Helsingin — tarkoitan Helsingillä kaupunkia, joka on jakautunut noin kymmeneen kuntaan ja jonka asukasluku on vähän yli miljoona — kaupunkirakenne on perustunut viiteen säteittäiseen nauhakaupunkiin eli sormimalliin. Tämä oli pitkään hyvä rakennemalli, mutta nyt kaupungin kehitys on pursuamassa ulos tästä muotista, eikä uutta rakennetta hallitse tai suunnittele kukaan.
Kun asukasluku kasvoi, sormet ulottuivat yhä pitemmälle. Liikenne ei suuntautunut ainoastaan lähiöistä keskustaan vaan myös sormesta toiseen. Kasvavaa poikittaisliikennettä varten rakennettiin kehätiet. Ne eivät kulkeneet lähiöstä toiseen vaan liikenteen haittojen minimoimiseksi kaupunginosien välistä. Niinpä kehäteille ei tullut joukkoliikennettä — ei kannattanut tulla, koska kukaan ei asunut kehäteiden varressa. Poikittaisliikenne perustuukin yhä lähes kokonaan yksityisautoihin, toisin kuin keskustaan suuntautuva liikenne, josta enemmistö perustuu joukkoliikenteeseen.
Kaupunkilaiset jakautuivat kahtia, keskustaorientoituneisiin helsinkiläisiin, jotka asuivat tai kävivät töissä kantakaupungissa ja kehäteiden kaupunkilaisiin, joiden sekä asunnot että työpaikat että kaupat olivat kehäteiden maailmassa. Ennustin tätä jakoa YTV:lle tekemässäni skenaarioselvityksessä “Ehkä siinä kävikin näin”. Tämä jako merkitsi myös syvää henkistä jakoa.
Kehäteiden väelle ei joukkoliikenteellä ollut merkitystä. Myös heidän kauppareissunsa tehtiin autolla ja aina vain suurempiin automarketteihin. Keskuskaupunkimalli korvautui verkostokaupungilla. Kun elämästä tuli autosta riippuvaista, tiiviistä yhdyskuntarakenteesta ei ollut sanottavaa hyötyä, pikemminkin päinvastoin. Syntyi houkutus rakentaa erillistaloja halvalle maalle syrjään muusta asutuksesta. Tämä kaikki lisäsi roimasti liikennemääriä.
Mitä tekivät kaupunkisuunnittelijat? Suunnittelivat yhä keskuskaupunkimallia. Verkostokaupunkia ei suunnitellut kukaan — suurelta osin sen vuoksi, että sitä suunnitteli noin kymmenen keskenään kilpailevaa kuntaa.
Tässä on Helsingin seudun yhdyskuntarakenteen suurin haaste.
Osmo sanoi:
“Kun asukasluku kasvoi, sormet ulottuivat yhä pitemmälle. Liikenne ei suuntautunut ainoastaan lähiöistä keskustaan vaan myös sormesta toiseen.”
Kerroppa Osmo ihan rehellisesti oma näkemyksesi siitä, että miksi Helsinkiä ei ole koskaan haluttu rakentaa “ylöspäin”. Tämä on monia rakennusasioiden määräytymisien sääntöjä tuntemattomia askarruttanut jo vuosia.
Olen samaa mieltä “tarinastasi”, mutta rivien välistä olen havaitsevani orgaanisesti muodostuneen kaupunkirakenteen kritiikkiä. Helsingin verkostokaupunki on kuitenkin muodostunut selkeästi yhteiskunnan rahoilla rakennettujen teiden varaan. Ilman tätä markkinoita ja kaupungin orgaanista kehittymistä vääristävää tukea Helsinki olisi täysin eri näköinen.
Minäkin haistan, mielestäni aiheellista, kritiikkiä.
Valtakunnan tasolla järkevää keskussuunnittelua ei näytetä yritettävän senkään vertaa kuin seutukunnissa. Vielä pahempaa: edes orgaanisen kehityksen ei ole annettu tapahtua, vaan sitä on estetty ja estetään edelleen aluetuilla. Nyt ollaan tilanteessa, jossa vähälukuinen väestömme on jakautunut liian tasaisesti (harvaan) pitkin maata. Rakenne on tehoton ja epäekologinen, siitä pois pääsy kestää kauan ja on monille katkera prosessi.
Helsinkiä ei ole rakennettu ylöspäin, kun ei oikeastaan ole ollut todellsiat tarvetta rakentaa ylöspäin. Hyvä käydä katsomaasssa vaikkapa Esseniä ja Dusseldorffia. Talot yllättävän matalia. lukkuottamatta muutamaa korkeaa toimistototaloa, samoin Berliinin keskustan ulkopuolella.
Kokemusket korkeista asumiskoneista eiv’ät ole yksinomaan myöänteisiä. Ihmiset eivät tunne toisiaan.
Niin. Asuin 21 elämsätäni Hämeenkylässä, Helsingin maalaiskunan länsilaidalla. Totesin siinä 40-vuotiaana, v 1993 siihen mennessä käyneni ehkä kymmenen kertaa Tikkurilassa (mm. hakemassa ensin vanhempieni ja seuraavaksi, 8 v myöhemmin, oman passini). Tietenkin olen ajanut junalla ohi.
Kehätie (kehä III) rakennettiin alunperin 60-luvun alussa ohjaamaan liikenne valtateiltä (Turuntie, Vihdintie jne) Helsingin ohitse. Vielä 70-luvun alussa Pitkäjärven ympäriajo oili sellainen mukava fillarilenkki maalaismaisemassa — kaikkina vuorokauden aikoina.
Joku voisi ja perustellusti sanoa, että ekologisempaa olisi saada asutus takaisin tasaisesti maatiloille sekä pienet teollissukaupungit henkiin hajauttamalla paperiteollsiuuden prosesseja.
Kaupunkirakennemalleja on kyllä testattu jonkin verran ainakin liikennejärjestelmäsuunnitteluun liittyen. Käsite verkostokaupunki on aika epämääräinen. Seudun keskusrakenne on suunniteltu pääkeskus-aluekeskus-periaatteella. Erilaisten toimintojen verkosto kaupunki on joka tapauksessa. Kaupunkia voi hahmottaa niin monesta näkökulmasta. Liikenteen muodostumisen näkökulma on kohtalaisen tärkeä haettaessa toimivaa ja ekologista kehitysuraa. Sen vuoksi tälle näkökulmalle on kehitetty ehkä pisimmälle arviointimalleja.
Ei-helsinkiläisille lukijoille todettakoon, että omalla nimellään kirjoittava Seppo Vepsäläinen on eläkkeelle siirtynyt Helsingin kaupungin liikennelaitoksen suunnittelupäällikkö.