Katajanokan kärjessä on pieni jalkapallokenttä, jota ei voi käyttää varsinaistebn otteluiden pelaamiseen, mutta joka voisi olla erinomainen harrustusmuotoiseen pallotteluun ja erilaisten kikkojen harjoitteluun. Se on jonkin vuosia sitten olleen tapahtuman jäljiltä aivan kelvottomassa kunnossa. Kenttää kutsutaankin perunapelloksi.
Kentän hoitamattomuus johtuu siitä, että se on puisto-osaston (tai mikä sen nimi nyt onkaan) hallinnassa, eikä ”urheilun edistäminen” kuulu puisto-osastolle. Liikuntavirasto taas ei rahojaan puisto-osaston maihin haaskaa. Tässä taas kerran osoitus lohkoutuneen hallinnon haitoista.
Kai siellä kaupungintalolla joskus juodaan kahvia? Voisivatko Pekka Sauri ja Tuula Haatainen soipa tästä mitenkään?
En ole kyseistä kenttää nähnyt, mutta minulla ainakin herää kysymys, miksette laittaisi katajanokkalaisella porukalla sitä yhteistuumin kuntoon.
Mihin on kadonnut talkoohenki? Kori kaljaa messiin ja hommiin. Miksi jokaiseen pikkujuttuun tarvitaan jokin virasto ja viraston osasto? Tai Pekka Sauri?
Sama tilanne on Lauttasaaressa. Saaren ainoaa kunnollista urheilukenttää hoidetaan hyvin, mutta kaikki pienemmät hiekkakentät (3 kpl) on jätetty puisto-osaston huomaan. Useimpia sunnuntaipalloilijoita ei haittaa, jos kenttä ei ole täysin tasainen, mutta maaliverkot ovat jo vuosia olleet niin huonossa kunnossa, että hyviäkin vetoja joutuu hakemaan teiltä ja pusikoista.
Toissa keväänä maaleja ei saatu kentälle lainkaan. Asiasta otettiin yhteyttä monen mutkan kautta puisto-osastoon, ja lopulta maalit toimitettiin kentälle muistaakseni syyskuussa.
Elina:
”Mihin on kadonnut talkoohenki?”
Sinivihreä:
Kaupungistumiseen…?
Osmon kuvaama hoitamattomuus tuo mieleen tilanteen Vallilan puistossa (sijaitsee Karstulantien ja Rautalammintien kulmassa). Puistossa on allas, joka olisi aivan ihastuttava jos siinä vain olisi asianmukaisesti vettä. Rakennusvirasto kuitenkin ”säästää” eikä viitsi täyttää sitä. On kummallista, että on varaa rakentaa allas mutta ei täyttää sitä. Puiston viihtyisyyden kannalta olisi olennaisen tärkeää, että allas saataisiin täytettyä. Samanlaista ”säästämistä” tuskin voisi tapahtua eteläisissä kaupunginosissa.
”Tässä taas kerran osoitus lohkoutuneen hallinnon haitoista.”
Hmm. Hallinnon rajat tuntuvat aina aiheuttavan hankaluuksia. Virastot nahistelevat keskenään. Naapurikunnat eivät saa yhteistyötään toimimaan. Valtio ja kunnat kiistelevät rahoista. Kansainvälinen yhteistyö on tuskaa.
Onko meillä kuitenkaan vaihtoehtoa ellemme päätä siirtyä diktatuuriin, jossa yksi taho ylhäältä määrää kaiken? Siinäkin lienee tietyt ihan tehokuuteenkin liittyvät haitat.
Miten näitä hallinnon rajapinnoista koituvia ongelmia voitaisiin liennyttää?
Tuntuu, että hallinto ”hengittää” sellaista keskittämisen ja hajauttamisen välistä syklistä organisaatiokehitystä. Keskitetään, mutta asiat eivät toimi. Sitten hajautetaan ja ilmaantuu uusia ongelmia.
”Miksi jokaiseen pikkujuttuun tarvitaan jokin virasto ja viraston osasto? Tai Pekka Sauri?”
Kysymyksessä ei ole valitettavasti asukasvoimin talkoilla hoidettava ”pikkujuttu”.
Kenttä on totaalisesti perustettava uudestaan. Vuosia sitten kenttä vuokrattiin horse show-esityksiin ja hevoset onnistuivat tallaamaan kentän käyttökelvottomaksi.
Kuten totesin, en ole kyseistä kenttää nähnyt. Ajattelin vain yleisellä tasolla, että nykyään joka ikiseen hommaan tunnutaan tarvittavan valtiota tai vähintään huoltoyhtiötä apuun.
Mutta jos tosiaan kenttä on niin huonossa kunnossa, ettei sitä kotikonstein saa kuntoon, niin siitä sitten luuri käteen ja vaatimaan tiukasti asiaa. Turha tällaisista tapauksista on blogilla kitistä.
Talin urheilupuistoon rakennettiin toissa kesänä järjettömältä vaikuttava puomi, joka esti pyöräilyn parhaimman reitin Munkkivuoresta Pitäjänmäkeen. Soittelin ympäriinsä ja minua palloteltiin nimenomaan liikuntaviraston ja katu- ja puisto-osaston välillä, kunnes hermostuin ja uhkasin sahata omin käsin koko puomin pois. Meni pari viikkoa ja puomin sivuun tuli asfaltoitu pieni kiertotie.
Urheilupaikoissa toteutuu mallikkaasti erityisryhmien kyky maksattaa toisilla harrastuksensa. Jäähallit ja muut palloiluhallit ovat monessa kunnassa suljettuja laitoksia, joissa urheilufanaatikot treenuuttavat omia lapsiaan ilman minkäänlaista käsitystä todellisista kustannuksista. Tässä ralllissa ei paljon kiinnosta enää yksi hiekkakenttä nörttejä varten. Jos et ole kiinnostunut ammattilaisurheilusta, oma vikasi. Ja sitä paitsi, on se niin mahtavaa, kun suomalaisia on änärissä.
Helsingin kaupungilla on varaa ylläpitää orkesteria, mutta
suoraa budjettitukea sillä ei näemmä ole varaa kaupungin jalkapalloylpeydelle antaa. Missä tasa-arvo?
”…suljettuja laitoksia, joissa urheilufanaatikot treenuuttavat omia lapsiaan ilman minkäänlaista käsitystä todellisista kustannuksista”
Paskat. Onko sinulla lapsia, jotka pelaavat jääkiekkoa? Minulla on. Jääkiekkoilevien lasten harrastuksen maksavat nimenomaan vanhemmat ja sponsorit, joita vanhemmat liiketuttaviltaan kerjäävät. Muita tulonlähteitä ovat erilaiset myyjäiset, talkoot ja turnaukset.
Jäähallin tuntivuokrat vaihtelevat. Voit kysellä hallivuokria eri halleista pitkin pääkaupunkiseutua ja uuttamaata. Hämmästyt niiden suuruudesta. Kunnat toki rahoittavat osan joidenkin hallien rakentamisesta ja tukevat urheiluseuroja siinä, missä muitakin urheilupaikkoja. Nämä kuntien jakamat tuet ovat pienentyneet vuosi-vuodelta eivätkä ole mitenkään merkittäviä. Useat jääkiekkoseurat / joukkueet harjoittelevat ja pelaavat lisäksi kokonaan yksityisissä halleissa.
14-vuotiaan jääkiekkoilijan maksut seuralle (joka maksaa mm. hallin vuokraa liikuntakeskukselle) ovat helposti 150 euroa per kk. Tämän lisäksi maksetaan urheiluvälineet ja matkat peleihin ja harjoituksiin.
Kaikki todelliset kustannukset ovat erittäin hyvin tiedossa ”urheilufanaattisilla lastensa treenauttajilla”. Todellisia kustannuksia puidaan pitkin kautta ja budjettien kanssa ollaan tarkempia, kuin monissa yrityksissä.
Asuin 2000-luvun alussa neljä-viisi vuotta ihan siinä kentän vieressä, Katajanokanranta 21:ssä sekä Merisotilaankadulla. Käytiin kundien kanssa pelaamassa siinä kerran viikossa fudista. Kenttä oli jo silloin tosi huonossa kunnossa, eikä sitä olisi korjattu talkooporukalla. Toivottavasti kenttä saadaan nyt kuntoon 😀
Mulle kyllä käy, että ei panna kuntoon sitä po. jalkapallokenttää kunhan ei tueta enää mitään muutakaan urheilupyhättöä. Sähkön hinta lienee sitä paitsi aivan tarpeeksi korkea ilman energiasyöppöjäähalleja ja -hiihtoputkia. Ja tiedoksi, olen jääkiekkofanaatikko/aktiiviharrastaja. Kyse on vain prioriteeteistä. Kaikkea ei voi saada.
ns Says: ”Kaikkea ei voi saada.”
Ei voikaan saada, eikä pidäkään saada. Senpä takia esim. jääkiekko harrastuksena on monille perheille aivan liian kallis eikä siksi kaikille mahdollinen. Toisaalta, myöskään musiikin harrastaminen musiikkiopistossa ei ole mahdollista, koska oppilaat valitaan sinne pääsykokein lahjojensa perusteella.
Uskoisin, että Katajanokan kärjessä sijaitsevaa ”jalkapallokenttää” tuetaan siinä, missä muitakin Helsinkiläisiä urheilukenttiä. Yleensä noissa hankkeissa kai kartoitetaan tarve/kysyntä. Kurja juttu, ettei Horse Shown järjestäjät laittaneet paikkoja siihen kuntoon, kuin ne olivat ennen tapahtumaa.
Jäähallit ovat toki hemmetinmoisia energiasyöppöjä. Senpä takia hallin vuokra ainakin täällä Lohjalla vaihtelee vuoden aikana 3-4:ssä eri hintaluokassa. Keskitalvella sen hinta on alhaisempi kuin kesällä. Lystin maksaa luonnollisesti sen käyttäjät, ei kunta, niinkuin jotkut epäilevät.
Tästä urheiluseura-asiasta olisi hyvä käydä laajempaakin keskusteluja niin, että pöydässä istuu urheiluseurojen edustajia jotka useimmiten ovat aivan tavallisia isiä ja äitejä, joiden lapset harrastavat. Monilla kun tuntuu olevan sellainen käsitys, että lystin maksavat kokonaan veronmaksajat. Urheiluseurojen johtajat eivät ole kunnan korkeapalkkaisia virkamiehiä.
Myös tässäkin blogissa toisinaan pinnalle nouseva aihe – Monikulttuurisuus ja maahanmuuttajien kotouttaminen – on jo vilahdellut erittäin ikävällä tavalla urheiluseuroista puhuttaessa: ”Urheiluseurojen tulisi ottaa osaa maahanmuuttajien kotouttamiseen”. Eli urheiluseurojen tulisi rekrytoida enemmän maahanmuuttajaharastajia.
Tässä vaiheessa hommaan tarvitaankin jo paljon veroeuroja, sillä harvalla Somaliperheellä on varaa yli 3000 euroa vuodessa maksavaan harrastukseen. Seurat pyörivät pääsääntöisesti vapaaehtoisvoimin, eli seuran puheenjohtaja on jokin aktiiivipelaajan isä, joukkueenjohtajat, valmentajat, huoltajat sun muut ovat joukkueissa pelaavien lasten vanhempia. Lisäksi on rahastonhoitajia, kioski- ja varustevastaavia. Useilla on erittäin suuria vaikeuksia hoitaa vapaaehtoista tehtävää, työ- ym. kiireiden takia. Jokainen vanhemmista joutuu usein toimitsijatehtäviin, talkoisiin jne. Palkkioita ei makseta kenellekään. Lasten harastus vaati siis rahan lisäksi korkeaa työpanosta ja muodostuu nopeasti koko perheen harrastukseksi. Homma on jostain syystä kuitenkin vielä henkisesti palkitsevaa.
Mikäli tavalliset isät ja äidit valjastetaan vielä mahanmuuttajien kotouttamistyöhön, työnnetään monikulttuurisuutta jo kurkusta alas ja väkisin. Tämä asettaa perheet jo urheiluseurojen sisälläkin eriarvoiseen asemaan: On niitä, jotka itse maksavat korkeiden verojen lisäksi harrastuksen ja on niitä, jotka maksattavat harrastuksen joko muilla vanhemmilla, verotuloista tai molemmista.
Jotta ylipäätään voitaisiin käydä rationaalista kansalaiskeskustelua julkisyhteisön perimmäisistä tehtävistä, tulisi mm. kuntien subventiot eri liikuntapaikoille saattaa kunnan asukkaiden tietoon ymmärrettävässä muodossa. Siis kuinka paljon esim. halli on tuottanut voittoa tai tappiota. Olen yrittänyt saada tietoa oman asuinkuntani osalta, mutta ei taida onnistua ainakaan netin välityksellä. Ei tässä automaattisesti kaikkea iloa olla lopettamassa, kunhan vain saadaan asiat avoimesti arvioinnin kohteeksi. Kunnillahan resurssointi on vielä ”helppoa”, kun velanteon mahdollisuus on rajallisempi kuin valtiolla.
Kaupungin budjettia lukemalla ei mitenkään voi päätellä, paljonko jokin urheilumuoto tai muu toiminta saa tukea.
Palataan taas Talin golfkentää, jonka 1200 huolellisesti valittua pelaajaa saavat kaupungin budjetin mukaan tukea vain 500 000 euroa. Todellisuudessa alueen arvo vuosivuokraksi muutettuna on vähintään kymmenen miljoonaa. Yhtä kovaa tukea maksetaan vain mäkihypylle.
Helsingin kaupunki on ottanut tämän näkymättömän tuen puheeksi Malmin viihdelentokentän osalta, mutta golfin osalta vastaavia laskemia ei tehdä.
Lapsen liikuntaharrastuksen on tarkoitus tuottaa sosiaalisia ja liikunnallisia taitoja, hyvää mieltä, kuntoa ja terveyttä.
Näin ajatellen kaikki lajit, jotka vaativat suuria rakentamis- ja varustekustannuksia ovat turhia.
Jääkiekon harrastamisen taustalla on vanhempien silmissä kiiluva NHL-paita ja miljoonatulot. Mitä järkeä muuten raahata 50 kg painavaa pelikassia aamukuudelta hallille, pyöriä hikisissä pukuhuoneissa, hytistä katsomossa ja uhrata kaikki vapaa-aikansa treenikuljetusten lisäksi mokkapaloja leipoen tai grillimakkaroiden ääressä myyntikojussa turnauksissa.
Liikunnan iloa?
Jääkiekko on muutenkin epäesteettinen ja naurettava laji. Sitä ei pitäisi lainkaan tukea.
Hammassuojiensa takaa räkiviä äijiä aitossa katsomassa kun viisi kerrallaan tappelee nyrkit ojossa typerän ja kömpelön näköiset releet yllään.
Olen Elinan kanssa samaa mieltä että valtiolla pitäisi olla
”Esteettisyys ja naurettavuus”-poliisi, jonka keräämillä sakkotuloilla voisi olla merkittävä osuus valtion tulorakenteessa. Jääkiekkolippuihin esim. lisättäisiin 200 prosentin EJN-vero.
Elina oot kyllä kova. Tuomitset muitten elämäntavan sen kummempaa kyseenalaistamatta, mutta vaadit omille valinnoille aina jotain hyväksyntää sillä varjolla, että pitää suvaita erilaisuutta.
Onhan toki täysin mahdoton ajatus että lapsi itse valitsisi jääkiekon. Toki aina lapset harrasvat juuri sitä mitä vanhemmat haluavat lasten harrastavan.
ns says:” Jotta ylipäätään voitaisiin käydä rationaalista kansalaiskeskustelua julkisyhteisön perimmäisistä tehtävistä, tulisi mm. kuntien subventiot eri liikuntapaikoille saattaa kunnan asukkaiden tietoon ymmärrettävässä muodossa.”
Näistä kansalaisten tietoon saatettavista, ymmärrettävään muuotoon laaditusta verotulojen käytön raportoinnista on myös tässä blogissa ollut puhetta aikaisemminkin, mutta eri yhteydessä. En halua muistuttaa mikä oli aihe tuolloin:)
EJN-vero kuulostaa hyvältä idealta. Verotuksen progressiota voitaisiin nostaa sen mukaan, kuinka ärsyttävältä lastaan kannustava isä tai äiti näyttää kannustaessaan joukkuettaan.
Elina varmaan heitti läppää NHL-miljoonilla ja mokkapalojen paistelulla? Ei naurattanut vielä, mutta ehkä iltapäivällä kun huumorintaju palaa takaisin.
Minua ei selvästi otettu tosissaan. Olin kuitenkin tosissani.
Voitteko siis kertoa, miksi raahata lapsi aamuyöstä varusteineen jäähallille, ellei kyseessä ole jokin vahva tulevaisuuden missio rahan ja maineen suhteen?
Liikuntaa saa lapsi ihan muutenkin. Jo normaalit pihaleikit päivässä täyttävät alle kouluikäisen liikunnan tarpeen aivan hyvin. Sen lisäksi perheen kanssa uimahalliin, sulkapallomailat kouraan, hiihtimet jalkaan jne.
Eli miksi kaikki vaiva, jos ei siinnä NHL horisontissa?
Artturi…
Olen toki kova mimmi, mutta en mielestäni ole TUOMINNUT kenenkään elämäntapaa.
Se, joka haluaa silmät verestäen sunnuntaisin klo 05.30 ajaa katulamppujen katveessa loskaa kyntäen jäähallille varustekassi ja klo 03.00 paistuneet mokkapalat takaluukussa tehköön sen.
Kyse oli siitä, pitääkö sitä meidän muiden tätä toimintaa tukea.
No siis sinun kommentista paistoi kyllä ymmärtämättömyys jotain jääkiekkoestetiikkaa kohtaan, mikä on varmasti ihan yhtä järjellä perusteltavissa kuin nyt vaikka minun sulkapalloestetiikka.
Toki yhteiskunnan ei pidä tukea tällaista toimintaa enemmän kuin mitään muutakaan. Parasta olisi minun nähdäkseni se, että yhteiskunta ei tukisi mitään tällaista vaan, että ihmiset yksilöinä tukevat sitä mitä haluavat. (Voivat toki kanavoida tukensa jonkun järjestön kautta halutessaan useaan lajiin aivan kuten julkinen puoli sen nykyään hoitaa.)
”Toki yhteiskunnan ei pidä tukea tällaista toimintaa enemmän kuin mitään muutakaan”
Tai: Yhteiskunnan tulee tukea tätä toimintaa siinä, missä muutakin urheilua – tai taidetta (musiikki, teatteri, kuvataide jne). Tai mitä tahansa, joka edistää ja ylläpitää lasten henkistä ja fyysistä hyvinvointia.
Joku voi kysyä Elinan tapaan, että ”mitä järkeä on kuljettaa lasta musiikkiopistoon kesken työpäivän sello takakontissa? Esimerkiksi nokkahuilua voi soittaa ihan himassakin. Sitäpaitsi kyllä lapsi ääntä osaa pitää ilman kalliita instrumenttejakin. Musiikkiopistot auditorioineen ja studioineen pitää nyt jättää rakentamatta. Opettajille fudut”.
Olen lukenut Elinan kommentteja tässä blogissa ennenkin ja pitänyt niitä usein erittäin terävinä ja hyvinä. Tälläkertaa kävi toisin.
Osmo says: ”Kaupungin budjettia lukemalla ei mitenkään voi päätellä, paljonko jokin urheilumuoto tai muu toiminta saa tukea.”
Uskoisin, että urheilun ja kulttuurin harrastustoimintaan käytetyt määrärahat löytyvät muutamalla puhelinsoitolla. Uskon myös, että useimmissa kunnissa jakoperusteet on reilut ja oikeudenmukaiset (Helsingin, Espoon tai Vantaan kohdalla tilanne voi olla toinen…:). Uskoisin myös, että esim. liikuntakeskuksella ei ole salattavaa siinä, kuinka fyrkka on jaettu eri urheilumuotojen ja -seurojen kesken ja miksi.
Hm. Eikös Helsingin kaupungin eri laitokset tee vuosittaiset toimintakertomuksensa? Mielestäni kaikki tekee ja yksi sellainen on mulla himassakin.
En vastusta kaikkea lasten urheiluseuratoiminnan tukemista, vaan pidän jääkiekkoa turhana lajina sen vaatimien ylisuurten resurssien takia.
On kornia ja keinotekoista, että lapsia kuljetetaan kesät talvet tunkkaiseen jäähalliin pyörimään kaukalossa pakattuna kymmeniin kiloihin muovia. Kuljetusrumba jatkuu siihen saakka, kunnes nuori saa ajokortin. Miksi tämä kaikki vaiva, jos toiminnan tarkoitus on kehittää lapsen sosiaalisia ja liikunnallisia taitoja, edistää kuntoa ja terveyttä ja tuottaa hyvää mieltä? Kertokaa!
Samat liikunnan hyödyt saavutetaan sillä, että lapsella on tossut ja pallo, joita hän itse voi kuljettaa mukanaan lähikoululle tai -kentälle. Jalka- , pesä- ja koripallo ovat useimmilla paikkakkunnilla helposti harrastettavia lajeja.
Itse näen laadullisen eron taidokkaan sellon soiton, itseopitun nokkahuilun piipityksen ja kattilankansien yhteenhakkaamisen välillä. Tämä on tietysti minun subjektiivinen näkemykseni kuten sekin, että jääkiekko on epäesteettinen ja väkivaltainen laji.
Soiton opiskelun päämäärä on oppia soittamaan intstrumenttia siten, että siitä on iloa itselle ja muille. Kyllä sellokin muuten mukana kulkee jo aika varhain puhumattakaan muista intstrumenteista toisin kuin jääkiekkovarustekassi.
Väitän edelleen, että jääkiekon harrastamisen tavoitteena ei ole oppia kuljettamaan kumiläpyskää mahdollisimman taitavasti, vaan tämä taito on ainostaan väline saavuttaa mainetta ja mammonaa. Soiton opiskelussakin tavoitteet voivat olla toki korkealla. Yleensä vanhemmille kuitenkin riittää tietoisuus siitä, että lapsi saa korvaamattoman lahjan loppuiäkseen. Soittotaito tuo iloa ja (henkistä) rikkautta elämään. Ainahan jostakusta tietysti se uusi Menuhinkin tulee.
Vaikutan nyt omastakin mielestäni epäselvältä. Yritänpä vielä!
Eli: Soiton opiskelun tarkoitus on tuottaa soittotaito. Tämä on tavoite an sich.
Jääkiekon ”opiskelun” tavoite on lapsen ura kaukaloissa, mieluiten rahakkaissa sellaisissa. Pelitaidoilla on ainoastaan intsrumentaalinen arvo alisteisena päätavoitteelle.
Onko tämä sitten oikein tai väärin, niin siihen en varsinaisesti ota kantaa. Alkuperäinen kysymys nyt olikin vain, että mitä kannattaa tukea ja miksi. Filosofista pohdintaa siis mokkapalojen äärellä.
Janne otti tuolla ylempänä ketjussa kantaa monikulttuurisuuden tukemiseen urheiluseuroissa. Tästä tuli mieleeni taannoinen lehtijuttu, jonka mukaan maahanmuuttajille järjestetään maksuttomia yksityistunteja pianonsoitossa Itä-Helsingissä. Koska hyvin on tiedossa, ettei läheskään kaikilla suomalaisperheillä ole varaa tarjota lapsilleen yksityisiä soittotunteja, voi hyvällä syyllä kysyä, että keitähän nyt syrjitään….
Olen eri mieltä ja samaa mieltä kansasi, Elina.
1. Jääkiekko on hieno peli, ja sen harrastaminen on mukavaa ja suotavaa.
2. Jääkiekossa kulminoituvat vatsakkaiden silkkipukuherrojen kähminnät ja se, että bisnes pilaa urheilun. Nämä herrat ovat käytännössä vääntäneet jokaisesta juniorijoukkueesta oman ammattiesikoulun, jossa menestyminen vaatii joka vuosi raakaa kilpailua ja ”heikoimpien” tiputtamista. Näiden ammattikoulujen kulut on ulkoistettu: yhteiskunta maksaa puitteet ja vanhemmat maksaa toiminnan (ja tarpeen tulleen myös edustusjoukkueen tappiot). Voiton kerää edustusjoukkueen toimintaa varten perustettu yksityinen yritys = liigaseura.
3. Yleensä kakkoskohdan toimijat raukkamaisesti piiloutuvat ykköskohdan tosiasioiden taakse. Eli ne vanhemmat, jotka tekevät pojastaan eläketurvaansa, ne valmentajat, jotka pyrkivät vimmatusti parempiin joukkueisiin ja ne urheilujohtajat, jotka haluavat huhtikuussa jäälle tepastelemaan mestaruuslippalakki päässään.
Ja sitten pientä tarkennusta: luit siis lehtijutun, jossa kerrottiin, että maahanmuuttajille tarjotaan maksuttomia pianotunteja Itä-Helsingissä. Oliko siinä samassa jutussa vai tiedätkö jo ennestään, että samassa taloudellisessa tilanteessa oleva suomalaislapsi ei saa maksuttomia pianotunteja? Vai olisiko niin, että tosiasiat taas pilaisivat hienon kimpaantumisen?
Touko Mettinen
”Väitän edelleen, että jääkiekon harrastamisen tavoitteena ei ole oppia kuljettamaan kumiläpyskää mahdollisimman taitavasti, vaan tämä taito on ainostaan väline saavuttaa mainetta ja mammonaa.”
Minä väitän ja tiedän, että edellinen lause on täyttä paskaa.
Väitän, että jääkiekko vaan on erittäin mielekäs urheilulaji.
Urheiluseurassa harastaminen tekee siitä myös säännöllisen, joten pleikkari tai tietokone jää vähemmälle käytölle. Jääkiekosta muodostuu myös monille koko perheen harrastus ja omien junioreiden pelit ovat paljon maajoukkuepelejä jännittävämpiä seurata. On tosi mukavaa kulkea oman lapsen kanssa viikonloppuisin pelireissuilla aamuvarhaisesta iltamyöhään. On kivaa tutustua hallilla muihin vanhempiin, joista osasta tulee hyviä ja läheisiä ystäviä. Jääkiekko on joukkuelaji, jonka harjoittelu ja pelaaminen on erittäin hyvin ohjattua. Sen harjoituksista suuri osa tapahtuu kaukalon ulkopuolella. Joukkueessa lapsi oppii sosiaalisia taitoja paremmin, kuin yksilölajia harastaessaan.
Kaikki aktiivisesti kiekkoa pelaavien lasten vanhemmat tietävät, että vain alle 1% junioreista päätyy Mestikseen tai ylemmäs SM-liigaan. NHL-pelaajia heistä tulee muistaakseni 0,01% tai vähemmän. Kukaan ei pidä harrastusta taloudellisena sijoituksena.
Erittäin harvoin on niin, että jääkiekko olisi jonkun muun, kuin lapsen oma valinta. Ja kun treenaaminen käy joillekin murrosiän kynnyksellä raskaaksi, touhu lopetetaan. Tässä vaiheessa lapsi on jo tullut hankkineeksi urheilullisemman elämäntavan kuin pleikkaa pelaava, kalpea lapsi.
Asiaa voi olla Elinan vaikea ymmärtää. Tämä ei ole mikään ihme, sillä urheilu-uutisissa näytettävissä pätkissä tapellaan usein ja laatulehtien (IS+IL) lööpeistä Elina on voinut seurata Teemun ja Sakun palkkakehitystä.
Touko Miettinen tietää, mutta unohti mainita, että kohdan 2 tavalla toimitaan lähinnä suurissa ”nimiseuroissa”. Pudottamista tapahtuu siksi, että nähin seuroihin on enemmän tulijoita, kuin niistä lähtijöitä. On myös junioreita, jotka haluavat pelata ja harjoitella enemmän. On myös junioreita, joilla on tavoitteita enemmän, kuin toisilla – ja lahjoja. Nämä ”pudotetut” eivät suinkaan putoa yhtään mihinkään, vaan voivat edelleen harrastaa omalla tasollaan alemman divarin- tai vaikkapa ”puulaakijoukkueissa”. On täysin ymmärettävää, että esim. HIFK:n C-juniorijoukkueeseen ei mahdu pelaajaa, joka ei halua sataprosenttisesti osallistua joukkueen toimintaan.
Jäähalleilla pelataan ja harrastetaan aivan kaikentasoista kiekkoa kaikissa ikäryhmissä. Hallien käyttöasteet ovat erittäin korkeat ja viimeiset harjoitusvuorot päättyvät usein puolenyön paikkeilla.
Jannelle: Sanoit, että ”pudottamista tapahtuu siksi, että nähin seuroihin on enemmän tulijoita, kuin niistä lähtijöitä.” Taidat itsekin tietää, vaikka et sano, että nämä suurseurat (joiden farmiseuroina muut kaupunkien seurat toki toimivat) karsivat joukkueiden määrää systemaattisesti: kiekkokouluissa on puolet poikaikäluokasta, mutta b-junnuissa enää murto-osa. Eli seurat tarjoavat urheilullista elämäntapaa niille lapsille, jotka liikuisivat muutenkin. Ei tämä ole yksin jääkiekon synti – kyllä muutkin joukkuelajit tekevät tätä samaa.
Eniten olen pahoillani siitä isosta joukosta nuoria, jotka on otettu urheilutoimintaan mukaan mutta jotka hylätään murrosiässä. Seura-avustukseen pitäisi ehdottomasti vaikuttaa paitsi harrastajien määrä, myös pudokkaiden osuus. Eli ei mitään pyramidia vaan väylä urheilulliseen elämään.
Touko Mettinen
”Eniten olen pahoillani siitä isosta joukosta nuoria, jotka on otettu urheilutoimintaan mukaan mutta jotka hylätään murrosiässä”
En ole ikinä mistään koskaan kuullut, että joku olisi hylätty. Aina kyse on lopulta juniorin tekemistä johtopäätöksistä.
Murrosikäisten poikien joukkueissa on alemmilla sarjatasoilla pelaajapulaa. Tämä johtuu paljolti siitä, että alemmillakin sarjatasoilla harjoitellaan monien poikien mielestä liikaa, eikä aikaa muuhun mielenkiintoiseen – kuten tyttöystäviin – tahdo riittää. On ymmärrettävää, ettei isä, joka maksaa 150 kuussa + varusteet, matkat, menetetty työ- ja vapaa-aika haluakaan kannustaa jatkamaan junioria, joka käy hallilla enää kerran viikossa.
Pulaa taitaisi olla tällähetkellä järjestäytyneistä harrastejoukkueista, jossa pelatan höntsäkiekkoa vaikkapa kerran viikossa. Höntsäkiekkojoukkuekin vaatii ihmisiä, jotka hoitavat valmennusta/ohjausta, lisenssi-, vakuutus, ja raha-asioita, varaa jäävuoroja, järjestää pelejä jne – ilmaiseksi työ- ja vapaa-ajallaan.
ps. Mielenkiintoinen keskustelu kasvoi tästä rupuisesta, Katajanokalla sijaitsevasta hiekka-aukiosta:)
Terve Janne! Taidat olla niin sisällä tuossa jääkiekkokulttuurissa, että et näe metsää puilta. Sanoit, että ”Aina kyse on lopulta juniorin tekemistä johtopäätöksistä.” Niinhän me voimme ajatella, mutta se seuroissa vallitseva kulttuuri, ykkösjoukkue – kakkosjoukkue – harrastejoukkue (jota ei sitten yleensä synnykään, kun ei ole niitä mainitsemiasi vetäjiä, kun kunnianhimoiset valmentajat eivät tietenkään halua ”valmentaa” höntsäporukkaa). Kun kilpaurheilun arvo mitataan menestyksen myötä, on selvää, että aika moni nuori huomaa, ettei oikeasti kelpaa tähän porukkaan ja lopettaa – näennäisesti omalla päätöksellään.
MInä olen työssäni nähnyt kymmenittäin nuoria jotka vielä 14-vuotiaana ylpeinä tietävät kuuluvansa porukkaan: jäkkäreihin. 15-vuotiaana he ovat sitten lopettaneet ja sanovat, että syy oli ”tyhmä valkku”, ”huono menestys”, ”ei jaksa” jne. Minusta olis aika tekopyhää uskoa tätä pintaselitystä, joka toistuu vuodesta toiseen.
Toisekseen, vetosit HIFK:n C-junnujen tilanteeseen: joukkueeseen ei mahdu pelaajaa, joka ei 100% halua osallistua joukkueen toimintaan. Se on varmasti totta: HIFK on liikeyritys, jonka ei kannata investoida muuhun kuin potentiaalisiin huippuihin. Tätä tosiasiaa tuskin luemme HIFK:n vuotuisesta raha-anomuksesta kaupungille. Siellä todennäköisesti vedotaan johonkin nuorison kokonaisvaltaiseen kasvuun jne. humanistilöpinään.
Touko Mettinen
Touko on pitkälle oikeassa, kun puhutaan C-ikäisistä ja vieläpä SM-liigaseurojen tai sitä lähellä olevien seurojen meiningeistä. Myös Nuori-Suomi -sinetti, on menettänyt tässä mielessä uskottavuutta ja on nykyään vain koristeena seurojen nettisivuilla.
Uskoisin, että sama linja on ihan kaikissa lajeissa, kun homma pyörii seuratasolla. Ei kai 20 vuotias, satunnaisesti, omaksi ilokseen hyppyrimäestä alas tulevaan nuoreen satsata seuratasolla samoin, kuin SM-tasolla pärjäävää.
Hyvä, että löysimme saman aaltopituuden Janne.
Olisiko tämä ohjelma: lisää karuja tekojäitä kaupunkeihin ilmastomuutoksen uhallakin, vastineeksi vähemmän pelimatkoja ja turnauksia ja hulppeita halleja (ainakaan yhteiskunnan rahoilla)? Ei 12-vuotiaita Kanadaan ja seura, jonka jäsenmäärä ei hupene porukan varttuessa (yli 10 prosenttia/ikäluokka) saa enemmän rahaa yhteiskunnalta kuin ne, jotka keskittyvät plokkaamaan muiden seurojen parhaat omiin ykkösjoukkueisiinsa.
Ja kaikki pelaa?
Touko Mettinen
Miten noiden muiden urheiluharrastusten kassa toimitaan? Entä kulttuuriharrastusten?
Jäähallit, urheiluhallit ja -kentät, skeittipuistot, musiikki- ja työväenopistot sun muut ja niihin satsatut resurssit ovat kuntien oma valinta. Näihin voi yksittäinen asukas vaikuttaa mm. äänestämällä ja tehdä hyvin perusteltuja aloitteita.
Kunnat myös kilpailevat keskenään veronmaksajista em. puitteilla:
”Tervetuloa Juupajoelle! Juupajoella on hyvä asua ja yrittää. Juupajoki sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Jormasjärven rannalla ja sieltä on hyvät kulkuyhteydet kaikkialle suomeen. Juupajoki on kuuluisia hyvistä harrastusmahdollisuuksistaan; on urheilupuisto jossa jäähalli, palloiluhalli, hyppyrimäki, juuri valmistunut skeittiparkki ja paljon muuta. Musiikkiopistomme sai uudet tilat juuri valmistuneesta kulttuuri- ja monitoimikeskuksesta…”.
Hei – valitan viivästystä, tässä on ollut kaikenlaista touhua. Oden blogiteksti oli ensimmäinen yhteydenotto tästä Katajanokan kärjen kentästä. En tietenkään tiedä, missä määrin asiasta on huomautettu Rakennus- tai Liikuntavirastoille. On aivan totta, että pallokenttien hallinnointi ei ole kansalaisen käsityskyvyn piirissä. Jos kenttä on puistoksi määritellyllä alueella tai sellaisen yhteydessä, se kuuluu Rakennusvirastolle (eli minulle). Jos se taas on pelkästään liikunnalle pyhitetty alue, se kuuluu Liikuntavirastolle (eli kollega Haataiselle). Esimerkiksi tässä ikkunani alla oleva Tehtaanpuiston hiekkakenttä kuuluu Rakennusvirastolle, ja kylminä talvina sen reunalla seisoo henkilö Rakennusviraston haalarissa ruiskuttamassa vettä luistinradaksi. Kysymys herää, kuuluuko tämä ruiskutus Rakennusviraston ydintoimintoihin, kun muuten virastolle kuuluu pikemminkin liukkauden torjunta.
Joka tapauksessa: luen tämän keskustelun uudestaan huomenna työpaikalla ja selvitän Rakennusviraston kanssa, mitä kuuluu ja kuka käskee. Katu- ja puisto-osaston päällikkö on muuten Raimo K. Saarinen, hel.fi -osoite. Hänelle voi varmasti lähettää palautetta suoraankin.
Yst. Pekka