Keskuskaupungista verkostokaupungiksi

 

Helsin­gin — tarkoi­tan Helsingillä kaupunkia, joka on jakau­tunut noin kymme­neen kun­taan ja jon­ka asukasluku on vähän yli miljoona —  kaupunki­rakenne on perus­tunut viiteen säteit­täiseen nauhakaupunki­in eli sormi­malli­in. Tämä oli pitkään hyvä raken­nemalli, mut­ta nyt kaupun­gin kehi­tys on pur­sua­mas­sa ulos tästä muo­tista, eikä uut­ta raken­net­ta hal­litse tai suun­nit­tele kukaan.

Kun asukasluku kasvoi, sormet ulot­tui­v­at yhä pitem­mälle. Liikenne ei suun­tau­tunut ain­oas­taan lähiöistä keskus­taan vaan myös sormes­ta toiseen. Kas­vavaa poikit­tais­li­iken­net­tä varten raken­net­ti­in kehäti­et. Ne eivät kulke­neet lähiöstä toiseen vaan liiken­teen hait­to­jen min­i­moimisek­si kaupungi­nosien välistä. Niin­pä kehäteille ei tul­lut joukkoli­iken­net­tä — ei kan­nat­tanut tul­la, kos­ka kukaan ei asunut kehätei­den var­res­sa. Poikit­tais­li­ikenne perus­tuukin yhä läh­es kokon­aan yksi­ty­isautoi­hin, toisin kuin keskus­taan suun­tau­tu­va liikenne, jos­ta enem­mistö perus­tuu joukkoliikenteeseen.

Kaupunki­laiset jakau­tu­i­v­at kah­tia, keskus­taori­en­toituneisi­in helsinkiläisi­in, jot­ka asui­v­at tai kävivät töis­sä kan­takaupungis­sa ja kehätei­den kaupunki­laisi­in, joiden sekä asun­not että työ­paikat että kau­pat oli­vat kehätei­den maail­mas­sa. Ennustin tätä jakoa YTV:lle tekemässäni ske­naar­io­selvi­tyk­sessä “Ehkä siinä kävikin näin”. Tämä jako merk­it­si myös syvää henkistä jakoa.

Kehätei­den väelle ei joukkoli­iken­teel­lä ollut merk­i­tys­tä. Myös hei­dän kaup­pareis­sun­sa tehti­in autol­la ja aina vain suurem­pi­in automar­ket­tei­hin. Keskuskaupunki­malli kor­vau­tui verkos­tokaupungilla. Kun elämästä tuli autos­ta riip­pu­vaista, tiivi­istä yhdyskun­tarak­en­teesta ei ollut san­ot­tavaa hyö­tyä, pikem­minkin päin­vas­toin. Syn­tyi houku­tus rak­en­taa eril­listalo­ja hal­valle maalle syr­jään muus­ta asu­tuk­ses­ta. Tämä kaik­ki lisäsi roimasti liikennemääriä.

Mitä tekivät kaupunkisu­un­nit­teli­jat? Suun­nit­te­liv­at yhä keskuskaupunki­mallia. Verkos­tokaupunkia ei suun­nitel­lut kukaan — suurelta osin sen vuok­si, että sitä suun­nit­teli noin kymme­nen keskenään kil­pail­e­vaa kuntaa.

Tässä on Helsin­gin seudun yhdyskun­tarak­en­teen suurin haaste.

6 vastausta artikkeliin “Keskuskaupungista verkostokaupungiksi”

  1. Osmo sanoi:
    “Kun asukasluku kasvoi, sormet ulot­tui­v­at yhä pitem­mälle. Liikenne ei suun­tau­tunut ain­oas­taan lähiöistä keskus­taan vaan myös sormes­ta toiseen.”

    Ker­rop­pa Osmo ihan rehellis­es­ti oma näke­myk­sesi siitä, että mik­si Helsinkiä ei ole koskaan halut­tu rak­en­taa “ylöspäin”. Tämä on monia raken­nusasioiden määräy­tymisien sään­töjä tun­tem­at­to­mia askar­rut­tanut jo vuosia.

    Vastaa

  2. Olen samaa mieltä “tari­nas­tasi”, mut­ta riv­ien välistä olen havait­se­vani orgaanis­es­ti muo­dos­tuneen kaupunki­rak­en­teen kri­ti­ikkiä. Helsin­gin verkos­tokaupun­ki on kuitenkin muo­dos­tunut selkeästi yhteiskun­nan rahoil­la raken­net­tu­jen tei­den varaan. Ilman tätä markki­noi­ta ja kaupun­gin orgaanista kehit­tymistä vääristävää tukea Helsin­ki olisi täysin eri näköinen.

    Vastaa

  3. Minäkin hais­tan, mielestäni aiheel­lista, kritiikkiä. 

    Val­takun­nan tasol­la järkevää keskus­su­un­nit­telua ei näytetä yritet­tävän senkään ver­taa kuin seu­tukun­nis­sa. Vielä pahempaa: edes orgaanisen kehi­tyk­sen ei ole annet­tu tapah­tua, vaan sitä on estet­ty ja estetään edelleen alue­tu­il­la. Nyt ollaan tilanteessa, jos­sa vähälukuinen väestömme on jakau­tunut liian tasais­es­ti (har­vaan) pitkin maa­ta. Rakenne on teho­ton ja epäekologi­nen, siitä pois pääsy kestää kauan ja on monille katk­era prosessi.

    Vastaa

  4. Helsinkiä ei ole raken­net­tu ylöspäin, kun ei oikeas­t­aan ole ollut todell­si­at tarvet­ta rak­en­taa ylöspäin. Hyvä käy­dä kat­so­maass­sa vaikka­pa Esseniä ja Dus­sel­dorf­fia. Talot yllät­tävän matalia. lukkuot­ta­mat­ta muu­ta­maa korkeaa toimis­to­to­taloa, samoin Berli­inin keskus­tan ulkopuolella.

    Koke­mus­ket korkeista asumiskoneista eiv’ät ole yksi­no­maan myöän­teisiä. Ihmiset eivät tunne toisiaan.

    Niin. Asuin 21 eläm­sätäni Hämeenkylässä, Helsin­gin maalaisku­nan län­si­laidal­la. Totesin siinä 40-vuo­ti­aana, v 1993 siihen men­nessä käy­neni ehkä kymme­nen ker­taa Tikkuri­las­sa (mm. hake­mas­sa ensin van­hempi­eni ja seu­raavak­si, 8 v myöhem­min, oman passi­ni). Tietenkin olen ajanut junal­la ohi.

    Kehätie (kehä III) raken­net­ti­in alun­perin 60-luvun alus­sa ohjaa­maan liikenne val­tateiltä (Turun­tie, Vihd­in­tie jne) Helsin­gin ohitse. Vielä 70-luvun alus­sa Pitkäjär­ven ympäri­a­jo oili sel­l­ainen muka­va fil­lar­ilenk­ki maalais­maise­mas­sa — kaikki­na vuorokau­den aikoina.

    Joku voisi ja perustel­lusti sanoa, että ekol­o­gisem­paa olisi saa­da asu­tus takaisin tasais­es­ti maatiloille sekä pienet teol­lis­sukaupun­git henki­in hajaut­ta­mal­la paperi­te­oll­si­u­u­den prosesseja.

    Vastaa

  5. Kaupunki­raken­nemalle­ja on kyl­lä tes­tat­tu jonkin ver­ran ainakin liiken­nejär­jestelmä­su­un­nit­telu­un liit­tyen. Käsite verkos­tokaupun­ki on aika epämääräi­nen. Seudun keskus­rakenne on suun­nitel­tu pääkeskus-aluekeskus-peri­aat­teel­la. Eri­lais­ten toim­into­jen verkos­to kaupun­ki on joka tapauk­ses­sa. Kaupunkia voi hah­mot­taa niin mon­es­ta näkökul­mas­ta. Liiken­teen muo­dos­tu­misen näkökul­ma on kohta­laisen tärkeä haet­taes­sa toimi­vaa ja ekol­o­gista kehi­ty­suraa. Sen vuok­si tälle näkökul­malle on kehitet­ty ehkä pisim­mälle arviointimalleja.

    Vastaa

  6. Ei-helsinkiläisille luk­i­joille todet­takoon, että oma­l­la nimel­lään kir­joit­ta­va Sep­po Vep­säläi­nen on eläk­keelle siir­tynyt Helsin­gin kaupun­gin liiken­nelaitok­sen suunnittelupäällikkö.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Esko Niemi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.