempi vaihtoehto voisi olla telealan kaltainen lisenssijärjestelmän laadinta lääkealalle.
Artturi Björk: Ei AIM toki absoluuttista todistusta lääkepatenttien haitallisuudesta toki tarjoakaan, joskin osoittaa kyllä sen, ettei niiden hyödyllisyydestäkään ole juuri näyttöä. Väite saa lisäpainoa siitä, että muissa luvuissa käydään läpi patenttien vaikutusta muilla aloilla, ja huomataan etteivät ne tunnut lisäävän innovaatiota oikein missään. Esim. luvussa kahdeksan viitataan 20 eri patenttien vaikutusta tarkastelleeseen tutkimukseen, joista kolme ovat myös omasta puolestaan yhteenvetoja aiemmista tutkimuksista. Niiden yleinen konsensus on, että tiukempi patenttilainsäädäntö lisää patenttien määrää (ei kovinkaan yllättäen), mutta ei sitten paljoa muuta.
“Tämä omistusoikeus pitää ehdottomasti voida kyseenalaistaa, mutta mielestäni se ei onnistu niin, että se määritellään monopoliksi ja kilpailun rajoittamiseksi.”
Taloustieteellisesti katsottuna immateriaalioikeus *on* monopoli: se antaa yhdelle taholle yksinoikeuden valmistaa ja myydä jotakin tuotetta. Siitä ei pääse yli eikä ympäri, ellei sitten halua muuttaa yleisesti hyväksyttyä monopolin määritelmää.
Osmo kirjoitti: “Kerrattakoon nyt vielä, etteivät markkinat niiden perinteisessä nielessä toimi kalliiden lääkkeiden kohdalla, koska kuluttaja ei niitä maksa, vaan saa ne lähes tai kokonaan ilmaiseksi. Kuka silloin vertaa niiden hyödyllisyyttä niiden hintaan”
Tämä on lääkärin tehtävä. Lääkäreille lääkkeitä markkinoidaan eikä kuluttajille.
Osmoseni: äläs nyt laita sanoja minun suuhun. Minä en väittänyt missään vaiheessa, että markkinat toimivat tällä hetkellä lääkkeissä hyvin. Minä väitän, että markkinat välittävät informaatiota ihmisten haluista ja tarpeista. Jos me haluamme tukea lääketutkimusta se on parasta tehdä tavalla, joka ei hävitä tätä informaatiota.
Jos lääkkeet jaetaan ilmaiseksi kansalle, niin silloinhan jonkun muun kuin kuluttajien on arvioitava niiden hyödyllisyyttä. Parempi tapa olisi esim. jakaa lääkeseteleitä tai tukea lääkefirmoja suoraan sen suhteessa miten paljon ne lääkkeitä myyvät.
Artturi Björkille: Et lukenut avoimin mielin kirjoitustani ja yrittänyt ymmärtää, mitä halusin sanoa. En väittänyt, ettei lääketutkimuksesta tai ylipäätään tieteiden kehityksestä ole hyötyä. Itsekin olen nauttinut niin lääkkeistä kuin autoista ja kännyköistä. Pointtini oli, että ihminen tottuu varsin pian saavuttamaansa tilaan eikä hän joka päivä jaksa riemastua siitä, että onpa ihanaa, kun pääsen autolla töihin eikä tarvitse hevosella kulkea. Muutenhan elämä olisi yhtä juhlaa.
Kun näin on, on aiheellista kysyä, miksi yhteiskunnan pitäisi erityisin toimin, mm. patenttijärjestelmällä, kannustaa ihmisiä tuottamaan maailmaan enemmän lääkkeitä, autoja ja kännyköitä enää siinä vaiheessa, kun tuotannon kasvu uhkaa koko ekosysteemiä ja kun kyseiset kannusteet kiihtyvästi syventävät sosiaalisia ristiriitoja. Ihmisillä kun on ilman ulkopuolisia kannusteitakin halu keksiä uutta ja parantaa niin omaa kuin muidenkin elämänlaatua.
Et myöskään huomannut sitä, että kirjoitin ihmisten tuntemuksista, jotka eivät ole vaihdettavia eli joilla ei ole markkina-arvoa. Markkinatalous/keskusjohtoisuus on aivan liian karkea käsitepari ihmisten tuntemusten ymmärtämiseen ja mahdolliseen parantamiseen.
Siitä huolimatta tuotannolla, talousjärjestelmällä ja ihmisten onnellisuudella voidaan ajatella olevan seuraavanlainen yhteys. Koska ihmiset nauttivat kehityksestä ja se kehitys, johon nykyinen maailman talousjärjestelmä tuotantoa kannustaa, on johtamassa nautintamielessä umpikujaan, on kehitettävä talousjärjestelmää. Loogista, eikö vain. Ihmiset voivat taas nauttia siitä, että ovat kehittämässä asioita hyvään suuntaan.
Kommentissani 29.12. artikkeliin “Minimipalkka, marginaalinen tuottavuus ja perustulo” on enemmän tästä asiasta.