Helsingissä esitetään, että Hitas-järjestelmä muutetaan väliaikaiseksi siten, että säännöstely purkautuu, kun talo täyttää 20 vuotta. Tämä merkitsee koko järjestelmän loppua niin sanotuilla arvokkailla tonteilla. Tästä tulee aivan liian edullinen keinottelukohde. Jos saan nyt ostaa 3000 euroa neliltä asunnon ja myydä sen 20 vuotta myöhemmin reaalisesti kaksinkertaisella hinnalla, tulee aivan liian houkuttelevaksi järjestely, jossa ostan asunnon kokonaan velaksi, otan 20 vuoden bulkkilainan, pidän asunnon 20 vuotta vuokrattuna sääntelemättömällä vuokralla, myyn asunnon pois tuplahinnalla, maksan lainan pois kerralla ja panen erotuksen (ja vuokratulot siltä osin kuin ne ylittävät koron ja yhtiövastikkeen) taskuuni. Jos säännöt ovat nämä, ei ole mitään järkeä luovuttaa kaupungin tontteja tällaiseen keinotteluun.
Toki tuota mallia voisi kehittää, sillä ei tämä Hitas nytkään mitenkään ongelmaton ole. Silloin 20 vuoden kuluttua tontin vuokran pitäisi nousta tasolle, joka vie tuon keinotteluvoiton kokonaan pois niin, että asunnon hinta myös vapailla markkinoilla vastaisi (reaalisesti) alkuperäistä hintaa, siis noin 3000 euroa neliöltä. Mitä tällä tarkoitan.
Jos tuolla alueella sääntelemätön asunnon hinta omalla tontilla on 6000 euroa neliöltä ja oletamme reaalikorkokannaksi 2,5 prosenttia, vuosivuokran pitäisi olla 1/40 osa tuosta hintaerosta.
Siis tontinvuokra olisi
(6000 €-3000€)/40 = 75 €/vuosi eli 6,25 €/kk asuinneliöltä.
Tämä tarkoittaisi, että Hitas-etua kestää 20 vuotta. Sitten se poistuu samalla kun poistuvat myyntirajoitukset.
Tulisiko asuminen näin törkeän kalliiksi? Se tulee törkeän kalliiksi joka tapauksessa, kun hintasäännöstely poistuu. Kysymys on vain siitä, kumpi saa tämän edun, asunnon myyjä vai kaupunki. Ostaja ei sitä voi enää saada, jos hintasäännöstelyä ei ole.
Mikä on Hitas?
Hitas on Helsingin kaupungin soveltama asuntojen hinta- ja laatutason säännöstelyjärjestelmä, jota se soveltaa omistamillaan tonteilla. Jos Helsinki myisi tai vuokraisi tontit eniten maksavalle, asunnmot olisivat Helsingissä niin kalliita, että vain rikkailla olisi niille asiaa. Kaupunki vuokraa tontit alle markkinahinnan ja määrää kullekin rakennukselle enimmäishinnan, jolla rakennusliikkeen on se myytävä, vaikka kalliimmallakin menisi kaupaksi. Jotta ostaja ei voisi seuraavana päivänä myydä halvalla saamaansa asuntoa kalliilla eteenpäin, myös jälleenmyyntihintaa säädellään. Se ei voi olla ostohintaa korkeampi, kun ostohintaa on ensin sopivalla indeksillä korjattu. Kun rakennusliike joutuu myymään asunnon halvalla, se saisi myydyksi huonommankin. Siksi Hitas-järjestelmässä säädellään muys asuntojen laatutasoa.
Vähän syrjemmällä hintasäännöstelyllä ei ole merkitystä, koska aina asuntoaan myyvä ei saa edes tuota Hitas-hintaa asunnostaan, mutta arvokkailla rantatonteilla Hitas-hinnat ovat selvästi alle markkinahinnan.
On poliittista realismia, että minkä tahansa ratkaisun Hitas-ongelmaan tulee hyödyttää sekä nykyistä asujaa että kaupunkia. Mutta määritellään ensin se ongelma:
Kaupunki on suuressa viisaudessaan päättänyt aikoinaan keventää asumiskustannuksia vuokraamalla tonttimaata alle markkinahinnan. Koska on päivänselvää että alempi tonttivuokra ei tuota alempaa myyntihintaa, niin asuntojen myyntihinnalle on asetettu katto joka nousee (jonkun) indeksin mukaisesti. Useita Hitas-asuntoja myydään itseasiassa alle maksimihinnan, mutta osalle asuntoja esim. Katajanokalla tai Ruoholahdessa maksimi on paljon markkinahintaa pienempi. Sitten myydään niitä muutaman tonnin parvekelustoja samalla.
Pienimuotoinen korruptio ei ole niin kovin vakava ongelma, vuokrakeinottelun lisäksi on että ihmiset eivät luovu Hitas-asunnoistaan edes silloin kun ne vaikkapa lasten muutettua ovat omaan tarpeeseen liian suuria. Miksi muuttaa pienempään jos se maksaa ihan yhtä paljon? Lisäksi Hitaseja pitää pois markkinoilta se että yleisesti odotetaan niiden vapautuvan hintasääntelystä. Tämä vähentää asuntotarjontaa vapailla markkinoilla eli nostaa hintoja.
Nyt sitten on ehdotettu ratkaisuksi että koko taloyhtiö voi halutessaan vapautua 20 vuoden päästä hintarajoituksista, ja vastineeksi tästä edusta tontinvuokra nousee 30%. Mikä on tolkuttoman jäykkä ja aika epäoikeudenmukainen ratkaisu.
Ensinnäkin, miksei se tontin hinnan nousu ole suhteessa kyseisen yhtiön arvonnousuun, vaan yksi 30% kaikille? Mistä tuo 30% on ylipäänsä saatu, ovatko Hitas-asunnot keskimäärin sen verran halvempia?
Toiseksi, yksityisillä rakentajille ei tunnu olevan mitään vaikeutta laskuttaa tontin vuokraa per asunto, tai jopa myydä omaa osaansa tontista osakkeen omistajalle. Miksi tämä on kaupungille niin vaikeaa? Miten sen mummun joka ei halua myydä asuntoaan vaan asua siinä elämänsä loppuun saakka, ja sen nuoren parin joka haluaa myydä sen muuttaakseen isompaan, edut sovitetaan taloyhtiössä? Pitääkö päätös olla yksimielinen?
Sivistynyt ratkaisu olisi esimerkiksi että Hitas-asunnon saa myydä markkinahintaan, mutta kaupunki ottaa vaikka 50% Hitas-maksimin ylittämästä hinnasta kertakorvauksena. Eli jos Hitashinta on 200ke ja markkinahinta 300ke, niin myytäessä ostaja saa 250ke ja kaupunki 50ke.
Vaikeammin, ja jos halutaan säätää niitä tonttivuokria vapaahintaisiksi samalla: Tonttivuokra muutetaan asuntokohtaiseksi, myytäessä asunnon vuokraosuus nousee suhteessa saman verran kuin markkinahinta ylittää Hitas-hinnan. Eli Hitashinta 200ke, tonttivuokra nyt 1000e vuodessa. Asunto myydään hintaan 300ke, uusi vuokra 1500e. Tai jollain kertoimella, esim. kaksinkertaisesti arvonnousu prosentteina. Tai prosenttiosuutena, esim. uusi vuosivuokra on 1% myyntihinnasta.
Tai sitten hintasäännöstelystä vapautuu yksinkertaisesti ostamalla oman tonttiosuutensa kaupungilta. Tai jotain. Mutta ei tuommoista byrokraattista fiaskoa.
Niin… Onko tuosta Hitaksesta oikeastaan edes mitään iloa? Eikö olis parempi, että kaikista tonteista perittäisiin markkinahintaa ja tällä rahalla mieluummin tuettaisiin vähävaraisia, jolloin he voisivat itse päättää käyttävätkö summan asumiseensa tai johonkin muuhun. Luulen, että hintasäännöstelystä aiheutuu lisäkustannuksia ja ongelmia joita ei voida korjata, jos samalla hyväksytään, että asuntomarkkinat ovat vapaat siinä missä muutkin markkinat.
Pyysalolle:
Molemmat ehdotuksesi ovat hyviä, mutta juristit ovat todenneet ne mahdottomiksi. Tontinvuokra ei voi olla huoneistokohtainen syystä, joka ei mahdu minun kallooni.Tuo kynnysrahan vaatiminen vapaasti myytävästä asunnosta kaatuisi varmaankin johonkin juridiseen kikkailuun sekin.
Artturi Björkille:
Tuo kaupungin vähävaraisille maksama korvaus olisi verotettavaa tuloa, joka lisäksi laskisi heidän mahdollista työttömyyskorvaustaan ja asumistukeaan, joten pääasiassa se olisi tulonsiirto valtiolle.
Hitas-sääntelyn tarkoituksena ei kuitenkaan ole tukea vähävaraisimpia, sillä sitä varten ovat arava-asunnot. Nämä ovat siis omistusasuntoja. Ne tekevät mahdolliseksi keskituloisten sijoittumisen Helsinkiin. Tällä on ollut huomattava vaikutus Helsingin asukasjakaumaan.
Hitasjärjestelmän tarkoituksena on ollut turvata kohtuuhintainen omistusasuntotuotanto. Tämä on hoitunut käsittääkseni ihan mallikkaasti. Hitaksia on Helsingissä 19 679 asuntoa, eli niissä asunee n. 40-50.000 ihmistä.
Hitaskanta on jaettu neljään kalleusalueeseen, 1. alueella, joka siis on kalleinta aluetta (esim. skatta) sijaitsee n. 2500 asuntoa. Suurin osa (60%) kannasta sijaitsee 3. ja 4.-kalleusalueella, siis Itä- ja Pohjois-Helsingissä. Näillä alueilla sääntelyllä ei ole juurikaan merkitystä eli asunnon laskennallinen hitashinta useimmiten ylittää markkinahinnan.
Hitasin hintaongelma, joka siis joitakin jurppii, koskee lähinnä ykkösalueen eli kantakaupungin asuntoja, jossa markkinahinnan ja hitashinnan ero on suuri.
Sääntelyn purkaminen hyödyttäisi oikeastaan vain näitä kantakaupungin hitasomistajia, jotka päättäisivät irtautua sääntelystä ja joille napsahtaisi messevä lottovoitto asunnon arvonnousun myötä. Ymmärrettävää että monia hitasomistajia saattaa kutkuttaa ajatus yhden lautakuntapäätöksen takana odottavasta nopeasta vaurastumisesta.
Ei varmastikaan kaikkia. Suurin osa on varmasti ihan tyytyväisiä, vaikka tiedostavatkin että eivät samalla hinnalla välttämättä saa omalta asuinalueeltaan tarpeitaan vastaavaa asuntoa vapailta markkinoilta.
Minulla ei ole mitään vaurastumista vastaan, mutta tämä ei olisi reilua hitaksen alkuperäistä ajatusta kohtaan, muita eikä tulevia asukkaita kohtaan.
Sääntelyn purkamisen jälkeen hitasasunnot todenäköisesti katoaisivat kantakaupungista, eikä niitä juurikaan kannattaisi tehdä lisää, kuten Ode todisti.
Hitasjärjestelmää voidaan kehittää varmasti monin tavoin, jotta asukkaiden etu tulisi huomioitua, mutta järjestelmä säilyisi.
Omituista on että kaupungin hitasjärjestelmän kehittämistä varten perustama ns. hitastyöryhmä, joka käsittääkseni koostuu asiantuntijoista ei ole keksinyt muuta kuin järjestelmän purkamisen. Tähän nyt asuntolautakunnassa oleva esitys käytännössä johtaa. Se ei ole mitään kehittämistä.
Mutta niin kauan kuin ei parempaa keksitä niin parempi kehno sääntely kuin pelkät grynderien kiskurihinnat.
Ode: ”Vähän syrjemmällä hintasäännöstelyllä ei ole merkitystä, koska aina asuntoaan myyvä ei saa edes tuota Hitas-hintaa asunnostaan, mutta arvokkailla rantatonteilla Hitas-hinnat ovat selvästi alle markkinahinnan.”
Hintasäännöstelyllä on suuri merkitys myös syrjemmällä, silloin kun asunto on valmistunut 1988-90. Tämän ikäisten asuntojen hitasenimmäishinta on jäänyt asuntojen yleisestä hintakehityksestä todella pahasti jälkeen. Näin esim. perheen eli tilatarpeen kasvaessa väliraha isompaan markkinahintaiseen asuntoon on kasvanut niin suureksi, että asuminen Helsingissä muuttuu mahdottomaksi ilman kohtuutonta velkataakkaa.
Tämä on isku vasten lapsiperheiden kasvoja. Itse olen ennen lasten syntymää hankkinut tällaisen hankalaan aikaan valmistuneen hitas-asunnon 90-luvun lopulla, jolloin hintaero vastaavaan kovan rahan asuntoon oli vielä täysin marginaalinen. Tuolloin oli mahdotonta ymmärtää mihin loukkuun silloin mielekkäältä tuntunut ratkaisu johtaa.
On kestämätöntä, että kaupunki on nyt sälyttämässä vastuun hitasjärjestelmän heikkoudesta taloyhtiöiden harteille. Asukkaat ovat erilaisissa elämäntilanteissa, eikä enemmistön intressissä välttämättä todellakaan ole anoa hitasvapautusta, joka johtaa suurempiin asumiskustannuksiin korotettujen tontinvuokrien muodossa.
Tällä menolla saadaan aikaan vain mahtavia riitoja taloyhtiöiden sisälle eli lisää poliittisten päättäjien hitassekoilusta kärsiviä kaupunkilaisia.
Hmmmm… no mitens olis, jos sitten nuo Hitas-rahat käytettäis niiden keskituloisten tukemiseen? Vois vaikka alentaa kunnallisveroa. Muutenkin tuntuu omituiselta, että meidän pitää yhdessä tukea omistusasumista. Mikä siinä on niin ihanaa vuokralla asumiseen verrattuna? Tai jos asiaa tarkastelee sijoitusnäkökulmasta, niin mikä asuntoon sijoittamisessa on niin hyvää verrattuna osakkeisiin tai oblikaatioihin sijoittamiseen verrattuna?
Tässä taas nähdään mihin säännöstely johtaan: surkeaan lopputulokseen. Alihintaan myydyt/vuokratut tontit ovat suoraan pois kerätyistä verotuloista eli veroja pitää kerätä enemmän.
Mutta minkäs teet kun päättäjät eivät tajua markkinoista tuon taivaallista.
Pieni- ja keskituloisten asumisongelmaan auttaisi sellainen malli, jossa talot olisivat aluksi vuokrataloja, mutta elämäntilanteen kohentuessa asukas voisi vähitellen lunastaa asunnon omakseen. Asunnon voisi valita tarpeen perusteella ja hallintamuoto voisi mukautua maksukyvyn parantuessa ilman, että asunnosta tarvitsisi muuttaa pois.
Hintasääntelyä fiksummalta tuntuisi, että kaupunki toimisi rakennuttajana, kilpailuttaisi urakoitsijat ja saisi suuren volyymin avulla pidettyä kustannukset kohtuullisina. Nämä asunnot voitaisi tarjota pieni- ja keskituloisille kustannusperusteisella hinnalla, jolloin kaupungin subventiota ei tarvittaisi. Kustannusperusteiset hinnat ovat mielestäni sosiaalisten ja julkishallinnollisten maksullisten palveluiden yhteydessä markkinaperusteisia perustellumpia.
Tonni käteen
”Nämä asunnot voitaisi tarjota pieni- ja keskituloisille kustannusperusteisella hinnalla, jolloin kaupungin subventiota ei tarvittaisi.”
Kyllä se minusta subventiolta vaikuttaa, jos kolmen tonnin tavaraa myydään puoleen hintaan. Tuolla logiikalla tonttien ilmaiseksi jakaminenkaan ei olisi subventiota, sillä joskus ammoin ilmaiseksi saadut tontit eivät maksa mitään.
Sylvesteri Says:
”Kyllä se minusta subventiolta vaikuttaa, jos kolmen tonnin tavaraa myydään puoleen hintaan. Tuolla logiikalla tonttien ilmaiseksi jakaminenkaan ei olisi subventiota, sillä joskus ammoin ilmaiseksi saadut tontit eivät maksa mitään.”
Jos tuotetuista taloista peritään kustannusten mukainen hinta, veronmaksajien ei tarvitse osallistua kustannuksiin. Tuo ei olisi subventiota, vaan suuruuden ekonomiaa. Mitä tahansa tavaraa hankittaessa ison erän saa halvemmalla kuin pienen. Oleellista merkitystä ei ole sillä onko hankkija kunta vai yleishyödyllinen yhteisö, kuten S-ryhmä.
Markkinavääristymästä voi argumentoida, mutta asuntojen markkinahintoja on valmiiksi vääristetty ylöspäin valtion asumistuilla ja asuntolainojen korkovähennysoikeuksilla, joten vastakkaissuuntaista edellisten vaikutusta neutraloivaa vääristymää ei voi mielestäni pitää toimialan kannalta epäreiluna.
Lisäksi koko Suomen kansantaloutta ajatellen olisi mielekästä, että sellaisilla palkoilla joita pääkaupunkiseudulla on varaa maksaa olisi myös varaa asua täällä, jotta samanaikaisen työttömyyden ja työvoimapulan dilemmaa saataisiin purettua.
Vielä rakentamattomat tai edes suunnittelemattomat talot eivät ole kaupungin omaisuutta, kun taas kaupungin omistama maa sellaista on. Rakentamatta jättäminen tai suunnittelematta jättäminen ei vähennä kaupungin omaisuutta, mutta tontin luovuttaminen vähentää. Analogia
tontin luovuttamiseen ei päde. Talous ei ole nolla-summapeliä, vaan varallisuutta voidaan luoda lisää. Maata ei sensijaan tuoteta lisää.
On kaupunkilaisten kannalta taloudellisempaa hyödyntää kaupungin (tai minkä tahansa muun riittävän vahvan pelurin) mittakaavaetuja omakustannushinnalla kuin korottaa tai olla alentamatta veroja sosiaalisten ongelmien hoitamiseksi.
Jos tuotetuista taloista peritään kustannusten mukainen hinta, veronmaksajien ei tarvitse osallistua kustannuksiin.
Tööt! Väärin.
Jos omaisuutta myydään alle sen, mitä joku on valmis maksamaan, niin veronmaksajat joutuvat osallistumaan kustannuksiin tällä erotuksella. Nämä ns. vaihtoehtoiskustannukset ovat ihan oikeita ja todellisia kustannuksia. Kustannusten mukainen hinta ei ole edes merkityksellinen, se, mitä on jo maksettu, on ns. uponnut kustannus. Sillä, että kustannukset saadaan katettua, on vain dynaaminen vaikutus, eli jos kustannuksia ei saada katettua, niin rakentaminen loppuu.
Kaupunkilaisten kannalta parasta on tehdä asiat niin, että hoidetaan kutakin ongelmaa siihen ongelmaan tehokkaimmin purevalla keinolla. Hintasäännöstely ei ole sellainen keino mihinkään ongelmaan.
”Pieni- ja keskituloisten asumisongelmaan auttaisi sellainen malli, jossa talot olisivat aluksi vuokrataloja, mutta elämäntilanteen kohentuessa asukas voisi vähitellen lunastaa asunnon omakseen. Asunnon voisi valita tarpeen perusteella ja hallintamuoto voisi mukautua maksukyvyn parantuessa ilman, että asunnosta tarvitsisi muuttaa pois.”
Tässä on ainakin yksi vaihtoehto niille, jotka empivät asunnon ostamista: http://www.hypo.fi/varovainen_virtanen_valitsi_4_vuoden_harkintaajan
Tiedemies Says:
”Tööt! Väärin.
Jos omaisuutta myydään alle sen, mitä joku on valmis maksamaan, niin veronmaksajat joutuvat osallistumaan kustannuksiin tällä erotuksella.”
Paikallispeliä katsottaessa ja tilanteessa, jossa työvoimaresurssi olisi täyskäytössä, olet oikeassa. Koko lautaa katsottaessa olet väärässä. Aina kun rakenteellista työttömyyttä saadaan purettua veronmaksaja voittaa. Suomen hyvä puoli on se, että täällä voidaan helpommin pelata koko laudalla eikä tarvitse tyytyä osavoittoihin.
Vaihtoehtoiskustannus, eli nykytilanteen kustannus, tulee tässä tapauksessa siitä, että mahdollinen työ ja mahdolliset tekijät ovat liian kaukana toisistaan, on samanaikaista työvoimapulaa ja rakenteellista työttömyyttä. Veronmaksajat joutuvat maksamaan turhaan työttömyyskorvauksia.
Tiedemies
”Kaupunkilaisten kannalta parasta on tehdä asiat niin, että hoidetaan kutakin ongelmaa siihen ongelmaan tehokkaimmin purevalla keinolla. Hintasäännöstely ei ole sellainen keino mihinkään ongelmaan.”
Markkinahyödykkeet ja julkinen palvelu on hyvä erottaa toisistaan. Julkisen palvelun palvelumaksujen hinnoittelu markkinaperusteisesti olisi julkiselta hallinnolta monopoliaseman väärinkäyttöä, koska julkisella hallinnolla on julkisen palvelun monopoli. Kustannusperuste on oikeampi, koska kustannusperusteisen hinnoittelun avulla muut veronmaksajat eivät turhaan joudu yhden käyttämän palvelun maksajiksi.
Joskus on toki perusteltua hinnoittella julkinen palvelu alle sen aiheuttamien kustannusten, mutta harvoin yli sen.
”Tässä on ainakin yksi vaihtoehto niille, jotka empivät asunnon ostamista: http://www.hypo.fi/varovainen_virtanen_valitsi_4_vuoden_harkintaajan”
Hyvältä näyttää. Sitä parempi, mitä pidemmälle yksityinen sektori pystyy ongelman ratkaisemaan. Julkisen sektorin kannattaa keskittyä ratkaisemaan ainoastaan ongelmia, jotka ovat niin vaikeita, ettei yksityinen sektori pysty niitä yksin ratkaisemaan. Niitäkin riittää.
Tonni käteen:
Pieni- ja keskituloisten asumisongelmaan auttaisi sellainen malli, jossa talot olisivat aluksi vuokrataloja, mutta elämäntilanteen kohentuessa asukas voisi vähitellen lunastaa asunnon omakseen. Asunnon voisi valita tarpeen perusteella ja hallintamuoto voisi mukautua maksukyvyn parantuessa ilman, että asunnosta tarvitsisi muuttaa pois.
Ainahan voi ottaa pitkän asuntolainan, jota ei lyhennä lainkaan ensimmäiseen kymmeneen vuoteen, jolloin on tavallaan pankin vuokralainen ja alkaa maksaa lyhennyksiä sitten. Tämä on odullisempi kuin tuo ensin vuokralla ja sitten omassa, koska siihen saa korkojen verovähennysoikeuden.
En ole laskenut läpi tuota Luoksan mainostamaa hypoteekkiyhdistyksen järjestelyä, mutta tuskin hypoteekkiyhdistyksellä on tarkoituksena tehdä tällä tuotteella tappiota. Siksi uskon edelleen yllä esitettyyn asuntolainavaihtoehtoon.
Kokonaan toinen asia on, miksi valtio suosii niin voimakkaasti verohelpotuksin omistusasumista – se saa paljon suuremman valtion tuen kuin sosiaalinen asuntotuotanto.
Tonni Käteen on tavallaan oikeassa. Hyväksyn kyllä ”hintasäännöstelyn”, jos sillä tarkoitetaan monopolin – ja vielä julkisen puolen hallinnoiman – hinnan sääntelyä. Oletin tässä, että puhumme sellaisista hyödykkeistä, joille on markkinat, joilla kilpailu jotenkuten toimii. Asuntomarkkinat ovat näistä hyvä esimerkki.
Ymmärrän myös työvoimapoliittisen argumentin, ja siinä on järkeä, mutten silti usko, että asuntojen hintasäännöstely on työvoimapoliittisesti niin tehokasta, että sen kustannukset alittavat hyödyt.
Helsingissä on toki työvoimapulaa, mutta hintasäännöstely ei sitä ratkaise. Syyt löytyvät mm. Osmon aiemmista Nurmijärvi-kirjoituksista.
Tiedemies
”Helsingissä on toki työvoimapulaa, mutta hintasäännöstely ei sitä ratkaise. Syyt löytyvät mm. Osmon aiemmista Nurmijärvi-kirjoituksista.”
Koko alkuperäisen kirjoitukseni punainen lanka oli nimenomaan se, että kaupungilla on niin halutessaan hintasäännöstelyä tehokkaampia tapoja asunto-ongelman ratkaisemiseen. Esimerkiksi suuren mittakaavan tuottaman edun hyödyntäminen rakennuttajana toimiessa.
”Oletin tässä, että puhumme sellaisista hyödykkeistä, joille on markkinat, joilla kilpailu jotenkuten toimii. Asuntomarkkinat ovat näistä hyvä esimerkki.”
Sosiaalinen asuntotuotanto ei kuitenkaan ole normaaleiden markkinapelureiden intresseissä, vaan se on ennemminkin julkista palvelua. Oma ja monien muidenkin suomalaisten ideologinen mielipide on, että kaikille on pyrittävä tarjoamaan katto pään päälle. Suomi on melkoisen kylmä maa talvisin.
Koska näin halutaan tehdä, se kannattaa tehdä mahdollisimman taloudellisesti ja taloudellisin tapa on tietenkin sellainen, josta voidaan periä kustannuksia vastaava hinta. Tällöin ei aiheuteta ylimääräisiä kustannuksia veronmaksajille. Esimerkiksi asumistuen korotus on uutta rakentamista huonompi vaihtoehto, koska suoran kustannuksensa lisäksi asumistuen korotus vaan puskee kaikkia vuokria ja asuntojen hintoja ylöspäin ja aiheuttaa elinolojen kurjistumista sellaisille, jotka eivät asumistukea saa.
Toki ainakin suunnitelmatasolla asuntoja olisi tulossa määrällisesti mukavasti lisää ilman uusia ohjelmiakin. Esitin vaan tässä saman idean kuin syksyisessä keskustelussa ennen kuin uusi metropolialueen asunto-ohjelma valmistui. Ihan esimerkkinä siitä, että hintasäännöstely ei välttämättä ole taloudellisin tapa sosiaalisessakaan asumisessa ja että HITAS:in loppu saattaa vapauttaa resursseja nykyaikaisempiin järjestelyihin.
Syy miksi tuntuu, että puhumme jotenkin ristiin on varmaan se, että sinä näytät pitävän kustannusten mukaisen hinnan perimistä sosiaalisesta asuntotuotannosta hinta-säännöstelynä ja minä taas perusteltuna käytäntönä julkisen palvelun hinnoittelulle.
Oikeastaan esitin, sosiaalisen asuntotuotannon pitäisi olla sellaista, että se on markkina-arvoltaan sellaista, että sen hinta on riittävän alhainen. Se, että hinta painetaan alas ja tehdään hinnoittelusta tulonsiirto – ja tulonsiirto se on – synnyttää kieroja kannusteita.
Tiedemies
”Oikeastaan esitin, sosiaalisen asuntotuotannon pitäisi olla sellaista, että se on markkina-arvoltaan sellaista, että sen hinta on riittävän alhainen.”
Jos rakennetaan sekataloja, jossa on kaupungin vuokra-asuntoja, osaomistusasuntoja ja omistusasuntoja sekaisin markkina-arvo painuu puhdasta omistustaloa alemmas. Ts. jos perusjamppa hyväksyy ”sosiaalitapauksia” naapureikseen, hän saa asunnon kustannusten mukaisella hinnalla ja osaksi kustannusta muodostuu sosiaalitapausten sosiaalistamisesta normaalin yhteisön tavoille. Sosiaali-tapaukset taas saavat naapurin perusjampoista menestymisen mallin. Kun sosiaalisia tulonsiirtoja jokatapauksessa tarvitaan, mielestäni olisi parempi, että ne olisivat sellaisia, jotka aiheuttavat positiivisia kierteitä eivätkä sellaisia, jotka aiheuttavat sosiaalitukiriippuvuutta.
Minustani nykyisten sosiaalitukien kannusteet ovat -kierompia- kuin esittämäni ratkaisun aiheuttamat kierot kannusteet. Vaikeuksissa oleville pitäisi rakentaa positiivisen kierteen polkuja eikä passivoivia jopa yli 100 % veroasteita. Nykytilanteen kannustehan on niin kiero, että on monissa tapauksessa suoraan rahallisessa mielessä kannattavampaa olla tekemättä mitään kuin muuttaa Helsinkiin ja tehdä töitä. No, kokonaisoptimoinnissa tulee aina osaepäopti-maalisuuksia ja niiden merkityksen painottaminen on paljolti arvo- ja mielipidevalinta eivätkä ne aina ole matemaattisen eksaktisti laskettavissa. Pääasia kuitenkin tässä asuntoasiassa on se, että niitä asuntoja on ylipäänsä tulossa lisää.
Nykyisillä Hitastonttien vuokratasoilla annetaan ensin ostajalle täysin harhaanjohtava kuva asunnon kustannuksista ja tämän jälkeen alkaa Helsingin Kaupungin raaka rahastus.
Viimeistään yhtiön isojen remonttien tullessa eteen häviää keskituloinen omistajakaarti näistä järkyttävän hintaisista yhtiöistä. Sekataloihin ei välttämättä saada edes suurituloisia omistajia korvaamaan keskituloiset.. ainoa järkevä omistajataho on kiinteistösijoittajat tai yritykset, jotka ostavat asunnot työsuhde käyttöön.