Antti Hautamäki kirjoittaa tämän päivän Suomen Kuvalehdessä erinomaisessa kolumnissaan “Varo media, harrastelijat tulevat” tiedotusvälineiden muuttumisesta, kun internet tällaisine blogipalstoineen tunkeutuu ammattitoimittajien markkinoille.
Hautamäen näkemys on pessimistinen — tai ainakin näkee tulevaisuudessa vaaroja. Niistä tärkeimmät ovat laadun varmistuksen puute — Wikipediassa ydinfysiikan professori ja bussikuski ovat yhtä päteviä kirjoittamaan ydinvoimasta — ja sisällöntuotannosta saatavien tulojen katoaminen, kun internetissä on totuttu ilmaisuuteen.
Vaarat kannattaa nähdä, mutta niin kannattaa nähdä mahdollisuudetkin. Tuo Wikipedia-esimerkki on peräisin journalisti Andrew Keeniltä. Se on hyvä esimerkki, koska se on kumottu. Anarkistisuudestaan huolimatta Wikipedia jonkin lehtitiedon (paperille painetun, siis laadukkaan) mukaan on yhtä laadukas kuin Encyclopaedia Britannica, jonkas kirjoittajissa on muun muassa sata nobelistia. Biologinen evoluutio etenee geenivirheiden kautta,joista valtaosa on huononnuksia, mutta karsinta nostaa hyvät mutaatiot esille. Vähän samalla tavalla toimii Wikipediakin.
Netissä voidaan välittää väärää tietoa ja jopa tahallaan. Huhut ja juorut meillä ovat olleet aina keskuudessamme — ja iltapäivälehdet. Ei tässä mitään kovin uutta ole. Rikos tietysti on rikos myös netissä tehtynä — myös kunnianloukkaus — eikä siihen pidä antaa mitään erivapauksia.
Tuo sisällön tuotannon tulovirran katoaminen on isompi ongelma. Kirjan kirjoittaminen esimerkiksi on toimintaa, josta minusta on oikeutettu saamaan tuloja. Muutenhan ammattikirjailijoita ei olisi. Jos meillä ei olisi ammattijournalisteja, myös internetin maailma romahtaisi, sillä monet sen tiedot ovat alunperin ammattilaisten esiin kaivamia.
Olen julkaissut yhden kirjan netissä: Vihreät ja talous. (Luettavissa yhä kohdassa julkaisut) Se on ehkä luetuin kirjani (vaikka ei missään tapauksessa paras) mutta kaikista kirjoistani sitä on myyty vähiten. Toisaalta minulle olisi riittänyt viidenkymmenen sentin korvaus jokaisesta lukukerrasta tuottamaan riittävät tulot kirjoittamisesta. Painetusta kirjasta lukijan on maksettava pari kymppiä, että kirjailija saa sen kirjoittamisesta kuukauden palkan (eikä kirjaa kuukaudessa kyllä kirjoiteta). Jos olisin saanut Nizzaan kohdistuneesta pyörämatkastani sentin jokaiselta, joka kävi lukemassa siitä Hesarin sivuilta, olisi saanut kaikki matkan kulut sillä maksetuksi ja vähän palkkaakin.
Vaara sisällöntuotannon näivettymisestä häipyy sinä päivänä, kun saadaan käyttöön vaivaton tapa maksaa pieniä maksuja helposti. Silloin nettiin ilmestyy amatöörien toimittaman ilmaisen aineiston rinnalle ammattimaisesti toimitettua maksullista aineistoa, joka on kuitenkin niin halpaa, ettei maksu ole este aineiston käytölle. Maksavathan ihmiset nettiyhteyksistään operaattoreille, miksi eivät siis myös sisällöstä? Itse kullakin olisi nettikukkaro, josta menee jokunen sentti tietoa ladattaessa. Jos raha pitää panna kukkaroon etukäteen, ei olisi riskiä, että joku nettimaanikko velkaantuu surffaillessaan.
Nytkin on tapoja maksaa, mutta ne ovat niin kömpelöitä, ettei niillä kannata viittä euroa pienempia maksuja kerätä.
Printtimaailmassa kirjoitajan ja lukijan välillä on monia tahoja käsi ojossa keräämässä rahaa itselleen. Kirjakaupasta ostetun kirjan hinnasta menee tyypillisesti kymmenen prosenttia kirjailijalle ja loput muille; paperityöläisille, pakettiauton kuljettajille, kirjapainolle, kirjakaupalle etc. Nettimaailmassa välikädet saadaan pois ja siksi lukija selviää halvemmalla ja kirjailija saa enemmän — tai siis näin voisi käydä. Nyt kirjailija saa kirjasta kaksi euroa. Nettiversiota voisi kuitenkin myydä paljon tätäkin halvemmalla. Painetulla kirjalla on yleensä useampi lukija. Sitä paitsi, kun kirja maksaa vain murto-osan entisestä, ostajia tulee enemmän.
Maksaisin muuten paljon mieluummin nettisivujen sisällöstä pennosia, jos sillä välttyisin mainoksilta. Joitakin mainoksia kyllä tilaisinkin.
Perinteinen sanomalehti on kyllä tulossa tiensä päähän. Hesarin mukana tulee joka sunnuntai ainakin kymmenen sivua asunto- ja työpaikkailmoituksia, jotka heitän avaamatta roskiin, koska en hae töitä enkä asuntoa. Erityisesti asuntoilmoitukset siirtynevät nettiin nopeasti, koska silloin ne kohdistuvat vain asiasta kiinnostuneille, joille toisaalta voidaan kertoa myytävästä asunnosta paljon enemmän. Sama koskee työpaikkailmoituksia. Kun nämä jäävät lehdistä pois, aikamoinen lovi lehtien budjetteihin tulee. Lehtiin jää oikeastaan vain mainokset, joita lukija ei oma-aloitteisesti hakisi; siis esimerkiksi tieto siitä, että Coca Cola on aito asia.
Helsingin Sanomat työllistää suoraan tai välillisesti aikamoisen määrän väkeä, joista vain pieni osa on toimittajia. Paljon enemmän on metsureita, paperityöläisiä, rekkakuskeja, lehdenjakajia, kirjatyöntekijöitä.Jos lehti siirtyy kokonaan nettiin, suuri osa tästä muusta väestä karsiutuu pois. Sääli lehdenjakajia esimerkiksi, mutta sisällöntuotanto voi tässä muutoksessa myös voittaa. Jonakin päivänä minulla on kahvipöydässäni sanomalehteä keveämpi tietokone, joka ulospäin on pelkkä näyttö — elektroninen paperi. Luonnonvarojan säästyy melkoinen määrä.
Kun tuohon pienien maksujen mahdollisuuteen ei vielä ole päästy, laitan tähän loppuun pienen kaupallisen mainoksen. Kirjojani voi ostaa paitsi kirjakaupoista myös tältä sivustolta kohdasta “julkaisut”. Sieltä voi siis myös käydä lukemassa sen Vihreät ja Talous sekä näytelukuja muista kirjoista.
Yksi ajatus artikkelista “Anarkistinen tietoyhteiskunta”