Geenitieto nostaa medikalisaation merkitystä

(Kolum­ni on julka­istu Lääkärilehdessä)
Luon­teen­pi­irteistä on tul­lut oirey­htymiä, kun poikkeav­ille omi­naisuuk­sille löy­de­tään lääketi­eteel­lisiä seli­tyk­siä. Toi­sis­sa medikalisaa­tio herät­tää toivei­ta parem­mas­ta, kun taas toiset koke­vat sen lääketi­eteen tunkeu­tu­mise­na revi­irin­sä ulkopuolelle.
Mitä hyödyt­tää diag­nosoi­da häir­it­sevä luon­teen­pi­irre oirey­htymäk­si? Mon­elle se on tuonut lohtua ja vapaut­tanut huonom­muu­den tun­teesta. Kun ongel­man syy ymmär­retään, voidaan ken­ties löytää tapo­ja lievit­tää vaiku­tuk­sia, esimerkik­si tapa tukea oppimis¬häiri¬öis¬tä koulus­sa. Ongel­man vaivaa­mat saat­ta­vat saa­da ver­tais­tukea toi­sis­taan. Esimerkik­si haku­sanal­la ADHD Google löytää suuren joukon asial­lisen tun­tu­isia net­ti­sivu­ja, joil­ta per­heet voivat hakea neuvoa.
Riskinä taas on leimaami­nen ja turha toiv­ot­to­muus: ei tätä poikaa kan­na­ta koulut­taa, kun hänel­lä on se syn­d­rooma. Voi myös olla vaar­al­lista hyväksyä oma poikkeavuuten­sa liiankin hyvin: On luon­nol­lista, että laimin­lyön koulunkäyn­tiä, käyt­täy­dyn epä­sosi­aalis­es­ti, varaste­len tai olen väki­val­tainen. Sehän tähän tau­ti­in kuuluu!
Vangeista 30 pros­en­til­la on vaikea luk­i­häir­iö ja 20–25 pros­en­til­la ilmeinen ADHD-taus­ta, ker­too psyki­a­trisen vankimieli­sairaalan ylilääkäri Han­nu Lauer­ma. Viit­teitä on myös sero­toni­ini­aineen­vai­h­dun­nan häir­iöi­den sekä ylimääräis­ten Y- ja X‑kromosomien yliedus­tuk­ses­ta vankilo­is­sa, joskaan tätä ei ole kun­nol­la tutkit­tu Suomessa.
Jos asi­aa mitataan samal­la taval­la kuin tupakan aiheut­ta­maa ylikuolleisu­ut­ta, vankilo­is­sa istuu ainakin tuhat vankia lääketi­eteel­lis­ten syi­den takia. Heitä pitäisi ymmärtää, mut­ta ei liikaa. Eivät kaik­ki luk­i­häir­iöiset tee rikok­sia. Tilaa ja vas­tu­u­ta jää oma­lle tahdolle.
Rikosten lääketi­eteelli­nen taus­ta pitäisi tiedostaa vankein­hoi­dos­sa. Melkoisia hoito­laitok­sia vanki­lat ovatkin. Noin 90 pros­en­til­la on mie­len­ter­vey­den häir­iö tai päi­hderi­ip­pu­vu­us. Voisiko lääketi­eteel­lä olla merkit­tävämpi rooli rikosten ehkäisyssä? Paljon tulisi työt­tömiä poli­ise­ja, jos vankeu­teen altistavi­in sairauk­si­in löy­ty­isi lääkitys.
Suomes­sa käytetään varsin vähän Rital­inia tai sen vastinei­ta ADHD-syn­d­rooman hoitoon. Min­ul­la ei ole kom­pe­tenssia neu­voa tässä lääkäre­itä, mut­ta yhteen havain­toon kiin­nit­täisin huomio­ta: amfe­tami­inin väärinkäyt­täjis­sä on ADHD-taus­taisil­la huo­mat­ta­va yliedus­tus. Hakeu­tu­vatko hoita­mat­tomat ADHD-poti­laat mui­ta herkem­min amfe­tami­inin käyt­täjik­si, kos­ka stim­u­lan­tit paran­ta­vat hei­dän oloaan? Erään­laista kehnoa itse­hoitoa siis? Vai onko syynä se, että ADHD lisää sosi­aalisen syr­jäy­tymisen riskiä ja syr­jäy­tyneil­lä on suurem­pi alt­tius päi­htei­den väärinkäyttöön?
Medikalisaa­tion ongel­mat kär­jistyvät geen­i­tiedon karttues­sa. Tarvi­taan poli­it­tisia päätök­siä kiel­letyn ja sal­li­tun rajoista. Aloite­taan helpom­mas­ta päästä: miten pitäisi suh­tau­tua geen­i­tiedon käyt­töön vaku­u­tuk­sis­sa? Onko oikein, että vaku­u­tusy­htiö epää vaku­u­tuk­sen geen­i­tiedon perus­teel­la? Entä saako asi­akas ottaa vaku­u­tuk­sen tau­ti­in, johon tietää sairas­tu­vansa? Jos täl­lainen yleisty­isi, vaku­u­tusy­htiö nos­taisi vaku­u­tuk­sen hin­taa, jol­loin ”sisäpi­ir­i­tiedon” käyt­tö koi­tu­isi muiden asi­akkaiden tappioksi.
Entä kun henkisten omi­naisuuk­sien periy­tymistä ale­taan ymmärtää? Yllät­tävän usein vas­tataan, etteivät henkiset omi­naisu­udet määräy­dy geneet­tis­es­ti. Tämä on pään pane­mista pen­saaseen. Vaik­ka henkisten omi­naisuuk­sien geneet­ti­nen taus­ta on mon­imutkainen ja vaik­ka ympäristön vaiku­tus on suuri, on turha kuvitel­la, ettei per­imä mitään vaikut­taisi. Tietomme lah­jakku­u­den rak­en­teesta saat­taa muut­tua jät­täen his­to­ri­aan eri­laisia omi­naisuuk­sia mieli­v­al­tais­es­ti yhteen laske­van älykkyysosamäärän. Olisiko geen­i­tiedon käyt­tö työhöno­to­ssa syr­jiväm­pää kuin älykkyys­testien tai muiden psykol­o­gis­ten testien käyttö?
Entä tieto periy­tyvästä alt­tiud­es­ta päi­hderi­ip­pu­vu­u­teen? Jo nyt tiedämme, että geneet­ti­nen taus­ta voi altistaa sekä alko­holis­mille että nikoti­iniri­ip­pu­vu­udelle. Pian tiedämme enem­män. Tieto mui­ta herkem­min laukeavas­ta riip­pu­vu­ud­es­ta voi olla hyödyk­si asianomaiselle itselleen: kan­nat­taa olla kokeiluis­sa varovainen, eikä ehkä kan­na­ta han­kki­u­tua lob­barin ammat­ti­in. Pitäisikö työ­nan­ta­jan tietää hak­i­jan geneet­tis­es­tä alt­tiud­es­ta alko­holis­mi­in? Eikö mis­sään ammatissa?
Täl­lais­ten asioiden säätelyssä yleen­sä ongel­ma tulee ensin ja laki sit­ten. Kan­nat­taisiko tehdä laki ensin, sil­lä opit­tu­ja tapo­ja käyt­tää tietoa on vaikea jälkikä­teen muuttaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.