Geenitieto nostaa medikalisaation merkitystä

(Kolumni on julkaistu Lääkärilehdessä)
Luonteenpiirteistä on tullut oireyhtymiä, kun poikkeaville ominaisuuksille löydetään lääketieteellisiä selityksiä. Toisissa medikalisaatio herättää toiveita paremmasta, kun taas toiset kokevat sen lääketieteen tunkeutumisena reviirinsä ulkopuolelle.
Mitä hyödyttää diagnosoida häiritsevä luonteenpiirre oireyhtymäksi? Monelle se on tuonut lohtua ja vapauttanut huonommuuden tunteesta. Kun ongelman syy ymmärretään, voidaan kenties löytää tapoja lievittää vaikutuksia, esimerkiksi tapa tukea oppimis¬häiri¬öis¬tä koulussa. Ongelman vaivaamat saattavat saada vertaistukea toisistaan. Esimerkiksi hakusanalla ADHD Google löytää suuren joukon asiallisen tuntuisia nettisivuja, joilta perheet voivat hakea neuvoa.
Riskinä taas on leimaaminen ja turha toivottomuus: ei tätä poikaa kannata kouluttaa, kun hänellä on se syndrooma. Voi myös olla vaarallista hyväksyä oma poikkeavuutensa liiankin hyvin: On luonnollista, että laiminlyön koulunkäyntiä, käyttäydyn epäsosiaalisesti, varastelen tai olen väkivaltainen. Sehän tähän tautiin kuuluu!
Vangeista 30 prosentilla on vaikea lukihäiriö ja 20-25 prosentilla ilmeinen ADHD-tausta, kertoo psykiatrisen vankimielisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma. Viitteitä on myös serotoniiniaineenvaihdunnan häiriöiden sekä ylimääräisten Y- ja X-kromosomien yliedustuksesta vankiloissa, joskaan tätä ei ole kunnolla tutkittu Suomessa.
Jos asiaa mitataan samalla tavalla kuin tupakan aiheuttamaa ylikuolleisuutta, vankiloissa istuu ainakin tuhat vankia lääketieteellisten syiden takia. Heitä pitäisi ymmärtää, mutta ei liikaa. Eivät kaikki lukihäiriöiset tee rikoksia. Tilaa ja vastuuta jää omalle tahdolle.
Rikosten lääketieteellinen tausta pitäisi tiedostaa vankeinhoidossa. Melkoisia hoitolaitoksia vankilat ovatkin. Noin 90 prosentilla on mielenterveyden häiriö tai päihderiippuvuus. Voisiko lääketieteellä olla merkittävämpi rooli rikosten ehkäisyssä? Paljon tulisi työttömiä poliiseja, jos vankeuteen altistaviin sairauksiin löytyisi lääkitys.
Suomessa käytetään varsin vähän Ritalinia tai sen vastineita ADHD-syndrooman hoitoon. Minulla ei ole kompetenssia neuvoa tässä lääkäreitä, mutta yhteen havaintoon kiinnittäisin huomiota: amfetamiinin väärinkäyttäjissä on ADHD-taustaisilla huomattava yliedustus. Hakeutuvatko hoitamattomat ADHD-potilaat muita herkemmin amfetamiinin käyttäjiksi, koska stimulantit parantavat heidän oloaan? Eräänlaista kehnoa itsehoitoa siis? Vai onko syynä se, että ADHD lisää sosiaalisen syrjäytymisen riskiä ja syrjäytyneillä on suurempi alttius päihteiden väärinkäyttöön?
Medikalisaation ongelmat kärjistyvät geenitiedon karttuessa. Tarvitaan poliittisia päätöksiä kielletyn ja sallitun rajoista. Aloitetaan helpommasta päästä: miten pitäisi suhtautua geenitiedon käyttöön vakuutuksissa? Onko oikein, että vakuutusyhtiö epää vakuutuksen geenitiedon perusteella? Entä saako asiakas ottaa vakuutuksen tautiin, johon tietää sairastuvansa? Jos tällainen yleistyisi, vakuutusyhtiö nostaisi vakuutuksen hintaa, jolloin ”sisäpiiritiedon” käyttö koituisi muiden asiakkaiden tappioksi.
Entä kun henkisten ominaisuuksien periytymistä aletaan ymmärtää? Yllättävän usein vastataan, etteivät henkiset ominaisuudet määräydy geneettisesti. Tämä on pään panemista pensaaseen. Vaikka henkisten ominaisuuksien geneettinen tausta on monimutkainen ja vaikka ympäristön vaikutus on suuri, on turha kuvitella, ettei perimä mitään vaikuttaisi. Tietomme lahjakkuuden rakenteesta saattaa muuttua jättäen historiaan erilaisia ominaisuuksia mielivaltaisesti yhteen laskevan älykkyysosamäärän. Olisiko geenitiedon käyttö työhönotossa syrjivämpää kuin älykkyystestien tai muiden psykologisten testien käyttö?
Entä tieto periytyvästä alttiudesta päihderiippuvuuteen? Jo nyt tiedämme, että geneettinen tausta voi altistaa sekä alkoholismille että nikotiiniriippuvuudelle. Pian tiedämme enemmän. Tieto muita herkemmin laukeavasta riippuvuudesta voi olla hyödyksi asianomaiselle itselleen: kannattaa olla kokeiluissa varovainen, eikä ehkä kannata hankkiutua lobbarin ammattiin. Pitäisikö työnantajan tietää hakijan geneettisestä alttiudesta alkoholismiin? Eikö missään ammatissa?
Tällaisten asioiden säätelyssä yleensä ongelma tulee ensin ja laki sitten. Kannattaisiko tehdä laki ensin, sillä opittuja tapoja käyttää tietoa on vaikea jälkikäteen muuttaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.