Jyrki Katainen on sanonut, ettei vaalirahan saaminen joltakin yrittäjältä tee ministeriä jääviksi käsittelemään hänen asioistaan. Riittää, että päätöksenteon perusteet ovat avoimia? Ministerin ja suuren puolueen puheenjohtajan antamana tällainen ohjeistus on siksi merkittävä, että se pitäisi tutkia tarkemmin. Sehän merkitsisi koko jääviyslainsäädännön kumoutumista. Puolueettomuuden vaarantuminen ei estäisi osallistumaan päätöksentekoon, perusteiden avoimuus riittäisi. Saako myös kummin tai sukulaisen asioita käsitellä, kunhan perusteet ovat avoimia?
Jääviyden suhteella vaalirahoitukseen on suuri merkitys kunnallispolitiikassa, jossa kiinteistö- ja kaavoituslautakuntien jäsenillä on huomattavat mahdollisuudet ymmärtää rahoittajiensa ongelmia. Yleensä kunnallisessa päätöksenteossa noudatetaan jääviyssääntöjä naurettavan tarkasti. Minut on katsottu jääviksi käsittelemään Helsingin Hitas-sääntelyä, koska veljeni asuu Hitas-asunnossa. Suurikaan lahjoitus Hitas-asukkaiden etujärjestöltä ei jääviyttä kuitenkaan aiheuttaisi, vaan ”avoimuus” riittäisi.
Tästä tarvitsemme selkeän päätöksen, jolla on huomattava vaikutus kunnalliseen päätöksentekoon.
Lehdistölle vinkiksi: kannattaisi jo ennen vaaleja seurata keskeisissä lautakunnissa olevien vaalikampanjan kustannuksia, ja raportoida siitä äänestäjille. Jos joku pyrkii kaupunginvaltuustoon useiden kymmenien tuhansien eurojen vaalikampanjalla, jokin ansaintalogiikkahan siihen on pakko sisältyä.
Eikö tämä mene toisin päin?
Taho tukee sitä ehdokasta, jonka alun perin tietää kannattavan kyseisen tahon intressejä.
Sitten kun luottamustoimeen päässyt henkilö toimii näiden odotusten mukaisesti, niin alkaa epäilyt kytkyistä. Eikö tämä ole ns. perse edellä puuhun ‑ajattelua.
Jääviys syntyy periaatteessa jo puolueettomuuden epäilystä. Epäilijä ei voi tietää, kummin päin asia on.
Elinan hypoteesi on helppo tutkia. On nimittäin monia varmoja läpimenijöitä, joiden osalta vaalirahoitus on avustajan kannalta täysin turhaa, jos vaalirahoituksen tarkoituksena on vaikuttaa vain läpimenoon. Rationaalisesti ajatteleva vaalirahoittaja ei rahoita heidän kampanjoitaan lainkaan. Elinan hypoteesia voi testata siltä pohjalta, saavatko nämä Vanhaset, Lehtomäet tai Zyskowiczit kuitenkin vaalirahoitusta.
Olen Osmon kanssa periaatteessa samaa mieltä muuten, mutta tästä viimeisestä kommentista: eikö sitten saman tien voisi kysyä, miksi ylipäätään “varmoille” läpimenijöille saisi antaa rahaa?
Kysymys on hölmö: raha on mukana politiikassa ja se on tärkeää julkisuuden hankkimiseksi ja korkean profiilin ehdokkaat haluavat lisää ääniä, koska se vetää oman puolueen matalamman profiilin ehdokkaita mukana. Omalle asialle myötämieliseksi koetun puolueen korkean profiilin ehdokkaille annettu raha ei välttämättä ole pelkkää voitelurahaa. Mutta kuten jääviydessä ja politiikassa yleensäkin: Niin on, jos siltä näyttää.
Tässä on muitakin sudenkuoppia. Ainakin yksi tulee mieleen, nimittäin se, että ilkeämielinen “lahjoittaja” voisi varmistaa kaikkien vastarannankiiskien jääviyden lahjoittamalla näille varmuuden vuoksi rahaa.
Lahjoitusta ei ole pakko ottaa vastaan.
Tämä kysymys on minulle juuri nyt ajankohtainen. Olen luvannut ilmoittaa vihreille vielä tässä kuussa, olenko ehdokkaana kunnallisvaaleissa.
Kunniallinen kampanja maksaa noin 10 000 euroa, joka verotettuna tulona on pitkä penni. Neljän vuoden valtuustokauden aikana ei ole mitään mahdollisuuksia saada tuota rahaa takaisin kokouspalkkioina.
Voisin varmaankin saada kampanjaani lahjoituksia — tahoilta, joilta pystyn tuen ottamaan pystypäin vastaan. Koen silti äärimmäisen kiusallisena mennä ruinaamaan rahaa mistään — ja hyvin haitallisena kiitollisuudenvelan, joka aina lahjoituksiin sisältyy. Joskus sitä joutuu toimimaan kaveriaankin vastaan.
Viihtyisin politiikassa paljon paremmin, jos vaalikampanjoiden kokoa rajoitettaisiin. Mitään ylivoimaista valvontaongelmaa asiaan ei sisälly. Vaalikampanjahan on näkyvää toimintaa, ainakin sellaiseksi tarkoitettua. Jos joku harjoittaa pimeätä vaalimainontaa,jota kukaan ei havaitse, ei siitä liene ole haittaa.
Oletko varma, että et olisi “varma läpimenijä”? Tarkoitan: Tiedän, että kampanja maksaa, mutta maksaako se noin paljon, että saat riittävän monet helsinkiläiset tietämään että olet ehdolla? Ehkä maksaa, tuolla rahalla nyt ei Hesarista kummoistakaan ilmoitusta osta.
Minä olen ajatellut asiaa amerikkalaisittain niin että yritykset ja muut ostaa puheaikaa päättäjien kanssa, “access is power”. Ja että verrattain alhainen suomalaisen järjestelmän korruptioneisuus johtuu osittain siitä, että tämän kokoisessa maassa ei ole muutenkaan kovin vaikeaa saada ääntänsä kuuluviin. Tuon puheajan arvo ei ole niin kovin kummallinen.
Kavereita saa ja kuuluu tukea eli yrittäjien rahat varmaan menevät henkilöille jotka heitä jo alunperin ymmärtävät. Samoin ammattiyhdistysliikkeen. Kummallakin puolella tätä vanhaa jakolinjaa lienee tarpeeksi massia tukea omiaan ja saada nämä läpi. Mielestäni ei ole minkäänlainen jääviysongelma, että ehdokkaat saavat tukea tahoilta joiden intressejä jo muutenkin kannattavat.
Ongelmaksihan tässä sitten jää vain se miten saada ihmisiä edustamaan niitä joilla ei ole varaa tukea omia ehdokkaitaan tai jotka eivät ole järjestäytyneet tarpeeksi tehokkaasti näin tehdäkseen. Tähän lienee kaksi vaihtoehtoa: 1) rajat kampanjan maksimihintaa ja/tai 2) kieltää muu kuin suoraan yhteiskunnan kassasta tasahintaan jaettava tuki ja loput omasta kukkarosta.
Periaatteessa vaalirahoituksesta voisi päättä, että sitä voi antaa vain puolueelle(tai piirijärjestölle), ei suinkaan yksittäiselle ehdokkaalle.
Lakiin tai asetukseen voisi kirjata esimerkiksi, että tietty prosentti osuus kaikista lahjoituksista on jaettava tasan kaikkien ehdokkaiden kesken, tiettyosuus jää puolueen käyttöön ja loput on jaettava edellisten vaalien tuloksen suhteessa. Jos ehdokkaat velvoitetaan pitämään kirjaa kamppanjasa tuloista ja menoista sekä palauttamaan puolueelle tarvittaessa ylijääneet rahat. Tällainen vaalirahoitusjärjestelmä voisi olla hyvinkin toimiva.
Puolueelle tuleva vaalirahoitus ei olisi niin iso periaatteellinen ongelma kuin yksittäiselle henkilölle tuleva vaalirahoitus. Liittyyhän jääviys aina yksilön oikeuteen olla mukana päätöksen teossa ei niinkään puolueen ja toisaalta onhan ainakin periaatteessa puolueiden sisällä oltava yhtäläinen äänioikeus esimerkiksi puolueen keskeisistä linjoista päätettäessä.
Olen hämmästynyt, jos Osmo et ole näiden varmojen läpimenijöiden joukossa ja et pääse valtuustoon ilman kampanjaa.
Kysymys lienee siitä, että Osmon tapaisen ehdokkaan odotetaan vetävän “kunniallinen” kamppanja eli hankkivan ääniä puoluelleen. 10 000 kuulostaa keskiverto kunnallisvaaliehdokkaalle isolta kampanjabudjetilta.
Eräänkin eduskunnan puhemiehen piti taannoin (80-luvulla) olla varma läpimenijä. Vaan kuinkas sitten kävikään?
Jos olisin poliitikko, en missään tilanteessa ryhtyisi niin ylimieliseksi, että pitäisin läpimenoani varmana.
Paavo Lipponen, tuo vanha dinosaurus, ratkaisi tämänkin asian odotetulla tavalla.Hän ehdottaa pitkiä listoja.Tämä varmistaisi myös puolueen kellokkaiden, poliittisten broilerien läpimenon joka nyt on uhattuna kun elämme demokratiassa.
Onneksi Paavo on eläkkeellä kuten pian koko SDP:kin.
Vaalirahoitus pitäisi saada reaaliaikaiseen seurantaan. Kaikilla ehdokkailla olisi velvollisuus rekisteröidä saamansa lahjoitukset sanotaan nyt kahden päivän sisällä. Tärkeintähän olisi, että sidokset näkyisivät äänestäjille jo ennen vaalipäivää.
Eduskunnan roolina on nimenomaan olla jäävi, eli edustaa koko elämänkirjoa intresseineen. Siksi heitä on 200, jotta mikään intressi ei voi kävellä toisen yli.
Ajatusleikkinä jos esimerkiksi puolison ammatti olisi jääviysperuste, niin aika monen edustajan pitäisi jäävätä itsensä budjettipäätöksistä, koska aika monen puoliso on julkisella sektorilla töissä. Mieletön ajatus…
Tai demari ei saisi äänestää työlainsäädännöstä mittavan SAK-tukensa vuoksi. Aina vaan mielettömämmäksi menee…
Ministereiden ja virkamiesten rooli on jo sitten eri juttu.
Eduskunnassa kukaan ei ole jäävi. Kyse oli ministerin jääviydestä. Sille rinnakkainen on jääviys kaupunkisuunnittelulautakunnassa ja kaupunginhallituksessa.
Tämä kysymys Osmon henkilökohtaisesta tilanteesta onkin mielenkiintoinen. Ottaisivatko Vihreät sinut ehdokkaakseen, jos ilmottaisit, että lähdet kampanjaan nollabudjetilla? Tai lasketaan nyt budjettiin ehdokasmaksut ja mahdolliset pakolliset vaalijulisteet tms.
(Ihan henkilökohtaisestakin mielenkiinnosta; Osmoa äänestäisin mielelläni, muuten jätän erittäin todennäköisesti äänestämättä.)
Hieman erilaisena/radikaalina ratkaisumallina voisi miettiä mallia jossa kaikille ehdokkaille avattaisiin täysin yhtäläiset kanavat tuoda esiin mielipiteitään ja kiellettäisiin kaikki muu mainostaminen johon kuluu merkittäviä summia rahaa (raja mainostamiseen voisi olla esim 500 € joka varmaan löytyy jokaiselta ehdokkaalta).
Käytännössä tämä tarkoittaisi yhteiskunnan ylläpitämää sivustoa jonne kukin edustaja voisi tallettaa sivustonsa, bloginsa, ajatusmaailmansa, videonsa, jne.
Loppu mainostaminen tapahtuisi ns. normaalina “ilmaisena” vaalityönä eli pitämällä puheita, jututtamalla ihmisiä, jakamalla (halpoja) mainospalloja, keittämällä kahvia, jne…
Ajatuksen yksityiskohdat vaativat varmasti paljon työstämistä, mutta periaatteessa näin taattaisiin ehdokkaiden tasapuolisuus ja täydellinen riippumattomuus vaalirahoituksesta.
Helsingin Vihreät eivät vaadi ehdokkailtaan mitään minimibudjettia, jolla pääse mukaan. Ellei 120 euron suuruista ehdokasmaksua lasketa.
Ilaskiven mukaan vaalirahoituksella saa ainakin arvonimiä:
http://www.uusisuomi.fi/blogit/raimoilaskivi/anekauppa-kukoistaa-%E2%80%93-suomessa
Kari