Harrastin aikanaan nuorena paljon mustavalkoista valokuvausta. Suurensin kuvat itse kylppärissä. Värikuvia en pystynyt käsittelemään, koska se olisi vaatinut kunnon laboratoriota.
Sitten siirryin dioihin, joissa oli se raivostuttava piirre, ettei niille voinut tehdä mitään.
Digitaalisen järjestelmäkameran ostin kolmisen vuotta sitten.Digikuvaus on muttanut valokuvauksen sikälikin,että kuvan marginaalihinta on liki nolla. Filmille kuvattaessa jokainen kuva maksoi noin 20 senttiä.
Olen jonkin verran käsitellyt kuvia Photoshopilla (elements). Jos aikoo näyttää lomakuviaan ystävilleen, vähimmäisvaatimus on,että ne käy ensin läpi, rajaa uudestaan ja korjaa pahimmat sävy- ja valotusvirheet. Se on sitä paitsi ihan kivaa puhaa. Minusta valokuvaus oikeastaan vasta alkaa siinä vaiheessa, kun kuvat on siirretty tietokoneelle.
Tänä kesänä keksi RAW-tallennusmuodon. Se tarkoittaa, että kuva tallennetaan pakkaamattomina kaiken informaation säilyttäen. Melkein kaikki kamerat tallentavat kuvat jpeg-muodossa, jolloin informaatiota tuhoutuu. Olin luullut, että en pysty halvoilla ohjelmillani käsittelemään RAW-kuvia, mutta olin väärässä.
RAW-kuvaus on ihanaa! Vaikka kuvassa olisi pahasti pimentoon jäänyt osa, sen pystyy pelastamaan antamalla tummiin kohtiin lisää valoa. Sävyjä voi muuttaa mieleisekseen. Muokkausohjelma ei koske alkuperäiseen tiedostoon vaan tallettaa sen muokkauskoodin naapuritiedostoon. Niinpä kaikki toimet on peruttavissa. Kuvista tulee paljon parempia ja käsittely on helpompaa kuin pakatuilla kuvilla. Kokeilkaa!
Harvassa taskukamerassa on RAW-tallennusta. Miksi? Sehän ei vaatisi mitään, koska kaikki kuvat ovat ensin siinä muodossa. Tiedostot ovat isompia, mutta muistitila ei maksa juuri mitään!
Muutama kysymys niille, jotka tietävät.
1) Vaikka RAW-tiedosto on iso, se ei ole niin iso kuin sen pitäisi olla. Jos kuvassa on 6 megapikseliä, luulisi tiedostokoon olevan 18 Megatavua, yksi tavu jokaisen pikselin jokaiselle kolmelle värille. Tieostokoko on kuitenkin vain 5–6 megatavua vaihdelleen kuvasta toiseen. Ei pakata, mutta kuitenkin tiivistetään? Miten?
2) Kuvia olisi kiva myös näyttää. Johonkin niitä HD-televisiota tietysti pitää käyttää, kun sellaista ohjelmaa ei Suomessa lähetetä, mutta hyvä projektori olisi kiva. Miksi projektorit ovat niin huonoja. HG-projektorejakin saa, kuvakoko siis noin 3 megatavua, mutta ne maksavat 2500 euroa! Mikä tekee projektorin pikseleistä niin kalliitta. Kolmensadan euron taskukamerassakin on 12 miljoonaa pikseliä.
1) Tiivistämistä on sekä häviöllistä että häviötöntä. Kamera saattaa käyttää jälkimmäistä raw-kuvien tiivistämiseen (tähän on lukuisia algoritmisia menetelmiä), mutta tällä ei ole laadun kannalta merkitystä, koska kuva saadaan palautettua takaisin alkuperäiseen muotoon. Sama idea kuin zip-pakkauksessa ja muissa vastaavissa. Sen sijaan jpg-kuvissa ja esimerkiksi mp3-tiedostoissa on kyse häviöllisestä pakkauksesta, jolloin tiivistäessä heitetään pois epäolennaiseksi katsottua tietoa.
“Ei pakata, mutta kuitenkin tiivistetään? Miten?”
Kyllä se pakataan, mutta häviöttömästi. Lisää tietoa voi lukea esim:
http://en.wikipedia.org/wiki/Lossless_data_compression
Kysymykseen 1 osittainen vastaus:
Pakkaustekniikoita on kahdenlaisia: häviöttömiä ja häviöllisiä. Häviöttömät tekniikat kykenevät pakaamaan ja purkamaan datan niin, että jokainen alkuperäisessä datassa ollut bitti on täsmälleen samassa asennossa puretussa datassa ja päinvastoin. Häviöttömiin menetelmiin perustuvat mm. ZIP-tiedostot. Häviöllisillä menetelmillä on mahdollista saavuttaa parempi pakkaustulos, jos ollaan valmiita hyväksymään, että pakkaus ja purku aiheuttavat dataan virheitä. Useimmat mediaformaatit (mm. JPEG) käyttävät kyseiselle mediadatalle räätälöityä häviöllistä menetelmää. RAW-tiedostoformaatit (joita muuten on joka kameravalmistajalla omansa, se ei ole standardoitu) oletettavasti käyttävät häviötöntä pakkausta.
Ja jatkoa, kun kerkesin vähän tutkiskelemaan asiaa tarkemmin:
Digikameroissa ei yleensä ole RGB-pikseleitä kuten näytössä, vaan kukin pikseli on vain yksivärinen (vihreitä pikseleitä on yhtä paljon kuin sinisiä ja punaisia yhteensä). RAW-data sisältää kunkin pikselin arvon 12–14-bittisenä, joten 6 megapikseliä veisi noin 9–10 megatavua tilaa pakkaamattomana (ja sen häviötön pakkaus 5–6 megatavuun kuulostaa ihan realistiselta). RAW-kuvan jälkikäsittelyssä (tapahtuu se sitten kamerassa tai tietokoneessa) on olennaisesti kyse puuttuvien RGB-arvojen interpoloimisesta.
1) Itse asiassa edes 18 megatavua ei riitä, jos RAW-kuvan väriskaala on suurempi kuin 8 bittiä per värikomponentti. Esim. Canon 450D:ssä tallennetaan 14 bittiä per väri, eli 12 Mpix raakakuva tekisi n. 63 megatavua.
Raakakuvien pakkauksessa käytetään jotain kuvien pakkaamiseen optimoitua “lossless”-pakkausalgoritmia. Tällaisessa pakkaamisessa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, samoille periaatteille perustuvat esim. ZIP ja muut “tavallisten” tiedostojen pakkaustavat, ja kuvien puolella esim. GIF. Ymmärtääkseni käytettyjen algoritmien yksityiskohdat eivät varsinaisesti ole julkista tietoa, joten tarkkoja kuvauksia tuskin ainakaan helposti löytää.
…
Sanotaanpa tämäkin ennaltaehkäisevästi, ennenkuin joku puristi kertoo jälkikäsittelyn olevan “huijaamista”: filmikuvien rajaaminen ja kirkkauden, kontrastien yms. korjailu jälkikäteen pimiössä, kuvan vedostusvaiheessa, on aina ollut ihan tavallista puuhaa.
Vastaus kysymykseen 1: RAW ei välttämättä ole pakkaamaton. Osa kameroista pakkaa häviöttömästi (informaatiota tuhoamatta). Tämä voi vaikuttaa. Lisäksi jotkut kamerat hävittävät RAW:stakin informaatiota pakatessaan.
RAW-formaatteja on olemassa lukuisia, jotakuinkin yhtä monta kuin kameravalmistajiakin, jokaisella kun on oma näkemyksensä siitä miten se tulisi toteuttaa. Adobe ja avoimen lähdekoodin kannattajat ovat yrittäneet luoda standardia, mutta eivät ole siinä onnistuneet.
Jotkin valmistajat käyttävät sellaista RAW formaattia joka on pakattu. Pakattu kuten zip tiedostot, ei kuten jpg tiedostot. Eli data pakataan häviöttömästi. Toiset valmistajat taasen käyttävät pakkaamatonta RAWia.
HD-projektoreissa maksaa uusi tekniikka ja pieni volyymi, en tiedä tuleeko niistä koskaan massatuotteita, kuten digikameroista.
Megapikselit eivät kerro mitään kamerasta, optiikka ratkaisee myös digikameran kuvanlaadun. 300€ kamerassa yli 5 megapikseliä on puhdasta kuluttajien huijaamista. Tuon hintainen optiikka ei parempaan kykene.
1080p Optoma HD800X DLP ‑projektori maksaa Saksassa 1346 €. Hyvä valkokangaskin maksaa jo useamman satasen. Eivät nuo hifi-tykit enää mahdottomia maksa, ja hinnat tippuvat edelleen.
Jos jotkut nyt Oden hehkutuksen takia innostuivat RAW-kuvaamisesta, mutta huomaavat että oma kamera ei tue sitä, niin netistä löytyy ohjelma joka ladataan kameran muistikortille ja joka mahdollistaa RAW-kuvaamisen:
http://chdk.wikia.com/wiki/CHDK_in_Brief
Ei tuokaan tietysti kaikille kameroille toimi.
Tuohon pakkaamiseen jo vastattiinkin, niin en itse asiaa käsittele.
Noitten tykkien hintoihin varmaan vaikuttaa se, että on melko hankalaa saada pienestä “kuvasta” tehtyä iso niin, että se on vielä tarkka. Jos tykillä tekee 100 tuumaisen kuvan pienetkin virheet näkyvät siinä armotta. Lisäksi veikkaisin, että kamerat on enemmän kilpailtu ala, jossa megapikselit ovat olleet oiva markkinointikeino, jolloin niiden kehittämiseen on ollut käytössä enemmän rahaa.
Lohdutuksena kuitenkin, noitten tykkien hinnat on jo vuoden aikana tulleet rytisten alas. Jokin aika sitten ei Full HD tykki lähtenyt kaupasta alle neljän tonnin ja nyttemin tosiaan halvimmat maksavat suomessakin alle pari tonnia.
RAW tallennus jätetään pois taloudellisista syistä halpiskameroista vaikka tekniikka ei sitä estäisikään. Kuluttajan pitää saada jotain “lisää” kun sijoittaa kameraansa 100–200e enemmän. Onneksi jotkut valmistajat ovat jo livenneet ruodusta, eiköhän se siitä yleisty aikanaan.
Tykit taas ovat kovin kallita niiden vaatiman mekaanisen tarkkuuden ja optiikan tähden. Pienestä laadukkaasta kennosta pitää heijastaa iso täysin vääristymätön kuva, sitä ei voi kovin halvalla tehdä. Itselläni on huonoimman HD-tarkkuuden tykki (1280*762) ja valokuvat näyttävät siinä kyllä mielestäni todella hyviltä. Isossa kuvassa on aina tehoa vaikka tarkkuus ei huima olisikaan.
Mitenkään kiistämättä digikuvauksen hyötyjä, haluan kuitenkin korostaa näkemyksen ensisijaisuutta valokuvauksessakin. Huippuvalokuvaaja Bruce Percy on sanonut:
“The strength of an image lies within the photographer and not with the equipment. — - If it were true that it lay with equipment, then we’d all be taking fabulous pictures, but that’s not the case. Some photographers have a way of seeing that is exceptional.”
http://www.thelightandtheland.com/pages/Misc/thoughts.html
Digikuvien kanssa touhuaminen on mukavaa puuhaa ja erityisesti raw-kuvien kohdalla on aika pitkälle kyse digitaalisesta pimiöstä.
Yleinen digikuvahuuma toi tullessan myös ongelman: nyt kuvat jäävät suurelta osin vain tiedostoiksi tallennusvälineisiin, joista ne tuhoutuvat paljon, paljon nopeammin kuin vedokset tai negatiivit. On vaarana, että kuviin tukeutuva historian dokumentointi on tiensä päässä.
Kuvasta tulee valokuva vasta kun siitä tehdään vedos. Kokeilepa tykin sijaan vedostuspalveluja, ovat nykyään laadukkaita ja edullisia.
Tuleekos niita kuvia myos tanne blogiin nahtavaksi?
Ei huolta kuvien katoamisesta. Hyvä kuvajainen alkaa elää omaa elämäänsä verkossa ja arkistoituu sinne pysyvästi. Nykypäivänä huomaamme kauhuksemme mikä ero on (ja oli) tiedotusvälineiden tallentaman historian ja todellisuuden välillä: http://kuvaton.com/bshit/kulttuuri.jpg
Ville,
Heh, juuri aioin varoittaa Osmoa, ettei nyt ihan kuoliaaksi ikävystytä ystäviään lomakuvilla. Nyt niitä halutaan jo blogillekin.
Itselläni on painajaismaisia kauhukokemuksia työtoverista, jolla vähintään kaksi kertaa viikossa oli noin kilon pinkka valokuvia koirapuolisista kotieläimistä kahvihuoneessa (sata identtistä otosta kahdesta ruskeasta silmästä mustan karvapehkon ympäröimänä).
En kahden vuoden aikana oppinut tunnistamaan Sirua Rosasta, mutta eipä se esittelyintoa tuntunut haittaavan.
Ja ne söpöt vauvat… Jokainen kalju pallopää on ulkopuolisesta tismalleen samannäköinen ja suloisuus on kyllä aivan katsojan (lue vanhemman) silmässä. Mutta erittäin ystävällisenä henkilönä niitä sitten katselin ja hymistelin äidin tahdissa. Ainahan se työnteon voitti.
Mutta Osmolla on varmasti mielenkiintoisempia kuvia, joten tänne vain.…
No täällä on jo ansiokkaasti kasitelty noita pakkausformaattien eroja, mutta sanonpa minäkin jotain. Osmo juuri kertoi noiden “pakkaamattomien” kuvien eduista. Olennaisesti kyse on siitä, että esim. jpeg-formaatti tuhoaa turhaa informaatiota (tässä turhaa on se, mitä ei voi havaita), mutta jälkikäsittelyssä algoritmit pystyvät nimenomaan hyödyntämään sitä “turhaa”, eli kun kuvaus on tyritty tavalla tai toisella, se informaatio on kuitenkin tallennettu siihen tiedostoon ja sitä voidaan jälkikäteen hyödyntää.
Eli jos kuvaa (tai yleisemminkin dataa) on tarkoitus käsitellä jälkikäteen se kannattaa aina pakata haviöttömästi — tai vähintään niin, että mahdollisimman vähän hävitetään. Jpeg, mpeg ja muut vastaavat pakkaukset pitää tehdä vasta lopuksi.
Tämän informaation tallennuksessa taitaa filmi olla vieläkin (?) ylivoimainen, mutta toki digitekniikka tuo monia muita etuja.
Kari
Kaijanahon mainitsemasta väri-interpoloinnista on Wikipediassa ihan hyvä artikkeli:
http://en.wikipedia.org/wiki/Demosaicing
Käsittääkseni RAW-kuvaajan on ihan hyvä ymmärtää tämä asia.kuvanmuodostuksesta. Kunkin pikselin kohdalta todellakin useimmissa kameroissa saadaan vain yksi väriarvo, ja kaksi muuta interpoloidaan (ts. lasketaan sille arvo lähimpien samanväristen pikseleiden perusteella). Interpolointimenetelmiä on kehitetty melkoinen määrä. Aiheesta tehdään edelleen myös tieteellistä tutkimusta, ja arvatenkin kameravalmistajilla tämä on yksi tuotekehityshaara. Fiksumpi interpolointi tuottaa paremman näköisiä kuvia.
Canonin pokkareihin saa viritetyn softan jolla
ilmeisesti onnistuu RAW ja monta muuta nippelijuttua:
http://chdk.wikia.com/wiki/FAQ