Stasin vakoojat vastuuseen! (?)

Selvyy­den vuok­si sanon nyt heti alus­sa, että minus­ta lis­tat DDR:n vakoilu­jär­jestön Stasin vakoo­ji­na toimineista pitäisi julk­istaa Suomes­sa, kuten ne on julk­istet­tu mon­es­sa muus­sakin maas­sa. Samal­la on ymmär­ret­tävä, että tähän liit­tyy melkoisia oikeustur­vaon­gelmia. En tarkoista yleistä seli­tys­tä, että ajat oli­vat sel­l­aisia, se oli sil­loin maan tapa…, sil­lä maan tavas­ta oli mah­dol­lista pysyä eril­lään ja maan tapaa innokkaasti sovelta­ne­et tavoit­te­liv­at sil­lä henkilöko­htaista menestystä.

Tarkoi­tan vakoil­i­joiden tapaa rapor­toi­da asioista vähän todel­lisu­ut­ta parem­mas­sa val­os­sa (siis oma­l­ta kannal­taan), sil­lä uras­ta hekin taistelevat.

Min­ul­la ei ole ollut mitään suhteista Stasi­in, mut­ta jos KGB:n ark­isto­ja avat­taisi – mitä ei valitet­tavasti näytä tapah­tu­vat pitkään aikaa – pitäisi alkaa rus­ta­ta lehdistötiedotetta.
Muu­ta­ma aika sit­ten kaikkien neu­vos­to­vakoo­jien äiti, Vladimirov, julka­isi muis­tel­mansa. Niis­sä hän ker­toi, että heil­lä oli tietolähde myös vihrei­den paris­sa. ”Kap­pas vain” totesin ja aloin pohtia, kuka tämä pet­turi voisi olla, kunnes tajusin, että hän saat­toi tarkoit­taa minua.

Joskus noin vuon­na 1990 (saat­toi olla 1989) min­u­un otti yhteyt­tä neukku-uutis­toimis­to APN:n kir­jeen­vai­h­ta­ja, joka halusi haas­tatel­la min­ua Suomen vihre­itä. Tässä ei ollut mitään ihmeel­listä. Suuri joukko ulko­maisia toimit­ta­jia kävi tuo­hon aikaan kyse­lemässä vihreistä, jot­ka sil­loin oli­vat uusi ilmiö poli­it­tisel­la kar­tal­la. Mitään ihmeel­listä ei ollut haas­tat­teli­jan kysymyk­sis­säkään, siis sil­lä ensim­mäisel­lä kerralla.

Sit­ten hän halusi tava­ta uud­estaan. Kysymys­ten kir­jo alkoi olla aika outo alku­peräiseen aiheeseen ver­rat­tuna. Kun hän kysyi, onko Ben Zyskow­icz mielestäni neu­vos­to­vas­tainen, varmis­tu­in asi­as­ta: vakoo­ja. Mielestäni en ollut ker­tonut hänelle mitään, mitä ei pitäisi ker­toa, mut­ta var­maankin hän oli rapor­toin­ut tapaamisemme paljon posi­ti­ivisem­mas­sa sävyssä eteen­päin. Hänel­lä oli syyn­sä osoit­taa pätevyytensä.

Olin tuol­loin maan­puo­lus­tuskurssil­la, jos­sa kävi luen­noimas­sa myös Suo­pon sil­loinen johta­ja Sep­po Tiiti­nen. Lif­tasin hänen kyy­dis­sään eduskun­taan, jonne hänkin oli matkalla (työhönot­to­haas­tat­telu­un?) Matkalla Eduskun­taan ker­roin kiusal­lis­es­ta kotiryssästäni. Muu­ta­man tun­nin kulut­tua Tiiti­nen soit­ti takaisin ja kiit­ti tiedoista: tyyp­pi olikin jäänyt meiltä huo­maa­mat­ta. Kaveri on vähän aikaa sit­ten karkotet­tu Lon­toos­ta vakoilus­ta epäiltynä. Pian sen jäl­keen ”lehtimiehemme” pois­tui Suomesta.

Jos siis KGB:n ark­istot avat­taisi­in, sieltä saat­taisi löy­tyä kiusalli­nen merk­in­tä minus­ta, kos­ka ker­ran Lon­toos­ta karkotet­tu lehtimiehemme var­maankin on pyrkinyt rapor­toimaan oman toim­intansa mah­dol­lisim­man tuot­toisas­sa val­os­sa. Olisin kuiv­il­la, olet­taen, että Tiiti­nen muis­taa episodin ja/tai se on asian­mukaises­ti kir­jat­tu ylös. Mut­ta paljon syyt­tömiä noista ark­istoista kyl­lä löy­tyy. Sik­si vaikut­taisi kohtu­ulliselta, että ark­istot avat­taisi­in ainakin ensin tutkijoille. 

Vihreän eduskun­taryh­män alkuaikoina siel­lä muuten vieraili aika paljon väkeä, jot­ka luokit­te­limme vakoo­jik­si tai poli­it­tisik­si urkki­joik­si, miten sen vain halu­aa sanoa. Oli muun muas­sa amerikkalainen lif­tari, joka tuli pistäy­tyneek­si eduskun­nas­sa kysymässä mielipi­det­tämme YYA-sopimuk­ses­ta. Kävi ilmi, että hän tun­si tuon sopimuk­sen sisäl­lön parem­min kuin keskimääräi­nen suo­ma­lainen kansane­dus­ta­ja. Sit­ten hän lif­tasi Espan­jaan, mut­ta huo­mat­tuaan, että jokin kysymys jäi vielä esit­tämät­tä, lif­tasi 3000 km takaisin Helsinki­in. Siis vain huvikseen.