Liikennekuolema on arkinen asia

Jär­kyt­tä­väs­tä bus­si­tur­mas­ta Espan­jas­sa, kuol­leen tytön vii­mei­sis­tä sanois­ta ja kuol­lei­den kave­rus­ten vii­mei­ses­tä illal­li­ses­ta olem­me saa­neet lukea yllin kyl­lin.  Val­tio­ta on vaa­dit­tu tuke­maan uhrien ja louk­kaan­tu­nei­den koti­kun­tia onnet­to­muu­den jäl­ki­hoi­dos­sa. Tähän minul­la ei ole mitään sanot­ta­vaa. Tapa­tur­mai­nen kuo­le­ma on aina jär­kyt­tä­vä asia.

Mut­ta, mutta:

Yhdek­sän kuol­lut­ta on tie­lii­ken­teel­tä tavan­omai­nen vii­kon sato. Tähän me olem­me vain niin tot­tu­neet, että emme lok­sau­ta kor­vaam­me emme­kä vaa­di val­tiol­ta tuki­toi­mia uhrien koti­kun­nil­le. Maan­tie­kuo­le­mis­ta aina­kin puo­let oli­si estet­tä­vis­sä pie­nin uhrauk­sin, mut­ta nii­hin me emme ole valmiita.

9 vastausta artikkeliin “Liikennekuolema on arkinen asia”

  1. Mikä sat­tu­ma!

    Tis­mal­leen samaa juu­ri ajat­te­lin ennen­kuin ava­sin koneen ja näin aloi­tuk­se­si. Tosi­aan rei­lun vii­kon sal­do tääl­lä koti­maas­sa tämä yhdek­seän henkeä. 

    Lii­ken­ne­kuo­le­mat ovat hyväk­syt­ty osa­na elä­män­me­noa eikä lii­ken­ne­kuo­le­mien nol­la­ta­voit­tee­seen pääs­tä muu­toin kuin lopet­ta­mal­la lii­ken­ne. Jos­tain syys­tä täl­lai­nen ker­ta­ry­säys sit­ten pysäyt­tää kui­ten­kin ihmi­set, vaik­ka meil­lä­kin lii­ken­tees­sä kuoee noin 400 ihmis­tä vuo­des­sa, Espan­jas­sa yli 2700.

    Yksit­täi­nen ihmi­nen voi aina teh­dä valin­to­ja kui­ten­kin. Voi pyr­kiä vält­tä­mään tur­haa ajoa eten­kin pimeäl­lä tai jos sää­olo­suh­teet ovat huo­not. Sydän­tä aina kyl­mää, jos lap­set läh­te­vät epä­mää­räi­sis­sä kyy­deis­sä pidem­mäl­le. Lap­sil­la on pal­jon kisa­mat­ko­ja ja ne teh­dään usein hen­ki­lö­au­ton kyy­dis­sä, jos­kaan eipä se bus­si­kaan ole aina tur­val­li­nen kuten nähtiin. 

    Näis­sä surul­li­sis­sa tapauk­sis­sa kui­ten­kin aina vähän mie­ti­tyt­tää krii­sip­sy­ko­lo­gien näyt­tä­vä esiin­mars­si ja kai­ken­lai­nen lii­al­li­nen vouh­kaa­mi­nen. Ihmi­nen nyt tulee tien­sä pää­hän kuka enem­min kuka myö­hem­min ja asia vain ker­ta kaik­ki­aan pitää hyväk­syä. Kuo­le­mas­ta on vie­raan­nut­tu liikaa. 

    En kui­ten­kaan tar­koi­ta, ettei­kö lii­ken­neon­net­to­muuk­sien ehkäi­se­mi­sek­si pitäi­si teh­dä kaik­ki voitava.

  2. Nimel­tä mai­nit­se­mat­to­man tuo­reen minis­te­rin taan­noi­nen esiin­ty­mi­nen asian tii­moil­ta, huo­lel­la har­joi­te­tul­la värä­jä­väl­lä äänel­lä ja oikein ajoi­te­tul­la tehos­te­tauol­la, ker­toi mihin suun­taan poli­tiik­ka ja polii­ti­kot Suo­mes­sa kehittyvät.

  3. Itse olin lähin­nä ihmeis­sä­ni uuti­soin­nis­ta… koko sun­nun­tai­päi­vän ja illan, kaik­ki uuti­set: pelk­kää bus­si­tur­maa. Ei kai tämä nyt mikään tsu­na­mi ollut? 

    Eni­ten ihme­tyt­ti­vät toi­mit­ta­jat vah­taa­mas­sa tyh­jäl­lä ken­täl­lä tyh­jiä käy­tä­viä ja anta­mas­sa puo­len tun­nin välein raport­te­ja sii­tä, että jon­kun ajan kulut­tua las­keu­tuu kone, jos­sa on onnet­to­muu­des­sa ollei­ta. Tai lähet­tä­mäs­sä raport­te­ja sii­tä kuin­ka krii­sip­sy­ko­lo­git ovat läh­dös­sä koh­ti Espan­jaa… Muka­na myös YLE, ei pel­käs­tään kel­tai­nen lehdistö.

    Joku raja täl­le uuti­soin­nil­le­kin pitäi­si saa­da, eikö la-su tapah­tu­nut _mitään_ muuta? 

    Okei, iso ja kos­ket­ta­va uuti­nen tämä tie­tys­ti oli ja sun­nun­tai on var­maan keh­no uutis­päi­vä nor­maa­lis­ti, mut­ta sil­ti. Oli­si muka­va tie­tää, kuin­ka pal­jon air-timeä tou­hu sai sun­nun­tai­na val­ta­kun­nal­li­sil­la kana­vil­la ja ver­ra­ta sitä esim. edel­lä­mai­nit­tuun tsu­na­mi-uuti­soin­tiin tai Kon­gin­kan­kaan onnettomuuteen.

  4. Hei

    Vaka­vaan depres­sioon sai­ras­tu­nee­na ja sitä myö­tä lukui­siin kans­sa­po­ti­lai­siin tutus­tu­nee­na en voi mitään sil­le, että mie­leen nousee Mala­gan­kin osal­ta hie­man kat­ke­ria ajatuksia.

    Mis­sä on yhteis­kun­nan tar­joa­ma apu ja tuki sil­loin kun yksit­täi­nen ihmi­nen (jota media ei kiin­nos­ta) koh­taa omas­sa elä­mäs­sään krii­sin, jos­ta ei yksin sel­viä, eikä lähei­sil­tä löy­dy ammattiapua.

    Yksin saa tais­tel­la tais­tel­la sai­rau­ten­sa kans­sa, että pää­si­si edes tun­nik­si psy­ko­lo­gin luok­se vail­la kuu­kausien jono­tus­ta jne. puhu­mat­ta­kaan Kelas­ta, jol­le jokai­nen asia­kas on vihol­li­nen ja poten­ti­aa­li­nen huijari.

    Täs­tä vyyh­des­tä oli tuke­vaa asi­aa mm. uusim­mas­sa voimalassa:
    http://areena.yle.fi/toista?id=1213074

    Minul­la oli onnea, satuin saa­maan tukea tera­pi­aan, kos­ka osaan ilmais­ta itseä­ni ja jak­san vaa­tia. Suu­ri osa jää lää­ki­tyk­sen ja ker­ran vuo­des­sa psy­kiat­ril­la “hoi­don” varaan.

    Minus­ta Joke­loi­tu­mi­nen ja Mala­goi­tu­mi­nen ker­too sii­tä, ettei­vät ihmi­set osaa enää koh­da­ta omaa elä­mään­sä ja siir­tä­vät surun ja huo­len ulko­puo­lel­le tur­val­li­seen koh­tee­seen. Eikä monel­la­kaan työ­pai­kal­la ole mah­dol­li­suut­ta pysäh­tyä edes het­kek­si elä­mäs­sään, vaik­ka lepoon oli­si kuin­ka tar­vet­ta ja sitä­kin tus­kaa omas­ta itses­tä siir­re­tään ulko­puo­lel­le. Näen tämän sel­keäs­ti mones­ta työ­uu­pu­muk­sen rajal­la puur­ta­vas­ta ystä­väs­tä­ni, jot­ka kyl­lä itke­vät avoi­mes­ti Mala­goi­ta, mut­tei­vat itse­ään, kos­ka sii­hen ei ole varaa, jot­ta jak­sai­si vie­lä yhden kuu­kau­den työn­sä parissa.

  5. Autoil­la on koko his­to­rian­sa ajan ollut var­sin luon­te­va suh­de kuo­le­maan. Auton myto­lo­gi­set aspek­tit­kin ovat täyn­nä tha­na­tos­ta, vaa­raa, glo­ri­fioi­tua tuhon mah­dol­li­suut­ta, uhmai­käis­tä rak­kau­den­kai­puu­ta vai­pu­mas­sa nar­sis­min­sa suu­reen uneen. Auto on vapau­den sym­bo­li, mut­ta arjen tasol­la var­sin banaa­li: mitä vapaut­ta on kul­kea asfal­toi­tu­ja pin­to­ja tark­ko­jen sää­dös­ten mukaan tukeh­dut­ta­vas­sa liikennevirrassa? 

    Auton vapaus­mys­tiik­ka liit­tyy­kin sel­väs­ti myto­lo­gi­siin ulot­tu­vuuk­siin — tun­tee­seen vaa­ras­ta ja mah­dol­li­ses­ta (jopa toden­nä­köi­ses­tä) kuo­le­mas­ta, jot­ka on vapaas­ta tah­dos­ta otet­tu vas­taan, mut­ta jot­ka suit­si­taan ehdot­to­maan kuriin. Sik­si täs­tä hal­lin­nas­ta ollaan ylpei­tä: se on kuo­le­man val­jas­ta­mis­ta oman her­ruu­den ( — autot­han ovat ehdot­to­man mas­ku­lii­nis­ta kult­tuu­ria, sen saa tun­tea jokai­nen auto­vas­tai­nen mies Suo­mes­sa — ) alle, ja sik­si pel­kää­jän pai­kal­ta kom­men­toin­ti on suu­ri tabu.

    Tämä on kiel­tä­mät­tä kau­nis para­dok­si — kuo­le­ma voi­te­taan vain tart­tu­mal­la sii­hen. Täs­sä suh­tees­sa auto on kuin antii­kin hee­rok­sien terä­ase, jota kun­niak­kaas­ti, siis ennen kaik­kea roh­keas­ti, käyt­tä­mäl­lä san­ka­ri taka­si itsel­leen kuo­le­mat­to­muu­den. Nyt Home­rok­set vaan ovat vaih­tu­neet kel­tai­seen lehdistöön.

    Kun autois­ta rii­su­taan myto­lo­gia, jäl­jel­le jää lähin­nä kuo­le­man arki, tilas­tol­li­nen kuo­le­ma. Sik­si nämä yli­läik­ky­vää tun­ne­ko­ke­mis­ta liet­so­vat löö­pit ovat vai­vaan­nut­ta­via — ne pyr­ki­vät kie­to­maan yhdek­si tari­nak­si autoi­lun ehdot­to­man väis­tä­mät­tö­mät ihmi­suh­rit (…sinun­kin vuok­se­si anne­tut…) ja autoi­lun myto­lo­gian köm­pe­löim­mät ja banaa­leim­mat puolet.

    Näis­sä kuo­li­nuu­ti­sis­sa pitäi­sin suu­rim­pa­na tra­ge­dia­na sitä, ettei­vät kaik­ki autol­la tape­tut ole valin­neet tätä terä­sark­kua kohtalokseen.

  6. Niin­pä, rei­lu puo­li­tois­ta vuot­ta sit­ten vai­mo­ni ja 3 las­ta­ni jou­tui­vat pahaan kola­riin jon­ka seu­rauk­se­na kaik­ki pait­si vau­va jou­tui­vat sai­raa­laan, tytär oli 4 päi­vää tehol­la ja vai­mo ei voi­nut kan­taa rin­ta­ruo­kin­nal­la ole­vaa vau­vaam­me 2 kuu­kau­teen. Mei­tä ei aut­ta­nut val­tio, ei kun­ta, ei seu­ra­kun­ta, ei krii­sia­pu (tai­no: minul­le annet­tiin nume­ro jos­ta oli­sin voi­nut tie­dus­tel­la aikaa krii­sia­vus­ta)… Ainoas­taan ystä­vät ja suku­lai­set auttoivat. 

    On todel­la hie­noa ja kan­na­tet­ta­vaa että Mala­gan bus­si­tur­man uhre­ja autet­tiin ! On kui­ten­kin vää­rin että apua tar­jo­taan vain jos avun tar­joa­jal­le on tar­jol­la palk­kiok­si median jaka­maa kun­ni­aa ja mai­net­ta. En sano tätä piik­ki­nä ulko­mi­nis­te­ril­lem­me joka toi­mi mie­les­tä­ni mal­lik­kaas­ti, vaan ylei­se­nä kom­ment­ti­na sii­hen mihin suun­taan ns. hyvin­voin­tiyh­teis­kun­tam­me ja “tur­va­verk­kom­me” ovat menossa. 

    Kuvit­te­lin aina että krii­sin sat­tues­sa koh­dal­le­ni sai­sin apua, mut­ta karu koke­muk­se­ni oli ettei niin käy­nyt. Sel­vi­sin kos­ka minul­la oli sääs­tö­jä ja ystä­viä, mut­ta kaik­ki eivät ole yhtä onnekkaita…

  7. Aina­kin Hel­sin­gis­sä krii­sia­pua tar­jo­taan omai­sil­le auto­maat­ti­ses­ti kai­kis­sa väki­val­tai­sis­sa ja tapa­tur­mai­sis­sa kuo­le­man­ta­pauk­sis­sa. Pyr­ki­mys on, että päi­vys­tä­vä krii­si­työn­te­ki­jä on jo polii­siin muka­na, kun asias­ta ilmoi­te­taan lähei­sil­le. Kaik­ki eivät tie­ten­kään halua tai kyke­ne heti otta­maan tukea vas­taan ja heil­le tar­jo­taan mah­dol­li­suus yhtey­den­ot­toon myöhemmin. 

    Kui­ten­kin paha louk­kaan­tu­mi­nen voi olla yhtä sho­kee­raa­vaa ja trau­maat­tis­ta kuten var­mas­ti tei­dän tapauk­ses­san­ne tyt­tä­ren olles­sa päi­vä­kausia tehol­la. Tämä on tie­tys­ti resurs­si­ky­sy­mys, että näis­sä­kin tilan­teis­sa oli­si mah­dol­li­suus saa­da vai­vat­to­mas­ti hen­kis­tä ja käy­tän­nön apua. 

    Kyse on myös aina sii­tä, kuin­ka kovaa osaa tai jak­saa vaa­tia. Tut­ta­va­per­hee­ni oli myös muu­ta­ma vuo­si sit­ten vas­taa­vas­sa tilan­tees­sa, ja he sai­vat kyl­lä kodin­hoi­toa­pua Hel­sin­gin kau­pun­gil­ta, kos­ka van­hem­mat oli­vat huo­nos­sa kun­nos­sa ja per­hees­sä oli kak­si alle kou­lui­käis­tä lasta. 

    Tun­tuu oudol­ta, ettei­kö seu­ra­kun­nas­ta sai­si kes­kus­te­lua­pua, sitä­hän var­ten papit ja dia­ko­nis­sat ovat suu­rel­ta osal­ta ole­mas­sa ? Seu­ra­kun­nis­sa on myös pal­jon vapaa­eh­tois­työn­te­ki­jöi­tä, jot­ka ovat val­miu­des­sa kotia­puun täl­lai­sis­sa tilanteissa.

  8. Hei

    TE:n kir­joit­ta­ma kuu­los­taa lii­an­kin tutul­ta. Minun havain­to­je­ni mukaan ns. hyvin­voin­tiyh­teis­kun­taa ja tur­va­verk­ko­ja ollaan aja­mas­sa alas aivan tie­toi­ses­ti samaan aikaan kun perin­tei­set yhtei­söt ja tur­va­ver­kot ovat hajoa­mas­sa. Rumaa jäl­keä­hän siit­tä syntyy.

    Kaik­kein tylym­mäl­tä kuu­los­ta­vat kom­men­tit, jot­ta ongel­mia ei voi olla, kos­ka meil­lä on Kela. Luo­ja sen­tään. Kela on viho­vii­mei­nen asiak­kaat vihol­li­sek­seen koke­ma yli­by­ro­kraat­ti­nen lai­tos, joka ei oikeas­ti ymmär­rä pykä­li­neen yhtään mitään akuu­tis­ta avun tar­pees­ta. Ne kyl­lä räk­nää­vät sel­lai­set luvut, että sun on tul­ta­va toi­meen täl­lä euro­mää­räl­lä ja sosi­aa­li­toi­mis­tot teke­vät samaa ja psy­ko­lo­gin aiko­ja saa jonot­taa hädäs­sä­kin kuu­kausia, joten onnek­si sitä kol­mat­ta sek­to­ria on olemassa.

  9. En halua olla tar­koi­tuk­sel­la tyly tai mol­la­ta kaik­kea, mut­ta minun ja tur­han monen ver­tais­tuen kaut­ta tutus­tu­ma­ni poti­laan koke­mus on jotain koko­naan muu­ta kuin kau­niit sanat jul­ki­lausu­mis­sa ja viran­omais­ten selvityksissä.

    Paik­ka­kun­tien välil­lä on myös suu­ria ero­ja ja __valitettavasti__ avus­ta jou­tuu useil­la paik­ka­kun­nil­la tais­te­le­maan ja kaik­kein sai­raim­mat jatai itseil­mai­sun suh­teen “hei­kom­mat” ihmi­set on help­po sivuut­taa, kos­ka hei­dän hätän­sä ei vält­tä­mät­tä edes tule avun­tar­joa­jien tie­toon. Kela taas on syr­jäy­ty­nei­den kan­nal­ta val­tio val­tios­sa, joka tekee pahim­mil­laan täy­sin sat­tu­man­va­rai­sia pää­tök­siä, joi­den perus­teis­ta edes kelan omat vir­kai­li­jat eivät aina ymmär­rä yhtään mitään ja eri vir­kai­li­joil­ta saa kuul­la sään­nön­mu­kai­ses­ti eri­lai­sia tul­kin­to­ja ja neu­vo­ja. Myös kun­ta­lai­sen ja kan­sa­lai­sen oikeuk­sis­ta tie­dot­ta­mi­nen on täy­sin sat­tu­man­va­rais­ta ja kiin­ni hyväs­tä tuu­ris­ta, mil­lai­nen vir­kai­li­ja tai ter­veys­kes­kus­lää­kä­ri sat­tuu kohdalle.

    Olen kuul­lut kans­sa­po­ti­lail­ta, että Joke­lan ja Mala­gan koh­dal­la akuut­tia­kin apua tar­vit­se­vil­ta vaki­nai­sil­ta poti­lail­ta on perut­tu aiko­ja, kos­ka psy­ko­lo­gi tms. on hoi­ta­nut yllä­ole­via poti­lai­ta. Yli­mää­räi­siä resurs­se­ja kun ei ole ja jol­le­kin annet­tu apu on pois­sa toi­sel­ta, kos­ka avun kysyn­tä ylit­tää avun tarjonnan.

    Jos tilan­ne on hyvä Hel­sin­gis­sä, niin hie­noa helsinkiläisille. 🙂
    Ehkä pää­kau­pun­gis­sa on vai­keam­pi pääs­tää mitään asi­aa rempalleen.

    Ystä­vä­ni tap­poi itsen­sä sän­kyy­ni Hesas­sa asues­sa­ni. Ainoat viran­omai­set jot­ka otti­vat minuun yhteyt­tä koko pro­ses­sin aika­na oli­vat polii­sit, jot­ka soi­tin itse pai­kal­le ja ruu­miin pois­kär­rää­jät, jot­ka eivät edes sel­vin­neet työs­tä ilman mun fyy­sis­tä apua. That’s it. Ei ouhet­ta­kaan mis­tään psy­ko­lo­gis­ta tms.

    Nykyi­sen sai­rau­den keh­key­tyes­sä oli­sin tar­vin­nut kii­reel­lis­tä apua, mut­ta odo­tin mui­den poti­lai­den lail­la kol­me kuu­kaut­ta ekaa psy­ko­lo­gin tapaa­mis­ta jono­jen vuok­si. Onnek­si mun nykyi­ses­sä koti­kau­pun­gis­sa toi­mii kol­man­nen sek­to­rin tar­joa­ma kriisiapupiste.

Vastaa käyttäjälle eko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.