_

Eläköön se pieni riita!

Järkyttävän pieneen asiaan ollaan hallitusta kaatamassa, tai ainakin kaatamisella uhataan. Itse asiassa kysymys ei ole pieni. Ihmeellistä on neuvottelutaktiikka, jossa pääministeri ja valtiovarainministeri menevät julkisuudessa sanomaan, mistä eivät tingi. Kasvoja menettämättä on vaikea päästä ulos. Itseään ei pidä koskaan maalata nurkkaan. Kyse ei ole enemmästä eikä vähemmästä kuin keskustan vanhasta tavoitteesta, maakuntaitsehallinnosta. Se on myös vihreiden vanha tavoite. On aivan…

Jatka lukemista

Eduskuntatyö, _

Soten hallinto solmussa

Esitin aikanaan vaaliohjelmassani, että terveydenhuolto otettaisiin pois kunnilta ja annettaisiin maakunnille. Silloin ei olisi myöskään niin suurta tarvetta lakkauttaa pieniä maalaiskuntia, jotka eivät nykyisistä tehtävistä oikein selviä, mutta jotka hoitavat hyvin, tehokkaasti ja joskus demokraattisestikin ne tehtävät, jotka ovat niille luontaisia. Ennustan, että tähän vielä päädytään. Mutta nyt terveydenhuollon järjestämisvastuu annetaan viidelle miljoonapiirille, joiden tehtävänä on kerran neljässä vuodessa tilata…

Jatka lukemista