(Taloussanomat 18.8.2007)
On tärkeätä pidentää työuria lykkäämällä eläkkeelle siirtymistä. Näin on tapahtunut, mutta kaikki eivät ole iloisia.
Työntekijän tuottavuus muodostaa käyrän, joka ensin nousee iän ja kokemuksen myötä, mutta kääntyy jossakin vaiheessa laskuun. Tietokonenörtti on tuottavimmillaan 35-vuotiaana ja yritysjohtaja 50-vuotiaana.
Palkka nousee iän mukana, mutta ei käänny tahdin hiipuessa laskuun kuin urakkatyössä. Ikääntyvällä on oikeus jäädä työhönsä entisellä palkalla senkin jälkeen, kun hänen tuottavuutensa laskee palkkaa pienemmäksi. Kansantalouden kannalta tämä on kannatettavaa, mutta yritykselle tappiollista.
Työnantajan pitäisi muokata työtehtäviä ikääntyvälle työntekijälle soveliaiksi. Kiusaus olla joustamatta on suuri, jos yritys toivoo työntekijän lähtevän eläkkeelle. Väitetään, että joillakin yrityksillä olisi jopa seniorien kiusaamisohjelma jouduttamassa eläköitymistä.
Japanissa virallinen eläkeikä on 62 vuotta ja Ranskassa 65. Kuitenkin yli 62-vuotiaat ovat Japanissa tuplasti yleisemmin töissä kuin Ranskassa. Japanissa työsuhde solmitaan uudelleen eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Koska työntekijä saa eläkettä, hän hyväksyy alemman palkan ja hänelle muovataan uusi tehtävän kuva esimerkiksi neuvonantajana.
Japanin järjestely on yritysten kannalta parempi kuin Ranskan, koska ikääntyvä työntekijä on myönteinen resurssi. Paremmin voi myös kansantalous, koska työssä jatketaan pidempään. Työntekijäkin on onnellisempi, koska hänen kokonaisansionsa ovat yhtä hyvät kuin työssä jatkavan ja paljon paremmat kuin varhaiseläkkeelle savustetun ranskalaisen ja koska hän on työssään toivottu.
Toimitusjohtajat elävät meillä kuin japanilaiset: menevät aikaisin eläkkeelle ja eläkkeellä jatkavat työtekoa hallitusammattilaisina.
Miten insentiivit saataisiin meidän muiden osalta kuntoon?