Yhdyskuntarakenne ja reilu peli

(Suomen Kuvale­hti 30/2007)
Haaskaa­va yhdyskun­tarakenne ovat han­kalimpia asioi­ta Suomen sopeut­taes­sa kasvi­huonepäästöjään hyväksyt­tävälle tasolle. Ihmette­len, että teol­lisu­us suh­tau­tuu asi­aan niin rauhal­lis­es­ti, sil­lä viehän haaskaa­va yhdyskun­tarakenne teol­lisu­u­den elin­ti­laa, jos ilmastopoli­ti­ikas­sa jatkos­sakin sovel­letaan maako­htaisia kiintiöitä.
Teol­lisu­u­den sopeu­tu­mi­nen on lop­ul­ta helpom­paa, kos­ka teol­lisu­us uusi­taan joka tapauk­ses­sa läh­es kokon­aan vuo­teen 2050 men­nessä. Har­vas­sa ovat nytkin tehtaat, jois­sa yhä käytetään 60-luvun konei­ta. Met­sä­te­ol­lisu­u­den haas­teena esimerkik­si on puun käytön lisään­tymi­nen raken­nus­ma­te­ri­aali­na ja ener­gian tuotan­nos­sa samal­la kun koti­in kan­net­ta­van sanomale­hden uskoisi kor­vau­tu­van jol­lain säästeliääm­mäl­lä tiedonväl­i­tyk­sen muodol­la. Muu­tos on kuitenkin niin hidas, että paperite­htaat ehditään käyt­tää lop­pu­un ja saho­ja rak­en­taa tilalle.
Yhdyskun­tarak­en­teen virheitä ei kor­ja­ta muu­ta­mas­sa vuosikymme­nessä. Suo­ma­laiset aja­vat autol­la keskimäärin 32 kilo­metriä päivässä¬ – kol-man­nek­sen enem­män kuin sak­salaiset, vaik­ka meil­lä on käsi­tys itses­tämme maana, jos­sa autoil­i­joi­ta verote­taan ankarasti. EU-maista Suo­mi on Ran­skan ja Ital­ian jäl­keen kol­man­nek­si eniten autoileva.
Haja-asu­tusalueil­la asuu niin vähän väkeä, etteivät hei­dän pitkät matkansa selitä suuria liiken­nemääriämme. Vikaa on etsit­tävä haaskaavas­ta kaupunkirakenteesta.
Emme ain­oas­taan aja mui­ta enem­män autol­la. Mei­dän on myös mui­ta vaikeampi vähen­tää autoilua pitkien työ- ja asioin­ti­matko­jen takia ja kos­ka yhdyskun­tarak­en­teemme ei suosi joukkoli­iken­net­tä. Jos vähäli­iken­teisil­lä reit­eil­lä ryhdyt­täisi­in tuke­maan busse­ja, syn­tyvä lisäli­ikenne saat­taisi käyt­tää matkus­ta­jaa kohden henkilöau­to­jakin enem­män polt­toainet­ta. Viiden ihmisen kul­jet­tamises­sa bus­sil­la ei ole ener­giat­aloudel­lista järkeä.
Biopolt­toaineet helpot­ta­vat, mut­ta eivät ratkaise ongel­maa. Jos kaik­ki Suomen pel­lot val­jastet­taisi­in biopolt­toainei­den tuotan­toon, liiken­teen polt­toaineista saataisi­in kor­vatuk­si noin 40 %. Syödäkin pitäisi. Sitä pait­si bio­mas­sa kor­vaa tehokkaam­min fos­si­il­isia polt­toainei­ta, kun sitä käytetään läm­mi­tyk­seen ja sähkön tuotantoon.
Liikenne hörp­pää liikaa öljyä vaik­ka siir­ryt­täisi­in ben­sapi­hei­hin autoi­hin. Mitähän city­maas­ture­i­ta osta­vat kuvit­tel­e­vat ben­san mak­sa­van vuona 2020?
On vain vähen­net­tävä päivit­täistä autoilua. Kaup­paan ja koulu­un olisi päästävä kävellen, eikä nor­maali työ­matkakaan saisi edel­lyt­tää auton käyt­töä. Mon­en kohdal­la nämä vaa­timuk­set ovat mah­dot­to­mia, kos­ka olemme anta­neet yhdyskun­tarak­en­teen hajo­ta viime vuosikymmeninä.
Van­hoille virheille emme mitään voi, mut­ta uusia ei pitäisi tehdä. Silti yhdyskun­tarak­en­teen hajoami­nen tun­tuu vain kiihtyvän.

Voisimme hyvin rak­en­taa läh­es kaik­ki uudet asun­not niin, että niis­sä asu­vien päivit­täi­nen liikku­mi­nen sujuisi kävellen tai raiteil­la. Tapah­tu­uhan melkein kaik­ki rak­en­t­a­mi­nen kasvukeskusten vaikutuspiirissä.
Tämä vas­taisi kansalais­ten asum­is­toivei­ta, vaik­ka mon­et halu­a­vatkin asua syr­jässä omas­sa rauhas­saan. Heille sopivia asun­to­ja maas­sa riit­tää. Hin­nat osoit­ta­vat, että hyville ton­teille kohdis­tuu niin suuri ylikysyn­tä, ettei muualle pitäisi rak­en­taa. Jokaista sel­l­aista kohden, joka halu­aa muut­taa kaupungista kehyskun­ti­in, löy­tyy kak­si, jot­ka halu­aisi­vat kehyskun­nista kaupunki­in, jos heil­lä olisi siihen varaa.
Ongel­ma on siinä, että muu­tos olisi mon­en kohdal­la sosi­aalis­es­ti ja taloudel­lis­es­ti kohtuuton.
Jos rak­en­taa saisi vain järke­vi­in paikkoi­hin, muun maan arvo lask­isi maa- ja met­sä­talous­maan tasolle. Jokainen juristi pysty­isi osoit­ta­maan tämän perus­tus­lain vas­taisek­si. Ne, joiden maille rak­en­t­a­mi­nen keskitet­täisi­in, taas rikas­tu­isi­vat ansiot­ta. Miten niiden kävisi, jot­ka nyt pak­enevat asumisen kalleut­ta, jos syr­jäisille mut­ta halvoille alueille ei saisi rakentaa?
Nykyisenkin kaupunki­rak­en­teen puit­teis­sa Helsin­gin seudul­la koi­tu­isi ole­mas­sa olev­as­ta raide­v­erkos­ta enem­män hyö­tyä, jos sen käyt­töä suosit-taisi­in tar­if­fipoli­ti­ikalla niin, että junal­la ja metrol­la matkus­t­a­mi­nen olisi selvästi bus­sil­la matkus­tamista halvem­paa. Tämä vas­taisi taloudel­lis­es­ti järkevää mar­gin­aal­i­hin­noit­telua, sil­lä vaik­ka metro on kallis rak­en­taa, sen käyt­tö on hal­paa. Käyn­nisty­isi asteit­tainen asun­to­jen ja työ­paikko­jen vai­h­to, jos­sa radan var­rel­la asu­vat yhä use­am­min kävi­sivät myös töis­sä radan var­rel­la. Eihän raitei­den ulot­tumat­tomis­sa asuville olisi hyö­tyä työ­paikas­ta radan var­res­sa. Jos täl­laista ehdotet­taisi­in, rataverkon ulkop­uolel­la asu­vat protestoisi­vat rajusti. Ovathan hekin mak­sa­neet verois­saan metron rakentamisesta.
Ongel­maa ei olisi, jos alun perinkään ei olisi saanut rak­en­taa kuin vain erik­seen rak­en­tamiseen erik­seen osoite­tulle maalle, kuten on asian­lai­ta suures­sa osas­sa Sak­saa. Jos raideli­iken­net­tä olisi koko ajan suosit­tu tar­if­fipoli­ti­ikas­sa, ihmiset oli­si­vat tien­neet mitä tekevät asun­toa ostaes­saan. Ongel­ma syn­tyy, kun pelisään­töjä muute­taan kesken kaiken.
Vaik­ka ongel­ma on han­kala, se on peri­aat­teessa mah­dol­lista ratkaista. Vaik­ka hyvä tont­ti­maa on kalli­im­paa kuin huono, kansan­taloudelle ei tule kalli­im­mak­si keskit­tää rak­en­t­a­mi­nen hyville ton­teille. Omis­tam­me­han me kansakun­tana maan itse, joten mak­samme kalli­im­mista ton­teista vain itsellemme. Päin­vas­toin, hajaan­tunut yhdyskun­tarakenne tuot­taa val­tavia kansan­taloudel­lisia kus­tan­nuk­sia. Kos­ka kansan­talous voit­taa yhteen­las­ket­tuna, pitäisi peri­aat­teessa olla mah­dol­lista tehdä muu­tos niin, ettei kukaan kärsi.
Maan yhteen­las­ket­tu arvo pysyy ennal­laan tai jopa nousee, jos huono­jen tont­tien raken­nu­soikeus mitätöidään ker­ral­la. Muut­tuuhan jäl­jelle jäävä raken­nu­soikeus vas­taavasti arvokkaam­mak­si. On kehitet­tävä tapa, jol­la voit­ta­jat mak­sa­vat hyvi­tys­tä häviäjille; arvokkaam­mak­si muut­tunut­ta maa­ta on verotet­ta­va ja tästä on mak­set­ta­va kor­vaus­ta omaisu­ut­taan menettäneille.
Jos on väärin pan­na raken­nu­soikeu­den menet­täneet kär­simään tap­pi­onsa, on sym­metris­es­ti tietysti yhtä väärin jakaa lot­tovoit­to­ja niille, joiden maan arvo vas­taavasti nousee. Hin­tasään­nöste­lyn suo­hon ei pidä vajo­ta, mut­ta kaavoituk­sen tuot­ta­ma hyö­ty tulee ohja­ta yhteiskun­nalle. Tästä saata­vat tulot tekevät mah­dol­lisek­si alen­taa vero­tus­ta ja nos­taa tulon­si­ir­to­ja niin, että niil­läkin, jota nyt joutu­vat hakeu­tu­maan syr­jem­mälle rahaa säästääk­seen, on varaa mak­saa vähän kalli­im­mas­ta tontista.
Raideli­iken­teen tar­iffien alen­tamises­sa ei olisi mitään epäoikeu­den­mukaista, jos radan vaiku­tus­pi­iris­sä ole­vat mak­saisi­vat itse kiin­teät kulut. Parhait­en se kävisi kohden­netul­la kiin­teistöverol­la, sil­lä kap­i­tal­isoitu­uhan edulli­nen liiken­ney­hteys maan arvoon. Tämä mak­su­ta­pa johtaisi järkeväm­pään val­in­taan liiken­nemuo­to­jen välil­lä, kuin kiin­tei­den kulu­jen per­im­i­nen lip­pu­jen hinnoissa. 

Rak­en­tamisen suun­nan­muu­tok­sel­la on kiire, sil­lä nyt tehdään mil­jar­di­en euro­jen hukkainvestointeja.
Kun järkevän kehi­tyk­sen esteet ovat juri­disia ja oikeu­den­mukaisu­u­teen liit­tyviä, pitäisi huomio kiin­nit­tää taloudel­lisi­in pelisään­töi­hin. Niitä pitäisi muut­taa osin reip­paastikin ja ottaa käyt­töön kokon­aan uuden­laisia välineitä. Ilmastopoli­ti­ikan tekniset ongel­mat ovat yksinker­taisia juri­disi­in ver­rat­tuina. Tässä on suuri haaste sekä talous­te­o­reetikoille että juristeille.
Tästä pitäisi perus­taa projekti.

PS. Tutus­tu kir­joi­hi­ni klikkaa­mal­la tästä.