Ajatelkaapa, jos Venäjällä puhkeaisi sisäisiä levottomuuksia ja kolmemiljoonaa venäläistä pakenisi Suomeen. Kaikki varmaankin ovat sitä mieltä, että heidät on paras asuttaa pakolaisleireille Suomeen sen sijaan, että heitä kuljetettaisiin edemmäs Eurooppaan.
Suurin osa Afrikan pakolaisista on sijoitettuna pakolaisleireille Afrikassa. Afrikan pakolaisleireillä on ymmärtääkseni miljoonia ihmisiä. Olen käynyt tuollaisella leirillä päivätasaajan tuntumassa keskessä hiekkaerämaata Kenian pohjoisosissa, jonne oli pienelle alueelle asutettu kymmeniä tuhansia pakolaisia pois Sudanin sisällissodan jaloista. Aivan yhtä vähän, kun Suomalaiset viljelijät jakaisivat peltonsa venäläisten kanssa, kenialaiset eivät jaa omiaan sudanilaisten kanssa. Siksi pakolaiset on sullottu ahtaisiin hökkelikyliin, joissa aikuiset eivät tee kotitöiden lisäksi mitään, mutta lapset sentään käyvät koulua.
On järkevää purkaa pakolaisleirien toimettomuudesta ihmisiä muualle maailmaan, jossa he voivat osallistua normaalin elämänmenoon, käydä töissä ja ansaita elantonsa. Suomikin osallistuu tähän pakolaisleirien purkamiseen ottamalla maahan kiintiöpakolaisia.
Eräät muut maat valikoivat pakolaisleireiltä parhaimmistoa mm. älykkyyskokeilla. Useimmat pitävät tällaista valikointia spontaanisti tuomittavana, mutta on siinä tietty järki: eniten hyötyä pakolaisleiriltä pois pääsystä on niille, joilla on mahdollisuudet menestyä teollisuusmaissa. Muutos pakolaisleirin toimettomuudesta toimettomuuteen teollisuusmaan slummissa ei lopulta ole kovin suuri. Samalla uhrauksella, jonka teollisuusmaa tekee ottaessaan yhden työttömyyteen tuomitun, se voi ottaa kymmenen työllistyvää; tai oikeastaan ne työllistyvät eivät maksa mitään.
Ajattelen kyllä ihan päinvastoin.
Jos humanitaarinen maahanmuutto on aidosti humanitaarista, niin pakolaisleireiltä valikoidaan vähäväkisimmät, esim. vammaiset.
Humanitaarisen pakolaispolitiikan lähtökohta tulee olla auttaminen. Se kuinka paljon auttamista yhteiskuntamme haluaa, on sitten tietysti demokraattinen päätös.
Mutta kyllä ne meidän Thaimaan matkojen rahoittajat ja painoideksien kohottajat tulee löytyä muualta. Minä irtisanoudun ainakin henkilökohtaisesti tuollaisesta hädänalaisten mittaamisesta sillä perusteella, että kuka meitä parhaiten hyödyttää.
Ne “parhaimmat” yksilöt hyödyttävät yhteisöään siellä pakolaisleirillä, mutta yksikin huono-osainen on rasitustaakasta pois sielläkin.
Jos tällainen kiintiöpakolaissysteemi nyt on luotu, niin sen pitää olla aitoa auttamista. Ja ensimmäisenä apua annetaan aina sille, joka eniten sitä tarvitsee. Näin ensiapukurssillakin opetetaan.
Tuolla Elinan ehdottamalla tavalla Suomi menetteli. Viranomaiset olivat niin häpeissään Suomen matalasta kiintiöstä, että valitsivat ne muiden hylkäämät. Tässä oli van se vika,että näin luotiin Suomeen etnisiä yhteisöjä, joissa “sokea talutti rampaa”.Noiden vähemmän työkykyistä olisi ollut helpompi sopeutua Suomeen yhteisönä, jos mukana olisi ollut enemmän kaikenlaisia ihmisiä.
Elina, Elina, ihminen on aina samanarvoinen. Ei tänne mitään vammaisia kannata ottaa jos on terveitäkin tulijoita.
Minun mielestäni saa auttamisessakin olla terveellinsen itsekäs. Ei tänne kannata sellaisia tyyppejä ottaa, jotka eivät täällä pärjää.
Mitä etnisiä yhteisöjä näin on tänne luotu?
Somaleista nyt ainakaan ei ole kyse. Eli keistä on kyse?
Käsitykseni mukaan Suomi ottaa maahan koko perheen kerrallaan. Samoin minulle on väitetty, että kaikki maat eivät toimi näin, vaan hajoittavat perheitä poimiessa pakolaisleiriltä vain niitä “valittuja”.
Totta vai tarua?
Omasta mielestäni valikoimalla vain sopivimmat pitää ottaa mukaan myös niiden perheet.
Rohkea veto kannattaa älykkyystestejä. Olen niistä kuitenkin toista mieltä. Näiden leirienkin fiksuimpia ja vähiten traumatisoituneita tyyppejä tarvitaan palaamaan rauhan tultua takaisin kotimaataan rakentamaan. Syyt sille, miksi vastustan tätä aivovuotoa, perustelin jo toisaalla.
Mitä näiden leirien problematiikkaan tulee, olen sitä itsekin yrittänyt paljon miettiä. Tuo kolme miljoonaa venäläistä Suomeen on aika kärjistetty vertaus, mutta ymmärrän toki pointin. Kenian naapurimaasta paenneiden ei tule kilpailla kenialaisten kanssa tai joutua muutenkin hyvin köyhien kenialaisten elätettäviksi. Tämän näen kansainvälisen yhteisön vastuuna.
Mutta tärkeimmät numerot ovat nuo mittasuhteet, jotka siteeraat: miljoonia pakolaisleireillä, tuhansia kiintiöpakolaisia. Jos länsi ottaa vastaan muutaman prosentin näistä pakolaisista, jää leireille kuitenkin vaikka se 97% (joku kaivakoon tarkat luvut). Heihin pätevät yhä ne samat argumentit, joilla perustelit sen pienen vähemmistön tuomista länteen mielekkääseen työhön (vaikka eiväthän he kovin suurissa määrin työllisty).
He, jotka eivät työllisty, maksavat lännessä hyvin paljon. Jos tätä aihetta saisi ilman stigmaa tutkia, niin olisi todennäköisesti helposti googlattavissa kuinka paljon ne “3%” tulevat maksamaan niihin “97%” nähden läntisille maille. Ottaen huomioon läntisen elintason, ja millaisia puutteita leireillä on raportoitu olevan, niin…
Entä jos niihin 3% menevät kulut pistettäisiin niiden 97+3=100 auttamiseen? Lisätään lukuun vielä humanitaarisin syin turvapaikkaa anovat. Ehkä vielä ekstraa hieman ylitse? Nyt puhutaan Euroopan tasolla jo useista miljardeista euroista vuodessa. Leireistä saataisiin tällaisin pääomin paljon paremmin varusteltuja kuin nykyisin. Ehkä järjestäen vanhemmillekin mielekkäämpää tekemistä, vaikkapa ammattiin kouluttautumista, terveysluentoja, terapiaa tms.
Osa rahasta voitaisiin käyttää kotiin palaamisen tukemiseen. Eikö tämä auttaisi konflikteja pakenevia heidän kokonaisuutenaan paljon enemmän kuin nykyinen käytäntö?
Olen tämän ajatellut käsittein “tilastojen yksilöt” ja “omakohtaiseen kokemuspiiriin tuodut yksilöt”. Pakolaiset omilla kaduillamme ovat välittämisen manifestaatio, meidän altruismimme näkyvä, käsinkosketeltava, omakohtaiseseti havainnoitava ilmentymä. Tämä antaa konkreettisemman tunnun maailman parantamisesta ja välittämisestä kuin “tilastojen yksilöiden auttaminen”, jotka “pysyvät siellä”, “eivät näy”, eivät ole meille omakohtaisesti olemassa.
Siksi tunnetasolla, ja tunnetasolle tämä keskustelu on yleisesti pakotettu, koetaan “tänne tulevat” paljon läheisemmiksi kuin “siellä olevat”.
Ihmiset, jotka tuntevat näin, johtavat usein hyvin automaattisesti pakolaisuuden vastustamisesta sen, että henkilö ei välitä maailman huono-osaisista ylipäänsä.
Esimerkki tästä (lainaus nuoren vihreän blogista): “Suomeen tulee ei-työperäistä maahanmuuttoa siksi, että Suomi tarjoaa turvapaikkoja hädänalaisille ihmisille. Ymmärrän tietysti, että joillekin meistä toisen ihmiset ovat arvokkaampia kuin toiset. Samaten jotkut meistä eivät ole kiinnostuneet vainottujen ihmisten kohtalosta.”
Nämä eivät mitenkään loogisesti seuraa toisiaan. Päinvastoin asettaisin kysymyksen toisinpäin: Ovatko “joillekin meistä” tänne pääsevät sinne jääviä arvokkaampia?
Tähän kokonaisuuteen lisäisin vielä sen, joka koskettaa humanitaarista maahanmuuttoa, ei kiintiöpakolaisuutta. Nämä tulijat eivät suinkaan ole maidensa huono-osaisimpia. Heillä on ensinnäkin ollut varaa matkustaa. He ovat usein nuoria miehiä. Salskeassa kunnossa. Toki on ikävää jos heitä hukkuu esim. Kanarian edustalle, mutta entä ne naiset ja lapset, joilla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia yrittää Eurooppaan? Ainakin muutaman vuoden takaisissa tilastoissa 2/3 tulijoista oli nuoria miehiä.
Konkreettiseksi esimerkiksi käy Ceuta ja Melilla (en ole päivittänyt tietojani, onko tilanne edelleen sama kuin 2 vuotta sitten). Ihmisoikeusjärjestöt ovat vaatineet piikkilanka-aidan ylittäneille oikeutta jäädä Eurooppaan, mutta eivät kuitenkaan aidan kaatamista ja vapaata pääsyä Eurooppaan. Tämän tuloksena he kannattavat niiden vahvimpien sisään päästämistä, jotka aidan kykenevät ylittämään (vahvimmat nuoret miehet) ja niiden jättämistä toiselle puolelle epätietoisuuteen ja hätään, jotka eivät aitaa kykene ylittämään (ryhmän heikoimmat).
Tämän logiikka on täysin päinvastainen kuin kaikkein heikoimpien auttamisen logiikka. Hieman samaa on leirien älykkyystesteissä, aivovuotoargumentin lisäksi.
Ja kokonaisuuteen tämä ei ikinä tule olemaan ratkaisu. Se on enemmän hyvän karman ostamista, ja näkyväksi tuomista katukuvaamme.
Ongelmia ei voi ulkoistaa ongelma-alueilta. Ongelma-alueiden läheltä näille alueille takaisinmuutto käy helpommin kuin kymmentientuhansien kilometrien päästä Euroopasta.
Vuosittaisesta 76 miljoonan väestönkasvusta, n. 70 miljoonaa tuli kehitysmaista/kehittyvistä maista. Tuosta 70 miljoonasta valtaosa syntyy eriasteiseen köyhyyteen. Ainakin 4 miljardia ihmistä elää köyhyydessä. Lapsia paljain jaloin kaatopaikoilla, kalastajina, katujengeissä, naisia prostituoituina, satoja miljoonia työttöminä tullen toimeen kukin miten ikinä taitaa.
Auttamisen pragmatiikka ja auttamisen “lähelle tuleminen, käsinkoskeltetavuus” ovat ristiriidassa. Pakolaisuuden ja humanitaarisen maahanmuuton kuluttamille rahoilla pystyttäisiin auttamaan paljon suurempaa määrää ihmisiä, jos se tehtäisiin kokonaan tai lähes kokonaan Euroopan rajojen ulkopuolella. Kuten tulisi tehdä, jos huono-osaisten auttamisen maksimointi olemassa olevilla resursseilla on päällimmäisin tavoitteemme tässä kysymyksessä.
(Se ajatus, jota tässä yritän kuvata, edellyttäisi tietysti tilastollista ynnä muuta taustoittamista ja tukemista (jota vuosi pari sitten olen kyllä tehnyt harrastuksesta, mutta en lähtenyt nyt penkomaan), sekä yksityiskohtaisempaa, selkeyttävää perustelua, mutta toivottavasti jonkinlainen kuva hahmottui.)
Osmolle: Suomen pakolaiskiintiö oli vuonna 2005 maailman viidenneksi suurin USAn, Australian, Kanadan ja Ruotsin jälkeen. Ovatko luvut olleet joskus ratkaisevasti erilaiset, vai mistä tämä myytti Suomen “häpeällisen pienestä” pakolaiskiintiöstä johtuu? Ainakin se tuntuu elävän ja voivan hyvin ihmisten puheissa ja mediassa.
http://www.unhcr.org/cgi-bin/texis/vtx/basics/opendoc.htm?tbl=BASICS&id=3b028097c#Resettlement
Taulukosta löytyy mielenkiintoisia faktoja. USA otti enemmän kiintiöpakolaisia kuin kaikki muut yhteensä, ja toisaalta kolmantena oleva Kanada otti reilusti enemmän kuin sitä seuraavat maat yhteensä. Kolmen ison rinnalla muiden touhu on pientä näpertelyä. Toisaalta USA, Kanada ja Australia ovatkin kokonaan siirtolaisuuteen perustuvia kansakuntia jotka harrastavat aktiivista maahanmuuttajien ottamista. Ja tosiaan noihin maihin kiintiöpakolaiseksi otetaan parhaat päältä.
Se kuinka paljon auttamista yhteiskuntamme haluaa, on sitten tietysti demokraattinen päätös.
Täälläkin monet korostavat individualismia ja yhteiskuntamme muuttuukin koko ajan tähän suuntaan, mutta miksi tämä asia on jätetty täysin poliitikkojen päätettäväksi? Onhan selvää että poliitikko, keksitään nimeksi vaikka Paavo, kannattaa 949 000 000 euron vuosittaisen “avun” huomattavaa lisäämistä, jos sen seurauksena hänen vaimonsa pääsee ilmaiseksi bisneksessä ulko maille tärkeään konfe renssiin ja Paavo itsekin voi pitää itseään sitten suurena Valtiomiehenä savolaistaustastaan huolimatta!
Mikseivät ihmiset itse saa päättää kuinka paljon he haluavat saada moraalisäteilypojoja leniniltä tai jeesukselta tai kuka miltäkin? Tähän on minun mielestäni turha viisastella että miksei saa ylipäätään päättää paljonko maksaa veroja. Osa menoista on, kuten vaikkapa koulutus tai poliisi, yhteiskunnan pystyssäpysymisen edellytys. Jopa libertaari hyötyy kun naapurissa ei asukaan väkivaltainen mutta suurikokoinen luolamies vaan vaikkapa venäläisen kaasuyhtiön konsulentti.
Osmon tarkoittamat 3 miljoonaa venäläistä pakolaista varmaankin löytyisi Pietarista ja sen lähialueilta. Muutenhan Suomen ja Venäjän n. 1300 km pitkä yhteinen raja on täysi hukkaraja.
Hukkarajan yli ei ole tapahtunut koskaan mitään myönteistä kuin vain sodittu. Itä-rajallamme ei ole pätkääkään ollut normaalia ihmisten välistä kulttuurien vaihtoa.
Käy oikein kateeksi keski-eurooppalaisten mahdollisuus nähdä, kokea ja saada vaikutteita eri kulttuureista rajanaapureidensa kanssa. Myös kauppa oikeittein rajanaapureiden välillä on kehittyneempää kuin meillä Suomessa.
Niin mihin suuntaan nämä oletetut 3 miljoonaa venäläistä sitten lähtisivät. Pietari on noin Tallinnan tasolla mutta merta on välissä. Josko pietarilaiset lähtisivät pohjoiseen päin kohti Suomea, niin ei heille onni koittaisi Suomessa
kun tulisi taas pyrkiä etelään, josko Suomesta haluaisivat pois.
Minun arvaus on, että venäläiset pakolaiset pyrkisivät lounaaseen (Pietarista
katsoen) Eestiin, Latviaan ja Liettuaan, ja sitten näiden maiden kautta syvemmälle Eurooppaan.
Oho, väkilukuun suhteutettuna Suomi ottaa saman verran pakolaisia kuin USA ja Ruotsi. Vain Australia ja Kanada ovat äkkiä laskien edellä.
Kiintiöpakolaisten määrä Suomessa on pysynyt melko alhaisena:
http://www.migri.fi/netcomm/content.asp?article=3269
Turvapaikkaa näiden lisäksi haki viime vuonna 1505 henkeä. Ruotsiin oli pyrkimässä viime vuonna yli 36000 pakolaista:
http://www.migri.fi/netcomm/content.asp?article=2560
http://www.migrationsverket.se/
Tänä vuonna tammi-syyskuun aikana Suomeen on ollut tullut 2119 turvapaikanhakijaa. Samaan aikaan Ruotsiin on tullut yli 18000 hakijaa.
Mulkukrien (Multikulttuurikriittinen, Halla-ahon lanseeraamien lyhenteiden perinteitä noudattaen) mielestä Suomen ulkomaalaispolitiikka on muiden maiden tiukennettua politiikkaansa Euroopan liberaalein. Ilmeisesti tällä tarkoitetaan turvapaikkapolitiikkaa ja turvapaikan hakijoiden kohtelua. Jostain syystä turvapaikanhakijat eivät ole oivaltaneet Suomen muuttunutta asemaa, vaan menevät edelleen vanhasta muistista Ruotsiin ja Norjaan.
Kaiken kaikkiaan aika toivottoman tuntuista touhua suomalaisesta näkökulmasta on tuo maailman vähäosaisten auttaminen. Suomi voisi väestöineen olla maailman mittakaavassa joku ”hikinen” kaupunkivaltio — ja toisaalta maailmassa riittää autettavia satoja ja taas satoja miljoonia.
Vaikka me luovuttaisimme siemenperunammekin maailman nälkäisten ruokkimiseen, niin se ei hätää poista kuin harvojen ja valittujen osalta. Ainoastaan moraalisäteilypisteitä siitä saamme ja hyvää omaatuntoa, kun meilläkin olisi sitten yhtä surkeaa kuin suurimmalla osalla maapallon väestöstä.
Ilmeisesti kuitenkin ajatellaan, että auttaminen on meidän omalta kannaltamme tärkeää ja hyödyllistä, koska voimme siten pitää itseämme hyvinä ihmisinä.
Minusta on hyvä että avaat osaltasi keskustelua maahanmuuttopolitiikasta.
Kuulijakuntasi kuitenkin koostunee etupäässä vihreiden äänenkannattajista, ja te ette ole puoluena juurikaan kunnostautuneet viime aikoina (subj tuntemukseni) tasapainoisessa ja rehellisessä keskustelussa aiheesta.
Hyvää onnea sameissa vesissä.
Vastoin blogin pitäjän pyyntöä, palaan mustista miehistä vihreisiin arvoihin. Tämän päivän Hesarissa professori Gwyn Prins ennustaa vaikeuksia Osmonkin voimakkaasti ajamalle päästökaupalle. Gwyn Prins sanoo mm. “Ei tarvitse olla mikään erityinen ennustaja, kun sanoo, ettei tämä toteudu”. Hän arvostelee “Kioto-sopimusta hankkeena, jolla ei pystytä vastaamaan ilmaston lämpenemiseen”. Hänen mielestään “Tällaiset ylhäältä päin annetut päästörajat ja muutamat toimeenpanoon tähtäävät instrumentit eivät yksinkertaisesti toimi. Esimerkiksi päästökaupalla jotkut pystyvät tekemään rahaa, mutta päästöjä se ei vähennä.” Hänen mielestään Balin ilmastokokous osoitti, että Euroopan havittelema johtoasema näissä asioissa on kuvittelua.
Mitenkäs Osmo kommentoit?
“Suomi voisi väestöineen olla maailman mittakaavassa joku ”hikinen” kaupunkivaltio — ja toisaalta maailmassa riittää autettavia satoja ja taas satoja miljoonia.”
Se ei ole mikään syy olla auttamatta, että pelkästään suomalaisten voimin ei kaikkia maailman hädänalaisia voida auttaa. Pienten maiden yhteinen satsaus voi olla suuri.
“Muutos pakolaisleirin toimettomuudesta toimettomuuteen teollisuusmaan slummissa ei lopulta ole kovin suuri. ”
Eroina mainittakoon monipuolinen ravinto ja vesi, kehittyneet terveyspalvelut, koulutus lapsille, ylipäänsä järjestäynyt yhteiskunta. Kyllä vaikka Berliinin slummialueella ja pakolaisleirillä on eroa.
Kuntsa,
Tilastoihin tutustuneina olet varmaankin huomannut, että turvapaikanhakijoiden määrä on ollut tämän vuoden aikana varsin nopeassa kasvussa. Mitään erityisen pitkälle meneviä johtopäätöksiä tästä ei vielä voida tehdä, koska hakemuksia jätettiin 2006–7 suhteellisen vähän. On kuitenkin sinänsä aivan mahdollista, että muutoksen taustalla on hiljalleen leviävä sana maiden pakolaispolitiikassa tapahtuneista muutoksista, missä tapauksissa hakemuksissa oletettavasti tapahtunee selvää ja nopeutuvaa kasvua vielä pitkään.
On tietysti hyvä myös huomata, että maan pakolaispolitiikka ei ole ainoa tekijä kohdemaan valinnassa. Jos olisin esimerkiksi irakilainen pakolainen, ja tietäisin, että Ruotsissa minulla on jo lukuisia sukulaisia, ja irakilaisvähemmistö siellä runsaslukuinen, varmaankin yrittäisin ensin sinne, vaikka Suomeen voisikin päästä jonkin verran helpommin.
Pakolaisleireistä az sanoikin jo jotakuinkin kaiken tarpeellisen. Onko todellakin jalompaa auttaa yhtä perhettä täällä kuin kahtakymmentä leireillä? Onko Suomen edes hyväksyttävää käyttää vähiä rahojaan yksilöiden kanssa näpertelyyn, kun muualla tapahtuu tällaista:
http://www.globalhealth.org/news/article/766
Yhteenkin varissuolaiseen, syrjäytyneeseen suurperheeseen upotetuilla rahoilla olisi saanut aika monta huopaa. Mutta, ihmisillä on tosiaan erilaisia käsityksiä siitä, mikä on todellista humaaniutta.
“Yhteenkin varissuolaiseen, syrjäytyneeseen suurperheeseen upotetuilla rahoilla olisi saanut aika monta huopaa. Mutta, ihmisillä on tosiaan erilaisia käsityksiä siitä, mikä on todellista humaaniutta.”
Akuuttiin hätään täytyy tietenkin vastata ja niin varmasti tapahtuukin, mutta se ei riitä. Kyllä ihmisille on myös pyrittävä antamaan mahdollisuus elämisen arvoiseen elämään. Se, ettei sitä pystytä ainakaan suomalaisin antamaan kaikille, ei ole mikään syy olla antamatta mahdollisuutta edes joillekin.