En ole itse ihan yhtä innoissani.
En siksi, ettenkö uskoisi, että Krugman ansaitsee sen, varmasti ansaitsee. Ajoitus oli vain vähän huono, koska nyt kaikki muistavat tämän vain “anti-bush–pro-obama”-nobelina.
Yhdyn iloosi. Jo pelkästään senkin vuoksi, että hän on ollut anti-bush. Mutta oli se Marankin Nobel hieno. Kuin märkä rätti puolueapparaatin silmille.
Krugmanin kolumni nytimes.com:issa maanantaisin ja perjantaisin on kuulunut vakiolukemistooni jo vuosia. Toivottavasti hän ei nyt kanonisoidu vaan jatkaa kolumnejaan.
Krugman on analysoinut todella ansiokkaasti esimerkiksi sitä, miten kansainvälinen kauppa parantaa trade-offia matalan hinnan ja laajemman valikoiman välillä. Tästä teoriasta löytyy mm. perusteet sille, että kauppaa käydään silloinkin, kun kenelläkään ei sinänsä ole mitään erityistä etua. Eli siis yksinkertaistaen, esimerkiksi Japani ja Saksa valmistavat autoja ja kummassakin maassa myydään kummankinmaalaisia autoja.
Tämä nyt on vain lähtökohta; lisäksi Krugman on lisännyt malleihin verkostovaikutuksia, skaalaetuja jne, ja saanut mallit toimimaan elegantisti. Itse en tuota KV-puolta kauhean hyvin tunne, mutta pintapuolisesti kyllä. Ehkä nyt on aika perehtyä.
Krugmanilla on myös toinen puoli, eli se, että hän on poliittisesti aika aktiivinen, ainakin hän kirjoittaa aika-ajoin hyvin kovasanaisesti NYT:n blogissaan (ks. http://krugman.blogs.nytimes.com/) ja kritisoi republikaaneja. Osmo saattaa olla ilahtunut juuri tästä puolesta… Itse en ole; en siksi, ettenkö halveksisi republikaaneja, vaan siksi, että tämä näkökulma ja juuri nyt, antaa oikeistohörhöille liikaa aseita mitätöidä Krugmanin tieteellisiä saavutuksia.
Krugmanin palkinto ei ole kuitenkaan yhtä poliittinen kuin Arafat tai Gore, vaan siihen on ihan hyvät taloustieteelliset perustelut. Myös populäärit esitykset ovat hyviä.
Viimeisen kahden vuoden aikana NYT:in kolumni on kuitenkin muuttunut selvemmin puoluepoliittiseksi, ja palkinto tulkitaan monessa yhteydessä nimenomaan tuon politiikan tunnustuksena. Esimerkiksi maahanmuuttokysmyksissä tämä on tuonut Krugmanin ajatteluun täyskäännöksen, ja minulle ainakin aikaisemmat perustelut olivat parempia.
Ihastuin Krugmaniin joskus 1995 paikkeilla ja luin useammankin hänen kirjoistaan. Silloin pidin hänen loogisesta esitystavastaan ja siitä, kuinka selkeästi hän osasi kuvata hankaliakin taloudellisia lainalaisuuksia. Entisenä tilastotieteilijänä olen vahvasti sitä mieltä, että jos tutkija ei osaa selittää mallinsa toimintaa, hän ei ymmärrä sitä itsekään. Kovin sofistukoituihin matemaattisiin malleihin ei kannata turvautua, koska silloin joutuu tekemään todellisuudesta aivan liian pitkälle meneviä oletuksia.
Republikaanien ivaaminen ei mitenkään vähennä hänen arvoaan silmissäni, vaikka joskus se menee kyllä vähän innostuksen puolelle.
Niin… siis kyselin tuota just oikeestaan sen takia, että halusin tietää, että iloitseeko Osmo tuosta Nobelista Krugmanin kolumnien takia vai niistä huolimatta…
Hayek sanoi kyllä hyvin Nobel-puheessaan:
“…Yet I must confess that if I had been consulted whether to establish a Nobel Prize in economics, I should have decidedly advised against it.
…
I do not yet feel equally reassured concerning my second cause of apprehension.
It is that the Nobel Prize confers on an individual an authority which in economics no man ought to possess.
…
But the influence of the economist that mainly matters is an influence over laymen: politicians, journalists, civil servants and the public generally.
There is no reason why a man who has made a distinctive contribution to economic science should be omnicompetent on all problems of society — as the press tends to treat him till in the end he may himself be persuaded to believe.
One is even made to feel it a public duty to pronounce on problems to which one may not have devoted special attention.
I am not sure that it is desirable to strengthen the influence of a few individual economists by such a ceremonial and eye-catching recognition of achievements, perhaps of the distant past.
I am therefore almost inclined to suggest that you require from your laureates an oath of humility, a sort of hippocratic oath, never to exceed in public pronouncements the limits of their competence.”
Osmo kirjoittaa: “Silloin pidin hänen loogisesta esitystavastaan ja siitä, kuinka selkeästi hän osasi kuvata hankaliakin taloudellisia lainalaisuuksia… Republikaanien ivaaminen ei mitenkään vähennä hänen arvoaan silmissäni, vaikka joskus se menee kyllä vähän innostuksen puolelle.”
Krugman murjoi 90-luvulla, ja vieläkin, kyllä ihan laidasta laitaan tyhmiksi toteamiaan ideoita, en minä ainakaan muista häntä minään kritiikittömänä Clinton-fanina. Itseasiassa en edes pidä häntä mitenkään vasemmistolaisena, kritiikin kohde on usein esim. vapaakauppan vastustajat.
Republikaaninen puolue vuosimallia 2008 nyt vaan edustaa instutionaliasoitua populismia, ja on siten todellisuuspohjaisen leirin (Brad Delongin sanoin) jatkuva hyökkäysten kohde. Galbraith juniorin miniessee aiheesta on hyvä:
“Back in the Reagan days, Republicans talked economics. We had problems; they had solutions. Tight money would cure inflation. Low taxes would stimulate saving and hard work. Small government would “crowd in” investment; free trade would make us efficient. Smart people believed this, and they had Milton Friedman to back them up. I never thought they were right—but they were serious. They were coherent. And they argued with passion and conviction, which commanded respect.
“But now, real economic conservatives have disappeared from the Republican stage. Many will vote for Obama this year—they call themselves Obamacons. Though we still disagree on nearly everything, we’re on the same side. This is curious…
“…Apart from a few empty slogans—smaller government, balance the budget, feel your pain—the connection between actual problems and actual policies has disappeared. It has become clear that, if the Republicans had their way, this election would not be about issues. It would be about anything else: personalities, associations, the politics of fear, and the life history of a long-ago prisoner of war.” http://tbm.thebigmoney.com/articles/barack-obama/2008/10/05/goodbye-conservatives-hello-predators
Organisaatiot, ja varsinkin puolueet, kuolevat kun ne alkavat uskoa omaa propagandaansa.
Jos puhutaan Krugmanin ei-akateemisista saavutuksista, niin hänen valintansa ei ole hyvä juttu siksi, että hän vastustaa republikaaneja, vaan siksi, että hän yleensäkin viitsii kirjoittaa ahkerasti laajemmalle yleisölle ja esiintyä julkisuudessa.
“Entisenä tilastotieteilijänä olen vahvasti sitä mieltä, että jos tutkija ei osaa selittää mallinsa toimintaa, hän ei ymmärrä sitä itsekään. Kovin sofistukoituihin matemaattisiin malleihin ei kannata turvautua, koska silloin joutuu tekemään todellisuudesta aivan liian pitkälle meneviä oletuksia.”
Auts… tämä on kuin yksi yhteen kanadalaisen tilastotieteilijä Steve McIntyren näppäimistöltä, joka eläkepäivillään on kunnostautunut ilmastonmuutostieteen armottomana kriitikkona (www.climateaudit.org). Hän on usein verrannut taloustiedettä ilmastotieteeseen, sillä niissä on juuri tuon matemaattisen mallinnuksen johdosta yllättävän paljon yhteisiä piirteitä.
Tilastotieteilijät ovat ilmastoskeptikoiden joukossa selkeästi yliedustettu ryhmä em. syystä, jonka itse toisessa yhteydessä nyt sanoiksi puit. Mutta ei tästä enempää.
Krugman on jossain julkisissa esiintymisissään ollut jopa intomielisen populistinen demokraatti. (ei , en ole ravannut Krugman-tilaisuuksissa, mutta podcasteistä sun muista äänityksistä löytyy googlettamalla kaken maailman kuuluisuuksia keskustelemassa tai pitämässä luentoja/puheita.) Uusimmalle kirjalleenkin hän antoi nimeksi The Conscience Of A Liberal, mikä veisi republikaanin roviolla poltettavaksi.
Ei sen puoleen, republikaaneja kyllä saa ja pitääkin halveksia. Ei kuitenkaan ainoastaan viimeaikaisen politiikan vaan myös toimintamallin takia.
Nuo kaksi ovat kyllä tiukasti sidoksissa siinä mielessä, että — Krugmaninkin mukaan — joidenkin vaikutusvaltaisten republikaanien tarkoitus on pilata politiikan maine, jotta sitten voitaisiin ajaa small government ‑politiikkaa.
Toivottavasti tämä muoti ei yllä Suomeen asti.
Hyvä veto joka tapauksessa ruotsalaisilta, että antoivat tämän (kvasi)nobelin sääntelyn ystävälle juuri tässä tilanteessa. Jos ei sitten ollut sattumaa.
Krugmanin taito puhua tieteestä laajemmalle yleisölle on tosiaan tärkeä ansio.
Viime aikoina puhe on vaan mennyt pahimmillaan salaliittoteorian puolelle — esimerkiksi juuri tuo ajatus republikaanien ovela suunnitelma tehdä pilata valtion maine. Occamin partahöylä keksisi kyllä parempiakin selityksiä sille, miksi republikaanit eivät nyt tee small government ‑politiikkaa.
Joopa joo… Onhan se hienoa kun siellä jossain annetaan palkinoja, mutta stadilaisen työttömän yli 30v miehen mieltä ei edes Ahtisaaren rauhanpalkinto (joka on sentään iso asia, perhana siitä pitäis olla suuri haloo päällä onhan se Suomen historian ensimmäinen Gandhi hahmo)!
Mutta, tässä kun on paljon mietteitä, ja osa on aika arkaluontoisia, niin ihmettelen paljon miten voisin pistää viestiä privaatisti herra Soininvaaralle, joka on niitä erittäin harvoja poliitikoita joihin enää jaksan uskoa.
“Nuo kaksi ovat kyllä tiukasti sidoksissa siinä mielessä, että — Krugmaninkin mukaan — joidenkin vaikutusvaltaisten republikaanien tarkoitus on pilata politiikan maine, jotta sitten voitaisiin ajaa small government ‑politiikkaa.”
Jos tuo pitäisi paikkansa, niin eikö se jo itsessään riittäisi pilaamaan politiikan maineen? 😉
Tiedemies sanoi: “En ole itse ihan yhtä innoissani.
En siksi, ettenkö uskoisi, että Krugman ansaitsee sen, varmasti ansaitsee. Ajoitus oli vain vähän huono, koska nyt kaikki muistavat tämän vain “anti-bush–pro-obama”-nobelina.”
Krugman on hyvin punavihreä. Se ei estä häntä haukkumasta muiden punaisten typerimpiä ajatuksia kuten vapaakaupan vastustamista tai minimipalkkojen kannattamista.
Myös ennen Bushin valtaantuloa hän arvosteli vallanpitäjiä, joskaan ei lainkaan yhtä yksipuolisesti.
En ole itse ihan yhtä innoissani.
En siksi, ettenkö uskoisi, että Krugman ansaitsee sen, varmasti ansaitsee. Ajoitus oli vain vähän huono, koska nyt kaikki muistavat tämän vain “anti-bush–pro-obama”-nobelina.
Yhdyn iloosi. Jo pelkästään senkin vuoksi, että hän on ollut anti-bush. Mutta oli se Marankin Nobel hieno. Kuin märkä rätti puolueapparaatin silmille.
http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/2008/10/13/taas-saatiin-nobel/
Hyvä valinta!
Krugmanin kolumni nytimes.com:issa maanantaisin ja perjantaisin on kuulunut vakiolukemistooni jo vuosia. Toivottavasti hän ei nyt kanonisoidu vaan jatkaa kolumnejaan.
Mikäs tässä Osmo veti sinun suun messingille?
Todellakin! Hieno valinta!
Mitä iloa Ahtisaaren Nobelista on muille kuin Natolle, Ahtisaarelle, Heidi Hautalalle ja mm. Suomen PEN-klubille?
Voin sivistää tarvittaessa taustoista.
Krugmanin ansioista väittelemättä, minua häiritsee hieman se kuinka politisoituneita Nobeleista on tullut. Arafat ja Al Gore olivat tietysti lähihistorian rimanalituksia, mutta kyllä tässäkin taustalla hitusen haiskahtaa tiettyyn suuntaan menevä poliittinen näpäytys.
Krugman on analysoinut todella ansiokkaasti esimerkiksi sitä, miten kansainvälinen kauppa parantaa trade-offia matalan hinnan ja laajemman valikoiman välillä. Tästä teoriasta löytyy mm. perusteet sille, että kauppaa käydään silloinkin, kun kenelläkään ei sinänsä ole mitään erityistä etua. Eli siis yksinkertaistaen, esimerkiksi Japani ja Saksa valmistavat autoja ja kummassakin maassa myydään kummankinmaalaisia autoja.
Tämä nyt on vain lähtökohta; lisäksi Krugman on lisännyt malleihin verkostovaikutuksia, skaalaetuja jne, ja saanut mallit toimimaan elegantisti. Itse en tuota KV-puolta kauhean hyvin tunne, mutta pintapuolisesti kyllä. Ehkä nyt on aika perehtyä.
Krugmanilla on myös toinen puoli, eli se, että hän on poliittisesti aika aktiivinen, ainakin hän kirjoittaa aika-ajoin hyvin kovasanaisesti NYT:n blogissaan (ks. http://krugman.blogs.nytimes.com/) ja kritisoi republikaaneja. Osmo saattaa olla ilahtunut juuri tästä puolesta… Itse en ole; en siksi, ettenkö halveksisi republikaaneja, vaan siksi, että tämä näkökulma ja juuri nyt, antaa oikeistohörhöille liikaa aseita mitätöidä Krugmanin tieteellisiä saavutuksia.
Krugmanin palkinto ei ole kuitenkaan yhtä poliittinen kuin Arafat tai Gore, vaan siihen on ihan hyvät taloustieteelliset perustelut. Myös populäärit esitykset ovat hyviä.
Viimeisen kahden vuoden aikana NYT:in kolumni on kuitenkin muuttunut selvemmin puoluepoliittiseksi, ja palkinto tulkitaan monessa yhteydessä nimenomaan tuon politiikan tunnustuksena. Esimerkiksi maahanmuuttokysmyksissä tämä on tuonut Krugmanin ajatteluun täyskäännöksen, ja minulle ainakin aikaisemmat perustelut olivat parempia.
Ihastuin Krugmaniin joskus 1995 paikkeilla ja luin useammankin hänen kirjoistaan. Silloin pidin hänen loogisesta esitystavastaan ja siitä, kuinka selkeästi hän osasi kuvata hankaliakin taloudellisia lainalaisuuksia. Entisenä tilastotieteilijänä olen vahvasti sitä mieltä, että jos tutkija ei osaa selittää mallinsa toimintaa, hän ei ymmärrä sitä itsekään. Kovin sofistukoituihin matemaattisiin malleihin ei kannata turvautua, koska silloin joutuu tekemään todellisuudesta aivan liian pitkälle meneviä oletuksia.
Republikaanien ivaaminen ei mitenkään vähennä hänen arvoaan silmissäni, vaikka joskus se menee kyllä vähän innostuksen puolelle.
Niin… siis kyselin tuota just oikeestaan sen takia, että halusin tietää, että iloitseeko Osmo tuosta Nobelista Krugmanin kolumnien takia vai niistä huolimatta…
Hayek sanoi kyllä hyvin Nobel-puheessaan:
“…Yet I must confess that if I had been consulted whether to establish a Nobel Prize in economics, I should have decidedly advised against it.
…
I do not yet feel equally reassured concerning my second cause of apprehension.
It is that the Nobel Prize confers on an individual an authority which in economics no man ought to possess.
…
But the influence of the economist that mainly matters is an influence over laymen: politicians, journalists, civil servants and the public generally.
There is no reason why a man who has made a distinctive contribution to economic science should be omnicompetent on all problems of society — as the press tends to treat him till in the end he may himself be persuaded to believe.
One is even made to feel it a public duty to pronounce on problems to which one may not have devoted special attention.
I am not sure that it is desirable to strengthen the influence of a few individual economists by such a ceremonial and eye-catching recognition of achievements, perhaps of the distant past.
I am therefore almost inclined to suggest that you require from your laureates an oath of humility, a sort of hippocratic oath, never to exceed in public pronouncements the limits of their competence.”
Taitaa sopia Krugmaniin kuin nenä päähän!
Osmo kirjoittaa: “Silloin pidin hänen loogisesta esitystavastaan ja siitä, kuinka selkeästi hän osasi kuvata hankaliakin taloudellisia lainalaisuuksia… Republikaanien ivaaminen ei mitenkään vähennä hänen arvoaan silmissäni, vaikka joskus se menee kyllä vähän innostuksen puolelle.”
Krugman murjoi 90-luvulla, ja vieläkin, kyllä ihan laidasta laitaan tyhmiksi toteamiaan ideoita, en minä ainakaan muista häntä minään kritiikittömänä Clinton-fanina. Itseasiassa en edes pidä häntä mitenkään vasemmistolaisena, kritiikin kohde on usein esim. vapaakauppan vastustajat.
Republikaaninen puolue vuosimallia 2008 nyt vaan edustaa instutionaliasoitua populismia, ja on siten todellisuuspohjaisen leirin (Brad Delongin sanoin) jatkuva hyökkäysten kohde. Galbraith juniorin miniessee aiheesta on hyvä:
“Back in the Reagan days, Republicans talked economics. We had problems; they had solutions. Tight money would cure inflation. Low taxes would stimulate saving and hard work. Small government would “crowd in” investment; free trade would make us efficient. Smart people believed this, and they had Milton Friedman to back them up. I never thought they were right—but they were serious. They were coherent. And they argued with passion and conviction, which commanded respect.
“But now, real economic conservatives have disappeared from the Republican stage. Many will vote for Obama this year—they call themselves Obamacons. Though we still disagree on nearly everything, we’re on the same side. This is curious…
“…Apart from a few empty slogans—smaller government, balance the budget, feel your pain—the connection between actual problems and actual policies has disappeared. It has become clear that, if the Republicans had their way, this election would not be about issues. It would be about anything else: personalities, associations, the politics of fear, and the life history of a long-ago prisoner of war.”
http://tbm.thebigmoney.com/articles/barack-obama/2008/10/05/goodbye-conservatives-hello-predators
Organisaatiot, ja varsinkin puolueet, kuolevat kun ne alkavat uskoa omaa propagandaansa.
Jos puhutaan Krugmanin ei-akateemisista saavutuksista, niin hänen valintansa ei ole hyvä juttu siksi, että hän vastustaa republikaaneja, vaan siksi, että hän yleensäkin viitsii kirjoittaa ahkerasti laajemmalle yleisölle ja esiintyä julkisuudessa.
“Entisenä tilastotieteilijänä olen vahvasti sitä mieltä, että jos tutkija ei osaa selittää mallinsa toimintaa, hän ei ymmärrä sitä itsekään. Kovin sofistukoituihin matemaattisiin malleihin ei kannata turvautua, koska silloin joutuu tekemään todellisuudesta aivan liian pitkälle meneviä oletuksia.”
Auts… tämä on kuin yksi yhteen kanadalaisen tilastotieteilijä Steve McIntyren näppäimistöltä, joka eläkepäivillään on kunnostautunut ilmastonmuutostieteen armottomana kriitikkona (www.climateaudit.org). Hän on usein verrannut taloustiedettä ilmastotieteeseen, sillä niissä on juuri tuon matemaattisen mallinnuksen johdosta yllättävän paljon yhteisiä piirteitä.
Tilastotieteilijät ovat ilmastoskeptikoiden joukossa selkeästi yliedustettu ryhmä em. syystä, jonka itse toisessa yhteydessä nyt sanoiksi puit. Mutta ei tästä enempää.
Krugman on jossain julkisissa esiintymisissään ollut jopa intomielisen populistinen demokraatti. (ei , en ole ravannut Krugman-tilaisuuksissa, mutta podcasteistä sun muista äänityksistä löytyy googlettamalla kaken maailman kuuluisuuksia keskustelemassa tai pitämässä luentoja/puheita.) Uusimmalle kirjalleenkin hän antoi nimeksi The Conscience Of A Liberal, mikä veisi republikaanin roviolla poltettavaksi.
Ei sen puoleen, republikaaneja kyllä saa ja pitääkin halveksia. Ei kuitenkaan ainoastaan viimeaikaisen politiikan vaan myös toimintamallin takia.
Nuo kaksi ovat kyllä tiukasti sidoksissa siinä mielessä, että — Krugmaninkin mukaan — joidenkin vaikutusvaltaisten republikaanien tarkoitus on pilata politiikan maine, jotta sitten voitaisiin ajaa small government ‑politiikkaa.
Toivottavasti tämä muoti ei yllä Suomeen asti.
Hyvä veto joka tapauksessa ruotsalaisilta, että antoivat tämän (kvasi)nobelin sääntelyn ystävälle juuri tässä tilanteessa. Jos ei sitten ollut sattumaa.
hihihihihihihihihi
Krugmanin taito puhua tieteestä laajemmalle yleisölle on tosiaan tärkeä ansio.
Viime aikoina puhe on vaan mennyt pahimmillaan salaliittoteorian puolelle — esimerkiksi juuri tuo ajatus republikaanien ovela suunnitelma tehdä pilata valtion maine. Occamin partahöylä keksisi kyllä parempiakin selityksiä sille, miksi republikaanit eivät nyt tee small government ‑politiikkaa.
Joopa joo… Onhan se hienoa kun siellä jossain annetaan palkinoja, mutta stadilaisen työttömän yli 30v miehen mieltä ei edes Ahtisaaren rauhanpalkinto (joka on sentään iso asia, perhana siitä pitäis olla suuri haloo päällä onhan se Suomen historian ensimmäinen Gandhi hahmo)!
Mutta, tässä kun on paljon mietteitä, ja osa on aika arkaluontoisia, niin ihmettelen paljon miten voisin pistää viestiä privaatisti herra Soininvaaralle, joka on niitä erittäin harvoja poliitikoita joihin enää jaksan uskoa.
T: N.
“Nuo kaksi ovat kyllä tiukasti sidoksissa siinä mielessä, että — Krugmaninkin mukaan — joidenkin vaikutusvaltaisten republikaanien tarkoitus on pilata politiikan maine, jotta sitten voitaisiin ajaa small government ‑politiikkaa.”
Jos tuo pitäisi paikkansa, niin eikö se jo itsessään riittäisi pilaamaan politiikan maineen? 😉
Tiedemies sanoi: “En ole itse ihan yhtä innoissani.
En siksi, ettenkö uskoisi, että Krugman ansaitsee sen, varmasti ansaitsee. Ajoitus oli vain vähän huono, koska nyt kaikki muistavat tämän vain “anti-bush–pro-obama”-nobelina.”
Eikö Krugman kannattanut Hillarya esivaalitaistossa Obamaa vastaan?
Krugman on hyvin punavihreä. Se ei estä häntä haukkumasta muiden punaisten typerimpiä ajatuksia kuten vapaakaupan vastustamista tai minimipalkkojen kannattamista.
Myös ennen Bushin valtaantuloa hän arvosteli vallanpitäjiä, joskaan ei lainkaan yhtä yksipuolisesti.