Kun tulin tuossa aiemmin kirjoittaneeksi sokerin viljelyn järjettömyydestä, kannattaa tähän panna pieni uutinen eilisestä Hesarista, jossa EU:n maatalouskomissaari Marian Fischer Boel kirjoittaa asiasta komission kannalta.
Koko EU:n sokeripolitiikan lähtökohtana on, että WTO neuvotteluissa EU joutuu luiopumaan raukkamaisesta sokerin vientituesta ja päin vastoin hyväksymään sen, että Euroopan markkinoille tulee sokeria kehitysmaista. Taloudellisin termein tämä tarkoittaa siis, että sokerin hinta Unionissa tulee laskemaan. Moni lehti muuten pelkäsi, että se tulisi nousemaan.
Kun sokerin hinta tulevaisuudessa alenee, viljely käy kannattamattomaksi siellä, minne se huonoiten soveltuu, kuten Suomessa. Jotta tämä ei toisi viljelijöille kohtuuttomia menetyksiä, EU yrittää nyt ostaa osan viljelijöistä pois tuotannosta, maksamalla heille ylimääräistä korvausta tuotantosuunnan vaihtamisesta. Tätä tukea ei kenenkään ole pakko ottaa vastaan. Jos haluaa jatkaa sokerinviljelyä, voi niin tehdä, mutta on ymmärrettävä, että sokerin hinta tulee tulevina vuosina laskemaan, eikä silloin (kenties) enää makseta mitään korvauksia.
Suomessa on itse asiassa vaadittu, että komissio ei saisi houkutella suomalaisia viljelijöitä luopumaan sokerinviljelystä, eli että Suomeen tätä EU:n rahaa ei saisi maksaa (kerran näinkin päin!) Maatalousministeri haluaa päin vastoin maksaa erillistä korotettua kanallista tukea, sokerinviljelijöille, jotta nämä eivät siirtyisi viljelemeen vaikkapa viljaa, johon viljan hinnan nopea nousu houkuttelisi.
Jotenkin tästä asiasta on saanut lehdistä kovin toisennäköisen kuvan. Puhuuko komissaari palturia, ovatko lehdet kirjoittaneet palturia vai enkö minä osaa lukea lehtiä?
Kantaako ministeri Anttila vastuun siitä, että kun sokerin hinta laskee roimasti muutaman vuoden kuluttua, viljelijät ovat kenties jo menettäneet siirtymätuen ja joutuvat kärsimään tappiot itse, vaikka korvauskin olisi ollut tarjolla?
Tietysti on niin, että jos riittävän moni luopuu sokerin viljelystä, on muidenkin se tehtävä, jos Säkylän sokeritehdas lopettaa toimintansa. Heidän osaltaan kyse on pakosta.
Onko tää omavaraisuusajattelu entisaikasten höpötyksiä ?
Jos tuki oli 60 e hehtaarilta v. 2006 ja on nyt 350 e hehtaarilta, jokainen ymmärtää, että kannustus viljelyn jatkamiseen on ylivoimasen suuri. Vaikka juurikkaan dumppaisi lähimpään järveen.
Jos oikein ymmärsin EU:n taannoisen sokeriuudistuksen niin siinä oli tavoitteena laskea kustannustaso, joka oli kolminkertainen maailmanmarkkinahintoihin nähden niin että se olisi enää kaksinkertainen.
Sokerin tai muiden maataloustuotteiden hinta ei välttämättä laske maatalouspolitiikan sisäisin toimin, sillä rajasuoja sääntelee missä määrin ja mistä korvaavia tuotteita pääsee Euroopan unionin markkinoille. Näistä tulleilla on ollut vähenevä merkitys, mutta kiintiöt ovat edelleen hyvin tärkeitä.
Tämä näkyy EU:n yhteisen maatalouspolitiikan vuosikustannuksista eurooppalaisille: Karkeasti 100 miljardia euroa, josta 50 mrd EU:n ja kansallisen tason tukina veronmaksajilta ja 50 mrd korkeampina hintoina unionin kuluttajilta.
“Onko tää omavaraisuusajattelu entisaikasten höpötyksiä ?”
Huoltovarmuus on tärkeämpi asia kuin omavaraisuus. Ts. täytyy turvata välttämättömyyshyödykkeiden saatavuus. Se missä ne tuotetaan kannattaa ratkaista suhteellisella edulla.
Jos haluttu huoltovarmuuden taso saavutetaan edullisemmin sillä, että jokin hyödyke tuotetaan Suomen ulkopuolella kannattaa se siellä tuottaa.
Suomen BKT:stä viennin osuus on käsittääkseni suuruusluokkaa 40 %. Jos kaikki maat pyrkisivät olemaan omavaraisia kaikessa olisimme paljon köyhempiä ja elämämme olisi yksipuolisempaa.
Koska sokerijuurikkaan viljelyn ja siirtymäkauden kansallisen tuen puolustamiseen ikiajoiksi on laajalti yllytetty maaotteluhengessä, voi olla paikallaan katsoa miten hyvin veronmaksajille ja kuluttajille tiedotetaan maataloustuista.
Vertailutaulukko Transparency League Table, jonka julkaisija on Farmsubsidy.org sijoittaa EU-tukien julkistamisen osalta Ruotsin ensimmäiselle sijalle (81 prosentin painotettu kattavuus), Slovenian ja Tanskan jaetulle toiselle sijalle (64 %).
Suomi on sijalla 20 (2 %).
En lähde barrikadeille näillä näytöillä.
Ei ole ollenkaan varmaa, että sokerin hinta laskee tulevaisuudessa. Kun kysyntä kasvaa ja tuotanto alenee niin yleenä hinnat nousee! Raskalaiset ja Saksalaiset kyllä hoitaa sellaiset pykälät, että suomalainen kuluttaja maksaa jatkossa huomattavasti nykyistä enemmän. Eu:n sokeriteollisuudella on kartelli ja markkinat on jaettu, ei kannata olla naiivi ja sinisilmäinen. Mikä se sellainen monipuolistamistuki on kun kommissio yksipuolistaa suomalaista viljelyä. Sokerin viljelyn loppuminen olisi hirveä tappio suomalaiselle kulttuurimaisemalle. Miten tuotantoon kaiken osaamisen ja voimakkasti sitoutuneet viljelijät selviävät henkisesti ja taloudellisesti. Ei ne tuotannon velat tule kuitatuksi millään lopetustuilla ja lapset tarvitsevat ruokaa huomennakin myös maalla!
Huoltovarmuus on mielenkiintoinen käsite.
Keskivertokaupunkilainen tarkoittaa huoltovarmuudella sitä, että ihmiset saadaan kriisiaikoinakin jotenkin ruokituiksi.
Elintarvikeketjulla on jostain syystä sellainen hieman laveampi huoltovarmuuskäsitys, että elintarvikeketjua täytyy subventoida mahdollisimman paljon, erottelematta välttämättömyys- ja ylellisyystuotteita.
On päivän selvää ettei täällä napapiirin tuntumassa kannata viljella kasvia jonka tuotto on suoraan verrannollinen auringonpaisteen määrään. Millään kriisivalmiuden parantamisella asiaa ei voida perustella; ihmiset eivät kuole Suomessa nälkään vaikka sokeria ei kaupan hyllyiltä löytyisikään vähään aikaan. Päin vastoin, saattaisi kansanterveys jopa parantua. Sokeria, tai siis tarkemmin glukoosia, voidaan valmistaa helposti mistä tahansä tärkkelyksestä, joten edes se makea ei tyystin loppuisi kriisin pidetessä. Järkevintä täällä olisi panostaa kotieläintuotantoon koska siihen täällä on parhaat edellytykset. Silloin se kriisivalmiuskin paranisi koska pahan koittaessa voitaisiin heinäpellot laittaa perunalle ja elikot ns. Itikan autoon.
Sokerijuurikkaan viljely on Suomessa tuotokseltaan lähempänä europpalaista satotasoa kuin viljat ja monet muut kasvit. Jos katsotaan ettei sokeria pidä viljellä Suomessa kun satotaso on korkeampi ranskassa niin samalla logiikalla voidan lakkauttaa koko maatalous Suomesta. Viljelijät kyllä selviää, mutta miten käy niille tuhansille maatalousvirkamiehille Helsingissä, Seinäjoella etc.?