Asuntojen kysyntä on lopahtanut nopeasti, mikä on saanut rakennusliikkeet huputtamaan jo aloitettuja työmaita. Tässä yhteiskunnan pitäisi puuttua peliin ja rakennuttaa asunnot omalla riskillään, vaikka vähän maan arvosta tinkien. Tähän on kaksi perustetta:
Ihmiset tuskin lopettavat asumista, syntyvyys jatkuu kasvukeskuksissa korkeana eikä muutto kaupunkeihin myöskään näytä tyrehtyvän. Asuntoja tullaan siis tulevaisuudessakin tarvitsemaan lisää. Nyt kun syntyy vapaata kapasiteettia, tilaisuutta ei saa päästää käsistä. Helsinki on ymmärtääkseni muuttanut joitakin omistusasuntoprojekteja osaomistustaloiksi, jotka muuttuvat omistusasunnoiksi aikaa myöten — tai kaupunki lunastaa ne itselleen.
Rakentamista ei saa päästää hidastumaan myöskään siksi, että jos kapasiteettia jää tyhjilleen, sitä myös menetetään; rakennusmiehet siirtyvät muihin duuneihin tai ajautuvat pitkäaikaistyöttömyyden noidankehään.
“Rakentamista ei saa päästää hidastumaan myöskään siksi, että jos kapasiteettia jää tyhjilleen, sitä myös menetetään; rakennusmiehet siirtyvät muihin duuneihin tai ajautuvat pitkäaikaistyöttömyyden noidankehään.”
Tuokin on olennainen huomio. 90-luvun lama vei tärviölle niin duunareita kuin arkkitehtejäkin ja valtaisa määrä osaamista menetettiin.
Jos syntyy lama, on edessä myös rakennusalan pienyritysten konkursseja: nyt rakennuksilla työt tehdään käsittääkseni paljolti alihankintana jo yhden miehen firmoista muutaman miehen yhteenliittymin.
Niitä siis katoaa, eikä edes kirvesmies voi nykyään nousta jaloilleen ilman ihan huomattavaa panostusta sellaiselle, jolla ei ole mitään.
Kun katsotte tiellä liikkuvia Hiaceja ja muita “F:ma Make’s Rakennus-Bygnad T:mi” ‑teipeissä olevia pakettibiilejä niin siinähän matkustaa herra toimitusjohtaja ja suhteellisen uskollinen talousassarinsa ja yksityissihteerinsä Pentti.
Autossa on ainakin 10.000 euroa kiinni ja sitten niissä leluissa siellä kopissa ainakin toinen mokoma. Ne pitää olla, että pääsee töihin.
Ei nykyään enää voi nousta ratikkaan tukka kuorettuneessa oksennuksessa ja työkalupakki kainalossa ja mennä avaruuskohmelossa kyselemään töitä. Sitähän jätetään viikkoja ennen tarjous monine valtion lappuineen ja todistuksineen kuin isot pojat ja homma saadaan tai ei saada.
Jos se Hiace kaikkine leluineen häviää (vaikka vain myydään muun työn takia) niin se on sitten lähes varmasti ohi sen miehen tai parinkin osalta. Moni ei jaksa enää ryhtyä ostamaan vieläpä raskaita töitä itselleen, kun joku AEL tarjoaa rekkapekkakurssin ja kuljetusliike kaluston alle.
Tämä sama “pääoman syveneminen” koskee muitakin rakennusalan töitä: pinnoituksia, kalustoasennusta ja kaikkea. Tätä ei tiedetä yleisesti, vaan hyvin helposti uskotaan, että hommat voi aloittaa liki syntymäasussaan, kunhan vain osuu aamulla heräämään työmaa-aidan paremmalta puolelta.
Jos tämä laskusuhdanne yltyy lamaksi, se vain lisää muuttopainetta Helsinkiin ja lähiseuduille ja rakentaminen on myös tuosta näkökulmasta perusteltua toivottinpa sitä muuttoa tai ei.
Jos yksityiset eivät rakennuta niin kaupungin pitäisi sitten rakennuttaa, vaikka myyntiin. Niille asunnoille kyllä on tarvetta, vaikka talous olisikin hetken jumissa.
Sopivasti huomenna (perjantaina) vietään asunnottomien yötä.
Pitäisiköhän asunnonostajien saada pysyvyyttä samalla tapaa kuin sveitsiläiden.
Heh, tuo yo. lauseeni saattaa olla potaskaa, mutta minulla on sellainen mielikuva, että kohtalaisen ylhäällä Sveitsin alpeilla asuvat sveitsiläiset ovat asuneet samassa paikassaan sitten isovanhempien ja iso-iso-vanhempiensa ajoista lähtien laadukkaasti. Kenties sen takia, että iso-iso-isä otti aikonaan pankista lainan 100 vuoden maksuajalla. Mutta eivätpä taida jälkipolvet paljoa marista iso-iso-isän lainanotosta, kun maan hinta on noussut pilviin sitten esi-isien sveitsiläisten.
Sitä paitsi Sveitsissä on se mukava puoli noissa pikku vuoristokylissä, että kun kylän asukkaat ovat eläneet pitkään yhdessä muiden kyläläisten kesken, ja myös niin, että ne jotka tuottavat leipää, lihaa, kakkuja, olutta, suutarin pelveluita, vaatturin palveluilta ja pankkien palveluita, niin he haluavat myös elää seuraavatkin vuosikymmenet toistensa näissä alppi-kylissään.
Jotenkin vaan harmittaa tämä suomalainen betonitalojen maailma ympäristöineen verrattuna,
Itävaltaan, Sveitsiin, Tsekkiin, Puolaan, Unkariin, Saksaan, Tanskaan, Ruotsiin..
Ajatelkaa positiivisesti. Naisen euro saadaan lähemmäs euroa, kun suhdanneherkät miesten alat näyttää nurjaa puoltansa.
Näissä vaihtelevissa suhdanteissa pitää päättäjilläkin olla rytmitajua.
Asunnoista ei ole pulaa. On vain pulaa edullisista asunnoista kalliiden asuntojen naapurina. Mutta kaikki uussuomalaiset tai vanhasuomalaiset köyhät eivät mahdu Katajanokalle. Toki sinne mahtuisi enemmän, mutta sitten ne paremmat naapurit muuttaisivat pois.
Taantuman loiventamiseksi ja lyhentämiseksi on myös jonkun tehtävä investointeja. Jos yritykset eivät niitä tee ja yksityisillä ihmisillä ei ole rahkeita, niin silloin yhteiskunnan pitää ottaa vastuuta. Tämä on lopulta meidän kaikkien yhteinen etu.
Jos taantuman aikana ei investoitaisi ja patoutunutta rakennustarvetta alettaisiin purkaa täydellä painolla nousukauden alkaessa, niin a) tämä maksaisi yhteiskunnalle enemmän ja b) ruokittaisiin taas uutta nousukauden kuplaa, joka vuorostaan romahtaisi aikanaan. Nousukauden aikana yhteiskunnan kannattaakin hillitä vähemmän akuutteja investointeja, joiden toteuttamisesta laskusuhdanteessa saadaan moninkertainen hyöty.
Nyt onkin hyvä aika muuttaa hitas määräaikaiseksi. Aikaisemmmin pelättiin, että sijoittajat haalivat hitaksia bullet-lainoilla ja myyvät kahdenkymmenen vuoden päästä pois hirmuisella voitolla. Nyt kun hinnat ovat laskussa, niin tämä mörkö on poistunut.
Sekin hyvä puoli hitaksen vapauttamisessa olisi, että monet hitaksen omistajat myisi asunnon paniikissa, kun sen kerrankin voisi myydä markkinahintaan. Tällöin vapautuneet hitakset hoitaisivat osaltaan markkinoiden hintatason alenemista. Uusia hitaksia ei kannata rakentaa. Nykyisin vain halvimmat asunnot menevät kaupaksi. Eli ei tarvita hitas-hinnoittelua.
Kyllähän se aika surullista on, että juuri, kun ammattikoulujen rakennuslinjoille on saatu runsaasti tulijoita, tulee suhdannesyy, joka estää todennäköisesti heidän työllistymisensä ja heittää kortistoon kokeneitakin.
Vuosikymmeniä rakennussuhdanteita seuranneet ovat viime aikoina ihmetelleet sitä, että samaan aikaan sekä julkinen rakentaminen että yksityinen rakentaminen ovat olleet vilkkaita.
Tiedä sitten kuinka julkisella vallalla on varaa rakennuttaa ja kuinka paljon. (kerrostalo)asuntorakentaminen ei ole edes kaikkein työllistävintä rakentamista.
Jo ennen edellistä suurta(so. 1990-luvun alun) lamaa puhuttiin paljon korjausrakentamisen painoarvon lisäämisestä. Se saattaisi olla osaratkaisuna eikä loisi esimerkiksi sitä ongelmaa, että asunnoista on ylitarjontaa (jos ne pääkaupunkiseudulle odotetut painelevatkin suoraan kauemmas Eurooppaan).
Monen mielestä nimittäin Suomessa on jo nyt aivan liikaa kaikkia rakennuksia ja jatkuuko pääkaupunkiseudulle muuttaminen muutenkaan niin vauhdilla kuin on ennustettu. Ja jos ihmiset vaikka tulevaisuudessa tyytyvät vähempiin siivottaviin neliöihin?
Asunnottomuudella ja asuntopulalla ei ole muuten mitään tekemistä keskenään. Kuka tahansa, jolla on maksukykyä, saa varmasti katon päänsä päälle Suomessa.
Näissä keskusteluissa pitäisi aina erottaa tavalla tai toisella tuettu asuminen ja kovan rahan asunnot. Tuetun asuinrakentamisen lisääminen lähivuosina kun oletettavasti halvalla saa lienee selviö.
Kovan rahan asuntojen lama-ajan strategia on ongelmallisempi jos investoinneissa pitäisi olla jokin takaisinmaksulogiikka. Tämän logiikan pitäisi mielestäni perustua puhtaan opportunistisesti, vilpittömän ahneesti (ja nimi on:in kiusaksi) hyvien veronmaksajien haalimiseen ylevämpien asunto- ja sosiaalipoliittisten tavoitteiden sijaan.
Erityisen hyvien veronmaksajien potentiaalisia alueita ovat tietysti Helsingin rannat; Koivusaari, Jätkäsaari, Hernesaari, Suvilahti, Kalasatama ja mitä niitä onkaan.
Jos edes joku näistä korvamerkittäisiin yksinomaan kovan rahan asunnoille ja huutokaupattaisiin kaupungin kannalta järkevillä tontinluovutusehdoilla s.e. ATT positioidaan kartellinmurtajareserviksi takavasemmalle jos tontit eivät muka isoille rakennuttajille kelpaa voitaisiin operaatiolla saavuttaa kovan rahan rakentamisen uudelleenkäynnistyminen joskus 2010 paikkeilla kaupunkilaisten kannalta hyväksyttävällä taloudellisella riskillä.
Sen sijaan jos epävarmassa taloustilanteessa kaupunki rakennuttaa omalla riskillään kovan rahan asuntoja kaavoitetuille seka-alueille ollaan tilanteessa jossa riskin realisoituessa (siis jos asunnot eivät mene kaupaksi) joko syntyy uusi laman jälkeinen Vuosaari tai sitten asunnot joudutaan myymään tappiolla.
Syöte: Asunnot eivät mene kaupaksi. Niiden rakentaminen ei kannata.
Osmon päätelmä: Julkisen vallan pitää alkaa rakentamaan asuntoja. Tämä tuotanto ei ole kannattavaa. Näin voidaan pitää työntekijät alalla, eli hidastaa resurssien siirtymistä tuottavaan käyttöön.
Mitä ihmeen hölmöläisen logiikkaa täällä harrastetaan!?!?
Aikaisemmin väitit, että rakennusliikkeet ovat väärässä (asntorakentaminen on kannattavaa) ja kaupungin pitää siksi rakennuttaa asuntoja. Tässä argumentissa oli vielä joku tolkku, jos nyt uskoo sinun tietävän asuntorakentamisen kannattavuudesta enemmän kuin niiden ihmisten, jotka sitä ammatikseen arvioivat.
Jos kaupunki nyt rakentaa asuntoja niistä syntyy ylitarjontaa, joka pitää yksityiset rakennuttajat poissa asuntotuotannosta kunnes varastot on purettu.
Tapio Laakso: Niille asunnoille ei ole tarvetta. Jos olisi, niin niistä maksettaisiin sellainen hinta, että rakentaminen kannattaisi.
Ihan samalla tavalla kuin magneettijunalle Helsingistä lentokentälle ei ole tarvetta.
Seuraisi aika pöhköjä tilanteita, jos Hitas-sääntöjä muutettaisiin niin, että nyt myytävät vapautuisivat vuonna 2028. Miten luulisit kaupan sujuvan vuonna 2026? Jos asunnon omistaja muuttaa vaikka Lääkelaitoksen mukana Ouluun, asuntoa kannattaa seisottaa mieluummin kaksi vuotta tyhjänä kuin myydä ennen hintasäännöstelyn vapautumista.
“Sen sijaan jos epävarmassa taloustilanteessa kaupunki rakennuttaa omalla riskillään kovan rahan asuntoja kaavoitetuille seka-alueille ollaan tilanteessa jossa riskin realisoituessa (siis jos asunnot eivät mene kaupaksi) joko syntyy uusi laman jälkeinen Vuosaari tai sitten asunnot joudutaan myymään tappiolla.”
En tiedä miten määrittelet tappion, mutta jos oletetaan, että kaupungille maan hankintahinta on nolla, niin tappion välttämiseksi riittää, että asunnoista saadaan rakennuskustannukset. noin 2000 euroa neliö riittää vähintäänkin kohtuulliseen asunnon tasoon. Eli Kaupunki tekee 50 neliön kaksiosta tappiota, jos ei saa 100 000 euroa siitä. Asuntojen hinnat saavat pudota melko railakkaasti, että uuden noin hinnoitellun helsingissä sijaitsevan asunnon oven takana ei olisi jonoa. Luulisin, että jos hinnat putoavat niin paljon, niin kaupungin tekemät tappiot tuossa taloyhtiössä ovat murheita pienemmästä päästä.
“En tiedä miten määrittelet tappion”
Ihan perinteisesti. Tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla ei tietääkseni saada aikaan edes ARA-tason asuntoa alle 2400 e/m2, epäilenpä että kovan rahan rakennusprojekteissa liikutaan edelleen lähempänä 3000 e/m2, joka on huonommilla alueilla sellainen hintataso joka sisältää nykyisessä suhdannetilanteessa riskiä.
Pointtini on oikeastaan se että elämme vieläkin rakentamisen korkeasuhdanteessa:
http://www.stat.fi/artikkelit/2008/art_2008-09–26_002.html
vaikka alan yritysten liikevaihdon kasvuvauhti on hidastunut ja aloitusten määrä romahtanut. Kustannustaso on oletettavasti läpi alihankintaketjun edelleen huippuvuosien tasolla, ja juuri nyt laskevien hintojen markkinoilla voi olla harkitsematonta lyödä lukkoon rakennusprojekteja joiden tuotto ei ole etukäteen tiedossa.
Tämä ei tarkoita etteikö kovan rahan asuntojen rakennushankkeita pitäisi käynnistää, vaan sitä että takaisinmaksulogiikan ei pitäisi olla (pelkästään) asuntojen hintakehityksen varassa.
“Tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla ei tietääkseni saada aikaan edes ARA-tason asuntoa alle 2400 e/m2”
Jos Kerava on pääkaupunkiseutua (ainakin se on niin lähellä, että merkittävä ero rakennuskustannuksissa kuulostaisi kummalliselta), niin eipä ihme, että rakennusyhtiöt ovat vaikeuksissa kun myyvät asuntoja reippaasti alle rakennuskustannusten (en tiedä onko tontin vuokraoikeudella joku positiivinen arvo):
http://www.etuovi.com/kohde/164709
Kyllä, 3000 euroa huonolla alueella on selvästi riskirajalla, mutta eiköhän kalliimman pään asunnot rakenneta hyville paikoille.
“Jos Kerava on pääkaupunkiseutua (ainakin se on niin lähellä, että merkittävä ero rakennuskustannuksissa kuulostaisi kummalliselta)”
Rakennusala on kummallisuuksia täynnä:
“Hiedan mukaan normaalien Ara-hankkeiden rakennuskustannukset vaihtelevat pääkaupunkiseudulla 2 400–2 600 eurossa neliölle ja Tampereella 1 800–2 000 eurossa.”
Kerava on varmaan sitten hinnallisesti lähempänä Tamperetta.
Tontin vuokraoikeudesta on ainakin tuon talon asukkaalle se ilo että pääsee maksamaan 1376,34 e vuosittain Eläke-Fennialle.