(Suomen Kuvalehti 2/2007)
Muuttoliike ehti rauhoittua maaltapaon pahimpien vuosien jälkeen, mutta on taas kiihtynyt uudestaan. Väestöään menettävien kuntien yhteenlaskettu väestökato on noussut 1980-luvun keskimääräisestä 8000 hengestä vuodessa viime vuoden 13 000 henkeen. Tulevaisuutta ajatelleen merkittävintä on kuitenkin hyvin koulutettujen nuorten aikuisten raju alueellinen keskittyminen.
Hieman provokatorisesti kutsun avainväestöksi 25 – 34-vuotiaita akateemisen loppututkinnon suorittaneita. Minne he asettuvat asumaan, siellä voi olettaa yritystoiminnan kukoistavan, sillä osaamiseen perustuva yritystoiminta on riippuvaista tästä joukosta. He myös synnyttävät seuraavan hyvin koulutetun sukupolven.
Tähän avainväestöön kuuluu Suomessa noin 73 000 henkeä. Heistä yli kolmannes asuu Helsingissä tai Espoossa ja lähes kolme neljästä Helsingin, Tampereen, Oulun, Turun ja Jyväskylän seuduilla.
On varmaan liioiteltua sanoa, että suomalaiset asuvat tulevaisuudessa siellä, missä avainväestö nyt, mutta sinnepäin ollaan menossa. Suomessa on 20 väestöltään kasvavaa ja 54 pienenevää seutukuntaa. Kuusi avainväestöön kuuluvaa seitsemästä asuu kasvavien seutukuntien alueella. Väestökehitys korreloi voimakkaasti avainväestöön kuuluvien osuuden kanssa.
Muuttotappioalueet ovat siis lähes menettäneet avainväestönsä. Kuva muuttuisi entistä dramaattisemmaksi, jos luvuista saisi poistetuksi opettajat, lääkärit ja papit. Onhan opettajia esimerkiksi tasaisesti ympäri maata.
Maaseudun lisäksi myös monissa teollisuuskaupungeissa on avainväestöä harvassa. Savupiippupaikkakuntien väki vähenee nopeasti. Aluepolitiikan Musta Pekka on siirtynyt keskustalaisilta demareille.
Aluepolitiikka on lähinnä kaupunkien välistä. Maaseutupolitiikallekin on sijansa, mutta siinä on kyse siitä, paljonko maaseutuelinkeinot työllistävät ja millainen palvelutaso maalaiskylissä säilytetään. Maalaiskylien menestys Pohjanmaalla ei heikennä niiden näkymiä Uudellamaalla.
Kaupunkipolitiikassa on pudotuspelin makua. Minkä yksi saa, on toiselta pois. Pienet kaupungit ovat pudotuspelin häviäjiä.
Vaikka internet on huomattavasti parantanut pienten paikkakuntien asemaa kilpailtaessa osaamiselinkeinoista, avainväestö karttaa niitä. Mitä pienempi paikkakunta, sitä vaikeampi on löytää töitä molemmille puolisoille. Ei riitä, että tässä onnistutaan kerran. Työsuhteiden lyheneminen lisää pieniin työmarkkinoihin liittyvää riskiä.
Kolmenkymmenen vuoden kuluttua Suomessa voi olla osittain autioituneita kaupunkeja. Inhimillisten arvojen ohella tämä haaskaisi miljardien edestä infrastruktuuria ja asuntokantaa.
Neljännes suomalaisista asuu Helsingin seudulla. Entä 50 vuoden kuluttua? Pekka Korpinen on käynnistänyt tulevaisuuden visioinnin Helsingin seudusta kahden miljoonan asukkaan metropolina vuonna 2050.
Helsingin seutu ei ole kuitenkaan Suomen nopeimmin kasvavia alueita. Oulun seudun suhteellinen kasvunopeus on yli kaksinkertainen Helsingin seutuun nähden. Helsingin edelle kiilaavat vielä Tampereen, Jyväskylän, Porvoon ja Lohjan seutukunnat. Eivätkö suuruus ja avainhenkilöiden runsaus vedäkään väkeä?
Tulijoita olisi, mutta asuntoja ei ole. Seudun toisiaan kampittavat kunnat antavat toraisuudellaan melkoisesti tasoitusta muulle maalle.
Koska Helsingin kasvu on kiinni asunnoista, muut toimet tasapainottaa muuttoliikettä ovat tehottomia. Valtion virastojen siirto muualle vain vahvistaisi Helsingin elinkeinoelämää vapauttaessaan asuntoja yritysten työntekijöille.
Tuskin kukaan haluaa Suomesta yhden menestyvän kaupungin maata. Siihen kehitys on kuitenkin viemässä.
Jos tukee tasapuolisesti kaikkia alueita, ei tue niistä mitään. Suomessa voisi olla Helsingin vastapainona kymmenkunta Jyväskylän kaltaista menestyjää. Aluekehitys voisi tasapainottua, jos näistä päästäisiin sopimukseen, mutta se lienee epärealistista.
Melkein kaikki kasvavat kaupungit ovat rautatiepaikkakuntia. Vain Helsingin imussa kasvavat Porvoo ja Lohja ovat päässeet ripeän kasvun makuun ilman kelvollista rautatieyhteyttä. Kotkalla pitäisi sijaintinsa puolesta olla Lahtea paremmat menestymisen edellytykset, mutta yksi siltä puuttuu: kelvollinen ratayhteys Helsinkiin. Taisi olla vuosikymmenen merkittävin aluepoliittinen päätös, kun Helsingin ja Pietarin välinen nopea raideyhteys päätettiin vetää oikoratana Lahden eikä rantaratana Kotkan kautta.
Pelkästään Lahden asuntokannan arvo on noin 10 miljardia euroa. Oikoradan hinta on tästä summasta noin kolme prosenttia. Uskoisin sen nostavan asuntojen arvoa Lahdessa yli kolmella prosentilla. Tämä on hyvä mittari investoinnin kannattavuudelle, sillä radan tuoma hyöty kapitalisoituu asuntojen hintoihin. Eikä Lahti ole ainoa radasta hyötyvä.
Aluepolitiikkaan käytetään kokonaisuudessaan paljon rahaa. Eikä osa siitä kannattaisi panna ratoihin? Rata Porvoon kautta Kotkaan saattaisi tulla halvemmaksi kuin antaa Kotkan näivettyä.
Nykyisen teletekniikan aikana useimmat työpaikat voisi perustaa minne hyvänsä. Ratkaisevaa on, missä avainhenkilöt haluavat asua. Minne Suomessa menisit kaupunkilomalle? Kaupunki, jonne menee mielellään lomalla, on hyvä paikka asua arkenakin.
Asumaan halutaan sinne, missä asuinympäristö on hyvää, lapsille on kunnolliset koulut, päivittäinen liikkuminen on helppoa ja tarjolla on hyviä ja monipuolisia vapaa-ajan palveluja.
Vapaa-ajan palvelujen merkitys kasvaa vapaa-ajan lisääntyessä ja ostovoiman kasvaessa. Palvelut tarvitsevat riittävän asukaspohjan, mutta myös toimivan kaupunkikeskustan, jonne on helppo päästä, mutta jossa liikenteen melu ei peitä puheen sorinaa. Moni kaupunki onkin rakentanut keskustaansa kävelykadun elinkeinopoliittista syistä.
Menestyvät kaupungit ovat kaikki oikeita kaupunkeja ruutukaavoineen ja elävine keskustoineen. Palveluelinkeinot menestyvät paremmin tiiviisti rakennetuissa kaupungeissa kuin harvaan rakennetuissa autokaupungeissa, joissa keskustan korvaa hypermarketin parkkipaikka ja joissa etäisyydet ovat liian pitkät palvelujen käyttämiseen. Palvelujen menestys tukee kaupungin kehitystä kahta kautta. Ne ovat itsessään tulevaisuuden työllistäjiä ja niiden olemassaolo houkuttelee avainväestöä.
Uhanalaisten kaupunkien ei kannata jäädä odottamaan valtiosta pelastajaa. Jos haluaa tukea elinkeinoja alueellaan, ei kannata tukea vain elinkeinoja vaan ennen kaikkea asumista. Parasta elinkeinopolitiikkaa on miellyttävä asuinympäristö, hyvät koulut ja edellytysten luominen monipuolisille vapaa-ajan palveluille. Elävä kaupunkikeskusta on avainasemassa.