Viimeisen työnantajan vastuu työkyvyttömyyseläkkeistä johtaa diskriminointiin työhön otossa. Tätä on yritetty korjata vuosia, ellei vuosikymmeniä, mutta vaikeata se on. Kaikki rakenteellisen muutokset ovat näköjään kolmikannalle vaikeita.
Työnantajia kannustetaan huolehtimaan henkilöstönsä terveydestä sillä, että työnantaja joutuu tosiasiassa maksamaan työkyvyttömyyseläkkeet. Jos henkilö joutuu eläkkeelle 55-vuotiaana, työnantajalle tulee helposti yli sadan tonnin lasku. Jos työkyvyttömyys iskee 30-vuotiaana, lasku voi olla satoja tuhansia. Alle 50-herngen yritykset jakavat riskin keskenään ja yli 500 hengen yritykset maksavat työkyvyttömyyden kokonaan itse. Työnantajan vastuu kasvaa lineaarisesti henkilökunnan määrän kasvaessa 50:stä 500:aan.
Lain tarkoitus on hyvä, mutta se toimii päin seiniä, jos henkilö on sairas jo työhön tullessaan. On parempi olla palkkaamatta henkilöä, jolla on esimerkiksi mielenterveysongelmia menneisyydessä, koska ne voivat uusia. MS-tautiin sairastunut on taudin alkuvaiheessa täysin työkykyinen, mutta ei ole vaikea ennustaa, että jossain vaiheessa työkyvyttömyyseläke iskee ja altruistista työnantajaa odottaa kova lasku.
Jokin aika sitten eräs pääkaupunkiseudulla toimiva teollisuusyritys suunnitteli palkkaavansa joukon kehitysvammaisia töihin, josta nämä todennäköisesti olisivat selvinneet. Hanke kaatui pelkoon eläkevastuusta.
On täysin pöhköä panna työnantaja vastuuseen sairaudesta, joka työntekijällä oli jo hänen tullessaan töihin. Ei yksityinen sairausvakuutuskaan korvaa tautia, joka oli vakuutusta otettaessa.
Viimeisen työnantajan vastuu on merkittävänä syynä myös siihen, että yli viisikymppisen on vaikea päästä töihin. Enemmistö työntekijöistä jää ennenaikaisesti eläkkeelle. Kaiken ikäisten palkkaamiseen liittyy siis riski työkyvyttömyyseläkkeestä, mutta ikääntyneellä työvuosia on vähän, joten riski hinnoiteltuna työvuotta kohden on liian suuri.
STM:n käsittelyssä on työmarkkinajärjestöjen laatima ehdotus, joka ms-tautia sairastavan kohdalla merkitisi sitä, että jos tauti aiheuttaa työkyvyttömyyden alle viidessä vuodessa ja jos tauti on havaittu ennen työsuhteen solmimista, vastuu työkyvyttömyyseläkkeestä jaetaan työnantajien kesken yllä mainittua pientyönantajamallia noudattaen, mutta jos hän pystyy sinnittelemään töissä yli viisi vuotta, työkyvyttömyyseläke menee kyseisen työnantajan maksettavaksi.
Ihan oikeasti, ymmärrän tuon työnantajan kannustamisen huolehtimaan työntekijöidensö terveydestä, mutta kun MS-tauti on tietääkseni perinnöllinen eikä olosuhteista johtuva, niin millä ihmeen perusteella sen kustannukset kaatuvat työnantajan päälle? Eikö tähän nyt ylipäänsä olisi selkeämpi ratkaisu, että työnantajat maksaisivat sairaus, eläke, tms. kuluista könttäsumman, eli jakaisivat riskin keskenään? Eikö tällaista riskiä voi vakuuttaa?
Yksityiset vakuutukset korvaavat (tätä menoa) vähitellen kaikki julkiset palvelut. Yhdenmukaisuusperiaatetta noudattaen vero- tai sen luonteisilla maksuilla ei pidä maksaa joidenkin sairaiden hoitoa, jos toisten hoitoa taas ei makseta.
Suomalainen sosiaaliturva on kehittymässä suuntaan haulikko ja yksi panos per perheenjäsen.
Eihän tuota MS taudin aiheutamaa riskiä enää kukan halua kantaa.
Veronmaksajat eivät sitä halua eivätkä yritykset joten ainoa ratkaisu on tuo haulikko.
Voihan tuota pistää vielä keltaisen tähden rintaan varoitukseksi, jotta kukaan ei vahingossakaan palkkaa töihin
MS-taudit käyttäytyvät aika lailla oman mielensä mukaisesti, ja joku saa aina hyvinkin hellän arvan.
Nykyään on lisäksi ihan mielekästä pyrkiä myöskin ennakoimaan tulevia lääketieteen kehityksiä, mitä ennen pidettiin lähes delusionaalisena todellisuudenvastaisuutena.
Nykyisen lain laatineet olivat juuri niitä, jotka saivat kaikkein primitiivisimmät itkupotkuraivarit huomautetaessa, että kyllä vaan se ruukki tai milli ennen ihan tosiaan myös huolehti väestään kehdosta hautaan, ja hyvin huolehtikin.
Mitähän jos myönnettäisiin, että määräaikaiset ja vapaasti neuvoteltavat työsuhteet ovat monestakin syystä tulleet jäädäkseen, ja tämä on yksi niistä. kaikki olisivat samalla viivalla.
Tämän riskin voi vakuuttaa, eli jakaa halukkaiden kesken tai sitten valtio voi antaa työntekijälle ja työnantajalle oikeuden sopia keskenään, kuka kantaa riskin työkyvyttömyydestä. Näin riski kohdentuisi paremmin sille, joka on parhaassa asemassa sen kantamiseen. Sen voisi myös jakaa työnantajan ja työntekijän kesken.
Eikö joku lääkäri vois käydä täällä kertomassa että MS ei ole perinnöllinen.
Ja kyllä työsuhteen alkaessa voi olla aluillaan mikä tahansa, vaikka hitaasti etenevä syöpä tai masennus tai alkoholismi. Ihmiset on niin arvaamattomia.
Onhan tähän olemassa muukin ratkaisu. Riittävän sairaat selkeän riskin sisältävät työntekijät siivotaan ajoissa työnantajan palkkalistoilta ulos. Ei irtisanominen ole Suomessa mitenkään vaikeaa. YT neuvottelut á 15 minuttia suoritettuna ja sen jälkeen on vapaat kädet. Onhan työnantajilla listat sairaslomapäivistä ja niiden kehityksestä. Niiden perusteell voi ennakoida riskitapaukset. Aika harva pääsee eläkkeelle noin vaan, se on pitkä ja kivulias prosessi monen sairauden kohdalla. Parin vuoden välein tapahtuva siivous on tehokas tapa päästä tälläisistä työntekijöistä eroon.
Ja tätähän siis todellakin tapahtuu, se on itse asiassa normaalia eräissä isoissakin yrityksissä.
Niin ja toinen tapa mikä käytetään aika yleisesti pieneimmissä yrityksissä on ”savustaa” oireileva ja riskialtis työtekijä ulos. Tarpeeksi kun ahdistellaan tavalla tai toisella moni päätyy epätoivoiseen ratkaisuus ja irtisanoo itsenä. Siinä sitten ollaan kortistossa ja sen jälkeen sosiaalituella, kun harva erehtyy kysestä henkilöä enää ottamaan töihin.
yks täti: ”Eikö joku lääkäri vois käydä täällä kertomassa että MS ei ole perinnöllinen.”
En ole lääkäri, mutta ei asiantuntemuksen ole ennenkään saanut suutani tukittua… MS-tauti ei ilmeisesti ole perinnöllinen sairaus, eli täti on oikeassa ja minä olin väärässä, mutta hain takaa sitä ettei sitä aiheuta ympäristötekijät joihin työnantaja voi vaikuttaa. Päinvastoin kuin esim. astma, joka voi olla työperäinen.
Ms-Liitto kertoo: ”Sairaus on yleinen ainakin väestöissä, jotka ovat pohjoiseurooppalaista sukua. Eräissä etnisissä ryhmissä sairaus on lähes tuntematon: Afrikan musta väestö, eskimot, maorit…
”MS-potilaan lähisukulaisten riski on jonkin verran suurempi, lapsilla 10-, sisaruksilla 20- ja identtisellä kaksosella peräti 400-kertainen. Etäisemmillä sukulaisilla sairauden todennäköisyys ei ole normaalia suurempi…
”MS-tautia ei voi pitää perinnöllisenä. Sukututkimukset ja esiintyvyyden roduittainen vaihtelu osoittavat kuitenkin, että sairastumisalttius määräytyy ainakin osittain perintötekijöitten mukaan.
”…Sitä ei liioin pidetä tarttuvana, koska sairausriski ei ole potilaiden puolisoilla tai sairaanhoitohenkilökunnalla normaalia suurempi.
”Pohjois-Euroopassa syntyneen, Afrikkaan asettuneen siirtolaisen todennäköisyys sairastua MS-tautiin on suurempi kuin Afrikassa syntyneen, rotutaustaltaan samankaltaisen ihmisen. Syntymäpaikka tuntuu siis vaikuttavan taudin puhkeamiseen. Lisäksi tiedetään, että alle 15-vuotiaana Afrikkaan lähteneen siirtolaisen sairastumisriski on selvästi aikuisena siirtynyttä pienempi.
”Tällaiset selvitykset osoittavat elinympäristön jollakin tavalla vaikuttavan MS-tautiin sairastumiseen. Sairauden on esitetty saavan alkunsa lapsuudessa ja muuttuvan oireiseksi vasta nuorella aikuisiällä.
”MS-tautiin kytkeytyvää ympäristötekijää ei ole kyetty tunnistamaan. Tutkimusten mukaan se ei ainakaan liity koulutukseen, ihmisen elämäntapoihin, luonteeseen, ravintokäyttäytymiseen tai työhön.” http://www.ms-liitto.fi/index.phtml?s=159
Ciclista jo sanoikin, mitä kävi mielessäni – eli jos raja on viisi vuotta, työntekijä pilalle tai pihalle mieluummin ennen sitä. Ei tämäkään ihan optimaaliselta kuulosta, mutta ”muutokset ovat” kuulemma ”vaikeita”…
Artturi Björk, pointti oli, että kukaan ei halua sitä riskiä. Eikä työntekijä ole parhaassa asemassa sen kantamiseen, vaan helpoin vaihtoehto, jolle sen voi työntää.
Satunnainen vihreä: No sehän on tietysti ihan selvää, että kukaan ei halua kantaa jotain 200000 € riskiä. Ei vakuutusyhtiötkään huvikseen riskejä kanna, vaan niille maksetaan siitä.
Jos työnantaja usein aiheuttaa työkyvyttömyyden, niin on luultavasti järkevää, että hän kantaa myös riskin. Jos taas työntekijän on helpoin kontrolloida omaa työkykyään, niin silloin hänen kannattaa kantaa riski.
Näitä tilanteita on valtion aika hankala alkaa erotella ja tunnistaa. Sen sijaan, jos työnantajalle ja työntekijälle annetaan oikeus sopia asiasta keskenään, niin riski ohjautuu sille, jolle se on ”tehokkainta”.
Tässähän on siis kyse siitä, että palkattavalla on jo tiedossa oleva MS, joka sitten voi sillä hetkellä näyttää siltä tai tältä, mutta tiedossa se jo on. Tällöin että edes puheeksi tulisi pitkän työsuhteen mahdollisuus, täytyy työnhakijalla olla poikkeuksellisia valtteja, noin järjen mukaan. Ollaan kuitenkin siirrytty puhumaan siitä, miten asioitten noin yleisesti pitäisi muka olla.
Viimeisen työnantajan vastuu työkyvyttömyyseläkkeistä johtaa diskriminointiin työhön otossa. Tätä on yritetty korjata vuosia, ellei vuosikymmeniä, mutta vaikeata se on. Kaikki rakenteellisen muutokset ovat näköjään kolmikannalle vaikeita
Nyt on Osmo oikealla asialla. – Olisiko ratkaisu se, että työnantajat vapautetaan työkyvyttömyyseläkevastuista. On täysin kohtuutonta heitä rasittaa. Ehkä koko järjestelmä pitäisi uusia. Valtio vakuuttaisi kaikki ja vastaisi eläkkeistä, myös työkyvyttömyyseläkkeistä.
Tästä olisi seurauksena, että työmarkkinat alkaisivat toimia tehokkaammin. Siirtyminen paikasta toiseen helpottuisi. Työttömyys alenisi.
Onneksi ehdin saada vakipaikan ennen kuin ms-tautini todettiin.
Työtehtävät vaihdettiin kuitenkin heti kerrottuani sairaudesta esimiehelle (vasten omaa tahtoani). Seuraavaksi nämä tehtävät, yllätys yllätys, näkyivätkin poistettavien tehtävien listalla ja esimies olikin sitoutunut parin henkilötyövuoden vähennyksiin lähitulevaisuudessa (tuli kertomaan tämän minulle). Viimeksi kyseltiin että olenko sitä eläkkeelle jäämistä ajatellut…
Suurin ongelma on nuorena sairastuneen ja eläkkeelle jääneen työkyvyttömyyseläkkeen heikko taso. Usein tämän ikäisellä on vielä perhettäkin elätettävänä, parhaassa tapauksessa vielä yksinhuoltajana.
Raija Vahasalon blogikirjoituksen Onko ikäsyrjintä laillista? luettuani (en pane tähän linkkiä, koska se suistaa kommenttini roskapostiksi; blogikirjoitus on julkaistu Uuden Suomen Puheenvuoroissa 18.4.2012) muistin että Osmo on kirjoittanut aiheesta.
Eivätkö Vahasalo, Katainen ja koko niiden poliitikkojen kööri, jotka ovat ikäsyrjintää suureen ääneen valittaneet, ole tietoisia työkyvyttömyyseläkejärjestelmän kiemuroista, kun eivät milloinkaan mainitse tätä Osmon esiintuomaa kohtuuttomuutta?
Ei minulla muuta ratkaisuehdotusta ole kuin kaikkien eläkemaksujen korottaminen ja niiden työkyvyttömyyseläkkeiden, joihin johtanut työkyvyttömyys ei ole aiheutunut työstä, maksaminen muiden eläkkeiden tapaan. Tämä ei taida onnistua, mutta asian voisi silti mainita samalla kun ruoskitaan ikäsyrjijiä.
Olisi kiva tietää onko tälle tapahtumassa jotain. Olen itse tilanteessa jossa kysyisen taudin takia en enää kykene toimimaan yrittäjänä mutta pärjäisin varmasti ainakin toistaiseksi työntekijänä ihan hyvin. Haluan olla asian suhteen rehellinen mutta se ei juurikaan auta työllistymistä. Samalla taudin kannalta olisi hyvä välttää ylimääräistä stressiä.
Työurien pidentämisestä pidetään pitkiä puheita kansanedustajien ja ministereiden toimesta. Kukaan ei kuitenkaan puutu tähän työnantajien työkyvyttömyyseläkemaksupelkoon. Kauppalehden joulukuussa 2012 tehneessä tutkimuksessa esimerkiksi Kone Oyj, Suomen menestyneempiin kuuluva pörssiyhtiö, loisti voittajana listalla ”ei ole palkannut yhtään yli 55-vuotiasta viimeisen vuoden aikana”!!! Jos olisi kannustimia palkkaamiseen, tilanne olisi varmaan erilanen. Pitäisikö tehdä tutkimus niiden maiden eläkejärjestelmistä, joissa yli 50-vuotiaita on paljon työelämässä ja muuttaa suomalainen järjestelmä samanlaiseksi??