Kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Maija Anttila on pariinkin kertaan kehunut 60-luvun betoniarkkitehtuurin saavutuksia kertomalla, että Pihlajanmäkikin on nyt pantu suojeluun ja alue on arkkitehtipiireissä herättänyt suurta ihastusta. Ajattelin ensin, että en sano tähän mitään, jotten loukkaisi kenenkään kotiseuturakkautta, mutta koska Anttila on suunnttelemassa uusia alueita, pieni huomautus asiaan on tehtävä.
Temmekö asuinalueita arkkitehtuurin historiankirjoitusta varten vai asukkaille? Kansalaiset äänestävät eri asuinalueiden houkuttelevuudesta joka sunnuntai asuntomarkkinoilla. Asunnot hyvin suunnitelluilla alueilla, joissa on miellytävää asua, arvostetaan korkealle ja niitä toisia ei yhtä korkealle. Jos Pihjalanmäki olisi myös asukkaiden mielestä sellainen arkkitehtuurin helmi, jona Maija Anttila sitä pitää, se olisi korkealla myös asuntopörssissä. Aika edullisesti asuntoja sieltä,kuitenkin saa.
Sinänsä on sanottava, että sarjassaan 60-luvun betonilähiöt Pihlajanmäki on hyvä.
Kirjoitin tuohon alempaan päreeseesi suomalaisen arkkitehtikunnan suosimasta materiaalin rehellisyydestä. Pihlajamäki on rakennustaiteen näkökulmasta erinomaisen esimerkillinen 1960-luvun betonirakentamisen kohde, kuten itsekin toteat. Vuoden 2007 näkökulmasta Pihlajamäkeä tulee kuitenkin tarkastella vain ja ainoastaan tyylihistoriallisesti ja aikansa asuntorakentamispolitiikan ikonina. Sitä ei mitenkään voi enää ottaa nykyrakentamisen lähtökohdaksi, enkä usko Anttilan sitä tarkoittavankaan.
Se, että Pihlajamäestä saa asuntoja nykyään edullisesti, johtuu vain ja ainoastaan siitä, että ne eivät enää vastaa nykyasumisen trendejä ja tarpeita. Eivät niitä vastaa myöskään Ullanlinnan tai Punavuoren asunnot. Ihmiset pakkautuvat perheineen käsittämättömiin luukkuihin, kunhan saavat ns. hyvän osoitteen ja statusta. Jos kaikki asunnot ostettaisiin puhtaasti järkiperustein alueellinen väestöjakautuma olisi aivan toisennäköinen kuin se nyt on.
Kiinteistönvälittäjä Jarmo Kesämaa totesi osuvasti Hotakaisen Juoksuhaudantiessä: ”Järkisyillä perustellaan, tunteilla myydään”.
Pihlajamäen hintoihin vaikuttaa myös moni muu asia kuin arkkitehtuuri. 1960-luvun alkupuolella rakennetuissa taloissa on tyypillisesti isoja remontteja (esim. putki-) ja Pihlajamäessä taitaa olla suurin osa juuri näitä. Taloissa ei tyypillisesti ole hissejä, mikä laskee ylempien kerrosten asuntojen hintoja; arkkitehtuuria voi toki syyttää tästä, mutta hissien rakentaminen ei tuohon aikaan ollut muutenkaan kovin yleistä.
Pihlajamäellä on myös jonkin verran mainetta sosiaalisten ongelmien lähiönä. Tämä maine on tällä hetkellä isoksi osaksi aiheetonta, mutta se painaa hintoja alas kuitenkin jonkin verran. Pihlajamäen liikenneyhteydet eivät ole parhaat mahdolliset, mutteivät huonot kuitenkaan. En tunne alueen palvelurakennetta kovin hyvin, mutta se vaikuttaa aika paljon myös.
Ymmärrän arkkitehtuurin ehkä suppeammin kuin tässä on tarkoitettu, mutta yhtä kaikki, arkkitehtuurin vaikutusta alueen haluttavuuteen voi olla aika vaikea mitata. Esimerkiksi Tampereella Hervanta on 70-luvun betonilähiö, eikä sen neliöhinnoissa taida olla mitään erityisempää gäppiä kaupungin yleiseen hintatasoon.
Tämä on jälleen yksi osoitus kuntien ja kaupunkien loistavasta suunnitteluosaamisesta. Anttilan ajatuksen juoksu on selkeää: Minä tykkään tällaisista taloista, joten muidenkin on pakko tykätä.
Olisiko se ihan mahdoton ajatus, että kunnat pikkuhiljaa alkaisivat purkaa näitä keskusjohtoisia suunnittelumekanismeja ja antaa ihmisille oikeasti vapauksia tehdä sellaista mistä he tykkäävät. Mitä jos kunta vain loisi yleiskaavan ja rakennusyhtiöt tms. ostaisivat maat ja rakentaisivat asunnot ja kaupat ihmisille. Rakennusyhtiöllä olisi varmasti intressi tehdä asunnoista, ja samalla siis asuinympäristöstä, mahdollisimman viihtyisiä. Saahan siitä paremman hinnan.
Hyvä huomio tuo myyntihinta mittarina, saman voisi joku sanoa ääneen kun puhutaan nurmijärveläistymisestä. Kun katsoo noiden isojen kerrostaluasuntojen hintoja Helsingissä niin ei tule heti mieleen ettei kysyntää olisi.
Betonibrutalismi on funkkiksen looginen päätepiste ja sitä kautta tuho. Ongelma on se että täydellisesti vallitseviin olosuhteisiin optimoitu arkkitehtuuri sopeutuu keskimäärin huonosti uusiin olosuhteisiin.
Helppo esimerkki: Vuosisadan alun tehdashallit ovat korkeaa ja avaraa tilaa joka taipuu kaupaksi, toimistoksi, elokuvateatteriksi, tai asunnoksi. Nauhakonttoria voi käyttää nauhakonttorina joille yritysten tilankäytön muuttuessa (vähemmän neliöitä/työntekijä ja avokonttorit) ei oikein löydy käyttöä. Kalliossa jopa yksi tällainen on saanut purkuluvan. (Mitä muuta kuin Makasiinit Helsingissä ylipäänsä on purettu viimeiseen kymmeneen vuoteen?)
Pihlajanmäki oli jotenkuten toimiva asuinalue niin kauan kuin kolmiossa asui lapsiperhe jolla oli korkeintaan yksi auto, siihen mitä nykyaikainen asumisväljyys ja autoistuminen tekee lähiön palveluille voi käydä tutustumassa ostarilla ja uudessa Prismassa. Se sijaitsee Pihlajamäen ja ekokaupunginosa Viikin puolivälissä paikassa johon ei ole järkevää kävely-yhteyttä kummastakaan.
Pihlajamäki on pystyyn kuollut nukkumalähiö, sitä ei se että talot on nokkelasti sijoiteltu muuta. Perusongelmaa että väestötiheys on pieni pahentaa se lähiösuunnittelun suurin synti, alueet ovat saaria irrallaan muusta kaupunkirakenteesta. Jos Meilahdessa ei ole Tsekkiläistä pubia, niin sellainen todennäköisesti löytyy Taka-Töölöstä, jolloin sillä on myös isompi asiakaspohja. Esimerkiksi Kivihaka on taas tehokkaasti eristetty Haagasta moottoritiellä, Etelä-Haagassa on palveluita ja Kivihaassa verenluovutuspiste.
Ehkä näitä tulee muutama jättää pystyyn, ihan vaan sen takia että jälkipolvet eivät rupea kuvittelemaan ettei lähiöissä ollut mitään muuta vikaa kuin rumat julkisivut. Kysytään nyt blogaajalta itseltään kun on virkaankin hakemassa, onko mahdollista korjata esimerkiksi Itä-Pasila sekä taloteknisesti että kaupunginsuunnittelullisesti, vai käytetäänkö dynamiittiia?
Tampereella kannattaa Hervannan sijaan arvioida vaikkapa Tesoman tai Multisillan betonikortteleita.
Hervannassa sijaitsee TTY, VTT, Poliisikoulu, isot Nokian rakennukset, kymmeniä IT-firmoja ja muita firmoja. Eli jos Hervannan sijoittaisi Helsinkiin, se olisi kävelymatkan päässä Otaniemestä. Varmaa ja huoletonta vuokratuloa. Lisäksi Hervannan betonitaloja on remontoitu ahkerasti.
”Onko Pihlajamäki onnistunutta arkkitehtuuria?”
On ja ei. Se heijastaa aikansa suunnitteluihanteita ja arkkitehtonisia pyrkimyksiä hienosti, ja on säilynyt eheänä metsäkaupunkina. Rakennukset on sommiteltu hienosti maastoon. Ongelma onkin siinä, että 60-luvun suunnittelua ohjanneet periaatteet ja pyrkimykset on (onneksi) käytännössä hylätty kokonaan. Pihlajamäkihän on funkkiksen kaupunkisuunnitteluihanteiden ruumiillistuma – suuria valkoisia rakennusmassoja vapaasti luontoon sommiteltuna, nauhaikkunoineen kaikkineen. Täytyy muistaa, että funkkis syntyi aikanaan 1920- ja 30-luvulla, jolloin asuinolot kantakaupungissa olivat auttamattoman kurjat ja ahtaat, ja esimerkiksi hygieniaan kiinnitettiin korostuneesti huomiota. Näistä lähtökohdista on helppo ymmärtää miksi avaruutta ja luonnonläheisyyttä arvostettiin niin paljon. ”Ei puistoja kaupunkiin, vaan kaupungit puistoon.”
Nykyäänhän tiedetään, kuinka kauas keskustasta sirotellut tornitalot muodostavat yleensä huonoa asuinympäristöä. Palvelut ovat kaukana, mihinkään ei pääse ilman autoa, rakennukset eivät välttämättä muodosta selvästi rajattuja pihoja jne.
”Kansalaiset äänestävät eri asuinalueiden houkuttelevuudesta joka sunnuntai asuntomarkkinoilla. Asunnot hyvin suunnitelluilla alueilla, joissa on miellytävää asua, arvostetaan korkealle ja niitä toisia ei yhtä korkealle. Jos Pihjalanmäki olisi myös asukkaiden mielestä sellainen arkkitehtuurin helmi, jona Maija Anttila sitä pitää, se olisi korkealla myös asuntopörssissä. Aika edullisesti asuntoja sieltä,kuitenkin saa.”
Niin kuin muut jo totesivatkin, asuinalueiden houkuttelevuuteen vaikuttaa hyvin moni tekijä, ei pelkästään arkkitehtuurin laatu. En silti luottaisi asunnonostajien arvostelukykyyn arkkitehtuurin suhteen. Asukkaat varmasti osaavat arvostaa esimerkiksi laadukkaita palveluja ja hyvän suunnittelun luomia mielenkiintoisia kaupunkitiloja sekä puistoja. Mutta arkkitehtonisia arvoja? Epäilen. Katsokaapa vaikka, minkälaiset talot ovat valmistaloyhtiöiden suosituimpia. Niinpä. Suurin osa sinne Nurmijärvelle rakennettavista valmistaloista on enemmän tai vähemmän mauttomia viritelmiä, joissa on yritetty hakea historiallisten puutalojen henkeä rakentamalla mahdollisimman monta erkkeriä ja nurkkaa ja kuorruttamalla koko komeus pikkusievillä, valkoisilla ikkunankarmeilla ja koristeaiheilla. Viime aikoina on tosin tullut ilahduttaviakin poikkeuksia valmistalomallistoon, mutta niiden suosiosta on vielä vaikea sanoa mitään.
Tavallinen kansalainen ei ole hyvä arkkitehti, mutta hän on suvereeni päättämään omista preferensseistään, minkälainen asuinympäristö häntä miellyttää. Valmistalopakettien valinta osoittaa ostajan arkkitehtoonisia kykyjä. Voisi olla hänen kannaltaan onnellista, että kaikkea valtaa ei siinä vaiheessa annettaisi hänelle, vaan kaavoittaja pyrkisi jotenkin katsomaan, että vierekkäiset talot istuvat samaan maisemaan.
Vasta myöhemmin, kun nuo talot menevät myyntiin seuraaville omistajille, pääsemme katsomaan, miten lopputulosta arvostetaan. Uskon esimeerkiksi, että Landbon talotmenisivät kaupauksiparemmasta hinnasta, jos joku suunnittelun ammattilainen olisi ohjaavalla otteella pyrkinyt vaikuttamaan kokonaisuuden harmoonisuuteen.
Tommi, juuri tuosta syystä Hervanta on onnistunut. Eli betonilähiö voi toimia, jos siellä on hyvä elinkeinorakenne. Otaniemeen vertaaminen on aika osuvaa.
”Tavallinen kansalainen ei ole hyvä arkkitehti, mutta hän on suvereeni päättämään omista preferensseistään, minkälainen asuinympäristö häntä miellyttää.”
Olen 100%:sesti samaa mieltä. Johtuen luultavasti siitä, että Suomessa on vaikuttanut ja täältä maailmalle on lähtenyt monia arkkitehtuurin suuria nimiä, on viimeiset vuosikymmenet rakennuksia suunniteltu enemmän arkkitehtejä kuin niiden käyttäjiä ja niiden keskellä asuvia varten.
Mitä Pihlajamäkeen tulee, niin sen rakennuskanta on juuri niin masentavan näköistä, että se ajaisi ainakin minut alkoholismiin, jos siellä asuisin. Uskon, että tietyn alueen asuinviihtyvyydellä on vaikutuksensa myös alueen sosiaalisiin ongelmiin.
Eksyin Soininvaaran sivuille etsiessäni tietoa Pihlajamäestä – ja huh, kuinka hämmentävää huomata Vihreän oikeistolaissiiven (itse tietääkseni Katajanokalla asuvan) otsaa tehdä moisia linjauksia tyyliin ”tykkään/en tykkää”.
Huomaan myös kuinka aika on keskustelun alun (2007) ajoilta muuttunut aika eri sävyiseksi juuri Pihlajamäen kohdalla. Alueen luonnonläheinen, väljä, selkeä arkkitehuuri on vetänyt perheellistyneitä ex-hipstereitä kuin hunaja. Monenmoiset muotoilu ja arkkitehtuurilehdet tekevät juttuja Pihliksestä ja esim. Italian Ellen mukaan Pihlis on kuuminta hottia – luonnon helmassa, lähellä keskustaa, upea arkkitehuuri.
Soinivaara voisi hieman miettiä mitä suustaan/kynästään päästelee – niin siis myös näiden asumispoliittisten ”linjaustensa” osalta.
Aiemmin purettiin helsingin keskustan jugendtaloja, eli niitä ei osattu arvostaa. Jos jokin ei menen kaupaksi , ei välttämättä tarkoita että se on huonoa. Van Gogh ei myynyt juuri tauluja elinaikanaan.Mielestäni nykyään ei sijoitettaisi korkeita valkoisia tornitaloja mäille vaan rakennettaisiin enemmän maaston muotoisesti. Musta on hassun näköistä että on mäki ja sen päällä korkea valkoinen rakennus.70-luvun arkkitehtuuri voi olla arkkitehtonisesti kiinnostavaa, mutta viihtyisintä asumista se ei välttämättä ole.Pihlajamäki on silti lähellä ja hinnaltaan edullisempi.Betonin harmaudesta pääsisi jos betonielementti talon voisi päällystää valkoisella.En taloudelliseti usko betonilähiöiden räjäyttämiseen.Pasilaan riittää asukkaita luultavasti keskustan läheisen sijainnin takia.Helsinkiin ylipäätään riittää asukkaita koska töitä löytyy.
Jakomäen pieni lähiö ja pihlajamäki on paikkoina yhteisöllisiä, mikä vaikuttaa asukkaiden asumisviihtyvyyteen. Huumeongelmat on Malmilla suurimmat.
Vesi valuu alaspäin ja mäen päälle rakennettu talo pysyy homeettomampana kuin alemmas tehty.