Kaupunkisuunnittelulautakunnan lista 7.3.2017

5.3.2017 · Aihe: Kaupunkisuunnittelu · 10 Kommenttia 

Käskynhaltijantien ympäristön asemakaavaehdotus

Pöydältä

Risto Rautava pyysi pöydälle. Viereisen omakotitalon asukkaat eivät halua kerrostaloa tuttua maisemaansa pilaamaan. Siinä on toisessa baakakupissa aika suuren ihmismäärän asunnot. Jotain tontille ajo-ongelmiakin on. Siitä tiedämme, kun Rautava on tavannut heitä. Kun tehdään Raidejokeri, rakennetaan myös lisää asuntoja.

Liikennesuunnitelmassa on ongelmana, että Norrtäljentiellä ratikka kulkee autojen seassa ja lisäksi siinä on tien vierellä pysäköintipaikkoja. Ne ovat sen verran syrjässä, ettei kiskoille voi pysäköidä vahingossa, mutta tumpeloiva taskupysäköijä voi tietysti häiritä ratikkaa pidempäänkin – puhumattakaan niistä, jotka jäävät kiskoille odottamaan mahdollisesti vapautuvaa pysäköintipaikkaa. Jos käytäntö osoittaa, ettei tämä pelitä, pysäköintipaikat poistetaan.

Jätkäsaaren Panamarannan asemakaavaehdotus

Pekka Korpisen suuri visio townhouse-kortteleista Jätkäsaaren kärjessä ottaa taas taka-askeleen. Osa niistä muutetaan vaihtelevankorkuisiksi kerrostaloiksi. Korpinen on asunut maanpaossa Roomassa jo niin kaun, että voisiko noin yleisesti todeta, että näille townhouseille ei ole sellaista kysyntää, ettei kyse olisi yhden ökyasumismuodon subvetoimisesta, koska muussa käytössä tonteista maksettaisiin enemmän. Lue lisää