“EU-jäsenyys on ajanut suomen maatalouden alas” Tuota väitettä kuulee toistettavan yhtenään, mutta mitä sillä tarkoitetaan? Ymmärtääkseni maataloustuotannon määrä Suomessa ei ole alentunut, vaan alentunut on maatilojen ja maanviljelijöiden määrä. Maataloustuotannon määrää pidetään niin mielenkiinnottomana asiana, ettei sen selvittäminen ole ihan yksinkertaista. Tämä osoittaa, että tuotannon tarkoitus on tuottaa työpaikkoja sen sijaan, että työn tarkoitus olisi tuottaa tuotteita. Tämä ei koske vain maataloutta, vaan koko yhteiskuntaa. Surraanko meillä niitä paperitonneja, jotka jäävät tuottamatta, kun paperitehdas suljetaan?
Työtä tehdään osallisuuden, ei tuotannon vuoksi. Siksi pyrimme koko ajan keksimään työtä, jota ei oikeastaan tarvitsisi tehdä.
Entä jos päämäärä käännettäisiin toisin päin: yrittäisimme tuottaa mukavan elintason mahdollisimman vähällä työnteolla. Olisimme siis esimerkiksi iloisia siitä, että maatalouden eteen tarvitsee tehdä entistä vähemmän työtä. Väitän lonkalta, että osapuilleen nykyinen kulutustaso voitaisiin turvata, vaikka työtä tehtäisiin vain neljä tuntia päivässä; ei heti huomenna, mutta kymmenen vuoden kuluttua.
Millainen olisi lyhyen työajan maailma?
Kirjassani Vauraus ja aika (jonka kiitettävän moni blogin lukija on tilannut “Julkaisut” painikkeen takaa) yritän hahmotella sitä, miten osallisuuden tarve tuottaa paljon päällekkäistä, vajaatehoista tarjontaa ja tätä kautta oikeastaan aivan hyödytöntä työtä. Krugmanin esimerkki (sorry, taas Krugman) ovat kiinteistönvälittäjät, jotka saavat vuodessa myytyä vain muutaman asunnon. Työstä pääosa on toimeksiantojen metsästämistä ja vain pieniosa itse myyntityötä. Asunnot myymiseen riittäisi murto-osa kiinteistönvälittäjistä – itse asiassa Internet-pohjainen pörssi oli tehokkain. Tässä päällekkäisessä tarjonnassa meillä on valtava työvoimareservi, joka vapautuisi, jos työaikaa voimakkaasti lyhennettäisiin.
Pelko työpaikkojen menettämisestä estää toimintojen rationalisointia yrityksissä, mutta erityisesti julkisella sektorilla. Jos tätä muutosvastarintaa ei olisi, pärjäisimme paljon vähemmällä työnteolla ja elämä olisi hauskempaa.
Vastaväitteitä?
Neljä tuntia päivässä kuulostaa hyvältä silloin, jos työ ei miellytä. Jos työ on sellaista, jossa pääsee flow-tilaan, voisin tehdä sitä vaikka 12 tuntia päivässä. Työaikojen sijaan kiinnittäisin enemmmän huomiota työn sisältöön, työolosuhteisiin, johtamiseen, …
Meidän alalla neljän tunnin työpäivä tarkoittaisi todennäköisesti töiden loppumista. Meidän asiakkailta loppuisivat työt, koska toimitusaika on tärkeä kilpailuvaltti.
Sillä on suuri merkitys, saadaanko esimerkiksi ydinvoimala/paperitehdas käynnistettyä ensi vuonna vai vasta kolmen vuoden kuluttua. Lisäksi töiden luonne on sellainen ettei tekijää voi noin vain vaihtaa kesken työn. Sensijaan jossain pikaruokalassa pihvinpaistajan voi vaihtaa uuteen kahden tunnin välein ilman että ravintolan toiminta kärsii.
Pidemmät lomat ajaisivat saman asian paremmin kuin lyhyt työaika. Lyhyessä työpäivässä matkoihin kuluu suhteellisesti enemmän aikaa ja käytännössä pitäisi olla vuorotyö, että tilat ja laitteet olisivat tehokkaasti käytössä. Ja toimitusaikakysymykset ym. ovat myös merkittäviä. Jos päästäisiinkin siihen, että viisi vuotta kun tehdään ahkerasti töitä (korkeasuhdanne), voidaan sitten pitää viisi vuotta lomaa (laskusuhdanne), ilman että tämä olisi mitenkään merkillistä ja pitäisi vouhottaa elvytyksestä ym.
Työaikaa olisi todellakin lyhennettävä.
Minä olen elänyt tehtaan varjossa. Vanhempia ukkoja kun kuuntelee, niin kuva työnteosta muodostuu hyvin erilaiseksi kuin tänäpäivänä. Heillä taisi olla se neljäntunnin työpäivä ja muu työssäoloaika oli sitten jotain aivan muuta.
Kauniina kesäpäivänä tehdas ajettiin alas ja mentiin porukalla uimaan. Pelattiin jalkapalloa pihalla jne. Eräskin nyt eläkkeelle siirtynyt kertoi tulleensa tehtaalle lumitöihin, joita teki alkuun vuoden ympäri, myös kesällä.
Itse vietin täällä joitakin vuosia pätkätöissä. Oma toimeni oli varsin mukava, mutta vielä kahdeksankymmentäluvulla sama työ tehtiin neljällä henkilöllä. Laitteet oli edelleen samat, joten hyvällä omatunnolla voin todeta, että tässä tapauksessa yksi ihminen tekee saman kuin neljä kahdeksankymmentäluvulla. Työ ei edelleenkään ollut erityisen raskasta tai vaativaa. Muutos on siinä, että nykyisin työaikana ei paljon muuta tehdä kuin työtä.
Suuren laman saapuessa 90-luvulla tilanne oli vielä hyvin erilainen kuin tänäpäivänä. Tältä tehtaalta ei laitettu pois ketään. Halukkaat pääsivät eläkeputkeen. Ystäväni rakennusmiehenä ajeli pitkään ympäri kaupunkia toimettomana, mutta ei palkattomana. Kenkää ei tullut ennen konkurssia, vaikka työtä ei ollut.
Tänä päivänä työnantaja maksaa palkkaa juuri siitä minuutista, joka tehdään työtä. Hiipumista on tapahtunut, mutta töitä tehdään täysillä aina lomautukseen saakka. Työnantajat eivät enää pidä työmaalla tuottamatonta porukkaa.
Jos oletetaan, että seuraavat vuodet mennään siten, että painetaan aina kolme kuukautta täysillä ja sitten ollaan kolme lomautettuina, niin edelleen tuotanto ylittää 80-luvun lopun.
Yksittäisen työntekijän tekemän työn määrä ylittää myös 80-luvun lopun, vaikka nykyisellään töissä ollaan vain puolet ajasta.
Yrityksellä ei ole enää vastuuta työntekijöistään. Tässä on myös positiivinen puolensa. Aikoinaan heikot ajat menivät yritysten kassasta, nykyisin valtion ja ammattiliittojen.
Tasapainoa työnteon ja vapaa-ajan välillä ei enää oikein ole. En missään tapauksessa halua paluuta vanhaan, sillä minä ainakin haluan päättää siitä, mitä vapaa-ajallani teen. En halua viettää sitä työmaalla.
Antti: Monet ihan tavalliset työt ottavat nykyisin sen 12-tuntia päivässä. Aikaa itselle ja perheelle jää lähinnä lomina ja sunnuntaisin. Lauantaille ei voi oikein suunnitella mitään, kun on vielä niin väsynyt.
Työajan lyhentäminen tosiaan parantaisi ihmisten hyvinvointia ja onnellisuutta.
Mikäli muutos toteutuisi niin se olisi lisäksi riemastuttava osoitus siitä että ihmisten arvot olisivat siirtyneet onnellisuuden etsimisestä kulutuksesta sen löytämiseen ystävistä, laiskottelusta, itsensä kehittämisestä ja rauhoittumisesta.
Tämä tosin edellyttäisi myös palkkatulojen laskemista. Jo nyt monet ovat valmiita vaihtamaan osan palkastaan lasten kanssa leikkimiseen ja muuhun päätteen tuijottamista ja taulutelevisiota mukavampaan siirtymällä osa-aikaisiksi duunareiksi.
”Vanhempia ukkoja kun kuuntelee, niin kuva työnteosta muodostuu hyvin erilaiseksi kuin tänäpäivänä. Heillä taisi olla se neljäntunnin työpäivä ja muu työssäoloaika oli sitten jotain aivan muuta.”
Tämä lienee totta monella alalla. Tuotannon tehostaminen on toisaalta nostanut myös työntekijöiden elintasoa. Jotain kuvastaa silti se, että jos työn tuottavuus on kasvanut esim. kolminkertaiseksi, tekemällä töitä vain kolmasosan elintaso ei yllä lähellekään entistä.
”Oma toimeni oli varsin mukava, mutta vielä kahdeksankymmentäluvulla sama työ tehtiin neljällä henkilöllä.”
”Tältä tehtaalta ei laitettu pois ketään. Halukkaat pääsivät eläkeputkeen. Ystäväni rakennusmiehenä ajeli pitkään ympäri kaupunkia toimettomana, mutta ei palkattomana. Kenkää ei tullut ennen konkurssia, vaikka työtä ei ollut.”
Olisikohan noilla asioilla ja konkurssilla ollut jotain tekemistä toistensa kanssa?
Ei yritystoiminnassa ole mitään järkeä, jos firman tarkoituksena on olla työntekijöiden puuhapaja. Miksi kukaan antaisi rahojaan tai laittaisi itsensä likoon tuollaisen pelleilyn puolesta?
Syltty on oikeassa. Monella alalla työ on projektiluontoista ja halutaan saada pian valmiiksi. Projektien välillä taas kellään ei ole mitään kannustimia elättää työntekijää. Se on vähän vaikea yhtälö. Sellaisessa työssä pitkät lomat voisivat olla parempi vaihtoehto kuin neljän tunnin työpäivä.
Itse työskentelen pääsääntöisesti 8-16, mutta välillä teen pidempään ja välillä pidän ”rokulipäiviä”. Perhe-elämä pakottaa aika säännölliseen elämään, päiväkotien organisoiminen epäsäännöllisemään työajan ympärille voisi olla aika moinen haaste.
Krugmanin kiinteistönvälittäjäesimerkki on hyvä toisellakin tavalla.
Sosialistissa yhteiskunnissahan tuollaista resurssien tuhlausta ei tapahtuisi.
Olisi yksi ainoa virallinen kiinteistönvälitysyritys eikä siellä resursseja tuhlattaisi kapitalistisen yhteiskunnan tavoin turhaan kilpailuun. Itse asiassa siellä ei edes tuhlattaisi myyntityöhön. Kunhan autettaisiin asiakkaita täyttämään virallinen byrokratia.
Mietin minäkin Krugmanin tavoin joskus miten helppoa ja tehokasta voisi esimerkiksi varaosalogistiikka olla jos henkilöautoja olisi vain 4-5 eri mallia kuten Jalta, Moskvitsh, Volga, Tshaika ja Zil. Minä olisin tuossa edustusautoluokassa jopa yhdistänyt Tshaikan ja Zilin. Enkä tiedä olisiko tuolla kansanautopäässäkään tarvittu erikseen Jaltaa.
Teoriassahan yhteiskunta voisi noinkin toimia. Mutta kai tuollainen ”turha” työ kuuluu ainakin osittain tähän markkinamekanismiin.
Muistaakseni Joan Robinson niminen brittiläinen taloustieteilijä esitteli vastaavia kapitalismin tehottomuuksia jo 60-70 vuotta sitten.
Sinänsä hyvä idea, mutta Osmo unohtaa yhden asian mielestäni. Ihmiset syntyvät eri geeniperimillä. Joku voi saada kaiken, joku ei mitään. Uskallan väittää, että moni tekee itsestään ”uraohjuksen” paikatakseen geeniperimänsä ja kasvatuksensa jättämiä aukkoja. Esimerkiksi kaikista ei ole ultimaattiseksi naistenmieheksi. Osmo mainitsi ”osallisuuden tarpeen”. Kaikista ei ole ottamaan osaa kaikkeen.
Geenimanipulaattori 2000:ta odotelllessa.
Perusideaa vastaan en halua väittää, mutta en ole varma kannattaako päivittäistä työaikaa lyhentää. Suuria etuja saataisiin kolmi- tai nelipäiväisestä työviikosta. Jo sen aiheuttama liikenteen väheneminen olisi huikea askel eteenpäin olettaen, etteivät ihmiset sitten hassaisi samoja kilometrejä ja bensalitroja huvikseen.
Koska itse olen yksityisyrittäjä, jonka tavoite on työllään hankkia toimeentulo, mutta ei hirvittävästi kasvattaa tulosta ja toimintaa, pyrin esimerkiksi näin pimeään aikaan siihen, että tarvitsee lähteä pois kotoa mahdollisimman harvana päivänä viikossa. Kotonakin voi monia töitä tehdä, mutta kun sitten painelen toimipisteeseen saatan olla siellä samalla normaalia työpäivää pitemmän ajan ja yöpyäkin tarvittaessa sohvalla.
Tuotannossa ja työnteossa on monia erilaisia toimintoja ja tilanteita, siksi saisi olla myös erilaisia toimintatapoja.
Kun tuossa alussa blogin pitäjä puuttui maatalouteen niin siinä todella huikeita työaikavähennyksiä saataisiin eläintuotantoa vähentämällä.
Jos esimerkiksi Suomeen rehuksi tuotava soija jalostettaisiin erilaisiksi ihmisen syötäviksi elintarvikkeiksi syöttämättä niitä eläimille, vapautuisi myös joukko maatalousyrittäjiä miljoonahintaisten navettojen, sikaloitten ja siipikarjatilojen rakentamisen aiheuttamasta velkataakasta ja stressistä.
”EU-jäsenyys on ajanut suomen maatalouden alas”
(…)
Maataloustuotannon määrää pidetään niin mielenkiinnottomana asiana, ettei sen selvittäminen ole ihan yksinkertaista. ”
Eipä niin. Tuolla linkissä alimpana on yksi yritys. Näyttää mielestäni kohtalaiselta – ainakin herättää ajatuksia.
http://pseudonyymi.blogspot.com/search/label/Maatalouspolitiikka
Sylvesteri: ”Olisikohan noilla asioilla ja konkurssilla ollut jotain tekemistä toistensa kanssa?”
Sori epäselvyys. Rakennusfirma ja tehdas on eri yrityksiä, joten tekemistä keskenään niillä ei ollut.
Oliko työnteko aikoinaan yleisesti pelleilyä? Tulosta tehtiin silloinkin.
Onko kenelläkään muuten taulukkoa siitä, miten tehdyn työn tulo on jakautunut yhteiskunnassamme vuosien saatossa? Löytyy ainakin Kariston ym. ”matkalla nykyaikaan” kirjasta, joka on ihan passeli teos sosiaalipoliittiseen menneisyyteemme. Muistista heitän, että se oli noin vuosi 80, jolloin puolet tuloksesta maksettiin palkkoina. Olisiko tänään 20%?
Tärkeä pointti on siinä, että ainakin minä pidän ansiosidonnaista työttömyyskorvausta parempana kuin työntekoa. Lomautus on kuin pieni lottovoitto.
Yleisesti ollaan ennemmin pienentämässä työttömyysturvaa, kuin parantamassa työoloja. Palkkaorjuutta pahentamallako parempaan maailmaan?
Katsokaapa huvikseen verotiedoista, mitä nyt lomauttavat yritykset tuottivat edellisellä verokaudella. Mekin pääsimme lehteen. Parhaiten tuottavia yrityksiä. Silti esim. työterveyteen ei kuulu sairaudenhoito, koska sitä ei laki vaadi.
————————
Lomautuksesta vielä. Miksi hitossa lomautetulta on elämä kielletty? Itse ainakin haluaisin tenttiä pois yliopisto-opintoja, mutta se ei käy. Periaatteessa myös matkustelu taitaa olla kiellettyä.
Jos ammatissatoimiva väestö tekisi neljätuntista työpäivää, niin mitä he tekisivät sen 20 tuntia.
Valtaosa maataloustuotannosta on Suomessa kannattamatonta. Materiaaliset panokset ovat kalliimpia kuin tuotos, ilman että mukaan edes lasketaan työpanosta. Maidontuotanto taitaa olla suurin poikkeus.
Vastauksena Jounille:
Tähän mennessä on käynyt niin, että täsmälleen saman ajan kuin työaika on 60-luvulta vähentynyt, television katseluun käytettävä aika on lisääntynyt.
Todennäköisesti ihmiset siis katsoisivat televisiota neljä tuntia enemmän päivässä.
Aiheuttaisiko se ongelmia, jos jotkut viihtyisivät työssään niin, että haluaisivat yhä tehdä vaikkapa 6-8-tuntisia päiviä? Reilulta tuntuisi, että he saisivat pidemmän päivänsä tehdä ja saisivat myös palkan työstään.
Tämä taas tarkoittaisi sitä, että heillä olisi merkittävästi (50-100 %) paremmat tulot kuin nelituntisten tekijöillä. Eikö tämä aika nopeasti ajaisi 4 tunnin työpäivän tekijät suhteelliseen köyhyyteen? Syntyisikö työntekijöiden välille työaikakilpailu, joka johtaisi kuta kuinkin samaan tilanteeseen kuin nyt?
Pointtini on se, että 8 tunnin raja ei ole pelkästään sopimus. Ainakin omalla kohdallani 8 tuntia on (biologinen) jaksamisen raja. Alle 8 tuntia jaksaa hyvin työskennellä, yli 8 tuntia käy jatkuvasti epämiellyttävämmäksi.
Aika moni saattaisi miettiä, miksi tekisi puolikasta päivää, jos voisi elellä (suhteellisesti ottaen) herroiksi, kun näkisi vaivaa vain pari tuntia enemmän päivässä, pari tuntia, jotka hyvin jaksaisi.
Lomautettava:
”Antti: Monet ihan tavalliset työt ottavat nykyisin sen 12-tuntia päivässä.”
Höpöhöpö, jos tuollaisia päiviä tekee niin on itse halunnut asemaan, josta tulee sekä vastuuta että tuohta (tai sitten vain on tyhmä). Kyllä Suomi on täynnä sellaisia asiantuntijatehtäviä, joissa ei aikataulut paljoa paina. Tosin rennommista hommista maksetaan harvemmin yli kolmea tonnia kuukaudessa.
Duunaripuolella noita pitkiä päiviä ei nyt ole juuri muilla kuin komennusmiehillä ja sekin on myös uravalinta.
Itse olen yrittäja ja meillä ei kyllä omistajien lisäksi muut tee 12-tuntisia päiviä kuin äärimmäisessä hätätilanteessa. Me omistajatkin teemme tuollaisia päiviä hyvin harvoin.
Muuten komppaan Hämäläistä. Kun se 8-tuntista päivää painava kollega ostaa uuden auton, alkavat 4-tuntista päivää painavat pyytämään lisätunteja. Käytännössä nelituntinen päivä sopisikin vain väliaikaisratkaisuksi johonkin rajoitettuu elämäntilanteeseen kuten vaimon äitiysloman ajaksi.
Minulla ei ole lähdeviitettä, mutta jokin aika sitten luin tutkimuksesta, jonka mukaan tehollinen työaika päivässä olisi 5 tuntia. Tarkoittaen ilmeisesti, että sen verran normaalisti päivässä oikeasti tehdään ”oikeasti” työtä. 1800-luvulla 16-tuntinen työpäivä oli tavanomainen ja vain sunnuntait vapaita. Tehtaissa ainakin tehollista työtä oli tuosta suuri osa. Toki tämä johti työtapaturmiin, ja eliniän odote oli ehkä jotain 30 vuoden paikkeilla. Eli kaiken kaikkiaan ihminen sopeutuu mihin tahansa työaikajärjestelyyn, mutta se, mitä oikeasti saadan aikaan, ja mitä vaikutuksia terveydelle ja eliniälle on, on sitten oma juttunsa. En lähde veikkailemaan, kun tutkimuksia aiheesta en tunne, ja olisi sellaisia ehkä vaikea tehdäkin.
Työajan lyhentäminen varmaan olisi enemmän positiivinen kuin negatiivinen asia. Tämä voisi merkitä joillekin säännöllistä nelituntisuutta, toisille pitkiä viikonloppuja tai lomia.
Mutta Hämäläinen yllä kuvaa hyvin asiaan liittyvän suhteellisen köyhyyden ongelman. Jonkun verran asiaa voisi tasata hyvän perustulomallin avulla, mutta kyllä palkkarakenteen pitää olla myös tuloksellisuuteen kannustava. Sen takia matalapalkka-aloilla nelituntinen päivä voi tuottaa liian pienen tulon, jotta lasten harrastuksiin voi satsata yhtä paljon kuin naapuri.
Sitä vastoin kivasti palkattu asiantuntija voisi siirtyä nelituntiselle ilman suhteellisen köyhyyden ongelmaa. Siksi suurin hyöty nelituntisuudesta koituisi tällaiselle (ylemmälle) keskiluokalle.
Historiaa. Kun mammutti saatiin nurin, sitä syötiin niin kauan kuin sitä oli. Siitä ei ole tietoa, kuivattiinko tai hapatettoonki lihaa säilömisessä.
Metsästäjät tuskin tekivät mitään ennen seuraavaa saalista. Björn Kurten on kirjoittanut näistä ajoista. Kysymys kuuluu, kuka keksi työnteon, miksi joka vuosi on tehtävä enemmän autoja kuin edellisenä vuonna.
”Muuten komppaan Hämäläistä. Kun se 8-tuntista päivää painava kollega ostaa uuden auton, alkavat 4-tuntista päivää painavat pyytämään lisätunteja. ”
Entäs kun se vain joka toinen kuukausi töitä tekevä kollega on joka toinen kuukausi neljä viikkoa milloin mökillä, milloin pattayalla? Muistaakseni Osmoa lainatakseni, ensi kerran kun pyydätte 10% palkankorotusta, muistakaa, että se vastaa toista 4 viikon kesälomaa.
Jos lomista, eläkkeistä ja työajoista ei olisi lailla määrätty, millaisiksi ne muodostuisivat vapaan kilpailun ympäristössä? Ollaanko jo sellaisessa jälkiteollisessa yhteiskunnassa, jossa työläisen asemaa ei tarvitse joukkovoimalla puolustaa vaan yksilö pystyisi neuvottelemaan ehdoistaan? – ehkä ei.
Joo, pakko oli kommentoida kun ymmärsin työskenteleväni ihmisluonteen testilaboratoriossa.
Eli, provisiopohjainen myyntityö. Työaikoja ei ole ja niitä ei seurata. Saisi olla vapaasti miten haluaa. Työn tuottavuutta on helppo mitata kovilla arvoilla.
Toinen onnistuu myymään tuotteita oleellsesti vähemmässä ajassa kuin toinen. Teoriassahan tämä sallisi ko. henkilön tehdä vapaasti lyhyempää työaikaa ja molemmat tienaisivat saman verran. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole, vaan nopeampi kaveri tekee enemmän töitä ja myy enemmän ja tienaa enemmän ja näitä jumaloidaan ”kovina” jätkinä. Työpaikan kulttuuri hakee esikuvaa ”äijistä ja kovista myyjistä”. On miehekästä lähettää työmeiliä kotoa kello 01:34 ja tosi äijää vastata siihen samantien.
Taitaa olla vain niin, että koviin arvoihin siirtyneessä yhteiskunnassa tällaiset asiat eivät onnistu ennkuin suuri massa on siihen valmis. Ihmisluonne taitaa vain olla menestys ja rahakeskeisen AHNE. Yhteiskunnan täytyy voida todella pahoin, ennekuin vaakakuppi heittää toiselle puolelle.
Ihminen onnistuu saamaan itsensä pahoinvoivaksi kuin lapsi ilman vanhempien valvontaa nukkuma-ajoista.
Noh, kyllähän työntekijän täytyy pystyä tarjoamaan osakkeenomistajille kasvavaa tuottoa vuosi vuodelta.
Osmo: Hieno kirjoitus! Oon kaikesta samaa mieltä. Just tämä Make-work bias on pahin este työn hahmottamisena yhtenä resurssina muiden joukossa.
Kaikki valtion asettamat esteet työajan sopimiselle yrityksen ja työntekijän välillä pitäisi poistaa. Meille tulisi antaa vapaus valita 10% lyhempi työaika eikä aina sitä 10% palkankorotusta.
”Osallisuuden tarve” on yksi avainsanoista. Voi olla, että pärjätään neljällä tunnilla työtä – mutta mitä se tarkoittaa. Itse teen noin kahdeksan tuntia työtä työpaikalla, mutta myös osa ns. vapaa-aikaani menee ammatillisten asioiden seuraamiseen ja pohtimiseen. En osaa oikein vetää rajaa työlle ja… mille – mitä se on, että on 24h kiinnostunut tietyistä asoista, ja työ on tällä samalla tietyllä alueella. Mitä tämä neljä tuntia tarkoittaisi jatkossa. Että jatkossa maksettaisiin vain neljästä tunnista kahdeksan sijaan vaikka ajankäyttöprofiilini pysyisi samana.
”Osallisuuden tarve” on erittäin suuri myös ns. syrjäytyneiden parissa. Hekin haluavat pääsäänöisesti tehdä töitä ennemän kuin neljä tuntia vaikka korvaus on sama.
Mitä tarvetta palvelee neljän tunnin työaika? ”Osallisuutta” se vähentää, eikä kerta kaikkiaan ole mahdollista asiantuntijatehtävissä olevalle (kuin hyvin rajoitetussa tehtävissä). Mitä me muuten sitten teemme tällä lisääntyneellä vapaa-ajalla? Lisää lastenhoitoa (siinä on ajatusta, mutta pian ne kasvavat) ja romaanien lukemista (sitä ehtii sitten eläkkeellä ja ’vankilassa’?)? No tulee sitä luettua romaaneja muutenkin mutta, vielä neljä tuntia lissää…
Lomautettava:
”Onko kenelläkään muuten taulukkoa siitä, miten tehdyn työn tulo on jakautunut yhteiskunnassamme vuosien saatossa? – – Muistista heitän, että se oli noin vuosi 80, jolloin puolet tuloksesta maksettiin palkkoina. Olisiko tänään 20%?”
Täytyy kyllä mennä menneisyteen aina jonnekin feodaaliyhteiskuntaan saakka, että luvut olisivat olleet tuollaiset, vaikka ne työntekijöiden kannalta ovatkin viime vuosikymmeninä nopeasti huonontuneet. Tuotannossa syntyneestä arvonlisäyksestä työtulojen osuus oli 1980-luvulla 75–80 prosenttia, mutta 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa osuus vakiintui noin 65 prosentin paikkeille. Voittojen osuus on vastaavasti kasvanut 20–25 prosentista noin 35 prosenttiin.
Lähde: http://www.ollisavela.fi/M12.pdf
Osmo:
”Millainen olisi lyhyen työajan maailma?”
Niin, millainen?
Eräs mielenkiintoinen näkökohta työajan lyhentämisessä on se, kuinka aiemmat odotukset sen suhteen ovat menneet pieleen. Kun ajatellaan esimerkiksi 1800-luvun ja 1900-luvun alun kaunokirjallisuudessa ja muuallakin esiintyneitä futuristisia koneutopioita, niin on merkillepantavaa, kuinka niissä oletetaan aivan järjestään, että työn tuottavuus on kasvanut silloiseen nykyhetkeen verrattuna aivan huimaavasti – kuten se onkin – mutta että tämän työn tuottavuuden kasvun aikaansaama hyvinvoinnin kasvu tultaisiin jakamaan mekaanisen tasaisesti kaikille yhteiskunnan jäsenille – mikä tietenkään ei pidä paikkaansa. Saman oletuksen jakoivat yhteiskunnalliset kirjoittelijat Marxista aina Oscar Wildeen ja Keynesiin.
Sen sijaan ollaan tultu omituiseen huonoimpaan mahdolliseen maailmaan, jossa koneet ovat vieneet ihmisiltä työt, mutta jossa ihmisten aineellinen toimeentulo edellyttää yhä vieläkin, että myös he samaan aikaan tekevät ne samat koneiden heiltä viemät työt. Ja silti me länsimaiset nykyajan kasvatit tuskin sanoisimme, että 1800-luvun alun englantilaiset luddiitit, jotka särkivät tehtaista työpaikat vieneitä koneita, olivat hekään oikeassa.
Vielä vuoden 1967 Mitä Missä Milloin ennusti, että vuonna 2000 ”vain 10 % ihmisistä tekee työtä, muille maksetaan ’ikuisesta lomasta’ – -. Työtä tekemättömillä perheillä on oleva 40 000-50 000 markan vuositulot nykyisen rahanarvon mukaan laskettuna (= n. 55 000-70 000 euroa). Ylimääräinen työ on oleva yhtä tuomittua kuin kaksiavioisuus.”
Ylimääräinen työ on oleva yhtä tuomittua kuin kaksiavioisuus. Ja todellisella, toteutuneella 2000-luvulla Suomen pääministeri vaatii, että kaikkien on tehtävä jatkossa työtä vain entistä pitempään…!
Otitpa Ode mielenkiintoisen aiheen!
Markkinatalous jatkuvan kasvun tavoitteluineen ei varmaan juuri muuhun taivu kuin maksimaalisen työmäärän teettämiseen mahdollisimman halvalla. Rahan valta johtaa siihen. Tuottavuuden ulosmitataan tuloksen kasvuna, ei esim. vapaa-ajan lisääntymisenä. Olemme rakentaneet koko talouden ja yhteiskuntamme ”jatkuvan kasvun” periaatteen varaan, ja sitten jos ei kasvakaan, tai kasvaa vähemmän kuin on odotettu, menee huonosti, irtisanotaan, lomautetaan, pidetään ikävää ja surkutelaan omaa kurjuutta. Mutta jos katsotaan vaikka vain kymmenen vuotta ajassa taaksepäin, silloinkin meni ihan hyvin ja oltiin onnellisia. Voidaan hyvällä syyllä kysyä, onko ”kasvu” ollut kaiken sen vaivan ja hammastenkiristyksen arvoista?
Jos palautamme mieleen Maslow’n tarvehierarkian, kuinka korkealla olemme? Pitäisikö hierarkian alemmat tasot olla jo kohta saavutettu, jolloin voitaisiin keskittyä johonkin muuhun?
Minä uskon, että nykyinen tapamme toimia ei jatku kovin pitkälle. Jatkuvan ”kasvun” tavoittelu yhä lisäntyvine energiankulutuksineen, materiaalivirtoineen ja turhan tavaran ja krääsän lisääntymisineen kohtaa fyysisen maailmamme rajat ennen kuin huomaammekaan. Itse asiassa raja on jo ylittynytkin, emme vain ole tiedostaneet sitä vielä. Puhutaan ympäristöongelmista, joista ilmastonmuutos ehkä suurimpana. Näiden, ja ”turhan työn teettämisestä” työpaikkojen takia, että ”murehditaan työpaikkoja eikä tekemättä jääneitä paperitonneja”, näiden välillä löytyy suora, looginen syy-seuraus –suhde. Useimmat ympäristöongelmat ratkeaisivat lähes itsestään jos vain hiljentäisimme vauhtia ja tyytyisimme nykyiseen materiaalisen hyvinvoinnin tasoon, tai vaikka vähän alempaan, siihen kymmenen vuoden takaiseen. Esim. siirtyminen nelipäiväiseen työviikkoon pakottaisi pienentämään volyymiä jo 20 %. Elinkeinoelämän luonnonvarojen kulutus ja liikenteen määrä vähenisi vastaavasti. Sodassakin hallittu vetäytyminen on yleensä viisaampaa kuin toivottoman taistelun jatkaminen.
Ajatus taitaa silti olla aikaansa edellä. Esteitä on monia, joista ihmisten ahneus ja oman edun tavoittelu varmaan niitä suurimpia. Nyt ihmiset ovat markkinataloutta varten. Mikä olisi sellainen talousjärjestelmä, jossa pääosassa olisivat ihmiset? Voimme vain kuvitella, millaisia innovaatiota ja luomuksia syntyisi, jos aikaa ja rauhaa elämiseen ja ajattelemiseen olisi nykyistä huomattavasti enemmän. Se olisi joka tapauksessa lähempänä minun käsitystäni hyvinvoinnista ja onnellisuudesta.
Jos tehtäisiin 4 h työpäivää, niin palkkakin liki puolittuisi. Monet eivät sitten söisikään kuin perunoita maksettuaan vuokran.
Joissakin hommissa neljä tuntia katoaa pelkkien sähköpostien setvimiseen.
Suurin ongelma nykyisessä tuotantokeskeisessä kultuurissa on, ettei ideointiin käytetty aika mahdu taulukoihin, joten se vaikuttaa liian usein tuottamattomalta. Syntyy tilanne, jossa on helpointa teeskennellä tehokasta, eli miellyttää byrokratiaa.
Usea työ saattaisi olla mielekkäämpää, jos voisi tehdä reilusti pitkiä päiviä, mutta vain eism. neljänä päivänä viikossa. Tai miten kuka räätälöisi itse parhaiten tuntinsa.
Nykymallinen virastoaukiolo ei ole tuottavin mahdollinen. Eikä edes toimivakaan, jos toimii kansainvälisellä alalla, tarkoittaen, että muilla aikavyöhykkeillä toimivat ihmiset ottavat yhteyttä oman kellonsa mukaisesti. Joillain aloillahan tämä on korvattu siten, että on oltava aina tavoitettavissa, mikä tarkoittaa käytännössä vapaa-ajan loppua.
Entäpä miten globaali kilpailu ja työajan lyhentäminen sopivat yhteen?
Sanoisin niin, että keskivertokansalaisen toimeentuloon vaadittava työmäärä on vakio, riippumatta tuottavuuden kasvusta. Loppupelissä ne pannaan kaikki joko näyttelemään tai välttelemään työntekoa tai kyttäämään noita edellisiä. Täyspäiväistä hommaa muuten jokikinen.
Näinhän se juuri menee maahanmuuttajia työllistettäessä. Kun yksi sukupolvi on käynyt koulut läpi, niin 30% lopulta oikeasti työllistyy kytiksi ja vastaava osuus kantakytistä siirtyy näytelmään tai lämpiöön. Työvoimapula on edelleenkin huutava, ja se johtuu aina ja vain siitä, että lämpiössä olo on liian mukavaa ja juomat liian halpoja.
Olisiko elämä hauskempaa… ?
Monille ei olisi!
Itsensä viihdyttäminen alkaisi käydä työstä. Masennus ja päihdeongelmat lisääntyisivät entisestään.
Ihmisellä on tarve tavoitteelliseen toimintaan ja meistä kaikista ei ole keksimään sitä itse. En ota siihen kantaa onko tämä tarve kulttuurinen vai sisäsyntyinen, mutta useimmilla suomalaisilla se on aika vahva.
Tavallinen autonkuljettaja Jäppinen käy työpäivän päätteeksi nostelemassa puntteja ja ryystämässä kaksi tuoppia karhua lähikuppilassa. Kun punttisalilta J. ulkoutuukin jo kello 14.00 tuoppien määrä ei jää kahteen. Alkoholin palamisaikaa on pidennetty neljällä tunnilla.
Jos kotona odottaa vain televisio, niin kyllä se päivä pitkäksi käy neljän tunnin työn jälkeen. Eivät kaikki koe tarpeelliseksi opiskella tai tehdä muutakaan henkisesti rikastuttavaa vapaa-aikanaan. Pienten lasten vanhemmillehan tämä sopisi, se on selkeästi hyötyvä ryhmä.
Muuten ajatus on jossain määrin elitistinen ja pohjautuu liian positiiviselle ihmiskäsitykselle.
Täällä palstalla hilluu ihmisiä, jotka eivät välttämättä seurustele lainkaan tavallisen rahvaan kanssa. BB:n voitti aikuinen nainen,kosmetologi-kampaaja, joka ei osannut määritellä sanaa pessimismi. Ja nyt ei kyseessä ollut mikään ekstakti määritelmä, vaan sana oli hänelle tuiki tuntematon.
Nyt en tietenkään halua sanoa, että juuri tämä nimenomainen ihminen ei osaisi ottaa iloa irti vapaa-ajastaan ja muutenkaan leimata tässä kouluttamattomia ihmisiä, mutta kyllä liika vapaa-aika monille olisi turhauttavaa ja epämielekästä.
Tommi Uschanov:”Sen sijaan ollaan tultu omituiseen huonoimpaan mahdolliseen maailmaan, jossa koneet ovat vieneet ihmisiltä työt, mutta jossa ihmisten aineellinen toimeentulo edellyttää yhä vieläkin, että myös he samaan aikaan tekevät ne samat koneiden heiltä viemät työt.”
Koneet ei vie kenenkään töitä. Ne vapauttaa resurssin tuottavampaan käyttöön. Se, että resurssia ei tarvitse käyttää samoin kuin ennen ei tarkoita, että sitä ei pidä käyttää ollenkaan.
Kaj Luukko: Markkinatalous jatkuvan kasvun tavoitteluineen on kasvattanut elintasoamme niin huimasti, että työpäivä on lyhentynyt puoleen noin 200 vuodessa.
Markkinatalous on talousjärjestelmä, jossa ihmiset ovat pääosassa. He saavat mitä haluavat.
Hämäläinen: Ne sopivat yhteen erinomaisesti. Globaali kilpailu on kilpailua tehokkuudessa ei volyymissä. Jos Suomessa onnistutaan tekemään enemmän vähemmillä resursseilla etumatka kilpailijoihin kasvaa. Ongelma on se, että ihmiset arvostavat materiaalista hyvinvointia vapaa-aikaa enemmän. Valtio ei voi käskeä ihmisiä muuttumaan.
Voi olla, että työajan lyhentäminen pakottaisi ennen pitkään myös täsmentämään joitain talouden alueen käsitteitä.
Esimerkiksi edellä joku totesi, että maatalous ei ole kannattavaa toimintaa taloudellisessa mielessä. Ei ole, ei Suomessa eikä monessa muussakaan maassa.
Kuitenkin se on siitä harvinainen toimialue, että sen tuotteet ovat välttämättömiä. Vaikka keksittäisiin tuhat kännyköihin perustuvaa kannattavaa liiketoimintaa, pitäisi ilmeisesti ravintoa tuottaa kuitenkin.
Liiketaloudellisen kannattavuuden ohella kannattaisi ottaa laajempia näkökulmia yleiseen keskusteluun. Silloin saattaisi olls hyötyä töitten jaottelusta esimerkiksi näin: 1. Välttämättömät työt, 2. Hyödylliset työt 3. Yhdentekevät työt ja 4. Haitalliset työt.
Esimerkkinä välttämättömästä työstä toimii varmasti juuri maatalous, haitallisesta työstä olen yleensä maininnut esimerkkinä formula-autoilun, joka tosin lienee rahataloudellisesti hirvittävän kannattavaa.
bertrand russellilla on aiheesta hauska kirjoitus ”in praise of idleness” (1932)
http://www.zpub.com/notes/idle.html
ehkä muutos ajattelutavassa voisi tapahtua sitä kautta, että annettaisiin työntekijöille mahdollisuus valita ensin kuuden tai seitsemän tunnin työpäivät kahdeksan sijaan. tällöin myös palkka olisi samassa suhteessa pienempi kuin työaika. luulisi, ettei tämä työnantajan näkökulmasta ole niin ongelmallista. monet varmaan tekisivät jopa samat työt lyhyemmässä ajassa ja pienentyneellä palkalla.
…monilla työpaikoilla ensiaskel tietysti olisi, että pudotettaisiin reaalinen työaika halukkaille edes siihen kahdeksaan tuntiin
minäkin olen elinan tavoin pelännyt, että monet rupeaisivat vain dokaamaan, jos vapaa-aika lisääntyisi.
mutta itse ainakin haluaisin ehdottomasti lyhyet työajat. en näe mielekkäänä tehdä pitkää päivää, kun opintotuki (+ sen asumislisä) riitti minulle jo suht hyvin elämiseen (ehkä pari sataa siihen päälle ois OK). tällaisia töitä en nyt maisterina kovin helposti tietenkään löydä. lähinnä toimittajan työ voisi tämmöinen omaa koulutusta jota kuinkin vastaava työ olla.
lisäksi kommuuniasumiseen pitäisi kannustaa ihmisiä. nyt yksin asuminen on sinkuille normi, mikä on vähemmän ekologista ja sosiaalista ja kalliimpaa.
Loistava aihe Osmo!
Olen itse omasta tahdostani tehnyt pari vuotta 6h työpäivää, joka samalla tarkoittaa 20%:n laskua bruttotuloissa. Kokemukseni tällaisesta järjestelystä ovat pelkästään positiivisia. En voisi kuvitellakaan myyväni vastaavalla nettotulojen lisäyksellä toista viikonlopun vapaapäivistäni (sitähän tuo 20% vastaa) työnantajalle.
Työpaikoillani järjestely on useimmiten aiheuttanut kollegoissa ihmetystä. Hyvin usein toistettu kysymys on ollut ”Miksi?”. Nopein ja helpoin tapa on ollut perustella kotona olevilla pienillä lapsilla, koska hyvin harvoin keskustelulle kokemastani elämänlaadun olennaisesta paranemisesta on ollut mahdollisuutta.
En osaa sanoa miten rahanahneus on onnistuttu iskostamaan ihmisille niin voimakkaaksi ajatukseksi. Suomalaista yhteiskuntaa ei mielestäni voi kutsua hyvinvointiyhteiskunnaksi, vaan pikemminkin meillä on suorituskeskeinen kilpailuyhteiskunta.
Minulla oli tänään mahdollisuus taas käppäillä suuressa puistossa Pekingissä (~17 miljoonaa asukasta). Matkustin puistoon fillarilla nauttien hyvistä kevyenliikenteen järjestelyistä. Tällä puistoreissulla pari tähänkin aiheeseen liittyvää asiaa tuli havaittua useita kertoja.
Ensinnäkin osallisuutta voi onneksi kokea moneen muuhunkin asiaan kuin työntekoon. Puistossa oli paljon ihmisiä pelailemassa lautapelejä isoissa porukoissa, lennättämässä leijoja, sekä nauttimassa talvipäivästä ystävien ja perheen kanssa muilla tavoin. Jos useammat Suomessa lyhentäisivät työaikaansa, syntyisi tilalle uskomattoman potentiaali muunlaiseen osallisuuden kokemiseen. Olen varma, että tilalle muodostuvat ajanviettotavat parantaisivat elämänlaatua enemmän kuin se osallisuus, joka nyt kohdistuu vain työntekoon. Muutos ei toki tapahtuisi yhdessä yössä, mutta siihen varmasti voitaisiin oppia, jolloin TV:n katselu ei olisikaan se paras vaihtoehto.
Toinen havainto taas oli se, että kun työt tehdään tehottomammilla välineillä, riittää tekemistä useammille. Yhtenä esimerkkinä tästä vaikkapa se, että tuohon lähistölle on rakennettu muutamia pilvenpiirtäjiä asuintaloiksi. Jotta ihmisten ei tarvitse kulkea kauas hankkimaan sisustus- ja remonttimateriaaleja, on läheiselle vapaalle tontille perustettu markkinapaikka erilaisille rautakauppa-alan tuotteille. Tuolta markkinapaikalta suurin osa isoista ja painavistakin kuormista kuljetetaan asunnolle polkupyörillä ja kaikkea tätä tekemään tarvitaan paljon porukkaa. Näky on mielestäni lähinnä uskomaton, mutta osallistumisen kokemista riittää monille, jopa touhua ihmettelevälle ulkomaalaiselle. Suorituskeskeisyys tällaisessa toiminnassa loistaa havaintojeni mukaan poissaolollaan, enkä usko ihmisten olevan yhtään onnettomampia.
Onko yksi osa haastetta se, että Suomessakin lähes ainoa käytetty vaihdon väline on nykyään raha?
Osmo – ei vastaväitteitä, mutta kuten muutamat muut jo yllä, määrittelen työajan vähän toisin. 40 000 tuntia, elämänmittaisena työaikana, riittää hyvin – vähempikin mahdollisesti.
Phantom of the Asteroid – kiitos Russell-linkistä.
Elinalla on pointtia. En nyt varsinaisesti vastusta Oden ideaa, mutta johtaisihan se neljän tunnin työaika minulla ja Jäppisillä todennäköisesti sellaiseen hillumiseen, jollaista ei vihreissä (eikä oikein missään muissakaan urbaaneissa ja koulutetuissa) piireissä liiemmin sympatisoida.
”Masennus ja päihdeongelmat lisääntyisivät entisestään.”
Ja avioerot.
T.Sipilä: Et vissiin pidä hyödyllisenä ihmisten halujen ja tarpeiden täyttämistä?
Käsittääkseni EU:ssa pyritään kehittämään ja saamaan käyttöön BKT:n rinnalle onnellisuutta ja elämän laatua kuvaavia komposiitti-indikaattoreita. Ehkä politiikan perustaminen elämän laadun parantamiseen veisi asioita oikeaan suuntaan.
Enhän minä asiasta mitään tiedä, mutta eikö siinä jo ole ongelman ydin, kun samankaltainen rahallinen arvo annetaan sekä materialle että pätkälle ihmisen elämää? Mitä jos nämä eivät olisi yhteismitallisia?
Kummallista olkiukkoilua monessa kommentissa. Ymmärtääkseni Osmo sen enempää kuin juuri kukaan muukaan ole vaatimassa neljän tai kuuden tunnin maksimityöaikaa yleismaallisesti, vaan lähinnä suurempaa vapautta ihmisille valita työaikansa, sillä oletuksella, että jos tätä vapaus olisi, useat ihmiset alkaisivat vähentää työaikaansa vapaaehtoisesti. Tämä työajan mahdollinen pieneneminen taas tietysti riippuu vahvasti työtehtävistä ja elämäntilanteesta. Joku haluaa tehdä viisituntista päivää, että on kotona kun lapset tulevat koulusta, joku ei pysty olemaan töistä viikkokaupalla pois, mutta haluaa tehdä vain kolme tai neljä päivää viikossa ja viettää pidemmät viikonloput mökillä, harrastamassa tai ravintolassa, joku raataa muutaman kuukauden projekteja ympäripyöreitä päiviä, ja projektin päätyttyä lähtee muutamaksi kuukaudeksi lepäämään thaimaaseen. Teoriassahan tämä on jo nyt mahdollista, mutta suurin hidaste tässä vaikuttaisi olevan kulttuuri. Jostain syystä työnantajat tuntuvat olevan haluttomia tällaiseen joustamiseen (mikä sinänsä on vähintäänkin kummallista, koska nimenomaan työnantajat ovat kovaan ääneen vaatineet työelämään joustoja. Ilmeisesti ovat kuitenkin tarkoittaneet vain työntekijän joustamista työnantajan pillin mukaan.)
Jos nyt Jäppinen ei keksi elämäänsä sisältöä, ja haluaa työskenellä 7,5 tuntia päivässä ja käyttää rahansa isompaan taulutelkkariin, niin ei sitä tässä kukaan ole kieltämässä.
”Sen sijaan ollaan tultu omituiseen huonoimpaan mahdolliseen maailmaan, jossa koneet ovat vieneet ihmisiltä työt, mutta jossa ihmisten aineellinen toimeentulo edellyttää yhä vieläkin, että myös he samaan aikaan tekevät ne samat koneiden heiltä viemät työt.”
Olen tottunut lukemaan Uschanovilta suhteellisen terävää analyysiä, mutta vaikka olen nyt lukenut tuon useampaan kertaan, niin joudun toteamaan, että tässä on jotain kummallista.
Nimenomaan aineellinen toimeentulo ei vaadi sitä, että ihmiset tekisivät yhtä paljon töitä kuin 1800-luvulla. Paljon 1800-lukua parempi elintaso (vaatteet, hygienia, ruoka, terveydenhuolto, lämmin asunto ja koulutus) on nyky-Suomessa saavutettavissa melkoisen pienellä työpanoksella. Se, että suurin osa ihmisistä jostain syystä haluaa välttämättä maksaa satoja euroja parin euron arvoisista (tuotantokustannukset ilman markkinointikustannuksia) lenkkareista, 10 euroa elokuvasta ilmaisen kirjaston kirjan sijaan, kymmeniä tuhansia euroja autosta kolmen tuhannen euron sijaan, on pääosin aineetonta hyvinvointia. Ja tuon aineettoman hyvinvoinnin tuottamiseen on valjastettu lähes koko yhteiskunta, ja sen aineettoman hyvinvoinnin saavuttamiseksi ihmiset joutuvat edelleen tekemmän täysipäiväistä työtä.
”Entäpä miten globaali kilpailu ja työajan lyhentäminen sopivat yhteen?”
Jos päätetään, että kukaan ei saa työskennellä yli 4 tuntia päivässä, huonosti. Jos ihmisille annetaan mahdollisuus valita, ne sopivat mainiosti yhteen. Mantra, jonka mukaan talouden pitää kasvaa, perustuu vain ja ainoastaan kyseenalaiseen oletukseen, että työllisyyden ei haluta pienentyvän. Jos tuo sallitaan, ei ole mitään syytä miksi talouden pitäisi kasvaa tai edes pysyä ennallaan.
”Jos tehtäisiin 4 h työpäivää, niin palkkakin liki puolittuisi. Monet eivät sitten söisikään kuin perunoita maksettuaan vuokran.”
Nämä varmaan sitten haluaisivat tehdä 7,5 tuntia päivässä, jotta saisivat sen jauhelihakastikkeenkin.
Minusta on kyllä varsin elitistinen tuo ajatus, ettei tavallisten duunarien työaika saisi lyhentyä, kun ”ne” käyttäisivät sen lisääntyvän vapaa-ajan kumminkin vain ryyppäämiseen tai muuhun lähes yhtä turhaan.
Olen ollut työelämässä yli 30 vuotta. Jokaisessa työpaikassa on tehty turhia tai vääriä asioita, joita joku on myöhemmin korjaillut. Hyvin suunniteltuna ja johdettuna puolet työajasta saataisiin pois lopputuloksen kärsimättä.
Sen jälkeen kun ryhdyin yrittäjäksi minun ei ole tarvinnut tehdä älyttömiä raportteja, joita kukaan ei lue tai muuta turhaa työtä. Työni on motivoivempaa ja vapaa-aikaa on enemmän. Keksimäärin neljän tunnin työaika ei kuulosta optimistiselta.
Käsittääkseni meillä on useita aloja, joissa liian pieni työntekijöiden (eli tehtyjen työtuntien) määrä on ainakin yleisen mielipiteen mukaan jatkuva ongelma. Sairaanhoitoon, vanhustenhoitoon ja koulutoimeen ihmiset tuntuvat haluavan lisää porukkaa töihin pienentämään ”asiakas/työntekijä”-suhdetta. Poliisejakin monet haluavat lisää. Ja mikäs siinä, ei luokkakokojen pienentämisellä, sairaanhoitajien lisäämisellä ja useammilla kotiapukäynneillä varmasti mitään negatiivisa vaikutuksia ole. Paitsi julkiseen talouteen, joidenkin mielestä.
Ongelmahan on se, että samalla kun alkutuotanto ja teollinen tuotanto on suhteessa halventunut, työvoimavaltaiset työt ovat suhteessa kallistuneet. Yhteiskunta ei kuitenkaan nähtävästi ole ollut valmis muuttamaan samassa tahdissa sitä, mihin työpanos eli käytännössä talouden kiertokulussa liikkuva raha suunnataan.
Monet työvoimavaltaiset työt ovat yhteiskunnan hoidettavaksi annettuja (kuten nyt mainitut koulutus ja terveys) ja niiden saaman suhteellisen työpanoksen kasvu tarkoittaisi käytännössä verojen nostoa. Mutta jos tuottavuuden kasvun tuoma arvonlisä napataankin yksityiseltä sektorilta pois sitä mukaa kun sitä kertyy kattamaan kasvavia julkisia menoja, sen tuottavuuden kasvun uskoo varmaan hidastuvan muukin kuin aivan änkyrä markkinaliberaali.
Taloustieteilijät, apua!
Riitta,
En oikeastaan tarkoittanut ”duunareita”, vaikka esimerkissä nyt sellaiset sattuivat olemaan.
Lähinnä tarkoitin ihmisiä, jotka tarvitsevat ohjattua toimintaa etteivät liikaa rupea kelaamaan elämän tarkoitusta ja murehtimaan olemattomista tekemisen puutteessa. Näitäkin on olemassa, vaikka se kuinka elitistiseltä kuulostaisi.
Enemmän kuin koulutus ja ammatti vapaa-ajan viettoon vaikuttaa tietysti perhetilanne.
Osmo aina hehkuttaa vapaa-ajan autuaaksi tekevää vaikutusta, mutta itse painaa kellon ympäri kuin pieni eläin. Eli en oikein ymmärrä, mistä tämä ajatus tulee, että hyvinvoiva ihminen tekee mahdollisimman vähän töitä.
Kaikki mahdolliset tilastot osoittavat, että työtön voi huonosti. Juo liikaa, sairastelee, on yksinäinen ja onneton…. Tietenkään tämä ei ole lineaarinen yhtälö eli liika työ on myös pahasta, mutta kyllä neljä tuntia tuntuu liian vähältä perheettömälle ihmiselle ainakin. Pää voi seota ja monilta sekoisikin.
”Lähinnä tarkoitin ihmisiä, jotka tarvitsevat ohjattua toimintaa etteivät liikaa rupea kelaamaan elämän tarkoitusta ja murehtimaan olemattomista tekemisen puutteessa.”
”Noita” löytyy kyllä ihan yliopistoistakin, jopa tohtoreita. Kitkuttelevat apurahoilla tai tuntiopetustöillä ja roikkuvat netissä, purkavat pahaa mieltään vaikka kirjoittamalla blogia.
Kaippa tuo vaaditun työn määrä pienenee kaiken aikaa. Ajattelisin niin, että yhteisöjen määrä tulee lisääntymään (internetissä tietty suureneva osa) ja yhteiseen kivaan annettu työpanos tulee olemaan se ihmistä palkitseva. Toimiihan tuo homma nykyäänkin… ei ihmiset joilla ei ole iltaisin tekemistä aina juo viinaa vaan esimerkiksi osallistuvat jonkin yhteisön toimintaan. Esimerkiksi wikin ylläpitoon, tekemällä kauniita taustakuvia muiden ihmeteltäväksi, järjestämällä lasten kerhotoimintaa, mitä nyt mieleen tulee.
Arvelisin, että ihmiset tuntevat velvollisuuttakin esim. Suomea ja sen apua tarvitsevia kohtaan… Jos ei ole palkkatyötä ja sinulle annetaan kaikki tarvittava, eikö nouse ajatus että voisi antaa jotain takaisin päin esim. käymällä moikkaamassa vanhuksia.
Avoimen lähdekoodin projekteissa tämä ainakin näkyy voimakkaana. Halu antaa jotain takaisin.
Eikö täälläkin ole toisteltu moneen kertaan, että kannustinta siirtyä hanttihommiin kortistosta ei oikein ole… ja silti osa ihmisistä ei jää kortistoon vaan tekevät hanttihommia. Pieni ajattelun muutos, että ilmaiseksi tehtävät työt on yhtä arvokkaita tai arvokkaampia kuin palkkatyöt. Joskus tulevaisuudessa harva elää kuitenkaan muulla kuin perusturvalla.
Vai onko minulla turhan ruusuiset ajatukset?
Jos elää tukiaisilla voi hyvinkin lyhentää työaikaa. Jos esim. ei huolehdi jätevesien puhdistamisesta (mikä olisi kallista ja työtä vaativaa) vaan kipataan puhdistamolietteet luontoon toimitettaviksi Itämereen sadevesien mukana, on hyvinkin mahdollista lyhentää työaikaa. Tätä tulevien sukupolvien rahoittamaa menetelmää on esim. Helsingissä käytetty menestyksellä.
Toinen tapa, jolla voi elää tulevien sukuolvien maksamilla tukiaisilla, on polttaa kivihiiltä ja jättää CO2-päästöjen aiheuttamat kustannukset jälkipolvien riesaksi.
Riitta,
Kyllä matala koulutus ja päihdeongelmat liittyvät toisiinsa. Tänään on asiasta isohko juttu Helsingin Sanomissa.
Sehän on oikein hyvä, että voi purkaa pahaa oloaan kirjoittamalla blogia. Joku vanhemman polven muurari ei välttämättä osaa, vaan viina virtaa ja nyrkki puhuu…
Totta kai kaikenlaisia ilmiöitä on ihan kaikenlaisissa ryhmissä, mutta yleisellä tasolla matalasti koulutetut ovat riskiryhmää. Ei tarvitse olla mikän sosiologi tämän tietääkseen.
Tällä hetkellä suomalaisten (virallinen) työaika on 1 700h/vuosi. Yhdysvalloissa työaika on 1 900h/vuosi ja Kiinassa sekä Intiassa 2 200h/vuosi. Suomessa tehdään siis ajallisesti vähiten työtä niin, että työntekijän kokonaisvuosikustannukset eläkkeineen, vakuutuksineen ja lomineen ovat todennäköisesti korkeimmat.
Jotta työaika voitaisiin puolittaa niin että työnantaja ei joutuisi perikatoon, ei kahden neljän tunnin työntekijän pitäisi tuottaa kokonaiskustannuksia enempää kuin yhden kahdeksan tunnin työntekijän. Tämä olisi hankalaa, ellei jopa mahdotonta, kun ajatellaan minkä määrän äitiyslomia, sairaslomia, koulutuskuluja ym. työntekijämäärän tuplaaminen generoisi.
”Sehän on oikein hyvä, että voi purkaa pahaa oloaan kirjoittamalla blogia.”
Näinpä. Voi jopa päästä valtuustoon 😉
Ongelma on pikemmin niin, että suurin osa oikeasti tarpeellisesta ihmistyöstä on julkisella sektorilla, joka on määritelty säästökohteeksi.
Mieheni on viimevuosina päässyt kahdeksantuntiseen työpäivään ainoastaan vapaapäivinään. (Nyt on kyllä palkkaamassa apua.)
Tämä blogikirjoitus tuli mieleen lukiessani tätä uutista: http://tinyurl.com/67zgma
Tuli vaan mieleen.
Tutkimus, suomalaiset tykkäävät tehdä pitkää työpäivää: http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/Suomalaiset+painavat+tyytyv%E4isin%E4+pitk%E4%E4+p%E4iv%E4%E4/119640
Kirjoittelin vuosi tai pari sitten Kanavaan arvion Soininvaaran kirjasta Vauraus ja aika. Sen voi lukea täältä:
http://www.artotukiainen.net/soini.html
Tämä on sekava vyyhti, jossa on hirveän paljon yksilökohtaisia preferenssejä ja elämäntilanteita (joku nauttii työstään ja haluaa tehdä sitä paljon, joku haluaa mieluummin rahaa kuin aikaa, joskus työn osittaminen on vaikeaa jne.), mutta yksi pointeistani oli, että tuottavuuden kasvun hedelmät eivät ole nykyään yhteistä hyvää, jota sitten voitaisiin jakaa kansalaisille lisääntyneenä vapaa-aikana. Tommi Uschanov ehkä viittoili yllä samaan tuossa yllä: ”Kun ajatellaan esimerkiksi 1800-luvun ja 1900-luvun alun kaunokirjallisuudessa ja muuallakin esiintyneitä futuristisia koneutopioita, niin on merkillepantavaa, kuinka niissä oletetaan aivan järjestään, että työn tuottavuus on kasvanut silloiseen nykyhetkeen verrattuna aivan huimaavasti – kuten se onkin – mutta että tämän työn tuottavuuden kasvun aikaansaama hyvinvoinnin kasvu tultaisiin jakamaan mekaanisen tasaisesti kaikille yhteiskunnan jäsenille – mikä tietenkään ei pidä paikkaansa. Saman oletuksen jakoivat yhteiskunnalliset kirjoittelijat Marxista aina Oscar Wildeen ja Keynesiin.” Soininvaara kuulostaa välillä siltä kuin haluaisi kuulua tähän porukkaan.
Jos asiaa tarkastellaan rahatalouden termein, tuottavuuden kasvun hedelmät ovat pitkässä juoksussa jakautuneet yllättävän tasaisesti. Onhan tulonjako sadassa vuodessa (Suomesssa) tasoittunut eikä eriarvoistunut. Asia voi näyttäytyä toisenlaisena, jos omnavaraistalouden arvo muutetaan rahaksi.
Arvo Tukiaisen arvostelua en ollut ennen nähnytkään. Se oli hyvin mielenkiintoinen. Suomessa on jostakin syystä tapana, ettei kirjailija saa arvostella arvosteluja, mikä tappaa keskustelun tehokkaasti. Olen Tukiaisen analyysin kanssa joistakin asioista kuitenkin niin selvästi eri mieltä ja koska erimielisyydxen aiha on olennainen, ajattelin tulevina päivinä analysoiuda arvostelua.