Olen todella iloinen, että vaalirahoitukseen ollaan edustaja kallin toilailujen jälkeen puuttumassa noin yleisemminkin. Meidän poliitisen järjestelmämme suuria heikkiouksia on henkilökohtaiseen vaalijärjestelmään (siis ei listavaali) liittyvä korruption riski ja erilaisten rahoittajien mahdollisuus vaikuttaa vaalitulokseen.
Poliittiset luottamuspaikat ovat julkisen vallan käyttöä ja siksi KAIKEN vaalirahoituksen pitäisi olla avointa.
Olen myös sitä mieltä, että tarvitsisimme euromääräisen katon vaalimainonnalle, vaikka sen määrittämäinen ja valvominen onkin hankalaa. Ei ole oikein, että rahalla voi ostaa valtaa.
Osmo Soininvaara:
“Meidän poliitisen järjestelmämme suuria heikkiouksia on henkilökohtaiseen vaalijärjestelmään (siis ei listavaali) liittyvä korruption riski ja erilaisten rahoittajien mahdollisuus vaikuttaa vaalitulokseen.”
Sinivihreä:
Käteväähän se olisi, jos ei tarvitsisi ostaa 100 kansanedustajaa, vaan riittäisi että ostaa henkilön, joka on nuo 100 kansanedustajaa listalle nostanut.
Tuosta muusta olen kutakuinkin samaa mieltä.
Todellakin. Vaalirahoituksen perustava ongelma on minusta se, että rahoittaja olettaa aina saavansa jotain rahoituksen vastineeksi. Edustajan ei tarvitse muuttaa käyttäytymistään mitenkään rahoittajan hyväksi, että tämä vastine toteutuu. Riittää, että hän tulee valituksi jonkun toisen sijaan. Jos taas hyväksytään, että rahalla ei saa ostaa valtaa, niin sittenhän kaiken rahoituksen pitäisi olla kiellettyä? Vähintä mitä voidaan tehdä on tehdä kaikesta rahoituksesta julkista, jotta äänestäjien on helppo vertailla ehdokkaiden eturyhmiä. Tämä tieto pitäisi ehdottomasti julkaista ennen äänestyspäivää.
Toisaalta voisi kysyä, että miksi rahalla ei saisi ostaa valtaa? Ongelma on tietysti se, että lainsäädäntävalta ja budjettivalta on samalla eduskunnalla, mutta jos ne voitaisiin jotenkin maagisesti erottaa, niin voitaisiin äänestää verotietojen perusteella porukka päättämään budjetista ja yksi ääni per yksi kansalainen periaatteella lainsäädännöstä.
Viime eduskuntavaaleissa läpimenoon vaadittavan kampanjan keskihinta oli jo 39 000 €. Tämä alkaa tarkoittaa sitä että eduskuntaan ei ole pääsyä, ellei ole rikas tai rikkaita kavereita. Henkilökohtaisten kampanjoiden hinnat ovat nousseet samaa tahtia kuin nuorten kansanedustajien määrä on laskenut. Tämä ei voi jatkua, hintakatto tarvitaan. Jopa pitkien listojen järjestelmä on nykytilannetta ja rahan valtaa demokraattisempi vaihtoehto.
Uskon että henkilökohtaisten vaalirahojen paisuminen on myös vauhdittanut vasemmiston alamäkeä. Vaikka ammattiliitot ja jotkut yritykset ovat tukeneet välillä avokätisestikin vasemmiston ehdokkaita, on porvariehdokkailla ollut rahakkaimmat kampanjat ja eniten tukijoita yritysmaailmassa. Nyt sitten Feldt-Rantakin oli herännyt vaatimaan kattoa henkilökohtaisen vaalikampanjan hinnalle.
Pelkkä raha ei tietenkään ratkaise vaalimenestystä mutta palstatilassa hankittu etumatka näkyy. Suhteellisen persaukiset vihreiden ehdokkaat ovat pärjänneet aika hyvin tässä tilanteessa, uskon että vaalikoneiden mukaantulo ja äänestäjäkunnan nettiaktiivisuus ovat auttaneet merkittävästi.
Hyvä, että joku haluaa vaalimainonnalle kattoa. Sille kun on pienissäkään määrissä hankala löytää demokratiaa palvelevia perusteita. Eikö politiikassa pitäisi olla kyse ehdokkaan valitsemisesta jokseenkin rationaalisin perustein tekemään sen tyyppisiä päätöksiä, joita itse kannattaa..? Mainonta taas perustuu mielikuvilla pelaamiseen ja näkyvyyden hankkimiseen rahalla. Vaikka Suomessa ollaan onneksi suht hyvässä jamassa verrattuna Yhdysvaltojen vaalikampanjointiin, joissa loanheitto-mainokset ehdokkaiden välillä ovat arkipäivää, kannattaa järjestelmää kehittää ja estää poliittisen järjestelmän heikkenemisen mahdollisuudetkin.
Olen vahvasti sitä mieltä, että meillä on huomattavasti suurempi parlamentaarisen demokratian kriisi, kuin pelkästään ongelmia vaalirahoituksessa. Kyse on kansan valitsemien edustajien ja heitä edustavien puolueiden suhteiden ja rahoituksen kokonaisjärjestelystä. Nykyisen järjestelmän jatkuminen sellaisenaan ja pienten kosmeettisten korjausten tekeminen ei enää riitä.
Ellei näkyvissä olevassa tulevaisuudessa saada aikaan kansanedustajien ja puolueiden uskottavuuden palautumista kansalaisten silmissä tulemme jälleen kerran samaan tilanteeseen kuin 1920–1930 luvun taitteen ääriliikkeiden nousu. Vahvan johtajan vaatimus toistuu yhä useammassa kirjoituksessa.
Pohjaksi kehittelytyölle:
http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/2007/03/08/tulosvastuuta-demokratiaan-ehdotus-perustuslain-muuttamiseksi/
Katsoin erään edustajan vaalirahoituskuponkia ministeriön sivulta. 39000 euroa yrityksiltä, 2500 paikalliselta puolueelta eikä paljon muuta. Herran tuntien epäilen, että taustalla on ollut ainakin energialobbareita liikkeellä. Rahoituslähteet on saatava esiin, jotta selviää, miksi edustaja painoi eduskunnassa nimenomaan sitä nappia.
Jussi N kirjoitti: “Suhteellisen persaukiset vihreiden ehdokkaat ovat pärjänneet aika hyvin tässä tilanteessa”
Minä kyllä ihmettelin kun katsoin vihreiden vaalirahoitusilmoituksia OM:n sivuilla netissä. Ei siellä omarahoitussummista päätellen kovin “persaukista” porukkaa tuntunut olevan kun katsoin minäkälaisia summia olivat vaalikampanjaansa sijoittaneet omaa rahaa.
Olen asiasta iloinen myös, kerrankin se jo melkein kirosanaksi muodostunut “media” sai jotain hyvää aikaan. Mutta asiassa on myös toinen puoli. Itse olisin valmis tukemaan myös rahallisesti esim. edustaja Kasvin vaalityötä sen vuoksi että siellä olisi edes yksi joka ymmärtää sekä tietotekniikkaa, tietoturvaa ja yksityisyyden suojaa. Jos hän putoaisi eduskunnasta pois, pääsisi kaikenmaailman kameravalvojat takomaan viisaita päitään yhteen ilman järjen äänen häiritsevää väliintuloa. Pitäisikö minun saada tehdä se anonymous nimimerkillä BRG vai omalla nimellä, kuten ulkomaalaiskeskustelussa, se onkin mielenkiintoinen kysymys…
En oikein usko, että ehdokkaiden vaalibudjeteille saataisiin realistinen katto. Alkajaisiksi voitaisiin edellyttää, että koko vaalirahoitus viimeistä euroa myöten olisi julkinen. En ole koskaan ymmärtänyt sitä argumenttia, että kaikki lahjoittajat eivät halua nimeään julkisuuteen. Miksi eivät? Silloinhan he pääsisivät myös perustelemaan (kuten Sukari ja Kakkonen nyt), miksi haluavat antaa tukensa tietylle ehdokkaalle.
Yst. Pekka S.
“En ole koskaan ymmärtänyt sitä argumenttia, että kaikki lahjoittajat eivät halua nimeään julkisuuteen.”
Varmaan vähän samasta syystä, kuin ylipäätään kuuluminen yhdistykseen tai puolueeseen ei ole lähtökohtaisesti julkinen tieto.
Olen ainakin täällä pohjoisessa törmännyt hyvinkin voimakkaisiin asenteisiin liittyen poliittiseen sitoutumiseen ja toimintaan. Esimerkiksi monet ympäristökysymykset(sudet ja tekoaltaat) ja miksei myös talouspoliittiset kysymykset(Kemijärvi) herättävät niin voimakkaita tunteita, että olla hyvinkin vaikea olla avoimesti “väärää” mieltä.
Edelleen joidenkin konservatiivisten uskonnollisten liikkeiden sisällä voi olla vaikea edustaa väärää puoluetta tai mielipidettä.
Tätä taustaa vasten näen, että tuo anonyymin lahjoittamisen mahdollisuus on hyvä säilyttää ainakin jollakin tasolla.
Pekka:
En ole koskaan ymmärtänyt sitä argumenttia, että kaikki lahjoittajat eivät halua nimeään julkisuuteen. Miksi eivät? Silloinhan he pääsisivät myös perustelemaan (kuten Sukari ja Kakkonen nyt), miksi haluavat antaa tukensa tietylle ehdokkaalle.
Jouni:
Yritän arvata vastauksen. Pääjuttu on se, että bisnes on bisnestä ja asiakkaita on myös niissä joukoissa, joita et tue.
Jos leimaudut kokkareiden kannattajaksi, voi vasemmiston vaalikarja äänestää jaloillaan ulos sinun bisneksestäsi.
Toinen tulkinta on se, että rahoittaja haluaa hiljaa tukea omaa aatemaailmaa kannattavaa ehdokasta. Ja ehdokas on hiljaa siksi, että ei halua leimautua vain yhden aatteen ihmiseksi.
Joka tapauksessa maksoi viulut kuka maksoi, sen leipää syöt, kenen lauluja laulat. Miksi tämä on niin vaikeaa julkisesti tunnustaa.
Jouni: “Joka tapauksessa maksoi viulut kuka maksoi, sen leipää syöt, kenen lauluja laulat. Miksi tämä on niin vaikeaa julkisesti tunnustaa.”
Skenaario: olen liberaali ja haluan että eduskuntaan pääsee maahanmuuttajien edustaja, pistän sata euroa vaalikassaan. Maanantai-aamuna työpaikan kahvipöydässä tulee että “annoit sitten rahaa sille neekerille”.
Huusko muotoili asian hyvin: anonyymin lahjoittamisen mahdollisuus on hyvä säilyttää ainakin jollakin tasolla.
Pitkien listojen huono puoli on se, että ns. omantunnon kysymykset (kuten hedelmöityshoidot, seksin osto jne) tulevat puoluejohdon päätettäviksi. Puoluejohto ottaa näissä asioissa luultavasti varmaan päälle asenteen mitä tulee ns. poliittiseen korrektiuteen. Tämä nähdäkseni vie yhteiskuntaa vielä nykyistä vahvemmin ihmisten yksityiselämän kontrolliin.
Vastustan siis pitkiä listoja.
Jouni: “Joka tapauksessa maksoi viulut kuka maksoi, sen leipää syöt, kenen lauluja laulat. Miksi tämä on niin vaikeaa julkisesti tunnustaa.”
Skenaario: olen liberaali ja haluan että eduskuntaan pääsee maahanmuuttajien edustaja, pistän sata euroa vaalikassaan. Maanantai-aamuna työpaikan kahvipöydässä tulee että “annoit sitten rahaa sille neekerille”.
Jouni: Edelleen kysyn, miksi tämä on niin vaikea tunnustaa
“Jouni: Edelleen kysyn, miksi tämä on niin vaikea tunnustaa”
Hyvänä esimerkkinä tästä on pseudohenkilö jouni lundqvist, kukaan ei tietä onko hän todellinen henkilö. Linkki vie “broplem loading page” sivulle “www.veroprosentti.com”.
Eli miksi kirjoitat sen anonymiteetin suojissa jota niin kovin arvostelet?
Jouni Lundqvist on todellinen henkilö, joka esiintyy omalla nimellään.
Keneltä sinä sait rahoitusta? Osmo! Kerro!
Pääosin olen rahoittanut vaalini itse. Kampanjani nousivat lopussa kymmenen tuhannen euron pintaan — jolla ei saa juuri mitään näkyvyyttä. Minulla oli monia syitä jäädä pois eduskunnasta, mutta yksi niistä oli vaalikampanjoiden muuttuminen kohtuuttoman kalliiksi niin,ettei ilman ulkopuolista — ja aina vähän korruptoivaa rahoitus pärjää.
Pienen osan vaalikuluista sain peitetyksi järjestämällä pienimuotoisia lounasseminaareja, joiden tuotto nousi ehkä pariin tuhanteen euroon. Sain niihin aika korkeatasoisia alustajia, jotka tukivat minua hyvää hyvyyttään esiintymisellään. Kuulijoita oli ehkä parikymmentä, pääasiassa työmarkkinajärjestöjä raja-aidan molemmilta puolilta. Seminaarimaksun maksaneissa oli myös yksi tunnettu suomalainen yrittäjä, johon olin tutustunut erään Sitran järjestämän seminaarin yhteydessä.
Olen saanut lisäksi kahdelta etujärjestöltä muutaman sadan euron lahjoituksen näiden hallituksen päätöksellä. Ymmärtääkseni minulla ei ole oikeutta julkistaa näitä ilman heidän lupaansa, koska lahjoitukset eivät (läheskään) ylitä julkaisurajaa.
Vihreillä on sääntönä, että tuhannen euron lahjoituksen on ilmoitettava.
BRG kirjoitti: — Skenaario: olen liberaali ja haluan että eduskuntaan pääsee maahanmuuttajien edustaja, pistän sata euroa vaalikassaan. Maanantai-aamuna työpaikan kahvipöydässä tulee että “annoit sitten rahaa sille neekerille”.
— Eikö oikea vastaus ole “juu, niin annoin”? Kai yhteiskunnan tulisi rakentua kansalaisten keskeisen argumentoinnin varaan. Muutenhan keskeiset yhteiskunnalliset kysymykset saattavat jäädä kokonaan keskustelun ulkopuolelle.
Yst. Pekka S.
Sellainen ajatus tuli mieleen, että jos vaalirahoituksen vastaanottaminen halutaan nähdä ehdokkaan “sitoutumisena”, vaalirahoituksen julkistamisen vaatimus ei ole riittävä. Lisäksi pitäisi vaatia vaalirahoituksen julkistamista jo esimerkiksi viikkoa ennen ensimmäistä ennakkoäänestyspäivää. Onhan äänestäjällä oikeus tietää ehdokkaansa sitoumuksista silloin kuin hän äänestää.
Toki tämä vaatimus on vähän ongelmallinen. Kaikki vaalirahoitus ei välttämättä ole vielä tiedossa ennen vaalipäivää, mutta toisaalta vaaditaanhan jonkinlaista taloussuunnittelua vaaditaan nykyään vähän joka paikassa. Ja tähänhän voisi liittää jonkinlaisen täydennys mahdollisuuden.
Ainakin Vanhanen(ja Vanhasen vaalipäällikkö) sekä Lehtomäki ovat julkisuudessa kertoneet, että eivät tiedä, mistä heidän vaalirahoituksensa on tullut. Tästä heidän mielestään seuraa, että mitään sitoumuksia mihinkään suuntaan ei ole voinut syntyä.
Periaatteessahan tämä väite on totta. On tietysti vähän vaikea sitoutua, jos ei tiedä, mihin pitäisi sitoutua. Toisaalta tuo tietämättömyys on minusta paljon pahempi juttu kuin varsinainen tieto rahoittajasta olisi ollut.
Käytännössä, jos et tiedä, mistä vaalirahasi ovat tulleet, ne ovat voineet tulla “mistä tahansa”. “Mistä tahansa” voi periaatteessa viitata mihin tahansa Al Qaidasta, Kytömäen marttakerhoon. Tuolle välillä taitaa mahtua paljon nolompiakin rahoittajia kuin “raskaan sarjan suursijoittaja”.
Tässä tapauksessa rahoittajat ovat olleet laillisia toimijoita, mutta ei se minusta hirväen kaukaa haettua olisi ollut, että “kehittyvien maakuntien Suomi” olisi ollut, joku vähämmän puhtoinen vaalirahoittaja. Siinä olisi sitten taas pitänyt selitellä ihan tosissaan.
Voi olla, että keskivertotyöpaikalla ei haluta kuormittaa työpaikan ihmissuhteita poliittisilla / uskonnollisilla erimielisyyksillä, koska varsinaisiin työasioihin liittyvien kysymysten setvimistä pidetään olennaisimpana ja niiden sujuvuudella pohjustetaan työpaikan henki.
Vaalisalaisuus ja pienten lahjoitussummien salaamisen mahdollisuus menevät oikeastaan samaan koriin. Tavallaan pientenkin lahjoitussummien avaaminen johtaisi vaalisalaisuuden osittaiseen murtumiseen, koska harvoimpa sellaista henkilöä tuetaan, jota ei ollenkaan kannateta.
Eri yhteisöissä on omat yhdenmukaisuuspaineensa ja yksilöllä on rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa niiden yhteisöjen “konsensusmielipiteeseen”, joihin tämä kuuluu. Jos korostaa / joutuu korostamaan liikaa asioita joista on eri mieltä yhteisönsä “konsensusmielipiteen” kanssa, tämä menettää vaikutusvaltaansa verrattuna tilanteeseen, jossa yksilöllä on mahdollista tuoda eriävät mielipiteensä esille omien prioriteettiensä mukaisessa järjestyksessä yhteisen pohjan päälle rakentaen.
Sitä voi toisaalta miettiä johtaako tämä nykyinen poliittisten ja uskonnollisten kysymysten karttaminen eri yhteyksissä poliittiseen korrektiuteen ja alipolitisoitumiseen, kun joskus oltiin toisessa ääripäässä, että kaikki kysymykset olivat ylipolitisoituneita.
Jos minä lahjoittaisin nimetöntä rahaa Vanhasen tai Lehtomäen vaalikassaan, lähettäisin ehdokkaalleni selvyyden vuoksi tekstiviestin: “Hei xxxxx, lahjoitin sinulle yyyy,yy euroa. Seuraavan lahjoituksen varmistamiseksi sinun EI tarvitse edistää härskisti jättiläisteollisuuden etuja. Onnea kisaan!”
Jos taas olisin Vanhanen tai Lehtomäki, enkä saisi nimettömiltä tukijoiltani yhtään edellisen kaltaista viestiä, aavistaisin kyllä mitä minulta odotetaan. (Ja käytännössähän he tietävät sen vielä huomattavasti tarkemmin.)
Pääministerin täytyy jokatapauksessa olla henkilö, joka kykenee yhdistämään eri eturyhmien edut koko kansakuntaa palvelevalla tavalla. Ts. henkilö joka kykenee huomioimaan eri näkökulmat tasapuolisesti. Rivikansanedustaja voi, ja tämän kuuluukin, toimia kärkevämmin ja kapeakatseisemmin oman kannattajakuntansa näkemystä esiin tuoden.
Todella hämärää tässä vaalirahakeskustelussa on se, että kun hallituksessa on 3 puoluetta niin sen kolmannen puolueen vaalirahoituksesta ei keskustella.
Kuitenkin googlailemalla selviää, että Stiftelse för det tvåspråkiga Finland antoi vaalirahaa tuolle kolmannelle hallituspuolueelle 800 000 euroa. Siis paljon enemmän kuin huonekalukauppias ja halpahalliyrittäjä yhteensä.
Miksi tuo raha on nii–iin erilaista rahaa? Mistä ja keiltä se on kertynyt? Media ja oppositio ei kerro vaan vaikenee vaalirahaa saaneesta puolueesta puhumattakaan.
Eihän Suomessa pitäisi olla mitään pelättävää, vaikka kyseessä on mahtipuolueen vaalirahoitus. Puolue on aina hallituksessa vaalien lopputuloksesta riippumatta. Sillä tavoinhan se puolue eroaa kaikista muista puolueista.
Ekonomiska upplysningsfonden rahoitti yhtä presidentinvaaliehdokasta 30 000 eurolla. Tuo Stiftelse för det tvåspråkiga Finland antoi 50 000 euroa. Vinkki: Säätiörekisteri.
Tuon säätiön hallituksessa on todellisia vaikuttajia. Björn Wahlroos Sampo Oyj, Christoffer Taxell EK, Stig Stendahl Fiskars Oyj, Stig Gustavson Konecranesin hallituksen pj. Stendahl on myös Konecrancesin hallituksessa.
Noilla oligarkeilla on ihan oikeasti vaikutusvaltaa toisin kuin Sukarilla ja Kakkosella. Toisekseen Kehittyvien maakuntien Suomi on ollut olemassa vasta lyhuen aikaa. Sen sijaan Stiftelse för det tvåspråkiga Finland n. 6 vuotta.
Onko kielimuuri estämässä todellisten taustavaikuttajien hääräilyjen tutkailu?
Vihreätkin johdattaa ihmisiä pikkutekijöiden perään jotta isot tekijät saavat olla tuulensuojassa?
Oskari Huusko kirjoitti:
“Ainakin Vanhanen(ja Vanhasen vaalipäällikkö) sekä Lehtomäki ovat julkisuudessa kertoneet, että eivät tiedä, mistä heidän vaalirahoituksensa on tullut.”
Ihan samaa sanoi Stefan Wallin keväällä 2007 puoleelleen tulleesta 800 000 euron vaaliavustuksesta. Mikä ero siinä on
paitsi että summa on paljon suurempi kuin huonekalukauppiaan ja halpahalliyrittäjän antamat vaaliavustukset?
Raha siis on erilaista rahaa jos se tulee toimitusjohtajilta eikä yrittäjiltä. Tuon 800 000 euron takana on pörssiyritysten toimitusjohtajien hallinnoima säätiö. Paremmalle haisevaa rahaa näköjään johon ei sovi puuttua.
Tulee sellainen kuva, että kansa ml. Oskari Huusko keskustelee median asettamilla ehdoilla.
Suuria rahoja jaetaan ruotsinkielelle tehdyistä palveluksista sekä ennen vastapalveluksia että niiden jälkeen. Korruptoitumattomasta maastamme löytyy kyllä aina sopiva stiftelse julkista palkitsemista varten. Ei se hallituspaikkakaan taitaisi köyhälle porukalle irrota eduskuntavaalien tuloksesta riippumatta. Tässähän ei ole mitään väärää. Kyllähän hyvät teot saa Suomessa palkita rahalla.
jami ryyti kirjoitti:
“Raha siis on erilaista rahaa jos se tulee toimitusjohtajilta eikä yrittäjiltä. Tuon 800 000 euron takana on pörssiyritysten toimitusjohtajien hallinnoima säätiö. Paremmalle haisevaa rahaa näköjään johon ei sovi puuttua.
Tulee sellainen kuva, että kansa ml. Oskari Huusko keskustelee median asettamilla ehdoilla.”
Ihan totta, minä keskustelen median asettamilla ehdoilla ainakin siinä mielessä, että en ole käynyt kaikkien puolueiden vaaliroituksia läpi. Ei ollut tarkoitus mietenkään erityisesti leimata puolueita tai jättää tarkoituksella jotain puoluetta mainitsematta. Mainitsin vain ne, joiden muistan varmuudella sanoneen, etteivät tiedä, mistä vaalirahoitus tulee. Yritin tuoda tään esille sanomalla “ainakin Vanhanen…”
Ei tuo RKP:n avustus ole sen kummenpi kuin muutkaan avustukset. Jos sen antaja on tiedossa, on se nähtävissä sitoumuksena. Toisaalta ainakin ruotsinkielen asemaan liittyvissä kysymyksissä RKP:n linja on hyvin tiukka ja selkeä, eli ei ole yllätys, että tästä asiasta kiinnostuneet tahot RKP:tä. Toisin sanoen RKP:n kielipoliittiset sitoumukset lienevät äänestäjille selvillä.
Edelleen, jos RKP:läiset ovat saaneet tukea säätiöiltä, yms, joiden tausta, vaikuttajat eivät ole edes ehdokkaiden tiedossa on kysymys, yhtä pahasta ongelmasta kuin edellä viestissäni painotin.
jami ryyti kirjoitti:
“… Tuon säätiön hallituksessa on todellisia vaikuttajia. Björn Wahlroos Sampo Oyj, Christoffer Taxell EK, Stig Stendahl Fiskars Oyj, Stig Gustavson Konecranesin hallituksen pj. Stendahl on myös Konecrancesin hallituksessa.”
Totta puhut. Nämä herrat eivät ole “puolivallattomia poikamiehiä”, vaan raskaan sarjan vaikuttajia. Elinkeinoelämän valta ja intressit tuntuvat korostuvan yhteiskunnallisessa päätöksen teossa. Esimerkikisi EVA on sellainen pumppu, jolla paljon arvovaltaa. Valitettavasti elinkeinoelämän näkökulmat ovat monesti vähän yksi silmäisiä ja lyhyt katseisia.
Näillä tahoilla on myös rahaa, joilla tukea ehdokkaita. Itse asiassa on vähän yllättävää, että tukea on tullut näinkin vähän kuin on tullut ja niinkin pieniltä tahoilta kuin nyt.
Ainoa tapa taata se, että poliittisien päättäjien kautta ei ajeta liike-elämän etuja on muuten poistaa poliitikoilta valta liike-elämän toimintaympäristöön. Niin kauan kuin poliitikot käyttävät kansalaisten rahaa esim. yritysten tuotekehitykseen, infraan ihan mihin tahansa tai säätelevät yritysten toimintaa yritysten kannattaa lobata poliittisia päättäjiä.
Eduskunta voi yrittää laeilla suitsia tätä, mutta onnistuminen ei ole todennäköistä. Ensinnäkin järjestely, jossa yritykset voivat rahoittaa poliitikkoja on edullinen niin rahoittajille kuin rahoituksen vastaanottajillekkin. Toisekseen koska molemmilla puolilla on kannustin löytää laeista ja säännöksistä porsaanreikiä, näitä etsitään koko ajan, mutta lainsäätäjät pystyvät ainoastaan reagoimaan jo hyväksikäytettyihin reikiin.
Pekka Sauri Says: Eikö oikea vastaus ole “juu, niin annoin”?
Kyllä se varmaankin on se “oikea” vastaus, sitä en kiellä. Mutta pitääkö tämä oikeamielisyys pakkosyöttää kaikille, myös meille jotka haluamme elää rauhassa ilman julkisuutta. Poliitikoilla on se kiro että jos kerrot elemästäsi julkisesti, niin olet sen jälkeen “vapaata riistaa”. En haluaisi yhden “vaalisatkun” vuoksi joutua samaan, jätän sen mieluummin antamatta. Tosin punaiselle ristille se menee muutenkin parempaan tarkoitukseen…