Kaupunkien pudotuspeli

(Suomen Kuvale­hti 2/2007)
Muut­toli­ike ehti rauhoit­tua maal­ta­paon pahimpi­en vuosien jäl­keen, mut­ta on taas kiihtynyt uud­estaan. Väestöään menet­tävien kun­tien yhteen­las­ket­tu väestöka­to on nous­sut 1980-luvun keskimääräis­es­tä 8000 hengestä vuodessa viime vuo­den 13 000 hen­keen. Tule­vaisu­ut­ta ajatelleen merkit­täv­in­tä on kuitenkin hyvin koulutet­tu­jen nuorten aikuis­ten raju alueelli­nen keskittyminen.
Hie­man pro­voka­toris­es­ti kut­sun avain­väestök­si 25 – 34-vuo­ti­ai­ta aka­teemisen lop­pututkin­non suorit­tanei­ta. Minne he aset­tuvat asumaan, siel­lä voi olet­taa yri­tys­toimin­nan kukois­ta­van, sil­lä osaamiseen perus­tu­va yri­tys­toim­inta on riip­pu­vaista tästä joukos­ta. He myös syn­nyt­tävät seu­raa­van hyvin koulute­tun sukupolven.
Tähän avain­väestöön kuu­luu Suomes­sa noin 73 000 henkeä. Heistä yli kol­mannes asuu Helsingis­sä tai Espoos­sa ja läh­es kolme neljästä Helsin­gin, Tam­pereen, Oulun, Turun ja Jyväskylän seuduilla.
On var­maan liioitel­tua sanoa, että suo­ma­laiset asu­vat tule­vaisu­udessa siel­lä, mis­sä avain­väestö nyt, mut­ta sin­nepäin ollaan menos­sa. Suomes­sa on 20 väestöltään kas­vavaa ja 54 pienenevää seu­tukun­taa. Kuusi avain­väestöön kuu­lu­vaa seit­semästä asuu kas­vavien seu­tukun­tien alueel­la. Väestöke­hi­tys kor­reloi voimakkaasti avain­väestöön kuu­lu­vien osu­u­den kanssa.
Muut­to­tap­pioalueet ovat siis läh­es menet­täneet avain­väestön­sä. Kuva muut­tuisi entistä dra­maat­tisem­mak­si, jos luvuista saisi pois­te­tuk­si opet­ta­jat, lääkärit ja papit. Onhan opet­ta­jia esimerkik­si tasais­es­ti ympäri maata. 

Maaseudun lisäk­si myös monis­sa teol­lisu­uskaupungeis­sa on avain­väestöä har­vas­sa. Savupi­ip­pu­paikkakun­tien väki vähe­nee nopeasti. Alue­poli­ti­ikan Mus­ta Pekka on siir­tynyt keskusta­laisil­ta demareille.
Alue­poli­ti­ik­ka on lähin­nä kaupunkien välistä. Maaseu­tupoli­ti­ikallekin on sijansa, mut­ta siinä on kyse siitä, paljonko maaseutuelinkeinot työl­listävät ja mil­lainen palve­lu­ta­so maalaiskylis­sä säi­lytetään. Maalaiskylien men­estys Poh­jan­maal­la ei heiken­nä niiden näkymiä Uudellamaalla.
Kaupunkipoli­ti­ikas­sa on pudo­tus­pelin makua. Minkä yksi saa, on toiselta pois. Pienet kaupun­git ovat pudo­tus­pelin häviäjiä. 

Vaik­ka inter­net on huo­mat­tavasti paran­tanut pien­ten paikkakun­tien ase­maa kil­pail­taes­sa osaamiselinkeinoista, avain­väestö kart­taa niitä. Mitä pienem­pi paikkakun­ta, sitä vaikeampi on löytää töitä molem­mille puolisoille. Ei riitä, että tässä onnis­tu­taan ker­ran. Työ­suhtei­den lyhen­e­m­i­nen lisää pieni­in työ­markki­noi­hin liit­tyvää riskiä.
Kol­menkymme­nen vuo­den kulut­tua Suomes­sa voi olla osit­tain autioitunei­ta kaupunke­ja. Inhimil­lis­ten arvo­jen ohel­la tämä haaskaisi mil­jar­di­en edestä infra­struk­tu­uria ja asuntokantaa.

Neljännes suo­ma­lai­sista asuu Helsin­gin seudul­la. Entä 50 vuo­den kulut­tua? Pekka Kor­pinen on käyn­nistänyt tule­vaisu­u­den visioin­nin Helsin­gin seudus­ta kah­den miljoo­nan asukkaan metropoli­na vuon­na 2050.
Helsin­gin seu­tu ei ole kuitenkaan Suomen nopeim­min kas­vavia aluei­ta. Oulun seudun suh­teelli­nen kasvunopeus on yli kaksinker­tainen Helsin­gin seu­tu­un näh­den. Helsin­gin edelle kiilaa­vat vielä Tam­pereen, Jyväskylän, Por­voon ja Loh­jan seu­tukun­nat. Eivätkö suu­ru­us ja avain­henkilöi­den run­saus vedäkään väkeä?
Tuli­joi­ta olisi, mut­ta asun­to­ja ei ole. Seudun toisi­aan kampit­ta­vat kun­nat anta­vat toraisu­udel­laan melkois­es­ti tasoi­tus­ta muulle maalle.
Kos­ka Helsin­gin kasvu on kiin­ni asun­noista, muut toimet tas­apain­ot­taa muut­toli­iket­tä ovat tehot­to­mia. Val­tion viras­to­jen siir­to muualle vain vahvis­taisi Helsin­gin elinkei­noelämää vapaut­taes­saan asun­to­ja yri­tys­ten työntekijöille.
Tuskin kukaan halu­aa Suomes­ta yhden men­estyvän kaupun­gin maa­ta. Siihen kehi­tys on kuitenkin viemässä.
Jos tukee tas­a­puolis­es­ti kaikkia aluei­ta, ei tue niistä mitään. Suomes­sa voisi olla Helsin­gin vastapain­ona kym­menkun­ta Jyväskylän kaltaista men­estyjää. Alueke­hi­tys voisi tas­apain­ot­tua, jos näistä päästäisi­in sopimuk­seen, mut­ta se lie­nee epärealistista.

Melkein kaik­ki kas­va­vat kaupun­git ovat rautatiepaikkakun­tia. Vain Helsin­gin imus­sa kas­va­vat Por­voo ja Loh­ja ovat päässeet ripeän kasvun maku­un ilman kelvol­lista rautatiey­hteyt­tä. Kotkalla pitäisi sijaintin­sa puoles­ta olla Lahtea parem­mat men­estymisen edel­ly­tyk­set, mut­ta yksi siltä puut­tuu: kelvolli­nen ratay­hteys Helsinki­in. Taisi olla vuosikymme­nen merkit­tävin alue­poli­it­ti­nen päätös, kun Helsin­gin ja Pietarin väli­nen nopea raidey­hteys päätet­ti­in vetää oiko­ratana Lah­den eikä rantaratana Kotkan kautta.
Pelkästään Lah­den asun­tokan­nan arvo on noin 10 mil­jar­dia euroa. Oiko­radan hin­ta on tästä sum­mas­ta noin kolme pros­ent­tia. Uskoisin sen nos­ta­van asun­to­jen arvoa Lahdessa yli kolmel­la pros­en­til­la. Tämä on hyvä mit­tari investoin­nin kan­nat­tavu­udelle, sil­lä radan tuo­ma hyö­ty kap­i­tal­isoituu asun­to­jen hin­toi­hin. Eikä Lahti ole ain­oa radas­ta hyötyvä.
Alue­poli­ti­ikkaan käytetään kokon­aisu­udessaan paljon rahaa. Eikä osa siitä kan­nat­taisi pan­na ratoi­hin? Rata Por­voon kaut­ta Kotkaan saat­taisi tul­la halvem­mak­si kuin antaa Kotkan näivettyä. 

Nykyisen teletekni­ikan aikana useim­mat työ­paikat voisi perus­taa minne hyvän­sä. Ratkai­se­vaa on, mis­sä avain­henkilöt halu­a­vat asua. Minne Suomes­sa menisit kaupunkilo­ma­lle? Kaupun­ki, jonne menee mielel­lään loma­l­la, on hyvä paik­ka asua arkenakin.
Asumaan halu­taan sinne, mis­sä asuinympäristö on hyvää, lap­sille on kun­nol­liset koulut, päivit­täi­nen liikku­mi­nen on help­poa ja tar­jol­la on hyviä ja monipuolisia vapaa-ajan palveluja.
Vapaa-ajan palvelu­jen merk­i­tys kas­vaa vapaa-ajan lisään­tyessä ja ostovoiman kas­vaes­sa. Palve­lut tarvit­se­vat riit­tävän asukaspo­h­jan, mut­ta myös toimi­van kaupunkikeskus­tan, jonne on help­po päästä, mut­ta jos­sa liiken­teen melu ei peitä puheen sori­naa. Moni kaupun­ki onkin rak­en­tanut keskus­taansa käve­lykadun elinkei­nop­o­li­it­tista syistä.
Men­estyvät kaupun­git ovat kaik­ki oikei­ta kaupunke­ja ruu­tukaavoineen ja elävine keskus­toi­neen. Palveluelinkeinot men­estyvät parem­min tiivi­isti raken­ne­tuis­sa kaupungeis­sa kuin har­vaan raken­ne­tuis­sa autokaupungeis­sa, jois­sa keskus­tan kor­vaa hyper­mar­ketin parkkipaik­ka ja jois­sa etäisyy­det ovat liian pitkät palvelu­jen käyt­tämiseen. Palvelu­jen men­estys tukee kaupun­gin kehi­tys­tä kah­ta kaut­ta. Ne ovat itsessään tule­vaisu­u­den työl­listäjiä ja niiden ole­mas­sao­lo houkut­telee avainväestöä.
Uhanalais­ten kaupunkien ei kan­na­ta jäädä odot­ta­maan val­tios­ta pelas­ta­jaa. Jos halu­aa tukea elinkeino­ja alueel­laan, ei kan­na­ta tukea vain elinkeino­ja vaan ennen kaikkea asum­ista. Paras­ta elinkei­nop­o­li­ti­ikkaa on miel­lyt­tävä asuinympäristö, hyvät koulut ja edel­ly­tys­ten luomi­nen monipuolisille vapaa-ajan palveluille. Elävä kaupunkikeskus­ta on avainasemassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.