EU:n komissio on ilkeämielisyydessään torpannut Suomen ajatuksen maksaa maatalouden ympäristötuesta korvausta siitä, että sikaloiden jätöksiä käytetään lannoitteina luomutiloilla. Komision mielestä tämäloukkaa saastuttaja maksaa periaatetta. Maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila on luvannut taistella urheasti asian puolesta. Olin myös kuulevinani radiosta, että maatalousministeri olisi sanonut, että komission tulkinta jättääsuomalaiset sikatilat kohtuuttomaan tilanteeseen. Kuulin varmaan väärin, sillä jos Anttila olisi niin sanonut, hän olisi samalla myöntänyt, että komissio on oikeassa: Suomi käyttää kasvinviljelijöille tarkoitettua ympärtistötukea sikatilojen hyväksi.
Komission ajatus on, että sikatilojen on huolehdittava jätteistään omilla kustannuksillaan siinä missä sellutehtaankin. Yksi tapa huolehtia niistä on levittää ne lannoitteena naapurien pelloille. Jos kasvinviljelijät vaativat tästä korvauksen, sikatilojen pitäisi se maksaa eikä EU:n. Jos EU maksaa sen, sillä tuetaan sikatiloja eikä kasvinviljelijäitä tai ympäristöä.
En pidä mahdottomana,että EU on asiassa oikeassa. Luonnonmukainen lannoitus on kannatettava asia. Uskottavammaksi ympäristötuen käyttö tähän tarkoitukseen muuttuisi, jos sitä saisi yhtäläisin perustein myös taajamien kaatopaikoilla yhdyskuntajätteestä synnytetyn kompostimullan käyttöön.
Tuo ympäristötuki tekee muuten kannattamattomaksi tehdä lannasta biokaasua ja käyttää vain tästä jäävä jätös lannoitteena. Itämeren kalat kannattaisivat tätä vaihtoehtoa.
On isänmaallista, että Anttila taistelee ympäristötuen vähän vilpillisestä käytöstä loppuun asti, mutta onko se viisasta? Joka kerran keksitään, sitä aina epäillään. Anttila voi viedä tällä uskottavuuden myös Suomen oikeutetuilta toiveilta.
Tutustuin komission logiikkaan aikanaan, kun terveysministerinä jouduin tappelemaan Suomelle oikeuden kalastaa silakkaa ihmisten ravinnoksi huolimatta kalan suurista dioksiinimääristä. (Terveisiä muuten kloorivalkaistun sellun tuottajille!) Virkamiehet tarjosivat minulle säkillisen argumetteja, jotka olivat lähes yhtä huonoja kuin Anttilan sika-argumentit. Heitin muut roskiin ja turvauduin vain yhteen, mutta murskaavaan. Suomessa ne, joilla on paljon dioksiinia veressään, elävät vanhemmiksi kuin ne, joilla sitä on vähän. Ei siksi, että dioksiini olisi terveellistä, vaan koska kalansyönti on niin terveellistä, että se ylittää dioksiinin epäterveellisyyden. Jos siis silakan syöjän pakotetaan siirtymään lenkkimakkaraan, kansanterveys kärsii,vaikka dioksiinin saanti vähenisikin.
Kävimme asiasta terveyskomissaari Byrnen kanssa pitkän ja ankaran akateemisen väittelyn, jossa minua hyödyttivät tilastotieteen opinnot paljon enemmän kuin virkamiesten preppaus. Byrne väitti vastaan jokaista virkettäni, mutta lopulta hän sulki mappinsa ja sanoi, että hyvä on, olet oikeassa. Syökää sitten silakkaanne.
Jotenkin tuli sellainen tunne, että parhaiten pärjää totuudenmukaisilla argumenteilla. Se muuten on asia, josta olen hyvin iloinen. Pienen maan kannattaisi kannattaa komission valtaa ja reilua peliä.
Hyvä pointti noin yleisesti ja mukava kuulla kokemuksistasi totuudenmukaisten (tai sen tuntuisten) argumenttien käytöstä.
Korkeiden dioksiinipitoisuuksien ja korkeamman eliniän suhde ei kuitenkaan välttämättä selity yksinomaan kalansyönnin positiivisilla terveysvaikutuksilla. Epidemiologiset korrelaatiot eivät useinkaan ole niin yksinkertaisia.
Jossain perhekeskustelussa muistan aihetta aikanaan sivutun. Ravitsemustieteilijä-epidemiologi-lääkäri-tutkija-professori-terveysintoilija-kaarti oli muistaakseni vakaasti siinä käsityksessä, että verrattaessa korkeiden dioksiinipitoisuuksien omaavien ihmisten ryhmää johonkin muuhun otokseen kuin koko Suomeen — olisiko ollut es. rannikolla asuvat ei-silakkaa syövät ihmiset — nähtiin, että korkeat dioksiinipitoisuudet olivat yhteydessä korkeampaan kuolleisuuteen.
Pitäisi varmaan tarkistaa em. kommentaattoreilta pointit, perustelut ja näihin (tyypillisesti vastaavissa keskusteluissa) liitetyt tutkimusviitteet.
Voi olla, että tarkempi tutkimus voisi kumota tuon käyttämäni argumentin. Se oli kuitenkin vallitseva tieto silloin, muistaakseni vuonna 2002.
Komissaari Byrne muuten vähän mokasi. Me puhuimme koko ajan silakasta, jota ei ruokavaliossa voi korvata muualta tuodulla puhtaammalla silakalla, vaan sen syöntikielto vähentäisi kalan syöntiä. Argumentti ei pätenyt lainkaan loheen, joka siinä sivussa sai poikkeusluvan, vaikka se olisi korvattavissa norjalaisella lohella. Itse suosin dioksiniongelman takia aika paljon norjalaista tuontilohta, vaikka se onkin kassissa kasvatettua.