Äskeisessä viestiketjussa tietosuojasta huolestuneita tuntui syvästi loukanneen, kun sanoin, että heidän aikaansaamansa lainsäädäntö johtaa ihmishenkien menetyksiin. Kun asia on minulle notorinen tosiasia, en tullut ajatelleeksikaan, että juuri se voisi tässä asiassa jotain loukata.
Kyse tilastollisesta kuolemasta on mielenkiintoinen. Sitä ei jotenkin ajatella kuolemaksi lainkaan. Ajatellaanpa, että eduskunta äänestäisi ehdotuksesta, että Suomessa säädettäisiin kaksikaistaisille teille kaikille 80 kilometrin nopeusrajoitus ja että tämän laskettaisiin säästävän 50 ihmishenkeä vuodessa. Jos esitys kaatuisi, emme syyttäisi voittanutta osapuolta 50 ihmisen murhasta, emme edes kuoleman tuottamuksesta.
Entä, jos voitaisiin ennalta tietää, ketkä nimeltä mainitut 50 henkeä uhrataan autoilijan vapauden puolesta, Ilta-Sanomat haastattelisivat heitä, näyttäisivät hellyyttäviä kuvia pikku Liisasta nalle sylissään? Luulen, että eduskunnan enemmistöä päättämään heidän surmaamisestaan ei löytyisi. Jopa Autoliitossa puhuttaisin häpeillen korkeampien nopeuksien puolesta. Tilastollinen ennalta määräämättömien ihmisten tappaminen on paljon kepeämpi juttu kuin se, että kuolemaan tuomituilla on kasvot.
Sama pätee terveydenhuollossa. Ennaltaehkäisevässä hoidossa noudatetaan kannattavuusperiaatetta. Syöpäseulonta on kannattava, jos sillä saadaan aikaan yksi terve elinvuosi alle 60 000 euron kustannuksilla. Jos leikkauspöydällä on potilas, jonka henki voidaan pelastaa suurin kustannuksin, ei mitään kustannuskattoa tunneta.
Minun mielestäni ajatuksesi tietoturvan tasosta terveydenhoidossa ovat aivan oikeita. Ihmettelen hieman joidenkin hysteerisiä reaktioita asiaan. Jos ihminen on psyykkisesti tai fyysisti hyvin sairas, joskus lievemmätkin oireet riittävät, niin se näkyy selvästi jo päälle päin. Jos tietoturva on kaikki kaikessa niin eikö nämä ihmiset joiden sairaudet näkyvät päällepäin, ja usein jopa haisevat, ole huonommassa asemassa kuin ne joiden vaivat eivät näy niin selvästi?
Eikö yhdenvertaisuuden nimissä kaikkien pitäisi näyttää hieman sairailta hulluilta jolloin erottumista ja tietoturvan vaarantumista ei tapahtuisi? Vai olisko kenties aistien heikentäminen ratkaisu tähän tietoturvaongelmaan? Entäpä kaikkien pukeminen löyhkäävään kaapuun?
Tietotekniikka mahdollistaisi merkittävät kustannussäästöt terveydenhoidossa ja minäkään en ymmärrä miksei sitä voida lisätä. Miksi pitää täyttää samat tiedot joka lomakkeeseen jota sitten siirrellään jossain jonnekin aikana jolloin tekniikka mahdollistaisi tähänkin tuhlatun ajan käyttämisen hoitotyöhön? Miksei hoitava lääkäri saa nähdä heti ja helposti hoitohistoriaa jne.. Tulee vaan mieleen että hörhöt kiertävät lääkäriltä toiselle reseptejä vonkaamassa, näitäkö nyt sitten pitää suojella? Vai niitä reseptejä tehtailevia yksityislääkäreitä joiden rahakas biznes tämäkin on.. eikä haitanne ne Uppsalan hieman kevyemmät paperitkaan niin tässä työssä..
Kirjoitat “Jos leikkauspöydällä on potilas, jonka henki voidaan pelastaa suurin kustannuksin, ei mitään kustannuskattoa tunneta.” Se ei ole arkipäivän realismia enää
Unohdit täsmentää onko tämä ihminen jo siinä asemassa että hänen katsotaan enää olevan oikeutetun vain “hyvään perushoitoon” vai sattuisiko hän kuulumaan oikeutetuksi “tehostettun hoitoon”?
Entisenä terveysministerinä ja ex-kansanedustajana kuulut varmasti loppuelämäsi sellaiseen etuoikeutettuun ihmisryhmään jolle tuo tehostettu hoito on päivänselvää.
Kirjoitat myös “Ennaltaehkäisevässä hoidossa noudatetaan kannattavuusperiaatetta”. Tuo kannattavuusperiaate ei koske vain ennaltaehkäisevää hoitoa vaan nykyään kaikkia hoitolinjauksia. Kyllä sairaudenhoitohenkilökunnasta on onnistuttu jo koulimaan aika “kustannustietoisia”.
Mutta on ymmärrettävää että asiat näyttävät kovin erilaisilta entisen terveysministerin horisontista kuin näitä palveluja käyttävän tavallisen kansalaisen sammakkoperspektiivistä.
Juuri tuosta em kustannustietoisuudesta johtuen on selvästi havaittavissa että julkisissa sairaaloissa saatavan hoidon tasoon vaikuttavat monet muutkin kuin lääketieteelliset asiat. Se joka osaa itse tai jonka omaiset osaavat vaatia saavat parempaa hoitoa.
Tuo terveys- tai hoitotietojen tietosuoja lienee sittenkin yksi pienimpia terveydenhuollon ongelmia tänä päivänä.
On ihan ymmärrettävää että kuten poliisit haluaisivat koko ajan laajentaa kaikenlaisia tietojensaanti- ja urkintaoikeuksiaan rikostorjunnan argumentein niin aivan samoin terveydenhuoltojärjestelmä haluaisi laajentaa omia tiedonsaantioikeuksiaan argumentoiden ihmishenkien pelastamisella.
Ja jokainen joka vastustaa leimataan hyvien parannusten estäjäksi.
Kyllä lompakossa kannettavat tiedot tai samat tiedot sisältävä ranneke voivat olla joidenkin mielestä “hankalia” mutta ne ovat ongelman K.I.S.S. ratkaisu JO NYT eivätkä edes johda mihinkään monimutkaisiin populistisiin tietosuojapohdintoihin.
On totta, että terveydenhuollossamme on suuri tasa-arvongelma, teollisuusmaiden suurimpia. Lukekaa ensiviikon Kuvalehteä!
Tietosuojassa on kyse myös sellaisista asioista, voiko kahden organisaation välillä vaihtaa röntgenkuvia. Ei mahdu lompakkoon eikä rannekkeeseen. Minä en myöskään mene uimaan lompakko taskussa.
Muutenkin tätä logiikkaa on työlästä seurata. Ensin ne tiedot ovat niin arkaluonteisia, että haluan estää ambulanssilääkäriä lukemasta niitä päätteeltään, sitten minun pitäisi kuitenkin panna ne lompakkooni saman ambulanssilääkärin ja myös satunnaisen lompakkovarkaan luettavaksi.
Enkä edelleenkään ymmärrä, että jos joku haluaa kieltää terveystietojensa vaihdon eri terveydenhuollon yksiköiden välillä, ne pitää kieltää minunkin osaltani. Eikö se riitä, mitä terveyssektori esitti, että se joka haluaa kieltää, saa kieltää, eikä muiden hyvää hoitoa estettäisi sen takia.
En muista, mihin muotoon laki lopulta eduskunnassa päätyi, mutta se ainakin annettiin muodossa, jossa pohjoisen laskettelukeskuksessa jalkansa katkaisseen pitää paikallisessa terveyskeskuksessa älytä antaa lupa röntgenkuvansa siirtoon. Jos ei tätä lupaa antanut, ei sitä voinut enää kotipaikkakunnallaan antaa, joten kuva on otettava uudestaan. Tällaiset määräykset loukkaavat minun oikeuttani hyvään hoitoon. En ymmärrä, miksi minun pitää kärsiä siitä, että joku pelkää röntgenkuvaa käytettävän väärin, jos se siirretään terveydenhuollon yksiköstä toiseen.
Jos joku on huolestunut tietoturvasta, miettiköön, mihin voi käyttää yksityiskohtaista tietoa KAIKISTA ostoksistasi, joissa olet vilauttanut jotain kanta-asiakaskorttia. Vihje ukkomiehille: jos ostatte kondomipakkauksen parasta tyttöystäväänne ajatellen, älkää näyttäkö sitä kanta-asiakaskorttia. Ties mitä vaimolle vielä kerrotaan!
Naisilla on mammografia eli rintasyövänseulonta. Miehille suunniteltiin hieman vastaavaa eli eturauhassyöpäseulontaa PSA. Ei onnistunut.
PSA:n saa terveyskeskuksessa ilmaiseksi, jos älyää pyytää. Lääkärit perustelevat PSA:n “pakollisuuden” estämistä sillä, että kustannukset siitä ovat tuottoa pienemmät. Siis että syöpätapauksia on niin vähän, että koko miesjoukkoa ei kannata syynätä.
Onko jollakin parempaa tietoa. Vanhaa miestä aihe kiinnostaa. Viisi vuotta sitten olin PSA syynissä kun älysin kysyä.
Tietoni ovat vanhat ja voivat olla jo vanhentuneita.
Vuosikymmenen alussa PSA-testiä ei haluttu kaikille, koska sitä pidettiin epäeettisenä. Melkein kaikilla vanhoina kuolleilla miehillä on prostatasyöpä, josta ei ole heille mitään haittaa, koska ehtivät kuolla johonkin muuhun sitä ennen. Hoidosta sen sijaan olisi huomattavaa haittaa ja syövän pelosta. Prostatan seulonta olisi silloin ollut vähän sama kuin naisista olisi tutkittu, onko heillä rinnat ja jos on, leikataan ne varmuuden vuoksi pois.
Varmaankin joskus (kenties jo nyt) kehitetään paremmat testit, jotka osaavat tunnistaa vaaralliset syöpätyypit, jotka tarvitsevatkin hoitoa ja ovat hoidettavissa.
Toi röntgenkuvajuttu on muuten hauska. Itse olen joutunut erinäisten urheiluvammojen takia tänä vuonna useamman kertaa röntgeniin ja jopa kerran magneettikuviin. Nykyään ne antaa kuvat rompulla mukaan, joten kuvat siirtyvät suht vaivattomasti paikasta toiseen potilaan povitaskussa (eli kehitystä on tapahtunut jonkin verran).
Tämä voisi olla kätevämpääkin, eikä niitä kyllä tapaturmissa ole apua kun ei ole romppua mukana.
“Tilastollisten kuolemien” hahmottamisen vaikeus tulee esille mediassa harvasen päivä.
Sunnuntai hesariin pitäisi lisätä sellainnen “viikon aikana kuolleet ja kuolman syyt”- tilasto. Siitä voisi sitten todeta, että tälläkin viikolla sydänsairauksiin kuoli kymmenkertainen määrä ihmisiä kuin liikenteessä tai, että tänäkin kesänä hirvet “tappoivat” enemmän ihmisiä kuin sudet…
Se auttaisi laittamaan asioita oikeisiin mittasuhteisiin.
Näin “tietosuojaihmisenä” esitänpäs piruuttani, että mitä jos tehtäisiin järjestelmä jossa joka suomalaisen kelakortin numerolla saisi kaivettua sairaushistorian, mutta se vaatisi joko 1) lääkärin oikeudet 2) potilaan henkkohtaisen salasanan. Koko hoito saataisiin säilöttyä yhteen pisteeseen, tärkeissä tapauksissa tiedot saataisiin kaivettua esiin ja vähemmän tärkeissä potilas voi itse valita luovuttaako tiedot. Salasanaa voisi vaikka säilyttää lompakossa, rannekkeessa tai tatuoinnissa koska ei siihen tavallinen tallaaja kuitenkaan pääse käsiksi. Kustannuksiltaan järjestelmä olisi suunnilleen nykyisenkaltainen, isoin yksittäinen kustannustekijä on ihmisen salasanan postittaminen.
Joillekin meistä nuo terveystiedot ovat yksityisasioita jotka eivät kuulu lääkäriä lukuunottamatta kenellekään. Tarvitseeko sen angiinaa syynäävän hoitsun tai jalanmurtumaa kipsaavan harjoittelijan tietää erektiohäiriöstäsi tai virtsanpidätysvaikeuksistasi?
Noin avointa järjestelmää kuin jrn esittää, ei terveydenhuolto itsekään ole halunnut. Tästä on nyt aikaa, kun tuon lainsäädännön kanssa ponnistelin, mutta silloin esitettiin, että potilas voisi itse antaa luvan jokaisen lääkärin katsoa kaikkia tietojaan, mutta voisi sen joidenkin tierojen osalta myös estää ja rajata sitä joukkoa, joka pääsee esimerkiksi hänen alkoholismistaan perille. Ajateltiin, että koska suurimassa osassa terveystietoja ei ole kerrassaan mitään salattavaa, potilas voisi antaa yleisvaltuutuksen kaikkiin tietoihinsa ja perua tämän sitten yksilöityjen tietojen osalta.
Tietosuojasta huolestuneet halusivat kuitenkin estää sen, että kukaan voisi antaa kaikki tietonsa kaikkien lääkärien käyttöön, vaan jokaisesta tiedosta piti tehdä erikseen vapautuspäätös, mikä tuottaa tavattomasti paperi(!)työtä tietoyhteiskuntaaikana.
Visaisempi ongelma on, onko potilaalla aina pääsy omiin tietoihinsa. Lääkäreiden mukaan potiaalle voi olla suurta haittaa esimerkiksi tiedosta, että hänen sähköallergiaansa hoidetaan menestyksellisesti lumelääkkeellä.
Kirjoitat “Visaisempi ongelma on, onko potilaalla aina pääsy omiin tietoihinsa. Lääkäreiden mukaan potiaalle voi olla suurta haittaa esimerkiksi tiedosta, että hänen sähköallergiaansa hoidetaan menestyksellisesti lumelääkkeellä.”
Onpa epäeettistä lääkäreiltä. Tuossa minusta huomaa ettei lääkärien vaatimuksiin saisi ihan kritiikittä suhtautua. Tuossakin perustelu on olevinaan “hoidollinen”. Mihin se raja vedettäisiin minkä lääkäri saisi potilaaltaan pimittää?
Eikä se sähköallergia kai edes ole lääketieteellisestikään ihan selvä luulosairaus. Taitaa olla aika kiistelty asia.
http://www.tct.hut.fi/opetus/s38118/s99/htyo/25/index.shtml
Millä oikeudella oikeustoimikelpoista kansalaista noin holhotaan? Tai sitten tuollaisessa tapauksessa pitäisi mielestäni ihmiselle jo määrätä edunvalvoja, jolla olisi noihin tietoihin 100% oikeus.
Ja mitäpä jos lääkäri on erehtynyt ja potilas haluaisi saada ns second opinionin?
Ei pidä kivittää viestintuojaa. Tuo ei ollut minunmielipiteeni vaan raportoin, millaista keskustelua asiasta on käyty. En todella tiedä, miten tuo kysymys ratkaistiin. Varmaankin se ratkaisiin niin, että potilaalla on pääsy omiin tietoihinsa. Lääkärit tämän tietäen harkitsevat, mitä potilastietoihin laittavat. Eivät tietenkään kirjoita, että lumehoito toimii hyvin.
Vaikka sähköallergia ei olisi aina luulosairaus, on se sitä ymmärtääkseni silloin, kun se plasebolla korjautuu.
Olen minäkin joutunut samaan epärehellisyyteen turvautumaan. Eräs kansalaisen maaseutukaupungista soitti ja valitti, kuinka helveltillistä hänen elämänsä on radioaaltojen takia. Hänellä ei tonillaan ole kuin kahvipöydän ympärys, jonne ne eivät ulotu. Meinasin ihmetellä, mikä sitä kahvipöytää niiltä aalloilta suojaa, mutta tajusin juuri ennen kuin avasin suuni, että sitten hän ei voisi oleskella sielläkään.
Helsingin Sanomissa oli tänään Torsti tietää ‑palstalla mielenkiintoista kommenttia potilasasiakirjojen tietosuojasta.
Terveyskeskuksessa työskennellyt kirjoittaa: Lääkäri pääsee ihmisen tiedostoihin jopa ilman sotua, vaikka ei hoitaisi kyseistä potilasta. Käytännössä kukaan ei jää kiinni tällaisesta rikoksesta. Itsekään en saanut tietoa sitä pyytäessäni, kuka on käynyt tiedostoissani. Sähköinen järjestelmä on turvattomampi kuin paperinen vastaava. Sihteerit eivät kysele lääkäriltä minne ja miksi tietoja tarvitaan. Käytäntö ja teoria ovat kaksi eri asiaa. Lääkärit ja muu hoitohenilökunta ovat uteliaita ja usein säälimättömiä ihmisiä siinä missä muutkin.
(Em. siteeraus ei ole ihan suora)
Toinen kirjoittaja valittaa, että joku toinen henkilö oli käynyt muuttamassa hänen miehensä lähiomaiseksi tietojärjestelmiin itsensä kirjoittajan (vaimo) sijalle vain kansliakäynnillä. “Vai että potilasjärjestelmä sisältää varmentimia ja käyttöoikeuksia. Kattia kanssa!”, hän toteaa.
Ajatelkaa, mitä vahinkoa saisi aikaan ihmiselle merkitsemällä tämä asiakirjoihin kuolleeksi. Mielenvikaisia kiusaajia on hoitohenkilökunnassa taatusti siinä missä muuallakin.
Ottamatta itse kantaa sähköallergian olemassaoloon niin totean kuitenkin, että kyseessä on virallisen koululääketieteen mukaan tyypillinen hypokondria.
GranpaIgorin linkittämä sivusto on TKK:n opiskelijoiden harjoitustyö, jossa tarkoitus on ollut opetella sivustojen tekoa. Sisältö on siinä selvästi yhdentekevä ja tekijöillä on tuskin mitään kompetenssia arvioida luotettavasti lähteitään.
Jos arkaluontoiset, mutta hoitavalle lääkärille tärkeät tiedot tulee säilyttää rannekkeessa(voi vaatia aika ison rannekkeen), lompakossa tai tatuointina, miten taataan, etteivät nämä arkaluontoiset tiedot päädy ulkopuolisen lompakkovarkaan tai uimahallivieraan tietoon? En ymmärrä.
Toistaiseksi ei ole löytynyt ihmistä, joka reagoisi valvotussa koetilanteessa mitenkään sähköön.
Kaikkien sähköallergikkojen “reaktiot” ovat täysin riippumattomia sähkökentän olemassa olosta.
Periaatteessa on tietysti mahdollista, että sellainen henkilö joskus vielä löytyy, mutta toistaiseksi kaikki testatut ovat olleet luulosairaita.
Mutta takaisin asiaan.
Voisi todellakin olla hyvä idea tatuoida sairaskertomus jokaiselle nahkaan. Veneeriset taudit otsaan ja alkoholismi poskiin. Ei olisi pelkoa, että joku vie tiedon luvattomasti mennessään.
Myös siru nahan alle olisi hyvä ajatus. Saataisi hyvät markkinat baareihin ja muihin kosteisiin olosuhteisiin soveltuville lukulaitteille.
Tieto tippurista voisi olla tietysti myös rannekkeessa, kunhan se vain olisi riittävä isolla ja selvällä fontilla.
En oikein ymmärrä joidenkin kommentteja siitä, että paperinen dokumentti olisi jollain tavalla tietosuojalle parempi kuin sähköisessä muodossa oleva.
Verkossa liikkuu hirveä määrä rahaa joka päivä digitaalisessa muodossa ja tähän luotetaan, mutta sitten kun tulee kysymys äänestämisestä, sairaustietokannasta tai muista niin nostetaan kädet pystyyn.
Sekä paperinen, että sähköinen dokumentti voidaan arkistoida huonosti tai hyvin. Kyse on puhtaasti tekninen asia ja en ymmärrä miksi asiaan liittyy näin suuret tunteet puolesta ja vastaan. Yksinkertaisesti kannattaa vaan listata molempien arkistointitapojen plussat ja miinukset ja tehdä niiden pohjalta vertailu. Sitten vain valittaisiin voittajapuoli ja ruvetaan kehittämään sitä, että päästään sen miinuksista eroon.
Yksi tuttava kertoi vieneensä ystäväänsä taas kerran tarkastuksiin aivoverenvuodon jälkeen. Vuodosta on nyt jo monta vuotta, mutta kaveri on aika kehnossa kunnossa. Asuu kotona, mutta ei kykene kunnollisesti huolehtimaan itsestään.
Tuolla lääkärikäynnillä oli ollut puhetta siitä, että potilas on ajoittain ollut öitä pois kotoaan. Tuttava osasi kertoa milloin näin on tapahtunut (asuu viereisessä asunnossa ja pitää vähän silmällä). Lääkäri katsoi koneeltaan ja kertoi kummankin nimetyn yön osalta potilaan olleen putkassa. Ja tämän kertoi tutulleni, joka ei ole sukua. On toki entinen vaimo, mutta nykyään viralliselta statukseltaan naapuri. Tuttuni ja lääkäri eivät ole tavanneet kuin pari kertaa.
Minusta aika kummallinen tarina, mutta uskon sittenkin tuttuani.
Kuuluuko lääkärin nähdä putkareissujen historia? Kuuluuko hänen kertoilla niistä potilaan naapurille.
Äänestämisen kohdalla älähdän.
Äänestämisessä ei ole kyse tietosuojasta vaan äänioikeudesta. Haluammeko todella antaa (karrikoiden) vaimonhakkaajille kaksi ääntä yhden sijaan? Tätähän verkossa äänestäminen tarkoittaa!
Putkassaolo näkyy sairaskertomuksessa, jos, kuten luulen, poliisi on halunnut tiedetysti sairaan ihmisen terveydentilan varmistettavan putkankestäväksi.
Tiedemies:
“Haluammeko todella antaa (karrikoiden) vaimonhakkaajille kaksi ääntä yhden sijaan? Tätähän verkossa äänestäminen tarkoittaa!”
Sinivihreä:
Stereotyyppinen kuvani puolisoaan hakkaavasta henkilöstä, ei kyllä ole noin yhteiskunta-aktiivinen. Jos jatketaan ajatusleikkiä, voi toisaalta olla niinkin, että hakatun henkilön ainoa tapa päästä äänestämään, olisi nimenomaan verkon kautta. Kommentistani huolimatta, ymmärrän ja hyväksyn kyllä näkemyksesi.
“En oikein ymmärrä joidenkin kommentteja siitä, että paperinen dokumentti olisi jollain tavalla tietosuojalle parempi kuin sähköisessä muodossa oleva.°”
Sähköisessä muodossa olevaa dokumenttia voidaan käsitellä koneellisesti. Tietokoneen avulla on mahdollista murtautua järjestelmiin ja kerätä automaattisesti suuri määrä tietoa ihmisistä ilman että käy edes paikanpäällä. Lisäksi on mahdollista yhdistää nopeasti eri rekistereitä, ja kaivaa tietoja, joita ei yhdessä rekisterissä ole.
Tätä ongelmaa ei ole paperirekistereissä. Edelleenkin tietoihin on tosin mahdollista päästä käsiksi, mutta tämä vaatii huomattavasti enemmän aikaa ja vaivaa, eikä aina ole edes mahdollista (etsippä kaikki henkilöt jotka sairastavat eturauhassyöpää ilman tietokonetta)
Teoriassa on mahdollista tehdä tietojärjestelmästä turvallinen, mutta käytännössä en sellaista toteutusta nähnyt. Jos järjestelmää voidaan käyttää väärin, sitä tullaan käyttämään väärin.
Osmo on tietenkin faktisesti oikeassa siinä, että tietosuojan vuoksi kuolee ihmisiä, mutta se on hinta yksityisyyden suojasta. Tämä on poliittinen päätös ja olen itse valmis elinajanodotteeni pienenemiseen muutamalla minuutilla sen vuoksi. Toki ymmärrän myös vastakkaisia näkemyksiä.
Ehkäpä tässäkin oikea tapa on siellä välimaastossa (tingitään turvallisuudesta ja yksityisyydensuojasta vähän, jotta saadaan parempi lopputulos)
Kari
Kari
Kari says: “Ehkäpä tässäkin oikea tapa on siellä välimaastossa”.
Näinhän sen on pakko olla koska tätä Osmon ajatusta voi jatkaa loputtomiin: “Ajatellaanpa, että eduskunta äänestäisi ehdotuksesta, että Suomessa säädettäisiin kaksikaistaisille teille kaikille 80 kilometrin nopeusrajoitus ja että tämän laskettaisiin säästävän 50 ihmishenkeä vuodessa.”
Lasketaan 70 km/h ja taas kuolee vähemmän ja sitten 60, 50, 40… Kielletään sitten kaikki mihin voi kuolla, ammutaan vaikka ne kaikki karhut kun niiden vuoksi on joku 1800 luvulla delannut.
Eikä niihin järjestelmiin tarvi edes murtautua, bugi-ilmon selvittääkseen HelpDeskin on pakko päästä toistamaan virhe tuotantoympäristössä jos vika ei satu muualla toistumaan. Mitkään logit ei auta jos luet tietokantaa suoraan etkä logia kirjoittavan käyttöliittymän kautta. Tai dumppaa vaikka koko kanta ja vie tikulla kotiin “jatkojalostettavaksi”.
Taidan mennä katsomaan Jäniksen Vuoden…