Blogikeskustelussa edellä aika moni esitti, että energiaveron pitäisi olla progressiivinen. Jos käyttää vähän energiaa, maksaa siitä kilowattituntia kohden vähän ja jos käyttää paljon, maksaa kilowarttituntia kohden paljon, jotta mökin mummo ei joutuisi rajuun nälkäkuuriin samalla kun ökyrikas tuhlaa energiaa huvikseen.
Aika samanlaisen ehdotuksen teki Dodo ry esittäessään henkilökohtaisia päästöoikeuksia.
Molemmat ehdotukset ovat aivan mahdottomia toteuttaa. Jos puhumme energian käytöstä on, opakko puhua myös välillisestä käytöstä, jotta emme joutuisi mahdottomuuksiin. Pitäisi siis laskea kaupasta ostettuihin tavaroihin sisältyvä energiankultus. Siis näkkileivästä paljon ja ranskanleivästä vähän energiayksiköitä? Menee vähän vaikeaksi.
Samaan lopputulokseen päästään paljon yksinkertaisemmin nostamalla kaiken fossiilisen energiankäytön verotusta ja jakamalla osa veron tuotosta euroa/nenä periaatteella takaisin.
Miksi mökin mummoa pitäisi rohkaista siihen, ettei ikkunoita tarvitse tiivistää, kun hänen kiintiössään on vielä varaa? Kyllä energian marginaalihinnan pitää olla sama kaikille.
En tarkkaan tiedä, minkälaista päästökiintiötä Dodo ehdotti, mutta tuskinpa mitään sellaista, joka ei sisältäisi mummolle insentiiviä tiivistää ikkunoitaan. Toisaalta kohtalaisen tehokkaita päästökiintiöitä voidaan ottaa käyttöön ilman välillisen käytön huomiointia.
Britanniassa ollaan keskusteltu eräänlaisesta “luottokortista”, jota vingutetaan aina kun ostetaan sähköä, lentolippuja tai bensaa. Kun omat kiintiöt luottokortilta loppuu, ostetaan puuttuvat markkinoilta niiltä joilta jää yli. Eli mökin mummon kannattaa tässä järjestelmässä tiivistää ikkunansa, koska voi myydä näin säästyneet kiintiönsä niille jotka käyttävät enemmän noita kolmea hyödykettä. Brittimallin esittely löytyy täältä: http://www.cse.org.uk/pdf/pub1067.pdf
Jos halutaan todella tehokas järjestelmä energiankulutuksen ja kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi, voitaisiin säätää kansainvälinen henkilökohtainen päästökiintiö. Tässä päätetään aleneva globaali kiintiö, joka jaetaan vuosittain tasan jokaiselle maapallon ihmiselle. Nämä taas myyvät kiintiönsä päästöjen aiheuttajille tähän luoduilla markkinoilla. Päästöjen hinnat näkyisivät näin suoraan hinnoissa eikä kukaan pystyisi toimimaan vapaamatkustajana. Itse olen pohtinut jonkin verran tätä järjestelmää, jollaista myös liittokansleri Merkel vastikään toivoi. Omia ajatuksiani voi lukea täältä: http://koti.mbnet.fi/thexder/Opiskelu/Kansainv%E4linen%20henkil%F6kohtainen%20p%E4%E4st%F6kiinti%F6.pdf
Halukkaat voivat allekirjoittaa Facebookissa em. ideaa koskevan vetoomuksen (etsi nimellä cause: Support Global Personal Emissions Quota).
Itse näkisin globaalin henkilökohtaisen päästökiintiön oikeastaan ainoana tehokkaana keinona, joka voisi periaatteessa saada hyväksynnän sekä teollisuusmailta että kehitysmailta. Se voisi toimia myös EU:n tasolla.
Dodon päästökaupassa ei tätä mummon väärää insemtiiviä esiinny, koska päästöoikeuden marginaalihinyta on kaikille sama. Tuo ongelma koski progressiivista energiaveroa. Sen sijaan tuo Dodon ehdotus on aika lähellä itse ehdottamaani mallia, jossa olisi kiinteä energiavero, jonka tuotto jaettaisiin tasan kansalaisten kesken. Päästökiintiöissä “vero” eli päästöoikeuden hinta määräytyy markkinoilla ja yhteiskunta asettaa päästöjen määrän. Veromallissa yhteiskunta asettaa veron korkeuden ja päästöjen määrä määrätyyy markkinoilla. Jos tieto päästöjen hintajoustosta on oikea, molemmat johtavat samaan lopputulokseen.
Ajatus, että kiinnostuksen kohteena olisivat vain suora energiankulutus ja välillisestä vain lentäminen, on aivan epäjohdonmukainen. Se rankaisisi leivän leipomisesta ja pyykin pesemisestä kotona sen sijaan että ostaa leivän kaupasta ja pesettää pyykkinsä pesulassa.
Edelleen valittaessa matkustustapaa Helsingistä Tukholmaan, se suosisi paljon suuripäästöisemmän laivan käyttöä, vaikka lentäminen tuotttaisi päästöjä sentään vähän vähemmän.
Toki yhdistettynä yleiseen päästökauppajärjestelmään tuo leipomon ja kotileivän ero poistuisi, koska leipomo käyttää energiaa, joka jo on päästökaupan piirissä. Mutta jos näin ajatellaan, miksi kotitaloussähkö on päästökaupan piirissä tässä Dodon mallissa, sillä sehän on jo yleisen päästökaupan piirissä?
Dodo ei itse asiassa ole esittänyt henkilökohtaisia päästökiintiöitä. Kyse on yhdistyksen puheenjohtajan yksityisajattelusta, jonka hän sanoi julkisuuteen Dodon kantana. Yhdistyksen hallitus ei ole tuollaista kannanottoa kuitenkaan missään vaiheessa hyväksynyt.
Ode:
“Ajatus, että kiinnostuksen kohteena olisivat vain suora energiankulutus ja välillisestä vain lentäminen, on aivan epäjohdonmukainen. Se rankaisisi leivän leipomisesta ja pyykin pesemisestä kotona sen sijaan että ostaa leivän kaupasta ja pesettää pyykkinsä pesulassa.”
Se olisi vakavasti vaillinnainen, mutta kuitenkin jättimäinen askel oikeaan suuntaan. Minusta tuossa esimerkissäsi ei ole mitään ongelmaa. Jos yhden leivän leipoo kotona, menee siihen rutosti enemmän energiaa kuin jos samanlainen tehdään teollisesti. Ja toisaalta vaikka tuossa täytyy kotialouden maksaa sähkössä ekstraa, tullee leipä tästä huolimatta kotona tehtynä halvemmaksi ainesten ollessa halpoja. Ja mitä erityistä hyvää on pestä pyykit kotona? Eikös niiden pesettäminen nurkan takana olevalla yrittäjällä olisi juuri sitä vihreiden peräänkuuluttamaa palvelusalojen tukemista?
Ode:
“Edelleen valittaessa matkustustapaa Helsingistä Tukholmaan, se suosisi paljon suuripäästöisemmän laivan käyttöä, vaikka lentäminen tuotttaisi päästöjä sentään vähän vähemmän.”
Hyvä pointti. Järjestelmään voisi hyvin lisätä laivat ja tämän kaltaisia muita “helppoja” kohteita joita ei ollut Britannian suunnitelmassa (& Dodon ehdotuksessa?).
Ode:
“Toki yhdistettynä yleiseen päästökauppajärjestelmään tuo leipomon ja kotileivän ero poistuisi, koska leipomo käyttää energiaa, joka jo on päästökaupan piirissä. Mutta jos näin ajatellaan, miksi kotitaloussähkö on päästökaupan piirissä tässä Dodon mallissa, sillä sehän on jo yleisen päästökaupan piirissä?”
Tämäkin on hyvä pointti. Jos tämä Dodon malli (johon en siis ole tutustunut) tulisi voimaan, olisi ilmeisesti kaksi päällekkäistä järjestelmää. Tämä ei kuitenkaan olisi mielestäni mikään ongelma, koska henkilökohtainen päästökiintiö ennen kaikkea tekisi EU:n päästökaupan sosiaalisesti oikeudenmukaisemmaksi. Eli se kompensoisi vähän kuluttaville hintojen nousua paljon kuluttavien kustannuksella. Se voisi jopa ehkäistä tehokkaasti sitä suurta parkua, joka syntyy sähkön hinnan kaksinkertaistuessa(?) lähivuosina. Tuplainsentiivi siis.
Ei pidä takertua tuo kotileipä vastaan leipomon leipä yksityiskohtiin vaan ymmärtää, että välillisen kulutuksen poius jättäminen on iso puute.
Yksinkertaisinta olisi tehdä niin, että päästökaupan piiriin laitetaan kaikki päästöjä tuottava, myös liikenteen polttoaineet ja lämmitysöljy sekä tietysti lento- ja laivaliikenne. Oikeuksia ei jaeta ilmaiseksi, vaan valtio myy ne ja jakaa saadut rahat kaikkien kansalaisten kesken. Kaikki energiavaltainen kallistuu, mutta kun raha jaetaan takaisin kansalle, vähän energiaa käyttävät rikastuvat ja paljon sitä käyttävät köyhtyvät entiseen verrattuna. Lopputulos olisi sama kuin henkilökohtaisissa päästökiintiöissä.
Nuo henkilökohtaiset päästökiintiöt olisivat hankala toteuttaa, mutta olisi niillä tietty kasvattava vaikutus.
Kaukolämmitetyssä kerrostalossa asuvalle autottomalla perheelleni tuo kyllä kävisi. Nurmijärveltä ja Toholammilta voisi tulla nurinaa.
Tämä Oden malli jäi nyt kyllä aika epäselväksi:
1. Mitä päästöoikeuksia myydään?
2. Kenelle ne myydään?
Millä ilveellä tässä mallissa saadaan esim. tuontilelujen hintaan se päästölisä? Vai jäisivätkö nämä vieläkin ulkopuolelle? Oletuksenahan on käsittääkseni se, että malli on vain Suomen laajuinen.
Helpompi ja tehokkaampi tapa olisi määrittää kaikkien tuotteiden päästöt ja verottaa näitä sen mukaan. Verojen tuotot jaettaisiin sitten perustulona kansalle. Tämä toki onnistuisi, mutta tässä ei olisi mitään kattoa päästöille. Lisäksi olisi äärimmäisen vaikeata ja kallista määrittää kunkin tuotteen päästömäärät.
Ideaalisysteemissä globaalit päästöoikeudet myytäisiin suoraan päästäjille, jolloin hinta näkyisi tuotteessa suoraan. Tulot jaettaisiin sitten globaalina perustulona kaikille maailman ihmisille.
Brittien ehdotus on hyvin kaukana tämän ideaalisysteemin tehokkuudesta. Se on kuitenkin hyvä alku ja ohjaa kulutusta ja käyttäytymistä oikeaan suuntaan. Täällä esiintulleita lapsuksia on kohtalaisen helppo korjata joten ei tule heittää lasta pesuveden mukana mäkeen ja teilata mallia pelkästään niiden perusteella.
Päästökauppa toimii kunnolla vain globaalina. Koska valtioiden rajojen yli kulkevien tuotteiden energiasisältö on pieni murto-osa maailman energiankulutuksesta (Suomessa valtaosa menee liikenteeseen ja lämmitykseen) merkitsee, että myös EU:n laajuinen päästökauppa toimii, joskin onnahdellen.
Sellaista ongelmaa ei ole, että ilmastovastuullisuudessa Valko-Venäjän kanssa tasapäisesti kamppaileva energiatuhlari Suomi jotenkin ohittaisi muut EU-maat ilmastopolitiikassa. mehän yritämme koko ajan sabotoida EU:n yhteistä ilmastopolitiikkaa.
Päästöoikeudet myydään huutokaupalla kenelle tahansa. ostajia olisivat kai lähinnä samat tahot, joille niitä nyt myydään ilmaiseksi. Poikkeuksena nykyiseen oli, että kaikki alat joutuisivat ostamaan päästökiintiöitä, kun ny7t päästökaupan piirissä on vain noin puolet energian kulutuksesta. Bensaa tankkaava tai lämmitysöljyä polttava ei joutuisi päästöoikeuksien kanssa säheltämään, vaan ne olisivat öljyn tukkumyyjän hankittava.
Malli vastaisi suunnilleen sitä, mitä Jukka Jonninen kuvaa kolmannessa kappaleessa. Päästöoikeuksista saatujen tulojen jakaminen tasan on kyllä idealistinen ajatus. Niin oikeudenmukaista maailmasta ei tule koskaan.
Näyttää siltä, että ollaan optimaalisesta ratkaisusta aika pitkälti samaa mieltä. Ehkä nuo nimitykset vähän harhauttavat. Itse nimittäisin mallia, jossa oikeuksista myydyt tuotot palautetaan suoraan tasan ihmisille henkilökohtaiseksi päästäkiintiöksi. Loppuen lopuksi ei ole niin väliä, kuka ne päästöoikeudet myy teollisuudelle, yksittäiset ihmiset vai valtio. Myös “perustulo” on aika kuvaava termi tälle ilmiölle. Tässä sen määrää ei vain ole etukäteen lyöty lukkoon vaan syntyy markkinoilla. Käytännössä kuluttaminen nostaa aina perustulon määrää.
Ehkä olennaisin hyöty siitä, että yksittäiset ihmiset myyvät kiintiönsä, olisi erilaisten markkinainstrumenttien synty. Lupaa hakemalla voisi esim. myydä omien päästöjensä optioita jo etukäteen vaikkapa rahoittaakseen oman yrityksen perustamista. Tämä voisi olla vallankumouksellinen innovaatio varsinkin kehittyvissä maissa.
Brittien ehdotus onkin sitten ihan erilainen, kun sitä kiintiötä ei myydä vaan käytetään itse. Sen oikeastaan ainoa hyvä puoli tähän markkinoille myytävään malliin verrattuna on juuri tuo mainitsemasi kasvattava vaikutus. Mutta toisaalta sehän olisi toisessa mallissa täysin turha, kun ei enää pystyisi valitsemaan ympäristön kannalta huonompaa tuotetta ulkoisvaikutusten ollessa laskettu suoraan hintoihin.
Britti-ehdotus on hyvin vajavainen, mutta on silti vaikea nähdä, että se olisi status quoa huonompi. Jo sen tuomat insentiivit autoilun vähentämiselle ovat merkittävät. Se, ettei se ratkaise ongelmia optimaalisesti on huono peruste mallin teilaamiselle. Sen voisi nähdä väliaikaisena ratkaisuna ennen laajempaa kansainvälistä mallia joka voisi toteutua vaikkapa EU:n tasolla “perustulomuotoisena”.