Kolumni Suomen Kuvalehdessä 35/2008
Kansantaloustiedettä pidettiin 1800-luvulla synkkyyden tieteenä, koska se osoitti ajan malthusilaisessa hengessä, että yritykset parantaa köyhien asemaa olivat tuomitut epäonnistumaan.
Synkiltä näyttävät talousteorioiden valossa myös asuntopolitiikan mahdollisuudet. Usein hyvää tarkoittavat toimet vaikuttavat toisin kuin tarkoitettiin. Toimilla on taipumus kapitalisoitua hintoihin, mikä kumoaa niiden tarkoitetun vaikutuksen.
Oletetaan, että sataa tarjolla olevaa asuntoa tavoittelee kaksisataa ostajaa, joista jokainen on valmis maksamaan, mitä rahkeissa on varaa. Yhteiskunta tulee heidän avukseen parantamalla korkojen verovähennysoikeutta, mistä ostajat tietysti ovat kiitollisia. Nyt jokainen pystyy tarjoamaan asunnosta enemmän. Hinnat nousevat niin, että asumisen kokonaiskulut ovat yhtä korkeat kuin ennen. Verovähennysoikeus kapitalisoituu asuntojen hintoihin. Vain myyjillä on syytä kiitollisuuteen.
Hintojen nousu houkuttelee rakentamaan lisää, mutta vain, jos tontteja on saatavilla yllin kyllin. Tonttipulasta kärsivissä kasvukeskuksissa verotuki kapitalisoituu maan hintaan.
Hyötyjen ja haittojen kapitalisoituminen maan hintaan hajauttaa yhdyskuntarakennetta. Ihmiset rakentavat syrjäisiin paikkoihin, koska keskeisillä paikoilla tontit maksavat liikaa. Jos yrittäisimme edistää ehyttä yhdyskuntarakennetta taloudellisilla porkkanoilla rakentamaan hyville paikoille, se nostaisi maan hintaa keskeisillä paikoilla ja laskisi sitä syrjäisillä niin, että vaihtoehdot pysyisivät keskenään yhtä edullisina. Mekanismi murtuisi vasta, kun rakennusoikeuden arvo huonoilla alueilla laskisi nollaan.
Asunnon ostaja ei hyödy verotuesta, mutta ei kärsi myöskään kiinteistöverosta. Myös se kapitalisoituu hintoihin niitä alentaen. Halvempi asunto kiinteistöveron kanssa on ostajalle yhtä edullinen kuin kalliimpi ilman kiinteistöveroa.
Kun yhteiskunta ensin tukee asumista verovähennysoikeudella ja sitten verottaa sitä kiinteistöverolla, syntyy kokonaisuus, josta on vaikea sanoa, mihin sillä tähdätään.
Edellä olen katsonut asiaa ensiasuntoa ostavan näkökulmasta. Tilanne on toinen niiden kannalta, jotka ovat jo ostaneet kalliin asunnon. Heitä haittaisi kahta kautta, jos asuntojen verovähennysoikeus lopetettaisiin tai kiinteistöveroa nostettaisiin. Rahaa menisi ja omaisuuden arvo laskisi.
Muutoksessa menettävät pitävät aina suurempaa melua kuin siitä hyötyvät. Siksi asuntopolitiikan korjaaminen on vaikeata ja asumisolojen parantamiseen tarkoitettua rahaa haaskautuu. Kannattaisi sopia pitkän ajan ohjelmasta, jonka kuluessa verovähennysoikeus poistuisi asteittain ja kiinteistöverot nousisivat. Saisimme kohtuulliset asuntojen hinnat ja voisimme alentaa muuta verotusta.
Eikö nuivasti toimivilta markkinoilta voitaisi viedä valta? Myydään kunnan maa halvalla rakentamiseen, kuten niin monet, myös rakennusliikkeet vaativat. Rakennusliike myy asunnot markkinahintaan, vaikka se saisi tontin ilmaiseksi. Hintoja pitäisi säädellä, jos haluttaisiin hyödyn siirtyvän ostajalle.
Vaikka ensimmäiset asukkaat saisivat asuntonsa halvalla, tämä ei estäisi heitä myymästä sitä markkinahintaan seuraavalle. Hyöty jäisi kokonaan ensimmäisten omistajien taskuun. Yhtä hyvin voisimme jakaa kunnan rahaa satunnaisesti joillekin sinne tänne.
Helsingissä kaupungin maalle rakennettavien asuntojen hintoja säädellään Hitas-järjestelmällä. Jos on saanut asunnon alihintaan, joutuu sen myös alihintaan myymään. Tämä on parempi kuin ei mitään, mutta ei se ongelmatonta ole.
Kuka valitsee ne onnekkaat, joka saavat ostaa merenranta-asunnon alihintaan? Miten valvotaan, ettei asuntoja myydä ylihintaan eteenpäin? Ylihintaakin pahempaa on, ettei niitä myydä lainkaan, vaikka yksinäinen vanhus on jäänyt asumaan isoon perheasuntoon säästääkseen sen perillisilleen. Jos hintasäännöstelyssä ei fuskata, asunnot ovat ennen pitkää kovin epätarkoituksenmukaisessa käytössä.
Ongelmia syntyy siitäkin, että hintojen ja vuokrien säännöstely estää asunnontarvitsijoita osoittamasta preferenssejään. Kaikki haluavat hyvälle paikalle, mutta joku hyötyisi sijainnista enemmän kuin muut työpaikan tai ystävien läheisyyden vuoksi. Vapailla markkinoilla hän maksaisi siitä vähän enemmän kuin jostain toisesta asunnosta. Säädellyillä markkinoilla näin ei voi tehdä. Hintasäännöstely johtaa merkittävästi pitempiin matkoihin.
Hintasäännöstely ei tee meistä rikkaampia. Jos kuntalaiset omistaisivat kaiken tonttimaan, he ovat kaupassa sekä ostajia että myyjiä. Jos puolet asuu kaupungin maalla, olisi suorastaan epäoikeudenmukaista antaa kaupungin maa heille alihintaan samalla kun toinen puolisko sekä asuu kalliimmin että menettää välillisesti ne tulot, joita kunta saisi maastaan.
Jos kunta omistaa maan, on perustellumpaa antaa se eteenpäin markkinahinnalla. Tulevathan rahat yhteiseksi hyväksi. Hintaan puuttuminen on perustellumpaa silloin, kun muhkeat ja ansiottomat tulot ovat menemässä yksityiseen taskuun. Markkinahintaisessa asuminen kuitenkin jakaisi asuinalueet rikkaiden ja köyhien alueisiin, mistä on taas hankalia seurauksia. Hyvä kompromissi on markkinahintaiset asunnot normaalituloisille yhdistettynä tasaisesti jakautuneeseen sosiaaliseen asuntotuotantoon. Helsingissä on edelleen sijaa myös Hitas-säännöstelylle, koska asuntomarkkinat ovat niin vinoutuneet. Arvokkaimmilla alueilla se ei kuitenkaan toimi.
Markkinoiden varaan asuntopolitiikkaa ei voi jättää, sillä vaikka markkinat saavuttaisivat pitkän ajan kuluessa säällisen tasapainon, siinä välissäkin on voitava elää ja asua. Jos tukee kaikkia, ei tue ketään. Asuntopoliittisen tuen on kohdistuttava sosiaalisin perustein ja iän perusteella nuoriin.
Kun tukee jotain ryhmää, painaa toista alas. On koettu oikeaksi tulla pienituloisimpia vastaan niin, että heidän kannaltaan on samantekevää, asuvatko he Helsingissä vai Porissa, mutta tähän laajasydämisyytemme loppuu. Perushoitajalla ei ole varaa asua Helsingissä. Pääkaupunkiseudulla asuntojen korkea hinta alkaa olla elinkeinopoliittinen ongelma, koska matalapalkkaisille aloille ei saa työvoimaa.
Alkupuolen esimerkeissä oletettiin, että maata hyvillä paikoilla on rajallinen määrä. Ne rahat, jotka yhteiskunnalta nyt haaskautuvat maan ja asuntojen hintojen nostamiseen pitäisi käyttää siihen, että hyvää maata rakennetaan lisää: uusien alueiden avaamiseen rakentamiseen, raiteiden rakentamiseen ja niin edelleen.
Yhteiskunnan on lunastettava paljon maata asuntotuotantoon ja annetta sitä käyttöön niin paljon, että hinnat laskevat. Niin kauan, kun asuntoja on vähemmän kuin asunnon tarvitsijoita, kaikki toimet vain siirtävät ongelmaa ryhmältä toiselle. Tonttimaan kalleudesta koituvat tulot on ohjattava kunnalle ja kunnan on käytettävä tämä siihen, että asuntoja tulee lisää.
En pidä vainoharhaisesta rosvot kiinni ‑politikoinnista, mutta kysyn silti, jarruttavatko päättäjien liian hyvät välit rakennusliikkeiden ja joidenkin maanomistajien kanssa tonttimaan tarjontaa. On vähän outoa, että harvaan asutussa Suomessa tonttimaan puute nostaa asuntojen hintoja.
Klassiset kansantaloustieteilijät ja Malthus olivat väärässä. Teknologian nopea kehitys ja syntyvyyden lasku mursivat kurjuuden noidankehän. Asuntopolitiikka muuttuu synkistelystä iloksi, kun asuntoja on tarpeeksi. Sitä ennen mitkään toimenpiteet eivät oikein pure.
Yhteiskunnan on lunastettava paljon maata asuntotuotantoon ja annetta sitä käyttöön niin paljon, että hinnat laskevat.
Tässäkin näkee kuinka hydyllistä intterwebbikeskustelu on: Helsinkin ehkä merkittävin asuntopolitiikasta kiinnostunut poliitikko kertoo teille nyt sen mitä minä olen koko ajan sanonut!
Aikasemmin kun oli puhetta asuntojen korkeista hinnoista PK seudulla niin syyksi esitettiin myös huutavaa työvoimapullaa. Tässä onkin varmaan hieman perää mutta mikäli tonttitarjontaa olisi niin kyllähän tekijöitä esim. balttiasta ja Puolasta olisi varmasti tulossa riittävästi. Meidän ikäluokistahan koulutetaan poliitikkojen linjausten mukaisesti 70% Pölökkypää (AMK) ja Apinoiden Kuningas (Master of Fartkeeping) tasolle, pöhöttämään julkista sektoria tai sitten ihan suoraan vaan kortistoon. Mutta silleen illuusio jostain “huipuosammisesta” säilyy..
Ymmärsinkö oikein, että Stadissa on keksitty jonkinlainen pika-Hitas, jossa asunto muuttuu markkinahintaiseksi jossain määräajassa. Ainakin Arvopaperi-lehden palstoilla kehuskelivat saaneensa 100% pikavoittoja Arabianrannassa.
Määräajan pituushan ei ole oleellinen, vaan se, että määräaika yleensä on. Silloin asunnon todellinen markkinahinta on heti jotain muuta kuin alkuperäinen myyntihinta. (Tai siis ollaksemme tarkkoja, niin asunto-ja-pesukone-yhdistelmän hinta on jotain muuta kuin asunnon ja pesukoneen alkuperäiset hinnat yhteenlaskettuna.)
Osmo voisi kommentoida sitä, josko tietää tai muistaa, että miksi Helsingin kaupunkia aikoinaan ei haluttu ryhtyä rakentamaan ylöspäin. Hong Kong toimikoon vertauksena. Hong Kongissa Mass Transit (MTR) toimii kuin unelma ja Hong Kongin pinta-ala kuten väestökin elää saman suuruisella pläntilla kuin Helsinginkin ympäristö. Double Deckerit rynnivät alhaalla kaduilla ja työmatkoillaan matkaavat kävelevät ylhäällä toisessa kerroksessa rakennetuille kerroksille eikä liikenteen seassa alhaalla alimmassa kerroksessa.
No nyt alkaa kuullostamaan järkevämmältä tämä Osmon asuntopoliittinen pohdinta. Hienoa!
“Markkinoiden varaan asuntopolitiikkaa ei voi jättää, sillä vaikka markkinat saavuttaisivat pitkän ajan kuluessa säällisen tasapainon, siinä välissäkin on voitava elää ja asua. Jos tukee kaikkia, ei tue ketään. Asuntopoliittisen tuen on kohdistuttava sosiaalisin perustein ja iän perusteella nuoriin.”
Tätä en kyllä oikein tajua. Miksi millään aikavälillä ei markkinoilla pääsisi asumaan?
“Myydään kunnan maa halvalla rakentamiseen, kuten niin monet, myös rakennusliikkeet vaativat. Rakennusliike myy asunnot markkinahintaan, vaikka se saisi tontin ilmaiseksi.”
Miksi muuten Osmo olet sitä mieltä, että heikoimmista pitää kantaa huolta myös asuntopolitiikan keinoin? Eikö olisi selkeämpää, että heitä tuettaisiin suoraan tulonsiirroilla, jolloin he pääsisivät osoittamaan preferenssinsä markkinoilla? Nythän tähän sisältyy implisiittisesti ajatus, että köyhät eivät osaa käyttää itse rahaansa ja meidän pitää osoittaa heille asunnot.
Tuo pohdinta siitä, että tonttien myynti markkinahintaan on kannattavaa kaikille kuntalaisille on kyllä osuvaa. Mitä oot mieltä siitä, että kun tontin luovutukseen sisällytetään ehtoja, niin tontin myyntihinta muodostuu alhaisemmaksi, kuin mitä se ilman näitä ehtoja olisi? Eikö tämäkin ole vastoin kaikkien kuntalaisten etua?
Tämä ei nyt ole tämän otsikon alle, mutta huomasin voitonriemuisena, että Taloustutkimuksen tuoreen selvityksen mukaan 51 prosenttia kannattaa Vanahsen puutarhakaupunki-mallia.
Selvä enemmistö (uutisessa ei osuutta) kannattaa väljää rakentamista EI tiivistä. Että voisi unohtaa ne puheet täälläkin siitä mitä KAIKKI haluavat, kun hinnat ovat niin korkeat.
Elina: Ei tuollaisille kyselyille kannata antaa liikaa painoarvoa, ihmiset äänestävät rehellisemmin euroillaan.
Niin, puolet BKT:sta käytetään rakennetun ympäristön (infran) tuottamiseen ja ylläpitoon. Siitä hyvin pieni osa (luokkaa tapettien kuviot) on sen yksittäisen kuluttajan vapaassa harkinnassa. Itse asiassa ei paljon mitään, kuten Osmon kirjoituksesta olen lukenut.
Yhteiskunnan tulee ja kannattaa olla erittäin kiinnostunut rakentamista koskevasta päätöksenteosta. Näyttää tosin olevan, että vain vihreät Osmon vedolla ovat perillä koko asian mittakaavasta ja merkityksestä.
Yksityiskohdista sitten voidaan keskustella. Yksi on Braxin ehdottama käännetty ALV. Se ei nähdäkseni ole hyvä ratkaisu. Ellei mene liiaksi ohi pääasiasta, tässä toimivampi:
http://pseudonyymi.blogspot.com/2008_06_24_archive.html
“Markkinoiden varaan asuntopolitiikkaa ei voi jättää, sillä vaikka markkinat saavuttaisivat pitkän ajan kuluessa säällisen tasapainon, siinä välissäkin on voitava elää ja asua. ”
Ehkä tässä on yksi poliittisen keskustelun ydinongelmista. Osmo kirjoittaa pitkästi siitä, miten erilaiset konstit manageroida asumista johtavat ihan erilaisiin seurauksiin kuin oli ajateltu. Tästä ei kuitenkaan tehdä sitä johtopäätöstä, että uusillakin konsteilla ei-tarkoitetut vaikutukset syövät hyvät aikeet. Jotain on aina tehtävä.
Tästä poliittisesta optimismista ei ehkä sitten päästä irti. Täytyykin tällä kertaa tyytyä kysymään, kuinka paljon pääkaupunkiseudulla todella on yksityisesti omistettua maata, johon saisi rakentaa, mutta ei rakenneta? Ainakin Helsingissä tuntuu, että kunta omistaa jo aika isot osat rakentamattomistakin maista.
“Asuntopoliittisen tuen on kohdistuttava sosiaalisin perustein”
Asuntopolitiikassa ei ole kysymys köyhien tukemisesta vaan asumisen tukemisesta. Paternalistiset argumentit eivät mene tässä kyllä yhtään läpi. Asuminen on siinä määrin helppoa, että ne jotka eivät siihen pysty itse tarvitsevat kyllä ihan muita toimenpiteitä kuin asuntopolitiikkaa.
Että sinä Osmo jaksat rähjätä yksin jääneiden vanhojen pierujen asunnoista! Tässäkin kolumnissa kirjoitat: [quote]Ylihintaakin pahempaa on, ettei niitä [asuntoja] myydä lainkaan, vaikka yksinäinen vanhus on jäänyt asumaan isoon perheasuntoon säästääkseen sen perillisilleen.[/quote]
Kai nyt lainkin mukaan pitäisi säännöstellä kaikkien yksin asuvien, ei vain vanhojen, ihmisten asuntojen koko, jos se yksin asuvan ihmisen asunnon väljyys on suuri ongelma.
Se, että ruvetaan häätämään ihmisiä kotoaan pois, on yhteiskuntafilosofisesti valtavan iso asia johon liittyy suuria tunteita. En väitä etteikö siihen voisi olla tarvetta, mutta se tarve pitäisi tutkia oikein kunnolla.
Tuntuu karmaisevalta ajatukselta, että ihmisten asuntojen koon sääntelyä ruvettaisiin toteuttamaan niin dramaattisesti että häädettäisiin ihmiset kodeistaan kun elämänolosuhteet muuttuvat. Eihän heitä käsitykseni mukaan häädetä edes kunnan vuokra-asunnoista, vaikka rikastuisi kuinka sen jälkeen kun on sellaisen asunnon saanut. Voidaan tietysti yrittää hoitaa häätäminen kätketysti erilaisin vero- ynnä muin kepein ja porkkanoin, mutta pakko noiden keppien olisi olla niin kipeästi iskeviä että ne käytännössä pakottaisivat lähtemään, jos halutaan että sillä olisi jotain vaikutusta.
Anna-Liisa. Kommenttisi osoittavat ainoastaan täydellisen kyvyttömyytesi taloudelliseen ajatteluun ja juuri tällaisen kyvyttömyyden takia asuntomarkkinat ovat siinä jamassa missä ovat. Tämä on melko tylysti sanottu, mutta asia nyt vain todellakin on näin. Näidenkin keskusteluiden seuraaminen on välillä todella turhauttavaa, kun osa keskustelijoista ei tajua hölkäsen pöläystä argumenteista.
Jos vanhus myy kämpän koska tykkää enemmän pienemmästä ja helppohoitoisemmasta asunnosta sekä suuresta määrää fyrkkaa tilillä, kuin hänen tarpeisiinsa nähden ylisuuresta asunnosta, niin ei siinä herran jumala ketään minnekään häädetä!
Eli lueppa Osmon artikkelin uudelleen vaikka pariinkin kertaan ja yritä ymmärtää mitä siinä sanotaan.
“En pidä vainoharhaisesta rosvot kiinni ‑politikoinnista, mutta kysyn silti, jarruttavatko päättäjien liian hyvät välit rakennusliikkeiden ja joidenkin maanomistajien kanssa tonttimaan tarjontaa.”
No ei tässä tarvitse kovin vainoharhainen olla, vastahan täällä oli tapaus jossa yritettiin myydä tontit halvemmalla kavereille. Sen verran enemmän saisi olla rosvot kiinni ‑politiikkaa, että virkamiehilläkin olisi joku mahdolliisuus joutua edesvastuuseen. Mielummin tietysti tonttien myynti yksityisesti, jolloin myyjät saavat myydä ihan kenelle haluavat.
Sylvesteri: 😮 Olen aivan äimän käkenä. Jos joku íkäpieru myy ison asuntonsa koska tykkää enemmän pienemmästä ja helppohoitoisemmasta ja vielä tilille jää rahaakin, minä olen viimeinen ihminen sanomaan muuta kuin että no sehän menee just nappiin. En käsitä kuinka repliikistäni voit päästä muuhun käsitykseen.
Olen lukenut Osmon tekstejä vuosikymmenten ajan, ja kommenttini kumpuaa näistä kaikista — kirjoistaan sekä blogista että lehtikolumneista — saadusta mielikuvasta. Luen Osmon tekstejä, koska pidän niistä, vaikka harvoin olen samaa mieltä. Osmo ei kirjoita pelkkää poliittisesti korrektia liturgiaa, ja on sillä tavalla harvinainen bloggari että oikeasti antaa vastakkaisille mielipiteille tilaa sen sijaan että loukkaantuisi; tuntuupa että häntä väittely inspiroi, mikä on suomalaisessa keskustelussa (ja blogeissa) ääriharvinaista. Tämä ei nyt tietysti ihan täsmällisesti tämän blogikirjoituksen aiheeseen liity, mutta on tarkoitettu huomautukseksi Sylvesterille.
Samaa mieltä: teknologian kehitys ja syntyvyyden lasku mahdollistavat köyhyyden murtamisen. Vaurauden tasaisemmassa jakautumisessa on vielä työtä. “Vapaa kilpailu” pitää siitä jollain aikavälillä huolen, mikäli länsimaat ovat vain halukkaita luopumaan saavutetuista eduistaan ja alentamaan tullejaan sellaisten tuotteiden osalta, joita kehitysmaat pystyvät tuottamaan. Ensimmäisenä mieleen tulevat ruoka ja vaatteet. Näin käy entisen Itä-Euroopan kohdalla, kun tulleja ei enää ole. Kiinalla taas on niin paljon voimaa, että he kykenevät laittamaan “kovan kovaa vastaan”, ja murtautumaan ulos köyhyydestä omin voimin. Afrikka ja muut köyhät ja “heikot” maat ovat vaikeammassa tilanteessa. Tämä ei tietenkään liity kunnallisvaaleihin, vaan maailmanparannukseen …
Asuntopolitiikasta vielä pari kommenttia. Perussyy pääkaupunkiseudun kalleuteen lienee se, että tänne muuttaa koko ajan lisää ihmisiä. Eli asuntojen kysyntä ylittää tarjonnan. Toiseksi, mikäli entiseen malliin pankkilainan maksimiaika olisi 12 vuotta, hinnat olisivat paljon alhaisemmat. Jos pankkilainojen lyhentämisvapaa aika olisi 10–30 vuotta ja laina-aika sen päälle kymmeniä vuosia, kuten ymmärtääkseni Tanskassa tai USA:ssa, niin hinnat tulevat nousemaan vielä entisestään.
En usko että fyysisen talon hinta ei voi nousta pilviin, koska jokainenhan voi rakennuttaa sen itse — tilata talopaketin ja tekijät pääkaupunkiseudun ulkopuolelta esim jostain muuttotappiokunnasta, jolloin hinnat ovat “normaalit”. Tai tilata päteviä työmiehiä vaikka virosta tai puolasta. Samalla autetaan heitä, kuten ruotsalaiset aikoinaan meitä, kun täällä ei ollut töitä. Jokatapauksessa sekä muuttovoiton että helpottuneen rahoituksen aiheuttama ylikysyntä purkautuu varmaan tonttien hintojen nousuun — minne muuallekaan se voisi purkautua.
Jos ongelma on edelläkuvatun kaltainen, tukipolitiikka johtaa vain uusiin vääristymisiin, jotka laukevat silmille joskus myöhemmin. Muistaakseni olen sivusilmällä lukenut, että kaavoitus on tällä hetkellä pahin pullonkaula. Eli tonttimaata ei ole tarpeeksi, koska sitä ei ole kaavoitettu. En tiedä onko se totta, mutta korjaavat toimenpiteet löytyvät ymmärtääkseni jostain siltä suunnalta.
Aikaahan se tulee viemään, sekä vaatii paljon keskustelua nauhoista ja kolmioista ja himmeleistä jne.
Osmo taisi osua tässä ainakin osittain naulan kantaan. Asuntojen myyntihinta tasoittuu aina sille tasolle minkä yksittäinen tarvitsija on valmis maksamaan. Kuluttaja jalkoineen kun on niin kovin heiveröinen tekijä markkinoilla. Mutta tonttipula on vain näköharha eikä selitä Helsingin korkeita hintoja. Syy on syvemmällä.
Asuntorakentamisen kustannukset ovat eri asia kuin asuntojen myyntihinta. Nousukaudella kaikki kustannusarviot vuotavat ylöspäin, sillä niiden sisään jää jokaisen väliportaan nousuvaraukset.
Asunnon myyntihinnan muodostuksen taustalla taas on myyjän markkinatuntemus: mitä tästä tuotteesta voi ko. paikalla saada. Siis kustannus ja hinta ovat kaksi aivan eri asiaa. Niitä yhdistää vain toimijoiden taskuun jäävä voitto.
Kaavoitus ei ole ollut pullonkaulana enää vähään aikaan ainakaan Helsingissä. Tonttiosaston tilastoista varmaakin löytyy tieto siitä kuinka paljon rakentamiskelpoisia tontteja rakennusliikkeillä on jo nyt varattuna. Niitä vain ei tuoteta markkinoille kun kauppa ei käy. Ja kauppakin kävisi jos hinta olisi oikea. Laskusuhdanteessa hinnat haraavat vastaan ja noususuhdanteen voitoilla on varaa pitää myymätöntä tavaraa varastossa aika tovi.
Miten se oli, Hesarin Astikainen kirjoitti taannoin, että edellisen laman aikana rakennusliikkeet purkivat myymätöntä tuotantoaan kaikessa hiljaisuudessa hyväksymällä vaihdossa edellisiä asuntoja pienellä ylihinnalla. Todelliset myyntihinnat jäivät siten kuluttajilta piiloon.
Kaavoitus on vain kiva syntipukki.
Eihän siitä ole vuottakaan kun suuret urakoitsijat suureen ääneen huusivat tarvitsevansa 100 000 kem2 alueita itselleen. Nyt sitten samat tahot ilmoittavat pysäyttävänsä jo käynnistetyjä rakennustyömaita (Leppäsuo).
Hannu Penttilälle tulee nostaa hattua, kun ilmoitti kaupungin tulevan omalla asuntotuotannollaan takaamaan omistustuotannon toteuttamista. Suuret uudet ranta-alueet tulevat rakenteille juuri nyt. Markkinaehtoisen rakentamisen hiljentyessä olisi suuri vaara uudelle Vuosaari-ilmiölle: vain sosiaalinen tuotanto toteutuu.
Urakkahinnoittelun ongelmaa ei Penttilänkään ilmoitus kuitenkaan poista. Suuret urakoitsijamme ovat kasvaneet globaaleiksi toimijoiksi ja voivat aina siirtää tuotantonsa sinne mistä parhaat voitot on kerittävissä. Viime vuosina ei ole urakoitsijoiden paljon tarvinnut urakoista kilpailla. Tekijöitä on ollut kovin vähän ja kilpailun puuttuessa voittoja on saatu kerittyä täältäkin, on myynti- ja urakkahinnoissa sitä paljon ilmaa ollut kustannustason päällä.
Pullonkaula onkin urakointi ja siinä kilpailun puute. Vielä syvemmälle kun mennään niin lopulta käteen jää pula tekijöistä: osaavat tekijät kiersivät nousukierteessä urakoitsijalta toiselle ja joka välissä pääsivät hinnoittelemaan itsensä uudelleen.
Tuhannen taalan kysymys onkin, miten nykyisen tuotantomallin voisi haastaa. Pitäisikö rinnalle saada aikaiseksi osuuskuntaperusteista rakentamista, jollaista esiintyi 60-luvulla Maunulaa rakennettaessa? Voisiko omatoiminen rakennuttaminen haastaa nykyjärjestelmää, jossa kaikki muut voittavat paitsi asunnon tarvitsija?
Ongelmia siihenkin liittyy. Aikaisempina vuosikymmeninä huhuttiin epäterveistä kytköksistä urakoinnin ja rakennustuoteteollisuuden välillä. Miten se olikaan: jos ei ostanut tiettyjä ylihinnoiteltuja tuotteita, ei työmaalle toimitettu mitään muutakaan saman yritysryhmän tuotetta…?
Eli ehkä niitä epäterveitä kytköksiä on muuallakin kuin paikallispoliitikkojen ja rakennusliikkeiden välillä.
Leena: Asunnon hintaan vaikuttaa myös tarjonta, ei pelkkä kysyntä. Eli jos uusista asunnoista saa merkittävästi korkeamman hinnan kuin mitä niiden rakentamiseen kuluu rahaa, niin niitä rakennetaan enemmän ja hinnat laskevat. Kyse ei ole siis pelkästään sitä mitä kuluttaja on valmis maksamaan vaan myös siitä millä asunnon omistaja on valmis myymään.
“Pullonkaula onkin urakointi ja siinä kilpailun puute. ”
Tämähän vähän viittais siihen, että ongelma on joko siinä, että kilpailijoiden tulo markkinoille estetään jollain tai sitten siihen, että rakentamisessa ei vaan oo kovin hyvät mahdollisuudet tehdä voitollista liiketoimintaa. Jälkimmäinen selittäis tietysti myös sen miksi näitä kaipaamiasi osuuskuntiakaan ei oo juurikaan syntynyt. Tietysti JOS rakentaminen on nyt niin kannattavaa, niin kuluttajat alkavat niitä perustamaan mikä olisikin erittäin hienoa.
“Selvä enemmistö (uutisessa ei osuutta) kannattaa väljää rakentamista EI tiivistä. Että voisi unohtaa ne puheet täälläkin siitä mitä KAIKKI haluavat, kun hinnat ovat niin korkeat.”
Se on noissa kyselyissä aina niin, että kysymyksenasettelu vaikuttaa aina saataviin vastauksiin. Mahdollisesti myös selvä enemmistö haluaa asua niin, että työmatkoista ei tule toivottoman pitkiä ja lähellä on myös toimiva joukkoliikenne. Kun molempia ei voi saada, niin voi hyvinkin käydä niin, että valinnoissa se väljä rakentaminen ei olekaan se ratkaiseva asia. Eli kuten edellä joku kirjoitti, kannattaa seurata, miten ihmiset toimivat, ei pelkästään kysellä mistä he unelmoivat.
Kyllä minäkin haluaisin asua metsän keskellä, mutta vain siinä tapauksessa, että työpaikalle pääsee edelleen bussillakin vartissa ja lapsen hoitopäivä ei venähdä juurikaan yli seitsemän tunnin (nyt kun olen osittaisella hoitovapaalla).
Mikolle: Entisestä itäeuropasta eivät taida enään tulla tänne pohjoiseen rakentamaan. Puolassa tarvitaa noin 2 miljoona asuntoa VUODESSA ja valtavat infrastruktuurit seuraaviin 2012 jalkapallo europankisoihin. Puola on avannut rakennus markkinat ulkomaalaiselle rakennuttajille ja sinne on ryntäämässä espanjalaiset (espanjassa paha rakennuslama tällä hetkellä), italialaiset, saksalaiset yritykset ja rakennustyöläiset tulevat pääosin muista itäeuropasta, idästä ja afrikasta.
Sama pätee ukrniaan, mikä on myös osa jalkapallo kisojen järjestäjä.