Netti uhkaa sanomalehteä vähän joka suunnalta. Uutiset ovat luettavissa verkossa nopeammin. Aamun Hesarista niistä uutisista, jotka ylipäänsä aion lukea, olen lukenut edellisenä päivänä jo puolet Hesarin ilmaisesta palvelusta. Enemmän kuin Sanomalehden lukua, netin uutistarjonta syrjäyttää televisiouutisia.
Luokitellut ilmoitukset siirtyvät pois paperille painetuista lehdistä. En ole kymmeneen vuoteen ollut ostamassa asuntoa. Tuona aikana postiluukustani on kolahtanut satoja kiloja asuntoilmoituksia, joita en tarvitse mihinkään Jos olisin ostamassa asuntoa, en etsisi sitä lehdestä vaan Oikotiestä. Netistä etsisin myös käytettyä venettä, jos sellaista tarvitsisin. Voi olla, että sekä asuntojen ja käytettyjen veneiden kauppapaikka siirtyy myös nettiin. Kenties Oikotiestä kehitetäänkin sellainen.
Luokitellut ilmoitukset sopivat nettiin, koska asiakkaalla on intressi ottaa kontaktia. Sen sijaan tavalla asiakas ei itse hakeudu ottamaan selvää siitä, onko Coca-Cola aito asia tai muusta sellaisesta, eikä asiakas osaa etsiä tietoa tarjolla olevasta uudesta tuotteesta. Tällaisenkin informaation kanavana netti voi vielä osoittautua lehteä tehokkaammaksi, koska se voidaan suunnata oikealle kohderyhmälle. (Varokaa vain, tännekin voi tulla mainoksia!)
Uusi Suomi yrittää kilpailla sanomalehtien kanssa nettilehden avulla ja on tiettävästi nostanut lukijamäärän jo Demarin yläpuolelle. Nettilehtien kasvua haittaa netin maksuttomuus. Mainoksilla rahoitettu nettilehti on kuin elokuva, jota pääsee katsomaan ilmaiseksi ja jonka tuotanto yritetään rahoittaa popcornia myymällä. Jos netissä olisi vaivatonta periä muutaman sentin mikromaksuja, nettilehdistä tulisi hyvä bisnes ja niiden taso nousisi kohisten.
Aamukahvipöydän ajasta Sanomalehden kanssa kilpailee lähinnä televisio, jota minun on vaikea ymmärtää, sillä onhan sisältö aika niukkaa lehteen verrattuna. Sinkku voi ryystää kahvinsa tietokeen äärellä, mutta perheen aamukahvipöytää ei oikein istu, että jokainen lukee omaa läppäriään. Entä elektroninen kirja? Tämä tulossa oleva näyttömuoto voisi sopia myös aamun lehden selaamiseen. Ei tarvitsisi kaataa hehtaareittain metsää eikä lehdenjakajan rämpiä aamuyön räntäsateessa.
Enempää perustelematta sanon vielä, että vielä enemmän kuin Sanomalehteä, netti uhkaa iltapäivälehtiä – ja tältä kilpailulta suojautuakseen iltapäivälehden siirtyvät yhä enemmän tirkistelyjournalismin suuntaan.
Epäilemättä painettu sana, varsinkin päiväkohtainen uutistarjonta paperiversiona, alkaa olla tulossa elinkaarensa laskevalle osuudelle.
Uskon näin siitäkin huolimatta, että olen muutaman vuosikymmenen ajan hankkinut niukan mutta vaatimattoman toimeentuloni graafisen viestinnän alalta.
Paperin kulutuksen väheneminen on kuitenkin sinänsä ihan positiivinen asia, samoin esimerkiksi painotuotteitten kuljetuksen ja jakelun aiheuttaman energiankulutuksen lasku.
Pitäisi vain saada jostain perusteellisia laskelmia eri vaihtoehtojen todellisista ympäristövaikutuksista. Nämä kannettavat esimerkiksi ovat todella käteviä moneen viestintätoimeen, mutta niitten kestoikä laitteina lienee aika lyhyt.
Paperilehti on omalla tavallaan käytännöllinen, mutta aika nopeasti oppii asioita lukemaan sujuvasti myös päätteeltä, vaikka tietokoneiden tullessa yleiseen käyttöön tätä epäiltiin lujaa ja pienetkin tekstit piti tulostaa lukemisen helpottamiseksi.
Tuo mainonnan rahastaminen netissä on vaikeaa, koska esimerkiksi elintarvikeketju voi hoksata, että ruokatarjouksista kiinnostuneet ihmiset hakevat ne firman sivuilta yhtä helposti kuin nettilehden silmäkulmista.
Koko viestinnän kenttä saattaa muuttua dramaattisesti ja nopeasti.
Kehtyksessä on ainakin yksi hiukan huolestuttava piirre. Kun jokainen voi valita vastaanottamansa viestit halujensa mukaan, saattavat olennaiset tiedot mennä kokonaan ohi entistä helpommin.
Takavuosina kun YLEn pääuutislähetys tuli samaan aikaan molemmilta kanavilta, ei ehkä olisi ollut mahdollista, että suuri osa kansasta ei tiedä, mitkä puolueet ovat maan hallituksessa.
Muuten olen sitä mieltä, että radio se vasta hieno keksintö on.
(Älä etsi Oikotiestä! Etuovessa ovat kaikki mitkä Oikotiessäkin, mutta Oikotiessä ei ole kaikkia mitkä ovat Etuovessa. Samoilla hakuehdoilla Oikotie löytää kymmenen, Etuovi 22 myyntikohdetta.
Nimim. Asunnonostossa 🙂 )
Väität ”Jos netissä olisi vaivatonta periä muutaman sentin mikromaksuja, nettilehdistä tulisi hyvä bisnes ja niiden taso nousisi kohisten.”
Perustatko väitteesi johonkin tutkimuksiin?
”… tulisi hyvä bisnes” edellyttäisi että ihmiset noita maksuja olisivat halukkaita maksamaan. Ovatko? Jos maksut olisivat isot halukkaita olisi ehkä vähän ja jos maksut olisivat pienet (mikromaksuja?) niin ehkä bisnes ei ehkä niin hyvä olisikaan.
Ja nousisiko nettilehtien taso nykyisestä? Miksi se sitä tekisi?
Muistaakseni Iltalehti kokeili muutama vuosi sitten maksullisuutta mutta silti avasi jonkin ajan kuluttua osan maksullisista sivuistaan. Ja jätti maksullisuuden taakseen vain painetun lehden mehevimmät lööppijutut.
Käsitykseni on, että ainakin toistaiseksi tulot koostuvat pääosin maksullisesta paperilehdestä.
Netin rooli tuntuu olevan medialle edelleen hakusessa. Mukana ollaan varmuuden vuoksi ja haistelemassa ilmaa. Ettei jäädä kilpailijoista jälkeen.
Netin sisällön maksulliseksi saaminen nousee säännöllisesti pintaan. Mikä on se tulevaisuuden ”killer application” jolla mediatalot tulevat hakkaamaan tulevaisuudessa rahaa on ehkä vielä keksimättä.
Ja mitähän tarkoitat sanomalla ”.. saattavat olennaiset tiedot mennä kokonaan ohi …” ja sitten perään toteamalla että suuri osa kansasta ei tiedä mitkä puolueet ovat maan hallituksessa. Missä tuo sanotaan että tuo on olennaista tietoa? Kyllähän se jonkinlaiseen yleissivistykseen kuuluu mutta kyllä minä olen monta kertaa joutunut miettimään onko meidän todella pakko lähes joka uutislähetyksessä saada päivän annos Vanhasta ja Kataista. Vai onko uutislähetyksen tehtävänä toimia hallituksen propagandaviestimenä tai muuna vallanpitäjiä palvelevana mielipidemuokkaajana?
Täsmennyksenä totean että kaikki edellä esitetty on vain mielipiteitä.
Netti myös uhkaa tiedon monopoleja, esim. Yle ja Sanoma-konserni eivät voi enää entiseen malliin kontrolloida ihmisten äänestyskäyttäytymistä. Eräskin tuleva kaupunginvaltuutettu meni komeasti läpi bloginsa avulla, ja ainakin Osmo S. sai ääniä bloginsa (ja osin kyllä myös kirjojensa ansiosta).
Lehdistä lukemalla tämä ensin mainittu tuleva kaupunginvaltuutettu vaikuttaa asehullulta, jolla on häntä mestarina palvova rasistinen fanijoukko. Vähän kuin joku uusi führer.
Osmosta on lehdissä uutisoitu vähän totuudellisemmin.
”Voi olla, että sekä asuntojen ja käytettyjen veneiden kauppapaikka siirtyy myös nettiin.”
On jo. Niin kuin itsekin toteat. Ihmettelen lähinnä sitä sitkeyttä, jolla paperilehden asunto- ja automainoksia jaksetaan (eräänlaisena imagomainontana, jotta muistutettaisiin niistä ”tarpeista”) kantaa kotiin – sen kustannukset eivät kaikesta päätellen ole ylipääsemättömiä.
”Varokaa vain, tännekin voi tulla mainoksia!”
Joopa. Odotamme mielenkiinnolla. Joko on kohderyhmäanalyysi tehty ja sopivat mainostajat (sopiva propaganda?) valittu?
”Jos netissä olisi vaivatonta periä muutaman sentin mikromaksuja, nettilehdistä tulisi hyvä bisnes ja niiden taso nousisi kohisten.”
Tulee tapahtumaan kymmenen vuoden sisällä. On tietysti jo käytössä, mutta maksujako on karkeampi, ja samalla rahalla saa luettavakseen koko ”päivän lehden”. (Käsite ”päivän lehti” tulee kyllä epämääräistymään entisestään.)
”Entä elektroninen kirja?”
Tulee yleistymään selvästi (wifi-yhteydellä) ensi vuosikymmenen aikana, mutta en lähde ennustamaan varsinaisen läpilyönnin ajankohtaa ”joka kodin” aamupöytään.
”Enempää perustelematta sanon vielä, että vielä enemmän kuin Sanomalehteä, netti uhkaa iltapäivälehtiä.”
IS jo mainostaa huomenna uusiutuvansa = Netti ”ajan hermolla”, so. uutisvirtaa. Paperilehti ”kertoo enemmän tarinoita” – jotain puhuivat taustoista ja terveysuutisista. Edellämainittu kuulostaa siirtymältä (kevyen, päivittäisen) aikakaus- / lifestyle-lehden suuntaan.
T.Sipilä: Taannoinhan oli laskettukin paperilehden ja netistä luettujen uutisten ”ympäristökuormitusta” tietyin oletuksin (montako minuuttia lehden lukuun käytetään, jne.).
”Kehtyksessä on ainakin yksi hiukan huolestuttava piirre. Kun jokainen voi valita vastaanottamansa viestit halujensa mukaan, saattavat olennaiset tiedot mennä kokonaan ohi entistä helpommin.”
Tämä pirstoutuminen on olennainen huomio, josta on kauan puhuttu. Valtaosalla sen ”mediatietoisuuden” siitä huolimatta edelleen määrittää pitkälti televisio (vaan ei välttämättä pelkästään television uutistarjonta).
Säestän tässä Osmon hyvää kirjoitusta tuoden mukaan hiukan liiketoimintanäkökulmaa.
Sanomalehden tulevaisuus näyttää huonolta, koska medialiiketoiminnassa painetun lehden kannattavuus on laskussa. Levikkien ja ilmoitustulojen trendi on huono Osmon mainitsemista syistä.
@T.Sipilä – netti on tuonut uusia, entistä tehokkaampia ratkaisuja mainontaan ja ilmoitteluun, erityisesti hakukoneisiin liittyvässä avainsanamainonnassa – koskaan mainonta ei ole vielä ollut näin hyvin kohdennnettua! Osmon kirjoitus sisältää hyviä esimerkkejä. Siksi mainostulot eivät netistä lopu ainakaan vähään aikaan.
1800-luku oli sanomalehden kulta-aikaa. Tehokkaiden painokoneiden myötä siitä tuli tiedonvälityksen tehokkain muoto. Tehokkuuden ydin oli pakata yhteen pakettiin laaja valikoima eri informaatiota, joka laajalevikkisenä jaeltiin hyvällä peitolla lähialueelle, yleensä kaupunkiin.
Television ja netin myötä sanomalehti on menettänyt kaikki etunsa nopeana tiedonvälittäjänä. Laajasta sisällöstä on tullut rasite toimituksen korkean kustannusrakenteen vuoksi. Printtisanomalehden on vaikea tavoittaa yleisöään nettijulkaisuihin verrattuna – sen sisältö joutuu miellyttämään liian laajaa kirjoa lukumieltymyksiä. Printti ei myöskään pysty tukemaan videosisältöjä. Printin viimeisenä puolustuslinjana on mukava luettavuus. Ennustan, että paperimuodon edut säilyvät parhaiten julkaisuissa, joiden sisältöä pidetään kauttaaltaan laadukkaina – laatukirjoissa ja parhaissa aikakauslehdissä. Sitä vastoin päivittäisprintti kuihtunee ajan myötä.
Tästä aiheesta löytyy paljon hyviä kirjotuksia:
http://www.economist.com/opinion/displaystory.cfm?story_id=7830218
http://sethgodin.typepad.com/seths_blog/2008/11/watching-the-ti.html
Vierastan ajatusta, että nykysanomalehtiä pidettäisiin hengissä tukemalla niitä julkisrahoituksella, tarvittaessa vuosi vuodelta enemmän. Nyt voisi olla paikallaan uudelleenarvioida se, miten parhaiten verovarat suunnataan YLEn tärkeimpään tehtävään – laadukkaiden kansallisten mediasisältöjen tuottamiseen. Ja se, onko printtisanomalehden jakelu tärkeä linkki kansallisen tiedonvälityksen turvaamisessa.
Kirjojen tulevaiuus on tässä. (Siis kaikki mahdolliset Stephen Kingin kirjat torrenttina)
http://thepiratebay.org/torrent/4532662/Stephen_King_(Bibliography_1974_-_2008)_Complete_collection
Nykyinen kustantajien politiikka on yrittää jyrätä lakeja, joilla ylläolevan rivin julkaiseminen olisi laitonta.
Järkevämpää olisi tietty panna kirjat CD-levylle ja myydä sitä. Mä ainakin maksaisin valmiista 120 kirjan kokoelmasta satakakskyt euroa. Siis euron per kirja, siis melkein saman kuin pulp-versiosta. Jos CD-levyllä olisi uusin suomalainen kirjallisuus, voisin maksaa kaksikin euroa.
Vaikka en Vihreiden puolueeseen kuulukaan tai heitä ole äänestänyt, ajattelen nostaa tässä kuitenkin ympäristönäkökulman esille pienen omakohtaisen esimerkin avulla.
Itse autoilen pääkaupungissa lähes päivittäin, koska joudun viemään lapsiani päiväkotiin ja kouluun. Joudun siksi, että julkista liikennettä käyttämällä menisi päivästä vähintäänkin tunnin verran enemmän liikenteessä ja tämän ajan käytän päasiassa työntekoon sekä jossain määrin perheen kanssa yhdessäoloon.
Tästä autoilusta tulee aika tavalla syyllistetyksi, kun tiedotusvälineissä käydään läpi sen ympäristövaikutuksia. Samanlaista analyysiä ja vaihtoehtojen hakemista en ole nähnyt Soininvaaran esille nostamassa sanomalehtiasiassa missään. Ymmärrettävää tietysti on, että sitä pohdintaa ei löydy sanomalehdistä.
Kun vain miettii sitä ketjua, joka liittyy sanomalehden painamiseen ja toimittamiseen kotiin sekä jätepaperin roudaamiseen takaisin paperintuotantoon, alkaa tuntua aika pahalta. Jos on joskus käynyt paperitehtaassa, on mielikuva siitä, kuinka paljon sähköä ja vettä jo pelkästään paperin valmistamiseen kuluu. Jakelusta ja jätepaperin keräämisestä tulee sitten autoilua varmaankin aika lailla sama määrä kuin minulla päivittäisten asioitteni hoitamisessa.
Joku aika takaperin sanomalehdille jaettiin vielä jakelua varten tukea mutta tästä on sentään kai jo luovuttu?
Tuntuu mahdottomalta, että harjoittamani pienimuotoinen autoilu voisi saastuttaa ympäristöä enemmän kuin vuosia sitten tekemäni päätös lopettaa sanomalehtien tilaaminen.
Jotenkin tuntuu vain siltä, että nämä asiat eivät ole yhteismitallisia. Kärsinkö turhaan pahaa oloa vai pitäiskö minun tuntea itseni ympäristösankariksi verrattuna sanomalehteilevään naapuriini?
Joku tilasto lähiajoilta oli, että 100000 suomalaista ei katso enää televisiota. Kuulun heihin. Se kevyt hömppä, mitä teeveestä tulee, kiitos ei.
Painettu sana kiinnostaa edelleen, myös paperiversiona, mutta niiden mainokset, kiitos ei. Jos joku tietty tuote kiinnostaa, se löytyy netistä.
Ja tämä se taitaakin olla lehtien ja mainosteeveen tuho eli ihmiset hakevat tuotteet ja niiden hinnat vähitelen netistä. No, ei ehkä päivätavaroita, mutta paljon muuta.
Tässä Jounin kirjoituksessa voi muuten olla selitys televisio-ohjelmien laadulliseen kehitykseen. Se, mainonta, joka kohdistuu nettiä käyttävään väestöön siirtyy sinne ja televisioon jää se mainonta, joka kohdistuu niihin, jotka eivät hae informaatiota netistä. Niinpä myös mainosrahoitteisen ohjelmiston pitää houkutella tätä joukkoa…
Teemu K: ”Netti myös uhkaa tiedon monopoleja, esim. Yle ja Sanoma-konserni eivät voi enää entiseen malliin kontrolloida ihmisten äänestyskäyttäytymistä. ”
Tässäkin suhteessa, siis tiedonsaannin demokratisoijana, netti on täysin kirjapainotaidon veroinen historiallinen keksintö. Enää ei pysty toimittaja leikkaamaan lausetta irti asiayhteydestään kun blogista voi käydä tutkailemassa mitä haastateltava kenties todellisuudessa yritti saada sanotuksi.
Suurempi syy kuin netin ilmaisuus tiedonlähteenä on itselleni että sen kautta on usein pääsy suoraan värittymättömälle tiedon lähteelle. Paperinen lehti on yhä miellyttävämpi käyttöliittymä kuin tietokone, ja olisin yhä edelleen valmis maksamaan oleellisen tiedon suodattajalle ja tiivistäjälle (jollaisia toimittajiksi kutsutaan) OLETTAEN että he osoittautuvat saamansa vastuun arvoisiksi. Erityisesti surettaa Hesarin nopea laadullinen alamäki, ja on vihoviimeistä että Suomen monopolisoituneilla lehtimarkkinoilla toistakaan yhtä laaja-alaista vaihtoehtoakaan ei ole. Pitänee tilata vaikkapa the Guardian, josta suuren maailman asiat selviävät, mutta harmi ettei samasta lehdestä voi sitten lukea Suomen tai pääkaupunkiseudun tapahtumista.
Kurjistumisen ensi merkkejä olivat joitakin vuosia sitten alkaneet NYT-liitteen pilkkakirjoitukset jotka vaikuttivat kuudesluokkalaisten koulukiusaajien tekemiltä, ja joita puolustettiin samalla huumorikortilla kuin millä esim. T. Lohmanin vihaajaryhmä selittelee omia tekemisiään. Sitten HS:n sivuille (näkyvämmin toki nettiversioon) alkoi ilmestyä kaiken maailman BB- ja Idols-aiheisia metauutisia, ja nyt on alkanut paljastua erilaisia poliittisluonteisia väritystemppuja. Viimeisin niitti on tämä Halla-Aho jupakka; vaikka en miehen mielipiteistä ensikuulemalla pidäkään, niin ainakin hänellä pitäisi olla oikeus saada äänensä vääristymättömänä kuuluviin ja ottaa kritiikki niskaansa vain siitä mitä hän ihan oikeasti on ajamassa. Kävin eilen ensi kertaa uteliaisuuttani herran blogilla, ja kyllä hän sen verran asiallisesti kirjoittaa että kaverille pitää pystyä yhtä asiapohjalta argumentoimaan vastaan.
Olen vähän eri mieltä siitä Osmon arviosta että ensimmäisenä netti uhkaa iltapäivälehtiä; päinvastoin luulisin että tirkistelyjournalismin tuotteille löytyy vakaa kuluttajakunta. Ehkä Sanoma Oy:kin on havainnut netistä aiheutuneen HS:n lukijamäärän rapistumisen, ja ohjaa lehteä tietoisesti kohti määrältään turvallisen vakaata hömpänkuluttajajoukkoa joka ei tule pakenemaan nettitarjonnan ääreen? Vähän niinkuin vuodon saanut laiva ajetaan turvaan matalikolle? Ainakin NYT-liitteen lukijapalautteessa on ollut sekä ilkeilyartikkeleja kiittäviä että moittivia kirjoituksia, mutta näiden puheenvuorojen käyttäjät kuuluvat mielestäni eri lukijasegmentteihin jotka eivät välttämättä tule viihtymään yhden ja saman lehden ääressä. Ilkeilyartikkeleista nauttiville on jo Iltalehdet ja Seiskat sun muut, mutta niille jotka kaipaavat tasapuolista ja analyyttistä kirjoittelua tärkeistä asioista … onko heille jäämässä enää sopivasti valikoidut blogit?
Mielestäni kysyntää nimenomaan laatulehdelle olisi, sijaitsee se sitten fyysisesti paperilla tai palvelimilla. Maailmasta kuuluu ja siellä tapahtuu niin paljon että asioita suodattava ja tiivistävä henkilö on palkkansa väärti.
Jouni: ”Joku tilasto lähiajoilta oli, että 100000 suomalaista ei katso enää televisiota.”
Osmo: ”Tässä Jounin kirjoituksessa voi muuten olla selitys televisio-ohjelmien laadulliseen kehitykseen.”
Luultavasti TV-mainonnan dynamiikkaan on ollut kätkeytyneenä jo pitkään tämmöinen itseään ruokkivan kierteen mahdollisuus, ja analogisten lähetysten loppuminen oli sysäys joka käynnisti vyöryn. Meidän perheestä lähti TV kun analogiset loppuivat kaapeliverkossa. 100 000 on tosin vielä melko pieni määrä, ja onkin hyvä kysymys jatkuuko TV:istä irtautuminen (jollakin vauhdilla) edelleen vai joko vyöry ajautui kyllästymispisteeseensä.
Sanomalehtibisneksellä on edessään ns. innovaattorin dilemma (wikipedia:innovator’s dilemma). Uusi teknologia on mahdollistanut uutispalvelun tuottamisen erittäin edullisesti, paljon halvemmalla mihin printtilehti pystyy.
Tällaisessa tilanteessa vanha toimija ei yleensä kykene reagoimaan, koska sen kulurakenne on raskas, uuden bisneksen tuotot häviävän pienet verrattuna vanhan bisneksen tuottoihin ja onnistuessaan lehti alkaisi itsensä pahimmaksi kilpailijaksi ja kannibalisoida omaa bisnestään.
Olen siis Osmon kanssa eri mieltä siitä että mikromaksut tekisivät nettilehdistä hyvää bisnestä. Uutisbisnes on teknologian ansiosta mullistunut täysin, eikä sitä voi enää saada samanlaiseen kulurakennemuottiin jolla perinteiset sanomalehdet toimivat.
Käytännössä harvasta suomalaissta mediayrityksestä löytyy riittävän kovan tason johtajia, jotka kykenisivät kääntämään tilanteen edukseen, koska se edellyttäisi oikeaa visiota uudesta liiketoiminnasta eikä vain paniikissa tehtyjä uhkaavien kilpailijoiden yritysostoja tai vaikkapa blogien mustamaalaamista.
Se millä lehdet kykenisivät kilpailemaan nettilehtien kanssa on journalistinen laatu sekä uskottavuus. Molemmat ovat pysyviä kilpailuetuja, joita on hankalaa ja kallista synnyttää. Mutta esimerkiksi HS on valinnut täysin päinvastaisen tien: se yrittää kilpailla netin ja telkkarin kanssa viihteellisyydellä. Nyt-liitteet, Viihdeuutiset jne. kertovat tästä kehityksestä.
Samalla HS:n uskottavuus on ropissut ja journalistinen laatukin vaikuttaisi subjektiivisen mielikuvani mukaan laskeneen viime vuosina roimasti. Käsittääkseni muutoksia on tehty enimmäkseen kustannustehokkuuden nimissä. Tyhjänpäiväinen sisältö onkin paljon edullisempaa tuottaa kuin oikea toimitettu materiaali.
Itse lopetin HS:n paperiversion tilaamisen kolmisen vuotta sitten ja aika monet nuoret koulutetut ystäväni ovat tehneet viime vuosina samoin.
Sanomalehtien bisnesmallihan perustuu vanhan kaavan mukaan 80-20 -sääntöön, eli 80% tuloista tulee mainostajilta ja 20% lukijoilta. HS:n strategiaa on tämän valossa helpompaa ymmärtää, kun tajuaa että sanomalehden asiakas ei ole lukija vaan mainostaja, ja sanomalehti ei myy uutisia vaan lukijoita.
Tärkeintä lehdelle ei siksi olekaan sisällön laatu (mitä se ikinä tarkoittaakaan) vaan se ettei sisältö karkota lukijoita. Lehti ei voi esimerkiksi uutisoida sellaisia näkökulmia, jotka ovat lukijoiden maailmankuvan vastaisia, koska lukijat lopettavat tilauksia sankoin joukoin. Näinhän kävi esimerkiksi Suomen Kuvalehdelle Smash Asem -kirjoituksen jälkeen. Kirjoituksessa arvosteltiin poliisin toimia. SK:n lukijat ovat konservatiivisia, joiden maailmankuvaan ei sovi poliisin kritisointi.
HS on tosin syyllistynyt toiseen strategiseen virheeseensä kun toimittajakuntaan on palkattu niin paljon epälyllisiä vihervasemmistolaisia toimittajia. Vaikka minullakin on vihervasemmistolainen arvomaailma, HS:n toimituksellinen linja silti tökkii pahasti.
Lehden laatuahan on helppo tarkastella. Jokainen pystyy ammatin, koulutuksen ja harrastusten pohjalta miettimään kuinka hyvin sanomalehti osaa näistä aiheista kirjoittaa. Sen jälkeen yleistää tämän vaan koskemaan kaikkia aiheita. Tällä ajatusleikillä tajuaa nopeasti, ettei yleispäivälehti ei kykene kirjoittamaan mistään asiasta asiantuntevasti. Itse asiassa asiantuntemus on yleensä niin heikkoa, että sanomalehden lukemisesta voi olla jopa haittaa!
Sanomalehden lopettamisen jälkeen olen huomannut että Thomas Jeffersonin lainaus siitä että ihminen joka ei lue mitään on paremmin perillä asioista kuin ihminen joka lukee pelkkiä sanomalehtiä.
Mikko Kiviranta, itsekin olisin valmis maksamaan hyvinkin kotimaisesta laatulehdestä.
Ristiriitaisesti mainostaja tavoittaa netissä helposti rajatun kohdeyleisönsä, friikki voi jopa katsoa oikein kohdennetun mainoksen informaationa eikä tuputuksena.
Toisaalta ainakin minusta on tullut juuri uusien mahdollisuuksien vuoksi oikea mainosagnostikko. Oikeianlaisella selaimella ja filtterillä saan suodatettua kaiken riivaavan kaupallisen vilkkuvan täyhkän. Luen sujuvasti nettilehdet mutta en näe mainoksia.
Televisiota ei voi katsoa monesta syystä. Mainoksien ja keskimääräisten ohjelmien tasoa ei jaksa kukaan. Toisaalta netistä löydän sattumanvaraisia ohjelmavalintoja ja videovuokraamoja selvästi paremmin haluamani ohjelma.
Toisaalta saatan ostaa paksun ja hyvälle paperille painetun monoclen tai kuvalehden. Ihmettelen kauniita valokuvia ja punnittuja mielipiteitä lennossa tai nojatuolissa. Konserttitunnelmaankin haluan toisinaan päästä ja saatan maksaa kolmen albumin hintaisen lipun tosta vaan.
Copy-paste-sukupolvi muuttaa kaikein, ennen pitkää. Mainokset pysyvät ja taiteentekijöille riittää rahaa, jos suhtaudumme avoimesti ja kokeilevasti uusiin medioihin. Liian paljon on vanha-uusi-ajattelua, haluttaisi pitää jostain vanhasta ja ”hyvästä” kiinni, mutta samalla katsotaan sivusta miten markkinat avautuvat uusille jutuille.
T.Mykkäselle
Ympäristön kannalta paperi- ja sähkölehtien erot eivät ole lainkaan yksiselitteisiä. Hesari julkaisi ruotsalaisen tutkimusten tuloksia tästä aiheesta alkusyksystä. Johtopäätös oli se, että mitä pidempään lehteä lukee – sen ympäristöystävällisempää on käyttää paperista. Raja meni puolen tunnin kohdalla..
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Verkkolehti+voi+olla+ymp%C3%A4rist%C3%B6lle+paperista+tuhoisampi/1135239179527
Itse en ole luopunut paperisesta, mutta sähköinen on vienyt tilaa telkkarilta.
Sanomalehdet ovat selvästi hiipumassa. Tähän on useita syitä.
1- uusia paperikoneita ei rakenneta suomeen. Sanomalehtipaperia tuodaan koko ajan enemmän Venäjältä Suomeen. Kotimaiset eivät ole hintakilpailukykyisiä
2- Suomalaisia sanomalehtipaperikoneita on suljettu. Summa ja Kajaani on pantu kiinni. Kaipola ja Varkaus ovat jäljellä
3- energian hinnan nousu kurittaa erityisen kovasti suomalaisia sanomalehtikoneita johtuen energiaintensiivisestä hierreprosessista
4- sanomalehti ei kehity riittävän nopeasti. Viimeisin merkittävä innovaatio oli 4-väripainatus. Tarvittaisiin innovaatioita energiakustannusten ja kuljetuskustannusten painamiseksi alas
5- kirjapainoala hiipuu samassa suhteessa kuin sanomalehtipaperiteollisuus
6- nettilehtikonsepti edistyy. Ruotsalainen Aftonbladet on tässä suhteessa johtava tekijä pohjoismaissa, Englannissa The Sun. Suomessa tullaan perässä mutta Iltalehti on jo aika hyvä
7- Nettilehden sisältötarjonta (eli valikoima sivuilla) on ylivoimainen paperilehteen verrattuna
Mainitut syyt muutokseen liittyvät siis lähinnä sisältötarjontaan ja kustannusrakenteeseen. Ennustan, että kun mainostamiseen löytyy hyvä nettikonsepti, paperilehdelle koittavat vaikeat ajat.
@Ville Teittinen – kiitos linkistä ruotsalaistutkimuksen hesarijuttuun paperin vs. nettilukemisen ympäristökuormituksesta. Katsoin myös aiheesta käydyn keskustelun. Vaikuttaa siltä, että tutkimuksen oletukset olivat vääristyneitä. Tässä lainaus keskustelusta:
Onpas ruotsalaisilla melkoiset tietokoneet. Googletin paperin ja katsoin millaisia arvoja tietokoneelle oli käytetty. Paperissakin tunnustivat että arvot olivat hatusta vedettyjä oletukseja. Tietokone oletettiin sähkönkulutukseltaan olevan järeimmästä päästä pöytäkoneita (160W selailukäytössä), ja vielä suurella kuvaputkinäytöllä (120W).
Puolet tietokoneista lienee nykyään läppäreitä (20-40W) ja pöytäkoneetkin kuluttanevat keskimäärin alle puolet oletetusta varsinkin kun suuressa osassa on jo vähävirtaisemmat litteät näytöt.
Helpottavaa oli se, ettei kummankaan vaihtoehdon hiilijalanjälki päässyt lähellekään esim. työmatka-autoilun kuormaa.
Mahtaisiko Hesarin C02-jalanjälki olla kuitenkaan vain 28 kg vuodessa per lukija, kuten tutkimus esittää keski-Euroopan arvoksi? Eikös nuo vuoden n. 340 numeroa jo paina yksistään yli 60 kiloa, enimmäkseen hiiltä? Painotyö ja kuljetukset päälle… Suomessakin tutkimuksen julkaisi forest.fi ja Helsingin Sanomat. En ole vakuuttunut neuraalisuudesta.
Netissä kiersi taannoin uutinen uudesta innovaatiosta, näyttölaite joka ei kuluta sähköä, jossa on intuitiivinen käsipohjainen käyttöliittymä, joka omaa ylivertaisen näyttötarkkuuden ja voidaan valmistaa uusiutuvasta puusta…
Pointti on se, kuinka kustantaja saa rahansa. Sanomalehdet, oppikirjat, musiikki. Näitä kaikkia voidaan tuottaa ja tuotetaankin aika kevyellä kustannusrakenteella. Vanhat kustannustalot eivät ole oikein vielä löytäneet keinoa, miten siirtää vanha kannattava bisnes uuteen toimintaympäristöön. Niiden organisaatio on niin jäykkä, että tuskin ehtivät keksiäkään.
Kun se rahastuksen malli löydetään, uudet toimijat rynnivät markkinoille. Uskoakseni vanhatkin toimijat jäävät (Södika, Otava, Sanoma, Warner…) mutta kapenevin osuuksin.
Musiikkipuolella tämä on jo nähtävissä – perinteisin romaanien painaminen tullee viimeisenä. Mutta tulee.
Vastoin kustannustalojen väitteitä, en hetkeäkään epäile, etteivätko itse luovan työn tekijät saa edelleenkin palkkaansa: toimittajat, kirjailijat, oppikirjan tekijät ja muusikot.
Ainoa, mikä ehkä jää nuolemaan näppejään, on se hemmetinmoinen organisaatio siinä välissä.(Esim. kriitikkokunta voi jopa lihoa: tarvitaan portinvartioita, kun isojen talojen markkinointiorganisaatiot eivät voi hoitaa ajattelua puolestamme.)
Touko Mettinen
Kirjan kuolemaa on ennustettu jo kauan. TV:n piti syrjäyttää radion, mutta radiokanavia on enemmän kuin koskaan. Useimpien laadussa ei tosin ole kehumista. TV ei myöskään tappanut elokuvateattereita, vaikka pieniltä paikkakunnilta ne toki katosivat. Elokuvat lyövät entisiä ennätyksiä ja hienoja teattereita tehdään, vaikka elokuvat näkee DVD:ltä vuokraelokuvina tai ostettavina ja niitä laittomastikin netistä ladataan.
Sanomalehti, aikakauslehti ja kirja ovat aika käteviä käyttöliittymä. Ne ovat aidosti kannettavia, taitettavia, eivät tarvitse akkua, latausta, virtajohtoa, erillistä liittymää jne. Näytöltä ei kyllä kovin pitkiä tekstejä jaksa lukea.
Kirja ja aikakauslehti (esim. The Economist) mp3-soittimessa on aika kätevä ja kevyt. E-kirja voi olla hyvä juttu, mutta näytössä pitää päästä edelle tietokoneen näyttöä. Se on kova haaste!
Iltapäivälehdet eivät tosiaan saa juurikaan lisäarvoa paperiversiona, sillä ne on äkkiä luettu verkkoversiona.
Parasta esim. Verkko-Hesarissa on nopeuden lisäksi arkisto. Ehkä se on jopa nopeuttakin suurempi lisäarvo.
Entä paperiton toimisto? Se on todella kaukana.
E-lasku on ideana hyvä, mutta perustelut ovat ontuvat. Sitähän perustellaan sillä, että laskuttaja säästää. Miksi e-laskua käyttävä asiakas ei saa mitään hyötyä? Miksi kaikki hyöty pitäisi mennä vain laskun lähettäjälle? lisäämiseen.
Mikko Ahosen vinkki arvioida lehden (tai TV:n uuutis- tai ajankohtaistoimituksen) journalistiikan tasoa on kyllä aika kuvaava. Itse olen opetusalan ja vaimoni mielentetveysalan ammattilainen ja olemme kyllä jo vuosia huomanneet, että näistä asioista valtamedia ei yleensä löydä pointtia. Miksi se löytäisi muiltakaan aloilta?
Erityisesti pitää mainita Hesari. Sen koulutuspoliittiset jutut ovat TOSI huonoja!
Touko Mettinen
Riku Österman: Ei se sanomalehtipaperin sisältämä hiili ole mukana hiilijalanjäljessä ollenkaan, koska se on tehty puusta joka on uusiutuva luonnonvara ja siten ns. lyhyessä kierrossa. Metsä kasvaa takaisin ja sitoo sen hiilen taas.
Hiilijalanjälkeen lasketaan vain uusiutumattomien luonnonvarojen käytöstä vapautuva hiilidioksidi (ja luullakseni muut kasvihuonepäästöt hiilidioksidiekvivalenttena).
Oikeastaan mistä tahansa hesarin tiedeuutisesta löytyy virheellistä tietoa tai kummallisia väärinymmärryksiä. Luonnollisesti tilanne on pahempi iltapäivälehtin puolella jossa vakavasti otettavia tiedeuutisia ei ole oikeastaan lainkaan. ”Tiede”uutisointi koostuukin copypastella tuotetusta ”sexiest waist-to-hip-ratio” -tason mainostoimistomateriaalista.
En kyllä näe miten painotuote voitaisiin koskaan kokonaan korvata. Se on lukumukavuudeltaan niin paljon mukavampi.
Osittaista siirtymää tapahtuu, mutta haluaisin uskoa ja toivoa, että mm. syvällisempi yhteiskunnallinen ja filosofinen keskustelu käydään jatkossakin ajan kanssa työstettyjen kirjojen sivuilla.
Netissä on paljon hyviä puolia, mutta huonojakin löytyy, mm. keskustelu on usein pinnallista ja jäsentämätöntä.
Aamukahvipöydän ajasta Sanomalehden kanssa kilpailee lähinnä televisio, jota minun on vaikea ymmärtää, sillä onhan sisältö aika niukkaa lehteen verrattuna.
Televisio on muuten vielä varmempi netin uhri kuin printtimedia. Kotitalouksien laajakaistaliittymien kapasiteetit kasvavat nimittäin melko pian niin suuriksi, että erillisen televisiovastaanottimen ostaminen ei ole järkevää, koska samat ohjelmat saa ladattua netistä saman- tai parempilaatuisina.
Itse luen sanomalehdistä (Hesari + TS) päivittäin ainakin päällisin puolin suurimman osan (myös asunnonmyyntipalstan vaikka – tai juuri siksi – olen vähän yli vuosi sitten ostanut asunnon.). Luen myös työpaikkailmoitukset vaikka en ole vaihtamassa työpaikkaa. En lukisi näitä kumpaakaan palstaa erikseen netistä (kuin satunnaisesti). Enkä edes asu Helsingissä. Ilmiö lienee yleinen. Painettu lehti, esim. HS, on kuitenkin jotain ennemmän, suuri sosiaalinen yhteisö, josta puhutaan kahvipöydissä ja jolla on tietty painoarvo. (Ekologisena liian raskas..?)
TV menettää meidän perheessä koko ajan suosiota, vaikka perheeseemme kuuluu viisi eri ikäistä jäsentä. Eli oman havainnon mukaan netti syrjäyttää TV:tä enemmän kuin sanomalehteä. Jos ei ’ole tekemistä’ mennään nettiin, eikä avata TV:tä.
Itse käyn joskus esim. Uuden Suomen sivuilla työaikana, mutta jos tämä maksaisi vaikkapa sentin, eli satakertaa käytynä euron, en kävisi, sillä periaatteessa en voisi käyttää työantajan rahoja tähän (käyn siellä esim. aamuisin ennen kahdeksaa kun virallinen työaika alkaa mutta työnantajan koneella ym…). Se on sama kuin ostaisin työantajan rahoilla vaikkapa euron Sisu-askin kioskista (kolme kertaa vuodessa – pelkästään US, jos päivämaksu, maksu per klikkaus niin summa kohoaa). Vaikka firman kassa onkin käytettävissäni tilintarkastaja kysyisi ’mikä kuitti tämä on?’ Periaateessa. (Rahaa se on työaikakin mutta olen työtehtävissä, jossa työaika on rajaton…) Siis en usko, että maksullisilla nettisivuilla olisi kysyntää tarpeeksi – tai siis joillakin mutta vähemmän Suomessa (yleistarjonnassa). Erikoissivuilla se voisi kannattaa ja maksu voisi olla jopa vähän suurempi. Voisin maksaa 20 senttiä vuorokaudesta Osmon palstalla. Mutta periatteessa maksuttomuus on parempi.
Riccardolle sanoisin, että itsekin ajattelin että kahvipöytäkeskusteluihin osallistuminen hankaloituu jos jättää lehdet väliin. Kokemus on osoittanut, että asia on täsmälleen päinvastoin. Koska jokainen tietää kyllä mitä HS:ssä kirjoitetaan, yleensä tuollainen kahvipöytäkeskustelu koostuu lähinnä siitä, että toistellaan vaan useampaan kertaan mitä HS on kirjoittanut.
Jos taas käyttää vaikkapa 20% lehdenlukuun kuluvasta ajasta esimerkiksi perehtyäkseen johonkin ajankohtaiseen aiheeseen kunnolla, huomaa aika pian tietävänsä melkein mistä tahansa asiasta enemmän kuin muut kahvipöydässä. Keskustelun laatu paranee ja kaikki oppivat lisää.
Lisätietoja saa esimerkiksi lukemalla jotain kansainvälisiä laadukkaita aikakauslehtiä, kansainvälisten blogien parhaimmistoja tai kirjamuotoisia hyvälaatuisia tutkimustulosten popularisointeja. Olen havainnut hyväksi myös lukea esimerkiksi oman ajatteluni vastaista hyvin argumentoitua materiaalia. Se pakottaa miettimään omat mielipiteet paljon tarkemmin.
Surullisinta asiassa on juuri se, että esimerkiksi HS:n toimituksellinen sisältö koostuu siitä, että toistellaan jotain vakiintuneita virheellisiä yksinkertaistuksia eri aiheista. Sanomalehden avulla ei voi kehittää omaa ajatteluaan.
Vaikka kaikki muuttuu nopeasti, ja saakin muuttua, kannattaa nostaa hattua yhdelle ilmeisen vakaana säilyneelle muinaisinnovaatiolle.
Se on tämä muutamaan kymmeneen erilaiseen merkkiin perustuva kirjoitusjärjestelmä, jolle ei näy varteenotettavaa kilpailijaa.
KariR: E-laskusta. Hyöty menee lopulta tuotteen hintoihin, kun alalla on kilpailua. E-laskuun siirtymistä ei erikseen korvata kuluttajille, jotka siirtyvät niihin, koska se ei aiheuta heille lisävaivaa. Suurin osa kuluttajista siis maksaa mielellään E-laskulla, vaikka ei saa tästä rahallista korvausta paperilaskuun verrattuna.
Jotkut yritykset varmasti kannustavat asiakkaitaan siirtymään E-laskuun perimällä maksuja paperilaskuista (tai vastaavasti maksamalla E-laskun käyttämisestä korvausta). Tämä ei tarkoita, että yritysten katteet paranevat, koska kilpailluilla markkinoilla toiminnan tehostuminen alentaa hintoja.
Itse kun en ole sanomalehtien lukemiseen tottunut, niin täytyy olla eri mieltä az:n kanssa lukumukavuudesta.
Läppäri on huomattavasi mukavampi kuin sanomalehti. Toisessa kädessä teemuki ja toinen käsi hiirellä. Asento voi olla erittäin laiska koska läppärin näyttö on pystyssä (ja pysyy siinä ilman pitämistä).
Aikakausilehtien paperi taas on sellaista, että jos yläpuolella on liikaa valoja, ei sivua pysty lukemaan heijastuksilta.
Junassa sanomalehti on aivan mahdoton.
Maksullisuudesta sen verran, että nykyisiä yrityksiä tehdä nettisivuista maksullisia ei voi oikein verrata siihen mitä Osmo käsittääkseni ”mikromaksu” -termillä haki. Nykyään ei ole käytössä muita maksutapoja kuin erittäin kankeita.
Kätevästi maksaminen voisi tapahtua vaikka siten että, selaimessa olisi tuki openid:lle ja hyväksytyt sivut voisivat tunnistaa käyttäjän automaattisesti (eli käyttäjä olisi kirjautuneena sisään), openid -palveluntarjoajalla voisi olla mahdollisuus rahaliikenteeseen ja pieni maksu perittäisiin jokaisesta klikatusta linkistä sivulla. Käytettyä rahaa tietyssä ajassa voisi tietenkin rajoittaa.
Kun puhutaan webbipalveluista pitää muistaa, että nykyinen webbi on huono lähes kaikilla tavoilla. Toivottavasti se tuosta paranee.
”Läppäri on huomattavasi mukavampi kuin sanomalehti.”
Varsinkin jos nauttii aamiaista samanaikaisesti parivuotiaan kanssa ja maitolasi kaatuu lehden/läppärin päälle 😉
Itse kyllä tuon joskus kännykän ruokapöytään (lähinnä kun olen itse jo syönyt ja nuorimmaisella kestää) ja selaan nettiä, mutta en ikinä läppäriä.
Käyttömukavuudeltaan radio kyllä pesee nämä kaikki mediat mennen tullen: sen seuraamiseen kun ei tarvitse käsiä eikä silmiä lainkaan. Esimerkiksi Obaman valinnasta kuulin heti aamulla sängynpohjalla, kun kelloradio räpsähti päälle ja oli vuorossa Aamun Peili. Ylen Ykkösen aamuohjelmat (uutiset+Ykkösaamu) ovat vielä varsin tasokkaita.
Ihan alkuun, vaihdoin nimimerkikseni puudeli, koska tällä blogilla on kaksi ihmistä, jotka ovat kirjoittaneet etunimellä Jussi.
Minulle tulee HS, Time sekä Suomen Kuvalehti, enkä ole luopumassa printtimediasta, koska syvällisiä ja sisällöltään laajoja juttuja ei netissä ole. Journalismin ja yhden rivin lööppien eron näkee juuri tässä.
RSS-lukijani suoltaa ruudulleni 10:n lehden/tietotoimiston, ~10 verkkosaitin sekä useamman blogin (myös tämän) sisällön. Internet on nopeudeltaan voittamaton, mutta sisällöltään, laadultaan ja tietojen kattavuudeltaan auttamattomasti printtimediaa jäljessä.
Elektroniset kirjat saavat kehittyä huimasti ennen kuin ne voivat syrjäyttää paperilehdet, sillä lukijaa pitää ladata ja sen sisältöä pitää päivittää. Päivitys on ongelma kunnes koko maan kattava avoin verkko saadaan. Niiden käyttöliittymä ei vielä ole tarpeeksi hyvä.
Internet on kuin kiireinen aamiainen kuivalla sämpylällä, printtimedia taas pitkä brunssi.
”RSS-lukijani suoltaa ruudulleni 10:n lehden/tietotoimiston, ~10 verkkosaitin sekä useamman blogin (myös tämän) sisällön.”
Itsekin seuraan nykyisin merkittävästi useampaa sanomalehteä kuin aikaan ennen nettiä. Olen ymmärtänyt että moni muukin tekee näin. Hassu paradoksi että samaan aikaan sanomalehdet ovat uhattuina.
Jos ja kun laadukas sisältö kiinnostaa lukijoita edelleen, kyseessä on ilmeisesti ”vain” disruptiivisen teknologian aiheuttama liiketoimintamallin kriisi jonka seurauksena toissijaisen sisällön (luokitellut ilmoitukset, mainokset) tulovirrat ohjautuvat paperista muihin välineisiin, ja paperijakelu marginalisoituu. Sisällöntuotanto ei ole kriisissä, päinvastoin se on netissä helpompi ja nopeampi löytää.
Jos oletetaan että lehtien kustantaminen ei enää jatkossa ole samalla tavoin taloudellisessa mielessä houkuttelevaa liiketoimintaa kuin joskus ennen, vaan se hiipuu kirjankustantamisen tasolle, mitä oikeastaan menetetään ? Onko kirjallisuuden taso Suomessa laskenut siksi että suuret investoinnit ohjautuvat houkuttelevampiin kohteisiin ? Olisiko niin että taloudellisen mielenkiinnon suuntautuminen muualle parantaisikin nk. vakavan tiedonvälityksen substanssia jos ne määsevät toimimaan markkinoiden voittomarginaali- ja kasvuodotuksista riippumattomasti ?
Nettilehden monistamisen rajakustannus on nolla. Myös markkinoilletulo on varsin helppoa. En näe miten firmat saisivat pitkällä tähtäimellä pakotettua lukijoita maksamaan sisällöstä tälläisilla markkinoilla. (tähän voi vielä lisätä sen, että sisällön käytön rajoittaminen on myös vaikeaa, koska kopiointi on helppoa)
Olen kirjoittanut tätä asiaa sivuten itse muutama viikko sitten.
Sanomalehden kuolemaa on ennustettu jo pitkään. Taas tehdään niin, ja tällä kertaa se saattaa olla lähempänä kuin ennen.
Sen ei tarvitsisi olla näin, mutta suomalaista lehdistöä seuratessani tulee mieleen, että sen laadullinen taso on surkea. Kaikki sellaiset asiat, joista tiedän itse jotakin tai tiedän tapahtuneen taustat, vilisevät joko virheellistä tietoa, totuuden kaunistelua, yksipuolista näkemuystä tai suoranaisia valheita.
Kun näin on käytännössä jokaisessa uutisessa, miten voisin luottaa niihin, joista en tiedä mitään?
Sanomalehden arvo nykymaailmassa olisi nimenomaan objektiivisuuteen pyrkivässä tutkivassa journalismissa. Pikkufaktat ovat internet-kamaa ja erinäköisten mielipiteiden, pamflettien ja mielipiteenmuokkauspuheiden lähteenä internet on ollut ykkönen jo pitkään. Mutta koska jokainen netistä luettava asia pitää varmistaa jos haluaa siitä varma olla, tämä olisi se paikka sanomalehdelle.
Siis jos. Suomessa nimenomaan tuntuu olevan edelleen käsitys tiedotusvälineissä siitä, että ne ensisijaisesti käyttävät valtaa. Kun menneessä maailmassa lehtineekerit ja päätoimittajat pystyivät vaientamaan ehdokkaat tai puffaamaan niitä, ne olivat kuninkaantekijöitä ja käyttivät todellista valtaa.
Nyt on tilanne toisin. Tämän blogin pitäjän äänivyöry kunnallisvaaleissa ei selittynyt lehdistöllä, koska lukemani puffasivat Vihreistä lähinnä nuoria ja naisia. Persujen Halla-Aho ei saanut palstatilaa yhtään, silti ääniä tuli mukavasti.
Valta on lehdistöltä katoamassa kuten ovat katoamassa mainoseurotkin. Osaavatko ne muuttua maailman mukana ja täyttää objektiivisen tiedon aukon vai yrittävätkö ne lähinnä taistella vastaan?
Omaan kirjoitukseeni sain ajatuksen kun Julkisen sanan neuvoston suurmufti esitti jotain internetinkieltämis- ja kyttäysmetodiikkaa pari kolme viikkoa sitten, ja arvelin, että siellä ehkä nyt kuitenkin potkitaan vain vastaan.
Oma kirjoitukseni tuolla: http://www.guru-group.fi/visti/blog/files/d523414f62c0111ff442bd5fff7ea3fe-532.php
Varmaankin väärä foorumi kysyä, että te jotka kenties olette ostaneet tänään uudistuneen Iltasanoman paperiversion, että miltä uusittu Iltasanoma näyttää ja tuntuu. Kysymys menee mielestäni kuitenkin otsikon ”Sanomalehden tulevaisuus” alle.
Muistin juuri että tilasin lehden viimeisen kerran vuonna 1985. Muistan sen selvästi, koska asunto oli niin pieni, että postiluukun räpinä aamuyöllä otti pannuun. Internetin nyyssiryhmissä oli 80-luvulla lukemista jo ihan liikaa, tosin uutiset tulivat useimmiten toisen käden tietona.
Viimeisen kerran ostin paperikirjan vuonna 1995. Silloin löysin piraattikirjavaraston, jossa oli myös uusia kirjoja toisin kuin Projekt Gutenbergissa.
Lisämuistelona mainittakoon, että maailman paras kirjojen lukulaite tehtiin vuonna 1990, eli HP100LX. Innostuneet fanittajat korjaa ja parantelee näitä laitteita edelleenkin:
http://www.daniel-hertrich.de/200lx/
Käytän niitä samoja edelleenkin kirjojen lukuun, koska ne toimii samoilla sormiparistoilla viikon ja näyttö on todella mukava silmille. ”Virtual Reader”-ohjelmassa on automaattinen sivunsiirto, joka on aiheuttanut sen, että tavallinen kirjojen luku ei tahdo enää sujua, koska sivunvaihto on liian monimutkainen toimenpide. Ajatus katkeaa.
Semmosia nuoruusmuistoja meillä oli täältä huisin kaukaa paperittomasta tulevaisuudesta tällä kertaa.
cobbit: Lähinnä olisin valmis maksamaan siitä, että sivustolla ei olisi mainoksia. Mainoksien pitää muttua aina vain röyhkeämmiksi, että ihmiset ne huomio… hs.fi sivulla liikutaan jo rajamailla, että viittiikö sivustolla käydä ollenkaan.
Ei sivuston, jossa käy paljon porukkaa, ylläpito kai mitään ihan ilmaista kuitenkaan ole. Riippuu tietysti sivustosta, soininvaara.fi erittäin kevyt.
Jotenkin uutisointi voisi tietysti muuttuakin… esim. maksavat lukijat voisivat äänestää, mistä jutusta tehdään syventävää juttua tai toimittajat voisivat osallistua kommentteihin (jolloin uutiset olisivat aika blogi-maisia).
Artturi Björk kirjoitti E-laskusta: ”Hyöty menee lopulta tuotteen hintoihin, kun alalla on kilpailua.”
Näinhän sen soisi käyvän. E-laskua yritykset markkinoivat kuitenkin edelleen juuri sillä, että se säästä yritysten menoja. Ei niitä ole vielä markkinoitu asiakkaan hyötynä. Siksi E-laskun suosio kasvaa niin hitaasti. Esittäisivät edes sen (muka) menevän tuotteiden hintoihin. Ympäristöarvot tietysti ovat myös tärkeä arvo joillekin e-laskun valinneelle.
Tämä kysymys E-laskusta menee vähän ohi otsikon, mutta se voi menestyä vain, jos jotain hyötyä tulee maksajalle välittömästi. On vähän abstraktia ajatella, että yleinen hintataso laskee ja tätä kautta hyöty jakautuu kaikille. Minulle riittää silloin se, että muut siirtyvät E-laskuun. Saan hyödyn hintatason laskusta, vaikka en itse siirtyisi. Alennus E-laskun maksajalle tai korotus vanhanaikaisesti maksavalle.
Minulle tulee HS, Time sekä Suomen Kuvalehti, enkä ole luopumassa printtimediasta, koska syvällisiä ja sisällöltään laajoja juttuja ei netissä ole. Journalismin ja yhden rivin lööppien eron näkee juuri tässä.
Et näköjään osaa etsiä. Parhaat blogit sisältävät syvällisiä ja laajoja juttuja. Ennen kaikkea blogeissa pääsevät epäsovinnaisetkin näkemykset julki. Lisätieto on usein hakutermin tai klikkauksen päässä. Miten printtimedia voi edes alkaa kilpailla tällaisen kanssa?
Minä en kyllä ole löytänyt vielä yhdestäkään blogista syvällisiä juttuja. No eipä niitä lehdistäkään usein lue, mutta joskus harvoin kuitenkin. Kirjat kuitenkin ovat ylivoimaisia.
Erottava tekijä on se, että harvalle maksetaan bloggaamisesta, joten yhteen blogiin käytetty aika työstämiseen, pohdintaan, sanomisen jäsentämiseen, tekstin ulkoasuun (jne.) on rajattu ja useimmiten yhdeltä istumalta kirjoitettu. Hyvässä aikakauslehtiartikkelissa voi olla takana joitakin viikkoja toimitustyötä. Ne ovat harvassa, mutta niitä on. Niitä tehdään myös aivan erilaisin resurssein niin kauan kuin niistä ollaan valmiita maksamaan, matkustamalla paikanpäälle jne.
Suomen Kuvalehti tähän joskus pystyy, tarjonta Suomessa toki on vähäistä.
Mutta kirjaa on voitu työstää vuosikaupalla, tai kirja voi kuvata vuosien tutkimustyötä ja pohdintoja. Aina välillä kohdalle tulee kirja, joka tarjoamillaan syvällisillä, perustelluilla ajatuksilla, mielikuvilla ja kertomuksilla saa muuttamaan omaa maailmankuvaa.
Mikään ei estä tekemästä nettiin vaikka kuinka syvällisiä juttuja. Eri asia on palkan hankkiminen tuosta työstä.
Painetussa lehdistössä syvälliset ja aikaa vaativat hengentuotteet ovat harvinaisia ilmiöitä sielläkin, koska kuukausipalkan saa vaikka seuraamalla päivästä toiseen bensan hinnan kehitystä valotauluista tai muita vastaavia syvällisyyksiä.
Se, että lehtimies tai televisiotoimittaja matkustaa ihan ulkomaille asti hankkimaan juttuunsa tietoja kertoo yleensä matkusteluhalusta, vain joskus harvoin intohimoisesta halusta tehdä syvällistä journalismia ja kertoa olennaisia asioita.
Osmo: Ymmärsit väärin. Markkinamekanismi ei alenna yleistä hintatasoa vaan muuttaa tasapainoa E-laskua käyttävien yritysten ja sitä käyttämättömien hinnoissa.
Jos yritys onnistuu tehostamaan toimintaansa E-laskun ansiosta, se pystyy alentamaan hintojaan verrattuna kilpailijoihinsa. Jos kuluttaja huomaa, että hänelle E-laskun käyttämisestä aiheutuva lisävaiva on pienempi kuin tuotteen alentunut hinta hän hankkii tuotteen E-laskua käyttävältä yritykseltä.
Todellisuudessahan E-lasku vähentää merkittävästi laskutuksesta aiheutuvaa vaivaa asiakkaille, jotka käyttävät tietokonetta. Yrityksen ei siis edes tarvitse alentaa hintojaan, jos kilpailijat tekevät samoin.
Ne kuluttajat, jotka kokevat, että E-laskuun siirtymisestä aiheutuva vaiva on suurempi kuin säästö tuotteen hinnassa voivat ostaa tuotteet niiltä yrityksiltä, jotka lähettelevät paperilaskuja.
Jos yritys sallii sekä E-laskulla, että paperilaskulla maksamisen, niin silloin E-laskulla maksavat ovat yritykselle tuottoisampia ja paperilaskua käyttävät ikään kuin vapaamatkustavat. Tilanne on sama kuin käteisellä, maksukortilla tai luottokortilla maksaminen kaupassa. Kokemus on osoittanut, että kuluttajia ei kiinnosta hintojen kustannusperusteinen jakautuminen asiakkaiden kesken.
Kuten kirjoitin edellisessä kommentissani yritys voi toki siirtää laskutuksen kustannukset asiakkaalle antamalla E-laskun käytöstä hyvitystä tai rankaisemalla paperilaskun käytöstä.
KariR: En usko hetkeäkään, että yritykset markkinoisivat E-laskua asiakkailleen yrityksen voittojen kasvattamisella.
Et näköjään osaa etsiä. Parhaat blogit sisältävät syvällisiä ja laajoja juttuja. Ennen kaikkea blogeissa pääsevät epäsovinnaisetkin näkemykset julki. Lisätieto on usein hakutermin tai klikkauksen päässä. Miten printtimedia voi edes alkaa kilpailla tällaisen kanssa?
Väärin, olen etsinyt ja etsinyt, mutta laadulliset kriteerit täyttäviä blogeja ei ole löytynyt tarpeeksi. Miksi käyttäisin aikaani etsimiseen yhtään enempää, kun postiluukusta kolahtaa kerralla tarpeeksi luettavaa viikoksi?
Taustoitettu artikkeli henkilön toimesta, joka saa palkkaa kirjoittamisesta, on sellaista mitä ei internetistä löydy. Ja uusia näkökulmiä löytyy myös printtilehdistä. Suomen Kuivalehdessäkin on ajoittain mielenkiintoisia näkökulmia vierailevien kolumnistien kirjoittamina, samoin HS:n sunnuntaidebatissa.
Internetissä asialliset kirjoitukset peittyvät helposti foliohattujen, fanaatikkojen sekä yhden asian ihmisten suoltaman roskan alla. Kohina on liian suurta.
az kirjoitti: ”En kyllä näe miten painotuote voitaisiin koskaan kokonaan korvata. Se on lukumukavuudeltaan niin paljon mukavampi.”
Tämä se aina minua ihmetyttää, kun keskustellaan sähköisestä lehdestä/kirjasta. On vaikea käsittää, mikä tekee paperista mukavamman. Minusta ainakin paperien kanssa taistelu saisi jo riittää.
Otetaan esimerkiksi noin 500-1000 sivuinen kirja. Se on painava pitää käsissä, joten lukupaikka pitää valita sen mukaan. Monesti tuo paino rajoittaa ne ergonomisimmat lukuasennot pois laskuista. Lisäksi tarvitaan kirjanmerkkiä, joka on tasaisin väliajoin hukassa tai livennyt kirjan välistä. Ei järin mukavaa.
Toinen esimerkki on sitten sanomalehti. Lukeminen alkaa monesti siitä, että keräilee irtolehtiset kasaan. Sitten voi katsastaa, mahtuisiko jossain levittämään sivut auki. Hyvällä tuurilla löytyy jostain riittävästi pöytätilaa. Todennäköisemmin kuitenkin alkaa taistelu sivujen kääntelystä ja selaamisesta ihan omin voimin. Se on aina yhtä ”mukavaa” myös.
Pikkuinen, esim. 800x400px, PDA/känny vie 6-0 mukavuudessa jotain lehteä/kirjaa. Jos taas haluaa visuaalisia kokemuksia, sitä varten on ne 42″ taulutelkut.. Niitä ei ihmiset – myöskään media-alan tuottajaihmiset – osaa hyödyntää vielä ollenkaan.
Ainoa hieno ominaisuus printtimediassa on mahdollisuus rauhoittua hetkeksi. Kun avaa netin ja lähtee lueskelemaan, ei luettava lopu ikinä. Lehti/kirja loppuu aikanaan 🙂
”Taustoitettu artikkeli henkilön toimesta, joka saa palkkaa kirjoittamisesta, on sellaista mitä ei internetistä löydy. Ja uusia näkökulmiä löytyy myös printtilehdistä. Suomen Kuivalehdessäkin on ajoittain mielenkiintoisia näkökulmia vierailevien kolumnistien kirjoittamina, samoin HS:n sunnuntaidebatissa.”
Minusta tällainen vastakkainasettelu on pikkuisen turhaakin. Esimerkiksi tämän blogin selvästi parhaiten kirjoitetut tekstit olen jo viikkoa paria ennen blogiin ilmestymistä lukenut Suomen Kuvalehdestä. Niistä teksteistä löydän kumminkin paljon sellaista asiaa, mikä on selvästi peräisin tämän blogin kommenteista. Täällä käyty jatkokeskustelu on paljon vilkkaampaa kuin samasta kolumnista käyty keskustelu Suomen Kuvalehden keskustelupalstalla.
Eli siis, parhaimmillaan laatulehdet ja blogit täydentävät toisiaan.
Jotta jankuttaminen laadukkaista/laaduttomista blogeista loppuisi, voisiko Jantunen linkittää tänne niitä laadukkaaksi kokemiaan blogeja.
Suomeksi ei ainakaan monta löydy.
E-lasku tulee pian hyödyttämään asiakkaitakin, nimittäin ei kestä aikaakaan ennenkuin paperilaskusta, tiliotteesta yms. joutuu maksamaan ekstraa.
”Jotta jankuttaminen laadukkaista/laaduttomista blogeista loppuisi, voisiko Jantunen linkittää tänne niitä laadukkaaksi kokemiaan blogeja.”
Blogin laadukkuus on subjektiivista. Se riippuu aihepiiristä mutta myös siitä kuinka pitkällä olet omassa kasvussasi. Blogi joka voi sopia minulle juuri nyt, saattaa tökkiä jollekin muulle syystä tai toisesta. Tieto ihan oikeasti lisää tuskaa. Kaikelle on myös aikansa ja paikkansa.
Esimerkiksi: jos haluat tietää mistä rahoituskriisissä oikeasti tapahtuu, kannattaa lukea Roubini RGE Monitoria tai Calculated Risk -blogia. Mutta jos et ole juuri perehtynyt taloudelliseen jargoniin, nuo blogit tuntuvat todella pitkästyttäviltä.
http://www.rgemonitor.com/blog/roubini/
http://calculatedrisk.blogspot.com/
Erottava tekijä on se, että harvalle maksetaan bloggaamisesta, joten yhteen blogiin käytetty aika työstämiseen, pohdintaan, sanomisen jäsentämiseen, tekstin ulkoasuun (jne.) on rajattu ja useimmiten yhdeltä istumalta kirjoitettu.
Tuollaisesta kaikesta työstämisestä on vain haittaa, koska se tekee usein tekstistä vakuuttavamman näköistä kuin se ansaitsisi.
Jotta jankuttaminen laadukkaista/laaduttomista blogeista loppuisi, voisiko Jantunen linkittää tänne niitä laadukkaaksi kokemiaan blogeja.
Suomeksi ei ainakaan monta löydy.
Meikäläisen blogin oikean reunan Links-otsikon alla on lista blogeista, joita seuraan säännöllisesti. Parhaita noista ovat MIT Techonology Review, Next Big Future ja Theodore Dalrymple. Maininnan arvoinen on myös Energy from Thorium -blogi, vaikka se onkin jostain syystä unohtunut blogissani olevalta listalta.
Blogini:
http://jantunen.blogspot.com/
Miksi ihmeessä tilaisin mitään lehtiä, kun voin koota itselleni omien kiinnostusteni mukaisen päivittäin uutta luettavaa sisältävän lukulistan?
Artturi Björk:
”Jos yritys onnistuu tehostamaan toimintaansa E-laskun ansiosta, se pystyy alentamaan hintojaan verrattuna kilpailijoihinsa. Jos kuluttaja huomaa, että hänelle E-laskun käyttämisestä aiheutuva lisävaiva on pienempi kuin tuotteen alentunut hinta hän hankkii tuotteen E-laskua käyttävältä yritykseltä.”
Pointti ilmeisesti on se, että E-laskun alentaa kustannuksia, joka pitäisi vaikuttaa kuluttajan kohtaamiin hintoihin, että resurssit allokoituvat tehokkaasti. Siis E-laskutus maksaa vähemmän kuin paperilaskustus. Jos summaat eri hintakomponentteja yhteen ”tuotteen” hinnaksi, sama hintaero sielläkin näkyy.
az ja puudeli kommentoivat sen suuntaisesti, että bloggaamisesta ei makseta, puudeli jopa näinkin jyrkkään sävyyn:
”Taustoitettu artikkeli henkilön toimesta, joka saa palkkaa kirjoittamisesta, on sellaista mitä ei internetistä löydy.”
Onhan niitä, joille maksetaan bloggaamisesta, yhtä lailla kuin joillekin maksetaan lehdenteosta. Se, että monet näin syntyvistä blogeista ovat ”perinteisen” lehden (ei erityisesti sanomalehden) verkkojatkeita ja sen tekijöiden tai avustajien kynästä, on sisällön kannalta sinänsä samantekevää.
az kirjoittaa:
”Hyvässä aikakauslehtiartikkelissa voi olla takana joitakin viikkoja toimitustyötä. Ne ovat harvassa, mutta niitä on.
… kirjaa on voitu työstää vuosikaupalla, tai kirja voi kuvata vuosien tutkimustyötä ja pohdintoja. Aina välillä kohdalle tulee kirja, joka tarjoamillaan syvällisillä, perustelluilla ajatuksilla, mielikuvilla ja kertomuksilla saa muuttamaan omaa maailmankuvaa.”
Myös hyvän blogin eteen tehdään riittävästi taustatyötä. Ne ovat harvassa, mutta niitä on. Bloginkin ajatusten taustalla voi olla vuosien tutkimustyö ja pohdinta. Aina välillä kohdalle tulee blogi, joka… (jne.)
Mutta se on aina ihmisestä itsestään kiinni, minkä kokee relevantiksi. En siis millään tavalla halua kiistää puudelin väitettä, että ”uusia näkökulmia löytyy myös printtilehdistä”. Totta kai löytyy. Samoin, jos hän on tyytyväinen postiluukustaan kolahtavaan lukemiseen, hyvä juttu hänelle. Joku toinen löytää luettavansa verkosta.
”Internetissä asialliset kirjoitukset peittyvät helposti foliohattujen, fanaatikkojen sekä yhden asian ihmisten suoltaman roskan alla. Kohina on liian suurta.”
Internetissä etsiminen on tietysti vaikeaa, jos heitetään syvään päähän ja sanotaan, että ui. Mutta sama pätee minusta aivan yhtä lailla printtimediaan. Otetaan ummikko ja laitetaan se hyvinvarustettuun lehtipisteeseen tai Helsingin/Tukholman/Lontoon suurimpaan kirjakauppaan, ja sanotaan, että valitse tuosta.
Hetken kestää, ennen kuin löytää itselleen mielekkäimmät vaihtoehdot. Mutta kun jäljille pääsee, samoilta jäljiltä voi löytää useampiakin hyviä.
Yhteenvetona, minusta alkaa olla jollain tavalla vanhanaikaista tehdä eroa julkaisumuodon eli median perusteella. Sisältö ratkaisee, ja vastaavaa (tai samaa) sisältöä löytyy niin printtimediasta kuin netistäkin. Raja ei ole millään tavalla yksiselitteinen tai jäykkä.
Teknologiasta vielä.
az: “En kyllä näe miten painotuote voitaisiin koskaan kokonaan korvata. Se on lukumukavuudeltaan niin paljon mukavampi.”
Tuskin tarvitseekaan korvata, mutta ohuet, taipuisatkin, riittävän tarkat – siis käyttöominaisuuksiltaan suurin piirtein paperia vastaavat – kädessä pidettävät näyttölaitteet tekevät tuloaan (etenkin, jos ”koskaan” määrittää relevantin aikaskaalan, mutta ensi vuosikymmenkin on jo ihan realistista).
Kirjat pysynevät pitkäänkin, mutta kauanko sanomalehdet kannetaan paperilla kotiin, jos saman sisällön saa ladattua aamiaispöytään uusiotäytettävälle e-paperille? ”Painotuotteen” käsite alkaa venyä muuhunkin kuin muste ja paperi -yhdistelmään.
(Toisin sanoen erot tiedon-väli-tyksen muotojen (medioiden) välillä pienenevät, mutta T. Sipilän mainitsema muutaman kymmenen merkin muinaisinnovaatio sen kuin porskuttaa, kantaen merkityksiä ihmiseltä toiselle.)
”Yhteenvetona, minusta alkaa olla jollain tavalla vanhanaikaista tehdä eroa julkaisumuodon eli median perusteella. Sisältö ratkaisee, ja vastaavaa (tai samaa) sisältöä löytyy niin printtimediasta kuin netistäkin.”
Juuri näin. En ehkä korostanut riittävästi, mutta ainakin minä kirjoitin nykyisten sanomalehden liiketoimintamallin ongelmista. Julkaisumuoto on sivuseikka.
Ammattimaisuudesta: toimittajat saattavat olla leipääntyneitä ja harvassa lehdessä heillä on riittävästi aikaa perehtyä aiheeseen tai kirjoittaa hyvin. Muutenkin palkka on paljon heikompi motivaation lähde kuin rakkaus aihepiiriin. Sana amatööri tulee ranskan kielen ilmauksesta ”jnkn rakastaja”.
Itse luen aikakauslehdistä ainoastaan Economistia ja sitäkin vain jotta postinkantaja näkisi että nimeni eteen on laitettu titteli. Vakavasti ottaen, aikakauslehtien pahin ongelma on se, että ne ovat kuollutta tekstiä. Economistin tilauksen mukana pääsee lukemaan samat artikkelit julkaisutahdissa verkossa kommentteineen.
Ammattimaisuuteen suhtautuminen on vähän kaksipiippuista. Ammattimainen toimittaja osaa peittää substanssin puutteet. Toimittaja ei ole yleensä mikään asiantuntija, joten jostain erityisalasta kirjoitettaessa tulee tekstiin aina – ja siis en liioittele, vaan siis ihan poikkeuksetta – pahoja asiavirheitä. Tämä on erityisen näkyvää sanomalehdissä, eikä ole sinänsä suurikaan ongelma ns. human interest- jutuissa, mutta kun kirjoitetaan tieteestä tms., se on jo aika iso ongelma.
Vika ei siis ole siinä, että joissain lehdissä on heikkotasoista journalismia, vaan vika on siinä, että kyse ylipäätään on journalismista. Siinä on lähtökohtaisesti vikaa. Asiantuntijoiden omissa blogeissa asiat on sentään kirjoitettu (yleensä) substanssin puolesta oikein. (virheitä toki tekevät kaikki)
Koska tämä media ja journalismi kuuluu lemppariaiheisiini, puutun vielä pikkaisen näihin sisältöongelmiin eli virheisiin ja vinoutumiin, vaikka alkuperäinen aihe liittyi välineisiin.
On varmasti totta, kuten Tiedemies kirjoittaa, että lehtijutuissa on paljon asiavirheitä.
Toimittajien olemassaoloa kuitenkin puolustaa se, että ilman heitä kaikki tiedetieto taitaisi jäädä pienen tiedeyhteisön sisäpiirikaupaksi.
Ehkä joitakin virheitäkin sisältävässä jutussa on sisältöä, joka toisaalta puolustaa paikkaansa ja lisää aidosti yleistä tiedon tasoa.
Mielestäni olennaisempi ongelma on se, että uutiskiriteerit ovat nykyisin vähän ”mitä sattuu” -tasoa.
Esimerkiksi YLEn pääuutislähetyksissä on usein juttuja, joissa kerrotaan sen tai tämän ilmiön lisääntyneen äkillisesti. Eli ”Suomalaiset ovat nyt innostuneet valtavasti steppaamiseen”. Kuitenkin käytännössä kysymys on siitä, että tuon harrastuksen harrastajien määrä on noussut 300:sta 400 steppaajaan.
Taustalla on se, että fanaattiset steppaajat ovat hoksanneet markkinoida sinänsä oikein hienoa harrastustaan.
Pahempia ovat mielestäni tapaukset, joissa jokin kaupallinen taho markkinoi uutisvälinettä hyväksi käyttäen omia tuotteitaan.
Öljyalan keskusliitto lienee ehdoton ykkönen, kun toimittaja haluaa asiantuntijan lausunnon öljyasioista, valitettavan usein juttu jää tuon yhden asiantuntijataustan varaan.
Lisäksi harhapoluille johtavat erilaiset tosiksi omaksutut hokemat, joita toistetaan jutusta ja vuodesta toiseen.
Tästä tyyppiesimerkki on väite Suomen autokannan korkeasta iästä. Lienee totta, että suomalaisten autot ovatkin keskimäärin vuoden tai pari iäkkäämpiä kuin jossain muussa maassa, mutta entä sitten. Juttu palvelee vain autokaupan tavoitetta lisätä myyntiään.
Suotavaa olisi joskus lukea tai kuulla ja nähdä juttu, jossa pohdittaisiin Suomen autokannan suurta kokoa eli autojen kappalemäärää ja sen mahdollista vinoutuneisuutta.
Näitä esimerkkejä olisi rajattomasti.
Toimittajien puolustukseksi on kyllä paikallaan muistaa se, että esimerkiksi talousasioissa asiantuntijoitten näkemykset poikkeavat usein toisistaan paljon, vaikka kaikki edustaisivat tiedeyhteisöäkin.
Usein noissa eroissa ei ole kysymys tieteellisen tiedon eroista, vaan ihan ideologisista tai muista taustoista.
Nykykäytännön mukaan toimittaja valitsee lähteikseen ne asiantuntijat, joitten mielipiteet ovat lähellä omia näkemyksiä.
Toki blogeistakin löytyy niitä, joiden kirjoittamisesta maksetaan. Ehkä hain enemmän takaa sitä vaivaa minkä joutuu näkemään, jotta internetistä löytää tarpeeksi paljon hyvin kirjoitettuja juttuja laajalta aihealueelta.
Esimerkiski Time-lehden artikkeleiden kirjoittajat vaihtuvat tiuhaan tahtiin (oma arvio ~50% numerosta toiseen) ja koenkin viikkolehden tekevän tuon aihepiirien seulonnan minun puolestani. Jokaisessa tähän mennessä lukemassani lehdessä on jotain uutta aihealueelta, jota en varmasti olisi itse etsinyt verkosta.
Tässä on minusta pelkästäänn internettiin keskittyvän ongelma: etsivän työtä saa suorittaa koko ajan, jotta saisi rikottua lempiaiheittensa tuomat rajat ja lukisi myös niiden ulkopuolelta. Viikkolehti tekee sen minun puolestani ja voin viettää aikaani pois koneelta ja saan silti laadukasta ja monipuolista luettavaa. Toki kokoavia verkkopalveluita (esim. slashdot, digg jne.) on ja minäkin seuraan myös paljon internettiä.
Varsinkin viikkolehdillä on minusta selviytymisen mahdollisuudet nimenomaan toimitettujen juttujen ansiosta. Rauhallisempi julkaisutahti sallii toimittajien ja asiantuntijoiden panostaa juttuihinsa eri tavalla kuin uutissähkeitä julkaisevissa lehdissä. Kokonaisuus on valmiiksi harkittu ja tällaisen paketin lähestyminen on helpompaa kuin internetin blogivirran suodattaminen.
Minusta journalismi ja uutisointi on nykyään – ja ehkä aina ollutkin, en tiedä näkyykö kontrasti vain blogien kanssa niin voimakkaasti – jo oikeastaan täyttä akuankkatavaraa. Esimerkki:Hesarin juttu merien happamoitumisesta
Jutusta lainattu pätkä:
Pitkän aikavälin sarja kuitenkin paljasti, että meriveden happamuus oli lisääntynyt vuosi vuodelta. Muutos oli kahdeksan vuoden aikana 0,36 yksikköä, mikä on 23 kertaa nopeammin kuin mallit ovat ennustaneet.
Meriveden happamuus Tatoosh-saaren edustalla on 8,1. Neutraali lukema olisi 7.
Tässä lähes suoraan väitetään tai annetaan ymmärtää että ph 8.1 olisi ”hapan” ja että ”neutraali lukema 7” olisi jotain hienoa. Ei se ainakaan koralleille olisi mitään kauhean hienoa, ja käsittääkseni – enkä asiantuntija ole tässä asiassa – myös merten kyky sitoa hiilidioksidia heikkenee tavattomasti jo kauan ennen tuota seitsemää.
Niin, siis jotta ei jäisi epäselväksi: Tuollaiset artikkelit ovat vaarallisia siksi, että kun erilaiset ilmastomuutoksen ja hiilidioksidipitoisuuden ”kriitikot” lukevat näitä juttuja, he ajattelevat että nämä asiavirheet ovat olemassa siellä alkuperäisessä tutkimuksessakin.
(Meret ovat ja niiden pitäisikin olla reippaasti emäksisiä)
puudeli: ”Tässä on minusta pelkästäänn internettiin keskittyvän ongelma: etsivän työtä saa suorittaa koko ajan, jotta saisi rikottua lempiaiheittensa tuomat rajat ja lukisi myös niiden ulkopuolelta. Viikkolehti tekee sen minun puolestani…”
Tämä on erittäin hyvä näkökulma, ja tästä olen toki samaa mieltä. Kuten sanot, tämä on viikkolehdelle hyvä selvitytymiskeino, enkä siksi ennusta (enkä toivo) ammattitaidolla toimitettujen julkaisujen milloinkaan kuihtuvan pois (vaikka julkaisutapa vaihtuisikin).
”Ehkä joitakin virheitäkin sisältävässä jutussa on sisältöä, joka toisaalta puolustaa paikkaansa ja lisää aidosti yleistä tiedon tasoa.”
Minäkin haluaisin että tämä oletus pitäisi paikkansa. Se tekisi elämän huomattavan paljon helpommaksi. Valitettavasti havaintoni eivät tue tätä oletusta, joten olen joutunut luopumaan siitä raskain mielin. Osaatko siis esittää jotain todisteita tämän oletuksen tueksi?
Oman käsitykseni mukaan yleinen tiedon taso mistä tahansa aiheesta on Suomessa vaarallisen heikko. Vaarallinen sikei, että heikosta tietotasosta seuraa että käyttäytyminen jää tunnereaktioiden varaan, joka puolestaan mahdollistaa yhteiskunnallisen mielipiteen manipuloinnin. Tämä on se reitti, jolla antidemokraattiset liikkeet pääsevät valtaan. Ja kaikki tämä Suomessa jossa luetaan poikkeuksellisen paljon sanomalehtiä.
Olen ihan oikeasti sitä mieltä että Suomen kansalaisten sivistyneisyys paranisi jos täällä lopetettaisiin kokonaan sanoma- ja aikakauslehtien lukeminen ja television katselu. Ihmiset joutuisivat luopumaan illuusiosta, että HS tai Time auttavat heitä hahmottamaan maailmaa. He joutuisivat oikeasti alkamaan ottamaan asioista selvää.
Laadukas journalismi on nykymuodossaan taloudellinen mahdottomuus. Blogien ainoa etu on siinä, että uutisointia ei ole alistettu markkinatalouden lakien ehdoille. Korkea laatu on mahdollinen koska se on harrastus eikä työ.
Mikko Ahosen näkemys on monessa suhteessa valitettavan oikea.
Vaikka lehdistössä ihannetilanteessa oltaisiin yleisön asialla, näyttää siltä, että siihen ei päästä, eikä kai oikeasti pyritäkään.
Näin on osittain siksi, että journalisti saa kuukausipalkkansa ilman mitään tulosvastuuta olennaisen tiedon välittämisestä. Palkanmaksu keskeytyy vasta, jos julkaisubisneksen liiketaloudellinen pohja eli ilmoittajien tuki loppuu.
Toisaalta en kuitenkaan ihan täysillä usko, että ihmiset ovat laajasti kiinnostuneita ottamaan asioista itse selvää, koska kaiken maailman markkinointiviestintää on helppo ottaa vastaan, eikä se ainakaan herätä pohtimaan asioita mistään aikaisemmasta poikkeavasta näkökulmasta.
Takavuosina, paljon parjatun puoluelehdistön aikaan, tilanne oli sikäli parempi, että lehdillä oli avoimesti ilmaistut taustansa. Ja asioista kiinnostuneet ihmiset lukivat useita erilaisia lehtiä saadakseen edes käsityksen siitä, mitä erilaisia näkemyksiä jostakin yhteiskunnallisesta asiasta on olemassa.
Esimerkkinä puutteellisesta, mutta positiivisesti tiedon tasoon vaikuttaneesta uutisoinnista voisi esittää, vaikka sen, että tupakan terveyshaitat ovat nykyisin aika yleisesti tunnettuja. runsaasn julkisuuden ansiosta.Näin on vaikka joissain takavuosien lehtijutuissa saattoi olla sellainen virhe, että Marlboro -savukemerkin nimi oli kirjoitettu muotoon Malporo.
T. Sipilä: Saatat valitettavasti olla oikeassa siinä, että ihmiset eivät ole laajalti kiinnostuneet ottamaan asioista selvää. Haluaisin kuitenkin olla edes tämän asian suhteen optimisti ja uskoa että tässä suhteessa parempi maailma olisi mahdollinen.