Olemme kovin ylpeitä siitä, että kansamme on erittäin koulutettua. Tai ei siis koko kansa, mutta vuoden 1960-luvulla syntyneet. Tässä on yksi vika. Kun koulutusta vaaditaan joka paikassa, huonommalla lukupäällä varustettu ei kelpaa mihinkään ja syrjäytyy.
Olisi paljon töitä, jotka eivät vaadi mitään koulutusta. Samoja töitä tehtiin jo ennen lukutaidon yleistymistä. Gunnar Adler-Karsson huomautti joskus, että päästäkseen ompelemaan vaatetehtaaseen suoraa saumaa, pitää käydä läpi kahden vuoden ammattikoulu, vaikka työn oppisi parissa päivässä. Auton ajaminen on paljon vaikeampaa, mutta ajokortin suorittaa muutamassa viikossa.
Suoraa saumaa on vaikea päästä ompelemaan ilman tuota ammattikoulua. Miksi? Koska kouluttamaton on leimattu. Koulussa opittua ei töissä tarvitse, mutta loppututkinto kertoo muista hyveistä, pitkäjänteisyydestä ja kurinalaisuudesta esimerkiksi.
Isoisäni oli pankin johtaja. Hänelle oli työhön vaaditut maisterin paperit, pääaineina klassinen kreikka ja latina. Maisterin paperit kertoivat sivistyssukuun kuulumisesta.
Diplomi-insinööreistä puolet työskentelee kymmenen vuoden kuluttua valmistumisestaan tehtävissä, joissa insinöörin tiedoilla ei ole käyttöä.
Laaja-alainen osaaminen on hyvä asia nopeasti muuttuvassa maailmassa. Silti sitä, joka ei opinnoissa menesty, ei saisi syrjäyttää kaikesta, sillä ei sitä kouluissa opittua kaikkeen tarvitse.
Entä jos koko nuoruus meni maailman ympäri matkustamisessa, ja siinä samaan aikaan kaikenlaisten töiden tekemällä, eri maissa, eri ihmisten kanssa, runsaasti ainutlaatuista kokemusta hankimassa, kieliä oppimassa.
Mihin semmonen henkilö sopii, ja mitä työtä vastaavasti hän voisi tehdä?. Onko korkeampi tai ylempitasoinen koulutus ainoa tai paras keino saada sivistystä?.
Elämme renessanssia. Kivet Helsingin kaduille tuodaan Kiinasta, koska se on välittömältä hankintahinnaltaan halvempaa kuin hakkauttaa ne askolalaisesta graniitista. Norjassa kasvatettu lohi kuljetetaan syväjäisenä Aasiaan perattavaksi ennen päätymistään markettiin. Tällä kaikella on asiayhteys blogiavaukseen, vaikka sitä on vaikeaa hahmottaa.
Koulutuksen määrä ei mielestäni ole ongelma, laatu on. Tai oikeastaan tasalaatuisuus on. Puhumme korkeakoulutuksesta tai jopa ylikoulutuksesta kun oikeastaan puhummekin keskinkertaisuudesta.
Ongelma on syvällisempi kuin alkuun vaikuttaakaan olevan. Jos olisin italialainen, saattaisin sanoa, että meiltä puuttuu intohimoa. En ole. Silti ollaan lähellä totuutta puhuttaessa intohimosta. Oppimisestahan koulutuksessa on kyse, ja opitun hyödyntämisestä omassa elämässä. Yhteiskuntajärjestelmämme on sen laatuinen, että on ihan järkevää tyytyä elämässään keskinkertaisuuteen. Tässä kohtaa voisin leikkisästi viitata vaikka Esa Saarisen tai Jari Sarasvuon luentojen keskeiseen sisältöön, loistokkuuteen ja sanakruuteen. Tavallaan sille olisi meissä olemassa tilaus, mutta järjestelmä jotenkin tukee tyytymistä. Sohvaperunoitumista. Ylikoulutuksessa on periaatteessa kyse samasta ilmiöstä kuin sohvaperunoitumisessa on. Ylikouluttuminen on hyvä syy tehdä työkseen keskinkertaisuutta.
Kuulostaako kokoomuksen tupaillalta? Ja kuitenkin tarkoitan sanoa vain, että hyvä kivenhakkaaja Askolasta on oman työnsä sankari, loistokas kokemuksestaan oppija, jonka työtä suuresti kunnioitan. Haluaisin, että Helsingin kadut päällystettäisiin suomalaisilla kivillä. Ehkä joku Kiinasta tulee joskus opettamaan meitä siinä kuinka suomalainen graniitti hakataan Helsingin katuun sopivaksi.
Sellainen yhteiskunta, jossa sitä mitä tekee voidakseen maksaa laskunsa on pakko tehdä intohimoisesti pärjätäkseen hommassa ollenkaan, on yhteiskunta, jossa en itse ainakaan haluaisi elää. Ihmisillä on monia intohimojen kohteita, joiden tavoittelemisella ei ole minkäänlaista markkina-arvoa. Yhteiskunta, jossa intohimot on pakko suunnata yksinomaan rahan ansaitsemiseen, on viallinen.
Siinäpä huomaat millaisessa yltäkylläisyydessä elämme! Me jopa syömme itsemme nykyisin sairaiksi, vaikka voisimme täydellisesti valita myös hyvää ja ravitsevaa ruokaa.
Olisiko kyse rappiosta..?
Minulle yksinkertyainen lasku, luku- ja kirjoitustaito on ollut tärkein koulussa oppimani asia, josta on työelämässä ollut hyötyä. Muu on kokemusta.
Olen pääosin Osmon kanssa samaa mieltä.
Mielestäni etenkin korkea-asteen koulutuksessa ylikoulutusta suurempi vaiva suomalaisessa työelämässä on se, että koulutettua työvoimaa ei osata käyttää/johtaa siten, että koulutukseen tehdyt satsaukset kantaisivat hedelmää. Väittäisin, että monilla aloilla on (työn)johtamisen puutetta, joka näkyy resurssien vajaakäyttönä ja tehottomuutena.
Tartut todelliseen ongelmaan. Nähdäkseni on myös niin, että joillekin aloille annetaan liian teoreettisluontoista koulutusta, vaikka työelämän tarpeet olisivat käytännölliset. Käytännön osaajat vähenevät tästäkin syystä.
Kuulostaa ehkä oudolta, mutta se, että tehdään halvimman mukaan (se Kiina-esimerkki), on tasa-arvoista ja reilua. Jos suomalaiset hakkaisivat kivensä itse ja kiinalaiset eivät saisi syödä norjalaista lohta, kaikki olisivat köyhempiä.
Mitä tulee koulutukseen, niin minusta koulutuksella ja sivistyksellä on myös itseisarvoa. Ottaen huomioon kuinka paljon teknologia on meidän elämänlaatuamme parantanut, myös tekniikan korkeakoulutus (eli ne ”turhat” DI:t) pitäisi ymmärtää sivistävän koulutuksen saaneina.
Esimerkiksi se, että tietää, miten joku tärkeä kemianteollinen prosessi toimii, on ihan yhtä paljon sivistystä kuin se, että osaa siteerata jotain Platonin Valtiota. Enemmänkin, koska edellinen on paljon enemmän läsnä yhteiskunnassamme ja elämässämme.
Tätä ei tunnusteta riittävästi. On jotenkin vinksahtanutta, että ”sivistyneenä” pidetään ihmistä, joka tuntee kirjallisuutta tai musiikkia, mutta ei ihmistä, joka osaa ratkaista ominaisarvoyhtälöitä.
Pakko panna oikeistopipo päähään kun tähän kommentoin. Syytän nimittäin sosialismia, demareita, kolmikantaa ja ay-liikettä.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa ei tänä päivänäkään pidettäisi mitenkään kummallisena, että klassisen kreikan ja latinan maisteri toimii pankinjohtajana. Pikemminkin perinteistä suomalaista dippa-MBA-yhdistelmää pidetään liian kapea-alaisena ylempiin johtotehtäviin. Silmämääräisesti kansainvälisissä työpaikkailmoituksissa koulutusta ei niin kovin painoteta, se on yksi asia muiden joukossa. Tässä on toki osittain kysymys luokkayhteiskunnasta, mutta taustalla on myös erillainen näkemys koulutuksesta.
Eräs jenkkiproffa summasi että jos haluaa oppia jotain niin menee yliopistoon, jos töitä niin työvoimatoimistoon.
Yliopisto opettaa ajattelemaan ja hakemaan tietoa, käytännön asiat opitaan töissä. Meillä ollaan periaatteessa samaa mieltä juhlapuheessa, töissä- ja elinikäinen oppiminen, jne. Oman kokemukseni mukaan tämä toteutuu vain tietotekniikan korkeakouluopetuksesssa. Henki on että algoritminen ajattelu ja muut perusasiat opetellaan, koko ajan muuttuvaa tekniikkaa ei kannata päntätä. Lukee sitten dokumentaation kun tarvitsee, olennaista että ymmärtaa mitä siinä sanotaan.
Suomessa arvostetaan koulutusta, joka on hyvä asia. Mutta ymmärretään väärin mitä se tarkoittaa, englannin erottelu education ja training sotketaan keskenään. Jälkimmäinen on tehokkainta töissä, mutta sitä tehdään yhä enemmän oppilaitoksissa.
Kun se koulutus on sosialisoitu, niin toki meillä yrityselämä vaatii ”elinkeinoelämän tarpeiden huomioonottamista” koulutuksessa. Jos tässä palaa lukukausi aikaa parin viikon kurssiin sijaan, niin se ei ole yrityselämän ongelma kun he eivät sitä maksa. Ja opiskeluhan on ilmaista. Seuraavaksi sitten itketään kohdanto-ongelmaa, eli kun koulusta ei saa ihmistä joka osaisi valmiiksi kaikki meidän käyttämät järjestelmät.
Demaripiireissä on ideoitu että keskiaste kouluttaisi enemmän myös työssäolevia. Diagnoosi on oikea, nopeammin muuttuva työelämä edellyttää lisäkoulusta. Tavoitekin on kannatettava, työnantajasta riippumaton ammittitaidon kehittäminen on mitä parhainta muutosturvaa. Toteuksessa on vaan se ongelma, että jos tämä koulutus maksetaan veronmaksajien eikä työnantajien piikistä niin tässä on kaikki koulutuksen tuottavuuskatastrofin ainekset. Mielummin vaikka subventoidaan suoraan yritysten koulutusta esim. verovähennyksillä, tai paremmin kolmikannassa voitaisiin sopia koulutusvelvotteista.
AY-liikkeellä olisi tässä muutenkin saumaa. Esim. omalla tietotekniikka-allallani olisi tarvetta laite- ja ohjelmistotoimittajista riippumattomalle koulutukselle, jota voisi järjestää vaikka AY-liike tai muu riippumaton kolmas taho, kunhan työnantaja myös suorittaaa laadunvalvontaa ja maksaa sen. Ja miksei maksaisi, henkilökunta saisi parempaa koulutusta ja työnantaja ei olisi niin sidottu tiettyihin teknologioihin. Tällaisella riippumattomalla tiedolla voisi olla jopa vientipotentiaalia, britti-valtiovarainministeriön osaston (OGC) tuotokset (ITIL) leviävät kuin rutto IT-maailmassa, pitkälti nimenomaan sen takia ko. mallit eivät ole kaupallisten toimijoiden tuottamia.
Ihmiset jotka näyttävät eniten monipuolisuutta käyttäytymisessa ja ajattelussa eivät taida olla korkeasti kolutetut vaan korkeasti kokeneet.
Ihmiset ketkä tekevät yhteiskunnallisesti luovaa työtä eivät vältämättä ole itsenäisiä ajattelijoita, vaan koulutuksen kautta alistamia ohjattuun ideologiaan (Jeff Schmidt).
Tämä näyttää pitävän paikka nyky informaatioyhteiskunnassa. Kaikki ajattelemaan ja käyttäytymään samalla tavalla koulutsen kautta.
Koulutuksella on välinearvoa eri työtehtävien kannalta, mutta myös yhteiskunnan kannalta laajemmin (läheten itseisarvoa).
Kaipaisin kuitenkin ajatuksia toisesta näkökulmasta. Olemmeko tuottaneet hallaa työvoiman liikkuvuudelle ja työmarkkinoille säätämällä liian kapea-alaisia pätevyysvaatimuksia, joka on johtanut uuteen ammattikuntalaitokseen jonka vangeiksi ihmiset jäävät?
Tämä ei koske vain ns. yksinkertaisia töitä, vaan suurta osaa julkisesta sektorista.
Eikö esim. hätäkeskusten työntekijäpula ollut viranomaisten itsensä säätämä?
Osmon käsitys työelämästä on vuodelta kilpi ja kivi.
Eipä näitä suoran sauman työpaikkoja taida enää Suomessa olla. Ja vaikka oliskin, kuka niihin haluaisi jäädä. Teollisuustyössä suositaan työnkiertoa ja työnantajan on kyettävä tarjoamaan jatkuva uralla etenemisen mahdollisuus nuorelle.
Tällöin koulutus, joka antaa käytännön valmiudet omaksua uutta ja ammttiopintojen puitteissa mahdollisimman laaja-alaisen teoreettisen pohjan on välttämättömyys. Esim. siivoojan koulutukseen kuuluu erilaisten puhdistustekniikoiden, välineiden ja laitteiden käytön ja pesuaineiden ominaisuuksien lisäksi asiakaspalvelun perusteita, ergonomiaa, turvallisuuskoulutusta jne.
Sivistysyhteiskunnan kestävyyden kannalta on myös erittäin merkityksellistä, että kaikki oppivat ymmärtämään aikuisille suunnattua oppikirjamaista tekstiä ja osaavat ilmaista itseään kirjallisesti mm. opinnäytetyön muodossa. Tutustuminen oman alan ammattikäsitteistöön antaa perspektiiviä muiden alojen ymmärtämiseen. Koulutus myös antaa omanarvontuntoa, motivoi ja sitouttaa työhön. Viimeksi mainittu on ensisijaisen tärkeää.
Varsin elitistinen asenne mielestäni Osmolla suoritustason työtä tekeviä ihmisiä kohtaan: ”Siitä vaan sorvin ääreen ja pulinat pois…”
Tiedemies: ”Kuulostaa ehkä oudolta, mutta se, että tehdään halvimman mukaan (se Kiina-esimerkki), on tasa-arvoista ja reilua.”
Ei ole sinänsä kovin ongelmallista, että tällaisia työpaikkoja siirtyy rikkaista maista köyhiin. Ongelma on ensinnäkin siinä, että työpaikat siirtyvät niin nopealla tahdilla yhdestä maasta toiseen ja edelleen kolmanteen, tehden paikallistalouksista kohtuuttoman epävakaita. ”Kiviä Kiinasta” -esimerkissä hätkähdyttää myös tämän rahtaamisen energiankulutus.
Ymmärrän ja hyväksyn globalisaation tasa-arvoistavan merkityksen. Nykyinen siirtymänopeus on kuitenkin niin rajua, että huippuosaaminen on aidosti vaarassa. Tänne korkeammin koulutettuun yhteiskuntaan on muodostumassa motivaatiovaje, mitä yritin intohimon kautta havainnollistaa. Luulen, että tätä Elinakin sivuaa kirjoittaessaan:
”Sivistysyhteiskunnan kestävyyden kannalta on myös erittäin merkityksellistä, että kaikki oppivat ymmärtämään aikuisille suunnattua oppikirjamaista tekstiä ja osaavat ilmaista itseään kirjallisesti mm. opinnäytetyön muodossa. Tutustuminen oman alan ammattikäsitteistöön antaa perspektiiviä muiden alojen ymmärtämiseen. Koulutus myös antaa omanarvontuntoa, motivoi ja sitouttaa työhön. Viimeksi mainittu on ensisijaisen tärkeää.”
Olen kuitenkin eri mieltä siitä, että kaikkien tulisi osata ilmaista itseän kirjallisesti mm. opinnäytetyön muodossa. Itseään voi ilmaista monin tavoin ja olennaisempaa on pystyä löytämään itsestään sellaiset ominaisuudet, joiden hedelmistä itse pystyy nauttimaan. Tästä seuraa väitämättä keskivertotasoa kohottavaa erityisosaamista, ja sellaista pieni yhteiskuntamme ehdottomasti tarvitsee. Ja tässä kohdin on syytä erityisesti huomata, että erityisosaamista voi olla kivenhakkaamisessakin. Olen iloinen heidän puolestaan, jotka osaavat nauttia omassa työssään tekemisestään.
Mitä tulee kommenttiin intohimon ”pakosta” työelämässä, se on oksymoron.
Jotenkin tuntuu siltä, että en osaa ilmaista itseäni.
En missään tapauksessa vastusta korkeata yleissivistystä enkä sitä, että jokseenkin turhia aineita opiskelemalla ihminen oppii systemaattista ajattelua, tiedon hakemista ja pitkäjänteisyyttä. Harva asia on edes sisällöltään tyystin turhaa. Minä ainakin olen ollut hyvin tyytyväinen kaikkeen, mitä minulle on opetettu; joitakin kirkkohistorian osia ehkä lukuunottamatta.
Halusin sanoa, että on syrjivää vaatia teoreettisia ja yleissivistäviä opintoja työhön pääsyn esteeksi aloille, joilla työtä kyllä pystyy tekemään ilmankin, koska näin karsitaan ihmisiä turhaan yhteiskunnan ulkopuolelle
Mieleeni tuli hakematta se, kun kysyin kerran eräältä eduskunnan sivistysvaliokunnan jäseneltä, onko oikein vaatia vähän huonolahjaista pohjoiskarjalaista poikaa opiskelemaan ruotsia periaatteella, jos ei opi, ei saa peruskoulun päästötodistusta eikä voi hakea amikseen. Eihän ruotsia kuule Pohjois-Karjalssa edes televisiosta, koska FST ei siellä näy. Tämä vastaisi, että on tärkeätä ihmisen kehitykselle, että tämä voi lukea Ruotsin kirjallisuuden klassikkoja alkukielellä.
En tiedä, olenko juuri minä tämän tarinan elitisti.
Osmo on näsäviisastellut eduskunnassa.;
”onko oikein vaatia vähän huonolahjaista pohjoiskarjalaista poikaa opiskelemaan Ruotsia ”
Tämä on todella asenteellista! Pohjoiskarjalainen poika voi olla huono oppilas monesta eri syystä, joihin lahjattomuus ei välttämättä kuulu ollenkaan. Syrjäseutujen poikien menestymättömyydelle ja ulkopuolisuudelle lienee ihan muita rakenteellisia syitä kuin muuta maata olennaisesti huonompi geenipohja. Jos ainoat virikkeet elämässä ovat viritetty mopo ja Tuupovaaran Shellin pelikoneet, niin mitä voi odottaa…?
En muutenkaan ymmärtänyt pointtia? Pitäisikö nämä nimenomaan Pohjois-Karjalassa asuvat (testein?) lahjattomiksi todetut pojat vapauttaa ruotsin kielen opiskelusta vai toivooko Osmo ruotsin kielen vapaaehtoisuutta noin ylipäänsä?
Summa summarum: Tuo sivistysvaliokunnan jäsenen tokaisu tuntuu joka tapauksessa niin absurdilta, että minun on pakko pitää sitä huumoriheittona, joka nyt jostain syystä on mennyt ohi. Tai sitten menetän uskoni ihmisjärkeen.
En yrittänyt väittää, että pohjoiskarjalaiset ovat lahjattomia vaan että jos on sekä lahjation, että pohjoiskarjalainen, motivaatio ruotsin lukemiseen on erityisen heikko.
Miksei itä-Suomen kouluille anneta mahdollisuutta valita kouluihin venäjän opetusta ruotsin sijaan?
Kirjoitin ruotsin ylioppilaskirjoituksissa ja suoritin yliopistossa virkamiesruotsin. En muista että olisin koskaan lukenut ruotsinkielistä kirjaa. Hufvudstadsbladetia olen joskus selaillut ja ymmärrän sitä auttavasti. Puhuttua ruotsia en käytännössä enää ymmärrä, sanan sieltä täältä mutta puolet menee ohi korvien.
En ole koskaan tarvinnut ruotsia käytännössä. Sensijaan olen usein harmitellut etten osaa venäjää tai saksaa.
Jos tällaisen poikkeuksellisen pitkäkestoisen nousukauden aikana ei saada rakenteita sellaisiksi että huonommallakin lukupäällä / ongelmanratkaisukyvyllä varustetut pääsevät osallistumaan työelämään, ei näitä rakenteita saada sellaisiksi koskaan. Melkein 200 000 suomalaista on edelleen työttömänä.
Työt organisoidaan kansantalouden kannalta väärin, koska (korkeasti) koulutettu työvoima on alihinnoiteltua. Avustajista ja ostetuista palveluista olisi hyötyä monille, mutta koska (korkeasti) koulutetun työntekijän saa suurinpiirtein samalla hinnalla kuin avustajan tai ostetut palvelut, palkataan mielummin lisää (korkeasti) koulutettuja. Sen lisäksi että mahdolliset avustajat pysyvät työttöminä (korkeasti) koulutetutkin jäävät taidoiltaan keskinkertaisemmiksi, koska aika kuluu erikoisosaamisen hyödyntämisen ja kehittämisen sijasta paljolti rutiineihin.
Peliä ei olla silti menetetty. Esimerkiksi Akavassa on ollut viimepäivinä ryhdistäy-tymisen merkkejä, joten eiköhän tämä vyyhti lähde tästä purkautumaan. Erikoisosaajien maksukyvyn kasvu tuonee tilaa uusille palveluinnovaatioille tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.
Olen samaa mieltä tiedemiehen kanssa.
Komppaan tässä Osmoa. Mieleen tulee eräs koulutuksen marginaaliryhmä, eli mukautetut ja muut tukiopetuksen puolella olevat oppilaat, joissa on sekä niitä, joilla on kognitiivisia oppimisen ongelmia että niitä, joilla on sosio-ekonomisia ongelmia tai molempia. Ensinnäkin ryhmä kasvaa edelleen, (ks. tukiopetukseen siirrettyjen määrä) mikä tuskin kertoo pelkästään yksilöiden kasvavista ongelmista – ainakaan pelkästään, vaan tilannetta voisi ehkä katsoa myös sen kannalta, että tarpeeksi hyvän ja hyödyllisen opiskelijan ja oppijan määritelmä kiristyy. Sopimattomuus oppijan malliin on sinänsä paha ja hankala asia.
Jos uskoo Osmon lähtökohdan, eli että vähemmälläkin koulutuksella pärjäisivät monet, niin aika hankalta näyttää kokonaiskuva. Varsinkin, kun samaan aikaan on hankala sanoa, mitä tapahtuu ja tapahtuisi yhteiskuntaluokkien väliselle kuilulle, kun kouluttamattomuus on todellakin leima.
Enpä osaa tähän mitään vastausta sanoa. Mietin joskus jonkinlaisen oppipoikakoulutuksen mahdollisuutta. Toisaalta taas yliopistossa opiskellessa tuntuu, että sivistyksen hankkiminen ei sielläkään päässä ole itsestäänselvyys, päinvastoin. Itse ajattelen sivistykseksi sen, että kykenee omien erityisolejen tuntemuksensa lisäksi tunnistamaan itsensä ja oman alansa alojen kokonaisuudessa ja näkemään hieman yhteiskunnallisia palikoita omaa palikkaansa pidemmälle. Se on aika vaikeaa.
”(se Kiina-esimerkki), on tasa-arvoista ja reilua. Jos suomalaiset hakkaisivat kivensä itse ja kiinalaiset eivät saisi syödä norjalaista lohta, kaikki olisivat köyhempiä.”
Eikö sisvistyneisyyteen kuulu havaita ongelmat ja ratkaista ne tavalla jossa otetaan kaikki mahdolliset vaikutukset ajallaisesti ja spatatiaalisesti huomioon. Tarkoitan esim. ympäristö ja sosiaalisetvaikutukset.
Tuolla periaatteella olemme kyllä rikkaampia tänään, mutta määrätyt ympäristöongelmat ovat akuuttisempia kuin koskaan aiemmin, ja eriarvoisuus kasvaa. Kiinassa voisi syödä ihan hyvin itse tuotettua kalaa ja suomessa hakkaa kivensä itse köyhtymättä. Ja molemmissa elää parempaa elämää jos päämäärä olisi se parempi elämä.
Onko sivistyneisyys pelkästään se että pärjää kansainvälisessä kilpailussa. Tiedolla ja informaatiolla ratkaistan konkreettisia ongelmia kuten kemiallinen prosessi tai ominaisarvoyhtälöitä. Mutta mihin tarkoitukseen ja päämäärään sitä tehdään on se sivistyneisyys.
Se että tehdän jotain paremman palkan toivossa ei voi olla sivistynyt. Mitä tehdään paremman maailman puolesta on sivistynyt. Jos maailmassa menee huonosti, menee myös huonosti täällä, huolimatta siitä kuka hakkaa kivet tai missä norjalaista lohta syödään.
”Miksei itä-Suomen kouluille anneta mahdollisuutta valita kouluihin venäjän opetusta ruotsin sijaan?”
Järkiperustelua et tuohon kysymykseen tule saamaan. Taustalla on pitkään kestänyt ja yhä aggressiivisemmaksi käynyt yhden kielivähemmistön etupolitiikka.
Niin ja ymmärrän kyllä kielivähemmistön ajattelutapaa. Olen viettänyt koko lapsuutensa kielivähemmistöön kuuluvana suomensuomalaisena enemmistöltään suomenruotsalaisella alueella.
Ylikouluttamisesta on jo moni muukin kirjoittanut ihmetellen:
http://poropoliisi.blogspot.com/2007/11/mutta-kuka-vastaa-muttereiden.html
Ja varsinkin Breini:
http://irc-galleria.net/blog.php?nick=Breini
Uudelleen, meni eka vähän pieleen…
Ylikouluttamisesta on jo moni muukin kirjoittanut ihmetellen:
http://poropoliisi.blogspot.com/2007/11/mutta-kuka-vastaa-muttereiden.html
Ja varsinkin Breini viiltää:
http://irc-galleria.net/blog.php?nick=Breini&beid=9618665
nimim. Tonni käteen kommenttiin:
Pienet palkkaerot (eli koulutetun työvoiman alihinnoittelu) aiheuttaa kouluttamattomien työttömyyttä mainituista syistä.
Mitä tapahtuu, jos annetaan palkkaerojen kasvaa ja poistetaan minimipalkka hanttihommista? Näin parempipalkkaisilla on varaa palkata kouluttamattomia kaikkiin hanttihommiin.
Työllisyys kohenee, mutta sosiaalinen eriarvoisuus kasvaa.
Onko siis niin, että tulonsiirrot ja palkkaerojen pitäminen pieninä synnyttää työttömyyttä? Kumman suhteen on tärkeämpää optimoida?
Suuri syy on tietenkin nykyisessä kankeassa sosiaaliturvajärjestelmässä joka tehottomuudellaan luo kannustiloukkuja työllistymiseen. Kansalaispalkka tämänkin ratkaisisi monilta osin. Pienipalkkaisenkin lisäansion vastaanottaminen voisi olla kannattavaa.
Minun mielestä sivistyneessä yhteiskunnassa pitää pystyä elämään normaalia sen yhteiskunnan elämää, jos on palkkatyössä 8 h vuorokaudessa.
Siinä olisi minimipalkan alaraja.
Ongelmahan ei niinkään ole se että väestöä yli- tai ohikoulutetaan vaan se että kouluttamattomuudesta on tullut yksi merkittävimmistä yhteiskunnan osallisuudesta syrjäyttävistä tekijöistä. Peruskoulun jälkeinen koulutusjärjestelmä jättää aina ulkopuolelleen osan väestöstä. Kyseessä on kysynnän ja tarjonnan kohtaamattomuus jota ei minkäänlaisilla säädöksillä tulla täysin pois kitkemään yhteiskunnasta. Sen vuoksi mielekkäämpää olisikin kysyä, mitä voimme tehdä sille että myös kouluttamattomilla kansalaisilla olisi mahdollisuus työllistyä tai työllistää itsensä.
On naurettavaa että yhteiskunnassa jossa jopa työttömille keksitään jos jonkinlaista kurssia ja ryhmäpiiriä sen pelossa ettei kansalainen vain saa ilmaisia euroja, vallitsee tilanne jossa työpaikan saaminen ilman diipadaapa-tutkintopapereita on lähes sula mahdottomuus.
Nykyisellä ylikoulutuspolitiikalla on yksi kovin ikävä sivuvaikutus, jonka olen itse työssäni huomannut. Se on se, että suuri osa yliopistojen opiskelijoista ei kykene omaksumaan sellaista abstraktia ajattelumallia, joka tiedekorkeakouluissa olisi tarpeen. Heidän oikea paikkansa olisi jossakin muualla, mutta kun ne maisterin/DI:n paperit ovat niin arvokkaat.
Tämä ei olisi ongelma, jos se ei loisi yliopistojen suorituskykymittausten vuoksi paineita päästää läpi kursseista ihmisiä, jotka eivät suoraan sanoen osaa tai ymmärrä mitään.
Suomessa maisterin tai DI:n paperit antavat jo nykyisellään aika vähän informaatiota, tosin alasta riippuen. Siellä, missä on kova kilpailu opiskelupaikoista, on edes vähän toivoa, mutta (osin syyttä) auringonlaskun aloiksi leimatuilla aloilla käynnistyy prosessi, joka imee kaikki mehut: Kun sisäänpääsy helpottuu, lahjakkaimmat ja haasteista tykkäävät nuoret eivät hae alalle (koska sinne on helppo päästä) ja rima laskee edelleen. Näin kävi esimerkiksi tietotekniikka-aloille 2000-luvun taitteen jälkeen.
Välillä tuntuu, että Suomessa työväki on jakautunut ”meihin”, koulutettuun ja hyväosaiseen väestöön, joka haluaa myös hyvän palkan kovasta työstä. Sitten ovat ”he”, vähän koulua käyneet tai koulutukset kesken jättäneet maamme pient työmuurahaiset, joilla ei käsityksemme mukaan riitä kapasiteettia tekemään mitään muutakaan, eikä heille tarvitse näin ollen nyt niin paljoa maksaakkaan.
Tästä seuraa ongelmia. Voidaanko olettaa, että nämä ”suoran sauman ompelijat”; siivoojat, lähihoitajat, kassaneidit, liukuhihnatyöntekijät ym. ovat työssään siksi, että heidän potentiaalinsa ei riitä muuhun? Vai pitäisikö olettaa, että nämä ammatit ovat heille kutsumusammatteja?
Vai olisiko niin, että isolla osalla vain kävi näin. Elämä tuli väliin, koulut jäivät kesken, hanttihommista tuli pysyvä olotila. Näitä ihmisiä usein rassaa yhteiskunnan viesti siitä, että kaikkien pitäisi olla koulutettuja, menestyneitä ja urasuuntautuneita, ”meitä”. Ja silti he päätyivät ”heihin”, suoran sauman ompelijoiksi. Vaatii hyvää itsetuntoa miettiä arvot uusiksi ja todeta, että työssä käydään, että saadaan palkkaa, elämä hankitaan sitten muualta.
Koulutusjärjestelmä vinoutui lisää viime peruskoulun opetussuunnitelman uudistuksessa.
Siinä lisättiin teoriaa ja tunteja otettiin ns. valinnaisista, yleensä käytännön aineista.
Uudistus tehtiin liiaksi naisvaltaisen OAJ:n ehdoilla.
Uudistus sopii kenties noin 80 % oppilaista. Osalta putoaa koulumotivaatio viimeistään yläasteelle tultaessa.
Olisi pitänyt tehdä juuri päinvastoin. Lisätä rohkeasti valinnaisia käytännön aineita, joilla olisi pidetty nuo 20%:kin koulumotivaation syrjässä kiinni.
Nyt joudutaan tekemään ”paikkoheittoja” lisäämällä erityisopetusta ja kymppiluokkia.
Puhutaan koulupudokkaista. Harmittaa miten paljon heitä päästetään syntymään, kun katsoo miten toivorikkaasti vanhemmat lähettävät lapsensa eppuluokalle.
Mielenkiintoisesti, aina kun koulutuksesta puhutaan, syyttävä sormi osoittaa opettajiin. Opettajien tehtävähän on tuottaa mahdollisimman paljon opittavaa. Oppilaiden ja heidän (alaikäisten osalta) vanhempiensa vastuulla on ottaa siitä opikseen. Painottaisin vanhempien osallistumisen merkitystä. Kouluopetuksesta hyötyminen ja sen mahdollinen täydentäminen harrastusten ja yhdessäolon kautta, lapsen taipumukset ja kyvyt tunnistaen, on vanhemmuuden ja kotikasvatuksen vastuulla.
Ja ennen kuin tulee enemmälti turpaan, niin minä sitten muuten olen yh-isä. Suhteuttakaa ja tuumatkaapa uudelleen.
Timo Karonen:
”Mielenkiintoisesti, aina kun koulutuksesta puhutaan, syyttävä sormi osoittaa opettajiin.”
Sinivihreä:
Saman havainnon olen tehnyt. Itse olen ollut ensin yhdeksän vuotta peruskoulussa ja sen päälle kolme vuotta lukiota. Opettajia minulla on tuona aikana ollut useampia kymmeniä.
Näin vuosikymmeniä myöhemmin voi tarkastella saamaansa opetusta hieman kauempaa. Yksi asia minua ihmetyttää yli kaiken. Miten on mahdollista, että kaikki nuo kymmenet entiset opettajani ovat olleet mielestäni hyviä opettajia. Tilastollisesti sen kai pitäisi olla lähes mahdotonta.
En keksi muuta selitystä kun sen, että Suomessa on keskimäärin oikeasti hyvät opettajat. Toisaalta opettajat ovat valikoitu ja tehtäväänsä koulutettu ryhmä, toisin kun me vanhemmat.
Jari:
”Mitä tapahtuu, jos annetaan palkkaerojen kasvaa ja poistetaan minimipalkka hanttihommista? Näin parempipalkkaisilla on varaa palkata kouluttamattomia kaikkiin hanttihommiin.”
Ei Suomessa voi liittotasolla jo sovittuja nimellispalkkoja alentaa. Siitä seuraa yleislakkouhka tai yleislakko. Nimelliskorotusten prosentit on se asia joihin voi vaikuttaa. Niihin puree solidaarinen veropolitiikka. Nyt kannattaa ensin nostaa ansiotuloverotuksen alaraja köyhyysrajan tasolle ja katsoa mihin se riittää. Se sulattanee suurimman osan rakennetyöttömyydestä, ainakin, jos sillä samalla ostetaan hanttihommien / huonommin menestyvien alojen TES-palkankorotukset alas.
Koulutus on Suomessa myös itseisarvo, joka oikeuttaa kovempaan palkkaan. Esimerkkinä nämä julkisen alan naisetvaltaiset, jotka käyttävät koulutuksen kestoa yhtenä argumenttina oikeuttaakseen palkan korotukset.
Tämä näyttäisi olevan nimenomaan julkisen puolen ilmiö.