Opetusministeri Sari Sarkomaa haluaisi, että yliopistot kehittäisivät pääsykokeita siihen suuntaan, että opiskelijat pääsisivät yliopistoihin sisään nopeammin.
Vuosi sitten moni korkeakoulu suunnitteli antavansa lisäpisteitä vasta kirjoittaneille. Oikeusasiamies (tai vara sellainen) katsoi, että tämä on ristiriidassa yliopisgtolain kanssa. Tällöin Sarkomaa sanoi, että näin ollen korkeakoulut eivät voi noita lisäpisteitä antaa. Miksi hän ei silloin esittänyt muutosta yliopistolakiin?
Yliopistoissa ei saa nykyään syrjiä millään perusteella. En ihmettelisi, jos kykyjen perusteella tapahtuva “syrjiminen”, esimerkiksi arvosanat, pitäisi poistaa.
Nytkin alkupisteitä pudotetaan vanhoilta pyrkijöiltä kyllä. Pyrkiessäni nyt yliopistoon saisin joka ylioppilasarvosanastani yhden pisteen vähemmmän kuin uudempi ylioppilas. En muista, missä kohden raja menee…
Et nyt ilmaissut aivan selkeästi kantaasi, mutta oletan sen olevan Sarkomaan puolella eli että koulutusputki ei saisi katketa lukion jälkeen.
Tämä on mielestäni ristiriidassa Vauraus ja aika ‑ajattelusi kanssa. Miksi tässä kohden näin tiukka tehokkuusvaatimus, kun muutoin suosittelet rennompaa otetta ja pitkiä lomia? Kyllä välivuosi voi olla antoisa esimerkiksi ulkomailla töitä tehden tai kotimaassa itsenäisyyttä opetellen.
Jonkinlaista uutta perspektiiviä elämään tuo se, että näkee välillä muutakin kuin kirjoja. Olen kuullut tapauksista, jotka eivät edes kesätöissä ole olleet lukioaikanaan. Vähän vieraaksi jää silloin se, että elämää on oppilaitosten ulkopuolellakin. Välivuosi ilman vanhempien elatusta voi auttaa.
En ole koskaan ymmärtänyt tätä “välivuosi on hyväksi”- argumenttia. Olin muutamia vuosia sitten Tampereen yliopiston opiskelijoille tarkoitetussa vaalikeskustelussa — olisiko olleet vuoden 2003 eduskuntavaalit — ja siellä joku — muistaakseni Anna Kontula, mutta voin muistaa väärin — esitti, että alle kolmekymppisenä valmistuminen yliopistosta on turhaa, koska alle kolmekymppinen ei omaa riittävää elämänkokemusta.
Itse työskentelin osa-aikaisena toisesta opiskeluvuodesta lähtien ja kaikki kesät kokopäiväisenä. Väitteet, joiden mukaan opiskelun ja työn yhdistäminen on mahdotonta, ovat päättömiä. Osmon aiempi Mäkkäri-esimerkki on elävää elämää. Itse en ollut mäkkärissä, vaan pesulassa, tosin pääsin “alan” töihin jo toisena vuotena.
Eivät opiskelijat ole nenä kiinni kirjassa. Jos olisivat, valmistumisajat olisivat jotain ihan muuta kuin nykyiset seitsemän vuoden päälle, todennäköisesti puolet siitä, koska itse valmistuin neljässä ja puolessa vuodessa, ja olin tosiaan siitä töissä suurimman osan.
Meidän kulttuurissamme on venytetty teini-ikää nyt jo kolmenkymmenen päälle. Eiköhän sille voisi jo pikku hiljaa laittaa stopin.
Kylmä tosiasia on se, että jossain vaiheessa on pakko siirtyä amerikan linjoille, eli mitataan lapselta älykkyysosamäärä ja todetaan suoraan mitä sen kannattaisi noilla hoksottimilla ruveta tekemään. — Julmaa, vaan kerranhan se vaan kirpasee. Itse asiassa helevetin paljon julmempaa on se, että 30-vuotias havaitsee, että jundepiuta emmä pysty hoitamaan tätä hommaa virka-ajan puitteissa niinkuin noi kolleegat. ATK-alalla nuo kiintiötyperykset on helppo havaita, onhan ne monasti sitä hieman pienempiaivoista sukupuolta.
Mitähän muuten siitä seurais, jos yliopistojen annettas vapaammin päättää siitä, ketä ne haluaa kouluttaa. Oletan, että yliopistoilla on niiden omassa intressissä ottaa sisään niitä, jotka siihen kaikista parhaiten soveltuu. Nyt jos aletaan karsimaan esim. iän perusteella, niin sehän tarkoittaa, että joku paremmin opintoihin soveltuva jää rannalle. Tämä tuskin voi olla tehokasta.
Minkä takia ministerin tai monien muiden on niin vaikea ymmärtää, että yliopistolaitos haluaa rekrytoida lahjakkaita, motivoituneita ja alasta kiinnostuneita, ei tietynikäisiä opiskelijoita. Onko tässä periaatteessa jotain väärää?
Sitä paitsi kohtuullisen pitkä kokemus alalta osuu yhteen tutkimustiedon kanssa siinä, että vähän varttuneemmat opiskelijat ovat usein — ei toki aina — pysyvämpää sorttia. He eivät haikaile alan vaihtamisen perään yhtä usein kuin juuri lukiosta tulleet. Ja tuntuvat sitä paitsi opiskelevankin määrätietoisesti ja tavoitteellisesti.
Eihän se välivuosi mitenkään välttämättä ole hyväksi. Voi se syrjäyttääkin ja pudottaa vähän pelistä pois. Ei ehkä yksi vuosi vielä, mutta ainakin jos niitä useampi kertyy.
En kuitenkaan usko, että ns. välivuosi on yksilötasolla mikään vääjäämätön pahakaan asia varsinkin, jos sen käyttää avartaakseen ympyröitään. Jos sen käyttää sohvalla maaten, niin selvähän se, ettei se muuta kuin veltostuta.
On se kuitenkin aika rankka ajatus, että jos ei ensimmäisellä yrittämällä pääsekään korkeakouluun, niin mahdollisuuksia seuraavana vuonna pudotetaan entisestään. Kyllä pari vuotta pitäisi olla lasten samalla viivalla.
Sen sijaan keski-ikäisten elämäntapaopiskelijoiden pyrkimistä voisi kovallakin kädellä rokottaa. Ei ilmaista opiskelua viisikymppisille, jotka tulevat vain rikastuttamaan elämäänsä nuorekkaisiin opiskelijapiireihin.
Tiedemies,
Oma historiasi on tietysti ideaali. Noinhan sen pitäisi mennä taiteen sääntöjen mukaan. Epäilen myös vahvasti, että kuulut “erittäin lahjakkaiden” opiskelijoiden harvalukuiseen joukkoon eli tahti ei liene tuottanut ongelmia.
Mutta jos nyt ei pääse heti haluamalleen opiskelualalle, niin ei pidä olla maansa myynyt, vaan kääntää asia edukseen.
Tätä lähinnä tarkoitin.
Tuosta teini-iän venyttämisestä olen täysin samaa mieltä. Kolmikymppiset bilettävät kuin teinint ja vakiintumista puhumattakaan lasten teosta ei ajatellakaan.
Ja mitäpä siitä, mutta se ainainen voivottelu sitten niistä vanhusten vaippojen vaihtajista saisi loppua. Ei niitä tule, ellei niitä tehdä ja hoideta. Ei sada taivaalta, ei…
Seppa Oksanen:
“Kylmä tosiasia on se, että jossain vaiheessa on pakko siirtyä amerikan linjoille, eli mitataan lapselta älykkyysosamäärä ja todetaan suoraan mitä sen kannattaisi noilla hoksottimilla ruveta tekemään. — Julmaa, vaan kerranhan se vaan kirpasee.”
Suomessa on niin vähän porukkaa, että tuollaisen kermankuorintaan ei taida olla varaa. Monessa aivotyössä pärjää kyllä hieman keskinkertaisemmillakin hoksottimilla, kunhan on motivaatiota ja halua kantaa vastuuta. En tosin tunne mainitsemaasi ATK-alaa, ehkä siellä tarvitaan tavallista korkeampaa ÄO:ta (ja sitä oikeaa sukupuolta).
Yliopistokoulutuksen vaatimustasoa voisi sen sijaan kyllä kiristää. Erityisesti isänmaan toivoilta pitäisi edellyttää, että tehtävät suoritetaan ajallaan ja yliopistosta valmistutaan jossain järkevässä ajassa. Yksi mahdollisuus olisi se, että valtio takaa jokaiselle 4–5 vuotta ilmaista yliopistokoulutusta, minkä jälkeen astuu voimaan portaittain nouseva lukukausimaksu. Tähän muutokseen voitaisiin kytkeä porkkanaksi esim. opintorahan korotus, jolloin työssäkäymisen tarve vähenisi ja opiskelijoilta voitaisiin edellyttää täysipäiväistä keskittymistä opintoihin lukukausien aikana (edelleen siis loma-aikoina olisi yllinkyllin aikaa hankkia lisäansioita ja työkokemusta).
Välivuosi lukion jälkeen tai pääaineen vaihtaminen ensimmäisen vuoden jälkeen on mielestäni ihan ymmärrettävää itsensä etsimistä. Sen sijaan vuosia jatkuvasta yliopistolla hengailusta ei ole mitään hyötyä kenellekään.
Tuo mainittu “Ameriikan malli” ei ole käytössä ainakaan USA:ssa. Siellä ÄO-testien käyttö on de facto laissa kiellettyä työhönotossa. Mitä tulee yliopistoihin pääsemiseen, niin SAT-pisteet toki ovat vahvasti g‑ladattuja, mutta SAT:ia varten voi myös harjoitella, joten ei sen pistemäärä mikään kiveen kirjoitettu ole.
Tästä Sarkomaan ongelmasta: Yliopistoihin pääsyssä on samanlainen mekanismi kuin Helsingin arvokämpissä. Ihmiset näkevät korkeat hinnat ja päättelevät, että korkeat hinnat aiheuttavat sen, ettei “kenelläkään” ole varaa siellä asua. Eivät ne asunnot tyhjillään kuitenkaan ole.
Eivät ne yliopistojen paikat täyttämättä jää. Siitä voidaan toki keskustella, että ovatko nykymuotoiset pääsykokeet järkevä tapa hallita niukkuutta. Ne voivat mitata tai olla mittaamatta jotain sellaista, jolla on tai ei ole olennaista merkitystä opiskelun sujumisessa ja myöhemmässä pärjäämisessä työelämässä.
Tiedän erään laitoksen (ei ole lääkis) henkilökunnan aikanaan kauhistelleen, että miten voi olla tiedekunnalla oikeus myöntää erikseen tutkinto-oikeutta opiskelijalle, joka ei ollut tullut sisään pääsykokeella. Tämä opiskelija oli suorittanut ko. pääaineen opinnot perusopinnoista syventäviin kiitettävin arvosanoin ja tarvitsi tämän oikeuden voidakseen tehdä gradun. Ja pääsykokeissa ei ollut mitään haastatteluja tai soveltuvuuskokeita, vaan pelkkää kirjapänttäämistä.
Sarkomaan huoli on siis jokseenkin aiheellinen: Nykyinen sisäänotto palkitsee sinnikkyydestä tavalla, joka ei ehkä ole tarkoituksenmukaista. Toki sinnikkyys on hyve sinänsä, mutta yksi tällainen sinnikäs ja kohtuullisen lahjakas opiskelija aiheuttaa kerrannaisvaikutuksen, kun hän usein opiskelee jotain muuta siinä välillä.
Voi olla niinkin yksinkertaisesti, että toisille sopii erilainen elämänpolku kuin toiselle. Yksilön ja yhteiskunnankin tasolla tämä on lisärikkautta, jos se suostutaan ymmärtämään ja hyväksymään.
Ongelma ei ole opiskelijoiden ikä vaan niin sanotut välivuodet jotka tulevat yhteiskunnalle kalliiksi.
Ongelman ratkaisu on valjastaa ylioppilaskokeet palvelemaan opiskelijavalintaa.
Syksyn opiskelijapaikat täytetään kevään ylioppilaskokeiden tulosten perusteella.
Miksi hän ei silloin esittänyt muutosta yliopistolakiin?
Sari on jo taitava poliitikko, hän osaa olla kahta päinvastaista mieltä samanaikaisesti ja optimoida näin nyökkäilyn määrän potentiaalisten kannattajien joukossa. Tämä politiikan huippuosaamisen kirkkain keihäänkärki vilahtaa erityisen usein nais- ja kesKustapoliitikkojen kohdalla.
Yliopistojen suurin ongelma Suomessa on niiden taso, ja ehkäpä tarkemmin vielä opiskelijoiden taso. Tätä taas voitaisiin nostaa sulkemalla puolet maakuntayliopistoista ja luomalla vain muutamia “huippu“yliopistoja kuten juhlapuheissa on esitettykin.
Rannalle jäänyt joukko voisi sitten paikata huutavaa työvoimapullaa siivous‑, kiinteistönhuolto- ja kuljetusaloilla. Sikäli kun niiltäkään enää työtä löytyy..
Ei liity tähän merkintään
Kysymys eräille KL:ssä blogaaville kunnallisvaaliehdokkaille (esitetään myös eräille muille ehdokkaille):
Miksi kahdet viime eduskuntavaalit on käyty aivan muilla teemoilla kuin niillä, joita äänestäjät pitävät tärkeimpinä. Äänestäjät pitävät terveydenhoidon ja ns. hoivapalvelujen järjestämistä yhteiskunnan tärkeimpänä tehtävänä.
Kuitenkin viime eduskuntavaalit käytiin keskustelemalla lähinnä vaalimainonnasta (Oiva Lohtander) ja sitä edelliset ns. Irakgaten ympärillä. Vrt. omine linkkeineen http://vanhanaikainen.blogit.kauppalehti.fi/2007/09/12/poliittista-piikittelya/
Jos vastaajille passaa, julkaisen vastaukset sellaisenaan ja linkkeineen myös omassa blogissani sanokaamme 28.9. koottuna eli kaikki vastaukset yhdessä. Tämän kysymyksen julkaisemisella ja siihen vastaamisella ei siis ole kiirettä.
“Ei niitä tule, ellei niitä tehdä ja hoideta.”
Heh täällä oli sitten se selkeä argumentti velvollisuudesta tehdä lisää veronmaksajia. Radikaali vasta-argumentti voisi olla vaikka se, että saattaisi niitä taivaalta tullakin, joskaan ei sateena vaan ihan Helsinki-Vantaan aseman kautta.
Vanhanaikaiselle:
Eduskuntavaaleissa ei puhuttu terveydenhuollosta, koska siitä päätetään kunnanvaltuustoissa. Miksi nyt ei puhuta, sitä en tiedä.
Tälle blogille tulee vielä mielipiteitä terveydenhuollosta ennen vaaleja.
“Tälle blogille tulee vielä mielipiteitä terveydenhuollosta ennen vaaleja.”
Toivelistalla myös aika arkipäiväiset
- teiden talvikunnossapito
— kunta-alan palkat vs. yksityinen sektori
— kantasi palvelujen ulkoistamiseen (kuten sairaalahotellit ála Hyssälä)
Jos jokaisesta syntyvästä ikäluokasta n. 6% on sellaisia joille yliopistot voivat jotain hyödyllistä opettaa, niin eikö lopuille tulisi järjestää nopeampi tie valmistumiseen.
Suomalainen systeemi on kiva opiskelijalle opiskeluaikana kun voi opiskella vaikkapa 8 vuotta, matkustella ja bilettää. Yhteiskunnallisesti touhu on tietysti törkeän kallista kun lengi astuu kunnon veronmaksajiksi vasta lähempänä kolmeakymppiä.
Hommasta tulee takkiin myös opiskelijoille kun taistellaan kansainvälisesti huippuasiantuntijatehtävistä. Jos keskimääräinen valmistumisikä on vaikkapa 26-vuotta ja siihen päälle tehdään esim. 6 vuotta väikkäriä on ikää palttiarallaa 32 vuotta ennenkuin päästään “oikeisiin” töihin. Kun monella tutkimusalalla projektinvetotehtävät vaativat käytännössä tohtorintutkintoa alkaa suomalainen postdokki olla malkoinen vanhus verrattuna johonkin 24-vuotiaaseen tuoreeseen Oxbridgen tohtoriin (perustutkinto 3 vuotta, väikkäri kolme vuotta, ei armeijaa) verrattuna.
Viihdyn vaimon kanssa yliopistossa erinomaisesti. Ainakin Helsingin yliopisto tarjoaa monia mielenkiintoisia kursseja, että hulluhan sieltä lähtisi pois. Varsinkin eräät tietojenkäsittelytieteenkurssit ovat yksityisellä puolella niin kalliita, että niitä ei olisi työelämässä varaa käydä.
Kiitos kaikille veronmaksajille. Ai niin, sitten vielä valtio kustantaa meidän asunnon ja kolmen lapsen ylläpidon.
Me olemme ainakin iloisia veronmaksajia.
heh. kuullostaa kyllä, että ootte enneminkin iloisia verovaroista nauttijoita, kuin niiden maksajia.
Valmistuminen nopeutuisi jos opiskelijat laitettaisiin kattamaan suurempi osa opiskelun todellisista kuluista, ts. opiskelu olisi sijoitus omaan ammatilliseen tulevaisuuteen kuten monissa anglosaksisissa maissa jossa vastavalmistuneella voi olla aikamoinen potti opintolainaa. Tästä seuraisi että korkeakoulututkintojen määrä vähenisi jonkin verran ja taso nousisi selvästi. Tutkintojen vähentynyt määrä nostaisi vastaavasti koulutettujen palkkatasoa, joten opintolainan takaisinmaksu onnistuisi helpommin.
word.
Vaikka periaatteessa kannatan ulkolukupainotuksen sijasta soveltavampaa osaamista mittaavia pääsykokeita, haluaisin tietää, millä resursseilla ne arvostellaan? Ainakin meidän laitoksella ollaan niin tiukoilla jo nykyiselläänkin, että jokavuotinen satojen vastauspapereiden oikeudenmukainen arvostelu saattaisi ikävä kyllä katkaista tämän kamelin selän lopullisesti.
Yksinkertaisin ja tehokkain yksittäinen keino saada suomalaisnuoret aloittamaan opinnot keskimäärin aiemmin olisi poistaa yleinen asevelvollisuus.
Olen samaa mieltä, kuin monen vastaajan rivien välistä on luettavissa. Esitän väitteen, että eniten opiskeluaikaan vaikuttaa valmistumisen jälkeinen työtilanne. Piste. Tämä on todennettavissa helposti työllistymistä ja opiskeluaikoja kertovista tilastoista eri alojen osalta. Opetusministeriö pidentää opintoaikoja tahallisesti ylikouluttumalla ihmisiä työttömiksi.
Samaa mieltä olen myös Elinan kanssa, että Osmon mielipide (siis rivien välistä luettuna) on osittain ristiriidassa Vauraus ja aika ‑teoksessa esitettyjen näkemyksien kanssa.
En kannata, että ihmisiltä vietäisiin mahdollisuus alan vaihtoon, jos ensi ensimmäiseksi opintoalaksi valittu ei tuokaan työtä ja onnea. Kuulostaisi myös kohtuuttomalta, jos nuoren pyrkijän unelma lääkärin ammatista katoaisi pieleen menneisiin ylioppilaskirjoituksiin tai ensimmäisellä yrityskerralla pääsykokeessa tehtyyn munaukseen. Luultavasti kamppailu hyvistä työpaikoista siirtyisi aiempaan vaiheeseen — jatkossa korotellaan sitten ylioppilasarvosanoja.
Olin kuuntelemassa erään helsingin yliopiston tiedekunnan päällikön puhetta (hänen tiedekuntaan on vaikea päästä) ja hän totesikin, että he haluavat säilyttää pääsykokeen muodossa tai toisessa, koska se takaa hyvän ja erittäin motivoituneen opiskeluaineksen (jos tällainen nimitys ihmisistä sallitaan).
Pääsykoettakin voi kehittää: voidaan julkaista vaikkapa pääsykoemateriaali, kun kevään yo-kirjoitukset ovat jo ohi ja pääsykoemateriaali voi myös vaihdella joka vuosi, jolloin katsotaan kenen kapasiteetti riittää ottamaan aineiston haltuun lyhyessä ajassa. Poistettaisiin siis mahdollisuus päntätä vuodesta toiseen samaa kirjaa jo juhannuksesta eteenpäin.
Kiitokset oikeusasiamiehelle lainvastaisen syrjinnän lopettamisesta, sillä ansiostasi minä pystyin vaihtamaan alaa helpommin. Ihmisten unelmaa paremmasta huomisesta ei onnistu kukaan lopettamaan eikä hyvistä työpaikoista taistelua pysty lainsäädäntöteitse poistamaan.
“Vuosi sitten moni korkeakoulu suunnitteli antavansa lisäpisteitä vasta kirjoittaneille. Oikeusasiamies (tai vara sellainen) katsoi, että tämä on ristiriidassa yliopisgtolain kanssa. Tällöin Sarkomaa sanoi, että näin ollen korkeakoulut eivät voi noita lisäpisteitä antaa. Miksi hän ei silloin esittänyt muutosta yliopistolakiin?”
Muistaakseni ainakin Helsingin kauppakorkeakoulu on antanut lisäpisteitä erinomaisesti kirjoittaneille (L pitkästä matematiikasta ja englannist = huomattava helpotus), jos hakee kouluun heti tai vuoden kuluttua. Miten tämä on voinut tapahtua, jos se kerran on yliopistolain vastaista?
Seuraava puheenvuoro koskee ykstyiselle sektorille työllistyviä — käytännössä ekonomeja ja diplomi-insinöörejä.
Nopeasta valmistumisestakin voi olla monta mieltä. Yliopistojen tehtävänä on myös kasvattaa kriittisesti ajattelevia ihmisiä, joista mielestäni on myös hyötyä työelämässä. Eräs arvostettu professori nimittikin nopeasti valmistumiseen tähtäävää järjestelmää “yritysbroilereiden” kasvattamoksi, joka ei välttämättä kykene tuottamaan juuri niitä kriittisesti ja luovasti ajattelevia työntekijöitä, joita suomalainen työelämä kipeimmin kaipaa.
Itse olen huomannut, että työn ja opintojen limittäminen kasvattaa näkemystä työelämään. En usko, että ymmärtäisin organisaatioiden toiminnasta puoliakaan nykyisestä tasosta, mikäli en olisi nähnyt työelämää ja taas välillä tutustunut asiaan akateemisesta näkökulmasta.
Matti K, olen samaa mieltä, että yliopiston tulee kouluttaa kriittisesti omilla aivoilla ajattelevia ihmisiä, eikä mitään broilereita. Tämä on argumentti, jolla usein perustellaan pitkiä valmistumisaikoja. Mielestäni olisi syytä keskustella vähän konkreettisemmin, kuinka monta vuotta yliopistolla pitää olla, jotta voi kasvaa kriittiseksi ja luovaksi yksilöksi, eikä broileriksi. Minusta 4–5 vuotta on tähän ihan sopiva aika, kunhan opetus tukee itsenäisen ajattelun omaksumista ulkoaopettelun sijaan jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta alkaen. Oman kokemukseni mukaan, valtaosa niistä, jotka jäävät vuosiksi yliopistolle pyörimään ja “hiomaan gradua”, tekee jotain ihan muuta kuin kehittää kriittistä ajatteluaan.
Sellainen tarkennus viela edelliseen, etta tarkoitin terveita, lapsettomia perustutkinto-opiskelijoita. Lasten hankkiminen tai krooninen sairaus luonnollisesti pidentaa valmistumisaikaa. Jos oikeasti haluaa syventaa ymmarrystaan ja kehittaa kriittista ajatteluaan, vaitoskirjan tekeminen on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin perusopintojen pitkittaminen.
Väite, jonka mukaan olisi jotenkin ristiriitaista yrittää sekä
1) saada ihmiset osallistumaan työelämään entistä aiemmin ja entistä laajemmin että
2) antaa ihmisille mahdollisuus painottaa vapaa-aikaa nykyistä enemmän,
on yksinkertaisesti väärä.
Itseasiassa olisi ristiriitaista, jos ei pyrkisi näihin molempiin yhtä aikaa, toista ei voi saada ilman toista. Se, että ihmiset voisivat arvostaa enemmän vapaa-aikaa, ei ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa, että useampi osallistuisi työelämään (so. jo valmistuneena) entistä aiemmin. Opintojen eteneminen lisää tuottavuutta ja mahdollistaa siten saman yhteiskunnallisen panoksen antamisen alhaisemmalla työmäärällä. Korkea tuottavuus on edellytys sille, että voi pitää enemmän vapaa-aikaa.
Täälläkin on sitä samaa elämäntapaintiaanien sumutusta, jota röhnövasemmisto(*) harrastaa, eli että opintojen pitkittyminen sinänsä muka jotenkin lisäisi kriittistä ajattelua. Ihmiset, jotka suoriutuvat opinnoistaan rivakasti, ovat minun kokemukseni mukaan melkein millä tahansa mittarilla kehittyneempiä ajattelultaan kuin ne, jotka käyttävät ajan “elämänkokemuksen” kartuttamiseen.
Ja mitä tulee pääsykokeeseen, niin heitän nyt vauhtiin päästyäni mahdollisimman epäkorrektin vedon: käytetään älykkyystestejä. Ne ovat tavattoman halpoja ja ennustavat menestystä opinnoissa takuulla paremmin kuin mitkään pääsykokeet.
(*) “Röhnövasemmistolla” tarkoitan niitä vasemmistolaisiksi identifioituvia, sosioekonomisesti ylempiin sosioekonomisiin kerroksiin kuuluvia boheemeja, jotka marinoivat maksaansa nelikymppisiksi ennen valmistumistaan ja kokevat kauheaa maailmantuskaa siitä, että joku kehtaa valmistua nuorempana tai *kauhistus* tehdä palkkatyötä.
Kriittisyyteen kasvaminen tulisi aloittaa jo peruskoulun puolelta puhumattakaan lukioista.
Lähdekriittisyys ja tietoisuus tieteellisistä metodeista tulisi olla kansalaistaito. Moni uskoo painettua sanaa: kun jotain lukee sanomalehdessä tai puhumattakaan oppikirjassa se otetaan automaattisesti totuutena.
Kyllä yliopistossa oli ainakin minun aikoinani vallalla opiskelijatyyppi, jolla oli varsin intstrumentaalinen suhde tutkintoon. Äkkiä tenteistä läpi vaikka lunttaamalla, tällaistakin näki.
Nämä olivat järjestään nuorempia opiskelijoita. Pääsykoe painottaa monissa tiedekunnissa puhdasta ulkoa opettelemista, niin ihmekös tuo, jos opiskelija-aines valikoituu vähemmän luovista yksilöistä.
Joskus viime vuosituhannella tutkimme huviksemme, miten valtiotieteellisen tiedekunnan pääsykoe ennusti opinnoissa menestystä. Ei juuri lainkaan. Tietysti joukossa olivat vain ne jotka olivat päässeet sisään, joten mahdlliseksi jäi, että oikein huonot pisteet olisivat jotain ennustaneetkin. Hyvät pisteet eivät sensijaan ennustaneet, joten testi ei vaikuttanut validilta.
Ainoa, joka ennusti jotenkin, oli ylioppilastutkinnon äidinkielen arvosana.
On vaikea uskoa tuohon hitaasti opiskelemisen syventävään vaikutukseen. Oman kokemukseni mukaan nopeasti valmistuvat ovat yleensä monin verroin syvällisempiä ja fiksumpia kuin pitkään opiskelevat. Sen sijaan alaa vaihtaneiden osuus on varsin suuri jatkokoulutukseen hakeutuneista.
Tiedemies ehdottaa älykkyystestausta yliopiston pääsykokeeseen parhaana opintomenestyksen ennustajana.
Menestys opinnoissa ja älykkyys muodostavat käyrän. Tästä on kattava jenkkitutkimus, jota voin yrittää etsiä, jos joku panee kovasti nyt hanttiin.
Menestys nousee jonnekin yli 130 pisteeseen ja sitten laskee aika jyrkästikin. Selitys lienee turhautuminen ja erittäin älykkäiden yleinen taipumus olla sopeutumatta normeihin.
Siis ovatko nämä syvälliset ihmiset niitä, jotka opiskelevat nopeasti vai tuottaako nopea opiskelu syvällisyyttä.
Veikkaisin, että jos yhteys syvällisyyden (joka nyt kyllä pitäisi operationalisoida) ja nopean tutkinnon suorittamisen välillä pitää paikkansa, niin ykkösvaihtoehto on totta.
Kyllähän perehtyminen vie aikaa, että siinä mielessä väite siitä, että lyhyessä ajassa saisi automaattisesti paremman lopputuleman, on ristiriitainen. Oli lukunopeus mitä tahansa, niin kaksisataa sivua kirjaa vie enemmän aikaa kuin sata. Kyllä tenttikirjojen lisäksi voi syventyä aiheeseen etsimällä käsiinsä alkuperäisiä tutkimuksia jne., Se vie aikaa ja minun kokemukseni mukaan sitä tekivät ne, joilla ei ainoa tavoite ollut saada paperia mahdollisimman nopeasti käteen.
Yleensä tämä porukka valmistui ihan keskimääräisesti, ei suinkaan nopeimmin. Maksaansa opiskelijabileissä nelikymmppiseksi marinoivat elämäntapaopiskelijat nyt ovat sitten luku erikseen.
Jotenkin nyt tietysti tähän kaipaisi jotain tutkimusta, pitäisi kyllä olla näyttöä, että kolmen vuoden maisterit ovat “syvällisempiä” kuin viiden vuoden maisterit. Muuta siis kuin Osmon silmämääräinen arviointi ilman rillejä.
Kuka näistä sisäänpääsykokeista muuten nykyään päättää? Miksi tiedekunnat käyttää mittareita, jotka on todettu huonoiksi? Eikö ketään kiinnosta vai onko parempien kokeiden käyttö jotenkin estetty? Eikös yliopistot saa rahoitusta nykyään tehtyjen tutkintojen perusteella? Luulis että tällaisessa tilanteessa tiedekunnilla olis aika iso kannustin kehittää kokeita, jotka oikeesti mittais opintomenestystä.
Annoin nyt vähän yksioikoisen kuvat tuosta älykkyys/opintomenestys ‑tutkimuksesta.
Alojen välillä oli kyllä suuria eroja, esim. luonnontieteissä se oli suoraviivaisempi, kun puolestaan opettajakoulutuksessa menestys lähti laskuun jo älyllä, joka oli vain jonkin verran yli opiskelijoiden keskimääräisen.
Sitäkin voi tietysti pohtia, onko tutkimustulokset tuollaisenaan siirrettävissä Suomen oloihin. Sen verran erilainen järjestelmämme lienee… Olen itse ollut mukana pohtimassa yliopistolla, miten pääsykokeet saataisiin mittaamaan paremin tulevaa opintomenestystä eli kykyjä ja motivaatioita.
Esim. Helsingin kasvatustieteellisessä tiedekunnassa parhaimmilla pisteillä sisään tulleet jättävät useammin opintonsa kesken kuin keskivertopisteillä opintonsa aloittaneet.
Monimutkainen, kiinnostava juttu ja yhteiskunnallisesti merkittävä. Väärät valinnat nielevät aikamoisia summia vuosittain.
“On vaikea uskoa tuohon hitaasti opiskelemisen syventävään vaikutukseen. Oman kokemukseni mukaan nopeasti valmistuvat ovat yleensä monin verroin syvällisempiä ja fiksumpia kuin pitkään opiskelevat. Sen sijaan alaa vaihtaneiden osuus on varsin suuri jatkokoulutukseen hakeutuneista.”
Alkuperäinen väite taisi koskea yksityisen puolen työelämän vaatimuksiin syventymistä ja opintojen pidentymistä alan töitä tehdessä. Mikä saattaa pitää paikkansa joidenkinen “kovien” tieteiden/työtehtävien kohdalla. Niiden lujuusopin kaavojen tankkaaminen ja pohtiminen voi olla helpompaa ja motivoivampaa kun on oikeasti nähnyt mitä niillä kaavoilla tehdään.
Noin yleisenä sääntönä kylläkin omien kokemuksieni perusteella kriittisyys ja syvällisyys eivät kuulu maisterin oppimäärän kursseihin (poikkeuksia kursseissa ja opettajissa tietysti on), vaan noita voi aloitella harrastamaan yleensä vasta maisterin papereiden jälkeen. Useimmille se tietysti on vaikeaa kun lähes 20 vuotta koulutusjärjestelmämme ja muu yhteiskunta on sitä kriittisyyttä kaikin voimin yrittänyt kitkeä pois.
Elina:
“Kriittisyyteen kasvaminen tulisi aloittaa jo peruskoulun puolelta puhumattakaan lukioista.
Lähdekriittisyys ja tietoisuus tieteellisistä metodeista tulisi olla kansalaistaito. Moni uskoo painettua sanaa: kun jotain lukee sanomalehdessä tai puhumattakaan oppikirjassa se otetaan automaattisesti totuutena.”
Enpä juuri voisi olla enempää kanssasi samaa mieltä. Itsenäiseen ajatteluun kannustaminen vaatii tosin aikamoista ajattelutavan muutosta opettajien taholta. Uskoisin, että realistisinta olisi aloittaa remontti yliopisto-opetuksesta. Yliopisto-opetuksen vähäiset resurssit tosin suosivat enemmän massaluentotyyppistä tiedon syöttämistä.
Mm. nettikeskusteluissa näkee paljon kommentteja, joista ilmenee ihmisen täydellinen kyvyttömyys ymmärtää tieteellisiä tuloksia. Jotkut pitävät niitä tutkijoiden mielipiteinä, toiset kiveen kirjoitettuna totuutena. Tieteen rinnastaminen uskontoon on myös varsin yleistä. Ymmärtääkseni tieteellisiä metodeja ei käsitellä missään muodossa peruskoulussa tai lukiossa. Tämä olisi syytä korjata välittömästi.
Ihmettelen, miksi useampi opiskelupaikkaa vaille jäänyt ei käytä hyväksi avoimen yliopiston tarjontaa. Useimmista maisterintutkinnoista pystyy suorittamaan varmaan kolmasosan avoimen kursseilla, jos osaa lukea opinto-opasta. Näin ainakin Helsingissä. Monessa tapauksessa välivuosi tai kaksi ei mene valmistumisen kannalta lainkaan hukkaan, jos on valmis opiskelemaan varsin kohtuullista maksua vastaan. Opiskelijastatuksen ja siitä saatavat edut saa helposti laittamalla nimensä jonkin ammattikorkean helpon linjan papereihin.
Jos ei toisellakaan/kolmannellakaan yrittämällä pääse haluamalleen opiskelualalle, on otettava lusikka kauniiseen käteen ja mietittävä muita vaihtoehtoja.
Tietysti on näitä sitkeitä, jotka vuosi vuoden jälkeen hakkaavat päätänsä seinään. Joskus se tuottaa myös tuloksen. Yksi tuttavani pääsi KUUDENNELLA kerralla psykologiaa lukemaan ja senkin valitusprosessin kautta. Kolme kertaa oli jo valittanut edellisinä vuosina, joten ehkpä sensoritkin jo heltyivät… Tai tyyppi alkoi käydä rasituksesta.
GR:llä on minusta moraaliton ohje. Kyllä jokainen opiskelupaikka pitäisi täyttää oikeilla, ei lumeopiskelijoilla. Roikutaan kirjoilla viemässä paikka joltakulta toiselta, joka oikeasti opiskelisi ko. oppilaitoksessa.
Ei hyvä!
Minusta GR:n ohjetta ei ole kauhesti syytä paheksua. Jos johonkin opiskelupaikkaan pääsee kirjoittamalla nimen paperiin ja jos sillä tavalla vie joltain opiskelupaikan, herää kysymys, mitä hyötyä opiskelupaikasta olisi ollut sille ulkopuolelle jääneelle opiskelijalle? Ja vielä ilkeämmin: Mitä hyötyä siitä ulkopuolelle jääneestä opiskelijasta olisi ollut?
Jos nimittäin ko. ohjeen noudattamisesta seuraa jotain oikeaa vahinkoa (muuta kuin se, että opiskelijastatuksella syö subventioita), on selvää, että valintaprosessi on virheellinen.
Kevennyksenä: Jos joku haluaa tehdä hyvää samalla kun hankkii opiskelijastatuksen välivuodeksi, niin kannattaa ottaa paikka oikeustieteellisestä, koska lakimiehen marginaalihyöty on negatiivinen.
Tästä älyosamäärävaateesta — voi olla et vaikuttaa jotenkin opinnoissa menestymiseen, mut pääosinhan ihmisiä koulutetaan työelämää varten. Ja siellä liian korkeasta äo:sta saattaa olla suoranaista haittaakin, erityisesti äo:stb yhdistettynä ylimielisyyteen.
Ja opiskeluajoista — itse opiskelin 11 v, mutta tein siinä samassa oikeita töitä, vapaaehtoistöitä ja opiskelin huvikseni historiaa. Jos niistä vuosista kun en edes ilmoittautunut luennoille, kertyi yhteiskunnalle kustannuksia, oliko vika minussa vai korkeakoulun byrokratiassa?
Tämä menee taas ns. “älykkyyskeskusteluksi”, mutta…
Ensiksikin, väite, jonka mukaan älykkyydestä (sinänsä) on muka haittaa, on ilmiselvästi virheellinen. On toki totta, että koulujärjestelmämme “kannustaa” älykkäitä nuoria alisuoriutumaan ja omaksumaan ylimielisen asenteen, mutta kun puhutaan koulutusjärjestelmän vioista, niin tähän vetoaminen on niin virheellinen argumentti kuin voi olla.
Älykkyystestit ennustavat paremmin menestymistä työelämässä kuin esimerkiksi testit, jotka mittaavat työssä tarvittavia taitoja. Tämä on jonkinlainen tabu tai ainakin sellainen, jonka ääneen sanomisesta saa päälleen heti kauheat syytökset, mutta valitettavasti se on totta.
Rosa on siinä oikeassa, että kirjoilla oleva opiskelija ei aiheuta suoria kustannuksia pelkästään olemalla kirjoilla, ainakaan yliopistolle, koska ei kuluta resursseja. Opintososiaalisten etujenkin kuormitus on todennäköisesti melko vähäistä. Vika ei olekaan tässä, eikä oikeastaan siinäkään, että ollaan työssä opiskeluaikana. Vika on siinä, että valmistuttuaan tai ainakin alan työhön päästyään, useimpien korkeakoulutettujen ihmisten tuottavuus on paljon suurempi kuin niissä töissä joita opiskelijat usein tekevät.
En paheksu tai väheksy, vaan myönnän, että on jonkinlainen arvo siinä, että tuleva maisteri on vähän nähnyt, millaista on mäkkärin kassalla, leipomossa, siivoajana, tms. matalapalkkatyössä. Mutta meillä on tavattomasti työttömiä, jotka suoriutuisivat näistä töistä. Se, että opiskelijoiden valmistuminen viivästyy ja että tämä samalla aiheuttaa kerrannaisen työttömyysongelman, on minusta suurin ongelma.
Hei
Opiskeluaikana tehdyn hanttihommatyön ja opiskelijan iän merkitys riippuu myös vahvasti opiskeltavasta alasta. Itse näkisin, että esim. sosiaalityöntekijöillä, psykologeilla yms. ryhmillä olisi ammattitaidon osalta ainoastaan hyötyä, jos aloittaisi opinnot ylioppilaskirjoituksia myöhemmin ja tekisi ja näkisi ennen valmistumistaan elämää vähän laajemminkin kuin pelkästään koulun penkeiltä suoraan työhön ilman minkäänlaista omakohtaista kokemusta juuri mistään eli yhteiskunnallisesti ajateltuna tehokkaasti toimien.
Esim. fyysikolle ei liene liene niin tärkeää nähdä ns. tavallisten ihmisten elämää mäkkäressä taikka kaupungin puutarha osastoilla.
Tarkoitan tällä sitä, että huolimatta tiedemiehen esiintuomasta kerrannaisen työttömyysongelman näkökohdasta tietyissä ammattiryhmissä olisi ammattitaidollisesti hyödyllistä omata hieman laajempaa kokemusta inhimillisestä kirjosta.
Mutta taidankin puhua nyt viisaudesta enkä esim. älykkyysosamäärästä taikka päntättävästä kirjatiedosta, joiden tärkeys jälleen varmasti vaihtelee alasta riippuen.
Kyllä huippuälystä voi olla haittaa.
Huippuälykkäät tuntevat keskivertoälyisiä useammin itsensä onnettomiksi, kärsivät huonoista ihmissuhteista ja tekevät mm. enemmän itsemurhia.
Artikkeli on julkaistu aikoinaan muistaakseni tässä aikakausilehdessä:
International Journal of Intelligence and CounterIntelligence
Kyllä “tyhmempikin” oppii ymmärtämään vaikka minkälaisia tilastoja kunhan vaan on aikaa käytettävissä niiden ymmärtämiseen. Tosin tilastojen laatiminen voi olla toinen juttu.
Se vaan on niin, että ihminen oppii vaikka mitä kunhan vaan perehtyy asiaan. Toiselta henkilöltä asian oppiminen vie 1 viikon ja toiselta samaan asiaan perehtyminen voi viedä 1 vuoden. Mutta 1 vuoden perehtyminen tilastoon voi tarkoittaa myös sitä, että on oppinut laajalti tilastojen ymmärtämistä selvittelytyönsä ohessa.
Minä olen elektroniikka-asentaja koulutukseltani ja työllistän tällä hetkellä 12 hengen yrityksessäni 3 diplomi-insinööriä, 5 opistoninsinööriä/AMK ja 1 matemaatikon ja 3 elektroniikka-asentajaa. Yritys tarvitsee meitä kaikkia eikä meillä olla turhan nirsoja koulutustaustastamme. Teemme suunnittelutyötä yhdelle suurelle (ei Nokialle) suomalaiselle yritykselle, jolla on toimintaan joka puolella maailmaa.
“Alkuperäinen väite taisi koskea yksityisen puolen työelämän vaatimuksiin syventymistä ja opintojen pidentymistä alan töitä tehdessä. Mikä saattaa pitää paikkansa joidenkinen “kovien” tieteiden/työtehtävien kohdalla. Niiden lujuusopin kaavojen tankkaaminen ja pohtiminen voi olla helpompaa ja motivoivampaa kun on oikeasti nähnyt mitä niillä kaavoilla tehdään.”
En tiedä kovista aloista — varsinkaan niin kovista, että lujuusopin tuntemusta vaatisivat. Yleensä kai soveltavia aineita opettavissa yliopistoissa (Aalto-korkeakoulu, Tukkk, TTY) kovina aineina pidetään niitä, joissa on enemmän kvantitatiivisten menetelmien hallintaa. (Huono ilmaisu, mutta parempaakaan en tähän hätään keksi.) Itse en mitään “kovaa” alaa opiskellut muutamia kauppakorkean pakollisia kursseja lukuun ottamatta.
Tuo instrumentaalinen suhtautuminen tutkintoon oli mielestäni hyvin sanottu. Omaan ystäväpiiriini kuuluu lukuisia ihmisiä, joiden suhtautuminen yliopistokoulutukseen on nimenomaan instrumentaalinen. Muistaakseni professori Matti Pohjola kysyi eräällä massaluennolla opiskelijoilta syytä siihen, miksi nämä luennolla istuvat, opiskelevat. Suurin osa vastasi: “Yliopistotutkinto auttaa hyväpalkkaisen työn saannissa.”, mikä lieneekin totta. Salissa oli huomattavasti hiljaisempaa, kun professori ihmetteli vastausta ja kysyi: “Eikö kukaan halua oppia ymmärtämään miten maailma toimii taloudellisessa mielessä?”
Omasta mielestäni penään tässä samaa kuin Osmo, joka on usein paheksunut talousoosamisen käsittämistä melko tekniseksi ja instrumentaaliseksi liiketaloudelliseksi osaamiseksi. Toki sekin on tärkeää, mutta kuinka paljon kapeakatseinen liiketalousosaaminen oikeasti hyödyntää elinkeinoelämää, jos näkemys kansantalouden, yhteiskunnan tai vaikka edes yksittäisen organisaation toiminnasta on perin hatara? Kansantaloustieteestä en itse juurikaan tiedä, mutta organisaatiotutkimuksesta uskallan väittää tietäväni jotain ja aiemmat kommenttini nojaavat omiin alan opintoihini ja työkokemukseeni.
Olen nimittäin vahvasti sitä mieltä, että pelkällä tentittävän huolellisella lukemisella ja sitä luonnollisesti seuraavalla opintoviikkojen/pisteiden kirjautumisella rekisteriin, en ymmärtäisi edes sitä vähää tästä maailmasta ja itse opiskelemastani alasta kuin nyt. Ajatteleminen vaatii aikaa — myös joutoaikaa opintoja tukevan materiaalin lukemiseen.
Olen myös itse huomannut vasta nyt tajuavani useita jo vuosia sitten opiskelleitani asioita, vaikka niitä koskevan kirjallisuuden hallitsin hyväksyttävästi jo aiemmin. Itse tosiaan uskon monien keskustelujen, “ylimääräiseen” lukemiseen käytetyn turhan ajan ja ihan puhtaasti asioiden mielessä kypsymisen ja samalla työelmän näkemisen muunakin kuin kesäisenä kahvinkeittä-excell-orjana kasvattaneen kykyäni ymmärtää omaa alaani.
Menipä saivarteluksi.