Olen hyvin tyytyväinen siitä, että pääministeri Vanhanen vie Susan Kurosen kirjan oikeuteen. Median on voitava kertoa poliitikkojen asioista, jos niillä on merkitystä hänen työnsä hoitamisen kanssa – esimerkiksi rakastajatar Venäjän suurlähetystöstä voisi olla tällainen tieto. Sellaisen yksityisasian osalta, jolla ei tätä merkitystä ole, pääministerillä on sama yksityisyyden suoja kuin kenellä hyvänsä. Lainsäädäntö on tältä osin selkeä ja kohdalla. Sitä pitäisi vain noudattaa. Ajatus, että median on saatava kertoa kaikesta, mihin kansalaisten uteliaisuus kohdistuu, tarkoittaa sitä, että jokaisen poliitikon pitäisi asentaa makuuhuoneeseensa nettikamera, koska joku on siitä kyllä kiinnostunut.
Pääministerin avioero ooli oikeutetusti julkinen, koska hän oli vaaleissa esiintynyt voimakkaasti perhearvojen puolustajana ja tämän teeman falskius oli oikein osoittaa.
Erityisen pöhkö on kansanedustaja Tuulikki Ukkola, joka vaatii pääministerin eroa asian johdosta. Eikö olisi soveliasta odottaa oikeuden ratkaisua ennen kuin tuomitsee ketään oikeuteen vetoamisesta? Jos oikeus on sitä mieltä, että pääministeri on oikeassa, Ukkolan esittämä erovaatimus osoittautuu vähintäänkin kummalliseksi.
Ukkolalta haluaisin kysyä, että jos joku menisi asentamaan eduskunnan naisten saunaan salaa kameran, olisiko hänellä oikeus sananvapauteen vedoten myydä suurella voitolla ottamiaan kuvia?
Hohhoijaa, tän yksityisyydensuojan luulis olevan niin peruskauraa, että voin vaan ihmetellä, miten Etukeno haksahti julkaisemaan Ruususen kirjan. 😛
On myös huomattava, että Ukkola Iltalehden haastattelussa ilmoitti haluavansa pääministeriksi Paavo Väyrysen. Mainitsemillasi Nairobiin lähtijöillä alkaa olla kiire.
Jos väännetään rautalangasta, ei varmaan voi olla argumenttejasi vastaan. Kyseessä on kuitenkin kontrollifriikki pääministeri, jota ärsyttää jos joku kirjoittaa hänen lemmensekoiluistaan muualla kuin hänen omassa blogissaan. Eikö se ole äänestäjienkin asia tietää, jos mies napsii EU:n puheenjohtaja-aikana tavisnaisia netistä, käyttää loppuun ja unohtaa. Valehtelee vielä tapaamisen syyn aluksi.
Olen lukenut syytetyn kirjan ja väitän että ei kyllä kovin tuhmista jutuista ollut kyse. Kirjahan kertoi asiasta nimenomaan sen tavisnaisen kautta ja pääministerin ”tavallisen” elämän kerrontaakin tarvittiin, jotta tilanteesta olisi ylipäätänsä voitu kertoa.
Joku kirjoitti jollain toisella palstala hyvin, miten Matti on vielä saanut kaikki äänet tällä menolla. Heinäluoma, joka on pitänyt tiukempaa otetta perheensä näyttämisessä, on jäänyt harmaaksi hapseksi sivuun.
Ukkolan vaatimus on kieltämättä reipas, mutta osoittaa että asiasta sopii keskustella ja pääministerin likainen puoli vihdoin pestävä.
Asiaa voi tarkastella olematta juristi, koska Vanhanen on nyt ottamassa makutuomarin roolia, ja siis pahaenteisesti asettamassa arvoperusteisia rajoja sallituille puheenaiheille. Siksipä en ihmettele, että juuri Vanhanen pyyteli anteeksi maailman muslimeilta taannoisessa pilakuvajupakassa.
Myös Soininvaaralla on oikeus omana mielipiteenään kertoa, että Tuulikki Ukkola on pöhkö. Se myös osoittaa huonoa makua ja jättää arvailujen varaan, mitä heidän välillään on aiemmin tapahtunut, kun näin voimakkaan kannanoton entinen ministeri kirjoittaa blogiinsa. Siitä johtuen on mahdollista, että se olisi omiaan loukkaamaan Ukkolan kunniaa.
Vanhasen herkkähipiäisyys on pääministerille liioiteltua. Poliiittisen uran tuhoutuminen, eli kunnian menetys, ei ole lähelläkään, eikä kansalta ole jäänyt huomaamatta, kumpi tässä on pelleksi itsensä tehnyt. Kansalaisilla on oikeus toimia hyvän maun vastaisesti, eikä oikeutta voi vaatia makutuomariksi. Makuasioista ei voi kiistellä, kuten sanotaan. Hyvän maun vaatiminen voi olla tavoite, ei edellytys.
Jos minä kirjoittaisin, että Soininvaara on tekopyhä luonnonsuojelija, koska hänen elämäntapansa rasittaa suunnattomasti luontoa, olisi se lähellä kunnianloukkausta. Jos sen sijaan kertoisin, että luonnonsuojelijana profiiliaan terävoittänyt Soinivaara käyttää energiaa enemmän kuin 98% maailman ihmisistä, en loukkaisi Soininvaaran kunniaa, vaan kertoisin oman mielipiteeni.
Pääministerin loukkaantumisaste on tärkeä tieto. Eniten kuitenkin pelkään sitä, että jos julkaisun täytyy täyttää hyvän maun rajat, astumme askeleen taaksepäin kohti renesanssia. Kaikilla kansalaisilla kuuluu olla oikeus kertoa mielipiteensä, myös mauttomat. Kurosen kirjan ymmärtäminen minään muuna kuin petetyksi itsensä tuntevan naisen kostona on ihmisen psyyken vähättelyä. Vaikuttaa, että pääministerinämme on mies, joka ei usko tekevänsä virheitä. Semmoinen vallanpitäjä on pelottava.
Kun pääministerin mieltä ei saa pahoittaa, on siirretty katse pois isoista ongelmista pieniin ongelmiin. Harhaluulo siitä, että maailma olisi nyt valmis on suuruudenhulluuden synnyttämää. Kun valtaosa maailman ihmisistä painii isojen ongelmien kanssa kansanmurhien, luonnon saastumisen ja vähäisen ravinnon parissa, Suomen pääministerin kunniansa perään huutaminen osakseen saamasta huonosta kohtelusta on suuruudenhulluutta. Kyse on siis hyvän maun tulkinnasta – ei todellisesta yksityisyyden suojan turvaamisesta, mitä salakamera eduskunnan naisten saunassa rikkoisi.
Mikolle:
Jos hyväksytään, että ihmisten yksityiselämästä saa kirjoittaa julkisesti paljastuksia, se koskee myös Mikon yksityiselämää. Ei löydy mitään lakipykälää, joka sanoisi, että pääministerin yksityiselämä on vähemmän suojeltu kuin Mikon, ellei tällä ole merkitystä hänen viranhoitonsa kanssa. Sellaista yhteyttä Kuronen ei oole esittänyt, mutta ehkä hän oikeudessa esittää.
Nykyisen tiedonvälityksen suurimpia ongelmia on se, että jollain lolalla on paljon enemmän sananvapautta kuin elämää todella tuntevilla kansalaisilla, jotka eivät ole politiikkoja tai muuten julkisuuden henkilöitä. Asioista ei keskustella, vaan tutkitaan millaisia perunoita päättäjät syövät. Jos tällainen tiedonvälitys vähenee oikeudenkäynnin ansiosta, on se tämän nolon jutun hyvä seuraus.
Mutta silti on jotenkin kohtuutonta, että kansalainen Ruusunen joutuu taistelemaan pääministerin juristeja vastaan. Kuitenkin hänen kirjaansa on varmaan myyty vähemmän kuin yksittäistä Iltalehden numeroa, jossa on käsitelty samaa asiaa. Isot mediayhtiöt voisivat käydä oikeutta tasavertaisemmin. Toivoisi siis, että pääministeri tekisi tutkintapyynnön myös iltapäivälehdistä, jotta oikeudenkäynti olisi tasapuolisempaa.
Asia ei ole näin yksioikoinen. Itse kirjoitin 1950-luvun lapsuudenmuistelmani, jossa tapahtuneita asioita käsittelin lapsen silmin oikeilla nimillä. Kirjaa on annettu ilmaiseksi vähän yli sadalle tutulle. Tekeekö kirjamuoto muistelmista syntisen? Eikö ihmisten tekemiä tosiasioita saa käsitellä nyt? Jos ei saa, saako käsitellä 50 vuoden kuluttua? Onko siis sukututkimuskin kiellettyä, koska sieltä paljastuu myös ikäviä asioita? Vai saako tutkia, mutta ei saa kertoa kenellekään havainnoistaan.
Itse en kirjoittanut kartanonherran pitkästä vankilareissusta, koska en sitä lapsuudessani tiennyt. Onko oikein, että lapset ja lasten lapset saavat pitää rikollisesti hankitut varat ja heitä pitäisi vielä kunnioittaa sen takia, ettei näitä yksityishenkilön tekemiä rikoksia saa käsitellä julkisesti edes vuosikymmenten jälkeen.
Soininvaara: on kuitenkin tehtävä ero pääministeri Vanhasen ja kansalainen Vanhasen välille. Pääministeri Vanhanen on instituutio, kansalainen Vanhanen ”normaali” kaduntallaaja. Jaottelu on -myönnettäköön- teoreettinen, mutta tämähän erityisesti juristeja kiinnostaa.
Pääministerin morsian on Susan Kurosen kirjoittama muistelmakirja, joka kertoo hänen ja pääministeri Matti Vanhasen yhdeksän kuukautta ja kymmenen päivää kestäneestä seurustelusuhteesta. (Lähde: Wikipedia).
Siis huomatkaa, että puhutaan pääministeristä, ei yksityisestä kansalaisesta Matti Vanhasesta.
Tuosta Timo Parkkosen väitteestä juuri haetaan oikeuden ratkaisua. Kuuluuko yksityisasioiden – ja lasten yksityisasioiden – julkisuus pääministeriyteen. Maassa pitäisi noudattaa lakia eikä yksittäisten henkilöiden mielipiteitä, oikeuden päätös on hyvä hakea. En löydä lainsäädännöstä sellaista pykälää, joka oikeuttaisi pääministerin perheen yksityisasioiden riepotteluun silloin, kunh asialla ei ole merkitystä viranhoidolle. Lehdistö on käyttänyt perusteena, että julkkisten yksityisasiat ovat lehdistön omaisuutta, koska kansa on niistä kiinnostunut – siis koska niillä saa paljon rahaa. Tämä on perusteena yhtä hyvä kuin taskunvarkaan perustelu: minun oli pakko varastaa se lompakko, koska se näytti niin pullealta.
Oikeastaan toivoisin, että tämä asia etenisi Korkeinpaan oikeuteen saakka, jotta saataisiin alempia oikeusasteita sitova ennakkopäätös.
Pauli Vahteran tietoa myös korjaisin myös: Susan Kuronen ei joudu pääministerin juristien riepoteltavaksi, koska pääministeri on nostanut syyttävän sormensa vain kustantajaa kohtaan. (Taisi muuten olle kyseisen kustantajan melkein ensimmäinen kirja) Sen sijaan Kurosen kimppuun käy yleinen syyttäjä, mikä on hänen osaltaan vielä huonompi asia.
Mielestäni Ruususen kirjassa nimenomaan on tietoa, joka vaikuttaa oikeutetusti ihmisten käsityksiin pääministerin viranhoidosta. Ei sen tiedon tarvitse ollan niin graavia kuin rakastajatar Venäjän suurlähtystöstä.
Roikkuminen netissä ”hoitoa” etsimässä, naisen sumeilematon hyväksikäyttö ja sen jälkeen tyly hylkääminen on aivan relevanttia tietoa maan johtavan ihmisen käyttäytymismalleista. Harva nainen olisi kieltäytynyt tästä seireenin kutsusta. En minä ainakaan…
En ole Ruususen kirjaa lukenut enkä aiokaan, mutta kaikesta olen käsittänyt, että nämä ”yksityiselämän” loukkaukset ovat arkisten tapahtumien kuvailua ilman mitään loukkaavaa sävyä. Kamalimpia paljastuksia lienee, että Vanhasen lapset pelasivat tietokonepelejä… juu, kyllä tästä kannattaa oikeusjuttu nostaa ja jokin tekstiviestin sanamuoto.
Vanhanen on toiminut roisisti, valehdellut, salaillut ja käyttänyt toisen osapuolen hyväuskoisuutta hyväkseen. Siltikään hän ei kestä tätä kuin mies, vaan kitisee jossain käräjillä asiasta, joka on jo kaikkien mielessä loppuun käsitelty. Kärsijä oli Ruusunen, jonka käytös oli ehkä tyhmää, mutta ei samalla tavoin moraalitonta kuin pääministerin, jonka asemansa puolesta pitäisi osoittaa tavallista syvällisemää harkintaa asiassa kuin asiassa.
Ketään ei pakoteta pääministeriksi. Ketään ei (kai) pakoteta myöskään pääministerin rakastajattareksi. Edellä mainitulla on vain etujen ja oikeuksien vastapoolina tiukempi vastuu ja kontrolli myös yksityiselämän puolella.
Toivon, että käräjillä ollaan taviksen puolella. Valtaapitävillä puolustajia riittää muutenkin.
Jatkan vielä yleisemmällä tasolla aiheesta:
Oikeusistuimet eivät mielestäni ole olemassa ihmisten tavanomaisten tunteiden ja narsististen loukkauksien temmellyskenttänä. Silloin, kun ei mitään konkreettista vahinkoa pystytä toisen toiminnasta osoittamaan, on osoite tunteiden käsittelyyn psykoterapia. Meillä riittää ihan oikeita rikoksia ilman, että keinotekoisesti tarvitsee poliisin ja oikeuslaitosten työtaakkaa lisätä.
Mitä Vanhanen henkilökohtaisesti menetti tämän kohun seurauksena. Tulos: Äänivyöry vaaleissa, naisia on riittänyt kaikesta päätellen hyvin Ruususenkin jälkeen… Ero oli tapahtunut jo aikasemmin.
Lapset ovat mahdollisesti kärsineet kyllä, mutta sen voisin yhdistää enemmänkin lööppikirjoitteluun kuin tähän kirjaan. Kaikki luokkakaverit näkevät nämä lööpit, mutta varmasti suhteellisen harva teini on vaivautunut tämän (kuulopuheiden mukaan) tylsän kirjan lukemaan.
Vanhanen olisi sitä paitsi ihan itse voinut ajatella lapsiaan toimiessaan nettirakkautensa kanssa kaikkien tietämällä tavalla. Onko tosiaan ainoastaan Ruusunen vastuussa kaikesta Vanhasten lasten ja Merja Vanhasen mahdollisista asian tiimoilta syntyneistä ikävyyksistä? Minusta ei!
Soininvaara: ”En löydä lainsäädännöstä sellaista pykälää, joka oikeuttaisi pääministerin perheen yksityisasioiden riepotteluun silloin, kunh asialla ei ole merkitystä viranhoidolle.”
Onneksi tuollaista pykälää ei ole!
Pääministerin institutionalisointi on jo vaikeampi kysymys. Muistan erään Esko Ahon pääministeriysaikaisen televisioesiintymisen legendaarisessa keskustelu/elämysohjelma HPRssä, jossa Rantalainen kysyi aluksi ”sinutellaanko vai teititelläänkö?”
Ahon vastaus oli suurin piirtein, että ”olisihan se luontevampaa sinutella, mutta kun olen täällä kuitenkin pääministerinä, niin tätä instituutiota on tapana teititellä”.
Toisaalta, onko meillä kerrankin ihmisyytensä tunne-elämineen näyttävä pääministeri? Eronnut, aktiivisesti deittaileva pääministeri on liian uutta meille suomalaisille ja näköjään myös meikäläiselle medialle.
Ihmisten yksityisasioiden julkaisu ja niillä repostelu on tietysti äärimmäisen mautonta ja typerää. Mielestäni kiinnostus julkisuuden henkilöiden intiimeihin asioihin kertookin lähinnä siitä kuinka köyhää monien ihmisten oma elämä on.
Tässä kyseisessä asiassa on kuitenkin kyse jostain aivan muusta. Matti Vanhanen on keskustapuolueen ja Suomen oloissa ainutlaatuisen organisaation huolella kouluttama, ellen sanoisi jopa tuotteistama, poliittinen broileri joka ei todellakaan tee mitään sattumalta. Kaikki hänen liikkeensä; puheet, olemuksensa ja jopa eleensä on valjastettu tuottamaan mahdollisimman uskottava vaikutelma keskustan potentiaalisille kannattajille, ja tässä hän on kiistatta onnistunut erittäin hyvin.
Päämisterikautensa aluksi häntä syytettiin mm. harmaudesta mutta todellinen ongelma olikin hänen henkilökohtainen elämänsä; ulkonäöltään upea pariskunta, kauniit ja menestyvät lapset, todella komea talo jne, ei tarjonnutkaan lainkaan samaistumisen mahdollisuuksia PK seudulle muuttaneiden ”maalaisille”. Päinvastoin nämä vain lisäsivät uusien city-kepulaisten katkeruutta.. Avioeronneille, vuokrakaksiossaan kärvisteleville ja ”takaisin maalle” kaipaaville onnettomille ihmisille.. tai lievemmässä tapauksessa sitten jättimäisen asuntolainan kanssa painiville, normaalia avioelämää runsaine vastamäkineen viettäville pariskunnille täysin ongelmavapaa ja hienossa puutarhassaan myhäilevä Matti oli yksinkertaisesti liikaa…
Naurettavinta mitä olen tämän asian tiimoilta kuullut on se että Matti menettäisi ääniä iltapäivälehdistön ja ”sen Susanin” kirjan vuoksi. Tottakai jokunen äärikonservatiivinen keskustan peruskannattaja saattaa äänestää kohun vuoksi jotain muuta kepun ehdokasta mutta tilalle tuli ja tulee hyvin paljon uusia kannattajia jotka takaavat keskusta menestyksen myös kaupunkien lähiöissä tulevaisuudessa.
Matista kepu on saanut konseptin joka takaa vaalivoiton hyvinkin vielä parissa seuraavissa eduskuntavaaleissa jos jotain todella ikävää ei tapahdu. Sinänsä talouslamakaan ei Mattia ja kepua kaatane; eihän meillä ole edes mitään vaihtoehtoa olemassa. Jännitys Suomen politiikassa sen kun kiihtyy; mitkä puolueet pääsevätkään tulevaisuudessa kepun apupuolueiksi hallitukseen, isäntien etua ajamaan.. 😉
No kyllä minä tuon eron yleisen syyttäjän ja pääministerin nostaman kanteen välillä tiesin ennen Soininvaaran korjaustakin, mutta tällaisessa nettimielipiteen vaihdossa menee liian vaikeaksi, jos kaiken pitää olla sataprosenttisen tarkasti ilmaistua, eikä kansanomaistamista sallita.
Muutaman kerran oikeudessa todistajana olleena en nyt ole ihan varma, onko kanne-erolla käytännön merkitystä pääministerin kannalta. Minähän peräänkuulutin sitä, että miksei pääministeri nostanut kannetta myös SanomaWsoytä ja AlmaMediaa vastaan, koska ne käsittelivät asiaa paljon suuremmassa mittakaavassa iltapäivälehdissään. Niillä olisikin varaa katsoa oikeuden päätös Korkeinta Oikeutta myöten.
Edelleen ihmettelen, mihin maa menee, jos pääministerin uuniperunoista ei saa kirjoittaa. Jos ei nyt, niin eikö edes 50 vuoden kuluttua kun meistä niin moni on jo mullan alla tai tuhkattuna. Ei sen takia, että se olisi tärkeää, mutta aikalaiskuvauksena nämä asiat ovat ainakin mielenkiintoisia. Kun menin vanhaan kansakouluuni kirjani kanssa, olivat lapset todella ihmeissään esimerkiksi siitä ettei koulussa syöty lainkaan kuoriperunoita, koska haarukoita ja veitsiä ei ollut. Saan siis kirjoittaa, että ei syöty kuoriperunoita, mutta en saa kirjoittaa että luokkatoverini Matti ei syönyt kuoriperunoita. Tai ainakaan tänään en saa sellaista kirjoittaa nyt koulussa olevista Mateista. Voisi sanoa, että historiankirjoista ja muistelmista tulisi aika tylsiä, jos kansalaisen intimiteettisuoja viedään täydellisyyteen asti. ´
Toki kirjallisuus hakee sitten uudet tyylilajit. Jos Susan Kuronen olisi kirjoittanut fiktion pääministerin morsiamesta ja ministeri olisi vaikka Pekka Nuorinen, niin tuskin käräjille mentäisiin. Sitten ollaankin siinä paljon parjatussa sosialismin arkirealismissa.
Asia pitäisi käsitellä KO:ssa, mutta jos vastaajat häviävät, heillä tuskin on rahkeita (=rahaa) viedä asiaa sinne asti. Tuntemani huippujuristit ovat myöntäneet, että käräjäoikeuksien päätökset ovat yhä enemmän arpapeliä, eikä siellä oikeutta aina saa. On minulla itsellänikin kokemusta tuosta arpapelistä todistajana. No, ehkä uusi oikeusministeri palauttaa Suomen oikeusvaltiomaineen.
Ja korostan, minä en nyt tässä sympatiseeraa ketään enkä ole lukenut Kurosen kirjaa ja käsitykset iltapäivälehtien jutuista olen muodostanut lööppien kautta. Uuniperunoiden sijasta olen kiinnostunut itse kerätyistä sienistä tehdyistä ruoista. Olen kirjoittanut 26 kirjaa ja ainakin yhden vielä taidan tehdä. Pohdin siis tätä kirjoittajana.
Olen ollut lukuisten tv ajankohtaisohjelman taustalla avustajana. Moni tärkeä asiaa jää tänään sanomatta, koska vilpistelijät voivat liian rauhassa toteuttaa omia mieltymyksiään. Julkisuuteen voidaan saattaa vain asioita, jotka on täydellisesti varmistettu erilaisin lähtein. Silti näitä tv ohjelmia viedään oikeuteen ja silloin tarkastellaan yksittäisiä sanoja ja lauseita ja mitataan niiden todenperäisyyttä. Vaikka kantajat häviävätkin tällaiset jutut, oikeus toimii hyvänä pelotteena ja toimii tehokkaana itsesensuurina. Pitkälle viedyt intimiteettisuojat tukevat siis myös rikollisia ja moraalittomia ihmisiä. Totuudella on kaikissa kulttuureissa aika ahtaat oltavat. Ehkä se on yksi syy, miksi media täyttyy yhä enemmän hömpästä.
Eikö silläkin ole joku merkitys, että Susan Kuronen kirjoittaa omista kokemuksistaan. Kyseessä ei siis ole toimittaja joka kirjoittaa pääministerin ja hänen naisseuralaisensa edesottamuksista, vaan nainen joka kirjoittaa omasta elämästään, johon nyt sattuu liittymään pääministeri.
Täällä aika moni – erityisesti nimimerkki Elina – kirjoittaa ikään kuin Vanhanen olisi haastanut Kurosen oikeuteen. Eihän sellaista ole tapahtunut. Vanhanen on tehnyt tutkintapyynnön KUSTANTAJASTA, jota ei ole petetty, jolla ei ole tunteita pelissä rahanhimoa lukuunottamatta. Kuronsen ja vanhasen keskenäixsten asioiden käsittelyyn tuomioistuin on ehkä väärä paikka, mutta Vanhasen ja ahneen kustantajan välien selvittelyyn aivan omiaan. Tämä intiimeillä tiedoilla rahastaminen on minusta asia, joka on syytä tuomioistuimessa tutkia.
En minäkään ole kirjaa lukenut, joten en tiedä, mitä siinä kerrotaan, mutta ilmeisesti ei pelkistä kuoriperunoista, , koska syyttäjä on keksinyt syyttää siitä myös Kurosta. Tästä ei ole järkeä spekuloida, koska oikeus tulee aikanaan päättämään, onko Kuronen rikkonut lakia.
Päämisterillä on sama yksityisyyden suoja kuin kellä hyvänsä tavallisella kansalaisella. Minusta ei ole. Nimittäin tälläiset sekoilut kertoo myös henkilöstä ominaisuuksia, joita äänestäjällä on oikeus saada tietää,,varsinkin kun on kyse tasavallan tärkeimmästä instituutiosta, josta henkilöä ei voida erottaa.
On valitettavaa, kun korkeassa asemassa olevat ihmiset yhä edelleen ja toistuvasti näkevät yritykset pelkkinä tuotannon ”koneistoina”, inhimillisen toiminnan ulkopuolisina tekijöinä. Yritys on väline rahoitusriskien hallintaan, ja sellaisena varsin uusi keksintö. Yritystä johtaa kuitenkin aina ihminen – persoonallinen mies tai nainen, isä tai äiti, jolla on tunteet, unelmia ja pelkoja. He onnistuvat tai epäonnistuvat, mutta yleensä he tekevät työtä koko sydämellään uskoen asiansa olevan tärkeä ja yhteiskunnalle merkittävä. Yhtiön rankaiseminen on aina samaa kuin sen johtajan rankaiseminen, vaikka virheellisen päätöksen on saattanut yhtiössä monikin ihminen sitä ennen siunata mielekkäänä. Kustantajan näkeminen ahnaana tai pahantahtoisena osoittaa huonoa ymmärrystä yritystoiminnasta.
Oikeusvaltiossa asiaa ei tarkastella sen mukaan,mitä mieltä Sepe on asiasta vaan mitä mieltä laki on asiasta.
Markukselle todettakoon,että syytteen sai kustantamon omistaja/pomo, ei yritys. Minullakin on yhden hengen yritys, mutta vastaan uitse toimistani enkä yritä piiloutua osakeyhtiön taakse. Rikoksia voi tehdä myös yrityksen kautta.
Ennen kuin julistatte tuomoita asiassa, joka on menossa oikeuden käsittelyyn, kannattaisi odottaa oikeuden päätöstä.
Kyllä se pitää olla oma yksityisyyden alueensa pääministerilläkin, ja lienee joskus tarpeen tätä rajaa selvitelläkin. Mutta minusta mielenkiintoisempaa olisi selvittää, mitä oikeasti mielenkiintoista, merkittävää ja oleellista ihmisiltä meni ohi niinä loputtomina viikkoina kun tätäkin juttua alunperin jauhettiin kolmessa vuorossa kaikissa medioissa.
Tarina on siinä mielessä surullinen, että Kuronen olisi oikeastikin voinut päätyä Vanhasen puolisoksi, jos olisi ymmärtänyt olla lojaalimpi sulhaskandidaatilleen. Siinä missä Vanhanen kiusaantui mediajulkisuudesta, Kuronen huumaantui siitä.
Sen sijaan, että olisi tukenut sulhaskandidaattiaan (EU:n puheenjohtajamaan) pääministerin roolissa ja helpottanut hänen kuormaansa tämä ymmärtämättömyyttään lisäsi kuormaa medialörpöttelyllään. Muistelmat olisi aivan hyvin voinut kirjoittaa jälkeenpäin. Koska Vanhanen ei saanut Kurosta tätä ymmärtämään, hän ei voinut jatkaa suhdetta.
Jos puoliso ei ole lojaali, tämä ei oikeasti rakasta. Ei olisi tarvinnut olla niin älykäs, että olisi omaehtoisesti taktisesti osannut olla lörpöttelemättä. Olisi riittänyt, että olisi huomannut että se on toisen mielestä tärkeää. Rakkaussuhdetta ei voi olla ilman rakkautta.
Jos ei ole rakkaussuhdetta, olisi voinut edes olla ystävyyssuhde. Kun nähtiin, että liian erilaisten mediamieltymysten takia edellytyksiä rakkaussuhteelle ei ole, olisi voitu erota ystävinä ja lopettaa lisäharmin tuottaminen toinen toisilleen.
Kun tehdään avoimesti tahallaan kiusaa on oikeus ja pakkokin puolustautua, vaikka olisi pääministeri.
Otetaan tilanne, jossa tavismies olisi ollut korjaamassa napsakan kansanedustaja/ministerinaisen koneita. Molemmat olisivat sinkkuja ja työn kuormittamia. Nainen olisi tarjonnut kaljat ja näillä olisi alkanut juttu luistaa. Olisi tavattu uusi tapaaminen ja jälleen uusi välillä esim. saunottu ja homma olisi luiskahtanut makuuhuoneen puolellekin.
Vaikea kuvitella tilannetta, että tavismies menisi oman pätemisentarpeensa takia ensitöikseen medialle henkseleitään paukuttamaan ja tulevaisuutta kaavailemaan, ennen kuin olisivat yhdessä puhuneet mitä tehdään, sanotaan ja milloin. Viellä vaikeampi on kuvitella että tuollaisen henkseleiden paukuttelun jälkeen tavismiehellä olisi naisen kämpille mitään asiaa. Vielä tuotakin vaikeampaa on kuvitella, että tavismies ei ymmärtäisi, että miksi ei ja että joku siitä syystä näkisi tarinan tavismiehen uhrina.
Markus: Jos yhtiö ja sen johtajat/omistajat olisivat rinnasteisia, niin silloin johtajien pitäisi olla aivan samalla tavalla myös vastuussa niistä kustannuksista joita yhtiö aiheuttaa kuin yksityishenkilöinäkin. Näin ei tietenkään ole, eikä pidä olla, koska yhtiön tarkoitus on nimenomaan riskien hallinta. Yhtiömuodon amerikkalainen ”ltd” tulee sanasta ”limited liability”, joka tarkoittaa, ettei täysimääräistä vastuuta ole. Kakkua ei voi samaan aikaan syödä ja säästää.
Ja mitä tulee itse asiaan: Vanhanen käsittääkseni teki tutkintapyynnön. Tutkintapyyntö ei, tietääkseni, ole mikään kovin järeä lainopillinen toimenpide. Se, että asia meni syyttäjälle ja että syyttäjä nosti syytteen tarkoittaa kokolailla sitä, että tutkintapyyntö ei voinut missään nimessä olla lain hengen vastainen. Tai jos oli, niin virheen on tehnyt syyttäjä; jos tutkintapyyntö olisi ollut aiheeton, syyttäjän ei olisi pitänyt nostaa syytettä.
Eli, jos Ukkolan pointti olisi ollut validi, olisi ensiksi pitänyt syyttäjän jättää syyttämättä; voi olla, että olisi pitänyt, mutta jos näin on, niin silloin ensisijaisesti syytteen nostanut syyttäjä on tehnyt virheen. Vasta kun tämä on osoitettu, voi mielestäni olla edes mahdollista, että Vanhanen olisi tehnyt jotain asiatonta tutkintapyynnön esittäessään.
Kyllä kynnyksen pitää (oikeusvaltiossa) oikeudessa nousta järjestyksessä tutkintapyyntö, syyteharkinta, syyte, tuomio, ja joka välissä pitää olla pelivaraa. Muuten systeemissä on jokin sisäänrakennettu vika.
Tilastojen valossa välissä syyte – tuomio on Suomessa jotain häikkää, koska melkein kaikki syytteet johtavat tuomioon. Jos mitään pelivaraa ei ole, se tarkoittaa, että syyttäjä päättää, kuka tuomitaan. Näinhän se ei voi mennä.
Mikko: ”Eikö se ole äänestäjienkin asia tietää, jos mies napsii EU:n puheenjohtaja-aikana tavisnaisia netistä, käyttää loppuun ja unohtaa.”
Ei ole. Mitä vikaa ”tavisnaisissa” on ja onko sellaisia? Eikö sitä kukin itse saa päättää milloin seurustelunsa lopettaa? Ja miten niin käyttää loppuun? Onko nainen sinusta joku panoapparaatti jonka osa on vain tarjota palveluja? Hänellä ei siis ole mitään vaikutusta siihen miten suhde toimii, alkaako suhde ylipäätään (nainen vaan napsaistaan vaikka netistä käyttöön), eikä ole suhteessa millään tapaa ns. saavana osapuolena?
Elina: ”Roikkuminen netissä “hoitoa” etsimässä, naisen sumeilematon hyväksikäyttö ja sen jälkeen tyly hylkääminen on aivan relevanttia tietoa maan johtavan ihmisen käyttäytymismalleista.”
Tässä vähän sama asenne johon viittaan yllä. Ja mitä hyväksikäyttöön tulee.. herätys – kyllä tuosta tapauksesta pyrittiin puristamaan kaikki hyöty irti Kurosen ja hänen ”adjutanttiensa” toimesta.
En huomannut että joku toinen käytti Sepe nimimerkkiä. Kyseessä siis kaksi eri kirjoittaa.