Suomessa pienten lasten vanhemmat (lue: äidit) tekevät selvästi vähemmän osa-aikatyötä kuin muissa Pohjoismaissa. Tähän liittyen (?) naisten työllisyysaste on Suomessa pohjoismaista matalin. Suomessa kotiäitiys on selvästi yleisempää kuin muissa Pohjoismaissa. Tähän dikotomiseen valintaan — joko kokopäivätyössä tai kokonaan kotona — kannustetaan tehokkaasti. Osa-aikatyötä tekevä joutuu maksamaan päivähoidossa puolipäiväpaikasta jokseenkin yhtä paljon kuin kokoaikapaikaista samalla kun menettää kotihoidon tuen. Vanhemmilla on subjektiivinen oikeus jäädä kotiin hoitamaan alle kolmevuotiasta lasta säilyttäen työpaikkansa, mutta puolipäivätyöhön ei ole subjektiivista oikeutta.
Oikeus lyhennettyyn työaikaan, yleensä kuusituntiseen, ja tähän liittyvään vaatimattomaan osittaiseen kotihoidontukeen (70 euroa/kk) on olemassa, mutta tämä on tähän tarkoitukseen riittämätön.
Suomen järjestelmä on muita pohjoismaita huonompi. Kun äiti jää kokonaan pois työstä, hänen työuransa häiriintyy pahasti ja ammattitaito ruostuu, mikä johtaa hänet pysyvästi vaatimattomammalle työuralle. Pitäisikö meidänkin hyväksyä pienten lasten vanhempien (ei vain äitien) osa-aikatyö ja edistää sitä aktiivisesti?
Mielestäni on yksi varteenotettava tapa toimia on se, että mielletään omaan lapseen kohdistuva hoitotyö samanarvoiseksi kuin hoitaisi vieraan lasta. Hoitotyön rahallinen arvo tuskin vähenee siitä, että hoidon kohteena on oma lapsi. Mikäli keynesiläiset ovat valmiita torjumaan lamaa rakentamalla pyramideja, minä puolestani voisin mieluummin maksaa kotonaan lastaan hoitavalle vanhemmalle vaikkapa kolme tonnia bruttona/kk.
Meillä jaettiin toisen lapsen kohdalla vanhempainrahakauden loppupuoli niin, että teimme molemmat osa-aikatyötä ja se onnistui ihan hyvin.
Kotihoidontukea saa minun viimeisimmän tietoni mukaan täysimääräisenä, kunhan lapsi hoidetaan kotona, ei ole väliä, kuka hoitaa. Jos olen tässä väärässä, niin sitten minulle on Kelan tiskiltä suoraan valehdeltu ja maksettu väärin kotihoidontukeakin.
Sensijaan en ihan täysin ymmärrä, mitä tukimuotoa osapäivätyöhön suosittelisit. Itse suosittelisin ammattiliittojen laittamista kuriin, nehän sitä osa-aikatyötä ovat pahiten torpedoineet, varsinkin kuljetusalalla. Tosin siellä ei äitejä taida kauhean suurta prosenttia olla.
“Pitäisikö meidänkin hyväksyä pienten lasten vanhempien (ei vain äitien) osa-aikatyö ja edistää sitä aktiivisesti?”
Pitäisi!
Tuossa osittaisessa hoitorahassa (joka nousee kohta 90 euroon, voi HURJA!) on vielä sekin lisäongelma, että työpäivän pitää olla lyhennetty nimenomaa lastenhoidon vuoksi eikä jostakin muusta syystä. Ajatus on varmaan kaunis, mutta käytännössä se tarkoittaa sitä, että vanhemmalla on ensin oltava se kokopäivätyö, josta sitten työpäivää lyhentämällä tehdään osa-aikatyö. Jos työsuhde on valmiiksi osa-aikainen, osittaista hoitorahaa ei saa.
Osa-aikapaikat päiväkodeissa eivät ole kuusituntista päivää tekevien lasten vanhemmille. Niissä kun (ainakin Tampereella) maksimihoitoaika on viisi tuntia ja minun kuusituntinen työpäivä kestää vapaaehtoinen ruokatauko ja matkat mukaan luettuina seitsemisen tuntia. Niinpä maksemme täyden hoitomaksun.
Mielestäni ainakin alle kolmivuotiaiden lasten vanhempien osa-aikatyöstä syntyvä ansiomenetys pitäisi korvata samalla laskukaavalla, millä vanhempainpäivärahakin lasketaan. Ja lasten hoitopäivät saataisiin lyhenemään niinkin yksinkertaisella tempulla kuin laskuttamalla hoitoajan mukaan: kymmentuntisesta päivästä täysi maksu, seitsentuntisesta päivästä 70 prosenttia, jne.
“Suomen järjestelmä on muita pohjoismaita huonompi. Kun äiti jää kokonaan pois työstä, hänen työuransa häiriintyy pahasti ja ammattitaito ruostuu, mikä johtaa hänet pysyvästi vaatimattomammalle työuralle.”
Onkohan se ihan näin?- Ensinnäkin kotitlaoduyen hoito on yertiysken hoitamisen verrattavaa monipuolista työtä, jossa tarvitaan monia avuja, Toiseksi suurin naisiat kutn suurisn osa miehetstäkin tekee suoristustaon työtä. Nykyään on lähinnä mautonta pila toeta, että tavallisen palkanansaitsijan uranhuippu on se, kun ei pokaista firmasta pellolle. Kolmas viisaus, jonka oppimiseen minulta on mennyt aikaa: mitä tahansa teetekin, tee kunnolla tia jätä tekemättä mutat älä tee puolinaisesti. Ja sitten: työmatkakult — ja ‑aika ovat samta työpäivän pituudesta riippumatta.
Optiossa oli vuosi-pari sitten erään high tech ‑pörssoyhtiön uuden johtoryhmän jäsenen, naisdiplomi-insinöörin haastattelu. Hän oli 4 vuotta hoitovapaalla: ” Insinöörin perustaidot eivät mihinkään katoa, ja nippelitiedon sekä omaksuu että unohta nopeasti.” (muistinvarainen lainaus)
Olen samaa meiltä siitä, että osapäivätyö on usein monesssa suhteesa mielekäs ratkaisu.Eiköhän lähdetä siitä, että meillä tulisi olla riittävä, kattava ja joustava kotoihodon ja yksityisen hoidon tuki. Ts. perheelel (eli pääsääntöisetsi äidille) maksetaan kunnallsein hoidon uokopuolella olevasta lapesta eprehpäivähoitajan palkkausksuatnnukset (n. 600 e/ hoitokk)perhekohtaisella päivähoitomaksulal vähenentynä. Tällä rahalal vanhemmat voivat palkata joko itsensä tia uokopuolisen hoitamana lapsian tai tekemään näisät kombinaation. Laskin, että syteemi amksis tällä haavaa lisää n 250 Me eli lisäisi perhevapaa- ja päivähoitokuluja n 10 %:lla . Mutta muualla säästettäisiin.
Sinivihreä, joissakin kunnissa (olikohan Valkeakoskella) pulaan päivähoitopaikoista on vastattu melkein juuri niin kuin ehdotit. Oman lapsen hoitaminen on rinnastettu vieraan lapsen hoitamiseen, jos vanhempi on perhepäivähoitaja. Vanhempi on maksanut lapsestaan kunnalle hoitomaksun ja saanut omasta lapsestaan saman palkan kuin muistakin hoitolapsista.
Ei ole minusta yhtään hullumpi ajatus tuo yleisemminkään. Nelilapsinen perhe työllistää jo yhden hoitajan ja voihan se hoitaja olla yhtä hyvin oma isä tai äiti kuin joku vieraskin. Yhden lapsen hoidosta ei tietenkään voi täyttä palkkaa maksaa.
Ehdottomasti. Olen itse ollut kotiäitinä nyt kahdeksan vuotta. Suomalainen joko-tai ‑malli on joka suhteessa toimimaton.
1. Alle kolmevuotiaille täysipäiväinen ryhmäpäivähoito on kohtuuttoman raskas ja heikentää varsinkin poikien kehitystä.
2. Kotiäitiyden jälkeen työllistyminen on äärimmäisen vaikeaa.
3. Nykyisiä äiti-ikäpolvia ei ole kasvatettu kotiäitiyteen ja sen status on heikko. Omanarvontunnon säilyminen joutuu lujille.
4. Kotona olo vuosikaudet ilman aikuiskontakteja on lähinnä helvetti.
5. Tukimuotoja äidin sairastuessa ei ole. Isoäidit painavat uraputkessa (mikäli edes asuvat lähistöllä) ja kunnallinen perhepäivähoitajajärestelmä lakkautettiin.
6. Järjestelmä kuormittaa myös isiä: Pienten lasten isät tekevät eniten ylityötunteja mm. kustantaakseen asumisen ja elämisen, varsinkin jos äiti on kotona. Ylitöistä/työmatkalta väsyneenä kotiin tullessa vastassa on väsynyt ja pahantuulinen vaimo ja huomiota kirkumalla vaativat lapset.
7. Urakehityksen tasa-arvoisuudelle järjestelmä on katastrofi. Äitien työpanoksen lisäksi näiden kallis koulutus jää hyödyntämättä.
Ehdotan:
Pinten lasten vanhemmille lakisääteinen oikeus tehdä 4‑päiväistä työviikkoa. Kun vanhempien ylimmääräinen viikkovapaa sovitaan eri päiville, lapsi tarvitsee päivähoitoa vain kolmena päivänä viikossa.
Kumpikin vanhemmista pysyy kiinni työelämässä ja toisaalta kumpikin pääsee maistamaan myös kotivanhemmuutta, tasa-arvoisesti.
Lapselle kuormitus on olennaisesti pienempi kuin täydessä päivähoidossa. Toisaalta verrattuna kotonaoloon myös ryhmässä olemista erilaisine virikkeineen saa ihan kunnolla.
Lapsi saa yhdessä kotonaoloa kummankin vanhemman kanssa. Kaikkien mielenterveydelle malli on nykyistä parempi.
Yhteiskunnalle kertyy yhteensä kahdeksan ansiotyöpäivää viikossa verrattuna nykyiseen kotiäitimallin viiteen.
Työmatkaliikenteen vaatiman ajan ja päästöjen suhteen malli säästeliäämpi kuin viitenä päivänä viikossa lyhennettyä päivää tehden.
Kaikkien sekoitusten jälkeen pikästä aikaa hyvä kirjoitus sosiaalipolitiikasta! Kiitos.
Ehdottomasti pitäisi luoda taloudelliset edellytykset siihen, että osa-aikaisuus olisi realistinen vaihtoehto kokonaan kotonaololle. Osittainen hoitoraha kuntoon ja toisaalta päivähoidon taksat hoitotunteihin perustuviksi.
Oletteko SATA-komiteassa pääsemässä eteenpäin näissä?
Palaan tähän ketjuun paremmalla ajalla varmasti, mutta tämä Mirkan neljäs kohta kiinnitti heti huomioni…
“4. Kotona olo vuosikaudet ilman aikuiskontakteja on lähinnä helvetti.”
Miksi kotiäitinä olo tarkoittaisi oloa ilman aikuiskontakteja? Itse asiassa minulla ei varmaan koskaan ole ollut niin paljon kontakteja kuin kotiäitinä ollessani.
Olin aktiivina kaupunginosan asukasyhdistyksessä, ja seurakunnassa, näin jatkuvasti ystäviäni, leikkipuistotuttavia ja sukulaisiani niin kyläilyn kuin satunnaisten tapaamisten merkeissä. Kirjoittelin lehtijuttuja etc.
Mikä parasta: aikuiskontaktinsa sai valita itse toisin kuin työyhteisössä, jossa se typerinkin laihdutuksesta jankkaava kana pitää jotenkin huomioida.…
En tiedä missä Mirka asuu, mutta ainakin täällä Helsingissä voi valita vauvamuskarin, vauvajumpan, vauvauinnin ym. lukemattomien äiti-lapsi ‑kerhojen ja kahviloiden välillä ja viettää oikein rattoisaa aikaa. Ja käydä vauvan kanssa yliopistolla luennoilla ja IHAN MITÄ VAAN…
Eli olen kiinnostunut kuulemaan, mihin perustuu tämä “helvetti”? Olisko se helvetti jotenkin pään sisällä kuitenkin?
Omakotialue 48 km Helsingistä ja mukuloita kaksi, jolloin liikkuminen ilman omaa autoa on erittäin hankalaa.
Yhden kanssa nyt vielä menikin. Toinen vei käytännössä kaikki mahdollisuudet.
Mutta onneksi on ollut netti.
Tätä lukiessa rupesi askarruttamaan yksi perusasia, kun ei ole kokemusta, niin kertokaa nyt joku onko se yleensä niin että jos tekee vaikka kolmanneksen lyhyempää työaikaa niin saa myös kolmanneksen pienempää palkkaa? Ja jos näin on, niin maailmassa on virhe: työajan lyhentäminen ei pienennä tuottavuuuta vastaavasti useimmilla aloilla.
tpyyluoma, juu menee se niin, että palkka maksetaan tehtyjen tuntien mukaan. Eli kuusituntista päivää tekevä saa 80 % palkasta, koska 6/7,5*100% = 80 %.
Useimpien kokemus tosiaan on, että työt eivät juurikaan vähene, ne tulee vain tehtyä nopsemmin. Itse olen ottanut tuon niin, että palkka on korvaus menetetystä vapaa-ajasta, ei tehdystä työstä.
“Omakotialue 48 km Helsingistä ja mukuloita kaksi, jolloin liikkuminen ilman omaa autoa on erittäin hankalaa.”
Ja sinne jonnekin kauas omakotitaloon piti tietenkin muuttaa lasten vuoksi… ? 😉
Pitäisi taata, että jokainen työntekijä saa sopia haluamansa työehdot työntantajansa kanssa. Eli jos molemmat haluavat, että työntekijä on osa-aikainen, niin tämä pitäisi voida tehdä. Jos asiasta ei päästäisi sopimukseen, niin sitten työntekijällä pitäisi olla oikeus erota ja vastaavasti työntantajalla pitäisi olla oikeus irtisanoa työntekijä.
Pari kohtaa Mirkan viestistä vaatii vielä pientä lisäkommenttia:
“5. Tukimuotoja äidin sairastuessa ei ole. Isoäidit painavat uraputkessa (mikäli edes asuvat lähistöllä) ja kunnallinen perhepäivähoitajajärestelmä lakkautettiin.”
Ei tuo ihan noin mene. Isällä on ihan lakisääteinen oikeus jäädä (palkattomasti tosin) hoitamaan lapsia, jos kotiäiti on niin kipeänä, ettei siihen kykene. Kyseessä on lakiterminä “pakottava perhesyy” ja sitä vapaata voi saada muisssakin pakottavissa tilanteissa. Tämä ei ole kovin hyvin tiedossa ja moni isä on saanut tällaisessa tilanteessa työnantajaltaan väärän vastauksen, että ei olisi mahdollista.
“Pienten lasten vanhemmille lakisääteinen oikeus tehdä 4‑päiväistä työviikkoa.”
Tämä oikeus on jo olemassa. Jos molemmat vanhemmat haluavat vapaata, niin tarvitaan vielä työnantajilta todistukset (lähinnä Kelalle osittaista hoitorahaa varten), että vanhemmat eivät pidä hoitovapaata samanaikaisesti.
Tuo jälkimmäinen vaatimus on ymmärrettävä, mutta se voi aiheuttaa hankalia tilanteita, kun vapaapäivät tai tunnit (jos tehdään kuusituntista päivää) on saatava osumaan eri kellonlyömille. Meidän perheessämme minun työhöni sopii paremmin kuusituntinen päivä, kun taas isäntä tekisi mieluummin nelipäiväistä viikkoa. Tämä ei onnistu, koska vapaat menevät huimat 1,5 tuntia päällekkäin.
Tampereen seudulla on myös tavallista, että molemmat vanhemmat tulevat töihin Hervantaan samalla autokyydillä, koska Hervantaan ei kovin helposti bussilla pääse Tampereen rajojen ulkopuolelta. Se tekee kuusituntisen päivän tekemisen käytännössä mahdottomaksi.
Sivihreä:
“Mielestäni on yksi varteenotettava tapa toimia on se, että mielletään omaan lapseen kohdistuva hoitotyö samanarvoiseksi kuin hoitaisi vieraan lasta. Hoitotyön rahallinen arvo tuskin vähenee siitä, että hoidon kohteena on oma lapsi”
Huomaan, että ajatuksemme kotihoidontuesta ovat kohtalaisen lähellä toisiaan. Voisitko ottaa yhetyttä nii niitä voisi vähän enemmän kehitellä.
Numeroni on 044 56 25 601. M.H.