Lapsen riski huonoista vanhemmista on kasvanut

Tämä postaus on tarkoitet­tu osit­taisek­si vas­tauk­sek­si kysymyk­seen, pitäisikö meil­lä suosia kotiäi­tiyt­tä nyky­istä enemmän.

Lapsen maail­mas­ta ovat aikuiskon­tak­tit kar­si­u­tuneet. Ennen lapsen ympäril­lä pyöri omien van­hempi­en lisäk­si suku­laisia ja iso­van­hempia, naa­purin tätiä, talkkaria ja vaik­ka mitä. Tähän ver­rat­tuna lapsen aikuiskon­tak­tit ovat köy­htyneet. Jos yksin­huolta­jaäi­ti vetäy­tyy kodin seinien suo­jaan hoita­maan yksin las­taan, se on lapsen kannal­ta joko onnelli­nen tai erit­täin vaar­alli­nen vai­h­toe­hto. Kaikil­la ei ole yhtä hyviä edel­ly­tyk­siä hyviksi van­hem­mik­si. Mitä vähem­män aikuiskon­tak­te­ja lapsel­la on, sitä suurem­pia ovat omi­in van­hempi­in liit­tyvät riskit.

Tämä aikuiskon­tak­tien har­ven­e­m­i­nen voi kel­va­ta seli­tyk­sek­si jopa siihen,miksi las­ten­suo­jelun tarve on lisääntynyt.

18 vastausta artikkeliin “Lapsen riski huonoista vanhemmista on kasvanut”

  1. En nyt ymmärtänyt pointtia. 

    Tarkoi­tatko sanoa, että kotiäi­tien lap­sil­la on vähem­män mui­ta aikuiskon­tak­te­ja? Ja vielä sem­minkin, jos on pahamaineinen yksinhuoltaja?

    Jos tarkoi­tat tätä, niin sano se selkeäm­min. Jos tarkoi­tat muu­ta, niin sano sekin selkeämmin.

  2. En nyt vielä tiedä, mikä oli vas­taus tähän aikuiskontaktikysymykseen.. 

    Mut­ta jos joku kuvit­telee, että päiväkotiym­päristö jotenkin paikkaa suku­lais­ten, kum­mien ja ystävien puut­teen, niin nai­ivi saa olla. Hoita­jia tulee ja menee… Eivät ne mitään “aikuiskon­tak­te­ja” ole aloituk­sen tarkoit­ta­mas­sa mielessä. 

    Eli odot­te­len tässä edelleen mikä on tämä vas­takkainaset­telu kotiäi­tiy­delle ja päiväkoti­lap­su­udelle. Itse en sanoisi ainakaan että aikuiskon­tak­tit. Mui­ta ero­ja voi olla sekä hyvään että huonoon suun­taan, mut­ta niistä ehkä myöhem­min enemmän.

  3. Osmo alkaa van­hoina päiv­inään höp­pänöi­tyä ja muis­tel­la miten paljon parem­min sil­loin ennen olikaan kun koko kylä kas­vat­ti lapset. Sil­loin tiesi muku­lat paikkansa ja aikuiset oli vii­sai­ta ja hyviä. 

    Nyt kun illu­u­sio on men­nyt rik­ki on Odel­la paha mieli, ja sitä pitää paika­ta ehdot­ta­mal­la riv­ien välistä yhteiskun­nan tar­joa­maa päivähoitoa tai jotain mil­lä lapset saadaan pakkososiaalistettua.

    Lähde eläk­keelle hyvä mies. Van­hana saa olla höp­pänä ihan rauhas­sa, sitä varten me nuorem­mat käymme töis­sä että teille saadaan eläk­keet kustannettua.

  4. En mitenkään väitä ole­vani tämän aiheen asiantun­ti­ja. Mut­ta pakko pistää havain­not kak­sivuo­ti­aan pojan esikoi­sisänä. Äitiys on min­un havain­to­jen mukaan mon­esti “fanaat­tista”. Mielip­i­teet voi olla hyvinkin jyrkät. Ohjei­ta tulee sieltä täältä. Neu­volas­ta, kätilöiltä, omil­ta iso­van­hem­mil­ta, van­hem­mil­ta sis­aruk­sil­ta, tädeiltä ja ystäviltä. Kaikil­la tun­tuu ole­van mielipi­de kuka mitenkin on asian oppin­ut tai kokee. Käytän­nöt on vai­hdel­lut ainakin viimeiset 60 vuot­ta edes takaisin. Oma lapsemme laitet­ti­in päivähoitoon 1 v 3 kk ikäisenä. Monien mielestä aivan liian aikaisin. Ensim­mäi­nen puo­livu­osi oli kyl­lä kohta­laisen rankkaa. Lapsen takia sairaspois­saolo­ja (korvatulehdus,nuha) tuli ensim­mäisen puolen­vuo­den aikana eri­jak­sois­sa n. 20 työpäivää. Nykyään hyvin har­voin. Lapset toki kehit­tyy luon­nol­lis­es­ti eri­aikoina, mut­ta min­un havain­toni on että yllät­tävän usein ns. kotiäidin samanikäi­nen lap­si imee vielä esim. tut­tia, ei osaa käy­dä potal­la ym. esim ei ole ollut päivääkään erossa van­hem­mis­taan. Vaikea sanoa mikä on oikea kehi­tyk­sen aste, mut­ta väistämät­tä min­un mielestä osin on kyse kotiäidin laisku­ud­es­ta, varsinkin jos vielä päälle kolmivuo­ti­as­ta hoide­taan kotona..

  5. Kuten kaik­ki valveu­tuneet ovat tietoisia siitä, että las­ten­suo­jelu­vi­ra­nomais­ten työ­taak­ka on lisään­tynyt hur­jasti ja kun tiede­tään myös se, että kaikessa vira­nomaistyössä rap­ates­sa roiskuu.

    Lisäk­si useil­ta tahoil­ta on kan­tau­tunut korvi­i­ni, että las­ten­suo­jelu­vi­ro­maiset käytän­nössä eivät ole enään riit­tävän ammat­ti­taitoisia käsit­telmään las­ten ja van­hempi­en ongelmia. Koulutkin on val­jastet­tu rapor­toimaan las­ten ongelmista lastensuojeluilmoituksillaan.

    Eli rap­ates­sa roiskuu ja on ihan var­masti niin, että esim. koulu­jen opet­ta­jat pää­tyvät liian hel­posti las­ten­suo­jeluimoituk­si­in kun omat rah­keet eivät enää riitä. Siis tyyp­il­listä virkamiestoim­intaa taas parhaim­mil­laan. Onko­han koulu­jen las­ten kiusaamisas­i­at siir­tyneetkin sille asteelle, että rapor­toidaan hiukan liian hel­posti las­ten käyt­täy­tymis­es­ta jollekkin toisel­la taholle, että toinen taho hoitaisi ongel­mat pois koulu­jen arjesta. 

    Per­in­teis­es­ti­hän on ollut niin, että “Toisel­la puolel­la ovea ongel­mat ratkeavat”.

  6. Olen samaa mieltä otsikos­ta: lapsen ris­ki huonoista van­hem­mista on kas­vanut. En kuitenkaan näe peikon luu­raa­van Osmon osoit­ta­mas­sa suunnassa:
    kotiäi­tiy­den suosimises­sa ja sen myötä (mah­dol­lis­es­ti) tapah­tu­vas­sa aikuiskon­tak­tien vähäisyydessä.

    Mut­ta voi olla, että kotiäi­tiys on käytän­nossä valikoitunut enem­män heille, joiden mah­dol­lisu­udet huoltaa kun­nol­la lap­si­aan ovat muutenkin vähäisemmät. 

    Mitä parem­mat tulot per­heel­lä on, sitä kalli­im­mak­si tulee pitää toista van­hempaa (äitiä) kotona. Sik­si luul­tavasti hyvä­tu­loiset (äid­it) use­am­min menevät töi­hin siinä vai­heessa, kun äitiys-/ van­hempainra­hakausi lop­puu. Eli pääsään­töis­es­ti vain huono­tu­loiset tai työt­tömät äid­it ryhtyvät nykyään kotiäideiksi. 

    Eli: kotiäi­tiys ei aiheuta aikuiskon­tak­tien puutet­ta, mut­ta nykyi­nen sosi­aalipoli­ti­ik­ka johtaa siihen, että vain heikoim­mas­sa ase­mas­sa oleville äideille on kan­nat­tavaa olla kotiäi­ti, ja se heikom­pi ase­ma itsessään sisältää riskejä.

    Muuten olen sitä mieltä, että holti­ton viina-ale laman syr­jäyt­tämille oli mega­lo­maa­ni­nen virhe.

    Ja vielä: ihme­tyt­tää Eli­na se, että aina älähdät varsin mart­tyyri­mais­es­ti pie­neenkin viit­tauk­seen yksin­huolta­jas­ta. Eikö se ole jois­sakin tapauk­sis­sa ihan rel­e­vant­ti lisäriski?

    Touko Met­ti­nen

  7. Kovan luokan trage­di­at tun­tu­vat kyl­lä tapah­tu­van ydin­per­heis­sä kuten nyt tämä Oulunkin tapaus. 

    Myös pom­mit­ta­ja-Gerdt, ampu­ja-Auvi­nen ja puukot­ta­ja-Kuk­ka oli­vat alku­peräi­sis­sä ydin­per­heis­sä eläviä. Saaren koti oli hänen kotona asues­saan kak­si­van­hempainen, joskin uusiosellainen. 

    Yksin­huolta­jal­la ei ole varaa jäädä yksin. Hän joutuu verkos­toi­tu­maan aivan pakosti kaikkien mah­dol­lis­ten tut­tu­jen kanssa. Yksin­huolta­jat muo­dosta­vat yleen­sä keskenään asuinalueel­la ringin, jos­sa tois­t­en lap­sia hoide­taan tarvit­taes­sa ja kyläil­lään taa­jaan tois­t­en luona. 

    Uskon, että parisuh­teessa on helpom­pi eristäy­tyä muus­ta maail­mas­ta. Se on ainakin toisel­la taval­la mahdollista. 

    Touko, tiedän kyl­lä, että yksin­huolta­jien pojil­la on enem­män asosi­aal­ista käyt­täy­tymistä. Nyt kuitenkin aloi­tus kos­ki aikuiskon­tak­tien puutetta. 

    En siis usko, että lapsen laitoshoidol­la ja lap­su­u­den merk­i­tyk­sel­lisil­lä aikuiskon­tak­teil­la on mitään tekemistä tois­t­en­sa kanssa. Pienet pojat tarvit­se­vat lähelleen tur­val­lisia ja välit­täviä miehiä, mut­ta niitä ei kyl­lä päiväkoti tai koulu tarjoa. 

    Osmon aja­ma “kaik­ki pääkaupunkiseudulle radan­var­teen” ‑poli­ti­ik­ka on omi­aan eristämään ihmisiä suku­lai­sis­taan, lap­su­u­den tovereis­taan ja koulukavereis­taan… Kon­tak­tit täy­tyy luo­da etelässä uud­estaan. Jon­nekin kauas jäävät iso­van­hem­mat ja muut lapsen luon­nol­liset kon­tak­tit, jot­ka perus­tu­vat rakkau­teen las­ta kohtaan. Tili­pus­si hoito­työstä ei takaa muu­ta kuin mekaanisen hoidon.

  8. Mikäli päivähoidol­la ja lisään­tyneil­lä huostaan­otoil­la olisi kausaa­li­nen yhteys, niin sil­loin­han huostaan­ot­to­jen olisi pitänyt olla 60-luvul­la paljon yleisem­piä. Oli­han kotiäi­tiys moninker­taista ver­rat­tuna nykyiseen tilanteeseen. Tietysti on mui­ta väli­in­tule­via muut­tu­jia, mut­ta kuitenkin..

    Henkilöko­htais­es­ti tun­nen vain kak­si tapaus­ta, jois­sa lapset on otet­tu huostaan. Kum­mas­sakin tapauk­ses­sa kyseessä oli äidin holti­ton päi­htei­denkäyt­tö ja las­ten jät­tämi­nen yksin koti­in kapakkaillaksi. 

    Eli kyl­lä nyt huostaan­ot­to­ja lähtisin tarkastele­maan nimeno­maan nais­ten lisään­tyneestä päi­htei­den käytöstä käsin. 

    Alle kolmivuo­ti­aista Suomes­sa on 23 pros­ent­tia tarha­hoi­dos­sa ja 3–6 ‑vuo­ti­aista 65 pros­ent­tia (STM 2007). Olisi nyt mie­lenki­in­toista nähdä tilas­to, ovatko kotona hoide­tut huostaan­otois­sa yliedustettuina. 

    Helsingis­sä tarha­lap­sien osu­udet ovat var­masti paljon korkeam­mat. Veikkaan­pa että asia menee päin­vas­toin, päivähoi­dos­sa ole­via ote­taan huostaan enem­män. Yritän­pä löytää jotain tästä.

  9. Osmo:
    “Mitä vähem­män aikuiskon­tak­te­ja lapsel­la on, sitä suurem­pia ovat omi­in van­hempi­in liit­tyvät riskit.”

    Mei­dän muk­suil­la ei oikein mitään muu­ta olekaan kuin aikuskon­tak­te­ja, jos omia sis­aruk­sia ei las­ke­ta. Tämäkin on mielestäni lapsen kehi­tyk­sen kannal­ta pienoinen ris­ki, kos­ka las­ten välisiä pelisään­töjä tulisi oppia ennen kouluikää. Jos näin ei tapah­du niin oppi­laat kyl­lä ennem­min tai myöhem­min lutvi­u­tu­vat tilanteeseen, mut­ta en ole niin var­ma opettajista 🙂

  10. Minus­ta nyky­lapset ovat fik­sumpia kuin van­hempansa aikanaan. Pojas­ta polvi para­nee. Tämä ei koske kaikkia, sil­lä näyt­tää siltä, että myös lap­sis­sa on yhä enem­män väli­in­putoa­jia. Ei niitä pros­en­teis­sa mitat­tuna paljon ole, mut­ta enem­män kuin ennen. 

    Väli­in­putoa­jien per­hetau­s­tat vai­htel­e­vat, mut­ta en usko, että iso­van­hempi­en “pois­sao­lo” siihen vaikut­taa. Enem­män siel­lä taitaa olla taustal­la van­hempi­en hek­ti­nen maailmanmeno.

  11. Kan­nat­taa muis­taa, että yhteiskun­ta pyörii äitien, ei las­ten ehdoil­la. Lisäk­si poli­ti­ikas­sa on kova tasa-arvon eetos vasem­mal­la ja vihreis­sä, joka vaatii äitiä töi­hin. Kotiäi­tiä vas­tuste­taan vähän kuin yksityisautoilua.

    Lapset ovat siel­lä takana jos­sain.… vaik­ka niiden etu­un tietysti jokainen vakavas­tiotet­ta­va aina vetoaa kaikissa tilanteissa.

  12. Tässä on mielestäni kyseessä sama ongel­ma kuin mon­es­sa muus­sakin kysymyk­sessä. Suurin osa lap­siper­heistä voi parhait­en, kun niil­lä on itse mah­dol­lisu­us tehdä ratkaisut las­ten hoidon jär­jestämis­es­tä. Vaik­ka itses­täni tun­tuu hur­jal­ta pien­ten las­ten pitämi­nen tun­tikau­sia melui­sis­sa päivähoito­ryh­mis­sä, on ymmär­ret­tävä, että se, mikä kullekin per­heelle on paras ratkaisu, ei ole aina niin yksinker­tainen kysymys.

    Varsi­nainen ongel­ma on se, että päi­hde- ja mie­len­ter­veysongelmista kär­sivät tai muuten vain, ehkä jonkin elämän­ti­lanteen takia totaalis­es­ti uupuneet, van­hem­mat eivät saa tarpeek­si apua.

    Kaik­ki resurssit pitäisi käyt­tää ennen kaikkea apua todel­la tarvit­se­vien per­hei­den tukemiseen. Val­taos­alle per­heistä riit­tää, että mah­dol­lis­te­taan aito valin­nan­va­paus las­ten­hoidon jär­jestämisek­si. Se, että ihmiset saa­vat tässäkin asi­as­sa tun­teen siitä, että saa­vat hal­li­ta elämään­sä aikuisi­na, vas­tu­ullisi­na ihmis­inä, on ensisi­jaisen tärkeää. 

    Olen­nais­in­ta olisi pyrk­iä yhteiskun­taan, jos­sa aikuiset ihmiset saa­vat tun­tea ole­vansa vapai­ta ja vas­tu­ullisia kansalaisia. Sil­lä estetään turha katkeroi­tu­mi­nen ja taloudel­lisia resursse­ja sekä henkisiä voimavaro­ja jää niiden aut­tamiseen, jot­ka apua tarvitsevat.

  13. En minäkään usko itse yksin­huolta­jana ja paljon heitä tun­te­vana, että aikuiskon­tak­tien puute sinän­sä vaivaisi enem­män yksin­huolta­jien lap­sia. Har­voin yksin­huolta­ja asuu keskel­lä pel­toa omas­sa talos­sa autot­tomana kuten jotkut liitossa elävät äidit. 

    Eli­na tote­si jo, että ongel­ma voi olla miesten puute pojan kasvuym­päristössä. Tämä selit­tänee paljolti yh-per­heis­sä kas­vanei­den poikien ongelmia. Täti-ympäristössä kas­va­neen pojan miehi­nen iden­ti­teet­ti löy­de­tään sit­ten rötöste­lyn kaut­ta, kun muu­ta kanavaa ei tun­nu olevan. 

    Päiväkoti, jos mikä on täti-ympäristö, joten poikien pahoin­voin­tia tuskin päiväkodil­la ratkaistaan, vaan esim. urheiluseuroissa.

  14. Pitäisi ilmeis­es­ti aina kir­joit­taa kieli keskel­lä suu­ta, ettei tulisi väärinymmär­re­tyk­si. Kun sanoin,että las­ten riskit ovat kas­va­neet aikuiskon­tak­tien vähen­e­misen myötä, en tarkoit­tanut, että tästä voisi johtaa,että
    1) las­ten ase­ma olisi yleen­sä huonontunut;
    2) että yksin­huolta­japer­hei­den lapset voisi­vat huonom­min keskimäärin kuin kah­den huolta­jan lapset;
    3) päiväkoti olisi parem­pi kasvuym­päristö keskimäärin kuin koti.

    Kun puhumme las­ten vakavien riskien tor­jun­nas­ta, kaik­ki nuo väitet­tä ovat sen sijaan tot­ta jos­sain määrin. 

    Jos yksin­huolta­ja saa mie­len­ter­vey­den häir­iöitä, lap­si on suurem­mas­sa vaaras­sa kuin jos kah­den huolta­ja per­heessä toinen van­hem­mista saa mie­len­ter­vey­den häir­iöitä. Toden­näköisyys, että molem­mat saa­vat, ei ole nol­la, mut­ta toki pienempi.

    Jos kotona asi­at menevät huonos­ti, lap­si on parem­mas­sa tur­vas­sa, jos hän on päivähoi­dos­sa, kos­ka kodin ongel­mat voidaan ainakin jol­lain toden­näköisyy­del­lä huo­ma­ta. Kovin ahdis­tavista kotiym­päristöstä voi olla vapaut­tavaa päästä vähäk­si aikaa muualle.

    Jos ydin­per­he elää keskel­lä pel­toa auvoises­sa maail­mas­ta eris­te­tyssä omakoti­talos­saan repub­likaanises­sa onnelas­sa vain tois­t­en­sa ja tele­vi­sion seuras­sa, riskit ovat suurem­mat kuin elävässä pihapi­iris­sä kas­vav­il­la lap­sil­la. Aikuiskon­tak­tien lisäk­si joil­takin lap­sil­ta puut­tuvat myös lap­sikon­tak­tit, ja sekin on paha asia.

    Helsin­ki nos­ti koti­hoidontuen Helsin­ki-lisän jok­sikin aikaa hyvin korkealle. Tämän toimen­piteen sivu­tuot­teena perusk­oulu­un tuli lap­sia, jot­ka eivät osan­neet kun­nol­la puhua, kos­ka kukaan ei ollut koskaan puhunut heille. Tämä on tietysti ääri­ta­paus, mut­ta jotain sel­l­aista, jota ei voi tapah­tua toimi­vas­sa sosi­aalises­sa ympäristössä.

    Eli­na on oike­as­sa siinä, että van­hempi­en päi­htei­den käyt­tö on suurin yksit­täi­nen tek­i­jä pien­ten las­ten ongelmis­sa. Sitäkään ajatellen ei ole ain­oas­taan hyvä asia, jos van­hem­mille mak­se­taan kovin paljon siitä, ettei las­ta koskaan nähdä päiväkodissa.

    Kolikon toise­na puole­na tietysti on, etteivät nämä asi­at koske suur­ta enem­mistöä, eikä yhteiskun­nan pelisään­töjä voi tehdä pelkästään vähem­mistöä ajatellen. Tämä on yksi näköko­h­ta näköko­h­tien joukossa.

    Min­ua vähän ihme­tyt­tää sel­l­ainen keskusteluilmapi­iri, jos­sa jonkin näköko­hdan esit­tämis­es­tä aina seu­raisi suo­raan, mitä suosit­telee, ikään kuin maail­mas­sa kaik­ki hyväksyt­tävät argu­men­tit aina osoit­taisi­vat samaan suun­taan. Jos kan­natat vai­h­toe­htoa A et voi nähdä siinä ker­ras­saan mitään ongelmia etkä vai­h­toe­hdos­sa B ker­ras­saan mitään hyvää. Eikö sen pitäisi olla päin­vas­toin: jos kan­nat­taa vai­h­toa A kan­nat­taisi kiin­nit­tää eri­ty­istä huomio­ta sen puut­teisi­in voidak­seen aikanaan tor­jua ne.

    Poli­ti­ikas­sa tämä mus­tavalkoisu­u­den ihanne on yli kaiken, ja sik­si siihen kyllästyinkin.

  15. TM,

    Melu jatkuu koton­akin päivän jäl­keen.. Meil­lä jokainen lap­si oppi huu­ta­maan asiansa päivähoi­dos­sa. Vaik­ka väli­matkaa äiti­in oli metri, niin ker­sat huu­si­vat kurkku suo­rana kaiken san­ot­ta­vansa. Se oli tietysti ain­oa tapa saa­da päivän mit­taan asiansa per­ille ja jatkui sit­ten vais­ton­va­rais­es­ti illallakin. 

    Päiväko­tivu­osien jäl­keen pikku hil­jaa volyy­mi nor­mal­isoi­tui. Eli ongel­ma oli väliaikainen. 

    Päivähoi­dos­sa syr­jäy­tymisen ehkäisi­jänä on se ehdo­ton hyvä puoli, että päivähoi­dos­sa kyl­lä huo­mataan, jos lap­si on taval­la tai toisel­la laimin­lyö­ty. Hygien­ia­pu­ut­teet, ali­rav­it­se­mus, fyysi­nen pahoin­pite­ly ja henkisen kehi­tyk­sen jäl­keen­jääneisyys tulee huo­matuk­si parem­min huo­matuk­si päiväkodis­sa kuin naapurustossa.

    Päiväkodil­la ei myöskään ole mitään sosi­aal­isia kyn­nyk­siä olla yhtey­dessä las­ten­suo­jelu­un, jos lapsen etu sitä näyt­tää vaa­ti­van. Naa­puris­sa puolestaan saat­taa asua “asia ei min­ulle kuu­lu” ‑ihmi­nen.

  16. Osmo,

    Ole­tat, että lap­si on enem­män vaaras­sa yksin­huolta­japer­heessä, jos lähi­huolta­jalle tulee ongelmia mie­len­ter­veyten­sä kanssa. 

    Toisaal­ta sel­l­aises­sa tilanteessa yksin­huolta­jan on pakko hakea apua. Kukaan ei paikkaa hänen tekemisiään tai tekemät­tä jät­tämisiään. Kah­den huolta­jan per­heessä voidaan piiloutua ja sala­ta ongel­mat paljon pidem­pään, kun toinen pitää kuitenkin arjes­ta huolta. 

    Jos yksin­huolta­ja rom­ah­taa, se näkyy ulospäin heti lap­sis­sa, jot­ka eivät saa vält­tämät­tä edes ruokaa. Kun toinen paikkaa tilan­net­ta, niin pahatkin tilanteet jäävät kulissien taa. Toisen sairaud­es­ta muo­dos­tuu se kuu­luisa vir­ta­he­po olohuoneeseen. 

    Yksin­huolta­ju­us on silti ris­ki, en siis väitä muu­ta. Se on ihan tilas­toista luet­tavis­sa. Ris­ki kohdis­tuu oikeas­t­aan vain poikiin. 

    Yksin­huolta­jien tytärten käyt­täy­tymi­nen ei juurikaan poikkea ver­rokeista eikä koulumen­estyskään. Pojan kas­vat­tamiseen tarvi­taan henkises­ti ja mielel­lään paljon fyy­sisetikin läs­näol­e­va isä tai muuten poikaan aidosti kiin­tynyt mies. 

    Tätä ei joka fem­i­nisti usko, mut­ta näin se on.

  17. Mei­dänkin lapsemme ovat päiväkodis­sa nimeno­maa lap­si- eikä aikuiskon­tak­tien vuok­si. Isän­tä kun oli koti­hoi­dos­sa koulu­naloituk­seen saak­ka, niin siinä olikin ollut melkoisia sopeu­tu­mis­vaikeuk­sia. Ymmär­rän kum­minkin Osmon pointin aikuiskon­tak­teista: jos lapsen elämään kuu­luu muitakin aikuisia kuin omat van­hem­mat, niin per­heen ongel­mat tule­vat herkem­min ilmi ja niihin voi puuttua.

    Olen kyl­lä siitäkin Osmon kanssa samaa mieltä, että van­hempia ei pidä pain­os­taa koti­van­hem­muu­teen. Ne, jot­ka halu­a­vat ja koke­vat pystyvän­sä hoita­maan lap­sia kotona, tekevät sen kyl­lä muutenkin, jos vain per­heen talous antaa myöten. Me useim­mat halu­amme tehdä val­in­tamme las­ten paras­ta ajatellen, mut­ta koti­hoitoon pain­os­t­a­mi­nen voi toimia itseään vas­taan. Vaik­ka koti onkin keskimäärin jonkin ver­ran päiväko­tia parem­pi kasvuym­päristö, niin se ei ker­ro mitään siitä, mikä on tilanne jonkun tietyn yksit­täisen lapsen tai per­heen kohdal­la. Sen tietävät parhait­en lapsen vanhemmat. 

    Netin vau­va­pal­stoil­la tapah­tu­vaan pain­os­tuk­seen ei tietenkään juurikaan voi vaikut­taa, mut­ta toivoisin, että kaik­ki päiväko­tien työn­tek­i­jät osaisi­vat pitää mölyt mahas­sa. Eivät he oikeasti tunne per­hei­den tilantei­ta, vaik­ka jotain käsi­tys­tä päivit­täis­ten jutustelu­jen perus­teel­la syn­tyykin. En minä ainakaan omaa väsymistäni tilitä, vaan keski­tyn kuu­lu­mis­ten vai­h­dos­sa lapseni tekemisiin.

    Ja täl­lä en sit­ten tarkoi­ta sitä, etteikö koti­hoidon­tukea pitäisi nos­taa. Se on nykyisel­lään jok­seenkin mitätön ver­rat­tuna koti­in jäämiseen liit­tyvään ansion­mene­tyk­seen ja sen ostovoima piene­nee koko ajan.

  18. Ongel­ma ei tai­da niikään olla päiväkoti­hoito. Se on var­masti mon­ellekin lapselle hyvä vai­h­toe­hto, kos­ka opet­taa sosi­aal­isu­ut­ta, ryh­mässä toim­imista jne. Mut­ta onko sit­ten päivähoito laitet­tu liian “tuot­tavak­si”. Toisaal­ta Osmo on kyl­lä niin oike­as­sa kuin vain voi olla per­heen suh­teen. Monel­la suo­ma­laisel­la sitä ei käytön­nössä ole ollenkaan. Las­ten kas­va­tus­ta, van­hus­ten hoitoa, syr­jäy­tynei­den apua ei voi sysätä vira­nomais­ten harteille. Sel­l­ainen ei voi koskaa toimia. JOstain pitäisi suo­ma­laisi­inkin luo­da per­heelle yhteisöl­lisyyt­tä, vas­tu­u­ta edes suku­lai­sis­taan. Siinä me olemme men­neet väärään suun­taan. Olisko syynä ajan hen­ki, itsekkyys, mam­mo­nan palvon­ta. Niistä ei jää lop­ul­ta mitään käteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.