Keksutelu sokerijuurikkaista rönsyili niin moneen suuntaan, etten oikein pysynyt itsekään perässä. Yksi niistä oli päästökaupan vaikutus sähkön hintaan. Tähän kannattaa palata.
Pörssikauppa johtaa periaatteessa järkevimpään mahdolliseen voimalaitosten käyttöjärjestykseen. Jos sähköä tarvitaan vähän, käytössä ovat vain voimalat, joiden tuotannon marginaalikustannus on pienein: tuulivoima, säännöstelemätön vesivoima ja ydinvoima, jota ei kannata pysäyttää vähäksi aikaa , vaikka sähkö olisi ilmaista. Muut voimalat seisovat toimettomina.
Kyse on nimenomaan marginaalihinnasta: marginaalikustannuksiltaan tuulivoima on lähes ilmaista, mitä nyt laakereiden kuluminen vähän maksaa, mutta kokonaiskustannuksiltaan kallista, koska myllyn rakentaminen on kallista.
Kun sähkön kysyntä kasvaa, sen hinta nousee, kunnes riittävä määrä voimaloita on saatu houkutelluksi käyntiin.Ensin tulee säännösteltyä vesivoimaa ja sitten teollisuuden ja yhdyskuntien vastapainevoimalat (voimalaitos, joka tuottaa sähköä sekä kuumaa vettä tai höyryä lämmitykseen tai teollisuuden prosesseihin) Lähes viimeisinä käynnistyvät lauhdevoimalat, jotka yleensä käyttävät kivihiiltä. Tästä huomamme, että koko sähkön hinta määräytyy sen viimeisen käynnistetyn voimalan hinnan mukaan. Melkein koko lämmityskauden ajan se on kivihiililauhde. Ne jotka omistavat jotain halvempaa energiamuotoa, voivat pistää taskuunsa erotuksen.
Miten tähän vaikuttavat päästöoikeudet, jotka voimala saa ilamaiseksi?
Tehdään yksinkertaistava oletus, että hiililauhteen tuotantokustannukset johtavat vain hiilen hinnasta (30 €/MWh) . Kun sähkön hinta ylittää 30 €/MWh hiilivoimalat käynnistetään, lähellä rannikkoa sijaitsevat ensin ja sisämaassa olevat vähän myöhemmin. Megawattitunnin hinta asettuu jonnekin 30 euron kieppeille.
Oletetaan, että päästöoikeuden hinta on 20 euora hiilidioksiditonnilta. Megawattitunnin aikaasaamiseksi lauhdevoimalassa hiilidioksidia turputellaan taivalle 800 kg (noin) eli megawattituntia kohden päästöoikeuksien kuluu 16 euron hinnalla.
Mitä tekee voimnalaitos, jonka kassakaapissa on ilmaiseksi saatuja päästöoikeuksia, kun sähkön hinta saavuttaa 30 euroa? Alkaa poltella paastöoikeuksia? Sen jälkeen voimalalla on päästöoikeuksia jäljellä vähemmän. Se voi tarvita niitä myöhemmin TAI se voi myydä ne pörssissä. Niinpä voimala pysyy kiinni, kunnes sähkön hinta nousee 64 euroon megawattitunnilta (30 euroa hiilestä + 16 euroa päästöoikeuksista)
Mitä tästä opimme? Ilmaiset päästöoikeudet tekevät hiilivoimalan omistamisesta kultakaivoksen aivan siitä riippumatta tuottaako voimala sähkö vai ei. Jos voimalaa ei käynnistä lainkaan, voi myydä kaikki päästöoikeutensa ja jos voimala käynnistetään, saa sähköstä ylihintaa tuon 16 euroa megawattitunnilta. Tässä vaiheessa helsinkiläisen veronmaksajan on syytä kiittää Pekkarista ja Enestamia, joiden aikana päätettiin jakaa ilmaisia päästöoikeuksia kivihiilivoimaloille “jottei sähkön kuluttajahinta nousisi”. Helsingin Energian tuloutus alentaa kunnallisveroamme kahdella prosenttiyksiköllä.
Havaitsemme myös, että vanhojen vesivoimaloiden tai ydinvoimaloiden omistajat hyötyvät päästöpaukapasta ns. windfall ‑voittoina, koska heidänkin myymänsä sähkön nousee osalta. Tämä on toisen jutun arvoinen asia. Ehkä huomenna?
Tässä vaiheessa sähkölämmittäjä kysyy, onko oikein, että hänen ostamansa sähkön hinta nousee? Kyllä se on oikein. Voin kuitenkin lohduttaa, että vaikka sähkö tuntuu nyt kalliilta, ei se ole lainkaan niin kallista kuin tulevaisuudessa.
Tuo kysymys jakautuu kahtia. Onko oikein, että kivihiilisähkön hintaan lisätään hiilidioksidipäästön hinta. Se on ehdottomasti oikein, enkä ala tätä asiaa sen enempää nyt avaamaan. Joka on sitä mieltä, että hänen pitää saada tuhota maapallo halvalla, voi siirtyä lukemaan jonkun toisen kotisivuja, suosittelen vaikkapa Esko Juhani Tennilää (vas.)
Toisen kysymys on, että kun vain osa sähköstä tuotetaan kivihiilellä, onko oikein, että hän maksaa koko sähköstään kivihiilisähkön hintaa. Sekin on oikein.
Kuvitellaan, että puolet sähköstä tehtäisiin vesivoimalla 5 euroa/MWh ja toinen puoli hiilellä, 45 euroa/MWh. Keskimäärinen tuotantokustannus olisi tällöin 25 euroa/MWh. Eikö se olisi oikea hinta sähkölle? Ei olisi.
Jos Lahtinen muuttaa öljylämmitteisen talon sähkölle, koko hänen kulutuksen lisäyksensä tuotetaan kivihiilellä, koska vettä sataa niin paljon kuin sitä sataa. Jokaisen hänen kuluttamansa kilowattitunnin hinta on 45 euroa eikä 25 euroa tuhannelta kilowattitunnilta. Oletetaan, että hän joutuu valitsemaan lämpöpumpun ja suoran sähkölämmityksen väliltä ja tulee siihen tulokseen, että lämpöpumpun kannattavuusraja on 35 euroa megawattitunnilta. Hän päätyisi sähkölämpöön, jos noudatettaisiin keskiarvohintaa ja lämpöpumppuun, jos noudatettaisiin nykyiseen tapaan marginaalihintaa.
Jokainen sähkön käyttäjä käyttää tosiasiassa sitä viimeistä ja kalleinta voimalaitosta: jos sähköä käytettäisiin vähemmän, se suljettaisiin. Siksi sähkölämmittäjät lämmittävät talonsa ikivihiililauhteella ja on oikein, että he maksavat siitä kivihiililauhteen hinnan. Siksi sähkönsäästämistä on harkittava ajatellen, että sähkö on kivihiililauhtesta kotoisin. Niinpä sen tulee myös sen verran maksaa.
Lämmityssähkö on muuten Suomessa Euroopan halvinta. Kun EU:n sähköverkot yhdistetään, se on kaikkialla yhtä kallista. Arvatkaa kumpi hintataso muuttuu vallitsevaksi, Keski-Euroopan vain Suomen?
Suomen (tai pohjoismaisen Nordpoolin) sähköntuotanto tuskin pystyy tuottamaan halpaa sähköä koko Euroopalle, joten sähkömarkkinoiden yhdistyessä sähkön hinta tulee asettumaan aika lähelle Euroopan nykyistä tasoa.
On erittäin harhaanjohtavaa sanoa, että sähkön hinta määräytyy kalleimman tuotantotavan mukaan. Tuossa lauseessa käännetään syy-seuraussuhde päälaelleen. Mitä tapahtuu todellisessa maailmassa, on että kallein käytössä oleva sähköntuotantotapa määräytyy sähkön hinnan mukaan.
Ensimmäisessä arvauksessaan Mika päätyy samaan tulokseen kuin minäkin, mutta jälkimmäistä moitetta en ymmärrä ollenkaan. Mielestäni kuvasin hinnan määräytymismekanismin ymmärrettävästi. Ei minusta ole mitään vikaa päättelyssä, jonka mukaan marraskuussa, kun marginaalisähkö tuotetaan kivihiilellä, sähkön hinta asettuu kivihiilisähkön marginaalihinnan tasolle.
Soininvaaran päättely sähkön hinnasta on looginen. Se kuitenkin unohtaa kokonaan sen, mihin nämä windfall- ja päästöoikeuksien voitot menevät. Kun eduskunta suuressa viisaudessaan myi puolet Fortumista pilkkahinnalla lähinnä ulkomaisille sijoittajille (siis rikkaille amerikkalaisille eläkerahastoille), se samalla sai aikaan sähkönhinnankorotusautomaatin, jossa voitot jaetaan optioina Fortumin johdolle, osinkoina sijoittajille ja arvonnousuina ulkomaisille sijoittajille.
Minä maksaisin kyllä nurisematta korkeamman sähkön hinnan, jos hintaan sisältyvät valtaisat voitot jäisivät Suomen valtiolle tai suomalaisille kunnille. Mutta on kyllä kohtuutonta, että kuluttaja pistetään maksamaan maailman säilyttämisestä siten, että suuri osa hinnoista menee sijoittajille, joiden ainoa tarkoitus on ahnehtia mahdollisimman paljon, jotta voisivat tuhlata entistäkin enemmän.
Soininvaaran päättelyt olisi pitänyt tehdä jo ennen Fortumin osakekauppoja.
Jos vihreiden luonnonsuojelu jatkossakin tarkoittaa suurempia voittoja niille, joilla entuudestaankin on liikaa, niin kauas on menty Koijärven ajoista. Eikö se loppujen lopuksi ole sama tuhlataanko me sähköä täällä pohjolassa lämmitykseen, jos vaihtoehtona on käyttää samat rahat lemmenlaivaristeilyn energiankulutukseen Karibialla. Tosin nykyhinnoittelulla tuhlailu johtaa entistäkin suurempaan risteilykulutukseen voittojen kasvaessa.
Energiaviisaus on muutoinkin niin valheellista. Puhutaan ja verotetaan ja samalla tuetaan kaikenlaisia hiihtoputkia, laskettelurinteiden lumetusta ja suunnitellaan jopa lasketteluhalleja. Halutaan jalkapallohalleja, maauimaloita ympäri vuoden jne. Pitäisi tehdä jotain todellista, miksei asuntojen lämpötilaa alenneta 19 asteeseen esimerkiksi. Tai edes julkisten tilojen. Se on paitsi edullista, myös paljon terveellisempää kuin nykyiset monta astetta korkeammat lämpötilat. Tärkeintä olisi osoittaa, että tosissaan jotain tehdään, eikä vaan puhuta. Joskus muuten laskettiin että yksi lämmitetty aste lisää energiankulutusta 5 prosenttia.
EU kokousmatkailuakin voitaisiin vähentää reilusti niin että jäisi muutama lento viikossa Brysseliin lentämättä. Nyt vihreät ylpeilevät sillä, että energiaguru Tynkkynen matkustaa junalla Brysseliin. Poliitikot jopa laittavat lentosaasteveronsa veronmaksajien maksettavaksi ja samaan aikaan odottavat, että kansa maksaa maksun itse.
Itse laitoin ilmalämpöpumpun ja sähkönkulutus puolittui, vaikka sähköä menee myös elämiseen. Mutta minä pidänkin lämpötilan 17 asteessa ja silti kuljen t‑paidassa ja shortseissa ilman sukkia sisällä kesät talvet.
Keihin kuvaamasi kehitys koskee eniten? Maaseudulla asuviin lapsiperheisiin. Mitä heille tarjotaan tilalle? Pienpuulämmittämistä? Second hand ‑tupakoinnin ravintoloissa kieltäneeltä maalta on aika mielenkiintoista lähteä jollakin “ympäristö“syyllä tukemaan lämmitysmuotoa, joka tutkitusti aiheuttaa keuhko- ja hengitystieongelmia, vakavia sairauksia myöten.
Lämpöpumppua? Kuinka monella asuntolainaa ym. maksavalla lapsiperheellä on varaa/halua tällaiseen kertainvestointiin?
Tuulisähköä? Toivottavasti ei tuulipuistoja ainakaan Lapin tuntureille tai Turun ainutlaatuiseen saaristoon. Tyynenä päivänä myllyt rikkovat “siellä olemisen” tunteen kilometrien päähän. Saksasta myös tiedämme, että ihmiset eivät todellakaan halua asua myllyjen naapurissa.
Onko tuulisähkö sitten laajassa mittakaavassa luotettavampaa, halvempaa tai CO2-tasoltaan parempaa kuin pitkälti epätieteellisesti demonisoitu ydinvoima on myös oma lukunsa.
Tässä keskustelussa on yhteneväisyyksiä bioenergiasta/biopolttoaineista käytävään vääntöön (oletan, että katsoit ulkolinjan dokumentin tai olet muutoin aiheeseen perehtynyt) ja on lopulta vaikea sanoa sattuuko lääke enemmän kuin hypoteettinen sairaus.
Jonkinlaisesta eko- ja ilmastorationalismista on tullut lähes viholliskuva ilmastohysterian vaatiessa oikeutustaan. Bioenergialle vaaditaan kiintiöitä, ennen kuin tiedetään hyödyttääkö moinen edes CO2-tasetta.
Yleisemminkin tulisi puhua ilmastotieteen integriteetistä ja käsittää ympäristö laajempana käsitteenä samassa yhteydessä kun puhutaan ilmastopolitiikasta. Onko ilmasto tämän hetken suurin ympäristöllinen ja humanitaarinen kysymys? Todennäköisesti ei. Esim. vesipula hoitamattomana voi vaikuttaa lopulta lähes 50% maapallon ihmisistä (bioenergian viljelyn pahentaessa myös vesiongelmaa). Myös valtamerten ja suurten jokien tila on laajalti hälyttävä. Deforestaatio. Biodiversiteetin kapeneminen.
Nämä ovat kaikki ongelmia, jotka pystytään laskennallisesti karkeasti arvioimaan.
CO2-katastrofi on edelleen “ehkä”-asteella, ei todellakaan minkäänlaisen tieteellisen konsensuksen itsestäänselvyydeksi hyväksymä, vaikka tätä on tieteen politisoitumiselta usein vaikea havannoida. Ilmastonmuutos-alarmismi ei ole win-win tilanne rajallisten resurssien ja rajallisen yhteiskunnallisen liikkuvuuden todellisuudessa. Väärän diagnoosin pohjalta tehty valtavan mittaluokan operaatio voi konkretisoitua valtavan mittaluokan yhteiskunnallisena virheenä. Jo nyt esim. bioenergialla on onnistuttu vaarantamaan kehitysmaiden ruokahuoltoa, pelkästään maailmanmarkkinallisten heijastusvaikutusten kautta. Suurempi kysymys on tietenkin resurssien suuntautuminen: Mahdollisesti ongelmaan, joka ei ole niin hälyttävä, kun samanaikaisesti vaikkapa jo mainittu vesipula on miljardeja ihmisiä koskettava, jo nyt aktualisoituva, mitattava katastrofi. Paljonko Suomi tai EU antavat vuositasolla tukea vesipulan torjumiseen? Maailman vesifoorumi on arvioinut globaaliksi lisäpanostuksen tarpeeksi ainakin 80 miljardia euroa vuositasolla.
Ilmastosensitiivisyydestä tullaan saamaan tutkinnallisesti vankempi käsitys seuraavien 10–15 vuoden aikana. Meillä on vielä aikaa tutkia kunnolla, ja avoimesti, ennen kuin teemme pahimmillaan triljoona-mittaluokan virheitä. Energiatehokkuus on kannatettavaa, tutkimus on kannatettavaa, mutta muutoin kehitys muistuttaa laajalti käärmeen ajamista pyssyyn.
Ehdotetut lääkkeet ovat co2-spesifeja, vaikka:
a1) Ei ole varmuutta siitä onko CO2 merkittävin antropogeeninen ilmastopakote — Esimerkiksi maankäyttö voi hyvinkin olla merkittävämpi (ihmiskunta on muokannut 40%:a maan maapinta-alasta)
a2) Ei ole varmuutta siitä, että CO2 olisi katastrofaalinen antropogeeninen ilmastopakote (lue lisää, esim. järkensä säilyttäneen Roger Pielke Seniorin yhteenveto nykytutkimuksen tilasta: http://climatesci.colorado.edu/2007/04/30/interview-by-marcel-crok-of-roger-a-pielke-sr-jan-2007/
Oma, hieman provokatiivisesti kirjoitettu yritykseni tehdä yhteenvetoa ilmastotieteen epävarmuuksista ja epäluotettavuuksista: http://www.vihreat.fi/fi/node/2411#comments )
Tätä ei nyt tule ymmärtää jonkinlaisena suuryritysten, länsimaisen elämäntavan tjsp apologismina, mihin keskustelu (tiedän kokemuksesta) helposti personoidaan. Ekovihreyskin voi olla, ja sen tuleekin olla ympäristörationalismia.
Ilmastohysteria monilta ennusmerkeiltään ja piirteiltään tuo mieliin vanhan sanonnan, tietä helvettiin kivetään hyvin aikein.
“Pitäisi tehdä jotain todellista, miksei asuntojen lämpötilaa alenneta 19 asteeseen esimerkiksi.”
Vaikkapa sen takia, että asiantuntijalääkärit suosittavat terveyssyistä huoneilman lämpötilaksi 20–22 astetta?
Lähde: Allergia- ja astmaliitto
K: 14. Mikä on sopiva huoneilman lämpötila?
V: Sopiva huoneilman lämpötila on lämmityskaudella 20–22 °C. Korkeampi lämpötila tuntuu tunkkaisemmalta, pölyisemmältä ja kuivemmalta kuin hieman viileämpi ilma. Alhainen lämpötila puolestaan lisää vedon kokemista. Patteriverkoston perussäätö on tärkeä toimenpide, jolla voidaan samanaikaisesti parantaa lämpöoloja ja pienentää energiankulutusta. Kesäaikaan kannattaa estää auringonsäteilyn sisälle pääsyä ja käyttää ilmanvaihtojärjestelmää tehostetusti, ettei lämpötila nouse liian korkeaksi.
Ei kommenttini jälkimmäinen kappale ollut tarkoitettu moitteeksi muusta kuin fraasin “koko sähkön hinta määräytyy sen viimeisen käynnistetyn voimalan hinnan mukaan” käytöstä. Jouduit itsekin käyttämään monta kappaletta tuon sanonnan antaman virheellisen mielikuvan oikaisemiseen.
az kirjoittaa “Alhainen lämpötila puolestaan lisää vedon kokemista.”
Lapsena meillä jäätyi vesiämpäri sisällä huoneessa, jossa me nukuttiin. Se tuntui aivan normaalilta, koska ei ollut astmaliittoja sanomassa, että asutte liian kylmässä talossa.
Jos vaihtoehtona on maapallon tuhoutuminen ja ihmisen mukavuus, kuten halu asua lämpimässä ja vedottomassa asunnossa, niin eipä tässä paljoa toivoa ole. Sitä paitsi jos nyt puhutaan vaikka siitä suosituksen alarajasta 20 astetta ja ehdottamastani 19 asteesta, niin tuskin sellaista vilukissaa on, joka muutaman viikon jälkeen eroa huomaa. Sen sijaan energiaa säästyy sen 5 prosenttia.
Olen käynyt kylässä kerrostaloasunnoissa, joissa lämpötila on jopa 26 astetta. Etenkin naiset haluavat korkeita lämpötiloja, en ole koskaan saanut selville, mistä se johtuu. Kaipa siihenkin jonkun liiton nettisivuilta löytyisi vastaus.
Minusta on aika epätoivoista , jos voidakseen jatkaa elämänmuotoaan pitäisi uskoa, ettei ilmastonmuutosta ole olemassakaan tai ettei se ainakaan hiilidioksidista voi johtua (az). Lupasin kirjoittaawidfall-voitoista myöhemmin ja sen teenkin. Pauli Vahterakin voisi siis malttaa mielensä ja odottaasitä, kannattaako kaikki pahuus maailmassa osanna vihreiden viaksi.
Pahoittelen, jos rivien välistä voi lukea, että kaikki paha on vihreitten syytä. Enemmänkin rivien välistä heijastuu pettymys siitä, kuinka vihreät ovat kadottaneet tärkeimmän asiansa eli huolen ympäristöstä halutessaan yleispuolueeksi ja hallitukseen. En ole koskaan kuvitellutkaan, että suuret puolueet tekisivät mitään todellista tässä asiassa.
Maapallon tulevaisuuden kannalta energiaratkaisujakin paljon isompi asia on väestöräjähdyksen hallitseminen. Siitä ei kukaan tohdi keskustella. Suomen hallituskin lähtee siitä, että tärkeintä on väestömäärän kasvattaminen, jotta talous voisi edelleen kasvaa. Tee siinä sitten hyviä sähköpäätöksiä.
Päästökaupöpaan liittyvä ansioton arvonnousu on tullut lähinnä siitä, että päästöoikeudet on jaettu voimalaitoksille ilmaiseksi. Muuten järjestelmä on poliittisen prosessin aikaansaamaksi johdonmukainen, tarkoituksenmukainen ja tehokas.
Suomen ja eurooppalaisten etulyöntiasetelma uuden mobiiliteknologian käytön globaalina edelläkävijänä katsottiin järkeväksi riskeerata 3G toimilupien kalliiksi käyneellä huutokaupalla ja Suomessa sitä seuraavalla ankaralla puheluiden hintasäännöstelyllä, joka johti operaattoreiden tuotekehitys- ja asiakaspalveluhenkilöstön joukkoirtisanomisiin ja luovuuden lamanneeseen pelon ilmapiiriin, joka alkaa vasta nyt hälvenemään.
Saastuttava perinteinen voimalaitosteollisuus taas katsottiin etuoikeutetuksi, jolla kuuluu olla ei oikeus ei pelkästään käyttää, vaan myös pilata yhteistä ilmaa ilmaiseksi. Sähkön myyjiä ei myöskään pakotettu / pakoteta muita halvempiin siirtohintoihin suuremman kokonsa perusteella, vaikka teleoperaattoreita tällä perusteella pakotettiin / pakotetaan ja aiheutettiin kannattavuusongelmia ja laskevien hintojen sekä asiakaspalvelu- sekä tuotekehityshenkilöstön ulospotkimisen kierre.
Tämä johtuu tietenkin siitä, että perinteisemmillä toimialoilla on vahvempi poliittisen lobbaamisen perinne. Koska taitavasti lobatut EU:n maataloustukirahat täytyy jotenkin kerätä, osan niistä voisi saada kasaan huutokauppaamalla ainakin osa päästöoikeuksista. Keinotekoisia Windfall veroja ei sen sijaan tarvita. Niillä pilataan päästökauppajärjestelmän perusidea, jossa nimenomaan saastuttajan kuuluu olla maksaja. Pakolla säädetyt erisuuruiset siirtohinnat eri toimijoille kilapailluilla markkinoilla taas näyttävät johtavan menestyvän toimialan kannibalisoitumiseen. Niistäkin kannattaisi luopua.
Sääntelyn pitäisi olla mahdollisimman yksinkertaista, johdonmukaista, ja toimiala sekä toimijaneutraalia. Oikeassa maailmassa lobbarit väittävät, että juuri heidän toimintaansa tai heitä yleisten sääntöjen ei pidä koskea, kun ovat niin erinomaisia ja tärkeitä.
On toki niin, että jotkut asiat ovat tärkeämpiä kuin toiset, mutta on vaikea ymmärtää miksi ilman pilaamista pitää tukea ilmaisilla päästöoikeuksilla ja saman aikaisesti analogisessa tilanteessa keinotekoisin säännöin romuttaa mobiilipalveluiden kehittämisen rahoituspohja, joilla kuitenkin voitaisiin vähentää liikennevälineillä liikkumisen tarvetta ja sitä kautta saastuttamista.
Suomessa maatalous on näyttää olevan pyhin, SAK-lainen teollisuus toiseksi pyhin, julkiset palvelut kolmanneksi pyhimpiä ja yksityiset palvelut, niin no, palvelusväkihän se pitää olla sosiaalidemokratiassakin.
“Minusta on aika epätoivoista , jos voidakseen jatkaa elämänmuotoaan pitäisi uskoa, ettei ilmastonmuutosta ole olemassakaan tai ettei se ainakaan hiilidioksidista voi johtua (az).”
Tästä ei ole kysymys.
Avataksemme kysymystä, pitää palata siihen, kuinka ilmastosensitiivisyyden arvio (nyk. n. 2.7C‑2.9C) on projektoitu. Tätä ei tietenkään voi ilmaston kaoottisen monimutkaisuuden takia mitata (vrt. Arrhenius jne.)
On modelloitu sekä globaalit lämpötilakeskiarvot, että näiden pohjalta modelloitu arvio CO2-säteilypakotteen voimakkuudesta.
Keskeinen kritiikki kohdistuu kolmelta suunnalta:
1. Globaalit keskilämpötilat on hyvin todennäköisesti modelloitu yläkanttiin (tästä löytyy hyvin paljon viitteellisiä laskennallisia argumentteja, ei ainoastaan viimeaikainen Y2K virhe, johon viittasin vihreiden blogissa). Tähän viittaa laskennallisten argumenttien lisäksi mm. pohjoisen pallonpuoliskon Yhdysvaltojen ristiriitainen asema muuhun maailmaan verrattuna. Yhdysvalloissa on tarkimmat mittausvälineet ja kattavin mittausverkosto, ja lähelle 0.0x lämmönnousua 1930-luvulta nykypäivään (globaali modelloitu muutos n. 0.6–0.8C).
Kun CO2:n ilmastopakotteen voimakkuutta modelloidaan, on globaalin lämpötilan 20. vuosisadan toisen puoliskon muutosarvio tässä hyvin keskeinen muuttuja yhtälössä.
Jos 0.6–0.8 tippuu esim. 0.2–0.4 tasolle, heikkenee samalla ohjelmien CO2:lle antama ilmastopakotevoimakkuus.
Tämän kartoittamiseen ovat keskittyneet erityisesti herrat Steve McIntyre ja Anthony Watts. Eivätkö ollenkaan vailla onnistumisia.
(Nyt kun puhuttiin huonelämpötiloista, niin koitapa mitata asuinhuoneistosi keskilämpötila. Kuinka monta mittaispistettä tarvitset tarkan arvion saamiseksi, ja kuinka suuren virhemarginaalin antaisit tulokselle. Hansenin modelloiduissa tuloksissa on ollut ikävä keskiarvoistettava piirre: mitä vähemmän mittausasema-dataa, sen suurempia lämpötilannousuja on projektoitu. UHIn vaikutusta on peer-reviewed tutkimuksen mukaan myös laiminlyöty. Todellinen töppäys, oli 1930-luvun arvojen räplääminen (miksi? ei vastata), 1934 noustua USAn mitatun historian lämpimimmäksi Y2K virheen myötä.)
2. Mallinnuksien parametrisointi on riittämätöntä. Muita ilmastopakotteita ei oteta riittävästi huomioon, eikä niitä usein löydy itse mallinnuksesta ollenkaan. Kuten albedo, maankäytönmuutokset. Tätä kritiikkiä on esittänyt erityisesti Pielke.
Tämä kritiikki ulottuu myös IPCC:iin, joka valikoidessaan peer-reviewed tutkimusaineistoa, on sulkenut ulkopuolelle paljon täysin validia, peer-review prosessin läpikäynyttä tiedettä painottaakseen ennalta päätettyä näkökulmaa. (Pukki kaalimaanvartijana?)
3. Avoimuuden ja debaatin puuttuminen ilmastotieteessä. IPCCn suhtautumista maankäyttöön ei ole debatoitu. Hansenin koodia lämpötilakeskiarvojen laskemiseksi saatiin tapella julkiseksi vuosikausia, kunnes hänet pakotettiin lopulta se tekemään. Jo lyhyellä tutkailulla on löydetty monia epätarkkuuksia. Näiden huomioiminen ja korjaaminen parantaa tieteen tarkkuutta. Kuinka GiSS ja CRU saattoivat erota taulukoidun lämpötilakeskiarvon osalta yli 0.5C vuonna 2005? Ei näkyvää debaattia. Ei falsifikaation arvostamista, sen sijaan vastauksen korostamista ja alleviivaamista, tieteen kärryt hevosen edellä.
Vastauksetta on jäänyt myös kritiikki IPCC:n suosimaa multimodellointia (vrt. toisistaan paljon erkanevista tuloksista lasketaan keskiarvoja eikä niiden meriittejä debatoida) sekä mallien parametrisointia ja luotettavuutta koskevat kysymykset.
Tämä käy selväksi perehtymällä laajemmin WG1 review-prosessiin, mitä sitäkin saatiin tapella julkiseksi lähes puoli vuotta. Miksi on kysymys? Ei vastausta.
Yleiset avoimuuden ja kollaboraation periaatteet eivät olet toteutuneet, ja on tieteenfilosofisesti täysin oikeutettua nostaa kysymyksiä integriteetistä.
Pohdiskeluihin näiden kysymyksien monimutkaisuudesta viittaan em. linkitettyyn Pielken haastatteluun, joka kokoaa näitä ongelmakohtia.
CO2 aiheuttaa ilmaston lämpenemistä, tämä on täysin selkeää fysiikkaa, ellei ilmastossa ole jotain hyvin monimutkaista negatiivista feedback-mekanismia, joka kuitenkin paleo-datan valossa näyttää erittäin epätodennäköiseltä.
Kysymys on siitä, kuinka voimakas ilmastosensitiivisyys on (ts. kuinka paljon CO2 tuplaantuminen lämmittäisi ilmastoa).
Tälle modelloidut (itseasiassa projektoidut) arvot ovat hyvin epävarmalla pohjalla. Mm. ns. global dimming ilmiölle on Itä-Aasiasta saatu positiivisia yölämpötila-arvoja , vaikka ko. ilmiötä on yleisesti käytetty 1940–1970 globaalin kylmenemisen selittäjänä.
Kyse ei ole oman elämäntapamme jatkamisesta, vaan kysymys on ympäristörationalismista. Mitä ovat todelliset uhat? Onko esim. CO2 maankäytönmuutoksia suurempi ilmastopakote? Onko ilmastonmuutos ylipäänsä esim. vesipulaa suurempi ongelma? Näissä on tietysti potentiaalinen ristilinkitys, kuten monissa ongelmissa — mutta priorisoidusti?
Jos emme pysty tiedostamaan todellisia uhkakuvia, hahmottamaan niiden mittasuhteita ja asettamaan niitä järjestykseen suhteessa toisiinsa, ja mahdollisesti liioittelemme jonkin uhan, silloin fokuksessamme ja määrärahoissamme peittäen näkyvistä muita, ehkä faktuaalisesti vakavampia, ongelmia, niin lopputulema ei ympäristön kannalta tule vastaamaan tavoitteitamme ja arvojamme.
Jos on resursseja ottaa tehohoitoon vain rajallinen määrä potilaita, niin on tärkeää valikoida heistä hoitoa tarvitsevimmat, sekä tehdä varmaksi, ettei lääke ole jopa haitallisempi kuin tauti itsessään, kuten on käymässä bioenergian kohdalla.
Kyse ei ole siitä, mikä ei voi tai voi johtua hiilidioksidista, vaan missä määrin, ja missä kontekstissa, suhteessa voimavaroihimme, sekä uhkakuvien todennäköisyyden, akuuttisuuden ja mittaluokan hahmottamiseen.
Yksipuolinen CO2-hysteria voi aiheuttaa enemmän tuhoa, haittaa, köyhyyttä ja kuolemia kuin siitä edes on saatavissa hyötyä.
Ilmasto-alarmismin isähahmo ja edelleen jonkinlainen johtohahmo, IPCC:n lainatuin tiedemies James Hansen, muuten 3 Lokakuuta 2007 politiikantekijöille pitämässään esitelmässä, nosti hiilidioksidin talteenoton (niin hiili- kuin biovoimaloissa) tärkeimmäksi keinoksi taistella ilmastonmuutosta vastaan.
Tämän teknologian käyttöönotto edellyttäisi n. 10 vuoden intensiivistä tutkimustyötä. Samojen 10 vuoden aikana käsityksemme ilmastosensitiivisyydestä tulee hyvin todennäköisesti selkeentymään. esim. vuoden 1995 jälkeen ei ole tapahtunut lämpötilannousua, joka ei mahtuisi virhemarginaalin sisälle, ja 1998 on edelleen mitatun historian lämpimin vuosi. Tulossa ovat myös AOGCM:ia seuraavat seuraavan sukupolven “Earth Simulaattorit”, joissa maankäyttö ja muut ei-CO2-ilmastopakotteet tullaan ottamaan laajemmin huomioon modelloitua arvoja projektoitaessa. Samoten käsityksemme lämpötila-arvioiden laskemisesta tarkentuu mm. UHI:n, pienhiukkasten ja mm. valtamerten tutkimuksen sekä mittausasemien tarkastusten myötä.
Ensimmäisen sukupolven ilmasto“lääkkeet” sisältävät suuria riskejä, tarjoavat pieniä hyötyjä, maksavat paljon, ja hoitavat sairasta epävarman diagnoosin pohjalta.
Samaan aikaan on täysin varmaa, että vesipula uhkaa miljardeja ihmisiä, valtamerten ja suurten jokien tila on heikko ja biodiversiteetti heikkenee ihmisvaikutuksen levitessä (myös maankäytön muutokset).
Mikä on todellinen ongelma? Mihin ja missä suhteessa ja minkä takia meidän tulisi resurssejamme suunnata, jotta saavutettu hyöty olisi ihmiskunnan ja ympäristön kannalta mahdollisimman positivinen?
Jos aihe ei olisi niin politisoitunut, niin ehkä voisimme jopa saada rakentavaa keskustelua aikaiseksi tästä keskeisen tähdellisestä kysymyksestä.
Jättiläismäiset päästökaupasta revityt voitot johtuvat yksinomaan ja ainoastaan Kioton surkeasta sopimuksenrääpäleestä, jonka suomalaisena arkkitehtinä oli vihreä ympäristöministeri.
Kyllä sopimusta tehdessä kaikki epäkohdat olivat tiedossa, niistä vain ei piitattu koska haluttiin jälleen kerran olla luokan mallioppilas, maksoi mitä maksoi.
Venäjä ja Kiina (USA) hyötyvät, sähkölaskunmaksaja ja ympäristö ei niinkään, mutta vihreät ja muut oikeauskoiset saavat kuitenkin paistatella itsetyytyväisenä ympäristötiedostajana.
Päästökauppa johtaa siis sähkön hintojen nousuun. Eikö sama vaikutus saataisi asettamalla hiilidioksidipäästöille suora vero? Veroprosenttia voidaan säätää niin, että saadaan aikaan haluttu päästöjen väheneminen, joten lopputulos olisi siltäkin osin sama. Veron mekanismi olisi helpompi ymmärtää kuin päästöoikeuksien kauppaaminen, eikä olisi ongelmaa ilmaiseksi jaetuista päästöoikeuksista. Muistaisin myös kuulleeni, että verolla olisi myös suhteessa parempi taloudellinen ohjausvaikutus kuin päästökaupalla.
Hiilidioksidiongelman lisäksi öljyn hupeneminen aiheuttaa yhä voimakkaampia geopoliittisia paineita. Öljyn korvaamiseksi täytyy löytää jokatapauksessa ratkaisu oli CO2:n aiheuttama ilmastopakote vähän pienempi tai suurempi. Kivihiilen louhiminen aiheuttaa muitakin ympäristöhaittoja kuin ilmaston lämpenemistä ja sekin on käytännössä uusiutumaton luonnonvara. Näin on järkevää ettei sitä käytetä tuhlailevasti, vaikka unohdettaisiin ilmaston lämpeneminen. Mutta tosiaan totta, että mahdollisimman suurten rajoitusten asettaminen ei ole järkevää, koska maailmassa on muitakin ongelmia. Olisi kuitenkin hyvä saada kaikki merkittävät maat aluksi edes pysäyttämään päästöjensä kasvu. Eikä esim. amerikkalaisten enemmistöä voi saada minkään asian taakse ilman kunnon kärjistyksiä, railakkaita uhkakuvia, liioittelua tai muuta reipasta meininkiä=).
“Maapallon tulevaisuuden kannalta energiaratkaisujakin paljon isompi asia on väestöräjähdyksen hallitseminen. Siitä ei kukaan tohdi keskustella. Suomen hallituskin lähtee siitä, että tärkeintä on väestömäärän kasvattaminen, jotta talous voisi edelleen kasvaa. Tee siinä sitten hyviä sähköpäätöksiä.”
Tämä johtuu pitkälti siitä, että YK:lla ja länsimaiden tiedostavaistolla on länsikeskinen syyllisyyskäsite. Se on yksi syy ilmastonmuutoksen jo 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa saamaan laajaan vastakaikuun ko. tahoilta, vaikka tiede oli vasta lapsenkengissään. Ko. ongelmalla voitiin lyödä länsimaita, joten se oli psykologisesti hyvin vetoava tiedostaville ihmisille ja YK:lle. Ei kylmänsodan viimeiseen rantaan lyövien aaltojen kodittomaksi tekemän entisen trotskilaisen tai marxistin tarvinnut kuin etäisesti kuulla tästä uudesta länsimaiden aiheuttamasta uhkakuvasta ja seuraavana päivänä hän oli valmis mielenosoitukseen, vetoomusten allekirjoittamiseen ja vaateisiin systeemin muuttamisesta.
Ei tule ollenkaan vähätellä sitä, kuinka oikeisto/vasemmisto ‑jakolinjoja myötäillen ilmastohuolestuneisuus alkujaan otettiin vastaan ja miten tämä saattoi psykologisesti ehdollistavasti vaikuttaa mm. alalle tutkijoiksi hakeutuviin.
Ei tule myöskään unohtaa, että YK on järjestö, jonka jäsenmaat voivat vuonna 2007 äänestää hullun diktaattorin, rasistisen ja yhden Afrikan vauraimmista maista totaalisesti turmelleen Mugaben Zimbabwen kestävän kehityksen toimikunnan johtoon. Tämän takana ovat samaiset syyt, joiden takia Lähi-idän ihmisoikeuksia kunnioittavimmasta valtiosta, Israelista (kyllä, luitte aivan oikein) on tehty enemmän päätöslauselmia ja päätöslauselmaehdotuksia, kuin maailman kaikista roistovaltioista, diktatuureista, stalinistisista tyrmistä ja Afrikan etnisistä puhdistajista, arabimaiden opposition/homojen/naisaktivistien/jne. vainoajista/murhaajista ja muista ihmiskunnan pohjasakan edustajista yhteensä.
Abu Ghraib tai Guantanamo ovat valtavia ongelmia (ja sinänsä oikein niin) mutta Iranin vallankumouksen jälkeen teloitetut arviolta 4,000 homoseksuaalia tai Kiinan näytösoikeudenkäynnit eivät sitä ole.
Onpa YKn johtohenkilön suulla jopa lausuttu, että ilmastonmuutos aiheutti Darfurin kriisin.
Kiina on tyhjentämässä Pekingiä ei toivotusta aineksesta (ts. köyhistä, irtolaisista, addikteista jne.) olympialaisia varten. Voisitteko kuvitella samaa “julkisivun” siivousta Los Angelesissa? Maailman jokaikinen tiedostava ihminen, YK:n tukemana olisi raivolla Yhdysvaltojen kimpussa. Kiina, ei-länsimaalainen, toiseutta edustava maa? Ei ketään kiinnosta.
Tällaisesta samaisesta ajattelun vääristymästä (länsimainen vastuullisuus ja sitten toiseus) johtuen esim. Helsingin Yliopiston Kehitysmaatutkimuksen laitoksella keskitytään pyörittämään mitä lie kuvioita maailman talousrakenteista (länsimaiden vastuu/syyllisyys-perspektiivistä) mutta lähes kokonaan sivuutetaan kulttuurin ja kulttuurista johdettuna ihmisten sisäisen arvo- ja kulttuurimuutoksen merkitys.
Rikas länsimainen kapitalisti/sortaja/riistäjä on hyvin riittämätön kuva maailman konkreettisista ongelmista.
Mutta tämän kuvan laajentamiseksi, ja esim. väestönkasvun (vuositasolla yli 70 miljoonan lisäys! Britannian väkiluvun verran!) laajemmaksi käsittelemiseksi meidän olisi YKn, kv. kokousten jne. yhteydessä lopulta avattava kulttuurin käsite erittäin tulehdus- ja räjähdysherkin implikaatioin. Väestö kasvaa erityisesti muslimienemmistöisissä maissa, Saharan eteläpuolisessa Afrikassa sekä mm. Intian ja Euroopan muslimivähemmistöjen keskuudessa.
Tämä ei sovi kv. kokousten tai kv. tavoiteohjelmien aiheeksi, koska se rikkoisi korrektiutta ja syyllisyyskäsitteistöä vastaan. Toiseus tulee käsittää uhri- ei vastuupositiossa. Vastuullisuus voidaan riisua esim. sosioekonomisella ja koulutuksellisella fatalismilla.
Samaan aikaan on täysin selkeä fakta, että liikakansoitus on paljon suurempi uhka Aasian ja Afrikan ekosysteemeille ja ihmisten hyvinvoinnin edellytyksille, kuin “kapitalistinen riisto”.
Nykytahdilla 9 miljardia menee rikki vuoteen 2040 mennessä. Saa nähdä mitä teemme, jos (pessimisti sanoisi kun) vielä tuolloinkin väestö jatkaa kasvuaan ja ihmisten asuinalueiden leviämisen myötä maankäytön muutokset (deforestaatio, eroosio jne.) ovat vieneet maailman ekokatastrofin partaalle.
Satu Hassin kaltaisen poliitikot ovat nopeita puhumaan länsimaiden ekologisesta velasta (joka syntyi hyvinvointivaltioiden vilpittömästä rakentamisesta aikana ennen laajempaa ympäristötietoutta!) mutta sovellammeko ekologisen velan käsitettä esimerkiksi historiallisen Brittiläisen Intian väestönkasvuun. Vuoden 1911 väestönlaskussa Brittiläisen Intian (nyk. Intia, Pakistan, Bangladesh, Burma) väkiluvuksi arvioitiin 315,2 miljoonaa.
Vuoden 2006 tilastotietojen perusteella alueen nykyinen väkiluku on: ~1460 miljoonaa, ja sitä myöten maan ja vesistöjen käyttö nykyisellään kestämätöntä, vaikka elintaso ei ole vielä niin merkittäväksi kohonnut. Yhden vanhukseksi eläneen ihmisen eliniän (95 vuotta) aikana 315 miljoonasta 1460 miljoonaan. Suunnilleen yhtä monen vuoden kuin tätä alkanutta vuosisataa on jäljellä, ja talous kasvaa lähes 10% vuosivauhtia.
Tämä on yksi syy, monien joukossa, miksi maailman on vaikea keskustella avoimesti todellisista ongelmista. Mistä kaikesta me silloin todella joutuisimme keskustelemaan?
az: “Mihin ja missä suhteessa ja minkä takia meidän tulisi resurssejamme suunnata, jotta saavutettu hyöty olisi ihmiskunnan ja ympäristön kannalta mahdollisimman positivinen?”
Onko tausta-ajatuksena se, että kaikkeen ympäristöpolitiikkaan yhteensä olisi käytettävissä jokin tietty määrä resursseja, ja tämä voitaisiin sitten suunnata vapaasti mille osa-alueelle tahansa?
Kun vaikkapa uusiutuvalla energialla on vähänkin synergioita aluepolitiikan kanssa, siihen on mahdollista saada moninkertaisesti enemmän valtion rahaa kuin jonkin kaukaisen kehitysmaan paikallisten ympäristöongelmien hoitoon. Tämä ei kuitenkaan kerro rationaalisen ympäristökeskustelun puutteesta, vaan rikkaan itsenäisen valtion perusolemuksesta — “pienen maan terveestä itsekkyydestä globalisaation pyörteissä”, sanoisi Sauli.
az: “YK:lla ja länsimaiden tiedostavaistolla on länsikeskinen syyllisyyskäsite.”
Länsimaiden oikeisto osaa luetella idän syntejä, mutta se ei tarjoa minkäänlaisia avaimia tilanteen ratkaisemiseksi.
Lännen täytyy toki vaatia idältä parempaa otetta ympäristöongelmissa, ja puheiden tasolla se vaatiikin. Mutta ollaanko valmiita tehostamaan näitä vaatimuksia tarvittaessa tiukemmalla kauppapolitiikalla? Vai painaisikohan “vapaakauppa” ja “kilpailukyky” sittenkin enemmän?
Az haluaa tehdä kysymyksen, kumpi on tärkeämpää, syödä vai hengittää. Se, että ihmiskunta voi tuhota itsensä monella tavalla, ei ole mikään syy tuhota se varmuuden vuoksi myös ilmastokatastrofilla. Edelleen se, ettäemme vuoren varmasti tiedä kaikkea ilmastoon liittyvää ei ole syytä jättää asiaa huomioimatta. Se on kuin pelaisi venäläistä rulettia pistoolilla, jossa on viisi panosta ja yksi tyhjä.
Väestönkasvu on ongtelma, mutta sen torjumiseksi tarvittavat keinot eivät mitenkään kilpaile samoista resursseista ilmaston muutoksen torjumisen kanssa. Miten se, että Suomessa vähennetään turhaa autoilua lisää väestönkasvua Intiassa?
Väestöräjähdys on ongelma, mutta on myös sanottava, että se on ongelmana helpottanut huomattavasti viimeisen 15 vuoden aikana. Suuressa osassa Aasiaa nettouusiutumisluvut ovat jo nyt laskeneet alle yhden, mikä tarkoittaa, että väkiluku kääntyy ennenpitkää laskuun. Intiassakin syntyvyys on alentunut merkittävästi. Pahin tilanne on Afrikassa ja Etu-Aasiassa.
Suomen kehitysavusta aika suuri osa menee väestöohjelmien rahoittamiseen. Ongelmana on Yhdysvallat, joka yrittää estää kaikkia syntyvyydensäännöstelyohjelmia YK:n puitteissa. Aiemmin siirtolaiskeskustelussa joku sanoi, ettei USA:n uskonnollinen oikeisto ole mikään maailmanlaajuinen ongelma. Tämä on yksi osoitus siitä, että se on.
Minäkin uskon, että väkiluku kääntyy ennenpitkää laskuun. Mutta silloin olemme jo tuhonneet maapallolta suuren osan elämisen edellytyksiä lopullisesti. Maapallolla ei ole aikaa odottaa. Väkiluku siis vähenee ympäristön pakottamana, ei ihmisen suuren viisauden ansiosta.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Lääketieteen kehittäminen pitäisi lopettaa, koska se vain lisää arvottoman elämän edellytyksiä. Tarkoitan ihmisten iän keinotekoista pitkittämistä. Lääketieteen kehitystä ei tarvitse pakottaa loppumaan, mutta voisimme jättää kokonaan maksamatta uusien lääkkeiden kustannukset verorahoista. Lapsikuolleisuuden väheneminen ei ole median väittämä hieno asia, vaan se johtaa surkeuden lisääntymiseen, kun kaikki syntyvät lapset pääsevät jatkamaan sukua.
Suomessakin pitäisi tiedottaa hoitotestamenttien tekemisestä aktiivisesti sen sijaan, että pyritään siihen, että kaikki ihmiset elävät satavuotiaiksi.
Jos palataan sähkönkulutukseen, niin tehokas keino rajoittaa kasvua on myös se, ettei kehittyneisiin maihin oteta enää uusia asukkaita kehitysmaista. Nyt tosiaankaan ei ole kyse siitä, että Amerikkaan tai Volvon tehtaille muuttaa suomalaisia töihin ja että sama oikeus pitää antaa maailman kaikille asukkaille. Kun Euroopassa väki vähenee, se pakottaa myös kuluttamaan vähemmän. Ei tarvita uusia ydinvoimaloita, eikä viimeisten koskien tuhoamista.
Energiaverojen ja päästökaupan yksi ongelma on se, että se ei koske lainkaan hyvätuloisia ihmisiä. Jollekin nallelle on ihan sama, mikä on sähkön hinta tai mitä bensiini maksaa. Kuitenkin jostain syystä nykyisen hallituksen veroratkaisuissa tuetaan eniten rikkaita mm. poistamalla yritysvarallisuuden perintövero ja varainsiirtovero kaikilta spekulatiivisilta kaupoilta. Kaikkein hulluinta on vähentää osinkotulojen verotusta enemmän kuin annetaan eläkeläisille lisää peruseläkettä. Jos päättäjien arvot ovat tällaiset, energiakeskustelua ei kannata jatkaa, koska tosiasiassa venäläisessä ruletissa ovat kaikki kuusi luotia ladattu.
Kuulostan kylmältä, mutta mielestäni humanistit ovat paljon pahempia ajatuksissaan, koska heidän hyvyytensä tuhoaa kaiken maapallolta kuin heinäsirkkaparvet.
TAL:
“Onko tausta-ajatuksena se, että kaikkeen ympäristöpolitiikkaan yhteensä olisi käytettävissä jokin tietty määrä resursseja, ja tämä voitaisiin sitten suunnata vapaasti mille osa-alueelle tahansa?”
Ei kysymys ole nollasummapelistä, mutta kyllä yhteiskunnan liikkumavara asettaa säädöksiä/veroja, sekä suunnata kerättyjä tuloja on rajallinen. Kuten todettua maailman vesifoorumi on vaatinut n. 80 miljardin euron vuosittaista lisäpanostusta vesihuollon ongelmien ehkäisemiseen ja uhkaavan katastrofin syntymisen estämiseen. Nykymenolla vesipula tulee koskettamaan jo 2020-luvulla 2–3 miljardia ihmistä. Kun ihmisiltä loppuu puhdas juomavesi noin laajassa mittakaavassa, niin miten luulet heidän reagoivan? Aikuisten vesisodat eivät välttämättä ole aivan yhtä viattomia kuin lasten.
Tämä on kroonistuva ongelma, jota pystymme mittauksellisesti arvioimaan (vesivarannot hupenevat). Se on todellinen, konkreettinen, ei hypoteettinen.
“Kun vaikkapa uusiutuvalla energialla on vähänkin synergioita aluepolitiikan kanssa, siihen on mahdollista saada moninkertaisesti enemmän valtion rahaa kuin jonkin kaukaisen kehitysmaan paikallisten ympäristöongelmien hoitoon.”
Tämä on sinänsä totta, mutta kehityspolitiikallekin pitäisi etsiä synenergioita talouspolitiikan kanssa. Mutta tämä lähestymistapa on monella punainen vaate. Pelätään, että jos päästämme länsimaiset yhtiöt köyhien maiden vesimarkkinoille (heiltä löytyisivät nuo tarvittavat 80 miljardia), niin saadakseen omansa takaisin he vastapainoksi hinnoittelisivat vedelle hinnan, joka sulkisi köyhimmät markkinoiden ulkopuolelle. Tämä on tietysti yksinkertaistettu malli, mutta paljon on myös kysymys siitä, minkä ongelmien ratkaisujen pohtimiseen me keskitämme ja kiinnitämme fokustamme.
Vesipula tulee koskettamaan myös Eurooppaa, ellemme sitten anna ihmisten kuolla rajojemme ulkopuolelle. Vesipakolaisten aallot voivat olla jotain aivan muuta, kuin mitä tähän asti on nähty.
Samaisia synenergioita me joudumme muuten myös etsimään pyrkiessämme auttamaan kehitysmaita teollistumaan vihreämmin. Tämä koskee myös energiaa. Ne Suomen turve- ja hakevoimalat ovat kuitenkin aika kaukana suuresta mittakaavasta. EUn CO2-päästöt ovat n. 1/8 maailman kokonaispäästöistä. EUn tavoiteltu 20% vähennys tarkoittaa siis 2/80, 1/40, 2.5% maailman kokonaispäästöistä. Samalla tuo luku on kasvamassa pelkästään Kiinan, Intian vetämänä n. 80:sta ainakin 110:n tienoille kyseiseen vuoteen 2020 mennessä. Kun elinkaareltaan 50–75 vuotiset omavaraiset halpahiilivoimalat ovat pystyssä (jopa neljä yhdessä viikossa Kiinassa!, Intia perässä!) niin miten vähennät näitä päästöjä? Eihän kukaan uskalla edes kysyä tätä ääneen. Puhutaan tuhansista miljardeista, valtavista maailmanpolitiikan jännitteistä.
“Länsimaiden oikeisto osaa luetella idän syntejä, mutta se ei tarjoa minkäänlaisia avaimia tilanteen ratkaisemiseksi.”
Koska sellaisia avaimia, sellaista taikaiskua ei ole, mutta se, että emme edes keskustele näkyvästi väestönkasvusta ja peräänkuuluta kansainvälisiä sitoumuksia, toimenpideohjelmia, kampanjoita (…) on ympäristöllisesti rikos tätä maailmaa kohtaan.
Kysymys tulee nousemaan esille viimeistään siinä vaiheessa kun Kiinaa ja Intiaa ruvetaan edellyttämään mukaan Kioton seuraaville kierroksille. Tuolloin länsimaat tuottavat enää ehkä vain 1/3 maailman kokonaispäästöistä (maankäyttö ym. huomioiden vielä paljon vähemmän), ja samaan aikaan väkirikkaita ja väestöltään kasvavia maita kiinnostaa omaa etuaan ajaakseen painottaa päästöjen määrää yksilöä kohden, saaden varmasti tukea lännen tiedostavilta ja YK:lta. Jossain vaiheessa meidän on keskusteltava sen kuvan ylitse, jossa kapitalisti tuhoaa maailman, ja perattava vastuunkäsitettä paljon syvemmin, mutta se tulemmeko kykenemään siihen sovullisesti ja rakentavasti on paljon kyynisempi kysymys.
-
Osmo:
“Az haluaa tehdä kysymyksen, kumpi on tärkeämpää, syödä vai hengittää. Se, että ihmiskunta voi tuhota itsensä monella tavalla, ei ole mikään syy tuhota se varmuuden vuoksi myös ilmastokatastrofilla.”
Esimerkiksi 1.5C ilmastosensitiivisyys ei olisi ilmastokatastrofi. Ensinnäkin auringon arvioidaan olevan tuhatvuotisessa maksimissaan (tutkijoita Euroopasta, Venäjältä, Ukrainasta, Kiinasta päätynyt samaan arvioon), ja auringon lämpövaikutus saattaa laskea n. 0.5C kuluvan vuosisadan aikana.
Toiseksi ei ole selvää, mitä todella tarkoitamme ilmastokatastrofilla ja sen syntysyillä. Ihmiskunta on muokannut 40%:ia maapallon maapinta-alasta (ja tämän vaikutuksia olemme voineet paikallisesti mitata), ja lisännyt ilmakehään vajaat sata miljoonasosaa hiilidioksidia (ja modelloituja modelloiden tuottanut projektioita). 380ppm on kaukana esimerkiksi hirmuliskojen aikakauden luvuista 2000ppm-3000ppm. Katastrofaalinen ilmastosensitiivisyys edellyttäisi, että elämme poikkeuksellisen korkean CO2-ilmastosensitiivisyyden aikakautta, vaikka nopeaan nousuun liittyykin omat riskinsä.
Kolmanneksi jos olet perehtynyt IPCCn raportin ennustuksiin aavikoitumisesta ja kuivuudesta ilmastonmuutoksen seurauksena, niin lohduttanee tieton NASAn tutkimuksesta, jonka mukaan ilmaston lämpenemisen myötä tapahtuva sademäärien kasvu on kolme kertaa arvioitua suurempaa. Tämä on juuri yksi mielenkiintoinen pointti modelloiduista. Nuo aavikoitumiset ja kuivuudet perustuivat AOGCM modelloituihin / arvioituihin käsityksiin sademääristä. Tuo NASAn tutkimus, joka kumosi täysin nämä modelloidut arvot, perustui kattavaan satelliittidataan edellisiltä, lämmenneiltä vuosikymmeniltä. Kun mallinnus kohtaa mittauksen, mallinnus väistyy.
Kun satamiljoonaa vuotta sitten maapallon keskilämpötila oli kymmenisen astetta nykyistä korkeampi, jättiläispuiden muodostamat loppumattomat metsät ylettyivät jokaisen mantereen rannalta toiselle.
“Edelleen se, että emme vuoren varmasti tiedä kaikkea ilmastoon liittyvää ei ole syytä jättää asiaa huomioimatta. Se on kuin pelaisi venäläistä rulettia pistoolilla, jossa on viisi panosta ja yksi tyhjä.”
Käytin itsekin tätä mielikuvaa, kun vielä uskoin CO2-alarmismin priorisoitumiseen ongelmien joukosta, mutta sittemmin uskon ymmärtäneeni, että meidän on ensinnäkin keskusteltava siitä, mitä tämä “huomioiminen” tarkoittaa. Tarkoittaako huomioiminen esimerkiksi Ruotsin mallin mukaista ryntäystä hyödyntämään ensimmäisen sukupolven ilmastolääkkeitä (kuten etanolia) ympäristövaikutuksin, jotka lopputulemaltaan osoittavat, että lääke sisältää enemmän haittoja kuin hypoteettinen tauti. Tarkoittaako “huomioiminen”, että arvioimme esimerkiksi ydinvoimaa pienemmän pahan näkökulmasta? Entä huomioimmeko tätä hypoteettista ongelmaa muiden, konkreettisesti mitattujen, mahdollisesti vakavampien ongelmien huomioimisen kustannuksella?
“Väestönkasvu on ongelma, mutta sen torjumiseksi tarvittavat keinot eivät mitenkään kilpaile samoista resursseista ilmaston muutoksen torjumisen kanssa. Miten se, että Suomessa vähennetään turhaa autoilua lisää väestönkasvua Intiassa?”
Bioenergian viljely pahentaa vesipulaa kehitysmaissa, heikentää ruokahuoltoa sekä nostaa ruoan hintaa, tässä yksi ristiriitaisuus. Rajallisilla resursseilla pelattaessa ilmasto-ohjelmiin menevät rahat voisivat toisenlaisella priorisoinnilla suuntautua osittain väestöohjelmiin, vesipulan torjumiseen. Toki voi utopistisesti ehdottaa vaikka Yhdysvaltojen asemenoista, tai länsimaisten lasten nukeista tai aikuisten tupakoinnista näiden tarvittavien varojen löytymistä, mutta silloin tehdään kategoriahyppäys ja ruvetaan puhumaan vain paperilla, ei konkretiassa. Kyllä voi hahmottaa ei mitenkään nollasummaisen, mutta kuitenkin karkeahkon liikkumatilan ympristönsuojeluun ja humanitaariseen työhön löydettävissä oleville voimavaroille, eikä silloin ole ollenkaan turhaa miettiä niiden priorisoitumista.
Pelkään esimerkiksi, että humanitaariseen apuun tarkoitettuja kehitysapurahoja rupeaa tulevaisuudessa pikemminkin valumaan energiaan/energiahankkeisiin, kuin että apurahat merkittävästi kasvaisivat. Tällöin ollaan myös taloudellisesti ristiriitojen äärellä.
Mutta talouden lisäksi tulisi puhua myös fokuksestamme, ongelmista keskustelemisesta globaalilla tasolla, niiden tiedostamisesta ja myöntämisestä ja alkuun edes julkilausumien aikaansaamisesta. Näinhän teemme lukemattomien ongelmien kohdalla kuten lapsityövoiman, vaikka ei kukaan usko sen kitkeytyvän vain koska toteamme siten. Väestönkasvua monet eivät mieltäisi edes tällaista statusta ansaitsevaksi ongelmaksi, vaikka se on mitattuna maailman vakavin ympäristölllinen ja humanitaarinen ongelma.
“Väestöräjähdys on ongelma, mutta on myös sanottava, että se on ongelmana helpottanut huomattavasti viimeisen 15 vuoden aikana. Suuressa osassa Aasiaa nettouusiutumisluvut ovat jo nywt laskeneet alle yhden, mikä tarkoittaa, että väkiluku kääntyy ennenpitkää laskuun. Intiassakin syntyvyys on alentunut merkittävästi. Pahin tilanne on Afrikassa ja Etu-Aasiassa.”
Seuraavassa kartta ja tilastoja väestönkasvusta. Ensimmäinen kartta tilastoineen perustuu YKn 1995–2000 keräämiin tietoihin, toinen vuonna 2000–2005 kerättyihin, ja siinä mukana myös vertaus 30 vuoden takaiseen. http://www.pregnantpause.org/numbers/fertility.htm
ja http://hdr.undp.org/hdr2006/statistics/indicators/48.html
Väestönkasvu korreloi kolmen näkyvän vaikuttimen kanssa: Köyhyyden, patriarkaalisen yhteiskuntajärjestelmän sekä Islamin kanssa. YKn väestönkasvun taittumisen ennusteet ottavat huomioon selkeästi ensimmäisen (ja se tietysti vaikuttaa myös kohtien kaksi ja kolme täyttyessä), osittain toisen, eivätkä juuri kolmatta vaikutinta. Nyt on jo nähtävissä selkeä tilastollinen osoitus sille, ettei väestönkasvu taitu riittävästi pelkästään köyhyyden poistumisen myötä, jos yhteiskunnan arvomaailma ei samanaikaisesti muutu. Tästä esimerkiksi kelpaa toimivan sosiaalisektorin, länsimaisen elinjanaodotteen ja öljyvaurauden Saudi-Arabia, jonka hedelmällisyysluku on ylitse 4 (vaikkakin osoittaen positiivisesti laskua 95–00 5.8) lasta naista kohden. Aasian tilastollinen kehitys on pitkälti Kiinan yhden lapsen politiikan ansiota, joka on tiputtanut maan hedelmällisyysluvun jo 1.8:aan. Pakistan 4.3(5.0), Bangladesh 3.2(3.1) ja Intia 3.1(3.1) (Intiassa erotellusti muslimien syntyvyys on huomattavasti korkeampi kuin hindujen).
“Suomen kehitysavusta aika suuri osa menee väestöohjelmien rahoittamiseen. Ongelmana on Yhdysvallat, joka yrittää estää kaikkia syntyvyydensäännöstelyohjelmia YK:n puitteissa. Aiemmin siirtolaiskeskustelussa joku sanoi, ettei USA:n uskonnollinen oikeisto ole mikään maailmanlaajuinen ongelma. Tämä on yksi osoitus siitä, että se on.”
Kuten edelliset, presidentti Clintonin aikakaudelta kerätyt tilastot osoittavat, ongelma tuskin korreloi kovin voimakkaasti USAn presidentin aborttikannan kanssa. Onhan syntyvyys laskenut Bushin aikakaudella. Väestöohjelmat toimivat yllättäen paremmin alueilla, joilla väestön on ohjelmille vastaanottavaista. Syyttömäksi ei todellakaan jää katolinen kirkkokaan, vaikka Etelä-Amerikassa onkin saavutettu huomattavaa edistymistä edellisten 30 vuoden aikana. Luvut ovat kuitenkin suhteellisia. Hedelmällisyys, joka kasvatti maailman väkiluvun yhdestä miljardista kuuteen miljardiin on tietenkin elintilan kapenemisen pakottamana laskenut huomattavasti, tämä ei kuitenkaan poista kymmentä miljardia kohden kulkevan väestönkasvun muodostamaa katastrofaalista uhkaa, joka kertoimen lailla vaikuttaa lukuisin muihin ongelmiin. Niin ympäristöllisiin kuin humanitaarisiin.
Tällä kommentilla yritän perustella sitä, että me emme voi puhua ympäristöongelmista tai humanitaarisista ongelmista niiden merkittävimpiin “synty“syihin puuttuen, ennen kuin me kykenemme aloittamaan globaalilla tasolla avoimen dialogin kulttuurista ja vastuunkäsitteestä.
Suomen maaseudun asukkaiden painostaminen terveydelle haitalliseen pienpuulämmittämiseen tai kiintiöiden vaatiminen bioenergialle, jonka CO2-taseen positiivisuudesta emme edes ole varmoja (kuten Ruotsissa) ovat esimerkkejä kosmetiikasta.
Bioenergian viljelyn vaikutus kehitysmaiden ruokahuollolle ja ruoan markkinahinnalle on esimerkki lääkkeen potentiaalisista vaaroista.
Kysymys ongelmien mittasuhteista, konkreettisuudesta ja akuuttisuudesta säilyy relevanttina.
Luodeista puheen ollen: Jos keskitymme eksessiivisesti hypoteettisten CO2-luotien väistelyyn, niin tarkkaavaisuutemme esim. maankäytön, vesipulan ja liikakansoituksen luodeille vähenee. Jos keskitymme eksessiivisesti länsimaiden n. 30%-40% (ja alentuen) osuuteen näistä luodeista (ja häviävään murto-osaan niiden viuhumisen kasvusta) niin näkökenttämme maailman ongelmiin kapenee entisestään.
Tämän vääristyneen perspektiivin oireiluna on sitten esittää mitä monituisimpia, tilastollisesti olemattomia, hinnaltaan kalliita, ja ylipäänsä hyödyiltään kyseenalaisia rasitteita ongelmien “ratkaisemiseksi”.
Todellisten ongelmien edessä olemme tainneet nostaa kädet pystyyn jo kauan sitten. Olemme vähän kuin Pentagon, joka tuottaa raportteja tulevista vesisodista, mutta sitten tyydymmekin pitkälti vain seuraamaan sivusta. Pienistä puroista ei synny sitä isoa virtaa, kun niitä on liian vähän ja ne pysyvät liian pieninä. Tämä on perspektiiviongelmamme.