Vielä pienaseista

Tuli­pa melkoinen keskustelu käsi­a­sei­den pane­mis­es­ta lukko­jen taakse. Tässä oli myös muu­ta­ma aika hyvä puheen­vuoro, joista yritän tehdä yhteenvedon.

Ongel­malle on tehtävä jotain. Nämä koulu­am­pumiset tule­vat saa­maan seu­raa­jia, kos­ka lehdis­tö tekee näistä kahjoista sankare­i­ta. Sik­si on tehtävä jotain sille, että ampumau­rheilun nimis­sä kuka tahansa, jol­la ei ole rikos­rek­ister­iä, saa ongelmit­ta luval­lisen aseen.

Minus­takin ei voi olla perustel­tua, että poli­isi ei saa tietää hak­i­jan mieli­sairaud­es­ta. Olin aikanaan aloit­teelli­nen siitä, että lääkärin tulee ilmoit­taa vira­nomaisille, jos poti­las ei pysty enää aja­maan tur­val­lis­es­ti autoa. Samoin perustein minus­ta poli­isin tulee saa­da aselu­paa harkites­saan tietää sel­l­ai­sista poti­laan ter­vey­teen liit­tyvistä seikoista, jot­ka oli­si­vat este aseen han­kkimiselle. Hal­li­tus aikoo tätä kaiketi esit­tää, mut­ta se EI poista ongel­maa. Poti­laan skit­sofre­nia tulee tätä kaut­ta poli­isin tietoon, mut­ta luon­nehäir­iöt tai omi­naisu­us, jota kut­sut­ti­in ennen psykopa­ti­ak­si ja nyt kai sosiopa­ti­ak­si, ei tule kuin sat­un­nais­es­ti hoito­jär­jestelmän piiri­in, kos­ka nämä eivät hakeudu hoitoon, vaan salaa­vat tautin­sa. Nämä psykopaatit ovat tässä se olen­nainen ryh­mä. Toinen ryh­mä ovat kak­sisu­un­taisen mielialahäir­iö (maa­nis-depres­si­ivi­su­us), joka yleen­sä puhkeaa vas­ta, kun kouluter­vey­den­huolto on teo­ri­as­sakin päättynyt. 

Sik­si pitää kek­siä jotain muu­ta. Ampumau­rheilun har­ras­ta­jien kan­nat­taisi olla asi­as­sa aloit­teel­lisia eikä väit­tää, ettei mitään voi eikä tarvitse tehdä. Sil­lä asen­teel­la ei menesty.

Mon­es­sa Euroopan maas­sa ampumi­nen on sal­lit­tua vain tur­val­lisil­la ja val­o­tu­il­la ampumaradoil­la, jois­sa aseet myös usein säi­lytetään. Tämä tietysti mak­saa, mut­ta muis­sa mais­sa tämä on kat­sot­tu osak­si har­ras­tuk­sen kus­tan­nus­ta. Kaupun­ki-Suomes­sa, jos­sa val­taosa suo­ma­lai­sista asuu, tämä olisi jär­jestet­tävis­sä kohtuukus­tan­nuksin, mut­ta on pakko myön­tää, että maaseudul­la tämä olisi han­kalaa. Kaupungeis­sa kan­nat­taisi toimia niin, että ampumara­ta omis­taa aseen siinä mis­sä keila­hal­li pallon.

Keskustelus­sa tuoti­in esille mielestäni kak­si rak­en­tavaa ehdo­tus­ta: joko uusi, nuori ampumau­rheilun har­ras­ta­ja saa tuek­seen jok­sikin aikaa, vaikka­pa parik­si vuodek­si, men­torin, joka ohjaa hän­tä har­ras­tuk­seen ja säi­lyt­tää – tai antaa tämän ampua men­torin oma­l­la aseel­la. Toinen vai­h­toe­hto on, että ensim­mäisek­si henkilöko­htaisek­si aseek­si annetaan ilmapis­tooli. Ruu­ti­aseen saisi vas­ta, kun on har­ras­tanut ilmapis­too­liammuntaa tarpeeksi.

Mikä on tarpeeksi? 

Se voisi perus­tua joko aikaan – vaikka­pa kolme vuot­ta – tai ampumat­u­lok­seen. Minus­ta jälkim­mäi­nen on parem­pi, kos­ka tule­va olympia-ampu­ja voisi ede­tä nopeam­min kuin sun­nun­tai­har­ras­ta­ja. Mut­ta kos­ka asia ei kuu­lu min­ulle, alan har­ras­ta­jat esit­täköön kantansa.

Jos  alan har­ras­ta­jat ovat sitä mieltä, että nämä uhrit mei­dän on vain hyväksyt­tävä – sel­l­ais­takin blo­geil­lani esitet­ti­in – he häviävät koko väittelyn.